Darrell Bock: Breaking the Da Vinci -Code.

Kirjoittaja Janne Saarela,

2016

 

JOHDANTO

Oliko Jeesus naimisissa Maria Magdaleenan kanssa? Oliko heillä lapsia? Vaiensiko katolinen kirkko sen tosiasian, että Maria Magdaleenalla ja Jeesuksella oli jälkeläinen, jonka kanssa Maria muutti Ranskaan Jeesuksen kuoleman jälkeen? Turvasiko kirkko näin opin Jeesuksen jumaluudesta? Onko Uusi testamentti voittajien kirjoittamaa historiaa 300-luvulla sen jälkeen, kun muut kilpailevat kristinuskon muodot hävisivät areenalta? Oliko Konstantinus todella osallinen kaanonin muodostumisessa? 

Kaikkiin näihin kysymyksiin annetaan myönteinen vastaus Dan Brownin menestysromaanissa Da Vinci -Koodi. Niihin myös annetaan vastaus tiukan tieteellisessä Darrel Bockin kirjassa ”Breaking the Da Vinci -Code”. Darrel Bock (s. 1953) toimii Uuden testamentin professorina Dallasin teologisessa seminaarissa Texasissa. Hänet tunnetaan raskaansarjan tutkijana, joka on kirjoittanut mm. paksut kommentaarit Luukaan kahdesta teoksesta (Luukkaan evankeliumi-Apostolien teot) ja useamman teoksen historiallisesta Jeesuksesta. 

Darrell Bock

Bock on rakentanut kirjansa seitsemän koodin varaan, jotka nousevat Dan Brownin kirjasta. Ne voidaan esittää kysymys-mudossa ja näitä Bock käsittelee luku kerrallaan. Kirjassa keskitytään kristinuskon ensimmäiseen 300 vuoteen. 

 

LUKU 1: KUKA OLI MARIA MAGDALEENA?

Da Vinci -Koodin ytimessä on väite, jonka mukaan Jeesus oli naimisissa Maria Magdaleenan kanssa ja he saivat lapsia. Brownin kirjan mukaan tämä on salaisuus, jota kirkko on varjellut 2000 vuoden ajan, koska se osoittaisi opin Jeesuksen jumaluudesta vääräksi. (Olisi tietysti kiva kuulla miksi ihmeessä tämä väite, vaikka olisikin totta, osoittaisi Jeesuksen jumaluuden vääräksi?) Marian ja Jeesuksen välinen suhde on siis koko Da Vinci -Koodi -kirjan ydin. Jos ydin ei kestä lähempää tarkastelua, muut rakennelmat, siltä osin kun ne nojaavat tähän asiaan, kaatuvat itsestään. 

Maria Magdaleena on mielenkiintoinen hahmo, koska hänestä on melko vähän historiallisia mainintoja. Kuten odotettavaa, suuria aukkoja, joista ei kerrota, on ollut mielenkiintoista täyttää kehittämällä tarinoita. Bock lähtee liikkeelle hyvin yksinkertaisesti ja listaa kaikki seitsemän Maria-nimistä naista, jotka löytyvät Uudesta testamentista:

  1. Maria, Jeesuksen äiti (Luukas 1:30-31)
  2. Maria, joka asui Betaniassa (Johannes 11:1)
  3. Maria, Jaakobin äiti [sen Jaakobin, joka ei ollut Jeesuksen veli] (Matteus 27:56)
  4. Maria, Kloopaksen vaimo (Johannes 19:25)
  5. Maria, Johannes Markuksen äiti (Apostolien teot 12:12)
  6. Maria, joka on tuntematon (Roomalaiskirje 16:6)
  7. Maria Magdaleena, jonka Luukas esittelee paikkakuntansa perusteella (Luukas 8:2)

 

Lukijan on syytä huomata, että aina kun mahdollista, naiset linkitetään miespuoliseen henkilöön. Ensimmäisen vuosisadan patriarkaalisessa eli miesvaltaisessa kulttuurissa tämä oli normaali menettelytapa. Siksi monia Maria määritellään joko heidän miehensä (4) tai poikiensa  (1, 5) kautta. Kuten tulemme myöhemmin huomaamaan tarkemmin, tämä on yksi olennainen asia puhuttaessamme Jeesuksen ja Maria Magdaleenan mahdollisesta avioliitosta. Maria Magdaleenaa ei nimittäin määritetä kenenkään miehen (Jeesuksen!) kautta, vaan paikkakunnan perusteella. Itsessään tämä osoittaa siihen suuntaan, että Maria ei ollut naimisissa. 

Nimenä ”Maria” oli moderni juutalainen muoto nimestä Miriam. Se oli erityisen suosittu nimi tuona aikana juutalaisten keskuudessa. Magdala on todennäköisesti nykyinen Migdal HaEmek pohjois-Israelissa. Maria siis asui alueella, jonne Jeesus keskitti voimavaransa kiertävänä saarnaajana. 

 

Maria Magdaleena Uudessa testamentissa

Maria Magdaleenasta on jäänyt neljä tärkeää kertomusta Uudessa testamentissa. 

(1) Luukas raportoi lyhyen kertomuksen Mariaan liittyen:

Sen jälkeen Jeesus kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään julistaen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä, Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkeita virkamiehiä, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan. (Luukas 8:1-3)

Jeesus oli vapauttanut Maria Magdaleenan seitsemästä riivaajahengestä ja hän oli jäänyt Jeesuksen seuraajaksi muiden naisten kanssa. Kohta osoittaa, että Jeesuksen ja opetuslasten mukana oli pieni ryhmä hyväosaisia naisia, jotka avustivat Jeesuksen toimintaa rahallisesti. 

 

(2) Maria oli muiden naisten kanssa läsnä, kun Jeesus roikkui ristillä perjantaina:

Siellä oli myös useita naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Galileasta lähtien he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti Maria ja Sebedeuksen poikien äiti. (Matteus 27:55-56)

On huomattava, että Maria ei ole paikalla yksin, vaan hän on osa suurempaa ryhmää. Tässäkin kohdassa muut naiset identifioidaan miesten perusteella. Ainoastaan Maria Magdaleena mainitaan paikkakuntansa perusteella. 

 

(3) Maria näki minne Jeesus haudattiin:

Joosef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen pellavavaatteeseen ja pani hautaan, jonka hän äskettäin oli itseään varten hakkauttanut kallioon. Hän vieritti hautakammion ovelle suuren kiven ja lähti pois. Magdalan Maria ja se toinen Maria olivat hekin siellä; he istuivat hautaa vastapäätä. (Matteus 27:59-61)

Jälleen Maria mainitaan muiden naisten kanssa, ei yksin.

 

(4) Viimeinen kohtaus esittää Marian ensimmäisenä Jeesuksen ylösnousemuksen todistajana.

Matteuksen (28:1) mukaan Maria oli muiden naisten kanssa palannut haudalle voitelemaan Jeesuksen ruumiin. He eivät odottaneet Jeesuksen ylösnousemusta niin kuin ei kukaan muukaan. Myös Markus (16:1) kertoo Marian olleen paikalla muiden naisten kanssa. 

Tässä rytäkässä tapahtuu ainoan kerran tilanne, jossa Jeesus ja Magdalan Maria ovat kahdenkesken. Tällainen tilanne oli tuossa kulttuurissa poikkeuksellinen. Jeesus kehotti Mariaa luopumaan hänestä. Kaikesta päätellen Jeesuksen rooli Marian elämässä oli ollut suuri ja Jeesuksen kuolema oli järkyttänyt hänen elämäänsä pohjiaan myöten. Kohtauksessa ei kuitenkaan ole mitään seksuaalista. Maria saa käskyn kertoa Jeesuksen ylösnousemuksesta miesopetuslapsille. (Johannes, luku 21). 

Maria on siis olennainen henkilö, koska hän oli mukana Jeesuksen saarnamatkoilla, ristillä, haudalla ja hän kohtasi Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.  Hän oli tärkeä silminnäkijä Jeesuksen elämän tärkeimmille tapahtumille. 

 

Maria Magdaleena kirkkoisien teksteissä

Tiivistettynä voidaan sanoa, että varhaiset kirkkoisät vain vahvistivat sen mitä Uusi testamentti opettaa. Maria oli Jeesuksen uskollinen opetuslapsi, joka oli mukana ristillä, hautaamisessa ja sunnuntaina tyhjällä haudalla. 

 

Maria Magdaleena gnostilaisissa kirjoituksissa 

Palaamme gnostilaisuuteen tarkemmin myöhemmin, mutta tässä vaiheessa nostamme esille muutaman olennaisen teoksen Magdalan Mariaan ja Jeesukseen liittyen. Ensimmäinen näistä on Filippoksen evankeliumi ja toinen (Magdalan)Marian evankeliumi. 

Filippoksen evankeliumi on koottu 200-luvun loppupuolella. Tähän teokseen on suora viittaus Da Vinci -Koodin sivuilla: 

Ja Vapahtajan kumppani on Magdalan Maria. Kristus rakasti häntä enemmän kuin kaikkia opetuslapsiaan ja suuteli häntä usein suulle. Muut opetuslapset loukkaantuivat siitä ja ilmaisivat pahastuksensa. He sanoivat hänelle: ”miksi rakastat häntä enemmän kuin kaikkia meitä?” (Luku 58, s. 289). 

On totta, että kaikista mahdollisista teksteistä, juuri tämä on kaikkein potentiaalisin kohta, jossa Jeesuksen ja Marian avioliitto voisi olla esillä. Kirja johdattaa lukijaa kuitenkin harhaan. Totuus on se, että kohta on säilynyt vain katkelmallisena seuraavasti: 

Ja [Vapahtajan] seuralainen [on] Magdalan Maria. [Mutta kristus rakasti] häntä enemmän kuin [kaikkia] opetuslapsia [ja]  suuteli hänen [usein] […]

Kukaan ei varmuudella tiedä mihin Jeesus tekstin mukaan Mariaa suuteli. Otsaan? Poskelle? Kädelle? Suulle? Suulle suutelemisesta on kuitenkin maininta muualla Filippoksen evankeliumissa. Siellä se liittyy hengelliseen kumppanuuteen ja hengellisen opetuksen välittämiseen. Kohdassa ei ole mitään seksuaalista. 

Filippuksen evankeliumin kohtaus vaikuttaa painottavan Marian suurta hengellistä roolia. Näin siitä huolimatta onko suudelma suulle vai poskelle. Mitä tulee sanaan ”seuralainen” tai kumppani”, kreikaksi ”koinonos”, sana voi tarkoittaa vaimoa tai hengellisessä mielessä siskoa. Se ei kuitenkaan ole tyypillinen sana vaimosta (se on ”gynee”). Mikään tässä kohdassa ei viittaa Mariaan vaimona. Voimme myös kysyä erään yksinkertaisen kysymyksen: miksi opetuslapset kysyvät kummallisen kysymyksen ”miksi rakastat Mariaa meitä enemmän?” jos Maria oli todella Jeesuksen vaimo?! 

Toinen aiheeseen liittyvä kohta on Marian evankeliumi (17:10-18:21), joka on kirjoitettu toisella vuosisadalla. Pietari on vihainen Marialle, koska hän väittää saaneensa sellaisen ilmestyksen, jota ei ole muilla. Hän hyökkää sanallisesti Mariaa vastaan, mutta Leevi tulee puolustamaan häntä. Tämäkin teos puhuu Mariasta ainoastaan siinä merkityksessä, että hän oli arvollinen saamaan erityisen ilmestyksen Jeesukselta. 

On merkittävää että Uusi testamentti ja Raamatun ulkopuoliset teokset ovat samaa mieltä siitä, että Maria ei ollut Jeesuksen vaimo. Bock toteaa, että hänellä on kirjahyllyt täynnä varhaisia teoksia, ja niistä ainoastaan kaksi lyhyttä katkelmaa voidaan edes periaatteessa nostaa esiin tässä kysymyksessä. Kuitenkin gnostilaisissa teksteissä on kysymys kaikesta muusta kuin seksuaalisuudesta, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan.

 

Oliko Maria Magdaleena prostituoitu?

Da Vinci -Koodin mukaan ”Marialle annettiin myöhemmin huoran rooli, jotta voitaisiin hävittää todisteet hänen vaikutusvaltaisista sukulaissuhteistaan” (Luku 58, s. 293). Mikään tekstipätkä Uudessa testamentissa ei viittaa siihen suuntaan, että Marialla olisi ollut holtiton seksuaalinen menneisyys. Kirjan väitteen ongelmana on myös se, että ensimmäinen tällainen ajatus tulee kirjallisuudesta vasta vuodelta 591 paavi Gregorius Suuren kynästä. Ajatus perustuu väärinkäsitykseen, että Luukkaan evankeliumin luvun seitsemän nainen (jolla oli holtiton menneisyys), joka voitelee Jeesuksen, olisi ollut Magdalan Maria. Mutta Luukas ei sano tätä, eikä edes vihjaa mitään tällaista. Magdalan Maria esitellään vasta luvussa kahdeksan.

 

  

LUKU 2: OLIKO JEESUS NAIMISISSA?

Melko liberaali tutkija John Dominic Crossanilta kysyttiin kerran, oliko Jeesus naimissa. Crossan vastasi, että raamatuntutkimuksessa on usein seuraava asenne: jos jokin näyttää ankalta, se kävelee kuin ankka, ja se kaakattaa kuin ankka, sen täytyy olla kameli valeasussa! Crossanin mukaan ei ole mitään todisteita siitä, että Jeesus oli naimisissa (näyttää ankalta), monet erilaiset lähteet väittävät, että hän ei ollut naimisissa (kävelee kuin ankka), ja mikään varhainen teksti ei puhu mitään Jeesuksen vaimosta tai jälkeläisistä (kaakattaa kuin ankka), joten Jeesuksella oli varmasti salainen vaimo (kameli valeasussa)!

Yllättävää kyllä, Da Vinci -Koodissa annetaan kaksi argumenttia, joiden mukaan Jeesuksen täytyi olla naimissa. (1) Olisi ollut hyvin epä-juutalaista jäädä naimattomaksi. Kaikkien juutalaisten miesten oletettiin avioituvan. (2) Gnostilaisten tekstien mukaan Jeesus suuteli Magdalan Mariaa suulle ja opetuslapset olivat kateellisia Marian asemasta (ks. edellä). (Luku 58, s. 289.)

On merkittävää, että sekä liberaali- että konservatiivitutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesus todella oli sinkku. Ei edes Crossan, joka hiihtää hyvin monessa kohdin omaa latuaan, näe tarvittavaksi perustella asiaa tarkemmin. 

Matteuksen evankeliumissa (19:10-12) Jeesus puhuu henkilöistä, jotka ovat ”eunukkeja taivasten valtakunnan vuoksi”. Kohta on looginen vain jos Jeesus eli itse selibaatissa. Monet tutkijat ajettelevat, että Jeesus joutui puolustautumaan juutalaisten syytöksiä vastaan, koska hän eli selibaatissa. Lisäksi me tiedämme, että Qumranin yhteisössä miehet ja naiset elivät keskenään ilman avioliittoa. Juutalaisuudessa ei siis ollut välttämätöntä mennä naimisiin, vaikka se toimikin yleensä perusodotuksena. Myös apostoli Paavali antoi kehotuksia korinttilaisille pysyä sinkkuna ja selibaatissa (meneillään olevan nälänhädän vuoksi, 1. Kor. 7). Lisäksi Bock tekee olennaisen huomion Paavalin tekstistä 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 9. Paavali joutuu puolustamaan apostolin asemaansa ja hän kysyy monia kysymyksiä kuten ”eikö minulla olisi oikeutta mennä naimisiin?”. Hän perustelee oikeuttaan vetoamalla muiden apostolien elämään: Pietari oli naimisissa, samoin Jeesuksen veljet. Mutta Paavali ei sano sanaakaan Jeesuksesta. Paavali olisi voinut vetää parhaan mahdollisen argumentin pöydälle vetoamalla Jeesuksen avioliittoon, mutta hän ei tee sitä. 

Kun otamme huomioon kaikki tekstit, huomaamme että ei ole mitään syytä uskoa, että Jeesus oli naimisissa. Jeesus oli sinkku. 

  

LUKU 3: OLISIKO JEESUKSEN SINKKUUS TEHNYT HÄNESTÄ EI-JUUTALAISEN?

Kuten edellä on tullut esiin, Da Vinci -Koodin mukaan Jeesus ei olisi voinut olla sinkku, koska hän oli juutalainen. Kirjan mukaan sinkkuna eläminen tuomittiin juutalaisuudessa ehdottomasti. Bock esittelee melko lyhesti muutamia tuon ajan tekstejä: Josefusta, Filonia ja Siirakin kirjaa. Nämä teokset osoittavat, että asia ei ollut lainkaan näin yksinkertainen. On totta, että tyypillisesti juutalaiset näkivät Jumalan ohjeen luomiskertomuksessa (1. Mooseksen kirja 1:28) velvoittan avioliittoon ja jälkeläisten tekemiseen. Ensimmäisellä vuosisadalla oli kuitenkin ryhmittymiä ja ajatuksia, joille tämä ei ollut itsestäänselvä asia. Osa juutalaisista pyrki jopa välttämään avioliittoa. 

Osa juutalaisten kommenteista olivat melko negativiisia naisia kohtaan, mutta Jeesus ei edustanut tällaista linjaa. Jeesus hyväksyi naisia opetuslapsikseen ja hän rikkoi useita kulttuurisia normeja näissä asioissa. Hän mm. keskusteli kahden kesken samarialaisen naisen kanssa kaivolla (Johannes luku 4). Opetuslapset eivät meinanneet lainkaan tajuta, miten Jeesus kehtasi käyttäytyä tällä tavalla. Juutalaisten miesten ei nimittäin odotettu käyvän naisten kanssa kahdenkeskisiä keskusteluja elleivät he olleet aviopari.

Da Vinci -Koodin perus kivijalka on tuhottu. Maria Magdaleena ei ollut Jeesuksen vaimo, eikä Jeesus ollut muutenkaan naimisissa. Kirja esittää kuitenkin melko rohkeita ja radikaaleja väitteitä kristinuskon varhaisista vuosisadadoista ja Uuden testamentin muotoutumisesta. Nämä asiat otetaan käsittelyyn seuraavissa luvuissa. 

 

LUKU 4: AUTTAVATKO NS. SALAISET GNOSTILAISET EVANKELIUMIT YMMÄRTÄMÄÄN JEESUSTA PAREMMIN?

Professori Teabing toteaa kirjan luvussa 55, että Uuteen testamenttiin oli ehdolla yli 80 evankeliumia, mutta mukaan valittiin vain Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Bockin mukaan tämä yksittäinen väite on ehkä kaikkein pahin virhetoteamus koko kirjassa. (Facebookissa olevat voivat lukea lyhyen kritiikin tätä väitettä kohtaan tekstilöytöjen perusteella.) Perusongelma tässä väitteessä on se, että muita evankeliumeja ei koskaan ollut näin montaa. Esimerkiksi vuonna 1945 tehty Nag Hammdin löytö toi esiin 45 erilaista teosta 1700 vuoden takaa. Niistä kuitenkin vain viisi kantaa evankeliumin nimeä: Totuuden evankeliumi, Tuomaan evankeliumi, Filippoksen evankeliumi, Egyptiläisten evankeliumi ja Marian evankeliumi. 

Nag Hammadin löytö oli erittäin tärkeä ja se toi lopulta esiin teoksia, joiden sisällöstä tiedettiin pelkästään kirkkoisien kirjoitusten kautta. On tunnettu tosiasia, että ensimmäisinä vuosina traditionaalinen kristinusko kävi kiivasta väittelyä ns. gnostilaisen ryhmittymän kanssa. Tärkeimmät teokset kirjoitti Eirenaios (n. 130-200) teoksessaan ”Harhaoppeja vastaan”. Toinen merkittävä kirjoittaja oli Epifanios (n. 315-403), puhuu ryhmittymästä, joka harrastaa gnostismia. Sana gnosis on kreikkaa ja tarkoittaa tietoa. Kirkkoisät hylkäsivät heidän näkemyksensä todella erikoisina ja väärinä. Nag Hammadin löytö oli tärkeä, koska nyt tutkijoilla oli suora pääsy gnostilaisten ajatuksiin heidän omien teostensa kautta. Kirkkoisien kritiikki osoittautui osuvaksi: ajatukset olivat rajusti erimielisiä kuin traditionaalisessa kristinuskossa. 

Gnostilaisuuden hahmottaminen ei ole maailman yksinkertaisen tehtävä ja heidän teoksensa ovat joistain asioista eri linjoilla. Siksi Bock tekee kirjassaan melko selkeän jaon neljään olennaiseen ja ja viidenteen hieman pienempään eroavaisuuteen. (Olen käsitellyt gnostilaisuutta ja Nag Hammadin löytöä tarkemmin muualla.) Nämä ovat: 

 

  1. Gnostilaisten kirjoitusten ytimessä on aina sama perusteema: gnoosis, tieto. 
  2. Jumala ja tietty kosmologinen maailma Hänen ympärillään.
  3. Jeesuksen persoona, hänen työnsä ristillä ja pelastus.
  4. Ilmoitus, auktoriteetti ja hengellisyys.
  5. Naisen asema.

 

(1) Bock lainaa pätkän Pietarin Ilmestys -nimisestä teoksesta (82:17-83:15) ja ottaa siitä esiin kolme olennaista teemaa gnostilaisuuteen liittyen. 

Gnostilaisuuden ytimessä on ajaus, että osalla kristityistä on mahdollisuus saada erikoista tietoa, gnoosista, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta. Kysymys on siis sisäpiiriläisten tiedosta. Heille ideioiden maailma oli turmeltumaton maailma, mutta fyysinen ja aineellinen maailma on korruptoinut. Todellinen Jumala on täydellisesti aineellisen maailman yläpuolella, eikä Hän voi koskaan suoranaisesti toimia aineellisessa maailmassa. Kysymys on siis läpikotaisesta dualismista, jossa hengellinen ja aineellinen ovat jyrkkiä vastakohtia.  

Tämä johti hyvin erikoiseen käsitykseen Pelastajasta. Todellinen Pelastaja ei voinut kärsiä ja kuolla ristillä. Todellinen, hengellinen ja henkinen Jeesus leijaili ristin yläpuolella ja nauroi ihmisten tyhmyydelle. Kolmanneksi tässä tekstissä Pietari saa Jeesukselta erityisen ja salaisen tiedon. Juuri ajatus salaisesta ja erikoisesta tiedosta, jota ei paljasteta kaikille, on gnostilaisuuden ytimessä. Kun vertaamme oppia Uuteen testamenttiin, ero on siinä, että nämä kirjat on annettu kaikille luettavaksi ja tutkittavaksi. Raamattu ei ole salainen, vaan julkinen. Traditionaalisessa kristinuskossa ei myöskään uskottu dualistiseen käsitykseen maailmasta, vaan aineellinen maailma nähtiin hyvänä, koska Jumala oli luonut sen. 

 

(2) Gnostilaiset uskoivat yhteen todelliseen Jumalaan, jolla ei ollut mitään tekemistä tämän aineellisen maailman kanssa.  Heillä oli siis suuri kertomus, joka oli läpeensä dualistinen. He uskoivat, että oli olemassa yksi ja todellinen Jumala, joka oli täydellisen transsendentti. Tämän näkyvän ja fyysisen maailman Luoja ei ole ainoa todellinen Jumala, vaan alempi luoja-jumala, Demiurgi. (Demiurgi luulee valheellisesti olevansa todellinen ja ainoa Jumala.) Siksi gnostilaiset näkivät kaiken fyysisen ja materialaisen korruptoituneena ja pahana. Ihmisen henki oli kuitenkin luomisessa tullut suoraan ainoalta ja todelliselta Jumalalta, joten hänen sisällään oli henki, joka oli taivaallista alkuperää. Bock lainaa muutamia olennaisia tekstejä tähän liittyen. teoksessa ”Hallitsijoiden olemus” (Hypostasis of the Archons) selitetään luomis- ja syntiinlankeemuskertomusta gnostilaisuuden valossa. Tärkein gnostilaisuuden opettaja Valentinus opetti, että Jeesus oli yksi aiooneista, yksi Jumalan luona asuvista ikuisista olennoista, joka otti haltuunsa maallisen ja aineellisen Jeesuksen ruumiin. Hän tuli tuomaan ihmisille vapauttavan sanoman ja muistuttamanaa heitä heidän taivaallisesta alkuperästään. 

Tiivistettynä Bock toteaa, että teologisesti ajatellen loikka traditionaalisesta kristinuskosta gnostilaisuuteen on kanjonin levyinen. Gnostilaiset muokkasiva ydinasiat aivan erilaiseen muottiin kuin mitä Uuden testamentin tekstit opettivat. Gnostilaisten todellinen Jumala ei ole Vanhan testamentin Jumala, eikä Hän voisi edes periaatteessa liata käsiään syntymällä ihmiseksi korruptoituneeseen maailmaan. Tämä on kaukana siitä mitä luemme esimerkiksi Johanneksen evankeliumin ensimmäisistä jakeista.

 

(3) Edellä olevan tiedon valossa on siis loogista, että gnostilaiset ajautuivat hyvin erikoiseen käsitykseen Jeesuksesta. Pietarin Ilmestyksessä on kohtaus, jossa maallinen Jeesus on naulittu ristille ja hän kärsii:

”Herra, mitä minä näen? Ovatko he ottamassa sinua kiinni ja tarraatko sinä minuun? Kuka muuten on tuo, joka iloitsee ja nauraa ristin yläpuolella samaan aikaan, kun he naulitsevat jotkain toista ristille jaloistaan ja käsistään.” Vapahtaja vastasi minulle: ”Se, jonka näet iloitsevan ja nauravan ristin yläpuolella, on elävä Jeesus. Tuo toinen, jonka käsiin ja jalkoihin he lyövät nauloja on hänen lihallinen hahmonsa, hänen sijaisensa.” (Pietarin Ilmestys, S. 81.) 

Ristin päällä on kuitenkin todellinen, hengellinen Jeesus, joka nauraa. ”Se, jonka näet ristin yllä nauramassa, on elävä Jeesus”. Elävä Jeesus oli tullut todellisen Jumalan luota ja ottanut maallisen Jeesuksen ruumiin, kunnes poistui siitä ennen ristiinnaulitsemista. Jeesus ei siis todella kärsinyt ristillä. Pyhäkoululainenkin ymmärtää, että tämä ajatus on täydellisessä ristiriidassa Uuden testamentin tekstien kanssa, jotka painottavat Kristuksen kipua ja kuolemaa ristillä meidän syntiemme puolesta (Johanneksen evankeliumi 1:1-18; Apostolien teot 2:16-40; Roomalaiskirje 3:21-26; 5:1-11; 1. Korinttilaiskirje 15:3-11; Heprealaiskirje 4:14-10:18; 1. Johanneksen kirje 1:1-4; Ilmestyskirja luku 5 jne.). Johanneksen teoissa Johannes tarkkaa Jeesuksen kävelyä hiekalla, eikä hän jätä ainoatakaan jalanjälkeä! Jeesus on hengellinen olento. 

On ironista, että Da Vinci -Koodin väitteen mukaan uudet tekstilöydöt ovat paljastaneet todellisen Jeesuksen, joka oli ainoastaan ihminen. Jumalallinen Jeesus oli kirkon myöhempi luomus. Gnostilaiset tekstit kuitenkin väittävät juuri päinvastaista: Jeesus on niin jumalallinen, että hänessä ei ole mitään inhimillistä! Da Vinci -Koodi ei voisi uida tämän enempää vastavirtaan tässä väitteessä. Kirjan yksi pääteema on siis perusteltu teksteillä, jotka opettavat juuri päinvastaista kuin mitä kirja antaa olettaa.

Gnostilaisissa teoksissa ei ole täten kysymys syntien sovittamisesta, joka on Uuden testamentin olennaisin opetus. Niissä ei ole jälkeäkään siitä, että Jumala rakastaa maailmaa niin paljon, että Hän antaa ainoan poikansa kuolemaan ihmiskunnan syntien puolesta. 

 

(4) Kaikki tämä johtaa loogisesti neljänteen kohtaan: näkemys ilmoituksesta ja auktoritatiivisista kirjoista oli erilainen kuin traditionaalisessa kristinuskossa. Pietarin Ilmestyksessä ja Testimony of Truth -teoksessa haukutaankin niitä, jotka eivät ymmärrä miten asiat todellisuudessa ovat. Gnostilaisille mikään ei voi kyseenalaistaa sitä salaista tietoa, jonka tietty henkilö saa. Uuden testamentin teokset menettävät arvonsa, koska ne johtavat jopa pahasti harhaan!

 

Loppuluvussa Bock painottaa useamman sivun verran sitä, että traditionaalinen kristinusko ja gnostilaisuus olivat rajusti eri mieltä siitä, kumpi edustaa todellista uskoa. Tässä mielessä voidaan sanoa, että ensimmäisinä vuosisatoina kristinuskossa oli erilaisia muotoja: molemmat osapuolet väittivät olevansa kristittyjä. Toisaalta on kuitenkin väärin puhua kristinuskon monimuotoisuudesta, koska kumpikin puoli hylkäsi toisen näkemykset väärinä. Gnostilaiset pitivät traditionaalisen kristinuskon edustajia ulkopuolisina:

”On myös muita ihmisiä, jotka eivät kuulu meihin. He kutsuvat itseään piispaksi ja diakoneiksi, ikään kuin he olisivat saaneet valtuutensa Jumalalta. He alistuvat niiden tuomittavaksi, jotka istuvat etummaisilla istuimilla. He ovat vedettömiä kanavia.” (Pietarin Ilmestys, s. 79). Heillä ei ollut Sanaa, joka antaisi heille elämän (Testimony of Truth 34:26). 

Gnostilaiset siis näkivät ruumiin vankilana, joka piti sisällään taivaallisen hengen, mutta kristinuskon mukaan ruumis oli Jumalan luoma ja se tulisi kokemaan ylösnousemuksen. Gnostilaiset hylkäsivät Vanhan testamentin ja he näkivöt sen Jumalan demiurgina, valheellisena jumalana. Kristinusko sitä vastoin piti Vanhaa testamenttia äitinään ja näki saman Jumalan kaiken toiminnan taustalla.  Gnostilaisuus oli elitististä, kristinuskossa ovi oli avoinna kaikille. Gnostilaisuus oli myös aivan liian monimutkainen rakennelma, joka ei kestänyt kristinuskon yksinkertaisen sanoman rinnalla. 

On aika käydä käsittelemään Uuden testamentin kaanonia. Millä perusteella kirjat pääsivät Uuteen testamenttiin?

 

LUKU 5: MITEN UUDEN TESTAMENTIN 4 EVANKELIUMIA PÄÄTETTIIN?

Jos Da Vinci -Koodin suurin virhe kohdistuu gnostilaisiin evankeliumeihin, hyvänä kakkosena tulee väite Konstantinoksesta ja Nikean kirkolliskokouksesta vuonna 325:

”Koska Konstantinus ylensi Jeesuksen jumalaksi melkein 400 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, oli jo olemassa tuhansittain kirjallisia kertomuksia Jeesuksen elämästä kuolevaisena ihmisenä. Konsatantinus käsitti, että muokatakseen historiankirjoituksen uusiksi hänen täytyisi panna rivakasti toimeksi. Siitä sai alkunsa kristinuskon historiaan syvällisimmin vaikuttanut  tapahtuma… Konsatantinus tilasi ja rahoitti uuden Raamatun, josta jätettiin pois Jeesuksen inhimillisistä piirteistä kertovat evankeliumit ja johon otettiin kaunisteltuina mukaan ne, joiden kuvauksen mukaan hän oli jumalan kaltainen. Varhaisimmat evankeliumit julistettiin kielletyiksi, kerättiin kokoon ja poltettiin… Konstantinuksen yrityksistä huolimatta jotkin tuhottaviksi määrätyistä evankeliumeista säilyivät kuitenkin. 1950-luvulla löydettiin luolaan kätketyt Kuolleenmeren kirjakääröt Juudean autiomaasta läheltä Qumrania. Ja tietysti vuonna 1945 Nag Hammadin koptilaiset käsikirjoitukset.” (Luku 55, S. 277.)

Tiivistettynä kirjan väite on se, että kristinusko ei ole peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta, vaan neljänneltä. Tässä luvussa Bock ksittelee kahta asiaa: (1) Mitä ensimmäisen vuosisadan kristityt uskoivat ja (2) mitä tapahtui ennen Nikean kirkolliskokousta. 

 

Jeesuksen jumaluus

Tärkeimmät ja varhaisimmat läheet Jeesuksesta ovat Paavalin kirjeet ja neljä evankeliumia. Paavali oli juutalainen fariseus, joka oli vainonnut Jeesuksen seuraajia heittämällä heitä vankeuteen. Matkalla Damaskoon hän oli kuitenkin nähnyt Jeesuksen kuolemansa jälkeen ja hänestä tuli Jeesuksen seuraaja. Hän kiersi Rooman valtakuntaa apostolina ja perusti useita seurakuntia. Hän myös kirjoitti useita kirjeitä vuosien 50-68 välisenä aikana. Näissä kirjeissä on kohtia, joissa Paavali hyvin selvästi näki Jeesuksessa jotain enemmän kuin pelkän ihmisen.

1. Korinttilaiskirje 8:5-6

Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

Vanhan testamentin kreikankielisessä versiossa Septuagintassa Jumalaa kutsuttiin nimellä Kyrios, Herra. Tässä Paavali soveltaa sanaa Jeesukseen: Jeesus on meidän Herramme. On hämmästyttävää, että Paavali asettaa Jeesuksen juutalaisten kuuluisan uskontunnustuksen, Sheman keskelle. Ensimmäisen vuosisadan juutalaiset ymmärsivät, että tällainen lause asettaa Jeesuksen Jumalan rinnalle. Suomalaiset ymmärtävät asian paremmin jos he kuvittelevat itsenäisyyspäiväjuhlat, jossa Matti Meikäläinen asettuisi tasavallan presidentin vierelle toivottamaan vieraat tervetulleeksi linnaan!

 

Filippiläiskirje 2:9-11 

Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra".

Tässä jaejaksossa Paavali soveltaa Jeesukseen tuttuja sanoja, jotka profeetta Jesaja oli osoittanut Jumalalle. Paavali asettaa Jeesuksen palvonnan keskipisteeksi, henkilöksi, jonka edessä kaikkien tulee polvistua. Lauseet ovat peräisin Jesajan kirjan jakeesta 45:23: ”Minä olen vannonut itseni kautta, minun suuni on lausunut tämän totuuden, peruuttamattoman sanan: Minun edessäni on notkistuva jokainen polvi, jokainen suu on vannova minun nimeeni!” Paavali asettaa Jeesuksen paikalle, jossa Jumala itse lupasi olevansa. 

Sama painotus löytyy myös evankeliumeista, jotka on kirjoitettu ensimmäisellä vuosisadalla. Kaikkein selvimmin Jeesuksen jumaluus on nähtävissä Johanneksen evankeliumin luvussa 1:

 

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. (1:1)

Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. (1:2-3)

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. (1:14)

 

Samaan asiaan viittaavia jakeita löytyy myös synoptisista evankeliumeista eli Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumista. Kornkreettinen osoitus on Jeesuksen oikeudenkäynti, jossa Jeesus tuomitaan kuolemaan jumalanpilkasta. Jeesuksen vastauksessa ylipappille yhdistyy kaksi Vanhan testamentin tekstiä: Danielin kirjan jakeet 7:9-13 jossa puhutaan Ihmisen Pojasta, joka saa kaiken vallan ja Psalmi 110, jossa puhutaan henkilöstä, joka tulisi istumaan Jumalan valtaistuimella Jumalan vieressä. Jeesus väitti, että olosuhteista huolimatta Jumala tulisi korottamaan hänet kaikkien tuomariksi. 

Bockin pointti on siinä, että juuri nämä ajatukset olivat kristikunnassa laajlle levinneitä vuosisatojen ajan ennen Nikean kirkolliskokousta. Hän viittaa ajatuksiensa tueksi merkittävään työhön, jonka on kirjoittanut Larry Hurtado (Lord Jesus Christ: Devotion to Jesus in Earliest Christianity). Hurtadon mukaan Jeesusta pidettiin jumalallisena alusta saakka. 

 

Uuden testamentin kaanon 

Uudessa testamentissa on 27 kirjaa. Prosessi, joka johti tällaiseen kokoelmaan, kesti joitain satoja vuosia. Bock viittaa aiheen perusteokseen, Bruce Metzgerin ”The Canon of the New Testament” -kirjaan. Ensimmäinen kerta, kun nykyiset 27 kirjaa olivat kaikki mukana virallisessa listassa, on Athanasioksen kirje vuodelta 367. Olennaista ei tässä kohden ole nyt selittää kaikkien kirjojen kaanoniin pääsemistä, vaan Bock keskittyy aiheen kannalta olennaiseen: evankeliumeiden asemaan Uudessa testamentissa. On päivänselvä tosiasia, että jo toisella vuosisadalla Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit olivat laajalle levinneitä ja niitä pidettiin parhaina ja luotettavimpina kuvauksina Jeesuksen elämästä.

Bockin mukaan neljä asiaa olivat olennaisessa roolissa kirjojen kanonisoimisessa: apostolinen alkuperä, laajalle levinneisyys, kilpailevien näkemysten uhka ja vainot. 

Bockin esitys neljän evankeliumin arvovaltaisesta asemasta varhaisina vuosisatoina voidaan tiivistää seuraavasti:

  • Muratorin kaanon mainitsee vain neljä arvovaltaista evankeliumia. Lista syntyi toisen vuosisadan loppupuolella. 
  • Irenaeus (130-202) vahvisti teoksessaan ”Harhaoppeja vastaan” neljän evankeliumin arvovaltaisuuden: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen.
  • Justinos Marttyyri (100-165) viittaa ”apostolien muistelmiin” 15 kertaa teoksessaan ”Dialogi Tryfonin kanssa”. Hän lainaa suoraan Matteuksen, Markuksen ja Luukaan evankeliumia. 
  • Tatianos oli Justinos Marttyyrin oppilas ja myöhemmin Valentinuksen seuraaja. Hän kasasi noin vuonna 170 Diatessaronin, joka tarkoittaa ”neljän kautta”. Tämä teos oli yritys saada Jeesuksen elämästä yksi yhtenäinen kokonaisuus. Tatianos käytti hyväkseen neljää evankeliumia: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen. 
  • Origenes (185-254) oli sitä mieltä, että vain neljä evankeliumia tulisi hyväksyä arvovaltaisina teoksina. 

 

Ensimmäisten vuosisatojen historian selvittäminen on osoittanut, että jo toisella vuosisadalla neljä evankeliumia ja Paavalin kirjeet liikkuivat kokoelmina eri seurakunnissa. Tämä tapahtui paljon ennen Konstantinuksen syntymää ja Nikean kirkolliskokousta. Bock päättää lukunsa lainaamalla huomattavaa katolista tutkijaa Raymond Brownia, joka kommentoi aikoinaan kirjaa, jossa käsiteltiin gnostilaisia evankeliumeita. Hänen mukaansa nämä toisen ja kolmannen vuosisadan teokset hylättiin siksi, että ne olivat roskaa. Ja ne ovat roskaa edelleen.

 

LUKU 6. SOPIIKO MARIAN ROOLI APOSTOLINA UUDEN TUTKIMUKSEN TULKINTAAN?

Da Vinci -Koodin mukaan Jeesus oli todellinen feministi, joka halusi jättää seurakuntansa tulevaisuuden Magdalan Marian (ei Pietarin) käsiin. Väite jatkuu siten, että kirkko kuitenkin tukahdutti Marian tekemällä hänestä huoran ja näin se samalla tukahdutti naisten äänen ja roolin seurakunnan johdossa. (Luku 58, s. 292) ”Marialle annettiin myöhemmin huoran rooli, jotta voitaisiin hävittää todisteet hänen vaikitusvaltaisista sukulaissuhteistaan.” (Luku 58, s. 293.) Tässä luvussa Bock analysoi uudenajan tutkimusta, joka allekirjoittaa tämäntapaisen näkemyksen. Hän keskittyy Karen Kingsin ja Helmut Koesterin kirjoituksiin. 

Bock myöntää (aivan oikein), että Jeesus nosti naisen aseman vallallaolevaan kulttuuriin nähden hyvin korkelle. Hän salli naisten olla opetuslapsinaan mikä ei ollut tyypillistä (Luukas 8:1-3; 10:38-42). Naiset toimivat myös opettajina, koska Apostolien teoista löydämme Priscillian ja Aquilan yhdessä opettamassa Apollosta, huomattavaa raamatunopettajaa (18:26). Bock pitää myös todennäköisenä, että seurakunnissa oli naisdiakoneja (1. Timoteuskirje 3:11). Samaan hengenvetoon Bock kuitenkin tuo esiin näkemyksensä, jonka mukaan naisten rooli oli rajoittuneempi kuin miehillä. Hän viittaa ohimennen huomattavan hankalaliin jakeisiin, kuten 1. Korinttilaiskirje 11:2-16; 14:34-35 ja 1. Timteuskirje 2:11-15. Hän kuitenkin näyttää tekevän jakeista sellaisen johtopäätöksen, jota en itse allekirjoita. 

Tiivistettynä Bock ajattelee, että ensimmäisen vuosisadan kulttuuri huomioonottaen, naisten asema kristikunnassa oli huomattavan korkea, mutta heillä oli tiettyjä rajoituksia suhteessa miehiin. (Niille, jotka eivät ole juuri opiskelleet teologiaa, voin sanoa, että käsillä oleva aihe on edelleen yksi hankalampia ja kiistellyimpiä asioita teologien parissa.)

Mitä tulee ”naisten vaientamiseen” niin täytyy huomata, että ensimmäisen kerta, kun Mariasta tehtiin huora, oli vuonna 591! Jos tämä olisi ollut kirkon salaliitto naisten vaientamisessa, se tuli auttamattomasti liian myöhään. Kun ottaa huomioon Jeesuksen äidin, Marian roolin katolisessa kirkossa, niin totaalista naisten alaspainamista ei koskaan tapahtunut. 

 

 

LUKU 7: MIKÄ ON DA VINCI -KOODIN JÄLJELLE JÄÄVÄ HYÖTY?

Tämä luku on tiivistelmä siitä mitä kirjan aikana on käyty läpi. Bock myös toteaa, että ei ole tarpeellista käydä läpi muita kirjan teemoja, kuten Merovingien kuningassukua tai Opus Deita. Kirjan ytimessä on väite Jeesuksen ja Magdalan Marian avioliitosta ja myöhemmistä jälkeläisistä ja Uuden testamentin tekstien korruptoitumisesta. Nämä ydinasiat on tässä kirjassa käsitelty. 

 

LUKU 8: TODELLINEN JEESUS-KOODI

Kaiken tämän jälkeen on kuitenkin todettava, että näissä asioissa ei ole kysymys pelkästään faktoista. Kysymys on paljon suuremmasta asiasta. Da Vinci -Koodi keskittyy todella taitavalla otteella koodeihin, mysteereihin. Bock siirtyy teemasta kaikkein suurimpaan mysteeriin, itse elämään. Hän kertoo muutaman merkittävän hetken elämästään. Ensimmäinen suuri hetki oli silloin, kun hän piti käsissään ensimmäistä omaa lastaan synnytyslaitoksella. Sen suurempaa tunnetta ei ole kuin pitää käsissään omaa pientä jälkeläistään. Toinen hetki tapahtui silloin, kun Bock joutui katsoa äitinsä taistelua syöpää vastaan, kunnes hän lopulta menehtyi Bockin ollessa 14-vuotias. 

Kun puhumme Magdalan Mariasta, kyseessä on paljon suurempi asia kuin hänen väitetty avioliitonsa Jeesuksen kanssa. Maria oli todistamassa elämän suurinta mysteeriä, Jeesuksen ylösnousemusta. Hän oli seurannut hyvin läheltä Jeesuksen elämää. Maria ei ole erikoinen siksi, että hän olisi ollut Jeesuksen vaimo. Hänestä teki erityisen se, että hän saapui muutamien muiden naisten kanssa Jeesuksen tyhjälle haudalla varhain sunnuntaiaamuna. Jeesus väitti, että hänen toiminnassaan Jumalan valtakunta saapui maan päälle. Hän väitti, että Jumala oli tekemässä suuria asioita hänen kauttaan. 

Bockin mukaan ei todennäköisesti ole toista asiaa, jonka ihmiset yhtä hanakasti kieltäisivät tässä maailmassa, kuin synti. Uuden testamentin mukaan se on kuitenkin kaikkein suurin ongelmamme ja Jeesus tuli käsittelemään juuri sitä. Jumala on luonut ihmiset asumaan yhteydessään, mutta me olemme menettäneet tuon yhteyden. Jeesus väitti korjanneensa tämän asian. Kun Jeesuksen hauta löytyi tyhjänä, se oli Jumalan puolelta ”aamen” Jeesuksen toiminnalle. Jeesus kuoli ristillä ihmiskunnan syntien puolesta. Hän kuoli, jotta me voisimme elää. Jeesuksen ylösnousemus on Jumalan vastaus maailman hätään. Ja tätä asiaa Maria Magdaleena oli ensimmäisenä todistamassa. Siksi lukijoiden olisi hyvä keskittää voimavaransa todelliseen mysteeriin ja Jeesuksen ylösnousemukseen.

Kirjan lopussa on kaksi liitettä. Ensimmäisessä taiteenhistorioitsija Robert Baldwin käyt läpi Da Vinci -Koodin väitteitä koskien Leonardon maalausta viimeisestä ehtoollisesta ja toisessa Bock vastaa 10 kysymykseen kirjaansa koskien.

 

Palaa Opetuksiin

Lisätietoja