Jeesus ihmeidentekijänä (2/4). Vaikutteita juutalaisista ihmemiehistä?

Kirjoittaja Janne Saarela

2016

 

Karismaattinen juutalaisuus

Monet lukijat saattavat pitää kummallisena sitä, että vaikka Jeesus oli läpeensä juutalainen, joka eli ensimmäisellä vuosisadan Israelissa, kriittisessä Jeesus-tutkimuksessa on vasta 1970-luvulta eteenpäin alettu kiinnittää enemmän huomiota tähän seikkaan. Jeesus oli juutalainen. Koska tutkimus on viime vuosikymmenet keskittynyt juutalaisen elämäntavan selvittämiseen, tämä on loogisesti johtanut siihen, että Jeesuksen elämälle on alettu etsiä esikuvia ja paralleelikertomuksia nimenomaan juutalaisuuden sisältä. Jos lukija haluaa perehtyä tarkemmin uudempaan Jeesus-tutkimukseen ja juutalaisen maailmankuvan painottamiseen, suosittelen aloittamaan Ben Witherington III:n kirjasta "The Jesus Quest - The Third Search for the Jew of Nazareth" (1995), joka on paras tuntemani johdantoteos eri tutkijoiden Jeesus-kuviin.

Nykyään suurin osa tutkijoista ajattelee, että jos Jeesuksen ihmeteoille on ylipäätään olemassa paralleeleja eli vastaavia esimerkkejä, ne eivät löydy pakanamaailman esimerkeistä, vaan ajan juutalaisesta kontekstista Israelissa. Huomiota on erityisesti kiinnitetty muutamaan juutalaiseen karismaattiseen henkilöön. (Blomberg 2007, 124-25.) Mutta kuten tulemme näkemään, asian ympärillä on paljon väärinkäsityksiä.

Ennen kuin menemme tarkemmin karismaattiseen juutalaisuuteen, on sanottava muutama sana lähteistä, jotka ovat saatavilla. Ensinnäkin tiedämme juutalaisuudesta mm. juutalaisen historioitsijan Josefuksen (37-100 jKr.) kirjoitusten kautta. Hän kirjoitti mm. Juutalaissodan historian, jossa kuvataan juutalaisten ja roomalaisten yhteenottoa, joka huipentui vuonna 70 Jerusalemin temppelin tuhoutumiseen. (Lue tarkemmin Josefuksesta täältä.) 

Josefuksen lisäksi tärkeän tutkimuskohteen muodostavat Mishna ja Talmud. Ortodoksijuutalaiset uskovat edelleen, että Jumala antoi Moosekselle ohjeita siitä, miten lakia tulee tulkita ja noudattaa. Mooses välitti tätä tietoa eteenpäin aina rabbeihin saakka, jotka lopulta kirjoittivat nämä suulliset opetukset ylös toisella vuosisadalla jKr. Tätä teosta kutsutaan Mishnaksi. Seuraavien vuosisatojen aikana juutalaiset oppineet kehittivät opetuksia eteenpäin ja keskustelivat kriittisesti Mishan sisällöstä. Nämä opetukset kirjattiin ylös teokseen nimeltä Gemara. Yhdessä Mishna ja Gemara muodostavat Talmudin, joka siis saatettiin loppuun joskus 500-luvulla. (McDermott 2011, 37.) 

(Traditionaalisen juutalaisuuden kannattajat ajattelevat, että Talmud on yhtä inspiroitua Jumalan Sanaa kuin ”Vanha” testamentti. Tässä mielessä on väärin sanoa, että juutalaisten Raamattu on ainoastaan meidän Vanha testamentti. (ks. McDermott 2011, 25-38.)

Kun lukija pitää mielessään Mishnan (n 200 jKr.) ja Talmudin (n 500 jKr.) ajoituksen, voimme siirtyä eteenpäin. Kun etsimme mahdollisia vastaavuuksia Jeesuksen elämälle, erityisesti kaksi henkilöä on noussut tässä kohden esiin: Honi Ympyröidenpiirtäjä ja Rabbi Hanina ben-Dosa. Honista kertovat lähteet tulevat Josefukselta ja Mishnasta, Hanina ben-dosasta puolestaan kerrotaan ainoastaan Mishnassa ja Talmudissa. Seuraavaksi luomme katsauksen heidän elämäänsä.

 

Honi Ympyröidenpiirtäjä

Honi Ympyröidenpiirtäjä eli ensimmäisellä vuosisadalla eKr. Hänen kuolemansa ajoitetaan yleensä noin vuoteen 65 eKr. (Meier 1994, 581-82.) Hänen kerrotaan saaneen nimensä siitä, että kuivana kautena sadetta rukoillessaan hän piirsi maahan ympyrän ja ilmoitti Jumalalle, että hän ei poistuisi ympyrästä ennen kuin Jumala antaisi sateen. Lopulta Jumala vastasi rukouksiin ja Honi sai sateen aikaan rukouksensa voimalla. Josefus kuvaa tapahtumaa lyhyesti teoksessa ”Juutalaisten muinaishistoria”, joka on noin vuodelta 94 jKr.:

Oli eräs mies nimeltä Honi, joka oli hurskas ja Jumalan rakastama. Kerran kuivana kautena hän rukoili kuivuuden loppumista; ja Jumala kuuli ja lähetti sateen. (14.22)

 

Myös Mishnassa Honin ympärillä näkyy traditio noin vuoden 200 nurkilla:

Kerran Honi Ympyröidenpiirtäjälle sanottiin: ”Rukoile sadetta.” - - Hän rukoili, mutta sadetta ei tullut. Mitä hän teki? Hän piirsi ympyrän ja meni seisomaan sen sisälle ja sanoi: ”Maailmankaikkeuden Herra, lapsesi ovat kääntäneet kasvonsa minun puoleeni, sillä minä olen kuin talon poika sinun edessäsi. Vannon suuren nimesi kautta, etten siirry tästä pois, ennen kuin armahdat lapsiasi.” Sade alkoi pudota maahan. Hän sanoi: ”En rukoillut tätä, vaan hyvän tahdon, siunauksen ja runsauden sadetta.” Sadetta tuli kohtuullisesti, kunnes Israel meni sateen vuoksi Jerusalemista ylös temppelivuorelle. (Ta’anit 3:8)

Tämä on itse asiassa ainoa "ihmekertomus" juutalaisessa traditiossa ajalta 0-300 jkr. Honi oli niin merkittävä henkilö, että erään kerronnan mukaan ”kun Honi kuoli, jäljelle ei jäänyt ainoatakaan ihmeidentekijää” (m. Sot. 9:15, sit. Keener 2011, 63.) Honin lisäksi juutalaisuudessa vaikutti eräs toinen mielenkiintoinen henkilö, rabbi Hanina ben-Dosa.

 

Rabbi Hanina ben-Dosa

Rabbi Hanina ben-Dosa syntyi noin 10-20 vuotta Jeesuksen toiminnan jälkeen ja hän vaikutti aktiivisesti todennäköisesti ennen vuotta 70 jKr. Häneen liitetään useita ihmeellisiä kertomuksia: hän selvisi myrkyllisen käärmeen puremasta ilman vahinkoja, hän paransi sairaita etäältä rukouksen voimalla, hän sai leipiä ilmestymään vaimonsa uuniin kun ne olivat loppuneet ja ihmeenomaisesti hän pidensi naapurin talon hirsiä, koska ne olivat liian lyhyet. Usein ben-Dosa rukoili pää painettuna polviensa väliin. Jos rukous sujui helposti, hän tiesi, että henkilö, jonka puolesta hän rukoili, parantuisi, mutta jos rukous olisi vaikeaa, henkilö ei selviäisi. Josefus ei siis mainitse häntä lainkaan, mutta Talmud sisältää muutaman kertomuksen hänestä:

Rabbi Hanina ben Dosasta sanotaan, että hänellä oli tapana rukoilla sairaiden puolesta ja sanoa: ”Tämä jää eloon” tai ”Tämä kuolee”. Hänelle sanottiin: ”Mistä sinä sen tiedät?” Hän sanoi heille: ”Jos rukoukseni tulee suustani sujuvasti, tiedän, että hänet on hyväksytty; ja jos se ei tule, tiedän, että hänet on hylätty.” (Berakot 5:5)

On kuitenkin olennaista huomata, kuten John P. Meier (1994, 585) huomauttaa, että teksti ei itse asiassa sano Haninan olleen suuri ihmeidentekijä. Teksti ainoastaan painottaa sitä, että Hanina intuitiivisesti tiesi, vastaako Jumala hänen rukoukseensa vai ei. Hänen erikoinen taitonsa ei siis kosketa suoranaisesti parantamisia. Talmud myös kertoo:

Tapahtui taas, kun rabbi Hanina ben Dosa meni tutkimaan Tooraa rabbi Johanan ben Zakkain kanssa, että rabbi Johanan ben Zakkain poika sairastui. Hän sanoi hänelle: ”Poikani Hanina, rukoile hänen puolestaan, että hän jäisi eloon.” Hän pani päänsä polvien väliin ja rukoili hänen puolestaan ja hän jäi eloon. Rabbi Johanan ben Zakkai sanoi: ”Jos ben Zakkai olisi pannut päänsä polviensa väliin koko päiväksi, häntä ei olisi huomattu lainkaan.” Hänen vaimonsa sanoi hänelle: ”Ei, mutta hän on kuin palvelija kuninkaan edessä (ja menee siksi hänen eteensä joutumatta odottamaan), ja minä olen kuin aatelismies kuninkaan edessä (ja minun on siksi pyydettävä päästä hänen puheilleen).” (Babylonian Talmud, Berakot 34b)

Ben Witheringtonin (1995, 112) mukaan ehdoton enemmistö tutkijoita näkee tämän Talmudissa olevan myöhemmän materiaalin legendaarisena, jolla ei ole historiallista pohjaa. On myös hyvin mahdollista, että kertomukset ovat yksi vastaus evankeliumien kertomuksiin Jeesuksesta. Vasta Talmudissa esiintyy väite, jonka mukaan hän olisi toiminut Galileassa ja traditio on näin ollen hyvin myöhäinen. 

 

Esikuvina Jeesuksen ihmeille?

Nämä kaksi juutalaista henkilöä näyttävät siis antavan esikuvan Jeesuksen väitetyille ihmeille. Ikävä kyllä asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Lähtökohtaisesti lähteet ovat nimittäin eri tasolla. Kuvaukset Honin ja ben-Dosan elämästä ovat satojen vuosien päässä henkilöiden elämästä. Tämä on lähtökohtaisesti erilainen asetelma kuin UT:n kertomusten kohdalla.

Craig Keenerin mukaan ongelman muodostavat tässä tapauksessa lähteiden (a) niukkuus ja (b) myöhäisyys. Esimerkiksi Josefuksen maininta Honinasta tulee noin sata vuotta itse tapahtuman jälkeen. (Keener 2011, 75; Witherington 1995, 111.) Tilanne on täydellisesti toinen Uuden testamentin evankeliumien kanssa. Siksi esimerkiksi John P. Meier (1994, 581) toteaa, että historiallisesti varmana voimme pitää ainoastaan sitä, että (a) nämä henkilöt olivat todella olemassa ja (b) Jumala näytti vastanneen erityisellä tavalla joihinkin heidän rukouksiinsa. 

On myös huomattava, että yksikään lähde ei sijoita Honia tai ben-Dosaa Galileaan, vaan Jerusalemiin. Painotan sitä, että jopa tutkimuksessakin usein esitetty väite galilealaisista ihmeidentekijöistä on virheellinen. Lähteet eivät anna lupaa väittää, että Jeesus oli samanlainen karismaattinen juutalainen Galileassa kuin Honina tai ben-Dosa. Se mitä voimme sanoa on, että Honinan rukoukseen Jumala vastasi sateella ja ben-Dosa rukoili sairasten puolesta, jonka aikana hän ihmellisesti tiesi, tuleeko sairas parantumaan vai ei. (Ks. myös Witherington 1995, 108-12.)

Näiden kahden laajan huomion lisäksi voimme tehdä useita huomioita, jotka osoittavat vastaavuudet ongelmallisiksi:  

 

  1. Usein ihmiset tulivat pyytämään apua Haninalta, eikä hän ollut kiertävä julistaja toisin kuin Jeesus. Eroavaisuus on ilmeinen. Yksikään ihme Haninaan liittyen ei sisällä eksorkismia. Jeesuksen toiminnassa eksorkismilla taas on huomattavan merkittävä osa. 
  2. Jeesuksen ei koskaan kerrota saaneen aikaan sadetta rukouksellaan, vaikka tällainen olisi kuivina aikoina ollut ehkä monesti tarpeellista. Jos oltaisiin haluttu osoittaa, että Jeesus oli merkittävämpi henkilö kuin Honina, tällainen kertomus olisi ollut helppo keksiä ja linkittää Jeesukseen
  3. Muiden aikalaisjuutalaisten ei koskaan kerrota parantaneen rampoja, kuuroja tai sokeita, puhumattakaan siitä, että he olisivat herättäneen kuolleita. Ainoat tällaiseen viittaavat tekstit pelkästään vihjaavat teoreettisesti, että riittävän pyhä rabbi voisi ehkä saada tällaista aikaan (b. Pesah 68a). Kun Jeesus puolestaan herätti kuolleita, se oli merkki siitä, että hänellä oli erityinen suhde Jumalaan. Lisäksi nämä teot välittivät viestin, jonka mukaan viimeiset ajat olivat koittaneet (Jes. 26:19; Dan. 12:1-3). Palaamme tähän asiaan myöhemmin.
  4. Erityistä on huomata, että Jeesus ei koskaan rukoile tai ano Jumalaa ihmeitä tehdessään. Sen sijaan hän nojaa omaan auktoriteettiinsa. Kun Jeesus parantaa sairaita tai herättää kuolleita, hän antaa ainoastaan käskyn ja henkilö tulee terveeksi. (On totta, että Lasaruksen haudalla Jeesus rukoilee Isää, mutta tämä tapahtuu vain siksi, että paikallaolijat vakuuttuisivat siitä, kuka Jeesus on (Joh. 11:42)). Jeesuksen tekemät ihmeet tapahtuvat ilman minkäänlaisia ongelmia. Jeesus on täysin suvereeni kaikenlaisten sairauksien ja kuoleman edessä. 
  5. Edellä olevat huomiot johtavat loogisesti kohtaan viisi. John P. Meier on huomauttanut (1994, 581-88), että edellä mainitut juutalaiset karismaatikot eivät olleet sanan varsinaisessa merkityksessä ihmeidentekijöitä lainkaan. He eivät koskaan ”vain tee ihmettä”, vaan he anovat Jumalaa toimimaan. Jeesus puolestaan on ihmeidentekijä sanan varsinaisessa merkityksessä, koska hän ei vetoa ulkopuoliseen auktoriteettiin. Jeesus ei missään vaiheessa käy Jumalan kanssa kauppaa, kuten esimerkiksi Honi. 
  6. Evankeliumit kuvaavat Jeesuksen ihmeteot tavalla, joka linkittää ne hänen julistustoimintansa keskiöön. Ihmeillä ei ole itsenäistä roolia Jeesuksen elämässä, vaan ne ovat yksi, vaikkakin tärkeä linkki suuremmassa kokonaisuudessa. Ensisijaisesti ihmeet toimivat merkkeinä siitä, että juutalaisten odottama Jumalan valtakunta oli murtautumassa esiin. Tällainen puuttuu täydellisesti Honin ja ben-Dosan toiminnasta. Siksi mm. Graham Twelftree toteaa (2011, 2528), että hän ei tiedä ainoatakaan esimerkkiä juutalaisista parantajista, jotka olisivat yhdistäneet ihmeet sanomaansa. Jeesuksen kohdalla ihmeet ja hänen sanomansa taas kulkivat käsi kädessä. Kaikki kuvat Jeesuksesta, jotka eivät ota tätä asiaa huomioon, vääristyvät. Jeesus ei selvästikään nähnyt itseään pelkästään juutalaisena ”pyhänä miehenä”, vaan jonain suurempana hahmona. Hän oli Ihmisen Poika, joka toi kauan odotetun Jumalan valtakunnan maanpäälle. 
  7. Pidän merkittävänä huomiona sitä, että aikalaisjuutalaiset pitivät Jeesuksen ihmeitä todella aitoina. Juutalaisilla oli tapana erottaa keskenään petkutukset/silmänkääntämiset ja magian. Edellämainitut ”ihmeet” olivat huijausta, toiset taas todellisia, mutta niiden lähde ei ollut Jumalasta. Jeesuksen ihmeet nähtiin juurikin viimeksimainitusta näkökulmasta, magiana. Siksi Jeesusta esimerkiksi syytetään toimivan Beelsebubin voimalla. (Aihe, johon palaamme myöhemmin.) Sama ilmiö näkyy myöhemmissä juutalaisissa lähteissä, jossa Jeesus johtaa Israelin kansaa noituuden avulla harhaan ja saa siksi oikeudenmukaisen tuomion (Mishna, Sanhedrin 7:10; b. Sanh. 43a).

(Blomberg 2007, 125-26; Evans 2015, 169-70, 183-84, 187-89; Bock 2012, 13-25, 80-92; Blackburn 2011, luku 6; Twelftree 1999, 263; Meier 1994, 536-37.)

 

Johtopäätös 

Juutalaisten lähteiden tutkiminen antaa vain kaksi aikalaisesimerkkiä, joiden toiminnassa esiintyi ihmeiksi luokiteltavia asioita, mutta kumpaakaan heistä ei voida suoranaisesti pitää ihmeidentekijänä sanan varsinaisessa merkityksessä. Heidän toimintansa on ikään kuin kaukainen varjo verrattuna siihen, mitä löydämme Jeesuksen toiminnasta. Jeesuksen elämä on usealla tavalla paljon moniulotteisempi kuin edellä esitettyjen karismaattisten juutalaisten toiminta. 

Yllä esitetyt huomiot ajavat meidät johtopäätökseen, että Jeesuksen elämässä tapahtui jotain todella ainutlaatuista. Nykytutkimus pitääkin perusteltuna, että Jeesuksen elämässä tapahtui usein asioita, jotka hän ja muut tulkitsivat todellisiksi ihmeiksi. Syitä tähän huomioon on useita. Seuraavissa kirjoituksissa tarkastelemme Jeesuksen ihmeitä tarkemmin. Annan useita syitä sille, että historiallisesti ottaen Jeesus oli todella ihmeidentekijä.

 

Siirry tekstiin nro. 3

Lisätietoja