Kolminaisuusoppi

Kirjoittaja Janne Saarela

 

Johdanto

Kolminaisuuteen liittyy niin monia toisiinsa liittyviä asioita, että siitä on hankala kirjoittaa lyhyttä tekstiä, joka olisi millään tavalla kattava. Aiheesta voisi kirjoittaa ”raamatunpaikkarallikirjoituksen” tai kirkkohistoriallisen kehittymisen katsauksen jne. Tässä kirjoituksessa pyritään vastaamaan muutamaan peruskysymykseen. Miten kolminaisuusoppi kehittyi? Onko kolminaisuus-käsite sisäisesti ristiriitainen? Mitä merkitystä asialla on arkipäivän toiminnalle?

 

Kolminaisuusoppi

Sana ”kolminaisuus” tulee latinan kielen sanasta ”trinitas”, joka merkitsee kolmiyhteistä. Sanaa on turha yrittää etsiä Raamatusta ja tämä onkin saanut jotkut päättelemään, että kolminaisuus ei ole raamatullista. Näin naivia johtopäätöstä ei kannata kuitenkaan tehdä. Sanan ”kolminaisuus” keksi Tertullianus (160-225), joka oli kiven kova monoteisti eli hän uskoi yhteen Jumalaan. Lyhyesti sanottuna uusien termien kehittäminen oli pakollista, koska kristityt olivat uudenlaisen tilanteen edessä. Jumalaa, joka ilmoitti itsensä kolmessa persoonassa, oli käytännöllistä kuvata yhdellä termillä ”Kolminaisuus”. Itse asiassa Tertullianus keksi latinaan myös sanat ”persoona” ja ”olemus”, jotka ovat kolminaisuusopin kannalta ehdottoman tärkeitä. (Ks. Tertullianuksesta Hill 2003, 32-39.)

Athanasioksen uskontunnustuksessa kolminaisuusoppi tiivistetään seuraavasti:

”Isä on Jumala, Poika on Jumala, ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea jumalaa, vaan yksi Jumala.”

Oppia on vastutettu edellisen eilöydyraamatusta-ajatuksen lisäksi myös sillä, että sitä ei pysty ymmärtämään. Tämä ei tietysti ole kovin vahva vasta-argumentti. Maailma on täynnä tosiasioita, joita on vaikea käsittää. Esimerkkejä löytyy paljon esimerkiksi tieteen alalta (mm. kvanttifysiikka). Voidaan tietysti kysyä, millaisen Jumalan kanssa olisimme ylipäätään tekemisissä jos ymmärtäisimme Hänet kaikin puolin täydellisesti? Augustinus, joka kirjoitti kolminaisuudesta 15 teosta, sanoi: ”Jos pystyt kaiken ymmärtämään, kyseessä ei ole Jumala!” (Si Comprehendis non est Deus). Saman tyyppisen ajatuksen on esittänyt teologian tohtori David Petts: ”En usko kolminaisuusoppiin sen vuoksi, että ymmärtäisin sen läpikotaisin. Uskon sen vuoksi, että Raamatun todistus on niin kiistaton.”

Kristinusko on noussut juutalaisuudesta. Juutalaiset erotti muista kansoista ennen kaikkea se, että he uskoivat vain yhteen Jumalaan vastakohtana pakakansojen polyteismille (monijumalisuus). 5. Moos. 6:4 sanoo asian yksinkertaisesti: ”Kuule Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.” Uusi testamentti vahvistaa tämän tosiasian. Esimerkiksi Paavali sanoo Roomalaiskirjeessa 3:30: ”...on vain yksi Jumala...”. Muita UT:n kohtia ovat mm. Joh. 5:44, 17:3; Jaak. 2:19; 1. Tim. 1:17. (Gumbel 2006, 110-11, 116; Petts 2008, 25; Luoto 2004, 58-59; McGrath 2012, 337.)

On tärkeä huomata, että kristinuskon mukaan Jumala ilmoittaa itsensä kahdella eri tavalla: yleisesti ja erityisesti. Vaikka Jumalan olemassaolo on nähtävissä ja pääteltävissä luonnon pohjalta, mitkään päätelmät eivät ohjaa meitä suoranaisesti näkemykseen, että Jumala on kolmiyhteinen. Tämä asia on paljastettu nimenomaan erityisen ilmoituksen eli Raamatun kautta. (Geisler 1999.)

 

Miten oppiin päädyttiin?

Kolminaisuusopin mukaan on siis olemassa yksi Jumala, joka on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Miten tähän päädyttiin? Karkeasti sanottuna asia eteni seuraavalla tavalla.

Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia. Heillä oli siis automaattisesti olemassa ajatus, että on vain yksi Jumala, kuten edellä huomasimme. Kun he joutuivat kasvokkain Jeesuksen opetuksen, käyttäytymisen, kuoleman ja ylösnousemuksen kanssa, he huomasivat, että Jeesuksessa oli jotain ihmeellistä, joka voitiin ilmaista vain sanalla ”Jumala”. Niinpä he huomasivat palvovansa Jeesusta Jumalana. Tästä hyvä esimerkki on opetuslapsi Tuomaan sanat Jeesuksen edessä: ”Minun Herrani ja minun Jumalani.” (Joh. 20:28). Lyhyesti sanottuna heti, kun kristityt tunnustivat, että ”Jeesus on Herra”, he luopuivat unitarismista, jonka mukaan Jumala on vain yksi persoona. Ensimmäiset kristityt kuitenkin hylkäsivät roomalaisen polyteistisen mallin. Jeesus oli mies, jonka identiteetti oli Jumala, mutta hän ei kuitenkaan ollut identtinen Isä-Jumalan kanssa.

Seuraavaksi kristityt saivat kokemuksen Pyhästä Hengestä. Henki nosti heidät inhimillisen kokemuksen yläpuolelle ja he kokivat yhteyden Jumalan olemukseen. He ymmärsivät, että Pyhä Henki samaistui Jumalaan ja Jeesukseen, mutta ei kuitenkaan ollut identtinen heidän kanssaan. Niinpä käsissä oli oppi Isä Jumalasta, Poika Jumalasta ja Pyhä Henki Jumalasta, mutta kuitenkin täytyi olla vain yksi Jumala. Kolminaisuusoppi on tästä automaattinen ja luonnollinen johtopäätös.

Missään UT:n kirjeessä ei sanota ”Nyt siirryn kolminaisuusopin systemaattiseen käsittelyyn”. Paavalin ja Pietarin kirjeitä lukiessa on kuitenkin silmiinpistävää, miten paljon he rakentavat uskonelämän perusasioita kolminaisuuden varaan. Efesolaiskirje on tästä kokonaisuudessaan valaiseva esimerkki. Alkukirkossa yksinkertaisesti vain koettiin Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen todellisuus. Vasta myöhemmin kirkko määritti yhteneväisemmin ja systemaattisemmin opin kolminaisuudesta vastineeksi harhaoppisten näkemyksiin. Kuten McGrath tiivistää, oppi kolminaisuudesta saattoi kehittyä vasta sen jälkeen, kun Kristologiasta (oppi Jeesuksesta) päästiin kirkossa yksimielisyyteen. ”Vasta kun Jeesuksen jumaluudesta oltiin kaikkialla yksimielisesti vakuututtu, saattoi teologinen pohdiskelu Jumalan olemuksesta alkaa". (Gumbel 2006, 111-12, 114-15; Luoto 2004, 58; McGrath 2012, 39.) [1]

 

Onko kolminaisuus-käsite loogisesti ristiriitainen?

Klassinen määritelmä ristiriidattomuudelle on seuraava: jokin ei voi olla jotakin ja olla olematta jotakin samaan aikaan ja samassa suhteessa. A ei voi olla A ja ei -A samanaikaisesti. Jos pyödällä oleva esine on jalkapallo, se ei voi samaan aikaan olla omena. 

Onko kolminaisuusopin väite sisäisesti ristiriitainen? Ei. Kolminaisuusopin mukaan on olemassa yksi Jumala, jossa on kolme persoonaa. Ristiriitaista olisi sanoa, että on olemassa samanaikaisesti kolme Jumalaa ja yksi Jumala tai että Jumala on yksi persoona ja kolme persoonaa. Mutta jos sanomme, että on olemassa yksi Jumala ja kolme persoonaa, emme sano mitään ristiriitaista. Me olemme tottuneet näkemään vain yhden persoonan olemusta kohti (ihminen), mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö ääretön olento (Jumala) voisi olla olemassa kolmena persoonana. Palaan tähän lopuksi tarkemmin. (Gustavsson 1999, 246; Sproul 2010, 37.)

Matemaattinen vastaväite ei myöskään ole kovin toimiva. On nimittäin tyypillistä törmätä väitteeseen, että kolminaisuusopin mukaan joudumme väittämään, että 1+1+1=1 ja tämä taas olisi järjetöntä! Totta, se olisi järjetöntä. Mutta miksi meidän tulisi yrittää soveltaa Jumalaan "pluslaskua"?Kolminaisuusoppi on pikemminkin "kertolasku": 1x1x1=1. (Geisler 1999.)

Kolminaisuusoppi asettaa ymmärryksellemme haasteita; mutta ristiriitaa siinä ei ole. 

 

Kolminaisuus & harhaopit

Kirkkohistorian aikana on noussut esiin erityylisiä harhaoppeja kolminaisuutta koskien.

Areios (n. 260-336) esitti harhaoppisen ajatuksen siitä, että Jeesus oli luotu olento. Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat kolme erillistä olentoa, jotka eivät olleet millään tavalla osallisia samasta luonteesta ja olemuksesta. Vain Isä oli todellinen Jumala.

Kolmannella vuosisadalla Sabellius typisti kolminaisuuden yhteydeksi kolmen ilmaisumuodon välillä. Isä, Poika ja Pyhä Henki eivät olleet mitään enempää kuin eri tehtävissä toimivan yhden Jumalan symbolisia nimiä. Oli siis vain yksi persoona, jolla oli kolme nimeä. Harhaoppi tunnetaan myös modalismina. Yksi tämän ajan muoto tästä opista on "Yksin Jeesus -liike".

Edelliseen näkemykseen verrattuna toista ääripäätä edusti kuudennella vuosisadalla Johannes Filoponos. Hän oli sitä mieltä, että on olemassa kolme jumalaa, jotka ovat kaikki samanlaatuisia ja kuitenkin erillisiä ja toisistaan irrallisia. Tämä teologia johti polyteismiin.

Vuoden 381 Konstantinopolissa järjestetyn kirkolliskokouksen jälkeen kaikki puhtaaseen kristilliseen oppiin sitoutuvat kirkot ovat pitäytyneet seuraavaan näkemykseen kolminaisuudesta:

”Palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminaisuus ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi.”

Historia osoittaa, että kolminaisuudesta on todella vaikeaa (ehkä mahdotonta) löytää havainnollistavaa kuvaa tai ajatusta. Kaikkiin niihin kun liittyy jokin ongelma.

Eräs vertaus on perheestä, jossa on isä, äiti ja lapsi. Tämä kuvaa pikemminkin Filoponuksen harhaoppia kuin kristillistä kolminaisuusoppia. Toinen tämän ajan nuortenilloissa käyneille tuttu vertaus kolminaisuudesta on vertaus perheen isästä, joka on yleensä isä kotona, arkipäivisin työnjohtaja työpaikalla ja lauantaisin valmentaja jalkapallokentällä. Vertaus on ikävä kyllä kuvaus Sabellianisesta harhaopista. Usein käytetty perusvertaus on kolmio; kolme sivua, mutta yksi kolmio. Hiukan hiotumpi vertaus on kolmilehtinen apila. Siinä on kolme osaa, mutta se on vain yksi apila. (Gumbel 2006, 115.)


Kolminaisuus Raamatun kirjoissa

En lähde tässä kirjoituksessa raamatunpaikkaralliin kolminaisuuden osoittamisessa, paria poikkeusta lukuunottamatta. Suurin syy tähän on se, että olen muualla kirjoittanut Jeesuksen ja Pyhän Hengen jumaluudesta (täällä). Asia on yksinkertaisesti esitetty jo todeten: Heti kun kristityt tunnustivat, että Jeesus Kristus on Herra, käsitys Jumalasta oli pakko muuttaa.

  • Matt. 28:19: ”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Huomaa, että jakeessa sanotaan ”nimeen” ei ”nimiin”. (Tämä jae oli Pyhän Hengen jumaluuden osalta tärkeässä roolissa kolmannella ja neljännellä vuosisadalla).
  • 2. Kor. 13:13: ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän hengen yhteys olkoon kaikkien teidän osananne!”

Kolminaisuus ei tietysti rakennu vain näiden kahden jakeen varaan, vaikka asia on niissä melko selvästi esillä. Kolminaisuusopin perusteet löytyvät pikemminkin siitä tavasta, jolla Jumalan toimintaa kuvataan läpi Uuden testamentin. Isä ilmoitetaan Kristuksessa Hengen kautta. Innokkaat lukijat voivat lukea Raamatustaan myös seuraavat jakeet: 1. Kor. 12:4-6; 2. Kor. 1:21-22; Gal. 4:6; Ef. 2:20-22; 2. Tess. 2:13-14; Tiit. 3:4-6; 1. Piet. 1:2.

Asia on esillä jo Vanhassa testamentissa, vaikkakin peitetysti. Luomisessa on mukana Jumala, Sana ja Henki (1. Moos. 1:1-3). Ihmistä luodessaan Jumala sanoo: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme” (1:26) ja Baabelin tornin äärellä Hän toteaa: ”Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä...” (11:7). Kolminaisuus näkyy myös jakeissa Ps. 2:7, 45:6-7; Jes. 48:16, 61:1, 63:9-10. (McGrath 2012, 335, 340; Luoto 2004, 67-68.)

 

Mitä merkitystä?

Kolminaisuusoppi on tärkeä, koska se luo valoa Jumalan luonteeseen ja siihen, millaisessa vuorovaikutussuhteessa Jumala on luomakuntansa kanssa. Esitän muutamia huomioita siitä, mitä kolminaisuusoppi ilmaisee.

Ensinnäkin kolminaisuusoppi ilmaisee, että Jumala on itsessään riittävä. Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:16). Harva on ehkä koskaan ajatellut, että ajatus ”Jumala on rakkaus” on yhteensidottu kolminaisuuopin kanssa. Jos Jumala olisi vain yksi persoona, Hän ei voisi olla rakkaus. Rakkauteen tarvitaan vähintään kaksi. Kolminaisuudessa vallitsee kuitenkin täydellinen rakkaussuhde Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välillä. Jumalan ei olisi tarvinnut luoda mitään voidakseen rakastaa ja kommunikoida. Kolminaisuudessa kolme persoonaa rakastivat toisiaan ja kommunikoivat toistensa kanssa ennen kuin universumi syntyi. J. Budziszewski tiivistää asian seuraavalla tavalla:

"Rakkaus ei ole jotakin satunnaista Jumalan luonnolle, ikään kuin Hän voisi rakastaa tai olla rakastamatta, mutta vain sattuu rakastamaan. Syynä on se, että hän ei ole pelkästään persoonallinen vaan kolmipersoonallinen, kolmen Persoonan yhteys, jota yhdistää palava rakkaus niin, etteivät he ole kolme Olemusta vaan yksi... Jumala on Persoonien yhteys." 

Rakkaudelle on ominaista, että se haluaa laajentaa reviiriään. Jumalan luomistyö oli seurausta tästä. Yksinkertaisin vastaus kysymykseen, miksi Jumala loi meidät, on se, että Hän halusi laajentaa rakastettujen joukkoa. (Gumbel 2006, 122; Geisler & Brooks 2008, 279; Lewis 1978, 165-66; Budziszewski 2011, 33.) [2]

Toiseksi tarvitsemme kolme kuvaa ymmärtääksemme kristillisen kokemuksen syvyyttä, ja jotta ymmärryksemme Jumalasta voisi olla riittävän laaja ja selvä. Ensimmäinen kuva on tuonpuoleisesta Jumalasta, joka on maailman yläpuolella sen lähteenä ja luojana. Toinen kuva on Jumalan inhimilliset kasvot, jotka paljastuvat Jeesuksen Kristuksen persoonassa. Kolmas kuva on läsnäolevasta Jumalasta, joka on lähellä ja aktiivinen kaikkialla omassa luomakunnassaan. Kolminaisuusoppi vahvistaa sen, että nämä kolme kuvaa yhdistettyinä määrittelevät olennaisen kristillisessä näkemyksessä Jumalasta, joka herätti Jeesuksen Kristuksen kuolleista. Mikään niistä erilleen otettuna ei riitä vangitsemaan Jumalasta saatavan kristillisen kokemuksen rikkautta.

Kolmanneksi kolminaisuusoppia tarvitaan, jotta voisimme olla samoilla aallonpituuksilla UT:n kirjoittajien kuvauksien kanssa. He nimittäin kuvaavat kaikkia kokemukseen liittyviä oppeja, kuten kastetta, armoa, pelastusta, valintaa, etiikkaa, jumalanpalvelua, ykseyttä ym. kolminaisuudesta käsin. (Gumbel 2006, 122-25.)

 

Vaikeuksia ymmärtää?

Lienee selvää, että kun puhumme Jumalasta kolmessa persoonassa, asia on hankala käsittää. Me olemme kuitenkin ihmisiä ja elämme inhimillisessä maailmassa. Jumalan maailmaa on hankala käsittää. C. S. Lewis on avannut tätä asiaa ehkä paremmin kuin kukaan muu:

”Niin kuin tiedämme, voimme liikkua tilassa kolmeen suuntaan: suunnassa vasen-oikea, suunnassa eteen-taakse tai suunnassa ylös-alas. Jokainen mahdollinen suunta on joko yksi niistä tai niiden yhdistelmä. Näitä suuntia sanotaan ulottuvuuksiksi. Ja huomaa tämä: Jos käytettävissäsi olisi vain yksi ulottuvuus, et voisi piirtää muuta kuin suoran viivan. Jos käytettävissäsi olisi kaksi ulottuvuutta, voisit piirtää jonkin kuvion, vaikkapa neliön. Ja neliö muodostuu neljästä suorasta viivasta. Menemme askeleen pidemmälle. Jos sinulla on kolme ulottuvuutta, voit rakentaa kappaleen, vaikkapa kuution – sellaisen kuin arpanappula tai sokerinpala. Ja kuutio muodostuu kuudesta neliöstä. Huomaatko? Yksiulotteinen maailma olisi suora viiva. Kaksiulotteisessa maailmassakin on suoria viivoja, monista viivoista muodostuu kuvioita. Kolmiulotteisessa maailmassakin on kuvioita, mutta monista kuvioista muodostuu kappaleita. Toisin sanoen, edetessäsi todellisimmille ja monimutkaisimmille tasoille et suinkaan jätä taaksesi sitä, mitä yksinkertaisimmilla tasoilla oli. Sinulla on edelleen sekin, mutta yhdistyneenä uusilla tavoilla – sellaisilla tavoilla, joita et osaisi kuvitellakaan, jos tuntisit ainoastaan yksinkertaisemmat tasot."

Tämä sama pätee myös kristilliseen jumalakäsitykseen. Inhimillinen taso on yksinkertainen ja melko tyhjä taso. Inhimillisellä tasolla yksi persoona on yksi olento, ja kaksi persoonaa ovat aina kaksi erillistä olentoa – aivan samalla tavalla kuin kaksiulotteisessa maailmassa (vaikkapa paperiarkilla, joka on litteä) yksi neliö on yksi kuvio ja kaksi neliötä on aina kaksi eri kuvioita. Jumalallisellakin tasolla on persoonia, mutta se on korkeampi taso ja siellä persoonat yhdistyvät toisiinsa uusilla tavoilla, joita me emme pysty kuvittelemaan, koska emme itse elä sillä tasolla. Jumalan ulottuvuudessa on olento, joka on kolme persoonaa ja silti vain yksi olento, aivan niin kuin kuutio on kuusi neliötä ja silti vain yksi kuutio.” (Lewis 1978, 154.)

 

Loppusolmu

Heti kun ensimmäiset kristityt tunnustivat, että Jeesus on Herra (Jumala), kolminaisuusoppi seurasi loogisena johtopäätöksenä. Oppi on kristityille tärkeä ja sitä tulisi pyrkiä ymmärtämään niin pitkälle kuin mahdollista. Toivon, että tätä kohtaa lukiessaan lukijalla olisi hiukan selkeämpi käsitys siitä, mistä on kysymys.

 

* Kolminaisuusoppia on käsitelty myös kirjoituksessa, jossa käsitellään muslimien käsityksiä Jumalasta. 


Viitteet 

1 Mm. Jehovan todistajat hyökkäävät kolminaisuusoppia vastaan (osakseen) siksi, että se kehittyi niin myöhään, kolmannella ja neljännellä vuosisadalla. Johdonmukaisuuden nimessä heidän olisi samalla kyseenalaistettava Uuden testamentin kaanon, koska sen syntyprosessi kesti suurin piirtein yhtä kauan. Niinpä, jos Jehovan todistajat sanovat, että kolminaisuus on myöhäisempi keksintö, heidän on myönnettävä, että UT:n kaanon on myös. Ja tätä he eivät suostu tekemään. Näiden molempien asioiden kohdalla asiat etenivät suurin piirtein samalla tavalla. Kun harhaoppeja alkoi ilmestymään, oli pakko ottaa asioihin virallisempi kanta. Tämä on kuitenkin eri asia kuin keksiä uusia asioita, tai valita uusia kirjoja UT:iin. Kaanonin muodostumisesta tarkemmin täällä.

2 Tämä tosiasia näkyy hyvin selvästi islamissa. Islamin mukaan Jumala on ehdoton ykseys, eli Jumala on vain yksi persoona. Tästä seuraa, että persoonien välinen rakkaus ei voinut olla Jumalaa ikuisesti luonnehtiva piirre, koska ikuisuudessa oli vain yksi persoona, joka saattoi korkeintaan rakastaa itseään. Tältä pohjalta on helppo ymmärtää, miksi islamin uskossa ei korosteta Jumalan rakkautta, vaan Jumalan voimaa, kaikkivaltiutta ja suvereenisuutta. Islam ei tunne läheistä, persoonallista ja rakastavaa Jumalaa. Muslimeilla on Jumalalle 99 eri nimeä, mutta yksikään niistä ei ole "Isä". Nämä huomiot tekevät selväksi sen, miksi Jumalan on oltava kolminaisuus, jotta Hän voisi olla rakkaus. (Puolimatka 2013, 18-19).

 

LÄHTEET

Budziszewski, J. 2011. Tätä emme voi olla tietämättä. Suom. Tapio Puolimatka. 2. uudistettu painos. Helsinki: Uusi Tie. 

Geisler, Norman. L & Brooks, R. M. 2008. When Skeptics Ask. Grand Rapids MI: Baker Books.

Geisler, Norman. 1999. Baker Encyclopedia & Christian Apologetics. Artikkeli "Trinity". 

Gustavsson, Stefan. 1999. Perusteltu usko. Suom. Teemu Haataja & Pekka Nieminen. Helsinki: Uusi tie.

Gumbel. 2006. Selitä miksi. Suom. Merja Pitkäsen suomennoksen pohjalta uudistanut Johanna Manner. 2. painos. Helsinki: Uusi Tie.

Hill, Jonathan. 2003. The History of Christian Thought. Downers Grove: IVP Academic.

Lewis, C. S. 1978. Tätä on kristinusko. Suom. Marja Liljeqvist. Helsinki: Kirjaneliö.

Luoto, Valtter. 2004. Pientä puhetta suuresta Jumalasta. Keuruu: Aikamedia.

McGrath, Alister. 2012. Kristillisen uskon perusteet. Johdatus teologiaan. 5. laitos. Suom. Satu Kantola. Helsinki: Kirjapaja.

Petts, David. 2008. Pyhän Hengen olemus. Suom. Pekka Nieminen. Keuruu: Aikamedia.

Puolimatka, Tapio. 2013. Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa. Keuruu: Aikamedia. 

Sproul, R. C & Saleeb, Abdul. 2010. Muslimien ja kristittyjen Jumala. Suom. Anne Leu. Kauniainen: PerusSanoma. 

Palaa takaisin Opetuksia valikkoon.

Lisätietoja