Mitä on apologetiikka?

Kirjoittaja Janne Saarela

 

Johdanto 

Apologetiikan tarkoitus on puolustaa kristinuskon totuutta. Sana ”apologetiikka” tulee kreikan kielen sanasta ἀπολογία (apologia), joka tarkoittaa puolustusta. Antiikin maailmassa sitä käytettiin oikeusistuimissa. Esimerkiksi Sokrates antoi kuuluisan puolustuspuheensa (ἀπολογία) Ateenassa tuomioistuimen edessä. Uudessa testamentissa apostoli Paavali puolusti itseään ”ἀπολογέομαι” (apologeomai) Rooman oikeusistuimen edessä (Ap.t. 24:10, 25:8). Uskonpuolustajaa kutsutaankin sanalla apologeetta. Apologetiikka ei tietenkään ole kristinuskon yksityisoikeus, vaan kustakin uskonnosta löytyy omat apologeettansa. Kristityn apologeetan tehtävä voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen tarkoitukseen.

(1) Ensimmäinen tarkoitus on vastata kristinuskoa kohtaan esitettyihin väitteisiin ja väärinkäsityksiin ja osoittaa ne vääriksi. Monia kristinuskon ydinkohtia vastaan hyökätään jatkuvasti (Jumalan olemassaolo, pahuuden ongelma, Jeesuksen ylösnousemus, kolminaisuusopin ristiriitaisuus ym.) ja apologeetan tehtävä on vastata näihin väitteisiin.

(2) Toinen tarkoitus on esittää kokonaisvaltainen näkemys kristinuskon totuudesta ja osoittaa sen olevan kaikkein selitysvoimaisin ja parhain vaihtoehto selittämään todellisuutta. Tähän kuuluu myös muiden maailmakatsomuksien ongelmien osoittaminen. Klassisen apologetiikan (apologetiikan sisällä on useita eri koulukuntia, jotka ovat eri mieltä siitä, miten parasta apologetiikkaa tulee tehdä) peruslähtökohta on ensin osoittaa argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta. Sen jälkeen siirrytään osoittamaan Uuden testamentin tekstien luotettavuutta, Jeesuksen ylösnousemusta jne. Näin annetaan kattava esitys kristinuskon totuuden puolesta. [1]

 

Apologetiikan raamatulliset perusteet

Jotkut pitävät apologetiikkaa epäraamatullisena. Eikö kysymys nyt vain ole siitä, että uskoo?! Eikö meidän vain tule julistaa evankeliumia ja antaa Pyhän Hengen tehdä työtään? Yleinen harhaluulo on, että usko ja järki ovat vastakohtia. Järjen vastakohta ei ole usko, vaan järjettömyys. Itse asiassa Raamatussa sanalla ”usko” on tiettyjä eri piirteitä. (1) Ennen kuin voi ylipäätään pelastua, täytyy ymmärtää tietyt asiat (oma syntisyys, Jeesuksen sovituskuolema jne.). (2) On asetettava luottamuksensa (uskonsa) näihin totuuksiin. Raamatussa usko ei ole sokea uskonhyppy tuntemattomaan vaan luottamista varmoihin tosiasioihin. [2] Lisäksi Jeesuksen ja apostolien esimerkki osoittaa, että apologetiikka on raamatullista.

Raamattu kehottaa meitä puolustamaan uskoamme. Ajatus tulee selkeästi ilmi jakeesta 1. Piet. 3:15:

”Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus (ἀπολογία) jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.”

 

Jeesus:

Jeesus vetosi ihmeisiin ja toteutuneisiin profetioihin osoittaakseen, että Hänen väitteensä olivat tosia. Tämä tulee tiivistetysti ilmi Luukkaan evankeliumin jakeista 24:25-27:

”Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa." Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.”

Kun Johannes Kastaja alkoi vankilassa epäillä, oliko Jeesus sitenkään Messias, Jeesus ei vastannut hänelle: ”Usko nyt vain, äläkä valita!”. Sen sijaan Jeesus käski Johanneksen tekemään johtopäätöksensä Jeesuksen ihmeteoista. (Matt. 11:1-6).

 

Apostolit:

Keskustellessaan muiden juutalaisten kanssa apostolit käyttivät toteutuneita profetioita, Jeesuksen ihmeitä ja Hänen ylösnouemustaan todisteina siitä, että Hän oli Messias. Hyvänä esimerkkinä toimii Pietarin puhe helluntaipäivänä, Ap.t. 2:22-32:

”Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte, hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte. Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää. Sillä Daavid sanoo hänestä: 'Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.' Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme. ”

Kuten alleviivatuista kohdista voi huomata, Pietari vetoaa Jeesuksen ihmeisiin, toteutuneisiin profetioihin ja Jeesuksen ylösnousemukseen.

Samoja latuja hiihti myös apostoli Paavali. Hän sanoi, että hänet on asetettu puolustamaan (ἀπολογία) kristinuskon totuutta (Fil. 1:7). Juutalaisten kanssa toimi se, että heille osoitettiin, miten Jeesuksessa toteutuivat monet Vanhan testamentin profetiat. Jakoivathan juutalaiset ja apostolit saman näkemyksen sen auktoriteetista. Kun kohdeyleisöksi vaihtuivat pakanat, strategiaa täytyi vaihtaa, koska heille Vanha testamentti ei tarkoittanut mitään. Lystrassa Paavali pyrki todistamaan Jumalan olemassaolon Hänen tekojensa kautta (Ap.t 14:17). Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali sanoo, että pelkästään luomakuntaa katsomalla ihmiset voivat tietää, että Jumala on olemassa (1:20). Korinttilaiset, joista osa kyseenalaisti yleisen kuolleiden ylösnousemuksen, Paavali esitti todisteita Jeesuksen ylösnousemuksesta vetoamalla ylösnousemusilmestysten silminnäkijöihin, joita oli yli 500 (1. Kor. 15:3-8).

Näyttää siis siis siltä, että Jeeus ja apostolit luottivat siihen,että Pyhä henki käyttää heidän perustelujaan ja todisteitaan ihmisten johdattamiseksi Jumalan luo. [3]

 

Miksi apologetiikka on tärkeää?

Syitä tähän kysymykseen olisi useita. William Lane Craig, joka on ehkä tämän ajan johtavia kristittyjä apologeettoja maailmassa, listaa kolme tärkeää syytä apologetiikan tekemiselle. [4]

 

1. Kulttuurin muovaaminen:

Länsimaisessa yhteiskunnassa on meneillään kulttuurisota. Samaan aikaan kulttuuristamme on tullut jälkikristillinen. Ei ole lainkaan kummallista huomata televisiossa elokuvien ja sarjojen antamaa kuvaa uskovaisesta tyypistä, joka on outo, tyhmä ja asiansa puolesta kiihkoileva. Kristinuskolla ei ajatella olevan mitään tekemistä nuorien, fiksujen ja menestyvien ihmisten kanssa. Jos haluamme saada evankeliumin kuuluville älyllisesti varteenotettavana vaihtoehtona aikamme ajatteleville ihmisille, meidän tulee muovata kulttuuriamme niin, ettei kristinuskoa voida sivuuttaa vain vanhentuneena taikauskona.

 

2. Uskon vahvistaminen:

Apologetiikan hyödyt omassa uskonelämässä ovat mittaamattoman suuret. Tästä kolme esimerkkiä.

Ensinnäkin kun tiedämme mihin uskomme ja miksi, meistä tulee rohkeampia kertomaan uskostamme toisille. Kun meille alkaa selvitä paremmin kristinuskon totuuden voima, alamme jopa odottaa tilanteita, jossa pääsemme keskustelemaan kristinuskon perusasioista muiden ihmisten kanssa. Kun tiedämme osaavamme vastata vaikeisiin kysymyksiin, se tekee meistä rohkeita ja pelottomia todistajia Jeesuksesta.

Toiseksi apologetiikka voi auttaa meitä säilyttämään uskomme silloin, kun tunne-elämä alkaa heittää volttia. Tänä päivänä monissa seurakunnissa nuorten uskonelämän kivijalaksi valetaan tunne-elämän kokemukset suurten ja mahtavien bändien tahdittamana. Tunteissa itsessän ei ole mitään vikaa, mutta ongelma on siinä, että tunteen tulevat ja menevät. Tunteiden haihduttua tarvitaan jotain vahvempaa. Yhä useimmissa seurakunnissa menetetään nuoria juuri siksi, että heille ei ole annettu eväitä kohdata niitä älyllisiä ongelmia, joita opiskelija kohtaa tämän ajan koulumaailmassa. Seurakunta on tehnyt virheen jättäessään nuoret oman onnensa nojaan. (Tämän kirjoituksen julkaisemispäivänä Seurakuntalainen julkaisi aihetta koskevan tiedotteen juuri tästä ongelmasta). Meidän tulee antaa nuorille muutakin kuin huikeita tunnekokemuksia. Ei ole ihme, että moni menettää uskonsa yliopistomaailmassa, koska he eivät osaa perustella uskoaan. Ikävä kyllä, monet hylkäävät uskonsa monesti perusteluilla, jotka ovat ristiriitaisia ja heikkoja. Jos tietäisimme paremmin mihin uskomme perustuu, huomaisimme, että olemme vaihtamassa näkemystämme paljon huonommin perusteltuun näkemykseen. Kun meillä on vaikeaa, apologetiikka voi auttaa meitä muistamaan, ettei uskomme perustu tunteisiin vaan hyvin perusteltuihin tosiasioihin.

Kolmanneksi apologetiikka tekee meistä ajattelevamman ja kiinnostavamman ihmisen. Apologetiikkaan perehtyminen vie meidät suurten ja tärkeiden kysymysten äärelle; kysymyksiin Jumalan olemassaolosta ja olemuksesta, maailmankaikkeuden alkuperästä, moraalisten arvojen alkuperästä, pahan ongelmasta jne. Opimme ajattelemaan johdonmukaisesti ja punnitsemaan toisten ihmisten väitteitä. Sen sijaan, että me sanoisimme ”näin minusta tuntuu”, me voimme sanoa ”näin asiasta ajattelen ja tässä tulee perusteluni”.

 

3. Ei-uskovien voittaminen:

Ei kai kukaan tule uskoon perustelujen vuoksi? On totta, että useimpia eivät meidän järkiperäiset perustelumme vakuuta, aivan kuten monet eivät piittaa evankeliumista, jonka mukaan Jeesus on kuollut kaikkien puolesta. Me emme kuitenkaan tiedä millainen kasautuva vaikutus keskusteluillamme on. Usein kuulee sanottavan, että ”yritin vakuuttaa hänelle kristinuskon totuutta, mutta se ei auttanut mitään”. Ihmiset eivät kuitenkaan vaihda maailmankatsomustaan hetkessä – pelissä on liian paljon! Yleensä on niin, että järkiperäiset argumentit tehoavat vain pieneen joukkoon, mutta tämä joukko sisältää yleensä suuren määrän lakimiehiä, insinöörejä ja lääkäreitä. Näillä ihmisillä on huomattava vaikutus kultturimme muovaajina. 1900- luvulta hyvänä esimerkkinä toimii C. S. Lewis. Hän menetti uskonsa teinipoikana. Työskennellessään Oxfordin yliopistossa 20-30-vuotiaana hän joutui tekemisiin useiden kirjailijoiden ja työtovereiden kanssa, jotka esittivät hänelle vakuuttavia todisteita kristinuskon puolesta. Lewis kääntyi kristinuskoon ja alkoi käyttää älyllisiä lahjojaan kirjojen kirjoittamiseen. Niitä on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta ympräri maailmaa. Nykyään tuskin voi lukea ainuttakaan apologetiikkakirjaa, jossa Lewista ei jollain sivulla mainittaisi. Lee Strobel on sanonut, ettei hän pysy edes laskuissa miten moni ihminen on kääntynyt kristinuskoon hänen kirjojensa ”Tapaus Kristus” ja ”The Case for Fait” kautta. Vielä yhtenä esimerkkinä voisi mainita kirjan ”Epäilijän kirjeet”, jossa Gregory Boyd käy kirjeenvaihtoa agnostikkosisänsä kanssa vastaten isän esittämiin kysymyksiin kristinuskoa koskien. Yli kolmen vuoden ja 30 kirjeen jälkeen isä kääntyy lopulta kristityksi. Esimerkkejä olisi monia.

Kun apologetiikkaa käytetään vakuuttavasti ja kun siihen yhdistetään hienovaraisesti evankeliumi ja henkilökohtainen todistus, Jumalan Henki käyttää sitä mielellään vetääkseen ihmisiä kohti Jeesusta.

 

Viitteet:

1 Cowan 2000, 8-9. Apologetiikalla on ollut kautta historian itsestäänselvä rooli kristinuskon piirissä. 100-luvulla esiintyi tärkeä ryhmä kirjailijoita, joita kutsuttiin apologeetoiksi. Heidän kirjotusten päätarkoitus oli vastata ulkopuolelta tulevaan kritiikkiin. Heistä tunnetuimmat lienevät Justinos Marttyyri, joka kirjoitti kreikaksi ja Tertullianos, joka kirjoitti latinaksi. Jokaisella sukupolvella on ollut omat perinteen jatkajat. Heistä voidaan mainita mm. Augustinus, Anselm Canteburylainen, Tuomas Akvinolainen, Blaise Bascal, G. W. Leibniz, William Paley ja C. S. Lewis. (Gustavsson 1999, 15-16; Gonzalez 2010, 62-63.)
2 Moreland & Craig 2003, 18-19.
3 Craig 2012, 23.
4 Craig 2012, 24-32.

 

LÄHTEET

Cowan, Steven. 2000. Introduction. Teoksessa Five Views on Apologetics. Toim. Stanley Gundry & Steven Cowan. Grand Rapids MI: Zondervan. 7-20.

Craig, William Lane. 2012. Valveilla. Uskon perusteltu puolustaminen. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Kustannus Oy uusi tie.

Gonzalez, Justo. L. 2010. The Story of Christianity. Volyme 1. New York: HarperOne. 

Gustavsson, Stefan. 1999. Perusteltu usko. Suom. Teemu Haataja & Pekka Nieminen. Helsinki: Uusi tie.

Moreland, J. P. & Craig, William, Lane. 2003. Philosophical Foundations for a Christian Worldview. Downers Grove, IL: IVP Academic.

 

Palaa takaisin Opetuksia valikkoon.

Lisätietoja