Vievätkö kaikki uskonnot samaan päämäärään?

Kirjoittaja Janne Saarela

 

JOHDANTO

 

”Haluatteko tietää totuuden? Jumala on luonut eri uskonnot, jotta eri maissa asuvat erilaiset etsijät saisivat eri aikoina avun. Kaikki opit ovat vain erilaisia teitä, mutta mikään tie ei koskaan ole Jumala itse. Jumalan luokse voi päästä se, joka seuraa jotakin näistä teistä koko sydämestään.”

Näin on sanonut hindu Sarvepalli Radhakrishnan, joka tunnetaan uskonnollisesta suvaitsevaisuudestaan.[1]

Johtavatko kaikki uskonnot lopulta samaan päämäärään? Onko kaikkien uskontojen taustalla sittenkin yksi ja sama jumala, jota eri uskontojen edustajat palvovat vain eri nimellä? Olen törmännyt useasti ihmisiin, jotka vastaavat näihin kahteen kysymykseen ”kyllä”. Olen myös huomannut, että karkeasti ottaen noin 90 % ihmisistä on ainakin törmännyt tähän väitteeseen, joten se elää hyvin vahvana ajatuksena ihmisten keskuudessa.

Tässä kirjoituksessa osoitetaan lyhyesti, että kaikki uskonnot eivät tule kohtaamaan saman vuoren huipulla. Miksi? Kahdesta syystä.

Ensinnäkään tämä väite ei ota huomioon monien uskontojen perustajien omia väitteitä. Muhammed ei varmasti olisi hyväksynyt ajatusta, että islam on vain yksi uskonto muiden joukossa. Päinvastoin hän opetti, että Allah on antanut lopullisen ilmoituksen itsestään Muhammedin kautta. ”Ei ole muita Jumalia kuin Allah ja Muhammed on hänen profeettansa.” Sama huomio pätee Jeesukseen. Hän sanoi yksinkertaisesti olevansa ainoa tie Jumalan luo (Joh. 14:6; Ap.t. 4:12).

Toiseksi väite on loogisesti ristiriitainen ja täysin mahdoton. Uskonnot antavat keskenään ristiriitaisia vastauksia kun puhutaan perimmäisestä todellisuudesta, Jumalasta, ihmisen tilasta, synnistä, pelastuksesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä.

Samaan hengenvetoon haluan painottaa, että tässä kirjoituksessa ei edes yritetä perustella miksi kristinusko olisi näkemyksistä paras (tämä jää muiden kirjoitusten tehtäväksi). Tarkoitus on ainoastaan osoittaa kestämättömäksi väite, jonka mukaan kaikki uskonnot vievät lopulta samaan päämäärään.

 

Mistä pluralistinen ajatusmalli kumpuaa?

Ajatus, että kaikki uskonnot vievät samaan päämäärään, tunnetaan nimellä pluralismi. Mitkään ajatusmallit eivät tietenkään synny tyhjiössä. Osoitan tässä lyhyesti sen hindulaisen taustaoletuksen, joka on on pluralistisen ajatusmallin kivijalka. Seuraavaksi esitettävät ajatukset ovat olennainen osa myös nykyaikaista New Age-liikettä.

(1) Itämaiset uskonnot painottavat ajatusta, että ”kaikki on yhtä”. Näkemys tunnetaan myös monismina (mono = yksi). Viime kädessä ei ole eroa Jumalan, ihmisen, porkkanan, tietokoneen ja kiven välillä. Kaikki havaitut erot esimerkiksi minun ja Mike Tysonin välillä tai maton ja seinässä roikkuvan kellon välillä ovat vain näennäisiä, eivät todellisia.

(2) Looginen johtopäätös ensimmäisestä väitteestä on, että ”kaikki on Jumala”. Kun myönnämme, että kaikki on yhtä, joudumme silloin myöntää, että kaikki on yhtä ja samaa jumalallista olemusta. Tämä näkemys on panteismia (pan = monta, teismi = jumala). Kaikki, kasvit, eläimet, ihmiset, esineet ym. ovat osallisia yhdestä ja samasta jumalallisesta olemuksesta. Mutta jos kaikki on yhtä, silloin on olemassa vain yksi ainoa olento – Yksi.

(3) Niinpä meidän on todettava, että ihmiskunta on Jumala. ME olemme Jumala valepuvussa. Tietämättömyytemme estää meitä ymmärtämästä jumalallista olemustamme. Hindulaisuudessa tämä asia voidaan sanoa lyhyesti ”Atman on Brahman” (yksilö itse on universaali Itse). Kaikki näennäiset erot ovat illuusiota. Niinpä Jeesustakin voidaan vaivatta kunnioittaa jumalana – samaan tapaan kuin pyhää lehmää.

(4) On tapahduttava tietoisuuden muutos. Miksi me emme tunnista olevamme jumalia? Vastaus on yksinkertainen: tietämättömyys. Meidän täytyy valaistua.

(5) Nyt pääsemme kirjoituksemme kannalta olennaiseen kohtaan. Koska kaikki on yhtä, myös kaikki uskonnot ovat lopulta yhtä. Uskonnot ovat kaikki syvimmiltään yhtä ja ne opettavat kaiken ykseyttä. Tätä kutsutaan synkretismiksi. Uskontojen muodot saattavat vaihdella, mutta olemus on sama. Niinpä kristinuskon erottautuminen täytyy kieltää. Ainutlaatuisuus ja erilaisuus täytyy häivyttää yhdeksi. [2]

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että pluralistinen väite saattaa ensisilmäyksellä näyttää hyvin neutraalilta ja suvaitsevalta katsontakannalta, mutta pohjimmiltaan se on täysin hindulainen näkemys. Ja he eivät ole neutraaleja, koska omasta mielestään he ovat oikeassa.

 

Loogista?

Oletko pannut merkille miten suvaitsematon suuntaus on matematiikka? Opiskelijat ala- ja yläasteella ovat huomanneet, että kun matematiikan opettaja kysyy tietyn kysymyksen, hän väittää että oikeita vastauksia voi olla vain yksi. Hänen mukaansa 12+4 = 16 ja kaikki muut vastaukset ovat vääriä! Sama väite pätee riippumatta siitä, missä maassa opiskelee tai kuka toimii opettajana. 12+4 on aina 16. Vääriä vastauksia on ääretön määrä, oikeita vastauksia vain yksi. Ennen kuin kukaan alkaa levittää Facebookissa matematiikan opettajastaan kuvaa, johon on photoshopattu otsaan tatuointi SUVATSEMATON ÄÄLIÖ, kannattaa huomata, että syyllisiä tähän eivät ole matematiikan opettajat, vaan ne muuttumattomat matemaattiset lait, jotka me olemme löytäneet (tai määritelleet, riippuen siitä keneltä kysyy).

Teemme elämässämme myös toisenlaisia päätelmiä kun rajaamme pois loogisesti ristiriitaisia vaihtoehtoja. Logiikassa on yhdeksän sääntöä. Yksi niistä on ristiriidattomuuden laki: ”A ei voi olla ei-A”. Emme esimerkiksi voi samaan aikaan pitää kiinni seuraavista lauseista yhtä aikaa:

  • Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti maailmanmestaruuden vuonna 1995. 
  • Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue ei voittanut maailmanmestaruutta vuonna 1995.

Jompi kumpi lause ei pidä paikkaansa (tässä tapaukessa alempi). Samalla tavalla henkilö ei voi samaan aikaan olla kirjoittamassa tietokoneella Jurvassa ja samaan aikaan painimassa lukkopainitreeneissä Keuruulla. Jompi kumpi väite rajaa toisen väitteen pois. Tällaiset huomiot ovat siis meille arkipäivää. Yllätys tulee monesti siinä, että monen ihmisen kohdalla puhe uskonnoista ja niiden totuusväitteistä eivät enää noudattaisikaan edellä mainittuja esimerkkejä loogisesta johdonmukaisuudesta. Mutta kun ne noudattavat.

 

Uskonnot ja logiikka

Mitä jos vilpitön muslimi, hindulainen, buddhalainen ja juutalainen palvovatkin samaa jumalaa kuin kristityt, mutta eri nimellä?

On hyvä silloin tällöin muistuttaa itseään siitä, että vilpitön usko johonkin ei takaa asian totuutta. Pekan äiti voisi vilpittömästi tankata Pekan autoon (Nissan Primeraan) dieseliä, mutta auton bensalla käyvä moottori ei kestäisi sitä. Sairas henkilö voi vilpittömästi ottaa pimeässä lääkekaapista väärän lääkepullon ja huomata hetken kuluttua erehtyneensä. Vilpitön uskominen johonkin ei tee siitä totuutta. [3]

Seuraavaksi siirryn kuvaamaan eri uskontojen räikeitä eroavaisuuksia. Ensin haluan osoittaa, että kaikki uskonnot voidaan asettaa kahteen ryhmään sen perusteella mikä on niiden vastaus perimmäiseen todellisuuteen (vastauksia on vain kaksi). Tämän jälkeen otan esimerkkejä eri uskontojen käsityksistä Jumalasta ja pelastuksesta ja Jeesuksen ristinkuolemasta, jotta uskontojen sisäinen ristiriitaisuus tulisi selkeästi ilmi.

 

USKONTOJEN KESKINÄISET RISTIRIIDAT

 

Perimmäisen syyn selittämisen kaksi vaihtoehtoa

Elämänkatsomuksia on uskomattoman paljon. Kuitenkin, kun on kysymys kaiken alkuperästä, on vain kaksi mahdollista vastausta: se on joko persoonallinen tai persoonaton.

Persoonallisen selityksen mukaan se, mikä on ollut aina olemassa ei ole ”se”, vaan ”hän”, jolla on kaikki persoonalle kuuluvat ominaisuudet, kuten itsetietoisuus, itsemääräämiskyky jne. Tällä hetkellä on olemassa kaksi vakavasti otettavaa vaihtoehtoa siitä, kuka tämä persoona on; Hän on joko islamin Allah, tai juutalaisten ja kristittyjen Jahve. Muita (vakavasti otettavia) vaihtoehtoja ei ole. Näin ollen juutalaiset, kristityt ja muslimit ovat yhtäm ieltä siitä, että persoonallinen Jumala on:

  • Yksi
  • Kaikkivaltias
  • Kaikkitietävä
  • Kaikkialla läsnäoleva
  • Moraalisesti täydellinen
  • Tuonpuoleinen
  • Ikuinen tai ajaton
  • Itsestäänoleva / Välttämätön

Persoonattoman vaihtoehdon mukaan perimmäiseltä todellisuudelta puuttuu itsetietoisuus, tahto, ajattelu, vapaus ja rakkaus; kaikki se mikä on ominaista persoonalle. Tätä persoonatonta voidaan kuvat eri tavoin. Länsimaisessa materialismissa sitä kuvataan aineellisilla termeillä kuten ”energia” ja ”materia”. Itämaisessa panteismissa sitä kuvataan hengellisin termein, kuten Brahman. Molemmissa tapauksissa todellisuus on yhtä persoonatonta.

Perimmäinen todellisuus on siis joko persoonallinen tai persoonaton. Muita vaihtoehtoja ei ole. Kun otamme seuraavan askeleen ja puhumme elämänkatsomuksista, ne voidaan rajata karkeasti ottaen kolmeen ryhmään: läsnimainen naturalismi, itämainen panteismi ja ilmoitukseen perustuva jumalausko.

 

(1) Länsimaisen naturalismin pohjalta nousee joukko ismejä, kuten ateismi, marxismi, eksistentialismi jne. Kaikilla niillä on kuitenkin sama lähtökohta: perimmäinen todellisuus on persoonaton. Perimmiltään kaikki on vain ainetta ja mitään muuta ei ole olemassa.


(2) Itämaiseen panteismiin kuuluu hindulaisuus ja buddhalaisuus (joihin sisältyy tuhansia traditioita). Molemmissa on sama lähtökohta, eli korkein todellisuus on persoonaton. Sitä kuvataan hengellisillä termeillä tai tyhjyyttä ilmaisevilla käsitteillä, kuten buddhalaisuudessa. Jumalalla tai jumalilla on niissä keskeinen sija, mutta tällä ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jumalakuvan kanssa. Jumala ei ole persoona, jonka kanssa voi kommunikoida, vaan persoonaton Se, johon voi sulautua ja hävitä. Siksi nämä uskonnot eivät ole suhdeuskontoja vaan tekniikkauskontoja. Niissä tarjotaan erilaisia tekniikoita, joiden avulla voi päästä sulautumaan perimmäisen todellisuuden kanssa.


(3) Ilmoitukseen perustuvaan jumalauskoon kuuluuvat kolme suurta monoteistista (yksijumalaista) uskontoa: juutalaisuus, kristinusko ja islam. Nämä kaikki pohjautuvat ”raamatulliseen” ilmoitukseen. Niiden Jumala on persoonallinen Jumala, joka on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan. Hän on luonut kaiken ja Hän on erillinen luomakunnastaan. Tilanne näyttää siis seuraavanlaiselta: [4]

 

 

Polyteistiset (monijumalaiset) uskonnot on jätetty pois kahdesta syystä. Ensinnäkään niillä ei ole juuri mitään merkitystä länsimaisessa uskontokeskustelussa. Toiseksi polyteismi ei anna mitään varsinaista vastausta kysymykseen perimmäisestä todellisuudesta. Zeus ja muut kreikkalaiset jumalat ovat kyllä suurempia kuin ihmiset, mutta silti rajallisia. Ne ovat vain yksi osa olemassaoloa, eivät sen alkusyy. Kreikkalaisessa uskonnossa persoonaton kohtalo on jumalien yläpuolella. [5]

Edellä esitellyt kolme suurta elämänkatsomusta riittäisivät jo kumoamaan väitteen, jonka mukaan kaikki uskonnot vievät samaan päämäärään. Ajatus on mahdoton, koska kaksi annettua vastausta perimmäiseen kysymykseen ovat keskenään ristiriidassa. Perimmäinen todellisuus ei voi olla yhtä aikaa persoonaton ja persoonallinen. Jompi kumpi näkemys täytyy sulkea pois.

Seuraavaksi tarkastelen hiukan tarkemmin eri uskontojen keskenään ristiriitaisia käsityksiä koskien Jumalaa, pelastusta ja Jeesuksen ristinkuolemaa.

 

Käsitys Jumalasta

Termi ”Jumala” ei tarkoita mitään, ellei sitä määritellä – ja eri uskonnot määrittelevät sen eri tavoin. Tämän vuoksi emme voi olla yhtä mieltä kaikkien niiden kanssa, jotka uskovat Jumalaan. Eri uskonnot tarkoittavat sanalla ”Jumala” eri asioita.

Buddha ei koskaan väittänyt olevansa Jumala. Itse asiassa hän oli jumala-kysymyksessä agnostikko, eli hän ei osannut ottaa kantaa siihen, onko Jumalaa olemassa. Näin ollen buddhalaisuudessa ei ole lainkaan tärkeää koko kysymys Jumalasta. Siksi esimerkiksi heidän rukouksensa eivät kohdistu mihinkään jumalaan, vaan se on järjestelmä, jolla muutetaan mieltä/ajatusmalleja.

Hindut taas ovat panteisteja. Heidän näkemyksensä mukaan jumala ja maailmankaikkeus ovat identtiset. Olevainen ja korkein on itsessään peroonaton (Brahman). Koska kaikki on yhtä, silloin myös kaikki ovat yhtä ja samaa jumalallista olemusta. Brahman on kaiken takana vaikuttava ehdoton perusperiaate. Se on kaikkea hallitseva persoonaton voima ja ihmisten lopullinen päämäärä. Sitä ei voi tuntea, vaan se jää meille ehdottoman tuntemattomaksi. Hindulaisten pyhien kirjotusten mukaan on kuitenkin noin 330 miljoonaa persoonallista jumalaa, jotka ilmentävät Brahmanin eri aspekteja.

Islamin käsitys on jo lähempänä kristinuskon käsitystä Jumalasta, koska sen mukaan Jumala on persoona ja erillinen luomakunnasta. Allah ei kuitenkaan koraanin mukaan ole Jeesuksen Kristuksen Isä, kuten kristinuskossa. Itse asiassa koraani antaa Jumalasta etäisen ja viileän kuvan, joka on teoissaan oikullinen ja vastuussa sekä hyvästä että pahasta. Tämä viileä käsitys Jumalasta tekeekin ajatuksen inkarnaatiosta (Jumala syntyy ihmiseksi) mahdottomaksi. Koraanissa annetaan Jumalalle 99 eri nimeä, mutta yksikään niistä ei ole ”rakkaus”. Tällainen väite olisi itse asiassa jumalanpilkkaa, koska se merkitsisi ajatusta, että suuri, majesteettinen Jumala olisi lähellä ihmisiä ja että ihmiset pystyisivät vaikuttamaan häneen.

Juutalaisten käsitys on lähimpänä kristinuskon Jumalaa, koska Vanhan testamentin Jumala, jota he palvovat, on myös kristittyjen Jumala. He kuitenkin ajattelevat, että Jumala ei ole Jeesuksen Kristuksen Isä, joten käsitykset eroavat toisistaan radikaalisti.

Kristinusko ottaa lopullisen askeleen pois muista uskonnoista, koska Jeesus ainoana uskontojen edustajana väitti itse olevansa Jumala (aiheesta tarkempi kirjoitus täällä). Ristiriita on ilmeinen; joko Jeesus on Jumala, tai sitten ei. Toisin kuin muut korostivat omia opetuksiaan, Jeesus teki itsestään opetuksensa keskipisteen. Hän väitti olevansa ihmiskunnan pelastaja, toisin kuin Buddha tai Muhammed, jotka pitivät itseään vain opettajina. [6]

Jos seuraavan kysymyksen esittää eri uskontojen edustajille, niin asia tulee esille tiivistetysti. Jos kaikki uskonnot vievät saman vuoren huipulle niin kuka huipulla on sinua vastassa? [7]

  • Buddhalainen: Ei kukaan. Me emme usko minkäänlaiseen jumaluuteen.
  • Hindu: Miljoonat jumalat ja jumalattaret. 
  • Muslimi: Yksi ja ainoa Jumala, Allah.
  • Juutalainen: Yksi ja ainoa Jumala, Jahve.
  • Kristitty: Yksi ja ainoa kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jumalakuva näyttää pinnallisesti hyvin samanlaiselta, mutta niiden keskeisin ristiriita koskee nimenomaan Jeesuksen persoonaa. Timothy Keller on tiivistänyt ongelman lyhyesti:

”Jos kristityt ovat oikessa sanoessaan, että Jeesus on Jumala, juutalaiset ja muslimit epäonnistuvat surkeasti pyrkiessään rakastamaan Jumalaa sellaisena kuin Jumala todella on; mutta jos juutalaiset ja muslimit ovat oikeassa sanoessaan, että Jeesus ei ole Jumala vaan pikemminkin opettaja tai profeetta, kristityt epäonnistuvat surkeasti pyrkiessään rakastamaan Jumalaa sellaisena kuin Jumala todella on.” [8]

Niinpä pintapuolinenkin uskontojen tarkasteleminen osoittaa vääjämättömästi, että kaikki eivät voi uskoa samaan Jumalaan. Joku on väärässä.

 

Käsitys pelastuksesta

Kristinuskossa pelastus on lahja, jota ei voi ansaita. Hyvät työt ovat pelastuksen seuraus, kun muissa uskonnoissa ne ovat pelastuksen edellytys. Ihminen saa pahat tekonsa anteeksi armosta, eikä niitä tarvitse, eikä edes voi, itse hyvittää. Jeesus on ristillä hyvittänyt kaiken. Kristinuskossa päämääränä on ruumiin ylösnousemus ja ikuinen läsnäolo Jumalan kanssa.

Buddhalaisuudessa lopullinen päämäärä on nirvana tai kaikista haluista vapautuminen. Halu on mahdollista voittaa seuraamalla kahdeksankertaista valaistumisen tietä. Nirvana on täydellistä tyhjyyttä. Elämä ja tietoisuus katoavat.

Hindulaisuudessa lopullinen päämäärä on myös nirvana, mutta termillä on tässä tapauksessa hiukan eri merkitys. Nirvana on lopullinen yhtyminen Brahmaan, maailmankaikkeuden kokonaan täyttävään voimaan, joka on hindujen jumala. Kokemus on verrattavissa siihen miten vesipisara yhtyy valtamereen. Yksilöllisyys häviää yhteydessä jumalaan ja kaikki on täydellisesti yhtä. Hindulaisuudessa tähän liittyy olennaisesti jälleensyntyminen ja karman laki (niiden loogisia ongelmia on käsitelty täällä).

Muslimeille taivas on naisia, viiniä ja lauluja. Sinne pääsee – ironista kyllä – elämällä elämää, jossa näistä asioista täytyy pidättäytyä. Tämän lisäksi on noudatettava islamin viittä tukipylvästä: toistaa uskontunnustusta, tehdä pyhiinvaellusmatka Mekkaan, antaa almuja köyhille, rukoilla viisi kertaa päivässä ja pitää ramadanin paastokausi. Muslimi ei voi kuitenkaan olla varma pelastuksestaan. Hyviä tekoja täytyy viimeisellä tuomiolla olla pahoja tekoja enemmän. [9]

Uskonnot antavat siis keskenään ristiriitaisia vastauksia siihen, mikä on elämän lopullinen päämäärä. Jälleensyntyminen ja ruumiin ylösnousemus sulkevat toisensa pois.

 

Käsitys Jeesuksen ristinkuolemasta

Jeesuksen ristinkuolema on kristinuskon ydin. Ristillä Jumala itse maksaa ihmiskunnan velan. Tämä oppi sotii räikeästi muiden uskontojen ajatuksia vastaan.

Islamin tärkeimmässä kirjassa koraanissa sanotaan, että ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi, ovat Jumalan kiroamia ihmisiä. Jeesuksen ristinkuolema ei tule muslimeille edes kysymykseen. Miksi? Koska heidän mukaansa Jeesus oli profeetta ja Jumala ei antaisi profeettansa koskaan kokea häpeällistä kuolemaa. Muslimien on täysin mahdotonta ajatella, että Jumala kärsisi itse luotujensa puolesta ja jopa kuolisi heidän surmaamanaan.

Vaikka hinduilla on suvaitseinen maine, he torjuvat Jeesuksen ristin. Tällä he eivät hylkää jotain Jeesukseen liittyvää yksityiskohtaa, vaan sen, mikä on kristinuskon ytimessä. Myös hinduille on halveksittava ajatus, että Jumala alentuisi ihmisten pilkattavaksi ja tapettavaksi. [10]

Pintapuolinenkin uskontojen ydinkohtien vertailu osoittaa, että uskonnot antavat suuriin kysymyksiin keskenään ristiriitaisia vastauksia. Jos kaiken alkuperä on persoonaton, silloin juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat väärässä. Jos kaiken alkuperä on persoonallinen, vain nämä kolme vaihtoehtoa voivat kilpailla keskenään siitä, kuka on oikeassa. Tästä erosta johtuen uskonnot myös määrittelevät sanan ”Jumala” hyvin eri tavoin. Kaikki eivät voi olla yhtä aikaa oikeassa. Myös kysymykseen ihmisten lopullisesta päämäärästä uskonnot vastaavat keskenään ristiriitaisesti. Kristinuskon erottaa muista uskonnoista juuri Jeesuksen ristinkuolema, mutta ajatus ristiinnaulitusta Jumalasta torjutaan kaikissa muissa uskonnoissa.

 

SUVAITSEVAISUUS KUNNIAAN!

 

Onko kristinusko ylimielistä?

Eikö ajatus ”Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen” ole välttämättä ylimielinen väite? Timothy Keller on toiminut pari vuosikymmentä New Yorkissa keskustellen ihmisten kanssa kristinuskosta ja hänen mukaansa heidän suurin ongelma kristinuskoa koskien on juuri kristinuskon poissulkevuus: kaikki muut ovat väärässä! Tämän vuoksi monia nykyihmisiä kiehtoo hindulainen uskonnollisuus ja sen näennäinen suvaitsevuus. Sen mukaan kaikki uskonnot ovat teitä Jumalan luo. Siksi mikään uskonto ei saa julistautua yhdeksi ja ainoaksi oikeaksi. Näkemys on päällisin puolin hyvin suvaitsevainen, mutta lähempi tarkastelu osoittaa sen suvaitsemattomuuden.

Kun juutalainen tai kristitty sanoo, että Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisille, hindu vastaa, että saat uskoa näin, mutta et voi tietää sitä. ”Jumalaa on mahdoton tuntea ja siksi et voi tietää tuota!” Tämä näkemys osoittautuu joustamattomaksi ja ahdasmieliseksi. Miksi olisi periaatteessa mahdotonta, että Jumala olisi ilmoittanut itsensä meille? Hindulainen relativisti tietää asian kuitenkin paremmin jo etukäteen: Jumala ei ole voinut ilmoittaa itseään. Erinomaisena esimerkkinä näennäisestä suvaitsevaisuudesta toimivat Mahatma Gandhin sanat:

”Kuka minä olen asettumaan tuomariksi ja sanomaan, että rukoilen paremmin kuin muut? En voi sanoa, että koska minä olen nähnyt Jumalan tällä tavalla, koko maailman on nähtävä hänet tällä tavalla. Toisen ihmisen uskonto on hänelle yhtä tosi kuin omani minulle. Minä en voi tuomita hänen uskontoaan. Ei ole olemassa ehdottoman täydellistä uskontoa. Ne ovat kaikki vajavaisia tai enemmän tai vähemmän vajavaisia.”

Tämä kuulostaa fantastiselta! Suvaitsevalta! Tässä kunnioitetaan kaikkia ihmisiä ja kaikkien näkemyksiä. Näin ainakin pintatasolla. Gandhin sanat ovat äärimmäisen suvaitsemattomia ja kestämättömiä. Ensinnäkin Gandhi julistaa suurten uskontojen ilmoitustekstit tietämättömyydeksi ja ohimeneväksi uskonnollisuudeksi. Juutalaiset ja kristityt tietävät Jumalan konkreettisesta toiminnasta historiassa. Hindu vastaa: ”Tällaista ei voi tietää”.

Toiseksi, tästä nousee toinen ongelma. Mistä hindu tietää, ettei Jumalasta voi tietää eikä sanoa mitään varmaa? Eikö suvaitsematon ole juuri se, joka jo etukäteen ilmoittaa tietävänsä, ettei Jumala ole voinut ilmoittaa itseään persoonallisesti maailman historiassa? Suvaitsevan ihmisen tulisi sanoa: ”Tämä asia on jätettävä avoimeksi. On mahdollista, että Jeesus Kristus on ainoa tie Jumalan luo.” Niinpä hindulaisuus edustaa näkemystä, joka rajaa muut näkemykset pois. Hindun näkemys voidaan tiivistää: ”Yhtä uskonnollista totuutta ei voi olla olemassa – ja tämä on totuus!” [11]

Niinpä kristitty ei ole yhtään sen suvaitsemattomampi kuin kukaan muukaan. Se, joka väittää, että yhtä ainoaa totuutta ei ole olemassa, esittää yhtä ”suvaitsemattoman” väitteen kuin kristitty, jonka mukaan Jeesus on ainoa tie Isän luo. Itse asiassa voidaan kysyä, onko suvaitsemattomampaa lähestymistapaa olemassakaan kuin se, että joku käskee kristittyä luopumaan ajatuksesta Jeesuksesta ainoana tienä Jumalan luo. Jos kristityt luopuvat tästä Raamatun ja teologian ytimestä, he ovat kenties suvaitsevia – mutta ovatko he enää kristittyjä? Voiko olla kohtuuttomampaa väitettä kuin käskeä jotain henkilöä luopumaan omasta uskonnollisesta identiteetistään?

Heinzpeter Hempelmann esittää kirjassaan ”Kaikkien uskontojen Jumala” useasti ajatuksen, että olisi syytä oppia alkaa erottamaan suvaitsevaisuuskeskusteluissa asia- ja ihmiskysymykset toisistaan. Jokainen totuusväittämä (muukin kuin kristillinen) on olemukseltaan suvaitsematon, kun on kysymys tosiasioista. Suvaitsevaisuusvaatimus asiakysymyksissä on järjetön. Tästä yksi esimerkki. Jos arkkitehti sanoo, että tämä silta kannattaa 10,000 kiloa ja toisen arkkitehdin mukaan se kannattaa vain 1000 kiloa, kukaan ei opeta heitä sanoen: ”Älkää olko noin suvaitsemattomia! Antakaa molempien pitää käsityksensä.” Mitä tulee ihmiskysymyksiin, niin toiseen henkilöön tulee sen sijaan suhtautua suvaitsevasti. Sana ”suvaitsevaisuus” tulee latinan kielen sanasta ”tolerare”, joka tarkoittaa sietämistä, kärsimistä ja kestämistä. Jeesus opetti kristittyjä suhtautumaan lähimmäisiimme - ja jopa vihollisiimme - juuri näin, suvaitsevasti. Suvaitsevuuden ydin on siinä, että ihminen on valmis kestämään sovittamatonta vastakkaisuutta ja ottamaan sen seuraukset tarpeen tullessa itse kannettavakseen. [12]

 

ELEFANTTI JA SOKEAT MIEHET

Käyn lopuksi läpi kertomusta elefantista ja sokeista miehistä, jota käytetään osoittamaan, että millään uskonnolla ei ole olemassa koko totuutta, vaan ainoastaan osatotuus. Kertomuksessa sokeat miehet koskettetelevat elefanttia eri paikoista. Ensimmäinen mies pitelee elefantin kärsää ja sanoo elefantin olevan letkun kaltainen. Toinen mies koskee elefantin jalkaa ja sanoo elefantin olevan pilarin kaltainen. Kolmas mies nojaa elefantin kylkeä vasten ja toteaa sen olevan seinän kaltainen jne.

 

Tarinaa käytetään lähinnä kahdella tavalla. Ensinnäkin sillä pyritään osoittamaan, että kullakin uskonnolla on vain osatotuus ”jumalasta”. Kukaan ei voi omistaa täydellistä totuutta ja väittää muiden olevan väärässä. Koska kaikilla on osatotuus samasta asiasta, Jumalan luo voidaan kulkea eri teitä. Toiseksi tarinaa käyttävät skeptikot, joiden mukaan kultturien antama ennakkoasenne meihin estää meitä näkemästä koko kuvaa. Emme voi koskaan tietää täysin asioiden todellista luonnetta. Tämä on tyypillinen postmodernistinen näkemys.

Tarina kuulostaa päällisin puolin vakuuttavalta esimerkiltä uskonnollisen pluralismin puolesta, mutta siinä on ainakin kuusi suurta ongelmaa: [13]

 

(1) Tarina on kertomus, ei argumentti. Siinä ei anneta argumentteja väitetyn asian puolesta, siinä vain kerrotaan tarina. Mutta tarina voi olla väärässä. On eri asia esittää tarina, kuin esittää hyvin perusteltu argumentti. Yhtä hyvin joku voisi kertoa tarinan Jeesuksesta ja labyrintista. Jos Jeesus on todella ainutlaatuinen, ehkä maailman uskonnot ovat kuin labyrintti, jossa on paljon eri käytäviä, mutta vain yksi ulospääsy: Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika. Tällainen kertomus on mahdollista esittää, mutta kukaan ei pitäisi sitä minkäänlaisena argumenttina kristinuskon totuuden puolesta.


(2) Tarinassa oletetaan se, mikä pitäisi todistaa. Miten voimme tietää, että eri uskonnot todella kuvaavat samaa perimmäistä todellisuutta tai Jumalaa? Vertauksessa oletetaan, että sokeat miehet koskettelevat samaa elefanttia (eli samaa jumalaa). Mutta on mahdollista, että uskonnot ovat kosketuksissa eri asiaan.


(3) Kertomuksessa on kolme pääroolia: elefantti, sokeat miehet ja tarinan kertoja. Mutta tarinan kertoja on se, joka kritisoi sokeita miehiä ja sanoo heidän kaikkien olevan väärässä (tai vain osaltaan oikeassa). Vaikka tarinan tarkoitus on opettaa hyväksyntää ja kunnioitusta, se tekee niin olemalla kriittinen ja epäystävällinen. Kun uskonnollinen pluralisti käyttää tätä vertausta, hän itse asiassa väittää ylimielisesti olevansa itse oikeassa ja muiden väärässä. Mutta millä perusteella uskonnollinen pluralisti tietää itse olevansa oikeassa? Jos kaikki uskonnolliset näkemykset ovat ”sokeita” niin silloin myös pluralistin näkemys on sokea. Lisäksi, kertomuksen kertoja ei voisi tietää, että tarinan miehet ovat sokeita, ellei hänellä itsellään olisi objektiivista näkökulmaa asiaan. Jos tarinan kertojalla voi olla objektiivinen näkemys asiasta niin miksi tarinan miehillä (eri uskontojen edustajilla) ei voisi olla?


(4) Kertomus on sisäisesti ristiriitainen. Jos kaikki uskonnot ovat oikeassa, silloin myös kristinusko on oikeassa. Ongelma tulee siinä, että kristinuskon mukaan ei-kristilliset uskonnot ovat olennaiselta osaltaan väärässä (eivät siis kaikessa) ja silloin kaikki uskonnot eivät voi olla oikeassa.


(5) Elefanttivertauksen taustalla on skeptisyys kaikkea Jumala-tietoa kohtaan. Näkemyksen mukaan mikään uskonto ei voi saavuttaa täyttä ymmärrystä ”Jumalasta”. Mutta jos Jumala todella on tällainen, että hänestä ei voi kukaan saada täydellistä tai kokonaisvaltaista käsitystä, niin miten tarinan kertojalla voi olla tämä oikea käsitys Jumalasta? Tietääkseen, että Jumalasta ei kukaan voi saada kokonaisvaltaista käsitystä, henkilön tulisi ensin saada Jumalasta kokonaisvaltainen käsitys tietääkseen, että Jumalasta ei voi kukaan saada kokonaisvaltaista käsitystä. Ja tässä on ilmiselvä ristiriita.

 

(6) Tarinan elefantti on mykkä. Mutta mitä jos elefantti kykenisikin puhumaan?! Esimerkiksi kristinusko on ilmoitususkonto, joka tarkoittaa sitä, että Jumala ei leiki meidän kanssamme piiloleikkiä. Hän on ilmoittanut itsensä meille (teologiassa puhutaan yleisestä ja erityisestä ilmoituksesta). Tarina ei siis ota edes huomioon mahdollisuutta, että elefantti voisi puhua. Kuitenkin kolme suurta uskontoa, juutalaisuus, kristinusko ja islam esittävät tällaisen väitteen.

 

LOPPUSOLMU

 

Olen pyrkinyt osoittamaan, että pluralistinen ajatus (kaikki uskonnot vievät samaan päämäärään) ei voi pitää paikkaansa. Tämä ei tarkoita sitä, että vain yksi uskonto on kaikessa oikeassa ja muut ovat kaikessa väärässä, vaan sitä, että kaikki eivät voi yhtä aikaa olla täysin oikeassa. Olen myös yrittänyt osoittaa, että pluralistinen näkemys ei ole suvaitsevan neutraali, vaan se on itse asiassa hindulainen uskonnonfilosofinen kannanotto, jonka mukaan ihmisiä erottaa jumalasta läpitunkematon verho (maya). Tässä ei auta edes tarina elefantista ja sokeista miehistä, joka on vain tarina, ei mitään muuta.

Alussa esittämäni vuorivertauksen sijaan näyttää siltä, että meidän tulisi pikemminkin käyttää kuvaa labyrintista. Vain yksi polku johtaa labyrintin keskelle, muut päättyvät umpikujaan. Tämä on paljon realistisempi kuvaus uskontojen keskinäisistä väitteistä kuin kuva vuoresta. Se ottaa huomioon keskenään ristiriitaiset väittämät elämän suurista kysymyksistä. Mutta kuka labyrintin keskellä odottaa?

 

Viitteet:

1 Hempelmann 2010, 88.
2 Groothuis 1989, 14-24.
3 Little 1989, 124-126.
4 Gustavsson 1999, 70-73. Kaikki eivät tietenkään sulata ajatusta, että naturalismi luetaan uskontojen joukkoon. Uskonnon määritelmä on ollut jo kauan hankala muodostaa. Jos uskonto on vain yksi Jumalaan uskomisen muoto, silloin zenbuddhalaisuutta ei voida laskea uskonnoksi, koska siinä ei varsinaisesti uskota lainkaan Jumalaan. Toiset sanovat, että uskonto on uskomista yliluonnolliseen. Määritelmä ei kuitenkaan sovi hindulaisuuteen, koska siinä ei uskota aineellisen maailman tuolla puolen olevaan yliluonnolliseen maailmaan, vaan ainoastaan hengelliseen todellisuuteen kokemusperäisen sisällä. Tässä kirjoituksessa pitäydytään siihen, että uskonto on joukko uskomuksia, jotka selittävät mistä elämässä on kysymys, keitä me olemme ja mitkä ovat tärkeimpiä asioita, joiden tekemiseen ihmisten tulisi kiinnittää huomiota. (Keller 2011, 37-38.) Uskontojen erilaisista määritelmistä ks. http://www.apologetiikkawiki.fi/wiki/Uskonnon_m%C3%A4%C3%A4ritelm%C3%A4
5 Gustavsson 1999, 74.
6 Little 1989,129-132; Hemplemann 2010, 76-77, 93; McDermott 2011, 10.
7 Moreland & Muehlhoff 2007, 49-50; Hempelmann 2010, 86.
8 Keller 2011, 26.
9 Little 1989, 127-129; Moreland & Muehlhoff 2007, 58-59. (Suura 23:102-103).
10 Hemplemann 2010, 76-78.
11 Hempelmann 2010, 61-62, 87-88, 108.
12 Hempelmann 2010, 62-63, 89-90. Lyhyen ja valaisevan artikkelin suvaitsevaisuudesta voi lukea täältä.
13 Weitnauer; Brake. Ks. myös Grek Kouklin kirjoitus http://www.str.org/articles/the-trouble-with-the-elephant#.Ut0FpdIyDDc

 

LÄHTEET

 

Brake, Aaron. The Six Blind Men and the Elephant: A Case for Religious Pluralism? 

Groothuis, Douglas. 1989. Uuden aikakauden monet kasvot. Suom. Heljä Meuronen. Helsinki: Kirjaneliö.

Gustavsson, Stefan. 1999. Perusteltu usko. Suom. Teemu Haataja & Pekka Nieminen. Helsinki: Uusi tie.

Hempelmann, Heinzpeter. 2010. Kaikkien uskontojen Jumala. Suom. Anne leu. Kauniainen: PerusSanoma.

Keller, Timoty. 2011. Mihin Jumalaa tarvitaan? Uskon ja skeptisyyden vuoropuhelua. Suom. Marja Sevon. Hämeenlinna: Päivä.

Little, Paul. 1989. Tiedä miksi uskot. Suom. Hannele Linja-Aho. Helsinki: Kuva & Sana.

McDermot, Gerald. R. 2011. World Religions. An Indispensable Introduction. Nashville ym.: Thomas Nelson. 

Moreland, J. P. & Muehlhoff, Tim. 2007. The God Conversation. Using Illustrations to Explain Your Faith. Downers Grove IL: IVP Books.

Weitnauer, Carson. The Main Problem with the Parable of the Blind Men and the Elephant

 

Palaa takaisin Opetuksia valikkoon

Lisätietoja