Moraaliargumentin vastaväitteet

Kirjoittaja Janne Saarela

 

Johdanto

 

Edellisessa kirjoituksessa esitin todella lyhyessä muodossa moraalisen argumentin Jumalan olemassaolon puolesta. Argumentti voidaan siis tiivistää lyhyesti deduktiiviseen muotoon:

 

  1. Jos Jumalaa ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia totuuksia ei ole olemassa.
  2. Ainakin jotkut moraaliset totuudet ovat objektiivisia.
  3. Siksi Jumala on olemassa.

 

Halusin tarkoituksella käsitellä argumenttia kohtaan esitetyt vastaväitteet erillisessä kirjoituksessa. Tämä kirjoitus rakentuu siten, että jokainen otsikko edustaa kysymystä tai vasta-argumenttia.

 

1) Ei pidä paikkaansa, että ei-uskovat eivät voisi elää moraalisesti hyvää elämää.

Ei hätää, et ole ensimmäinen joka käsittää moraaliargumentin väärin. Jopa kuuluisa ateisti Richard Dawkins kulutti kirjassaan ”Jumalharha” paljon mustetta esittäessään, että ei-uskovat voivat elää aivan yhtä hyvää moraalista elämää kuin uskovat. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Missään kohden kirjoitusta ei väitetty, etteivätkö ei-uskovat voisi elää moraalisesti hyvää elämää, koska he eivät usko Jumalaan. Kysymys ei ole siitä, uskooko joku Jumalaan, vaan siitä, voiko mikään todella olla (objektiivisesti) oikein tai väärin ellei Jumalaa ole olemassa. Ja kirjoituksen vastaus tähän kysymykseen oli ei.

Tähän liittyen, jotkut huomauttavat, että Jumala ei voi toimia moraalin lähteenä, koska ei-uskovatkin käyttävät termejä ”hyvä”, ”oikein” ja ”väärin” ilman, että heidän tarvitsee viitata Jumalaan. Tämä on totta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä moraaliargumentin kanssa. Argumentissa ei kiinnitetä huomiota siihen, miten ihmiset käyttävät moraalisia termejä, vaan siihen, miten moraaliset väiteet oikeutetaan. Heikki voi tietää, että varastaminen on väärin ilman, että hän tietää perimmäistä oikeutusta sille, miksi varastaminen on väärin. [1]

 

2) Et voi todistaa 100% varmuudella objektiivisen moraalilain olemassaoloa. 

Kyllä, väite pitää paikkansa. Kukaan ei pysty tähän. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että mitään muutakaan väitettä ei koskaan kyetä perustelemaan loppuun saakka. Jonkin asian todistamisessa on lopulta nojattava joihinkin sellaisiin perususkomuksiin, jotka omaksumme välittömän kokemuksen perusteella. Todennäköisesti näet parasta aikaa edessäsi tietokoneen, etkä kyseenalaista tätä. Mutta miten voit todella olla varma, että voit luottaa aisteihisi? Et voikaan. Sinun on yksinkertaisesti vain uskottava, että viisi aistia antavat sinulle luotettavaa tietoa ympäristöstäsi.

Emme siis voi todistaa objektiivisten moraalisten arvojen olemasaoloa, mutta emme voi myöskään todistaa, että fyysisten olioiden muodostama luonnollinen maailma on sekään olemassa. Voisimme yhtä hyvin olla ruumiita, jotka ovat kytketty Matrix-maailman virtuaalitodellisuuteen. Niinpä meidän kannattaa vain luottaa aisteihimme, myös moraalin osalta. [2]

 

3) Eikö se, että ihmiset ovat eri mieltä siitä mikä on oikein ja mikä väärin, todista sen, että moraali ei todellakaan ole objektiivista? 

Ei. Erimielisyys moraalisissa asioissa ei tarkoita sitä, etteikö objektiivisia moraalisia tosiasioita voisi olla olemassa. Jos Heikki sanoo maapallon olevan litteä ja Sari sanoo sen olevan pyöreä, se ei tarkoita sitä, että totuutta tässä asiassa ei ole mahdollista löytää. Me tiedämme, että toinen on väärässä.

Lisäksi tässä kysymyksessä sekoitetaan keskenään moraalinen ontologia ja moraalinen epistemologia. Moraalinen ontologia tarkoittaa sitä, että objektiiviset moraaliset arvot ja velvollisuudet ovat osa todellisuutta. On eri asia puhua moraalisesta epistemologiasta, jossa pohditaan sitä, miten me voimme tietää moraalisia totuuksia. Koska moraaliargumentti keskittyy ontologiaan, tämä kysymys menee ohi.

Muistutan myös, että kirjoituksessa todettiin lyhyesti, että eri kulttuurien välisiä eroavaisuuksia usein liitoitellaan. Jokaisessa kulttuurissa näyttäisi olevan samat perustavat moraaliset arvot, mutta erot nousevat esiin niiden soveltamisessa. Kaikki ovat esimerkiksi sitä mieltä, että viattomia ihmisiä ei tulisi murhata. On kuitenkin eri asia, miten määritellään sana ”viaton”. Kulttuurit saattavat olla eri mieltä siitä, mitkä teot kaikkein rohkeimpia, mutta yksikään kulttuuri ei arvosta pelkuruutta. J. Budziszewski osoittaa kirjassaan ”Tätä emme voi olla tietämättä”, että yleismaailmallinen moraalinen koodi on hyvin pitkälti samaa mieltä 10 käskyn kanssa tiukan kirjaimellisesti tulkittuna. Budziszewski viittaa pitkälti John M. Cooperin tutkimuksiin, joka kirjoittaa:

”Erosivatpa maailman kansat toisistaan kuinka paljon tahansa moraalin yksityiskohtien osalta, ne pitäytyvät yleismaailmallisesti tai käytännöllisesti katsoen seuraaviin perusperiaatteisiin. Kunnioita Korkeinta Olentoa tai hyväntahtoista olentoa tai olentoja, jotka ottavat hänen paikkansa. Älä pilkkaa. Huolehdi lapsistasi. Seuraavat asiat ovat tuomittavia: pahantahtoinen murha tai silpominen, varastaminen, tarkoituksellinen solvaaminen tai ”musta” valehtelu, kun ne kohdistuvat ystävään, viattomaan sukulaiseen tai heimon jäseneen. Varsinainen aviorikos on väärin, vaikka on olemassa poikkeuksellisia olosuhteita, jotka sallivat sen tai velvoittavat siihen, ja vaikka naimattomien välisiin seksuaalisuhteisiin saatetaan suhtautua lievästi. Sukurutsaus on inhottava rikos.”

Kaikkia koskettava yhteinen moraalinen taju ei siis ole ainoastaan toistuva teema filosofiassa, vaan se on esillä useissa kulttuureissa. Se on myös juutalaisten ja kristillisten kirjoitusten perusoletus. [3]

 

4) Mielestäni argumentti kohtaa ongelman, koska joudut valita jomman kumman näistä kahdesta vaihtoehdosta. 1) Onko jokin hyvää, koska Jumala tahtoo sitä? 2) Vai tahtooko Jumala jotakin siksi, että se on hyvää? Jos vastaat 1), että jokin on hyvää, koska Jumala tahtoo sitä, hyvästä tulee mielivaltaista. Jumalahan olisi voinut tahtoa, että viha on hyvää, ja silloin olisimme moraalisesti velvollisia vihaamaan toisia. Jos taas vastaat 2), että Jumala tahtoo jotakin, koska se on hyvää, silloin hyvä ja paha ovat Jumalasta riiippumattomia.

Kysymystä kutsutaan Euthyfron dilemmaksi. Se on nimetty erään Platonin dialogin hahmon mukaan. Kysymys on sekä oikeassa että väärässä. Oikeassa se on siinä, että noista vaihtoehdoista seuraa juuri nuo esitetyt ongelmat. Se on väärässä siinä mielessä, että meillä on olemassa kolmaskin vaihtoehto: 3) Jumala tahtoo jotakin, koska Hän on hyvä. Jumalan oma olemus on hyvyyden mitta. Hänen käskynsä ovat hänen olemuksensa ilmauksia. Jumala on myötätuntoinen, oikeudenmukainen, lempeä, tasapuolinen jne. Niinpä jos joku kysyy ”Pitäisikö meidän käyttää lapsia seksuaalisesti hyväksi jos Jumala käskisi niin?” hän esittää vastaavanlaisen kysymyksen kuin ”Jos olisi neliönmuotinen ympyrä, olisiko sen ala sen yhden sivun neliö?” Vastausta ei tietenkään ole olemassa, koska kysymys on loogisesti mahdoton. [4]

 

5) Mitä jos Hyvä on vain olemassa ja siksi meidän tulee tehdä hyvää? Mitä jos jotkut moraaliset arvot, kuten oikeudenmukaisuus, armo ja rakkaus ovat vain olemassa vailla mitään perusteita?

Tämä näkemys kulkee nimellä ateistinen moraalinen platonismi. Nimensä se saa Platonin ajatuksista. Hän ajatteli Hyvän olevan olemassa eräänlaisena mistään riippumattomana ideana. Hyvä on olemassa vain itsekseen. Väitteessä on muutama ongelma.

Ensinnäkin väite tuntuu käsittämättömältä. Mitä itse asiassa tarkoitetaan, että oikeudenmukainen moraalinen arvo vain on olemassa? On helppo ajatella, että joku ihminen on oikeudenmukainen, mutta on hämmentävää ajatella, että oikeudenmukaisuus on olemassa itsekseen.

Toinen ongelma on se, että näkemys ei tarjoa mitään selitystä moraalisille velvollisuuksille. Jos oletamme, että oikeudenmukaisuus, armo ja rakkaus ovat todellakin vain olemassa, niin miten tämä velvoittaa minua millään tavalla? Miksi minun velvollisuus olisi olla armahtava? Tämän näkemyksen mukaan myös paheet, kuten ahneus, viha, laiskuus ja itsekkyys ovat olemassa vain itsenäisinä abstraktioina. Miksi siis olisimme velvollisia käyttäytymään ”hyvien” arvojen mukaan, mutta emme ”pahojen” arvojen mukaan? Ateistisesta moraalisesta platonismista puuttuu lain antaja ja siksi se ei voi ratkaista tätä asiaa. [5]

 

6) Kaikki mikä edistää ihmisen hyvinvointia on hyvää ja kaikki mikä vähentää sitä, on pahaa. Sillä selvä.

Tämä on humanistinen näkemys ja se on paljon käytetty kortti, joka vedetään hihasta yleensä viimeisenä. Näkemys on kuitenkin mielivaltainen ja epäuskottava. Ateistisessa maailmankuvassa ihmisen menestymisen asettaminen moraaliseen erityisasemaan on mielivaltainen. Jos kaikki on pohjimmaltaan ainetta, emme voi tehdä minkäänlaista arvoeroa ihmisen ja linnun, tai ihmisen ja kirjahyllyn välillä. Miksi moraaliseen erityisasemaan ei asetettaisi delfiinejä tai pingviinejä? Miksi ihminen? Humanismi ei myöskään kykene antamaan mitään kaikkia sitovaa standardia hyvän ja pahan erottamiseen. Näkemys on siksi epäuskottava. [6]

 

7) Ainoa looginen johtopäätös moraalia tarkasteltaessa on kulttuurirelativismi. Tämän näkemyksen mukaan moraalisia asioita tulee tarkastella kunkin oman kulttuurin näkökulmasta. Vallitseva moraali on riippuvainen kulttuurillisista tekijöistä. Siksi kaikki kulttuurit ovat samalla viivalla ja kulttuuri A ei voi tuomita kulttuuri B:n toimia. Kulttuurien erilaiset moraalinäkemykset tukevat tätä tulkintaa. Universaalia moraalia ei ole olemassa.

Kulttuurirelativismi on käsittääkseni melko yleinen näkemys Suomessa, varsinkin nuorien opiskelijoiden keskuudessa. Vaikka tällainen ”suvaitsevainen” ajatus vetoaa ihmisiin, se ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. [7]

A) Tiettyyn rajaan saakka on totta, että kulttuurit ovat erimielisiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tästä ei kuitenkaan loogisesti seuraa, että kukaan ei olisi oikeassa. On mahdollista, että joku on oikeassa. Me toimimme tällä tavalla myös jokapäiväisessä arkielämässä. Emmekö me väittele ja riitele, koska me oletamme itse olevamme oikeassa?

B) Kulttuurit eivät itse asiassa ole niin kaukana toisistaan moraaliin liittyvissä kysymyksissä. Kaikkien kulttuurien moraalikäsitykset rakentuvat hyvin pitkälle 10 käskyn varaan. En toista kirjoittamiani tekstejä tässä.

C) Kulttuurirelativistinen ajatus toimii teoriassa siinä tapauksessa, että joku on esimerkiksi tietyn heimon jäsen ja hän elää koko elämänsä tiiviisti omassa kulttuurissa. Asia ei esimerkiksi länsimaissa ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Elämme aikaa, jossa jopa omassa koululuokassamme eri kulttuurit ovat vahvasti edustettuina. Yksi ja sama kulttuuri on myös hyvin usein täysin erimielinen monista moraalisista kysymyksistä (jopa perheen sisällä). Kenen kulttuuria tulisi kuunnella?

D) Historian varrella on noussut monia vaikuttajia, jotka ovat jättäneet nimensä historian kirjoihin. Yksi heistä on Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martin Luther King, Jr. Hän nousi 1950- ja 1960-luvuilla yleistä kulttuurillista mielipidettä vastaan vaatien mustille ihmisille samoja ihmisoikeuksia valkoihoisten kanssa. 2000-luvulla elävän suomalaisen ensireaktio on yleensä se, että hänen ajama asia oli oikea ja silloisen Amerikan kansan asenne (ja laki) oli yksinkertaisesti väärä. King vastusti nimenomaan vallalla olevaa mielipidettä ja lakia. Kulttuurirelativismin mukaan King ja muut samanlaiset henkilöt tulisi tuomita, koska he nousivat kulttuurillista ajattelua vastaan. Lyhyesti: jos Martin Luther King oli oikeassa, kultturirelativismin täytyy olla väärässä.

E) Jos ei ole olemassa objektiivista moraalista standardia, moraalisen kehityksen ajatukselta menee pohja. Suurin osa suomalaisista nimittäin uskoo, että olemme tulleet parempaan suuntaan ”viidakon laki” -ajoista. Ongelma on siinä, että heti kun alamme puhua moraalin kehittymisestä, me myönnämme, että on olemassa normi, jota vasten me asioita vertaamme (vinon viivan tunnistaa vain jos tietää mikä on suora viiva). Kulttuurirelativismin mukaan tällaista kaikkia sitovaa normia ei kuitenkaan ole olemassa. Mutta miksi relativistit sitten puhuvat kehityksestä? Voimmeko me todella rehellisesti sanoa, että Amerikassa mustien ihmisten ihmisoikeusasia ei todella ollut kehitystä?

F) Arkielämä osoittaa jatkuvasti, että ihmiset eivät kykene elämään relativistien vaatimalla tavalla. Mitä sitten, vaikka kulttuurin A:n edustajat raiskaavat kulttuurin B:n edustajia tai kulttuurin C:n terroristit ajelevat lentokoneilla kulttuurin D:n omistamiin rakennuksiin? Jos asiat ovat kulttuurien A ja C mielestä ok, millä perusteella vahinkoa kärsineet kulttuurit voivat huutaa tv:ssä ”noin ei saa tehdä!”?

G) Kulttuurinen relativismi ajautuu lopulta individualistiseen relativismiin. Tämä tarkoittaa sitä, että lopulta yksilö itse rakentaa oman moraalinsa. Jos ei kerran ole olemassa mitään tapaa määritellä eri kulttuureja toisiaan paremmaksi, lopputulema on se, että yksilön ei tarvitse alistua minkään kulttuurin sanelemiin ”totuuksiin”. Jos ei ole olemassa objektiivista normia, joka määrittelee oikean ja väärän, silloin yksilö voi päättää, mikä on oikein.

Olen nyt esittänyt läjän kritiikkiä kulttuurirelativismia kohtaa. Relativistien pääväitteet ovat sisäisesti ristiriitaisia ja siten vääriä. Ideologia kaatuu omaan mahdottomuuteensa pelkästään analysoimalla sen muutamaa pääväitettä:

  1. Me emme koskaan saa väittää, että meidän näkemyksemme ovat absoluuttisia ja ne koskevat kaikkia (etkö juuri väittänyt, että näkemyksesi on absoluuttinen ja se koskettaa kaikkia?)
  2. On moraalisesti väärin väittää, että moraali on objektiivista eli kaikkia tasapuolisesti koskettavaa (etkö juuri esittänyt moraalisen kannanoton, joka koskettaa kaikkia?)
  3. Koska totuutta ei ole olemassa, kaikkien tulisi olla relativisteja (ja tämä on totuus?)

 

Loppusolmu

Moraalinen argumentti antaa vahvan syyn uskoa Jumalan olemassaoloon. Ihmiskunta ei kykene elämään ilman, että se uskoisi objektiivisen moraalin olemassaoloon. On tietysti mahdollista viitata argumentille kintaalla ja väittää, että kaikki ihmiset saavat luoda itse oman moraalinsa. Kukaan ei kuitenkaan kykene elämään näin. Tällaisella väitteellä ei minkäänlaista kosketuspintaa todelliseen elämään. Ainoa mahdollisuus oikeuttaa objektiivisen moraalin olemassaolo on uskoa täydellisen hyvään Jumalaan, jonka olemus määrittää hyvän ja pahan. Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle omantunnon, joka on tullut tutuksi kaikille tämän kirjoituksen lukeneille henkilöille.


Viitteet:

1 Groothuis 2011, 331-332. Moraalisen argumentin vastaväitteitä on käsitellyt kattavasti Michael Horner. Puheen voi katsoa täältä

2 Puolimatka 2010, 20-21. Craig 2012, 136. Filosofiassa näkemystä, jonka mukaan mitään asiaa ei voida koskaan perustella loppuun saakka kutsutaan maltilliseksi perustusteoriaksi. Tämä on filosofien konsensusnäkemys. 

3 Budziszewski 2011, 71, 61. Budziszewskin teos on ehdottomasti suositeltavan arvoinen kirja moraalin alueelta. 

4 Craig 2010, 143-144; Horner.

5 Craig 2012, 144-146.

6 Craig 2012, 146-148.

7 Groothuis 2011, 332-41.

 

LÄHTEET

 

Budziszewski, J. 2011. Tätä emme voi olla tietämättä. Suom. Tapio Puolimatka. Helsinki: Uusi Tie.

Craig, William. 2012. Valveilla. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Uusi tie. 

Groothuis, Douglas. 2011. Christian Apologetics. A Comperehensive Case for Biblical Faith. Downers Grove, IL: IVP Academic / Nottingham England: Apollos.

Horner, Michael. Misunderstandings and Objections to the Moral Argument for God. https://www.youtube.com/watch?v=xjRvRoHZxfI

Puolimatka, Tapio. 2010. Tiedekeskustelun avoimuuskoe. Helsinki: Uusi tie.

Lisätietoja