Kirjoittaja Janne Saarela

 

Tässä kirjoituksessa esitellään suomenkielistä apologetiikkamateriaalia. Mukaan on otettu myös teoksia, jotka liittyvät apologiaan vain löyhästi (näissä kirjoissa on kuitenkin tärkeää tietoa aiheemme kannalta). Vaikka suurinosa mainituista teoksista ovat kirjoja, mukana on muutamia netissä luettavia sivustoja. Tarkoitus on antaa halukkaille ja aiheesta kiinnostuneille vinkkejä siitä, millaista materiaalia on tarjolla nimenomaan suomenkielellä. Teosten esittelyssä ei ole seurattu mitään johdonmukaista kaavaa. Siksi toisia teoksia esitellään kattavammin kuin toisia.

 

A.D.30

Toim. Matti Kankaanniemi & Tom Holmen

 

Kyseinen kirja ei ole varsinaista apologetiikkaa, vaan Jeesus-tutkimusta. Kirjoittajina on erinäinen määrä Jeesus-tutkijoita. Vaikka kirja siis kuuluu Jeesus-tutkimuksen osastolle, moni artikkeli käsittelee apologetiikan kannalta olennaisia asioita, mm. aitouskriteereitä ja Jeesuksen ylösnousemusta. Koska kirja lähestyy UT:n kirjoja historiallisina dokumentteina, historialliskriittiset metodit viuhahtelevat tekstissä asiantuntevasti.

 

APOLOGETIIKKAWIKI

 

Netissä toimiva sivusto ottaa kattavasti kantaa apologetiikan kannalta olennaisiin aiheisiin ja ihmisiin.

 

ATEISMIN SIETÄMÄTÖN KEVEYS

Timo Eskola


Tämä kirja liittyy apologetiikkaan enimmäkseen sen vuoksi, että sen kantavana teemana on uusateismi. Eskola on analysoinut uusateismin aatehistoriaa ja sitä kulttuurista tilannetta, josta uusateismi ponnistaa. Heikkouksia uusateismissa on paljon. Heillä (sen tunnetuilla edustajilla) on yleensä huono filosofinen ote ja he rakentavat 1800-luvun skientismiin (tieteisusko), joka on viime vuosisadalla täysin hylätty näkemys. Tieteellistä maailmankuvaa, sellaista jollaisena ateismi sen omaksui, ei ole enää olemassa. Sen sijaan yliopistot ovat täynnä keskenään kilpailevia näkemyksiä.

Yksi suuri ongelma uusateismissa on se, että ateistit eivät pysty eivätkä edes halua, John Grayta – ja muutamaa muuta poikkeusta lukuunottamatta – tuoda darvinismia johdonmukaisesti käytäntöön. Sen sijaan he omaavat täysin kristillisen ihmiskäsityksen. Esimerkiksi Richard Dawkinsin moraaliset kannanotot ovat ”kuin suoraa protestanttisesta katekismuksesta”. Vaikka uusateistit rakentavat Nietzschen varaan, häneltä otetaan vain mansikat kakun päältä. Tosiasiassa Hitler vei Nietzschen ajatukset käytäntöön ja tämä onkin suuri musta pätkä uusateismin historiassa. Jotkin maat ovat saaneet ateismin hallitsevaksi ideologiaksi ja seuraukset ovat kaikkien nähtävillä.

 

C. S. LEWIS - ELÄMÄ.

Alister McGrath

 

C. S. Lewis (1898-1963) kuului 1900-luvun merkittävimpiin kristillisiin ajattelijoihin. Hänen monet julkaisunsa, mm. "Tätä on kristinusko"  ja 7-osainen kirjasarja "Narnian tarinat" ovat vaikuttaneet syvällisesti miljooniin ihmisiin. Tuskin kenelläkään muulla on ollut yhtä suurta vaikutusta kristilliseen apologetiikkaan kuin Lewisilla. Alister McGrathin kirjoittama elämäkerta avaa loistavan näkymän Lewisin monivivahteiseen elämään. Kirjan lukeminen tuo myös syvyyttä Lewisin apologisten teosten lukemiseen.

 

DA VINCI -KOODI JA KÄTKETTY VIISAUS

Timo Eskola

 

Dan Brownin miljoonia kappaleita myynyt menestysromaani "Da Vinci koodi" on aiheuttanut menneinä vuosina paljon keskustelua. Kirjan ympärille on syntynyt melkoinen sekametelisoppa lähinnä siksi, että monet lukijat ovat lukeneet romaania ikään kuin se olisi todellinen historiankatsaus tai tietokirja. Kirjan sivuilla esitetään väitteitä, joita ei voida tulkita mitenkään muuten kuin kristinuskon vastaisina lausumina. Eskola käy asiantuntevasti läpi näitä kirjassa esitettyjä virheellisiä väittämiä - joita monet lukijat siis luulevat suuriksi totuudellisiksi paljastuksiksi - ja ampuu ne alas. Neljää evankeliumia ei valittu 80 muun evankeliumin joukosta, eikä Jeesuksen jumaluutta todellakaan päätetty 300-luvulla kirkolliskokouksessa. Jokaisen, joka on menettänyt kosketuksensa todelliseen historiaan Brownin romaanin kautta, on syytä lukea Eskolan lyhyt ja ytimekäs esittely siitä, miten asiat todella tieteen näkökulmasta menivät. 

 

 

ENEMMÄN KUIN PUUSEPPÄ

Josh McDowell

 

Kirjoittaja on apologetiikan alalla elävä legenda, ainakin USA:ssa. McDowell on kirjoittanut aiheesta yli 100 kirjaa ja tämä teos on yksi harvoista, joita on mahdollista saada käsiinsä suomenkielellä. Kirja käsittelee vahvoilla lähdeviittauksilla varustettuna Jeesusta, tiedettä, Raamatun luotettavuutta ja Jeesuksen ylösnousemusta. Kirja päättyy kysymykseen "eikö ole muuta tietä?" Onko Jeesus ainoa tie taivaaseen? 100-sivuinen kirja on loistava tapa aloittaa apologetiikan parissa painiminen!

 

EPÄILIJÄN KIRJEET

Gregory Boyd


Gregory Boyd haastaa vanhan Edward-isänsä esittämään kaikki epäilyksensä kristinuskoa kohtaan. Isä todella vastaa haasteeseen kunnolla ja antaa tulla tuutin täydeltä. Kirjassa käydään läpi yhteensä 29 vaikeaa kysymystä. Vaikka kysymykset laittavat raapimaan päätään, jokainen Gregoryn vastaus on asiantuntijan otteella kirjoitettu ja kysymykset todella saavat arvoisensa vastauksen. Gregoryn näkemys Jumalasta ei edusta klassista teismiä, vaan avointa teismiä ja tämä saattaa aiheuttaa juuri uskoon tulleelle hieman kysymysmerkkejä (nämä eri koulukunnat kiistelevät mm. siitä, paljonko Jumala on selvillä tulevaisuudesta). Kirjaa voi lukea myös kysymyskohtaisesti sieltä täältä. Luvut ovat lyhyitä ja vastaukset niihin voi poimia viidessä minuutissa. Tämä kirja on klassikko!

 

ETSIN ALLAHIA - LÖYSIN JEESUKSEN

Nabeel Qureshi

Tämä vajaa 280 sivuinen kirja jakautuu 10 osaan ja kirjassa on 53 lukua. Kirja on kirjoittajan henkilökohtainen tarina siitä miten muslimiperheen lapsi päätyy vuosia kestäneen älyllisen etsinnän ja muutaman yliluonnollisen unen kautta Jeesuksen seuraajaksi.

Kirjasta jäi itselleni mieleen kaksi maininnan arvoista asiaa. Ensinnäkin kirja on loistava opas Islamin tuntemiseen. Monet Islamiin, koraaniin ja Muhammadiin liittyvät tosiasiat käsitellään keskusteluiden muodossa. Tämä on melko lukijaystävällinen tapa oppia uusia asioita. Kirjassa vilahtelee ainakin alkusivuilla melko tiuhaan tahtiin erilaiset arabiankieliset lauseet ja ilmaisut, jotka on selitetty kirjan takaosan sanastossa. Toiseksi kirja päästää lukijan näkemään mikä vaikutus apologetiikalla ihmisten elämään voi parhaimmassa tapauksessa olla. Nabeelin tie kristityksi alkaa siitä, kun hän ystävystyy David-nimisen kristityn kanssa, joka osaa perustella uskonsa järkiperäisesti, heittäen samalla haasteen Nabeelille. Kirjassa on kuvattu useampi keskustelu, jossa eri taustoista tulleet ihmiset ovat kerääntyneet milloin Muhammedin, milloin Jeesuksen ylösnousemuksen ympärille. Mainittakoon, että kuuluisa Jeesuksen ylösnousemus -expertti Gary Habermas tupsahtaa mukaan yhteen tällaiseen tapaamiseen!

Kirjan loppuosa kuvaa sitä valtavaa kamppailua, jonka hartaan perheen muslimi joutuu tekemään. Jeesuksen varoitus siitä, että uskomme suurimmat viholliset nousevat omasta perheestä toteutuu kirjaimellisesti Nabeelin elämässä. 

Nykyään Nabeel kuuluu Ravi Zachariaan luotsaamaan järjestöön ja hän kulkee monissa paikoissa julistamassa evankeliumia Jeesuksesta, todellisesta Jumalasta. Nabeel on myös debatoinut useasti merkittävien muslimien, kuten Shabir Allyn kanssa. Näitä kohtaamisia on mahdollista katsoa youtubesta. Mahtava juttu, että PerusSanoma on suomentanut tämän kirjan! 

 

EVOLUUTION MAAILMANKUVA

Phillip Johnson

 

Kirjoittajaa pidetään Intelligent Design-liikkeen perustajana. Huonosta kansikuvasta huolimatta kirjan sisältö on hyvä. Johnsonin kritiikki osuu ennenkaikkea evoluutioteorian kivijalkaan, joka on naturalismi. Kirjoittajan mukaan tiedemiehet eivät kykene näkemään luonnossa todisteita suunnittelusta, koska heidän ideologiansa estää sen. Kirja porautuu evoluutioretoriikan taakse, ja paljastaa näkemyksen filosofiset ennakko-oletukset, jotka vääristävät tieteen tutkimustuloksia. 

 

EVOLUUTIOUSKON IHMEMAASSA

Matti Leisola

 

Bioprosessitekniikan emeritusprofessori on laittanut tämän kirjan kansien sisälle sekä kuvauksia elämäntyöstään että tieteellisesti hyvin perusteltua kritiikkiä darwinistista evoluutioteoriaa kohtaan. Se, lasketaanko tämä kirja suoranaisesti apologetiikka-aiheen alle, riippuu lukijan näkemyksestä evoluutioon. Teistisen evolutionistin (näkemys, jonka mukaan Jumala käytti evoluutiota) kirjahyllyssä kirja ei pääsisi apologetiikka-osioon, mutta esim. nuoren maan kreationistin kirjahyllyssä se olisi apologetiikkaosion keskeisimmällä paikalla. Toisaalta kirjassa kritisoidaan myös naturalistista maailmankatsomusta, joten ainakin siksi se täyttää kriteerin päästäkseen tämän kirjoituksen esittelyyn. Jos haluaa tietää, mitä pitkän linjan asiansa osaava tiedemies ajattelee evoluutiosta, kirja kannattaa ostaa (tai ainakin lainata kirjastosta). Ostaja saa kuitenkin todennäköisemmin kirjoittajan nimikirjoituksen haltuunsa.

Dialogos-sivustolla julkaistiin kirjasta kaksi arviota. Näiden arvioiden kommenttien määrä on sivuston top-1 listalla varmasti vielä pitkään. Leisola on myös kirjoittanut vastineen kritisoijilleen.

 

KAIKKIEN USKONTOJEN JUMALA

Heinzpeter Hempelman

 

Eikö tärkeintä ole vain se, että ihminen uskoo johonkin? Eikö olekin suvaitsematonta väittää, että yksi uskonto on ylitse muiden? Tämä kirja ampuu alas näitä, ja paljon muitakin väitteitä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Nykyaikana melko yleinen näkemys, "uskonnollinen pluralismi", jää keräämään kamppeitaan Hempelmanin filosofisten iskujen jälkeen. Pieni taskuun mahtuva kirjanen pitää sisällään painavaa tekstiä.

 

KIRJEITÄ TOHTORI DAWKINSILLE

David Robertson

 

Maailman kuuluisin ateisti Richard Dawkins kirjoitti kirjan "Jumalharha". Kirjan älyllistä tasoa on luonnehdittu heikoimmaksi koko ateismin historiassa. Robertsonin 150-sivuinen minikirja on osaltaan osoittamassa Dawkinsin virheitä ja kärjistyksiä. Kirjssa on 10 lyhyttä lukua ja niiden järjestys seuraa Dawkinsin kirjan rakennetta. Robertson osoittaa Dawkinsin esittämät "tosiasiat" myyteiksi. Kirjaa voi lukea erillisinä kokonaisuuksina, ja ajatusta voi seurata ilman, että on lukenut Jumalharhaa. Kirja kannattaa hankkia, vaikka Dawkins itse ei yöpöydällesi pääsisikään. 

 

MIHIN JUMALAA TARVITAAN?

Timothy Keller


Kelleriä on kutsuttu 2000-luvun C. S. Lewikseksi. Hän toimii seurakuntapastorina New Yorkissa ja väittelee viikottain kuulijoidensa kanssa kristinuskosta. Kirja on täynnä teräviä oivalluksia mielenkiintoisista aiheista. Ehdottomasti hankkimisen arvoinen kirja.

 

MITÄ TIEDÄMME JEESUKSESTA

Richard T. France

 

Richard France (1938-2012) oli tunnettu Raamatuntutkija erityisesti evankeliumeiden alueelta. Hän oli tuottelias kirjoittaja, ja hän laati mm. laajan kommentaarin Matteuksen ja Markuksen evankeliumista arvostettuun The New International Commentary -sarjaan.

Tässä teoksessa France lähestyy Jeesusta ensin Uuden testamentin ulkopuolisten ei-kristillisten kirjoitusten valossa. Hän osoittaa, että on perusteetonta skeptismiä väittää, että Jeesus ei olisi historiallinen henkilö. Seuraavan vuorossa on Uuden testamentin ulkopuoliset kristilliset lähteet. France valottaa useiden teosten syntyä ja sisältöä, joiden teksti vilahtelee silloin tällöin Ilta-lehdissä "suurina uusina löytöinä". Lopulta hän sukeltaa Uuteen testamenttiin, jonka tekstiä ja taustoja hän valottaa asiantuntevasti. Ikävä kyllä kirja on vanha (1985) ja sen hankkiminen itsellänkin kesti muutaman vuoden. Parhaiten kiinnostunut lukija saa sen käsiinsä kirjastojen kautta. 

 

MUISTIINPANOJA SURUN AJALTA

C. S. Lewis

 

Joskus elämä ajautuu tilanteeseen, jossa kipu ja suru hyökkäävät uskoa ja elämää vastaan niin kovalla voimalla, että järkiperäiset argumentit menettävät yksinkertaisesti tehonsa. A Grief Observed -kirjan kirjoittaja N. W. Clerk kirjoitti ylös tuntemuksiaan ja kamppailujaan vaimonsa kuoleman jälkeen. Onko Jumala sittenkin julma sadisti, jolle maailma toimii ainoastaan eläinkokeiden paikkana? "Jos menet hänen [Jumalan] luokseen, kun olet suuressä hädässä ja kun kaikki muu apu tuntuu olevan turhaa, mitä löydät? Oven, joka paiskataan kiinni nenäsi edessä. Kuulet, kuinka ovi teljetään sisältä kaksoislukkoon. Sitten seuraa hiljaisuus." Salanimellä kirjoitettu kirja paljastui lopulta C. S Lewisin kirjoittamaksi. Teos on silmiäavaavaa luettavaa varsinkin, kun ottaa huomioon kirjoittajan huomattavan aseman apologeetikan saralla. 

 

MUSLIMIEN & KRISTITTYJEN JUMALA

R. C. Sproul & Abdul Saleeb

 

Kristitty teologi (Sproul) ja entinen muslimi (Saleeb) käsittelevät tässä lyhyessä kirjassa muslimien ja kristittyjen Jumala-kuvaa. Teoksessa on kahdeksan lyhyttä lukua, joissa käsitellään kristittyjen ja muslimien näkemyksiä pyhistä Kirjoituksista, Jumalasta ja Jeesuksesta. Yksi luku käsittelee kysymystä islamista väkivallan uskontona. Kirja on nopea yleisteos kristinuskon ja islamin eroavaisuuksien hahmottamiseen. Kirjassa esitellään argumentteja kristinuskon totuuden puolesta islamia vastaan.

 

NASARETILAISEN HAASTE

Matti Kankaanniemi


Pieni mutta pippurinen kirja, jota on vaikea enää haalia käsiinsä. Kirjassa käydään läpi UT:n ulkopuolisia mainintoja Jeesuksesta ja pohditaan kristinuskon ja muiden uskontojen suhdetta. Runsaasti tilaa saa kuitenkin Jeesuksen ylösnousemus ja sen todisteet. Lukemisen arvoinen kirja.

 

ONKO JUMALA OLEMASSA?

Pekka Reinikainen


Reinikainen on tullut tunnetuksi varsinkin nuoren maan kreationismin puolustajana. TV7:n kustantama kirja ”Onko Jumala olemassa” ei ole tässä poikkeus. Kirjan sisältö rakentuu pääasiassa suunnitteluargumentin varaan. Reinikainen käsittelee melko yksityiskohtaisesti maailmankaikkeuden hienosäätöä, soluja, DNA:ta ja muita luonnossa ilmeneviä asioita, joista huokuu suunnitelmallisuus. Lisäksi hän esittää monia evoluutioita haastavia löytöjä, jotka keskittyvät makroevoluution ongelmiin, kambrikauden räjähdykseen ja välimuotojen puuttumiseen. Uusateistit joutuvat vastaamaan moniin kysymyksiin. Reinikainen ei häpeile raamattuviitteitään ja joskus melko kohti käyvää evankeliumia. Kirjasta huomaa, että se on kirjoitettu tekijän puhesarjoista, jotka ovat tulleet tunnetuksi TV7:lla.

 

PERUSTELTU USKO

Stefan Gustavsson


Kirjoittaja tulee Ruotsista, mutta on kirjoittanut siitä huolimatta erinomaisen kirjan! Sisältönä on 17 lukua monenlaisista asioista. Kristinuskoa kohtaan esitetyistä väitteistä kirjoittaja käy läpi pahuuden ongelman, relativismin tuoman haasteen, tieteen ja uskon välisen suhteen, Raamatun luotettavuuden sekä sen tulkinnan. Joku voisi pitää ongelmallisena sitä, että kirjassa jätetään huomioimatta historialliskriittiset menetelmät evankeliumitutkimuksessa. Henkilökohtaisesti pidän kirjaa alan perusteoksena ja olen suositellut sitä ensimmäiseksi kirjaksi niille, jotka ovat vasta tutustumassa apologetiikkaan.

 

SATTUMALTAKO TÄÄLLÄ OLLAAN?

Toim. Matti Leisola

 

Datakirja on kustantanut nuorille suunnatun kirjan, joka käsittelee Darvinismia ja älykästä suunnitelmaa. Kirja on pääasiassa sarjakuvaa, jossa Darvinismia opettava professori keskustelee todisteista älykkään suunnitelman kannattajan kanssa. Kirja avaa loistavalla tavalla monia Darvinismin ongelmia ja puuttuu sekaisiin termeihin. Jos haluaa päästä hauskalla ja helpolla tavalla kiinni Darwinistisen evoluutioteorian ongelmiin ja Intelligent Design-liikkeen ajatuksiin, tämä kirja kannattaa ostaa. Hinta ei ole paha!

 

SUURI AVIOERO

C. S. Lewis

 

Helvetti mielletään yhdeksi vaikeimmaksi asiaksi kristinuskon kannalta. Miten siihen tulisi suhtautua? Lewis lähestyy aihetta fantasiakirjan kautta. Pieni porukka ihmisiä lähtee matkalle linja-autolla ja matkan teemaksi muodostuu helvetti. Tämän enempää kirjasta ei kannata paljastaa. 

 

TIEDEKESKUSTELUN AVOIMUUSKOE

Tapio Puolimatka


Puolimatka on tullut Suomessa tunnetuksi kirjatrilogiastaan Usko, tieto ja myytit (2005), Usko, tiede ja Raamattu (2007) ja Usko, tiede ja evoluutio (2008). Kirja tiivistää aikalailla kirjoittajan perusargumenttia dialogisesta pluralismista, jonka perustarkoitus on saada tieteentekemiseen avoimuutta ja keskustelua sekä perimmäisistä lähtökohdista että niiden välisestä vertailusta. Nyt sen sijaan ainoa sallittu näkökulma tieteentekemisessä on naturalismi. ”Dialogisen pluralismin mukaan tieteellisen tutkimuksen tulisi olla itsekriittinen myös lähtökohtien osalta, niin että erilaiset lähestymistavat kilpailevat toistensa kanssa”.

Puolimatka painottaa samaan hengenvetoon filosofisessa tietoteoriassa vallalle päässyttä näkemystä maltillisesta perustusteoriasta. ”Sen mukaan et voi todistaa kertomusta vääräksi nojautumatta sellaisiin oletuksiin havaintojesi luotettavuudesta, joita et voi todistaa olettamatta tätä luotettavuutta”. Yhtä ainoatakaan väitettä ei siis voida todistaa loppuun saakka. Lopulta joudumme nojamaan perususkomuksiin, jotka omaksutaan välittömän kokemuksen perusteella. Kaikki perususkomukset eivät kuitenkaan ole yhtä hyviä (naturalismi, teismi, panteismi jne.). Niitä täytyy arvioida niiden johdonmukaisuuden ja selitysvoiman perusteella. Kirjan anti on siinä, että naturalismi ei ole johdonmukainen, eikä selitysvoimainen, mutta teismi sen sijaan on. Naturalismilla ei ole älyllisesti tyydyttävää selitystä maailmankaikkeuden alulle, sen hienosäädetylle järjestykselle, elämän synnylle, sen kehitykselle, eikä ihmisyyden olennaisille ulottuvuuksille, kuten tietoisuudelle, vapaalle tahdolle, järjellisyydelle ja moraalitajulle. Kirja painii raskaassa sarjassa!

 

TAPAUS KRISTUS

Lee Strobel


Lee Strobelin vaimo tulee uskoon. Lee päättää ottaa perusteellisesti selvää siitä, seisooko Jeesus-usko tukevalla pohjalla. Strobel kiertää Amerikkaa ristiin rastiin haastattelemassa eri alan asiantuntijoita. Kirjassa törmää Craig Blombergiin, William Lane Craigiin, Ben Witheringtoniin ym. arvostettuihin tutkijoihin. Tämä on yksi niistä harvoista kirjoista, joka oli pakko lukea kaksi kertaa (ei sen vaikeatajuisuuden, vaan mielenkiintoisuuden vuoksi).

 

TIEDÄ MIKSI USKOT

Paul Little


Little käy läpi 12 yleisintä vastaväitettä kristinuskoa kohtaan ja osoittaa miksi kristinusko on järkevää. Vaikka kirja on jo vanhahko, se on silti hyvä. Billy Graham suosittelee!

 

TORNI JA TEMPPELI

Matti Liljeqvist

 

Tässä ohuessa kirjassa valotetaan sekä Jehovan todistajien että mormonien oppeja ja historiaa. Teos osoittaa, että näitä kahta lahkoa ei kannata sekoittaa kristillisiin liikeisiin. 

 

TÄHTÄIMESSÄ JUMALA

John Lennox

 

Kirjoittaja on Oxfordin yliopiston matematiikan professori. Lennox mainitsee kirjan alussa uusateistien neljä ratsumiestä: Richard Dawkins, Christopher Hitchens, Daniel Dennet ja Sam Harris. Lennox on debatoinut kahdesti Dawkinsin kanssa ja kahdesti Hitchensin kanssa. Muita väittelyitä hän on käynyt mm. Victor Stengerin ja Peter Atkinsonin kanssa. Nämä debatit ovat yksi motivaation lähde hänen kirjalleen, jossa hän argumentoi tarkemmin kristinuskon totuuden puolesta. Uusateistit ovat ottaneet tähtäimeensä Jumalan ja tässä kirjassa Lennox ottaa tähtäimeensä uusateistit. Suurisuisin kohde on Dawkins, hyvänä toisena tulee Hitchens. Kirja on hyvä esitys kristinuskon totuuden puolesta ja uusateismin väitteiden heikkoudesta. Tarkemman kirjan esittelyn voi lukea täältä ja allekirjoittaneelta täältä.

 

TÄTÄ ON KRISTINUSKO

C. S. Lewis


Kukaan ei kykene kirjoittamaan apologetiikkakirjaa ilman viittausta C. S. Lewikseen. Lewis on ehdottomasti 1900-luvun tunnetuin apologeetikko, joka julkaisi kristinuskoa esittelevää ja puolustavaa kirjallisuutta kottikärryllisen. ”Tätä on kristinusko”-teos on pakollinen luettava kaikille, jotka haluavat päästä käsiksi legendan argumentteihin.

 

USKON PUOLESTA

Pasi Turunen


Turusen kirjaa voi helposti lukea pätkittäin, koska artikkelit ovat muutaman sivun mittaisia. Aiheet sinkoilevat evankeliumeiden luotettavuudesta aina Avatariin ja Anders Breivikiin. Kirja sopii varsinkin henkilölle, joka haluaa helppolukuista ja seka-aiheista apologetiikkaa. Voit tutustua myös kirjoittajan apologetiikkapainotteiseen blogiin.

 

USKO, TIEDE JA EVOLUUTIO

Tapio Puolimatka


Vaikka kirjan nimi antaa olettaa, että nyt käsitellään tiiliskiven paksuisesti evoluutioteoriaa, totuus on kuitenkin hieman toinen. Kirjan perusargumentti on ampua alas naturalistista maailmankatsomusta. Sen se tekeekin. Argumentteja satelee kuitenkin niin monipuolisesti, että kirjan lukeminen yhdeltä istumalta tuskin onnistuu. Kirjoittaja käsittelee toki myös evoluutioteoriaa ja ne, jotka ovat havaitsevinaan darwinistisessa selityksessä ongelmia, löytävät tästä kirjasta lisää argumentteja kantansa puolesta.

 

USKO, TIETO JA MYYTIT

Tapio Puolimatka


Puolimatkan kirjasarjan ensimmäinen kirja käsittelee Jumalaa ja sitä voiko Hänestä saada tietoa. Puolimatka osoittaa, että moderni tiede kehittyi huippuunsa vasta kristinuskon vaikutuksesta. Yhdessä luvussa Puolimatka esittelee klassiset jumala-argumentit. Lukemisen arvoinen.

 

VALVEILLA

William Lane Craig


William Lane Craig on nimi, jonka jokaisen apologetiikkaan perehtyvän tulee oppia. Craig on väitellyt filosofian tohtoriksi kosmologisesta kalam-argumentista sekä teologian tohtoriksi Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tätä järjestystä seuraa myös tämä kirja. Craig esittää Jumalan olemassaolon puolesta neljä vahvaa argumenttia. Sen jälkeen pohditaan pahuuden ongelmaa, vietetään aikaa tyhjällä haudalla ja mietitäänn sitä, onko Jeesus ainoa tie Isän luo. Kirjassa on myös kaksi henkilökohtaista todistusta. Tämän hetken ehkä tunnetuin kristitty apologeetta on kirjoittanut maineensa veroisen kirjan. Näitä argumentteja kannattaa opiskella. 

Kattava esitys kirjan sisällöstä löytyy Dialogos lehdestä.

 

VARTIOTORNI - VALTAKUNTA UUDESSA VALOSSA

Pasi Turunen

 

Tämä kirja on kaikkein kattavin suomenkielellä saatava teos Jehovan todistajista. Kirja käsittelee 14 luvun verran miltei kaikkea Jehovan todistajiin liittyvää. Jos lukija haluaa päästä selville ovikelloilla vilkkaasti ravaavien henkilöiden systeemistä, tämä kirja pitää saada käsiinsä ensimmäisenä!

 

VIISAUDEN JA TIEDON AARTEET KRISTUKSESSA

Tapio Puolimatka

 

Puolimatkan "projekti" tässä kirjassa on melko kunnianhimoinen. Kirjan perusidea on verrata naturalismia, Islamia ja kristinuskoa keskenään ja tarkastella, mikä niistä on tuottanut parasta hedelmää. Teos on todella informatiivinen ja se valaisee monia eri aiheita historian varrelta. Lopputulos on se, että kristinusko seisoo kukkona tunkiolla, kun katsotaan, mikä maailmankatsomus on saanut kaikkein eniten aikaan hyvää, ja hyviä asioita. Kirja kannattaa lukea jo pelkän yleissivistyksen vuoksi. 

 

Palaa takaisin Opetuksiin

Lisätietoja