Ovatko ihmeet mahdollisia? - David Hume

Kirjoittaja Janne Saarela

 

Johdanto

Tämä kirjoitus on 2-osa ihmeitä käsittelevästä tekstistä. Edellinen kirjoitus käsitteli Baruch Spinozaa, tämä teksti käsittelee valistusajan filosofi David Humea (1711-1776). Käsittelen hänen argumenttejaan ja niiden ongelmia. Toiseksi kirjoituksessa puututaan Uuden testamentin (UT) todistuksiin ihmeistä. Tarkoitus on osoittaa, että UT:n kertomukset eivät ole myöhemmin kehittyneitä legendoja ja ne on syytä ottaa vakavasti. Näiden pääteemojen ohella käsitellään lyhyesti myös ihmeiden suhdetta luonnonlakeihin ja sitä, miten tulisi suhtautua väärennöksiin ja petkutuksiin, jotka liittyvät moniin ”ihmekertomuksiin”. Tarkoitus on osoittaa, että sekä filosofisesti että historiallisesti ottaen ihmeissä ei ole mitään, mikä tekisi ne mahdottomiksi. (Alhaalla liite Jeesuksen tekemistä ihmeistä.)

 

David Hume

Tuskin kehenkään muuhun viitataan yhtä useasti ihmeistä puhuttaessa kuin David Humeen – ainakin jos puhutaan niiden vastustajista. [1] Millaisia argumentteja Humen väitteiden taustalla oli? [2] Ensinnäkin on huomattava, että Humen argumentti, jonka mukaan ylösnousemus on historiallisesti epäuskottava tapahtuma, ei ole ontologinen (olemassaolo itsessään sulkee pois ihmeiden mahdollisuuden), vaan epistemologinen (ei ole mitään syytä uskoa ihmeen tapahtuneen). [3] Hänen argumenttinsa etenee deduktiiviseen muotoon puettuna seuraavasti:

 

  1. Jokaista todistusta ihmeestä on tarkasteltava sen yhtenäisen kokemuksen valossa, että luonnossa vallitsee säännönmukaisuus. 
  2. Koska yhteinen kokemuksemme on niin paljon kattavampi kuin yksittäinen todistus, on aina todennäköisempää, ettei ihmettä ole tapahtunut, kuin että se on tapahtunut.
  3. Siksi järkevien ihmisten ei pidä uskoa ihmeisiin. Ihmeet ovat mahdottomia. (Gustavsson 1999, 126).

 

Humen näkemyksen ongelmat

Humen näkemys pitää sisällään ainakin neljä suurta ongelmaa. Ensimmäinen ja toinen vastaväite kohdistuvat premissiin 1, ja kolmas vastaväite premissiin 2. Neljäs vastaväite käsittelee Humen ennakko-oletuksia.

 

1) Hume puhuu luonnon säännönmukaisuudesta ”yhteisenä kokemuksena”, joka on johtanut ihmiset muotoilemaan luonnonlait. Esimerkiksi kun olemme pudottaneet riittävän useasti pallon käsistämme, huomaamme, että se putoaa aina maahan (kohti maapallon keskipistettä). Havaintojemme perusteella olemme muotoilleet painovoimalain. Koska me siis tiedämme miten asiat aina tapahtuvat, tämä syrjäyttää Humen mukaan todistuksen ihmeistä.

Voidaan kuitenkin kysyä hyvin yksinkertainen kysymys: mistä Hume tietää, että kokemus on täysin yhtenäinen? Eivätkö todistukset ihmeistä nimenomaan todista, ettei kokemus säännönmukaisuudesta ole yhtenäinen? Eikö meillä ole miljoonia lausuntoja sen puolesta, että ”ihmeellisiä asioita” silloin tällöin tapahtuu? Humen lähtökohta näyttää olevan naturalistinen, jossa otetaan huomioon vain säännönmukaiset tapahtumat. C.S. Lewis on osoittanut hyvin Humen argumentin kehäpäätelmän:

”Ensiksikin olemme tietysti Humen kanssa samaa mieltä siitä, että mikäli on olemassa jokin ehdoton ihmeiden mahdollisuuden kiistävä `yhtenäinen kokemus`, toisin sanoen jos ihmeitä ei koskaan ole tapahtunut, silloin niitä ei myöskään ole tapahtunut. Mutta voimme tietää, että ihmeitä vastaan puhuvat kokemukset ovat yhtenäisiä ainoastaan, mikäli tiedämme, että kaikki todistukset ihmeistä ovat perättömiä. Ja voimme tietää, että kaikki todistukset ovat perättömiä vain jos tiedämme ennaltakäsin, ettei ihmeitä ole koskaan tapahtunut. Todellisuudessa argumentaatiomme kiertää kehää.”

Lyhyesti sanottuna Lewis osoittaa naturalismin kehäpäätelmän: ”Ihmeitä ei ole tapahtunut, koska niitä ei tapahdu”. (Gustavsson 1999, 126-127; Boyd & Eddy 2007, 26-27.)

Humen premissin 1 ongelmallisuudesta voi lukea Craig Keenerin yli 1000-sivuisen teoksen ”Miracles: The Credibility of the New Testament Accounts”, jossa osoitetaan, että sadoilla miljoonilla ihmisillä ympäri maailmaa on kokemuksia yliluonnollisista ihmeistä. (Lukija voi myös katsoa kirjan tiivistelmän videona). Hume on siis ehdottomasti väärässä. Ihmisten kokemus ei ole yhtenäinen. [4]

 

2) Hume kaivaa maata omien jalkojensa alta. Hän nimittäin kiistää muualla kirjoituksissaan luonnon yhdenmukaisuuden. Hume väitti tunnetusti, ettei kukaan voi olla varma siitä, että aurinko nousee huomenaamulla, vaikka niin on tapahtunut jo tuhansien vuosien ajan. Tämä on induktion ongelma: aiemman kokemuksen perusteella ei voi ennustaa tulevaa. Me emme kuitenkaan kykene elämään elämäämme ilman luottamusta induktiiviseen päättelyyn (mistä tiesit, että tänäänkin osaat lukea suomenkieltä?). Oletetaan, että Hume on oikeassa, eikä yksikään henkilö maailman historiassa ole noussut kuolleista. Oman argumenttinsa valossa hän ei kuitenkaan voisi olla varma siitä, etteikö kuollut henkilö nousisi haudastaan huomenna. Jos asia olisi näin, ihmettä ei voisi sulkea pois. Hume siis yrittää kumota ihmeet vetoamalla yhdenmukaisiin luonnonlakeihin, mutta hän on jatkuvasti skeptinen yhdenmukaista luonnonlakia kohtaan muualla. Hän itse tuhoaa sitä perustaa, jonka nojalla hän yrittää osoittaa ihmeet mahdottomiksi. (Lennox 2014, 197-198; McGrath ym. 2000, 250.)

Yksi luonnontieteen vaikuttavimmista asioista on ollut löytää lainalaisuudet, jotka hallitsevat maailmankaikkeuden toimintaa. Hume on itsensä kanssa silmiinpistävästi ristiriidassa, koska hän kiistää juuri ne syy-seuraussuhteet, joita luonnonlakien muotoilemiseen tarvitaan. Hän sanoo, että ”kaikki tapahtumat tuntuvat täysin irrallisilta ja erillisiltä. Yksi tapahtuma seuraa toista; mutta emme voi koskaan havaita mitään yhteyttä niiden välillä. Ne vaikuttavat peräkkäisiltä, mutta eivät koskaan toisiinsa liittyviltä.” Humen kirjoituksista voidaan nostaa esille yksi esimerkki. Kuvittele, että joku katselee liikkuvan biljardipallon törmäämistä paikallaan olevaan palloon ja näkee jälkimmäisen pallon alkavan liikkua. Humen mukaan henkilö, joka näkee tällaisen tapahtuman ensimmäisen kerran ei voi tietää, että toinen pallo lähti liikkeelle ensimmäisen pallon törmäyksestä; hän tietää vain sen, että toinen pallo sattui lähteä liikkeelle ensimmäisen pallon osuessa siihen. Nyt kun henkilö istuu kokonaisen viikonlopun biljarditurnauksessa, hän alkaa väittää, että toisen pallon liike johtuu ensimmäisen pallon kosketuksesta. Mutta henkilö ei todellisuudessa näe mitään uutta. Humen mukaan syy-seuraussuhde on todellinen vain ajatuksissamme, eikä meillä ole mitään tapaa osoittaa sitä todeksi. Jos siis tuhannet ovat kuolleet (ja tulevat kuolemaan) keuhkosyöpään vuosien savukkeiden polttamisen jälkeen, meillä ei ole mitään keinoa todistaa syy-seuraussuhdetta savukkeella ja keuhkosyövällä. Mutta, voidaan kysyä, eikö tällainen näkemys vie pohjan koko tieteeltä. [5]

Ongelma Humen ihmekritiikissä on siinä, että Hume kääntää ihmeiden kohdalla takkinsa. Hän sanoo, että luonnon yhdenmukaisuutta ei voi näyttää toteen, mutta samaan hengenvetoon hän kumoaa ihmeet, koska ne rikkovat luonnon yhdenmukaisuutta. Hänen argumenttinsa kumoaa itse itsensä. (Lennox 2014, 199-200.)

 

3) Tämä vastaväite kohdistuu premissiin 2. Humen ongelma on sekoittaa historialliset todisteet ja matemaattinen todennäköisyys. Humen mukaan säännönmukaisten kokemusten lukuisuus osoittaa, että säännönmukaisuus on aina todennäköisempää kuin ihmeet. Jos esimerkiksi miljoonista kuolleista vain neljän on väitetty heränneen eloon, on todennäköisempää, että he eivät ole nousseet kuolleista, koska miljoonat muut kerran pysyvät kuolleena.

Asiassa ei voida kuitenkaan lähteä liikkeelle todennäköisyyksistä, vaan on otettava selvää siitä, mitä todella on tapahtunut. Muutama esimerkki selventää asiaa. Todennäköisyys saada kolme kutosta peräkkäin ensimmäisillä nopanheitoilla on 1:216. Kolmen kutosen heittäminen kolmesti peräkkäin on siis epätodennäköistä, mutta olisi naivia ajatella sen olevan mahdotonta. Historia on itse asiassa täynnä tapahtumia, joiden todennäköisyys tapahtua on ollut todella pieni. Tai jos voitan jonain lauantaina lotossa pääpotin, Humen logiikan mukaan minun täytyy heittää voittokuponki roskakoriin, koska ei ole mahdollista voittaa lotossa sen epätodennäköisyyden vuoksi. Miten minä olisin voinut voittaa, koska tuhansien muiden ihmisten kokemus osoittaa, että lotossa ei voiteta päävoittoa? (Gustavsson 1999, 127; Geisler & Brooks 2001, 80.)

 

4) Tämä vastaväite ei koske niinkään Humen premissejä, vaan hänen ennakkoastenteitaan. Humen ongelma on se, että hänen mukaansa ihmeisiin ei pidä uskoa, vaikka niitä tapahtuisikin. Hän siis julistaa lopullisen tuomion kaikkien ihmeiden kohdalla ennen kuin hän edes tutkii niitä tarkemmin. Mikä vakuuttaisi tällaisen henkilön? (Gustavsson 1999, 126–127.)

Ennakkoasenteesta, jossa jokin asia hylätään apriori (lähtökohtaisesti), voi ottaa lyhyen esimerkin tarinan avulla, joka valaisee sitä, miten ne vaikuttavat asioiden tulkintaan.

Heikki tulee töistä kotiin. Hän heittää eväsrasiansa keittiöön ja aikoo mennä päiväunille. Makuuhuoneen oven avattuaan hän on saada sydänkohtauksen; hän näkee Liisa-serkun makaavan lattialla reikä otsassa ja Liisan ystävätär Ritva osoittaa häntä aseella, joka edelleen savuaa. Heikin mieleen tulee heti eilinen naisten välinen riita, joka johtui siitä, että Ritvan mies oli pettänyt häntä Liisan kanssa. Kuitenkin, Heikillä on yksi ennakko-oletus: Ritva ei ampunut Liisaa. Siksi Heikki alkaa välittömästi päätellä mitä olisi voinut tapahtua. Liisa on saattanut vain kompastua. Reikä hänen otsassaan voidaan selittää usealla eri tavalla: ehkä siihen lensi vahingossa lintu tai sitten sen aiheutti sairaus, jota ei vielä tunneta. Heikki pitää kuitenkin todennäköisempänä sitä, että Liisa oli tehnyt sen itse – olihan hän toissailtana haaveillut lävistyksestä. Ase Ritvan kädessä voidaan myös selittää usealla tavalla. Ehkä naiset leikkivät sotaa tai Ritva oli pelännyt murtovarkaita. Savu aseen suulla saattoi olla aistiharha, mutta todennäköisemmin selitys löytyy eilisestä pitsasta, jota Liisa oli nälkäänsä syönyt hiukan liikaa. Kaasulla on paha tapa tulla jostain ulos, nyt se oli vielä konkreettisempaa. Niin tai näin, Heikki on päättelykykyynsä tyytyväinen. Olihan hän haaveillut pikkupojasta saakka rikosetsivän roolista.

Humen premissit on nyt käsitelty. Edellä mainittujen vastaväitteiden valossa voidaan todeta, että Humen premissit eivät pidä paikkansa. Siksi niistä vedetty johtopäätös epäonnistuu. Seuraavaksi tarkastellaan ihmeitä suhteessa tieteeseen ja luonnonlakeihin.

 

Ihmeet & tiede & luonnonlait

Tiede on tehnyt ihmeet mahdottomiksi. Näin meille kerrotaan. Ongelma tällaisessa väitteessä on siinä, että tiede ei voi koskaan osoittaa tällaista. Tiede on varustautunut testaamaan luonnollisia syitä, eikä se voi puuttua mihinkään muuhun. Tiede ei voi sanoa, että mitään muita kuin luonnollisia syitä ei ole olemassa. Tällainen väite ei nimittäin ole tieteellinen väite, vaan filosofinen. (Keller 2011, 111-112.)

Niinpä tiede ei ole ongelma yliluonnollisuudelle. Mutta entäpä luonnonlait?

Suurin osa ihmeen vastustajista viittaa edellä mainittuun Humeen, jonka mukaan ihmeet ovat luonnonlakien rikkomista. Pudotamme kuitenkin Humen pois junasta tässä kohden hänen epäjohdonmukaisen näkemyksensä vuoksi (jos hän olisi oikeassa, meillä ei olisi mitään keinoa määritellä luonnonlakeja). Ennen kuin olemme samaa mieltä siitä, että ihmeet rikkovat luonnonlakia, on määriteltävä mitä luonnonlait ovat:

Luonnonlait ovat kuvauksia niistä säännönmukaisuuksista ja syy-seuraussuhteista, jotka Jumala on sisäänrakentanut maailmankaikkeuteen ja joiden mukaan se tavallisesti toimii. Ne eivät ole lakeja juridisessa mielessä, eli ne eivät määrää miten asioiden tulisi olla (kuten vaikka Raamatun tai yhteiskunnan lait), vaan ne kuvaavat sitä, miten asiat ovat. Ne ovat meidän kehittämiämme malleja, jotka kuvaavat joitakin luonnon säännönmukaisia osa-alueita. [6]

C. S. Lewisin esittämä havainnollistava kertomus auttaa meidät alkuun (Sit. Lennox 2014, 204):

”Jos laitan tällä viikolla tuhat puntaa kirjoituspöytäni laatikkoon ja lisään seuraavalla viikolla kaksituhatta ja sitä seuraavalla viikolla vielä tuhat puntaa, aritmetiikan lait sallivat minun ennustaa, että kun seuraavan kerran tulen laatikolleni, löydän sieltä neljätuhatta puntaa. Mutta entäpä jos seuraavan kerran avatessani laatikon löydänkin vain tuhat puntaa – mitä minun tulisi päätellä? Ettäkö aritmetiikan lakeja on rikottu? Varmasti ei! Voisin järkevämmin päätellä, että joku voro on rikkonut valtion lakeja ja varastanut kolmetuhatta puntaa laatikostani. Naurettavinta olisi väittää, että aritmetiikan lakien vuoksi on mahdotonta uskoa tällaisen voron olemassaoloon tai hänen väliintulonsa mahdollisuuteen. Päinvastoin, juuri noiden lakien normaali toiminta on paljastanut sekä voron että hänen toimintansa.”

Jonkun tapahtuman ihmeeksi tunnistaminen siis edellyttää, että on ensin havaittu jokin säännönmukaisuus, josta kyseinen tapahtuma on näennäinen poikkeus. Mitään ei voi tunnistaa epänormaaliksi jos ei ensin tiedä mikä on normaalia. Aritmetiikan lait eivät missään tapauksessa rajoita tai painosta kertomuksen voroa. Newtonin painovoimalaki kertoo, että jos pudotan kolikon, se putoaa kohti maapallon keskipistettä. Mutta tuo laki ei estä jotakuta tulemasta väliin ja ottamasta tuota kolikkoa kiinni ennen kuin se putoaa maahan. Toisin sanoen laki ennustaa mitä tapahtuu, ellei tapahdu muutosta niissä olosuhteissa, joissa koe suoritettiin.

Teistisestä näkökulmasta katsottuna luonnonlait siis ennustavat mitä tapahtuu, ellei Jumala tule väliin. Kuolleet eivät nouse eloon luonnollisen mekanismin kautta. Ja kukaan ei väitä, että Jeesus heräsi eloon tällä tavalla. Hän nousi eloon yliluonnollisen voiman kautta (Ap.t. 2:24, 32; 1. Kor. 15:4, 12, 15.). Kun ihme tapahtuu, juuri luonnonlait saavat meidät huomaamaan, että kyseessä on ihme. (Lennox 2014, 202, 205-206.)

Ihmeet eivät siis riko luonnonlakeja. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että ihmeitä on todella tapahtunut. Monet pitävät ihmeitä mahdollisina, mutta eivät luota niistä kertoviin silminnäkijöihin ym. Tässä yhteydessä monien ongelmana on käsitys, jonka mukaan Uuden testamentin ajan ihmiset olivat niin herkkäuskoisia, että kaikki ihmeiksi väitetyt asiat olivat ehkä vain petkutusta. Seuraavaksi käsittelen UT:n todistuksia ihmeistä. 

 

Olivatko Uuden testamentin ajan ihmiset herkkäuskoisia?

On hyvin yleinen väite, että 2000 vuotta sitten ihmiset olivat herkkäuskoisia. Itse asiassa Hume kiinnitti huomiotaan myös tähän asiaan. Koska ihmiset olivat herkkäuskoisia, heitä oli todella helppo vetää nenästä erilaisilla asioilla. Pitääkö tämä kuitenkaan paikkansa? Vaikka Jeesuksen ajan ihmisillä ei ollut samanlaista tietoa hallussaan kuin 2000-luvun länsimaalaisilla, se ei tarkoita sitä, että he olivat ääliöitä. Ihmiset ovat tienneet ennen meitäkin, että syntymästään saakka sokeat eivät yhtäkkiä saa näköään, neitsyet eivät synnytä vauvoja ja kuolleet eivät yhtäkkiä herää eloon. Näistä kaikista löytyy merkkejä itse evankeliumeista. (Little 1989, 90; Gumbel 2006, 98; Stewart 1988, 111; Blomberg 2007, 105; Gustavsson 1999, 140.)

Johannes kertoo evankeliuminsa yhdeksännessä luvussa sokeasta miehestä, jonka Jeesus parantaa. Jakeessa 9:32 todetaan: ”Ei ole ikinä kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät”. Palaamme kertomukseen tarkemmin myöhemmin. Matteuksen 28:17 mukaan osa opetuslapsista kumarsi Jeesusta nähdessään Hänet ylösnousseena, mutta jotkut edelleen epäilivät. Tapauksen aitouden puolesta puhuu sen nolous. (Nolouskriteeri on hyvin yleisesti käytetty metodi historiallisten tekstien tutkimuksessa. Jos jokin asia oli kirjoittajalle nolo tai häpeällinen, asia on todennäköisimmin totta. Kuka haluaisi keksiä valheellisen kertomuksen, jolla hän asettaisi itsensä huonoon valoon? Ks. Meier 1991, 168-171.)

Kaikki opetuslapset eivät aikoneet uskoa. Johannes 20:25:n mukaan Tuomas ei uskonut muita opetuslapsia, kun he kertoivat nähneensä Jeesuksen elossa kuolemansa jälkeen. Jälleen toteutuu nolouskriteeri. Yleinen harhaluulo on, että Jeesus myöhemmin nuhtelee Tuomasta siksi, että hän ei usko sokeasti. Jeesus kyllä nuhteli Tuomasta, mutta ei sen vuoksi, ettei hän suostunut uskomaan sokeasti. Pikemminkin nuhtelun syynä oli se, että Tuomas ei uskonut, vaikka hänelle oli esitetty asian puolesta useita todisteita (hauta oli tyhjä, ystävät vahvistivat Jeesuksen ylösnousemuksen, Jeesus itse oli opettanut asiasta ennen kuolemaansa ym.).

Kun Joosef kuuli, että hänen kihlattunsa Maria oli raskaana, hän ei aikonut uskoa, että tapahtuman takana oli ihme. Ensimmäinen reaktio oli ottaa ero. Skeptisesti suhtautui myös Sakarias enkelin viestiin, joka lupasi, että hänen hedelmätön vaimonsa saisi pojan. Sakarias ei uskonut (Luuk. 1:5-25). Näyttää siltä, että ihmeisiin uskottiin vasta todisteiden jälkeen.

Vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Luuk. 16:19–31:ssa Aabraham vastaa rikkaan miehen pyyntöön: ”Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista”. Myöhemmin käy ilmi, että tämä sana toteutuu kirjaimellisesti fariseuksien ja muiden juutalaisten johtomiesten kohdalla. Vaikka todisteet Jeesuksen ylösnousemuksesta olivat
kiistattomat, he eivät uskoneet (tämä tulee esiin Apostolien tekojen alkupuolella).

Edellisten huomioiden valossa on perusteetonta väittää, että Jeesuksen ajan ihmiset olisivat olleet herkkäuskoisia. [7] Osa heistä oli skeptisempiä kuin nykypäivän Matti Meikäläinen. 

Mainittakoon, että Jeesuksen ajan muista juutalaisista ihmeidentekijöistä on säilynyt yllättävän vähän luotettavaa tietoa. Jeesusta edeltäneellä vuosisadalla eläneen Onanias Vanhurskaan väitetään saaneen aikaan sateen rukouksillaan. Hanina ben Dosan vaikutti sukupolvi Jeesuksen jälkeen Galileassa ja hänen kerrotaan parantaneen joitain sairaita. Juuri tämän enempää juutalaisista ihmeiden tekijöistä ei kuitenkaan löydy tietoja. On siis harhaluulo, että ihmeparantajia seisoi Galileassa joka kadunkulmassa. (Junkkaala 2006, 94–95.)

 

Argumentteja ihmeiden kuvauksien luotettavuudesta UT:ssa

Esittelen lyhyesti muutamia argumentteja, joiden mukaan UT:ssa kerrottuihin ihmeisiin tulisi suhtautua vakavasti (Little 1989, 92–93; Stewart 1988, 109-111.)

 

(1) Kertomukset perustuvat silminnäkijöiden raportteihin. (Bauckham 2006.) Samassakin kertomuksessa on eroavaisuuksia evankeliumeiden välillä, ja tämä puhuu sen puolesta, että paikalla oli useita silminnäkijöitä. Oma arkikäyttäytymisemme osoittaa jatkuvasti sen eron mikä silminnäkijöillä ja huhupuheiden kuulijoilla on.

 

(2) Professori A. N. Sherwin-White (1911-1993) oli antiikin kreikkalais-roomalaisen kirjallisuuden tutkija. Hänen tutkimustensa perusteella antiikin teksteissä legendan kehittymisnopeus on noin kaksi sukupolvea. (Craig 2010, 311; Kankaanniemi.) Synoptiset evankelimit (Matteus, Markus, Luukas) ovat valmistuneet 50-60 -luvuilla eli 20-30 vuotta niissä kerrottujen tapahtumien jälkeen (Ks. Kankaanniemi 2010; Robinson 2000; Wallace 2009). Tämä on liian lyhyt aika, jotta ihmekertomukset olisivat kehittyneitä legendoja.

Kaiken lisäksi UT:ssa on yksittäisiä tradiotiota, jotka on ajoitettu todella varhaisiksi. Hyvänä esimerkkinä tästä on traditio Jeesuksen kuolemasta, ylösnousemuksesta ja ylösnousemusilmestyksistä, joka on syntynyt viimeistään viisi vuotta tapahtumien jälkeen (1. Kor. 15.3-8). (Fee 1987, 719–734; Ollilainen 2009, 236–38; Craig 2012, 230; Habermas 2010, 323–328.)

 

(3) Monet ihmeet tehtiin julkisesti. Jeesuksen ja apostoleiden toiminta tapahtui ihmisten keskellä. He eivät hengailleet kaukana sivistyksestä keskenään, josta he olisivat lähetelleet ”ihmeraportteja” ulkomaailmalle. Pelkästään Jeesuksen toiminnasta lukiessa huomaa, että Hän veti puoleensa ihmisjoukkoja. Itse asiassa juuri ihmeet olivat olennainen osa motiivia, jonka vuoksi ihmiset tungeksivat hänen ympärillään. Paavali toteaa kuningas Agrippan edessä: ”Eihän tämä ole tapahtunut missään syrjäisessä kolkassa” (Ap.t. 26:26). 

 

(4) Osa ihmeistä tapahtui niiden nähden, jotka eivät uskoneet. Apostolien tekojen neljännessä luvussa on kerrottu, miten Pietari parantaa syntymästään saakka olleen ramman miehen. Kertomuksen aitoudesta puhuu se, että mies oli yli nelikymppinen ja hän oli vuosikymmenten ajan kerjännyt temppelin kauniilla portilla. Jos hahmo olisi keksitty, se tuskin olisi vakuuttanut Jerusalemin asukkaita. Rampa tuskin oli sopinut olevansa juonessa mukana syntymästään saakka. Kuitenkin, hallitusmiehet ja kansan vanhimmat neuvottelivat keskenään ja totesivat: ”Mitä me teemme näille miehille? Onhan heidän kauttaan tapahtunut ilmeinen ihme, sen tietävät kaikki Jerusalemin asukkaat, emmekä me voi sitä kiistää.” (4:16).

Markuksen evankeliumin yhdeksännessä luvussa on tapaus, jossa Jeesus parantaa riivatun pojan. Kertomus on omalaatuinen, koska opetuslapset olivat epäonnistuneet lapsen parantamisessa ja pojan isä näyttää olevan hyvin skeptinen parantumisen suhteen (jälleen toteutuu nolouskriteeri). Tästä huolimatta Jeesus parantaa pojan.

 

(5) Jeesuksen tekemät ihmeet tapahtuivat tietyn ajanjakson aikana ja niihin sisältyi monenlaista voimaa. Vesi muuttui viiniksi, sairaat paranivat, hän loi ruokaa tuhansille, hän herätti kuolleita ym. 

 

(6) Parantuneet todistavat meille itse. Lasarus oli varmasti kummallinen näky, kun hän tuli kylään sen jälkeen, kun hän oli maannut neljättä päivää kuolleena (Joh. 11). Samoin hämmästystä aiheutti rampa mies, jota sivusimme äskettäin (Ap.t. 4). Johanneksen evankeliumin yhdeksännessä luvussa kerrotaan sokeasta miehestä, jonka Jeesus paransi. Kertomuksen aitouden puolesta puhuu se, että Jeesus ei paranna miestä suoraan, vaan tekee tahnaa ja käskee miestä peseytymään Siloan altaalle (paikka, jonka arkeologit ovat löytäneet). Kertomuksen mukaan monet ihmiset epäilevät todeten: ”Ei tämä ole se kerjääjä, hän on vain samannäköinen”. Myöhemmin fariseukset varmistavat miehen henkilöllisyyden kutsumalla paikalle hänen vanhempansa. Huomaamme jälleen ”herkkäuskoisten” ihmisten skeptisyyden. Mitä tekevät fariseukset? Heille osoitetaan kiistattomasti, että mies on syntynyt sokeana ja nyt hän näkee. Heidän teologiset näkemyksensä kuitenkin johtavat heidät erilaisiin lopputulemiin: ”Jeesus ei voi olla Jumalasta, koska Hän ei pidä sapattia”, toiset taas pohtivat ”Miten syntinen ihminen voi tehdä tällaisia tekoja?”.

 

(7) Ihmiset hämmästyivät. Tämä pieni, mutta tärkeä huomio seuraa läpi evankeliumeiden ja Apostolien tekojen ihmekertomusten. Se, että ihminen hämmästyy jostain asiasta, kertoo siitä, että tapahtuu jotain epätavallista. Tämä huomio sotii sitä olettamusta vastaan, että ihmiset olivat tottuneet monenlaisiin ihmeisiin. Paljon lähempänä on ajatus, että ihmiset viettivät aikaansa heinäpelloillaan viettäen todella kuivaa ja arkista elämää. Jeesuksen läheisyydessä nämä asiat saivat kuitenkin hetkellisen virvoituksen.

 

Ihmeet & huijaukset

Olisi sinisilmäistä väittää, että kristityissä piireissä ei koskaan huijattaisi ihmisiä monenlaisilla ihmekertomuksilla. Sanottakoon heti kättelyssä, että on julmaa ja väärin yrittää viedä evankeliumia eteenpäin huijaamalla tekaistuilla ihmeillä ja kertomuksilla. On ainoastaan hyvä asia, että kyseisiin asioihin on puututtu ja niitä on osoitettu perättömiksi. YouTubesta tuttu Derren Brown on eräs henkilö, joka on uhrannut elämästään jonkinlaisen siivun näihin asioihin. Samaan hengenvetoon on kuitenkin painotettava, että olisi sinisilmäistä hylätä kaikki ihmeet sen vuoksi, että jotkut jäävät kiinni huijauksista. On vaikea tavata ketään, joka olisi lakannut uskomasta aitoon rahaan sen vuoksi, että liikenteessä on paljon myös väärennettyä rahaa.

 

Jos ihme todella tapahtuis niin...

Usein törmää väitteeseen, että jos ihmeitä tapahtuisi edelleen, niistä kerrottaisiin laajasti televisioissa ja lehdissä. Totta kai ihmiset haluaisivat kertoa kaikille jos omassa elämässä tapahtuu ihme! Onko asia todella näin? Tiiviis läsnäolo monenlaisessa seurakuntakuviossa on saanut minut huomaamaan, että monesti asiat menevät juuri päinvastoin. Olen itse kuullut monia ihmekertomuksia (ja ollut muutamassa tilanteessa itse läsnä), jotka ovat tapahtuneet aivan tavallisille kadun tallaajille. Yleensä parantuneiden reaktio on kuitenkin se, että ”eilen käsi ei toiminut, tänään se toimii”. Siinä se. Ihmiset eivät kaipaa asioilleen julkisuutta. Useimmille näyttää riittävän se, että elämä jatkuu taas hiukan terveempänä kuin ennen. [8]

 

Johtopäätös

Ihmeet ovat poikkeuksia siitä, mitä tavallisesti tapahtuu. Jos ihmeet olisivat tavallisia, niitä ei kutsuttaisi ihmeiksi. On eri asia sanoa ”kokemus osoittaa, että tavallisesti tapahtuu näin ja näin, mutta poikkeuksia voi olla” kuin sanoa ”tällainen on tavallinen kokemus, ja sellainen koetaan aina, koska poikkeuksia ei voi olla olemassa”. Hiukan ironista on se, että ilman Jumalaa meillä ei ole mitään syytä johdonmukaisesti uskoa luonnon säännönmukaisuuteen. C. S. Lewis kirjoitti ”Jos naturalismi on totta, meillä ei ole mitään syytä luottaa vakaumukseemme, että luonto on yhdenmukainen”. (Lennox 2014, 206, 214. Naturalismi vie itse asiassa pohjan kaikilta uskomuksiltamme. Ks. Plantinga 2005.) Niinpä ne, jotka käyttävät luonnon yhdenmukaisuutta ihmeitä vastaan, voivat tehdä sen johdonmukaisesti ainoastaan olettamalla, että Jumala on olemassa. Mutta jos Jumala on olemassa, on mahdollista, että Hän silloin tällöin puuttuu asioiden kulkuun.

 

Liite:

Jeesuksen ihmeet synoptisissa evankeliumeissa

Spitaalisen parantaminen Matt. 8:1-4; Mark. 1:40-45; Luuk. 5:12-16
Sadanpäällikön palvelijan parantaminen Matt. 8:5-13; Luuk. 7:1-10
Pietarin anopin parantaminen Matt. 8:14-15; Mark. 1:29-31; Luuk. 4:38-39
Myrskyn tyynnyttäminen Matt. 8:23-27; Mark. 4:35-41; Luuk. 8:22-25
Riivatut haudoissa Matt. 8:28-34; Mark. 5:1-20; Luuk. 8:26-39
Katolta lasketun halvaantuneen parantaminen Matt. 9:1-8; Mark. 2:1-12; Luuk. 5:17-26
Jairuksen tyttären herättäminen kuolleista Matt. 9:18-19, 23-26; Mark. 5:21-24, 35-43; Luuk. 8:40-42, 49-56
Verenvuototautisen naisen parantaminen Matt. 9:20-22; Mark. 5:25-34; Luuk. 8:43-48
Kahden sokean miehen parantaminen Matt. 9:27-31
Mykän miehen parantaminen Matt. 9:32-34
Surkastuneen käden parantaminen Matt. 12:9-14; Mark. 3:1-6; Luuk. 6:6-11
Sokean ja mykän riivatun parantaminen Matt. 12:22-37; Mark. 3:20-30; Luuk. 11:14-23
Viidentuhannen ruokkiminen Matt. 14:13-21; Mark. 6:30-44; Luuk. 9:10-17
Käveleminen veden päällä Matt. 14:22-33; Mark. 6:45-51
Demonien ajaminen kanaanilaisen naisen tyttärestä Matt. 15:21-28; Mark. 7:24-30
Neljäntuhannen ruokkiminen Matt. 15:32-39; Mark. 8:1-10
Sokean miehen parantaminen Betsaidassa Mark. 8:22-26
Demonien ajaminen pojasta Matt. 17:14-20; Mark. 9:14-29; Luuk. 9:37-43
Sokeiden miesten parantaminen Jerikossa Matt. 20:29-34; Mark. 10:46-52; Luuk. 18:35-43
Viikunapuun kiroaminen Matt. 21:18-22; Mark. 11:12-14, 20-24
Demonien ajaminen miehestä synagogassa Mark. 1:21-28; Luuk. 4:31-37
Kuuromykän miehen parantaminen Mark. 7:31-37
Suuri kalansaalis Luuk. 5:1-11
Nainin lesken pojan herättäminen kuolleista Luuk. 7:11-17
Sairaan naisen parantaminen sapattina Luuk. 13:10-17
Vesipöhöä sairastavan miehen parantaminen Luuk. 17:14:1-6
Kymmenen spitaalisen parantaminen Luuk. 17:11-19
Malkuksen korvan parantaminen Luuk. 22:49-51

(Evans 2015, 172-73.)

 

 

Viitteet

 

1 Ihmeitä ovat vastustaneet mm. myös Benedict Spinoza (1632-1677), Immanuel Kant (1724-1804) ja Antony Flew (1923-2010). Heidän argumenteistaan ja niiden käsittelystä suosittelen lukemaan Norman Geislerin artikkelin

2 1700-luku tunnetaan erityisesti valistusaikana. Yleisesti ottaen monet valistusajattelijat olivat deistejä, jonka mukaan Jumala ei puutu millään tavalla maailman kulkuun. Humen näkemykset tulee ymmärtää tätä taustaa vasten. Suosittelen lukemaan valistuksesta McGrath 2000, 850-857 ja deismistä Byrne 2000, 78-82. Valistusajan tiedenäkemyksistä hyvän kuvan antaa Visala 2010, luku 4.

3 Ihmeistä hän kirjoittaa teoksessaan ”Essays” (Quinton 2000, 67-74).

Samaa asiaa painottavat Boyd & Eddy 2007, 26. Se, että jollain länsimaalaisella tutkijoilla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia yliluonnollisesta ei tietenkään tarkoita, että kenelläkään ei voi olla tällaisia kokemuksia. Ja meillä on sankoin joukoin ihmisiä, jotka väittävät omaavansa tällaisia kokemuksia.

Jouko Ruohomäki käsittelee kirjassaan (2009), miten karismaattisuus, mukaan lukien ihmeet, näkyi ensimmäisten vuosisatojen seurakunnissa ja kattavammin sitä, miten karismaattinen toiminta on näkynyt viimeisen 300 vuoden aikana Suomessa.

5 Puolimatka (2008, 36) tiivistää tämän Humen argumentaatiosta nousevan ongelman seuraavasti. ”Humen ihmeiden vastaisen argumentin pohjana oleva näkemys induktioista oli niin alkeellinen, että jos sitä sovellettaisiin johdonmukaisesti, se veisi pohjan kokellisen luonnontieteen tutkimuksen mielekkyydeltä. Jos nimittäin tähänastinen kokemus on ollut niin yhdenmukainen, että se on antanut perusteen lainomaiselle väitteelle, silloin Humen logiikan mukaan todennäköisyys tämän lainomaisen väitteen vastaisesta uudesta kokemuksesta on nolla. Niinpä on turha tutkia asiaa kokeellisesti.”

6 Moreland & Craig 2003, 566-568 esittelevät kolme eri teoriaa luonnonlaeista ja osoittavat, että yhdenkään teorian mukaan ihmeitä ei tarvitse tulkita lakien rikkotumisena. Lait rikkoutuisivat vain, jos ihme tapahtuisi luonnollisesti ilman yliluonnollista asioihin puuttumista. 

7 Saman asian on lyhyesti ja ytimekkäästi esittänyt Cambridgen professori David Instone-Brewer kirjassaan The Jesus Scandals 2012, 27-32. Hän myös muistuttaa, että Raamatussa on mainittu ainoastaan yksi henkilö, jonka elämä todella oli pullollaan ihmeitä: Jeesus. Jeesuksen muutaman vuoden julistusaikana tapahtui evankeliumeiden mukaan enemmän ihmeitä kun muualla Raamatussa yhteensä.

8 Raamatun parantumisista suosittelen lukemaan David Pettsin kirjan ”Raamattu ja parantuminen”.

 

LÄHTEET

 

Bauckham, Richard. 2006. Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony. Grand Rapids: MI. 

Blomberg, C. 2007. The Historical Reliability of the Gospels. Second Edition. Downers Grove: Inter Varsity Press. 

Boyd, Gregory & Eddy, Paul. 2007. Lord or Legend? Wrestling with the Jesus Dilemma. Eugene, Oregon: Wipf & Stock.

Byrne, Peter. 2000. Deismi. Teoksessa Modernin teologian ensyklopedia. Toim. Alister E. McGrath. Suom. Satu Norja & Kia Sammal-Korpi-Soini. Helsinki: Kirjapaja. 78–82.

Craig, William. Lane. 2012. Valveilla. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Uusi tie.

Craig, William. Lane. 2010. Kadonneen ruumiin todistus. Teoksessa Strobel, L. Tapaus Kristus. Suom. Eeva Kallinen. Keuruu: Aika media Oy. 287-315.

Evans, Craig. A. 2015. Jeesus-huijaus paljastuu. Suom. Anne Leu. Kauniainen: PerusSanoma.

Fee, Gordon. 1987. The First Epistle to the Corinthians. Grand Rapids MI: William B. Eerdmans Publishing Company.

Geisler, Norman. Miracles and Modern Scientific Thought. http://www.leaderu.com/truth/1truth19.html

Geisler, Norman & Brooks, Ronald M. 2008. When Skeptics Ask. Grand Rapids: MI.

Gumbel, Nicky. 2006. Selitä miksi. Merja Pitkäsen suomennoksesta uudistanut Johanna Manner. 2., uudistettu painos. Hämeenlinna: Päivä Oy.

Habermas, G. 2010. Todisteet ilmestymisistä. Teoksessa Tapaus Kristus. Suom. Eeva Kallinen. Toinen painos. Keuruu: Aika media. 316–343.

Junkkaala, Timo. 2006. Mitä tiedämme Jeesuksesta. Kauniainen: PerusSanoma Oy.

Kankaanniemi, Matti. 2010. Uusi testamentti. Kauniainen: Perussanoma.

Keller, Timothy. 2011. Mihin Jumalaa tarvitaan? Uskon ja skeptisyyden vuoropuhelua. Suom. Marja Sevon. Hämeenlinna: Päivä Oy.

Lennox, John. C. 2014. Tähtäimessä Jumala. Miksi uusateistit osuvat harhaan? Suom. Jasu Markkanen. Helsinki: Uusi tie.

Little, Paul. 1989. Tiedä miksi uskot. Suom. Hannele Linja-Aho. Helsinki: Kuva & Sana.

McGrath, Alister. 

- 1996. Kristillisen uskon perusteet. Suom. Satu Norja. Helsinki: Kirjapaja.

- 2000. Valistus. Teoksessa Modernin teologian ensyklopedia. Toim. Alister E. McGrath. Suom. Satu Norja & Kia Sammal-Korpi-Soini. Helsinki: Kirjapaja. 850–857. 

- 2000. David Hume (1711-1776). Teoksessa Modernin teologian ensyklopedia. Toim. Alister E. McGrath. Suom. Satu Norja & Kia Sammal-Korpi-Soini. Helsinki: Kirjapaja. 250.

Meier, J. P. 1991. A Marginal Jew. Rethinking The Historical Jesus. New York: Doubleday.

Moreland, J. P. & Craig, William Lane. 2003. Philosophical Foundation for a Christian Worldview. Downers Grove IL: IVP Academic.

Ollilainen, Vesa. 2009. Ylösnousemus ja varhaiskirkko. Teoksessa Holmen, T & Kankaanniemi, M. A. D. 30. Helsinki: Art House. 231–265.

Petts, David. 2006. Raamattu ja parantuminen. Suom. Eeva Saarimaa. Keuruu: Aikamedia Oy.

Plantinga, Alvin. 2005. Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan. http://apologetiikkawiki.fi/wiki/Alvin_Plantinga:_Evoluutioteoreettinen_argumentti_naturalismia_vastaan

Puolimatka, Tapio. 2008. Usko, tiede ja Raamattu. Helsinki: Uusi tie.

Robison, John A. T. 2000. Redating the New Testament. Eugene: Wipf and Stock.

Ruohomäki, Jouko. 2009. Karismaattisuuden kutsu. 2. painos. Keuruu: Aika media.

Stewart, Don. 1988. 99 kysymystä ja vastausta Raamatusta. Suom. Salme Moksunen. Vantaa: RV-kirjat.

Vainio, Olli-pekka & Visala, Aku. 2011. Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: Kirjapaja.

Visala, Aku. 2010. Mitä tiede ei voi kertoa sinulle. Kauniainen: PerusSanoma.

Wallace, Daniel. 2009. New Testament. Introductions and Outlines. https://bible.org/series/new-testament-introductions-and-outlines

Quinton, Antohony. 2000. Hume. Suomenkielisen laitoksen toimituskunta Mikko Salmela ym. Helsinki: Otava.

 

Palaa Opetuksiin

Lisätietoja