Kuka suunnitteli Suunnittelijan?

Kirjoittaja Janne Saarela

 

Richard Dawkins esittää kirjassaan "Jumalharha" kuuluisaksi tulleen argumentin Jumalaa (tarkemmin sanottuna universumin Suunnittelijaa) vastaan. Argumentti on seuraavanlainen: Suunnittelijaan (eli Jumalaan) vetoaminen on täysin turhaa, koska se nostaa vain esiin uuden kysymyksen "kuka sitten suunnitteli Suunnittelijan?". Saman kysymyksen kysyy Stephen Hawking kirjassa "Ajan lyhyempi historia". On siis turhaa vedota Jumalaan parhaana selityksenä esimerkiksi universumin olemassaoloa koskien, koska tämä ei selittäisi mitään. Se vain nostaisi esiin uuden kysymyksen siitä, kuka suunnitteli Suunnittelijan.  

Tätä kysymystä käytetään paljon ja viimeksi kuulin sen esitettävän radio Rockin juontajien suusta Matti Leisolalle. Kysymys voi päälle päin näyttää todella fiksulta ja älykkäästi laaditulta. Kun kysymystä tarkastelee hieman tarkemmin, sen logiikka paljastuu naurettavaksi. Kysymykseen ”kuka suunnitteli Suunnittelijan?” voidaan vastata kolmella eri tavalla.

 

(1) Ensinnäkin on selvää, että jokaisella olemassaolevalla asialla on jokin selitys olemassaololleen. Kun alamme pohtia mahdollisia syitä, huomaamme, että perimmiltään asioiden olemassaolon selitykseksi on olemassa vain ja ainoastaan kaksi mahdollista selitysvaihtoehtoa: 

 

  • (A) Asian X olemassaolon syy on jossain sen ulkopuolisessa perustassa
  • (B) Asian X olemassaolo selittyy sen välttämättämällä luonnolla

 

Vaihtoehto (A) mukaisia asioita kutsutaan filosofisessa keskustelussa kontingenteiksi. Kontingentti tarkoittaa siis sitä, että jokin asia on olemassa, mutta sen ei välttämättä tarvitsisi olla olemassa. Esimerkiksi minä olen kontingentti olio. Minun olemassaoloni ei ole millään tavalla välttämätöntä. Olen olemassa, mutta minun ei välttämättä tarvitsisi olla olemassa. Olemassaoloni syy täytyy selittää minusta ulkopuolisilla tekijöillä. Tässä tapauksessa selitys löytyy vanhemmistani (myös he ovat kontingentteja olentoja). Käsissäni oleva tietokone on myös kontingentti: olisi hyvinkin mahdollista, että tätä konetta ei olisi lainkaan olemassa. Sen olemassaolo taas selittyy tietyillä henkilöillä, jotka osaavat rakentaa tietokoneita. Kontingentit asiat ovat siis meille arkipäiväisiä ja siksi ne on helppo käsittää. Nallet, tyttöystävät, suklaalevyt, autot, kunnantalot ym. tarvitsevat selityksen, joka on on niiden ulkopuolella. Niiden olemassaolon syy on jossain niiden ulkopuolisessa perustassa. 

Vaihtoehto (B) mukaiset asiat taas ovat ikuisia ja itsensä selittäviä. Niiden perusluonne on ikuinen ja välttämätön, joten ne eivät tarvitse niiden ulkopuolista selitystä. Esimerkiksi kristinuskon Jumala on juuri tällainen ikuinen ja välttämätön olio, joka on ollut aina olemassa. Jumala ei tarvitse olemassaololleen mitään syytä, koska hän ei ole kontingentti olio. Hän on olemassa, koska hänen on pakko olla olemassa. 

 

(2) Toiseksi, tämän kysymyksen logiikka ontuu pahasti, kun otamme huomioon miten elämä yleensä toimii. Kun puhumme tieteen tekemisestä, tieteentekijät pyrkivät löytämään havainnoille parhaan mahdollisen selityksen. Paras selitys ei kuitenkaan vaadi selitystä. Muutama esimerkki lienee paikallaan.

Kun arkeologi kaivaa kuokallaan maata ja hän löytää keihäitä, nuolia ja kirveitä, hän voi hyvällä syyllä päätellä, että esineet ovat joidenkin älykkäiden henkilöiden luomuksia. Arkeologin ei tarvitse yrittää selittää keitä nuo ihmiset olivat, mistä he olivat tulleet, paljonko he painoivat ym. Jos kosmologiryhmä saapuu kuuhun ja he löytävät kaksi kivestä veistettyä hahmoa, jotka ovat pelaamassa shakkia (lauta ja nappulat on myös tehty äärimmäisen tarkasti), he voivat hyvällä syyllä olettaa, että paras selitys tälle ”taideteokselle” on joku älykäs toimija. Heidän ei tarvitse yrittää arvailla näiden toimijoiden historiaa tai identiteettiä. Riittää, että he ovat löytäneet parhaan selityksen. Tieteentekemisessä (ja yleensä arkielämässä) riittää, kun olemme löytäneet asioille parhaan mahdollisen selityksen. Selitys ei vaadi selitystä. Fyysikot ovat jo vuosia yrittäneet löytää Kaiken teorian, joka toimisi heille perimmäisenä selityksenä maailmankaikkeudelle. Dawkinsin johdonmukainen soveltaminen vaatisi kaiken teorialle selityksen, ja sen selitykselle selityksen, ja sen selityksen selityksen selityksen. . .

 

(3) Kolmas ongelma Dawkinsin argumentissa on se, että selityksen selitys johtaa lopulta äärettömään kysymysten sarjaan. Jos meidän täytyy kysyä kysymys ”kuka suunnitteli Suunnittelijan?”, olemme velvollisia kysymään ”kuka suunnitteli Sunnittelijan Suunnittelijan?” Tämä taas johtaa kysymykseen ”Kuka suunnitteli Suunnittelijan Suunnittelijan Suunnittelijan?”. Ongelma on siinä, että jossain vaiheessa on tultava piste, josta kaikki saa alkunsa (ääretön syiden ketju on sekä loogisesti mahdoton että vastoin nykytieteen käsitystä). Tällä logiikalla mitään ei koskaan voitaisi selittää! Tällainen vaatimus tuhoaisi tieteen tekemisen tyystin.

 

Vaikka kysymys ”Suunnittelijan Suunnittelijasta” on todella yleinen, se on todella surkea vasta-argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan. Yhtä hyvin voisimme kysyä: ”miksi poikamiehet ovat naimattomia?” 

Lisätietoja