Vain tiede voi antaa luotettavaa tietoa!

Kirjoittaja Janne Saarela

 

Ajatusta, jonka mukaan vain tiede voi antaa luotettavaa tietoa, kutsutaan skientismiksi. Yleensä ajatuskulku on seuraava: vain tiede voi antaa luotettavaa tietoa maailmasta; siksi Jumalaa ei tarvita. Olen tietoinen siitä, että tämäntapaista argumenttia ei juurikaan löydy vakavasti otettavasta kirjallisuudesta [1], mutta meidän tavallisten kaduntallaajien kahvipöytäkeskusteluissa ajatus on melko usein esillä. Tarkoitukseni on osoittaa lyhyesti, että ajatuksessa on syvä ongelma. 

En tarkoita sitä, että uskovaiset eivät arvosta tieteen tekemistä. Tiede on loistava tapa hankkia luotettavaa tietoa! Mutta se ei ole ainoa tapa. Kun asiaa pohtii hieman pidempään niin huomaa, että on olemassa paljon asioita, joita ei voida tieteellisesti todistaa. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia, jotka me kaikki hyväksymme ”tosiasioina”. Ne eivät myöskään ole mitään teoreettisia kokonaisuuksia, jotka eivät ole tärkeitä, vaan me tarvitsemme niitä jokapäiväisessä elämässä.

  

(1) Matematiikka ja logiikka. Me käytämme matemaattista ja loogista ajattelua joka päivä. Kaupassa karkkihyllyllä voi tehdä sen huomion, että viikkorahat eivät riitä kymmenen suklaalevyn ostamiseen. Vaikka tässä prosessissa tapahtuu eräänlainen tieteellinen koe (tutkin paljonko minulla on rahaa), itse matematiikan käyttäminen tulee ns. tieteen ulkopuolelta. Tiede ei koskaan edes teoriassa voi todistaa matemaattisen päättelyn pätevyyttä. Me joudumme nojata siihen oletukseen, että matematiikka toimii. Sama pätee logiikkaan. Yksikään tiedemies ei voi tehdä työtään käyttämättä loogista ajattelua. Tämä on tieteen perusedellytys. Mutta yksikään tieteellinen koe ei voi osoittaa loogista päättelyä ”todeksi”. Me joudumme ottaa sen vastaan annettuna.

 

(2) Metafyysiset totuudet. Sana ”metafyysinen” (oppi olemassaolosta) voi olla vaikea sana, mutta me olemme tämänkin ajatuksen kanssa jatkuvasti tekemisissä. Esimerkiksi luokkaopetustilanteessa opiskelija yleensä uskoo siihen, että on olemassa muitakin mieliä kuin vain hänen mielensä. Usko siihen, että vierellä istuva opiskelija muodostaa oman kokonaisuutensa ja hänellä on oma mieli, on perususkomus, jota ei voida tieteellisesti todistaa. Silti ilman tätä oletusta ja uskoa elämää ei voisi elää johdonmukaisesti.

 

(3) Eettiset kannanotot. Tämäkin asia vaanii meitä jokaista kaupassa, facebookissa, perheen illallishetkessä jne. Me jaamme mielellämme moraalisia kannanottoja ja tietyissä tilanteissa meidän on helppo saada muutkin uskomaan, että jokin asia on todella väärin. Kukaan ei voi kuitenkaan tieteellisesti todistaa, että kouluampujat toimivat väärin ampuessaan luokkatovereitaan. Moraalia ei voi laittaa koeputkeen. Tämä osa-alue on niin syvällä elämämme jokaisella osa-alueella, että ilman sitä elämästämme tulisi täysin järjetöntä.

 

(4) Esteettiset kannanotot. Silloin kun sanomme ”punainen on väri” tai kun joudumme valita itsellemme elämänkumppanin, me teemme esteettisen kannanoton. Arkielämässä on pakko ottaa kantaa kauneuteen ja rumuuteen.  Monesti me myös olemme samaa mieltä siitä mikä on oikeasti kaunista (öinen tähtitaivas) ja mikä on rumaa (homeinen sängynpatja kaatopaikalla). Näitä asioita ei voi kuitenkaan tieteellisesti määritellä. Tiedemiehet monesti puhuvat ”matemaattisesti kauniista teoriasta”, mutta tällainen näkemys ei koskaan seuraa tieteestä. Tiede ei voi määritellä rumaa ja kaunista. 

 

(5) Tiede itsessään. Henkilö, joka väittää, että vain tiede kykenee antamaan luotettavaa tietoa, elää ristiriidassa. Ongelma on nimittäin siinä, että väitettä ”vain tiede kykenee antamaan luotettavaa tietoa” ei voida tieteellisesti todistaa. Siksi väite ”vain tiede voi antaa meille luotettavaa tietoa” on itsensä kumoava ja se ei pidä paikkansa. Luottamuksemme tieteeseen ja sen tuloksiin tulee ”annettuna”. 

 

Näin ollen, ennen kuin tiedemies pakkaa laukkunsa ja lähtee töihin, hän nojaa valmiiksi useisiin uskomuksiin joita ei voida osoittaa tieteellisesti todeksi. Ero on vain siinä, että osa heistä tunnistaa tämän, osa ei. Tiedemiehen on ensinnäkin uskottava, että on olemassa objektiivinen, hänestä riippumaton ja ulkopuolinen maailma jota voi tutkia. Ajatus että talo, auto ja työpaikka ovat oikeasti olemassa on filosofinen näkemys, joka täytyy vain hyväksyä. Hänen on lisäksi uskottava, että tämä ulkoinen maailma toimii ainakin jollain tavalla säännönmukaisesti. Jos kahvikuppi putoaisikin silloin tällöin kattoon - eli ylöspäin - olisi johdonmukaisen tieteen tekeminen haastavaa. Kolmanneksi tiedemiehen täytyy uskoa, että hänellä on kyky ymmärtää tätä maailmaa. Hän myös olettaa, että sen toimintaa vidaan kuvata matemaattisilla kaavoilla. Keskustellessaan työtovereiden kanssa hänen on oletettava, että muitakin mieliä, kuin vain hänen omansa, on olemassa. Kun hän palaa kotiin ja sanoo vaimolleen ”rakastan sinua” hän tulee maininneeksi jotain merkittävää, tärkeää ja kaunista — mutta jotain, mitä ei voida tieteellisesti todistaa. 

Tieteellinen maailmankuva lepää siis vahvasti filosofian harteilla. Todellisuuden selitys vaatii tieteen lisäksi filosofiaa ja teologiaa. Kysymys näyttäisikin kuuluvan: mikä maailmankuva antaa parhaat edellytykset uskoa edelläkuvattuihin perususkomuksiin? Kristillinen teismi on mielestäni paras selitys edellä mainituille tosiasioille. [2]

 

Viitteet

1 Richard Dawkins kirjan "Jumalharha" pääväite on jollain tavalla tämän ajatuksen mukainen. Väite on kuitenkin filosofisessa mielessä niin järjetön, että hän on saanut siitä ansaitsemaansa kritiikkiä. Ks. mm. Aku Visalan & Olli-Pekka Vainion "Johdatus uskonnonfilosofiaan", s. 246-47 tai William Lane Craigin kommentti.

2 Niille, jotka haluavat syvällisemmän käsittelyn aiheesta, suosittelen kurkkaamaan Jeroen de Ridderin kaksi artikkelia

 

Palaa Opetuksiin

Lisätietoja