Ilmestyskirja

Kirjoittaja Sara Saarela

 

Johdanto

Ilmestyskirja herättää mitä luultavimmin jokaisessa ihmisessä jonkun ajatuksen. Tätä kirjaa on hyvin vaikea lukea ilman, että lukijalla olisi minkäänlaista ennakko-oletusta siitä, mitä kirja haluaa sanoa. Kirja hämmentää, kiinnostaa ja jopa nostaa niskakarvat pystyyn pelosta. Sen teksti on niin erilaista kuin mitä olemme tottuneet lukemaan, että jotkut saattavat jopa vältellä sitä. Ei ole mikään ihme, että kyseisen kirjan äärellä lukija on ymmällään, koska tyylilajit, joihin Ilmestyskirja kuuluu, eivät ole meille nykyajan länsimaalaisille tuttuja. Ilmestyskirja edustaa kaikenkaikkiaan kolmea kirjallisuuslajia: se on apokalyptinen teos, kirje ja profetia (Ilmestyskirja näyttää kuuluvan VT:n profeettakirjallisuuden jatkumoon).

Usein lukijoina unohdamme tai jätämme hyvin vähälle huomiolle myös sen seikan, että kyseinen teos osoitettiin kirjeenä seitsemälle seurakunnalle. Se oli siis kirje, jolla oli vastaanottajat tietyssä historiallisessa tilanteessa. Tämän seikan huomioiminen auttaa meitä hahmottamaan teosta terveellä tavalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö teoksella olisi nykyajan lukijalle mitään sanottavaa, koska aivan kuten Uuden testamentin kirjeet, sen sanoma kehottaa ja rohkaisee meitä. Turvallisimmat tulkinnat saadaan kuitenkin sitä kautta, että tutkitaan mitä kirjeessä sanotut asiat tarkoittivat sen vastaanottajille. Tulkinnallinen periaatehan kirjeiden kohdalla on se, että teksti ei voi tarkoittaa nykyaikana mitään sellaista, mitä se ei tarkoittanut tuona aikana sen vastaanottajille. Kirjoittajalla on siis jotakin, mitä hän haluaa sanoa ja jonka myös sen vastaanottajat ymmärsivät. Tulkitsemisessa tulisi siis ensin huomioida historiallinen tilanne ja selvittää, mikä tilanne vastaanottajilla oli ja mitä teos sanoi heille. Sen jälkeen, kun olemme löytäneet sen sanoman, jonka teoksen vastaanottajat ymmärsivät, meidän tulee miettiä niitä ikuisia periaatteita, joita teos opettaa. Nämä periaatteet nimittäin ovat tärkeitä myös meille.

 

Apokalyptiikka

Kirje on kirjallisuuslajina yllämainituista genreistä tutuin, eikä profeetallinen kirjallisuuskaan kovin vieras ole, koska sitä esiintyy Vanhassa testamentissa. Apokalyptiikka sen sijaan haastaa meidät, koska se ei ole meidän ajallemme tuttu laji. Apokalyptisen kirjallisuuden kukoistus sijoittuu vuosille 200 eKr. ja 200 jKr. Kyseisen kirjallisuuden kautta välitettiin kehotusta ja rohkaisua sen vastaanottajille, ja sen tulkitsemisessa pääpaino oli jo alussa vastaanottajien tilanteessa (aivan kuten profeettakirjallisuudessakin). Toisin sanoen apokalyptiset teokset oli osoitettu tietynä aikakautena eläville ihmisille. Apokalyptisten tekstien avulla kiinnitettiin huomiota hengelliseen todellisuuteen, Jumalan hallintavaltaan ja paljastettiin Saatanan juonet. Tärkeää oli nimenomaan ottaa kantaa siihen, kuka on herra ja kuka hallitsee tätä maailmaa, ja sitä kautta myös lohduttaa lukijoita. Lisäksi apokalyptiikka on kiinnostunut lopunajoista, ja teksteissä on runsaasti vanhan ajanjakson loppumisen ja uuden alkamisen ennustuksia. Tähän kuuluu lisäksi ajatus siitä, että uuden aikakauden mukana tulee rangaistus jumalattomuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta.[1]

Apokalyptiikkaan kuuluu vahvasti symboliikka ja vaikuttavat kuvat, jotka piirtävät lukijan silmien eteen maailman, johon uppoutua ja jonka kokea. Kuvaukset vievät lukijan hengelliseen, Jumalan maailmaan ja osoittavat, miltä asiat sieltä käsin näyttävät. Perspektiivi siis siirretään inhimillisestä maailmasta hengelliseen todellisuuteen, ja näytetään miltä asiat taivaasta katsottuna näyttävät.[2]

Kyseiselle kirjallisuudenlajille tyypillistä on myös dualismi eli kaksijakoisuus. Kaikki jaetaan karkeasti joko hyvään tai pahaan, näkyvään ja näkymättömään ja tekstissä tehdään vahvoja vastakkainasetteluja. Teksteissä toistuva piirre on myös ennalta-arvatun lopputuloksen korostus, eli korostetaan sitä, kuinka Jumala tietää mitä kohti ihmiskunta on menossa ja hänellä on langat käsissään.[3]

Kuten alussa mainittiin, Ilmestyskirjalla ja apokalyptiikalla yleisesti on vahva tausta Vanhan testamentin profetioissa. Johanneksen Ilmestys on kirjallisena tuotoksena lähellä Danielin kirjaa sekä Hesekielin, Sakarjan ja Jesajan kirjojen osia. Ilmestyskirja sisältää mitä ilmeisimmin viittauksia näihin teoksiin ja monet kuvaukset tuntuvat tulevan näistä kirjoista. Tosin kun Danielia kehotetaan sinetöimään saamansa profetian sanat, Johannesta sen sijaan kielletään tekemästä tätä. Danielin saama profetia piti sinetöidä tulevaisuutta varten (Dan. 12:4, 9), ja ihmiset tulisivat näkemään ja ymmärtämään ennustuksen tarkoituksen, kun sen aika tulisi. Johannes ei saanut tätä tehdä (Ilm.1:3; 22:10), vaan se tuli välittää paikallisille seurakunnille, jotka Ilmestyskirja alussa luettelee, koska ”aika on lähellä”. Sanoma kosketti siis Johanneksen omaa aikaa ja se oli välitettävä kyseisille seurakunnille kehotukseksi. Tämä maninittakoon yhtenä erona Ilmestyskirjan muun apokalyptisen materiaalin välillä. Vanhan testamentin lisäksi apokalyptisen kirjallisuuden taustalla vaikuttivat myös vastaanottajille tutut myytit ja tarinat, ja näistä johdettiin symboliikkaa, joka oli omille aikalaisille tuttu.[4]

 

Kirjoitusajankohta

Ilmestyskirjan kirjoitusajankohdaksi on ehdotettu monia ajankohtia hyvin varhaisesta ajanjaksosta 41-54 jKr. (Claudiuksen hallintakausi) myöhäiseen ajankohtaan vuoteen 110 jKr. (Trajanuksen hallintakausi). Koska Ilmestyskirjan symboliikan nähdään viittaavaan Rooman valtakuntaan ja keisarin palvontaan (tästä lisää alla), yleisin ajoittamisajankohta on 95 jKr., jolloin Rooman keisarina oli Domitianus. Domitianus antoi erityistä painoarvoa keisarin palvonnalle ja hänen kerrotaan vaatineen itsestään käytettävän jumalallisia arvonimiä. Lisäperusteluiksi tälle ajankohdalle on esitetty myös Irenaeuksen maininnat siitä, mitä julmuuksia kristityt joutuivat kohtaamaan Domitianuksen hallintakautena sekä Irenaeuksen maininnat Ilmestyskirjan kirjoittajasta.[5]

 

Lukijoiden alkuperäinen tilanne

Kirjeen alussa mainitaan seitsemän seurakuntaa, joille profetian sanat on osoitettu: Efeso, Smyrna, Pergamon, Tyatria, Sardes, Filadelfia ja Laodikea (Ilm.1:11). Jo siitä syystä, että teos on osoitettu tietylle ihmisryhmälle, on epäilyttävää, mikäli tekstin nähdään avautuvan ja olevan tarkoitettu vain tuleville sukupolville (ts. jokaisen lukijan omalle ajalle). Monet katsovat, että vain ensimmäiset kolme lukua on osoitettu noille seitsemälle seurakunnalle ja loput kirjeestä on osoitettu nykyajan 2000-luvun ihmisille tai tuleville sukupolville, mutta mikäli luemme kirjettä, tämä ajatus ei sieltä välity. Tällainen ajatus on enemmänkin oletus, joka on saatu muualta kuin itse tekstistä. Pikemminkin voitaisiin ajatella, että jokainen yksittäinen sanoma kullekin seurakunnalle luvuissa 1-3 on johdanto koko loppukirjeeseen. On ymmärrettävää, että koska kirjeellä on seitsemän erilaisten ongelmien kanssa kamppailevaa ryhmittymää, joille se on osoitettu, yhden yhtenäisen kirjeen kirjoittaminen on vaikeaa. Johannes on kuitenkin luonut teoksen, joka mitä ilmeisimmin puhuu jokaisen seurakunnan tilanteeseen myös niissä luvuissa, jotka esiintyvät yksittäisten sanomien jälkeen. Vaarana voisi olla kirjoittaa yleinen mitäänsanomaton teksti, joka ei kosketa lopulta ketään sen vastaanottajista, mutta Ilmestyskirja, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan, vangitsee lukijansa ja saa lukijan tuntemaan, että sanoma on hänelle olipa se sitten rohkaisemista tai kehotusta parannukseen. Teoksessa opetetaan hyvin monia ajattomia periaatteita.[6]

Se, että kirje on osoitettu tietylle ryhmittymälle tiettynä aikana, ei vähennä sen arvoa nykyajan lukijalle. Tämä rohkaisee nykylukijaa tutkimaan tekstiä, selvittämään sen merkitystä ja myös ymmärtämään toisella tavalla sen viestiä omalle ajalleen (lukijan ja tämän aikalaisten aika). On olemassa historiallista materiaalia siitä, miten teosta on tulkittu läpi historian ja miten se on ymmärretty lähimpänä sen omaa kirjoittamisajankohtaa. Lisäksi jokaisen lukijan saatavilla on tietoa kyseisistä kirjallisista genreistä, juutalaisesta ajattelusta ja symboleista, kreikkalaisesta mytologiasta ja myytteihin liittyvistä symboleista - kaikista näistä kryptisistä elementeistä, jotka olivat kirjeen vastaanottajien keskuudessa vakiintuneet arkikielessä tarkoittamaan tiettyjä asioita. Tämä antaa nykylukijalle toivoa, kun pyritään selvittämään Ilmestyskirjan sanomaa.

Kristityt joutuivat miltei heti Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen monen tahon valvonnan ja epäilyksen alle. Juutalaiset eivät suvainneet Jeesusta ja johdonmukaisesti he eivät suvainneet hänen seuraajiaankaan. Kristityt juutalaiset eivät olleet enää kääntymyksensä jälkeen tervetulleita synagogaan, mikä oli miltei sama asia kuin suvusta erottaminen. Tämä taas aiheutti sen, että heitä ei luettu enää juutalaisiksi. Näin kristityt saivat lahkolaisten maineen, eikä heillä siis ollut laillisen uskonnon suomaa turvaa, mikä juutalaisilla oli. Kristityt olivat "turvassa" niin kauan, kunnes heidät erotettiin juutalaisuudesta, ja sen jälkeen he olivat epäilyttävä ryhmittymä, jonka pelättiin uhkaavan keisarikunnan rauhaa. Rauha taas oli Rooman valtakunnalle tärkeä ja sitä määrittävä piirre. Rooma oli valloittanut sen ajan tunnetun maailman ja sen yksi tärkeimpiä tehtäviä oli pitää rauhaa, ja näin myös valtaansa, yllä.

Rauha ei ollut kuitenkaan ainoa ongelma suhteessa Roomaan. Yksi suurimmista ongelmista oli myös Rooman vaatima keisarinpalvonta, johon kristityt eivät voineet osallistua. Keisarinpalvonta ei ollut vain suostumista keisarin tahtoon veronmaksussa, vaan keisarista käytettiin Jumalalle kuuluvia nimiä ja häntä tuli palvoa korkeimpana. Keisarikultissa oli siis poliittisuuden lisäksi kysymys uskonnosta. Seurakunnalla oli vahva paine mukautua tähän, koska keisari Neron aikaiset vainot 60-luvulla kristittyjä kohtaan olivat vielä tuoreessa muistissa. Harva toivoi sitä kohtaloa, jonka kaikki ne saivat kokea, jotka eivät totelleet keisaria. Lisäksi Rooma tarjosi etuoikeuksia niille, jotka olivat sille mieliksi. Kokonaiset provinssit saivat muun muassa teattereita ja teitä, mikäli ne käyttäytyivät kuten keisari käski. Ei olisi yllättävää, mikäli jotkut kristityt olisivat tunteneet kiusausta mielistellä keisaria ympäristön luoman paineen vuoksi sekä lahjusten toivossa. Ehkä jotkut heistä vähättelivät tämän kaltaisen toiminnan luonnetta, eivätkä he ymmärtäneet, mitä he todella olivat tekemässä (Rooman keisarikunnan toiminnan todellisesta luonteesta lisää alla).[7]

Tämä on siis se tilanne, johon Johannes saa profetian. Ilmestyskirjassa korostetaan Jumalan kuninkuutta ja hallitsijuutta, pedon ja porton petollisuutta sekä saatanallista alkuperää, Jumalan ylistämistä ja marttyyriyttä. Nämä painotukset selkiytyvät, kun Vähä-Aasian serakuntien taustatilanne otetaan huomioon. He vähättelivät sitä, että he olivat alkaneet mukautua maailmanajan menoon, mutta itse asiassa se, että he antoivat Rooman valtakunnalle periksi, oli Saatanan palvelemista. Varhaisimmat tulkinnat ensimmäisen pedon merkityksestä liittyvät Rooman keisareihin, mikä on varteenotettava tulkinta, kun tiedämme yllämainitut asiat historiasta. Peto saa valtansa paholaiselta, eli mikäli peto on keisari, sen vallan lähde on itse Saatana (tästä lisää myöhemmin) ja koko Rooman toiminta on Saatanan palvelemista.[8]

 

Kirjan symboliikka ja teemat

Jokainen symboli tai yksittäinen kuva Ilmestyskirjassa on osa kokonaisuutta, eli suurempaa kuvaa ja teemoja, jotka kirjan taustalla piilevät. Haaste symboliikassa on se, että nykylukija keskittyy yksittäiseen symboliin niin antaumuksella, että saattaa unohtaa ne suuremmat teemat, joita teos tarjoaa. Näitä suurempia teemoja ovat muun muassa Jumalan kuninkuus, Jumalan suunnitelma, taistelu ja voitto, uskovien todistus ja pahan häviö. Otamme näistä muutaman seuraavaksi käsittelyyn ja käymme samalla läpi symboliikkaa, mutta tilanpuutteen vuoksi on mahdotonta käydä läpi kaikkia symboleita yksityiskohtaisesti. Tämän artikkelin kirjoittaja ei näe tätä puutetta ongelmallisena, koska kirjan tulkinnassa avain on kokonaiskuvassa. Symboliikka on kiisteltyä ja tarjottuja tulkintavaihtoehtoja pienille yksityiskohdille on monia. Pienten yksityiskohtien sijaan lukijan olisi parempi keskittyä suurempaan kokonaiskuvaan, joka jää useimmiten huomiotta.

 

1. Jumalakeskeisyys

Ilmestyskirja korostaa Jumalan asemaa hallitsijana ja kaikkein korkeimpana. Kristologian kannalta mielenkiintoista on myös se, kuinka Ilmestyskirja kuvaa Jeesusta. Jeesuksesta käytetään samoja ilmaisuja kuin Jumalasta, muun muassa alfa ja omega, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu (Ilm. 1:8; 17; 21:6; 22:13). Lisäksi Jeesus on Johannekselle annetun ilmestyksen lähde (22:16) ja hän saa osakseen vain Jumalalle kuuluvaa ylistystä (luku 5).[9]

Neljännessä luvussa Johannes nousee taivaaseen ja tästä lähtien asioita näytetään hengellisen todellisuuden perspektiivistä, eli miltä asiat Jumalan näkökulmasta näyttävät. Neljännen luvun jumalanpalvelus on merkittävä kuvaus kirjan sanoman kannalta. Siinä kuvataan, kuinka Jumalaa ylistetään. Jumalan valtaistuimen edessä palvovat erikoiset olennot voidaan nähdä koko luomakunnan edustajina toimittamassa sitä tehtävää, joka luomakunnalle kuuluukin: ylistää luojaansa.[10] Tämä on tärkeä seikka myös siinä mielessä, että kun Rooman valtakunta kirjeen kirjoittamisen aikana vaati kaikkia palvomaan keisaria, Ilmestyskirja näyttää heti kirjan alussa vahvalla tavalla sen, miten taivaassa kaikki polvistuvat Jumalan edessä. Jumala on se, joka ansaitsee kaiken palvonnan, ei kukaan muu. Lisäksi apokalyptinen kirjallisuus otti yleensä kantaa siihen epäilykseen, kuka todella on Jumala ja hallitsee tätä maailmaa, joten ko. kuvaus sopii myös tältäkin kannalta teokseen.[11]

Ilm. 4:8:ssa julistetaan Jumalan pyhyyttä ja kaikkivaltiutta. Maailmassa, jossa Johannes ja hänen aikalaisensa elivät, Jumalan nimi ei ollut ylistetty eikä mitään, minkä olisi pitänyt olla pyhää, ollut sitä. Kristittyjen näkökulmasta maailmanmeno näytti siis toivottomalta eikä ”pyhitetty olkoon nimesi, tapahtukoon sinun tahtosi”, kuten Jeesuskin rukoili, näyttänyt tapahtuvan. Tämä kohta näyttää kuitenkin sen, että hengellisessä todellisuudessa Jumalan nimi on pyhitetty. Inhimillinen näkökyky rajoittuu vain tähän maailmaan, joka on vielä paholaisen vaikutusvallan alaisena ja jossa ihmisten huonot valinnat saavat sijaa. Jumala näkee asioiden todellisen laidan ja paljon pidemmälle, ja todellisuudessa pahalla ei ole enää mitään valtaa. Kuten neljäs luku näyttää, Jumalan nimi on ylistetty erityisesti hänen pyhyytensä vuoksi, ja tämä hänen pyhyytensä vaatii myös pahuuden tuomitsemista, johon teos myöhemmin keskittyy. Luvulla 4 on siis tärkeä osa tulevien lukujen kannalta.[12]

 

2. Taistelu

Ilmestyskirjassa kuvataan hyvän ja pahan taistelua, jossa pääosissa ovat Jumala, karitsa, maasta ja merestä nousevat pedot sekä lohikäärme. Monet juutalaiset odottivat messiasta, joka olisi kuten Daavid, voittoisa sotaurho, joka vapauttuisi heidät Rooman vallan alta. Johannes näyttää teoksessaan voittoisan messiaan, joka voittaa sodan, mutta ei aseilla, vaan verellään. Tämä sota ole tosin ole kokonaan tulevaisuutta, vaan se on jo voitettu ristillä. On mielenkiitoista, kuinka teoksessa tuodaan esiin täysin vastakkaiset kuvat sen kautta mitä kuullaan ja nähdään: Johannes kuulee, että kirjakäärön, jossa profetia on, voi avata vain Daavidin juurivesa, Leijona Juudan sukukunnasta, joka on voittanut (5:5). Se, mitä hän näkee, on teurastettu karitsa. Jeesuksessa yhdistyvät siis messiaaninen odotus voittoisasta Daavidin jälkeläisestä, leijonasta, sekä teurastetusta lampaasta, ja hänen kauttaan saavutetaan voitto. Tässä voidaan jälleen nähdä myös ero hengellisen ja inhimillisen maailman välillä. Inhimillisin silmin nähtynä teurastettu karitsa on häviö, mutta taivaallisessa todellisuudessa ymmärretään, että sen kautta ollaan saatu voitto pahasta.[13]

 

3. Kirjakäärö ja sanoma seurakunnalle

Kuudennessa luvussa Karitsa alkaa avata kirjakääröä sinetti sinetiltä. Sinettien ei sanota olevan vielä kirjakäärön sisältö samoin kuin ei pasuunoidenkaan, vaan sisältö paljastetaan vasta luvussa 10. Kun sinetit on avattu, kirjakäärön sisältö paljastuu. Enkeli käskee Johanneksen syödä kirjakäärön, joka maistuu suussa makealta, mutta karvastelee vatsassa. Tämä kohta sekä luvut 5 ja 4 heijastelevat Hesekielin lukuja 1-3. Hesekielen kirjassa Jumala on se, joka avaa käärön, mutta Ilmestyskirjassa se on karitsa, mikä on jälleen merkittävä seikka Jeesuksen jumaluuden kannalta.[14]

Sinettien ja pasuunoiden tuomioita ja niiden tarkoitusta ollaan arvioitu paljon ja ihmetelty, keille ja miksi ne on annettu. Yksi näkemys on nähdä tuomiot viimeisiksi kutsuiksi tehdä parannus, kuten 9:20-21 antaa ymmärtää. Jae sanoo, että siltikään ihmiset, jotka jäivät jäljelle näistä vitsauksista, eivät tehneet parannusta. Mitä ilmeisimmin vitsaukset olivat rajoitettuja ja niiden tarkoitus oli herätellä ihmiskuntaa, mutta ne eivät saaneet aikaan ihmisissä sitä, mitä niiden kuului, eli parannusta. Seuraavaksi on vuorossa kirjakäärö, joka toimii paremmin tässä tehtävässä, eli ihmisten herättelemisessä. Kirjakäärö tuodaan avattuna Johanneksella syötäväksi, ja sen jälkeen puhutaan todistajista ja marttyyreistä.[15]

On esitetty, että kirjakäärön sisältö liittyy nimenomaan seurakunnan rooliin todistajana, mikä saattaa johtaa jopa marttyyriyteen. Seurakunnan tehtävä on olla todistajana maailman kansoille tekemättä kompromisseja. Tämä tulkinta näyttäytyy mielekkäänä, kun ottaa huomioon Vähä-Aasian seurakuntien tilanteen tuona historiallisena ajankohtana. Heillä oli vaara mukautua tuon ajan maailmanmenoon, mutta se, mitä heiltä vaadittiin, oli uskollisena pysymistä Jumalalle ja todistajana olemista maailmalle kuolemankin uhalla. Ilmestyskirja välittää viestiä, että marttyyrikuolemat eivät ole turhia kuolemia, eikä asenne, jossa ollaan valmiita kuolemaan uskon ja totuuden puolesta ole turha, vaan välttämätön.[16]

Ilmestyskirjassa taistelulla on suuri merkitys, koska sen voittaminen on koko kirjan käännekohta ja se, mitä lukijat odottavat. Taistelu pahaa vastaan liittyy olennaisesti myös seurakunnan rooliin todistajana. Seurakunta, joka on ikään kuin Jumalan valo maailman pimeydessä, on uhka Saatanalle ja pahuuden voimille. Seurakunnan voimakas julistus hankaloittaa pimeyden työtä. Todistus on siis voimakas työkalu tässä sodassa.[17]

 

4. Pedot, portto ja lohikäärme

Merestä ja maasta nousevat pedot ovat merkittäviä tulkinnan kannalta, koska niillä on teoksessa selvä rooli. Petoihin liittyy myös hämmennystä, koska petoja ei ole vain yksi. On merestä nouseva peto, maastanouseva peto, lohikäärme ja portto. Nämä kaikki kuvaillaan negatiivisiksi olioiksi, jotka taistelevan Jumalaa, karitsaa sekä pyhiä vastaan. Nämä hahmot herättävät myös runsaasti tulkinnallisia kiistoja, joten niitä on hyvä käsitellä erikseen.

Ennen kuin siirrymme tarkastelemaan petoja, on hyvä käydä lyhyesti läpi joitakin seikkoja Ilmestyskirjan tulkintahistoriasta. Kuten aiemmin jo todettiin, ensimmäinen peto, joka nousee merestä, on liitetty varhaisimmissa tulkinnoissa useimmiten Rooman valtakuntaan ja sen keisareihin. Myöhemmin pedon on nähty olevan muun muassa katolisen kirkon paavi ja koko Ilmestyskirjaa on käytetty lyömäaseena katolista kirkkoa vastaan. Jopa Lutherin on laskettu olevan peto pedon luvun mukaan. Myöhemmin nousseet tulkinnat pedosta ovat hankalia sen vuoksi, että ne eivät ota huomioon alkuperäisiä lukijoita. Koska katolista kirkkoa ja paavia ei ollut vielä silloin, he eivät olisi voineet käsittää petoa paaviksi. Muitakin vaihtoehtoja pedoksi on historian varrella esitetty ja samat ongelmat vaivaavat näitäkin tulkintoja. Lisäksi Ilmestyskirjan tulkinnan historiaa tutkiessa voidaan nähdä, kuinka aikakauden ongelmat ovat muokanneet sitä, miten kirjaa on eri ajanjaksoina tulkittu. On ongelmallista, että Ilmestyskirjan tulkintaa ohjaillaan ja muutellaan aikakausien vaikeuksien ja uutisotsikoiden mukaan. Toinen ongelmallinen seikka on se, että joku näkemys hallitsee koko tulkintakenttää niin, ettei tietoa muista tavoista tulkita teosta esitetä. Näin voitaisiin sanoa käyneen ainakin Suomessa, jossa vapaat suunnat ovat ottaneet tietyn linjan tulkita Ilmestyskirjaa (futuristis-dispensationalinen näkemys). Tämän näkemyksen mukaan suurin osa kirjan sisällöstä on vielä tapahtumatta ja seurakunta on otettu pois maan päältä, kun ennustetut asiat tapahtuvat. Moni ei edes tiedä, että tämä tulkintamalli on suhteellisen nuori.[18]

Luvussa 12 esitellään nainen, poikalapsi ja lohikäärme. Kyseiset henkilöhahmot ja samankaltainen kertomus löytyvät kreikkalaisesta mytologiasta. Tämä oli siis vastaanottajille tuttu kuvaus, ja Johannes käytti tätä vertauskuvana siitä, mitä Saatanalle tulisi tapahtumaan. Teksti itse kertoo lohikäärmeen olevan Saatana (12:9). Luvussa 12 voidaan nähdä verhottu kertomus siitä, mitä on jo tapahtunut ja mitä vielä tulee tapahtumaan. Jeesus yritettiin murhata jo vauvana, kun Herodes määräsi kaikki poikalapset tapettaviksi. Mitä ilmeisimmin lohikäärme oli tämän tapauksen takana, eikä se lopettanut työtään, vaan koitti varmistaa voittonsa saamalla Jeesuksen ristille. Hän kuitenkin joutui kärsimään tappion, koska Jeesuksen kuolema ei ollutkaan taivaan valtakunnan häviö. Se, mikä maailmalle ja paholaiselle näytti taivaan häviöltä, oli taivaan perspektiivissä murskavoitto. Samoin on marttyyrien kohdalla.[19]

Luvussa 13 kuvaillaan ensimmäistä, merestä nousevaa petoa. Juutalaisille pedosta käytetty sana therion tarkoitti villipetoa sekä erityisen julmaa ihmistä. Meri oli sekä heille että muille itämaisten uskontojen kannattajille paikka, josta kaaos ja pahuus lähtee. Luultavasti Ilmestyskirja on ottanut tähän kuvaukseen vaikutteita Jobin kirjasta, jossa kuvataan meressä asuvaa Leviathan-hirviötä (Job 40-41). Juutalaisten ajattelussa merihirviöstä oli tullut myös symboli heitä painostaville pakanakansoille. Merihirviö saattoi siis näyttyä heille Roomana, joka nousi kaaoksesta kansojen valtiaaksi ja rauhan takaajaksi. Rooman valtakin perustui pitkälti meren hallintaan laivastolla. Pedon päässä kuvataan olleen kruunuja ja sarvia, mitkä viittaavat todennäköisesti valtaan. Herjaavat nimet sen päissä ovat mitä ilmeisimmin jumalallisia nimiä, joita Rooman keisaritkin halusivat itsestään käytettävän. Ilmestyskirjan sanoman mukaan nämä nimet kuitenkin kuuluvat Jumalalle, vaikka peto yrittääkin viedä ihmisiä harhaan ja uskottelee omaa jumalauuttaan. Se, mikä pedossa on tärkeää, on sen voiman ja vallan lähde: lohikäärme, eli Saatana. Itse paholainen siis käyttää Rooman valtakuntaa välineenään ja sitä tulee vastustaa. Tästä löytyy periaate, jota voidaan soveltaa myös nykypäivänä: mikäli joku esivalta tai johtohahmo ottaa itselleen jumalallisen aseman tai asettuu Jumalan säädöksiä vastaan, sen alle ei saa alistua. Samoin se, joka väittää olevansa Jumala tai Kristus, on antikristus, jota ei tule totella. Tällaisista antikristuksista Johanneksen kirjeissäkin varoitetaan.[20]

Pedon kerrotaan saavan kuolinhaavan, mutta virkoavan eloon. Tälle kuvaukselle on olemassa monia vaihtoehtoja, joista seuraavaksi esitellään kaksi. Kuvauksen voidaan nähdä viittaavan Jeesuksen ylösnousemukseen, joka oli Saatanalle kova tappio. Saatana kuitenkin on edelleen voimissaan, joten hän ikään kuin virkosi eloon kuolinhaavasta, jonka Karitsan voitto viilsi häneen. Mikäli peto kuvaa Rooman valtakuntaa, voidaan kuolinhaavaksi tulkita koko keisarikunnan kaaokseen vajoaminen ja sen jälkeinen virkoaminen. Esimerkiksi kun keisari Nero kuoli, koko valtakunta oli kaaoksessa. Rooman luultiin luhistuneen, mutta se kirjaimellisesti virkosi eloon. Muista vaihtoehdoista voi lukea tarkemmin esimerkiksi Juha Partasen kirjasta ”Petoja ja merkkejä” (Aikamedia 2011).[21]

Seuraavaksi luvussa 13 kuvaillaan maasta nousevaa petoa. Tätä samaa petoa kutsutaan Ilmestyskirjassa myöhemmin vääräksi profeetaksi (16:13; 19:20; 20:10), joka eksyttää ihmisiä pois Jumalasta. Maasta nousevaksi pedoksi on ehdotettu Rooman keisarikultin papistoa, Saatanaa, katolista kirkkoa sekä ihan yleisesti harhaoppia tai -opettajaa. Jobin kirjassa esitellään maapeto Behemot (Job 40) ja Jobin maapeto-kuvauksen yhtäläisyydet Ilmestyskirjan kuvauksen kanssa tuskin ovat sattumaa. Maapeto-hahmo ei ollut vieras muillekaan apokalyptisille teoksille. Vähä-Aasian asukkaat pitivät merestä tulevaa vieraana ja maasta tulevaa paikallisena. Toinen peto voitaisiin siis tulkita henkilöksi tai voimaksi, joka nousee vastaanottajien omalta määperältä. Tämä toinen peto on Karitsan irvikuva, ja se näyttäytyy samankaltaisena, puhuu pehmeästi ja suostuttelevasti saaden ihmiset harhaan. Mikäli tämän harhan, johon toinen peto johtaa, ajatellaan olevan Rooman keisarikultti, voidaan maapeto tulkita keisarikultin papistoksi ja rooman hallinnoksi.[22]

Pedon merkki on myös symboli, johon ollaan kiinnitetty huomiota kaikkina aikoina. Ilmestyskirja ei anna kuvaa, että pedon merkistä kieltäytyvät tapettaisiin heti. Heidät tapetaan, mikäli he eivät kumarra meripetoa. Näin oli myös Johanneksen aikana. Rooma ei tappanut sen vuoksi, että joku oli kristitty, vaan sen vuoksi, jos joku ei kumartanut keisaria. Kuten kaikki muutkin Ilmestyskirjan symbolit, pedon merkki on vertauskuva. Se ei välttämättä tarkoita konkreettista merkkiä, joka otetaan kehoon. Yleisesti ymmärretään, että pedon merkki liittyy ihmisen tekoihin ja mieleen, eli se liittyy kiinteästi niihin valintoihin, jotka ihminen ensin mielessään päättää ja joiden mukaan hän toimii. Tuona aikana Rooma pystyi hallita kaupankäyntiä hyvin vahvasti. Kaupankäyntiä saatiin rajoitettua, mikäli henkilö ei suostunut alistumaan Rooman sääntöjen ja vaatimusten alle. Jos Johannes kirjoittaisi meidän ajallemme, hän saattaisi ottaa jonkun toisen tavan esimerkikseen, jolla joku esivalta voisi kiristää kristittyjä luopumaan Jumalasta ja hänen periaatteistaan. Tuona aikana hallitsemisen väline oli kuitenkin taloudellisten toimien rajoittaminen. Lisähuomiona on todettava, että vaikuttaa hieman kyseenalaiselta, että yleensä uskovia kiinnostaa pedon merkki ja sen tarkoitus, mutta osa heistä ei edes tiedä, että kirjassa mainitaan myös Jumalan merkki uskovien otsassa.[23]

Porttokin, josta luku 17 kertoo, viittaa luultavasti Roomaan ja erityisesti Rooman korruptoituneeseen luonteeseen. Kristittyjä kehotetaan ”tulemaan hänestä ulos” eli heidän ei tule olla missään tekemisissä porton kanssa. Portto mitä ilmeisimmin rikastuu maiden asukkaiden kustannuksella ja tarjoilee heille ”viiniään” sekä palveluksiaan. Nämä tarjoilut ovat luultavasti rauha sekä etuoikeudet, joita Rooma tarjosi niille, jotka tottelivat sitä. Ihmisille tällainen sopimus saattoi näyttäytyä reiluna, mutta Ilmestyskirja paljastaa toiminnan todellisen luonteen. Se oli halpaa, saastaista ja petollista. Se oli kuin viini, se juovutti ja hämärsi näkemästä asioita selvästi.[24]

 

5. Uusi taivas ja uusi maa

Ilmestyskirja kuvaa, kuinka peto teljetään telkien taakse ja se saa sille kuuluvan palkan, eli ikuisen kärsimyksen tulijärvessä. Ne, jotka eivät ole elämänsä aikana valinneet uskoa Jeesukseen (joiden nimi ei ole ”elämänkirjassa”), saavat myös tekojensa mukaisen palkan. Samoin uskolliset Kristuksen seuraajat saavat heille kuuluvan tulevaisuuden, kun Jumala toteuttaa suunnitelmansa luomalla uuden maan ja taivaan, jossa ei ole kyyneleitä, sairautta eikä kuolemaa.

Sen sijaan, että Ilmestyskirjan tulkinnassa keskityttäisiin EU-politiikkaaan, katolisen kirkon korruptioon tai piirtämään aikajanoja ja karttoja tulevaisuudesta, tulisi keskittyä sen keskeiseen sanomaan Jumalan suuresta suunnitelmasta. Jumalan suuri suunnitelma alkoi jo aikojen alussa. Kun ihminen lankesi syntiin, Jumalalla oli jo suunnitelma, miten se yhteys, joka tuossa hetkessä rikkoutui, tulisi korjatuksi. Tähän koko Raamattu keskittyy aivan sen alkusivuilta loppusivuille asti. Jumala odotti, että aika olisi oikea ja hän syntyi ihmiseksi, kärsi ja kuoli tämän yhteyden rikkoontumisen tähden ja nousi ylös haudasta voitokkaasti. Viimeiset sivut Ilmestyskirjassa kuvaavat sitä lopullista huipentumaa, kun Jumalan suunnitelma tulee täyteyteensä, eli korjattu yhteys tulee todella täydelliseksi ja Jeesuksen seuraajat saavat olla Jumalan kanssa kuten he alussa olivat. Ihminen kunnioittaa luojaansa ja saa elää sitä täyttä elämää, joka häntä varten alussa tarkoitettiinkin.

”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Hän asuu heidän keskellään, ja he ovat hänen kansojaan. Jumala itse on heidän kanssaan, heidän Jumalansa. Hän pyyhkii kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, ei surua, ei parkua eikä tuskaa, sillä kaikki entinen on mennyt” (21:3-4).

Tämä on se päämäärä, jota kohti Ilmestyskirja kehottaa kulkemaan.

 

Ilmestyskirjan sanoma tänään

Vaikka Ilmestyskirja nimeää kirjeelle selvät vastaanottajat, se ei tarkoita etteikö kirjeellä olisi sanottavaa myös nykylukijalle. Kuten muutkin tekstit, jotka Uudessa testamentissa on osoitettu tietyille henkilöille, myös tämä teksti on opettavainen ja ajankohtainen 2000-luvulla. Historiallisten seikkojen huomioonottaminen ei sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että teoksessa mainitut asiat eivät voisi toistua tulevaisuudessa jollakin tavalla.

Nyt kun on nähty, mitä kirje sanoi sen omille vastaanottajille, on mahdollista myös nähdä, mitkä ovat niitä periaatteita, jotka sitovat nykykristittyjä. Näistä yksi on muun muassa se, että uskovaisten ei tulisi mukautua sellaiseen toimintaan, joka sotii Raamatun sanomaa vastaan, vaikka se olisi yhteisön tai yhteiskunnan hyväksymää toimintaa. Jeesuksen seuraajan ei tule tehdä kompromisseja minkään edun toivossa. Epäjumalat eivät ole välttämättä Jumalaksi julistautuvia keisareita, kuten Rooman valtakaudella oli, vaan ne voivat olla esimerkiksi yhteiskunnan laki, joka kehottaa viran puolesta toimimaan Raamatun sanoman vastaisella tavalla tai yhteiskunta, joka pilkkaa tai käskee luopumaan Raamatun mukaisista arvoista. Kuten kävi Roomalle, on käyvä kaikille niille valtakunnille, jotka asettuvat Jumalaa vastaan. Tästä on yhtenä esimerkkinä Neuvostoliitto.

 

Tiivistelmä

Ilmestyskirja sisältää kolme eri kirjallisuuslajia: apokalyptiikka, profetia ja kirje. Se on erilainen kuin mikään muu Raamatun kirja ja tämä on yksi syy, miksi sitä on vaikea lähestyä. Toinen syy on se, että nykyajan lukijoille apokalyptiikka on kirjallisuutena hyvin vieras laji. Lisäksi lukijat ovat taipuvaisia lukemaan tekstejä omista lähtökohdista ja oman yhteiskunnan tilanteista käsin. Ilmestyskirja kuitenkin nimeää itse itselleen vastaanottajat, ja toisin kuin Danielin saama profetia, sen sanomaa ei tullut sinetöidä, mikä viittaa siihen, että sanoma oli tarkoitettu sen aikalaisille.

Se sanoma, joka seitsemälle Vähä-Aasian seurakunnalle välitettiin oli hyvin kehottava ja terävä, mutta myös rohkaiseva. Se on relevantti myös nykypäivän lukijalle. Ilmestyskirja vie lukijan inhimillisestä näkökentästä taivaalliseen perspektiiviin katsomaan, miltä asiat Jumalan näkökulmasta näyttävät. Vaikka ihmiset ajattelisivat, että Jumalan suunnitelma ei ole toteutunut, todellisuudessa asia ei ole niin. Jumala tietää, miten kaikki tulee päättymään ja hän vie suunnitelmaansa eteenpäin. Tämän tulisi rauhoittaa kaikkia, jotka ovat päättäneet laittaa toivonsa häneen. Lisäksi Ilmestyskirja kehottaa kaikkia lamaantuneita ja laimentuneita kristittyjä ryhdistäytymään ja muistamaan, että mikäli he antavat periksi asioille, jotka sotivat Jumalan sanaa vastaan, he palvelevat itse asiassa Paholaista. Tällaisella pedon kumartamisella on ikävät seuraukset, joita Jumala itse ei haluaisi kenenkään kohtaavan. Hänen toimintansa taustalla on tahto siitä, että jokainen tulisi pelastumaan. Taivas ja olosuhteet, jotka kuoleman jälkeen odottavat Jeesukseen uskovia, on suunniteltu ja tehty rakkaudella. Se on paikka ja päämäärä, joka on kuulunut Jumalan suunnitelmaan heti alusta asti, ja se tulee tapahtumaan.

 

Viitteet:

[1] Bauckham 2013, 8-9; Fee & Stuart 2013, 250-251; Partanen 2011, 27.
[2] Partanen 2011, 28.
[3] Bauckham 2013, 8.
[4] Bauckham 2013, 12; Fee & Stuart 2003, 251; Partanen 2011, 28, 90.
[5] Partanen 2011, 29-30, 106.
[6] Näin myös Bauckham 2013, 13-14; Fee & Stuart 2003, 253.
[7] Bauckham 2013, 36; Partanen 2011, 22-25.
[8] Partanen 2011, 49.
[9] Näin myös Bauckham 2013, 23, 26, 59-60.
[10] Ks. lisää Bauckham 2013, 33-34.
[11] Bauckham 2013, 32-33.
[12] Bauckham 2013, 40.
[13] Bauckham 2013, 69-70, 74.
[14] Bauckham 2013, 80-82.
[15] Bauckham 2013, 82-83.
[16] Bauckham 2013, 83-85.
[17] Bauckham 2013, 88-89.
[18] Partanen 2011, 49, 55.
[19] Partanen 2011, 92, 94.
[20] Partanen 2011, 104-108.
[21] Partanen 2011, 108-109, 111-112.
[22] Bauckham 2013, 89-90; Partanen 2011, 105, 118-119.
[23] Partanen 2011, 128-131.
[24] Bauckham 2011, 36-37, 89.

 

LÄHTEET

Bauckham, Richard. 2013. New Testament Theology. The Theology of the Book of Revelation. Cambridge: University Press.

Fee, Gordon D. & Stuart, Douglas. 2003. How to Read the Bible for All Its Worth. Grand Rapids, MI: Zondervan.

Partanen, Juha. 2011. Petoja ja merkkejä. Ilmestyskirjan tulkintaa. Keuruu: Aikamedia.

 

Palaa takaisin Opetuksia valikkoon.

Lisätietoja