Malakian kirja

Janne Saarela

2017

Miksi vaivautua?

 

MALAKIAN AJAN TILANNE

* Lukija ehkä haluaa ennen tätä tekstiä tutustua taustatilanteen kattavampaan esittelyyn täällä.

Profeetta malakia joutuu kohdata tilanteen, jossa kansa on syvästi pettynyt siihen millainen heidän paluunsa Babylonian pakkosiirtolaisuudesta omaan maahansa on ollut. Näyttää nimittäin siltä, että se ei ole täyttänyt aiempien profeettojen ennustuksia paluun suuruudesta ja niistä mullistuksista, joita tulisi tapahtumaan (ks. Jes. 40-55/66; Haggai; Sakarja). Sen sijaan, että vieraat kansat valuisivat joukottain Jerusalemiin, Israel on itse vieraan hallitsijan alaisena (1:8). Maasta ei myöskään ole tullut paratiisia (Jes. 51:3), sen sijaan heinäsirkat tuottavat ongelmia, eikä maa tuota täydellistä hedelmää (3:11). Vanhurskaat joutuvat elämään murheellisena ja pahat ihmiset näyttävät menestyvän (3:14—>). Kansaa on kohdannut kriisi siinä, miten Jumalaa olisi palveltava ja onko siitä edes mitään hyötyä (1:2, 13; 2:17; 3:14). Uusi temppeli oli saatu valmiiksi, mutta Jumala ei koskaan oikeastaan näyttänyt palanneen temppeliinsä kunniassaan ja kirkaudessaan kuten Hesekiel oli luvannut (43:4). Lisäksi Haggain suuret lupaukset (520 eKr.) temppeliä koskien odottivat toteutumistaan (Hag. 2:6-9, 20-23). Uskonnolliset toiminnot jatkuivat, mutta kansan elävä uskoa alkoi muuttua kuolleeksi. Into oli poissa. Suuret kysymykset polttivat mieltä: Vieläkö Jumala rakastaa meitä? Vieläkö meidän kannattaa edes yrittää palvella häntä? Moni oli menettänyt uskonsa ja toivonsa. Kaiken kaikkiaan: uusi todellinen Exodus oli viipynyt. 

Tässä tilanteessa Jumala nosti esiin vielä yhden profeetan: Malakian. Hänen profetiansa puhuvat edelleen kaikille niille, jotka elävät odotuksessa ja ehkä jonkinlaisessa pettymyksessä. Onko Jumala todella hylännyt kansansa? Vai oliko kansa pikemminkin tilanteessa, jossa sen tuli katsoa peiliin? Malakia nuhtelee, rohkaisee ja korjaa kansan asenteita muistuttaen, että liiton ehtojen noudattaminen ei ole turhaa. Jumala on liitolleen uskollinen ja Hän tulee pitämään lupauksensa. Ja Hän on tulossa takaisin.

  

MALAKIA PROFEETTANA 

Me emme tiedä Malakiasta itsestään juuri mitään ja kaikki tiedot häntä koskien tulevat tästä kirjasta. Ei edes kirjan ensimmäinen jae identifioi hänen isäänsä tai syntypaikkaansa, kuten monissa muissa profeettakirjoissa on tapana tehdä. Hänen nimensä voidaan kääntää ”minun sanansaattajani” tai ”minun enkelini” (kuten Sak. 1:9, 11).  Malakia-nimistä henkilöä ei löydy mistään muualta VT:sta (sama pätee Joonaan ja Habakukiin), mutta nimi esiintyy katkelmallisessa ruukusta löydettyssä tekstissä, joka on ajoitettu kuningasajan loppupuolelle. Olemme siis tekemisissä oikean nimen kanssa (Hess 2016, 702). Vaikka historian aikana jotkut ovat yhdistäneet Malakian henkilöllisyyden Esraan, on järkevintä nähdä, että Malakia oli itsenäinen henkilö, joka VT:ssa ainoana kantoi nimeä Malakia. Jakeen 1:1 mukaan Jumalan sana tuli "Malakian kautta" ja tämä on tavallinen viittaus todelliseen henkilöön mm. Haggain kirjassa (1:1).

Kirja itsessään ei suoraan mainitse minä ajanjaksona Malakian toiminta tapahtui. Emme siis löydä jakeita joissa lukee "sen ja sen aikana tapahtui näin...". Mutta muutamia vihjeitä on toki olemassa. Ensinnäkin jakeessa 1:8 oleva sana ”maaherra” (hepr. peha) viittaa pakkosiirtolaisuuden jälkeiseen aikaan. Haggain kirjassa (1:1) sanalla kuvataan Serrubbaabelia ja sama sana toimii Nehemian tittelinä (Neh. 5:14). Lisäksi, koska (a) kirjassa ei ole mitään mainintaa temppelin rakentamisesta, ja (b) koska uhrimenot ovat parhaillaan käynnissä ja niistä on tullut kuivaa rutiinia, on pääteltävä, että jonkin aikaa on kulunut siitä, kun uusi temppeli oli valmistunut vuonna 516 eKr. Kirjassa kuvattu aika muistuttaa monella Esran ja Nehemian aikaista elämää. Esimerkiksi monet synnit, joita kirjassa mainitaan löytyvät myös Esra-Nehemiassa: 

  1. Seka-avioliitot (Mal. 2:11-15 / Esra 9:1-2 / Neh. 13:1-3, 23-27)
  2. Kymmenyksien laiminlyöminen (Mal. 3:8-10 / Neh. 10:32-39; 13.10-14)
  3. Korruptoituneet papit (Mal. 1:6-2:9 / Neh. 13:1-9)
  4. Sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus (Mal. 3:5 / Neh. 5:1-13)

Näistä syistä tutkijoiden keskuudessa vallitsee yksimielisyys siitä, että profeetta Malakia toimi Esran ja Nehemian aikalaisena. Mutta jos haluamme kysyä tarkempia kysymyksiä, kuten toimiko Malakia ennen vai jälkeen Esraa ja Nehemiaa, erimielisyydet nousevat esille. Jotkut sanovat, että koska Malakian kirjassa ei ole mainintaa toiminnoista, joita on mainittu Esran (10:3) ja Nehemian (13:23-27) kirjassa, Malakian toiminta olisi tapahtunut juuri ennen heitä. Koska Esra saapui Jerusalemiin vuonna 458 eKr., Malakian toiminta olisi sijoitettava heti 500-luvun jälkeen. Malakia toimi profeetta Haggain ja Sakarjan jälkeisenä aikana mutta ennen Esraa ja Nehemiaa. Tämä selittäisi mm. sen, että hän joutui ottaa kovasti kantaa seka-avioliittoihin, jotka Esran ja Nehemian aikana oli jo hoidettu pois pelistä. Suurin osa tutkijoista toteaa, että kirja on kirjoitettu vuosien 475-450 eKr. välillä.

 

KIRJA

Kirjan yhtenäisyys ei ole kyseenalainen ja sen punainen lanka kulkee läpi teoksen. Erityisesti väittely kansan ja Jumalan välillä leimaa kaikkia aiheita. Suuret kysymykset siis kulkevat läpi kirjan, mm: 

  • ”Mutta te sanotte: ’Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?’” (1:2)
  • "Missä asiassa meidän on käännyttävä?" (3:7)
  • ”Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.” (3:14). 

Kaikkiin kysymyksiin kansa saa Jumalan antaman vastauksen profeetan kautta. 

Mainittakoon, että LXX (kreikankielinen VT-käännös) on muuttanut viimeisen kolmen jakeen järjestyksen seuraavasti: 5, 6, 4. Tarkoitus oli ehkä tehdä kirjan lopusta vähemmän uhkaava. Kirjan loppu yhdistää mielenkiintoisella tavalla lain (Mooseksen) ja profeetat (Elian), joka osoittaa, että ainakin laki ja profeetat olivat tänä aikana isona kokonaisuutena olemassa.

 

SANOMA 

Kirja alkaa muistutuksella siitä, että Jumala rakastaa kansaansa ja se päättyy kehotukseen noudattaa liiton ehtoja eli Mooseksen lakia. On merkittävää, että kirjan 55:stä jakeesta kaiken kaikkiaan 45/47:ssä Jumala puhuu kansalle minä-muodossa. Jumala on tehnyt kansansa kanssa liiton ja siksi Israel on Hänen poikansa (1:6; 3:17). Jumala haluaisi ennen kaikkea siunata poikaansa ja antaa sille kaikkea hyvää (3:10-12). Kansan tulee elää pappiskansana, joka elää todeksi Jumalan sanan (2:5-7). Mutta kahdesti profeetta joutuu todeta, että kansan synti on rikkonut liiton: 

  • Mutta te olette poikenneet tieltä, olette opetuksellanne saattaneet monet kompastumaan, olette turmelleet Leevin liiton, sanoo Herra Sebaot. (2:8)
  • Miksi me olemme uskottomat toinen toisellemme ja rikomme isiemme liiton? (2:10)

Kansa teki kaikkea muuta kuin vastasi rakastavasti Jumalan huolenpitoon. Tämä kosketti sekä kansaa että pappeja (1:13). Kansa siis ennenkaikkea epäonnistui Jumalan rakastamisessa. Tämä johti lopulta vääjäämättömästi siihen, että he eivät kyenneet rakastamaan muita ihmisiä. Pahimpina esimerkkeinä olivat miesten ottamat avioerot vaimoistaan ja uudet avioliitot pakananaisten kanssa.: ”Sillä Juuda on häväissyt Herran pyhäkön, jota Herra rakastaa, ja on ottanut avioksi vieraan jumalan tyttäriä.” (2:11) Koska pakanat palvoivat muita jumalia, suhde heidän kanssaan johti oman Jumalan hylkäämiseen. Siksi profeetta syyttä kovalla kädellä miehiä, jotka ovat hylänneet nuoruutensa vaimon (2:14). Vaikka Jumala on Isä, Hän on myös Herra ja Valtias, joka ei siedä vääryyttä (1:6, 14). Tämän tasapainon oppiminen omassa uskonelämässä on edelleen jokapäiväinen haaste. 

Mielenkiintoista kyllä, myös Malakia vilauttaa tulevia aikoja, jolloin pakanat pääsevät uudella tavalla osalliseksi Jumalan palvomisesta: 

Sillä auringon noususta hamaan sen laskuun on minun nimeni oleva suuri pakanain seassa, ja joka paikassa uhrataan ja tuodaan minun nimeni kunniaksi puhdas ruokauhri. Sillä minun nimeni on oleva suuri pakanain seassa, sanoo Herra Sebaot. (1:11) 

Jumala itse palaisi pian temppeliinsä ja se tietäisi toisaalta pelastusta, toisaalta tuomiota (luku 3). Profeetta ei puhu mitään muiden kansojen tuomiosta: huomionkohteena on pelkästään Hänen oma kansansa.

  

RAKENNE 

Kirjan luku- ja jaejako ei vastaa kirjan todellista rakennetta, joka rakentuu kuudesta osiosta. Lisäksi eri käännöksiä lukevat voivat huomata, että 1933-käännös sisältää 4 luvussa kuusi jaetta, mutta 1992-käännöksessä nämä kuusi jaetta ovat luvun 3 lopussa (jakeet 19-24). Syy tähän eroavuuteen on se, että heprealaisessa Raamatussa jakeet sisältyvät lukuun 3, mutta LXX tekee niistä oman luvun. Käännökset seuraavat näitä kahta vaihtoehtoa. Tässä kirjan rakenne:

 

1:1 Aloitus 

I 1:2-5: Kiista 1: Jumalan rakkaus

II 1:6-2:9 Kiista 2: Viallisten uhrien uhraaminen

A 1:6-14: Syytös

B 2:1-9: Tuomio

III 2:10-16: Kiista 3: Seka-avioliitot ja avioero (perhe-elämän tärkeys)

IV 2:17-3:5: Kiista 4: Oikeudenmukainen Jumala on tulossa

V 3:6-12: Kiista 5: Paluu Jumalan luo (Jumala haluaa siunata)

VI 3:13-4:3: Kiista 6: Ne jotka pelkäävät Jumalaa

4:4-6: Kaksi jälkisanomaa: laki ja profeetat

 

Kuusi väittely-osuutta

Kirja rakentuu siis kuuden väittelyn varaan kansan ja Jumalan välillä. Kannattaa laittaa merkille miten jokaisessa osiossa profeetta jossain kohden lainaa kansan kysymyksiä, joihin he myös saavat vastauksen. Jumala on pettynyt kansaansa, mutta kansa valittaa, että Jumala ei rakasta heitä (1:2-5). Jumalan vastaus on se, että he ovat ylenkatsoneet Häntä (1:6-2:9; 2:10-16). 

Toisessa osassa Jumala kahdesti kuulee heidän valituksena siitä, että Hän ei muka tee mitään pahuudelle ja epäoikeudenmukaisuudelle (2:17-3:5; 3:13-4:3). Jumala kiinnittää huomiota erityisesti heidän epäoikeudenmukaisuuteensa (3:6-12). Lisäksi se varoittaa, että Herran päivä on tulossa (3:1-4; 3:17-4:3).

Läpi kirjan toistuu seuraavanlainen toisto:

  • Jumala julistaa kansaa vastaan
  • Kansa kysyy: miten niin?
  • Jumala vastaa ja muistuttaa omista teoistaan menneisyydessä tai osoittaa heidän teot, jotka osoittavat heidät syylliseksi 

Jakeen 3:14 valitus ”Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä” on hyvä osoitus kansan surullisuudesta ja pettymyksestä maahan paluun jälkeen. Siksi kirja alkaa Jumalan rakkauden kyseenalaistamisella. Jumala osoittaa, että Hän kyllä rakastaa kansaa, mutta ongelma on siinä, että he eivät rakasta Häntä. Papit ovat viallisia ja kansa elää synnillistä elämää rikkoen Mooseksen lakia. Myöhemmin kansa puhuu hyvin kyynisesti niistä, jotka elävät oikeudenmukaisesti. Kansa ei maksa papeille kannatusta ja köyhät jäävät vaille huomiota (4. Moos. 18:21-32; 5. Moos. 14:28-29). Kirjan loppu keskittyy Jumalan paluuseen: se tuo mukanaan tuomion väärille ja pelastuksen uskolliselle jäännökselle. ”Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte (3:1). Uusi testamentti tarttuu olennaiselta osalta tähän varoitukseen, erityisesti Markuksen evankeliumi. Jumala palasi temppeliinsä Jeesuksessa.

 

KOMMENTAARI

 

1:1 Aloitus 

”Ennustus, Herran sana Israelille, Malakian kautta.”

 

Kuten aiemmin todettu, tämä jae ei juurikaan auta profeetan identifioimisessa. Se kertoo meille vain nimen, joka ei ole tunnettu mistään muualta Vanhasta testamentista. 

Kirja alkaa sanalla ”massa'” (sanoma), joka on juuri sama sana, jolla Naahum ja Habakuk aloittavat kirjansa, ja jolla myös profeetta Jesaja aloittaa tuomionsanomansa muita kansoja vastaan (13-23). Malakian kirjassa Jumalan tulemus ja tuomio ovat todella lähellä. Kannattaa myös huomata, että sanoma suunnataan Israelille. Kun valtakunta jakautui Salomon ajan jälkeen, termi Israel viittasi siitä edespäin nimenomaan pohjoisessa asuviin 10 Isrelin heimoon. Kaksi etelässä asuvaa heimoa kulkivat nimellä Juuda. Pakkosiirtolaisuuden jälkeisessä ajassa termiä kuitenkin käytetään kuvaamaan palannutta kanssa. (Kirjassa esiintyy kuitenkin myös termi "Juuda".) Sanan "Israel" käyttäminen tässä kuitenkin painottaa kansaa teologisena jatkumona aiemmille sukupolville. Malakian yleisönä ovat juutalaiset, jotka asuivat Jerusalemissa ja sen ympäristössä. Paikka oli kuitenkin osa Yehudin provinssia, koska Persia oli jakanut kuningas Dareioksen aikana (522-486 eKr.) valtakunnan 20:een eri provinssiin. 

Vaikka Malakia tarkoittaa "sanansaattajaa", häntä ei saa seata jakeen 3:1 sanansaattajaan. 

  

I 1:2-5: Kiista 1: Etuoikeutettu kansa (Jumalan rakkaus)

     --> Jumala rakastaa kansaansa, koska Jumala teki Edomille mitä teki.

 

2. Minä olen teitä rakastanut, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?" Eikö Eesau ollut Jaakobin veli, sanoo Herra, ja Jaakobia minä rakastin, 3. mutta Eesauta minä vihasin; ja minä tein hänen vuorensa autioiksi ja annoin hänen perintöosansa erämaan aavikkosusille. 4. Jos Edom sanoo: "Me olemme ruhjotut, mutta me rakennamme rauniot jälleen", niin Herra Sebaot sanoo näin: He rakentakoot, mutta minä revin maahan; ja heidän nimensä olkoon: "jumalattomuuden maa" ja "kansa, johon Herra on vihastunut iankaikkisesti". 5. Ja teidän silmänne saavat nähdä sen, ja te sanotte: "Herra on suuri Israelin rajojen ulkopuolellakin". 

 

Koska sanoma suunnataan Israelille, on sopivaa, että profeetta muistuttaa kansan jatkuvuudesta. Jumala rakastaa edelleen kansaansa, jonka kanssa Hän on tehnyt liiton. Koska kansan oma rakkauselämä varsinkin perheiden keskellä oli surkastunut (kuten tulemme huomaamaan luvussa 2) se johti Jumalan rakkauden kyseenalaistamiseen.  

Monet ajattelevat, että Jumalan rakkaus tulee ensimmäisen kerran esille vasta Uudessa testamentissa. Tämä ei pidä paikkansa. Jumalan rakkaus kansaansa kohtaan on selvä asia aina Aabrahamin kutsumisesta saakka (1. Moos. 12; 17). Esimerkkejä on paljon. Esimerkiksi 5. Mooseksen kirja toteaa: ”Koska hän siis rakasti sinun isiäsi ja valitsi heidän jälkeläisensä itselleen ja itse suurella voimallaan vei sinut pois Egyptistä…” (4:37). ”Ei Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat, vaan sen tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne; niin Herra vei teidät pois väkevällä kädellä ja vapahti sinut orjuuden pesästä, faraon, Egyptin kuninkaan, käsistä.” (7:7-8). Koska Jumala oli ensin rakastanut heitä, kansan tuli rakastaa Jumalaa (5. Moos. 5:10). Hoosea sanoi saman asian: "Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä." (11:1) Mutta nyt kansa on kyseenalaistanut Jumalan rakkauden ja profeetan on annettava heille siitä todisteita. Tässä kohden me kohtaamme kansan ensimmäisen kysymyksen: "miten olet rakastanut meitä?"

”Eikö Esau ole Jaakobin veli?”, kysyy profeetta/Jumala. Vastaus on tietenkin ”On”. Itse asiassa he olivat kaksoset! Heillä molemmilla oli sama mahdollisuus päästä mukaan Aabrahamin liiton jatkeeksi ja itse asiassa Eesaulla oli esikoiena etumatka. (Ks. 1. Moos. 25.) Mutta Jumala valitsi Jaakobin. Jaakobissa ei itsessään ollut juuri mitään enemmän rakastettavan arvoista kuin Eesaussa, koska hän oli henkeen ja vereen pettäjä. Jaakobin ja Eesaun välille tuli riita ja myöhemmin Eesaun jälkeläiset eli edomilaiset aiheuttivat Israelille paljon ongelmia. Malakia puuttii erityisesti yhteen historialliseen tilanteeseen.  

Edomilla oli ollut omat kuninkaansa kauan ennen kuin Israel sai omansa (1. Moos. 36:31-->). Mutta kun tulemme hetkeen jolloin Jerusalemia hävitettiin, edomilaiset olivat ensimmäisenä auttamassa vihollisia (babylonialaisia) ja lisäämässä Israelin (Juudan) tuskaa. Kuten Psalmissa 137 lauletaan: "Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: 'Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!" (137:7). Juuri tästä syystä profeetta Obadja tuomitsi Edomin kansan rajusti. Jumala ”vihasi” Eesauta ja rakasti Jaakobia. Tässä meidän täytyy olla tarkkana. Termit täytyy tulkita liiton valossa. Jumalan oli pakko valita vain toinen, ja Hän valitsi Jaakobin. Kyse ei ole tunneperäisestä vihasta, joka meille ihmisille on turhankin tuttua, vaan yksinkertaisesti valinnasta. Siksi jotkut tutkijat sanovat, että jae tulisi kääntää ajatuksella ”annoin itseni Jaakobille, mutta en ottanut mukaan Eesauta.” Myöhemmin Eesaun jälkeläiset ansaitsivat itselleen tuomion edelläkuvatulla vihamielisellä käytöksellään ja he saivat osakseen Jumalan tuomion. 

Malakian julistusaikana Jerusalemin temppeli oli pystytetty uudelleen noin 60-70 vuotta aiemmin. Samana aikana nabatealaiset olivat tulleet aavikolta ja hyökänneet edomilaisten kimppuun, jotka siis asuivat maantieteellisti katsottuna kaakkoon Israelista (1 Makk. 5:25). Edomilaisia joutui poistumaan omalta maaltaan Negeviin. Paikka tunnetaan myöhemmin nimellä Idumea (1 Makk. 4:29; 5:65; Mark. 3:8) ja sen pääkaupunkina oli Hebron. Nabatelaisten hyökkäyksen ajankohta ei ole tarkassa tiedossa, mutta se on voinut tapahtua noin 500-luvulla eKr. eli juuri ennen Malakian toimintaa. Jumala oli siis juuri osoittanut, että Hän ei jätä Edomia rankaisematta! Siksi Jumala sanoo ”minä tein hänen vuorensa autioiksi ja annoin hänen perintöosansa erämaan aavikkosusille.” Jakeen 4 kieli heijastaa edellisten profeettojen tuomionsamonaa Edomille (Jooel 3:19; Hes. 35:3-4). Edomin on myöskin turha kuvitella palaavansa omaan paikkaansa jälleenrakentamaan kaupunkia (jae 4). Siksi Israelin kansan tulee riemuita, koska Jumala on antanut heille valtavan tilaisuuden: he ovat palanneet maahansa ja jälleenrakentaneet temppelin ja kaupungin muurin. Israelin tulee olla kiitollinen, koska Edomia kohtaan Jumala oli vihastunut lopullisesti! (Malakia on varmasti tuntenut Hesekielin profetian Edomia vastaan (luku 35.)

Jae 5 kiinnittää huomiota siihen, että Jumala hoitaa asioita myös Israelin rajojen ulkopuolella, kuten Edomin tapaus osoittaa.

Kaiken kaikkiaan Jumalan vastaus kansan kysymykseen on selvä. Hän oli raivannut pois tieltä kansan, joka oli jo pitkään tuottanut Israelille monenlaisia hankaluuksia. Vaikka Jumala oli ensin antanut Edomille oman paikan, jossa elää (5. Moos. 2:2-4), tämä lupaus oli nyt peruunut heidän jatkuvan väkivaltaisuuden vuoksi. 

 

II 1:6-2:9 Kiista 2: Viallisten uhrien uhraaminen (Etuoikeutettu pappeus)

--> Tämä osio on kaikkein pisin, koska se puuttuu pappien työskentelyyn. Papit olivat osaltaan korvaamassa kuninkaan poissaoloa, joten heidän toimintansa oli erityisen merkittävää. Ihmisten perhe-elämä toimii vertauskuvana kansan ja Jumalan yhteydestä.

A 1:6-14: Syytös

6. Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni? sanoo Herra Sebaot teille, te papit, jotka pidätte halpana minun nimeni. Mutta te sanotte: "Miten me olemme pitäneet halpana sinun nimesi?" 7. Siten, että tuotte minun alttarilleni saastutettua leipää. Mutta te sanotte: "Miten me olemme sinut saastuttaneet?" Siten, että sanotte: "Herran pöytä on halpana pidettävä". 8. Ja kun te tuotte uhriksi sokean eläimen, niin se muka ei ole paha! Ja kun tuotte ontuvan ja sairaan, niin se muka ei ole paha! Vie se maaherrallesi: mielistyykö hän sinuun, ja onko hän sinulle suosiollinen? sanoo Herra Sebaot. 9. Ja nyt: lepyttäkää Jumalaa, että hän meitä armahtaisi. Tällaista on teidän kädestänne tullut: olisiko hän teille suosiollinen? sanoo Herra Sebaot. 10. Jospa olisi teidän joukossanne joku, joka sulkisi ovet, ettette pitäisi tulta minun alttarillani turhaan! Ei ole minulla mielisuosiota teihin, sanoo Herra Sebaot, enkä minä mielisty ruokauhriin, joka tulee teidän kädestänne. 11. Sillä auringon noususta hamaan sen laskuun on minun nimeni oleva suuri pakanain seassa, ja joka paikassa uhrataan ja tuodaan minun nimeni kunniaksi puhdas ruokauhri. Sillä minun nimeni on oleva suuri pakanain seassa, sanoo Herra Sebaot. 12. Mutta te häpäisette sen, kun sanotte: "Herran pöytä on saastutettu, ja sen hedelmän syönti on halpana pidettävä". 13. Ja te sanotte: "Mikä vaiva!" ja ylenkatsotte sen, sanoo Herra Sebaot, ja tuotte ryöstettyä, ontuvaa ja sairasta - tuotte uhrilahjaksi. - Minäkö mielistyisin ottamaan sen teidän kädestänne? sanoo Herra. 14. Kirottu olkoon pettäjä, jolla on laumassaan koiraspuoli ja joka on luvannut sen, mutta uhraakin Herralle viallisen. Sillä suuri kuningas olen minä, sanoo Herra Sebaot, ja minun nimeni on peljättävä pakanain seassa.

 

Perusongelma esitetään jakeessa 1:6. Ajan sosiaalisia käytösmalleja hyväksikäyttäen Jumalaa verrataan talon isännäksi, jossa Israel on hänen poikansa. Pojan ja palvelijan tehtävä on kunnioittaa talon isäntää (2. Moos. 20:12). Jumalan ja Israelin Isä-poika -suhde toi mukaan erityisaseman kansalle, mutta myös erityisen vastuun. Miten paljon enemmän Israelin tulisi siis kunnioittaa Jumalaa omana Isänään! He ovat kuitenkin käyttäytyneet väärin tuomalla vääränlaista ruokaa pitopöytään. Papit eivät rakasta Jumalaa, koska he uhraavat viallisia eläimiä, jotka laki oli kieltänyt (3. Moos. 22:17-25). Tämä oli yksi iso syy sille, että papit olivat saaneet jopa kansan lankeamaan, koska he olivat hyväksyneet tällaisia uhreja (2:8). Jakeiden 1:10-14 mukaan olisi parempi sulkea koko temppeli, kuin osoittaa tällaista väheksymistä Jumalaa kohtaan Nyt Jumalan nimi tulee pilkatuksi maailmalla ja siksi pappien olisi syytä muuttaa käytöstään (2:1-9) Huomaa, että "Minun nimeni" esiintyy jakeissa 1:6-2:9 kahdeksan kertaa.

Edellä selitetty vertauskuva toimii entistä paremmin, koska suurimmalla osalla papeista oli omia lapsia. He tietenkin odottivat ja olettivat, että lapset kunnioittavat heitä isänään. Tämä oli myös Mooseksen lain selvä käsky (5. käsky). Malakia petaa selvästi petiä valmiiksi sanomalleen. Jumalan suhdetta omaan kansaansa kuvataan Isä-poika -suhteena jo ennen kuin kansa on vapautettu Egyptistä: ”Sano silloin faraolle: 'Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani.” (2. Moos. 4:22) Myös profeetta Hoosea tartuu tähän huomioon: ”Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.” (11:1) Jopa Jesaja, profeetoista suurin, aloitti sanomansa muistuttamalla kansaa siitä, että hän on Jumalan lapsi (1:2). Malakia kuitenkin näkee pinnan alle. Papit ovat vajonneet alas, koska he ovat unohtaneet ja laiminlyöneet tämän asian. Kansa ei elänyt kuten Jumalan Pojan tulisi elää.

Jakeissa 7-8 on kyseessä eläinuhrit. Jumalalle täytyi lain mukaan uhrata vain parasta (2. Moos. 12:5; 3. Moos. 1:3, 10; 22:18-25; 5. Moos. 15:21). Nyt papit kuitenkin etsivät käsiinsä sokeita ja rampoja eläimiä! Siksi profeetta kysyy, ”kuka teistä uskaltaisi viedä samanlaisen lahjan kansanne hallitsijalle?!” Aivan: ei kukaan. (Profeetta ei tarkoita ”pöydällä” pöytää, jonka päällä leipiä säilytettiin, koska kyseessä ovat eläinuhrit. Hän puhuu pöydistä, koska vertauskuva jatkuu johdonmukaisesti. 

Jakeessa 10 profeetta laukoo kovia sanoja: olisi parempi ”sammuttaa valot” ja sulkea temppelin ovet lopullisesti, kuin uhrata viallisia eläimiä alttarilla! Profeetan mukaan tällaisista uhreista ei ole mitään hyötyä ja ne johtavat vain vääränlaiseen rauhaan Jumalan edessä. (Ovet johtivat pihalle, jossa papit hoitivat uhritoimituksia, ja jossa myös edellämainitut pöydät olivat.) Myöhemmin Jeesuksen aikana erämaassa toiminut Qumran-yhteisö vetosi tähän jakeeseen, kun se syytti Jerusalemin temppelin papistoa väärästä jumalanpalveluksesta. 

Jae 11 on vaikeasti tulkittavissa. Profeetta näyttäisi ajautuvan ristiriitaan väittäessään, että temppeliä ei tarvittaisi oikean uhrin uhraamiseksi. Jotkut ovat jopa tulkinneet jakeen niin, että profeetan mielestä pakanakansojen omat uhrirituaalit ovat osoitettu todelliselle Jumalalle. Lause ”auringon noususta hamaan sen laskuun” on tuttu muualta VT:stä (Ps. 50:1; 113:3; Jes. 45:6; 59:19) ja sillä painotetaan Jumalan suvereenisuutta yli koko maanpiiriin. Profeetta katsoo tässä hetkessä tulevaisuuteen. Tulisi aika, kun pakanat tulisivat tuntemaan Israelin Jumalan. Itsessään tämä ajatus ei tietenkään ollut uusi, koska se oli esillä jo Jesajan ennustuksissa (2:2-4; 11:10; 42:6; 49:6; 55:3-5; 66:18-21). Samantapainen ajatus löytyy myös Hesekieliltä (36:23; 37:28; 38.23; 39:7). Malakia vain menee pidemmälle väittäessään, että pakanoiden toiminta ei olisi riippuvainen leeviläisten uhrirituaaleista Jerusalemissa. Sen sijaan, että uhreja uhrattaisiin ainoastaan Jerusalemissa, uhreja uhrattaisiin useassa eri paikassa! Lisäksi nämä uhrit tulisivat olemaan puhtaita, eivät vääristyneitä kuten Malakian sukupolven aikana. Myöhemmin huomaamme samanlaisen lupauksen, jonka mukaan Jumala lupaa puhdistaa uhripalveluksen uudelleen (3:3-4).

Jakeet 13-14 hyökkäävät vielä pappien vääränlaisten uhrieläinten kimppuun. Tässä näyttäisi olevan kyseessä vapaaehtoinen uhri, jonka kansalainen sai uhrata kiitollisuudestaan. Eläimen piti kuitenkin olla urospuolinen: 

”Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja kaikille israelilaisille ja sano heille: ’Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista Israelissa tuo polttouhriksi uhrilahjansa, olipa se mikä hyvänsä lupausuhri tai vapaaehtoinen uhri, jonka he tuovat Herralle, niin tuokaa sellainen uhri, että hänen mielisuosionsa tulee teidän osaksenne: virheetön urospuoli raavaista, lampaista tai vuohista. Mutta yhtään eläintä, jossa on vamma, älkää tuoko, sillä siitä hänen mielisuosionsa ei tule teidän osaksenne.’” (3. Moos. 22:18-20)

Jokainen, joka rikkoi näitä käskyjä, oli kirottu. Kirous-teema täytyy ymmärtää laajemmassa mielessä, liittosiunauksia ja -kirouksia vasten (5. Moos. 28-30). Läpi VT:n näkyy miten Jumalan nimi ”on peljättävä pakanain seassa”. Voisimme mainita esimerkkeinä portto Raahabin (Joos. 2:9-11), moabilaisen Ruutin (Ruut. 1:16), niiniveläiset, jotka tekivät parannukset (Joona 3:5-9), babylonialaiset ja persialaiset ruhtinaat, kuten myös Faraon.

 

B 2:1-9: Tuomio

1. Ja nyt teille tämä käsky, te papit! 2. Jos ette kuule ja paina sydämeenne, niin että annatte kunnian minun nimelleni, sanoo Herra Sebaot, lähetän minä teitä vastaan kirouksen ja kiroan teille suodut siunaukset. Minä olenkin ne jo kironnut, sillä te ette ole painaneet tätä sydämeenne. 3. Minä kiellän teiltä jälkeläiset, ja minä viskelen rapaa teidän kasvoihinne, teidän juhlauhrienne rapaa, ja siihen teidät itsenne kannetaan. 4. Ja te tulette tietämään, että minä olen lähettänyt teille tämän käskyn, jotta minun liittoni Leevin kanssa pysyisi, sanoo Herra Sebaot. 5. Minun liittoni hänen kanssansa oli elämä ja rauha, ja minä annoin sen hänelle peloksi; ja hän pelkäsi minua, vapisi minun nimeni edessä. 6. Oikea opetus [Tora] oli hänen suussansa, eikä vääryyttä tavattu hänen huuliltansa. Rauhassa ja vakaasti hän vaelsi minun kanssani, ja monet hän käänsi pois pahoista töistä. 7. Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja. 8. Mutta te olette poikenneet tieltä, olette opetuksellanne [Tora] saattaneet monet kompastumaan, olette turmelleet Leevin liiton, sanoo Herra Sebaot. 9. Niinpä minäkin teen teidät halpana pidetyiksi ja alhaisiksi kaiken kansan edessä, koska te ette ole pitäneet minun teitäni, vaan olette olleet puolueelliset opetuksessa.

 

Malakia osoittaa nyt papeille tuomion sanat. Jae 2 osoittaa, että aika alkaa olla päättymässä parannuksen tekoa varten. Uudelleen mainitut kiroukset täytyy ymmärtää liittoehtoja vasten (5. Moos. 28-30). Kyseessä ei ole mikään yllätys, vaan ajatus on sisäänsidottu lain ehtoihin. Kirouksen uhka on vakava, koska papit ovat vaarassa menettää jälkeläisten mahdollisuuden. Henkilökohtaisesti pidän 92-käännöksestä jakeessa 3: ”Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne.” Uhrieläimen mahan sisältö täytyi erottaa pois ja polttaa Jerusalemin ulkopuolella (2. Moos. 29:14; 3. Moos. 4:11). Toisin sanoen, Jumala oli niin vihainen, että papit olivat nyt vaarassa joutua itse näiden sisälmysten kanssa pois Jumalan läsnäolosta, ulosheitetyiksi! 

Mitä tulee jakeeseen 4, niin Mooses ja Aaron olivat Leevin heimosta (2. Moos. 2:1—>; 4:14) ja juuri Leevin heimoon kuuluvat hoitivat kansan rangaistuksen kultaisen sonnin palvomisesta (2. Moos. 32:26-29; 5. Moos. 33:8-11). Siinä hetkessä Mooses sanoi heille: ”Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan, ja siksi te saatte tänään siunauksen.” Jeremia (33:21) viittaakin Jumalan ja leeviläisten liittoon päivänselvänä asiana. Läpi VT:n Jumala tunnettiin siitä, että Hän ei riko liittoaan (3. Moos. 26:44; Tuom. 2:1) toisin kuin ihmiset (Jes. 24:5; 33:8; Jer. 11:10; Hes. 44:7). Kuuluisimpana lienee Jeremian kautta annettu lupaus:

Näin sanoo Herra: Minä olen tehnyt liiton päivän ja yön kanssa, antanut niille säädökseni, ja niin ne tulevat ja menevät ajallaan. Yhtä mahdotonta kuin teidän on rikkoa tätä liittoani, 21 yhtä mahdotonta on se, että minun liittoni palvelijani Daavidin kanssa rikkoutuisi. Minä olen luvannut, että hänen valtaistuimellaan aina hallitsee hänen jälkeläisensä. Rikkoutua ei voi myöskään minun liittoni leeviläisten pappien kanssa, jotka toimittavat minulle palvelusta. (33:20-21)

Pappien tehtävä oli tutkia lakia, opettaa sitä ja elää sen mukaan. Tämä oli mm. Esran tehtävä (7:10). Mielenkiintoinen on maininta siitä, että ”hän vaelsi minun kanssani”. Adam ja Eeva kävelivät Jumalan kanssa paratiisissa ja Eenok käveli Jumalan kanssa (1. Moos. 5:22). Myös Nooasta mainitaan samaa (6:9). Pappien tuli osata Jumalan laki ja vaeltaa sen mukaan (2. Moos. 17:9; 5. Moos. 33:10), mutta esimerkiksi Hoosean aikana papit olivat menettäneet otteensa lain tuntemiseen (Hoose. 4:6). Esran ja Nehemian aikana papit olivat kuitenkin vielä opettaneet kansalle lakia menestyksekkäästi (Neh. 8:7, 8, 11). Siksi papit olivat Jumalan sanansaattajia ja sen tulkitsijoita. Tehtävä oli erityisen arvokas. (Myös profeetta Haggaita oli nimitetty samalla tittelillä, Hag. 1:13.) 

Surullisen kuuluisa ”Mutta” tulee jakeessa 8. Tähän kaikkeen papit olivat kutsuttu, mutta he olivat poikenneet Jumalan teiltä. Väärä opetus saattoi monet kompastumaan. Pahempaa tuskin voi papille tapahtua, jonka tehtävänä on opetuksillaan vahvistaa Jumalan kansaa, mutta jonka työ saa aikaan vastakkaisen lopputuloksen. Jaakob ei myöhemmin turhaan sanonut ”älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” (Jaak. 3:1) Tämä kaikki johti leeviläisten liiton turmeltumiseen. Tämä tarkoittaa ennenkaikkea moraalista turmelusta.

 

III 2:10-16: Kiista 3: Seka-avioliitot ja avioero (perhe-elämän tärkeys)

     --> Kansa hylkää omat vaimonsa ottaakseen vierasmaalaisen naisen vaimokseen.

10. Eikö meillä kaikilla ole sama Isä? Eikö sama Jumala ole meitä luonut? Miksi me olemme uskottomat toinen toisellemme ja rikomme isiemme liiton? 11. Juuda on ollut uskoton, Israelissa ja Jerusalemissa on tehty kauhistus. Sillä Juuda on häväissyt Herran pyhäkön, jota Herra rakastaa, ja on ottanut avioksi vieraan jumalan tyttäriä. 12. Hävittäköön Herra siltä mieheltä, joka tämän tekee, Jaakobin majoista valvojan ja vastaajan ja Herran Sebaotin uhrilahjan tuojan. 13. Ja toiseksi te olette tehneet tämän: olette saattaneet Herran alttarin peitetyksi kyynelillä ja itkulla ja huokauksilla, niin ettei hän enää käänny uhrilahjojen puoleen eikä mielisty ottamaan mitään teidän kädestänne. 14. Mutta te sanotte: "Minkätähden niin?" Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi. 15. Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä. "Mutta kuinkas se yksi - ?" Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. - Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle. 16. Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat. 

 

Tässä jaejaksossa yhdistyy muutama eri teema samaan pakettiin. Profeetta puuttuu kansalliseen identiteettiin ja tsoomaa sitten tarkemmin itse kunkin omaan perheeseen. Kuva siis muuttuu laajasta yksityiskohtaiseen. Sekä kansallisessa että perheellisessä teemassa on kysymys liitosta. Liiton rikkominen on äärimmäisen paha teko.

Jakeen 10 kysymys täytyy tulkita omassa asiyhteydessään. Kenestä on kyse? Koska liitto on niin vahvasti esillä, on parasta tulkita jae siten, että ”isä” on Aabraham tai hänen poikansa Jaakob, joka oli jo esillä luvussa 1. Jo Jesaja sanoi aikoinaan ”Katsokaa Aabrahamia, isäänne” (51:2). Israel oli  tietenkin saanut alkunsa näistä patriarkoista: Aabrahamista, Iisakista ja Jaakobista. Luominen ja Jumalan isyys liitetään yhteen Israelin kohdalla muutamissa Vanhan testamentin teksteissä:

Eikö hän ole sinun isäsi, joka sinut loi? Hän sinut teki ja valmisti. (5. Moos. 32:6)

Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. (Jes. 64:8)

Kansan häpeällinen käytös, jonka yksityiskohdista mainitaan seuraavissa jakeissa, häpäisi liiton Israelin ja Jumalan välillä. Ensin pappeja syytettiin leeviläisten liiton rikkomisesta, nyt israelilaisia syytetään Jumalan liiton rikkomisesta. Jälleen meillä on siis käsissämme yksi liitto, joka on rikottu. 

Jakeessa 11 profeetta tsoomaa katseensa pienempään liittoyksikköön, perheeseen. Vuosisatojen ajan Israelin kansalla oli vaikeuksia muiden kansojen kanssa. On muistettava, että Jumala ei vastustanut seka-avioliittoja etnisistä syistä siinä mielessä, että Hän olisi ”rasisti”. Onhan Jumala luonut KAIKKI ihmiset omaksi kuvakseen! Syy on uskonnollinen ja se liittyy jälleen laajempaan asiayhteyteen: liittoon, jonka Jumala oli solminut Israelin kanssa. Kuitenkin jo 2. Mooseksen kirja toteaa, että Egyptistä lähdön aikana kansan joukossa lähti paljon sekakansaa (12:38). He kuitenkin (miehet) ympärileikkasivat itsensä ja sitoutuivat noudattamaan liiton ehtoja. He olivat täten osa Israelin kansaa. Mutta ympärileikkaus oli ehto: 

”Ja jos joku muukalainen asuu sinun luonasi ja tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, niin ympärileikkauttakoon kaikki miehenpuolensa ja sitten käyköön sitä viettämään ja olkoon silloin niinkuin maassasyntynyt. Mutta yksikään ympärileikkaamaton älköön siitä syökö.” (2. Moos. 12:48. Ks. myös 4 Moos. 9:14). 

Myöhemmin Boas otti vaimokseen moabilaisen Ruutin (josta tuli Jeesuksen kantaäiti), mutta hän oli hylännyt omat jumalansa ja palvoi Israelin Jumalaa (ks. Ruutin kirja). Ongelma oli enemmänkin siinä, että nämä naiset jatkoivat omia jumaliensa palvomista.

On ehdottomasti otettava huomioon mitä Malakia sanoo: ”…on ottanut avioksi vieraan jumalan tyttäriä.” Tämä tarkoittaa sitä, että nämä naiset elivät edelleen oman jumalansa alaisuudessa niitä palvellen. Pian edessä oli tilanne, että jomman kumman oli tehtävä omassa uskonelämässään kompromissi. Kuten 5. Mooseksen kirja varoittaa (7:3-4). Israelin oma historia oli tästä vakava esimerkki:

1. Mutta kuningas Salomolla oli paitsi faraon tytärtä monta muuta muukalaista vaimoa, joita hän rakasti: mooabilaisia, ammonilaisia, edomilaisia, siidonilaisia ja heettiläisiä, 2. niiden kansain naisia, joista Herra oli sanonut israelilaisille: "Älkää yhtykö heihin, älköötkä hekään yhtykö teihin; he varmasti taivuttavat teidän sydämenne seuraamaan heidän jumaliansa". Näihin Salomo kiintyi rakkaudella 3. Hänellä oli seitsemänsataa ruhtinaallista puolisoa ja kolmesataa sivuvaimoa; ja hänen vaimonsa taivuttivat hänen sydämensä. 4. Ja kun Salomo vanheni, taivuttivat hänen vaimonsa hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia, niin ettei hän antautunut ehyin sydämin Herralle, Jumalallensa, niinkuin hänen isänsä Daavidin sydän oli ollut. 5. Niin Salomo lähti seuraamaan Astartea, siidonilaisten jumalatarta, ja Milkomia, ammonilais-iljetystä. 6. Ja Salomo teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, eikä uskollisesti seurannut Herraa niinkuin hänen isänsä Daavid. 7. Silloin Salomo rakensi Kemokselle, mooabilais-iljetykselle, uhrikukkulan sille vuorelle, joka on itään päin Jerusalemista, ja samoin Moolokille, ammonilais-iljetykselle. 8. Näin hän teki kaikkien muukalaisten vaimojen mieliksi, jotka suitsuttivat ja uhrasivat jumalilleen. (1. Kun. 11:1-8) 

23. Siihen aikaan minä näin myös juutalaisia, jotka olivat naineet asdodilaisia, ammonilaisia ja mooabilaisia vaimoja. 24. Ja heidän lapsistaan puolet puhuivat asdodinkieltä tai jonkun muun kansan kieltä, eivätkä osanneet puhua juudankieltä. 25. Silloin minä nuhtelin heitä ja kirosin heidät, jopa löin muutamia heistä ja revin heitä parrasta; ja minä vannotin heitä Jumalan kautta: "Älkää antako tyttäriänne heidän pojillensa älkääkä ottako heidän tyttäriään vaimoiksi pojillenne tai itsellenne. 26. Eikö Salomo, Israelin kuningas, tehnyt juuri tuollaista syntiä? Ei yhdelläkään monien kansojen joukossa ollut hänen vertaistaan kuningasta; hän oli Jumalallensa rakas, ja Jumala asetti hänet koko Israelin kuninkaaksi. Kuitenkin muukalaiset vaimot saattoivat hänetkin tekemään syntiä. 27. Ja nytkö meidän täytyy kuulla teistä, että te olette tehneet kaiken tämän suuren pahan ja olleet uskottomat meidän Jumalaamme kohtaan, kun olette naineet muukalaisia vaimoja?" (Neh. 13:23-27)

Tämä kaikki oli ollut yksi iso syy sille, että kansa lopulta löysi itsensä pakkosiirtolaisuudesta. Profeetta ei ole turhaan peloissaan mahdollisista seurauksista. Hän käyttää vahvaa sanaa, joka on käännetty ”kauhistuksena”. Yleensä sana liittyy muiden jumalien palvelemiseen (5. Moos. 32:16; Jes. 44:19). Ei ihme, että profeetta Jeremia oli saada sydänkohtauksen tämän aiheen äärellä. Hän huusi kansalle: ”Onko mikään pakanakansa vaihtanut jumalia, vaikka ne eivät olekaan jumalia? Mutta minun kansani on vaihtanut kunniansa siihen, josta ei apua ole.” (2:11) Miten kansa ajatteli selviävänsä noin vain, jos he palvoivat muita jumalia ja menivät sitten viemään uhrejaan temppeliin?! Esran kirjan pohjalta tiedämme, että tämä ongelma koski yhtä lailla pappeja (9:1-2). Malakia näyttää tekevän saman huomion mainitsemalla pyhäkön. Toisaalta sana voi tarkoittaa tässä koko kansaa, pyhää siementä (Jes. 6:13; Esra 9.2). Jakeen 12 vaikea maininta liittynee ajatukseen, että tällaisiltä miehiltä älköön jääkö perillisiä. 

Jae 13 kääntää huomiota hieman toisaalle. Profeetta kiinnittää huomiota moniin kyyneleihin, joita kansa on vuodattanut, kun se on odottanut Jumalan vastaavan heille. Itku ei kuitenkaan auta, koska kansa elää pahassa synnissä. Juuri tätä jae 14 selittää: miehet ovat hylänneet nuoruutensa vaimon. Tässä kohden profeetta käyttää sanaa "kheberet" (puoliso), joka on ainoa feminiininen versio tästä sanasta koko VT:ssa. Sana tulee verbistä, joka tarkoittaa yhdistämistä. Israelissa avioliitto oli nimenomaan liitto (1. Moos. 31:50; Snl. 2:17). Vaimo on miehen puoliso, jonka kanssa jaettiin sekä hyvä että paha (Ps. 119:63; Sanl. 28:24; Jes. 1:23; Hes. 37:16). 

Jakeessa 15 on tunnettu ongelma ja se on ehkä hieman kärsinyt kopioitsijoiden käsissä. Hepreankielinen alkuteksti on hankala ja se on mahdoton kääntää suoraan ja se vaatii välttämättä tulkintaa. Lyhyt vertailu 33- ja 92-käännöksen välillä osoittaa ongelman: 

Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä. "Mutta kuinkas se yksi - ?" Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. - Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle. (33-käännös)

Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan! (92-käännös)

Didn’t One make [us], and isn’t the remains of the spirit his? And what is the One looking for? Godly offspring. So you’ll guard yourself in your spirit. A person is not to break faith with the wife of your youth. - Goldingay (s. 259)

Did not he [God] make one [man and woman in marriage]? And the remnant-of-spirit [the true family, returned from Babylon] is his [God's plan for renewing Israel in his hand]. And why [did he make you] "one"? Because he intends to produce "seed'of-God" [not just "godly children", but the true "seed", through whom the promises will find fullfilment.] - Wright (s. 231)

Oikean tulkinnan on oltava jatkumossa jakeen 14 kanssa, jossa painotetaan uskollisuutta. (Sana ”yksi” voi tässä tarkoittaa eri asioita.) Juutalaiset tulkitsijat ovat nähneet jakeen viittaavan Aabrahamiin, joka otti käytännössä itselleen toisen vaimon, Hagarin. Tässä tulkinnassa profeetta toteaisi, että hänen motiivinsa oli erilainen, koska hän yritti saada epätoivoisesti luvattua jälkeläistä. Tämä on ajatuksena 33-käännöksessä. Baldwinin mukaan jakeessa on kuitenkin viittaus luomiseen, jossa Jumala loi sekä miehen että naisen. Vain jos molemmat pysyvät uskollisina voivat lapset elää turvattua elämää perheessä. Perhe oli eräänlainen koulu, jossa lapset oppivat tuntemaan Jumalan tahdon (2. Moos. 20:12; 5. Moos. 11:19). Tämä on ajatus 92-käännöksessä. Wrightin käännöksen ytimessä on ajatus nimenomaan kansallisesta identiteetistä. Israelin miesten toimintatapa erota juutalaisesta vaimostaan ei rikkonut ainoastaan heidän välistä liittoaan, mutta se myös asetti vaaraan Jumalan suuremman suunnitelman, joka eteni tiettyä sukulinjaa pitkin läpi Vanhan testamentin historian.

Jakeen 16 merkitys on aiheuttanut erilaisia tulkintoja. Kieltääkö tämä jae kaikki avioerot, vai puuttuko se vain tietynlaiseen tilanteeseen, kuten vaimon hylkäämiseen sen vuoksi, että mies on ottamassa itselleen omia jumaliaan palvovan naisen? Asiaa ei auta sekään, että Jumala itse otti kansastaan avioeron, kuten Jeremian kirjan jae 3:8 toteaa.

 

IV 2:17-3:5: Kiista 4: Oikeudenmukainen Jumala on tulossa

--> Kansa puhuttelee kyynisesti pahoja ihmisiä hyviksi ja kyseenalaistaa Jumalan oikeudenmukaisuuden. Jumalan vastaus: Hän palaisi äkisti temppeliinsä (3:1-3a) ja Hänen paluunsa tulisi uudistamaan uhrit (ks. 1:6-2:9) ja toisi tuomion väärintekjijöitä vastaan (3:3b-5).  

17. Te väsytätte Herran puheillanne. Mutta te sanotte: "Miten väsytämme?" Siten, että sanotte: "Jokainen, joka pahaa tekee, on hyvä Herran silmissä, ja niihin hänellä on mielisuosio"; tahi: "Missä on tuomion Jumala?” 1. Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot. 2. Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua. 3. Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa. 4. Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina. 5. Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot. 

 

Malakian päivinä kuuluisa ajatus ”pahan miehen hyvinvoinnista” oli edelleen kuuma peruna. Miten voi olla mahdollista, että pahat menestyvät ja vanhurskaat eivät? Onko itse asiassa täysin turhaa edes yrittää elää oikein? Jeremialla oli Jumalalle kysymys: ”Sinä, Herra, olet vanhurskas; voisinko minä riidellä sinua vastaan? Kuitenkin minä kysyn sinulta, mikä oikeus on. Miksi jumalattomain tie menestyy? Miksi kaikki uskottomat saavat elää rauhassa?” (12:1) Myös Habakuk nosti esiin saman kysymyksen: ”Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: ’Väkivaltaa!’ ja sinä et auta? Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora. Sentähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.” (1:2-4) 

Malakian aikana juutalaiset olivat tulleet hyvin kyynisiksi ja epäuskoisiksi. He eivät enää jaksaneet ottaa hyvän ja pahan välistä eroa kovin tosissaan. Siksi profeetta esittää heille, että tuomio on tulossa, ja se tulee pian.  

Jälleen meidän on muistettava missä asiayhteydessä Malakia joutui julistamaan. Kansa oli palannut Jerusalemiin ja jälleenrakentanut temppelin sekä kaupungin muurit. Kansa eli odotuksen vallassa, koska se tunsi erityisesti Jesajan kirjassa mainitut valtavat profetiat tulevista suurista mullistuksista. Mutta Jumala ei koskaan palannut temppeliinsä. Hän oli pysynyt poissa siitä lähtien, kun Hesekiel näki hänen poistuvan (Hes. 10-11). Vaikka Sakarja oli sanonut ”Näin sanoo Herra: Minä käännyn jälleen Siionin puoleen ja tulen asumaan Jerusalemin keskelle, ja Jerusalemia kutsutaan Uskolliseksi Kaupungiksi ja Herran Sebaotin vuorta Pyhäksi Vuoreksi” (8:3), tätä ei koskaan tapahtunut. Oliko Jumala pettänyt heidät? Tämä alkoi ajaa kansaa käytännölliseen ateismiin. Oikeudenmukaista Jumalaa ei näkynyt. 

Jakeesta 3:1 alkaa Jumalan vastaus. Jakeissa on kuitenkin muutamia tulkinnallisia ongelmia. Scalise ehdottaa, että sama asia kerrotaa jakeissa kahdesti. Jae 3:1 on hyvin lyhyt tiivistys siitä mitä tulisi tapahtumaan: Jumalan sanansaattaja saapuisi ensin, jonka jälkeen Jumala itse tulisi paikan päälle. Jakeet 2-5 selittäisivät tät sitten hieman tarkemmin: sanansaattaaja tulisi puhdistamaan jumalanpalveluksen (2-4), jonka jälkeen Jumala itse saapuisi paikalle (5).

Joka tapauksessa, sivan kuten yksikään korkea-arvoinen hallitsija ei saavu ilman, että häntä edeltää jonkinlainen joukko sanansaattajia, Jumalakaan ei tule ennen kuin Hän lähettää viestinviejän edellään. Siksi Jesajan näyssä on ”huutava ääni erämaassa, joka valmistaa Herralle tien” (ks. Jes. 40:3). Jumala ei kuitenkaan paljasta sanansaattajan identiteettiä, eikä Malakia ajattele, että hän itse olisi tuo sanansaattaja. Kyseessä olisi joku toinen, jokin erityinen henkilö. Koska profeetta lupaa Jumalan äkillisen paluun temppeliin, on selvää, että hänen aikalaisilleen tämä oli yksi suurimpia ongelmia ja epäuskon syitä. Jumala ei ollut vielä tullut vielä. 

Kun Jumala teki kansansa kanssa liiton, ”liiton enkeli” toimi silloin olennaisessa roolissa (2. Moos. 3:2; Jes. 63:9) ja näin tulisi tapahtumaan myös uudessa liitossa (Jer. 31:31; Hes. 37:26). Lause ”hän on se, jota te halajatte” on melko varmasti ironinen. Haluaako joku oikeasti kohdata Herran, joka on tullut maksamaan pahoille ansionsa mukaan? ”Äkisti” viittaa muualla tapahtumaan, joka on tuhoisa (Jes. 47:11; 48:3; Jer. 4:20). Jumalan tulo ei tietäisi hyvää.

”Kuka voi sen kestää” on kieltä, joka on lainattu sotatilanteesta (2. Kun. 10:4; Aamos 2:15). Profeetta olettaa, että kansalle ei käy kovin hyvin, kun tämä hetki koittaa. Tulen tarkoitus on kuitenkin tässä ensisijaisesti puhdistaa ja sama pätee ”saippua”-kielikuvaan. Tämä kaikki alkaa ”Leevin pojista” eli papeista, jotka edustavat kansaa. Puhdistusprosessi johtaa siihen, että kansa voi jälleen uhrata puhtaita uhreja Herralle (jae 4). Täsä rytäkässä toiset puhdistuvat, mutta toiset kohtaavat tuomion. Tuomio koskettaa monia syntejä, joista suurin osa keksittyy sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Erityisesti köyhät ja orvot olivat aina Jumalan ensisijainen huolenkohde (2. Moos. 22:22-24; 3. Moos. 19:10). Tässä tilanteessa kansan kysymys ”missä on oikeudenmukainen Jumala” saa lopulta vastauksen.

Kaikki jakeessa 5 listatut asiat ovat kiellettyjen asioiden listalla Mooseksen laissa. Kaikenlainen noituus oli kielletty (2. Moos. 22:18; 3. Moos. 20:27), aviorikokset  (2. Moos. 20:14; 5. Moos. 5:18), väärinvannominen (2. Moos. 20:7; 3. Moos. 19:12), vääristynyt palkanmaksu (3. Moos. 19:13; 5. Moos. 24:14-15), orpojen sortaminen (2. Moos. 22:22-24; 5. Moos. 24:19-32) ja muukalaisten oikeuksien vääristäminen (2. Moos. 22:21). Nämä jakeet ovat erinomainen esimerkki profeettojen toiminnan ytimestä: he olivat Jumalan ja Israelin liiton ja näin ollen sen ehtojen vartijoita.

Watts tiivistää nämä jakeet seuraavalla tavalla. Kansa on pettynyt, koska luvattu uusi Exodus ei ole vielä tapahtunut ja he odottavat Jumalan saapumista. He syyttävät tästä kaikesta Jumalaa ja kaiken lisäksi Hän ei ole tuominnut väärineläjiä. Jumalan vastaus on se, että Hän lähettää pian sanansaattajan, joka valmistaisi Hänelle tien ja Jumala palaisi takaisin temppeliinsä. Mutta koska kansa itse elää väärin (kuten olemme nähneet) tämä on vaarassa tuoda kansalle tuomion. (S. 71.)

 

V 3:6-12: Kiista 5: Paluu Jumalan luo (Jumala haluaa siunata)

     --> Kansan itse täytyy palata Jumalan luo ja maksaa kymmenykset, joilla annetaan ruoka papeille ja köyhille. Vain siten liittokirous poistuu ja kansa voi nähdä Jumalan siunauksen. 

6. Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä [lakkaa]: 7. isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?" 8. Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa. 9. Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta. 10. Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti. 11. Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää, eikä teidän viiniköynnöksenne kedolla ole hedelmätön, sanoo Herra Sebaot. 12. Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat, sillä te tulette olemaan ihasteltu maa, sanoo Herra Sebaot.

 

Jakeessa 6 profeetta painottaa sitä, että Jumala tai Israelin kansa ei ole muuttunut. Jumalan kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että Hän rakasti Israelia alusta saakka, kuten luvun 1 alussa huomasimme ja Hän rakastaa kansaansa edelleen. Mutta Israelin kohdalla muuttumattomuus tarkoittaa juuri päinvastaista! Se ei ole muuttunut, koska se kulkee isiensä teitä tehden rikoksia rikkoen Jumalan lakia. Profeetta ei kaunistele Israelin kansan menneisyyttä lainkaan. Hänen aikalaisensa eivät kuitenkaan näe mikä asia vaatii korjausliikettä. Jakeessa 7 profeetta kutsuu kansaa kääntymykseen. Vanhan testamentin profeetat ovat täynnä kuvausta siitä miten profeettojen kautta Jumala kutsuu kansaansa tekemään parannuksen, pitämään liiton ehdot ja siten palaamaan Hänen luokseen (2. Kun. 17:13; Jer. 25:4-7; 35:15; Sak. 1:6).

Jae 8 mainitsee kymmenykset ja antimet/uhrilahat. Kymmenysten antaminen suuremmalle taholle on asia, jonka juuret ovat syvällä Vanhassa testamentissa. Jo Aabraham aikoinaan antoi kymmenykset Melkisedekille (1. Moos. 14:20). Jaakob teki myöhemmin Jumalan kanssa ”sopimuksen”, että jos Hän pelastaisi hänet, hän antaisi Hänelle kymmenykset (28:22). Mooseksen lain mukaan ”Kymmenesosa kaikesta maan tuotosta, sekä pellon sadosta että puiden hedelmistä, on Herran. Se on Herralle kuuluva pyhä lahja” (3. Moos. 27:30). Niiden merkitys oli selvä: ”Ne kymmenykset, jotka israelilaiset tuovat minulle uhrilahjana, minä annan leeviläisten perintöosaksi” (4. Moos. 18:24). Leeviläisten piti puolestaan antaa näistä kymmenyksistä kymmenykset papeille (18:26-28). 5. Mooseksen kirja on tallettanut myös lain asiaan liittyen: ”"Joka kolmas vuosi teidän tulee jättää sadosta erottamanne vuotuiset kymmenykset omalle paikkakunnallenne, niin että leeviläiset, joilla ei ole teidän keskuudessanne omaa perintömaata, sekä luonanne asuvat muukalaiset, orvot ja lesket saavat syödä itsensä kylläisiksi. Jos teette, kuten Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt, hän siunaa teitä kaikissa toimissanne.” (14:28-29) 

Antimet/uhrilahjat olivat taas uhrieläinten osia, jotka kuului antaa pappien syötäväksi (2. Moos. 29:27-28; 3. Moos. 7:32; 4. Moos. 5:9). Ne saattoivat olla myös monenlaisia tavaroita (2. Moos. 25:2-7). Loistava esimerkki tästä kaikesta (ja niiden laiminlyömisestä) on ote Nehemian kirjasta: 

Sain myös tietää, että leeviläisille ei ollut luovutettu heidän osuuksiaan ja että temppelipalvelusta toimittavat leeviläiset ja laulajat olivat sen vuoksi siirtyneet maatiloilleen. Vaadin johtomiehet tilille ja kysyin: "Miksi ette ole huolehtineet Jumalan temppelistä?" Sitten kokosin leeviläiset ja laulajat takaisin ja panin heidät jälleen hoitamaan tehtäviään. Kaikki Juudan asukkaat toivat taas varastohuoneisiin kymmenykset viljasta, viinistä ja öljystä. Varastohuoneiden valvojiksi määräsin pappi Selemjan, kirjuri Sadokin ja leeviläisen Pedajan sekä heidän avukseen Hananin, Sakkurin pojan, Mattanjan pojanpojan. Kaikkia heitä pidettiin luotettavina miehinä, ja heidän tehtävänään oli myös jakaa osuudet toisille leeviläisille. (13:10-13) 

Jos kansa ei maksanut kymmenyksiä, papit eivät voineet enää jatkaa työskentelyään temppelissä. Israelilaiset olivat näin ollen varastaneet Jumalalta. Tästä kaikesta seurasi (liitto)kirous (jae 9). Koska kansa on epäillyt Jumalan rakkautta, toimintaa ja hyvyyttä, Jumala haastaa heitä koettelemaan Häntä. Itse asiassa tällainen haaste voidaan löytää VT:sta ainoastaan kahdesti. Tämän kohdan lisäksi Jumala tekee näin ainoastaan Ahasia pyytämään Häneltä merkin eli koettelemaan Häntä (Jes. 7:12). Hän käskee kansaa antamaan runsaasti Hänelle, niin he saavat nähdä, että Hän tulee antamaan heille runsaan siunauksen. Tämä keskustelu keskittyy siis täysin Jumalan ja kansan välisiin liiton ehtoihin.

Jae 11 on loistava esimerkki siitä miten meidän käsityksemme luonnollisesta ja yliluonnollisesta on monesti hyvin vinoutunut. Raamattu näkee Jumalan toiminnan myös ns. ”luonnollisen” toiminnan taustalla. Ne olivat asioita, joista Jumala muistutti mm. Jobia. Maan sato on esillä myös aiemmilla profeetoilla (Hag. 2:19; Sak. 8:12). Heinäsirkat olivat kansalle monesti suuri ongelma, kuten Jooelin kirja huomauttaa (1:4). Itse asiassa Jooelin kirjan ensimmäinen luku on lähin vastine tässä kuvattuun ongelmaan ja liiton rikkomisen seurauksiin. 

Paavali kirjoittaa korinttilaisille samantapaista periaatetta noudattaen, että heidän tulee kylvää runsaasti saadakseen paljon (2. Kor. 9:6-15). Jumala on luvannut olla uskollinen:

Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut. (5. Moos. 4:30-31)

 

VI 3:13-4:3 [92-käännös = 3:13-3:21]: Kiista 6: Ne jotka pelkäävät Jumalaa.

--> Kansa on puhunut kovia sanoja Jumalasta. He väittävät, että on turha palvella Häntä ja he ylistävät pahoja ihmisiä (3:13-15) Jumala tulisi tekemään kahtiajaon (4:1-3). 

13. Ynseät ovat teidän puheenne minua vastaan, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?" 14. Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä. 15. Nyt me kiitämme julkeitten onnea. Ne, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ne tulevat raketuiksi. He kiusaavat Jumalaa, mutta pelastuvat." 16. Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät. 17. Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee. 18. Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele. 4:1. Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. 2. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat 3. ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot. 

 

Profeetta palaa jälleen tuomion äärelle, mutta vielä perusteellisemmin kuin jakeissa 2:17-3:5. On paljonkin eroa sillä miten ihmiset elävät ja Jumala tulee näyttämään tämän asian lopullisessa tuomiossa, joka tulee tuhoamaan jumalatotmat ja pelastamaan uskolliset. Viimeisenä hetkenä Jumala ottaa huomioon monia asioita. 33-käännös ikävä kyllä katkaisee jaejakson ajatuksen asettamalla lukujaon jakeen 17 jälkeen. Ajatus kuitenkin jatkuu aina jakeeseen 4:3 saakka. (92-käännös ei siirry lukuun 4, vaan jatkaa ajatusta.)

Tämä osa alkaa Jumalan syytöksellä kansaa vastaan. Israel on siis puhut kovia sanoja Häntä vastaan. Tämä on nähtävästi tapahtunut heidän keskinäisessä keskustelussa, mutta he eivät ole tajunneet, että Jumala on kyllä kuunnellut. Kansa miettii syvällisesti samaa ongelmaa kuin Psalmin 72 kirjoittaja: Jumalattomat elävät Jumalan käskyjä rikkoen ja näyttää siltä, että Jumala ei tee asialle yhtään mitään. Ironia kansan toiminnassa on siinä, että Jumala käski jakeessa 10 kansaa koettelemaan itseään antamalla kymmenykset, mutta nyt kansa koettelee Jumalaa elämällä mahdollisimman väärin! Profeetta kuitenkin väittää, että Jumala oikeasti välittää siitä miten ihmiset elävät. Kansa väittää, että se on kyllä toiminut lain vaatimalla tavalla, mutta kuten on tullut selväksi, heidän uhrinsa Jumalan puoleet ovat olleet vain irvikuva todellisesta uhrista. Malakian kuulijat ovat väärässä.

Jakeessa 16 on pieni ryhmä jumalaapelkääviä, joka elää kaikesta huolimatta oikein. Jumala kuuntelee heidänkin puheitaan. Tässä kohden mainitaan kirja, johon kirjataan ylös niiden ihmisten teot, jotka ”Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät”. Mutta mitä tämä tarkoittaa? Ajatus siitä, että Jumala pitää asioista kirjaa esiintyy niinkin varhain kuin 2. Mooseksen kirjassa, jossa Mooses rukoilee kansansa puolesta silläkin uhalla, että Jumala poistaisi hänen oman nimensä kirjasta, johon Hän kirjoittaa (32:32). Jumalan vastaus Moosekselle on ”Minä pyyhin kirjastani kaikkien niiden nimet, jotka tekevät syntiä minua vastaan” (32:33). Sama ajatus on esillä myös muualla (Ps. 69:28; 87:6; Dan. 12:1). On kuitenkin mahdollista lukea tekstiä myös toisella tavalla. Monet muut profeetat saivat joskus käskyn kirjoittaa tietty dokumentti: Jesaja (8:1, 6), Jeremia (30:3; 36:2, 28; 51:60) ja Habakuk (2:2). Nämä kirjat päätyivät Kirjoituksiin eli ne olivat Jumalan sanaa tuleville sukupolville. Malakian kirja itsessään on toiminut tässä tarkoituksessa ja ehkä se on myös jakeen 16 ajatus. Vaikka osa kansaa oli uskoton, Malakian kirja mainitsee myös uskollisen jäännöksen. Tuleville sukupolville Malakian kirja säilyi Kirjoituksissa ja se myös haastoi jokaista sukupolvea päättämään kumpaa tietä he kulkevat: uskottomuuden vai uskollisuuden.

Profeetan perussanoma on joka tapauksessa selvä: Jumala ei unohda niitä, jotka elävät Hänen säädöstensä mukaan. Jumala tekee heistä omaisuutensa (jae 17). (Alkutekstissä ”Minä” on emfaattinen eli se painottaa erityisesti sitä, että juuri Jumala itse tekee näin.) Tämä ajatus nojaa 2. Mooseksen kirjan jakeeseen 19:5: ”Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.” Ajatus esiintyy myös myöhemmin (5. Moos. 7:6; 14:2; 26:18; Ps. 135:4). Profeetta myös toistaa Jumalan ja kansan Isä-poika -suhteen.

Tämä kaikki johtaa lopulta siihen, että kansa tulee kuin tuleekin näkemään mikä on ero väärän ja vanhurskaan välillä (jae 18). Edessä on nimittäin päivä, joka ”palaa kuin pätsi”. Ne, jotka omistavat elämänsä väärintekemiselle tulevat kokemaan täydellisen tuhon. Tämän jälkeen kukaan ei voi enää sanoa, että heidän olemassaolonsa ja jatkumisensa on argumentti Jumalan oikeudenmukaisuutta vastaan. Niille, jotka pelkäävät Jumalaa kuitenkin koittaa ”vanhurskauden aurinko”. Tämä kielikuva näyttää heijastava jollain tavalla Jesajan lupauksia tulevasta ajasta (24:23; 60:17-22). Kaikki maalla elävät tunnistavat jakeen 2 lopussa esitetyn vertauksen, jossa eläimet pääsevät vapauteen pitkän vankeuden jälkeen. Tämä kielikuva nojaa Jesajan jakeisiin 35:1-7. Samaa Jesajan jaejaksoa Jeesus lainasi vuosisatoja myöhemmin vastauksessaan Johannes Kastajalle. Oli koittanut päivä, kun vangit vapautettiin (Matt. 11:3-5). Luukkaan evankeliumissa Sakarja soveltaa Malakian jakeen 4:2 Jeesukseen:

Ja sinä, lapsukainen [Johannes Kastaja], olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran [Jeesus] edellä valmistaaksesi hänen teitään, antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle. (Luuk. 1:76-79.)

 

4:4-6 [92-käännös: 3:22-24]: Kaksi jälkisanomaa: laki ja profeetat

     --> Kansan tulee pitää Jumalan liitto ja valmistautua toisen Elian tuloon.

 4. Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi. 5. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. 6. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.

 

Nämä kolme jaetta päättävät Malakian kirjan ja ne toimivat samalla viimeisinä sanoina kaikille 12 pikkuprofeetalle ja koko Vanhalle testamentille. Jumalan toiminta kansan keskuudessa ei loppuisi, koska lopullinen sanansaattaja olisi vielä tulossa juuri ennen kuin Jumala itse ilmestyy temppeliinsä. (Heprealainen Raamattu loppuu tietenkin Aikakirjoihin, ei Malakian kirjaan. LXX: järjestys on siinä mielessä parempi, että lukija saisi paremmin kiinni siitä, mitä UT:n evankeliumit oikeastaan yrittävät sanoa.) 

Nämä kolme jaetta nostavat esille Mooseksen ja Elian, juuri ne henkilöt, jotka Jeesus tapaa kirkastusvuorella (Matt. 17:1-8; Mark. 9:2-8; Luuk. 9:28-36). Jakeet sitovat yhteen Mooseksen lain säädökset eli liiton ehdot ja profeettojen toiminnan, jotka seisovat liiton varassa ja siitä muistuttaen. (Vaikka jotkut ovat epäilleet jakeiden myöhempää lisäystä, Baldwin ei näe tällaiselle teorialle mitään tukea.) Kirjan loppu on sen verran pelottava, että LXX:ssä jakeiden järjestystä on vaihdettu niin, että jae 4 seuraa jaetta 6. Näin ollen kirja ei pääty tuomion uhkaan, vaan Mooseksen lain pitämisen tärkeyteen. Heprealaisessa liturgisessa perinteessä kirja taas on haluttu lopettaa asettamalla jae 5 viimeiseksi. Heprealainen Raamattu ottaa vielä eri reitin, toistamalla jakeen 5 jakeen 6 jälkeen. Tästä opimme ainakin sen, että Malakian varoitus on mennyt perille ja se on aiheuttanut paljon hankaluuksia! 

Jakeessa 4 koko Vanhan testamentin laki tiivistetään. ”Muistakaa”-sanaa käytetään 5. Mooseksen kirjassa 13 kertaa. Samanlainen kehotus löytyy monesta paikasta VT:tä (2. Aik. 23:18; 30:16; Esra 6:18; Neh. 8:1). Horeb taas on vaihtoehtoinen nimitys Siinain vuorelle (Horeb esiintyy myös jakeissa 2. Moos. 3:1; 17:6; 33:6, Siinai jakeessa 5. Moos. 33:2). Kansa voi miettiä kaksi kertaa totteleeko se profeettaa, mutta heidän ei tulisi miettiä kahta kertaa noudattaako se Mooseksen lakia!

Jakeessa 5 Malakia katsoo tulevaisuuteen kohti kauhistuttavaa Herran päivää (ks. Jooel 2:31). Mutta ennen kuin se tulee, ilmestyisi viestinviejä, joka antaisi viimeisen varoituksen. Hän tulisi olemaan ”Elia”. (Raamatussa Mooseksen lisäksi myös Elia käy eräässä vaiheessa Horebin vuorella, ks. 1. Kun. 19:8-18). Elia oli aikanaan hyvin menestyksekäs muuttamaan kansansa suuntaa. 

Profeetan tehtävä olisi erityisesti kääntää sukupolvien sydämet toistensa puoleen. Tämä huomio kiinnittää katsetta viidenteen käskyyn ja perhe-elämään, jossa lapsille opetetaan Jumalan tien seuraaminen. Vanhan testamentin viimeinen sana on ”annihilation” eli tuhoutuminen. Tätä sanaa käytettiin varsinkin silloin, kun Israelin piti vallata kanaanilaisten maa itselleen tuhoten heidät. 

 

Malakia ja Uusi testamentti

On selvää, että Malakian suurilla lupauksilla täytyy olla merkittäviä yhtymäkohtia Uuteen testamenttiin ja juuri tällaisia me löydämmekin. Kaiken kattavaa listaa on tässä kohden turha lähteä kirjoittamaan, mutta muutama olennainen pointti lienee paikallaan. Luukas on tallettanut enkelin viestin Johannes kastajan isälle, Sakarjalle: 

Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan. (1:17) 

Johannes Kastaja olisi siis luvattu hahmo, joka olisi Jeesuksen edelläjuoksija ja tien valmistaja. Jeesus itse väitti, että Johannes on luvattu sanansaattaja, joka tulisi Jumalan paluun edellä (Matt. 11:10). Hänen mukaansa Johannes oli luvattu Elia (11:14). Johannes Kastaja totisesti ajatteli, että messiaaninen aika oli koittamassa ja siksi hän puhui paljon tuomiosta ja tulesta. On selvää, että Johannes oli lukenut Malakian kirjan kerran tai kaksi! Tässä kohden me ymmärrämme paremmin, että Johanneksen ”kaste tulella” ei tiennyt hyviä uutisia (toisin kuin monille helluntailaisille!).

Toinen yhtämäkohta on jäänyt monelta huomaamatta. Jollain tavalla on harmi, että Uusi testamentti alkaa Matteuksen evankeliumilla. Näin erityisesti siksi, että erityisesti Markuksen evankeliumi viittaa heti alkujakeissa Malakian kirjan lukuun 3. Lukijan tulisi siis kiinnittää erityistä huomiota evankeliumin aloitusjakeisiin varsinkin siksi, että antiikin ajan teoksissa aloituksella oli ertiyisen tärkeä rooli, koska sen piti tehdä kerralla selväksi mistä kirjassa on kyse. Lyhyesti sanottuna: Markuksen mukaan Jesajan lupaama uusi Exodus koittaa (ks. aiheesta erityisesti Wattsin väitöskirja). Markus lainaa (1:2-3) taitavalla tavalla kolmea Vanhan testamentin kohtaa ja niputtaa niiden sanoman yhteen:

Niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan kirjassa: "Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava sinun tiesi". "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’".

Tämä lainaus niputtaa yhteen kolme eri VT:n tekstiä:

  1. 2. Moos. 23:20 = Katso, minä lähetän enkelin/sanansaattajan sinun edellesi varjelemaan sinua tiellä ja johdattamaan sinua siihen paikkaan, jonka minä olen valmistanut. 
  2. Malakia 3:1 = Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot. 
  3. Jesaja 40:3 = Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.”

Erityisesti Malakian jakeessa itsessään on syvällä toivo Jesajan lupauksen toteutumisesta. Jesaja-lainauksen pointti on siinä, että Jeesuksen toiminnassa on kyseessä uusi Exodus. 2. Moos. ja Malakia -lainausten pointti lisää tähän teemaan Jahven paluun, joka on vaarassa tuoda kansalle tuomion. Israel odotti hetkeä jolloin Jumala toisi mukanaan uuden Exoduksen ja palaisi temppeliinsä. Lue Markuksen versio Jeesuksen toiminnasta tässä valossa, niin ymmärrät miten tämä toteutui. Jumala lupasi palata takaisin - ja Jeesus saapui.

Ja niin, kuka sanoi, että evankeliumeissa ei ole korkeaa kristologiaa?

 

KIRJALLISUUTTA

Baldwin, Joyce. G. 1972. Haggai, Zechariah, Malachi. An Introduction & Commentary. Tyndale Old Testament Commentaries,Volyme 24. Downers Grove: Inter Varsity Press.

Fee, Gordon & Stuart, Douglas. 2002. How to Read the Bible Book by Book. Grand Rapids: Zondervan.

Goldingay, John. 2016. Daniel & The Twelve Prophets for Everyone. Louisville: WJK.

Hess, Richard. S. 2016. The Old Testament: A Historical, Theological, and Critical Introduction. Grand Rapids: Baker Academic.

Longman, Tremper III &  Dillard, Raymond. B. 2006. An Introduction to the Old Testament. 2nd edition. Grand Rapids: Zondervan.

Scalise, Pamela. J. 2012. [2009.] Malachi. Teoksessa Minor Prophets II: Understanding the Bible Commentary Series. John Goldingay & Pamela J. Scalise. Grand Rapids: Baker Books. 

Watts, Rikki E. 2000. Isaiah's New Exodus is Mark. Grand Rapids: Baker Academic. 

Wright, N. T. 2004. The New Testament and the People of God. Christian Origins and the Question of God. Volyme 1. (7. painos.) Lontoo: SPCK.

 

Palaa Opetuksiin

Lisätietoja