Miten tulkita Apostolien tekoja?

Kirjoittaja Sara Saarela

 

Yleistä

Kaikki, mitä on kirjoitettu Vanhan testamentin narratiiveista, pätee myös Apostolien tekoihin. Tähän kirjaan on kuitenkin hyvä perehtyä erikseen, koska se on Uudessa testamentissa ja sen vuoksi kristityt lukevat sitä eri tavalla kuin esimerkiksi Joosuan tai Ruutin kirjaa. Apostolien tekojen kohdalla ei olla aina varmoja siitä, milloin sen teksti antaa nykykristittyjä sitovan, kaikkina aikoina noudatettavan tarkan malliesimerkin, ja milloin se vain raportoi historiaa. Apostolien tekojen tekstien äärellä ajatellaan helposti, että teksti on tarkka laki ja toimintamalli siitä, miten kaiken tulisi mennä ideaalisesti.

 

Kirjoittaja

Apostolien tekojen kirjoittaja on sama kuin Luukkaan evankeliumin, eli lääkäri Luukas (Luuk. 1:1-4; Ap.t. 1:1). Tämä kyseinen teos, jota nyt tarkastelemme, on kuin malliesimerkki hellenistisestä historiallisesta teoksesta.[1] Luukas on ollut tarkka ja hänellä on ollut tarkoitus tekstilleen, ja tämä valikoitu näkökulma on vaikuttanut siihen, mitkä asiat hän on sisällyttänyt teokseensa. Jotta osaisimme lukea Luukasta oikein, meidän on pyrittävä löytämään hänen tarkoituksensa, eli miksi hän kirjoitti tämän teoksen ja mitä hän haluaa sillä sanoa. Koska teksti ei ole mikä tahansa teksti, vaan se on osa Uutta testamenttia, kysymys siitä, miksi teksti kirjoitettiin, ei ole toissijainen.

 

Kirjoittajan tarkoitus

Kuten yllä jo lyhyesti todettiin, Luukas ei kirjoittanut historiaa vain raportoidakseen. Hän uskoi vankasti siihen, mitä hän oli kertonut teoksensa ensimmäisessä osassa (Luukkaan evankeliumi) Jeesuksesta, Jumalan pojasta. Tämä tieto on elämää muuttava tieto, ja Apostolien teot jatkavat sitä, mihin Luukkaan evankeliumi päättyy.

On mielenkiintoista, kuinka Luukas on valikoinut materiaalia teokseensa. Hän ei esimerkiksi kerro kaikkien apostolien elämäntarinaa, vaan keskittyy alussa Pietariin ja lopussa Paavaliin. Hän ei myöskään kuvaile tarkasti seurakuntaa organisaationa, vaikka ilmoittaakin siellä täällä, että seurakunta kokoontui yhteen ja mainitsee muun muassa vanhinten olemassaolon joidenkin seurakuntien kohdalla. Hän ei myöskään näytä tekevän mitään systemaattista oppia siitä, miten tulla uskoon, eikä anna tarkkaa ohjetta, mitä ja missä järjestyksessä asiat tapahtuvat, kun Pyhä Henki täyttää ihmisen. Hän kuvaa muutamaa tapahtumaa Pyhällä Hengellä täyttymiseen liittyen ja ne ovat joskus hieman erilaisia. Luukas ei kuitenkaan selittele tätä. Tämä kaikki tarkoittaa luultavimmin sitä, että mitään tarkkaa mallia ei olla asettamassa. Ei Pyhällä Hengellä täyttymisestä, seurakuntaorganisaatiosta, tavoista tms. Se ei silti tarkoita, etteikö Apostolien teoilla olisi tarjottavana mallia mistään asioista. Asia voitaisiin ilmaista seuraavasti: Teos antaa kaikille kristityille mallin tehdä asioita suuremmassa mittakaavassa, mutta ei puutu yksityiskohtiin.[2]

Apostolien teot kertovat, kuinka Pyhä Henki vuodatettiin Helluntaina, koolla olevat opetuslapset täyttyivät voimalla, eikä Pyhän Hengen täyteyden kokemusta jaettu vain tuolloin, vaan tuosta alkaen. Evankeliumi levisi Jerusalemista Israelin kaupunkeihin, pakanamaailmaan aina Roomaan, tuon ajan keskukseen saakka. Evankeliumissa on voima, joka muuttaa ihmisiä, ja tuon sanoman on tarkoitus levitä maan ääriin ja muuttaa ihmisten tilanteita ja kohtaloita. Tämä näyttää olevan Apostolien tekojen pohja.[3]

 

Ei laki

Seuraavaksi muutama esimerkki perusteluksi sille väitteelle, että Luukas ei aseta teoksessaan tarkkoja malleja siitä, miten asioiden tulee tapahtua.

1) Jo Jeesus käski kastaa häneen uskovia ihmisiä. Apostolien teoissa kastetaan juuri tällaisia Jeesus-uskoon kääntyneitä, mutta teos ei ota kantaa esimerkiksi siihen, minä viikon päivänä tulee kastaa, kuka kastaa tai tuleeko kastettavan olla täysi-ikäinen. (Huomaa, että käsky kastaa on annettu suoraan muualla, ei Apostolien teoissa.)

2) Jeesus asetti ehtoollisen, kuten evankeliumit kertovat. Luukas kertoo Apostolien teoissa siitä, kuinka ehtoollista vietettiin. Hän ei kuitenkaan ota kantaa siihen kuka sen jakaa ja kuinka usein sitä tulisi nauttia.

3) Jeesus käski evankelioida. Luukas kuvaa kuinka evankeliumia saarnattiin ensin Jerusalemissa, sitten muissa Israelin kaupungeissa juutalaisille, sitten pakanoille, sitten Israelin ulkopuolella lähiympäristössä ja lopulta Roomassa saakka. Luukas ei ota kantaa siihen, kuinka meidän tulisi matkustaa, kun me levitämme sanomaa Jeesuksesta. Vaikka tuolloin ihmiset kulkivat kävellen, tarkoittaako se, että me emme saa käyttää lentokoneita? Hän ei myöskään ota kantaa siihen, miten evankeliumia tulisi levittää. Huomaamme, että toistuvasti saarnoissa, jotka teokseen on talletettu, puhutaan Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, Jumalan suunnitelmasta ja ihmisten synnillisyydestä. Television, lehtien ja radion kautta evankelioimisesta ei puhuta mitään, mutta se ei varmastikaan tarkoita, etteikö niitä saisi käyttää.

Lisäksi Apostolien teot on kirjoitettu seurakunnan syntyvaiheista ja alkukristityistä. Tuona aikana ei vielä ollut monen polven kristittyjä, ja sen vuoksi vastauksia kysymyksiin, jotka ovat syntyneet maailmassa, jossa lapset on kasvatettu uskoon, ei välttämättä voi vaatia Apostolien teoilta. 

Näiden esimerkkien kautta ymmärrämme ehkä paremmin, että vaikka Apostolien teoilla on sanottavaa nykyajan seurakunnille suuremmissa asioissa (tulee evankelioida, seurakunnan tulee olla Pyhällä Hengellä varustettu, Hengen täyttämää elämää tulee tavoitella, seurakuntia pitää perustaa ja seurakunnalla on iso merkitys), pikkutarkat ohjeet siitä, miten asioiden tulee mennä, eivät kuulu Apostolien tekojen luonteeseen. Pääpaino on kokonaiskuvassa. Siksi on ongelmallista, että Apostolien teoista tehdään yksityiskohtaisia oppeja siitä, millainen seurakuntaorganisaation tulee olla. Apostolien tekoja ei mitä ilmeisimmin ole tehty käsikirjaksi siitä, miten esimerkiksi seurakuntahallinto toimii. Tämä ei silti tarkoita, että materiaali, joka liittyy seurakuntaorganisaatioon, olisi käyttökelvotonta. Sen imitoimisessa tulee kuitenkin olla varovainen.

Luukas ei myöskään ota kantaa siihen, tuleeko asioiden, jotka tapahtuivat Apostolien teoissa, tapahtua kaikkialla kaikkina aikoina. Tässä on isoin ongelmamme. Teoksen alussa kerrotaan, kuinka seurakunnan keskuudessa kaikki omaisuus jaettiin (Ap.t. 4:32-37). Tulisiko nykykristityn siis myydä omaisuutensa ja muuttaa kommuuniin asumaan, kuten jotkut ovat tämän tulkinneet? Mikäli Apostolien teot antavat sitovan mallin, silloin on toimittava tällä tavalla. Tuleeko kaikkien tulla uskoon yhtä radikaalisti kuin Paavali tuli (Ap.t. 9)? Kun Paavali meni levittämään ilosanomaa Jeesuksesta uusille paikkakunnille, hän meni ensin juutalaisten synagogaan ja sitten pakanoiden keskuuteen (Esimerkiksi Ap.t. 13; 14). Onko nykyaikanakin tehtävä? Kun joku valehtelee seurakunnalle, kuoleeko hän kuten Ananias ja Safira (Ap.t. 5:1-11)?

Moniin kysymyksin vastataan tänä päivänä kieltävästi. Usein seurakunnat kuitenkin epäjohdonmukaisesti valikoivat tekstistä kohtia, jotka heidän mielestä ovat sitovia. Mikäli löydämme näitä kaikkia kristittyjä sitovia kohtia Apostolien teoista, tulisi pohtia,  millä perusteella tämä kyseinen kohta on sitova, mutta joku toinen kohta ei ole. Mikäli tähän ei ole vastausta, joka tyydyttää, olisi hyvä tutkia omaa johdonmukaisuutta Raamatun lukemisessa ja tulkinnassa sekä oppirakennelmien tekemisessä (teologian tekemisessä).

 

Esimerkki 1

Apt. 4:32-36: Tulisiko seurakuntalaisten myydä omaisuutensa ja jakaa se muiden seurakunnan jäsenten kanssa?

Ensinnäkin muiden seurakuntien kohdalla Luukas ei kirjoita, että tällainen toiminta olisi ollut normi tai sitä olisi edes harjoitettu. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää jakeisiin 34-35 ja lukea ne yhdessä, koska niiden mukaan kerätyt varat jaettiin tarvitseville. Teksti ei puhu siitä, että yhteisöllä oli valtaa yksilöiden omaisuuteen, vaan kaikki mitä tehtiin oli vapaaehtoista. Tämä menettely varojen keruusta on järkeenkäypää, koska

1) Jerusalemin seurakunta koostui sekä niistä, jotka asuivat siellä että diasporassa elävistä juutalaisista, jotka olivat saapuneet Jerusalemiin uskonnolliseen juhlaan. Kun nuo juutalaiset jäivät Jerusalemiin, ei heillä ollut juuri mitään ja heidän taloudellinen tilanteensa oli heikko.

2) Myöhemmin luvussa 6 kerrotaan seurakunnan avustajien valinnasta ja avustuksista. Teksti mainitsee lesket sekä hellenististit ja heprealaiset. Diasporajuutalaisia kutsuttiin hellenisteiksi ja heprealaiset olivat niitä, jotka asuivat Israelissa. Leskillä, joilla ei ollut ketään sukulaista huolehtimassa heistä, oli erittäin huono taloudellinen asema. Mitä ilmeisimme Jerusalemin seurakunta tarttui tähän ongelmaan  luvuissa 4 ja 6.[4]

Vanhan testamentin ja Jeesuksen opetuksissa on nähtävissä kehotus auttaa tarvitsevia. Kun pohditaan sitä, onko tällainen Apt. 4:32-36:ssa esiintyvä käytös nykykristittyjä sitovaa, voidaan päätellä, että se on sitovaa silloin, kun kohdataan apua tarvitsevia. Jerusalemin seurakunnan tilanne näytti kestäneen tietyn aikaa ja elämäntavalle näyttää olleen järkevät syyt. Missään muualla Raamatussa ei kuitenkaan opeteta, että koko omaisuus pitäisi jakaa pois, siksi tällaista on ongelmallista päätellä myöskään Apostolien teoista.

 

Esimerkki 2

Tulisiko kaste suorittaa upottamalla?

Apostolien teot ei varsinaisesti missään anna selkeitä ohjeita siitä, miten kaste tulisi suorittaa. Se kertoo, että ihmisiä kastettiin, mutta ei kovin tarkasti eikä laajasti kuinka ja miksi. Kaste toistuu tekstissä useasti, joten siitä päätellen kaste on tärkeä toimitus, joka näyttää kuuluvan kaikille Jeesukseen Kristukseen uskoville. Mikäli meillä olisi vain Apostolien teot eikä kirjeitä, tämä on se, mitä voisimme teksistä ainakin päätellä. Kun lähdemme pohtimaan kastetta, sen merkitystä, suoritustapaa ja sitä, onko se pakollinen, emme yleensä turvaudu kuitenkaan vain tähän teokseen. Itse Jeesus asetti kasteen (Matt. 28:18-20) ja Apostolien teot sekä kirjeet puhuvat kasteesta samassa linjassa. Apostolien teot ikään kuin havainnollistavat tätä Jeesuksen ohjetta.

Miten sitten saadaan selville, miten kasteen tulisi tapahtua? Itse kaste-sana kertoo jo paljon. Kyseinen kreikan kielen sana βαπτίζῷ tarkoittaa upottamista.[5] Lisäksi Apt. 8:38-39 puhuu veteen astumisesta ja sieltä nousemisesta, ja Room. 6:1-3 puhuu kasteen haudasta ja ylösnousemuksesta. Näiden pohjalta voidaan päätellä, että kasteen normaali suoristustapa oli upotus ja sillä on myös tiettyä symbolista arvoa. Aina ei ole kuitenkaan mahdollista kastaa upottamalla, jos vettä ei ole tarpeeksi tai henkilö on kykenemätön (esim. fyysiset rajoitteet) astumaan syvään veteen. Ilmseisesti esimerkiksi Samariassa upotuskaste oli haasteellinen, koska siellä ei ollut tarpeeksi syvää vesipaikkaa, jonne astua. Tällöin kastaminen tapahtui luultavasti pirskottamalla.[6] Varhainen kristillinen teksti Didakhe (100 jKr.) antaa ohjeita moniin kristillisiin toimituksiin, elämään ja myös kasteeseen. Sen mukaan on luvallista pirskotella vettä, mikäli upotuskaste ei ole mahdollinen.[7] Vaikka Didakhe ei ole Raamatun teksti, se on silti hyvin varhainen dokumentti siitä, miten varhaiset kristityt toimivat ja ajattelivat.

Apostolien tekojen ja muun Raamatun sanan pohjalta voidaan siis sanoa, että upotuskaste on normi, mutta mikäli sitä ei ole mahdollista suorittaa, kaste voi tapahtua pirskottamalla vettä. Itse toimitus näyttää olevan tärkeämpi kuin sen toimitustapa.

 

Tiivistelmä

Kaiken yllä sanotun perusteella voitanee todeta, että Apostolien teot on tärkeä kirja. Se valaisee sitä, miten evankeliumi levisi Pyhän Hengen voimassa ja miten alkukirkko syntyi. Voimme todeta myös sen, että aina ei ole kovin selvää, miten tulisi suhtautua siihen, miten alkukirkon kerrotaan toimineen erilaisissa tilanteissa. Koska Luukkaan tarkoitus ei näytä olleen kirkkokäsikirjan kirjoittaminen, oppien rakentaminen Apostolien tekojen varassa on haastavaa. Luukas ei yksinkertaisesti anna tarpeeksi informaatiota, jotta olisi mahdollista tehdä tarkat kaaviot miten toimia missäkin tilanteessa. Ei kuitenkaan voida sanoa, että Apostolien teoissa ei olisi teologiaa, koska jo kuvattujen tapahtumien valikoiminen teokseen ovat ikään kuin teologian tekemistä. Apostolien tekojen tulkinnassa tulisi olla huolellinen ja peilata sitä muuhun Raamattuun.

 

Viitteet:

[1] Fee & Stuart 2003, 109; Ruohomäki 2004, 14-15.

[2] Fee & Stuart 2003, 111, 113-114.

[3] Fee & Stuart 2003, 111; Ruohomäki 2004, 18-19.

[4] Fee & Stuart 2003, 114-115; Ruohomäki 2004, 59.

[5] Fee & Stuart 2003, 122.

[6] Fee & Stuart 2003, 122.

[7] Didakhe (Apostoliset isät 7:1-4).

 

LÄHTEET

Apostoliset isät. 1989. 2. Uudistettu painos. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.

Fee, Gordon D. & Stuart, Douglas 2003. How to Read the Bible for All Its Worth. Grand Rapids, MI: Zondervan.

Ruohomäki, Jouko. 2004. Jerusalemista Roomaan. Apostolien teot selityksin. Keuruu: Aikamedia.

 

Palaa takaisin Opetuksia valikkoon.

Lisätietoja