Miten tulkita viisauskirjallisuutta?

Kirjoittaja Sara Saarela

 

Yleistä

Viisauskirjallisuus on heprealainen kirjallisuudenlaji, joka voi olla länsimaalaisille 2000-luvun lukijalle vieras lajityyppi. Vaikka Raamatussa on viisauskirjallisuutta, nykyajan kristityt eivät välttämättä osaa lukea tai soveltaa sitä aina oikein. Väärin käytettynä viisauskirjallisuus voi esimerkiksi ajaa ihmisen itsekkääseen käytökseen.[1]

Viisauskirjallisuuteen kuuluvat Raamatun kirjoista seuraavat kirjat: Job, Sananlaskut, Saarnaajan kirja ja Laulujen laulu.

 

Mitä viisaus on?

Voidaan perustellusti kysyä mitä viisaus on. Jotkut käsittävät sen olevan laajaa teoreettisen tiedon hallitsemista tai suurta älykkyysosamäärää. Raamatun mukaan viisaus on kyky tehdä hyviä, Jumalan mielen mukaisia päätöksiä jokapäiväisessä elämässä. Viisaus tulee esiin ihmisten valinnoissa ja käytöksessä.[2] 

Sananl. 9:10 sanoo: ”Herran pelko on viisauden alku”. Viisaus ei siis ole viekkautta, fiksuutta tai kekseliäisyyttä, eikä kysymys ole iästä, taidoista tai lahjoista. Jaak. 1:5 sanoo, että Jumala antaa viisautta niille, jotka pyytävät sitä häneltä. Kyse on tahdosta tehdä Jumalan mielen mukaisia päätöksiä arkipäivän valinnoissa kuten puolison valinnassa, koulutuksessa tai ylipäänsä siinä, tahtooko elää elämää ihmisenä, joka rakastaa Jumalaa ja käyttäytyy lähimmäisiään kohtaan ystävällisesti.

 

Voimmeko lukea viisauskirjallisuutta väärin?

Konteksti on lukijan tärkein "työkalu". Viisauskirjallisuudenkin kohdalla on tärkeää varoa irrottamasta jakeita Raamatun kontekstista, ja kaikkia jakeita tulisi peilata koko Raamatun sanomaan, eikä tehdä tulkintaa, joka miellyttää itseä tai sotii Raamatun sanomaa vastaan.

Hyvin usein kristityt unohtavat, että viisauskirjallisuudessa käytetään erilaisia kielen keinoja. Näitä ovat muun muassa liioittelu (hyperbolat), metaforat, personifikaatiot, vertaukset, allegoria ja rytmi.

Lisäksi yksi merkittävimmistä seikoista viisauskirjallisuuden, erityisesti Sananlaskujen kohdalla, on se, että ne on tehty ytimekkäiksi ja muistettaviksi. Joskus muistettavuuteen on vaikutettu rytmillä, joskus vahvalla vastakkainasettelulla ja yksinkertaistamisella (tästä lisää alla). Hyvin usein kristityt ottavat monet sananlaskut universaalina lakina tai ohjeena. Joitakin sananlaskuja taas kohdellaan siten, että ne ovat vain yleispäteviä neuvoja, jotka toimivat joskus, mutta ne eivät ole normatiivisia. Sananlaskut ja koko Raamatun viisauskirjallisuus ovat yleispätevää ja väljää tekstiä siitä, miten useimmiten käy, kun eletään Jumalalle kuuliaisina. Monet sananlaskut viestittävät, että Jumalaa kuunteleville käy hyvin. Emme kuitenkaan voi odottaa, että rikkaus, onnellisuus ja elämän helppous seuraavat automaattisesti meitä, kun olemme uskossa ja rukoilemme Jumalaa. Tästä on hyvä esimerkki Jobin kirja, joka on osa Raamatun viisauskirjallisuutta. Lisäksi meidän tulee muistaa, että Jumalan ”hyvä” ja ”paras meille” ei ole aina sitä mitä ihminen olettaa sen olevan.[3]

Viisauskirjallisuuden sisällä on alalajeja: sananlaskut, spekulatiivinen viisaus (Job), kyyninen viisaus (Saarnaajan kirja) ja lyyrinen viisaus (Laulujen laulu).[4]

 

Sananlaskut

Sananlasku on lyhyt totuudellinen lausuma. Mitä lyhyempi lause on, sitä vaikeampi sitä on soveltaa tarkasti tiettyihin ja tarkkoihin elämäntilanteisiin. Sananlaskuja voidaan verrata meidän aikamme aforismeihin tai sanontoihin, jotka ovat yleispäteviä lausuntoja siitä, miten asiat monesti menevät (syy – seuraus). Esimerkiksi: ”Nopeat syövät hitaat”, ”parempi katsoa kuin katua” ja ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”. Tiedämme, että nopeat eivät oikeasti laita hitaita suuhunsa ja pureskele ja nielaise heitä, emmekä me tarkoita, että metsä puhuisi meille. Me emme tarkoita näitä asioita konkreettisesti, vaan puhumme vertauksin. Tiedämme myös, että nopeat eivät aina saa parhaimpia asioita, mutta joskus on parempi toimia nopeasti kuin odottaa, ja aina me emme saa sellaista kohtelua kuin me olemme itse vastapuolelle osoittaneet. Sanonnat eivät siis pidä aina paikkaansa, mutta ne ovat silti hyviä yleispäteviä linjoja siitä, miten usein käy. Tällaisia ovat myös sananlaskut.

Usein sananlaskuja leimaa se, että ne lupaavat Jumalaa kunnioittavalle hyvän elämän. Tämä ei – kuten yllä todettiin – ole kuitenkaan automaatio. On kuitenkin perusperiaatteita ja asenteita, jotka me voimme elämässämme valita, ja jotka ohjaavat elämäämme tiettyyn suuntaan. Esimerkiksi jos emme juo alkoholia, meistä ei tule alkoholisteja. Jos emme tupakoi, emme voi saada keuhkosyöpää ainakaan tupakasta. Jos tarkkailemme mitä suuhumme laitamme, voimme välttyä monilta sairauksilta. Nämä ovat arkisia valintoja, joista puuttuu meidän toisaalta kaikki hengellinen säihke, mutta sananlaskut liittyvät useimmiten asioihin, jotka ovat hyvin arkisia. Tämä alleviivaa sitä, kuinka Jumalaa kiinnostaa meidän arkemme.[5]

 

Esimerkki 1

”Heitä työsi Herran haltuun, niin sinun hankkeesi menestyvät” (Sananl.16:3). Tarkoittaako tämä siis sitä, että mitä ikinä me teemme, Herra antaa meidän onnistua ja saada kaiken? Kuten tiedämme ja olemme monesti kokeneet: ei. Enemmänkin voimme löytää tästä periaatteen, että kun omistaudumme elämässämme Jumalalle, me onnistumme monissa elämän asioissa (onnistumme sen määritelmän mukaan, joka Jumalalla on onnistumisesta, ei meillä). Emme onnistu ehkä jokaisessa yksittäisessä hankkeessa, mutta elämämme vire muuttuu, kun annamme Jumalalle hallintavallan elämässämme.

Monia muitakin menestystä lupaavia sananlaskuja on käytetty niin, että ollaan ajateltu Jumalan antavan uskovalle menestystä niin rahallisesti kuin hengellisestikin. On olemassa opetusta, joka korostaa, että uskovan elämään eivät kuulu fyysiset sairaudet, yksinäisyys tai vähävaraisuus. Tällaiset ihmiset, jotka lukevat sananlaskuja näin, eivät ole muistaneet, että viisauskirjallisuuteen kuuluvat myös Saarnaajan ja Jobin kirja. Job oli hurskas, jumalaapelkäävä mies, mutta hänellä oli elämässään paljon vastoinkäymisiä. Ongelma ja jännite katoaa, kun huomaamme sananlaskujen luonteen, eli sen, että ne ovat yleisiä ja väljiä sanontoja, jotka pitävät yleispätevällä tasolla paikkaansa usein, mutta eivät aina. 

 

Esimerkki 2

Sananl. 25:24: ”Parempi on asua katon kulmalla kuin toraisan vaimon huonetoverina”. Joskus sananlaskut tulee ikään kuin ”kääntää” meidän kielellemme. Me emme esimerkiksi asu katon kulmalla, koska meidän kattomme ovat harjakattoja. Israelissa sen sijaan katoilla oleskelu oli Raamatun aikoina helpompaa ja tavallisempaa, koska katot olivat tasaisia. Sananlasku voitaisiin kääntää nykyaikaan seuraavasti: ”on parempi asua ahtaassa autotallissa kuin tilavassa talossa ankean vaimon kanssa”. Tämän sananlaskun neuvo on se, että meidän tulisi olla huolellisia aviopuolison valinnassa, eikä se, mitä miehen tulisi kirjaimellisesti tehdä, kun vaimo käy hankalaksi.[6]

 

Esimerkki 3

Sananl. 13:24: ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”. Miten sovitamme tämän sananlaskun yhteen Uuden testamentin viestin kanssa siitä, että isien ja äitien ei tulisi tehdä lapsistaan vihaisia ja katkeria julmalla käytöksellään? Jeesuksen toiminnassa näkyy se, että hän antoi suuren arvon lapsille, eikä hän sallinut, että heitä kohdeltiin huonosti. Usein tämä ristiriita on ratkaistu siten, että fyysisen kurittamisen on nähty olevan lapsen kasvuprosessille hyväksi, ja juuri se on se, mitä Jeesus tarkoitti rakastamisella. Liiallisen ”raamatullisuuden” seurauksetkin on nähty ja yhä useammat kyseenalaistavat tämän vanhan mallin. Rakkaus on rajoja, mutta käytännön tasolla vanhempien ongelmaksi muodostuu se, miten lasta tulisi ohjata ja rangaista, kun hän tekee väärin.

Kuten olemme jo monta kertaa todenneet, sananlaskut esittävät periaatteita, jotka on sanottu kielikuvin. Tämän vuoksi meidän tulisi olla varovaisia sen kanssa, miten kirjaimellisesti otamme vitsan käytön kehotuksen. Sananlaskun laatija luultavasti tarkoittaa sitä, että lapsella on parempi olla rajat ja myös pitää nuo rajat. Hyvin usein vanhemmat asettavat rajat, mutta eivät pidä niitä. Kun lapsi käy varastamassa äidin kännykän, vaikka äiti on kieltänyt tätä, ei osatakkaan nuhdella tai rankaista esimerkiksi jäähyllä tai muilla mahdollisilla keinoilla. Usein vanhemmat asettavat karkkipäivän ja kieltävät viikolla karkinsyönnin, mutta rakkauden puuskassaan lankeavatkin ostamaan karkkia keskiviikkona, koska he rakastavat lasta. Rajat tuovat turvallisuutta, samoin vanhempien johdonmukainen käytös ja viestintä. Sananlasku puhuukin luultavasti juuri tästä, eikä ylenpalttisesta piiskaamisesta.

 

Jobin kirja

Jobin tarina on tuttu. Job oli hurskas ja varakas mies, joka menetti terveytensä, rahansa, talonsa ja perheensä. Hän kipuili suuresti siitä, miksi Jumala oli antanut tämän kaiken tapahtua hänelle, joka ei ollut tehnyt syntiä häntä vastaan.

Avain Jobia luettaessa on siinä, että kiinnitämme huomiota siihen kuka puhuu. On syytä muistaa, että kirja rakentuu pitkälti dialogille Jobin ja tämän ystävien kesken. Jos olemme varomattomia, saatamme siteerata Jobin ystävien harha-ajatuksia ja pitää niitä Jumalan sanana. Ylipäänsä Raamattua lukiessa on aina kiinnitettävä huomiota siihen kuka puhuu. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Job 4:18: ”Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja”. Tästä kohdasta ollaan tehty seurakunnan keskellä oppeja, että enkelit ovat epätäydellisiä eikä Jumala luota kehenkään. Tämä saattaa aiheuttaa turvatonta oloa monille, koska enkeleiden ajatellaan olevan Jumalan ”oikeita käsiä” ja apureita. Kuinka on mahdollista, että Jumala antaa tehtäviä sellaisille, joihin ei itsekään luota? Eikö Jumala arvostakaan ihmisiä? Kun kiinnitämme huomion kontekstiin, huomaamme, että kyseessä ei suinkaan ole Jumala, joka puhuu, vaan Jobin harhaoppinen ystävä Elifa. 

Ovatko elämän vaikeudet sitten synnin seurausta, kuten Jobin kirjassa väitetään? Kirjan loppupuolella Jumala itse puhuttelee Jobia ja näitä ystäviä, ja osoittaa, että ystävät ovat väärässä erityisesti siinä, että he opettavat, että elämän vaikeudet ovat synnin seurausta. Myös nykyään saatetaan ajatella, että Jumala rankaisee meitä jostakin, kun jotakin pahaa tapahtuu. Raamattu kuitenkin opettaa, että maailma, jossa me elämme, on paha, langennut ja se toimii sen omilla säännöillä. Ihmisillä ja paholaisellakin on vapaa tahto, ja langenneessa maailmassa haavoitutaan. Kuitenkin tulevassa ajassa, taivaassa, ei ole surua, kuolemaa tai haavoittuneisuutta.

Yksi suurimmista Jobin kirjan hyödyistä nykylukijalle on se, että se lohduttaa, kun on vaikeaa. Se on vastapainoa monien sananlaskujen menestyksekkäälle hengelle ja tasapainottaa niiden sanomaa. Me kaikki tiedämme kuinka vaikeaa elämä usein on. Se on monesti ristiriitaista: moni asia on hyvin, mutta silti moni asia on huonosti. Job antaa silloin lohtua. Toinen asia, jonka opimme, on se, että Jumalan tiet ovat korkeammat. Kirjan lopussa Jumala toteaa Jobille, että hän on tehnyt kaiken ja hän on ollut alusta saakka täällä. Jumala on viisaus, emmekä me ihmisinä yllä hänen tasolleen. Kun meille tapahtuu meidän mielestämme pahoja asioita, me emme aina ymmärrä niitä. Se ei silti tarkoita, etteikö Jumala ymmärtäisi.

 

Saarnaajan kirja

Saarnaajan kirja on malliesimerkki kyynisestä viisaudesta, joka toimii ikään kuin esteenä meidän ja sen elämän välissä, josta se kertoo. Tuo elämä on elämää ilman Jumalaa.

Monet lukijat ovat ihmetelleet Saarnaajan kirjaa, koska se on niin kyyninen, masentava ja sen kirjoittaja tuntuu olevan pettynyt Jumalaan. Kirja ikään kuin tiivistyy toteamukseen, että ”kaikki on turhuutta”. Tarkastellaan seuraavaksi hieman kirjan sisältöä.

Kirjoittajan mukaan:

1) Jumala on maailman luoja ja yksi. Hän on kaikkein korkein ja hän on luonut myös tämän lyhyen ja turhan elämän.

2) Ihmiset ja elämä eivät ole koskaan sellaisia kuin niiden pitäisi olla: oikeus ei toteudu, ihmiset tekevät syntiä, ovat kateellisia, rahanahneita, sortavat toisiaan.

3) Jumalan tiet ovat korkeammat kuin ihmisten tiet, eivätkä ihmiset tulee ymmärtämään hänen teitään koskaan.

4) Kuolema on lopulta se, jonka edessä jokainen on tasavertainen kuolevainen, eikä se armahda ketään. Olipa ihminen tai eläin, jokainen palaa tomuun turhan elämän jälkeen.

Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella? Miksi tällainen epätoivoinen kirja on laitettu Raamattuun? Kirjahan selkeästi tuo esille sen, että elämä on kurjaa ja typerää turhutta. Ihmiset ovat typeriä ja ihmisten teot ja vaivannäkö ovat turhia.

Loppusanoissaan Saarnaaja kirjoittaa: ”Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.” (Saar. 12:13-14). Kirja ikään kuin vie matkalle siihen maailmaan, missä ihminen on valinnut oman tiensä Jumalan tien sijaan. Kirjoittaja on pettynyt. Kirjan tehtävä on saada ihminen ajattelemaan ja haluamaan Jumalan yhteyteen, koska tuollainen elämä jättää kylmäksi ja masentaa, kuten Saarnaajan kirjan lukeminenkin. Tämä on sitä ”viisautta”, jota Salomo pystyi tuottamaan sen jälkeen, kun hän oli luopunut Jumalan teistä. Viimeiset sanat tässä kirjassa ovat kipeitä kaikuja siitä, mitä Salomo ehkäpä tunsi. Mikään hänen tekonsa ei ollut Jumalalta salassa, ja kaikki olisi tuntunut hyvin toisenlaiselta, jos hän olisi pysynyt oikealla polulla elämässään.[7]

 

Laulujen laulu

Laulujen laulu (Korkea veisu) on lyyristä viisautta. Sen lukemiseen pätevät samat säännöt kuin lyriikkaan yleensäkin. Lyriikka on kuvakieltä, eikä sitä tule ottaa kirjaimellisesti.

Jo 500-luvulla kirkkoisät ovat yrittäneet saada Laulujen laulua taipumaan herkäksi ja ”siistiksi” allegoriseksi rakkausballadiksi Jumalan ja Israelin tai Jumalan ja seurakunnan välillä. Heidän tappiokseen on todettava, että Laulujen laulu eroaa hyvin paljon muista Vanhan testamentin allegorisista rakkausballadeista. Laulujen laulu on romanttinen rakkauslaulu, jossa mies ja nainen ylistävät toisiaan ihastuksissaan. Laulu on siis miehen ja naisen välisen rakkauden ylistys. Laulujen laulu käsittelee sitä, mitä sananlaskuissakin käsiteltiin, eli hyvän puolison ottamista kaikessa viisaudessa.[8]

Laul. 4:1-4 ja 7:1-3: ”Sinun lanteesi kaartuvat kuin kaulakorut, taiturin kätten tekemät. Sinun povesi on ympyriäinen malja, josta sekoviini älköön puuttuko; sinun uumasi on nisukeko, liljojen ympäröimä. Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoset.”

Tämä on miehen ylistystä siitä, kuinka ihana rakas hänellä on. Laulujen laulu sisältää hyvän määrän vahvaa ylpeilyä rakkaan ominaisuuksista, verbaalista ihailua ja rakkauden tunnustuksia. Laulujen laulu ei ole pornoa, vaan sen on terve malli siitä, miten Raamatullisen mallin miehen ja naisen välillä tulisi toteutua. Tulisi ihastella toista, olla romanttinen, pitää toisesta huolta, hullaantua ja ennen kaikkea vaalia rakkautta.

Nykyajan seksi- ja rakkausekspertit puhuvat salaisista seksineuvoista, joilla kumppanit tyydytetään ja pidetään suhteessa, mutta Raamattu puhuu ihastumisesta, hullaantumisesta ja romantiikasta. Tässä maailmassa romantiikka on jotakin, mikä edeltää avioliittoa, mutta Raamatun ajatusmaailmassa romantiikka on jotakin, mikä kuuluu avioliittoon ja mikä määrittelee sitä.

 

Viitteet:

[1] Fee & Stuart 2003, 225.

[2] Fee & Stuart 2003, 225-226.

[3] Fee & Stuart 2003, 230-231; Stein 2004, 87, 89.

[4] Jaottelu Feen & Stuartin 2003 mukaan.

[5] Fee & Stuart 2003, 232, 235-236.

[6] Fee & Stuart 2003, 240.

[7] Näin myös Fee & Stuart 2003, 243-244.

[8] Fee & Stuart 2003, 245.

 

LÄHTEET

Fee, Gordon D., Stuart Douglas. 2003. How to Read the Bible for All its Worth. 3rd Edition. Grand Rapids, MI: Zondervan.

Stein, Robert. H. 2004. Hermeneutiikan pelisäännöt. Ohjeita Raamatun tulkintaan. Keuruu: Aikamedia.

 

Palaa takaisin Opetuksia valikkoon.

Lisätietoja