1. Korinttilaiskirje luvut 1-4

Kirjoittaja Janne Saarela

 

Tervetuloa tutustumaan 1. Korinttilaiskirjeen sanomaan! Tämä neljään tekstikokonaisuuteen jaettu kommentaari on syntynyt yhdeksän kuukauden aikana vuosina 2014-2015, jolloin opetin aiheesta Jurvan ja Vaasan baptistiseurakunnissa. Tarkoituksenani oli mennä jonkin verran pintaa syvemmälle ja siksi tekstimassaa kertyi kohtuullisen paljon. Toivottavasti kirjoitukset antavat uudenlaista ja syvempää näkökulmaa Paavalin opetukseen ja Korinttin seurakunnan sekavaan tilanteeseen.

Lähdeviittaukset 1. Korinttilaiskirje-teksteissä ovat kahdenlaiset. Joidenkin nippelitietolauseiden perään olen lisännyt lähteen suoraan tekstiin () -merkkien sisälle. Suuremmat kokonaisuudet ja asiaan liittyvät kakkostasonkeskustelut olen laittanut alas [] -merkkien sisälle. Nämä lähdemerkinnät voi tarkistaa kirjoituksen alalaidasta. 

 

JOHDANTO

 

Tulen käsittelemään kirjeen taustoja seuraavien otsikkojen avulla:

Korinttin kaupunki
    Historiaa
    Maantieteellinen sijainti
    Uskonnollista elämää
Korinttin seurakunnan alku (Ap.t. 18)
Korinttin seurakunta kirjeen pohjalta
Kirjeen rakenne
Mitä tapahtui sen jälkeen kun Paavali poistui Korintista?
Seurakunnan ongelmat tiivistettynä


Korinttin kaupunki

Historiaa

Arkeologit ovat saaneet paljon selville Korinttin kaupungista varsinkin vuonna 1858 sattuneen maanjäristyksen jälkeen, joka paljasti osan vanhan kaupungin raunioista. Arkeologit ovat löytäneet monia tärkeitä paikkoja Korinttin kaupungista. Näiden mukana mm. tuomioistuin, jossa Paavalin oikeudenkäynti pidettiin. Esittelen lyhyesti olennaisia asioita ensimmäisen vuosisadan Korinttista.

Roomalaiset tuhosivat ensimmäisen kaupungin perusteellisesti vuonna 146 eKr. Tämä oli Rooman ja Kreikan välisen sodan aikaa. Kapunki oli autiona sadan vuoden ajan, kunnes roomalaiset rakensivat ja asuttivat sen uudelleen roomalaiseksi siirtokunnaksi Julius Caesarin käskystä vuonna 44 eKr. Kaupunkiin asutettiin paljon vanhoja sotilaita ja vapautettuja orjia. Tämän lisäksi kaupunkiin muutti pikku hiljaa kreikkalaisia, juutalaisia ja itämaalaisia. Juutalaisten läsnäolo kaupungissa näkyi paikallisten synagogien kautta ja kreikkalaiset vaikuttivat paljon kaupungin uskontoon, arkkitehtuuriin ja filosofiseen ilmeeseen. Itämaalaiset toivat mukanaan Egyptin ja Aasian kultteja. Kaupungissa vaikutti kuitenkin Rooman laki ja siellä harjoitettiin yleisesti ottaen Rooman uskontoja. Vuodesta 29 eKr. se toimi Akaian senaattiprovinssin pääkaupunkina ja näin ollen roomalaisen maaherran hallintopaikkana.

Kaupunkin asukkaat olivat siis todella kirjavaa porukkaa sekä uskonnoltaan että elämäntyyliltään. Toisella vuosisadalla jKr. eläneen Athenaioksen mukaan kaupungissa oli yli 300 000 ihmistä ja tämän lisäksi 460 000 orjaa. Se oli Kreikan suurin ja tärkein kaupunki. (McRay 2008, 312.)

Kreikkalainen maantietelijä, filosofi ja historioitsija Strabon (63 eKr. - 24 jKr.) kutsuu Korinttia kaikin puolin rikkaaksi kaupungiksi. Tähän vaikutti kaupungin erinomainen sijainti ja suuri kaupungissa pidetty urheilutapahtuma, Isthmian kisat, joka pidettiin Poseidonin pyhäkössä Korinttin kannaksella. Tapahtuma järjestettiin joka toinen vuosi, vuosi ennen olympialaisia ja vuosi sen jälkeen. Kisat olivat Kreikan toiseksi suurimmat. Ne jäivät aina Olympialaisten varjoon, jotka pidettiin Olympia-kaupungissa, joka sijaitsi myös samalla niemimaalla. Paavali saattaa viitata näihin kisoihin jakeissa 9:24-27. (Morris 1985, 21; Brown 1997, 513; Durando 2008, 92, 160.)

 

Maantieteellinen sijainti

Korinttin kaupunki sijaitsi Etelä-Kreikassa, Akaian provinssissa Kreikan mantereen ja Peloponnesoksen niemimaan kapealla kannaksella. Kaupunki oli olennaisella paikalla, koska se yhdisti sekä maareitit pohjoisen ja etelän välillä että merireitin idän ja lännen välillä. Merireitti kulki kahden sataman kautta. Pohjoisessa olevan Lekhaionin satamakaupungin kautta Korintti oli yhteydessä Joonian mereen ja sitä kautta Italiaan ja idässä olevan Kenkrean kautta Ageian mereen ja sitä kautta Aasiaan (ks. kuva). Korinttista oli merelle vain kolme kilometriä. Kaupunki oli olennaisella paikalla nimenomaan runsaan liikenteen vuoksi, joka kulki Peleoponnoksen ja Kreikan välillä tämän kapean kannaksen kautta.

 

 

Tästä kapeasta kannaksesta tuli todella merkittävä kohde myös kauppiaille, jotka halusivat välttää pitkän ja vaarallisen merireitin, jossa olisi täytynyt kiertää koko Peloponnesos. Monet olivat yrittäneet kaivaa kanaalia kannaksen poikki. Korinttilaisen Perianderin (625-585 eKr.) aikeet jäivät haaveeksi. Rooman keisarit kuten Julius Caesar, Caligula ja Nero olivat yrittäneet saada kanaalin kaivetuksi. Vuonna 67 jKr. 6000 juutalaista orjaa tuotiin rakentamaan kanaalia. Yritykset kuitenkin epäonnistuivat. Vasta ranskalaiset saivat valmistettua sen vuosina 1881–1883. Edellä mainittu Periander rakensi kuitenkin Diolkos-nimisen rampin, jota pitkin suurten rahtilaivojen lastit kannettiin kannaksen läpi toiseen laivaan kannaksen toiselle puolelle. Rampin avulla myös pienemmät alukset voitiin työntää kannaksen yli ja laskea vesille jatkamaan matkaansa.

 

Uskonnollista elämää

Kuten edellä todettiin, kaupunki oli valtava sekoitus eri yhteiskuntaluokkia, kulttuureja ja uskontoja. Siellä oli ainakin 26 eri uhripaikkaa ja pyhäkköä. (Fee & Stuart 2014, 72.) Asukkaat palvoivat pääasiassa Kreikan ja Rooman jumalia. Seuraavaksi esittelen lyhyesti kolmea suurta uskonnollista temppeliä.

(a) Kaupungissa oli massiivinen aurinkonjumala Apolloksen temppeli, joka oli pystytetty kuudennella vuosisadalla eKr. Se oli kaupungin jumalanpalveluselämän keskeinen paikka ja Paavalin aikana se oli entisöity. Se oli samalla ehkä vaikuttavin osoitus Korintin kreikkalaisesta arkkitehtuurista. Nykyään temppelistä on jäljellä seitsemän pylvästä, jotka ovat kahdeksan metriä korkeat ja halkaisijaltaan kaksi metriä.

(b) Rakkauden jumalatar Afroditen temppeli sijaitsi kaupungin lähellä 575 metriä korkean Akrokorintin vuorella. Amerikkalaisen arkeologin Carl Blegenin mukaan temppeli oli kuitenkin kooltaan vain 10x16m. Afroditen temppeli vastasi roomalaisten Venusta ja foinikialaisten Astartea.

Monien kommentaattorien mukaan Afroditen valtavassa temppelissä toimi noin 1000 papitarta, jotka olivat käytännössä prostituoituja. Monien kommentaattorien johtopäätökset historiallisista tiedoista ovat kuitenkin ylimeneviä. Todellisuudessa meillä ei ole mitään varmaa viittausta siihen, että Korinttissa olisi toiminut Afroditen temppelin 1000 prostituoitua. (Fee (1987, 3) ja Hörster (1994, 151) viittaavat H. Conzelmannin tutkimuksiin. Tiedot Afroditen temppelistä ja sen 1000:sta papittaresta tulevat edellä mainitulta Strabonilta (63 eKr. - 24 jKr.). Harvat ovat ottaneet huomioon sen, että Srabo puhuu vanhasta Korinttista.) 

 

 

(c) Korinttissa oli myös Dionysos-kultin temppeli. Dionysos oli hedelmällisyyden, viinin ja päihtymyksen jumala. Kirjeen tulkitsemisen kannalta kaksi asiaa liittyy olennaisesti tähän kulttiin.

Ensinnäkin homomiehillä oli pitkät hiukset ja jotkut heistä sitoivat ne koristellen pään päälle samanlaisella kampauksella kuin naiset. Tämä oli yleinen tunnusmerkki siitä, että mies oli tarjolla miehelle.

Toiseksi Dionysos-jumala oli naisille ennen kaikkea vapauttaja. Hurmoksellisiin riitteihin liittyi seksuaalista moraalittomuutta ja sukupuolirooleista vapautumista. Vallalla oli myös yleinen käsitys, että naisen oli avattava hiuksensa voidakseen profetoida. Kaikki tämä häpeällinen käytös näkyi naisten kohdalla erityisesti siinä, että he esiintyivät hiukset auki. Avoimet hiukset nimittäin nähtiin todella häpeällisenä ensimmäisellä vuosisadalla kaikissa kulttuureissa. Siksi naisten hiukset eivät olleet julkisilla paikoilla auki, vaan ne oli laitettuna kampaukseksi. Asiaan palataan tarkemmin luvussa 11.

Kuten kaikissa muissakin kreikkalais-roomalaisissa kaupungeissa, niin myös Korintissa miehet kävivät usein harrastamassa seksiä naisprotituoitujen kanssa. Tämän lisäksi miespuoliset prostituoidut olivat monissa kaupungeissa arkipäivää ja homoseksuaalisuuden harrastamienn oli yleistä. (Stark 1996, 117.)

Nämä huomiot ovat tärkeitä ja lukija huomaakin melko nopeasti miten paljon nämä asiat olivat aiheuttaneet seurakuntalaisille ongelmia. Kirjeestä käy selvästi ilmi, että seurakunnassa harjoitettiin epäjumalien temppeleihin ja rituaaleihin kuuluvia tapoja, kuten porttoihin yhtymistä (luku 6). Avioliittoa ja seksuaalista yhdyntää aviopuolison kanssa väheksyttiin (luku 7). Seurakunta oli myös itse kysynyt Paavalilta uhrimenoissa käytetyn lihan syömisestä (luku 8). Voidaan siis sanoa, että epäjumalien temppeleillä on suuri rooli kirjeen tulkinnan kannalta. (Payne 2009, 143-144, 162-164; Lehtimäki).

Tiivistetysti voidaan sanoa, että Korintti oli seksuaalisen moraalittomuuden tyyssija. Meidän kulttuurissamme on tapana sanoa, että jotkut ”elävät kuin siat”. Samalla tavalla kreikan kieleen kehittyi oma sana kuvaamaan kaupungin rajua elämää (khorinthiadsoo): ”elää kuin korinttilainen!”. Sana viittasi seksuaaliseen saastaisuuteen. Raamatuntutkijat Fee & Stuart toteavat, että kapunki oli kuin sekoitus New Yorkia, Los Angelesia ja Las Vegasia. Tämä on pidettävä mielessä kun alamme etsiä vastauksia siihen, mitä kirjeessä oikein opetetaan. Ottaen huomioon kaupungin värikkään uskonnollisuuden, Korintin seurakunta oli kaupungissa selkeästi vähemmistönä.

(Pawson 2008, 152-153; Norvanto 2007, 10-11; Bruce 1988, 345-346; Fee & Stuart 2014, 72; McRay 2008, 315; IRT 1973, 2625; Fee 1987, 1-4; Diginovum. Kattava arkeologinen esitys Korintin kaupungista ks. McRay 2008, 311-341)

 

 

Korinttin seurakunnan alku (Ap.t. 18)

Tämän otsikon alla analysoin Apostolien tekojen (18:1-16) tekstiä, joka kertoo Korinttin seurakunnan perustamisesta. Tekstin tarkka läpikäyminen antaa tärkeää pohjatietoa kirjeen ymmärtämiselle. (Teksti 92-käännös).

 

Jae 1: ”Paavali lähti sitten Ateenasta ja meni Korinttiin.”

Tämä tapahtui Paavalin toisella lähetysmatkalla vuonna 50 jKr. Thiseltonin (2006, 24) mukaan Paavali saapui Korinttiin maaliskuussa. 

 

 

Jakeet 2-3: "Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta kotoisin olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan. He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen ja jäi työskentelemään heidän kanssaan, sillä heillä oli yhteinen ammatti; he olivat teltantekijöitä.”

Paavali ystävystyi nopeasti juutalaisen avioparin, Aquilan ja Priscillan kanssa. Heillä oli sama ammatti kuin Paavalilla. Juutalaisuudessa ei nähty sopivana, että rabbi ottaa opetuksistaan palkkaa. Näin ollen suurin osa tulevista rabbeista etsi itselleen jonkin työn opiskeluidensa ohessa. Näin teki myös Paavali. Aquila ja Priscilla olivat todennäköisesti tulleet uskoon ja paljon aikaisemmin. Syy siihen miksi he olivat Korinttissa oli se, että keisari Claudius (keisarina 41-54) oli käskenyt kaikkien juutalaisten poistua Roomasta, jossa he asuivat (he siis asuivat Korintissa vain toistaiseksi). Tästä tapahtumasta on mainintoja myös Uuden testamentin ulkopuolisesta historiasta. Roomalainen historioitsija Suetonius kirjoitti n. vuonna 120 jKr. keisari Claudiuksen ajasta. Yksi hänen mainintansa on seuraavanlainen:

"Juutalaiset, jotka aiheuttivat jatkuvasti levottomuutta Chrestuksen heitä siihen yllyttäessä, hän karkotti Roomasta."

Mielenkiintoinen maininta on nimi ”Chrestus”. Se oli tyypillinen nimi roomalaisten keskuudessa, mutta juutalaisena nimenä sitä ei tunnettu. Väistämättä tulee mieleen, että Suetonius tarkoitti Kristusta, mutta toi asian esille itselleen tutummalla nimellä. (Meier 1991, 102, alaviite 14; Boyd & Eddy 2007, 124; Bruce 1988, 347.)

Aquila ja Priscilla mainitaan UT:ssa useasti. Heillä oli hyvin merkittävä rooli seurakuntien keskellä. Paavali mainitsee heidät mm. tässä kirjeessä ja 2. Timoteuskirjeessä. Roomalaiskirjeessä hän kirjoittaa (16:3-5):

”Tervehtikää Priscillaa ja Aquilaa, työtovereitani Kristuksen Jeesuksen palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat. Sanokaa terveisiä myös heidän talossaan kokoontuvalle seurakunnalle.”

Juuri he olivat opettaneet Apollokselle, kuuluisalle raamatunopettajalle, tarkemmin Jeesuksen asettamasta kasteesta. On myös laajasti huomioitu, että sekä Luukkaan että Paavalin teksteissä Priscilla on useasti mainittu ennen miestään (Ap.t 18:18, 26; Room. 16:3; 2. Tim. 4:19). Hän oli yksi merkittävimpiä naisia ensimmäisen vuosisadan seurakuntaelämässä.

 

Jae 4: "Joka sapattina Paavali kävi keskusteluja synagogassa ja koetti taivuttaa uskoon sekä juutalaisia että kreikkalaisia."

Arkeologit löysivät Korinttin kaivauksissa vuonna 1898 kiven, jossa lukee ”Heprealaisten synagoga” (McRay 2008, 319). Paavali eli niin kuin oli opettanut: juutalaisille ensin (Room. 1:16). Paavali yritti osoittaa juutalaisille, että Jeesus on Vanhan testamentin (VT) luvattu Messias. Tässä hän käytti hyödykseen valtavaa VT:n tietämystään, jota hän oli ammentanut kuuluisan rabbi Gamalielin jalkojen juuressa. Kuten Apostolien tekojen luvusta 17 voimme lukea, Paavali lähestyi pakanoita kuitenkin hyvin eri tavalla kuin juutalaisia. Pakanoille VT oli yksi kirja muiden joukossa. Pakanoiden kanssa Paavalilla ei ollut sitä yhteistä pohjaa, joka hänellä oli juutalaisten kanssa. Siksi Paavali ei koskaan yrittänyt pakanoille ensimmäisenä osoittaa, että Kristus on Vanhan testamentin luvattu Messias. Hänen täytyi lähteä puheessaan paljon yleisemmältä tasolta. Hänen puheensa Areiopagilla on tästä loistava esimerkki (Ap.t 17:16-34).

 

Jakeet 5-8: "Kun Silas ja Timoteus saapuivat Makedoniasta, Paavali oli jo kokonaan antautunut julistamaan sanaa. Hän todisti juutalaisille, että Jeesus on Messias, mutta juutalaiset väittivät herjaten vastaan. Silloin hän pudisti pölyn vaatteistaan ja sanoi: ´Tulkoon teidän verenne teidän itsenne päälle! Minä en enää ole teistä vastuussa. Tästedes puhun pakanoille.` Hän lähti heidän luotaan ja asettui Titius Justus - nimisen jumalaapelkäävän miehen taloon, joka oli aivan synagogan vieressä. Kuitenkin synagogan esimies Crispus tuli uskoon, ja myös koko hänen perhekuntansa uskoi Herraan. Monet muutkin korinttilaiset, jotka kuuntelivat Paavalia, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin."

Juutalaiset Korinttissa olivat melko vastahakoisia evankeliumille. Suurin osa ei uskonut. Synagogan esimies, Crispus, tuli kuitenkin uskoon. Niinpä syntyneeseen seurakuntaa kuului aluksi ainakin muutamia juutalaisia (Aquila, Priscilla ja Crispus perhekuntineen). Kaikesta päätelleen juutalaiset olivat seurakunnassa huomattava vähemmistö. Oli melko huvittavaa, että lähdettyään lopullisesti juutalaisten synagogasta Paavali asettui sellaisen miehen luo, jonka talo oli aivan synagogan nurkan takana!

Paavali siis asettui Titius Justus-nimisen miehen taloon. Nimi on roomalainen, joten hän on hyvinkin voinut olla Korinttiin siirrettyjen roomalaisten siirtolaisten jälkeläinen. Tiedot Ap.t:sta, ja Paavalin kirjeistä viittaavat siihen, että hänen koko nimensä oli Gaius Titius Justus. Paavali mainitsee hänet 1. Kor. 1:14:ssa. Room. 16:23 viittaa siihen, että (koko) Korinttin seurakunta kokoontui hänen kodissaan. Tästä voidaan päätellä, että seurakunnan koko oli maksimissaan ehkä 50. Mitähän juutalaiset mahtoivat miettiä, kun seurakunta kokoontui heidän synagogansa seinän takana?

Sana ”jumalaapelkääväinen” esiintyy useasti varsinkin Luukkaan teoksissa. On todennäköistä, että hän on ottanut termin kreikankielisestä Vanhasta testamentista eli LXX:stä (ks. Ps. 115:9-11; 135:19-20; Mal. 3:16).  Sana tarkoitti tuohon aikaan henkilöä, joka oli pakana – eli ei kuulunut juutalaiseen kansaan – mutta joka kunnioitti juutalaisia, uskoi juutalaisten Jumalaan ja noudatti juutalaista lakia ainakin joiltain osin. He olivat siis hiukan erilainen ryhmä kuin proselyytit, jotka olivat juutalaisuuteen kääntyneitä pakanoita. He olivat ottaneet viimeisen ja ratkaisevan askeleen juutalaiseksi. Kääntyminen juutalaiseksi vaati nimittäin kolmea asiaa: ympärileikkauksen (vain miehille), upotuskasteen ja temppeliuhraamisen. Koska ympärileikkaus oli kivulias prosessi, suurinosa proselyyteista eli käännynnäisistä oli naisia ja monet miehet jäivät ”vain” jumalaapelkääviksi. Jumalaapelkäävien miesten poikalapset kylläkin usein ympärileikattiin ja näin heistä tuli juutalaisia. (Ruohomäki 2004, 20; Ferguson 2003, 546-551. Tutkijoiden keskuudessa on ollut pitkään kädenvääntöä siitä, oliko proselyyttikaste käytössä jo ennen Johanneksen ja Jeesuksen asettamia kasteita. Varhaisin merkintä proselyyttikasteesta voidaan sijoittaa 80-luvulle jKr., jossa rabbit Shammai ja Hillel kiistelivät asiasta. Ferguson kuitenkin toteaa, että on epätodennäköistä, että juutalaiset olisivat kopioineet kristittyjen keskuudessa käytössä olleen kasteen omiin rituaaleihinsa. On syytä olettaa, että proselyyttikaste oli käytössä juutalaisilla jo ennen Johanneksen ja Jeesuksen toimintaa. Ferguson myös toteaa, ettei ole epäilystäkään kirjallisten merkintöjen valossa siitä, etteikö proselyyttikaste olisi tapahtunut upottamalla.)

Tekstin mukaan monia muitakin korinttilaisia tuli uskoon Paavalin työn seurauksena ja heidät kastettiin. Suurin osa näistä muista uskoontulleista oli varmasti pakanoita. Todettakoon, että UT:ssa upotuskaste seurasi välittömästi uskoontuloa. Tämä selittää osaksi joitain UT:n kohtia, jossa kaste näyttää olevan olennainen osa pelastumista. Nykypäivän ongelma hämärtää tätä asiaa, koska monesti uskoontulon ja kasteen väliin kertyy useita vuosia.

Nyt seurakunnassa oli jo juutalaisia, jumalaapelkääviä ja pakanoita. Tässä alkoi olla aineksia myöhemmille ongelmille.

 

Jakeet 9-11: "Eräänä yönä Herra sanoi näyssä Paavalille: ´Älä pelkää, vaan puhu edelleen, älä vaikene. Minä olen sinun kanssasi. Kukaan ei käy sinun kimppuusi eikä tee sinulle pahaa. Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani.` Niin Paavali viipyi puolitoista vuotta korinttilaisten keskuudessa ja opetti heille Jumalan sanaa."

Ennen Korinttiin saapumista Paavali oli kokenut paljon vastustusta, sekä henkistä että fyysistä. Filippissä hänet oli piesty ja heitetty vankilaan. Tessalonikassa ja Beroiassa hän joutui vihamielisten juutalaisten kynsiin. Nyt hän oli yhdessä tuon ajan syntisimmistä kaupungeista ja ympärillä oli paljon kieroja ja pahoja ihmisiä (2. Tess. 3:1-2). 1. Kor. 2:3:ssa hän sanookin olleensa Korinttissa pelokkaana ja vapisevana. 

Nyt hän sai kokea suoran kohtaamisen Jeesuksen kanssa vaikean tilanteen keskellä. Jumala rohkaisi Paavalia monella muullakin tavalla. Varmasti Aquilan ja Priscillan tapaaminen ja Silaksen ja Timoteuksen saapuminen Korinttiin oli myös tuonut raikkaan tuulahduksen. Me tiedämme 1. Tess. 3:6-10:n pohjalta, että Paavali sai hyviä uutisia Tessalonikan seurakunnan tilasta. Todennäköisesti hän sai samassa rytäkässä filippiläisten rahalahjoituksen (2. Kor. 11:9; Fil. 4:16). Myös uudet uskoontulleet toimivat suurena rohkaisuna. Monesti Jumala käyttää juuri ihmisiä, kun hän tukee meitä vaikeissa tilanteissa. 

Paavali sai siis uutta rohkaisua ja hän vietti Korinttissa yhteensä puolitoista vuotta. Tämä oli riittävä aika seurakunnan lujan perustuksen asettamiselle. Tähän liittyen, eräs tärkeä asia on vielä mainittava.

Monilla ihmisillä (ja tutkijoilla) on harhautunut käsitys, jonka mukaan Paavali ei itse asiassa tiennyt Jeesuksesta juuri mitään, eikä edes pitänyt sitä kovin tärkeänä tietona. Näin siksi, että hänen kirjeissään ei ole paljoakaan viittauksia Jeesuksen elämään ym. Tämän harhatiedon pohjalta Paavalia on jopa väitetty kristinuskon perustajaksi, koska hän oli jääräpäinen, ja loi oman teologiansa. Tämä väite ei voisi olla enempää väärässä. Paavali oli tarkistuttanut teologiansa ja tehnyt sopimuksen Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa (Gal. 2). Uudet seurakunnat saivat paljon opetusta Jeesuksesta ja Paavali välitti heille monia traditioita koskien Jeesusta ja kristillisiä oppeja (palaamme näihin asioihin ainakin luvuissa 7, 11 ja 15). Tämä on asia mihin monet UT:n lukijat kompastuvat. Kirjeet ovat ns. kakkostason opetusta eli niissä puututaan vain erikoisongelmiin. Perusasiat oli opetettu ja välitetty seurakunnan perustamisvaiheessa. Seurakunnan johtajat ja opettajat pitivät huolta jatkuvasta opetuksesta. Seurakunnat siis tiesivät todella paljon kristinuskon perusasioita, vaikka niitä ei kirjeissä koskaan käsiteltäisikään. (Näin myös Kankaanniemi 2010, 33-36.) Jos Korinttin seurakunnassa ei esimerkiksi olisi tapahtunut ylilyöntejä armolahjojen käyttämisessä, meillä ei olisi Paavalilta ainuttakaan mainintaa kielilläpuhumisesta. Meillä olisi varmasti rutkasti tutkijoiden kirjallisuutta siitä, että Paavali ei tuntenut/arvostanut kielilläpuhumista. Todellisuudessa hän puhui kielillä todella paljon (ks. luku 14)! Samaa periaatetta voidaan melko turvallisesti soveltaa muihinkin opinkappaleisiin, joita Paavalin ei kirjeissään tarvitse mainita. 

 

Jakeet 12-17: "Mutta sitten, Gallion ollessa Akhaian maakunnan käskynhaltijana, juutalaiset nousivat yksissä tuumin Paavalia vastaan. He veivät hänet käskynhaltijan tuomioistuimen eteen ja sanoivat: ´Tämä mies houkuttelee ihmisiä palvelemaan Jumalaa lainvastaisella tavalla.` Mutta ennen kuin Paavali ehti vastata, Gallio sanoi: ´Juutalaiset! Jos olisi kyseessä rikos tai törkeä ilkityö, olisi oikein ja kohtuullista, että kärsivällisesti kuuntelisin teitä. Mutta kun te riitelette sanoista ja nimistä ja omasta laistanne, se on teidän asianne. Siinä minä en rupea tuomariksi.` Hän ajoi heidät pois tuomioistuimen edestä eikä välittänyt vähääkään, kun kansanjoukko kävi käsiksi Sosteneeseen, synagogan esimieheen, ja pieksi hänet avoimesti oikeuspaikalla."

Juutalaiset menettivät malttinsa Paavalin julistuksen vuoksi. Niinpä he toivat Paavalin käskynhaltijan eteen. Käskynhaltijana toimi kuuluisan filosofin Senecan veli Gallio. Näistä jakeista saamme myös tärkeää tietoa siitä, milloin Paavali Korinttissa oli. Arkeologit ovat nimittäin löytäneet seinäkirjoituksen Delfistä, joka on voitu ajoittaa keisari Claudiuksen toimintavuoden maininnan perusteella vuoden 52 alkupuolelle. Gallio toimi käskynhaltijana vain vuoden, kesästä 51 kesään 52. Koska Paavali näyttää astuneen Gallion eteen 18 kk kestäneen oleskelunsa loppupuolella ja koska Gallio oli tällöin vasta aloittelemassa viranhoitoaan, voidaan laskea, että Paavali toimi Korinttissa noin vuoden 50 syksystä vuoden 52 kevääseen asti (Thiseltonin (2006) mukaan vuoden 50 keväästä vuoden 51 syksyyn).

Gallion päätöksellä oli todella suuri merkitys seurakunnan kohdalla, ei vain Korinttissa, mutta myös muissa maakunnissa. Päätöksellään hän osoitti, että kristinuskon julistaminen ei ollut lainvastaista. Seurakunnan ei siis tarvinnut ”painua maan alle”. Myönteisyys kristittyjä kohtaan jatkui aina Rooman suuren paloon saakka, joka tapahtui vuonna 64 jKr. Keisari Nero heitti kaupungin palon kristittyjen niskoille ja uskovat, ainakin Roomassa, joutuivat vainon kohteeksi.

(Ruohomäki 2004, 196-98; Norvanto 2007, 12-14; IRT 1973, 2625; Bruce 1988, 346-54.)

 

Korintin seurakunta kirjeen pohjalta

Tähän saakka olemme käyneet läpi Korinttin kaupunkiin liittyviä faktoja ja kristillisen seurakunnan perustamista. Kaksi tärkeää huomiota on vielä tekemättä. (1) Kirjeen rakenteesta täytyisi saada hyvä kokonaiskuva. (2) Mitkä tapahtumat saivat Paavalin kirjoittamaan tämän kirjeen? Miten hän sai tietää seurakunnan tilanteesta? Millainen oli Paavalin aiempi suhde ja yhteydenpito heidän kanssaan?

Jokaisen UT:n kirjeitä lukevan tärkein tehtävä on lukea kirjettä kokonaisuudessaan läpi ja etsiä vihjeitä vastaaottajista, meneillään olevasta tilanteesta jne. Lukija voi tarkan kirjeen läpikäymisen avulla saada selville seuraavat asiat:

  1. Korinttin uskovat olivat pääasiassa pakanoita, mutta joukossa oli myös muutamia juutalaisia (6:9-11; 8:10; 12:2, 13). Suurin osa heistä oli alhaisesta yhteiskuntaluokasta (1:26-29). He ilmiselvästi rakastivat tietoa ja viisautta (1:18-2:5; 4:10; 8:1-13), huomaa ironia jakeessa 6:5. Tämän lisäksi he olivat ylpeitä ja ylimielisiä (4:18; 5:2, 6), jopa Paavalin tuomitsemiseen asti (4:1-5; 9:1-18). Heillä oli lisäksi suuri määrä ongelmia.
  2. Paavali suhtautui kaikkeen tähän vaihdellen. Hän nuhteli (4:8-21; 5:2; 6:1-8), vetosi (4:14-17; 16:10-11) ja kehotti (6:18-20; 16:12-14).
  3. Kirjeen tilannekohtaisuudesta kertoo se, että Paavali mainitsi kuulleensa Korinttin tilanteesta Kloen perheväeltä (1:11). Myös jae 5:1 viittaa suulliseen tietoon. Jakeessa 7:1 Paavali sanoo: ”Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte”. Tämä tarkoittaa, että hän oli saanut seurakunnalta myös kirjeen. Kannattaa huomata toistuva ”mitä sitten - - tulee” -ilmaus jakeissa 7:1, 25, 8:1, 12:1, 16:1 ja 16:12. Nämä maininnat viittaavat kirjeeseen, jonka seurakuntalaiset olivat Paavalille lähettäneet. Paavali käsittelee kirjeessä olleet kysymykset yksi kerrallaan. Kannattaa huomata maininnat Stefanaasta, Fortunatoksesta ja Akaioksesta jakeessa 16:17. Koska Stefanaalle piti olla kuuliainen (16:16), on varmaa, että nämä miehet olivat seurakunnan johtajia. Todennäköisesti he olivat tuoneet Paavalille kirjeen eräänlaisena virallisena delegaationa eli he edustivat seurakuntaa.

 

Kirjeen rakenne

Nyt meillä on riittävästi tietoa jakaa kirje loogisiin osiin. On helppo jakaa kirje kahtia siten, että luvuissa 1-6 Paavali puuttuu ongelmiin, joista hän oli kuullut Kloen perhekunnalta ja luvuissa 7-16 hän käsittelee asioita, joita oli kysytty kirjeen muodossa.

 

Luvut 1-6 jakaantuvat neljään osioon:

  • Seurakunnan jakaantuminen (1:10-4:21)
  • Insestiä harjoittavan miehen ongelma (5:1-13)
  • Uskovien keskinäiset oikeudenkäynnit (6:1-11)
  • Seksuaalinen moraalittomuus (6:12-20)

 

Huomasimme, että on hyvä jakaa luvut 7-16 ”mitä sitten - - tulee” johdantosanojen mukaisesti. Tätä johdantoa ei kuitenkaan käytetä kolmessa kohdassa: 11:2-16; 11:7-34 ja 15:1-58. Todennäköisesti luvussa 11 käsitellyt asiat kerrottiin Paavalille suullisesti, mutta hän on sijoittanut ne tähän yhteyteen, koska kaikki luvuissa 11-14 käsittelee seurakunnan jumalanpalvelusta, tavalla tai toisella. Loppukirje voidaan jakaa melko helposti seuraaviin osiin. (Fee & Stuart 2014, 72-75.):

 

  • Käyttäytyminen avioliitossa (7:1-24)
  • Neitsyet (7:25-40)
  • Epäjumalille uhrattu ruoka (8:1-11:1)
  • Naisten ja miesten pään peittäminen jumalanpalveluksessa (11:2-16)
  • Ehtoollisen väärinkäyttö (11:17-34)
  • Hengelliset lahjat (12-14)
  • Uskovien ruumiillinen ylösnousemus (15:1-58)
  • Rahakeräys Jerusalemin seurakunnalle (16:1-11)
  • Apolloksen paluu (16:12)
  • Loppukehotukset ja tervehdykset (16:13-24)

 

Mitä tapahtui sen jälkeen kun Paavali poistui Korinttista?

Olen nyt käsitellyt melko kattavasti kirjeen rakennetta ja aikaa, jonka Paavali Korinttissa vietti. Mutta ymmärtääksemme kirjettä edelleen paremmin ja syvällisemmin, meidän on pakko pureutua niihin tilanteisiin, joihin Paavali ja seurakunta joutuivat Paavalin lähdettyä muualle. Paavali lähti Korinttista Efesoon ja hän palasi sinne uudelleen käytyään ensin Jerusalemissa ja Antiokiassa.

Jonkin aikaa sen jälkeen, kun Paavali oli jatkanut matkaansa, Korinttiin tuli kuuluisa raamatunopettaja Apollos. Hän oli kotoisin Alexandriasta ja hän tunsi kirjoitukset perinpohjin. Lisäksi hän oli taitava puhuja (Ap.t 18:24). Priscilla ja Aquila olivat lähteneet Paavalin mukana pois Korinttista ja he olivat jääneet Efesoon. Siellä he antoivat Apollokselle hiukan tukiopetusta, koska häntä ei oltu kastettu Jeesuksen nimeen ja hän saarnasi Johanneksen kastetta. Tämän jälkeen hän suuntasi suosituskirje mukanaan Akhaiaan, jonka tärkein kaupunki oli Korintti. Hän ”kumosi vakuuttavasti ja julkisesti juutalaisten väitteet ja näytti Kirjoituksista toteen, että Jeesus on Kristus.” (18:28). Apolloksen saarnaajanlahjat auttoivat paljon Korinttin nuorta seurakuntaa heidän väitellessään juutalaisten kanssa.

On selvää, että Apolloksen saarnatyyli poikkesi melkoisesti Paavalin tyylistä. Siinä kun Paavali keskittyi yksinkertaisesti Jeesuksen ristintyön julistamiseen (1. Kor. 2:2), Apollos oli retorisesti hyvin taitava puhuja. Heidän sanomansa sisältö oli toki sama, sanoohan Paavali Apolloksen jatkaneen hänen työtään Korinttissa, eikä hän sanallakaan moiti häntä (1. Kor. 3). Apolloksen taitavien saarnojen seurauksena jotkut Korinttin seurakunnassa alkoivat ”fanittaa” Apollosta enemmän kuin Paavalia (luku 1 ja 3). Seurakuntaan alkoi muodostua ryhmittymiä. On mahdollista, että myös Pietari vaimonsa kanssa vieraili seurakunnassa. Tämä on kuitenkin arvaus, koska tällaisesta ei ole mitään varmaa mainintaa. Joka tapauksessa joku tilanne synnytti myös Keefaan puolueen. Pian seurakunnassa oli ”paavalilaisia”, ”apolloslaisia”, ”keefaslaisia” ja jopa ”jeesuslaisia” (palaan asiaan jakeen 1:12 selityksissä).

Jonkin aikaa tämän jälkeen Paavali kirjoitti Korinttiin kirjeen, joka ei ole säilynyt. Thiselton arvelee, että Apollos oli palannut Efesoon ja kertonut Paavalille meneillään olevasta tilanteesta. Tästä kirjeestä todisteena on jae 1. Kor. 5:9: ”Kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi haureutta harjoittavien kanssa.” Meillä ei ole keinoa tietää kirjeen sisällöstä mitään muuta, joskin jonkinlaisia päätelmiä voidaan myöhemmin tehdä. Jotkut ovat sitä mieltä, että kirjeen sisältä on kerrottu 2. Kor. 6:14-7:1:ssä. Ikävä kyllä Paavalin kirje ymmärrettiin pahasti väärin. Paavali jatkaa jakeessa 5:10-11:

”En tarkoittanut yleensä tämän maailman haureellisia tai ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä pois maailmasta. Ei, vaan kirjoitin teille, että jos joku veljeksi kutsuttu on haureellinen tai ahne, epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja, juomari tai riistäjä, te ette seurustelisi tai edes aterioitsisi sellaisen kanssa.”

Seuraavaksi tapahtui muutamia kohtaamisia Korinttista saapuneiden uskovien kanssa. Seurakunta oli kirjoittanut Paavalille kirjeen (ks. edellä). Sen toimitti Paavalille Stefanas, Fortunatus ja Akhaios (16:17). Kirjeen tietojen lisäksi Paavali sai uutta näkökulmaa seurakunnan asioihin Kloen perhekunnalta, joka toi Paavalille lisätietoa seurakunnan tilanteesta Efesoon. Asiat eivät olleet kovin hyvin. Paavali vastasi seurakunnalle kirjeellä, joka on säilynyt meillä 1. Korinttilaiskirjeenä. Paavali oli lähettänyt Timoteuksen Korinttiin jo aiemmin. Timoteuksen vierailu Korinttissa oli lyhyt, jos hän edes koskaan pääsi perille (1. Kor. 16:10-11). Tilanne meni pahemmaksi.

1. Kor.-kirjeen kirjoittamisen jälkeen seurakunnassa tapahtui jotain vakavaa . Seurakuntaan tuli ulkopuolelta matkasaarnaajia ja Paavali menetti arvovaltansa heidän silmissään totaalisesti. Paavali taistelee asemansa puolesta 2. Kor.-kirjeessä luvuissa 10-13. Paavali lähti kesken Efeson työn Korinttiin henkilökohtaisesti, mutta matka sinne oli katastrofi. Me tiedämme matkasta, koska jakeen 2. Kor. 12:14 ja 13:1 mukaan Paavali haluaa mennä Korinttiin kolmannen kerran, eli hän oli käynyt siellä 1. Kor. -kirjeen kirjoittamisen jälkeen. Matkan epäonnistumiseen viittaa jae 2. Kor. 2:1.

Epäonnistuneen vierailunsa jälkeen Paavali päätti kirjoittaa seurakunnalle kolmannen kirjeen ja sen vei perille Tiitus. Tämä kirje tunnetaan yleisesti ”Kyynelkirjeenä” ja se on kadonnut. (Monet tutkijat ajattelevat, että Kyynelkirje tai osa siitä sisältyy 2. Kor. 10-13 lukuihin. Tämä on kuitenkin väärä paikka lähteä spekuloimaan asiaa syvemmin.) Paavali kuvaa tätä kirjettä seuraavasti:

”Kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynelsilmin, mutta en aiheuttaakseni teille surua, vaan osoittaakseni, kuinka suurta rakkautta tunnen erityisesti teitä kohtaan.” (2. Kor. 2:4).

”Vaikka tuotin kirjeelläni teille mielipahaa, en sitä kadu. Jos minua kaduttikin, kun näin teidän pahoittaneen siitä mielenne vähäksi aikaa, olen nyt iloinen -- en siksi, että te tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne.” (2. Kor. 7:8-9).

Paavali paloi halusta kuulla Tiitukselta uutisia seurakunnasta, mutta hän ei tavannutkaan häntä Trooaassa, kuten oli sovittu. Paavali matkusti Makedoniaan ja tapasi Tiituksen siellä (2. Kor. 2:12-13). Tiitus antoi loistavia uutisia Korinttista (2. Kor. 7:6-7). Paavali tuli todella onnelliseksi ja tämän kunniaksi hän kirjoitti neljännen kirjeensä Korinttiin. Tämä kirje tunnetaan 2. Korinttilaiskirjeenä ja sen vei perille Tiitus ja pari muuta (2. Kor. 8:16-24). Voimme siis tiivistää Paavalin ja Korinttin seurakunnan kontaktit seuraavasti:

Paavali matkusti Korinttiin kolmesti

  • Ensimmäisen kerran silloin kun hän perusti seurakunnan
  • Toinen kerta oli katastrofi ja Paavali joutui lähtemään Korinttista pois pettyneenä
  • Kolmannen kerran sen jälkeen kun hän oli lähettänyt neljännen kirjeensä (2. Kor.)

Paavali kirjoitti Korinttiin neljä kirjettä

  • Ensimmäinen kirje ymmärrettiin jostain syystä väärin
  • 1. Korinttilaiskirje
  • Kyynelkirje
  • 2. Korinttilaiskirje

(Morris 1985, 25-29; Hörster 1994, 151-56; Nikolainen 1986, 8-9; Guthrie 1990, 437-53; Thiselton 2006, 25-27.)

 

Kirjoitusajankohta

Kirje antaa kaksi tärkeää vihjettä kirjeen kirjoituspaikkaan ja -aikaan.

  • Jakeen 16:8 mukaan kirje on kirjoitettu ennen helluntaita Efesossa: ”Jään tänne Efesokseen helluntaihin saakka”. Tämä oli aikaa, kun Paavali toimi Efesossa kolme vuotta (Ap.t. 19; 20:31).
  • 1. Kor. 5:7:n mukaan on mahdollista, että kirje kirjoitettiin juuri ennen pääsiäisjuhlaa eli keväällä. Paavali nimittäin viittaa Jeesukseen uskovien pääsiäislampaana: ”Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu.”.

Paavali kirjoitti kirjeen Efeson kolmen vuoden kaudellaan. Bruce Winter (1989, 100) esittää ajankohdaksi myöhään 53 tai aikaisin 54. Hörster ja Wallace ehdottavat kevättä 54, Novum vuotta 55, Guthrie kevättä 57.  Mielipide-erot vuosissa johtuvat eri näkemyksistä siitä, missä vaiheessa Efeso-kauttaan Paavali kirjoitti kirjeen.

Kirjeen aitoudesta ei ole minkäänlaista epäilystä. Kleemens Roomalainen viittaa varmuudella kirjeeseen vuonna 95. Ireneus lainaa kirjettä yli 60 kertaa, Kleemens Alexandrialainen yli 130 kertaa ja Tertullianus noin 400 kertaa. Kirjeen aitoudesta todistavat myös Ignatius, Polykarpos, Hermas, Justinus Marttyyri ja Athenagoras. En tunne ainuttakaan tutkijaa, joka olisi kyseenalaistanut kirjeen aitouden. Myös kaikki väitteet, joiden mukaan kirje on kokoelma monia kirjeitä, on vailla pohjaa. (Diginovum; Fee 1987, 15-16; Hörster 1994, 157-58; Thiselton 2006, 26; Wallace 2009.)

 

Seurakunnan ongelmat tiivistettynä

Paavali siis kirjoitti tämän kirjeen noin kolme vuotta Korinttista lähdön jälkeen. Esittelen lyhyesti kirjeen taustalla vaikuttaneita ongelmia. Tämä on elintärkää kirjeen ymmärtämisen kannalta.

Paavali puuttuu kirjeessä ainakin 11 eri ongelmaan, joista 10 on käytännöllistä ja yksi teologinen (luku 15). Suurin ongelma on väärä teologia, joka näiden ongelmien taustalla muhi. Paavalin kirjeitä lukiessa ei voi välttyä seuraavalta huomiolta: teologia ohjaa käyttäytymistä. Jos teologiassamme on vikaa, se ohjaa meidät välttämättä vääränlaiseen käyttäytymiseen. Näin oli käynyt Korinttissa.

Ongelmamme on siis seuraava: meidän täytyy löytää se asia, mikä yhdistää kaikkia näitä vääriä käytösmalleja. Toisin sanoen: mikä aiheuttaa seurakuntalaisten sikamaisen käytöksen? Kaksi toisiinsa liittyvää asiaa on löydettävissä.

 

1. Paavali & seurakunta

Ensimmäinen suuri ongelma on Paavalin ja seurakunnan suhteessa. Jotkut johtavat henkilöt seurakunnassa veivät seurakuntaa eri suuntaan kuin Paavali olisi toivonut. Tästä seurasi automaattisesti kaksi kriisiä: (1) Paavalin auktoriteetin kieltäminen ja (2) evankeliumin vääristyminen. On huomattava, että nämä kaksi asiaa olivat tiukasti käsi kädessä. Jos joku alkoi opettaa eri tavalla kuin Paavali, opetus oli välttämättä evankeliumin vastaista. Niinpä Paavali yrittää kirjeessään (a) palauttaa auktoriteettiaan seurakunnan keskelle ja (b) korjata väärää teologia, joka muhi väärän käytöksen taustalla.

 

2. Seurakunnan väärä teologia

Toinen suuri ongelma oli teologinen (voidaan sanoa, että tämä johti ongelmaan 1). Se, mikä näytti olevan suurin vedenjakaja, ja joka aiheutti molemmat edellä mainitut ongelmat oli seuraava: miten Paavali ja hänen vastustajansa ymmärsivät sanan hengellinen, kreik. Πνευματικός (pneumatikos). Sana esiintyy tässä kirjeessä 15 kertaa. Tietyn avainsanan toistuminen kirjeissä on aina vihje siitä, että siihen kätkeytyy jotain ongelmia, tai se on asia, jota kirjoittaja haluaa painottaa. Tässä tapauksessa kysymyksessä on sanan oikea ymmärtäminen. Mitä tarkoittaa olla ”hengellinen”? Kaikki viitaa siihen, että seurakuntalaiset ajattelivat olevansa ”hengellisiä” ja heidän mielestään Paavali ei ollut ”hengellinen”. Huomaa jae 14:37: ”jos joku luulee olevansa hengellinen”. Läpi kirjeen Paavali yrittää osoittaa, että hän on oikeassa ja he ovat väärässä (10 kertaa hän kysyy ”ettekö tiedä?”). Kolmesti hän sanoo ”jos joku luulee olevansa --” (3:18; 8:2; 14:37).

Suurella todennäköisyydellä korinttilaisten käsitys ”hengellisestä” liittyi heidän kokemuksiinsa Pyhästä Hengestä ja armolahjoista, erityisesti kielilläpuhumisesta. Jakeessa 14:23 hän sanoo: ”jos seurakunta kokoontuu yhteen ja kaikki puhuisivat kielillä ja paikalle tulisi uskosta osattomia, he sanoisivat teidän olevan järjiltään”. Myös se, että Paavali rajoitti kielilläpuhumista kahteen tai kolmeen (14:27), kertoo armolahjojen yliaktiivisesta ja innostuneesta käyttämisestä. Siitä, että kielilläpuhumiseen liittyi paljon ongelmia, kertoo se, että Paavali käsittelee asiaa kolmen luvun verran (12-14). On mahdollista, että jakeen 13:1 maininta ”enkeleiden kielistä” oli korinttilaisten käsitys kielilläpuhumisesta. Koska he puhuivat nyt enkeleiden kielillä, he olivat tulleet jo enkeleiden kaltaiseksi. Tämä liittyi heidän kiinnostukseensa ”viisaudesta” ja ”tiedosta”.

Korinttilaisten ajatukset olivat pilaantuneet hellenistisen dualismin vaikutuksesta. Dualistinen näkemys tarkoittaa hengellisen ja maallisen erottelua. Koska he ajattelivat olevansa ”hengellisiä”, he alkoivat väheksyä kaikkea maallista ja materiaa, mukaanlukien ruumista. Heidän uusi iskulauseensa oli ”kaikki on minulle luvallista!” (6:12; 10:23). On myös todennäköistä, että lause ”ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten” (6:13) oli korinttilaisten slogan (ks. kommentaari). Tällä he perustelivat nautinnoissa elämistä (näin Payne 2009, 170.) Ruumiissa eläminen oli heidän mukaansa vanhaa elämää, eikä se kuulunut enää uuteen elämään, ”tosihengellisyyteen”. Tätä Paavali käsittelee ironisesti jakeissa 3:1-3 (korinttilaiset luulivat olevansa hengellisiä, mutta heidän käytöksensä osoitti, että he olivat edelleen lihallisia.). (Monet kommentaattorit ovat huomanneet nämä asiat kirjeestä, mutta he ovat tehneet vääriä johtopäätöksiä ja alkaneet puhua gnostilaisuudesta. On kuitenkin väärin puhua gnostilaisuudesta Korintin kohdalla, koska ainoa siihen liittyvä asia, joka hallitsi korinttilaisten ajatuksia, oli dualismi.)

Huolimatta siitä, että he elivät yhä ruumiissa, he ajattelivat tulleensa ”hengellisiksi”, enkeleiden kaltaisiksi. Tämä näkemys johti siihen, että mikään, mitä ruumiilla tehtiin, ei vaikuttanut ”todelliseen hengelliseen elämään”. Niinpä jotkut eivät nähneet ongelmaa harrastaa seksiä prostituoidun kanssa (luku 5), jotkut kieltäytyivät harrastamasta seksiä oman puolisonsa kanssa (luku 7) sanoen ”miehen on hyvä olla kajoamatta naiseen” (7:1), ja se johti myös tulevan ruumiillisen ylösnousemuksen kieltämiseen (luku 15). Niinpä Korinttin harhaoppia onkin osuvaa kutsua ”ylikorostuneeksi eskatologiaksi”. (Fee 1987; näin myös Payne 2009, 169-71.)

Korinttilaiset näkivät siis itsensä ”hengellisinä”. He olivat saaneet Pyhän Hengen ja he puhuivat jo taivaallista kieltä. Mikään ruumiillinen tai materiaalinen ei voinut vaikuttaa tähän ”hengen ihmiseen”. Mutta mistä tällainen väärinkäsitys oli peräisin? Vakuuttavalta tuntuva vaihtoehto on Jeesuksen sanojen väärinkäsitys: ”tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia.” (Luuk. 20:35-36). Jeesuksen sanojen väärinymmärtäminen saattaa hyvinkin olla edellä mainittujen ongelmien taustalla. Tämä selittäisi täydellisesti myös sen, miksi Paavali puhuu kirjeessä niin paljon Jeesuksen paluusta ja ajasta, joka ei vielä ole tullut (1:5-8; 3:13-15, 17; 4:5; 5:5; 6:13-14; 7:26-31; 11:26, 32; 15:24, 51-56; 16:22). (Näin myös Payne 2009, 170-171.)

Tiivistettynä voidaan sanoa, että korinttilaiset olivat unohtaneet Jumalan valtakunnan kohdalla sanat "ei vielä". Jeesus nähtiin kyllä korotettuna, mutta ei ristiinnaulittuna, ja ainoa asia, joka kirkasti Jumalaa olivat ihmeet, merkit ja voima. Koska Paavalilla oli ruumiillisia heikkouksia, hän ei täyttänyt kunnollisen apostolin kriteerejä. Korinttilaiset hylkäsivät Paavalin ristin teologian, koska he ajattelivat olevansa niin hengellisiä, että heidät oli täydellisesti lunastettu kaikesta heikkoudesta. Ei ihme, että seurakuntalaiset ottivat vastaan muita apostoleita, jotka julistivat "toista Jeesusta ja toista evankeliumia" (2. Kor. 11:4). (Fee 2013, 47-48.) (Tämäntapainen ajatus näkyy meidänkin aikana tietyissä liikkeissä, jossa uskovien oletetaan olevan rikkaita ja täydellisen terveitä. Suosittelen lukemaan ajatuksen kritiikkiä Gordon Feen kirjasta "The Disease of the Health and Wealth Gospels".)

Olen hyvin tietoisesti seurannut Feen (1987, 4-15) esitystä Paavalin ja seurakunnan tilanteesta. Hänen analyysinsä on todella perusteltua ja järkeenkäypää, ja nämä huomiot selittävät kirjeessä esiintyviä asioita alusta loppuun saakka. Hän myös toteaa, että kommentaattorien keskuudessa on yhä enemmän alettu nähdä edellä käsiteltyjen aiheiden tärkeyttä kirjeen tulkinnan kannalta. Lopuksi käsittelen vielä kolme tärkeää teemaa, jotka kirjeessä esiintyvät.

 

1. Eskatologia

Paavalille sekä Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus että Pyhän Hengen antaminen olivat todisteet viimeisten päivien alkamisesta. Tämä on hyvin tuttu Uusi testamentillinen teema (ks. Ap.t 2:17; Hepr. 1:1-2; Juudas 18). Lopunajat ovat alkaneet 2000 vuotta sitten.  On kuitenkin selvää, että uskovat elävät edelleen ruumiissa ja Jeesus ei ole palannut takaisin. Tämä johtaa meidät tärkeään ”Jo nyt – Ei vielä” -ajatukseen, joka näyttelee Paavalin teologiassa olennaista osaa. Niinpä uskovat elävät ikään kuin aikojen murroksessa. He ovat lopunajan kansaa, mutta samalla he odottavat Jumalan valtakunnan täydellistä ilmestymistä.

 

2. Evankeliumi ja oikeanlainen elämäntapa

Uskovien tulee elää elämäänsä nuodattaen Jumalan käskyjä (7:19) ja Kristuksen lakia (9:21). Uskovat eivät voi harrastaa seksiä prostituoitujen kanssa, koska olemme ”yhtyneet Herraan”. Uskova on vaarassa menettää taivaspaikkansa, jos hän elää syntistä elämää (6:9-17). Oikea elämäntapa on oikea vastaus Jumalan pelastukseen. Henki tuo meille voiman, että voimme seurata Jeesuksen jalanjälkiä.

 

3. Seurakunta

Paavali opettaa seurakunnasta enemmän tässä kirjeessä kuin missään muussa kirjeessä. Seurakunta on Jumalan temppeli paikkakunnalla ja uskovien on annettava vaihtoehtoinen elämäntapa ihmisille (3:16-17). Se mikä tekee heistä Jumalan temppelin, on Pyhän Hengen läsnäolo. Profetoinnin kautta ulkopuoliset kuulevat tuomion ja he tietävät, että Jumala on seurakunnan keskellä (14:24-25). Ne, jotka turmelevat Jumalan temppeliä – kuten korinttilaiset riidoilla ja vääränlaisella viisaudella – ovat vaarassa joutua Jumalan tuhoamiksi (3:17). Seurakunta on myös Kristuksen ruumis, joka on yksi (10-12).

Tämä pitkä johdanto voidaan tiivistää seuraavaan lauseeseen: ongelmat seurakunnassa olivat pahoja ja Paavalin piti suorittaa radikaali leikkaus, kuitenkaan tappamatta potilasta.

 

 

Lukujen 1-4 rakenne

Kirjeiden lukijan tärkein tehtävä on oppia lukemaan tekstiä pieninä kokonaisuuksina. Mitä kirjoittaja yrittää sanoa ja miksi? Tarkka esitys rakenteesta on tästä syystä erinomainen apu ymmärtämisen kannalta.


1. JOHDANTO (1:1-9)

    A) TERVEHDYS (1:1-3)
    B) KIITOS (1:4-9)

 

2. VASTAUS KLOEN PERHEKUNNAN RAPORTTIIN (1:10-6:20)

A. SEURAKUNTA ON JAKAANTUNUT JA SE VASTUSTAA PAAVALIA (1:10-4:20)


    1. Ongelma – Jakaantuminen johtajien perusteella viisauden nimissä (1:10-17)

    2. Evankeliumi on ristiriidassa maallisen viisauden kanssa (1:18-2:5)

          a) Jumalan hulluus – ristiinnaulittu Messias (1:18-25)

          b) Jumalan hulluus – Korinttin uskovat (1:26-31)

          c) Jumalan hulluus – Paavalin saarnaaminen (2:1-5)

    3. Jumalan viisaus on ilmoitettu Hengen kautta (2:6-16)

    4. Elää hengellisenä, mutta kuitenkin lihallisena (3:1-4)

    5. Väärän seurakunta- ja johtamiskuvan korjaaminen (3:5-17)

          a) Johtajat ovat vain palveljoita (3:5-9)

          b) Seurakuntaa täytyy rakentaa tarkasti ja harkitusti (3:10-15)

          c) Varoitus niille, jotka tuhoavat Jumalan temppeliä eli seurakuntaa (3:16-17)

    6. Johtopäätös edellisestä – kaikki on Kristuksen (3:18-23)

    7. Korinttilaiset ja heidän apostolinsa (4:1-21)

          a) Toimia sekä palvelijana että tuomittuna (4:1-5)

          b) Todellisen apostolin todisteet/merkit (4:6-13)

          c) Loppukehotus (4:14-21)

 

Mistä luvuissa 1-4 on kysymys?

Kuten rakenteessa näkyy, jakeissa 1:10-4:21 aiheena on seurakunnan jakaantuminen. Asia oli vakava, koska Paavali käytti näin paljon mustetta asian korjaamiseksi. Ennen kuin alamme selittää tekstiä jae jakeelta, on hyvä luoda kokonaisukuva siitä, millaista argumentaatiota Paavali näissä luvuissa käyttää. Tämä johtaa välttämättä asioiden toistamiseen, mutta ymmärtämisen kannalta tämä on rakentavaa.

Lukija huomaa melko helposti erään ongelman näissä luvuissa. Paavali aloittaa kertomalla ongelman jakeissa 1:10-12, mutta hänen vastauksensa alku (1:18-3:4) ei näytä kohdistuvan lainkaan sen ratkaisuun. Lukijan on siis syytä olla tarkkana päästäkseen selville Paavalin ajatuksenjuoksusta.

Korinttilaiset olivat jakautuneet puolueisiin johtajien mukaan (1:12; 3:4-9, 21-22; 4:6). Jakaantuminen ei tarkoittanut pelkästään mielipide-eroja heidän keskuudessaan, vaan he olivat jopa riidelleet (1:12; 3:3) ja mahtaillen asettuneet yhden puolelle toista vastaan (4:6). Paavalin ja seurakunnan välillä on jonkinlaista erimielisyyttä. Tämä tulee ilmi jakeista 4:1-5 ja 4:18-21. Apolloksen suosiminen oli johtanut Paavalin vastustamiseen (4:3, 6). Häntä vastustettiin viisauden nimissä. On mahdollista, että seurakuntalaiset Hengen saatuaan, ajattelivat saaneensa itse Viisauden. He alkoivat nähdä evankeliumin uudenlaisena viisautena. Lopputulos tästä oli se, että Paavali ja hänen julistamansa (yksinkertainen) evankeliumi joutuivat huonoon valoon. Paavalin evankeliumia pidettiin maitona tämän viisauden rinnalla, samalla kun he itse olivat jo kehittyneet kypsemmiksi (2:6; 3:1). Paavali ei täyttänyt korinttilaisten uutta viisauden kriteeriä, koska hänen julistuksensa ei tapahtunut retoriikalla höystetyllä puheella (1:17; 2:1-5).

Tämän jakson avainsanat ovat ”viisaus” ja ”hulluus”. Sana viisaus esiintyy 26 kertaa luvuissa 1-3 (ja vain 18 kertaa Paavalin muissa kirjeissä!). Paavali käyttää sanaa yleensä halventavasti. Paavali julistaa Jumalan kumonneen tämän maailman viisauden (1:18-22, 27-28; 3:18-20). Olennaista Paavalin argumentaatiossa on se, miten tämä tapahtuu:

  1. Ristin evankeliumia saarnaamalla (1:18-25). Ristiinnaulitun Messiaan saarnaaminen on inhimillisen viisauden vastakohta.
  2. Korinttin uskovien valinnalla (1:26-31). Jumalan valitsemat ihmiset – Korintin seurakunta – olivat itsessään inhimillisen viisauden vastakohta. Eihän heidän joukossaan ollut edes ”montaa jalosukuista”. Paavali yrittää siis sanoa, että ”jos evankeliumi on uudentyyppinen viisaus, niin miksi ihmeessä teidät olisi valittu olemaan Jumalan kansa?”
  3. Paavalin saarnaamisen heikkouden kautta (2:1-5). Evankeliumi ei perustu ihmisten viisauteen ja kauniisiin puheisiin, vaan Jumalan voimaan ja Pyhän Hengen työhön.

Ongelman taustalla saattaa olla se, että kreikkalaisessa maailmassa liikkui kaikenkarvaisia filosofeja. Täytyy myös muistaa, että Ateena oli vain 70km päässä Korinttista ja tällaiset vaikutukset ovat hyvinkin voineet saavuttaa Korinttin. On mahdollista, että Korinttin uskovat olivat alkaneet ajatella uutta uskoaan uutena ”jumalallisena viisautena”. Tämä johti siihen, että he alkoivat arvostella johtajiaan pelkästään inhimillisin perustein. Paavalin mukaan korinttilaiset olivat väärässä kolmessa asiassa:

  1. He olivat ymmärtäneet väärin evankeliumin perusluonteen (1:18-3:4)
  2. He olivat ymmärtäneet väärin seurakunnan johtajuuden olemuksen ja toiminnan (3:5-23)
  3. Heillä oli väärä käsitys Paavalista (4:1-21)

Paavali ja Apollos eivät ole herroja, vaan palvelijoita. He tekevät työtä pellolla, joka kuuluu Jumalalle. Jakeissa 3:10-15 Paavali opettaa, että seurakunnan rakentaminen viisaudella ja puhetaidoilla risti sivuuttaen on rakentamista puusta, heinistä ja oljista. Korinttilaisten tuli ymmärtää, että he olivat Jumalan temppeli kaupungissa, mutta he olivat tuhoamassa sitä riidoillaan ja lihallisuudellaan. (Fee & Stuart 2014, 76-81.)

On aika siirtyä tekstin läpikäymiseen. Tulemme huomaamaan, että Paavali puuttuu seurakunnan ongelmiin jo tervehdys- ja kiitososassa.

 

(Tekstin tulkinnassa olen seurannut pääasiassa Feeta (1987). Muut lähteet mainitaan erikseen.)

 

Kirjeessä esiintyvä A - B - A -rakenne 

Haluan nostaa esille vielä erään tulkintaa helpottavan seikan. Kun Paavali käsittelee eri aiheita, hän käyttää monissa kohden seuraavaa rakennetta (A - B - A). Tämä rakenne näkyy esimerkiksi luvuissa 1-3, luvussa 7, luvuissa 8-10 ja luvuissa 12-14.

Tässä rakenteessa ensimmäinen A asettaa käsiteltävän teeman laajempaan teologiseen kontekstiin eli asiayhteyteen. B-osa taas on eräänlainen poikkeama, jonka tarkoitus on käsitellä aihetta hieman eri näkökulmasta. Poikkeama on kuitenkin aiheen kannalta välttämätön. Viimeisessä A:ssa Paavali antaa tarkan ja spesifin vastauksen käsiteltävään aiheeseen. Tässä kirjeessä tämä rakenne näkyy seuraavissa kohdissa (Fee 1987, 16):

  • A 1:10-2:5, B 2:6-16, A 3:1-23
  • A 7:25-28, B 7:29-35, A 7:36-40
  • A 8:1-13, B 9:1-27, A 10:1-22
  • A 12, B 13, A 14

 

1. JOHDANTO (1:1-9)

A) TERVEHDYS (1:1-3)

Jae 1:1

Miltei kaikki tuon ajan kirjeet sisältävät kolmiosaisen aloituksen: kirjoittajan esittely, vastaanottajat ja tervehdys. Kaikki UT:n kirjeet (3. Joh. lukuunottamatta) seuraavat tätä rakennetta. Myös Paavali aloittaa kirjeen tällä kaavalla, mutta pienenä poikkeuksena on se, että evankeliumi Jeesuksesta näkyy jopa tässä esittelyosassa!

Yleensä Paavali kutsuu itseään apostoliksi (Room.; 1 & 2. Kor.; Gal.; Ef.; Kol.; 1 & 2. Tim.; Tiit.), mutta joskus hän käyttää sanaa palvelija (Fil.; Tiit.), tai vanki (Filemon), ja joskus hän esittelee itsensä vain nimeltä (1. & 2. Tess.). Apostoli tarkoittaa lähetettyä henkilöä, jonka Jumala on valtuuttanut tehtäväänsä. Paavali oli valtuutettu julistamaan Jumalan evankeliumia ja tällä työlle hän uhrasi koko elämänsä aina kuolemaansa saakka, joka tapahtui Roomassa 60-luvun puolivälissä.

Paavali joutui monesti pahaan tilanteeseen, kun hänen apostolinasemansa kiellettiin. Hän taistelee tällaista vastaan melko kiihkeästi Galatalaiskirjeessä, ja Korinttilaiskirjeitä lukiessa huomaa, että samantapaisia ongelmia hänellä oli myös tässä seurakunnassa (4:1-5; 9:1-23). Hän käsittelee tätä ongelmaa myöhemmin edellä mainituissa jakeissa.

Soostenes-niminen henkilö oli Korinttin synagogan johtaja, joka pahoinpideltiin Gallion silmien edessä Paavalin oikeusistunnon jälkeen (Ap.t. 18:17). (Tuona aikana oli todella harvinaista viitata kirjeen alussa muihinkin ihmisiin kuin itseensä. Paavalille se oli kuitenkin tyypillistä.) On mahdollista, että hän tuli uskoon ja liittyi seurakuntaan ja nyt hän oli Paavalin kanssa Efesossa. Tässä mainittu Soostenes voi kuitenkin olla joku toinen samanniminen henkilö. Asiaa on mahdoton tietää varmasti. Niin tai näin, korinttilaiset tunsivat tämän miehen hyvin. Näyttää siltä, että juuri Soostenes kirjoitti tämän kirjeen Paavalin sanelun pohjalta. 

 

Jakeet 1:2-3

Paavali kirjoittaa Korinttin seurakunnalle, jonka omistaja on Jumala (τῇ ἐκκλησίᾳ τοῦ θεοῦ // tee ekkleesia tuu theuu). Kannattaa laittaa merkille, että tähän omistajuuteen Paavali palaa myöhemmin (3:9). Seurakunta ei siis kuulu Paavalille tai Apollokselle.

Sana seurakunta, kreik. ἐκκλησία (ekkleesia) on termi, joka on otettu Vanhasta testamentista. Kieliopillisesti se tarkoittaa ”uloskutsuttua”. VT:ssa tällä termillä kutsuttiin yhteenkokoontunutta Israelin kansaa (mm. 5. Moos. 4:10; Ap.t. 7:38). Ei ole sattuma, että UT:n kirjoittajat eivät keksineet uutta sanaa ”seurakunnalle”, vaan he valitsivat tämän tutun sanan VT:sta. Teologisessa mielessä sana pitää sisällään todella paljon; Jumalalla on aina ollut yksi kansa ja UT:ssa myös pakanat ovat päässeet osalliseksi Jumalan Israelista (ks. Room. 9-11; 1. Kor. 10:1; Gal. 6:16 (92-käännös); Ef. 2:11-12; 1. Piet. 2:4-10). Tämä on yksi laiminlyödyimpiä aiheita vapaiden suuntien seurakunnissa.

Ensimmäisellä vuosisadalla asiat olivat toisin kuin nyt. Kussakin kaupungissa toimi yksi seurakunta sen sijaan, että seurakuntia olisi toiminut eri nimikkeiden alla eri kortteleissa. Paavalille sana ”seurakunta” tarkoitti ensisijaisesti paikallisseurakuntaa, vaikka joskus hän viittaa sanalla universaaliin seurakuntaan, eli kaikkiin Jeesukseen uskoviin, mitä maailmassa on. Sanottakoon, että Paavali ei tuntenut ajatusta, että joku oli uskovainen, mutta ei ollut mukana seurakunnan toiminnassa. Tämä oli päivänselvä asia, jota ei tuohon aikaan edes kyseenalaistettu.

Paavali kutsuu korinttin uskovia pyhiksi. Tämäkin termi on otettu VT:sta, jossa Israelin kansa oli Jumalan pyhä kansa (2. Moos. 19:5-6). Tämä on mielenkiintoinen sana kuvaamaan seurakuntaa ottaen huomioon heidän mittavat ongelmat ja väärinkäytökset. Sana ”pyhä” tarkoittaa Jumalalle erotettua. Jumala ei hylkää omiaan heidän langetessaan syntiin. Me elämme enemmän tai vähemmän epätäydellistä elämää koko uskossaolomme ajan.

Jeesus Kristus on tärkeä termi läpi koko UT:n. Sana Kristus on kreikkaa ja sen hepreankielinen vastine on Messias. Sana tarkoittaa voideltua. Jeesus on VT:n luvattu Messias, joka tuli kärsimään ja kuolemaan koko maailman syntien edestä. Tämä termi sitoo yhteen VT:n ja UT:n.

Mitä tarkoittavat sanat ”[ja samoin tervehdimme] kaikkia, jotka eri seuduilla, missä asuvatkin, huutavat avukseen Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä samoin kuin me”? Kaikki viittaa siihen, että Paavali viittaa tässä Korinttin seurakunnan ”hengellisiin ihmisiin”, joiden väärä teologia on kirjeen ongelmien taustalla. He olivat itsepäisiä ja he elivät uskonelämäänsä hyvin itsenäisellä tavalla. Paavali muistuttaa heitä siitä, että Korinttin seurakunta ei ole ainoa seurakunta, joka kokoontuu yhteen ylistämään Jumalaa. Monilla muillakin paikkakunnilla on Jumalan seurakuntia. Sama painotus, että kaikilla seurakunnilla on tietyt yhteiset tavat, näkyy kirjeessä useassa eri kohdassa (4:17; 11:16; 14:36). Korinttin seurakunta ei voi elää niin kuin se itse haluaa, koska se on osa paljon suurempaa kokonaisuutta. Sen, mitä Paavali on opettanut Korinttissa, hän on opettanut kaikissa muissakin seurakunnissa. Paavali siis selkeästi puuttuu seurakunnan ongelmiin jo tässä vaiheessa kirjettä.

Todettakoon, että lause on myös hyvä osoitus siitä, miten Jeesus nähtiin Jumalana alusta alkaen. VT:ssa Israelin kansa huusi Herran (JHVH) nimeä (1. Moos. 4:26, 13:4; Ps. 105:1; Jer. 10:25; Jooel 2:32); UT:ssa tämä Herra on Jeesus Kristus. Israelin Jumala tuli henkilökohtaisesti maailmaan Jeesuksessa Kristuksessa. (Wright 2004a, 3; Morris 2008, 42). Ks. aiheesta lisää täällä.

Paavalille oli tyypillistä toivottaa Jumalan armoa ja rauhaa. Jeesuksen ristintyön kautta meillä on mahdollisuus päästä sisään armoon. Tämä tuo meille rauhan suhteessa Jumalaan. Tuskin on olemassa mitään mahtavampaa kuin se, että sotatilassa Jumalaa vastaan oleva ihminen saa tehtyä Jumalan kanssa rauhan.

 

B) KIITOS (1:4-9)

 

Jae 1:4

Lukija, joka on perehtynyt kirjeessä myöhemmin esiintyviin ongelmiin, joutuu pohtimaan kaksi kertaa Paavalin lausetta ”minä kiitän Jumalaa siitä armosta, joka on teille annettu Kristuksessa Jeesuksessa”. Paavali on joutunut kokemaan kovia ja seurakunta on väheksynyt hänen apostoliuttaan ja evankeliumiaan. Paavali kuitenkin ymmärtää, että loppupeleissä seurakunta ei ole Paavalin seurakunta: se on Jumala seurakunta. 

On surullista nähdä miten UT:n yksinkertainen teologia siitä, että ihminen voi päästä armosta (kreik. χάρις ”kharis”) osalliseksi vain Jeesuksen kautta, on unohdettu tämän ajan ihmisten keskellä. UT:n viesti on selvä: ilman Jeesusta kukaan ei voi päästä Jumalan yhteyteen (1. Joh. 2:23). Ihmisillä on taipumus yrittää itse määritellä se tapa, jolla hän haluaa pelastua. Jumala ei kuitenkaan pelaa kanssamme tällaista peliä. Hän on ilmoittanut, että pelastus tulee vain Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta, ja se täytyy jokaisen uskoa omalle kohdalleen. Jos ihminen ei halua ottaa vastaan tätä sanomaa, asia on loppuunkäsitelty.  

 

Jakeet 1:5-6

Jakeiden tarkka lukeminen siis osoittaa, että Paavali on jo ennakoimassa niitä ongelmia, joita seurakunnalla oli. Sama näkyy näissä jakeissa. Seurakunta on rikastunut monessa asiassa ja Paavali mainitsee niistä kaksi: puheessa ja tiedossa. Sana puhe, kreik. λόγος (logos) esiintyy Kor.-kirjeissä 26 kertaa ja sana tieto, kreik. γνῶσις (gnoosis) 16 kertaa (muissa kirjeissä vain seitsemän kertaa). Näillä kahdella sanalla on siis merkittävä rooli näissä kirjeissä. Kaikki viittaa siihen, että nämä sanat olivat korinttilaisilla itsellään kovassa käytössä. Ehkä korinttilaiset ylpeilivät juuri näillä lahjoilla, jotka liittyivät puheeseen ja tietoon. He pröystäilivät ”puheella ja tiedolla” ja he käyttäytyivät näin ollen ikään kuin uskomattomat, joilla ei ole Henkeä (3:1-3). Paavali muistuttaa heitä siitä, että he ovat saaneet kaiken lahjaksi Jumalalta Jeesuksessa.

Jakeessa kuusi Paavali yrittää sanoa jotain seuraavaa: ”Hengen lahjat, jotka te olette saaneet, ovat todistus siitä, että meidän todistuksemme [evankeliumi] Jeesuksesta vahvistettiin teissä.” Paavali käyttää ”vahvistuksesta” kreikan sanaa βεβαιόω (bebaio oo). Sanaa käytettiin yleisesti antiikin papyruksissa virallisena terminä jonkin asian vahvistamisesta (Morris 2008, 43). Jumala siis itse todisti Paavalin evankeliumin korinttilaisten keskuudessa antamalla heille Hengen lahjoja. Meidän täytyy pitää mielessä, että seurakunta väheksyi ja vastusti Paavalia. Hän petaa siis petiä edukseen jo kirjeen alussa.

 

Jae 1:7

”Siksi teiltä ei puutu mitään mistään armolahjasta”. Paavali käyttää tässä sanaa χάρισμα (kharisma). Se voi tarkoittaa a) pelastusta (Room. 5:15), b) Jumalan yleisiä lahjoja (Room. 11:29) tai c) erityisiä Hengen lahjoja (1. Kor. 12:4 →). Tässä Paavali viittaa sanalla joko merkityksessä a tai b. (Morris 2008, 43.)

Tämä jae on tärkeä, koska siinä yhdistyy kaksi asiaa: armolahjat ja Jeesuksen toinen paluu. Kuten johdannosta muistamme, seurakunnan ongelmat liittyivät Jeesuksen kahden tulemisen väliseen murrokseen. Paavalin mukaan uusi aika oli koittanut ajatuksella ”Jo nyt – Ei vielä”. Jeesus toi mukanaan Jumalan valtakunnan ja siihen voi astua uskon kautta sisään jo nyt. Toisaalta Jumalan valtakunta saavuttaa täydellisyyden vasta Jeesuksen paluun myötä. Korinttilaisten mukaan uusi aika oli kuitenkin ”Jo nyt”. He siis unohtivat sanat ”Ei vielä” ja tämä synnytti ongelmia. Ongelma oli siinä, että he näkivät itsensä jo hengellisinä, josta armolahjat, erityisesti kielilläpuhuminen enkeleiden kielillä (13:1), olivat todisteena. He eivät eläneet Jeesuksen paluun odotuksessa, joka toisi mukanaan lopullisen muutoksen (4:8; 15:12). Tämä johti maallisten ja materiaalisten asioiden – kuten heidän kehonsa – väheksymiseen. Paavali muistuttaa läpi kirjeen, että Jeesus ei ole vielä palannut takaisin, emmekä me vielä elä ”taivaallista todellisuutta”.

 

Jakeet 1:8-9

Jae kahdeksan pitää sisällään niin valtavan lupauksen, että sitä on usein vaikea uskoa. Jumala tulee lukemaan Jeesuksen täydellisen elämän meidän hyväksemme. Jeesuksessa Jumala ei katso meidän syntejämme. Vaikka me olemme uskottomia, Jumala pysyy uskollisena (2. Tim. 2:13). Jos Paavali katsoisi pelkästään korinttilaisten käytökseen, hän vajoaisi epätoivoon. Hän luottaa kuitenkin Jumalan uskollisuuteen.

Paavali käyttää VT:sta tuttua ilmaisua ”Herran päivä” (Aamos: 5:18-20; Jooel 2:31). Yllättäen hän soveltaa sen Jeesukseen. Paavalille Herran päivä toteutuu Jeesuksen paluussa (jälleen Jeesus yhdistetään Jumalaan).


Meidät on kutsuttu ”Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen”. Uskonelämä on ennen kaikkea persoonien välinen yhteys. On mahdollista, että Paavali petaa jälleen petiä tulevan ongelman vuoksi. Uskovien yhteys Jeesuksen kanssa tulisi myös näkyä yhteytenä muiden seurakuntalaisten kanssa, ei riitoina ja lahkoutumisina.

Lopputiivistyksenä Paavalin johdannosta voi sanoa sen, että kaikki on lahjaa Jumalalta. Jumala toimii kaikkien hyvien asioiden antajana. Paavali yrittää kääntää korinttilaisten huomion heidän ylikorostuneesta eskatologiasta Jumalaan ja Jeesukseen, ja siihen huipennukseen, joka meitä odottaa Jeesuksen paluussa.

Huomasitko, että sana ”Jeesus” esiintyi kaikissa näissä yhdeksässä jakeessa?

 

 

PAAVALIN VASTAUS KLOEN PERHEVÄEN RAPORTTIIN (1:10-6:20)

 

 

On mahdollista, että Paavali tapasi Kloen perheväen vasta sen jälkeen, kun hän oli saanut Korinttista kirjeen. Kloen raportin kautta Paavali pääsi näkemään seurakunnan lähettämän kirjeen taakse ja kurkkaamaan todellisiin ongelmiin. Paavali haluaa käsitellä Kloen perheväeltä kuulemansa asiat ensin (muutamaa jo mainittua poikkeusta lukuunottamatta).

 

 

A. SEURAKUNTA ON JAKAANTUNUT JA SE VASTUSTAA PAAVALIA (1:10-4:20)

 

Vielä kaksi tärkeää asiaa on sanottava johdannoksi kirjeen lukuihin.

  1. Monet kommentaattorit ovat tulkinneet ensimmäiset neljä lukua siten, että seurakunnan jakautuneisuus vaikuttaa koko loppukirjeen ongelmissa. Heidän mukaansa seurakunta on jakautunut puolueisiin kaikkien mainittujen ongelmien kohdalla. Tämä on kuitenkin väärä johtopäätös näistä neljästä luvusta. Mikään loppukirjeessä ei viittaa siihen, että seurakunta oli jakaantunut myös lukujen 5-16 ongelmissa. Päinvastoin, seurakunta näyttää olevan yksissä tuumin Paavalia vastaan näissä asioissa.
  2. Vaikka seurakunta oli jakautunut eri puolueisiin johtajien perusteella, tämä ei tarkoita sitä, että he olivat jakautuneet syvästi kaikissa asioissa. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että johtajat (Paavali, Apollos, Pietari) olisivat riidoissa keskenään. Paavali puhuu Apolloksesta ainoastaan hyvässä valossa (3:5-9; 16:12). Seurakunnan jakautuminen oli kuitenkin vain oire. Taustalla vaikutti korinttilaisten ”viisaus-ajattelu”, jonka perusteella he alkoivat jaotella johtajiaan. Paavali tiesi, että jos hän voisi muokata heidän käsityksiään evankeliumista oikeaksi, oireiden pitäisi hävitä itsestään. Paavali lähtee siis ensin käsittelemään itse sairautta, ei sen oireita. Kaikki eivät ole tätä huomanneet ja sen vuoksi he ovat sanoneet, että Paavalin ajatus näyttää lähtevän väärälle raiteelle. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Paavalin täytyy käsitellä kolmea asiaa. Korinttilaisilla oli väärä käsitys 1) evankeliumin luonteesta ja 2) seurakunnasta ja sen johtajista. Paavalin täytyi korjata nämä asiat, mutta kaiken kukkuraksi hänen 3) täytyi saada auktoriteettinsa takaisin, jotta kirjeen loppuluvuista olisi mitään hyötyä.


1) Ongelma – Jakaantuminen johtajien perusteella viisauden nimissä (1:10-17)

 

Kuten olen jo todennut, tätä aihetta Paavali käsittelee A - B - A -rakenteen avulla seuraavasti: A (1:10-2:5 ongelman esittely), B (2:6-16 poikkeama), A (3:1-23 tarkka vastaus ongelmaan). 

 

Jae 1:10

Paavali suuntaa sanat ”veljille” kreik. ἀδελφός  (adelfos). Paavali käyttää tätä sanaa paljon (tässä kirjeessä 39 kertaa ja 130 kertaa kaikissa kirjeissä yhteensä). Vaikka suomalaiset käännökset kääntävät sanan ”veljenä”, on selvää, että Paavali puhuu yhtälailla myös seurakunnan naisille. Sanan monikkomuoto voidaan nimittäin kieliopillisesti kääntää myös ”veljet ja siskot” (BAGD). Esimerkiksi Luuk. 21:16 tulisi kääntää ”veljet ja siskot” ("Omat vanhemmatkin ja veljet (+ siskot) ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan"). Hyvä esimerkki tällaisesta sanankäytöstä Paavalin kirjeistä löytyy Fil. 4:1-3:sta. Jakeessa 4:1 Paavali sanoo ”rakkaat ja kaivatut veljeni (ἀδελφός)”, mutta seuraavassa jakeessa hän kehottaa kahta naista, Euodiaa ja Syntykeä. On osoitettu, että myös klassisen kreikan sana ἀδελφός voi tarkoittaa myös veljiä ja siskoja. Olisi siksi selvempää, että sana käännettäisiin ”veljet ja siskot”. (Fee; Thiselton 2000, 108, 114-15.)

Sana pitää sisällään melkoisen teologisen latauksen, joka ei aukea kovin helposti 2000-luvun lukijalle. Paavalin teologian ytimessä on ajatus siitä, että Jeesuksen kautta me olemme päässeet erityislaatuiseen suhteeseen Jumalan kanssa. Kaikki vanhat raja-aidat ovat kaatuneet (Gal. 3:28). Seurakunnassa ei ole mitään merkitystä a) rodulla/etnisyydellä, b) sosiaalisella asemalla, eikä c) sukupuolella. Jeesuksessa kaikki ovat tasaveroisia siskoja ja veljiä keskenään. Jakeen Gal. 3:28 opetus on niin erikoislaatuinen, että antiikin kirjallisuudesta ei löydy vastaavaa opetusta. Paavali vääntää rautalangasta samaa asiaa Efesolaiskirjeen toisessa luvussa. Jerusalemin temppelissä oli seinällä erotettu eri osastot, joiden läpi ei pakanoilla eikä naisilla ollut lupa astua. Kristuksessa tällaiset raja-aidat on kaadettu! Asia aukeaa vielä paremmin, kun tutustuu kreikkalaisroomalaiseen ja juutalaiseen kirjallisuuteen asiasta. (Ks. lisää alaviitteestä). [1]

Paavali siirtyy seuraavaksi seurakunnan ongelmiin. Aluksi hän kehottaa seurakuntalaisia yksimielisyyteen. Yksimielisyys ei tarkoita sitä, että kaikki seurakuntalaiset olisivat samaa mieltä kaikesta, mutta evankeliumin perusluonteesta ei voi antaa periksi. Se tarkoittaa sitä, että pienten oppierojen keskellä me kunnioitamme ja arvostamme toisiamme, emmekä riitele asioista. Seurakunnassa ei saa olla hajaannusta, kreik. σχίσμα (skisma). Tarkka käännös tälle sanalle olisi ”repeämä” (Liljeqvist). Sanalle löytyy myös tarkka vertailukohta Johanneksen evankeliumista (7:40-43; 9:16; 10:19-21), jossa eri ryhmittymillä on eri käsityksiä siitä, kuka Jeesus on. Tämä johti heidät riitelemään keskenään. Ongelma ei siis ollut siinä, että seurakuntalaiset istuivat eri kahvipöydissä keskenään. He riitelivät hanakasti siitä, kuka on paras johtaja ja tämä synnytti eri puolueita.

Mainittakoon, että sana riita, jota Paavali käyttää on kreik. ἔρις (eris). Kreikan mytologiassa Eris oli riitojen jumalatar, joka sai aikaan riidan Heran, Athenen ja Afroditen välille, mistä aiheutui Troijan sota. Mielenkiintoista tässä on se, että Korintin kaupungissa oli akrokorintin vuorella Afroditen temppeli (ks. johdanto). Lukijat saattoivat huomata tässä viittauksen siihen, että riitaisuus on osa epäjumalien palvomista, ja se ei kuulu Jumalan palvelemiseen. (Norvanto 2007, 21.) 

 

Jae 1:11

Paavali oli kuullut seurakunnan ongelmista rouva Kloen perheväeltä. On mahdotonta sanoa mikä porukka on kyseessä, mutta todennäköisin vaihtoehto on se, että he olivat rikkaan Kloen orjia/palvelijoita. Nämä henkilöt kuuluivat ehkä Efeson seurakuntaan. Todennäköisesti he tekivät bisnesmatkan Korinttiin ja he kävivät seurakunnan tilaisuuksissa. Siellä he kiinnittivät huomiota seurakunnan ongelmiin. He palasivat Efesoon ja informoivat Paavalia tilanteesta. Näin Paavali kuuli myös niistä asioista, joista seurakunnan kirjeessä ei puhuttu mitään. (Näin myös Fitzmyer  2008, 141.)

 

Jae 1:12

Korinttilaiset ovat siis jakautuneet riitelemään puolueittain johtajien perusteella. Itse johtajat eivät tietenkään olleet antaneet siunaustaan tällaiselle toiminnalle. Meillä ei ole juurikaan tietoa siitä, millaiset asiat johtivat näihin puolueisiin.

Apollos oli kouluttautunut Alexandriassa, viisauden kehdossa. Hän oli etevä ja VT:n hyvin tunteva opettaja. Varmaa on se, että hän sopi parhaiten korinttilaisten uuteen käsitykseen viisauden evankeliumista.

Mitään varmaa Pietarin ja korinttin seurakunnan suhteesta ei voida sanoa. Monet kommentaattorit ovat tuoneet esiin näkemyksen, että tietyt juutalaiset opettajat, jotka vastustavat kiivaasti Paavalin apostoliutta 2. Kor.-kirjeessä, ovat taustalla jo tässä kirjeessä aiheuttaen ”Pietarin” puolueen. Fee kuitenkin toteaa perustellusti, että tähän johtopäätökseen päästään vain tutkimalla ensin 2. Kor.-kirjettä ja olettamalla, että nämä vastustajat olivat läsnä jo tässä kirjeessä. Mikään tässä kirjeessä ei kuitenkaan viittaa tällaisen ryhmittymän läsnäoloon tämän kirjeen taustalla. Niinpä Paavali ei kirjeessä vastusta judaisteja (= Jeesukseen uskova juutalainen, joka vaati pakanoilta ympärileikkausta pelastuakseen).

Vaikein tulkittava neljästä puolueesta ovat ”minä Kristuksen”. Monia eri näkemyksiä on nostettu esille, mutta yleisin tulkinta näyttää silti olevan paras. Sen mukaan seurakunnassa todella oli tällainen puolue ja sen kannattajat vastustivat liiallista ihmisten seuraamista. Niinpä he perustivat ”Kristus-puolueen”. He luulivat vastustavansa puolueita, mutta putosivat itse samaan kuoppaan.

 

Jae 1:13

Paavali on äimistynyt Korinttin tilanteesta. Tällaisissa tilanteissa Paavali monesti kommentoi lukijoille jotain hyvin retorisesti, tai jopa pilkallisesti (6:1-5; 10:22; 14:36). Onko Kristus jaettu? Paavaliko teidän puolestanne ristiinnaulittiin? Minunko nimeeni teidät kastettiin?! Kaikki viittaa siihen, että korinttilaisilla oli jotenkin maaginen näkemys kasteesta (10:1-6; 15:29). Tästä syystä he ehkä nostivat myös niin korkealle sen, kuka heidät oli kastanut.

 

Jakeet 1:14-15

Lukijan on nyt muistettava, että Paavali ei ole tekemässä kasteteologiaa jakeissa 1:14-17. Hän ei myöskään sano, ettei hän haluaisi kastaa ihmisiä. Kyse on enemmänkin siitä, että Korinttin tilanne oli paisunut niin kummalliseksi, että Paavali oli iloinen siitä, ettei ollut kastanut heistä henkilökohtaisesti kuin muutamia.

Krispus oli Korinttin synagogan esimies, joka tuli uskoon (Ap.t 18:8). Gaius on sama henkilö, joka mainitaan Room. 16:23:ssa. Paavali asui hänen luonaan, kun hän kirjoitti Korinttista kirjeen Roomaan. Gaius poikkesi muista seurakuntalaisista, koska hän oli todella hyväosainen ja rikas. Brucen (1988, 350) mukaan hän on hyvinkin voinut olla sama henkilö, kuin Titius Justus, jonka talo oli aivan synagogan vieressä (Ap.t. 18:7). Näin ollen hänen koko roomalainen nimensä olisi ollut Gaius Titius Justus. Tässä tapauksessa korinttin seurakunta on hyvinkin voinut kokoontuna hänen talossaan, aivan synagogan vieressä.

 

Jakeet 1:16-17

Paavali muistaa yhtäkkiä, että onhan hän kastanut myös Stefanaan perhekunnan. He olivat ”Akhaian ensihedelmä” (16:15-16) eli he olivat ensimmäisiä käännynnäisiä tällä alueella. Stefanas oli yksi seurakunnan johtohenkilöistä ja hän toi kahden muun kanssa seurakunnan kirjeen Paavalille.

Suomessa on kastekeskustelujen (lue: väittelyiden) kohdalla viitattu useasti moniin UT:n jakeisiin, joissa puhutaan perhekuntakasteista. Tämä on väärä paikka lähteä penkomaan asiaa sen kummemmin, mutta nostan kaksi asiaa esille.  

  1. Fee toteaa, että miltei kaikki UT:n tutkijat ovat samaa mieltä siitä, että perhekuntakastetta ei voida käyttää perusteluna lapsikastekäytännölle.
  2. Jae 1:17 viittaa vahvasti siihen, että Paavalilla ei ollut sakramentalistista kastenäkemystä (näkemys, jonka mukaan kaste pelastaa ihmisen). Paavali sanoo, että Kristus ei lähettänyt häntä kastamaan, vaan julistamaan evankeliumia. Fee toteaa samaa: ”It seems clear from this passage that Paul does not understand baptism to effect salvation”. Paavalin ajattelussa kaste seurasi uskoontuloa, eikä hän missään linkitä kastetta Hengen saamiseen (ks. Fee 2011, 860-63). Luvussa 10 hän palaa kasteeseen, kun hän puhuu Israelin kansan lähdöstä Egyptistä. Israelin kansa joutui kulkea Punaisenmeren läpi vapautuakseen Egyptin orjuudesta. Saman vertauskuvan mukaisesti kristityt menevät kasteelle, joka on merkkinä siitä, että henkilö on siirtynyt synnin orjuudesta vapauteen – ja täten vastuulliseen elämäntapaan. (Wright 2004a, 9.)

Näin jae 1:17 johdattaa siihen, mihin Paavali todella on asetettu: evankeliumin julistamiseen. Tulemme nyt korinttilaisten väärinkäsitykseen evankeliumista. Paavalin julistama evankeliumi ei perustunut viisauteen ja taitaviin puheisiin (tai järkeen ja logiikkaan). Sana viisaus, kreik. σοφία (sofia) esiintyy ensimmäisen kerran kirjeessä tässä kohden. Sana on äärimmäisen tärkeä, koska luvut 1-4 keskittyvät tähän väärinkäsitykseen. Ongelman taustalla on tavalla tai toisella kreikkalainen filosofia ja sofistit. Sofistit olivat antiikin Kreikassa kierrelleitä viisauden opettajia, jotka saivat kaupunkiin saavuttuaan paljon yleisöä. Heidän motiivinsa oli kuitenkin syvempi. He yrittivät saada mahdollisimman paljon seuraajia (opetuslapsia). Tämä johti siihen, että eri filosofien seuraajat riitelivät keskenään siitä, kenen opettaja mahtoi olla kaikkein pätevin. Korinttilaiset joutuivat varmasti sofistien vaikutuksen alle ja alkoivat nähdä uskoaan uutena viisautena. He alkoivat arvostella johtajiaan samoilla perusteilla kuin kiertäviä filosofeja, jotka hallitsivat retorisen puheen taidon. Ja näin he lankesivat pois siitä mitä evankeliumin tuli olla. (Wright 2004a, 9-10.)

 

2) Evankeliumi on ristiriidassa maallisen viisauden kanssa (1:18-2:5)

 

Paavali alkaa nyt argumentoida (perustella), että inhimillinen viisaus ja Jumalan pelastustyö ovat ristiriidassa keskenään. Hän yrittää sanoa jotain seuraavankaltaista:

”Te siis luulette, että evankeliumi on vain yksi uusi viisauden muoto. Oletteko typeriä? Katsokaa sen sanomaa: se perustuu ristiinnaulittuun mieheen. Kuka ihmeessä olisi viisauden nimessä voinut keksiä jotain tällaista? (1:18-25). Katsokaa myös sanoman vastaanottajia – itseänne! Kuka ihmeessä olisi viisauden nimessä valinnut teidät Jumalan kansaksi? (1:26-31). Ja vielä, muistelkaa minun saarnaamistani. Kuka ihmeessä olisi voinut viisauden nimessä tulla luoksenne sellaisessa heikkoudessa? Ja kuitenkin, katsokaa sen lopputulosta! (2:1-5).”

 

a) Jumalan hulluus – ristiinnaulittu Messias (1:18-25)

 

Evankeliumi ei ole uusi filosofia. Se ei ole edes uusi jumalallinen filosofia. Kukaan ei olisi koskaan kyennyt päättelemään loogisesti sitä, että Jumala pelastaa maailman ristiinnaulitun Jeesuksen kautta.

 

Jakeet 1:18-19

Ristiinnaulitseminen oli kaikkein pahin ja häpeällisin tapa kuolla. Rikolliset, jotka olivat Rooman kansalaisia, usein välttivät sen ja heidät päästettiin maanpakoon, tai heidän annettiin tehdä itsemurha, mutta poikkeuksiakin tunnettiin. Vain pahimmat rikolliset joutuivat ristille. Rooma lopulta poisti ristiinnaulitsemisen käytöstä vuonna 315 (Gumbel 2006a, 36).

Ankaran ruoskinnan seurauksena harvat selvisivät ristille saakka. Joh. 19:1-6 mukaan Pilatus ruoskitti Jeesuksen ja toivoi, että täydellisesti runnellun miehen näkeminen vetoaisi kansan tunteisiin. Suunnitelma ei Jeesuksen kohdalla kuitenkaan toiminut.

Ristiinnaulitut kannattelivat itseään jalkojensa varassa. Mutta kun voimat loppuivat, he kuolivat tukehtumalla. Kuoleman häpeällisyyttä lisäsi se, että uhrit joutuivat olemaan täysin alasti. Juutalaisille ristiinnaulitsemisen häpeällinen symboli oli vielä pahempi, koska VT:n lain mukaan ”puuhun ripustettu on Jumalan kiroama” (5. Moos. 21:23; ks. Gal. 3:13). (Tom Holmen avaa tätä näkökulmaa loistavasti artikkelissaan "Synkkä sapatti ja ylösnousemuksen ongelma", 2009, 157-177.) Juutalaiset eivät tietenkään ristiinnaulinneet ketään, mutta he usein ripustivat väärintekijät puuhun sen jälkeen kun heidät oli kivitetty. 

Risti ymmärrettiin niin suurena pahennuksena, etteivät kristityt käyttäneet sitä symbolina kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana. Tältä ajalta Roomasta on löytynyt maalaus, jossa on kuvattuna ristiinnaulittu mies, jolla on aasin pää. Sen vieressä tuntematon mies katselee sitä ja kuvatekstissä lukee ”Alexamenos palvomassa Jumalaansa”. Tämä tiivistää hyvin ne ajatukset, jotka tuona aikana liitettiin ristiinnaulitsemiseen. (Instone-Brewer 2012a, 71-75; Morris 2008, 49.)

Ei siis ihme, että puhe rististä oli monille hullutusta. Uskoville se on kuitenkin Jumalan voima. Paavali käyttää mieluusti VT:a argumentoidessaan asiaansa. Hän toteaa tyypilliseen tapaansa, että Jumala on toiminut jo VT:n puolella eri tavoin kuin mitä ihmiset olisivat odottaneet. Sitaatti on Jes. 29:14:sta. Alkuperäisessä asiayhteydessä se kuuluu osana suurempaan sarjaan, jossa Israelin kansaa varoitetaan ”ottelemasta” Jumalan kanssa (40:12-14, 25).

 

Jae 1:20 

Jesajan kirjasta (19:12) löytyy hyvin samantapainen kysymys ”missä ovat viisaasi?”, kreik. σοφός (sofos). Paavali todennäköisesti käyttää sanaa yleisenä terminä ja seuraavaksi hän esittää konkreettisia esimerkkejä viisaista. Missä ovat kirjanoppineet, kreik γραμματεύς (grammateus)? Juutalaiset käyttivät tätä sanaa rabbeistaan. Kolmas kysymys, missä ovat älyniekat, kreik. συζητητής (sudseeteetees)?. Sana tarkoittaa kirjaimellisesti debatoijaa. Lause ”tämän maailmanajan” on vaikea suomentaa niin, että se saataisiin koskettamaan kaikkia kolmea. Jae tulisi kääntää ”missä ovat tämän maailmanajan viisaat, kirjanoppineet ja debatoijat?”

 

 

Jae 1:21

Paavali sanoo tosiasian, jonka korinttilaisten on pakko hyväksyä: maailma ei viisauden avulla oppinut tuntemaan Jumalaa. Tästä asiasta Paavali opettaa tarkemmin Roomalaiskirjeen alussa (1:18-32). Ihmisillä on halu ja tarve palvoa jotain ja siksi he tekevät itselleen epäjumalia. Myös luonnonjärjestys todistaa heille, että kaiken takana on joku meitä suurempi. Ihminen tarvitsee kuitenkin erityisen ilmoituksen, eli evankeliumin, jotta hän voisi ymmärtää Jumalan pelastussuunnitelman. Tämän suunnitelman Jumala toteuttaa ristiinnaulitun Jeesuksen kautta. Paavali muistuttaa myöhemmin siitä, että ihminen ei voi omaksua erityistä ilmoitusta ilman Pyhän Hengen uudistavaa työtä. Siitä, miten tämä on Jumalan viisautta, Paavali opettaa tarkemmin jakeissa 2:6-16.

Korinttilaisten pitäisi siis muistaa, että he pelastuivat – ei viisaiden sanojen ja kaunopuheisuuden, vaan – uskon kautta ristiinnaulittuun Vapahtajaan. Siksi vain ne, jotka uskovat, pelastuvat. Kysymys kuuluu: oletko valmis ottamaan riskin ja hyppäämään Jumalan hulluuden varaan?

 

Jae 1:22

Juutalaisilla ja kreikkalaisilla oli sama ongelma: he yrittivät saada Jumalan taipumaan heidän sääntöjensä alle. Molemmilla ryhmillä oli kuitenkin omanlaiset ennakkoluulot.

Jeesus törmäsi henkilökohtaisesti siihen, että ”juutalaiset vaativat ihmetekoja”. Juutalaiset olivat jatkuvasti pyytämässä Jeesukselta merkkiä todisteena siitä, että hän on Messias (Matt. 12:38-42; Mark. 8:11-13; Luuk. 11:16; Joh. 6:30). He tiesivät, miten Jumala oli ihmeellisesti toiminut heidän historiassaan. Heidän ongelmansa oli siinä, että he vaativat Jumalalta uutta ”Exodusta”. He odottivat, että Jumala vapauttaa heidät roomalaisten ikeestä. Koska he olivat niin sokaistut tästä asiasta, he eivät ymmärtäneet, että Jumala halusi antaa heille ”synnin Exoduksen” eli vapautuksen synneistä (ei roomalaisista). Ja tämä tapahtuu vain ristiinnaulitun Jeesuksen kautta – johon juutalaiset eivät uskoneet.

Kreikkalaiset putosivat toiseen kuoppaan; viisauteen ja logiikkaan. Kreikkalaiset suhtautuivat kiihkomielellä kaikenlaista oppimista kohtaan. Heidän sivistyneisyytensä oli omaa luokkaansa. Monet hylkäsivät traditionaaliset jumalat ja kääntyivät viisauden ja filosofian puoleen. Heidän epäjumalanpalvontansa oli se, että he käsittivät Jumalan perimmäisenä Järkenä (The Reason). Heidän mukaansa perimmäinen todellisuus voitiin saavuttaa vain ajattelun ja logiikan kautta. Kuten Timo Eskola (2011, 330) toteaa, historiaa ei voi päätellä, se on kuultava uutisena.

Juutalaisten ja kreikkalaisten ongelma oli sinänsä sama; he eivät ottaneet vastaan Jumalan omaa ilmoitusta, Jeesusta Kristusta. Näyttää siltä, että meidän aikamme ihmisten ongelmat keskittyvät samoihin asioihin. Toiset eivät usko, koska Jumala ei mahdu koeputkeen, ja toiset luulevat olevansa sitä viisaampia, mitä enemmän he kykenevät selittämään asioita ilman Jumalaa.

 

Jakeet 1:23-24

 

”Mutta me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta!” Tämä sanoma on juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hullutus. Sana pahennus on kreikaksi σκάνδαλον (skandalon) ja se tarkoittaa kirjaimellisesti ansan puikkoa, joka saa ansan laukeamaan (Liljeqvist). Sana voitaisiin kääntää myös siten, että risti saa juutalaiset ”kompastumaan”. Sanoma ristiinnaulitusta Messiaasta oli juutalaisille uskonnollinen harha, joka viettelee ihmisen pois aidosta uskosta (Eskola 2011, 348). Sen sijaan, että Jumala antaisi paljon ihmeitä tai paljastaisi kaiken itsestään viisauden kautta, Hän pelastaa uskovat Messiaan ristinkuoleman kautta. Kuten Fee hyvin toteaa, ihmiset odottavat ihmeitä ja viisautta, mutta saavatkin heikkoutta ja hulluutta. Evankeliumi ja inhimillinen viisaus sopivat yhteen kuin paistettu jääpala – ne ovat ristiriidassa.

Juutalaisesta näkökulmasta sinulla voi olla joko Messias tai ristiinnaulittu mies, mutta ei missään nimessä molempia samanaikaisesti. Ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset nimittäin ajattelivat Messiaan tulevan voittoisana kuninkaana, sotilaallisena hahmona, joka poistaa vääryyden maailmasta (Eskola 2011, 329.) Wright 2004a, 12-13 toteaa osuvasti juutalaisten odotuksista: Messiaan piti tuhota kaikki pakanat, ei joutua pakanoiden tapettavaksi!  Messias tarkoitti voimaa, valtaa ja loistoa. Ristiinnaulitseminen taas merkitsi häpeää, tuskaa ja heikkoutta. Jeesus kuoli ristillä rikollisena ja häväistynä. Kuten edellä totesin, Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli lopullinen sinetti sille käsitykselle, että Hän oli Jumalan kiroama eikä täten voinut olla Messias (5. Moos. 21:23). Fee toteaa, että ristiinnaulittu Messias ei sopinut mitenkään juutalaisten käsitykseen VT:sta tai Jumalasta. Siksi Jeesus oli kivi, johon he totaalisesti kompastuivat.

Kreikkalaisille sanoma rististä oli puolestaan hulluutta, kreik. μωρία (mooria). Sana tarkoittaa hulluutta ja typeryyttä. 2000-luvulla elävällä lukijalla on vaikeuksia Paavalin argumentoinnin kanssa, koska risti on kuorrutettu niin vahvasti pelastuksella ja teologialla. Korinttin seurakunnan ympäristössä asiaan suhtauduttiin kuitenkin juuri niin kuin olen edellä kirjoittanut. Se oli niin käsittämätön ja häpeällinen asia, että se johti Korinttin uskovat pikkuhiljaa pois ristin sanomasta inhimillisen viisauden syliin.

Kutsutuille sanoma rististä on kuitenkin Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Kutsutut eivät ole joku kolmas ryhmä juutalaisten ja kreikkalaisten ulkopuolella, vaan se koostuu tietyistä pakanoista ja tietyistä juutalaisista. Jumalalla on yksi kansa, joka koostuu niistä, jotka uskovat Jeesukseen.

 

Jae 1:25

Ihmiset joutuvat valinnan eteen. Heidän on otettava riski ja hypättävä uskonvaraisesti Jeesuksen ristintyön varaan. Toinen vaihtoehto on, että he etsivät edelleen ihmeitä ja viisautta. Tämä tie päätyy lopulta tuhoon. Ihmiset vapautuvat synneistään ja riippuvuuksistaan vain ristin sanoman voimasta. Ikävä kyllä ne ihmiset, jotka luulevat selviävänsä hyvien tekojensa ansiosta, nauravat Jumalan suunnitelmalle. Toiset kuitenkin ymmärtävät oman syntisyytensä ja vajavaisuutensa, ja heistä tulee osa Jumalan kansaa. Ristin hullutus kääntyykin voimaksi, joka uudistaa ihmisen ja antaa hänelle iankaikkisen elämän.

 

b) Jumalan hulluus – Korinttin uskovat (1:26-31)

 

Paavali yrittää perustella Korinttin uskoville, että evankeliumi ja inhimillinen viisaus ovat ristiriidassa keskenään. Näissä jakeissa hän yrittää kiinnittää seurakuntalaisten huomion heihin itseensä. Jumala valitsi pelastukseen henkilöitä, jotka eivät olleet muiden silmissä mitään. Korinttilaiset ovat itse elävä todiste Jumalan hulluudesta, jota viisaat eivät käsitä. Paavali myös nostaa esiin uuden teeman, kerskumisen. Seurakunta oli jakautunut puolueisiin ja he kerskuivat kuka milläkin johtajalla. Kukaan ei voi kuitenkaan kerskua kenestäkään muusta kuin Herrasta.

 

Jae 1:26


”Katsokaa omaa kutsumistanne veljet ja sisaret”. Paavali kiinnittää lukijoiden huomion heidän sosiaaliseen asteikkoon, jossa he olivat uskoontulon hetkellä. Jumala ei katsonut heidän sosiaaliseen asemaan eikä älykkyyteen. Jumala itse asiassa pelasti ne, joiden elämä oli ristiriidassa viisaiden ja menestyvien kanssa. Heidän keskuudessaan ei ollut ihmisten silmissä montaa viisasta, ei (ihmisten silmissä) montaa mahtavaa, eikä (ihmisten silmissä) montaa jalosukuista. Paavalin sanat ovat piikittelevät. Paavali yrittää sanoa hyvin ironisesti jotain seuraavaa: ”te olette tuominneet minut ja julistamani evankeliumin inhimillisten mittapuiden mukaan, mutta ette huomaa sitä, että inhimillisten mittapuiden mukaan ette itsekään ole yhtään mitään!”. Jumala siis katsoo asioita täysin eri perspektiivistä. 

(Yksi syy siihen miksi kristinusko levisi ensimmäisinä vuosisatoina äärettömän nopeasti oli se, että se vetosi nimenomaan orjiin, naisiin ja vähäosaisiin. Suosittelen lukemaan Rodney Starkin kirjan (1996)  ”The Rise of Christianity”.)

 

Jakeet 1:27-31

Koska Jumala pelastaa omansa ”hullutuksen” kautta eli ristiinnaulitun Messiaan ja vähäpätöisten ihmisten valinnalla, kenellekään ei jää mitään, mistä voisi kerskata. Saavutuksilla, rahalla, älykkyydellä tai arvovallalla ei ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa.

Jo VT:ssa esiintyy ”viisaus”. Sananlaskujen kirjassa viisaus esitetään ikään kuin persoonana, jonka kautta koko maailma luotiin. Juutalaisessa kirjallisuudessa (Siirakin kirja & Salomon viisaus) tämä viisaus liitettiin juutalaisten lakiin ja temppeliin, jossa Herra oli läsnä. Paavalille tämä viisaus tarkoittaa Jeesusta (Kol. 1:15-20; 2:1-3). Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi. (Wright 2004a, 18.)

Jae 30 on hankala ymmärtää oikein suomalaisten käännösten perusteella. Paavali ei opeta, että Jeesus on tullut uskoville viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Jumala on tehnyt Jeesuksen viisaudeksi, mutta ei sillä tavalla kuin korinttilaiset sen ymmärsivät. Jumalan viisaus täytyy ymmärtää näiden kolmen jälkimmäisen termin valossa: 1) vanhurskautus, 2) pyhitys ja 3) lunastus. Kaikki nämä viittaavat ristin pelastavaan työhön. Paavali ei myöskään ole laittanut niitä järjestykseen, vaan ne kaikki toimivat kielikuvina pelastuksesta. Paavali siis muistuttaa korinttilaisia siitä, että Jumalan viisaus ei ole tiedossa eikä puhekyvyissä, vaan Jeesuksen ristinkuolemassa, jonka kautta Hän pelastaa maailman. Korinttilaisten väärä teologia oli johtanut heidät väärään käsitykseen hengellisen ja maallisen suhteesta ja siksi he elivät monenlaisissa synneissä. Paavali ohjaa heitä oikeille raiteille muistuttaen, että Jeesus ohjaa meitä pyhitykseen ja eroon synnistä.

Kaiken tämän valtavan teologisen pyörittelyn jälkeen ainakin yksi asia pitäisi olla selvä: kukin kerskatkoon vain Herrasta! Paavali lainaa profeetta Jeremiaa, soveltaen sen Jeesukseen (9:23-24):

”Näin sanoo Herra [JHVH]: Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa; vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra.”

(Fee 1987, 27-88.)

 

c) Jumalan hulluus – Paavalin saarnaaminen (2:1-5)

 

Paavali on juuri osoittanut, että sekä sanoma rististä että korinttilaisten oma kääntymys on ristiriidassa maallisen viisauden kanssa. Paavali kiinnittää heidän huomion tässä kolmannessa perustelussaan omaan saarnaamiseensa. Paavali ei ainoastaan esittänyt ”hulluuden sanomaa” vaan hän teki sen heikkouden kautta – ei viisaiden ja kauniiden puheiden kautta. Tähän heikkouteen Paavali palaa jakeissa 4:11-13.

 

Jae 2:1

Paavali jatkaa edelleen jakeen 1:31 ajatusta. Paavalin ajatus on seuraava: ”Koska Jumalan pelastustyö tapahtuu ristin kautta ja vähäpätöisten ihmisten valinnalla, kaikki kerskaus on suljettu pois. Sama logiikka toimii myös minun kohdallani. En julistanut evankeliumia omavaraisesti voimallisin puhein, vaan heikkouden kautta, jotta Jumalan voima voisi murtautua esiin.”

Tämä jae on käännetty eri tavoin suomalaisiin käännöksiimme. 38-käännös sanoo Paavalin julistaneen Jumalan ”todistusta”, 92-, ja Raamattu Kansalle-käännös sanovat Paavalin julistaneen Jumalan ”salaisuutta”. Syy tähän on se, että kreikankielisissä käsikirjoituksissa esiintyy molempia vaihtoehtoja, eikä voida varmuudella sanoa, kumpi sana on alkuperäinen. Feen ja Morrisin (2008, 55) mukaan on syytä valita sana ”todistus”, kreik. μαρτύριον (martyrion). Tämä sopii paremmin tähän asiayhteyteen eli siihen mitä Paavali yrittää sanoa. Hän ei julistanut evankeliumia retorisella viisaudella vaan ristin sanomaa saarnaamalla.

 

Jae 2:2

Mikä sitten on Jumalan todistus? Vastaus: ristiinnaulittu Messias. Paavali sanoo, että hän päätti olla Korinttissa tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittuna. Tämä ei tarkoita sitä, että hän puhui ainoastaan rististä, eikä koskaan esim. ylösnousemuksesta tai pyhityksestä. Pikemminkin se oli Paavalin ydinteema koko hänen julistustoimintansa ajan.

Monet ovat virheellisesti tulkinneet tämän jakeen siten, että Paavali olisi tehnyt Ateenassa virheen ja siten epäonnistunut yrittäessään vakuuttaa pakanoita ja filosofeja hyvin argumentoidulla puheella (Ap.t. 17:16-34). Tämän näkemyksen mukaan Paavali olisi tästä pettyneenä jälleen palannut julistamaan vain ”ristin evankeliumia”. Mikään ei kuitenkaan viittaa tällaiseen. Luukas ei näytä edes vihjaavan, että Paavali olisi millään tavoin epäonnistunut. Sen sijaan hän sai monia kääntymään kristityiksi (17:34). Paavali aloitti toimintansa Korinttissa tuttuun tapaan synagogasta, jossa hän yritti osoittaa, että Jeesus on (VT:ssa luvattu) Kristus. (Ap.t. 18:4).

Jakeita 1:18-31 selittäessä huomasimme, että ristiinnaulitsemisesta puhuminen aiheutti suurinpiirtein saman reaktion kuin ruokapöydässä koiranruumiiseen ja sitä syöviin rottiin viittaaminen. Tämä oli varmasti osasyy siihen, mitä Paavali kuvailee seuraavassa jakeessa.

 

Jae 2:3

Nyt Paavali kiinnittää huomiota enemmän saarnaajaan kuin saarnan aiheeseen: ”olin luonanne heikkouden vallassa”. On mahdotonta tietää varmasti mihin heikkouteen Paavali viittaa. On mahdollista, että kyseessä oli jonkunlainen fyysinen ongelma. Sanaa ἀσθένεια (astheneia) = heikkous, käytettiin yleisesti myös sairaudesta (näin myös Liljeqvist). Ruumiilliseen vaivaan Paavali viittaa myös Galatalaiskirjeessä:

”Tiedätte, että julistin teille ensimmäisen kerran evankeliumia sairastumiseni vuoksi. Vaikka ruumiillinen tilani pani teidät koetukselle, ette halveksineet ettekä inhonneet minua vaan otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen Jeesuksen. ” (4:13-14.)

Toisessa Korinttilaiskirjeessä hän sanoo kantavansa Jeesuksen kuolemaa ruumiissaan (4:10) ja toteaa, että hänellä on lihassaan pistin (12:7). On toki muistettava, että jakeissa 1. Kor. 4:9-13 hän viittaa ongelmiin, jotka johtuivat ulkopuolisista olosuhteista. Pelkästään se, että hän toimi teltantekijänä, ei näyttänyt kaikkien silmissä kovin arvokkaalta.

On siis mahdotonta tietää mitä Paavali tarkoittaa, mutta varmaa on se, että muut tulkitsivat Paavalin elämän ”heikkoudessa elämisenä”. Paavali iloitsi heikkoudestaan, ei siksi, että hän olisi nauttinut siitä, vaan siksi, että Jumalan voima tuli kiistattomasti näkyviin hänen kauttaan (ks. 2. Kor. 4:7-12; 6:4-10; 11:30; 12:7-10; Kol. 1:24-27.). Tämä nousi kuitenkin ongelmaksi Paavalin ja korinttilaisten välillä (tämä tulee hyvin esille jakeissa 2. Kor. 4:7-5:10 ja 11:17-12:10).

Paavali jatkaa vielä ja sanoo olleensa korinttilaisten luona pelokkaana ja vapisevana. Sanat viittaavat siihen vaikeaan tilanteeseen, jossa hän Korinttissa oli, ja johon hän sai Herralta vahvistusta (Ap.t. 18:9-11).

 

Jakeet 2:4-5

Korinttilaisten täytyy ymmärtää, että Jumalan voima ei perustu saarnaajien taitoon, vaan Pyhän Hengen uudistavaan työhön. Paavali ei esiintynyt heidän keskuudessaan kuten sofistit, joiden vakuuttavuus perustui heidän persoonaan ja puhetaitoon. Paavalin saarnaaminen oli Hengen ja voiman (tai ”Hengen eli voiman”) osoittamista. Pyhän Hengen työ korinttilaisten keskuudessa oli vastaansanomaton todiste Jumalan voimasta. He olivat saaneet myös Hengen lahjoja, varsinkin kielilläpuhumisen lahjan. Niinpä heidän oma elämänsä toimi todisteena siitä, että evankeliumi ei perustu inhimilliseen viisauteen vaan Pyhään Henkeen. Paavali ei turvautunut taitavaan retoriikkaan ja silti ihmisten sydän, mieli ja elämä muuttuivat.

Tässä kohden täytyy muistuttaa, että juuri tässä asiassa Paavalin ja tiettyjen seurakuntalaisten näkemyserot olivat suuria. Korinttilaisille ”Henki” tarkoitti kielilläpuhumisen lahjaa ja uudelle viisauden tasolle nousemista (4:8-10). He ajattelivat nousseensa uuteen ja korkeampaan todellisuuteen, joka johti arkipäiväisen (”maallisen”) elämän väheksymiseen. Paavalille ”Henki” tarkoitti kuitenkin pääasiassa voimaa, joka muuttaa elämän, paljastaa Jumalan salaisuuden (4:9-13) ja saa uskovissa aikaan pyhitystä (5:3-5). Lyhyesti sanottuna: Hengen pääasiallinen tarkoitus ei ole nostaa meitä nykyisen ajan yläpuolelle, vaan antaa voima elää tässä nykyisessä ajassa.

Jakeessa 2:5 Paavalin argumentti, joka alkoi jakeesta 1:18, tulee päätökseen. Ristin sanoma, joka on maailmalle hullutus, on uskoville Jumalan voima. Paavalin perustelut riisuvat aseista inhimillisesti viisaat ja lopputulos on se, että kukin luottaa vain ja ainoastaan Herraan. Samoin kuin jae 1:31 tiivistää jakeet 1:26-30, jae 2:5 tiivistää jakeet 2:1-4. Usko ei lepää inhimillisessä viisaudessa vaan Jumalan voimassa.

 

3. Jumalan viisaus on ilmoitettu Hengen kautta (2:6-16)

 

Paavali ryhtyy nyt osoittamaan, että evankeliumi, jota hän saarnaa, on Jumalan viisaus. Sitä eivät kuitenkaan näe/ymmärrä ne, jotka luulevat olevansa ”viisaita”, ja joilla ei ole (Pyhää)Henkeä. Jumalan viisauden voi tunnistaa vain ne, joilla on Henki. Korinttilaiset ajattevat olevansa hengellisiä ja heille Paavalin julistus oli ”vain maitoa”. Paavali osoittaa ironisesti tällaisen ajattelutavan valheelliseksi. Todellinen viisaus paljastuu niille, jotka ovat saaneet Jumalan Hengen. Korinttilaiset kehuskelevat viisaudellaan, mutta he käyttäytyvät ikään kuin heillä ei olisi Henkeä. He ovat kyllä hengellisiä, koska heillä on Henki, mutta samaan aikaan he ovat ikään kuin ei-hengellisiä, koska he käyttäytyvät väärin. He kehuskelevat viisaudella, mutta samaan aikaan he eivät näe todellista viisautta.

Paavalin argumentti jakeissa 2:6-3:4 on helppo jakaa neljään osaan (Fee 2009, 96-97):

  • Jakeissa 6-10a Paavali osoittaa, että Jumalan viisaus on ristiriidassa inhimillisen viisauden kanssa. Se on salaisuus ja se pysyy kätkettynä tämän maailmanajan ihmisiltä. Paavali kyllä julistaa viisautta, mutta se on erilaista viisautta kuin mitä maailma odottaa.
  • Jakeet 10b-13 selittävät sen, miksi uskovaiset näkevät evankeliumin Jumalan viisautena ja muut eivät: me tunnemme Jumalan mielen, koska meillä on (Pyhä)Henki ja Hän on paljastanut sen meille. 
  • Jakeet 14-16 tiivistävät Paavalin argumentin. ”Sielullisen” ja ”hengellisen” ihmisen välillä on valtava ero. Ihmiset hamuavat inhimillistä viisautta ja he pitävät ristiä hulluutena, koska heillä ei ole Henkeä. Sielullinen ihminen ei ilman Henkeä näe Jumalan viisautta (2:14) ja siksi hän ei ole kyvykäs antamaan oikeita tuomioita (2:15). Hengellinen ihminen sitä vastoin ymmärtää Jumalan viisauden, koska hänellä on ”Kristuksen mieli”.
  • Jakeissa 3:1-4 Paavali soveltaa kaiken tämän korinttilaisten nykytilanteeseen. Vaikka korinttilaiset ovat hengellisiä, koska heillä on Henki, Paavali ei kykene käsittelemään heitä sellaisina, koska he käyttäytyvät ikään kuin heillä ei olisi Henkeä. Paavali ei voi puhutella heitä myöskään ”sielullisina”, koska heillä on Henki. Siksi Paavali alkaa puhua lihallisista.

Paavalille (Pyhä)Henki on avain kaikkeen. Ne, jotka elävät tässä ajassa ilman Henkeä, eivät näe Jumalan viisautta, ristiä. Ne, joilla on Henki tässä ajassa, omistavat Kristuksen mielen, ja he näkevät Jumalan viisauden, ristin. Paavali siis puhuu tässä jaejaksossa uskovista ja ei-uskovista, ei missään nimessä kahdesta eri uskovien ryhmästä. Paavali yrittää saada heidät näkemään ketä he ovat – ristin työn termeillä – ja saada heidät lopettamaan ei-uskovainen käyttäytyminen.

 

Jae 2:6-8

”Kuitenkin, me puhumme viisautta kypsille/täydellisille”. Sana ”kuitenkin” sitoo tämän jakson tiukasti edellisiin jakeisiin. Jakeissa 2:1-5 Paavali totesi, ettei hän julistanut evankeliumia korinttilaisille viisauden ja puhetaidon keinoin. Nyt hän alkaa osoittaa, että tämä ei tarkoita sitä, etteikö evankeliumi olisi Jumalan viisautta. On totta, että juutalaisille evankeliumi on pahennus ja kreikkalaisille hullutus (1:23). Mutta niille, joilla on Jumalan Henki, se on Jumalan viisaus (1:24). Vain ne, joilla on Henki, voivat nähdä tämän totuuden.

Mistä viisaudesta Paavali puhuu ja mitä tarkoittaa ”kypsät/täydelliset”? Ensinnäkin viisaudella, jota Paavali puhuu kypsille/täydellisille, hän tarkoittaa yksinkertaisesti samaa kuin jakeissa 1:23-24 ja 1:30: Jeesus on Jumalan viisaus. 38- ja RK-käännös puhuvat täydellisistä, 92-käännös kypsistä. Sana τέλειος (teleios) tarkoittaa täydellistä, täysin suoritettua tai täysi-ikäistä (Liljeqvist). Kumpi vain käännös, kypsä tai täydellinen, sopii Paavalin tarkoitukseen. Nämä kypsät/täydelliset ovat niitä, jotka ovat vastaanottaneet Hengen ja he ovat siksi hengellisiä. Ne, jotka ovat vastaanottaneet evankeliumin Jeesuksesta, ovat kypsiä, vastakohtana ei-uskoville, jotka eivät ymmärrä sitä. Jaejaksossa ei ole kysymys eri tason uskovista, vaan uskovista ja ei-uskovista.1 Ongelma on siinä, että korinttilaiset ovat hengellisiä, koska heillä on Henki, mutta käytöksellään he osoittavat, että he ovat yhä lihallisia.

Paavali puhuu ”tämän maailmanajan” hallitsijoista. Paavalin teologiassa maailmanhistoria jakautuu kahteen osaan: nykyiseen aikaan ja tulevaan aikaan. Nykyistä aikaa kuvaavat termit ”kapina”, ”syntisyys” ja ”kuolema”. Tuleva aika tarkoittaa aikaa, jolloin Jumala hallitsee kuninkaana ja tämän ajan (syntiset ja pahat) hallitsijat on tuhottu. Se, mikä Paavalin teologiasta tekee mielenkiintoisen, on se, että hänen mukaansa uusi aika on jo alkanut. Uusi aika alkoi sillä hetkellä, kun Messias kuoli ja nousi ylös! Koska uusi aika on alkanut, nykyisessä ajassa elävät hallitsijat, joiden ajatuksia vallitsee tämän maailmanajan viisaus, eivät tunnista uuden ajan viisautta, Jeesuksen sovitustyötä ristillä. He ovat ikään kuin tottuneet soittamaan epävireistä kitaraa ja he eivät suostu ottamaan vastaan viritettyä kitaraa, koska se ei sovi heidän käsitykseensä ”kitarasta, joka on vireessä”. (Wright 2004a, 25.)

Ketä ovat ”tämän maailmanajan kukistuvat hallitsijat”? Paavali selittää asiaa hiukan jakeessa 2:8 ”jos he olisivat tunteneet Jumalan viisauden, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa”. Nämä hallitsijat edustavat poliittista voimaa, joka hallitsee maailmaa. He myös ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Tiberius oli Rooman keisari vuosina 14-37 ja hän oli kansakunnan johtaja. Hän toimi kuvernööri Pontius Pilatuksen kautta Juudeassa (toimi vuodet 26-36). Juutalaisten ylipappi (käytännössä ylipapit) joutui taas toimimaan hankalassa suhteessa Herodes Antipakseen, joka hallitsi Galileaa vuodet 4 eKr. - 39 jKr. Yhdessä nämä uskonnolliset ja poliittiset supervallat ristiinnaulitsivat Jeesuksen. (Näin myös Thiselton 2006, 55.)

Origeneesta (185-254 jKr.) lähtien monet ovat tulkinneet ”tämän maailmanajan hallitsijat” demonisiksi voimiksi. On kuitenkin kolme syytä hylätä tällainen näkemys. (1) Jaejakson tarkoitus on asettaa vastakohdiksi Jumalan viisaus ja tämän maailmanajan viisaus. Jae 2:9, jossa kuvataan tämän maailmanajan viisaita, viittaa selkeästi ihmisiin. (2) Tämän maailmanajan viisaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Sanaa, jota Paavali heistä tässä käyttää, kreik ἄρχων (arkhoon), käytetään muualla UT:ssa yleisesti roomalaisista ja juutalaisista johtohahmoista (Ap.t. 3:17; 4:5, 8, 26; Room. 13:3.) (3) Juuri he olivat vastuussa Jeesuksen surmaamisesta (Joh. 16:3; Ap.t. 2:23; 3:17; 13:27). (Morris 2008, 58-59.)

Mutta miksi Paavali ottaa tämän asian esiin? Nämä hallitsijat luulivat tappaneensa vain yhden roiston muiden joukossa. Mutta jos he olisivat ymmärtäneet, kuka Jeesus todella oli, he eivät olisi tappaneet häntä. Miksi? Koska he olisivat tienneet allekirjoittavansa oman kuolemantuomionsa. Paavalin pointin ymmärtää ainoastaan tutustumalla laajemmin hänen teologiaansa ja itse asiassa koko Uuden testamentin teologiaan. (Suosittelen erityisesti lukemaan N. T Wrightin uudehkon kirjan "The Day the Revolution Began" [2016], koska se avaa loistavalla tavalla tämän asian merkityksen.) Juuri Jeesuksen ristinkuolema ja sen jälkeinen ylösnousemus vihki lopullisesti voimaan uuden maailmanajan. Tämä oli tietenkin mahdollista, koska vanhan ajan hallitsijat kokivat ristillä häviön Jeesuksen/Jumalan voitolle. Pahuuden voimat - joita edusti ylläluetellut poliittiset vallat - eivät tajunneet, että naulitessaan Jeesuksen ristille he antoivat Jumalan tehdä ratkaisevan siirron, joka takasi pahuuden vallan kukistumisen. Paavali palaa tähän teemaan jakeissa 15:23-28:

”Jokainen vuorollaan [nousee kuolleista]: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä ´Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken´. Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin [kolmiyhteinen] Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.”

Tämän ajan hallitsijoiden mahti on jo tuomittu. (Wright 2004a, 25-27; 2016 luku 11.) Paavali yrittää siis sanoa jotain seuraavaa: ”Te kunnioitatte ja ihailette tämän maailmanajan viisaita. He eivät kuitenkaan tunteneet Jumalan viisautta ja siksi he ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Heidän valta kuuluu nykyiseen maailmanaikaan ja se on katoamassa, koska se on tuomion alainen. Miksi te palaatte tällaiseen, koska olette päässeet osalliseksi tulevasta maailmanajasta?”

Nyt muutama sana jakeesta 7. 92- ja RK-käännökset ontuvat jakeen 2:7 alun kääntämisessä. Jae alkaa sanalla ἀλλά (alla). Sana tarkoittaa aina vahvaa vastakohtaisuutta kahden asian välillä (kuten 38-käännös oikein kääntää). Jakeen 2:6 lopussa Paavali sanoi, ettei hän julistanut tämän maailmanajan hallitsijoiden viisautta. Sen sijaan hän julistaa Jumalan salattua, kreik. μυστήριον (mysteerion) ja kätkettyä viisautta. Paavali puhuu tästä salaisuudesta paljon erityisesti Efesolaiskirjeessä (1:9, 3:3, 4, 9; 6:19) ja Kolossalaiskirjeessä (1:26-27; 2:2; 4:3). Näissä kohdissa sana viittaa ennen kaikkea siihen, että pakanat ovat pääseet mukaan Jumalan kansaan eli heidät on oksastettu Jumalan Israeliin (Room. 11:17-24). Ennaltamäärääminen ei liity siihen kuka on yksilönä valittu ja kuka ei, vaan siihen, että Jumala on alusta saakka suunnitellut luovansa yhden uuden ihmissuvun juutalaisista ja pakanoista Jeesuksen ristintyön ja ylösnousemuksen kautta. Sanalla "salaisuus" ei siis UT:ssa siis tarkoiteta samaa asiaa, kuin miten sitä käytetään salapoliisidekkareissa. Salaisuus viittaa UT:ssa sellaiseen asiaan, joka on ollut salassa tai kätkettynä, mutta joka nyt on ilmoitettu Jeesuksen kautta niille, joilla on Henki. Tämä viisaus on ollut kätkettynä, mutta Jeesuksessa se on paljastettu ja tällä Paavali eritoten Efesolaiskirjeessä viittaa pakaoiden osallisuuteen Jumalan kansasta. Korinttilaiset olivat tietenkin itse kokeneet tämän, koska heidät oli otettu mukaan Jumalan kansaan.

 

Jae 2:9

Tyypilliseen tapaansa Paavali vahvistaa perustelunsa Kirjoituksilla.

  • Mitä silmä ei ole nähnyt,
  • eikä korva ole kuullut,
  • mikä ei ole ihmisen mieleen noussut,
  • minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat

Tutkijat ovat huomanneet, että tällaista jaetta ei ole kokonaisuudessaa VT:ssa missään, mutta lähin vastine linjalle 1 ja 2 on Jes. 64:4 ja linjan 3 lähin vastine on Jes. 65:17. Paavali joko lainaa Jesajaa suurpiirteisesti (Morris 2008, 60) tai sitten hän lainaa jotain juutalaista teosta, joka oli tunnettu alkuseurakunnassa, mutta joka ei ole säilynyt (Wright 2004a, 26).

Kirjoitukset siis vahvistavat sen, että ihmiset eivät ymmärrä Jumalan pelastussuunnitelmaa, koska Jumalan ajatukset kulkevat aivan eri tasolla. Ja koska ihmiset eivät ymmärrä sitä, he hylkäävät Jumalan pelastussuunnitelman. Näin Paavali sanoi jo jakeessa 2:8. Viisaus ei ole vain järkevää puhetta ja hienoja loogisia teorioita. Pikemminkin Jumalan viisaus on kuin kukkiva puutarha, tai joki, joka tulvii sisäämme ja tyydyttää jokaisen solumme kaipauksen. Tätä Jumalan viisaus tarkoittaa. Mutta miten me voimme tietää tämän? Seuraava jae antaa vastauksen.

 

Jae 2:10

Jakeen 2:9 kolme ensimmäistä linjaa oli tarkoitettu vahvistamaan jakeita 2:6-8. Viimeinen linja johdattaa tähän jakeeseen ”minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”. Tämä on jälleen VT:sta tuttu lause kuvaamaan Jumalan kansaa.

Kannattaa huomata, että Paavali ei ole juurikaan puhunut tähän mennessä (Pyhästä)Hengestä, mutta jakeissa 2:10-14 hän mainitsee Hänet kuusi kertaa. Paavali haluaa selvästi alleviivata Pyhän Hengen tärkeyttä tässä kohden. Koko homman ydin on siinä, että Jumalan salaisuutta ei ole paljastettu filosofeille ja viisaille, vaan uskoville, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen. Me tarvitsemme kolminaisuuden kolmatta persoonaa, ymmärtääksemme Jumalan pelastussuunnitelman. Mutta miten rajallinen ihminen kykenee tutkimaan Jumalan syvimpiä ajatuksia. Ei mitenkään! Vain Jumala kykenee tutkimaan Jumalaa. ”Henki tutkii kaiken, Jumalan syvyydetkin”. Pyhä Henki on ilmoittanut meille sen, mitä me emme itse olisi koskaan saaneet selville. Paavali selittää asiaa tarkemmin seuraavassa jakeessa.

 

Jae 2:11

Paavali haluaa selittää asiaa tarkemmin ja siksi hän antaa analogian (vertailukohdan) Pyhän Hengen työlle. ”Kuka ihmisestä tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki?” Kukaan ei kykene lukemaan meidän ajatuksiamme. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää mitä pääni sisällä liikkuu. Me voimme tunnistaa ajatuksemme vain itse. Me voimme kuitenkin halutessamme paljastaa ajatuksemme toisille ihmisille ja näin me jatkuvasti toimimmekin. Samalla tavalla kukaan (ulkopuolinen) ei myöskään tunne Jumalan ajatuksia, mutta (Jumalan oma) Henki tutkii ja tietää ne. Hän voi paljastaa pelastussuunnitelmansa Hengen välityksellä. Ja näin Hän itse asiassa on tehnytkin!

Kaksi asiaa on sanottava tähän liittyen. Ensimmäinen huomio on selvennys. Tätä jaetta ei kannata käyttää jos yrittää selvittää, mitä Paavali ajatteli ihmisen eri osista (ruumis+henki, vai ruumis+sielu+henki). Tämä ei ole nyt Paavalin pointti. Paavali ei opeta, että koska kolminaisuus voidaan rinnastaa ihmiseen, ihmisen on oltava kolminainen. Toiseksi Morris (2008, 62) ja Fee (2009, 101) huomauttavat, että jakeesta voi vetää muutaman johtopäätöksen koskien Pyhän Hengen olemusta. (1) Pyhän Hengen täytyy olla jumalallinen tai itse Jumala, jotta Hän voi toimia tällaisessa roolissa. Vain Jumala kykenee tutkimaan Jumalaa. (2) Pyhän Hengen on oltava persoona. Miten muuten ”se” voisi ”tutkia” Jumalaa? (3) Pyhä Henki on eri asia kuin Isä-Jumala. Tämä huomio on kolminaisuusopin yksi kivijalka. Pyhä Henki on Jumala, mutta Hän on eri persoona kuin Isä. Niinpä ajatus, että Pyhä Henki on vain persoonaton voima, on täysin vieras ajatus Raamatussa. (Kattavan esityksen Pyhästä Hengestä antaa David Petts kirjassaan ”Pyhän Hengen olemus” (2008)).

 

Jae 2:12

Olemme nyt tulossa Paavalin argumentaation tärkeimpään kohtaan. Jakeen alku tulisi kääntää ”ja me emme ole saaneet...”. Korinttilaiset siis valittavat, että Paavalin saarnaaminen ei ole ollut viisaudessa saarnaamista. Mutta onko asia todella näin? Kyllä ja ei. Korinttilaiset ovat oikeassa siinä mielessä, että Paavali ei julista tämän maailmanajan viisautta (2:1, 4). Väärässä he ovat siinä, että itse asiassa Paavalin julistus onkin suuremman ja paremman viisauden julistusta. Hän julistaa Jumalan viisautta. Sanoihan hän jakeessa 2:6, että ”me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailmanajan viisautta”. Korinttilaiset ovat jo astuneet ”uuteen maailmanjärjestykseen” ja nykyinen maailmanjärjestys on katoamassa (7:31) (ja samalla myös nykyisen maailman ajan viisaat ja viisaus). Korinttilaiset eivät ole vastaanottaneet maailman Henkeä, vaa he ovat vastaanottaneet sen Hengen, joka on Jumalasta (tämä on tyypillinen ilmaisu UT:ssa hengen saamisesta, Ap.t. 2:38; 10:47; 19:2; Room. 8:15; 2. Kor. 11:4; Gal. 3:2, 14). Paavali ei opeta, että olisi olemassa jokin ”maailman Henki” Pyhän Hengen vastakohtana. Hän ei myöskään puhu demonisisista voimista. Pikemminkin hän antaa kuvauksen siitä, millainen Pyhä Henki on. Koska Pyhä Henki ei ole tästä maailmasta, korinttilaisten tulisi luopua ”tämän maailmanajan” ajattelusta. Pyhä Henki paljastaa uuden maailmanajan ja korinttilaiset ovat siirtyneet siihen sillä hetkellä, kun he tulivat uskoon. 

”Jotta tietäisimme mitä Jumala on meille lahjoittanut”. Tämä lause jatkaa jakeen 2:9 neljännen linjan ajatusta. Paavali käyttää lahjoittamisesta sanaa χαρίζομαι (kharidsomai). Sana juontaa juurensa sanasta χάρις (kharis) = armo. Paavali siis liittää jälleen Jumalan viisauden pelastukseen, joka tulee Jeesuksen ristintyön kautta (1:23-24; 2:2). Jumala on lahjoittanut meille pelastuksen, ja Jumalan kansa ymmärtää tämän, koska heillä on Henki.

 

Jae 2:13

Nyt kun Paavali on saanut osoitettua, että Henki on paljastanut korinttilaisille ristin työn merkityksen, hän siirtyy saarnaamiseensa. Paavali on siis nimenomaan julistanut viisautta, mutta se on ollut Jumalan viisautta. Hän palaa jakeiden 2:1-5 teemaan. Henki on avain kaikkeen: Paavalin saarnaamiseen, korinttilaisten kääntymiseen, ja siihen, että he ymmärtävät Paavalin julistavan Jumalan viisautta.

Jakeen loppu on hankala tulkita ja se onkin tämän jaejakson vaikeimmin ymmärrettävä asia. Ongelma on siinä, että lauseen kreikankieli on melko yksinkertainen: πνευματικοῖς πνευματικὰ συγκρίνοντες (pneumatikois pneumatika sykrinontes). Ongelma liittyy lähinnä viimeiseen sanaan. Pitääkö sana συγκρίνοντες (sykrinotes) kääntää (a) ”verrata/arvostella” vai (b) ”tulkita/selittää”? Paavali käyttää verbiä  συγκρίνοντες muualla UT:ssa (2. Kor. 10:12). Kyseisessä jakeessa sana tarkoittaa vertaamista kahden asian välillä, jotka eivät sovi yhteen. Siksi Morrisin (2008, 62-62) mukaan ”verrata/arvostella” on parempi käännös. Feen ja Wrightin (2004a, 23) mukaan sana tulisi kuitenkin kääntää ”tulkita/selittää”.

Kun tarkastelemme suomalaisia käännöksiä, huomaamme, että vain Aapeli Saarisalo on valinnut sanan ”verrata/arvostella”:

  • 38: ”Ja siitä [pelastuksesta] me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.”
  • 92: ”Siitä [pelastuksesta] me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.”
  • RK: ”Siitä [pelastuksesta] me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamin sanoin vaan Hengen opettamin, selittäen hengelliset asiat hengellisesti.”
  • Aapeli Saarisalo: ”Josta [pelastuksesta] myös puhumme, emme ihmisviisauden opettamin sanoin, vaan Hengen opettamin, arvostellen hengelliset hengellisillä. ”
  • Elävä Uutinen: ”Kun olemme kertoneet teille näistä lahjoista, olemme käyttäneet Pyhän Hengen antamia sanoja – emme siis sellaisia, joita ihmisinä ehkä olisimme valinneet. Olemme kertoneet hengellisistä asioista Pyhän Hengen kielellä.”

On vaikea sanoa 100 % varmasti mitä Paavali ajaa takaa. Sanooko hän, että meidän täytyy selittää hengelliset asiat hengellisesti, vai pitääkö meidän arvioida hengellisiä asioita hengellisesti? Itse taivun ajattelemaan että Paavalilla on mielessä hengellisten asioiden arvioiminen. Näin ollen Paavali haluaisi nuhdella korinttilaisia siitä, että koska evankeliumi on hengellinen asia, korinttilaiset eivät voi arvostella sitä inhimillisen viisauden mukaan. Miksi? Koska hengellisiä asioita tulee arvioida hengellisesti. Tässä tulkinnassa joutuu siis olettaa, että ”arvosteleminen” on parempi käännös, joten käännöksistä vain Aapeli Saarisalo olisi oikeilla raiteilla. Tämä tulkinta sopisi hyvin myös kokonaistilanteeseen, koska korinttilaiset olivat alkaneet arvioida johtajiaan ja heidän sanomaansa inhimillisen viisauden avulla. (Jae on hyvä esimerkki siitä, että "kirjaimellisen käännöksen" tekeminen ei ole aina niin yksinkertaista.)

 

Jae 12:14

Paavali puhuu jakeissa 2:14-15 kahdesta ihmisryhmästä: sielullisista ihmisistä ja hengellisistä ihmisistä.

Tämän jakeen ryhmä on ψυχικὸς ἄνθρωπος (psykhikos anthroopos) eli sielullinen ihminen. Heitä kuvataan kolmella eri tavalla.

  • He eivät ota vastaan sitä, mikä tulee Jumalan Hengeltä.
  • He hylkäävät nämä asiat, koska ne ovat heille hulluutta (1:18, 23).
  • He eivät voi ymmärtää näitä asioita, koska heillä ei ole Henkeä.

Tällainen ihminen on siis mainittu jo jakeissa 2:6, 8, 9. Sielullinen ihminen tarkoittaa yksinkertaisesti ei-uskovaa. Nämä ihmiset tuntevat vain ”tämän maailmanajan viisauden” (2:6).

Sielullinen ihminen ei ota vastaan Jumalan viisautta, koska sitä täytyy tutkia hengellisesti. Sana ἀνακρίνω (anakrinoo) esiintyy vain tässä kirjeessä. Kaikki viittaa siihen, että se oli korinttilaisten paljon käyttämä sana, ja jota Paavali nyt käyttää heitä vastaan. Sana tarkoittaa monissa kohdissa ”tutkimista” (4:3-4; 9:3). Sielullinen ihminen (ei-uskova) ei voi antaa oikeaa tuomiota Jumalan toiminnasta maailmassa, koska hänellä ei ole Jumalan Henkeä. Se olisi sama asia kuin kuuro olisi antamassa mielipidettä sinfoniakonsertista.

 

Jakeet 2:15-16

Toinen ryhmä on πνευματικὸς (pneumatikos) eli hengellinen (ihminen). Hengellinen ihminen on saanut Hengen ja hän ymmärtää Jumalan viisauden. Koska Jumalan Henki tutkii Jumalan syvyydetkin, ja koska Henki on annettu meille Jeesuksessa, meillä on pääsy Jumalan ajatuksiin (koskien pelastusta).

Näissä jakeissa Paavali tekee johtopäätöksen suuresta jaejaksosta, joka alkoi jo jakeesta 1:17. Samalla jakeet kuitenkin rakentavat siltaa jo seuraavaan kokonaisuuteen (3:1-4). Jakeissa 2:15-16 näyttäisi olevan kiastinen (peilikuvio) rakenne:

A Hengellinen ihminen tutkii kaiken
     B Mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia
     B´ Sillä kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa Häntä?
A´ Mutta meillä on Kristuksen mieli

Linja A edustaa täysin eri ryhmää kuin jakeen 2:14 sielulliset. Hengellinen ihminen näkee Jumalan viisauden, koska hänellä on Henki. Ihminen, jolla on Jumalan Henki, kykenee näkemään Jumalan tarkoitusperät. Tämä ei tarkoita sitä, että tällainen ihminen tuntee kaikki Jumalan asiat, mutta hän ymmärtää Jumalan antaman pelastuksen.

Linja B kuvaa sielullisen ja hengellisen ihmisen eroa. Sielullinen ihminen ei kykene näkemään Jumalan tarkoitusperiä. Siksi sielullinen ihminen ei kykene antamaan oikeaa tuomiota myöskään hengellisestä eli uskovasta ihmisestä. Tämän maailmanajan ihminen ei voi tuomita hulluksi ihmistä, joka on siirtynyt uuteen aikakauteen, koska hän ei ymmärrä mistä hän puhuu. Joku on sanonut osuvasti: rienaava ihminen ei kykene ymmärtämään pyhyyttä, mutta pyhä ihminen kykenee ymmärtämään pahuutta.

Linja B´ antaa Kirjoitusten tuen (Jes. 40:13) linjalle B. Paavali kysyy kysymyksen, johon selvä vastaus on: ei kukaan. Miten sielulliset ihmiset voivat antaa tuomionsa hengellisistä ihmisistä, jos heillä itsellään ei ole edes Henkeä, eikä täten pääsyä Herran mieleen? Paavalilla ei taaskaan ole ongelmaa soveltaa Jeesuksen  VT:n jaetta, joka koskee Jumalaa (JHVH).

Linja A´ ”Mutta meillä on Kristuksen mieli”. Paavali on osoittanut, että hänen saarnaamisensa on ollut todellista viisautta, koska hänellä on Kristuksen mieli. Koska myös korinttilaisilla on Henki, heillä tulisi olla Kristuksen mieli. Heidän käytös kuitenkin osoittaa, että kaikki ei ole kunnossa. He ovat hengellisiä, mutta he eivät käyttäydy sen mukaisesti.

Fee toteaa lopuksi, että nämä Paavalin jakeet on historian varrella ymmärretty pahasti väärin, itse asiassa juuri päin vastoin kuin mitä Paavali opettaa. Monet liikkeet, jotka ovat edustaneet ”syvempää uskonelämää” ja ”toista siunausta” ovat käyttäneet näitä jakeita erotellakseen uskovat tosi-uskovista. Tosiuskovilla olisi heidän mukaansa parempi käsitys Jumalasta jne. Tällainen tulkinta on täydellinen väärinymmärrys Paavalin opetuksesta. Paavali tekee rajun erottelun, mutta hän tekee sen niiden välillä, joilla on Henki, ja joilla ei ole.

 

4. Elää hengellisenä, mutta kuitenkin lihallisena (3:1-4)

 

Tarkempi tekstin tarkastelu on osoittanut, että Paavali on puuttunut seurakunnan jakaantumiseen koko ajan. Paavalin käsittely ”viisaudesta” ja ”rististä” on todellisuudessa seurakunnan hajaannuksen ytimessä. Niinpä Paavali ei ole puuttunut niinkään hajaannukseen, vaan sen aiheuttajiin. Panoksena on sekä seurakunta että evankeliumi. Viisaus, jota korinttilaiset ihailivat, oli alkanut riisua itse pääasiaa, evankeliumia ja se oli johtanut seurakunnan jakautumiseen.

Paavali vaihtaa nyt argumenttia. Hän on juuri opettanut, että ristiinnaulittu Jeesus on Jumalan viisaus. Sitä eivät kuitenkaan ymmärrä ne, jotka ovat täynnä inhimillistä viisautta, ja jotka tutkivat kaikkea inhimillisen viisauden avulla. Jumalan viisauden tunnistavat vain ne, joilla on Pyhä Henki (2:6-16).

Korinttilaiset ovat saattaneet olla helpottuneita, koska Paavali näyttää unohtaneen heidän riitansa. He kokevat kuitenkin nyt shokin. Paavali alkaa nimitäin käsitellä hajaannusta suoraan. Tämän lukija huomaa jo siitä, että sanasto vaihtuu hyvin merkittävällä tavalla (lihallinen, pikkulapsi, riita, kateus). Ongelma on siinä, että korinttilaiset ovat ”hengellisiä”, mutta he eivät käyttäydy sen mukaisesti, koska he ovat ”jakaantuneita”. Paavalin tarkoitus näissä jakeissa on sanoa: ”Lopettakaa! Uskovaiset eivät käyttäydy noin.”

 

Jakeet 3:1-3

Paavali suuntaa sanansa koko seurakunnalle (veljille ja siskoille). Hän puhuu edelleen ajasta, jolloin hän tuli Korinttiin ensimmäisen kerran. Hän sanoo: ”en voinut puhua teille niin kuin hengellisille”. Paavalin on pakko kutsua korinttilaisia hengellisiksi, koska ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kaikilla uskovilla olisi Pyhää Henkeä. ”Jolla ei ole Kristuksen henkeä, ei ole hänen omansa” (Room. 8:9). Toisaalta korinttilaisten käytös muistuttaa ei-uskovien käytöstä, ja tässä mielessä he eivät ole hengellisiä (he eivät elä, kuten heidän pitäisi elää). Siksi Paavali ottaa käyttöön kolmannen sanan σάρκινος (sarkinos) eli ”lihallinen”. Näin Paavali (a) välttää sen, että hän kutsuisi korinttilaisia Hengettömiksi ja (b) voi samalla osoittaa, että he käyttäytyvät väärin. Paavali varmasti myös muistuttaa korinttilaisia tällä sanalla siitä, että he eivät elä ”ruumiittomassa todellisuudessa” (ks. johdanto).

Paavalilla on myös toinen osuva kielikuva korinttilaisista. Hän kutsuu heitä sanalla νήπιος (neepios), joka tarkoittaa pikkulasta tai kehittymätöntä. (Yleensä Paavali käyttää sanaa ”lapsi” positiivisessa merkityksessä hänen suhteestaan käännynnäisiin, joita on saanut. Tällaisissa jakeissa hän kuitenkin käyttää toista lapsi-sanaa τέκνον (teknon). Ks 1. Kor. 4:14-16; 2. Kor. 6:13; Gal. 4:19; Fil. 2:22; 1. Tess. 2:7, 11; Filemon 10.) Ironia on silmiinpistävä. Korinttilaiset näkivät itsensä kypsinä, mutta todellisuudessa he olivat edelleen lapsia. Korinttilaiset ilmiselvästi moittivat Paavalia siitä, että hän oli juottanut heille vain maitoa, eikä ollut antanut vahvaa ruokaa (viisautta). Oli aivan normaalia, että korinttilaiset olivat pikkulapsia, kun he tulivat uskoon. Eihän pikkulapselta muuta odotetaakaan. Ongelmat nousevat esiin silloin jos pikkulapsi ei kasva aikuiseksi.

Lause ”annoin teille maitoa, en vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette kestäneet, ettekä kestä vielä nytkään” on aiheuttanut tulkinnallisia haasteita. Mitä Paavali tarkoittaa maidolla ja vahvalla ruualla? Paavali ei voi tarkoittaa sitä, että hän olisi julistanut korinttilaisille vain kristinuskon perusasioita, eikä ollut vielä antanut syvempää opetusta. Itse ajattelen kirjeen kokonaistilanteen huomioon ottaen, että Paavali tarkoittaa sanoillaan jotain seuraavaa:

”Retoriikan tasolla puheeni on ollut vain maitoa. En julistanut evankeliumia hyvin argumentoidulla puheella, enkä painottanut sitä, että Jeesus on Jumalan viisaus, koska te ette olisi kestäneet sitä. Teidän käyttäytymisenne nimittäin osoittaa, että te jäätte väärällä tavalla kiinni inhimilliseen viisauteen ja retoriseen puheeseen. Teillehän vahva ruoka tarkoittaa inhimillistä viisautta ja taitavaa retoriikkaa. Te olette hylänneet evankeliumin ja vaihtaneet sen inhimillisen viisauden korostamiseen, joka toki näyttää vahvalta ruualta. Se ei kuitenkaan ravitse teitä ja teidän lapsellinen käytös todistaa tämän. Koska olen juuri osoittanut (2:6-16) että evankeliumi on todellista vahvaa ruokaa, teidän tulee hylätä väärä käsitys viisaudesta ja alkaa käyttäytymään aikuisten tavoin.”

Tällainen tulkinta ottaa huomioon sen tosiasian, että jakeiden 2:6-16 perusteella ei voida sanoa, että evankeliumi olisi vain maitoa. Korinttilaiset eivät siis tarvitse uutta ruokaohjelmaa, he tarvitsevat uuden näkökulman. Ongelma ei olekaan ollut Paavalissa, vaan heissä.

Korinttilaisten keskuudessa on kateutta ja riittaa. Näin Paavali ”palaa” jakeen 1:11 ongelmaan. Tällainen toiminta ei ole hengellisten ihmisten toimintaa, vaan lihallisten ihmisten. Ei ole mitään merkitystä sillä, mitä korinttilaiset väittivät olevansa. Heidän käytös osoittaa heidät lihallisiksi. He vaeltavat, kuten ihmiset yleensäkin. Paavali käyttää sanaa περιπατέω (peripateoo), joka tarkoittaa kirjaimellisesti kävelemistä. Paavalin teologian ytimessä on ajatus siitä, ettu uskova vaeltaa Hengessä. Silloin hän ei toteuta lihan himoja (Gal. 5:16).

 

Jae 3:4

Tämä jae osoittaa lopullisesti, että Paavali on käsitellyt koko ajan seurakunnan jakaantumista, tai tarkemmin sanottuna siihen johtaneita syitä. Paavali nostaa esille vain itsensä ja Apolloksen. Hän alkaa käyttää nyt heitä parina osoittaakseen seurakunnan johtamisen todellisen luonteen.


5. Väärän seurakunta- ja johtamiskuvan korjaaminen (3:5-17)
a) Johtajat ovat vain palveljoita (3:5-9)


Tässä jaksossa Paavali puuttuu korinttilaisten väärään seurakunta- ja johtamiskuvaan. Korinttilaiset kehuskelevat eri johtajilla ikään kuin seurakunta kuuluisi jollain tavalla heille. Mutta koska Paavali ja Apollos ovat vain palveljoita, heitä ei tule kohdella herroina. Paavali ottaa tutun analogian pellosta, jonka omistaja on Jumala. Työntekijöiden päämäärä on yhteinen: sato. Tehtävät pellolla ovat kuitenkin erilaisia. Kaikesta työstä huolimatta niin pelto, työntekijät kuin satokin kuuluu Jumalalle.

 

Jae 3:5

Korinttilaisten kerskaaminen johtajista osoittaa, että he ovat edelleen lihallisia. Mutta se myös osoittaa, että heillä on väärä käsitys seurakunnan johtamisesta.

”Mikä sitten on Apollos? Ja mikä Paavali?”. Ovatko he herroja, joille korinttilaiset voivat kuulua? Ei. He ovat palveljoita, kreik. διάκονος (diakonos). Tämä on Paavalille tyypillinen tapa kuvata itseään ja työtovereitaan (Room. 16:1; 2. Kor. 3:6; 6:4; 11:23; Kol. 1;7, 23, 25; 4:7 jne.). Paavali on ennen kaikkea Jumalan ja evankeliumin palvelija. Tällainen asenne perustuu Jeesuksen opetukseen (Mark. 10:41-45). Jeesus toimi palvelijana opetuslapsiaan kohtaan (Luuk. 22:27). Evankeliumi on siten jyrkässä ristiriidassa kaiken maallisen kanssa myös siinä, mitä tarkoittaa olla johtava henkilö. Jeesuksen opetuksessa suurin on se, joka palvelee. Kansojen ruhtinaat sen sijaan sortavat ja pitävät kansoja vallassaan (Mark. 10:42). Tällainen ajattelu oli hiipinyt korinttin seurakuntaan. Tällainen ajattelu täytyy hylätä, koska se ei kuulu evankeliumin luonteeseen. 

Paavali ja Apollos ovat siis palveljoita, joiden kautta korinttilaiset tulivat uskoon. Korinttilaiset eivät alunperinkään uskoneet Paavaliin tai Apollokseen, vaan Jeesukseen heidän kauttaan. Kun tarkastelemme sanaa ”palvelija”, saamme asiasta vielä yhden hyvän vertauskuvan. Sana ”palvelija” tarkoitti alun perin pöytään tarjoilijaa. Voidaan siten sanoa, että Paavali ja Apollos tarjoilivat korinttilaisille aterian, jonka Jumala oli kokannut. Mutta ei kai kukaan kersku ruokaa anniskelevasta tarjoilijasta? Eikö keittiön kokki ole se, joka saa kunnian hyvästä ruuasta? (Wright 2004a, 34.) 

(UT:ssa διάκονος (diakonos) muodostui diakonin viraksi. Tässä virassa toimivat sekä miehet että naiset. Room. 16:1 mainitsee Kenkrean seurakunnan nais-diakonin, Foiben. Tämän vuoksi jae 1. Tim. 3:11 tulisi kääntää ”myös (diakoni)naisten”. Kohdassa ei puhuta mies-diakonien vaimoista, kuten 38- ja RK-käännökset virheellisesti kääntävät.)

 

Jakeet 3:6-7

Analogia on pelto, eikä Paavalin tarvitse kuvailla sitä sen tarkemmin. Paavali ei puhu nyt yksittäisistä uskovista, vaan koko seurakunnasta. Yksinkertaisessa analogiassa on neljä tekijää:

  1. Paavali, joka istutti siemenen eli perusti seurakunnan,
  2. Apollos, joka kasteli eli tuli opettamaan seurakuntaa,
  3. Jumala, joka antoi jatkuvan kasvun, ja jolle seurakunta kuuluu,
  4. pelto, joka on Korinttin seurakunta.

Tämä kuva laittaa Paavalin ja Apolloksen samalla viivalle. Heillä molemmilla oli oma osuutensa, mutta kasvu tulee yksin Jumalan ansiosta. Paavali valitsee myös tietyt kreikankielen verbit painottaakseen Jumalan ensisijaisuutta. Paavali ja Apollos tekivät työn, joka oli väliaikainen (verbi on aoristi), mutta Jumala tekee työtä jatkuvasti (verbi on imperfekti). (Kreikan kielessä aoristi viittaa yksittäiseen menneisyyden tapahtumaan ja imperfekti viittaa jakuvaan menneisyyden toimintaan).

Mitä siis Paavali ja Apollos ovat? Palvelijoita! Ellei Jumala olisi ollut mukana heidän toiminnassaan, he eivät olisi saaneet aikaan yhtään mitään. Looginen johtopäätös on: ”Miksi te siis kerskutte johtajista? Jumala on kaiken takana.”

 

Jakeet 3:8-9

Jae 3:8 rakentaa siltaa jo jakeiden 3:10-15 kokonaisuudelle. Paavali on enemmänkin huolissaan niistä, jotka parasta aikaa rakentavat Korintin seurakuntaa huonosti.

Kaikki suomenkieliset käännökset kääntävät jakeen 3:9 alun ”me olemme Jumalan työtovereita”. (Työtoveri, kreik. συνεργός (synergos) on Paavalille tyypillinen tapa kuvata kanssaveljiä ja-siskoja. (2. Kor. 8:23; Fil. 2:25; 4:3; Kol. 4:11; 1. Tess. 3:2)). Lause tulisi kuitenkin Feen mukaan kääntää ”me olemme työtovereita keskenämme Jumalan alaisuudessa”. Jos Paavali asettaisi itsensä ja Apolloksen Jumalan työtovereiksi, hän kaivaisi maata oman argumentaationsa alta. Onhan hän juuri painottanut sitä, että he ovat vain palvelijoita, ja Jumala on se, joka antaa kasvun (jonka vuoksi kukaan ei saa korottaa Paavalia tai Apollosta).

Jae 3:9 siis tiivistää Paavalin pointin. Kaikki on Jumalan: seurakunta, sen johtaminen, Paavali, Apollos – kaikki. Siksi kukaan ei voi sanoa ”kuulun Paavalille”, koska kaikkien tulee sanoa ”kuulun Jumalalle”. Sen vuoksi korinttilaisten täytyy luopua puoluehenkisyydestä.

Jakeen 3:9 lopussa on tärkeää huomata, että Paavali vaihtaa kielikuvan viljelysmaasta rakennukseen. Jakeet 3:10-15 eivät siis keskity enää Jumalan viljelysmaahan, vaan Jumalan rakennukseen.

 

b) Seurakuntaa täytyy rakentaa tarkasti ja harkitusti (3:10-15)

 

Kielikuva vaihtuu viljelysmaasta rakennukseen. Aiheena on kuitenkin edelleen seurakunnan johtaminen ja rakentaminen. Paavali antaa vakavan varoituksen niille, jotka ovat parasta aikaa rakentamassa Korinttin seurakuntaa. Paavali kohdistaa sanansa ennenkaikkea niille, jotka ovat vastuussa seurakunnan jakaantumisesta. Meidän on syytä muistaa, että Paavali ei puhu näissä jakeissa mitään yksilöuskovan hartauselämästä. Aiheena on Korinttin seurakunnan opettaminen ja rakentaminen niiden henkilöiden toimesta, jotka ovat kirjoittamisen aikana tällaisessa roolissa. 

Jaejaksoa on käytetty historian kuluessa paljon väärin. Legendaarisina esimerkkeinä kohdan väärinkäyttämisestä mainittakoon keskustelut kalvinistien ja arminiolaisten välillä (voiko ihminen menettää uskonsa vai ei) ja katolilaisen kirkon kiirastuli-oppi, jota perustellaan pelkästään tällä jaejaksolla. Paavali ei kuitenkaan ota kantaa kumpaankaan keskusteluun.

 

Jae 3:10

Paavali käyttää tässä jakeessa kiastista rakennetta:

A Paavali on laskenut seurakunnan perustuksen
     B Joku toinen on nyt rakentamassa tälle perustalle
     B´ Tällaisen henkilön tulee kuitenkin katsoa miten rakentaa
A´Perustus, jonka Paavali on laskenut, on Jeesus Kristus

 

Kolme tekijää ovat samoja kuin edellisessä viljelysmaa-analogiassa:

  1. Rakennus on Korinttin seurakunta, ei yksittäinen uskova
  2. Jumala on rakennuksen omistaja
  3. Paavali on rakennuksen perustaja, koska hän on laskenut sen kivijalan

 

Paavali on perustanut seurakunnan ”hänelle annetun Jumalan armon mukaan”. Paavali viittaa tällä lauseella erityisesti apostolinvirkaansa. Jumala on kutsunut hänet apostoliksi. Hän palaa tähän teemaan myöhemmin (4:15-17; 9:1-2; 2. Kor. 3:1-3; 10:12-16). Paavali mainitsee tehneensä sen ”viisaan rakentajan tavoin”, kreik. σοφὸς ἀρχιτέκτων (sofos arkhitektoon). Sana viittaa henkilöön, joka on sekä arkkitehti että työnjohtaja. Paavali käyttää tahallaan sanaa ”viisas” viitatakseen jakeisiin 2:6-16. Kun hän laski perustuksen – Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna – hän toimi viisaasti. Tämä on juuri päinvastoin, kuin mitä ”korinttin viisaat” ovat tekemässä, koska he ovat syrjäyttäneet sanoman rististä. He ovat rakentamassa väärillä materiaaleilla ja vaarana on jopa uuden perustuksen laskeminen. (Paavali ei missään tapauksessa moiti Apollosta tai Pietaria, vaan korinttin seurakuntalaisia).

 

Jae 3:11

Korinttilaisten viisausajattelu on viemässä seurakuntaa tuhoon (3:17). Heitä on syytä muistuttaa jopa siitä, että kukaan ei voi laskea toista perustusta kuin Jeesuksen Kristuksen (ja hänet ristiinnaulittuna).

 

Jae 3:12

Paavali listaa kuusi rakennusmateriaalia. Kolme niistä edustavat hyvää ja kolme huonoa materiaalia. Kulta, hopea ja jalokivet ovat sopivia rakennusaineita, siinä kun puu, heinät ja oljet eivät ole. Paavalin pointti on sanoa, että sanoma Jeesuksesta ristiinnaulittuna on oikeaa rakentamista, mutta rakennus, jota rakennetaan inhimillisellä viisaudella, tulee tuhoutumaan. Inhimillinen viisaus kuuluu tähän maailmanaikaan, ja se on katoamassa. 

Kaksi asiaa voidaan sanoa Paavalin mainitsemista rakennusaineista. (1) Kulta, hopea ja jalokivet esiintyvät VT:ssa varsinkin Salomon temppelin rakennusaineina (1. Aik. 29:2; 2. Aik. 3:6). Paavalilla on siis jo nyt mielessään viittaus seurakuntaan Jumalan temppelinä (näin myös Wright 2004a, 36). (2) Oikeat rakennusaineet (kulta, hopea ja jalokivet) kestävät tulenliekin, mutta väärät rakennusaineet (puu, heinä ja oljet) eivät. Paavali on siis valinnut materiaalit liekkien vaikutusta silmällä pitäen. Tämän syvällisempää pohdiskelua materiaaleista on turha lähteä tekemään.

 

Jae 3:13

Paavali selittää tarkemmin jakeessa 3:10 antamaansa varoitusta. Jokaisen työ tulee nimittäin eräänä päivänä näkyviin. Paavali tarkoittaa ”päivällä” tuomion päivää, joka toteutuu Jeesuksen paluussa (1:8). Paavalille Herran päivä pitää sisällään Jeesuksen paluun, ylösnousemuksen ja tuomion. Palkkaa jaetaan sen mukaan, miten itse kukin on rakentanut seurakuntaa. Tässä on jälleen nähtävissä Paavalin muistutus ”tulevasta ajasta”, joka oli korinttilaisilta unohtunut.

”Tuli koettelee jokaisen aikaansaannoksen”. Juutalaisessa kirjallisuudessa tuli yhdistetään usein tuomiopäivään (mm. Mal. 4:1). Paavalille tuli merkitsee tässä testaamista (on kuitenkin muistettava, että Paavali puhuu tulesta vertauskuvallisesti). Kuitenkin vain työnjälki, ei itse henkilöä, testataan.

 

Paavalin näkemys Jeesuksen paluusta (extra)

Tässä kohden lienee sopiva tilaisuus sanoa muutama tarkentava sana Paavalin ajattelusta koskien Jeesuksen paluuta. Paavalin teologiasta ei löydy Jeesuksen kahta tulemista (salaista ja näkyvää); hänelle se on kertakaikkinen tapahtuma. Ensimmäisen kerran tällaista näkemystä,  joka tunnetaan akateemisemmissa ympyröissä pretribulationalismina, julisti John Nelson Darby vuonna 1830. Oppinsa hän sai sairaalta invaliditytöltä Margaret MacDonaldsilta, joka näki samana vuonna näyn, jossa Jeesus tempasi seurakuntansa pois salaisesti. (Haavisto 2002, 104.) Oppi on kuitenkin saanut mittavaa jalansijaa Suomessa vapaiden suuntien seurakunnissa (olen itsekin ollut sen kovaääninen kannattaja).

Oppi kulkee käsi kädessä dispensationalismin kanssa. Dispensationalismi on näkemys, jonka mukaan Jumala jakaa maailman eri vaiheet eri aikakausiin. Lisäksi se näkee vahvasti seurakunnan ja Israelin kahtena eri Jumalan kansana. Näin ollen Jumalalla olisi oma suunnitelmansa molemmille kansoilleen. Thiessen (2006, 374) esittelee tätä näkemystä ja listaa viisi tärkeää eroavaisuutta seurakunnan ja Israelin välillä.

  1. VT:ssa Jumala toimi Israelin kohdalla, nyt Hän toimii seurakunnan kohdalla. Tulevaisuudessa Israelilla on jälleen oma paikkansa, kun Jumala oksastaa heidät takaisin omaan puuhunsa (Room. 11).
  2. Israel on kansallinen yhteisö, kun taas seurakunta koostuu eri kansallisuuksista.
  3. 70 vuosiviikkoa (Dan. 9) koskettaa Israelia. Seurakunta kuuluu 69. ja 70. vuosiviikon välissa olevaan aikaan. Kuten Kokkonen (2003, 176, 178) sanoo, Israelin kansan kohdalla kello on pysähtynyt. Se käynnistyy uudelleen seurakunnan ylösoton hetkellä ja Jumala vie suunnitelmansa päätökseen Israelin kansan kohdalla. Viimeinen vuosiviikko on viimeinen seitsemän vuotta, jolloin antikristus tekee liiton Israelin kansan kanssa.
  4. Jeesus hakee seurakunnan, jotta se voisi olla aina Herran kanssa. Kun Jeesus palaa näkyvästi toisen kerran, se tapahtuu Israelin valtakunnan vahvistamista varten.
  5. VT:n liitot tehtiin Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa. Seurakunta jakaa Israelin kanssa vain liittojen hengelliset siunaukset, ei maallisia. Maalliset siunaukset, kuten Israelin maan omistaminen, toteutuvat 1000-vuotisessa valtakunnassa.

Dispensationalisien oppirakennelma lepää mielestäni kuitenkin hataralla pohjalla. Näkemyksiin voidaan vastata ainakin seuraavilla tavoilla:

  1. Kuten totesin jakeen 1:2 yhteydessä, Jumala toimii sekä VT:ssa että UT:ssa Jumalan Israelin kanssa. Nyt kansaan on virrannut miljoonittain myös pakanoita. Dispensationalistit myös tulkitsevat väärin Paavalin tekstiä Room. 11:26:ssa. Paavali ei sano ”sitten koko Isarel pelastuu”, vaan ”tällä tavalla koko Israel pelastuu” viitateen Jeesukseen. Roomalaiskirjeen kokonaisargumentin valossa ”koko Israel” tarkoittaa seurakuntaa, joka koostuu uskovista juutalaisista ja uskovista pakanoista. Paavali tekee tämän selväksi puu-vertauksellaan jakeissa 11:17-24. Paavali sanoo, että (a) juutalaiset, jotka eivät usko Jeesukseen, leikataan puusta irti ja (b) pakanat, jotka uskovat Jeesukseen, oksastetaan tähän puuhun, Jumalan Israeliin. (Robertson 2000, 167-192; Wright 2004c, 59-62).
  2. Jo VT:ssa Jumalan Israeliin pääsi mukaan kuka tahansa ympärileikkauksen kautta (2. Moos. 12:19, 38, 48-49; 4. Moos. 10:29). Näitä ”pakanakäännynnäisiä” on jopa Jeesuksen esivanhempina (Matt. 1:5). Jo VT:n puolella Jumalan kansan muodostivat ne, joiden ”sydän oli ympäreileikattu” (5. Moos. 10:16; 30:6; Jer. 4:4). Näin myös UT:n puolella (Room. 2:25-29; 4:9-12). Kysymys ei siis lepää niinkään syntyperässä, vaan ympärileikkauksessa.
  3. Daniel ei viittaa sanallakaan siihen, että kahden viimeisen vuosiviikon välillä oli tauko. Daniel ei myöskään puhu sanaakaan antikristuksesta, vaan Kristuksesta Jeesuksesta, joka tekee uuden liiton. Ikävä kyllä väärä käännös on vienyt tulkintoja pahasti harhaan. Ks. tarkemmin täältä.
  4. Tällainen näkemys perustuu UT:n tekstien väärinymmärtämiseen. Paavali ei hyväksyisi tällaista ”kahden kansan teologiaa”, koska Jeesus on hajottanut maahan seinän, joka erotti pakanat ja juutalaiset Efesolaiskirjeen lukujen 2-4 lukeminen vääntää asiaa rautalangasta.
  5. VT:n lupaukset toteutuvat Kristuksessa. Paavalin mukaan Aabrahamin todellisia jälkeläisiä ovat ne, jotka uskovat Kristukseen (Room. 4:13-25; 9:6-33; Gal. 3:7-29). Oppi jonka mukaan VT:n lupaukset jaetaan hengellisiin ja maallisiin, on tuulesta temmattu. 

 

 

Jakeet 3:14-15

Niiden korinttilaisten työ, jotka rakentavat seurakuntaa oikealla tavalla, tulee kestämään ja he saavat palkan. Niiden korinttilaisten työ, jotka rakentavat seurakuntaa väärällä tavalla (inhimillisellä viisaudella), ei tule kestämään ja he kärsivät vahingon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö he pelastuisi (3:15). Se, mistä palkasta Paavali puhuu, jää salaisuudeksi.

Vahingon kärsiminen liittyy jollain tavalla seurakunnan rakentamiseen. Korinttin seurakunta oli vaarassa menettää merkitystään, koska se ei enää kyennyt tarjoamaan kaupungille vaihtoehtoista elämäntapaa. Varmaa on kuitenkin se, että Paavali ei puhu tässä rakentajan pelastuksen menettämisestä.


c) Varoitus niille, jotka tuhoavat Jumalan temppeliä eli seurakuntaa (3:16-17)


Paavali on jakeesta 3:5 saakka puuttunut korinttilaisten väärään käsitykseen seurakunnan johtamisesta. Hän yrittää kääntää heidän huomionsa johtajien sijasta Jumalaan. Hän yrittää myös korjata heidän käsitystään seurakunnasta.

Näissä jakeissa Paavali siirtyy kuvaamaan seurakunnan luonnetta. Seurakunta on ennenkaikkea Jumalan temppeli. Tämän käsityksen hän on saanut sekä VT:n profeetoilta että Jeesukselta. Hän yrittää (a) saada korinttilaiset ymmärtämään seurakunnan Jumalan temppelinä ja (b) saada heidät tajuamaan, että seurakunnan tuhoaminen riidoilla on Jumalan temppelin tuhoamista. Niinpä meillä on käsissämme UT:n vakavimpia ohjeita siitä, miten seurakunnassa täytyy elää. 

 

Jae 3:16

Ensimmäisen kerran tässä kirjeessä Paavali kysyy ironisesti ”Ettekö tiedä?”. Se tosiasia, että hän käyttää tätä kysymystä 10 kertaa tässä kirjeessä (3:16; 5:6; 6:2, 3, 9, 15, 16, 19; 9:13, 24) ja vain kerran muissa kirjeissä (Room. 6:16), osoittaa, että Paavali puuttuu korinttilaisten itseriittoisuuteen tiedon alueella. ”Ettekö te tiedä, keitä te olette?” Korinttilaisten käyttäytymisen perusteella vastaus on: emme.

Kuva seurakunnasta Jumalan temppelinä löytyy muualtakin UT:sta. Jaakob, Pietari ja Johannes kuvataan pylväiksi tässä temppelissä (Gal. 2:9). Lisäksi Ilmestyskirjassa Jumala lupaa tehdä voittajan pylvääksi Jumalan temppeliin (3:12). Puhe on tietenkin vertauskuvallista, mutta se opettaa tärkeitä teologisia totuuksia. (Kreikankielessä on kaksi eri sanaa temppelistä: ἱερόν (hieron) ja ναός (naos). Sana  ἱερόν tarkoittaa koko temppelialuetta, ja sana ναός  temppelin pyhäkköä. Paavali käyttää näissä jakeissa sanaa ναός.)

Seurakunta on Paavalille Daavidin pojan rakentama kolmas temppeli, eskatologinen temppeli, jonka VT:n profeetat ennustivat. Tämän temppelin Jeesus Kristus rakensi (ks. kirjoitus ”Daavidin poika temppelin rakentajana”). Uskovat ovat tämän temppelin papisto. Tähän temppeliin Jumalan kirkkaus on myös palannut (Ap. t. 2). Tämä tulee selkeästi esille Apostolien tekojen tekstissä, kun sitä verrataan VT:n teksteihin, joissa ilmestysmaja ja Salomon temppeli vihittiin käyttöön:

  • Ilmestysmajan vihkiminen: ”Ja Mooses ja Aaron menivät ilmestysmajaan, ja kun he tulivat sieltä ulos, siunasivat he kansan. Silloin Herran kirkkaus ilmestyi kaikelle kansalle. Ja tuli lähti Herran tyköä ja kulutti polttouhrin ja rasvat alttarilta. Ja kaikki kansa näki sen, ja he riemuitsivat ja lankesivat kasvoillensa.” (3. Moos. 9:23-24.)
  • Salomon temppelin vihkiminen: ”Kun Salomo oli lakannut rukoilemasta, tuli taivaasta tuli ja kulutti polttouhrin ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin.” (2. Aik. 7:1.)
  • Eskatologisen temppelin vihkiminen: ”Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.” (Ap. t. 2:2-4.)


VT:ssa tuli ja Herran Hengen laskeutuminen liittyivät sekä ilmestysmajan että Salomon temppelin vihkiäisiin. Helluntaipäivänä tuliset kielet ja Hengen antaminen olivat merkki siitä, että uusi temppeli vihittiin käyttöön! Jumalan kirkkaus palasi temppeliin. Jumala asuu nyt hänen omissaan. (Näin myös Ruohomäki 2004, 34-35.)

Olen avannut tarkemmin temppeli-teemaa toisessa kirjoituksessa. Suosittelen lukijaa käymään tekstin läpi tarkemman kuvan saamiseksi.

 

Jae 3:17

Koska korinttilaiset edustavat Jumalaa kaupungissa, heidän tulee tarjota ihmisille vaihtoehtoinen elämäntapa. Nyt he ovat kuitenkin tuhoamassa tätä temppeliä, joka on Jumalan silmäterä, riidoillaan ja lahkoutumisillaan. Paavali varoittaa heitä ankarasti: ”Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala turmelee hänet”. On vaikea välttyä ajatukselta, että Paavali puhuu tässä pelastuksen menettämisestä.

 

6) Johtopäätös edellisestä – kaikki on Kristuksen (3:18-23)


Paavali on käsitellyt pitkästi seurakunnan jakautumisen syitä (1:18-3:4). Jakeiden 3:18-23 johtopäätös osoittaa, että Paavali on jatkuvasti keskittynyt seurakunnan jakautumiseen, vaikka hän onkin puhunut oikeasta evankeliumista ja todellisesta viisaudesta.

Tämän jakson jakeet jakautuvat kahteen osaan (3:18-20, 3:21-23). Osat alkavat lausahduksella ”älköön kukaan”. Korinttilaiset eivät saa pettää itseään maallisella viisaudella, koska se kuuluu tähän maailmanaikaan ja se on Jumalan silmissä hulluutta. He eivät myöskään saa kerskata johtajista, koska kaikki on heidän: johtajat kuuluvat korinttilaisille (korinttilaiset eivät kuulu johtajille).

 

Jae 3:18

”Älköön kukaan pettäkö itseään.” Ne, jotka pysyvät kiinni maallisessa viisaudessa, eivät rakenna seurakuntaa, vaan tuhoavat sitä. Heidän nykyinen käytös on kulkemista petoksen tiellä ja se johtaa heidät tuhoon. Heidän tulee hylätä maallinen viisaus ja palata takaisin Jumalan hulluuteen – joka on todellinen viisaus.

Paavali käyttää jälleen ironiaa: ”jos joku teistä luulee olevansa viisas tämän maailmanajan mukaan”. Tottakai korinttilaiset luulevat olevansa viisaita! Juuri siksi Paavali kirjoittaa heille näin pitkästi. Paavali käyttää tällaista lausetta myöhemmin kirjeessä vielä kolmesti. Korinttilaiset ajattelevat olevansa viisaita ja täynnä tietoa (8:2) ja he ajattelevat olevansa hengellisiä (14:37). Ja juuri tämä on heidän ongelmansa. Paavali vastustaa heidän asennettaan, koska se kuuluu ainoastaan tähän maailmanaikaan, joka on katoamassa. Ristillä ja tyhjällä haudalla Jumala on vetänyt nenästä viisaita. Kaikki on muuttunut: viisaus on hulluutta, hulluus on viisautta, heikkous on voimaa, johtajat ovat palvelijoita. Jeesuksen seuraajat eivät ole mitään, mutta silti he omistavat kaiken (3:22-23) Näin Paavali sanoo myös 2. Kor. 6:9-10:ssa:

”Tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina, murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.”

Paavali ei itse asiassa sano mitään sellaista, jota hän ei olisi jo sanonut. Tämä on vain jakeiden 1:18-3:4 kertausta.

 

Jakeet 3:19-20

Paavali näyttää korinttilaisille, että Kirjoitukset (VT) tukevat hänen opetustaan. Jumalan viisaus (ristiinnaulittu Messias) on maailmalle hullutusta (1:23). Samalla tavalla maailman viisaus on Jumalan silmissä hulluutta. Korinttilaisten tulee omaksua Jumalan näkökulma asiaan. Paavali lainaa kahta VT:n jaetta:

  • ”Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat” (Job 5:13)
  • ”Herra tuntee ihmisten [viisasten] ajatukset; sillä he ovat kuin tuulen henkäys.” (Ps. 94:11)

Paavalin pointti on siinä, että korinttilaiset itse ovat idiootteja, elleivät he muuta näkökulmaansa Jumalan näkökulmaksi.


Jakeet 3:21-22

”Tämän vuoksi kukaan älköön kerskuko ihmisistä”. Paavali viittaa jakeisiin 1:12 ja 3:4. Kaiken sen jälkeen mitä on sanottu – Jumalan viisauden voimasta, joka ilmeni ristillä, palvelevasta johtajuudesta, joka on peräisin itse Jeesukselta ja Jumalan halveksuvasta suhtautumisesta tämän ajan viisauteen – älköön kukaan sanoko ”minä kuulun Paavalille”, ”minä Apollokselle”. Miksi? Koska ”kaikki on teidän”. Paavali painottaa jälleen sitä, että Jumala on kaikki kaikessa. Korinttilaiset sanovat ”minä olen Paavalin, jne.”, mutta Paavali sanoo, ”te olette Jumalan”. Asiat ovat siis päinvastoin, kuin korinttilaiset luulevat. He eivät kuulu näille johtajille, vaan johtajat kuuluvat heille, sekä Paavali, Apollos että Pietari. Mutta tässä ei ole vielä kaikki. Paavali listaa vielä viisi muutakin asiaa, jotka kuuluvat korinttin seurakunnalle: ”maailma, elämä ja kuolema, nykyisyys ja tulevaisuus, kaikki on teidän.”

Meidän elämämme on alusta loppuun saakka täydellisen sidottu näihin viiteen asiaan. Mutta koska Messias on kuollut ja noussut ylös, kaikki nämä asiat kuuluvat hänen hallintavaltaansa. Kuolema toki hallitsee edelleen maailmaa, mutta se tullaan kukistamaan ”vihollisista viimeisenä” (15:23-28). Muutama sana on sanottava erityisesti ”maailmasta”, koska siitä on seurakunnissa edelleen hataralla pohjalla olevia käsityksiä.

”Maailma on teidän”. Tämä kolmen sanan lause pitää sisällään jälleen paljon teologiaa. Aina Aabrahamin ajoista saakka Jumalan kansalle oli luvattuna maa, jossa he saavat asua (1. Moos. 15; 17). VT:ssa Israelin kansa valloitti luvatun maan ja jäi siihen asumaan. Tottelemattomuuden vuoksi he myös menettivät maan, ja ensimmäisellä vuosisadalla he elivät Rooman maailmanherruuden alla.

Jeesus otti kantaa maanomistukseen autuaaksijulistuksessaan (Matt. 5:1-12). Hän sanoi: ”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he perivät maan” (5:5). Jeesus tarkoittaa tässä sanalla γῆ (gee) Israelin (luvattua) maata. Jeesus lainaa Psalmin 37 jakeita 9, 11 ja 29. Jeesuksen sanat ovat olleet shokeeraavat, koska Rooma ja selootit olivat pian ryhtymässä täysimittaiseen sotaan tuon maan poliittisesta ja sotilaallisesta herruudesta. Jeesuksen mukaan maata eivät kuitenkaan peri mahtavat (tai juutalaiset), vaan hiljaiset. On huomattava, että Jeesus ei myöskään pidä tärkeänä sitä, kenestä patriarkasta kukin polveutuu. Jeesukselle ei ole tärkeää se, oletko juutalainen vai pakana. Kaikki lupaukset täyttyvät Hänessä.

Kun juutalaiset ja pakanakristityt lukivat myöhemmin Matteuksen evankeliumia, he epäilemättä ymmärsivät sanan ”maa” tarkoittamaan koko maapalloa, koko luotua maailmaa. Näin asian tulkitsi ainakin Paavali. Hän sanoo, että Aabrahamille luvattiin koko maailma, kreik. κόσμος (kosmos) perinnöksi (Room. 4:13). Paavalin väite on shokeeraava. VT:ssa luvattu maa koski Israelin maata, mutta Paavalin teologiassa se oli vain varjokuva jostain paljon paremmasta ja suuremmasta. Uudessa liitossa koko maailma on tullut Jumalan lasten perinnöksi. Paavali painottaa jakeissa Room. 4:14-15 sitä, että Jumalan lupaukset eivät perustu ympärileikkaukseen, vaan lupaukseen. Tästä lupauksesta päästään osalliseksi vain uskon (ei ympärileikkauksen ja lain) kautta. Uudessa liitossa merkittävää on vain se, uskommeko luvattuun siemeneen, Jeesukseen Kristukseen. Jumala, joka ilmoitti itsensä Jeesus Nasaretilaisessa, on sama Jumala, joka loi maailman. Kuulumalla Hänelle, uskovat omistavat maailman, kuten Jeesus lupasi. (Bailey 2008, 72-75; Wright 2004a, 42; 2004b, 72-74).

”Elämä ja kuolema ovat teidän.” Paavalille elämä on Kristus ja kuolema on voitto (Fil. 1:21). Elämä Kristuksessa on ainoaa todellista elämää. Kuolema on uskovalle voitto, koska Jeesus on jo paininut finaalissa kuoleman kanssa, ja voittanut sen! Koska Jeesus on jo voittanut kuoleman, kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Näin ollen kuolemasta onkin tullut taksikuski, joka siirtää uskovat Herran läsnäoloon!

Heinäkuulla vuonna 1969 amerikkalaiset astronautit saapuivat ensimmäisen kerran kuun pinnalle. Neil Armstrong astui ulos kuumoduulista ja laski jalkansa kuun pinnalle. Pian Buzz Aldrin seurasi perässä. Astronautit asettelivat kuun pinnalle tieteellisia laitteita, keräsivät näytteitä tutkimuksia varten ja ottivat valokuvia. Samassa rytäkässä Armstrong lausui sanat, jotka levisivät nopeasti ympäri maailmaa: ”tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle”. Ennen palaamista maan päälle, miehet löivät kuun pintaan tukevasti pystyyn amerikan lipun, joka muodostui välittömästi symboliksi siitä, että he olivat ensimmäisinä vallanneet kuun.

Kun me luemme Uutta testamenttia, me huomaamme, että Jumala on itse asiassa toiminut samalla tavalla. Jeesuksen askeleet olivat pieniä ja vaikeita askelia ihmiselle, mutta niistä muodostui valtavia askeleita ihmiskunnalle. Nämä askeleet päättyivät Golgatalle, jolle maailman luoja pystytti oman symbolinsa merkiksi siitä, että valta on vaihtumassa. Jeesuksen risti seisoo tukevana ja vahvana symbolina siitä, että Jumala on huomioinut ihmiskunnan tilanteen ja korjannut sen. Me kuolemme, mutta kuolemalla ei ole meihin valtaa, koska me kuulumme tulevaan maailmanaikaan.

Jos siis koko universumi kuuluu uskoville, miksi korinttilaiset kerskuvat ihmisistä? Korinttilaiset ovat kuin lapsia, jotka leikkivät mutaisessa vesialtaassa, vaikka meri olisi heidän käytössään. He ovat kuin ihmiset, jotka juovat saastuneesta vesihanasta, vaikka tarjolla olisi parasta mahdollista lähdevettä. (Inspiraatio näihin vertauksiin: Wright 2004a, 42.)

 

Jae 3:23

Paavali lopettaa ikään kuin ylistykseen: ”mutta te olette Kristuksen ja Kristus on Jumalan.” Kaikki kuuluu korinttilaisille, koska he ovat Kristuksen ja kaikki kuuluu Kristukselle (15:23-28). Jumala on yksi (5. Moos. 6:4). Jumala on perimmäinen todellisuus. Kaikki on Hänen vallassaan, eikä Hänen ulkopuolellaan ole mitään.

Yksi aihe on vielä käsittelemättä. Seurakunta on haastanut Paavalin auktoriteetin apostolina. Tähän keskitytään seuraavassa luvussa.

 

7. Korinttilaiset ja heidän apostolinsa (4:1-21)

 

Paavali on ikävässä välikädessä. Hänen täytyisi saada palautettua auktoriteettinsa seurakunnan keskellä. Hän vaihtaa nyt kielikuvaa ja sanoo olevansa Jumalan, ei Korinttin seurakunnan, taloudenhoitaja ja palvelija. Korinttilaiset eivät voi tuomita häntä, koska kukaan ei saa tuomita jonkun toisen palvelijaa.

 

a) Toimia sekä palvelijana että tuomittuna (4:1-5)

 

Nämä jakeet nostavat esiin kaksi teemaa edellisistä jakeista: apostolit ovat palvelijoita (3:5-9) ja tuomio on tulossa (3:13-15). Korinttilaiset olivat tuominneet Paavalin. Paavali vastaa, että vaikka hän onkin seurakunnan palvelija, hän ei ole korinttilaisille tilivelvollinen. Taloudenhoitajalta vaaditaan ennekaikkea uskollisuutta, mutta uskollisuus kohdistuu isäntään, joka toimii arvioijana (4:4-5). Tärkeämpää on kiinnittää katse Kristuksen paluuseen, koska silloin Paavali – ja korinttilaiset – tuomitaan.

 

Jakeet 4:1-5

Paavali ei nosta esiin uutta aihetta, vaan hän palaa jakeisiin 3:5-9. Paavali, Apollos ja Pietari todella kuuluvat korinttilaisille, mutta ennenkaikkea he kuuluvat Jumalalle. Paavali kutsuu itseään edelleen palvelijaksi, mutta nostaa esiin myös uuden sanan, οἰκονόμος (oikonomos) = taloudenhoitaja. Rikkaat henkilöt monesti palkkasivat taloudenhoitajan pyörittämään arkirutiineja. Nämä taloudenhoitajat olivat normaalien orjien/palvelijoiden yläpuolella. Tällainen henkilö esiintyy mm. Jeesuksen vertauksessa epärehellisestä taloudenhoitajasta (Luuk. 16:1-13). Näin Paavali muistuttaa hänen asemansa vakavuudesta. Hän on Jumalan salaisuuksien taloudenhoitaja. Paavali on siis melkoisessa tehtävässä! (Morris 2008, 75.) Mutta miksi Paavali painottaa tätä asiaa? Siksi, että korinttilaiset ovat tuominneet hänet. Ongelma on siinä, että vain taloudenhoitajan palkannut isäntä voi antaa arvion työntekijästä. Korinttilaiset eivät siis ole sellaisessa asemassa, että voisivat jakaa tuomioitaan Paavalille. Lisäksi, Paavalin omatunto on puhdas. Hän on syytön.

Paavalille on samantekevää, vaikka korinttilaiset tai jokin ihmisten tuomioistuin tuomitsee hänet. Paavali ei tällä lauseella kuitenkaan vastusta roomalaisten oikeusistuntoja. Ainoa päivä, jolloin tuomioilla on todella merkitystä, on Herran päivä (3:13; 4:5). Niinpä Paavalille on samantekevää, että korinttilaiset ovat tuominneet hänet. Herran päivänä toteutuu täydellinen tuomio, eikä Paavali siksi edes itse tuomitse itseään. Paavalin omatunto on puhdas. Se ei kuitenkaan tee Paavalia vanhurskaaksi, vaan ”minun tuomarini on Herra”. Paavali viittaa tässä Jeesukseen. Hän on talon isäntä ja vain hänellä on oikeus arvioida Paavalia, joka toimii talon taloudenhoitajana.

Korinttilaisten täytyy siis lopettaa Paavalin tuomitseminen. Paavali ei tällä jakeella tietenkään tarkoita sitä, että korinttilaiset eivät saisi enää tuomita mitään tai ketään. Jakeissa 5:11-12 Paavali nuhtelee seurakuntalaisia siitä, etteivät he ole tuominneet irstasta elämäntyyliä harjoittavaa miestä. Heidän täytyisi oppia myös tekemään seurakunnassa oikeita tuomioita riitatilanteissa (6:5).

Kun Jeesus palaa takaisin ”hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset”. Jumala tuntee ihmisten sydämet (1. Sam. 16:7; 1 Aik. 28:9; Jer. 17:10; Matt. 6:4 jne.). Lause toimii kutsuna korinttilaisille: eläkää oikein, koska Jeesus on tulossa takaisin. Heilläkin on mahdollisuus saada siinä hetkessä ”kiitoksen Jumalalta”.
b) Todellisen apostolin todisteet/merkit (4:6-13)

Tämä jaejakso rakentuu kahden teeman ympärille: korinttilaisten ylpeys (4:6-8, 10) ja Paavalin heikkous (4:9, 11-13). Korinttilaisten ylpeys oli ajanut heidät vastustamaan Paavalia (4:6). Koko jaejaksoa leimaa vahva vastakkainasettelu: korinttilaiset ovat kylläisiä, mutta Paavali seisoo ikään kuin areenalla, kuolemaan tuomittuna. Korinttilaiset ovat viisaita, vahvoja ja kunnioitettuja, mutta Paavali on hullu, heikko ja halveksittu. Paavali ampuu alas korinttilaisten ylikorostunutta eskatologista käsitystä (ks. johdanto).

Jaejakso päättyy luetteloon apostolin kärsimyksistä (4:11-13). Paavali kerskaa niillä asioille, joita korinttilaiset halveksivat. Paavalin ironia on silmiinpistävää. Korinttilaiset näkevät itsensä korotettuina ja heidän mukaansa Paavalin tulisi olla samanlainen kuin he itse ovat. Paavali on kuitenkin kaikkea muuta kuin mitä korinttilaiset haluaisivat hänen olevan. Kaiken kukkuraksi Paavali opettaa, että korinttilaisten tulisi olla sellainen kuin Paavali.

Paavali kertoo rehellisesti, millaisia seurauksia Jeesuksen seuraamisella on uskovan elämään. Jeesuksen seuraaminen tuo elämään kärsimyksen.

 

Jae 4:6

On tullut aika puuttua suorasukaisesti seurakunnan hajannukseen. ”Nämä asiat, veljet ja siskot, olen soveltanut itseeni ja Apollokseen teidän vuoksenne”. ”Nämä asiat” viittaavat Paavalin käyttämiin kielikuviin, joita hän käytti luvussa 3. Paavalin tähtäimessä on ollut se, että korinttilaiset voisivat oppia Paavalista ja Apolloksesta.

Mitä tarkoittaa lause ”ei yli sen, mitä on kirjoitettu”? (”Tyytykää siihen mitä on kirjoitettu”, 92-käännös). Paras tulkinta näyttäisi olevan se, että Paavali viittaa edellä mainitsemiinsa VT:n jakeisiin, joita hän on luvuissa 1-3 käyttänyt:

  • ”Minä hävitän viisasten viisauden” (1:19) lainaa Jesajaa
  • ”Joka kerskaa, kerskatkoon Herrasta” (1:31) lainaa Jeremiaa
  • ”Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa” (3:19) lainaa Jobia
  • ”Herra tuntee ihmisten [viisasten] ajatukset; sillä he ovat kuin tuulen henkäys.” (3:20) lainaa Psalmeja

Näin ollen VT vahvistaa monessa kohden sen, että uskovat eivät saa kerskua kuten korinttilaiset tekevät. (Wright 2004a, 49.) Korinttilaisten täytyy lopettaa ihmisistä ylpeily ja riiteleminen.

 

Jakeet 4:7-8

Paavali kysyy kolme kysymystä. Ensimmäinen kysymys voidaan tulkita seuraavasti: ”Millaisessa illuusiossa te oikein elätte jos luulette voivanne tuomita toisen palvelijan?” Toinen kysymys kuuluu: ”mitä sellaista sinulla itse asiassa on, jota et olisi saanut lahjaksi?” Korinttilaiset ovat pelastuneet ja saaneet Pyhän Hengen, mutta se kaikki on kuitenkin lahjaa. He eivät ole millään tavalla muita korkeammassa asemassa. Kolmas kysymys on suora jatko edelliselle kysymykselle. ”Jos kerran sait lahjaksi sen mitä sinulla on, miksi käyttäydyt ikään kuin et olisi saanut sitä lahjana?” Korinttilaisten kerskaaminen on todiste siitä, että he ovat ymmärtäneet väärin armon evankeliumin. He kerskuvat saaduilla lahjoillaan ja tuomitsevat apostolin, jolla ei kyseisiä lahjoja näytä olevan. Paavali siirtyy jälleen ironiaan, jotta korinttilaiset voisivat huomata ongelmansa.

Paavalin käyttämät termit ovat toki sekä totta että valhetta. On totta, että korinttilaiset ovat saaneet juoda Henkeä (12:13) ja he ovat rikastuneet Hengen lahjoista. Mutta tällainen tulee johtaa nöyryyteen, ei ylpeyteen.

Nämä kolme eri mainintaa kohdistuvat korinttilaisten ylikorostuneeseen eskatologiaan. Paavalin ja muiden UT:n kirjoittajien mukaan me elämme uudessa ajassa ”jo nyt – ei vielä”, mutta korinttilaiset ovat unohtaneet sanat ”ei vielä”. Koska he ovat saaneet Hengen, he elävät jo täydellisesti uudessa ajassa. Niinpä korinttilaiset ”ovat jo kylläisiä, he ovat rikastuneet ja tulleet kuninkaiksi ilman Paavalia ja Apollosta”. Kielikuva kuulostaa 2000-luvulla elävälle lukijalle ehkä oudolta, mutta se selittyy juutalaista ajatusmaailmaa vasten. Juutalaisen teologian mukaan pyhät tulevat nimittäin lopussa hallitsemaan maailmaa. Tämä tulee ilmi sekä VT:n että UT:n teksteistä.

  • ”Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.” (Dan 7:27.)
  • ”Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut. Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa.” (Luuk. 22:29-30.) (Israelin 12 heimon hallitseminen viittaa seurakuntaan. Jeesus kokosi 12 opetuslapsestaan uuden Israelin. Jumalalla on yksi kansa, Jumalan Israel, joka kulkee läpi vanhan ja uuden testamentin.)
  • ”Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä.” (Ilm. 5:10.)

Jeesus toi mukanaan Jumalan valtakunnan ja siihen voi astua sisään uskon kautta. Kuitenkin Jumalan valtakunta on vielä tulevaisuutta, eikä se ole vielä täydellisesti murtautunut esiin. Ongelma on siten siinä, että korinttilaiset elävät aikaa, joka ei todellisuudessa ole vielä tullut. Loppu tulee vasta sitten kun tapahtuu yleinen kuolleiden ylösnousemus (luku 15).

Paavali jatkaa sanoen ”kunpa olisittekin tulleet kuninkaiksi, että myös meistä tulisi kuninkaita teidän kanssanne”. Paavali tarkoittaa sitä, että ”kunpa loppu, jota me kaikki odotamme, olisi jo tullut, koska silloin me pääsisimme kuninkaalliseen asemaan.” Niinpä niin. Mutta koska Paavali ei vielä ole kuninkaallisessa asemassa, loppu ei ole voinut vielä tulla! Tätä Paavali selittää seuraavassa jakeessa.

 

Jae 4:9

Vain 38-käännös on onnistunut säilyttämään yhteyden jakeiden välillä: ”Kunpa olisittekin tulleet kuninkaiksi, että myös meistä tulisi kuninkaita teidän kanssanne, sillä nyt me elämme ikään kuin kuolemaan tuomittuina...”. Ei siis voi olla mahdollista, että korinttilaiset ovat jo kuninkaina hallitsemassa valtaistuimilla, koska apostolit joutuvat edelleen kärsimään häpeää ja siten he eivät ole vielä hallitsijoina valtaistumilla.

Paavali käyttää vahvaa kielikuvaa: ”me olemme ikään kuin kuolemaantuomitut gladiaattorit areenalla ja koko universumi on katselemassa”. Paavalille risti loi häpeän ja tuskan varjon koko hänen elämänsä ylle. Katselemassa ovat sekä ihmiset että enkelit (ks. erillinen kirjoitus). Paavali ei taaskaan vastaa meidän kysymyksiimme, jota me mielellämme esittäisimme enkeleistä. Paavalilla on mielessään hyvät enkelit, mutta muuta kohdasta ei voida varmuudella sanoa.

 

Jakeet 4:10-13

Paavali nostaa esiin kolme vastakkaista asiaa, jotka heijastavat jakeiden 1:18-31 mainintoja: Paavali ja muut apostolit ovat hulluja, heikkoja ja halveksittuja. Korinttilaiset taas ovat viisaita, vahvoja ja kunnioitettuja. Ironia on helppo huomata. Suurin osa korinttilaisista ei nimittäin ole sosiaaliselta asemaltaan ”viisaita, vahvoja ja kunnioitettuja”. He kuitenkin käyttäytyvät ikään kuin he olisivat jotain suurta ja sen perusteella he ovat Paavalinkin tuominneet. Paavali sanoo, että korinttilaiset kyllä ovat ”Kristuksessa”, mutta heidän käytös ei ole sen mukaista. Kristuksessa olemisen täytyisi tuottaa evankeliumin mukaista käytöstä, ei ylpeilyä ja riitoja.

Paavali jättää ironian taakseen ja alkaa puhua omasta arkikokemuksestaan. Paavalin maininnat ovat suoria vastakohtia niille asioille, jotka mainittiin jakeessa 4:8. Korinttilaiset ovat tulleet kuninkaksi, he ovat rikastuneet ja tulleet kylläisiksi. Paavali sen sijaan kärsii nälkää ja janoa, kulkee alastomana, joutuu pahoinpidellyksi, on koditon ja näkee vaivaa tehden työtä omin käsin (1. Tess. 2:9; 2. Tess. 3:8.) Tämän lisäksi Paavali vastaa herjauksiin siunauksella, kuten Jeesus opetti: ”Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä.” (Luuk. 6:28.) Paavali päättää jaejakson Valitusvirren sanoihin:

”Roskatunkioksi sinä teit meidät kaikkien kansojen keskelle.” (Valit. 3:45.)

Paavalille Jeesuksen seuraaminen tarkoitti samalla osalliseksi tulemista Jeesuksen kärsimyksistä (Room. 8:17; Fil. 3:10).

 

c) Loppukehotus (4:14-21)

 

Jakeet 4:14-15

Paavali on käyttänyt edellisissä jakeissa melko rajua kieltä. Niinpä hän muistuttaa seurakuntalaisia siitä, että hänen tarkoituksensa ei ole häväistä heitä, vaan neuvoa kuten rakkaita lapsia. Hän on heidän isänsä, koska hän synnytti heidät evankeliumin kautta, ja siksi hänellä on valta korjata heidän käytöstä.

Sana kasvattaja, kreik. παιδαγωγός (paidagoogos) on hankala kääntää, koska meidän kulttuurissamme ei tällaisia henkilöitä juuri käytetä. Sana viittaa erityisessä asemassa olevaan orjaan, jonka tehtävänä oli kasvattaa perheen poikaa. Tähän kuului koulunkäynnissä avustaminen ja yleisten tapojen opettaminen. Tärkeää on se, että vaikka tämä kasvattaja oli korkeassa asemassa, hän ei kuitenkaan ollut samassa asemassa kuin pojan isä. Niinpä Paavali muistuttaa korinttilaisia siitä, että hän on heidän ainoa isä – muita ei ole. Paavali käyttää hyperbolaa (liioittelua) korostaakseen ainutlaatuista suhdettaan seurakuntaan. Vaikka seurakunta olisi vastaanottanut opetusta tuhansilta opettajilta, Paavali oli kuitenkin se, joka ”synnytti” heidät.

 

Jakeet 4:16-17

Koska Paavali on korinttilaisten isä, heidän tulee seurata hänen esimerkkiään. Tämä on Paavalille tyypillinen kehotus, jonka hän seurakunnille antaa (Gal. 4:12; Fil. 3:17; 2. Tess. 3:7, 9). Paavali on juuri kuvaillut (4:11-13) elämäänsä ja korinttilaisten tulisi kulkea samaa polkua. Ei riitä, että heidän ajattelunsa muuttuu: myös käytöksen on muututtava. Juuri tämä oli syy siihen, että Paavali lähetti Timoteuksen Korinttiin. Meillä ei ole käytettävissämme mitään materiaalia, josta voisimme päätellä jotain Timoteuksen Korinttin vierailusta. Paavali haluaa kuitenkin varmistaa, että seurakuntalaiset ottavat vakavasti Timoteuksen sanan. Timoteus on esimerkki siitä, mihin Paavalin vaikutus voi johtaa. Timoteus toimii ikään kuin isäntänsä kuvana ja siksi hän voi toimia esikuvana korinttin uskoville (Nikolainen 1986, 39). Paavali muistuttaa jälleen (ks. 1:2), että hän opettaa samalla tavalla kaikissa seurakunnissa (7:17; 11:16; 14:36). Korinttin seurakunta ei siis voi ottaa erivapauksia ja elää miten haluavat.

 

Jae 4:18

Tämä jae osoittaa kaksi asiaa. (1) Ongelmat seurakunnassa ovat nouseet seurakunnasta itsestään (”jotkut teistä”). Kyse ei siis ole ulkopuolisista tekijöistä. (2) Vaikka koko seurakunta näyttää olevan myrkytetty, ongelmat ovat nouseet muutamista yksilöistä. He ovat vastuussa siitä, että koko seurakunta on noussut Paavalia vastaan ja kyseenalaistanut hänen auktoriteettinsa ja evankeliuminsa.

On mahdollista, että Paavalin oli pitänyt mennä Korinttiin jo aiemmin, mutta jostain syystä hän estyi. Koska Paavali ei palannutkaan Korinttiin, tämä on voinut lietsoa entisestään vertailua Paavalin ja filosofien välillä.

 

Jakeet 4:19-20

Paavali varoittaa, että hän on lähiaikoina tulossa Korinttiin. Hän kertoo tarkemmin matkasuunnitelmastaan jakeissa 16:5-9. Painotus on Paavalin paluun varmuudessa, ei paluun pikaisuudessa. Paavali on Efesossa ja Herra on avannut oven ”hedelmälliseen työhön ja vastustajia on paljon” (16:9). Siksi paluun ajankohta on epävarma.

Paavali ei aio päästä selvyyteen ylimielisten puheista, vaan niiden voimasta. Tämä lause summaa hyvin lukujen 1-4 teeman. Nämä henkilöt ovat nouseet Paavalia vastaan, koska hän ei käytä tietynlaista puhetta (ks. 1:17, ”en julista puhetaidon keinoin” ja 2:1-5, ”en tullut suurenmoisin puhein tai viisauden keinoin”). Silti Jumalan voima on tullut esiin Paavalin julistuksen kautta (2:4-5). Niinpä Paavali sanoo: ”kun siis palaan luoksenne, niin katsotaan onko teillä ainoastaan kauniita puheita, vai kykenettekö te osoittamaan inhimillisen viisauden avulla Jumalan voiman?” Puheet eivät auta jos Pyhän Hengen voima ei murtaudu esiin ja muuta ihmisten elämää! Me voimme kyllä jakaa ihmisille hyviä neuvoja siitä miten käyttäytyä, mutta todellisuudessa he tarvitsevat voiman toteuttaa kaiken sen. Tämä voima oli Paavalin julistuksen ytimessä, ja se muutti ihmiset. Siksi ”Jumalan valtakunta ei ole puheissa, vaan voimassa.” Paavalille Jumalan valtakunta on täällä ”jo nyt – ei vielä”. Se on tulevaisuutta (6:9-10; 15:50), mutta kuitenkin jo läsnä (Room. 14:17).

 

Jae 4:21

Tämä jae on suunnattu koko seurakunnalle. Ottaako seurakunta opiksi Timoteuksen saapumisesta ja tästä kirjeestä, vai täytyykö Paavalin tulla henkilökohtaisesti paikalle piiska mukanaan? Toinen vaihtoehto on, että Paavali tulee rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä. Seurakunta joutuu testeihin, joihin sukellamme luvuissa 5-6.

 

Viiteet

1  Esitän lyhyesti kreikkalais-roomalaisen ja juutalaisen kulttuurin suhtautumista naisiin ja sosiaaliluokkiin. 

Kreikkalaisilla naisilla oli hyvin huono asema tuon ajan yhteiskunnassa, elleivät he sattuneet syntymään varakkaaseen perheeseen. Naiset olivat joka suhteessa miehiä alempiarvoisia. Tyttövauvojen syntymä oli häpeällistä ja isä päätti ensimmäisten viikkojen aikana, hyväksytäänkö lapsi perheenjäseneksi. Tyttövauvoja usein hylättiin ja he joko kuolivat, tai heistä tuli orjia tai prostituoituja. Tästä syystä miesten ja naisten suhde oli vinoutunut Rooman valtakunnassa. Tutkimusten mukaan valtakunnassa oli 130 miestä 100 naista kohden. (Puolimatka 2013, 269 siteeraa Rodney Starkin tukimuksia.) Sokrateen mukaan nainen on kaikessa miestä heikompi ja Aristoteleen mukaan miehet ovat luonnostaan naisia ylempiarvoisia: miehet ovat hallitsijoita, naiset alamaisia. Keskimääräinen ensimmäisellä vuosisadalla elänyt roomalainen nainen oli 35 – 50-vuotiaan aviomiehen teini-ikäinen vaimo. Hän sai lapsia kahden vuoden välein 50-vuotiaaksi saakka. (Gill & Cavaness 2014, 70.)

Eräässä juutalaisessa laissa annetaan neuvo, että miehen ei ole hyvä puhua kovin paljon vaimolleen. Se, joka puhui naisten kanssa paljon oli vaarassa joutua helvettiin (Mishna Abot 1, 5). ”Poltettakoon lain sanat mieluummin kuin, että ne annettaisiin naisille" (Sotah 19a). ”Onnellinen se, jonka lapset ovat miehiä, mutta voi häntä, jonka lapset ovat tyttöjä” (Kiddushin 82b). Juutalainen mies rukoili kolmesti päivässä sanoilla: ”Siunattu olet sinä, Herra, meidän Jumalamme, kaikkeuden valtias, koska et luonut minua pakanaksi, orjaksi, etkä naiseksi”. (Tosefta Berakhot 7, 8). Historioitsija Josefus toteaa: ”Älköön naisten todistusta hyväksyttäkö heidän sukupuolensa kevytmielisyyden ja röyhkeyden vuoksi” (Craig 2012, 236).

Näiden kommenttien valossa saamme uudenlaisen kuvan Paavalin teologian syvyydestä. Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista. Kristuksessa Jeesuksessa kaikki ovat yksi. (Gal. 3:28). Siksi Paavali kutsuu seurakuntalaisia sanalla ἀδελφός (adelfos), ”veljet ja siskot”. (Melko kattavan esittelyn näiden kulttuurien naisnäkemyksistä antavat Gill & Cavaness 2014, luku 5. )

 

LÄHTEET (kaikki osat)

 

BAGD. Bauer – Arndt – Gingrich – Danker. A Greek-English Lexicon of the New Testament and Other Early Christian Literature. 

Bailey, Kenneth. E. 2008. Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin. Suom. Anne Leu. Kauniainen: PerusSanoma.

Beale, G. K. 2012. Handbook on the New Testament Use of the Old Testament. Grand Rapids: Baker Academics. 

Bilezikian, Gilbert. 2006. Beyond Sex Roles. Grand Rapids: Baker Academic.

Blomberg, Craig. 1990. Marriage, Divorce, Remarriage and Celibacy: An Exegesis of Matthew 19:3–12.Trinity journal n.s.11. 16196.

Boyd, Gregory. A & Eddy, Paul. R. 2007. Lord or Legend? Wrestling with Jesus Dilemma. Eugene, Oregon: WIPF & STOCK.

Brauch, Manfred. T. 2000. Paavalin opetuksen vaikeita kohtia. Suom. Anne Leu. Kauniainen: PerusSanoma.

Brown, Raymond. E. 1997. An Introduction to the New Testament. New York: Doubleday.

Bruce, F. F. 1988. The Book of Acts. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Craig, W. L. 2012. Valveilla. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Uusi tie.

Daniel-Rops. 1980. Sellaista oli elämä Jeesuksen ajan Palestiinassa. 2. painos. Suom. Jussi Aro. Porvoo/Helsinki/Juva: Werner Söderström.

Davies, William & Allison, Dale. 2000 The International Critical Commentary. The Cospel according to Saint Matthew. Volyme 3. Edinburgh: T & T Clark.

Diginovum. 1. Korinttilaiskirje.

Durando, Furio. 2008. Historialliset kulttuurit. Kreikka. Suom. Riitta Virkkunen. Helsinki: Weiling + Göös.

Eskola, Timo. 2011. Uuden testamentin narratiivinen teologia. Kauniainen: PerusSanoma.

Fee, Gordon.

  • 1980. 1 Corinthians 7:1 in the NIV. JETS 23. 307-14. 
  • 1987. The First Epistle to the Corinthians. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.
  • 2009. God's Empowering Presence. The Holy Spirit in the Letters of Paul. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers.
  • 2013. [1985.] The Disease of the Health and Wealth Gospels. London: Special Projects Ministries.

Fee, Gordon. D & Stuart, Douglas. 2014. Kirjojen kirja. Avaimia Raamatun tulkintaan. Suom. Matti Kankaanniemi & Iso kirja -opisto. Keuruu: Aikamedia.

Ferguson, Everett. 2003. Backrounds of Early Christianity. 3. painos. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Flavius Josefus: Juutalaissodan historia. 2004. Suom. Pauli Huuhtanen. Helsinki: Wsoy.

Fitzmyer, Joseph. 2008. First Corinthians. A New Translation with Introduction and Commentary. New Heaven & London: Yale University Press. 

France, R. T.

  • 2007. The Gospel of Matthew. W. B. Eerdmans Publishing Company. Grand rapids:. Cambridge, U.K.
  • 2008. Matthew. Tyndale New testament Commentaries. Volyme 1. Downers Grove IL: IVP Academic / Inter-Varsity Press.

Gill, Deporah. & Cavaness, Barbara. 2014. Jumalan naiset. Keuruu: Aikamedia.

Grudem, Wayne.

  • 2007. Systematic Theology. IVP.
  • 2009. 1 Peter. Tyndale New testament Commentaries. Volyme 17. Downers Grove IL: IVP Academic / Inter-Varsity Press.

Guenther, Allen. 2002. The Exeption Phrases: Exept πορνεία, Including πορνεία or excluding πορνεία? (Matthew 5:32; 19:9). Tyndale Bulletin 53.1. 83–96.

Gumbel, Nicky.

  • 2006a. Alfa. Hyvä kysymys. 3. uudistettu painos. Oili Ahon suomennoksen pohjalta uudistanut Johanna Manner. Hämeelinna: Päivä Oy.
  • 2006b. Selitä miksi. Merja Pitkäsen suomennoksen pohjalta uudistanut Johanna Manner. Hämeenlinna: Päivä Oy.

Guthrie, Donald. 1990. New Testament Introduction. 4. painos. Downers Grove: Inter Varsity Press.

Haavisto, Osmo. 2002. Israel öljypuu: juuri ja oksat. Omakustanne.

Hagner, Donald. 1995. World Biblical Commentary. Volyme 33B. Matthew 14–28. Dallas, Texas: World Books.

Harri, Tuomas. 2014. 1. Kor. 14:34-35 vaietkoon seurakunnassa? Päättötyö/Iso Kirja -opisto.

Hays, Richard. 1996. The Moral Vision of the New Testament: A Contemporary Introduction To New Testament Ethics. Lontoo: T & T Clark. Kirjan luku 16 on luettavissa netissä

Holmen, Tom. 2009. Synkkä sapatti ja ylösnousemuksen ongelma. Teoksessa A. D. 30. Kankaanniemi Matti & Holmen Tom (toim.). Helsinki: Art House. (157-177.)

Hoover, Reginald. T. 1995. Korinttolaiskirjeet. 2. painos. Suom. Leila Haapa-Aho. Global Universityn oppikirja / Iso Kirja -opisto.  

Hyvönen, Esa. 2008. Gordon Feen avioerosta ja kihlatumisesta (1. Kor. 7:27-28) ja sen kritiikki.

Hörster, Gerald. 1994. Johdatus Uuteen testamenttiin. Suom. Sakari Lintinen. Hämeenlinna: Päivä Oy.

Instone-Brewer, David.

  • 2001a. 1 Corinthians 7 in the Light of Craeco-Roman Marriage and Divorce Papyri. Tyndale Bulletin 52, no. 1: 101-15.
  • 2001b. 1 Corinthians in the Light of the Jewish Greek and Aramaic Marriage and Divorce Papyri. Tyndale Bulletin 52, no. 2: 225-243.
  • 2003. Divorce for 'Any Cause'. Whitefield Briefing. Vol. 8, no. 5.
  • 2012a. The Jesus Scandals. Oxford UK & Grand Rapids: Monarch Books.
  • 2012b. Divorce and Remarriage in the Bible. The Social and Literary Context. Grand Rapids: Cambridge, U.K: William B. Eerdmans Publishing Company.

Iso Raamatun tietosanakirja. Osa 2. 1973. Toinen tarkistettu painos. Tikkurila: Raamatun tietokirja.

Junkkaala, Timo. 2006. Mitä tiedämme Jeesuksesta. Kauniainen: PerusSanoma. 

Kankaanniemi, Matti. 2010. Uusi testamentti. Kauniainen: PerusSanoma.

Keener, Craig. S.

  • 1999. A Commentary on the Gospel of Matthew. Eerdmans Publishing Company.
  • 2000 Adultery, Divorce. Teoksessa Craig A. Evans & Stanley E. Porter. Dictionary of New Testament Backround. Illinois: Inter Varsity Press. 6–16.
  • 2005. 1-2 Corinthians. New Cambridge Bible Commentary. Cambridge.
  • 2006. A Response to William A. Heth. Teoksessa Strauss, M. L. Remarriage After Divorce in Todays´s Church. 3 Views. Grand Rapids: Zondervan. 91–95.
  • 2007. And Marries Another. Divorce and Remarriage in the Teaching of the New Testament. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers.
  • 2009. Paul, Women and Wives. Marriage and Woman´s Ministry in the Letters of Paul. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers.

Kokkonen, Olavi. 2003. Ilmestyskirja avautuu. Keuruu: Aika Oy.

Koponen, Ari-Pekka. 2012. μὴ χωρισθῆναι, μὴ ἀφιέναι. How does Paul understand and apply the teaching of Jesus on divorce in the light of 1 Corinthians 7:10-16? Päättötyö/Iso kirja –opisto.

Korhonen, Klaus. Herran pyhä ehtoollinen. Opetuskirjoitus Ristin Voitossa nro 1-2, 2005.

Kreeft, Peter & Tacelli, Ronald. K. 1994. Handbook of Christian Apologetics. Downers Grove: IVP Academic.

Lehtimäki, Sirkku. 2009. Ei ihmisen luomaa. Eksegeettinen tutkimus ja hermeneuttisia pohdintoja Paavalin opetuksesta hiuksiin ja pään peittämiseen liittyen 1. Kor. 11:2 – 16:ssa. Päättötyö/Iso kirja –opisto.

Lennox, John. C. 2014. Tähtäimessä Jumala. Miksi uusateistit osuvat harhaan? Suom. Jasu Markkanen. Helsinki: Uusi tie. 

Lewis, C. S. 1978. Tätä on kristinusko. Suom. Marja Liljeqvist. Helsinki: Kirjaneliö.

Liljeqvist, Matti. 2001. Kreikka-Suomi. Ut:n kreikka-suomi sanasto. 2. painos. Keuruu: Aika Oy.

Luoto, Valtter. 2006. Pyhien yhteys. Keuruu: Aikamedia.

McGrath, Alister. 1998. Epäilys ja sen rehellinen kohtaaminen. Suom. Risto Träff. Kauniainen: PerusSanoma.

McRay, John. 2008. Archeology & New Testament. Grand Rapids: Baker Academic.

Meier, J. P. 1991. A Marginal Jew. Rethinking of The Historical Jesus. New York: Doubleday.

Metzger, Bruce. 1994. (8. painos 2007.) A Textual Commentary on the Greek New Testament. 2. edition. A Companion Volume to the United Bible Societies. Lontoo & New York: United Bible Societies. 

Morris, Leon. 2008. [1985]. 1 Corinthians. Tyndale New testament Commentaries. Volyme 7. Downers Grove: IVP Academic / Inter-Varsity Press.

Myllykoski, Matti. 1994. Jeesuksen viimeiset päivät. Helsinki: Yliopistopaino. 

Nikolainen, Aimo. T. 1986. Paavalin Korinttilaiskirjeet. Helsinki: Kirjapaja.

Norvanto, Jukka. 2007. Vahvat ja heikot. 1. Korinttilaiskirje. Kauniainen: PerusSanoma.

Ollilainen, Vesa. 2009. Ja hän ilmestyi heille. Ylösnousemusilmestykset Uudessa testamentissa. Teoksessa A. D. 30. Kankaanniemi Matti & Holmen Tom (toim.). Helsinki: Art House. (178-201.)

Parker, D. C. 2010. Codex Sinaiticus. The Story of the World’s Oldest Bible. Lontoo: The British Library / Hendrickson.

Payne, Philip. B. 2009. Man and Woman, One in Christ. An Exegetical and Theological Study of Paul's Letters. Grand Rapids: Zondervan.

Pawson, David. 2008. Raamattu avautuu 2. Uusi testamentti. Suom. Marketta Ruishalme. Helsinki: TV7.

Petts, David. 2008. Pyhän Hengen olemus. Suom. Pekka Nieminen. Keuruu: Aikamedia.

Puolimatka, Tapio. 2013. Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa. Keuruu: Aikamedia.

Puonti, Ari. 2004. Homoseksuaalisuus. Hämmennyksestä selkeyteen. Helsinki: Uusi tie. 

Robertson, Palmer. O. 2000. The Israel of God. New Yersey: P & R Publishing.

Ruohomäki, Jouko. 2004. Jerusalemista Roomaan. Apostolien teot selityksin. Keuruu: Aikamedia.

Schreiner, Thomas. R. 2006. Head Coverings, Prophecies, and the Trinity. Teoksessa Recovering Biblical Manhood & Womanhood. Piper, John & Grudem, Wayne (toim.). Wheaton: Crossway Books, 124-139.

Smith, James. E. 2007. The Major Prophets. Joplin, Missouri: College Press Publishing Company. 

Spong, John. Shelby. 2005. Miksi kristinuskon täytyy muuttua tai kuolla. Suom. Taneli Junttila. Helsinki: Kirjapaja.

Stark, Rodney. 1996. The Rise of Christianity. New York: Harper One. 

Stein, Robert. 1979. “Is It Lawful For a Man to Divorce His Wife?” JETS 22/2: 115–121. 

Thiessen, H. C. 2006. Lectures in Systematic Theology. Grand Rapids: Zondervan.

Thiselton, Anthony. C.

  • 2000.The First Epistle to the Corinthians. A Commentary on the Creek Text. NICTG. Grand Rapids: Eerdmans.
  • 2006. 1 Corinthians. A Shorter Exegetical & Pastoral Commentary. Grand Rapids: Eerdmans. 

Wallace, Daniel. 2009. 1 Corinthians: Introduction, Argument, and Outline.

Wenham, Gordon. 2006. No Remarriage After Divorce. Teoksessa Strauss, M. L. Remarriage After Divorce in Todays´s Church. 3 Views. Grand Rapids: Zondervan. 19–42.

Winter, Bruce. 1989. Secular and Christian Responses to Corinthian Famines. Tyndale Bulletin 40,1: 86-106.

Wright, N. T.

  • 1997. What St Paul Really Said. Oxford: Lion Book. (E-kirja.)
  • 2003. The Resurrection of the Son of God. Lontoo: SPCK. 
  • 2004a. Paul for Everyone. 1 Corinthians. Louisville: WJK.
  • 2004b. Paul for Everyone. Romans part 1. Chapters 1-8. Louisville: WJK. 
  • 2004c. Paul for Everyone. Romans part 2. Chapters 9-16. Louisville: WJK.

 

 Siirry lukuihin 5-7

Lisätietoja