1. Korinttilaiskirje luvut 11-16

Kirjoittaja Janne Saarela

 

C. MIEHET JA NAISET SEURAKUNNAN JUMALANPALVELUKSESSA (11:2-16)

 

Johdanto  

Paavalin opetus naisen ja miehen pään peittämisestä seurakunnan jumalanpalveluksessa on yksi kirjeen, ja samalla koko UT:n vaikeimpia tekstikokonaisuuksia. Tutkijoiden tulkinnat ajautuvat pahimmillaan todella kauaksi toisistaan (Lehtimäki antaa työssään melko kattavan tiivistyksen eri kommentaattoreiden tulkinnoista). Tulkinnalliset ongelmat nousevat lähinnä kahdesta syystä.  

 

(1) Tiettyjen keskeisten sanojen oikea kääntäminen. Esimerkiksi sanan ”pää” κεφαλή (kefalee) kääntäminen jakeessa 11:3 vaikuttaa koko jaejakson tulkintaan.

(2) Epävarmuus sekä kulttuurissa että seurakunnassa vallinneista yleisistä tavoista. 

 

Tukeudun tekstin selittämisessä lähinnä Philip Paynen tutkimuksiin, jotka hän on julkaissut kirjassa "One in Christ: An Exegetical and Theological Study of Paul's Letters (2009)". Payne on mielestäni onnistunut selittämään jaejakson siten, että kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Tutustumisen arvoisen suomenkielisen esityksen englanninkielisestä keskustelusta on tehnyt Sirkku Lehtimäki päättötyössään "Ei ihmisen luomaa: Eksegeettinen tutkimus ja hermeneuttisia pohdintoja Paavalin opetuksesta hiuksiin ja pään peittämiseen liittyen 1. Kor. 11:2 – 16:ssa (2009)". 

 

Eri tulkintoja

Historiallisesti ottaen jaejaksoa on selitetty kolmella eri tavalla (Lehtimäki 2009):

 

(1) Naisten pyrkiminen tasa-arvoisuuteen miehen kanssa. Tämän näkemyksen mukaan nainen olisi ottanut alistumisen merkkinä toimineen huivinsa pois päästä (tai avanneen nutturansa) ja näin häpäissyt sekä itsensä että miehensä. (Mm. Nikolainen 1986, 86-96; Hoover 1995, 136-41.)

(2) Naisten epäsopiva käytös kirjeen kirjoittamishetkellä. (Mm. Fee 1987, 491-530; Norvanto 2007, 134-40; Lehtimäki 2009).

(3) Molempien sukupuolien epäsopiva käytös kirjeen kirjoittamishetkellä. (Mm. Payne 2009, 109-215.)

 

Vaihtoehto (1) on kaikkein heikoimmin perusteltu näkemys. (A) Paavali opettaa nimenomaan molempien sukupuolien tasa-arvoa Herrassa (11:11-12). (B) Luvussa seitsemän osoittamani huomiot miehen ja naisen tasaveroisuudesta kumoaa tällaisen tulkinnan. (C) Sanan ”pää” κεφαλή (kefalee) merkitys ensimmäisellä vuosisadalla ei tue ajatusta johtajasta/auktoriteetista. 

Vaihtoehto (2) sopii asiayhteyteen paremmin. Pyrin kuitenkin osoittamaan, että Paynen edustama näkemys nro. (3) selittää jaejakson kaikkein parhaiten. Paavali puuttuu sekä miesten että naisten väärään käytökseen seurakunnassa. Perustelut tälle näkemykselle esitetään tekstin läpikäymisessä. (Paynen argumentit voi lukea hänen tiivistetystä artikkelistaan vuodelta 2006.)

 

Rakenne

Paavali aloittaa uuden kokonaisuuden jakeesta 11:2. Tämä suuri kokonaisuus kestää aina luvun 14 loppuun. Tässä kokonaisuudessa Paavali käsittelee kolmea korinttilaisten ongelmaa (Fee 1987, 491): 

 

(1) Miesten ja naisten hiustyyli profetoidessa ja rukoillessa (11:2-16)

(2) Herran ehtoollisen väärinkäyttö (11:17-34)

(3) Kielilläpuhumisen lahjan väärinkäyttö (12-14)

 

Miesten ja naisten hiustyyli profetoidessa ja rukoillessa (11:2-16)

Payne (2009, 110-11) jakaa jaejakson seuraaviin loogisiin osiin:

 

  • 11:2 Paavali kiittää seurakuntaa hänen traditioidensa seuraamisesta
  • 11:3 Teologinen johdanto: palauttaa perusperiaate oman pään/lähteen kunnioittamisessa
  • 11:4-6 Kritiikkiä hiustyylejä kohtaan, jotka symboloivat seksuaalista vapautta seurakunnassa
  • 11:7-10 Teologinen peruste sille, miksi ei saa käyttää hiustyyliä, joka symboloi seksuaalista vapautta
  • 11:11-12 Vahvistus sille, että mies ja nainen ovat tasaveroisia Kristuksessa
  • 11:13-15 Luonnollinen peruste sille, miksi ei saa käyttää hiustyyliä, joka symboloi seksuaalista vapautta
  • 11:16 Jumalan seurakunnilla ei ole sellaista tapaa, että viestitettäisiin seksuaalisesta vapaudesta hiustyylien kautta

 

Käsittelen tekstin tulkintaa näiden kokonaisuuksien valossa.

 

11:2 Paavali kiittää seurakuntaa hänen traditioidensa seuraamisesta

 

Tässä jakeessa Paavali kiittää seurakuntaa siitä, että he ovat seuranneet ja noudattaneet niitä opetuksia, joita hän on heille antanut. Kreikan kielen sana παράδοσις (paradosis) olisikin parempi kääntää sanalla ”traditio”. Näin Paavali käyttää sanaa muualla kirjeissään (Gal. 1:14; Kol. 2:8; 2. Tess. 2:15, 3:6). Sana viittaa juutalaiseen tapaan, jossa traditioita välitettiin eteenpäin suullisesti.

Monikkomuoto (traditiot) edellyttää, että jae toimii johdantona suuremmalle kokonaisuudelle, joka käsittelee yhteisiä kokoontumisia ja niihin liittyviä tapoja (näin myös Schreiner 2006, 125). Paavali viittaa tässä kirjeessä useassa kohden eri traditioihin:

 

  • Paavali viittaa traditioon avioerosta ja uudelleenavioitumisesta luvussa 7
  • Tässä jakeessa (11:2) Paavalilla on selvästi mielessään traditiot koskien jumalanpalveluksia. Jae tulisi siis kääntää ”Kiitän teitä siitä, että olette pitäneet kiinni traditioista, jotka olen teille antanut”
  • Paavali viittaa antamaansa ehtoollistraditioon jakeessa 11:23
  • Paavali viittaa antamaansa ylösnousemustraditioon jakeessa 15:3
  • Teknisiä tradition välittämiseen liittyviä termejä käytetään muuallakin Uudessa testamentissa, ks. Gal. 1:9; Kol. 2:6; 1. Tess. 2:13; 4:1; 2 Tess. 3:6; Mark. 7:4, 13; Luuk. 1:2; Apt. 6:14; Juud. 3 ja Didakhessa 4:13.) Ks. Bauckham 2006, 264-65; Gerhardson 1979, luku 5.

 

Monet ovat kuitenkin huomanneet, että Paavalin kiitos seurakunnalle ei näyttäisi sopivan kirjeen kokonaiskontekstiin. Eikö korinttilaiset olleet käyttäytyneet nimenomaan juuri toisella tavalla kuin heiltä olisi odotettu? Miten kiitos sopii yhteen sen kanssa mitä olemme tähän saakka korinttilaisten asenteesta oppineet? 

Mahdollisesti Paavali tarkoittaa sitä, että korinttilaiset olivat kyllä pitäneet traditiot käytössä, mikä oli hyvä asia, mutta he käyttäytyivät niitä toteuttaessa väärin, joka oli huono asia. Paavali oli varmasti opettanut seurakunnalle uudesta elämästä, johon liittyi se, että seurakunnan jumalanpalveluksissa sekä miehet että naiset osallistuvat kaikkeen tasaveroisesti. Korinttilaiset olivat noudattaneet tätä traditiota ja sekä miehet että naiset saivat osallistua tasaveroisesti jumalanpalvelukseen. Ongelmia nousi kuitenkin esiin seurakuntalaisten käytöksessä jumalanpalveluksessa. 

Seurakunnan ongelma koskien pään peittämistä täytyy olla uusi. Paavali oli viettänyt Korinttissa 18 kk ja hän olisi varmasti puuttunut asiaan, jos ongelma olisi ollut läsnä alusta saakka. (Payne 2009, 113-14; Fee 1987, 499-500).  

 

11:3 Teologinen johdanto, palauttaa perusperiaate oman pään/lähteen kunnioittamisessa

 

Paavali aloittaa jakeen sanalla mutta, kreik. δὲ (de). Vaikka korinttilaiset ovat seuranneet Paavalin antamia traditioita koskien jumalanpalveluksia, kaikki ei ole kunnossa. He ovat liusuneet väärille raiteille luopuessaan kulttuurisesti soveliaasta tavasta jumalanpalveluksissa. ”Tahdon teidän kuitenkin tietävän” -lause viittaa siihen, että korinttilaiset olivat uuden ohjeistuksen tarpeessa. (Koska Paavali ei käytä tässä tyypillistä johdantomuotoa περὶ δὲ (peri de), jota hän yleensä käyttää vastatessaan korinttilaisten kysymyksiin, hän luultavasti kuuli tässä jaejaksossa käsiteltävästä asiasta Kloen perhekunnalta.) (Payne 2009, 114.)

Ehdottomasti yksi tärkempiä asioita jaejakson oikelle ymmärtämiselle on sanan ”pää”, kreik. κεφαλή (kefalee) kääntäminen. Sana tarkoittaa kirjaimellisesti päätä (joko ihmisen tai eläimen), mutta Paavali käyttää sanaa näissä jakeissa myös vertauskuvallisesti. Olennainen kysymys siis kuuluu: mikä on sanan vertauskuvallinen merkitys? 

Vaikka engalannin kielessä ja suomen kielessä sanalla ”pää” on vivahde johtaja/aktoriteetti, näin ei ollut kreikan kielessä. Sanan vertauskuvallinen käyttötapa tässä yhteydessä on lähde/alkuperä. Tämä sopii erinomaisesti myös jaejakson kontekstiin, koska Paavali viittaa useasti luomiskertomukseen (1. Moos. 1-2). Perustelen näkemyksen tämän otsikon jälkipuoliskolla. 

Koska sanan ”nainen” edestä puuttuu artikkeli, tämä viittaa siihen, että Paavali tarkoittaa yleisesti naisia ja koska lauseen "mies on naisen pää" sanan "mies" edessä on artikkeli, Paavali viittaa Aadamiin. Koska jakeissa 8 ja 12 painotetaan sitä, kuka on lähtöisin kenestäkin, Paavalin kohdeyleisönä toimii naiset ja miehet, ei vaimot ja miehet. Jae 3 tulisi siis kääntää ”mies on naisen lähde” (kuten 92-käännös tekee). Syy, miksi monet käännökset kääntävät sanan ”vaimona” (38, RK), johtuu kääntäjien ennakko-oletuksesta, jonka mukaan sana  κεφαλή tarkoittaa auktoriteettia tai johtajaa. Tämä taas johtaisi ajatukseen, että miehet ovat yleisellä tasolla naisten yläpuolella ja tätä mielikuvaa kääntäjät ovat halunneet välttää.

Jaetta 3 ei tule tulkita hierarkiana. Lause ”Jumala on Kristuksen pää/lähde” ei viittaa siihen, että Jeesus on jollain tavalla Jumalaa alemmalla tasolla, vaan se viittaa todennäköisesti Jeesuksen inkarnaatioon (ks. Gal. 4:4). Tämä tulkinta selittää paremmin Paavalin käyttämien esimerkkien järjestyksen (Näin myös Fee 1987, 505; Keener 2009, 33-34; Bilezikian 2006, 105-06):  

  • miehen luominen
  • naisen luominen
  • inkarnaatio

Paavali kehottaa korinttilaisia katsomaan keskinäisiä suhteitaan luomisen ja lunastuksen kautta. Hän palaa asiaan tarkemmin jakeissa 11:11-12. 

 

Mitä tarkoittaa κεφαλή?

 

Suurin ongelma jaejakson tulkinnassa koskee kreikan kielen sanan κεφαλή (kefalee) tulkintaa. Kirjaimellisesti sana tarkoittaa ihmisen tai eläimen päätä, mutta Paavali käyttää sanaa useasti vertauskuvallisessa mielessä. Mutta mikä on sanan vertauskuvallinen merkitys? Suomenkielisen lukijan mieleen tulee ensimmäisenä sana ”johtaja” tai ”auktoriteetti”. Onhan meillä käytössä sana ”päällikkö”.  Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että sanan κεφαλή:n vertauskuvallinen merkitys on johtaja/auktoriteetti. Toinen vaihtoehto tulkita sanan merkitys on ”lähde” tai ”alkuperä”. Tämän tekstin tarkoitus on osoittaa, että todisteet puhuvat sen puolesta, että sana tulisi kääntää viimeksi mainitussa merkityksessä. 

Suurin osa nykyaikaisista tutkimuksista ymmärtää sanan κεφαλή lähteenä/alkuperänä. Philip Payne listaa itsensä lisäksi 40 tutkimusta (2009, 117). (Mainittakoon, että moni näistä tutkijoista edustaa näkemystä, jonka mukaan nainen on miehelle alamainen sosiaalisessa kanssakäymisessä.) Tulkinnan, jonka mukaan κεφαλή tarkoittaa lähdettä tai alkuperää ovat myös Fee 1987, 501-05; Morris 2008, 149-50; Wright 2004, 141-42; Brauch 2000, 126-32; Bilezikian 2006, 105, 119-20 ja Keener 2009, 33-36.

Jos ei lasketa varhaisia kirkkoisiä, suurin osa kommentaattoreista ennen Barrettia (1968) ja Conzelmannia (1975) tulkitsivat sanan merkityksessä ”auktoriteetti”. Yksi syy tämän tulkinnan suosioon on se, että englannin-, saksan-, suomen- ja hepreankielessä (ja monissa muissa kielissä) sanan ”pää” yleinen metaforinen merkitys on auktoriteetti. On melko luontevaa, että ne, joiden äidinkielessä tämän sanan metaforinen merkitys on ”auktoriteetti”, tulkitsevat tämän kreikan kielisen sanan samalla tavalla merkityksessä ”auktoriteetti”. Tämä on myös melko luonnollinen ratkaisu niiden kohdalla, jotka eivät ole perehtyneet tämän sanan tutkimiseen. Voidaan siis sanoa, että lukijat, joiden äidinkieli on englanti tai suomi, tulkitsevat jakeet 1. Kor. 11:2-16 luonnollisesti siten, että naisen pään peittäminen liittyy naisen alamaisuuteen suhteessa mieheensä. (Payne 2009, 118).

On aika siirtyä perustelemaan kantaa, jonka mukaan sanan κεφαλή vertauskuvallinen merkitys on lähde/alkuperä. Esitän väitteen puolesta 16 argumenttia. 

 

Κεφαλή:n vertauskuvallinen merkitys on lähde/alkuperä

 

(1) Kreikankielinen Vanha testamentti (LXX eli Septuaginta) on suora käännös Vanhan testamentin hepreankielisestä tekstistä. LXX osoittaa, että suurinta osaa niistä jakeista, joissa heprean kielen sana oli johtaja/auktoriteetti, ei käännetty kreikan kielen sanalla κεφαλή. LXX:n kääntäjät käänsivät heprean sanan ”pää” (rosh) kreikan kielen sanalla kefalee 226 kertaa 239:stä. Kuitenkin vain kuusi kertaa 171:stä kohdasta he käänsivät johtajaa tai ylintä tarkoittavan sanan sanalla κεφαλή (Tuom. 11:11; 2. Sam. 22:44; Ps. 18:44; Jes. 7:8, 9; Valit. 1:5. (Payne 2009, 119.) 

Sanan κεφαλή merkitys johtajana kreikan kielisissä dokumenteissa esiintyy ensimmäisen kerran vasta LXX:ssä ja paras selitys tähän on nimenomaan heprean kielen vaikutus (jossa ”pää” kantaa merkitystä auktoriteetti/johtaja). LXX:n kääntäjät eivät kuitenkaan yleensä valinneet κεφαλή-sanaa jos heprean kielen sana tarkoitti johtajaa. (Payne 2009, 119-20; Keener 2009, 32). 

Ei ole mitään todisteita siitä, että hellenistijuutalainen lukija ensimmäisellä vuosisadalla olisi antanut sanalle merkityksen ”johtaja/auktoriteetti”. 

 

(2) Leksikot eli kreikan kielen sanakirjat listaavat kymmeniä eri merkityksiä sanalle κεφαλή, mutta yksikään niistä ei ole ”auktoriteetti/johtaja”. Leksiko LSJ listaa sanalle κεφαλή 48 eri vertauskuvallista merkitystä, mutta yksikään niistä ei ole johtaja/auktoriteetti. Sanaa ei käytetty antiikissa LXX:ää lukuunottamatta merkityksessä ”johtaja/auktoriteetti”. Sen sijaan sanalla oli merkitys ”lähde”, ”alkuperä”, ”kruunu”, ”täydellistyminen” ja ”täyttymys”. (Payne 2009, 121, 123; Brauch 2000,129; Morris 2008, 149).

Tästä voidaan ottaa esimerkki kahdesta antiikin ajan kirjoittajasta. Historioitsija Herodotos käyttää kirjoituksissaan sanaa κεφαλή mm. silloin, kun hän kuvaa jokien lähdepaikkoja. Paavalin aikalainen Filon käytti sanaa myös merkityksessä ”lähde/alkuperä”. Kun Zeusta kuvattiin kaiken alkuperäksi, hänestä käytettiin sanaa κεφαλή. (Payne 2009, 124-27). (Tähän liittyen on kummallista, että Thomas Schreiner (2006, 486, alaviite nro. 9) sanoo, että kaikki leksikot osoittavat, että sana tarkoittaa johtajaa/auktoriteettia. Hän on toki lieventänyt näkemystään teoksessa Women in Ministry. Two Views. (Payne 2009, 122.))

Neljä johtavaa antiikin kreikkalaisen kirjallisuuden tutkijaa, David Armstrong, Tom Palaima, Michael Wigodsky ja Mark Edwards, ovat todenneet, että johtaja/auktoriteetti ei ollut κεφαλή-sanan normaali merkitys. (Payne 2009, 121).

 

(3) Evankeliumeissa johtavista tai valtaa käyttävistä henkilöistä ei koskaan käytetä sanaa κεφαλή (ks. mm. Matt. 10:25; 13:52; Luuk. 13:25; 14:21). (Brauch 2000, 130).  

 

(4) Nykyajan tutkimukset kuvaavat ihmisen aivoja (päätä) kehon ”kontorollikeskuksena”. Tämätieteellinen käsitys voi tiedostamatta muokata lukijan tulkintaa sanasta ”pää”. On kuitenkin huomattava, että antiikin ajan ihmiset eivät ajatelleet näin. Heidän mukaan ihmisen keskus oli sydän, ei pää. Antiikin ajattelijat eivät siis liittäneet päähän niitä ominaisuuksia, joita me käytämme 2000-luvulla. Platon ja Aristoteleen mukaan tunteet ja älykkyys sijaitsivat ihmisen sydämessä. Tämä selittää sen, miksi päätä ei liitetty auktoriteettina/johtajana toimimiseen kreikan kielisessä maailmassa. (Payne 2009, 122-23.)

 

(5) Paavali viittaa Kristukseen useasti kaiken lähteenä, mm. Kol. 1:18; 2:19; Ef. 4:15-16, 5:23. Lähde/alkuperä sopii erinomaisesti yhdeksään 11:sta Paavalin käyttämään κεφαλή-kohtaan (1. Kor. 11:3 (3x); 4, 5; Ef. 4:15; 5:23; Kol. 1:18; 2:19). Merkitys ”kruunu” tai ”ylin” sopii kahteen jäljelle jäävään jakeeseen (Ef. 1:22; Kol. 2:10). (Payne 2009, 128.)

 

(6) Jakeessa 1. Kor. 11:3 Paavali ei listaa suhteita auktoriteettisuhteina, vaan kronologisesti. Sanajärjestys puhuu tämän tulkinnan puolesta. Mies tuli luomisessa Kristuksesta, nainen tuli luomisessa miehestä ja Kristus tuli inkarnaatiossa Jumalasta. Kun Paavali laittaa asioita hierarkiseen järjestykseen, hän tekee sen selvästi (mm. 1. Kor. 12:28). (Payne 2009, 129.)

 

(7) Jos sana tarkoittaisi auktoriteettia, jakeen 11:3 tulkinta johtaisi ongelmiin, koska kaikki kolme suhdetta tarkoittavat hyvin erilaisia asioita. Nainen olisi miehelle alamainen eri tavalla kuin mies Kristukselle, puhumattakaan Jumalan ja Kristuksen välisestä suhteesta.  

 

(8) Lähde sopii paremmin jakeeseen 11:3 koskien sitä, että Kristus on miehen lähde. Jos Kristus olisi miehen auktoriteetti/johtaja, hän olisi sitä silloin kaikille miehille. Kuitenkin suurin osa miehistä ei ole uskossa, eikä Kristus täten ole heidän auktoriteettinsa. UT:n mukaan kaikkea ei vielä ole alistettu Kristukselle (1. Kor. 15:25; Hepr. 2:8-9). Ongelmia lisäisi vielä se kysymys, että miksi Kristus olisi kaikkien miesten auktoriteetti, mutta ei naisten? (Payne 2009, 129-30).

 

(9) Auktoriteetti-tulkinta ei sovi jaejakson luomisviittauksiin. Luomiskertomus ei opeta miehen ylemmyyttä naista kohden. Tämä näkyy myös Uudessa testamentissa. Jumala tuomitsi mm. Safiran siitä, että hän ”alistui miehelleen” ja valehteli Pietarille (Ap.t. 5:1-11). (Payne 2009, 130-31.)

 

(10) Lähde-tulkinta sopii paremmin kuvaamaan Jumalan ja Kristuksen suhdetta: Jumala on Kristuksen lähde (Joh. 8:42; 13:3; 16:27-28; 17:8). Auktoriteetti-tulkinta johtaisi hankalaan teologiaan Isän ja Pojan suhteesta. Käytännössä Jeesus (ja Pyhä Henki) olisivat Isän alapuolella. Tällaista näkemystä kutsutaan subordinationismi. Brauch kutsuu tätä näkemystä ”ikivanhaksi harhaopiksi, joka kyseenalaistaa klassisen kolminaisuusopin” (2000, 127). Payne viittaa Kevin Gilesin ja Thomas Torrancen tutkimuksiin, joiden mukaan alkukristityt tuomitsivat subordinationismin harhaoppina alusta saakka. 

Kirkkoisät mm. Johannes Khrysostomos (357-407) ja Theodoret (n. 393-460) moittivat areiolaisia siitä, että he käyttivät jaetta 11:3 väärin harhaoppiensa tukemiseen.

Johannes Krysostomos vastusti harhaoppisten tulkintaa, jonka mukaan Jeesus on alemmalla tasolla kuin Jumala. Hän myös selitti luomista ja lankeemusta siten, että vasta syntiinlankeemuksen seurauksena nainen joutui miehen alaisuuteen. Jeesuksen alistuminen Isään nähden tuomittiin alusta saakka harhaoppina kirkkoisien keskuudessa. Paavalin teologiassa Jeesus on samalla tasolla Jumalan kanssa. Kaikki on alistettu Pojalle ja lopulat kolmiyhteinen Jumala tulee olemaan kaikki kaikessa (1. Kor. 15:27). Poika istuu Isän oikella puolella (samalla istuimelle) ja kaikki on alistettu hänelle (Ef. 1:20-22). Jeesus tulee tulevaisuudessa luovuttamaan Isälle kaiken vallan ja näin kaikki täydellistyy (1. Kor. 15:24-28). Ilmestyskirjan kirjoittaja kuvaa Jeesusta valtaistuimen keskellä (7:17; 12:5; 22:3). Jeesus on kuten Jumala, A ja O, ensimmäinen ja viimeinen (1:8; 22:13). Auktoriteetti-tulkinta alistaisi Jeesuksen Isän alapuolelle. Tällainen näkemys rikkoo Paavalin opetuksen, jonka mukaan Kristus on ontologisesti Isän rinnalla (Room. 9:5; Fil. 2:6-11; Kol. 1:15-20; 2:9; Tiit. 2:13). (Payne 2009, 132-33).

Jeesuksen inkarnaatio, elämä ja kuolema oli vapaaehtoinen alistuminen orjan osuuteen (Fil. 2:6-8). Se ei ollut alistumista, joka johtui jo valmiina olleesta alamaisuudesta. Artikkeli Jumala-sanan edessä 1. Kor. 11:3:ssa viittaa enemmän itse kolminaisuuteen. Jakeen 11:12 maininta Jumala täytyy viitata kolmiyhteiseen Jumalaan, koska Paavalin teologiassa Jeesus on olennaisessa osassa kaiken luomisessa. Jaetta 1. Kor. 15:28 käytetään pääargumenttina sen puolesta, että Jeesus on alistettu Isälle. Jae olisi kuitenkin parempi kääntää kolminaisuutena kuin Isänä: ”Jumala (kolminaisuus) on kaikki kaikessa”.  Tämän tulkinnan puolesta puhuu se, että jakeessa 24 Paavali puhuu Isä Jumalasta, mutta jakeessa 28 sanan edessä on määräinen artikkeli (the Jumala). Ajatus Jumalasta kaikki kaikessa ilman Poikaa ja Pyhää Henkeä olisi melko kummallinen kannanotto.

Auktoriteetti-tulkinnassa on lisää ongelmia. Monet tämän tulkinnan kannattajat sanovat, että Jeesus alistui Isälle vapaaehtoisesti. Tämä kuitenkin rikkoisi Paavalin analogian, koska naiset joutuvat alistumaan miehille ilman omaa tahtoaan, ei vapaaehtoisesti. Jos Jumalan ja Jeesuksen välillä ei ole ”ikuista” alistumisen suhdetta, sitä ei voi soveltaa miehen ja naisen suhteeseen. (Payne 2009, 131-34.) (Ks. pointti 7.)

 

(11) Lähde-tulkinta sopii paremmin Paavalin ajatuksenkulkuun jakeissa 11:2-16. Miehen ja naisen välinen suhde ikään kuin niputetaan yhteen luomiseen ja Kristuksen inkarnaatioon. Luominen vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton ja alleviivaa oman lähteen kunnioittamista. Jeesuksen inkarnaatio tuo mukanaan uuden ajan ja ”Herrassa ei ole miestä ilman naista” (11:11). 

 

(12) Jaejakso 11:2-16 käsittelee häpeällisiä pään peittämisongelmia rukoillessa ja profetoidessa, ei hierarkiarooleja.

 

(13) Jakeet 11:8 ja 11:12 vahvistavat sen, että naisen lähde on mies. Jae 12 myös painottaa sitä, että kaikki miehet ovat lähtöisin naisesta (synnytyksen kautta), mutta molemmat ovat lähtöisin Jumalasta. (Payne 2009, 136.)

 

(14) Jaejaksossa ei puhuta mitään miehen johtajuudesta. Ainoa sana, joka viittaa varmasti auktoriteettiin, kreik. ἐξουσία (eksuusia) liittyy naisen omaan auktoriteettiin päätään kohtaan jakeessa 11:10). Jaejakso myös opettaa naisen auktoriteetista rukoilla ja profetoida (11:5) ja tasaveroisesta asemasta suhteessa mieheensä (11:11-12). Payne 2009, 136; Fee 1987, 502).

 

(15) Jakeet 11:11-12 on Paavalin pääpointti koko jaejaksossa. Nämä jakeet kumoavat hierarkiaopetuksen. (Payne 2009, 136).

 

(16) Suurin osa kreikkalaisista kirkkoisistä tulkitsivat jakeen 11:3 pään lähteenä. Kyril Alexandrialainen (300-luku) tulkitsee jakeen 1. Kor. 11:3 näin. Hän selittää jaetta 1. Kor. 11:3 seuraavasti: ”Sanomme siis, että jokaisen miehen κεφαλή on Kristus, koska hänet tehtiin erinomaisen taitavasti hänen kauttaan. Ja naisen κεφαλή on mies, koska hänet otettiin miehen lihasta. Samalla tavoin Kristuksen κεφαλή on Jumala, koska hän on luonnon mukaan lähtöisin hänestä.” (Brauch 2000, 131.) Lisäksi mm. Kyril Alexandrialainen,  Theodoros Mopsuestialainen, Basileios Suuri, Athanasios, Eusebius ja Ambrosius olivat lähde-tulkinnan kannalla. (Payne 2009, 136- 37.)

 

Näiden huomioden valossa paras käännös olisi ”lähde”, jossa alaviitehuomiona olisi ”kirj. pää”. (Payne 2009, 137).

 

11:4-6 Kritiikkiä hiustyylejä kohtaan, jotka symboloivat seksuaalista vapautta

 

Feen ja Lehtimäen mukaan Paavali on luonut vain hypoteettisen esimerkin miehen vääränlaisesta pään peittämisestä. Heidän mukaansa todellinen ongelma on naisten käyttäytymisessä. Payne ei kuitenkaan usko tällaiseen tulkintaan. Hänen mukaansa ongelma oli sekä miehillä että naisilla. Tämän puolesta puhuu se, että Paavali tasapainottelee miehen ja naisen välillä (mies jakeissa 7-9, nainen jakeessa 10, jakeessa 11 nainen – mies, mies-nainen, jakeessa 12 nainen- mies, mies-nainen, jakeessa 13 nainen, jakeessa 14 mies ja jakeessa 15 nainen). (Payne 2009, 115). 

 

Miehen pään peittäminen (11:4)

Jae 4 on todella hankala kääntää, koska alkuteksti on äärimmäisen yksinkertainen, kreik. Κατ κεφαλς (kata kefalees).  Kirjaimellisesti ottaen sanat tarkoittavat jotain mikä ”roikkuu alas päästä” tai jotain mikän on ”päätä vasten”. Kysymys kuuluu: mikä miehen päähän liittyvä juttu toi mukanaan häpeää kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa? Koska Paavali sanoo ”jokainen mies” ja ”jokainen nainen”, on syytä ajatella, että häpeällinen tapa nähtiin häpeälliseksi kaikissa kulttuureissa (kreikkalaisessa, roomalaisessa ja juutalaisessa). 

Monien mukaan kyseessä on tooga (mm. Fee ja Lehtimäki), jonka miehet vetivät päänsä yli epäjumalien temppelistä tutuksi tulleella tavalla. Korinttista on löydetty patsaita, joissa miehet uhraavat jumalilleen toogan lieve pään yli vedettynä. Arkeologiset todistukset viittavat siihen, että miehen ”pään peittäminen” liittyi aina epäjumalien palvontaan ja sitä kautta alamaisuuteen näille jumalille. (Lehtimäki 2009). 

Ongelma Paynen mukaan tässä tulkinnassa on se, että Korinttissa toogan pään yli vetäminen merkitsi omistautumista ja hurskautta, ei häpeää. Myös VT tunsi miehen pään peittämisen vaatteella, joten asia ei ollut häpeällinen juutalaisillekaan (2. Moos. 28:4, 37, 39; 29:6; 39:28, 31; 3. Moos. 8:9; 16:4; Hes. 24:17; 44:18; Sak. 3:5). Näiden huomioiden valossa tooga-tulkinta ei sovi miehen pään peittämisen häpeällisyyteen. 

Mistä sitten on kysymys? Onneksi Paavali selittää asiaa jakeessa 11:15: ”miehelle pitkät hiukset ovat häpeäksi”. Kysymys on miesten kohdalla ehdottomasti hiuksista, ei päähineestä. (Payne 2009, 142.)

Miehen pitkät ja naismaiset hiukset aiheuttivat häpeää ensimmäisen vuosisadan kulttuurikontekstissa; näin sekä kreikkalais-roomalaisessa että juutalaisessa kulttuurissa. On olemassa rutkasti todisteita sen puolesta, että ensimmäisellä vuosisadalla pitkät naismaiset hiukset miehillä aiheuttivat suurta närkästystä. Pitkät hiukset liitettiin kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa varsin usein myös homouteen. Aikalaistekstien todistus tästä on vankka (Lehtimäki 2009). Ks. lyhyt lista aikalaissitaateista Payne 2006, 9. 

Homomiehet tekivät itsensä tunnistettaviksi yleensä pitkien hiusten avulla. Tämä oli tyypillistä varsinkin Dionysos-kultissa, joka vaikutti Korinttissa. Kulttiin liittyi vahvasti miesten pitkät naismaiset hiukset ja usein he sitoivat hiuksensa pään päälle kampaukseksi kuten naiset. Roomalainen historioitsija Livius (59 eKr. - 17 jKr.) toteaa, että Dionysis-kultissa esiintyi paljon himokasta käytöstä miesten välillä. Kulttiin liittyi myös naisten pitkien hiusten vapaaksi päästäminen ekstaattisen profetoinnin yhteydessä. Jakeiden 6:9-11 mukaan jotkut seurakuntalaisista olivat entisiä homoseksuaaleja. Dionysos-kultin vaikutus sopii hyvin jakeiden 11:3-16 tilanteeseen. (Payne 2009, 143-44; 2006, 11). 

Seuraavat huomiot tukevat sitä, että kysymys miehen pään peittämisestä liittyvät pitkiin naismaisiin hiuksiin (Payne 2009, 144-45):

  • Tämä sopii paremmin luomisajatteluun jakeessa 11:3. Jos mies ei halua pysyä sukupuolessaan, hän tuo häpeää Luojalleen.
  • Tapa oli häpeällinen. Me tiedämme, että pitkät hiukset olivat häpeäksi kaikissa tuon ajan kulttuureissa, toisin kuin pään verhoaminen päähineellä tai toogalla.
  • Jakeiden 11:4 ja 11:14 kieli (tietyt kreikankieliset sanat) muistuttaa Paavalin tekstiä Room. 1:26-27:ssa, jossa hän tuomitsee homoseksuaalisuuden luonnonvastaisena ja häpeällisenä.
  • Tämä tilanne sopii kaikkiin miehiin: juutalaisiin, kreikkalaisiin ja roomalaisiin.
  • Jakeen 11:7 kielto ”näin ei saa tehdä” sopii paremmin homoseksuaalisuuteen kuin pään peitämiseen päähineellä. 
  • Nainen – ei toinen mies –  on miehen kunnia (11:7). Jae sopii vastustamaan homoseksuaalisuutta.
  • Jakeen 11:14 maininta siitä, että itse luontokin opettaa saman asian, sopii paljon paremmin homoseksuaalisuuteen kuin pään peittämiseen päähineellä. 
  • Pitkät naismaiset hiukset sopii hyvin kulttuurilliseen kontekstiin, varsinkin Dionysis-kulttiin.

 

Jotkut ovat vastustaneet tätä tulkintaa kysymällä, että jos kysymys olisi homoseksuaalisuudesta, niin miksi Paavali ei sanonut asiaa suoraan. On kuitenkin mahdollista, että Paavali ei maininnut asiaa suoraan juuri siksi, että asia oli häpeällinen. Ef. 5:12:ssa Paavali sanoo ”on häpeällistä sanoakin, mitä tuollaiset ihmiset salassa tekevät”. Korinttilaiset ymmärsivät varsin hyvin mitä pitkät hiukset miehellä symboloivat, eikä Paavalin tarvinnut mainita asiaa suoraan. Itse asiassa näin Paavali on toiminut tässä kirjeessä jo aiemmin jakeessa 5:1 (”eräs pitää isänsä vaimoa” = harrastaa moraalittomuutta) ja jakeessa 7:1 (”miehen on hyvä olla koskematta naiseen” = seksin harrastaminen). 

Niinpä jae 11:4 voidaan kääntää seuraavasti: ”Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi niin, että hänen pitkät naismaiset hiukset roikkuvat vapaana, aiheuttaa häpeää lähteelleen, Kristukselle.” (Payne 2009, 145-46).  

 

Naisen pään peittäminen (11:5-6)

Näitä jakeita on kautta aikain tulkittu siten, että seurakunnan naiset luopuivat yleisestä tavasta peittää päänsä huivilla. Tällainen tulkinta ei kuitenkaan tee millään tavalla oikeutta tekstille (Payne 2009, 147-49.):

 

  • Se ei sovi jakeen 11:2 toteamukseen, jossa Paavali kiittää seurakuntaa antamiensa traditioiden seuraamisesta. Olisi käsittämätöntä, että Paavali tekisi näin, jos samaan aikaan seurakunnan naiset olisivat rikkomassa traditiota pään peittämisestä. 
  • Jakeen 11:3 lause ”mutta tahdon teidän kuitenkin tietävän” viittaa siihen, että Paavali ei ole opettamassa universaalista tavasta. Hän oli ollut Korinttissa riittävän kauan opettaakseen seurakunnalle kaiken tarvittavan. Tässä jakeessa Paavali painottaa oman lähteen/alkuperän kunnioittamista, eikä tuossa kulttuurissa ollut häpeällistä rukoilla ilman huivia.
  • Jakeessa 11:5 Paavali painottaa sitä, että naisen ”pään peittämättömyys” häpäisee jokaisen naisen pään (kreikkalaisen, roomalaisen ja juutalaisen). Huivitta oleminen ei ollut tällainen asia. 
  • Samassa jakeessa Paavali verrannollistaa pään peittämättömyyden hiusten leikkaamiseen. Huivitta oleminen ei sovi tähän rinnastukseen. 
  • Jakeessa 11:13 Paavali sanoo ”päättäkää itse onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa peittämättä päätään”. Paavali olettaa, että korinttilaiset ovat samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että kyseinen tapa oli häpeällinen. Kulttuurin tarkasteleminen osoittaa, että huivitta oleminen ei sovi tähän. 
  • Jos Paavali haluaisi naisten käyttävän huiveja, miksi hän sanoisi jakeessa 11:15, että ”pitkät hiukset ovat naiselle kunniaksi”? Miksi pää siis pitäisi peittää?
  • Samassa jakeessa Paavali sanoo, että nimenomaan hiukset on annettu naiselle hunnuksi. Hiukset siis ajavat jollain tavalla saman asian.
  • Huivi-tulkinta ei sovi Paavalin teologiaan, jonka mukaan uskova on vapaa juutalaisesta laista. Uskovan täytyy myös olla kaikille kaikkia (10:33). Olisi käsittämätöntä, että Paavali käskisi kaikkien naisten seurata juutalaisten naisten pään peittämistapaa, mutta kieltäisi miehiä seuraamasta juutalaisten miesten pään peittämistapaa. 
  • Jos naiset olisivat käyttäneet seurakunnissa huiveja, Paavalin ja Pietarin opetukset hiuksiin liittyvistä esineistä kävisi käsittämättömäksi (1. Tim. 2:9-1* ja 1. Piet. 3:3-4**).

 

* ”Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa.”

** ”Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista.”

 

Todettakoon, että ne, joiden mukaan Paavali on palauttamassa naisia miehen alaisuuteen, eivät näe ”metsää puilta”. Paavali odottaa sekä miesten että naisten rukoilevan ja profetoivan seurakunnan jumalanpalveluksessa. Profetoiminen piti usein sisällään teologista opetusta. Jakeessa 12:28 Paavali asettaa profetoimisen apostolina ja opettajana toimimisen väliin. Tämä viittaa siihen, että profetoiminen oli johtavaa toimintaa. Mikään tässä kirjeessä ei viittaa siihen, että naisten toimiminen seurakunnassa olisi millään tavalla rajatumpaa kuin miehellä. (Henkilökohtaisesti annan suuren painoarvon Jooelin profetialle, jota Pietari helluntaisaarnassaan lainaa (Ap.t .2:17-21.) Herra antaa lahjoja tasapuolisesti sekä miehille että naisille, sekä nuorille että vanhoille.)

 

Mikä naisen pään peittämättömyydessä oli häpeällistä? Nähdäkseni meillä on kaksi vaihtoehtoa. Kyseessä on ”pään peittäminen” joko huivilla tai hiuksilla. Kun otamme huomioon tekstin ja kulttuurin, jäljelle jää vain yksi looginen vaihtoehto: Paavali puhuu naisten hiuksista. (Payne 2009, 150.)

Olemme todenneet jo johdannossa, että seurakunta koostui sekä juutalaisista että pakanoista. Kaikissa näissä kulttuureissa oltiin yhtä mieltä siitä, että naisten vapaana liehuvat hiukset olivat häpeäksi. Hiukset tuli olla kampauksena pään päällä. 

Antiikin lähteet osoittavat, että kreikkalaiset ihmettelivät roomalaisten tapaa peittää päänsä epäjumalanpalveluksien yhteydessä. Kreikkalaiset naiset taas eivät saaneet pitää huiveja epäjumalien palvomisen yhteydessä. UT:n tekstit (1. Tim. 2:9 ja 1. Piet. 3:3) viittaavat siihen, että seurakunnan naiset, jotka olivat suurimmaksi osaksi pakanoita, eivät peittäneet päätään huiveilla. (Pietarin kirjeen vastaanottajat olivat pääosin pakanoita, vaikka mukana oli myös juutalaisia. Grudem 2009, 38-40).

 

Tutkijoiden keskuudessa vallitsee yksimielisyys siitä, että kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa naisten ei tarvinnut käyttää huiveja. Joskus naiset toki saattoivat niitä käyttää, mutta huivin käyttämättömyys ei ollut millään tavalla häpeällistä. Naisten täytyi kuitenkin kulkea hiukset kiinni sidottuna pään päällä, ei vapaana hulmuten. 

Mitä tulee juutalaisiin, niin VT ei opeta, että naisten oli pakko peittää päänsä huivilla. Monet kohdat sitä vastoin olettavat, että heidän päänsä ei ollut peitetty (Jes. 3:18-24; Hes. 16:12). Arkeologisten tietojen perusteella UT:n ajan naiset eivät myöskään peittäneet huivilla päätään. Avoimet hiukset sen sijaan liitettiin usein aviorikossyytteisiin (4. Moos. 5:18). Mishnan mukaan juutalainen mies sai ottaa vaimostaan avioeron jos hän kulki julkisesti hiukset auki. Rabbiinisten tekstien mukaan juutalaismies joutui maksamaan sakkoja, jos hän avasi naisen hiukset julkisella paikalla. (Payne 2009, 152-65; Instone-Brewer 2002, 94-99.)

Kuten johdannossa todettiin, Korintissa oli Dionysos-kultin temppeli. Kultin naiset tunnettiin erityisesti siitä, että he profetoivat ja harrastivat seksuaalista moraalittomuutta, hiukset auki. Monet nimittäin uskoivat, että voidakseen profetoida, naisen oli avattava hiuksensa. Tämä tietysti nähtiin häpeällisenä toimintana. Naisille Dionysos oli ennen kaikkea vapauttaja. Kulttiin kuului olennaisesti seksuaalinen vapaamielisyys ja avioliiton väheksyminen. Mielenkiintoista on, että samoja ongelmia näyttää olevan paljon Korinttin seurakunnassa. Tämä selittäisi sen, miksi naiset päästivät hiuksensa vapaaksi rukoillessaan ja profetoidessaan seurakunnassa. Ehkä he näyttivät tällä tavalla vapauttaan, joka heillä oli Kristuksessa. Olemme myös todenneet, että tässä heillä oli teologisia vääristymiä. (Payne 2009, 162-64). 

Kaikki kulttuurit olivat siis samaa mieltä siitä, että naisen hiukset tuli olla kampauksena pään päällä. Tällainen tapa oli naiselle kunniaksi. Avoimet ja vapaana roikkuvat hiukset nähtiin sitä vastoin ääreimmäisen häpeällisenä. Seuraavassa perusteluja sen puolesta, että naisen pään peittäminen liittyy hänen hiuksiinsa ja kampaukseen:

 

  • Paavali sanoo jakeessa 11:15, että hiukset on annettu naiselle hunnuksi. 
  • Sosiaalinen ympäristö Korinttissa vaati naisia pitämään hiuksensa kiinni pään päällä. Vapautetut hiukset olivat sitä vastoin naiselle häpeäksi (11:5).
  • Vapautetut hiukset sopii hyvin kaupungissa vaikuttaneeseen Dionysos-kulttiin, josta naiset olivat saaneet vaikutteita. 
  • Koska tämä oli naisten poikkeama, se sopii hyvin jakeisiin 11:2 ja 11:3. 
  • Tämä sopii hyvin jakeeseen 11:3, jossa Paavali kieltää uskovia tuomasta häpeää lähteelleen. 
  • Paavalin käyttämä sana κατακάλυπτος  (akatakalyptos) [pään peittämättömyys] löytyy LXX:stä vain yhdestä kohdasta (3. Moos. 13:45) ja siellä se tarkoittaa auki olevia hiuksia. 
  • Pään peittäminen on selitetty kahdesti jakeissa 11:5-6. Molemmat jakeet painottavat sitä, että pään peittämättömyys on sama asia kuin hiusten ajeleminen pois. 
  • Paavalin aikana aviorikoksesta syytetyn naisen hiukset avattiin. Rangaistus oli hiusten pois ajaminen. Siksi ”pään peittämättä jättäminen” on sama asia kuin hiusten pois ajaminen (11:5).
  • Tämä sopii hyvin yhteen miesten pään peittämisen kanssa; molemmat koskevat hiuksia. Naisen pitkät hiukset tulee olla kiinni pään päällä, miehellä ei (eikä hänellä tule olla pitkiä hiuksia). 
  • Tämä sopii jakeeseen 11:13. Paavali oletti, että seurakuntalaiset ovat samaa mieltä siitä, että vapautetut hiukset ovat naiselle häpeäksi. 
  • Tämä sopii täydellisesti siihen tilanteeseen, mikä seurakunnan vääristyneessä teologiassa oli meneillään (ks. luvut 5-7). 
  • Tämä tulkinta välttää sen ristiriidan, että Paavali käskisi naisten seurata juutalaista tapaa, mutta kieltäisi miehiä seuraamasta juutalaista tapaa. 
  • Tämä selittää Paavalin ja Pietarin ohjeet muualla, joissa oletetaan, että naisten päät ovat näkyvissä, ei hunnun alla (1. Tim. 2:9-10 ja 1. Piet. 3:3-4).

 

Naisen vapaat hiukset häpäisivät avioliiton ja -miehen, koska se symboloi seksuaalista vapaamielisyyttä ja eriytyneisyyttä miehestään. Paavali sanoo, että jos naiset antavat vapaana roikkuvilla hiuksillaan tällaisen mielikuvan, he voivat samantien ajaa hiuksensa pois, joka oli haureudesta rankaisun merkki. Näin ollen jakeen 11:6 viesti on seuraava ”Jos nainen ei tunnusta aviosidettään laittamalla hiuksensa ylös kampaukseksi, hän voi yhtä hyvin ajaa itsensä kaljuksi. Tarkoitan sitä, että jos nainen osoittaa hiustyylillään elävänä seksuaalisesti holtitonta elämää, hän voi samantien ajaa hiuksensa pois aviorikoksen merkiksi.” (Payne 2009, 165-69, 172).

 

11:7-10 Teologinen peruste sille, miksi ei saa käyttää hiustyyliä, joka symboloi seksuaalista vapautta

 

Edellisissä jakeissa Paavali perusteli häpeällistä käyttäytymistä kulttuurin avulla. Nyt Paavali antaa teologisen perusteen sille, miksi miehet eivät voi käyttää naismaista hiustyyliä ja miksi naiset eivät saa pitää hiuksiaan vapaana. Hiustyyleillä kieltäydyttiin tunnustamasta avioliiton tärkeyttä. Paavali ottaa argumenttinsa luomiskertomuksesta (1. Moos. 1-2).

Mies ei saanut käyttää naismaisia hiuksia, koska se olisi vastoin sitä, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Tällaisella kampauksella hän tekisi itsensä ”naisen kuvaksi ja kaltaiseksi”. Miesten tulee hyväksyä se, jollaiseksi Jumala heidät teki. Tämä tuo kunniaa Jumalalle, siinä kun naismaiset hiukset tuovat häpeää. Jumalan kuvana oleminen tuo mukanaan moraalisen vastuun (1. Moos. 9:6; Kol. 3:8-10). Naisen kaltaiseksi tuleminen symboloi poikkeamista Jumalan tahdosta. Paavali on siis hyvin tarkka oman sukupuolen pitämisestä (11:8-9).

Koska mies on Jumalan kuva, hän heijastaa Jumalan kunniaa. Siksi naismaiset hiukset tuovat häpeää sekä miehelle itselleen että Jumalalle. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa, koska luomisessa hänen lähteensä oli mies (jae 11:7b). Raamatullisessa ajattelussa se, mikä syntyy tai luodaan jostakin toisesta, tuo ilmi tekijänsä kunniaa. Siksi taivaat julistavat Herran kunniaa (Ps. 19:2) ja jokaisen kansan on kunnioitettava Jumalan nimeä (Ps. 96:3-8) ja jokaisen yksilön on elettävä elämää, joka tuo kunniaa Jumalalle (Room. 1:22-32). Jeesuksen elämän sanotaan heijastaneen Jumalan kunniaa (Joh. 1:14; 13:31-32; 17:4; Kol. 1:27). (Brauch 2000, 137). Jae 7 luetaan yleensä siten, että tässä Paavali alistaa naisen miehen alapuolelle, koska nainen heijastaa miehen kunniaa. Mutta kuten Fee (2000, 64)  toteaa, missään Raamatussa kunnia ei liity alisteiseen asemaan. Kyse on toistensa täydentämisestä, koska vain nainen voi täydentää miehen, ei toinen mies. 

Paavalin pointti näyttää olevan se, että nimenomaan nainen, ei toinen mies, heijastaa miehen kunniaa. Nainen, ei mies, on miehelle sopiva seksuaalinen kumppani. Luomisessa oli Adam ja Eeva, mies ja nainen. Homoseksuaalinen käyttäytyminen, jota miehen pitkät hiukset symboloivat, sotii Jumalan luomisjärjestystä vastaan. 

Paavali ei opeta, että nainen olisi jollain tavalla vähemmän Jumalan kuva, tai heijastaisi vähemmän Jumalan kunniaa kuin mies. Tällainen näkemys kumoutuu jakeissa 11:11-12.  Myös luomiskertomus opettaa, että mies ja nainen yhdessä heijastavat Jumalan kunniaa (1. Moos. 1:27). (Payne 2009, 175-81.)

 

Auktoriteetti ja naisen pää  

Jae 10 on hankala kääntää ja hankala tulkita. Jäykkä käännös on: ”tämän vuoksi naisella tulee olla auktoriteetti oman päänsä yli”. ξουσίαν χειν (eksuusian ekhein) tarkoittaa kirj. ”harjoittaa auktoriteettia”. Näin sanaa käytetään myös Ilmestyskirjassa:

  • Ilm. 11:6: ”Heillä on valta (ξουσία) sulkea taivas”
  • Ilm. 14:18: ”Enkelillä oli tuli vallassaan (ξουσία)”
  • Ilm. 20:6: ”Heihin ei kuolemalla ole valtaa (ξουσία)”

Monet englannin kieliset käännökset kääntävät jakeen ikään kuin nainen olisi miehen alaisuudessa. Näin myös suomalaiset 38- ja RK-käännökset. UT:ssa sana  ξουσία esiintyy 103 kertaa ja jokaisessa kohdassa se merkitsee sitä, että jollain on valta/auktoriteetti omissa käsissään. Paavali ei siis opeta, että naisen tulee pitää päässään alistumisen merkkiä miehensä vuoksi, vaan että naisen täytyy pitää kontrollia päänsä yli ja pitää hiuksensa kiinni säädyllisesti (ξουσίανχεινπ τς κεφαλς = käyttää valtaa päänsä yllä). Feen  mukaan kreikankieli ei voisi olla tässä suhteessa tämän selvempi, eikä meillä ole kertakaikkiaan mitään perusteita ajatella lausetta mitenkään toisin. Kyse ei ole naisen alisteisesta asemasta mieheen, vaan naisen omasta auktoriteetista päähänsä. (Payne 2009, 181-87; Wright 2004, 142, Fee 2000, 63; Morris 2008, 151-52.) Tätä tulkintaa tukee myös jae 11 (selitys myöhemmin).

 

Enkeleiden vuoksi

Naisten tulee käyttäytyä oikealla tavalla myös ”enkeleiden vuoksi”. Jos kyseessä on todelliset enkelit, lause viittaa hyviin enkeleihin, ei pahoihin henkiolentoihin. Paavali viittaa enkeleihin enemmän tässä kirjeessä kuin muissa kirjeissä yhteensä. Enkelit olivat varmasti läsnä jos uskovat puhuivat enkeleiden kielillä (13:1). Enkeleiden läsnäolo jumalanpalveluksissa on tuttua jo VT:ssa (Ps. 138:1). UT:ssa he ovat uskovien palvelijoita (Hepr. 1:14). Myös kuolleen meren kirjakääröistä on löydetty viitteitä siihen, että juutalaiset uskoivat enkeleiden olevan mukana jumalanpalveluksessa. Koska jumalanpalveluksissa on mukana enkeleitä, naisten täytyy käyttäytyä sopivasti. (Payne 2009, 181-87; Wright 2004, 142; Morris 2008, 152).

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että lause viittaisi todellisiin enkeleihin. Kun otamme huomioon Feen huomiot läpi kirjeen siitä miten monilla seurakunnan naisilla teologinen vapaus oli lähtenyt "hieman lapasesta" lause voidaan lukea aivan toisella tavalla. Monet naiset nimittäin ajattelivat tulleensä "enkeleiden kaltaisiksi", koska he puhuivat jo (enkeleiden) kielillä ja tämä johti heidät mm. kieltäytymään seksistä avioliitossa, kuten luvussa 7 olemme nähneet. Paavali siis käyttäisi tässäkin kohden kieltä, joka heijastaa korinttilaisten ongelmia viittaamalla enkeli-sanalla todellisuudessa naisiin itseensä. Kovin varmoja mielipiteitä tutkijat eivät kuitenkaan uskalla antaa ja lause jää tästä syystä hieman auki. (Fee 2000, 62-63.)

 

11:11-12 Vahvistus sille, että mies ja nainen ovat tasaveroisia Kristuksessa

 

Jae 11 alkaa sanalla πλήν (pleen). Sana on suomalaisiin käännöksiin käännetty ”ei kuitenkaan”. Sana viittaa Paavalin kirjeissä siihen, että hän siirtyy päähuomioon. Paavali siis päättää argumenttinsa ja ottaa käsittelyyn tärkeimmän asian. Jakeet 11:11-12 ovat siten erikoisen tärkeässä asemassa Paavalin argumentaatiossa. ”Herrassa ei kuitenkaan ole miestä ilman naista, eikä naista ilman miestä”. (Kyseessä on edelleen mies ja nainen, ei mies ja vaimo. Näin ollen 38-käännös vie harhaan.)

Keskeistä on myös sanan χωρίς (khooris) kääntäminen. Suomalaiset käännökset kääntävät sanan ”ilman” (Herrassa ei kuitenkaan ole miestä ilman naista). Paavalin kirjeissä sana esiintyy 16 kertaa ja sen merkitys on yleensä ”olla erillään” tai ”ilman”. (ks. myös Liljeqvist.) Paavali puhuu sellaisesta asiasta, joka on ollut pielessä, mutta joka on nyt asetettu ennalleen Kristuksessa. Kristuksessa miesten ja naisten välinen valtakamppailu päättyy ja hänessä palautetaan luomisessa asetettu tasaveroisuus miehen ja naisen välillä (Gal. 3:28).  

Todettakoon, että ne, jotka tulkitsevat jakeen 10 miehen johtajuutena ja naisen alamaisuutena, joutuvat ongelmiin jakeen 11 kanssa. Jos jae 10 painottaisi miehen johtajuutta, jakeen 11 olettaisi alkavan sanoille ”Herrassa ei kuitenkaan ole miestä ilman naista...”. On loogista, että Paavali sanoo ”Herrassa ei kuitenkaan ole naista ilman miestä” jos jakeen 10 pointti on naisen omassa auktoriteetissa itseensä nähden.  

Jae 11:11 pitäisi kääntää: ”kuitenkaan Herrassa ei ole eroa miehellä ja naisella, eikä naisella ja miehellä (woman is not different from man, and man is not different from woman). Paavalin teologiassa olennaisessa osassa on ajatus siitä, että Kristuksessa kaikki raja-aidat on kaadettu (Gal. 3:28). Kaikki ovat tasaveroisia keskenään. Tämä tulkinta sopii myös jakeeseen 11:5, jossa Paavali olettaa, että miehet ja naiset osallistuvat jumalanpalvelustoimintaan tasaveroisesti. Kristus palauttaa luomisessa asetetun järjestyksen ja hajottaa maahan sen, että miehet hallitsevat naisia, koska se oli syntiinlankeemuksen seuraus (1. Moos. 3:16). Luvussa 12 Paavali opettaa asiasta tarkemmin: seurakuntaruumis on yksi. 

Nyt alamme ymmärtää koko jaejakson tarkoitusta. Sekä miesten että naisten hiusongelmat ajoivat heitä pois toistensa luota. Mies naismaisilla hiuksillaan viestitti naiselle, ettei tarvitse häntä ja nainen päästäessään hiuksensa vapaaksi viestitti miehelle, ettei tarvitse häntä. Paavali sanoo, että Kristuksessa mies ja nainen eivät ole enää toisistaan erossa tai toisistaan riippumattomia. 

Jakeen 12 alku viittaa takaisin jakeeseen 8. Paavali käyttää juuri samaa termiä kuin LXX 1. Moos. 2:23:ssa (κ τοῦ ἀνδρός / ek tuu andros = miehestä). On totta, että luomisessa nainen tuli miehestä. Mutta Paavali sanoo, että tämä ei ole kovin tärkeää, koska miehet syntyvät tähän maailmaan naisesta! Jokaisen miehen lähde on siis tässä tapauksessa nainen. Jakeen 12 keskiosa viittaa jakeeseen 9. Sekä miesten että naisten tulee osoittaa toisilleen kunniotusta, koska he ovat toistensa lähteitä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, kuka on molempien lähde ja Luoja: Jumala.

Jakeissa 11:11-12 on useita asioita, jotka rajaavat pois naisen alistumisen miestä kohtaan:

  • Herrassa ei ole eroa miehessä ja naisessa (11:11).
  • Mies on naisen lähde luomisessa, mutta kaikki on Jumalasta. Mies ei ole millään tavalla aktiivinen naisen luomisessa. Kaiken takana on Jumala. 
  • Miehet ovat synnytyksen kautta lähtöisin naisesta. Tämä tasaa sen, että nainen on luomisessa lähtöisin miehestä. 
  • Mies tarvitsee naista siinä kuin nainen tarvitsee miestä (11:12). Nainen ja mies yhdessä ovat seksuaalisessa mielessä yhteensopivat. 

(Payne 2009, 189-98.)

 

11:13-15 Luonnollinen peruste sille, miksi ei saa käyttää hiustyyliä, joka symboloi seksuaalista vapautta

 

Jae 13 osoittaa, että Paavali olettaa seurakuntalaisten olevan samaa mieltä: naisten vapaat hiukset ovat häpeäksi. Jae 13 ei olisi looginen, ellei Paavali olettaisi seurakunnan olevan samaa mieltä asiasta.

”Eikä itse luontokin opeta, että miehelle pitkät hiukset ovat häpeäksi?” Paavali esittelee viimeisen perustelunsa. Plutharkoksen (45-125 jKr.) mukaan kreikkalaisilla miehillä oli lyhyet hiukset. Sama tapa oli Pliniuksen mukaan roomalaisilla. Hänen mukaansa Aleksanteri Suuren ajasta (300 eKr.) aina toiselle vuosisadalla jKr. saakka miehet pitivät hiuksensa lyhyinä. Samanlainen tapa näytti olevan myös juutalaisilla (Hes. 44:20). Juutalaismiesten lyhyisiin hiuksiin on viittauksia myös rabbiinisissa lähteissä. 

Paavalin viittaus luontoon näyttää tarkoittavan yksinkertaisesti sitä, että ”näin asiat ovat”.  Paavali yrittää sanoa, että kaikki olivat samaa mieltä siitä, että miehellä tulee olla lyhyet hiukset. 

Jae 15 osoittaa lopullisesti, että Paavali ei ole opettamassa naisten pään hunnuttamisesta. Hän sanoo selvästi, että naiselle hiukset toimivat ikään kuin huntuna. Hiukset täytyy olla kampauksena pään päällä, ne ei saa roikkua vapaana. (Payne 2009, 199-206; Fee 1987, 527.)

 

11:16 Jumalan seurakunnilla ei ole sellaista tapaa, että viestitettäisiin seksuaalisesta vapaudesta hiustyylien kautta

 

”Jumalan seurakunnilla ei ole sellaista tapaa”. Paavali sanoo tässä kirjeessä useasti ”jos joku luulee olevansa” (3:18; 8:2; 14:37). Paavali ehkä tarkoittaa ”meillä” ja ”Jumalan seurakunnalla” samaa asiaa: ”Meillä, Jumalan seurakunnilla ei ole sellaista tapaa”. Seurakunnissa naiset eivät päästäneet hiuksiaan vapaaksi jumalanpalveluksessa. Tämä on kirjeessä kolmas kerta kun Paavali yrittää korjata korinttilaisten käytöstä vetoamalla muiden seurakuntien toimintatapaan (4:17; 7:17). (Fee 1987, 530.) 

 

Loppupohdintoja 

Miehen pitkät hiukset viestittivät homoseksuaalisuudesta ja naisen vapaana olevat hiukset seksuaalisesta vapaamielisyydestä. Tällaista toimintaa harjoitettiin Dionysios-kultissa, joka vaikutti Korinttissa. Molemmat väheksyivät miehen ja naisen välistä avioliittoa. Miesten piti kunnioittaa lähdettään, Kristusta, eikä pitää naismaisia hiuksia. Naisen piti harjoittaa auktoriteettia päänsä päällä ja sitoa hiukset kiinni kampaukseksi. Näin hän kunnioitti miestä, joka oli luomisessa hänen lähteensä. Paavalin huipennus on se, että Herrassa ei ole eroa miehellä ja naisella. Molemmat saavat rukoilla ja profetoida seurakunnassa, mutta se tulee tehdä asiallisesti. Uskovien tekemiset ei saa asettaa avioliittoa ja Jumalan luomistyötä häpeään. 

Paavali osoittaa miehen pitkien hiuksien häpeällisyyden (11:4) ja naisten vapaana liehuvien hiusten häpeällisyyden (11:5-6). Sitten hän antaa teologisen syyn, miksi mies ei saa käyttää naismaista kampausta (11:7-9) ja miksi naisen on pidettävä hiukset pään päällä kampauksena (11:10). Jakeissa 11:11-12 hän siirtyy tärkeään huomioon ja toteaa, että Herrassa ei ole eroa miehellä ja naisella. Koska molemmat ovat lopulta lähtöisin Jumalasta, he ovat kaikessa tasaveroisia. Jakeessa 11:13 Paavali olettaa, että korinttilaiset ovat samaa mieltä siitä, että nainen ei voi profetoida hiukset auki. Asiat ovat luonnollisesti (heidän kulttuurissaan) niin, että miehille ei sovi pitkät hiukset, siinä kun naiselle ne ovat kunniaksi. Seurakunnilla ei ole sellaista tapaa, että naiset käyttäytyisivät tällä tavoin. Niinpä tämä kohta voidaan kääntää seuraavalla tavalla (Payne 2009, 212-13):

 

2. Kiitän teitä siitä, että olette pitäneet kiinni antamistani traditioista. 3. Mutta haluan teidän kuitenkin tietävän, että jokaisen miehen lähde on Kristus, jokaisen naisen lähde on Adam [mies], ja Kristuksen lähde on Jumala. 4. Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi, ja jolla on pitkät naismaiset hiukset roikkumassa vapaana, häpäisee itsensä. 5. Ja jokainen nainen, joka profetoi tai rukoilee hiukset auki, häpäisee itsensä. Samallahan hän voisi ajaa hiukset kokonaan pois [joka oli rangaistus aviorikoksesta]. 6. Ellei nainen sido hiuksiaan pään päälle kampaukseksi, leikkautakoon hiuksensa. Mutta jos kerran naiselle on häpeäksi leikkauttaa hiuksensa, laittakoon hiukset kiinni kampaukseksi. 7. Miehen ei pidä kasvattaa naismaisia hiuksia, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia [ja siksi hänen tulee elää Jumalan luomissuunnitelman mukaisesti]. Nainen, ei toinen mies, on miehen ilo ja ylpeyden aihe. 8. Sillä mies ei tullut naisesta, vaan nainen miehestä [hänen seksuaaliseksi kumppanikseen]. 9. Eikä miestä luotu naista varten, vaan nainen miestä varten [hänen seksuaaliseksi kumppanikseen]. 10. Tämän vuoksi naisen tulee pitää hiuksensa kontrollissa ja pitää ne kiinni enkeleiden vuoksi [jotka ovat mukana jumalanpalveluksessa]. 11. Kuitenkin, tärkein asia on se, että Herrassa ei ole eroa miehellä eikä naisella [seurakunnan toiminnassa ei ole mitään eroa sillä, oletko mies vai nainen]. 12. Sillä kuten nainen on lähtöisin miehestä, niin myös mies on syntyisin naisesta [niinpä miehellä ei ole mitään erikoisoikeuksia]. Mutta kaikki tämä [mies ja nainen] on Jumalasta. 13. Päättäkää itse: onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa hiukset auki? 14. Eikö arkikokemuskin osoita, että miehelle pitkät hiukset ovat häpeäksi, 15. mutta jos naisella on pitkät hiukset, ne ovat hänelle kunniaksi. Näin siksi, että pitkät hiukset on annettu hänelle hunnuksi. 16. Jos joku kuitenkin haluaa olla eri mieltä [käyttämällä hiustyyliä, joka viestittää seksuaalisesta vapaamielisyydestä] niin tietäköön, ettei Jumalan seurakunnilla ole sellaista tapaa [että miehillä on pitkät naismaiset hiukset ja naiset pitävät hiuksiaan auki]. 

 

Mitä tekemistä kohdalla on meidän kanssa?

Raamatun tutkija joutuu painimaan kahdella kentällä: eksegetiikassa ja hermeneutiikassa. Eksegetiikka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että me yritämme löytää tekstin alkuperäisen merkityksen (mitä Paavali tällä asialla tarkoitti). Hermeneutiikka tarkoittaa sitä, että me joudumme miettiä, miten tämä asia soveltuu meihin (mikä on tekstin takana oleva periaate, joka soveltuu myös meihin)? Jos ensimmäisellä vuosisadalla miesten pitkät hiukset liitettiin homouteen, näin ei ole meidän kulttuurissa. Naiset eivät myöskään käyttäydy häpeällisesti jos he kulkevat hiukset auki julkisella paikalla. Seurakuntalaisten ei tule pukeutua tavalla, joka heidän kultturissaan liittyy symbolisesti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, eikä tavalla, joka viestittää holtittomasta seksuaalisuudesta. 

Tekstistä nousi esiin eräs tärkeä asia, johon lukijat harvoin kiinnittävät huomiota. Paavali nimittäin kiittää seurakuntaa siitä, että korinttilaiset ovat pitäneet kiinni traditioista, jonka mukaan miehet ja naiset saavat palvella jumalanpalveluksessa tasaveroisesti. Kristus on palauttanut luomisessa asetetun täydellisen tasavertaisuuden miehen ja naisen välille. Tämä on Paavalin perusteologiaa, jonka valossa hankalat kohdat (kuten 1. Timoteuskirjeessä) pitää tulkita. 

Meidän täytyy oppia enemmän ja enemmän arvostamaan omaa ja vastakkaista sukupuolta. Mies ja nainen tarvitsevat toisiaan. Tämä tulee näkyä ensinnäkin perheissä. Avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio. Toiseksi se täytyy näkyä seurakunnassa. Sekä miehillä että naisilla täytyy olla samat mahdollisuudet päästä tekemään seurakunnassa eri asioita. Johtamisesta alkaen.

 

 

D. HERRAN EHTOOLLISEN VÄÄRINKÄYTTÖ (11:17-34)

 

Rakenne:

 

  1. Ongelma — Köyhien sortaminen (11:17-22)
  2. Ongelma — Herran loukkaaminen (11:23-26)
  3. Vastaus — Ymmärtäkää seurakuntaruumiin merkitys (11:27-32)
  4. Vastaus — Ottakaa kaikki mukaan pitopöytään (11:33-34)

 

 

Paavali on kuullut tästä asiasta suullisesti, todennäköisesti Kloen perhekunnalta. Hän on kuitenkin sijoittanut aiheen ”vastaus kirjeeseen -osioon”, koska näissä luvuissa Paavali käsittelee jumalanpalveluskäytäntöjä. 

Paavali siirtyy nyt toiseen väärinkäytökseen jumalanpalveluksia koskien. Ehtoollinen pitäisi olla yhteyden syvin symboli, mutta nyt seurakunta on jakautunut rikkaiden ja köyhien osalta. Suurin ongelma on kyöhien ja heikompien sortaminen (ks. 11:22, 33-34). Tekstiä lukiessa on muistettava, että alkuseurakunnan aikana kristityt viettivät ehtoollista normaalin aterian yhteydessä (tähän viittaa myös Ap.t. 2:46; 20:7-12; Juudas 12). 

Tulkinnan kannalta on tärkeä huomata, että seurakunta kokoontui nauttimaan ehtoollista juuri rikkaiden seurakuntalaisten kotiin. On todennäköistä, että talon omistajat toimivat tilaisuuksien johtajina. Arkeologisten kaivausten perusteella voidaan sanoa, että näiden talojen ”keittiöön” mahtui maksimissaan 10 henkilöä. Tästä syystä suurin osa joutui syömään talon suuremmassa osassa, johon mahtui 30-50 henkilöä. Ongelma, johon Paavali vastaa, on se, että rikkaat talonomistajat pyysivät rikkaat kaverinsa mukaan keittiöön vip-kesteille, samalla kun köyhemmät seurakuntalaiset joutuivat jäämään talon suurempaan osaan yksikseen. Jae 21 viittaa siihen, että rikkailla oli omat (paremmat) ruuat syötävänä, köyhät taas joutuivat tyytymään vähempään. Rikkaat olivat siis hajottamassa seurakunnan yhteyttä omilla vip-kesteillään. Näin tehdessään he toimivat evankeliumin vastaisesti. (Ks. myös Wright 2004a, 146.)

Tällainen tilanne johti automaattisesti Herran kiusaamiseen. Ehtoollisleipä nimittäin edustaa tai symboloi Jeesuksen ristiinnaulittua ruumista, joka on uuden liiton perusta. Tämän uhrin perusteella seurakunta on yksi. Rikkaiden on alettava kunnioittaa tätä ykseyttä ja muutettava käytöstään.

 

Paavali käsittelee aihetta kiastisen rakenteen avulla seuraavasti:

 

A Jakeet 17-22 — Ongelma: Rikkaat sortavat köyhiä ehtoollisella

     B Jakeet 23-26 — Muistutus: Ehtoollistraditiosta muistuttaminen. Se on Herran ateria ja   sen välityksellä julistetaan Herran kuolemaa.

     B’ Jakeet 27-32 — Vastaus edellisiin jakeisiin: Ottakaa huomioon seurakunnan ykseys!

A’ jakeet 33-34 — Johtopäätös: Vastaus jakeisiin 17-22, jokaisen tulee saada osallistua ehtoolliselle tasaveroisesti

 

 

1. Ongelma — Köyhien sortaminen (11:17-22)

 

Näissä jakeissa Paavali kuvaa seurakunnan ongelman: rikkaat ovat sortamassa köyhiä. 

 

Jae 11:17 

Jakeessa 11:2 Paavali kiitti seurakuntaa siitä, että he ovat pitäneet käytössä hänen antamansa traditiot. Nyt hän kuitenkin kiinnittää katseensa heidän käytökseen ehtoollistilanteessa; siinä ei ole mitään kiitettävää. Verbi ”yhteenkokoontua” esiintyy jakeissa 17-22 ja 33-34 viisi kertaa. On siis selvää mikä on Paavalin huolenaihe. Seurakunta ei kuitenkaan saa kokoontua kokoontumisen vuoksi, vaan kokoontumisissa täytyy näkyä evankeliumin tuoma muutos. Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, ei kreikkalaista eikä juutalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei rikasta eikä köyhää. 

 

Jakeet 11:18-19

Seurakunnan keskuudessa on puolueita, kreik. σχίσμα (skisma) (ks. jae 1:10). Tässä luvussa nämä puolueet tarkoittavat kuitenkin eri asioita kuin luvuissa 1-4. Alkuluvuissa ongelmana oli se, että seurakunta oli jakautunut eri lahkoihin koskien eri opettajia (Paavali, Apollos, Pietari, Jeesus). Tässä luvussa ongelma on kuitenkin sosiaalinen.  

Jae 19 näyttää olevan hankalasti sovitettavissa siihen, mitä Paavali on puolueista puhunut. Miksi Paavali sanoo, että korinttilaisten keskuudessa täytyy olla puolueita? Tähän on kaksi mahdollista vastausta. 

  1. Paavalin lause on silkkaa ironiaa. Koska korinttilaisten seurakunta on monella lailla sekaisin, Paavali toteaa, että on täysin ymmärrettävää, että heillä on puolueita myös ehtoollishetkessä! Paavali siis sanoisi: ”totta kai teidän keskuudessanne on puolueita, koska seurakunta on muutenkin sekaisin!” (Näin Wright 2004a, 144-45)
  2. Puolueet itsessään eivät ole hyvä asia, mutta ne laittavat uskovat valinnan paikalle: onko minun käytökseni oikein? Jae 11:28 tukisi tätä tulkintaa (”tutki itseäsi”). Jumala testaa ja koettelee omiaan tällaisen tilanteen kautta. Tämän tulkinnan mukaan Paavali toteaa jo nyt, että korinttilaisten ongelma ei ole pelkästään sosiaalinen. Pelissä on paljon enemmän. (Fee)

 

Jakeet 11:20-21

Seurakunta on kyllä maantieteellisesti samassa paikassa, mutta heidän kokoontumisensa ei ole Herran aterian viettämistä. Suomenkieliset lukijat eivät tekstin perusteella pääse näkemään erästä tärkeää asiaa. Koko taustatilanteen selvittäminen on melko riippuvainen kahden kreikankielisen sanan kääntämisessä. Toinen näistä sanoista on jakeessa 21, toinen jakeessa 33. 

Kun Paavali sanoo, että ”kukin nauttii omia ruokiaan”, jakeen taustalla on sana προλαμβάνω. Se, mitä tämä sana tarkoittaa, jakaa tutkijat kahteen leiriin:

  1. Jotkut tulkitsevat sanan tarkoittavan etukäteen syömistä (painottavat sanan προλαμβάνω etuliitettä). Tämä tarkoittaisi sitä, että rikkailla oli ensin omat ruokakestit, johon köyhillä ei ollut pääsyä, jonka jälkeen kaikki pääsivät osallistumaan itse ehtoollisaineiden viettoon. Tämä porukka kääntää jakeen 33 kehotuksen sanoilla ”odottakaa toisianne”. Ei ole kuitenkaan todisteita, että tämä kreikankielen sana tarkoittaisi välttämättä etukäteen syömistä. Se voi yhtä hyvin tarkoittaa ”ahmimista”.
  2. Jotkut ovat ehdottaneet (mm. Bruce Winter), että nämä rikkaiden ruokakestit olivat meneillään samaan aikaan, kun köyhät olivat sisällä talossa. Köyhiä ei vain otettu mukaan rikkaiden ruokailuun. Sanan προλαμβάνω etuliite tarkoittaisi sitä, että rikkaat ahmivat omia ruokiaan köyhien katsellessa sivusta.  Tämä porukka kääntää jakeen 33 kehtouksen sanoilla ”ottakaa kaikki mukaan” tai ”toivottakaa kaikki tervetulleeksi”. Itse pitäydyn tässä tulkinnassa. Se ottaa paremmin huomioon sen taustatilanteen, että rikkailla oli varaa ruokaan viljakadon aikana ja vähäosaiset jäivät heidän säälinsä armoille.

 

Ongelma on siis siinä, että ateria, joka pitäisi keskittyä Herran muistamiseen, on muuttunut rikkaiden itsekkääksi vip-ruokailuksi. Itse ehtoollinen pidettiin tämän ruokailun jälkeen ja siihen seurakunnan köyhät toivotettiin tervetulleeksi. Tässä vaiheessa köyhät olivat nälissään, rikkaat taas olivat maha täynnä ja juovuksissa. Hyväosaiset olivat myös unohtaneet erään tärkeän asian: ehtoollisen todlelinen kestittäjä on Herra, ei talon omistaja. Typerällä käyttäytymisellä talon omistaja sai aikaan tilanteen, jossa ateriaa ei enää voinut kutsua Herran ateriaksi. 

Jakeet 20-21 ovat Thiseltonin (2000, 860-61) mukaan oiva esimerkki siitä miten historiantutkimus ja arkeologiset löydöt voivat muuttaa Uuden testamentin jakeiden tulkintaa radikaalilla tavalla. Kaivausten perusteella tiedetään millainen tilanne aiheutti korinttilaisten ehtoolliskäytöksessä ongelmia. Alla olevassa kuvasa (jonka olen katkaissut) näkyy kaksi tärkeää huonetta: atrium ja triclinium. Atrium toimii ns. aulana ja triclinium erityisenä huoneena, sohvilla varustettuna. Tämä vip-huone oli noin 5,5m x 7,7m kokoinen eli noin 40m2. Siellä mahtui olemaan noin yhdeksän henkilöä. Aula oli taas suurempi ja hieman epämukavammassa asennossa (seisaaltaan) siellä olisi voinut olla 30-40 henkilöä. Ongelma näiden jakeiden taustalla on vip-huoneessa erityiskestejä pitävät hyväosaiset seurakuntalaiset. Muu seurakunta, vähäosaiset, jäivät näiden kestien ulkopuolelle. Thiseltonin mukaan kaikki kommentaarit ovat ottaneet tämän tulkinnan jakeiden avaimeksi 1980-luvun jälkeen.

 

Jae 11:22

Jakeen alku on hankala suomentaa niin, että Paavalin tunteet tulisivat esiin. Hänen lauseensa on retorinen ja voidaan tulkita seuraavasti: ”Eihän ole niin, ettei teillä ole omia koteja, jossa voitte syödä ja juoda? Teidän on siis aivan pakko pitää vip-aterianne juuri silloin, kun seurakunta kokoontuu nauttimaan Herran ehtoollista?” Tällaisella toiminnalla rikkaat halveksivat Jumalan seurakuntaa ja häpäisivät köyhiä. Näin he rikkoivat evankeliumin ydintä vastaan. Seurakunta ei ole ansainnut kiitosta.

Rikkaat olivat tottuneet tällaiseen elämäntapaan. Siitä oli tullut heidän elämäänsä normi. Jumalan seurakunnassa tällaista käytöstä ei kuitenkaan voida hyväksyä, koska evankeliumi kaataa kaikki ihmisten tekemät raja-aidat. Sitä paitsi Herran ehtoollisen tarkoitus ei ole koskaan ollut ”syö niin paljon kuin jaksat”. Se on muistoateria. Korinttilaisia on syytä muistuttaa siitä, miten Jeesus kuvasi ehtoollista.

 

 

2. Ongelma — Herran loukkaaminen (11:23-26)

 

Paavali on välittänyt korinttilaisille ehtoollistradition, mutta kuten todettu, heidän kokoontumisensa ei ole Herran ehtoollisen viettämistä.

Feen mukaan ehtoollistraditio kulki seurakunnissa kahdessa eri muodossa. Ensimmäinen muoto on Matteus-Markus —tyylinen, toinen muoto on Luukas-Paavali —tyylinen. Kertomukset eivät ole mitenkään ristiriitaisia keskenään, ne vain painottavat hiukan eri asioita. Esimerkiksi muistamis-teema on vahvasti esille juuri Luukkaalla ja Paavalilla. 

Paavali lainaa ehtoollisen asetussanoja korostaakseen ehtoollisen merkitystä ja luonnetta. Tämän seurakunnan rikkaat olivat unohtaneet.

  

Jakeet 11:23-26

 

Termit ”vastaanottaa”, kreik. παραλαμβάνω (paralambanoo) ja ”antaa”, kreik. παραδίδωμι (paradidoomi) ovat teknisiä rabbiinisia termejä, joita juutalaiset käyttivät siirtäessään eteenpäin tärkeitä virallisia traditioita. ”Olen saanut Herralta” tarkoittaa, että tämä traditio palautuu takaisin Jeesukseen itseensä: Paavali tietää, että Jeesus lausui nämä sanat henkilökohtaisesti opetuslapsilleen (ks. Gerhardsson 1979,35-36). Näistä asetussanoista ja niiden eroavaisuuksista on kirjoitettu paljon, mutta tässä riittää todettavan, että Jeesus antoi aterialle uuden tulkinnan: leipä edustaa Jeesuksen ruumista, viini hänen vertaan.

Tässä versiossa painopiste on muistamisessa. Korinttilaisten fiaskomainen käytös johti siihen, että ehtoollinen ei enää ollut Jeesuksen uhrikuoleman muistelemista. 

Malja on symboli uudesta liitosta, jonka profeetat olivat useasti profetoineet (Jer. 31:31). Vanha liitto on kumoutunut, uusi on tullut tilalle. 

Jae 26 on tärkeä. Ehtoollinen on vahva muistutus ja viesti siitä, mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme. Korinttilaisten käytös oli kuitenkin täysin vastakkainen sille, mitä Jeesus halusi saada aikaan. Jeesuksen ristinkuolema on perusta, jonka vuoksi kaikki ihmisten tekemät raja-aidat kaatuvat. Nyt rikkaat seurakuntalaiset pystyttivät uudestaan näitä raja-aitoja. 

Tässä jakeessa Paavali ottaa vielä kantaa lopunaikoihin. Jeesuksen kuolema merkitsi historian viimeisen lehden kääntämistä. Siksi ehtoollinen on muistutus myös siitä, että Jeesus on tulossa takaisin.

 

3. Vastaus — Ymmärtäkää seurakuntaruumiin merkitys (11:27-32)

 

Tässä jaksossa Paavali soveltaa jakeiden 23-26 pointtia. Ikävä kyllä näitä sanoja on luettu monien seurakuntien ehtoollishetkessä ja monet kuulijat (jotka eivät ole perillä seurakunnan taustalla vaikuttaneista ongelmista) ovat tulleet väärällä tavalla pelokkaaksi.Joka tapauksessa, näiden jakeiden tulkinta voi tulla monelle yllätyksenä.

(Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos seurakunta käyttää näitä jakeita ehtoollisasetussanoinaan, lukijan tulisi rajata lukemansa vain jakeisiin 23-25. Jae 26 ei pidä enää sisällään alkuperäisiä ehtoollisasetussanoja, vaan Paavalin tulkintaa näistä asetussanoista, puhumattakaan jakeista 27-29, jotka on osoitettu nimenomaan korinttilaisten sekavaan tilanteeseen. Selvyyden vuoksi olisi ehkä parempi lukea ehtoollisasetussanat suoraan evankeliumeista. )

 

Jae 11:27

”Joka siis kelvottomasti…”. Paavali sitoo tämän opetuksen edellisiin jakeisiin. Paavali palaa nyt myös jakeiden 20-22 sisältöön. Kelvottomasti syöminen ja juominen viittaa erityisesti rikkaiden omahyväiseen ja rikkovaan käytökseen. Kelvottomasti syöminen ja juominen liittyy siis siihen, että ehtoollisen nauttija on rikkonut seurakunnan ykseyden omalla käytöksellään. Tästä syytä hän on myös halveksinut Herran ristinkuolemaa. Siksi Paavali sanoo vakavat sanat: ”joka käyttäytyy tällä tavalla, on syyllinen Herran kuolemaan”. Seurakunnan rikkaiden käytös on täydellinen vastakohta sille, mikä oli Jeesuksen ristinkuoleman merkitys. Rikkaiden toiminta on rienaavaa ja epäpyhää. 

 

Jae 11:28 

Tämä jae on saanut monet ehtoolliselle osallistujat käymään uudelleen läpi omia epäonnistumisiaan ja syntejään. Jos meidän todella täytyisi olla riittävän hyviä päästäksemme mukaan ehtoolliselle, kukaan meistä ei olisi koskaan oikeutettu nauttimaan sitä. Tästä syystä tämä jae pitää lukea oikeassa asiayhteydessä. Myöhemmin Paavali toteaa, että viimeisenä päivänä Jumala tulee arvioimaan meidän elämämme. Tähän liittyen korinttilaiset ovat jo nyt saaneet osakseen Jumalan tuomioita ja monia ikäviä asioita on tapahtunut. Siksi heidän täytyy arvioida käytöstään juuri nyt. Varsinkin rikkaiden korinttilaisten tulee uudelleenarvioida käytöstään köyhiä kohtaan. Tämä jae toimii pikemminkin kehotuksena palata takaisin oikeaan käytökseen, sellaiseen, joka ottaa muut uskovat tasaveroisesti huomioon Herran aterialla. 

 

Jae 11:29 

Tämä jae antaa valoa edelliseen jakeeseen. Jaetta on hyvä arvioida ensin eri käännösten pohjalta:

  • ”Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.” (38-käännös)
  • ”Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.” (92-käännös)
  • ”Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo itselleen tuomion.” (RK-käännös)

 

Kaikkien käännösten mukaan Paavali puhuu Herran ruumiista eli ehtoollisaineista. Näin ollen tätä jaetta on luettu ajatuksella: ”ehtoollisaineet on erotettava muusta syömisestä ja juomisesta, tai muuten tulee tuomio”. Tämä ei kuitenkaan ole Paavalin tarkoitus. Paavalin painopiste ei ole ehtoollisaineissa, vaan seurakunnassa.

Suomalaiset käännökset seuraavat sellaisia kreikankielisiä käsikirjoituksia, joihin on myöhemmin kopioitsijoiden toimesta lisätty sanat "kelvottomasti" ja ”Herran [ruumis]”. Feen mukaan jae tulisi kääntää: ”joka syö ja juo ottamatta huomioon ruumista [seurakunnan ykseyttä], syö ja juo itselleen tuomion”. Tämä käännös sopii täydellisesti siihen ongelmaan, jota Paavali on käsittelemässä. Rikkaiden tulee ottaa kyöhät tasaveroisesti huomioon, koska seurakuntaruumis on yksi.

Jakeessa on teknisiä ongelmia ja suosittelen lukijaa sukeltamaan jakeeseen tarkemmin toisesta kirjoituksestani.

 

Jae 11:30 

”Tästä syystä [ettette ole ottaneet huomioon seurakunnan ykseyttä] joukossanne on paljon heikkoja ja sairaita, ja monet ovat nukkuneet pois.” Tämä on kinkkinen jae. Kysymys kuuluu: ovatko nämä seuraukset peräisin (a) ehtoollisen väärinkäytöstä vai (b) siitä, että rikkaat eivät ole ottaneet huomioon seurakunnan ykseyttä, eivätkä täten ole auttaneet köyhiä siskoja ja veljiä, jonka seurauksena osa heistä on sairaana tai nukkunut pois?

 

Jakeet 11:31-32

Jos seurakuntalaiset olisivat tutkineet itseään eli ottaneet huomioon seurakunnan ykseyden, edellä mainittuja asioita ei olisi tapahtunut. Jae 32 ei jätä tulkinnanvaraa. Paavalin mukaan seurakunta on joutunut Herran tuomion alaiseksi. Tämä tuomio ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskovat olisivat menettäneet lopullisen pelastuksen. Päinvastoin, tällaisen tuomion tarkoitus on se, ettei meitä tuomitaisi maailman kanssa kadotukseen.

 

4. Vastaus — Ottakaa kaikki mukaan pitopöytään (11:33-34)

 

Paavali on antanut syvällisen teologisen opetuksen ehtoollista koskien. Hän päättää tämän aiheen todella käytännöllisellä ohjeella. Kun seurakunta viettää Herran ehtoollista, kaikki tulee toivottaa tervetulleeksi tasavertaisesti. Vip-ateriat kuuluvat yksityisesti kunkin kotiin, ei Herran ehtoolliselle. Kuten johdannossa todettiin, nämä jakeet vastaavat jakeiden 17-22 ongelmaan. 

 

Jae 11:33

Kuten totesin jakeen 21 selityksessä, jae 33 on kiinteästi yhteydessä jakeessa 21 esiintyvään sanaan. Tämän jakeen sana ἐκδέχομαι (ekdekhomai) on hankalasti käännettävissä. Kaikki suomenkieliset käännökset kääntävät sen ajatuksella ”odottakaa toisianne”. Tällainen käännös olettaa jakeen 21 kohdalla, että sana προλαμβάνω tarkoittaa etukäteen syömistä (vaihtoehto 1). Tässä rautalangasta jakeen 21 ja 33 välinen yhteys:

 

  1. Jos jakeen 21 sana tarkoittaa etukäteen syömistä, silloin rikkaat söivät vip-aterioitaan ennen kuin köyhät ehtivät paikalle. Tällöin jakeen 33 sana ἐκδέχομαι tulisi kääntää ”odottakaa”. 
  2. Jos jakeen 21 sana tarkoittaa ahmimista, eli köyhät olivat jo mukana pidoissa, silloin jakeen 33 sana ἐκδέχομαι tulisi kääntää ”ottakaa mukaan” tai ”toivottakaa tervetulleeksi”.

 

Fee, Wright (2004a, 151) ja Winter (1989, 102) suosivat vaihtoehtoa (2). Paavali antaa ohjeen, jonka mukaan rikkaiden tulee osoittaa vieraanvaraisuutta ja ottaa köyhemmät mukaan aterialle. Tämä tulkinta ratkaisee myös jakeen 21 ongelman, jonka mukaan köyhät joutuvat olla nälissään.

 

Jae 11:34

Tämä jae on osoitettu seurakunnan hyväosaisille. Jos rikkaat haluavat pitää omia pitojaan, se tulee tapahtua muulloin kuin seurakunnan kokouksessa. Tämän väärän käytöksen seurauksena Herran ehtoollisen merkitys oli raiskattu. Tähän tilanteeseen liittyi myös seurakunnan kokemat tuomiot. 

Ikävä kyllä me emme tiedä mitä Paavali tarkoittaa ”muilla asioilla” joihin hän tulee puuttumaan palatessaan.  

Seuraavissa luvuissa Paavali siirtyy käsittelemään hengellisiä armolahjoja. Ei ole sattumaa, että niistä opettaessaan hän aluksi painottaa vahvasti seurakunnan ykseyttä. 

(Fee 1987, 531-69. Ehtoollisen historiallisuudesta Jeesuksen elämässä ks. Bock 2012, luku 10.)

 

Ehtoollisen suuri merkitys

Olemme nyt käyneet läpi korinttilaisten väärinkäytöstä ehtoollishetkissä. Haluan kuitenkin lopuksi luoda konkreettisen kuvan itse ehtoollisen arvosta ja siitä mitä se merkitsee. Nauttiessamme ehtoollista me saamme viestin lunastuksemme suunnattomasta hinnasta, siitä kuinka paljon meidän on täytynyt merkitä Jumalalle. Hän meni aina ristille saakka lunastaakseen meidät vapaiksi. Alister McGrath, aikamme yksi suurimpia teologeja, kertoo koskettavan kertomuksen, jonka avulla hän korostaa ehtoollisaineiden merkitystä:

Tätini kuoli jokin aika sitten lähes 80-vuotiaana. Hän ei ollut koskaan ollut naimisissa. Selvitellessämme hänen tavaroitaan vastaamme tuli nuoren miehen ajansyömä valokuva. Kävi ilmi, että tätini oli nuorena tyttönä rakastunut, mutta että tarina oli päättynyt onnettomasti. Tätini ei rakastanut koskaan ketään toista ja säilytti koko lopunikänsä valokuvaa miehestä, jota oli rakastanut. Miksi? Osaksi muistutuksena itselleen siitä, että joku oli kerran rakastanut häntä. Vanhetessaan hän tiesi, että hänen voisi olla vaikeata uskoa enää olleensa jossain elämänsa vaiheessa tärkeä jollekulle. Kaikki olisi voinut tuntua unelta, mielikuvitukselta, minkä hän oli itse keksinyt vanhoilla päivillään lohduksi hupeneville vuosille. Mutta valokuva puhui toista. Se oli muistutuksena, ettei kaikki ollut keksittyä. Joskus hän oli todella rakastanut ja saanut vastarakkautta. Valokuva oli ainut kiinnekohta maailmaan, jossa häntä oli arvostettu.

Ehtoollisen leipä ja viini ovat kuin tuo valokuva. Ne vakuuttavat meille, että on  todella tapahtunut jotain sellaista mikä näyttää liian hyvältä todeksi - sellaista, jonka voisimme epäillä keksineemme itse. Ne muistuttavat siitä päivästä menneisyydessä, jona Jumalan poika antoi itsensä puolestamme, ja vakuuttavat, että syntisyydestä huolimatta olemme tärkeitä Jumalalle. Ne puhuvat siitä kallisarvoisen historian hetkestä, jolloin rakkaus sai uuden merkityksen ja syvyyden. Ne kutsuvat meitä vakuuttumaan Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan. (McGrath 1998, 98-99.)

 

 

E. HENGELLISET LAHJAT JA HENGELLISET IHMISET (12:1-14:40) 

 

Rakenne:

 

1. Kriteeri — Jeesus on Herra (12:1-3)

2. Monimuotoisuuden tarve (12:4-31)

    a. Jumalassa on monimuotoisuus, joten lahjat ovat moninaiset (12:4-11)

    b. Ruumis — monimuotoinen, mutta yksi (12:12-14)

    c. Vertauskuvan kahdenlainen sovellus (12:15-26)

    d. Vielä kerran — Monimuotoisuuden tarve (12:27-31)

 

Luvuissa 8-10 Paavali kielsi korinttilaisia osallistumasta epäjumalanpalvelukseen. Luvusta 11 eteenpäin Paavali alkaa käsitellä kolmea jumalanpalveluksissa ilmennyttä ongelmaa. Ensimmäinen näistä kosketti miesten ja naisten pään peittämistä (11:2-16) ja toinen kosketti ehtoollisen väärinkäyttöä (11:17-34). Kolmas ongelma Korinttin jumalanpalveluksessa liittyy armolahjoihin, tarkemmin sanottuna kielilläpuhumisen lahjan väärinkäyttöön. Tämä kolmas jakso on siinä mielessä tärkeä, että siinä tulee vahvasti esiin korinttilaisten ja Paavalin erimielisyys koskien hengellisenä elämistä. Miten todella hengellisen ihmisen tulisi elää? 

Paavali on kuullut tästä ongelmasta korinttilaisten kirjeestä (περὶ δὲ jakeessa 12:1). Luvusta 12 lukija saa helposti sen käsityksen, että korinttilaiset ovat kysyneet Paavalilta hengellistä lahjoista. Luku 14 kuitenkin osoittaa, että Paavalin ote on nimenomaan korjaava, ei (uusista asioista) opettava. 

Itse pääongelma näyttää olevan selkeä: kielilläpuhumisen lahjan väärinkäyttö. Juuri tämä lahja esiintyy kaikissa Paavalin mainitsemissa lahja-ryhmissä (12:8-10, 28, 29-30; 13:1-3, 8; 14:6, 26). Lisäksi ongelma tähän lahjaan liittyen tulee esiin varsinkin luvussa 14. Jakeissa 14:1-25 Paavali vertaa kielilläpuhumista profetoimiseen. Paavalin päähuolenaihe näyttää olevan se, että jumalanpalveluksessa kaikki täytyy olla ymmärrettävää. Ainoastaan ymmärrettävä puhe rakentaa uskovia (1-19) ja vain ymmärrettävä puhe voi johtaa ei-uskovan kääntymykseen (20-25). Jakeissa 26-40 Paavali painottaa järjestystä seurakunnan jumalanpalveluksessa. Hän antaa ohjeita varsinkin kielilläpuhumisen lahjaa koskien. Meillä on siis melko hyvä käsitys lukujen 12-14 taustalla vaikuttaneesta tilanteesta.  

Vaikeampi kysymys on se, että mistä tällainen käsitys on saanut alkunsa. Olemme jo huomanneet, että korinttilaisilla on ylikorostunut eskatologinen näkemys. Paavali on läpi kirjeen painottanut sitä, että Jeesus ei ole vielä palannut takaisin ja uusi aika ei ole vielä täydellisesti murtautunut esiin. Jae 13:1 näyttää antavan tähän kysymykseen lisävaloa. Kielilläpuhuminen tulkitaan enkeleiden kieleksi. Jakeista 7:1-7 kävi ilmi, että korinttilaiset naiset ajattelivat olevansa enkeleiden kaltaisia, joten he kieltäytyivät sillä perusteella seksielämästä avioliitossa. Osa korinttilaisista ajattelee, että he eivät tarvitse uutta ruumista tulevassa maailmanajassa (15:1-58).

Näyttää siltä, että kielilläpuhuminen oli heille tärkeä todiste sen puolesta, että he ovat muuttuneet enkeleiden kaltaisiksi. Siksi tämän lahjan ympärille nousi paljon ongelmia. 

Paavalilla on erilainen näkemys siitä, mitä on olla hengellinen. Vaikka uusi maailmanaika on jo tullut ja uskovat on siirretty siihen, se ei tarkoita sitä, että elämä olisi jotenkin irrallaan mallisista asioista ja kärsimyksistä (2:1-5; 4:9-13). Uskovien kokoontumisissa uskovien täytyy palvella toisiaan rakkaudessa (luku 13). Yksilöt eivät saa korottaa itseään jotenkin erilliseksi tästä maailmasta. 

(Fee 1987, 569-74.)

Paavalin ajatus kulkee näissä luvuissa tutun A - B - A -kaavan mukaisesti. Luku 12 (A) asettaa ongelman laajempaa teologista kokonaisuutta vasten, luku 13 (B) on eräänlainen sivupolku, joka on kuitenkin aiheen kannalta ratkaiseva ja luku 14 (A) sisältää yksityiskohtaisia ohjeita tähän asiaan. 

  

1. Kriteeri — Jeesus on Herra (12:1-3)

 

 

Monet lukijat ohittavat nämä kolme jaetta nopeasti, koska he haluavat rynnätä suoraan jakeiden 8-10 armolahjaluetteloon. Paavalilla on kuitenkin muutama asia sanottavana ennen kuin hän selventää armolahjojen moninaisuutta. 

Näiden kolmen jakeen tarkoitus on asettaa korinttilaisten aiempi elämä ja aiempi kokemus yliluonnollisista asioista oikeaan asiayhteyteen. Paavali asettaa varman kriteerin, jonka pohjalta henkilöt voivat vakuuttua siitä, mikä on Jumalan Hengen työtä ja mikä ei ole. Paavalin pointti on se, että hurmoksellinen ääntely ei ole vielä varma merkki todellisesta Jumalan Hengen työstä.

 

Jakeet 12:1-3

Paavali siirtyy seuraavaan asiaan korinttilaisten kirjeessä (περὶ δὲ). Jae on hankala kääntää, koska sana πνευματικός (pneumatikos) tarkoittaa kirjaimellisesti hengellistä. Lukujen 12-14 asiayhteys tukee käännöstä ”mitä tulee Hengen asioihin” tai ”mitä tulee hengellisiin lahjoihin”. Painopiste on selvästi Pyhässä Hengessä. Hän on se, joka jakaa uskoville erilaisia lahjoja. (Myöhemmin Paavali käyttää hengen lahjoista useasti sanaa χάρισμα (kharisma)).

Vaikka Paavali sanoo ”en tahdo teidän olevan niistä tietämättömiä”, hän ei ole opettamassa täysin tuntemattomista asioista. Tulemme huomaamaan, että Paavalin ote on nimenomaan korjaava. 

Jakeessa 2 Paavali muistuttaa korinttilaisia heidän menneisyydestään. Hän tekee tämän kuitenkin tiettyä tarkoitusta silmällä pitäen. Hän haluaa varmasti painottaa sitä, että pakanoillakin on ekstaattisia eli hurmoksellisia tiloja ja ”hengellisiä äännähtelyjä” (vrt. kielilläpuhuminen). Paavalin mukaan epäjumalat ovat mykkiä, koska ne eivät kuule, näe, eivätkä vastaa ihmisille. Mykkä epäjumala on täydellinen vastakohta Jumalan Hengelle, joka kuulee, näkee ja puhuu. Pointti on kuitenkin se, että vaikka pakanoiden jumalanpalvelukseen voi kuulua ekstaattisia kokemuksia ja ”hengellisiä äännähtelyjä”, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että taustalla vaikuttaisi Jumalan Henki. 

Jae 3 on hankala tulkita ja tutkijat ovat yrittäneet selittää Paavalin sanoja monella eri tavalla. Tässä kaksi tulkintavaihtoehtoa:

 

  1. Suosituimman näkemyksen mukaan Paavali ottaa ainoastaan hypoteettisen esimerkin, kun hän sanoo, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, ei voi sanoa ”Jeesus on kirottu/Jeesus olkoon kirottu” (jae voidaan kääntää molemmilla tavoilla). Pointti olisi se, että todellisen Jumalan Hengen toiminnan tunnistaa siitä, että tunnustetaan tämä tärkeä kristillinen totuus: Jeesus on Herra.  
  2. Toisen näkemyksen mukaan pakanat todella ekstaattisessa tilassa kirosivat Jeesuksen nimeä. Koska korinttilaiset ovat tulleet uskoon, he tunnustavat Jeesuksen Herraksi. Paavali pointti olisi se, että pakanoiden jumalien taustalla vaikuttaa demoniset henget, vaikka niiden käytös saattaakin muistuttaa esim. uskovien kielilläpuhumista. He eivät kuitenkaan sitoudu millään tavalla kristilliseen oppiin.

 

Jae jättää meidät raapimaan päätämme, mutta Paavalin pointti näyttäisi olevan melko yksinkertainen: ”hengellinen äännähtely” ei ole vielä takuu Jumalan Hengen toiminnasta. Lause ”ei kukaan voi sanoa ’Jeesus on Herra’ muuten kuin Pyhässä Hengessä” on tulkittava asiayhteydessään. On selvää, että kuka vain voi toistaa nämä kolme sanaa ajattelematta asiaa sen tarkemmin. Tuona aikana tämä tunnustus kuitenkin erotti kristityt vahvasti juutalaisista ja pakanoista. Hyvä esimerkki löytyy jakeista Ap.t. 7:54-60, jossa juutalaiset kivittävät Stefanoksen tämän tunnustuksen perusteella! Aiemmassa elämässä korinttilaisia aivopestiin mykkien epäjumalien avulla, mutta nyt heitä johdattaa kristillinen uskontunnustus, jonka mukaan (ristiinnaulittu) Jeesus on (ylösnousemuksensa vuoksi koko maailman) Herra! 

Nämä jakeet on syytä ottaa vakavasti (vaikka niiden yli olisikin helppo hypätä ja rientää suoraan eri armolahjojen kuvailuun). Monille ihmeet ja merkit ovat vaakuus siitä, että Jumalan Henki on vahvasti toimimassa. Paavali ei kuitenkaan ajatellut näin. Ainoa kunnon kriteeri Hengen toiminnan selvittämiseksi on se, ylistetäänkö toiminnan yhteydessä Jeesusta maailman Herrana. (Fee 1987, 574-82.)

 

2. Monimuotoisuuden tarve

  

Loppuluvun ajatus on yksinkertaisesti se, että vaikka lahjat ovat moninaiset, niiden taustalla on yksi ja sama Jumala. Moninaisuus ykseydessä on Jumalan ominaisuus, koska hän on kolmiyhteinen (12:4-6). Moninaisuus ykseydessä on myös Paavalin ruumis-vertauskuvan pointti (12:12-27). Sairaan seurakunnan tunnistaa siitä, että kaikki ovat samanlaisia (eikä erilaisia lahjoja esiinny), terveen seurakunnan tunnistaa siitä, että siellä esiintyy erilaisia asioita (ihmisillä on erilaisia lahjoja). Koska Jumala on moninaisuudessaan yksi, ei ole yllättys, että Hän haluaa seurakunnan olevan moninainen, mutta kuitenkin yksi.  

 

a. Jumalassa on monimuotoisuus, joten lahjat ovat moninaiset (12:4-11)

 

Tämän jakson tarkoitus on yksinkertainen. Vaikka lahjat ovat moninaiset, niiden taustalla vaikuttaa yksi ja sama Henki. Näitä jakeita ei kannata lukea ajatuksella ”Paavalin mukaan on olemassa vain yhdeksän eri armolahjaa”. Luvuissa 12-14 esiintyy itse asiassa seitsemän erilaista lahjalistaa (12:8-10, 28, 29-30; 13:1-3, 8; 14:6, 26)! Kielilläpuhuminen mainitaan jokaisessa listassa.

Tuskin on sattuma, että ensimmäisessä listassa kielilläpuhuminen (jossa seurakuntalaisilla on ylilyöntejä) on asetettu viimeiseksi. 

 

Jakeet 12:4-6 

Nämä jakeet esittelevät teologisen totuuden, jota koko loppuluku seuraa. Meillä on käsissämme UT:n varhaisin trinitaarinen jaejakso. Jumalan kolminaisuus on siis melko selvästi esillä. Vaikka Paavali pitää lujasti kiinni juutalaisesta ajatuksesta, että Jumala on yksi, hänelle ei tuota vaikeuksia ylistää Jeesusta Herrana (JHVH) tai nähdä Pyhää Henkeä (ei Isä-Jumalaa) jakamassa uskoville armolahjoja. 

 

Jae 12:7

”Itse kullekin annetaan …” Jokainen seurakuntalainen on omalta osaltaan arvokas ja tärkeä osa seurakunnan kokonaisuutta. Jumala huomioi jokaisen jäsenen tasapuolisesti. Pyhä Henki toimii haluamallaan tavalla itse kunkin kohdalla. Lahjojen tarkoitus on rakentaa seurakuntaruumista. 

 

Jakeet 12:8-10

Nämä jakeet ovat monien karismaattisten piirien lempikohtia. Suomenkielistä opetuskirjallisuutta armolahjoista on saatavilla melko runsaasti:

  • Reinhold Ulonska on kirjoittanut kirjan ”Yhteiseksi hyödyksi — Pyhän Hengen lahjat ja niiden käyttö” (1985, RV-kirjat).
  • Englantilainen teologian tohtori David Petts on kirjoittanut kirjan ”Armolahjat seurakuntaa rakentamassa” (2007, Aikamedia). Hän keskittyy tässä kirjassa kuvaamaan ja selittämään nimenomaan näitä yhdeksää lahjaa. Seurakuntaviroista hän käsittelee vain viittä virkaa (apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat). Hänellä on myös kirja ”Raamattu ja parantuminen” (2009, Aikamedia), jossa keskitytään yliluonnollisiin paranemisiin koko Raamatun valossa. 
  • Parantumisiin liittyen Marko Selkomaa on kirjoittanut kirjan ”Parantakaa sairaita” (2. painos 2012, Aikamedia). 
  • Jyrki Isohella on kirjoittanut kirjan ”Seurakuntavirat” (2011, Aikamedia). Isohella painottaa melko vahvasti sitä, että armolahjoja ja seurakuntavirkoja on molempia yhdeksän (s. 59-60. Ks. taulukot sivuilla 40-63.) 
  • Petteri Arasalo on kirjoittanut kirjan ”Hengen lahjat seurakunnassa” (2013, Aikamedia).

 

Tässä muutama huomio armolahjoista. Armolahjat ovat yliluonnollisia lahjoja (ei syntymälahjoja) ja vain Jeesukseen uskova voi saada niitä. Niiden tarkoitus on varustaa yksilöuskovaa ja seurakuntaa. Ne eivät ole mitaleja uskovan rinnassa, eikä niitä voi ansaita.

  1. ”Toinen saan Hengen kautta viisauden sanat.” Kun tutkimme tätä lausetta koko kirjeen valossa, huomaamme, että juuri käsitys todellisesta viisaudesta oli ongelmana seurakunnan ja Paavalin välillä (1:17-2:16). Korinttilaiset olivat viisauden nimessä hylänneet sekä Paavalin että hänen sanomansa. Paavali ei mennyt korinttiin ”viisauden avulla” eli retorisella puheella (1:17; 2:1, 5). Tätä jaetta on tutkittava erityisesti jakeiden 2:6-16 valossa, jossa Paavali vertaa maallista viisautta Jumalan viisauteen. Näissä jakeissa todellinen viisaus tarkoittaa sitä, että henkilö ymmärtää Jeesuksen ristinkuoleman merkityksen. Koska (a) viisaus on selvästi korinttilaisten käyttämä termi, ja (b) koska tätä lahjaa ei selitetä, (c) eikä sitä mainita myöhemmin, meillä ei ole juurikaan keinoja selvittää, mitä Paavali tällä lahjalla tarkoitti. 
  2. ”Toinen saman Hengen kautta tiedon sanat.” Tieto on ollut esillä varsinkin luvussa 8. Todennäköisesti tämä liittyy jollain tavalla ilmestyksen omaiseen puheeseen (14:6). Muuta tästä lahjasta on kirjeen perusteella mahdotonta sanoa. Se kuitenkin liittyy olennaisesti edelliseen lahjaan ja korinttilaisten lempisanoihin ”viisauteen” ja ”tietoon”. 
  3. ”Toinen saa uskon samassa hengessä”. David Petts (2007, 211-20) tiivistää, että on olemassa kolmenlaista uskoa. Ensinnäkin on olemassa luonnollista uskoa. Jokainen ihminen uskoo tai luottaa tavalla tai toisella muihin ihmisiin (ihminen, jolta puuttuu tällainen perusluottamus ajautuu lopulta hermoraunioksi). Toiseksi on olemassa pelastavaa uskoa. Pelastava usko laittaa luottamuksen Jeesuksen sovitustyön varaan. Kolmanneksi on olemassa yliluonnollista uskoa, joka ”siirtää vuoria” (13:2). Tällaisesta lahjasta Paavali nyt opettaa. Tämän lahjan esikuvana toimii yleensä Elia Karmel-vuorella (1. Kun. 18) tai Daniel leijonien luolassa (Dan. 6). Uskon lahja linkittyy vahvasti seuraaviin lahjoihin.
  4. ”Toinen saa parantamisen armolahjat.” Jeesus, Pietari, Paavali ym. elivät todeksi sitä, että Jumala todella paransi monien ihmisten sairaudet. Matt. 8:17 lainaa profeetta Jesajaa (53:4): ”Hän otti päälleen meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme”. Juutalaiset odottivat, että Messiaaninen aika toisi mukanaan myös sairaiden parantamisen. Tämä lahja mainitaan vielä jakeissa 28 ja 30. Monikkomuoto viittaa Feen mukaan siihen, että jokaiseen tilanteeseen saadaan erityinen lahja. Lahja ei täten ole automaatio eli henkilö ei voi parantaa kaikkia. Loistava kirja aiheesta on Pettsin ”Raamattu ja parantuminen”. Suosittelen lukemaan!
  5. ”Toinen saa lahjan tehdä voimallisia tekoja”. Tämä lahja viittaa monenlaisiin yliluonnollisiin asioihin tai tekoihin. Jakeissa 29-30 tämä lahja mainitaan uudelleen. Esimerkkeinä voisi toimia Jeesus, joka ruokki tuhansia muutamalla leivälla ja kalalla (Matt. 14), tyynnytti myrskyn (Mark. 4) ja herätti Nainin kaupungissa lesken pojan kuolleista (Luuk. 7). 
  6. ”Toinen profetoimisen lahjan.” Nyt Paavali palaa lahjoihin, joihin liittyy suullinen ilmoitus. Koska luvussa 14 Paavali vertaa profetoimista ja kielilläpuhumista, me tiedämme melko paljon siitä, mitä Paavali tästä lahjasta ajatteli. Profetoiminen oli antiikin uskonnoissa laajalle levinnyt ilmiö. Juutalaisuudessa profeetta oli henkilö, joka puhui kansalle Jumalan Hengen inspiroimia sanoja. Mainittakoon, että profetoimisella oli melko vähän tekemistä ekstaattisen tilan kanssa. Joissain tapauksissa profeetat ennustivat tulevia tapahtumia, mutta tämä ei missään mielessä ole profetoimisen ainoa muoto. Feen & Stuartin (2014, 220) mukaan VT:n profeettojen sanoma sisälsi seuraavia asioista: 92 % sanomasta keskittyi profeettojen omaan aikaan tai lähitulevaisuuteen, 5 % sanomasta kosketti uuden liiton ennustamista, 2 % sanomasta kosketti Messiaan tulemisesta ja alle 1 % lopunaikoja. Olisi siis väärin pitää profeettaa pelkästään tulevaisuuden ennustajana. On myös otettava huomioon, että Pietarin mukaan Jooelin profetia (2:28-30) on toteutunut. Kaikilla uskovilla on (potentiaalinen) mahdollisuus saada tällainen lahja (14:1-5, 23-24, 29-31). Paavalin seurakunnissa lahja oli kovassa käytössä (1. Tess. 5:19-22; Room. 12:6). Luvun 14 perusteella tiedämme lahjasta seuraavaa: lahja ilmenee spontaanisti, Pyhä Henki antaa sanoman, viesti on ymmärrettävä ja se tulee jumalanpalveluksessa suullisesti rohkaisuksi ja kehotukseksi. Profetian lahja on alamainen profeetalla eli lahja ei ole hallitsematon. Jos jumalanpalveluksessa on paikalla ei-uskovia, on järkevämpää profetoida kuin puhua kielillä (14:23-25). 
  7. ”Toinen henkien erottamisen lahjan.” Tutkijoiden keskuudessa ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, mitä Paavali tällä lahjalla tarkoittaa. Pettsin (2007, 237) mukaan tulkinnat jakautuvat kolmeen ryhmään: (1) henkimaailman näkeminen, (2) profetian alkuperän punnitseminen ja (3) pahojen henkien läsnäolon havaitseminen. Vaihtoehto (1) tarkoittaa sitä, että aina kun uskova näkee Jumalan, saatanan, enkelin, demonin ym. hänellä on tämä lahja. Petts ampuu tällaisen näkemyksen alas melko helposti. Sana διάκρισις (diakrisis) ei tarkoita näkemistä, vaan arvostelemista tai punnitsemista. Lisäksi on selvää, että tällaisia ilmestyksiä ovat saaneet nekin, jotka eivät ole uskossa, ja joilla ei tätä lahjaa ole (Saul näki Jeesuksen ennen uskoontuloa Damaskon tiellä (Ap.t. 9) ja Bileamin aasi näki enkelin! (4. Moos. 22)). Feen mukaan lahja viittaa erityisesti profetioiden arvostelemiseen (14:29). Tätä tukee se, että lahja mainitaan heti profetian lahjan jälkeen. Lisäksi aina kun Paavali mainitsee muualla profetian lahjan (1. Tess. 5:20-21; 1. Kor. 14:29) hän liittää siihen arvostelemisen. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että henkilö kykenee näkemään sen, mistä lähteestä profetia on lähtöisin. Pettsin mukaan vaihtoehto (3) on lähempänä totuutta. Lahjan omaava henkilö aistii pahojen henkien läsnäolon tai hän kykenee näkemään onko tietty sairaus jonkun hengen aiheuttama. 
  8. ”Toinen eri kielillä puhumisen lahjan.” Nyt tulemme siihen lahjaan, jonka ympärille seurakunnan ongelmat liittyvät. Kaikki se mitä Paavali on tähän mennessä sanonut, liittyy hänen yritykseensä tasapainottaa seurakunnassa meneillään olevaa tilannetta. Tämä lahja oli seurakunnan silmissä ”ykköslahja” ja sitä käytettiin väärin. Luvun 14 perusteella tiedämme melko paljon siitä, mitä Paavali tästä lahjasta ajatteli. Se on Hengen isnpiroimaa puhetta, jota ei ole tarkoitettu muille ihmisille, vaan Jumalalle (14:2, 14-15, 28). Puhuja voi hallita tätä lahjaa (14:27-28). Jos paikalla ei ole selittäjää, puhujan on oltava vaiti (koska puhe ei rakenna ketään). Puhuja ja kuulija ei voi ymmärtää tätä puhetta ilman selitystä. Yleensä ihmiset pohtivat paljon sitä, onko tämä puhe jotain olemassaolevaa kieltä vai ei. Tärkeämpää on kuitenkin huomata, että korinttilaiset näyttivät linkittävän kielilläpuhumisen enkeleiden kieleen (13:1). Tämä onkin osa heidän vääristynyttä teologiaa. 
  9. ”Toinen taas lahjan selittää kieliä”. Tämä sana voi tarkoittaa joko tulkkaamista tai sanoiksi pukemista (eli tästä ei voi päätellä, onko itse lahja jokin olemassaoleva ymmärrettävä kieli vai ei). Tämän lahjan voi saada itse kielilläpuhuva tai joku toinen. Tulkattuna kielilläpuhuminen välittää jonkunlaisen viestin seurakunnalle.

 

Jae 12:11

Tämä jae summaa Paavalin pääpointin. Kaiken monimuotoisuuden taustalla vaikuttaa yksi ja sama Henki. Henki päättää millaisia lahjoja hän kenellekin jakaa. ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo” (Joh. 3:6). (Fee 1987, 582-600.)

 

b. Ruumis — monimuotoinen, mutta yksi (12:12-14)

 

Suuressa sinfoniaorkesterissa on kymmeniä eri soittimia ja soittajia. Kukin orkesterissa soittaa omaa soitintaan ja omia nuottiratojaan. Tästä huolimatta kuulija nauttii yhdestä ja samasta kappaleesta. Suurten musiikkinerojen sävellykset ovat usein sellaisia, että tarkoitettu musiikillinen kokemus koostuu useista erilaisista soittimista ja sävelradoista. Jos lavalla seisoisi ainoastaan yksi mies triangeli kädessään, Beethovenin viidennettä sinfoniaa ei kuultaisi koskaan.

Ajatus toimivasta sinfoniaorkesterista on melko hyvä analogia siitä, mitä Paavali tässä luvussa haluaa opettaa. Seurakunnan täytyy olla monimuotoinen, mutta kuitenkin yksi. Jos kaikki puhuvat kielillä, eikä muita lahjoja käytetä lainkaan, suuret sävellykset jäävät kuulematta.

Tulevissa jakeissa Paavali korostaa opetustaan lainaamalla tuona aikana kaikille tuttua vertausta ihmisen ruumiista, ja soveltaa sen korinttilaisten tilanteeseen. Antiikin teksteissä on usein verrattu yhteiskuntaa ihmisen ruumiiseen. He kuitenkin usein painottivat sitä, että jotkut henkilöt ovat paljon tärkeämmässä asemassa kuin toiset, kun toisista kansalaisista ei ole juurikaan hyötyä. Paavali ottaa toisenlaisen kannan asiaan. Kristuksen ruumiissa ei ole arvottomia ja vähempiarvoisia osia. (Wright 2004a, 163-65.) Paavalin argumentti on kolmessa osassa. Jakeissa 12-14 Paavali painottaa tärkeää lähtökohtaa: ruumis on monimuotoinen, mutta yksi. Tätä seuraa Paavalin painotus ruumiin moninaisuudesta (jakeet 15-20), jonka jälkeen hän painottaa jälleen ruumiin ykseyttä (jakeet 21-26). Paavalin pääpointti näyttää olevan ruumiin monimuotoisuudessa. Ruumis ei olisi ruumis, ellei siinä olisi useita eri tehtäviin asetettuja jäseniä.

 

Jae 12:12

Paavali alkaa nyt korjata korinttilaisten väärinkäsitystä ruumiin ykseydestä. Heille ruumiin ykseys tarkoittaa sitä, että kaikkien täytyy olla samanlaisia (he korostavat kielilläpuhumisen lahjaa). Paavalille ruumiin ykseydessä täytyy kuitenkin näkyä myös monipuolisuus ja monimuotoisuus.

 

Jae 12:13

Se mikä tekee korinttilaisista yhden ruumiin, on se, että heillä on yhteinen kokemus samasta Hengestä. He ovat vastaanottaneet sen Hengen, joka jakaa lahjoja seurakunnan keskuudessa (jakeet 4-11). Pyhä Henki on juuri se erottava tekijä, joka erottaa ei-uskovan ja uskovan (2:10-14). Pyhä henki on se, joka merkitsee uskonelämän alun (Gal. 3:2-3) ja juuri Pyhä Henki tekee henkilöstä Jumalan lapsen (Room. 8:14-17). Paavali ei tässä jakeessa keskity uskoontulon kuvaamiseen sinänsä (vaikka se on läsnä epäsuorasti), vaan hän yrittää ennenkaikkea selittää miten korinttilaiset, vaikka heitä on monta, voivat olla yksi ruumis. Vastaus tähän on Jumalan Henki. Jakeessa 13 on siten kaksi paralleelista kuvausta:

Me olemme kaikki kastettu yhdessä Hengessä…

ja

Me olemme kaikki juoneet samaa Henkeä.

Aloitetaan purkamaan väärinkäsityksiä. Koska Paavali käyttää verbiä ”kastaa”, lukijoiden enemmistö on aina tulkinnut jaetta siten, että Paavali puhuu sakramentaalisesti vesikasteesta. Tämä on ollut myös aiheesta kirjoittaneilla enemmistönäkemys, eikä ole yllätys, että Suomessa sekä Norvanto että Nikolainen tulkitsevat jakeen tällä tavalla. Tästä on myös vedetty sitten se looginen johtopäätös, että vesikaste ja Pyhän Hengen saaminen kuuluvat itse asiassa yhteen.

Ongelma pitäisi kuitenkin olla päivänselvä, koska tällainen näkemys olettaa enemmän kuin mitä teksti itse asiassa edes sanoo. On totta, että verbi ”kastaa” viittasi hyvin nopeasti juurikin vesikasteeseen, mutta tämä ei tarkoita sitä, että tämä ajatus pitäisi määrätä meidän tulkintaamme tässä jakeessa. Lukija huomatkoon tämän: Paavali ei sano ”meidät kaikki kastettiin”. Tämä olisi varmuudella viitannut vesikasteeseen. Ei, Paavali kirjoittaa ”meidät kaikki kastettiin yhdessä Hengessä”. Lisäksi Paavali ei kahdesti toista sanaa "kaste", vaan hän toistaa sanan ”Henki”. Itse asiassa missään Paavalin teksteissä vesikastetta ja Pyhän Hengen saamista ei linkitetä toisiinsa, ei edes tässä jakeessa. Molemmilla on tietenkin tärkeä osuus uskonelämän ensiaskeleilla, mutta niitä ei Paavalin teksteissä linkitetä toisiinsa. 

Vesikaste-tulkinnan ongelmana on ollut edelläkuvatun ongelman lisäksi se, että Paavali sanoo jakeen toisessa osassa meidän kaikkien juoneen samaa Henkeä. Aiheen kirjallisuus osoittaa, että tämä on aiheuttanut melkoisesti ongelmia. Jotkut ovat väittäneet, että Paavali tarkoittaa Hengen juomisella ehtoollisen nauttimista (sekä Calvin että Luther + saksalaiset Käsemann ja Conzelmann) ja eritoten monet helluntaitaustaiset ovat nähneet siinä viitteen toisesta Hengen kokemuksesta, Pyhän Hengen täyteydestä. Traditionaalinen roomalaiskatolinen tulkinta taas painottaa jakeessa myöhempää konfirmaatiota. Nämä kaikki esimerkit ovat kaikki myöhempien tilanteiden läpi katsottua spekulaatiota, jolla ei ole mitään tekemistä Paavalin ajatuksenjuoksun kanssa.

Kyseessä on hyvin seemiläinen parallelismi eli suomeksi sanottuna Paavali sanoo saman asian toistamiseen käyttäen vain eri kielikuvaa. (Näin hän tekee muuten mm. saman luvun jakeissa 15-16 [jalka ja korva tekevät saman pointin], jakeessa 17 [silmä ja korva tekevät saman pointin], jakeessa 21 [silmän ja pään sanominen tekee saman pointin] ja jakeissa 22-23 [erilaiset ruumiinosat].) Se, että meidät on yhdessä Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi ja me olemme kaikki saaneet juoda samaa Henkeä painottaa yhtä ja samaa asiaa: Paavali painottaa heidän yhteistä kokemustaan kääntymyksessä. Kirjeen jakeet 2:4-5 kuten Galatalaiskirjeen jakeet 3:2-5 osoittavat molemmat, että kun Paavali julisti evankeliumia ja jotkut uskoivat sen, he saivat Pyhän Hengen tavalla, joka oli voimakas kokemus ja johon Paavali saattoi myöhemmin ongelmitta viitata. Jakeessa 12:3 Henki toimii siis elementtinä, johon meidät on "kastettu". Tästä syystä he kaikki muodostavat yhden ruumiin riippumatta siitä, ovatko he juutalaisia vai kreikkalaisia, orjia vai vapaita. Raja-aidat ovat kaatuneet Jumalan valtakunnassa. (Ks. erityisesti Fee 2011, 175-83.)


Jae 12:14

Tämä jae johdattaa ruumis-vertaukseen, jolla Paavali haluaa painottaa ruumiin monimuotoisuutta. "Todellakin [καὶ γὰρ], ruumis ei ole vain yksi jäsen, vaan monta!"

 

c. Vertauskuvan kahdenlainen sovellus (12:15-26)


Paavalin pääpointti näissä jakeissa on yksinkertainen; voidakseen olla ruumis (eikä pelkkä lihamöykky), täytyy olla erilaisia ruumiinosia.

 

Jakeet 12:15-20

Nämä jakeet eivät tarvitse juurikaan selitystä. Jos kaikki ruumiinjäsenet olisivat pelkkä korva, silloin ei voitaisi enää puhua ruumiista, vaan pelkästä korvasta. Pelkkä korva taas ei hyödytä ketään, koska siitä on hyötyä pelkästään silloin, kun se on osa suurempaa kokonaisuutta. Ruumiin monimuotoisuus on Jumalan suunnittelema (jae 18). Tämä jae viittaa korinttilaisten tilanteeseen, varsinkin jakeisiin 7-11.

Lähi-idän kulttuuritaustaa vasten ajateltuna on mielenkiintoista, että Paavali alkaa listansa jalasta. Lähi-idässä jalkaa pidetään halpa-arvoisena ja epäpuhtaana ruumiinjäsenenä. Kenneth E. Bailey kertoi eräässä luennossaan, että jos aikoo arabikristityille suunnatussa puheessa viitata kenkiin tai jalkoihin, puhujan täytyy ensin pyytää kuulijoiltaan anteeksi, koska hän aikoo käyttää sellaista kieltä. (Ei ole siten ihme, että jalka haluaisi kunniakkaampaan asemaan!) (Norvanto 2007, 163.)


Jae 12:21

Ottaen huomioon edellisen luvun opetuksen, tämän jakeen pointti näyttää olevan suunnattu rikkaiden ja köyhien väliseen eroon. Rikkaat eivät voi ajatella, että köyhiä seurakuntalaisia ei tarvita. 

(Yleensä jae tulkitaan siten, että tällä jakeella Paavali nuhtelee kielilläpuhuvia, jotka ajattelevat olevansa muita parempia. Mikään ei kuitenkaan luvuissa 12-14 viittaa siihen, että kielilläpuhujat olisivat nostaneet itsensä muiden uskovien yläpuolelle.)

 

Jakeet 12:22-24

Paavali näkee asian juuri toisin päin. Ne jäsenet, jotka vaikuttavat olevan kaikkein heikoimpia, ovat välttämättömiä. Tässä analogiassa Paavalilla täytyy olla mielessään sisäelimet, jotka ovat ”haavoittuvia”, mutta elämän kannalta täysin välttämättömiä. Paavalin sovellus tästä on se, että jokainen seurakunnan jäsen on tärkeässä roolissa, huolimatta siitä mitä muut ajattelevat.

Jakeet 23-24 ovat hieman hankalat tulkita. Paavali puhuu joistain ruumiinjäsenistä, jotka eivät ole kovin kunniakkaita, ja jotka me peitämme sitäkin kunniallisemmin, ja jäsenistä, jotka ovat häpeällisiä, mutta jotka me peitämme sitäkin häveliäämmin. Paavali viittaa varmuudella seksuaalisiin alueisiin. Ihmiset kiinnittävät hillittyyn käytökseen enemmän huomiota näiden osien osalta. Kasvot sen sijaan eivät ole häpeällinen osa kehoa, joten se ei tarvitse peittämistä.

On vaikea sanoa, mitä Paavali tarkoittaa sanoessaan ”hän antoi vähempiarvoiselle suuremman kunnian”. Ehkä hän viittaa heikompiin osiin (kuten sisäelimiin), jotka ovat kuitenkin välttämättömiä, ja joiden suojelemiseen ihmiset todella panostavat. Tätä tärkeäpää on kuitenkin ymmärtää Paavalin tarkoitus, kun hän seuraavissa jakeissa soveltaa tätä vertausta seurakuntaan.


Jakeet 12:25-26

Jakeen 25 kehotus sopii erinomaisesti siihen tilanteeseen, joka vaikutti Herran ehtoollisen taustalla (11:17-34). Seurakuntalaisten täytyy pitää tasaveroisesti huolta toisistaan. Näin ruumis käyttäytyy. Jos minulle tulee ongelmia sisäelinten kanssa, jalat vievät minut pikaisesti sairaalaan. Jos hammaskipu yllättää minut äkkiarvaamatta, kädet etsiytyvät lääkekaapille etsimään buranaa jne.

Paavali sotii kahdella rintamalla. Hänen täytyy painottaa ruumiin monimuotoisuutta, koska seurakuntalaiset käyttävät liiallisesti kielilläpuhumisen lahjaa. Hänen täytyy myös painottaa ruumiin ykseyttä, koska seurakunta oli pahasti jakautunut rikkaiden ja köyhien osalta.


d. Vielä kerran — Monimuotoisuuden tarve (12:27-31)


Paavalin argumentti, joka alkoi jakeesta 4, tulee johtopäätökseen. Paavali painottaa vielä kerran monimuotoisuuden tarvetta. Jälleen kerran kielilläpuhuminen on listattu viimeiseksi, ei siksi, että se olisi lahjana vähäisin, vaan siksi, että siihen liittyi seurakunnassa niin paljon ongelmia.


Jakeet 27-31

On hiukan yllättävää, että Paavali ylipäätään listaa apostolit, profeetat ja opettajat. Apostoli-maininnalla Paavalin tarkoitus lienee painottaa omaa osuuttaan Korinttin seurakunnan perustajana. Apostoleilla ei välttämättä ollut auktoriteettia muiden seurakuntien yli (9:1-2), mutta heillä oli auktoriteetti perustamansa seurakunnan yli.

Jakeissa 29-30 Paavali painottaa yksinkertaista pointtiaan, josta korinttilaiset ovat samaa mieltä: eiväthän kaikki ole näitä kaikkia? Kielilläpuhuminen on hyvä juttu, mutta jos jumalanpalveluksessa ei tapahdu mitään muuta, seurakunta menettää moninaisuutensa, eikä se enää toimi kunnolla.

Jae 31 on melko hankala tulkita. Paavali kehottaa tavoittelemaan parhaimpia armolahjoja. Ongelma on kuitenkin siinä, että Paavali ei ole tähän mennessä tarkoittanut laittaa armolahjoja tärkeysjärjestykseen (huom. jae 28, jossa parantamisen lahjat ja voimateot on asetettu eri järjestykseen kuin jakeissa 9-10!). Miten hän sitten voi puhua tärkeistä ja vähemmän tärkeistä? Jaetta on selitetty usealla eri tavalla.

Feen mukaan Paavalin painotus luvussa 14 auttaa ymmärtämään tätä jaetta. Siellä Paavalin huolenaihe on nimenomaan ymmärrettävyys: kaiken täytyy olla ymmärrettävää, jotta se voisi rakentaa. Siksi ”profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva”; puhe on ymmärrettävää (14:5). Paavali siis kehottaa korinttilaisia tavoittelemaan erityisesti niitä lahjoja, joiden viesti on kaikille ymmärrettävä. Toisin sanoen, kielilläpuhumista tulisi rajoittaa.

Ennen tätä Paavali kuitenkin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Armolahjojen ainoa oikea käyttötapa perustuu rakkauteen. Paavali kirjoittaa kauniin ja tunnetun luvun rakkaudesta. Kiitos suurien hääseremonioiden, luku 13 on niin tunnettu teksti, että sen todellinen merkitys on jäänyt monelta huomaamatta.

(Fee 1987, 582-625.)

 

3. Verraton tie (13:1-13)

 

Rakenne:

3. Verraton tie (13:1-13)
  a. Rakkauden tarve (13:1-3)
  b. Rakkauden luonne (13:4-7)
  c. Rakkauden pysyvyys (13:8-13)

 

Tuskin mitään UT:n tekstikohtaa on luettu niin paljon asiayhteydestä irrallaan kuin tätä lukua. Tästä luvusta luetaan lauseita miltei kaikissa häissä ja niitä lainataan iskulauseina Facebookin seinälle. Mainittakoon, että tätä lukua ei missään nimessä saa lukea asenteella ”rakkaus ja armolahjat ovat toistensa vastakohdat”. Näin asia ei missään nimessä ole. Rakkaus ja armolahjat kulkevat — tai niiden tulisi kulkea — käsi kädessä.

Muutama sana on sanottava siitä rakkaudesta, josta Paavali puhuu. Tämän luvun sanalla ”rakkaus” ei ole mitään tekemistä Hollywood-elokuvien eroottisten kohtausten kanssa. Sillä ei myöskään ole mitään tekemistä sen väärän tulkinnan kanssa, jonka mukaan rakkaus tarkoittaa ”me sallimme kaikkea” -asennetta. Itse asiassa monessa kohdassa Paavali kuvaa rakkautta tavalla, joka on täydellinen vastakohta tämän maailman ihanteille. (Wright 2004a, 172.) Kreikan kielessä on useita ”rakkautta” tarkoittavia sanoja. Paavali puhuu agape-rakkaudesta, joka oli hyvin erikoista tuona aikana. (Sana esiintyy LXX:ssä (kreikankielinen VT) 20x ja vain muutaman kerran muissa antiikin lähteissä. Kristityt ottivat tämän sanan runsaaseen käyttöön. UT:ssa sana esiintyy 116x, Paavalilla 75x. (Morris 2008, 174.)) Tämä sana kertoo rakastajan valtavasta luonteesta, ei rakastettavan ihanuudesta. Kristityt vakuuttuivat Jeesuksen ristintyöstä niin suuresti, että he alkoivat nähdä koko maailman Jumalan rakkauden kohteena. Siksi he alkoivat rakastaa ihmisiä agape-rakkaudella. Tämä rakkaus asettaa lähimmäisen aina etusijalle. (Morris 2008, 174.)

On tärkeää ymmärtää Paavalin motiivi tämän luvun kirjoittamiseen. Paavalille rakkaus ei ole vain jokin abstrakti käsite, vaan siihen liittyy aina eettinen ote (kuten jakeissa 8:1-3). Todellinen rakkaus liittyy aina oikeaan käyttäytymiseen. Rakkaus ei Paavalille siten tarkoita asiaa, joka motivoi oikeaan käyttäytymiseen. Pikemminkin: rakkaus on oikeaa käyttäytymistä! (Rakkauden perusteella Paavali esim. kieltää kielilläpuhumisen seurakunnissa jos paikalla ei ole selittäjää.)

Korinttilaiset ajattelevat olevansa todella hengellisiä, koska he puhuvat kielillä. Silti he sietävät seksuaalista moraalittomuutta, ahneutta ja epäjumalanpalvontaa (luvut 5-10). He väittävät olevansa viisaita ja tietäviä, mutta he ovat hylänneet Paavalin sanoman ristiinnaulitusta Messiaasta. Korinttilaiset ovat juuttuneet uskonnollisuuden koukkuun ja he ovat hylänneet rakkauden - rakkauden, joka ottaa aina huomioon lähimmäisen parhaan. 

 

a. Rakkauden tarve (13:1-3)


Paavali aloittaa tämän jakson maininnalla kielilläpuhumisesta, koska juuri siihen kaikki ongelmat liittyvät. Kiista koskee jälleen sitä, mitä on elää hengellisenä. Korinttilaisten mukaan hengellinen elämä tarkoitti kielilläpuhumista, viisautta ja tietoa. Paavalille hengellinen elämä tarkoitti nimenomaan Pyhän Hengen täyttämää elämää, jossa henkilö tekee kaikki päätöksensä rakkaudesta käsin.


Jae 13:1

Tämä jae on todella tärkeä ja se antaa paljon valoa meneillään olevaan tilanteeseen. Ensinnäkin kannattaa huomata, että Paavali kirjoittaa nyt ensimmäisen persoonan näkökulmasta (vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä). Näin hän tekee myös myöhemmin (14:6, 14-15). Paavali haluaa tällä painottaa sitä, että hän todella puhuu kielillä, aivan kuten korinttilaiset, jotka ovat kyseenalaistaneet Paavalin hengellisyyden (siitäkin syystä, että hän ei puhu kielillä).

Juutalaisuudessa on löydettävissä viitteitä sellaisesta yleisestä uskomuksesta, jonka mukaan enkeleillä on oma tietty kommunikointikielensä. Se mikä tässä on merkillepantavaa (kuten olemme useassa kohdassa todenneet), että (ainakin jotkut) korinttilaiset ajattelivat tulleensa jo enkeleiden kaltaiseksi. Siksi osa heistä kieltäytyi seksistä avioliitossa (luku 7) ja siksi (ainakin joillakin) oli ongelmia ylösnousemusruumiin kanssa (luku 15). Ehkä tämä oli myös syynä heidän valtavaan intoonsa viisautta ja tietoa kohtaan. Joka tapauksessa korinttilaiset tulkitsivat kielilläpuhumisen olevan enkeleiden kieltä ja se toimi todisteena heidän uudesta enkelimäisestä olotilastaan.

Paavali on kuitenkin jo osoittanut mihin korinttilaisten malli on johtanut. Korinttilaisten ”tieto” johti toisen uskovan uskon turmeltumiseen (8:2, 11) ja heidän viisautensa johti seurakunnan jakautumiseen (1:10; 3:4). Nyt Paavali puuttuu kielilläpuhumiseen, joka ei tällä hetkellä rakentanut seurakuntaa millään tavalla. Heiltä puuttui kaikkein tärkein asia, joka hengellisellä ihmisellä tulisi olla: rakkaus.

”Mutta minulta puuttuisi rakkaus.” Tällä Paavali tarkoittaa nimenomaan oikeaa rakkaudellista käyttäytymistä. Oikea käyttäytyminen ottaa huomioon toisen henkilön edun. ”Ilman rakkautta olisin vain kumiseva pronssinpala tai helisevä symbaali”. Ensimmäisen instrumentin tarkoitus on hämärän peitossa, koska meillä ei ole tietoa tällaisesta soittimesta. Jälkimmäisen kohdalla on osoitettu, että se liittyi vahvasti pakanalliseen kulttiin. (Tarkemmin ottaen se on liitetty Kybele-kulttiin. Kybele oli Vähä-Aasian kansojen palvoma äiti-jumalatar. Palvontamenoihin kuului varsinkin ekstaattiset tanssihetket. Erilaisia soittimia käytettiin myös luvussa 11 mainitussa Dionysos-kultissa (Morris 2008, 175; Nikolainen 1986, 106.)) Tässä on siis selkeä viittaus takaisin jakeeseen 12:2. Mitä Paavali siis sanoo? Jos joku puhuu seurakunnassa kielillä ilman, että kukaan selittää sitä, seurakunta ei rakennu, eikä tämä ole enää hengellistä toimintaa. Hänen puheensa on yhtä tyhjää ja onttoa kuin melu pakanallisen jumalanpalvelusmenon yhteydessä.

 

Jae 13:2

Jotta Paavali voisi tehdä pointistaan mahdollisimman selvän, hän käyttää melko liioittelevaa kieltä (kaikki salaisuudet, kaikki tieto, kaikki usko). Tämä jae on on jälleen todistus siitä, että Paavali tunsi Jeesuksen opetusta. Ks. ”usko, joka siirtää vuoria” (Mark. 11:23; Matt. 17:20). Jos olisi olemassa henkilö, jolla olisi kaikki lahjat ja ne kaikki toimisivat täydellä teholla, mutta jolta puutuisi rakkaus, hän ei olisi Jumalan silmissä mitään.


Jae 13:3

Nyt Paavali siirtyy kuvamaan itsensä uhraamista. ”Vaikka minä antaisin koko omaisuuteni köyhille”. Paavali lainaa jälleen melkoisella varmuudella Jeesuksen sanoja (Matt. 19:21/Luuk. 12:33). Ilman rakkautta henkilö ei itse hyödy tästä teosta mitään.

Jakeen 3 lopussa Paavalin esimerkit saavuttavat ikään kuin huippukohdan. Ikävä kyllä kreikankieliset käsikirjoitukset johtavat kolmeen (mutta käytännössä kahteen) eri suuntaan, emmekä me tiedä 100 % varmuudella, mitä Paavali kirjoitti. Meillä on kaksi vaihtoehtoa:

  1. Annan ruumiini poltettavaksi (kautheesoomai(38, 92, RK, AS -käännökset, Nikolainen) 
  2. Annan ruumiini voidakseni kerskua (kaukheesoomai) (Fee, Wright, Norvanto, Metzger, Parker)

 

Tässä jakeessa on siis tekstikriittisiä ongelmia. (Lue tekstikritiikistä tarkemmin täällä.) Bruce Metzgerin (1994) mukaan vaihtoehto (2) on laajalle levinnyt lukutapa käsikirjoituksissa ja se löytyy eräistä tärkeimmistä ja vanhimmista käsikirjoituksista (mm. P46, codex Sinaiticus, Alexandrinus, Vaticanus). Myös sisäinen lukutapa tukee tätä vaihtoehtoa, koska kirjurilla olisi suurempi paine muuttaa vaihtoehto kaksi vaihtoehto ykkökseksi kuin toisinpäin. Näin siitä syystä, että "voidakseni kerskua" -lauseesta on vaikemapi saada kiinni kuin "annan ruumiini poltettavaksi" -lauseesta.  

Lukutapa (1) olisi viittaus marttyyriuteen tai johonkin erikoiseen tilanteeseen, jossa henkilö antaa itsensä poltettavaksi. Feen mukaan tämä vaihtoehto ei ole vakuuttava, koska marttyyrius ei ollut vielä tänä aikana ongelman kristillisissä piireissä. Keisari Nero poltti kristittyjä, mutta vasta 10 vuotta myöhemmin. Myöskään jakeen kieli ei tue tätä vaihtoehtoa; ei kai kukaan anna ruumistaan marttyyriuteen? (Eikö henkilö tapeta väkisin?) Tämä vaihtoehtoinen lukutapa ilmestyi ensimmäisen kerran latinankielisiin käsikirjoituksiin aikana, jolloin kristittyjä poltettiin roviolla. Tämä ei ole siis kovin hyvin perusteltu vaihtoehto (sen suosiosta huolimatta). (Fee & Stuart 2014, 43).

Feen ja Parkerin (2010, 113) mukaan lukutapa (2) on parempi vaihtoehto. Paavali kirjoitti ”vaikka antaisin ruumiini voidakseni kerskua”. Näin ollen tämä lause toimii samalla Paavalin vilpittömänä mainintana omasta palvelutyöstään. Hän antautui päivittäiseen vaaraan, mutta kaiken keskellä Paavali kerskui heikkoudestaan (lue 2. Kor. 11:23-30; 12:9-10). Mutta jos Paavali ei eläisi rakkauden periaatteen mukaan, näistä asioista ei olisi hänelle tippaakaan hyötyä.


b. Rakkauden luonne (13:4-7)


Jakeet 13:4-7

Rakkaus on pitkämielinen ja lempeä. Nämä ominaisuudet Paavali liittää muualla Jumalaan (Room. 2:4; 9:22). Jumala kohtaa syntisen maailman Jeesuksen kautta pitkämielisenä ja lempeänä.

Kahden positiivisen kuvauksen jälkeen Paavali alkaa listata asioita, joita rakkaus ei ole. Viisi ensimmäistä näistä kuvauksista on otettu suoraan korinttilaisten käyttäytymiskoodista.

  • Rakkaus ei kadehdi. Tämä liittyy vahvasti Paavalin mainitsemiin henkilöihin, jotka olivat nousseet ylimielisesti vastustamaan Paavalia ja saaneet seurakunnan puolelleen (4:18). Rakkaus ei kuitenkaan salli kilpailua ja kateutta uskovien välillä. 
  • Rakkaus ei kersku. Tämäkin sana osuu tiettyihin seurakuntalaisiin, jotka kerskuvat omilla taidoillaan ja ovat viemässä seurakuntaa väärälle polulle (Paavalia vastustaen). He kerskuvat viisaudella (3:18), tiedolla (8:2) ja hengellisyydellä (14:37). Ei kuitenkaan ole mahdollista kerskua (väärällä tavalla) ja rakastaa samaan aikaan. 
  • Rakkaus ei ylpeile. Ylpeä asenne Paavalia vastaan oli myös yksi seurakunnan kompastuskivi (ks. 4:6, 18-19; 5:2; 8:1). Tällainen käytös ei kuitenkaan sovi kristitylle.
  • Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti/häpeällisesti. Häpeällinen käytös oli jakeiden 11:2-16 taustalla, jossa miesten ja naisten hiustyylit toivat mukaan erityistä häpeää. Myös seurakunnan hyväosaiset käyttäytyivät häpeällisesti Herran ehtoollisella sortaessaan köyhiä (11:17-34). Tällainen käytös ei sovi kristityille. 
  • Rakkaus ei etsi omaa etuaan. Tämä liittyy jakeisiin 10:24 ja 10:33. Tässä luvussa Paavali käsitteli kristittyjen vapautta ruokaan liittyen. Kristittyjen ei tule toimia vapautensa pohjalta, vaan rakkauden, joka ottaa aina huomioon toiset ihmiset – jopa viholliset. 
  • Rakkaus ei katkeroidu/ei kiivastu helposti. On mahdollista luokitella tämä lista siten, että ensimmäiset viisi kuvausta koskettavat ihmisen omia ongelmia tai heikkouksia, ja seuraavat kuvaukset taas keskittyvät siihen, miten meidän tulisi vastata niille, jotka käyttäytyvät meitä kohtaan väärin. Rakkaus ei provosoidu helposti. Pietari kysyi erään kerran Jeesukselta kuuluisan kysymyksen: ”miten monta kertaa minun täytyy antaa anteeksi lähimmäiselleni, joka jatkuvasti rikkoo minua vastaan?” Pietarin mielestä seitsemän kertaa oli jo kelpo suoritus. Jeesuksen vastaus oli kuitenkin shokeeraava: Jumalan valtakunnassa anteeksiantamisia ei lasketa! 
  • Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa. Tämä on yksi Jumalan ominaisuus, koska Hän ”sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan” (2. Kor. 5:19). Rakkaus ei laske miten paljon pahaa häntä kohtaan on tehty. Rakkaus odottaa kärsivällisesti, että Jumala tulee tasaamaan tilit. ”Älkää itse kostako rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle (Hän tulee tasaaman tilit (Room. 12:19). 
  • Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Rakkaus ei iloitse sodasta, lahjonnoista, eikä veljen tai sisaren lankeamisesta. Se iloitsee yhdessä totuuden kanssa, mutta ei koskaan valheesta. Yksi aikamme suurimpia ongelmia on se, että rakkaus on erotettu totuudesta. Todellinen rakkaus ei ole vain tunnekuohussa elämistä, vaan se toimii aina totuuden mukaisesti. Rakkaus liittyy siten olennaisesti meidän arvoihimme, jotka täytyy olla oikeat.

Jae 7 toimii ikään kuin johtopäätöksenä. Rakkaus peittää kaiken. Se ei koskaan menetä uskoaan eikä toivoaan. Ja koska se ei koskaan menetä toivoaan, se kärsii ja kestää kaiken.


c. Rakkauden pysyvyys (13:8-13)

 

Näillä sanoilla Paavali kutsuu korinttilaisia miettimään uudelleen sitä, mitä on elää hengellisenä. Kielilläpuhuminen täytyy myös asettaa oikeaan asiayhteyteen. Karismaattiset lahjat kuuluvat osaksemme tässä ajassa, mutta rakkaus on osanamme sekä tässä että tulevassa ajassa. Ironista on se, että kielilläpuhuminen — joka on korinttilaisille aito merkki heidän tulevasta olotilastaan — tulee katoamaan. Rakkaus sen sijaan on ikuista.


Jae 13:8

Rakkaus on asia, joka ei tule koskaan häviämään tai päättymään. Monet asiat, kuten armolahjat, ovat väliaikaisia, mutta rakkaus pysyy ajasta aikaan. (Näin on oltava, koska rakkaus on Jumalan ominaisuus.) Paavali mainitsee armolahjoista kolme: profetoiminen, kielilläpuhuminen ja tieto. Paavali on ennen kaikkea ensimmäisen kannalla, korinttilaiset toisen ja kolmannen.


Jakeet 13:9-10

Mitä enemmän olemme saaneet tietoa, sitä paremmin me ymmärrämme, miten vähän me oikeastaan tiedämme. Nykyinen aika, jota me elämme, on monella tavalla vaillinainen. Vajavaisuus on mukana myös armolahjojen käytössä. Me kuitenkin odotamme uutta aikaa, joka on tulossa, ja joka on täydellinen. Tämä aika koittaa sitten, kun Jeesus saapuu takaisin toisen kerran. Joku on sanonut: kun aurinko nousee, muut valot menettävät merkityksensä.


Jae 13:11

Paavali ottaa analogian, joka helpottaa hänen opetuksensa ymmärtämistä. Kun lapsesta on tullut aikuinen, aikuinen ei enää käyttäydy kuten lapsi. Lapsen käytös ei kuulu enää aikuisen ihmisen käytökseen. Samalla tavalla asiat muuttuvat, kun uusi aika murtautuu lopullisesti esiin ja vanha aika katoaa pois sen alta. Armolahjat ovat erittäin tärkeässä roolissa tässä ajassa ja niitä tarvitaan seurakunnan rakentamisessa. Tuleva aika tulee kuitenkin olemaan täydellinen, joten rakennustelineet menettävät merkityksensä.


Jae 13:12

Nyt Paavali ottaa toisen analogian. Paavalin esimerkki on osuva, koska Korintti tunnettiin varsin hyvin siitä, että siellä tehtiin tuon ajan parhaita pronssisia peilejä. Plinius vanhempi kehui Korinttin pronssia arvokkaammaksi hopeaa ja jopa kultaa (Morris 2008, 174.) Flavius Josefus kuvaa teoksessaan Juutalaissodan historia Jerusalemin temppeliä yksityiskohtaisesti: "Yhdeksän porttia oli kokonaan päällystetty kullalla, samoin pihtipielet ja kynnykset. Yksi porteista, nimittäin temppelin ulkosivulla oleva, oli korinttilaista pronssia ja ylitti arvossa ne, jotka oli päällystetty hopealla ja kullalla." (Kirja 5, luku 5, s. 450-51.) 

Ei siis ole sattuma, että tämä peilianalogia esiintyy vain Korinttilaiskirjeissä (ks. myös 2. Kor. 3:18). Tämä jae ei tarkoita sitä, että tuon ajan peilit olivat huonoja ja niistä ei nähnyt kunnolla (tämä yleinen uskomus ei yksinkertaisesti pidä paikkansa!). Paavalin pointti on se, että peilin kautta me näemme asioita vain epäsuorasti tai välillisesti verrattuna siihen, että tapaamme jonkun kasvoista kasvoihin. Paavalin pointti on se, että tässä ajassa me tunnemme Jumalan ikään kuin epäsuorasti, mutta tulee aika, kun kohtaamme Hänet kasvoista kasvoihin! (Jos Paavali kirjoittaisi meille, hän ehkä käyttäisi analogiana valokuvaa.)

Paavali jatkaa kuvailuaan sanomalla, että nyt me tunnemme vajavaisesti, mutta eräänä päivänä me saamme tuntea Jumalan niin kuin Hän tuntee meidät: täydellisesti!


Jae 13:13

Usko, toivo ja rakkaus olivat tunnettu kolmikko seurakunnissa UT:n aikoina. (Room. 5:1-5; Gal. 5:5-6; 1. Tess. 1:3; 5:8; Ef. 4:2-5; Kol. 1:4-5; Hepr. 6:10-12; 10:22-24; 1. Piet. 1:3-8.) Kristityillä on perusteltu usko Jumalaan, joka on antanut heille elämän Jeesuksen tähden. Meillä on toivo tulevasta, koska me tiedämme, että Jeesus on noussut kuolleista ja me olemme saaneet Pyhän Hengen lahjan. Meillä on rakkaus keskenämme, kun me opettelemme elämään uutta elämäämme veljinä ja siskoina. Nämä kolme ovat jotain muuta kuin lahjoja, jotka on annettu tämän elämän ajaksi.

Paavalia on usein kuvattu henkilöksi, jonka läsnäolo oli hyvin tukalaa. Monien mielestä Paavali suuttui helposti ja jakeli suoria ja kovia sanoja ympärillä oleville ihmisille. Tämän luvun lukeminen ei tue tällaista näkemystä lainkaan. Kuten N. T. Wright (2004a, 171) toteaa, olisi ollut mahdotonta kirjoittaa tällaista lukua Korinttin seurakunnalle, elleivät he kaikki olisi tienneet, että Paavali todella itse eli tämän luvun osoittamalla tavalla!


(Fee 1987, 625-52.)

 


4. Ymmärrettävyyden tarve jumalanpalveluksessa (14:1-25)

 

Rakenne:

4. Ymmärrettävyyden tarve jumalanpalveluksessa (14:1-25)
  a. ”Parempi lahja” – Profetoiminen (14:1-5)
  b. Analogia ymmärrettävyyden puolesta (14:6-12)
  c. Sovellus uskoville (14:13-19)
  d. Sovellus ei-uskoville (14:20-25
5. Järjestys armolahjojen käytössä (14:26-40)

 

Tässä luvussa Paavalin perushuoli on se, että nykyisellä menolla seurakunta ei rakennu. Rakentuakseen seurakunnan täytyy kuulla ymmärrettävää puhetta.

 

a. ”Parempi lahja” – Profetoiminen (14:1-5)

 

Paavali ottaa nyt konkreettisia esimerkkejä siitä, että seurakunnan jumalanpalveluksessa kaikki tulee olla ymmärrettävää. Muuten kokoontuminen ei rakenna ketään.

 

Jakeet 14:1-5

Paavali päätti luvun 12 kehotukseen tavoitella parhaimpia armolahjoja. Nyt Paavali selittää mitä hän tarkoitti: tavoitelkaa niitä lahjoja, jotka rakentavat seurakuntaa. Sana ζηλόω (zeelo-oo) eli "tavoitella" voitaisiin kääntää jopa himoitsemisena. Armolahjoja tulisi todella tavoitella.

Paavali kuvailee kielilläpuhumista kolmella positiivisella tavalla. (1) Kielilläpuhuja puhuu Jumalalle (14:2, 14-15, 28). Paavali siis käsitti lahjan olevan eräänlainen tie rukoukseen ja ylistykseen. (2) Kielilläpuhuja puhuu salaisuuksia hengessä. Hengellä Paavali tarkoittaa nimenomaan Pyhää Henkeä (ei ihmisen omaa henkeä). (3) Kielilläpuhuja rakentaa itseään (jae 4). Mutta jos seurakunnassa ei ole selittäjää, kieliläpuhujan on rukoiltava hiljaa itsekseen (14:5, 13, 27).

Paavali kuvailee profetoimista seuraavalla tavalla. (1) Profetoiva puhuu muille rakentumiseksi. Tämä ajatus kontrolloi koko lukua. (2) Profetoiva puhuu muille kehotukseksi kreik. παράκλησις (parakleesis), samalla sanalla Jeesus kuvaa Pyhää Henkeä Johanneksen evankeliumissa 14:26). (3) Profetoiva puhuu muille lohdutukseksi.

Jae 5 toimii johtopäätöksenä. Paavali pitää profetoimista parempana tai rakentavampana kuin kielilläpuhumista. Profetoiva on suurempi kuin kielilläpuhuja, koska hänen sanansa ovat ymmärrettäviä (ei siksi, että kielilläpuhumisen lahja itsessään olisi halpa-arvoisempi!). Kielilläpuhuminen on ok, jos puhe selitetään.

 

b. Analogia ymmärrettävyyden puolesta (14:6-12)

 

Paavali ottaa nyt muutaman analogian selventääkseen opetustaan. Paavali vääntää opetusta rautalangasta eri soittimien ja vieraiden kielien kautta.


Jakeet 14:6-12

”Veljet ja siskot. Jos minä nyt tulisin luoksenne ja puhuisin kielillä…”. Tämä esimerkki on huomionarvoinen, koska korinttilaiset luulivat, että Paavali ei puhu kielillä lainkaan! Kyllä hän puhuu, enemmän kuin yksikään korinttilainen (14:18)! Mutta jotta seurakunta voisi rakentua, Paavalin täytyy puhua kieltä, joka on ymmärrettävää.

Jakeissa 7-8 Paavali ottaa esimerkin soittimista. Hän mainitsee huilun ja harpun. Nämä olivat yleisiä soittimia tuohon aikaan ja niitä soitettiin yksikseen (ei orkesterissa) monissa eri tilanteissa (tanssin aikana, draamanäytelmän aikana, pakanallisissa menoissa ym.). Vielä Paavali mainitsee pasuunan, jonka ääni varoitti tulevasta taistelusta. Kuten me kaikki tiedämme, näitä soittimia voi soittaa kuka tahansa. Kuka vain voi ”soittaa” harppua ja asetella sormensa sattumanvaraisesti kielien päälle. Soittimen ääni ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita korvia hivelevää melodiaa! Jakeessa 9 tämä analogia sovelletaan seurakuntaan ja kielilläpuhumiseen. Ilman selitystä (kovaääninen)puhe on tuuleen puhumista! Jurvaan Paavali olisi ehkä kirjoittanut: ”tua on aiva ku sukkahan puhaltaas!”.

Paavali ottaa toisen analogian jakeissa 10-11. Jos tapaat kadulla vierasmaalaisen henkilön (ja Korinttissa tämä oli arkipäivää) ja teillä ei ole yhteistä kommunikointikieltä, voit pitää hienon kahden tunnin puheen, mutta siitä huolimatta sinä ”puhut tuuleen”. Ilman yhteistä kieltä me emme ymmärrä toisiamme.

 

c. Sovellus uskoville (14:13-19)

 

Nyt yllä esitetyt analogiat sovelletaan laajemmin seurakunnan käytökseen. Monelle nämä jakeet voivat tulla yllätyksenä: Paavali nimittäin käskee käyttää jumalanpalveluksessa aivoja!

 

Jakeet 14:13-19

”Siksi (edellisten analogioiden vuoksi, joiden pointti oli seurakunnan rakentaminen) kielilläpuhujan tulee rukoilla, että osaisi selittää kielet.” Kannattaa huomata, että Paavali ei sano ”se joka puhuu kielillä, etsiköön profetian lahjaa”. Tämä osoittaa sen tosiasian, että profetoiminen ei ole Paavalin päähuolenaihe, vaan ymmärrettävyys.

Laulaminen kuului olennaisena osana juutalaisten jumalanpalveluksiin. Se oli olennainen osa myös alkuseurakuntien jumalanpalveluksia (Ef. 5:19; Kol. 3.16). Kukaan ei voi sanoa aamenta rukoukseesi tai lauluusi jos sitä ei ymmärretä. (Aamenen [totisesti] käyttö osoittaa, että seurakunta otti monia tapoja juutalaisten synagogista. UT:ssa aamen seurasi yleensä Jumalan tai Jeesuksen ylistämistä: Room. 1:25, 9:5, 11:36, 16:27; Gal. 1:5; Ef. 3:21; Fil. 4:20; 1. Tim. 1:17, 6:16; 2. Tim. 4:18; Hepr. 13:21; 1. Piet. 4:11, 5:11; Juudas 25.) Paikalla oleva oppimaton tarkoittaa yksinkertaisesti koko seurakuntaa, joka ei ymmärrä kielilläpuhumista/laulamista.

Jakeen 18 lukeminen on ollut korinttilaisille shokki (ja se on sitä edelleen joillekin). Paavali puhuu kielillä paljon. Paavalilla oli monipuolinen ”ylistyselämä”. Kysymys ei siis ole siitä, puhuuko joku kielillä vai ei, vaan siitä, rakentuuko seurakunta siitä mitä ollaan tekemässä. Siksi Paavali puhuu mieluummin viisi sanaa ymmärrettävää opetusta kuin lukematonta määrää sanoja kielillä (sana murious ”10 000” on suurin lukumäärä, jonka kreikankieli tuohon aikaan tunsi). Korinttilaisten täytyy käyttäytyä juuri samalla tavalla.

 


d. Sovellus ei-uskoville (14:20-25)

 


Edellisten jakeiden neuvot oli suunnattu uskoville, nämä jakeet on suunnattu ei-uskovien vuoksi. Tulkkaamaton kielilläpuhuminen ei rakenna seurakuntaa ja jos paikalle tulee uskosta osattomia, kielilläpuhuminen kääntyy itseään vastaan.

 

Jakeet 14:20-21

Paavalin mukaan korinttilaisten ymmärrys on lapsen tasolla. He ajattelevat, että kielilläpuhuminen on todellinen merkki hengellisenä elämisestä, mutta tästä huolimatta monet käytökseen liittyvät asiat ovat pahasti rempallaan.

Jakeessa 21 Paavali lainaa muistinvaraisesti profeetta Jesajan tekstiä (28:11-12):

”Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle, hän, joka on sanonut heille: ’tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka’. Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.”

Jesajan asiayhteys on mielenkiintoinen. Hän tuomitsee kansan papit ja profeetat siitä, että kansa palvelee epäjumalia. He vuorostaan pilkkaavat Jesajaa jakeessa 9 sanoen: ”Keitähän tuokin luulee taitoon neuvovansa, ketä saarnalla opettavansa? Olemmeko me vasta maidolla vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja?” Jesaja vastaa, että Jumala tulee tuomitsemaan Israelin kansan. Assyria oli tulossa tuomaan Israelille tuomion. Pian israelilaiset tulisivat kuulemaan tämän kansan suusta kieltä, jota he eivät ymmärrä. Vieraat kielet Jesajan tekstissä toimivat siis tuomion merkkinä uskottomalle Israelille. (Smith 2007, 91; Wright 2004a, 194.)

Se mitä Paavali kirjoittaa seuraavaksi, on aiheuttanut melkoista päänvaivaa. Ongelma on siinä, että jakeessa 22 Paavali näyttäisi sanovan juuri päinvastoin kuin jakeissa 23-24.

Kankaanniemen (2010, 140-41) ja Morriksen (2008, 189) mukaan ongelma selittyy parhaiten sillä, että jakeessa 22 Paavali siteeraa korinttilaisten väitettä, jonka mukaan kielilläpuhuminen on tarkoitettu eritoten ei-uskovia varten. Tämä olisi ollut heidän tulkintansa edellä mainituista Jesajan jakeista. Jakeissa 23-25 Paavali kumoaa tällaisen näkemyksen, koska hänen mukaansa ei-uskovat vain pitäisivät uskovia hulluina. Paavalin mukaan uskovien tulee käyttää eritoten profetian lahjaa ei-uskovien läsnä ollessa. Tämä (ymmärrettävä puhe) johtaa heidät kääntymykseen.

Nämä jakeet antavat valoa seurakuntien kokoontumisiin. Kolme huomiota voidaan tehdä.

  1. Vaikka seurakunta kokoontui pienemmissä ryhmissä jonkun kotona, silloin tällöin he olivat koolla koko seurakuntana (11:20, 14:23; Room. 16:23). Oliko joillain seurakuntalaisilla suurempi talo kuin mitä arkeologit ovat löytäneet vai oliko seurakunta pienempi kuin me yleensä ajattelemme? 
  2. Jumalanpalvelukset olivat melko karismaattisia. Esimerkiksi profetoimiseen otti osaa sekä miehet että naiset (11:2-16). Meiningin piti olla ”melko kovaa” jos ei-uskova kykeni antamaan sille arvosanan ”täyttä hulluutta” (sana viittaa ekstaattiseen tilaan). Paavali ei halunnut, että Jumalan seurakunnat sekoitettaisiin mysteeriuskontoihin. Jeesuksen evankeliumi on kaikkea muuta. 
  3. Ei-uskovat saattoivat ottaa osaa jumalanpalveluksiin.

 

 

5. Järjestys armolahjojen käytössä (14:26-40)

 

Jakeet 14:26-33

Paavali antaa selkeitä ohjeita kielilläpuhumiseen. Hän ei missään nimessä halua, että seurakunnan kokoukset ovat vain hiukan paranneltu versio pakanoiden ekstaattisista epäjumalanpalvontamenoista. Kielilläpuhumiset tulee rajoittaa kahteen tai kolmeen ja jonkun on selitettävä ne. Jos paikalle ei ole selittäjää, kielilläpuhujan täytyy puhua hiljaa itsekseen Jumalalle.

Profeetoille Paavali antaa samantapaisia neuvoja. Hän ei tarkoita, että kokouksessa saa tulla vain kaksi tai kolme profetiaa (ks. jae 24), vaan että kahden tai kolmen profetian jälkeen niiden sanoma on viimeistään arvosteltava.

Jakeessa 33 Paavali vetoaa Jumalan luonteeseen. Jumalanpalveluksessa tulee näkyä Jumalan luonteen mukaisia asioita. Koska Jumalan luonteeseen kuuluu järjestys (ei sekasorto), tämä tulee näkyä myös jumalanpalveluksessa. Näin on laita kaikissa Jumalan seurakunnissa (käännökset ovat aiheettomasti erottaneet tämän lauseen osaksi jaetta 34!). Ajatus ”näin asiat ovat kaikissa seurakunnissa” on jo esiintynyt jakeissa 4:17, 7:17 ja 11:16. Samoin kuin jakeessa 11:16, tässäkin jakeessa ajatus päättää Paavalin perustelut.

 

Jakeet 14:36-30

Jakeessa 36 Paavali esittää retorisia kysymyksiä: ”Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt?” ”Onko se tullut ainoastaan teille?” Nämä kysymykset sopivat erinomaisesti jatkoksi jakeen 33 perään. Luulevatko korinttilaiset todella olevansa ainoita uskovia koko maailmassa? Millä oikeudella he vastustavat Paavalia ja elävät eri tavalla kuin muissa seurakunnissa?

Jakeessa 37 Paavali mainitsee kolmannen kerran lauseen ”jos joku luulee olevansa” (3:18, 8:2). On melko todennäköistä, että tämä jae on osoitettu tietyille henkilöille seurakunnassa, niille, jotka vastustavat Paavalia ja vievät seurakuntaa harhaan (sama porukka mainittu jakeissa 4:18, 9:3). He ovat leimanneet itsensä profeetoiksi ja hengellisiksi. Paavalilla on kuitenkin apostolina valta antaa käskyjä heidän ylitseen (12:28).

Jakeessa 38 kreikankieliset käsikirjoitukset ovat hieman erilaisia. Feen mukaan 92-käännöksen valinta on perustellumpi: "Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä." Jae on siis eräänlainen profeetallinen varoitus niille, jotka vastustavat Paavalia, eivätkä ota hänen käskyjään huomioon. Jumala ei katso sellaista hyvällä.

Jakeet 39-40 osoittaa selvästi, että Paavali ei missään nimessä ole itse kielilläpuhumista vastaan. Armolahjoja tulee käyttää, eikä niiden käyttöä saa estää. Kaikki tulee kuitenkin tapahtua järjestyksessä.

(Fee 1987, 652-713.)

 

Ohitin tahallani jakeiden 34-35 selityksen, koska ne vaativat erillisen ja tarkan käsittelyn.

 

NAISET VAITI SEURAKUNNASSA? (14:34-35)

JOHDANTO

Paavalin käsitys siitä mitä naiset saavat (ja mitä eivät saa tehdä) seurakunnassa on ollut pitkään suuri taisteluareena sekä tutkijoiden että tavallisen seurakuntaväen keskuudessa. Yksi olennainen teksti kiistaan liittyen löytyy juuri 1. Korinttilaiskirjeestä, jakeista 14:34-35:

34. Olkoot vaimot/naiset vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. 35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa. (38-käännös.)

Tarkoitukseni on osoittaa, että monien yritysten jälkeen mikään tulkintatapa, joka pitää tekstiä Paavalin luomuksena, ei ole kyennyt antamaan kunnollista selitystä tällä totaaliselta vaikuttavalle kiellolle. Sen sijaan useat todisteet tukevat sitä ajatusta, että Paavali ei kirjoittanut näitä sanoja, vaan ne ovat interpolaatiota eli myöhempi lisäys. Mainittakoon, että tällaiseen lopputulemaan ei ole tultu siksi, että tutkijat ovat nostaneet kädet pystyyn tekstin selittämisessä (vaikka tämä on osa argumenttia, ks. kohta 2.4), vaan kysymys on siitä, mikä tulkinta selittää parhaiten kreikankielisissä käsikirjoituksissa olevat erot. Suomenkielinen lukija ei nimittäin voi Raamattuaan lukemalla tietää, että näihin jakeisiin liittyy suuri tekstikriittinen ongelma. Tämä ongelma esitellään ja käsitellään luvussa 1. Luvussa 2 kiinnitetää huomiota itse jakeiden sisältöön ja esitellään erilaisia tulkintoja. Tarkoitus on osoittaa, että interpolaatio-tulkinta selittää ongelmat parhaiten.

Paras suomenkielinen esitys englanninkielisestä keskustelusta löytyy Tuomas Harrin päättötyöstä ”1. Kor. 14:34-35 vaietkoon seurakunnassa?”. Tämä työ toimii tekstin lähteenä. Teos on luettavissa Iso Kirjan kirjastossa.

 


1 TEKSTIN ULKOPUOLINEN TODISTUSAINEISTO

 

Tekstikritiikki

Ennen kuin me voimme lähteä tulkitsemaan tiettyjä raamatunkohtia ja niiden merkitystä, meidän on aloitettava tekstikritiikistä. Tekstikritiikki tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että UT:n kirjojen käsikirjoituksissa on tuhansia eroavaisuuksia ja tekstikriitikot yrittävät tiettyjen sääntöjen ja päätelmien avulla selvittää, mikä on alkuperäinen lukutapa. On sinulla käsissäsi mikä tahansa raamatunkäännös, se on seurausta miljoonien tuntien tekstikriittisestä työstä. Tavallinen lukija voi helposti löytää useasta UT:n jakeesta alaviiteselityksen, jossa lukee (”jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista”) ym. Tällaiset ongelmat kuuluvat nimenomaan tekstikriitikoiden alaan.

Käyn seuraavaksi läpi useita todisteita sen puolesta, että jakeet eivät kuuluneet alkuperäiseen tekstiin.

 

1.1 Jakeiden paikkavaihtelu käsikirjoituksissa

Jokaisessa tuntemassamme läntisen tradition käsikirjoituksessa jakeet 34-35 on sijoitettu luvun loppuun eli jakeen 14:40 jälkeen. Kaikissa muissa käsikirjoituksissa jakeet ovat jakeiden 33-36 välissä. Suomenkieliset Raamatut ovat seuranneet tätä lukutapaa. Useimmat tekstikriitikot ajoittavat läntisen tekstin alkuperän toisen vuosisadan ensimmäiselle puoliskolle (100-150 jKr.). Tämä vaihtoehtoinen lukutapa on siis syntynyt jo hyvin varhain.

*(Kreikankieliset käsikirjoitukset jaetaan yleensä kolmeen eri ”sukuun”: alexandrialaiseen (egyptiläiseen), läntiseen (pääasiassa Rooma) ja bysanttilaiseen (itäiseen). On ymmärrettävää, että käsikirjoitukset alkoivat jakautua pikkuhiljaa alueittain. Egyptissä kopioita tehtiin Egyptissä sijaitsevista käsikirjoituksista ja Vähä-Aasiassa taas käytettiin oman alueen käsikirjoituksia. Tuloksena oli se, että tietyille maantieteellisille alueille syntyi omanlaisensa teksti. Tämän vuoksi käsikirjoituksia jaetaan eri ”sukuihin”.)

Tekstikriitikot ovat siis valinnan edessä. Mikä on alkuperäinen lukutapa? Mikä on paras selitys sille, että nämä jakeet löytyvät eri paikasta eri käsikirjoituksissa? Ongelmaan on olemassa kolme mahdollista ratkaisua:

  • Paavali kirjoitti jakeet 34-35 jakeen 33 perään, mutta joku tahallaan siirsi ne jakeen 40 perään.
  • Paavali kirjoitti jakeet 34-35 jakeen 40 perään, mutta joku tahallaan siirsi ne jakeen 33 perään.
  • Jakeita 34-35 ei ollut alun perin tekstissä, vaan ne ovat interpolaatiota (myöhempää lisäystä).

Muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Mikä näistä vaihtoehdoista selittää parhaiten muiden vaihtoehtojen olemassaolon? Vaihtoehdot (1) ja (2) ovat epätodennäköisiä. Miksi yksikään kopioitsija olisi siirtänyt tahallaan Paavalin kirjoittamaa tekstiä toiseen paikkaan? Tämä on vastoin sitä, mitä tekstikriitikot tietävät Paavalin tekstien kopiotsijoista. Ainoastaan vaihtoehto 3 antaa riittävän selityksen muille vaihtoehdoille.

Hyvin varhaisessa vaiheessa joku tekstiä kopioinut kirjuri lisäsi jakeet tekstin marginaaliin ikään kuin kommentaariksi. Motiivi tällaiselle on helppo löytää, koska tuona aikana naisten käytöstä haluttiin melko yleisesti rajoittaa. Kun seuraavat kirjurit saivat käsikirjoituksen käsiinsä, he ajattelivat, että edellinen kopiotsija oli unohtanut kopioida osan tekstiä ja tajutessaan tämän, hän oli lisännyt sen käsikirjoituksen marginaaliin. Nämä kopiotsijat lisäsivät tämän tekstin käsikirjoituksiin luulleen sen olevan Paavalin tekstiä. He luulivat, että edellinen kopioitsija oli miltei unohtanut kopioida tekstin.

Nyt seuraa tärkeä kysymys: kun kirjurit näkevät tekstin käsikirjoituksen marginaalissa, eikä itse tekstissä, mistä he tietävät mihin kohtaan nämä jakeet tulisi lisätä? Kuten olemme huomanneet, läntisen tekstin kopioitsijat päätyivät eri vaihtoehtoon kuin muiden alueiden kopioitsijat. Läntisen tekstin kopiotsija ajatteli, että jakeet tätyy sijoittaa luvun loppuun. Näin Paavalin selkeä ajatuksenjuoksu ei katkea (nämä jakeet nimittäin katkaisevat hyvin selkeästi Paavalin ajatuksenjuoksun ja tekstin rakenteen jakeiden 33-36 välissä!). Muiden alueiden kopioitsijat taas ajattelivat, että jakeet sopivat jakeiden 33-36 väliin, koska Paavali puhuu vaikenemisesta jakeissa 28 ja 30.

Mainittakoon, että tekstin paikkavaihtelu on yleinen tuntomerkki siitä, että teksti on interopolaatio. Hyvä esimerkki tästä on aviorikoksesta tavattu nainen -kertomus, joka meidän Raamatussa löytyy jakeista Joh. 7.53—8:11. Tämä kertomus ei kuitenkaan kuulunut alun perin Johanneksen evankeliumiin. Joissain käsikirjoituksissa kertomus on sijoitettu jakeiden Luuk. 21:38 jälkeen, joissain Joh. 21:25 jälkeen. Paikkavaihtelu on siis tyypillistä myöhemmille lisäyksille.


1.2 Codex Vaticanuksessa oleva distigma jakeen 14:33 perässä

Codex Vaticanus on 300-luvulta säilynyt tärkeä UT:n kreikankielinen teksti. Se sisältää suurimman osan UT:n kirjoista. Teksti edustaa alexandrialaista tekstityyppiä eli se ei ole läntinen käsikirjoitus. 1. Korinttilaiskirjeen jakeen 14:33 perästä on löydetty merkintä (distigma), joka kertoo siitä, että tekstille on olemassa vaihtoehtoinen lukutapa eli variantti. Tämä on merkittävää, koska Codex Vaticanus on toiseksi vanhin niistä käsikirjoituksista, joissa nämä jakeet esiintyvät. Tämä tukee ajatusta interpolaatiosta. Tekstin kopioitsija on ehkä tuntenut tekstin, joista nämä jakeet puuttuvat.

 

1.3 Piispa Victorin korjaukset Codex Fuldensikseen

Capuan piispa Victor halusi tehdä UT:n teksteistä tarkan laitoksen ja hän kokosi työtä varten parhaimmat saatavilla olevat käsikirjoitukset. Hän teetti oman koodeksinsa vuosien 541-544 välillä ja hän tarkisti tekstin kahdesti vuosien 546-547 välillä tehden korjauksia. Hän määräsi jakeet 1. Kor. 14:34-40 uudelleenkirjoitettavaksi ja korjattavaksi. Lopputulos oli se, että jakeet 34-35 jäivät pois tekstistä. Victor siis näytti olevan tietoinen varhaisemmasta tekstistä, josta puuttuivat jakeet 34-35. Ideologista motiivia hänellä tuskin oli, koska tuohon aikaan naisten toimintaa rajoitettiin melko lailla seurakuntien keskuudessa, eikä ole syytä ajatella, että Victor olisi ajatellut toisin. Piispa Victorin käsikirjoitus siis tukee ajatusta näiden jakeiden interpolaatiosta.


1.4 MS 88:n tapa käsitellä jakeita 14:34-35

MS 88 on ei-läntinen käsikirjoitus, joka sisältää jakeet 34-35. Teksti on kuitenkin mielenkiintoinen, koska nämä jakeet ovat erillään tekstissä lukujen 14 ja 15 välissä. Käsikirjoituksessa on merkintöjä, joiden perusteella jakeet täytyisi sijoittaa jakeiden 33 ja 36 väliin. Ms 88 on siten kopioitu sellaisesta käsikirjoituksesta, jossa jakeet eivät olleet ainakaan jakeiden 33-36 välissä.

Näille huomioille on olemassa kaksi mahdollista selitystä:

  • MS 88 perustuu ei-läntiseen tekstiin, jossa jakeet 34-35 on sijoitettu eri paikkaan kuin jakeiden 33-36 väliin.
  • MS 88 perustuu ei-läntiseen tekstiin, joissa jakeita 34-35 ei ollut lainkaan.

Koska yhdestäkään ei-läntisestä käiskirjoituksesta ei ole löydetty jakeita jakeen 14:40 jälkeen, vaihtoehto (1) on kyseenalainen. MS 88 on siis todennäköisesti kopioitu ei-läntisestä käsikirjoituksesta, jossa ei ollut jakeita 34-35.


1.5 Varhaiset lähteet eivät mainitse jakeita 34-35

Ulkoisiin todisteisiin kuuluu lisää todistusaineistoa. Kleemens Alexandrialainen, joka kirjoitti vuosina 190-202, ei näytä tuntevan jakeita 34-35. Kleemensin hiljaisuus on merkittävää, koska hän käsittelee naisen asemaa seurakunnassa 1. Korinttilaiskirjeen pohjalta, eikä hän sanallakaan viittaa jakeisiin naisten hiljaisuudesta. Sen sijaan, kun Kleemens kirjoittaa naisten vaikenemisesta seurakunnassa, hän lainaa luvun 14 jakeita 6, 9, 10, 11, 13 ja 20, sekä luvun 15 jakeita 32, 33, 34, 41, 50 ja 55, siis kaikkiin kuviteltaviin jakeisiin, joita aiheeseen voi millään tavalla käyttää. Jos lukija lukee Kleemensin lainaamia jakeita, on myönnettävä, että hän vääntämällä vääntää jakeita, jotka eivät liity asiaan, omaan käyttöönsä. On siis suoraan sanoen ällistyttävää, että Kleemens ei viittaa jakeisiin 34-35, jossa asiaa käsitellään suorasti ja vastaansanomattomasti.

Varhaiset kirkkoisät ovat yhtä lailla vaiti näistä jakeista. 1. Korinttilaiskirje oli kaikkein lainatuin kirje toisella vuosisadalla. Tästä huolimatta ei ole jäänyt ainuttakaan mainintaa jakeiden 34-35 olemassaolosta. Ensimmäinen lainaus näistä jakeista ilmestyi vuonna 200, kun Tertullianus siteerasi jakeita vastustaessaan naisten oikeutta toimia kastajina.
Johtopäätös

Ulkoinen todistusaineisto viittaa todella vahvasti siihen, että Paavali ei kirjoittanut jakeita 34-35. On huomionarvoista, että monet tutkijat (kuten Gordon Fee) ovat tulleet tähän johtopäätökseen pelkästään kohdan 1.1 sisältämien ongelmien perusteella. Ja nyt argumentteja on ilmestynyt rutkasti lisää. Philip Payne on painottanut sitä, että interpolaatio-tulkinta on ainoa uskottava selitys sille, miksi jakeet ovat eri paikassa koko läntisessä tekstitraditiossa.


2. TEKSTIN SISÄINEN TODISTUSAINEISTO

 

Sisäinen todistusaineisto tarkoittaa jakeiden eksegeettisten ja systemaattisten ongelmien tarkastelua. Toisin sanoen, kukaan ei ole onnistunut selittää jakeita ilman huomattavia tulkinnallisia ongelmia. Kun kilpailevien tulkintatapojen ongelmat paisuvat liian suuriksi, tämä kasvattaa interpolaatio-tulkinnan todennäköisyyttä.

Jaetta on historian aikana selitetty pääasiassa neljällä eri tavalla:

  1. Paavali vaatii naisilta ehdotonta hiljaisuutta
  2. Paavali vaatii naisilta hiljaisuutta, mutta tietyin ehdoin
  3. Paavali lainaa vastustajien ajatusta ja kumoaa sen
  4. Jakeet ovat interpolaatiota eli myöhempää lisäystä


2.1 Paavali antaa ehdottoman kiellon

Ehdottomasti yleisin tulkintatapa läpi historian on ollut se, että nämä jakeet täytyy tulkita täysin kirjaimellisesti. Paavali yksinkertaisesti kieltää kaikkia naisia ainakin Korinttin seurakunnassa (tai kaikissa seurakunnissa) puhumasta sanaakaan jumalanpalveluksissa. (Henkilökohtainen kokemukseni on se, että tämä on monien keskiverto seurakuntalaisten ajatus, varsinkin niiden, jotka eivät halua nähdä naisia opettamassa. Tämä on ymmärrettävää, koska monissa seurakunnissa painotetaan sitä, että teksti täytyy lukea niin kuin se on kirjoitettu!)

Tässä tulkinnassa on kuitenkin ylipääsemättömiä ongelmia. Jos Paavali antaa ehdottoman kiellon, hän olisi itsensä kanssa sovittamattomassa ristiriidassa. Onhan Paavali jo kiittänyt seurakuntaa siitä, että he ovat pitäneet kiinni traditioista, joiden mukaan sekä miehet että naiset saavat profetoida seurakunnassa (11:2-16). Paavalin mukaan kaikilla on seurakunnassa jotain jaettavaa (14:26). Kaikki saavat profetoida (14:24, 31) ja Paavali soisi kaikkien puhuvan kielillä (14:4, 5, 18, 23, 27). Kuten Gilbert Bilezikian on sanonut, vain mielenhäiriöstä kärsinyt Paavali olisi voinut kirjoittaa, että naiset eivät voi puhua jumalanpalveluksissa lainkaan.


2.2 Paavali antaa ehdollisen kiellon

Nykyisin suositumpi selitys on pehmentää Paavalin sanoja. Tästä mallista nousee erilaisia tulkintoja. (1) Kielto koskisi naisten puhumista vain tietyissä tilanteissa. Tällainen tilanne voisi olla esim. opetuksen aikana tai silloin kun paikalla on ei-uskovia. Erään tulkinnan mukaan naiset eivät saa arvostella oman miehensä profetiaa. (2) Kielto kohdistuu vain tiettyihin naisiin. Ehkä jotkut ottivat liiallista roolia profeettana tai opettajana, tai sitten naiset olivat yksinkertaisesti kouluttamattomia ja he kyselivät tyhmiä kysymyksiä. Muutenkin Paavali näyttää puhuvan naimisissa oleville naisille (kysy kotona mieheltäsi). (3) Kielto koskee vain tietynlaista puhetta. Näin ollen Paavali kieltäisi häiritsevän jutustelun, tyhmät kysymykset, ekstaasin omaisen kontrolloimattoman puheen, huikkimiset ym.

Kaikkia näitä tulkintoja yhdistää se, että jakeita yritetään selittää kulttuurisella ja kontekstuaalisella tekijällä. Yritys on siis harmonisoida tämä kielto muiden Paavalin kirjoittamien jakeiden kanssa. Yksikään tulkinta ei ole kuitenkaan saanut yleistä hyväksyntää.

Näiden tulkintojen ongelma on siinä, että itse teksti ei viittaa lainkaan tällaiseen. Mikään ei osoita siihen suuntaan, että kysymys olisi eri naisista kuin luvussa 11 mainitut, jotka saivat ainakin profetoida. Paavali ei missään käytä λαλέω (laleoo = puhua)-sanaa rajatussa merkityksessä. Teksti yksinkertaisesti kieltää naisia puhumasta seurakunnan kokouksessa. Kohtien 2.1 ja 2.2 tulkintoja ei auta sekään, että laissa, johon Paavali viittaa, ei missään ole olemassa tällaista kieltoa. Monet ovat ehdottaneet jakeen 1. Moos. 3:16 lainaamista, mutta tämä olisi ollut Paavalille mahdotonta. Ensinnäkään jae ei puhu lainkaan samasta asiasta. Toiseksi jae kertoo ainoastaan syntiinlankeemuksen seurauksista, ei Jumalan asettamista säännöistä.

Lopuksi, on osoitettu että tällainen totaalikielto ei haastanut tuon ajan käsityksiä naisten oikeuksista millään tavalla. Kreikkalaisten julkisessa kokoontumisessa normaali käytäntö oli, että naiset eivät saaneet puhua. Tuossa kulttuurissa naisten vaikenemista ei olisi tarvinnut perustella millään muulla tavalla. Tämä lyhyt teksti riitti siihen hyvin. Aikalaiset olisivat siis olleet ihmeissään jos olisivat kuulleet nykyaikaisten tutkijoiden lieventämisyrityksistä. Tätä tukee se tosisasia, että kahteen vuosituhanteen ainoallakaan kommentaattorilla ei ole ollut vaikeuksia kohdan jakeiden antaman totaalikiellon kanssa. Tässä meillä on hyvä motiivi siihen, miksi jakeet on mahdollisesti lisätty tekstiin (kohta 2.4).


2.3 Paavalin vastustajien mielipide

Tämän tulkinnan mukaan jakeet on luettava kirjaimellisesti, mutta ne eivät ole Paavalin ajatuksia, vaan hänen vastustajiensa ajatuksia. Jotkut seurakunnan jäsenet halusivat syystä tai toisesta saada asetetuksi käskyn, jonka mukaan naiset eivät saa puhua seurakunnassa mitään. Tätä tukisi se, että jakeissa 36-37 Paavali retoriikan avulla ampuu alas tällaisen tulkinnan. Tämä tulkinta on mielestäni selvästi parempi kuin kohtien 2.1 ja 2.2 tulkintamallit. Ensinnäkin tämä tulkinta välttää sen, että Paavali olisi kirjoittanut itsensä kanssa ristiriitaisesti. Tämä tulkinta myös kääntää jakeiden tulkinnan päälaelleen: Paavali nimenomaan haluaa naisten osallistuvan seurakunnan toimintaan! Lisäksi Paavali on tähän mennessä useamman kerran lainannut korinttilaisten mielipiteitä ampuakseen ne alas tai vastaten heidän kysymyksiin.

Tulkinnassa on kuitenkin omat ongelmansa. Kirjeen perusteella on vaikea uskoa, että Korinttin seurakunnassa oltaisiin haluttu vaientaa naiset täydellisesti (7:1-7, 11:2-16). Craig Blomberg (2005, 162) on huomauttanut, että tämä väite olisi muutenkin todella tiukkojen judaistien väite, mutta tähän saakka korinttilaisten kysymykset ovat olleet juuri päinvastaisia (jopa liberaaleja).

Kaikki nämä kolme tulkintamallia kaatuvat kuitenkin lopulta ulkoisiin todisteisiin. Edelleen interpolaatio-tulkinta on ainoa vakuuttava selitys sille, että jakeet ovat käsikirjoituksissa eri paikoissa.

 

2.4 Jakeet 34-35 ovat interpolaatio

Interpolaatio-hypoteesi on noussut suosituimmaksi tulkinnaksi englanninkielisessä maailmassa. Tähän ovat erityisesti vaikuttaneet Gordon Feen ja Philip Paynen julkaisut. Seuraavat tekstin sisäiset huomiot tukevat interpolaatio-tulkintaa.

(1) Tämä tulkinta ei kohtaa sitä ongelmaa, että jakeet ovat selvässä ristiriidassa muun Paavalin tekstin kanssa.

(2) Nämä jakeet selvästi katkaisevat Paavalin ajatuksenjuoksun. Jos luvun lopun lukee ilman jakeita 34-35, Paavalin ajatus juoksee katkeamattomana. Philp Paynen (2009, 254) mukaan Paavalilla on jakeissa 26-40 selkeä kiastinen rakenne:

 

A. Kaikki tapahtukoon rakentumiseksi (jae 26)

  B. Kielilläpuhuminen: vain kaksi tai kolme puhukoon ja yksi selittäköön. Jos ei ole selittäjää,    puhuja olkoon vaiti. (jakeet 27-28)

    C. Profeetat: kaksi tai kolme puhukoot, loput arvostelkoot. Jos toinen saa ilmestyksen,                profetoivan täytyy lopettaa. Profeettojen henget ovat profeetoille alamaiset (jakeet 29-32)

          D. Jumala on järjestyksen Jumala kaikissa seurakunnissa (jae 33) Onko Jumalan sana                   lähtenyt teistä tai tullut vain teille? (jae 36)

     C. Profeetat: se mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tunnustu tätä, häntä Jumala ei          tunnusta. Tavoitalkaa profetian lahjaa. (jakeet 37-39a)
    B. Kielilläpuhuminen: Älkää estäkö sitä (jae 39b)
A. Kaikki tapahtukoon järjestyksessä (jae 40)

 

Kuten yleensä kiastisessa rakenteessa, pääpointti on keskellä (D.) Jos Paavali olisi kirjoittanut jakeet 34-35, tämä harmoninen kiastinen rakenne rikkoutuisi.

(3) Jakeiden sanasto ei ole Paavalille tyypillistä. Esimerkiksi viittaus lakiin on todella kummallinen. Olen jo todennut, että VT:ssä ei ole ainoatakaan kohtaa johon Paavali voisi edes viitata.

(4) Jakeet 34-35 näyttävät pikemminkin muodostavan oman kappaleen, kuin että ne olisivat osa suurempaa kappaletta. Jakeissa 33-34 on tarpeetonta toistoa ”niin kuin kaikissa seurakunnissa” (jae 33b) ”niin kaikissa seurakunnissa” (jae 34a). Tällainen turha toisto katoaa, jos Paavali ei kirjoittanut jakeita 34-35.

Tähän liittyen yksi suurimpia ongelmia on jakeen 36 liittäminen jakeisiin 34-35. Esille voidaan nostaa useita kieliopillisia seikkoja. (A) Jakeissa 34-35 naisista puhutaan monikon kolmannessa persoonassa (he olkoot vaiti), mutta jakeessa 36 puhutaan monikon toisesta persoonasta (teistäkö Jumalan sana on lähtöisin?). Jakeen 36 maininta sopii erinomaisesti jakeiden 26-33 jatkoksi, koska niissä Paavali kirjoittaa juuri monikon toisessa persoonassa (te). (B) Jakeen 36 kaksi retorista kysymystä sopivat paljon paremmin kysyttäväksi jakeen 33 jälkeen: ”Kaiken tulee tapahtua Jumalan tahtomassa järjestyksessä, kuten kaikissa seurakunnissa on tapana. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtöisin?” Jos Paavali olisi tarkoittanut kysyä naisilta ”onko Jumalan sana tullut ainoastaan teille”, hän olisi käyttänyt feminiinistä sanaa (ainoastaan). Tekstissä sana on kuitenkin maskuliinissa.


JOHTOPÄÄTÖS

Ottaen huomioon sekä ulkoiset että sisäiset todisteet, ainoa varteenotettava tulkinta on se, että Paavali ei kirjoittanut jakeita 34-35. Korinttin seurakunta oli saanut keitettyä melkoisen sopan. Sekä miehillä että naisilla oli paljon korjattavaa käytöksessä. Kun otamme huomioon kulttuurilliset seikat ja sen, että seurakunnan naiset olivat suuressa roolissa mm. profetoimisen kautta, on huomionarvoista, että Paavali ei sanallakaan tässä kirjeessä vihjaa siihen suuntaan, että naisten olisi oltava ”pienemmällä paikalla” kuin miehen. Voimme todeta, että kulttuurillisen ja tilannekohtaisen paineen alla Paavalilla ei ollut tarvetta alkaa rajoittaa naisten oikeuksia seurakunnassa. Niinpä kirjeen opetus naisia koskien on juuri päinvastainen kuin mitä seurakuntalaiset yleensä ajattelevat. 

 

 

F. USKOVIEN YLÖSNOUSEMUS (15:1-58)

 

Luvun 15 rakenne (Wright 2004a):

  • Evankeliumi Messiaasta: hän on kuollut, haudattu ja noussut ylös (jakeet 1-11)
  • Mitkä olisivat seuraukset jos Messias ei olisi noussut kuolleista? (jakeet 12-19)
  • Messias hallitsijana (jakeet 20-28)
  • Ylösnousemus antaa tarkoituksen uskovien elämään (jakeet 29-34) 
  • Ylösnousemusruumis: samanlainen, mutta erilainen (jakeet 35-49)
  • Salaisuus ja voitto (jakeet 50-58)


Johdanto

Vaikka luku 15 muodostaa oman suuren aiheen, se linkittyy vahvasti sekä lukuihin 12-14 että kaikkeen siihen mitä tähän mennessä on opetettu. Paavalin eettiset ohjeet nimittäin nojaavat siihen tosiasiaan, että Jeesus on noussut kuolleista. Jos Jeesus on jäänyt hautaan, me voimme elää miten haluamme! Tämä luku toimii siten koko kirjeen loppuhuipennuksena.

Ongelma tämän luvun taustalla on periaatteessa helppo selvittää (Paavali on kuullut tästä ongelmasta todennäköisesti Kloen perheväeltä, ei korinttilaisten kirjeestä). Se on sanottu jakeessa 12:

”Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?”

Tämä sama huomio toistuu edelleen jakeissa 16, 29 ja 32. Jostain syystä seurakuntalaiset ovat sitä mieltä, että yleistä kuolleiden ylösnousemusta ei tule tapahtumaan. Se mistä tällainen näkemys sai alkunsa, on vähemmän selkeä (Fee (1987, 715) listaa viisi eri tulkintaa, joita tukijat ovat ehdottaneet). Näyttää kuitenkin miltei varmalta, että tämä liittyy siihen suureen riitaan, joka Paavalilla ja korinttilaisilla on: mitä on olla todella hengellinen (pneumatikos)? Korinttilaiset siis ajattelevat, että koska he ovat saaneet Pyhän Hengen, ja koska he puhuvat enkeleiden kielillä, he ovat jo saavuttaneet täydellisen ”hengellisen tilan”. Tästä teologiasta käsin ruumis oli turha ja ei-toivottu ja se tulee tuhoutumaan. Tällainen ajatus on täysin vastoin kristillistä opetusta ja siksi Paavali käyttää melkoisesti mustetta selventääkseen opetusta, josta kristityt eivät yksinkertaisesti voi päästää irti. Koska Jeesus on noussut ruumiillisesti kuolleista, kuolema ja synnin valta on voitettu. Siksi uskovat tulevat eräänä päivänä kaikki saamaan ylösnousemusruumiin, joka on yhtä fyysinen ja aineellinen kuin nykyinen kehomme. Ero on siinä, että toisin kuin nykyinen ruumiimme, tuleva ruumis ei voi milloinkaan tuhoutua ja se tulee olemaan täydellinen.

Tässä luvussa kerrataan myös kahta tuttua asiaa: (1) Tämä on opetus, johon kaikki kristilliset seurakunnat sitoutuvat, (2) Paavalin apostolitoiminta on syy siihen, että korinttilaiset ovat ylipäätään kuulleet evankeliumin.
(Fee 1987, 713-17.)


Evankeliumi Messiaasta: hän on kuollut, haudattu ja noussut ylös (jakeet 1-11)

 

Vanhemmillani on kotona useita albumeja. Jos ventovieras henkilö tulee kylään ja haluaa saada nopean katsauksen siitä, mistä tämä perhe on tänne muuttanut ja miten asiat lähtivät alunperin etenemään, albumien läpikäyminen antaa nopean yleiskatsauksen kaikesta olennaisesta. (Muistan itsekin ajan, kun omia albumeja tuli esiteltyä nuoruuden ajan ”tyttökavereille”.) Vanhempieni albumissa on mm. kuvia talon rakennusajalta. Albumissa on kuvia myös vastasyntyneistä lapsista, ja osa näistä kuvista on otettu jo synnytyslaitoksella. Kuvia löytyy myös kouluajalta ja tärkeistä juhlista. Elämän tärkeimmät hetket on talletettu albumeihin.

Tämä on itse asiassa se, mitä Paavali näissä jakeissa tekee. Hän istuu korinttilaisten kanssa sohvalle ja hän avaa tämän uuden Jeesus-perheen albumin. Miten kaikki on saanut alkunsa? Paavali selaa albumia sivu sivulta ja palauttaa lukijoiden mieleen ne kohokohdat, jotka ovat synnyttäneet tämän pienen ja uuden Jeesus-perheen. Kristittyjen albumin tärkeimmät kuvat ovat Messias, Messiaan kuolema ristillä, Messiaan hautaaminen ja Messiaan ruumiillinen ylösnousemus kolmantena päivänä. Sen jälkeen seuraa Messiaan ilmestyminen valituille henkilöille: Keefakselle, 12 opetuslapselle, 500 muulle, Jaakobille ja apostoleille. Viimeisenä kuvana Paavali esittelee miehen, joka syntyi ikään kuin keskosena, ja joka ehti juuri ja juuri päästä viimeiseksi ylösnousemuksen todistajaksi. Tämä henkilö on Paavali itse.


Jakeet 15:1-3a

Neljän evankeliumin lisäksi nämä jakeet muodostavat viidennen todella tärkeän tekstin siitä mitä tapahtui Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Luku 14 päättyi vakavaan varoitukseen, koska jotkut eivät halunneet ottaa vastaan Paavalin opetusta ja noudattaa sitä. Nämä alkujakeet täsmentävät tätä varoitusta. Paavali muistuttaa korinttilaisia siitä sanomasta, jonka kautta he ovat tulleet uskoon. Jos he haluavat pelastua, heidän on pidettävä siitä lujasti kiinni sellaisena kuin se on julistettu.

Näissä jakeissa Paavali lainaa traditiota, jonka hän on itsekin aikoinaan vastaanottanut kääntymyksensä jälkeen. Sanat παραλαμβάνω (paralambanoo) = ”vastaanottaa” jakeessa 1 ja παραδίδωμι (paradidoomi) = ”välittää” jakeessa 3 ovat muodollisia rabbiinisia termejä, joita käytettiin traditioiden välittämisessä opettajalta oppilaalle. Wrightin mukaan tämä traditio on muotoutunut viimeistään kolme vuotta pääsiäistapahtumien jälkeen. Myös John P. Meier (1997, 660) tiivistää tutkimusta todeten, että tässä meillä on yksi Uuden testamentin vanhimpia traditioita, joka muotoutui viimeistään vain muutamia vuosia mainittujen tapahtumien jälkeen. Olemme siis tekemisissä UT:n todennäköisesti vanhimman tradition kanssa, johon on talletettu Jeesuksen ylösnousemuksen seurauksia! (Näin myös Witherington 1992, 191.) Kaikki viittaa siihen, että traditio/uskontunnustus on saanut alkunsa Jerusalemissa: (a) siinä käytetään termiä "Kristus", jolla ei ollut mitääb merkitystä juutalaisten ja kristittyjen ulkopuolella, (b) siinä viitataan Kirjoituksiin, (c) mainitaan ylösnousemus, joka on läpikotaiisn juutalaisen teologian kyllästämä ja (d) mainituilla henkilöillä listassa on tiukasti juuret Jerusalemin seurakunnassa. Hurtadon mukaan ei ole niinkään tärkeä kysymys onko traditio/uskontunnustus muotutunut alunperin arameaksi vai kreikaksi ja meidän on muistettava, että Jerusalemin alkuseurakunta oli kaksikielinen (ks. Apt. 6:1-6) ja se on siten voinut olla alusta saakka talletettu molemmilla kielillä. (Hurtado 2005, 168-69.) Birger Gerhardsson painottaa tässä kohden eritoten sitä, että traditioiden välittämisessä seurakuntiin oli kyse siitä, että ne opeteltiin tarkasti juuriaan myöden ja valtuutetut opettajat pitivät huolen siitä, että seurakunta oppii nämä traditiot ja pitäytyy niissä tarkasti. Siksi Paavali on äärimmäisen tarkka siitä, että korinttilaiset muistavat millaisen teologisen paketin he ovat allekirjoittaneet kääntymyksessään! (Ks. Gerhadsson 1979). 

 

Jakeet 15:3b-4

Jakeet 3b-5 on alkukielellä hyvin tarkasti muotoiltu ja tutkijoiden enemmistön mukaan se on hyvin varhainen uskontunnustus. Se jakautuu neljään väitteeseen, joista jokainen alkaa ὅτι-sanalla

(1) ὅτι Χριστὸς ἀπέθανεν ὑπὲρ τῶν ἁμαρτιῶν ἡμῶν 

κατὰ τὰς γραφὰς 

(2) καὶ ὅτι ἐτάφη 

(3) καὶ ὅτι ἐγήγερται τῇ ἡμέρᾳ τῇ τρίτῃ 

κατὰ τὰς γραφὰς 

(4) καὶ ὅτι ὤφθη Κηφᾷ εἶτα τοῖς δώδεκα·

 

(1) että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden

kirjoitusten mukaan, 

(2) ja että hänet haudattiin 

(3) ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä

kirjoitusten mukaan, 

(4) ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. 

 

Paavali siis käyttää näissä jakeissa hyvin varhaista uskontunnustusta. Vaikka tutkijoiden parissa on monia teknisiä erimielisyyksiä mm. uskontunnustuksen alkuperäisen kielen kohdalla (aramea vai kreikka? [joka ei siis ole tärkeä kysymys]), varmaa on kuitenkin se, että vähintään jakeet 3b-5 on varhainen uskontunnustus, joka syntyi parin vuoden kuluessa pääsiäistapahtumien jälkeen. Jakeissa 6-8 Paavali taas hyödyntää varhaisia traditioita eli niidenkin sisältö on Paavalia vanhempaa perua. Iso pointti on tietenkin se, että opetus Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ilmestyksistä eivät siis ole myöhäistä keksintöä — tämä opetus oli mukana alusta alkaen! Mm. Richard Bauckham (2006, 264-69) on argumentoinut, että Paavali on vastaanottanut tämän(kin) tradition Jerusalemissa vaikuttaneilta apostoleilta ja erityisesti tilanteessa, jossa hän tapasi Pietarin kahden viikon aikana Jerusalemissa (ks. Gal. 1). C. H. Doddin ikimuistoisia sanoja lainataan edelleen kirjallisuudessa paljon. Hän kirjoitti Pietarin ja Paavalin 15 päivän mittaisesta tapaamisesta Jerusalemissa näin: "voimme olettaa, että he eivät käyttäneet kaikkea aikaansa säästä juttelemiseen."

”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi”. On todella tärkeää huomata, että traditio liittää syntien anteeksiantamisen ja Jeesuksen ylösnousemuksen yhteenkuuluvaksi. Opetus on selvä: jos Jeesus ei noussut kuolleista, Jeesuksen ristinkuolema ei sovittanut ihmiskunnan syntejä. Tämä linkki johtuu yksinkertaisesti siitä, että läpi Raamatun synti ja kuolema kulkevat käsi kädessä. Synti johtaa kuolemaan, tai toisin sanoen, kuolema on todiste siitä, että synti hallitsee meitä. Koska Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, kuoleman valta on voitettu. Tämä täytyy tarkoittaa silloin myös sitä, että synnin hallintavalta on murtunut! Tämä on se syy miksi Paavali sanoo jakeessa 17: ”jos Jeesus ei noussut kuolleista, te olette edelleen synneissänne”.

Jeesuksen ylösnousemus tapahtui ”Kirjoitusten mukaan”. Tässä kohden meidän on syytä hypätä hetkeksi sivuun itse tekstistä ja ottaa muutama askel taaksepäin katsoaksemme suurempaa kokonaisuutta. Suurin osa lukijoista lukee tämän jakeen ajattelemalla, että Paavalilla täytyy olla muutama "todistusjae" vanhasta testamentista eli että hän voisi lainata yhtä tai kahta jaetta osoittaakseen Jeesuksen ylösnousemuksen todeksi. Vaikka tällainen ajatusmalli on hyvin yleinen, se ei ikävä kyllä vastaa lainkaan sitä mitä Paavalilla on mielessään. On syytä tarkentaa ajatustani tässä kohden. 

Juutalaiset elivät kertomuksessa, joka oli jäänyt Vanhan testamentin viimeisten kirjojen aikana kesken. Osa kansasta oli palannut maahan ja pieni temppeli oli rakennettu, mutta tämä oli kaukana täydellisestä lopusta pitkälle kertomukselle. Sille oli saatava aiempaan kertomukseen sopiva päätös! Me tiedämme, että myöhemmin eri juutalaiset antoivat tähän suureen kysymykseen eri vastauksia. Mainitsen niistä lyhyesti kolme. Toisella vuosisadalla eKr. kirjoitetussa Siirakin kirjassa annetaan vahvasti olettaa, että kertomus oli heidän aikanaan itse asiassa tullut lopulliseen päätökseen. Kansa ylisti Jumalaa temppelissä erityisesti ylipappi Simeon 2:n johdolla (219-196 eKr.) Mutta tämä kertomus ei kestänyt päivänvaloa, koska myöhemmin kansa kohtasi Antiokhus 4 Epifaneen vainot 160-luvulla eKr. Kansan keskeltä nousi vastarintaliike, jonka johdossa oli Vasarana tunnettu Juudas Makkabilainen. He saivat aikaan lopulta itsenäistetyn juutalaisen kansan. 1. Makkabilaiksirja kuvaa melko lailla miten tämä toi suuren kertomuksen päätökseen. Mutta tämä ei ollut suinkaan kaikkien mielipide. Suurin osa kansaa jäi edelleen odottamaan todellista vapautusta ja kun Rooma otti vallan 63 eKr., odotus sai tuulta purjeisiin entistä enemmän. Koska Jumala vapauttaa meidät? Synkimmän vastauksen kysymykseen antoi Josefus, joka kirjoitti joitain kymmeniä vuosia temppelin tuhon jälkeen Roomassa. Teoksessaan Juutalaisten muinaishistoria hän kylmästi toteaa, että Jumala oli siirtynyt roomalaisten puolelle ja he olivat tuoneet ansaitun tuhon juutalaiselle kansalle. Tämä oli kuitenkin vastaus, joka poikkesi niin paljon Vanhan testamentin kokonaiskertomuksesta, että sitä tuskin kovin moni olisi kannattanut. Nykyään juutalaiset odottavat edelleen kertomuksen loppua. (Ks. Wright 2004d, 216-18.)

Näiden jakeiden pointti on siinä, että Paavali juutalaisena antaa oman vastauksen! Ja vastaus on oltava sellainen, joka sopii suureen kertomukseen sen huipennuksena! Lyhyesti: Messiaan eli Jeesuksen ylösnousemus on vastaus juutalaisten pitkään odotukseen! Suurin osa kansaa odotti (hengellisen)pakkosiirtolaisuuden päättymistä, liiton uudistamista ja syntien sovitusta. Jeesuksessa profeettojen toiveet ovat toteutuneet. Tämä sopii suuren kertomuksen huipennukseksi, mutta sille on olemassa tietenkin olennaisia jaekokonaisuuksia kuten  Jes. 40:1-11; Jer. 31:31-34; Hes. 36:22-32. Tästä syystä traditioon on talletettu sanat ”Kirjoitusten mukaan”. Kysymys on koko Israelin kansan historian huipentumisesta ristillä. (Lue aiheesta tarkempaa analyysiä varsinkin Galatalaiskirjeen luvusta 3.)

”Hänet haudattiin”. Maininta Jeesuksen hautaamisesta on tärkeä. Jotkut nimittäin edelleen väittävät, että traditio ei puhu mitään Jeesuksen tyhjästä haudasta (näin mm. Myllykoski 1994, 136). (Tämä perustuu yleensä oletukseen, jonka mukaan ylösnousemus oli hengellinen, ei fyysinen.) Tämä on kuitenkin käsittämätön väite. Sanat ”hänet haudattiin” ja ”hänet herätettiin kuolleista” ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että hauta oli tyhjä. Jos sanon: ”kävelin eilen Jurvan kaduilla” minun ei tavitse lisätä tähän sanoja ”omilla jaloillani”. Jokaisessa evankeliumissa tyhjä hauta näyttelee suurta roolia. Se oli ensimmäinen merkki opetuslapsille, että jotain käsittämätöntä on tapahtunut. Kun nämä tapahtumat talletettiin lyhyeksi traditioksi riitti, kun mainittiin ”hänet haudattiin”.

”Hänet herätettiin kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan”. Kreikan kielen sana ”herätettiin” on tässä sekä perfekti että passiivi. Perfekti tarkoittaa sitä, että tapahtumalla, joka on tapahtunut, on edelleen seurauksia. Jeesus on edelleen elossa, mutta hänen ylösnousemuksellaan on tämän lisäksi kauaskantoisia seurauksia, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan. Verbi on myös passiivissa, joka tarkoittaa sitä, että tapahtuman aiheutti joku muu kuin itse Jeesus. Paavali ei missään opeta, että Jeesus nousi itsestään kuolleista. Hänen mukaan Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista (ks. Room. 4:24-25; 6:4, 9; 1. Kor. 15:15).

Maininta ”Kirjoitusten mukaan” on hieman hankala, koska VT:ssa ei ole suoranaista profetiaa tällaisesta tapahtumasta. Asia selvenee hieman, kun katsoo Pietarin saarnaa helluntaipäivänä, jossa hän perustelee Israelin kansalle Kirjoituksilla Jeesuksen ylösnousemuksen (Ap.t. 2:25-36):

25 ”Sillä Daavid sanoo hänestä [Jeesuksesta]: -- ’Minä näen alati edessäni Herran, hän pysyy oikealla puolellani, etten horjahtaisi. 26 Siksi minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, vieläpä ruumiini on lepäävä toivossa, 27 sillä sinä et hylkää sieluani tuonelaan etkä salli pyhän palvelijasi ruumiin maatua. 28 Sinä osoitat minulle elämän tien. Minä saan nähdä sinun kasvosi, sinä täytät minut ilolla.’ 29 "Veljeni, kantaisästämme Daavidista voi varmasti sanoa, että hän kuoli ja hänet haudattiin. Onhan hänen hautansa tänäkin päivänä meidän nähtävissämme. 30 Mutta Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä. Daavid tiesi tämän 31 ja näki ennalta Kristuksen ylösnousemuksen. Sitä hän tarkoitti sanoessaan, ettei Herra hylkää häntä tuonelaan eikä hänen ruumiinsa maadu. 32 Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia. 33 Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen, ja hän on ottanut vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen, niin kuin te voitte nähdä ja kuulla. 34 Ei Daavid itse noussut taivaisiin. Hänhän sanoo: -- ’Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. 35 Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle.’ 36 Tästä siis saa koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi -- tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

Alkuperäiset kuulijat ovat varmasti olleet varpaillaan tästä puheesta, koska juutalaiset odottivat Daavidin suvusta nousevaa ihannekuningasta. Synagogissa luettiin kahdeksantoista-nimistä rukousta jossa rukoiltiin messiaanisen kuninkaan ilmestymistä (”korota nopeasti sen keskelle Daavidin valtaistuin”). Pietarin mukaan juuri Jeesus on tämä luvattu kuningas. Kansan toiveet olivat nyt täyttyneet.

”Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä” (2:30) on viittaus profeetta Naatanin profetiaan (2. Sam. 7). Profetian mukaan Daavidin jälkeläinen tullaan korottamaan kansan ihannekuninkaaksi. Jumala oli luvannut korottaa Daavidin jälkeläisen kuninkuuteen ja näin teksti nähtiin osoittavan ylösnousemukseen. Suomenkieliset käännökset eivät kuitenkaan paljasta tekstin merkitystä. Puhe korottamisesta (anisteemi) Naatanin profetiassa (7:14)  tarkoittaa sekä kuolleista nostamista että valtaistuimelle korottamista. Sanaleikki toimii myös heprean kielessä. Kuolleista herätetty Jeesus on siis samalla asetettu kuninkaan valtaistuimelle.

Pietari lainaa myös Psalmia 110. Se on UT:n useimmin lainaama Psalmi. Juutalaisen taivasmystiikan mukaan Jumala istuu taivaassa valtaistuimella enkeleiden ympräröimänä. Oikealle puolelle asettaminen tarkoittaa juuri tälle valtaistuimelle asettamista. Jumala on voidellut Jeesuksen kuninkaaksi. (Eskola 2011, 207-11.)

Pietari vetoaa myös Psalmiin 16:9-11. Pietarin mukaan Psalmin 16 jae 10 on todiste siitä, että Jeesuksen ruumis ei jää maatumaan hautaan, vaan se nousee ylös. (Ks. myös miten Paavali tekee juuri saman Pisidian Antiokiassa, Apt. 13:35.) Mielenkiintoista on sekin, että juutalaiset ajattelivat, että maatuminen alkaa vasta neljäntenä päivänä (Fee 1987, 727). Jeesuksen ylösnousemus oli lopullinen osoitus siitä, että Jumala ei hylännytkään Jeesusta, vaan hän oli todella Jumalan lähettämä Messias!

Alkukristityt tiesivät, että Jeesus herätettiin kolmantena päivänä. Tämä on ainoa varteenotettava selitys myös siihen kysymykseen, miksi kristityt siirsivät pyhäpäivän lauantaista sunnuntaihin. Miksi sunnuntaista, ei lauantaista, tuli Herran päivä?

(Kolmanteen päivään viittaavia VT:n kohtia on Hoosea 6:2, Joona 1:17, 2. Kun. 20:5. Matteus 12:40:ssa Jeesus vetoaa juuri tähän Joonan kirjan jakeeseen viitatessaan ylösnousemukseensa.)

* Jos lukija haluaa päästä kiinni paremmin Uuden testamentin kirjoittajien ajattelutapaan, jossa he eivät yleensä niinkään lainaa yksittäisiä Vanhan testamentin jakeita "todisteina", vaan he nojaavat pikemminkin koko Israelin pitkään kertomukseen ja väittävät sen saavuttaneen huipennuksen, suosittelen lukemaan Richard Haysin lyhyen kirjan "Reading Backwards" (2015). Netissä asia hoituu myös kätevästi jos uhraa tunnin kuuntelemalla N. T. Wrightin luennon siitä miten Jeesuksen ristinkuolema ymmärrettiin Uudessa testamenissa, mutta suositeltavampaa on lukaista hänen jo luvun 2 yhteydessä mainittu uudehko kirja (2016), joka on käytännössä 400-sivuinen kommentaari lauseelle "Kristus kuoli Kirjoitusten mukaan."


Jakeet 15:5-7

Nyt alkaa lista siitä keille Jeesus kuolemansa jälkeen ilmestyi. Ensimmäisenä mainitaan Pietari arameankielisellä nimellä ”Keefas”. Evankeliumeissa ainut maininta tästä on Luukkaalla (24:34), jossa sanotaan Herran ilmestyneen Pietarille. Myöhemmin Jeesuksen ja Pietarin välinen keskustelu kuvataan Johanneksen evankeliumissa (21:15-19). Se, mikä tässä Pietarin maininnassa on mielenkiintoista on se, että evankeliumeiden (Matt. 20:1-18; Joh. 20:1-18) mukaan naiset näkivät Jeesuksen ensimmäisenä. Traditiossa ei kuitenkaan ole laitettu Maria Magdaleena ensimmäiseksi, itse asiassa häntä ei mainta lainkaan! Miksi näin? On muistettava, että tuohon aikaan (juutalaisten keskuudessa) naisten todistuksella ei ollut juurikaan arvoa. Näyttää siltä, että naisten osuus Jeesuksen tyhjällä haudalla oli niin merkittävä, että siitä oli evankeliumeissa pakko kertoa. Mutta kun evankeliumin sanomaa alettiin välittää eteenpäin ja traditoita luovutettiin uusiin seurakuntiin, naisten osuus väheni juuri siitä syystä, että heidän todistustaan ei otettu kovin vakavasti.


”Sitten niille kahdelletoista”. Maininta kahdestatoista on mielenkiintoinen, koska Juudas oli päättänyt päivänsä ennen kuin nämä ilmestykset tapahtuivat. Hyvä käsittely tästä kysymyksestä löytyy John P. Meierin (1997) loistavasta artikkelista koskien 12 opetuslapsen historiallisuutta ja merkitystä. Luku on olennaisen tärkeä symboli (erityisesti seurakunnille Israelin maaperällä) siitä, että Jeesus oli koonnut Israelin 12 heimoa jälleen yhteen julistustoiminnassaan. Luku 12 oli tärkeä ja siitä tuli ikään kuin "isku-symboli" siitä huolimatta, että ryhmä oli lyhyen aikaa 11 hengen vahvuinen. Mitään isoa ongelmaa tästä maininnasta on siis turha tehdä.  Ks. mainituista ilmestyksistä Matt. 28:16-20; Luuk. 24:33-43; Joh. 20:19-29; Ap. t.1:1-13.

 

”Yli 500 muulle”. Jotkut ovat väittäneet, että maininta Jeesuksen ilmestymisestä 500:lle liittyy helluntaipäivän tapahtumiin. Wrightin mukaan tällainen tulkinta on täysin mahdotonta, koska se tekee väkivaltaa sekä Luukkaan että Paavalin tarkoitukselle. Paavali selvästi erottaa nämä ilmestykset muunlaisista kokemuksista. Pyhän Hengen täyteys ja Herran näkeminen eivät missään tarkoita samoja asioita. Lisäksi korinttilaisilla itsellään oli monia hengellisiä kokemuksia, mutta Paavali olettaa heidän tajuavan, että traditiossa mainitut henkilöt ovat kokeneet jotain erityistä.

Tämä 500:lle ilmestyminen on todennäköisesti tapahtunut ulkona ja on enemmän kuin todennäköistä, että mukana oli myös paljon naisia (Fee 1987, 730). Tärkeää on kuitenkin huomata, että Paavali painottaa monien näistä olevan edelleen elossa. Jos joku ei usko, hän voi mennä kahville silminnäkijöiden luo ja kysyä mitä he ovat nähneet! Paavali ei näe ongelmaa siinä, että hän tekee selventävän lisäyksen käyttämäänsä traditioon. 

 

”Jaakobille”. Jaakobin, Jeesuksen veljen, mainitseminen on mielenkiintoinen. Hänen kääntymystään ei kuvata missään UT:ssa. Evankeliumeissa Jeesuksen veljet eivät usko häneen (Joh. 7:2-9). Apostolien teoissa Jaakob on kuitenkin jo Jerusalemin seurakunnan johtava henkilö (12:17, 15:13, 21:18). Hän oli ilmeisesti mukana jo helluntaipäivän tapahtumissa (1:14). Mikä muutti skeptisen Jaakobin mielen? On vaikea kuvitella mitään kunnon selitystä, ellei Jaakob todella nähnyt Jeesusta konkreettisesti elossa hänen kuolemansa jälkeen. Mainittakoon, että Uuteen testamenttiin skeptisesti suhtautunut tutkija Hans Grass oli vuonna 1956 ilmestyneessä kirjassaan sitä mieltä, että Jaakobin kääntymys on kaikkein vahvin argumentti Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta.

 

”Sitten kaikille apostoleille”. Paavalille apostoli tarkoitti henkilöä, joka on nähnyt ylösnouseen Jeesuksen. Tästä porukasta on hankala sanoa mitään varmaa. Oli kuitenkin jonkin kokoinen porukka, jotka tulivat kantamaan apostolin nimeä sen jälkeen kun Jeesus oli heille ilmestynyt. mainittakoon, että Roomalaiskirjeessä mainitaan apostolina toiminut Junia (16:7). Oliko Junia yksi niistä, joihin tällä maininnalla viitataan?

 

Jakeet 15:8-11

”Viimeisenä hän näyttäytyi minulle”. Tämä lause osoittaa, että Paavalille Jeesuksen kohtaaminen hänen ylösnousemuksensa jälkeen on ollut erikoisuus, jota kesti vain rajatun ajan. Paavalin jälkeen kukaan muu ei enää saanut tällaista etuoikeutta. Hän kuvaa itseään hauskasti sanalla ἔκτρωμα (ektrooma). Tätä sanaa käytettiin abortoimisesta tai keskenmenosta (Ks. Job 3:16; 4. Moos. 12:12). Paavali kuvaa itseään siis keskosena, joka tuli kohdusta ulos aivan liian aikaisin. Mitä ihmettä Paavali tarkoittaa?

Sana Paavalin sanat tulevat uuteen valoon, kun vertaamme hänen elämäänsä muihin apostoleihin. Muilla apostoleilla oli aikaa ”kehittyä”, koska he olivat viettäneet Jeesuksen kanssa aikaa vuosia. He olivat nähneet hänet parantamassa, opettamassa, rukoilemassa jne. He olivat jopa auttaneet Jeesusta hänen palvelutyössään. Paavalilla ei ollut mitään näistä kokemuksista. Paavali oli pelkästään nuori lainoppinut, joka kiivaili Jumalan lain puolesta. Vaikka Jeesuksen muut opetuslapset eivät aluksi ymmärtäneet Jeesuksen ristiinnaulitsemista, ainakin ristillä roikkui mies, jonka he tunsivat. Paavalille ristillä taas roikkui täysin tuntematon mies. Kun Paavali käyttää näistä asioista raskauden aikaisia kielikuvia, niin muut apostolit olivat kehittyneet riittävästi syntyäkseen, mutta Paavali joutui syntyä ikään kuin keskosena, ennenaikaisena. Paavali ikään kuin otettiin kohdusta väkivaltaisen nopeasti pois. Hän sokaistui Damaskoksen tiellä, eivätkä hänen silmänsä kestäneet valoa. Hän oli kuin vastasyntynyt. Paavali siis näki Jeesuksen aivan samalla tavalla kuin muut, mutta hän ei ollut valmistaunut tähän kohtaamiseen millään tavalla. Tämä kohtaaminen muutti Paavalin koko elämän täydellisesti.

Paavali tiesi varsin hyvin, että hän ei olisi millään tavalla ansainnut apostolin nimeä. Hän ei ollut ollut ainoastaan välinpitämätön, hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa. Jumalan armo kuitenkin kohtasi hänet ja hän sai anteeksi.

Paavali tiivistää päämääränsä jakeessa 11. Sekä Paavali että muut apostolivat ovat alusta saakka julistaneet samaa sanomaa. Korinttilaiset olivat jakautuneet Apolloksen, Pietarin ja Paavalin mukaan, mutta miksi? He kaikki julistavat samaa sanomaa Messiaasta joka on kuollut ja noussut kuolleista.

(Wright 2003, 317-29; 2004a.)

 

Mitkä olisivat seuraukset jos Messias ei olisi noussut ylös (jakeet 12-19)

 

Jotkut seurakunnan jäsenistä väittävät, että kuolleiden ylösnousemusta ei yksinkertaisesti tapahdu (15:12). Wrightin mukaan tämä ei viittaa sellaiseen porukkaan, joiden mukaan ylösnousemus on jo tapahtunut (kuten 2. Tim. 2:17-18), vaan sellaiseen porukkaan, joiden mukaan kuolleiden ylösnousemusta ei yksinkertaisesti tapahdu. Nämä ”jotkut” viittaa varmasti samaan porukkaan, joka on mainittu jo jakeissa 4:18, 9:3 ja 14:38. Tämä tietty porukka vastustaa Paavalia ja on saanut koko seurakunnan puolelleen. (Fee 1987, 740.)

Ongelmana ei ole niinkään Jeesuksen ylösnousemuksen epäileminen, vaan koko ylösnousemus-ajatuksen kiistäminen. Tämä tarkoittaa sekä niitä, jotka ovat kuolleet että niitä, jotka tulevat kuolemaan. Korinttilaisten mukaan heillä ei tule olemaan ruumiillista tulevaisuutta. Paavali osoittaa, että tällainen ajatus johtaa siihen, että silloin Jeesustakaan ei ole herätetty (15:13-15). Ja jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, evankeliumilta putoaa pohja. On todella epätodennäköistä, että korinttilaiset olisivat omaksuneet saddukeusten tai muutamien pakanafilosofien ajatukset, joiden mukaan kuolemanjälkeistä elämää ei ole laisinkaan. On kuitenkin luonnollista, että pakanakäännynnäiset alkavat epäilemään tulevaisuudessa tapahtuvaa ruumiillista ylösnousemusta. Pakanamaailman ääni oli yksimielinen: sielun täytyy vapautua ruumiista. Näin ollen ruumiillinen kuolemanjälkeinen elämä oli täysin mahdoton ajatus. 

Painotan edelleen sitä, että Paavali tarkoittaa ylösnousemuksella nimenomaan ruumiillisuutta. Verbi ”on herätetty”, kreik. ἐγείρω (egeiroo) ja substantiivi "ylösnousemus", kreik. ἀνάστασις (anastasis) viittavat aina ruumiilliseen tapahtumaan. Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että juutalaiset tai pakanat olisivat viitanneet näillä sanoilla ruumiittomaan kuolemanjälkeiseen elämään. (Tämä väite on perusteltu tarkasti N. T. Wrightin massiivisessa 800-sivuisessa teoksessa ”The Resurrection of the Son of God”. (2003).) Mm. John Shelby Spongin (2005, 101) väite, jonka mukaan Jeesuksen fyysinen ylösnousemus lisättiin kristilliseen teologiaan vasta 90-luvulla, on täysin mieletön. Paavalin täytyy palauttaa korinttilaisten pakanamainen ajattelu kristilliselle pohjalle. Kannattaa myös kysyä miten ihmeessä Paavali olisi voinut vedota Psalmin 16 jakeeseen 10 puheessaan kreikankielisille juutalaisille Pisidian Antiokiassa (Apt. 13:35) jos hän olisi ajatellut ylösnousemuksen olleen "hengellinen"?! Koko lainauksen tarkoitus on osoittaa, että tämä lupaus ruumiin maatumisesta ei koskaan toteutunut Daavidille itselleen (joka oli kaikille juutalaisille päivänselvä asia, olihan Daavidin hauta tunnettu paikka Jerusalemissa), mutta se oli nyt tapahtunut Jeesukselle, koska Jumala oli herättänyt hänet kuolleista. Jeesus kuoli ja hänet haudattiin, mutta hänen ruumiinsa ei ehtinyt maatua, koska Jumala herätti hänet uuteen elämään! (Ks. mm. Wright 2014, 14-15.)


Jakeet 15:12-17 

Korinttilaiset ovat sahaamassa sitä oksaa, jolla he istuvat. Jakeiden sanoma on melko yksinkertainen. Jos kuolleita ei herätetä, silloin Jeesustakaan ei ole herätetty (verbi on jälleen perfekti). Ja jos Jeesusta ei ole herätetty, silloin apostolit ovat julistaneet tyhjänpäiväistä puhetta. Ja jos apostolit ovat julistaneet täysin tyhjänpäiväistä puhetta, korinttilaiset ovat uskoneet valheeseen ja täysin merkityksettömiin sanoihin. Apostolit olisivat myös vääriä todistajia, koska he ovat väittäneet Jumalan tehneen jotain sellaista mitä Hän ei todellisuudessa olisikaan tehnyt. Jakeessa 17 Paavali sanoo, teidän uskonne on turha, kreik. μάταιος (mataios) eli ajanhaaskausta. Jos Messiasta ei ole herätetty kuolleista, uusi maailmanaika, jossa korinttilaisten synnit on annettu anteeksi, ei olekaan alkanut. Paavalin edellinen opetus (”te olette antaneet pestä itsenne, te olette pyhitettyjä ja vanhurskautettuja Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä” 6:11) ei pidäkään paikkansa.

Paavalille Jeesuksen ylösnousemus ei siis todellakaan tarkoittanut vain ajatusta: ”kappas, Jumala teki yhdelle yksilölle hienon jutun herättämällä hänet lopullisesti kuolleista!” (ks. Room. 4:25, 5:10). Ei. Jumala on osoittanut Jeesuksen ylösnousemuksen kautta, että tämä nykyinen paha maailmanaika on joutumassa tuomiolle, uusi maailmanaika on tullut esiin, Jumala on uudistanut liittonsa Israelin kanssa ja syntien anteeksiantamus on tullut tätä kautta tarjottimelle kaikkein saataville.

Paavalin pääpointti on jakeessa 17. Paavali tiesi, että synti ja kuolema kulkevat kaikkialla käsi kädessä. Synti raamatullisessa ajattelussa johtaa aina kuolemaan (Room. 5:12-14). Mutta jos Jeesus on herätetty kuolleista, silloin Jumala on voittanut kuoleman ja silloin myös synnin valta on murtunut! Siksi Paavali on varma siitä, että kuolema tullaan hävittämään lopullisesti (15:26). Siksi Paavali myös sanoo, että jos Jeesus ei ole ylösnoussut, korinttilaiset ovat edelleen synneissään.

Ilman ylösnousemusta Jeesuksen kuolema ristillä olisi ollut vain hirveän väkivaltainen kuolema — ei mitään muuta. Paavalin ajatus on yksinkertaisesti seuraava:

  • Jos Jeesus on herätetty kuolleista, silloin hän todella oli Messias. 
  • Jos Jeesus on herätetty kuolleista ja hän oli Messias, silloin hänen kuolemansa ei ollut mikä tahansa kuolema, vaan se käsitteli tavalla tai toisella ihmiskunnan syntejä.

 

Jakeet 15:18-19

Nämä jakeet luovat jo siltaa jakeisiin 29-34. Jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, ne uskovat, jotka ovat jo edesmenneet, ovat hukassa. Jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, he ovat kuolleet synneissään, eikä heillä ole luvassa minkäänlaista tulevaisuutta. Myös ne uskovat, jotka kokevat pilkkaa ja häpeää Jeesuksen nimen tähden sinnitelläkseen tulevaan elämään, ovat tehneet elämänsä suurimman virheen, koska mitään tulevaa elämää ei ole olemassa. Yhtä hyvin Paavali voisi heittää pyyhkeen kehään ja siirtyä mukavuusalueella huomattavasti ylemmäksi.

Sanottakoon edelleen, että Paavali ei missään liputa sen ajatuksen puolesta, että tuleva elämä tulisi olemaan jollain tavalla ruumiiton. Ruumiiton olotila ei Paavalin mukaan olisi millään tavalla asia, jota voisi kutsua pelastukseksi. Jos ruumiimme kuolee lopullisesti, silloin meitä ei ole pelastettu! Paavali on maalannut pimeän näköalan korinttilaisten silmien eteen. Jos Jeesus on jäänyt hautaan, koko korinttilaisten uskon olemassaolo, menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa, on menettänyt totaalisesti merkityksen. Mikään ei ole muuttunut. Synti ja kuolema ovat edelleen vallankahvassa.

 

Messias hallitsijana (jakeet 20-28)

 

Tästä eteenpäin lukijan on suunnattava ajatuksensa tiukasti Raamatun ensimmäisiin lukuihin, luomiskertomukseen ja syntiinlankeemukseen. Paavali nimittäin alkaa selittää evankeliumin asioita juuri luomisen näkökulmasta. Pääpointti on seuraava: Jeesuksen ylösnousemus johtaa meidänkin ylösnousemukseen; muuten kuolemaa ei ole kukistettu, eikä Jumala voisi silloin olla kaikki kaikessa (jae 28).

 

Jae 15:20

Ihmisten kapinan seurauksena Jumalan paratiisimainen luomistyö on saatu näyttämään kaatopaikalta. Asiat ovat menneet pieleen ihmisen kautta — ihmisen kautta ne myös korjataan. Samalla tavalla kuin synti ja kuolema kulkevat käsi kädessä, samoin Messias ja Jumalan valtakunnan uudistaminen kulkevat käsi kädessä. Paavalin ajan juutalaiset odottivat, että Jumala toisi valtakuntansa maan päälle. Jumala tulisi kuninkaana ja palauttaisi Israelin loiston tuhoten kaikki ne kansat, jotka alistavat Israelia. Tässä hetkessä kaikki vanhurskaat myös herätettäisiin kuolleista, jotta he voisivat päästä osalliseksi uudesta luomakunnasta. Paavalin julistaman evankeliumin mukaan nämä odotukset olivat toteutuneet Jeesuksessa — joskaan ei vielä täydellisesti.

Jotta me voisimme ymmärtää miten radikaalin väitteen Paavali ja muut apostolit esittävät, kun he sanovat Messiaan nousseen ylös, on sanottava muutama asia tuon ajan juutalaisten odotuksista. Juutalaiset (saddukeuksia lukuun ottamatta) odottivat ruumiin ylösnousemusta, joka tulisi tapahtumaan (1) kaikille vanhurskaille (2) historian lopussa. Yksikään juutalainen ei edes kuvitellut, että Messias nousisi ylös, koska kukaan ei odottanut, että Messias edes kuolisi! Vaikka Mooses, Daavid, Elia ja profeetat olivat arvostetussa asemassa, kukaan ei väittänyt, että he olisivat jo nousseet ylös. Marttyyreja kunnioitettiin, mutta kukaan ei ajatellut, että he olisivat jo kokeneet ruumiin ylösnousemuksen. Mutta mitä Paavali sanoo? Sen sijaan, että (1) kaikki vanhurskaat olisivat (2) historian lopussa herätetty kuolleista, yksi mies oli herätetty kesken historian kulun! Tämä huomio johti vääjäämättä siihen ajatukseen, että Jumalan valtakunta saapuukin kahdessa erässä. (Wright 2003, 205-06.)  Nämä huomiot auttavat meitä ymmärtämään miksi opetuslasten oli vaikea uskoa Jeesuksen nousseen ylös. Se ei yksinkertaisesti ollut heille tarjolla oleva teologinen vaihtoehto!

Paavalin mukaan Messiaan ylösnousemus todistaa, että hänet on jo asetettu maailman kuninkaaksi (15:25). Kuitenkin kaikki se pahuus ja vääryys, joka vastustaa Jumalan suunnitelmaa, ei vielä ole täysin kukistettu. Jonain päivänä tämä kaikki kuitenkin tapahtuu. Vihollisista viimeisenä voitetaan kuolema (15:26) ja Jumala tulee olemaan kaikki kaikessa (15:28). Silloin kaikki on palautettu ennalleen.

Paavali haluaa, että korinttilaiset alkavat miettiä asioita eskatologisesti. Heidän täytyy ymmärtää, että Jumalan lupaama uusi aika on jo murtautunut esiin. Uusi aika on täällä jo nyt — mutta ei vielä. Paavali on varma siitä, että ruumiin ylösnousemus tulee kerran kaikkien niiden osaksi, jotka ovat laittaneet uskonsa ja toivonsa ristiinnaulittuun Messiaaseen. Kristuksen kuolema oli vasta sadon ensihedelmä. Ensihedelmää seuraa kuitenkin loppusato.


Jakeet 15:21-22

Paavali sanoo, että koska kuolema on tullut maailmaan ihmisen kautta, myös kuolleiden ylösnousemus täytyy tulla ihmisen kautta. (Paavali vertaa Aadamia ja Jeesusta tarkemmin Roomalaiskirjeen luvussa 5.) Nämä jakeet kertovat uudesta luomisesta — luomisesta, jonka Jumala on jo aloittanut. Israel valittuna kansana epäonnistui olemaan Jumalan valon kantaja. Tässä tilanteessa Jumala ei pitänyt heille preppauskurssia, vaan lähetti Messiaan maailmaan. Messias otti ikään kuin Israelin paikan (tämä on Paavalin ajatus Room. 2:17-4:25, ks. tarkemmin Wright 1995). Jumala syntyi ihmiseksi ja Jeesuksen onnistuneen elämän ja ylösnousemuksen kautta Jumala uudistaa luomakuntansa. Tämä ei olisi koskaan onnistunut, ellei Jumala olisi syntynyt ihmiseksi. Koska Jumala on palauttamassa luomakuntaansa ennalleen, myös kuolema tullaan hävittämään (15:26). Tämä johtaa lopulta siihen, että me voimme elää tulevaisuudessa rauhallista elämää uudessa ylösnousemusruumiissa.


Jakeet 15:23-28

Danielin kirjan ennustuksen mukaan Jumala on eräänä päivänä pystyttävä oman valtakuntansa (2:44). Tämä valtakunta luovutetaan Ihmisen Pojalle (7:14) ja pyhille (7:27).

Ajatus siitä, että kaikki Messiaan viholliset alistetaan hänen jalkojensa alle (jae 25) tulee Psalmista 110:

”Herra sanoo minun herralleni: ’Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle, korokkeeksi valtaistuimesi eteen’.” (Ps. 110:1.)

Tätä Psalmia käytettiin alkuseurakunnassa paljon, kun osoitettiin Jeesuksen olevan Israelin Messias (ks. edellä lainattu Pietarin puhe helluntaipäivänä). Psalmin ennustus on toteutunut Jeesuksessa.

Paavalin ajatuksenkulku käy kuitenkin entistä mielenkiintoisemmaksi. Jakeessa 27 hän lainaa Psalmia 8:

” Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen. -- mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa.” (Ps. 8:4-7.)

Mielenkiintoista tässä on se, että toisin kuin Psalmi 110, Psalmi 8 ei puhu Messiaasta, vaan ihmiskunnasta! Ihmiskunta on alusta saakka näytellyt tärkeää osaa Jumalan ja luomakunnan välissä. Ihmiskunta asetettiin jo luomisessa hallitsemaan luomakuntaa. Aadam ja Eeva oli asetettu luomakunnan kruunuksi. Paavali siis yksinkertaisesti linkittää Messiaan ja ihmiskunnan yhteen. Messias, todellinen ihmiskunnan edustaja, tulee hallitsemaan luomakuntaa ja saattamaan sen kuuliaisuuteen Jumalalle. Messias ottaa näissä jakeissa sen roolin, joka luomisessa (1. Moos. 1-2) kuului ihmiskunnalle. Tämä Messias paljastuu lopulta olevan itse Jumala, joka tulee olemaan kaikki kaikessa (15:28). Tämä kaikki on ennustettu Psalmeissa 2, 72 ja 89. (”Kaikki kaikessa” on Paavalin tapa kuvata Kristusta Kol. 3:11; 1. Kor. 3:22-23). Maininnalla ”Jumala tulee olemaan kaikki kaikessa” Paavali ei tarkoita, että Jeesus ja Pyhä Henki jäisivät jollain tavalla paitsioon. Jumalan ykseys ei salli tällaista tulkintaa. Paavali kuvaa asiaa pelastushistorian näkökulmasta, ei metafyysisestä näkökulmasta. (Fee 1987, 760.))

 

Ylösnousemus antaa tarkoituksen uskovien elämään (jakeet 29-34)

 

Paavali palaa vielä kerran kuvamaan niitä seurauksia, jotka korinttilaisten väitteestä loogisesti nousevat. Hän nostaa esiin kolme huomiota: kuolleiden puolesta itsensä kastaminen, Paavalin oma järjetön elämänmalli ja pakanallisen runoilijan huomio huonon seuran vaikutuksista.


Jae 15:29

Tässä jakeessa on käsittämätön viittaus joihinkin henkilöihin, jotka kastattavat itsensä kuolleiden puolesta. Jakeen kääntäminen on myös hankalaa. Paavalin ajatus on seuraava: ”kun he (jotka kastavat itsensä kuolleiden puolesta) ymmärtävät, että kuolleet eivät nousekaan ylös, miten he mahtavat reagoida tähän?” Vaikka Paavali sanoo ”mitä sitten tekevät ne”, eikä ”mitä te ajattelette tekevänne” tämän porukan täytyy olla osa Korinttin seurakuntaa. Seurakunta nähtävästi antoi tällaiselle toiminnalle siunauksensa. Feen (1987, 766) mukaan sana ”he” tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että seurakunnassa vain ani harva on tehnyt tällaista. Jos yksikään seurakuntalainen ei olisi kuullutkaan tällaisesta tavasta, tämä esimerkki ei toimisi Paavalin argumenttina millään tavalla. Esimerkki toimii vain jos korinttilaiset ovat itse suorittamassa tällaisia kasteita.

Jae on vaikea tulkita ja tutkijoiden näkemyksiä on Morriksen (2008, 210) mukaan yli 200! Ongelma on siinä, että UT ei mainitse sanallakaan tällaisesta tavasta, eikä siitä ole viitteitä pakanoiden uskonnonharjoituksessakaan. Paras veikkaus tämän kohdan merkityksestä on se, että jotkut uskovat antoivat kastaa itsensä jonkun edesmenneen uskovan puolesta, joka ei jostain syystä ollut ehtinyt käydä kasteella ennen kuolemaansa (näin sekä Fee että Wright). He luultavasti ajattelivat, että kaste oli välttämätön asia jos halusi päästä lopulliseen pelastukseen. Joku voi ihmetellä miten Paavalin perustamassa seurakunnassa voitiin olla ”näin pihalla”. Olemme kuitenkin huomanneet, että korinttilaisten tulkinta kasteesta on jollain tavalla maaginen (1:13-17, 10:1-22).

Niin tai näin, Paavalin pointti on selvä. Jos kuolleita ei herätetä, itsensä kastaminen kuolleiden puolesta on täysin järjetöntä.


Jakeet 15:30-32

Näissä jakeissa Paavali kuvaa lyhyesti mitä hänellä on parasta aikaa menossa Efesossa (jossa hän tätä kirjettä kirjoittaa) ja miten järjetöntä se on, ellei kuolleita koskaan herätetä. Lauseella ”minä kuolen joka päivä” Paavali ei tarkoita synnin vastustamista ja ”haluilleen kuolemista”, vaan sitä, että hän on joka päivä todellisesti kasvokkain sen mahdollisuuden kanssa, että hän kuolee (ks. Room. 8:36; 2. Kor. 4:10, 11:23). Paavali on jo tässä kirjeessä sivunnut näitä hankalia tilanteita (luku 4, ks. myös 16:9) ja 2. Kor. -kirjeessä hän kertoo, että Efesossa hän joutui niin suureen vaaraan, että hän luuli kuolevansa (1:8-11). Hän käyttää vertauskuvaa ja sanoo joutuneensa taistelemaan Efesossa petoja vastaan. Vaikka tämä peto-maininta saattaa olla kirjaimellinen, meillä on hyvät syyt olettaa, että se on vertauskuva Paavalin taistelusta demoneiden kanssa ja monenlaisen taikuuden ja magian kanssa, jota Efeso oli selvästi pullollaan. Juutalaiset vertasivat pahoja henkiä usein villieläimiin (Job 40:15-24; Ps. 91:13; Jes. 34:14; 4Q510.4-5) ja jopa UT:ssa Saatanaa verrataan leijonaan, 1. Piet. 5:8-9. Ainakin Hieronymus osasi tehdä tämän päätelmän. (Ks. erityisesti Arnoldsin [2010] johdanto Efesolaiskirjeeseen, erityisesti sivu 39.) Efesossa Paavali oli siis joutunut tavalla tai toisella todella kammottaviin tilanteisiin ja todelliseen kuolemanvaaraan. Jos kuolleita ei herätetä, Paavali on idiootti eläessään tällä tavalla.

Tämä rakentaa hyvän sillan Jesajan kirjan lainaamiselle. Tässä tilanteessa olisi helppo vaipua epätoivoon ja masennukseen ja huudahtaa: ”syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.” (Jes. 22:13). Jakeen asiayhteys on tuomio. Israel on unohtanut Jumalansa (22:11), eikä se vastaa Herran kutsuun, joka tarjoaa armahdusta (22:12). Sen sijaan he kiirehtivät juhlimaan ja sanovat ”syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme”. Tämä oli synti, jota Herra ei koskaan antaisi anteeksi (22:14).


Jae 15:33

Jakeessa 33 Paavali lainaa kreikkalaista runoilijaa Menandrosta (342-290 eKr.): ”huono seura turmelee hyvät tavat”. Sana ”homilia” voi tarkoittaa sekä seuraa että puhetta. Niiden henkilöiden seura, jotka kieltävät kuolleiden ylösnousemuksen, tuhoaa muiden seurakuntalaisten hyvät tavat (ja totta kai myös heidän uskomukset). Itse asiassa juuri näin seurakunnalle on käynyt (ks. erityisesti luvut 5-7, 11). Osa korinttilaisista on yksinkertaisesti unohtanut millainen Jumala on.


Jae 15:34

Tämä jae toimii vakavana varoituksena. Paavali käskee korinttilaisia raitistumaan ja lopettamaan tällaisessa synnissä elämisen (15:34). Samalla tavalla kuin Nooa heräsi ja selvitti päihtymyksensä (1. Moos. 9:24), korinttilaisten tulee tehdä samoin (sama kreikankielen sana molemmissa jakeissa). ”On näet niitä, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta.” Tämä lause ei viittaa ei-uskoviin (vaikka jae yleensä näin tulkitaan), vaan se viittaa ”joihinkin uskoviin”, jotka mainittiin jakeessa 12. On hävettävää, että uskovat eivät tunne Jumalaansa, joka tulee eräänä päivänä herättämään kuolleet. Korinttilaisten täytyy raitistua ja selvittää päänsä! Tähän käskyyn päättyy tämä pitkä jakso, joka alkoi jakeesta 12.

Seuraavaksi Paavali joutuu vastaamaan uuteen kysymykseen: jos kuolleet todella heräävät, millaisessa ruumiissa he sitten nousevat? Tätä asiaa käsitellään loppuluvun verran.

(Wright 2004a, 206-19; 2003, 329-40; Fee 1987, 738-78.)

 


Ylösnousemusruumis: samanlainen, mutta erilainen (jakeet 35-49)

 

Olemme tekemisissä hyvin ainutlaatuisen tekstin kanssa. Paavalin ajan juutalaiset (saddukeuksia lukuun ottamatta) odottivat ruumiin ylösnousemusta. Kuitenkaan ennen vuotta 70 ei ole säilynyt mitään tekstiä, jossa juutalaiset pohtisivat tulevan ylösnousemusruumiin olemusta. Ei ollut kovin selvää millainen ylösnousemusruumis tulisi olemaan. Myös tässä suhteessa kristityt erosivat muista juutalaisista. Näissä jakeissa Paavali pohtii juuri tätä kysymystä. Paavalin ajatukset voidaan tiivistää seuraavalla tavalla (Witherington 1992, 196): 

 

Jatkuvuus Epäjatkuvuus  
Sama persoona Kylvetty Nostettu
Ruumis Katoavainen Katoamaton
Elämä ruumiissa Häpäisty Kunniallinen
  Heikkous Voima
  Luonnollinen Hengellinen

 

Paavali joutuu vastaamaan seuraavaan kysymykseen: ”millainen ylösnousemusruumis tulee olemaan ja mikä voima siinä vaikuttaa?” Avain näiden jakeiden ymmärtämiseen piilee siinä, että Paavalin ajatukset ovat edelleen hyvin vahvasti luomiskertomuksessa (1. Moos. 1-2). Tämä näkyy tekstissä todella selvästi. Kun Jumala loi kaiken, Hän teki taivaan ja maan ja täytti molemmat hyvin erilaisilla olennoilla (jae 40). Jumala teki taivaalle tähdet, kuun ja auringon (jae 41). Jumala loi myös monenlaisia kasveja (jakeet 36-38) ja eläimiä (jae 39). Jumalan Henki kulki vetten yllä ja Hän loi kaaokseen elämää. Lopuksi Jumalan Henki teki Aadamista ja Eevasta eläviä olentoja (jakeet 44-46). Ei ole siis epäilystäkään, etteikö Paavali nojaisi vahvasti luomiskertomukseen.

Paavalin vastaus kysymykseen huipentuu jakeeseen 49. Meissä tulee olemaan taivaallisen (miehen) kuva. Tarkemmin sanottuna: me tulemme saamaan samantapaisen ruumiin kuin mikä Jeesuksella nyt on taivaassa. Jeesus on ”viimeinen Aadam”. Tämä käännös on hieman huono, koska lauseen (ὁ ἔσχατος Ἀδὰμ [ho eskhatos Adam]) pointti ei ole Aadamien lukumäärässä, vaan siinä, että Jeesuksen kaltaisuus on meidän lopullinen päämäärä, lopullinen ”maali”. Saman ajatuksen Paavali sanoo Filippiläiskirjeessä: ”Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.” (3:21).

Paavalin mukaan nykyisen ja tulevan ruumiin välillä on samankaltaisuus, mutta samalla eroavuus. Sen on oltava samankaltainen, koska ylös nousee sama ihminen kuin mikä on kuollut. (Ruumiin ylösnousemuksen kieltäminen tarkoittaisi sitä, että jatkuvuus häviäisi!) Sen on oltava myös erilainen, koska nykyinen ruumis on vajavainen, mutta tuleva ruumis on täydellinen. Kasvi on hyvin erilainen kuin sen siemen, mutta ilman siementä kasvia ei olisi lainkaan (jakeet 36-38).


Jakeet 15:35-41

Jotkut korinttilaiset eivät yksinkertaisesti usko, että kuolleet voivat herätä eloon. He eivät osaa kuvitella sellaista voimaa, joka kykenisi tähän. Lisäksi he eivät voi kuvitella millaisessa ruumiissa kuolleet ylipäätään tulisivat olemaan (oliko heillä mielessään kauhuelokuvien tapaisia ajatuksia?). Haluan jälleen painottaa ylösnousemusruumiin ruumiillisuutta. Jos Paavali ei opettaisi nimenomaan tulevan ylösnousemusruumiin fyysisyyttä, koko jaejaksoa ei olisi tarvinnut edes kirjoittaa! On selvää, että jos tulevaisuutemme olisi aineetonta, ja me tulisimme olemaan jonkinlaisia henkiä, korinttilaiset eivät koskaan olisi kysyneet näitä kysymyksiä ja ongelmaa ei olisi syntynyt.

Paavalin ensimmäinen vastaus näihin skeptisiin kysymyksiin on yksinkertainen: ἄφρων! Sana on hankala kääntää ainoastaan yhdellä sanalla, mutta tässä pari esimerkkiä: ”Sinä mieletön!”, "Sinä järjetön", "Voi ääliö..." VT:ssa sana ”afroon” viittaa erityisesti henkilöön, joka ei ota Jumalaa ja Hänen toimintaansa huomioon. Psalmi 14:1 on loistava esimerkki: "Hullu [ἄφρων] sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa" (ks. myös 53:1, 92:6). Samalla sanalla Jeesus kuvaa rikasta miestä, joka keräsi rahaa ja omaisuutta, mutta unohti yhden tärkeän asian. Jumala sanoi hänelle:  "Sinä mieletön [ἄφρων], tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'" (Luuk. 12:20).

Korinttilaiset ovat tekemässä saman virheen, he unohtavat Jumalan ja Hänen toimintansa mahdollisuudet! Paavali sanoo, että vastaus korinttilaisten kysymykseen on heidän silmiensä edessä. Kuka tahansa maanviljelyä seurannut tajuaa, että peltoon ei istuteta esimerkiksi valmista vehnän vartta, vaan pelkkä siemen. Jumala tulee antamaan kullekin siemenelle tietynlaisen varren. Tällä analogialla Paavali haluaa (a) osoittaa, että kuollut voi todella herätä eloon ja (b) alleviivata siemenen ja sen lopullisen varren erilaisuutta. Vehnän siemen ja sen lopullinen varsi näyttävät hyvinkin paljon erilaisilta! Tähän liittyen Paavali opettaa 2. Korinttilaiskirjeessä (5:2-4):

”Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. Me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista.”

Paavalin vastaus korinttilaisten ensimmäiseen kysymykseen on siis se, että Jumala itse tulee herättämään kuolleet voimallaan ja ylösnousemusruumis on ikään kuin vaate, johon nykyinen alaston ruumis pukeutuu. Jumalan toiminnan huomiotta jättäminen on mieletöntä!

Seuraavaksi Paavali alkaa selittää, että on olemassa hyvin erilaisia ”ruumiita” tai ”muotoja” (jakeet 39-41). Ihmisillä, eläimillä, ja taivaan valoilla on oma erikoinen muoto ja tehtävä, kunnia tai arvokkuus. Puhe maallisista ja taivaallisista luo pohjaa jakeille 47-49. Maalliset ”ruumiit” eivät loista kuten taivaalliset ”ruumiit”, mutta niillä on silti oma kunnia ja arvokkuus. Tähden kunnia ja arvokkuus on sen loistossa, mutta kaikilla ei tarvitse olla tätä samaa ominaisuutta. Tähden kunnia on sen kirkkaudessa, koiran kunnia taas on haukkua.

 

Jakeet 15:42-49

Pakanoiden mukaan ongelma on meidän ruumiimme ja siitä on päästävä eroon. Kristittyjen mukaan ongelma ei ole meidän ruumiimme, vaan synti ja turmeltuneisuus, josta on päästävä eroon.

Mikä on keskeisin ero nykyisen ja tulevan ruumiin välillä? Se, että nykyinen ruumiimme on turmeltunut, mutta tuleva ruumis on turmeltumaton. Nykyinen ruumis on heikko, se sairastuu ja lopulta kuolee. Nyt elämme alhaisuudessa, mutta me tulemme nousemaan kirkkaudessa. Nyt me elämme heikkoudessa, mutta me tulemme nousemaan voimassa. Tuleva ruumis taas on turmeltumaton. Se ei sairastu, se ei ole heikko, eikä se koskaan kuole. Me tulemme elämään sellaisessa olotilassa, josta nyt emme voi edes kuvitella. Ylösnousemuksessa me tulemme lopulta olemaan sellaisia kuin miksi meidät on tarkoitettu: elämään ruumiillista kuolematonta elämää Jumalan läsnäolossa.

Jakeet 44-49 ovat räjähdysherkkiä väärille tulkinnoille. Väärinymmärrystä ovat aiheuttaneet Paavalin valitsemat sanat ”hengellinen ruumis” (sooma pneumatikon) ja ”sielullinen ruumis” (sooma psykikhon). Kun haluamme analysoida sitä, mitä Paavali näillä sanoilla tarkoittaa, on ennen kaikkea muistettava, että hän on jo käyttänyt näitä kahta sanaa aiemmin tässä kirjeessä.

  • Jakeissa 2:14-15 hän sanoi, että sielullinen (psykikhon) ihminen ei tajua evankeliumia, eikä ota vastaan Hengen asioita. Hengellinen (pneumatikos) ihminen sen sijaan ymmärtää Hengen asiat. (Ks. myös Juudas 19). Lienee turhaa sanoakaan, että Paavali ei tietenkään tarkoita sielullisella fyysisiä ihmisiä ja hengellisellä ruumiittomia ihmisiä! Paavali yksinkertaisesti tarkoittaa, että sielullinen ihminen elää ilman Pyhää Henkeä, hengellinen ihminen on sen sijaan vastaanottanut Pyhän Hengen.
  • Jakeessa 3:1 hän sanoi, ettei voinut puhua korinttilaisille kuin hengellisille (pneumatikos), vaan kuten lihallisille. Hän ei tietenkään tarkoita hengellisellä aineetonta olomuotoa, vaan Hengen täyttämää elämää. 
  • Kun Paavali puhui jakeissa 10:3-4 hengellisestä (pneumatikos) ruuasta ja juomasta, hän ei tietenkään tarkoittanut, että ruoka olisi ollut aineetonta, vaan että niiden alkuperä oli taivaallinen. 
  • Luvussa 12 Paavali puhui hengellisistä (pneumatikos) asioista painottaen Pyhän Hengen roolia erilaisten lahjojen antajana. 
  • Kun Paavali sanoi jakeessa 14:37 ”jos joku luulee olevansa hengellinen (pneumatikos)”, hän ei tietenkään tarkoittanut, että joku ajatteli olevansa ruumiittomassa olomuodossa.

Nämä esimerkit lyövät viimeisen naulan siihen arkkuun, jonka mukaan Paavali ei opeta ruumiin ylösnousemusta. Esimerkit osoittavat varmuudella, että sielullisen ja hengellisen ruumiin vertaamisella Paavali ei missään tapauksessa tarkoita, että nykyinen ruumis on aineellinen, tuleva ruumis on aineeton. Paavalin pointti on se, että nykyinen ruumis on maallisiin asioihin sidottu (ravinto, lepo, verenkierto ym.), tulevan ruumiin käyttövoima on täydellisesti Jumalan Henki. Kysymys on siis siitä, mikä antaa ruumiille elämävoiman. Oxfordin yliopiston matematiikan professori John Lennox ottaa kirjassaan (2014, 256) havainnollistavan esimerkin: ”puhe bensiinimoottorista ei tarkoita, että moottori olisi tehty bensiinistä, vaan että sen voimanlähteenä on bensiini.” Tuleva ylösnousemusruumis tulee ”käymään täydellisesti Pyhällä Hengellä” ja siksi se ei voi milloinkaan rapistua. Pyhä Henki herättää ruumiin ja valtaa sen kokonaan niin, että se tulee elämään iankaikkisesti. (Näin myös Witherington 1992, 199; Hurtado 2005, 170.)

Jakeet 48-49 täytyy lukea oikein. Paavali ei sanallakaan vihjaa siihen suuntaan, että me vietämme iankaikkisuutemme taivaassa. Meidän ei ole tarkoitus päästä pois maallisista olosuhteista ”maasta taivaaseen” (tämä on pakanallinen, ei kristillinen ajatus). Tarkoitus on saada taivaallinen olotila alas maan päälle! Jumalalla on jo olemassa prototyyppi tulevasta ylösnousemusruumiista. Meistä kaikista tulee jollain tavalla Jeesuksen kaltaisia. Paikka, jossa tätä prototyyppiä säilytetään, on tietenkin taivas. Kun Jeesus, joka on parasta aikaa ”taivaallisissa”, tulee takaisin, kuolleet heräävät ja taivas ja maa yhdistyvät. Silloin meissä tulee olemaan taivaallisen kuva. Tähän tapaan Ilmestyskirja kuvaa tätä tapahtumaa. Jumala astuu alas taivaasta ja taivas ja maa yhdistyvät (luku 21).


Salaisuus ja voitto (jakeet 50-58)


Paavali olettaa, että hän on yksi niistä, jotka ovat elossa Herran saapuessa takaisin. Hän odotti hetkeä, jolloin kuolleet saavat kuulla Herra äänen ja saavat herätä vastaanottamaan uuden ruumiin. Hän odotti hetkeä, jolloin elossa olevat uskovat muuttuvat ja saavat pukeutua kuolemattomaan ja katoamattomaan ruumiiseen. 1. Tess. 4:17:ssa Paavali opettaa, että kun Herra saapuu, meidät temmataan häntä vastaan yläilmoihin ja me saattelemme hänet alas uudistettuun Jumalan valtakuntaan. Näissä jakeissa Paavali puhuu samasta asiasta, mutta eri näkökulmasta. Nyt hän joutuu vastaamaan kysymykseen: mitä tapahtuu niiden uskovien ruumiille, jotka ovat tuona hetkenä elossa? Vastaus on yksinkertainen: ne tulevat muuttumaan.

Paavali päättää luvun kerskaamalla kuten sotilaat voitetun vihollisen edessä. Paavali ivaa kuolemaa, jonka valta on lopullisesti murtunut. Paavali lainaa Hooseaa (13:14) ja Jesajaa (25:8). Kuoleman häviö on totaalinen. Kyseessä ei missään tapauksessa ole kompromissi, jossa kuolema saa ruumiin, mutta Jumala saa sielun! Pelastus tarkoittaa koko ihmisen pelastamista. Siksi ruumiin ylösnousemus on välttämätön.

Jae 50 on kiusaus lukea siten, että Paavali ei uskonut ruumiin ylösnousemukseen (”liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa”). Tähän mennessä tekemiemme huomioiden valossa tällainen näkemys on täydellisen käsittämätön. Nykyinen ruumiimme ei voi päästä uudistettuun luomakuntaan, koska se kantaa heikkouden ja alennustilan merkkiä. Kuolevaisen ruumiin on pakko pukeutua kuolemattomuuteen. Juuri sanat ”Liha ja veri” kuvaavat meidän nykyistä ruumista, joka on alistettu katoavaisuuden valtaan. (Paavalille sana ”liha” tarkoittaa vinoumaa, jotain mikä on sodassa Jumalaa vastaan.) Irenaeus oli oikeassa sanoessaan, että Paavali ei tässä kiellä ruumiillisuutta, vaan hän painottaa sitä, että ruumis täytyy olla Hengen kyllästämiä, läpitäyttämiä (Harhaoppisia vastaan 5.10.2). Kaikki uskovat eivät siis välttämättä tule kuolemaan, mutta kaikki tulevat varmasti muuttumaan! Tuossa hetkessä Jumalan voitto kaikesta pahuudesta tulee olemaan täydellinen

”Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi?”

Paavali ei tässä selitä, mitä hän tarkoittaa sanoessaan: ”Kuoleman pistin on synti ja synnin voima on laki”, mutta Roomalaiskirjeen luvut 7-8 selittävät Paavalin näkemystä. Mielenkiintoista on se, miten Paavali päättää tämän pitkän tekstin. Jumala antaa uskoville voiton jo nyt (15:57). Koska Jumala tulee tulevaisuudessa tekemään kaiken uudeksi, ja koska me tulemme saamaan uuden ruumiin, sillä miten me elämme tätä elämää, on merkitystä.

 

Loppusanat

 

Paavalin evankeliumin mukaan Messias on kuollut, haudattu ja noussut ylös. Kuoleman ja synnin valta on lopullisesti murrettu. Mutta pahuus ja kärsimys ovat edelleen osanamme. Miljoonat viattomat ihmiset kärsivät ja monet kuolevat syyttöminä. Olemme saaneet juoda katkeraa kalkkia syntiinlankeemuksen seurauksien vuoksi. On myönnettävä, että eläminen Jumalan valtakunnan kaksivaiheisuuden välissä vaatii sisua ja kestävyyttä. Jeesuksen ylösnousemus on kuitenkin ainoa pelastusrengas, johon pahuuden kyllästämä ja hukkuva maailma voi tarttua. Haluan päättää tämän luvun lainaamalla C. S. Lewiksen ajatuksia hänen kuuluisasta kirjastaan ”Tätä on kristinusko” (1978, 69):

"Miksi Jumala tulee vihollisen valtaamaan maailmaan valepuvussa ja perustaa jonkin salaseuran tapaisen kaivamaan maata paholaisen jalkojen alta? Miksei hän hyökkää väellä ja voimalla? Siksikö, ettei hän ole tarpeeksi vahva? Kristityt uskovat, että Jumala vielä kerran tuleekin väellä ja voimalla. Emme vain tiedä milloin. Mutta syyn hänen viivyttelyynsä voimme arvata. Hän tahtoo antaa meille mahdollisuuden liittyä hänen puolelleen vapaaehtoisesti. Emmekä olisi tainneet pitää suuressakaan arvossa sellaista ranskalaista, joka olisi ilmoittanut olevansa meidän (englantilaisten) puolella vasta, kun liittoutuneet jo marssivat Saksaan. Jumala valloittaa kyllä aikanaan maailman takaisin itselleen. Mutta ne, jotka nyt vaativat häneltä avointa ja suoraa asioihin puuttumista, eivät taida oikein tajuta, mistä siinä on kysymys. Kun se tapahtuu, maailman loppu on tullut. Kun näytelmän kirjoittaja astuu näyttämölle, esitys on päättynyt."

 

(Wright 2003, 342-61; 2004a 219-28; Fee 1987, 775-809.) 

 

 

 

G. RAHAKERÄYS (16:1-11)

Luvun 16 rakenne:

G. RAHAKERÄYS (16:1-11)

  1. Keräyksen järjestely (16:1-4)

  2. Paavalin ja Timoteuksen matkasuunnitelmat (16:5-11)

H. APOLLOKSEN TULEMISESTA (16:12)

4. LOPPUSANAT (16:13-24)

  A. LOPPUKEHOTUS (16:13-18)

  B. TERVEISET (16:19-24)

 

 

G. RAHAKERÄYS (16:1-11)

Paavali on nyt käsitellyt sekä Kloen perheväeltä kuulemansa asiat että kirjeessä esitetyt ongelmat. Ainoastaan kaksi kysymystä on jäljellä: miten suoritetaan keräys Jerusalemin köyhän seurakunnan hyväksi ja onko Apollos tulossa Korinttiin raamattutuntikiertueelle?

 

1. Keräyksen järjestely (16:1-4)


Tämä on ensimmäinen kolmesta maininnasta, jossa Paavali antaa kirjeessään ohjeita rahakeräykseen Jerusalemin köyhän seurakunnan hyväksi (kaksi muuta kohtaa ovat 2. Kor. 8-9 ja Room. 15:25-32). Ei ole aivan selvää mistä seurakunnan köyhyys johtui. Apostolien teot antaa asiaan kaksi mahdollista vastausta. (1) Evankeliumi tavoitti paljon naisleskejä ja heidän huolenpito maksoi melko paljon. Nainen oli nimittäin tuohon aikaan pitkälti riippuvainen miehestään tai aikuisista lapsistaan (6:1-6). (2) Suuri nälänhätä koetteli Rooman valtakuntaa näihin aikoihin, ja myös Jerusalem sai siitä osansa. (11:27-30.)

Gal. 2:9-10:n mukaan Paavali oli tehnyt sopimuksen Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin kanssa siitä, että kukin tahollaan huolehtii yhteisesti köyhistä. Tämä keräys oli yksi Paavalin suurimpia projekteja kolmannen lähetysmatkan aikana. Se oli osaltaan rakentamassa pakanoiden ja juutalaisten välistä yhteyttä. On mahdollista, että Paavali on puhunut korinttilaisille tästä asiasta jo edellisessä kirjeessä. Tämä selittäisi Paavalin maininnan ”tehkää samoin kuin olen määrännyt Galatian seurakunnille”. Seurakunta oli asiasta hyvin tietoinen.

(Mainittakoon sivuhuomiona, että Larry Hurtado tekee mielenkiintoisen havainnon Paavalin rahakeräyksestä kirjansa "Lord Jesus Christ" luvussa, jossa hän pohtii varhaisen Jerusalemin seurakunnan kristologisia näkemyksiä. Kun otamme huomioon sen, että (1) Paavalin kirjeet ovat täynnä hyvin korkeaa kristologiaa, jossa Jeesus on seurakunnan palvonnan kohteena ja sen, että (2) Paavali ottaa monesti yhteen hyvin hanakasti kaikkien niiden kanssa, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä isoista teologisista kysymyksistä, niin voimme päätellä (3), että Paavali ei ole voinut nähdä kovin suuria eroja Jerusalemin seurakunnan näkemyksissä Jeesuksesta suhteessa hänen omaan teologiaansa. Näin ollen meillä on tässäkin kohden melko vankka silta 30-luvun seurakunnan näkemyksiin Jeesuksesta. Lyhyesti sanottuna, korkea kristologia oli mukana alusta saakka jo Jerusalemissa ja Paavali kykenee allekirjoittamaan sen. Ks. Hurtado 2005, 159-61.)

 

Jakeet 16:1-4

Jae 1 alkaa sanoilla ”peri de” eli aihe on ollut tavalla tai toisella esillä korinttilaisten kirjeessä. Korinttilaiset tietävät keräyksestä riittävästi ja siksi Paavali ei juuri selittele asiaa. Hän antaa vain muutaman käytännön neuvon sen toteuttamiseen. Paavalin sanavalinnat muualla osoittavat, että tämä ei ollut pelkästään rahakeräys, vaan sillä oli suurempi teologinen merkitys. Se oli vastaus Jumalan osoittamaan armotyöhön.

Paavali ei turhaan valitse sanojaan ”sapatin jälkeisenä päivänä”, kreik. κατὰ μίαν σαββάτου (kata mian sabattuu) (ks. Ap.t. 20:7; Ilm. 1:19). Kristillinen seurakunta ei kokoontunut yhteen sapattina (lauantaina), vaan sunnuntaina. Tämä muutos johtui tietenkin siitä, että juuri sunnuntaiaamuna Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. (Meille sunnuntai ikävä kyllä on viikon seitsemäs päivä, mutta tuon ajan ihmisille viikko alkoi sunnuntaista.) Keräysten tuli alkaa heti, näin turvattiin suurempi lahjoitusmäärä.

Tutkijoiden keskuudessa on ollut kädenvääntöä siitä, milloin kristillinen seurakunta siirtyi pitämään jumalanpalveluksiaan sunnuntaina lauantain sapattipäivän sijaan. Selkeitä todisteita tästä siirtymästä löytyy enemmän toisen vuosisadan alusta (Didakhe 14:1, Pietarin evankeliumi 35:50, Ignatioksen kirje magnetiolaisille 9:1, Justinos marttyyrin apologia 1:65-67; Barnabaan kirje, luku 15). Varmaa on se, että tämä siirtymä ainakin alkoi jo apostolisella ajalla. (Thiselton.) Kun Tertullianus kirjoittaa noin vuonna 198 teostaan Apologeticum, hän sanoo: "Samoin: kun me olemme varanneet sunnuntain ilon päiväksi - aivan muusta syystä kuin palvoaksemme aurinkoa - olemme vasta toisella sijalla niiden jälkeen, jotka ovat säätäneet lauantain levon ja latautumisen päiväksi. Poikkeamme tässä juutalaisesta käytännöstä, jota meikäläiset eivät tunne." (Luku 16). Ensimmäisen ja toisen vuosisadan välillä syntynyt Barnabaan kirje painottaa kristillisen seurakunnan  kokoontumista kahdeksantena päivänä (sunnuntaina), joka on ensimmäinen päivä uudessa luomakunnassa. Kirjeen monista kummallisuuksista huolimatta tämä painotus on täysin kohdallaan. Varmaa kuitenkin on, että väitteet, joiden mukaan uskovat siirtyivät juhlimaan sunnuntaita, tapahtui vasta 300-luvun Konstantinoksen maailmassa, on myytti, kuten useat lainaukset osoittavat. 

Kun Paavali saapuu Korinttiin, hän kirjoittaa seurakunnan valitsemille henkilöille valtuutuskirjeen mukaan Jerusalem-matkalle. (Samantapainen kirje lähetettiin valtuutettujen henkilöiden joukossa suuren ympärileikkauskiistan jälkeen moniin seurakuntiin, ks. Ap.t. 15:23-29). Suuret rahamäärät (kolikkoina) oli syytä saattaa perille hieman suuremmalla porukalla. Tiedämme muiden tekstien perusteella, että Paavali lähti itsekin viemään tätä keräystä Jerusalemiin (Room.15:25). Ironista kyllä, perille päästyään Paavalin pakanaystävät kävivät hänen kohtalokseen (Ap.t. 21:29)!

  

2. Paavalin ja Timoteuksen matkasuunnitelmat (16:5-11)

 

Jakeet 16:5-11

Paavali on parasta aikaa Efesossa, ja koska hän mainitsee viipyvänsä helluntaihin saakka (jota vietettiin touko-kesäkuussa), ajankohta on todennäköisesti kevät. Tiedämme, että Paavali viipyi Efesossa kolme vuotta, mutta me emme tiedä missä kohden tätä toimintakautta hän tämän kirjeen kirjoitti. Efesossa Paavalilla on joka tapauksessa paljon vastustusta. Apostolien teot (luku 19) kertoo hopeaseppä Demetrioksen vastustaneet lujasti Paavalia, jopa niin paljon, että kaupungissa syntyi lopulta suuri mellakka!

Paavali kertoo aikovansa kulkea ensin Makedoniaan (Filippi, Tessalonika, Berea), jossa hän viettää kesän. Tämän jälkeen hän yrittää ehtiä ennen talvea Korinttiin. Laivaliikenne oli lokakuusta maaliskuuhun miltei kokonaan toimimaton epävakaisten säiden vuoksi. Paavalin suunnitelma on siis edetä Korinttiin pohjoista reittiä maitse. Paavali toteaa kuitenkin etenevänsä näin ”jos Herra suo”. Ikävä kyllä Herran suunnitelmat pysyvät usein peitossa viimeisiin hetkiin saakka. Tämän joutui myös Paavali huomaamaan. Hänen suunnitelmiinsa tuli muutos. 2. Kor. 1:15-2:4:n mukaan Paavali joutui muuttaa suunnitelmiaan. Hän menikin meriteitse käymään pikaisesti Korinttissa toivoen, että seurakunta lähettäisi hänet Makedoniaan. Tämä vierailu oli kuitenkin katastrofi, jota puitiin sekä usealla kirjeellä että Tiituksen vierailuilla. Nämä asiat avautuvat tarkemmin 2. Korinttilaiskirjeen lukemisella. Jae 2. Kor. 12:14 ja 13:1 paljastavat, että Paavali oli ehtinyt jo käydä Korinttissa toisen kerran ("kolmannen kerran tulen luoksenne"). 

Paavali on jo maininnut lähettäneensä Timoteuksen Korinttiin (4:17). Jae 10 tulisi kääntää ”milloin hän nyt sitten saapuukin”, ei ”jos hän saapuu” (Fee, Thiselton). Timoteus tulisi saapumaan Korinttiin, mutta ajankohta oli epävarma. Paavali tietää, että seurakunnan tietyt henkilöt voivat suhtautua Timoteukseen hieman nurjasti, koska hän on tulossa muistuttamaan korinttilaisia Paavalin opetuksista (4:17). Myös Timoteuksen nuori ikä aiheutti monissa halveksuntaa. On myös muistettava, että seurakunta olisi halunnut paikalle juuri Apolloksen (ei Paavalia tai Timoteusta). Paavali tiesi, että meriteitse lähetetty kirje ehtii perille ennen Timoteusta. (Pawson 2008, 157 väittää virheellisesti, että Timoteus vei tämän kirjeen.) Emme tiedä mitään Timoteuksen vierailusta. Voimme kuitenkin päätellä jotain siitä, että koska Paavali muutti suunnitelmiaan ja teki yllätysvisiitin Korinttiin, ehkä Timoteuksen vastaanotto ei ollut kovin hyvä. Ehkä Timoteus toi Paavalille tiedon seurakunnan huonosta tilasta (näin Murphy-O'Connor, sit. Thiselton). Niin tai näin, varmaa on se, että Paavalin yllätysvisiitti Korinttiin oli täydellinen katastrofi.

 

H. APOLLOKSEN TULEMISESTA (16:12)

  


Paavali joutuu vastaamaan vielä yhteen korinttilaisten kirjeessä esitettyyn kysymykseen (jälleen peri de). ”Onko Apollos tulossa Korinttiin pitämään raamattutunteja?” tai pikemminkin ”voitko pyytää Apollosta tulemaan Korinttiin?” Apollos ei kuitenkaan jostain syystä halua mennä Korinttiin. Erään tutkijan mukaan ”Apollos ei halunnut laittaa päätään korinttilaisten ampiaispesään”. On hyvin mahdollista, että Apollos ei katsonut seurakunnan käyttäytymistä hyvällä. He olivat hajottaneet seurakunnan yhteyden ja osa heistä oli tehnyt sen juuri Apollosta fanittaen. Mielenkiintoinen huomio on sekin, että Apolloksen nimi ei esiinny terveisiä-luettelossa.

Tämä jae kertoo joka tapauksessa paljon Paavalin luonteesta. Inhimilliseltä kannalta katsottuna Apollos oli viimeinen, jonka Paavali haluaisi Korinttiin! Paavali olisi kuitenkin halunnut, että Apollos olisi suorittanut tämän vierailun. Paavali tiesi varsin hyvin, että seurakunta ei ole Paavalin, vaan Jumalan.

 

4. LOPPUSANAT (16:13-24)
A. LOPPUKEHOTUS (16:13-18)

 

Paavali kehottaa seurakuntaa pitäytymään tiukasti evankeliumissa. Näin erityisesti uskossa kuolleiden ylösnousemukseen (luku 15). Jos korinttilaiset toimisivat kaikessa rakkaudesta käsin, kirjeessä käsiteltyjä asioita ei olisi tapahtunut.

Stefanas, Fortunatus ja Akaios olivat tuoneet korinttilaisten kirjeen Paavalille ja he varmasti veivät tämän kirjeen Korinttiin. Paavali oli itse kastanut Stefanan perhekunnan (1:16). Jakeet 15-17 osoittavat vahvasti siihen suuntaan, että (a) Stefanas kuuluu seurakunnan johtajistoon ja (b) hän on pysynyt uskollisena Paavalille ja hänen opetuksilleen.

 

B. TERVEISET (16:19-24)

 

Terveiset monelta seurakunnalta muistuttavat korinttilaisia siitä, että pelissä on paljon enemmän kuin vain heidän seurakuntansa. Jumalalla on seurakuntia monessa paikassa! Akvila ja Priska olivat entisiä korinttilaisia, mutta nyt he asuivat Efesossa. Seurakunta kokoontui heidän kodissaan. He olivat varmasti hyväosaisia, koska he muuttivat usein. Joitain vuosia myöhemmin he ovat nimittäin Roomassa ja seurakunta kokoontuu heidän kodissaan (Room. 16:3-5). Toisesta Timoteuskirjeestä (4:19) tiedämme, että myöhemmin he olivat palanneet jälleen Efesoon.

Maininta pyhästä suudelmasta on hyvä esimerkki siitä miten me huomaamattamme tulkitsemme Raamattua. Me emme nimittäin koskaan tervehdi toisiamme tällä tavalla, vaikka Paavali siihen kehottaakin! ”Pyhä suudelma” on juutalainen tapa (1. Moos. 27:26; 1. Sam. 20:41) ja tämä oli seurakunnan tervehdystapa alusta saakka (1. Tess. 5:26; 2. Kor. 13:12; Room. 16:16; 1. Piet. 5:14). Tapa oli yleisesti käytössä tuon ajan maailmassa. Jeesus nuhtelee Simonia, koska hän ei antanut Jeesukselle tavanomaista suudelmaa, kun hän tuli hänen kotiinsa (Luuk. 7:45), tuhlaajapojan isä ottaa poikansa suudellen vastaan (15:20) ja Juudas kavalsi Jeesuksen suudelmalla (22:48). Vähitellen pyhä suudelma muodostui liturgiseksi tavaksi, jolla uskovat tervehtivät toisiaan ennen ehtoollista (Justinoksen Apologia 1:65). UT:n esimerkit osoittavat, että suudelma oli kunnioituksen ja arvon osoittamista toiselle henkilölle. 

Paavali on sanellut tämän kirjeen kirjurille, todennäköisesti Soostenekselle. Tällainen tapa oli todella yleinen kreikkalais-roomalaisessa maailmassa. Jakeen 21 kohdalla Paavali tarttuu kuitenkin itse sulkaan ja kirjoittaa muutaman lauseen. Joku oli nähtävästi lähettänyt ainakin Tessalonikaan valekirjeen Paavalin nimellä (2. Tess. 2:1-2). Siksi Paavali melko usein takasi kirjeen aitouden kirjoittamalla itse lopputervehdyksiä (2. Tess. 3:17; Gal. 6:11; Kol. 4:18; Room. 16:22). Tällainen teko oli tietenkin myös merkki siitä, että Paavali kaipasi seurakuntaansa ja halusi kirjoittaa itse henkilökohtaisen tervehdyksen. 

Paavali kirjoittaa vielä viimeisen varoituksen vastustajilleen: ”jos joku ei pidä Herraa rakkaana, hän olkoon kirottu”. Tämän lisäksi hän kirjoittaa ”marana tha”. Sanat ovat arameaa eli kieltä, jota Jeesuskin puhui. Eri käsikirjoituksissa sana on tavutettu eri tavoilla. Alkuperäinen tavutus on ollut "marana tha" (parhaimmat käsikirjoitukset, ks. Thiselton). Tämä on kolmiosainen yhdyssana. Sen alkuosa ”mar” tarkoittaa Herraa, sanan toinen osa ”an” on omistusliite eli ”meidän Herra” ja sanan loppu ”ata” tarkoittaa tulemista. Kieliopillisesti sana voi siten viitata joko menneeseen tai tulevaisuuteen: jos sana tulee ymmärtää menneessä muodossa, silloin painopiste on siinä, että Jeesus on jo tullut ja hän on sovittanut ihmiskunnan synnit. Tuleva muoto taas painottaisi Jeesuksen toista paluuta jolloin kaikki asetetaan kohdalleen. Todennäköisempää on, että tämä oli seurakunnan käyttämä rukouspyyntö: ”Herramme, tule!” (Thiselton; Norvanto). Uskovat toivoivat Jeesuksen paluuta. He tiesivät, että sillä hetkellä kuolleet nousisivat ylös ja Jumalan valtakunta saapuisi täydellisenä maan päälle! Ikävä kyllä, seurakunnan tietyt henkilöt ovat vaarassa joutua hylätyksi Jeesuksen paluun hetkellä. Varoitus on vakava.

Tähän jakeeseen liittyy teologisesti ottaen myös yksi äärimmäisen iso huomio, joka liittyy laajempaan kokonaisuuteen koskien Jeesuksen asemaa varhaisissa seurakunnissa. Ainakin jo Wilhem Boussetin tunnetusta kirjasta "Kyrios Christos" (saksaksi 1913, käännös englanniksi 1970) saakka tutkimuksessa ollaan painotettu sitä, että näkemys Jeesuksen herruudesta / jumalallisesta asemasta oli pitkän kehityksen tulosta ja Jeesuksen asema nousi "korkeuksiin" vasta pakanataustaisissa kreikankielisissä seurakunnissa hellenistisen (eli kreikkalaisen) kulttuurin myötävaikutuksesta. Mutta kuten Larry Hurtado osoittaa tärkeässä kirjassaan "Lord Jesus Christ" (2005), tämä näkemys on nyttemmin osoitettu vääräksi. Jeesuksen saama titteli "Herra" palaa varhaiseen juutalaisista koostuneeseen seurakuntaan, joka puhui arameaa. Juuri se tosiasia, että Paavali kykenee kirjoittaa tämän lauseen arameaksi osoittaa, että se oli laajalti tunnettu eri seurakunnissa ja se oli saanut alkunsa juutalaisessa arameankielisessä seurakunnassa paljon aiemmin. (Paavali viittaa monesti kirjeissään juuri Jerusalemin seurakunnan toimintaan, ks. 1. Tess. 2.14-16; Gal. 2:1-10; Room. 15:25-27, eikä meillä ole syytä kyseenalaistaa sitä, etteikö tämä tapa kehittynyt juuri siellä.) Näin ollen väite siitä, että Jeesus nostettiin "Herraksi" vasta myöhemmin, ei pidä paikkansa. (Hurtado 2005, 21, 173-74. Aiheesta tarkemmin kirjan johdanto-luvussa, mutta jae on vahvasti esillä Hurtadolla läpi kirjan.) Gerhardssonia (1979, 54) lainatakseni, meillä on kaikki syyt uskoa, että Jeesusta kohdeltiin Herrana alkuseurakunnassa alusta alkaen.

(Fee 1987, 809-40; Wright 2004a, 228-40; Thiselton 2000, 1315-53; Norvanto 2007, 231-41; Nikolainen 1986, 138-44.)

 

 

Nyt olemme käyneet läpi 1. Korinttilaiskirjeen jae jakeelta. Olemme huomanneet, että Paavali joutui korinttilaisten kanssa miltei ylivoimaisten haasteiden eteen. Ikävä kyllä haasteet eivät loppuneet tähän kirjeeseen, vaan asiat olivat menossa pahemmiksi. 2. Korinttilaiskirje sisältää paljon yksityiskohtia Paavalin ja seurakunnan myöhemmistä riidoista. Lopulta asiat kuitenkin järjestyivät.

Siitä huolimatta, että korinttilaiset olivat nousseet aktiiviseen kapinaan ja he olivat teologisesti pahasti metsässä, Paavali ei koskaan luovuttanut. Damaskon tiellä Paavali oli henkilökohtaisesti kokenut Jumalan radikaalin armon niin konkreettisesti, että hän ei nähnyt seurakunnan hylkäämistä edes vaihtoehtona. Paavalin opetus ei ole mitään nojatuoliteologiaa. Paavali on Efesossa suurten paineiden alaisena, mutta silti hänellä on aikaa keskittyä korinttilaisten ongelmiin. Alusta saakka Paavali luotti siihen, että Jumala vie suunnitelmansa tämänkin seurakunnan kohdalla päätökseen (1:8-9). Paavali eli opetuksensa mukaan, eikä koskaan katkeroitunut seurakuntaansa (ks. luku 13). Hänellä oli riittävästi pokkaa päättää kirje seuraaviin sanoihin: ”rakkauteni on kaikkien teidän kanssanne Kristuksessa Jeesuksessa”. Tällaista vakuutusta rakkaudesta ei löydy muista Paavalin kirjeen lopetuksista. Kaikesta huolimatta Paavali rakasti seurakuntaa, mutta hän teki sen Jeesuksessa. Kaikessa oli, ja on edelleen kysymys Jeesuksesta. Aamen.

 

 

LÄHTEET (kaikki osat)

 

Arnold, Clinton. E. 2010. Ephesians. Exegetical Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Zondervan.

BAGD. Bauer – Arndt – Gingrich – Danker. A Greek-English Lexicon of the New Testament and Other Early Christian Literature. 

Bailey, Kenneth. E. 2008. Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin. Suom. Anne Leu. Kauniainen: PerusSanoma.

Beale, G. K. 2012. Handbook on the New Testament Use of the Old Testament. Grand Rapids: Baker Academics. 

Bilezikian, Gilbert. 2006. Beyond Sex Roles. Grand Rapids: Baker Academic.

Blomberg, Craig. 1990. Marriage, Divorce, Remarriage and Celibacy: An Exegesis of Matthew 19:3–12.Trinity Journal: 161-96.

Bock, Darrell. L. 2012. Who is Jesus? Linking the Historical Jesus with the Christ of Faith. Brentwood, TN: Howard Books

Boyd, Gregory. A & Eddy, Paul. R. 2007. Lord or Legend? Wrestling with Jesus Dilemma. Eugene, Oregon: WIPF & STOCK.

Brauch, Manfred. T. 2000. Paavalin opetuksen vaikeita kohtia. Suom. Anne Leu. Kauniainen: PerusSanoma.

Brown, Raymond. E. 1997. An Introduction to the New Testament. New York: Doubleday.

Bruce, F. F. 1988. The Book of Acts. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Craig, W. L. 2012. Valveilla. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Uusi tie.

Davies, William & Allison, Dale. 2000 The International Critical Commentary. The Cospel according to Saint Matthew. Volyme 3. Edinburgh: T & T Clark.

Diginovum. 1. Korinttilaiskirje.

Durando, Furio. 2008. Historialliset kulttuurit. Kreikka. Suom. Riitta Virkkunen. Helsinki: Weiling + Göös.

Epistle of Barnabas. 

Eskola, Timo. 2011. Uuden testamentin narratiivinen teologia. Kauniainen: PerusSanoma.

Fee, Gordon.

  • 1980. 1 Corinthians 7:1 in the NIV. JETS 23. 307-14. 
  • 1987. The First Epistle to the Corinthians. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.
  • 2000. Listening the Spirit in the Text. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company / Vancouver: Regent College Publishing.
  • 2009. God's Empowering Presence. The Holy Spirit in the Letters of Paul. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers.
  • 2011. God's Empowering Presence. The Holy Spirit in the Letters of Paul. Grand Rapids: Baker Academic. [Olen merkinnyt erikseen tämän painoksen, jota käytin myöhemmin, koska en ollut varma täsmäävätkö sivunumerot edellälistatun painoksen kanssa.]
  • 2013. [1985.] The Disease of the Health and Wealth Gospels. London: Special Projects Ministries.

Fee, Gordon. D & Stuart, Douglas. 2014. Kirjojen kirja. Avaimia Raamatun tulkintaan. Suom. Matti Kankaanniemi & Iso kirja -opisto. Keuruu: Aikamedia.

Ferguson, Everett. 2003. Backrounds of Early Christianity. 3. painos. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Fitzmyer, Joseph. 2008. First Corinthians. A New Translation with Introduction and Commentary. New Heaven & London: Yale University Press. 

Flavius Josefus: Juutalaissodan historia. 2004. Suom. Pauli Huuhtanen. Helsinki: Wsoy.

France, R. T.

  • 2007. The Gospel of Matthew. W. B. Eerdmans Publishing Company. Grand rapids: Cambridge, U.K.
  • 2008. Matthew. Tyndale New testament Commentaries. Volyme 1. Downers Grove IL: IVP Academic / Inter-Varsity Press.

Gerhardsson, Birger. 1979. [1977.] The Origins of the Gospel Traditions. Lontoo: SCM Press.

Gill, Deporah. & Cavaness, Barbara. 2014. Jumalan naiset. Keuruu: Aikamedia.

Grudem, Wayne. 2009. 1 Peter. Tyndale New testament Commentaries. Volyme 17. Downers Grove IL: IVP Academic / Inter-Varsity Press.

Guenther, Allen. 2002. The Exeption Phrases: Exept πορνεία, Including πορνεία or excluding πορνεία? (Matthew 5:32; 19:9). Tyndale Bulletin 53.1. 83–96.

Gumbel, Nicky.

  • 2006a. Alfa. Hyvä kysymys. 3. uudistettu painos. Oili Ahon suomennoksen pohjalta uudistanut Johanna Manner. Hämeelinna: Päivä Oy.
  • 2006b. Selitä miksi. Merja Pitkäsen suomennoksen pohjalta uudistanut Johanna Manner. Hämeenlinna: Päivä Oy.

Guthrie, Donald. 1990. New Testament Introduction. 4. painos. Downers Grove: Inter Varsity Press.

Haavisto, Osmo. 2002. Israel öljypuu: juuri ja oksat. Omakustanne.

Hagner, Donald. 1995. World Biblical Commentary. Volyme 33B. Matthew 14–28. Dallas, Texas: World Books.

Harri, Tuomas. 2014. 1. Kor. 14:34-35 vaietkoon seurakunnassa? Päättötyö/Iso Kirja -opisto.

Hays, Richard.

  • 1996. The Moral Vision of the New Testament: A Contemporary Introduction To New Testament Ethics. Lontoo: T & T Clark. Kirjan luku 16 on luettavissa netissä
  • 2015. Reading Backwards. Lontoo: SPCK.

Holmen, Tom. 2009. Synkkä sapatti ja ylösnousemuksen ongelma. Teoksessa A. D. 30. Kankaanniemi Matti & Holmen Tom (toim.). Helsinki: Art House. (157-177.)

Hoover, Reginald. T. 1995. Korinttolaiskirjeet. 2. painos. Suom. Leila Haapa-Aho. Global Universityn oppikirja / Iso Kirja -opisto.  

Hyvönen, Esa. 2008. Gordon Feen avioerosta ja kihlatumisesta (1. Kor. 7:27-28) ja sen kritiikki.

Hurtado, Larry. W. 2005. [2003.] Lord Jesus Christ: Devotion to Jesus in Earliest Christianity. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company. 

Hörster, Gerald. 1994. Johdatus Uuteen testamenttiin. Suom. Sakari Lintinen. Hämeenlinna: Päivä Oy.

Instone-Brewer, David.

  • 2001a. 1 Corinthians 7 in the Light of Craeco-Roman Marriage and Divorce Papyri. Tyndale Bulletin 52, no. 1: 101-15.
  • 2001b. 1 Corinthians in the Light of the Jewish Greek and Aramaic Marriage and Divorce Papyri. Tyndale Bulletin 52, no. 2: 225-243.
  • 2003. Divorce for 'Any Cause'. Whitefield Briefing. Vol. 8, no. 5.
  • 2012a. The Jesus Scandals. Oxford UK & Grand Rapids: Monarch Books.
  • 2012b. Divorce and Remarriage in the Bible. The Social and Literary Context. Grand Rapids: Cambridge, U.K: William B. Eerdmans Publishing Company.

Irenaeus. Against Heresies.

Iso Raamatun tietosanakirja. Osa 2. 1973. Toinen tarkistettu painos. Tikkurila: Raamatun tietokirja.

Junkkaala, Timo. 2006. Mitä tiedämme Jeesuksesta. Kauniainen: PerusSanoma. 

Kankaanniemi, Matti. 2010. Uusi testamentti. Kauniainen: PerusSanoma.

Keener, Craig. S.

  • 1999. A Commentary on the Gospel of Matthew. Eerdmans Publishing Company.
  • 2000 Adultery, Divorce. Teoksessa Craig A. Evans & Stanley E. Porter. Dictionary of New Testament Backround. Illinois: Inter Varsity Press. 6–16.
  • 2005. 1-2 Corinthians. New Cambridge Bible Commentary. Cambridge.
  • 2006. A Response to William A. Heth. Teoksessa Strauss, M. L. Remarriage After Divorce in Todays´s Church. 3 Views. Grand Rapids: Zondervan. 91–95.
  • 2007. And Marries Another. Divorce and Remarriage in the Teaching of the New Testament. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers.
  • 2009. Paul, Women and Wives. Marriage and Woman´s Ministry in the Letters of Paul. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers.

Kokkonen, Olavi. 2003. Ilmestyskirja avautuu. Keuruu: Aika Oy.

Koponen, Ari-Pekka. 2012. μὴ χωρισθῆναι, μὴ ἀφιέναι. How does Paul understand and apply the teaching of Jesus on divorce in the light of 1 Corinthians 7:10-16? Päättötyö/Iso kirja –opisto.

Korhonen, Klaus. Herran pyhä ehtoollinen. Opetuskirjoitus Ristin Voitossa nro 1-2, 2005.

Kreeft, Peter & Tacelli, Ronald. K. 1994. Handbook of Christian Apologetics. Downers Grove: IVP Academic.

Lehtimäki, Sirkku. 2009. Ei ihmisen luomaa. Eksegeettinen tutkimus ja hermeneuttisia pohdintoja Paavalin opetuksesta hiuksiin ja pään peittämiseen liittyen 1. Kor. 11:2 – 16:ssa. Päättötyö/Iso kirja –opisto.

Lennox, John. C. 2014. Tähtäimessä Jumala. Miksi uusateistit osuvat harhaan? Suom. Jasu Markkanen. Helsinki: Uusi tie. 

Lewis, C. S. 1978. Tätä on kristinusko. Suom. Marja Liljeqvist. Helsinki: Kirjaneliö.

Liljeqvist, Matti. 2001. Kreikka-Suomi. Ut:n kreikka-suomi sanasto. 2. painos. Keuruu: Aika Oy.

Luoto, Valtter. 2006. Pyhien yhteys. Keuruu: Aikamedia.

McGrath, Alister. 1998. Epäilys ja sen rehellinen kohtaaminen. Suom. Risto Träff. Kauniainen: PerusSanoma.

McRay, John. 2008. Archeology & New Testament. Grand Rapids: Baker Academic.

Meier, J. P.

  • 1991. A Marginal Jew. Rethinking of The Historical Jesus. New York: Doubleday.
  • 1997. ”The Circle of the Twelve: Did it Exist during Jesus’ Public Ministry?” JBL 116. Sivut 635-72.

Metzger, Bruce. 1994. (8. painos 2007.) A Textual Commentary on the Greek New Testament. 2. edition. A Companion Volume to the United Bible Societies. Lontoo & New York: United Bible Societies. 

Morris, Leon. 2008. [1985]. 1 Corinthians. Tyndale New testament Commentaries. Volyme 7. Downers Grove: IVP Academic / Inter-Varsity Press.

Myllykoski, Matti. 1994. Jeesuksen viimeiset päivät. Helsinki: Yliopistopaino. 

Nikolainen, Aimo. T. 1986. Paavalin Korinttilaiskirjeet. Helsinki: Kirjapaja.

Norvanto, Jukka. 2007. Vahvat ja heikot. 1. Korinttilaiskirje. Kauniainen: PerusSanoma.

Ollilainen, Vesa. 2009. Ja hän ilmestyi heille. Ylösnousemusilmestykset Uudessa testamentissa. Teoksessa A. D. 30. Kankaanniemi Matti & Holmen Tom (toim.). Helsinki: Art House. (178-201.)

Parker, D. C. 2010. Codex Sinaiticus. The Story of the World’s Oldest Bible. Lontoo: The British Library / Hendrickson.

Payne, Philip. B.

Pawson, David. 2008. Raamattu avautuu 2. Uusi testamentti. Suom. Marketta Ruishalme. Helsinki: TV7.

Petts, David. 2008. Pyhän Hengen olemus. Suom. Pekka Nieminen. Keuruu: Aikamedia.

Puolimatka, Tapio. 2013. Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa. Keuruu: Aikamedia.

Puonti, Ari. 2004. Homoseksuaalisuus. Hämmennyksestä selkeyteen. Helsinki: Uusi tie. 

Robertson, Palmer. O. 2000. The Israel of God. New Yersey: P & R Publishing.

Ruohomäki, Jouko. 2004. Jerusalemista Roomaan. Apostolien teot selityksin. Keuruu: Aikamedia.

Schreiner, Thomas. R. 2006. Head Coverings, Prophecies, and the Trinity. Teoksessa Recovering Biblical Manhood & Womanhood. Piper, John & Grudem, Wayne (toim.). Wheaton IL: Crossway Books, 124-139.

Smith, James. E. 2007. The Major Prophets. Joplin, Missouri: College Press Publishing Company. 

Spong, John. Shelby. 2005. Miksi kristinuskon täytyy muuttua tai kuolla. Suom. Taneli Junttila. Helsinki: Kirjapaja.

Stark, Rodney. 1996. The Rise of Christianity. New York: HarperOne. 

Stein, Robert. 1979. “Is It Lawful For a Man to Divorce His Wife?” JETS 22/2: 115–121. 

Tertullianus. Apologeticum - Kristinuskon puolustus. Suomennos Juha Pihkala. 2010. Helsinki: Kirjapaja. 

Thiessen, H. C. 2006. Lectures in Systematic Theology. Grand Rapids: Zondervan.

Thiselton, Anthony. C.

  • 2000.The First Epistle to the Corinthians. A Commentary on the Creek Text. NICTG. Grand Rapids: Eerdmans. 
  • 2006. 1 Corinthians. A Shorter Exegetical & Pastoral Commentary. Grand Rapids: Eerdmans. 

Wallace, Daniel. 2009. 1 Corinthians: Introduction, Argument, and Outline.

Wenham, Gordon. 2006. No Remarriage After Divorce. Teoksessa Strauss, M. L. Remarriage After Divorce in Todays´s Church. 3 Views. Grand Rapids: Zondervan. 19–42.

Winter, Bruce. 1989. Secular and Christian Responses to Corinthian Famines. Tyndale Bulletin 40,1: 86-106.

Witherington, Ben III. 1992. Jesus, Paul and the End of the World. A Comparative Study in New Testament Eschatology. Downers Grove: Inter Varsity Press.

Wright, N. T.

  • 1995. Romans and the Theology of Paul.
  • 1997. What St Paul Really Said. Oxford: Lion Book. (E-kirja.)
  • 2003. The Resurrection of the Son of God. Lontoo: SPCK. 
  • 2004a. Paul for Everyone. 1 Corinthians. Louisville: WJK.
  • 2004b. Paul for Everyone. Romans part 1. Chapters 1-8. Louisville: WJK. 
  • 2004c. Paul for Everyone. Romans part 2. Chapters 9-16. Louisville: WJK.
  • 2004d. [1992.] The New Testament and the People of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 1. Lontoo: SPCK
  • 2014. [2008.] Acts for Everyone part 2. Chapters 13-28. Lontoo: SPCK.
  • 2016. The Day the Revolution Began. New York: HarperOne.
  • 2017. The Royal Revolution: Fresh Perspectives on the Cross.

 

Palaa Opetuksiin 

Lisätietoja