Janne Saarela

2017

Luukas on kirjoittanut Uuteen testamenttiin enemmän tekstiä kuin kukaan muu (noin 2/5). Voimme löytää häneltä sekä evankeliumin että Apostolien teot. Ikävä kyllä kirkkohistoria lähti hyvin varhaisessa vaiheessa väärille urille, koska Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot joutuivat toisistaan lopullisesti eroon. Tarkoitan sitä, että Johanneksen evankeliumi tuli tähän suhteeseen kolmanneksi pyöräksi tuoden mukanaan paljon ongelmia. Johanneksessa itsessään ei tietysti ole mitään vikaa. Sehän on loistava evankeliumi! Ongelma on siinä, että Luukas ei koskaan tarkoittanut, että Apostolien tekoja luettaisiin heti, kun ollaan lämmitelty Johanneksen evankeliumilla. Hän halusi, että lukijat lämmittelevät hänen evankeliumillaan ja siirtyvät sitten Apostolien tekoihin! Tämä osoittaa vain sen, että varhaisina vuosisatoina tietyt johtavat henkilöt eivät aina tehneet kaikkein fiksuimpia päätöksiä. Mutta nillä hevosilla täytyy ratsastaa joita on tallissa…

Näillä johdantosanoilla siirrynkin pikku hiljaa itse aiheeseen. Tarkoitukseni on sanoa muutamia sanoja Luukkaan evankeliumista. Kuulijat voivatkin pikkuhiljaa alkaa kaivamaan esille Raamattuansa ja avata evankeliumin ensimmäisiä sivuja.

Israelin kesken jäänyt kertomus

Muistan miten katsoin nuorempana päivittäin Kauniita ja Rohkeita. Tämä ei ollut missään mielessä isäni lempiohjelma, mutta äitini sen sijaan makasi usein vierekkäisellä sohvalla hiljaista taustatukea antaen. Mieleeni on erityisesti jäänyt monet perjantaisin esitetyt jaksot, koska juuri niissä meneillään oleva juoni jäi erikoisen jännittävään tilanteeseen, kun katsoja joutui odottaa kynsiään pureskellen sitä kuuluisaa maanantaita. Miten ihmeessä Ridge selvittää tämän tilanteen?! Kuinka Sally Spectra aikoo puhua itsensä pois tästä pussista?! Oliko tärkeään henkilöön osunut luoti kuollettava?! Perjantai-jaksoissa pääpointti oli siis siinä, että meneillään oleva kertomus jäi kesken — ja se jäi kesken erikoisen jännittävässä tilanteessa!

Esimerkki on esimerkki, eivätkä kuulijat menetä mitään elleivät ole tätä saippuaoopperaa sekuntiakaan katsoneet. Nyt siirrymme hieman vakavastiotettavampaan aiheeseen eli Vanhaan testamenttiin. Harvassa ovat ne uskovat, jotka ovat edes kerran lukeneet systemaattisesti läpi Vanhan testamentin 39 kirjaa, puhumattakaan heistä, jotka ovat tehneet tämän yli tuhat kertaa, kuten edesmennyt helluntaisaarnaaja Arthur Kukkula! Yksi asia on kuitenkin selvä: Israelin kertomus jää kesken. 

Vanhan testamentin kolme viimeistä kirjaa, profeetat Haggai, Sakarja ja Malakia kuvaavat Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeistä elämää tilanteessa, jossa pieni osa juutalaisia ovat palanneet takaisin Jerusalemiin ja sen ympäristöön ja yrittävät säilyttää indetiteettiään jälleenrakennetun (mutta pienen) temppelin ympärillä. Elämme aikaa noin 500-400 vuotta ennen Kristusta. Tein joitain kuukausia sitten jonkinlaisen tutkimusretken näihin kolmeen kirjaan ja huomasin, että kansalla oli paljon ongelmia ja kysymyksiä. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että Malakian kirja tallettaa kuusi avioriitaa juutalaisten ja Jumalan välillä? Juutalaiset ovat aivan oikeasti valittamassa Jumalalle siitä, että Hän on tavalla tai toisella epäonnistunut. Noh, voitte melkein arvata Jumalan vastauksen tähän asiaan. Syyllinen oli kyllä lähellä, mutta se katsoi jokaista heistä peilistä, ei taivaasta! 

Yritän nyt tiivistää muutamaan lauseeseen mistä on kysymys. Kuinka moni muistaa mitä tapahtui, kun Mooses sai valmiiksi ilmestysmajan 2. Mooseksen kirjan lopussa? Jumala laskeutui kirkkaudessaan ja täytti ilmestysmajan läsnäolollaan (2. Moos. 40). Muistatteko mitä tapahtui myöhemmin 1. Kuningasten kirjan alkupuolella, kun Salomo oli rakentanut Jumalan temppelin ja se oli tullut valmiiksi? Jumala laskeutui kirkkaudessaan ja täytti temppelin läsnäolollaan (1. Kun. 8). Entä muistatteko mitä profeetta Hesekiel näki näyssään, kun Jerusalemin temppeli veteli viimeisiään ennen sen tuhoutumista? Jumala pakkasi matkalaukkunsa ja poistui temppelistä (Hes. 10-11). Ja viimeinen kysymys. Muistatteko mitä tapahtui Esran kirjassa, kun pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset saivat jälleenrakennettua temppelin ja vihkivät sen uudelleen käyttöön? (Perustus lasketaan luvussa 3, temppeli vihitään luvussa 6.) Ei mitään. Vielä kerran. Ei mitään. Siitä huolimatta, että rakennusprojektin aikana saarnannut profeetta Haggai oli luvannut, että tämän temppelin kunnia tulisi olemaan JOPA SUUREMPI kuin Salomon aikaisen temppelin, lupaus ei toteutunut (Hag. 2:9). Kuulijoiden on syytä muistaa tämä asia. 

Mutta vielä yksi asia, jonka äärellä kannattaa höristää korviaan: profeetta Jesaja oli ennustanut Jumalan loistokkaan paluun Siioniin eli Jerusalemiin, kun Hän palaisi mukanaan pakkosiirtolaisuudesta pelastettu (ja parannettu) kansa. Sulje silmäsi ja kuuntele muutama esimerkki siitä mitä tapahtuisi, kun Jumala tulisi lopulta takaisin:

Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan! Kuin lilja kukkikoon maa, se riemuitkoon, huutakoon ääneen! Sen osaksi tulee Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta. Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: “Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.” Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla. Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi. Siellä, missä hyeenat lepäilivät, kasvaa silloin rantakaislaa ja papyrusta. Ja sinne syntyy tie, valtatie, sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi. Epäpyhä ei saa sille astua: Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin. Siellä ei tyhmäkään eksy.

Me lainasimme juuri Jesajan kirjan lukua 35 ja samalla Esko Kauppisen usein siteeraamaa lausetta ”siltä tieltä ei tyhmäkään eksy!” Sulje silmäsi vielä kerran ja yritä saada seuraavan tekstin kuvat mieleesi:

Ääni huutaa: — Raivatkaa autiomaahan Jahvelle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Jahven kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut.

Lainasimme nyt Jesajan kirjan luvun 40 alkua. Mutta jotta saataisiin se kuuluisa rautalanka mukaan, kuunnelkaamme vielä yksi kohta luvusta 52:

Kuulkaa! 

Vartijat kohottavat riemuhuudon, ja kaikki yhtyvät iloon, sillä omin silmin he näkevät, kuinka Jahve palaa Siioniin. Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot, kaikki yhdessä iloitkaa! Jahve on antanut kansalleen lohdutuksen, hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin! Herra on osoittanut pyhän käsivartensa voiman kaikkien kansojen silmien edessä, niin että maan kaikki ääret näkevät pelastuksen, jonka meidän Jumalamme on tuonut. (52:8-10)

Jos sinulla on minkäänlaista halua ymmärtää edes alkeita Uuden testamentin evankeliumeista, sinun ON muistettava nämä viisi asiaa. (1) Vanhassa testamentissa Israelin kertomus jää kesken. (2) Suuret lupaukset odottavat kuitenkin täyttymistään, koska Jumala ei koskaan palannut temppeliinsä. (3) Tähän kuitenkin tulisi muutos, kun Jumala lopulta tulisi takaisin ja pakkosiirtolaisuudesta pelastettu kansa(njäännös) olisi Hänen mukanaan. (4) Tämä olisi ihmeiden aikaa, koska sokeat alkaisivat nähdä, rammat alkaisivat juosta 100 metrin juoksukilpailussa ja kuolleita alkaisi heräämään. Ja koko maailma tulisi näkemään tämän pelastuksen. (5) Vimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: Malakian kirjan mukaan ennen tätä ilmestyisi viimeinen sanansaattaja, joka valmistaisi kansan Jumalan tulemiseen (Mal. 3-4).

On aika siirtyä Luukkaan evankeliumiin.

Kertomus saa kauan odotetun jatko-osansa

Helatorstaina 25.5. katsoimme Saran kanssa netistä MTV 3:n kymmenen uutisia. Suomen edesmennyt presidentti Mauno Koivisto oli haudattu. Uutiset keskittyivät tiivistämään hautajaisten olennaisimpia kohtauksia. Pian tasavallan presidentti Sauli Niinistö nousi puhujapöntön taakse pitämään muistopuhetta. Tässä yksi Niinistön Koivistoa koskeva lause:

Muistella nyt tässä häntä, on kuin onnistuneen Suomen tarina samalla liikkuisi kuvina silmien editse.

Herra tasavallan presidentin sanajärjestys ei ole paras mahdollinen, mutta pointti on yksinkertainen. Mauno Koivisto oli syntynyt vuonna 1923, vain vähän sen jälkeen, kun Suomi oli saavuttanut itsenäisyyden vuonna 1917. Koiviston elämäkerta kulki ikään kuin käsi kädessä Suomen historian kanssa: syntymästä ja vaikeuksien keskeltä kohti onnistumista. Toisin sanoen, jos Koiviston elämä näyteltäisiin parrasvaloissa teatterilavalla, itsenäisen Suomen historia voitaisiin heijastaa kertomuksen edetessä videotykillä taustakankaalle. 

Heti kun Niinistö sanoi nämä sanat, sanoin Saralla ”Siinä se on! Juuri näin Luukas sanoi Jeesuksesta!” Lue tästä evankeliumista Jeesuksen elämä alusta loppuun ja näet miten Israelin historia heijastetaan videotykillä taustakankaalle! Luukas ei tee tätä täysin järjestyksessä. Mutta hän tekee sen riittävän selvästi, jotta voimme nähdä sen. Tarkoitukseni on seuraavaksi osoittaa muutama olennainen kohtaus, jossa tämä asia tulee selväksi. [Ks. viite 1.]

Kaksi avioparia

Aiheen asiantuntijat tietävät, että Luukas aloittaa evankeliuminsa tavalla, joka osoittaa, että hän ei ole kirjoittamassa satua: hän on kirjoittamassa elämäkertaa. Evankeliumin ensimmäisistä neljästä jakeesta voisi pitää helposti samanpituisen opetuksen, mutta jätämme tämän hamaan tulevaisuuteen. Sen sijaan siirrymme heti jakeeseen 1:5 ja siitä eteenpäin. 

Jos tiivistämme evankeliumin kaksi ensimmäistä lukua, voimme sanoa Luukkaan esittelevän kaksi pariskuntaa. Ensimmäinen pariskunta saa lapsen aivan liian myöhään, elämänsä ehtoopäivillä. Toinen pariskunta saa lapsen aivan liian aikaisin, jopa niin aikaisin, että ”isällä” ei ole osuutta asiaan! Olemme siis tekemisissä häpeän kanssa heti kättelyssä. (Jos elit elämääsi naisena 30-luvulla Israelissa, hedelmättömyys tai avioliiton ulkopuolinen lapsi olivat miltei pahimpia asioita, joita kohdellesi kykeni sattumaan.) 

Tässä vaiheessa Luukas haluaa meidän vamuudella kiinnittävän huomiota kahteen asiaan. Ensinnäkin, lapsettomuus Vanhan testamentin kertomuksissa oli yllättävän yleistä:

• ”Abraham ja Saara olivat jo vanhoja ja ikääntyneitä, eikä Saara voinut enää saada lasta.” (1. Moos. 18:11)
• ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa Rebekan puolesta, sillä tämä oli hedelmätön.” (1. Moos. 25:21)
• ”Kun Herra huomasi, että Jaakob syrji Leaa, hän antoi Lean tulla raskaaksi, mutta Raakel pysyi lapsettomana.” (1. Moos. 29:31)
• Simsonin nimettömästä äidistä kerrotaan: ”Soreassa eli siihen aikaan Danin heimoon kuuluva mies, jonka nimi oli Manoah. Hänen vaimonsa oli lapseton.” (Tuom. 13:2)
• ”Sufin maan Ramataimissa, Efraimin vuoristossa, asui mies, jonka nimi oli Elkana. Elkanalla oli kaksi vaimoa. Toisen nimi oli Hanna, toisen Peninna. Peninnalla oli lapsia, mutta Hanna oli lapseton.” (1. Sam. 1:1-2)

Näitä kaikkia mainittuja naisia yhdistää yksi asia: he ovat ensin hedelmättömiä, mutta pian syntyvä poikalapsi olisi olennaisen tärkeä pala Israelin kertomuksen kehittyvään palapeliin. Vanhan testamenttinsa osaava lukija osaakin siis jo aavistaa, että Sakarjalle ja Elisabetille evankeliumin alussa syntyvä poikalapsi tulisi olemaan huomattavan tärkeä henkilö.

Mutta kuten se kuuluisa automyyjä sanoi, tässä ei ole vielä kaikki. Luukas itse asiassa tekee varsin selväksi mihin kertomukseen hän haluaa Johannes Kastajan syntymän linkittää. Viimeisessä yllälainatussa kohdassa olemme 1. Samuelin kirjan ensimmäisellä aukeamalla. Monet itse asiassa muistavat pyhäkoulusta mitä tapahtuu. Samuelin kirja keskittyy Hannaan, joka on temppelissä, Luukas taas keskittyy Sakarjaan, joka on temppelissä. Hanna kohtaa pappi Eelin, joka lupaa hänelle lapsen, Sakarja puolestaan näkee enkelinäyn ja hänelle luvataan lapsi. Hanna synnyttää Samuelin, josta tulisi kansan profeetta, Sakarja ja Elisabet saavat Johanneksen, josta myös tulisi profeetta. Samuel antaisi pian tuomion sanat pappi Eelille, koska hän rakasti poikiaan enemmän kuin Jumalaa, Johannes julistaisi tuomiopäivää koko Israelin kansalle Jordanilla haukkuen ohikulkijoita pahimmassa tapauksessa kyykäärmeen sikiöiksi! Yhtymäkohdat ovat siis selviä. 

Mutta tässä kohden asiat menevät mielenkiintoiseksi. Samuel nimittäin muistetaan ennen kaikkea siitä, että hän saa tehtäväkseen voidella Israelin kansalle uuden kuninkaan, Daavidin: 

Niin Samuel otti öljysarven ja voiteli hänet [Daavidin] hänen veljiensä keskellä. Ja Herran henki tuli Daavidiin, siitä päivästä ja yhä edelleen. (1. Sam. 16:13)

Mitä luulet, että Luukas haluaa painottaa seuraavalla tekstillä?

Paljon kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: “Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (3:21-22)

Samuel voitelee Daavidin kuninkaaksi, Johannes puolestaan kastaa Jeesuksen. (Huomaa, että juutalaisille termi ”Jumalan poika” tarkoitti ennen kaikkea kuningasta —> Ps. 2). Pyhä Henki asettuu Daavidiin ja sama toistuu Jeesuksessa. Luukas on siis esitellyt meille heti kättelyssä Israelin todellisen ja kauan odotetun kuninkaan, Jeesuksen. Jumalan antama kuuluisa lupaus Daavidille oli toteutunut:

Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani. (2. Sam. 7:12-14)

Tästä syystä enkeli Gabriel sanoo Marialle:

Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman. (Luuk. 1:32-33)

Näin me siis poimimme evankeliumin tekstistä muutaman yksityiskohdan ja huomasimme, että meneillään on paljon enemmän kuin mitä hätäinen lukija koskaan edes huomaa. Luukkaan lukeminen ilman Vanhan testamentin kertaamista on kuin laulaa ”Hopeinen Kuu” karaokebaarissa muutaman sekunnin viiveellä: asiat kyllä etenevät, mutta jälki ei ole niin kaunista. (Olen nimittäin kerran kuullut tällaisen esityksen!) 

Koska aikaa alkaa olla jo kulunut, päätämme Luukkaan penkomisen viimeiseen esimerkkiin. Luukas käyttää todella paljon tilaa kuvatessaan miten Jeesus alkaa matkata Galileasta kohti Jerusalemia. Tämä matka kestää luvun 9 lopusta lukuun 19 (9:51-19:41). Mutta ennen kuin tämä matka oli vielä alkanut, Johannes Kastaja oli lähettänyt Jeesukselle vankilasta kysymyksen: oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän odottaa toista? (7:19). Jeesus ei sano ”kyllä olen”, mutta hän ei myöskään sano ”en ole, sori”. Jeesus vastaa:

Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. (7:22)

Oletko kenties kuullut samanlaisen lauseen jossain? Aivan oikein: Jesajan kirjan luku 35! Jumala on palaamassa takaisin ja siksi yllättäviä asioita tapahtuu. Kun Jeesus saapuu matkansa päätteeksi Jerusalemiin, Luukas seuraa Markuksen evankeliumia kertomalla lyhyesti tienvieressä istuvasta sokeasta ja kerjäävästä miehestä, joka alkaa huutaa: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Vaikka paikallaolijat yrittävät huomauttaa miestä, että nyt suuta soukemmalle, hän jatkaa vielä kovemmin: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Puoliminuuttia myöhemmin tämä mies näkee, hyppii ja liittyy Jeesuksen seuraan. Mikä kertomus! Mutta miten kaikki voikaan olla joskus niin ironista. Mies, joka ei näe, näkeekin kaikkein selvimmin. Suurin osa kansaa pysyy sokeana, mutta tämä mies tunnistaa Jeesuksen. Jesajan mainitsema sokea tulee kirjaimellisesti mukaan kertomukseen ja liittyy Jumalan kulkueeseen (Jes. 35:5).

On tullut ikävä kyllä aika päättää tämä saarna tähän. Yksi saarna Luukkaan evankeliumista on kuin yrittäisi yhdellä kiepaisulla tyhjätä Amerikan presidentin kukkaron seteleistä! Tarkoitus ei ollut pohjia myöden selittää mistä Luukkaan evankeliumissa on kysymys, mutta tarkoitus oli muistuttaa, että Vanhan testamentin kertomuksilla ja lupauksilla on äärimmäisen tärkeä merkitys Uutta testamenttia luettaessa. 

Jos kokouksen jälkeen menet kotiisi ja jaksat lukea uudelleen Jeesuksen kärsimysviikon kertomukset, yritä muistaa mitä Jesaja oli sanonut. Kun Jeesus itkee Jerusalemin kohtaloa ja sitä miten se ei tajunnut hänen “kirj. vierailunsa hetkeä”, hän ei tarkoita, että suurin osa kansasta hylkäsi vain oman profeettansa ja messiaansa. Asiat olivat paljon pahemmin. Jerusalem hylkäsi oman Jumalansa.

Entäpä kysymys siitä palasiko Jumalan kirkkaus koskaan temppeliin? Luukkaan kuvaus helluntaipäivän tapahtumista Apostolien tekojen luvussa 2 auttaa vastaamaan tähän kysymykseen. Katso ympärillesi ja tervehdi vieressä istuvaa. Te yhdessä olette temppeli, jonka keskelle Jumalan läsnäolo on tullut pysyäkseen. Muistetaan arvostaa sitä.

Viitteet

1 Tätä asiaa on painottanut (ja perustellut) hyvin Richard. B. Hays kirjassaan “Echoes of Scripture in the Gospels.”, 2016 (Waco, Texas: Baylor University Press.). Ks. luku 3.