Uskon ABC

Miksi hyvä ihminen tulisi uskoon?

Kirjoittaja Sara Saarela

 

Miksi tulisin uskoon, kun kerran olen ihan hyvä ihminen? En ole murhannut ketään. En ole eronnut. Autan ystäviäni lastenhoidossa ja muutossa ja tarjoan heille mahantäydeltä kakkua ja pitsaa, kun he tulevat luokseni kylään. Olen kohtelias. En ole ikinä varastanut ja en juurikaan valehtele. Laitoin viime jouluna joulukorttirahat kirkon ulkomaanapuun, laitan rahaa yhteisvastuukeräyksiin ja vien vanhoja vaatteita paikkoihin, joista ne viedään köyhiin maihiin. Mitä uskoontulo muka muuttaisi elämässäni, mihin sitä tarvitsisin?

 

Uskoontuleminen ja uskonnollisuus

 

Ensin meidän tulisi määritellä mitä uskoontuleminen tarkoittaa. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että hyppäämme Jeesuksen kyytiin ja kuljemme loppumatkan elämässämme näin. Seuraamme häntä. Joku voisi sanoa, että ”antaa elämänsä Jeesukselle” tai ”ottaa Jeesuksen vastaan sydämeensä asumaan”. Mutta mitä tämä kaikki sitten konkreettisesti on? Uskonnollista elämää? Sehän on jo nähty, eikö? Uskonnollinen elämä on käyttäytymismalli, jota me noudatamme: älä polta tupakkaa, älä vedä viinaa, käy sunnuntaisin kirkossa, pukeudu siveellisesti niin etteivät strategiset paikat pilkota lyhyen hameen tai avonaisen kaula-aukon reunuksilta, vältä televisiota, älä harrasta seksiä kenen tahansa kanssa, älä seurustelukumppanisi, älä edes vaimosi tai aviomiehesi kanssa. Älä edes katso ihmisiä, jotka tekevät näin, laita silmäsi kiinni kun he tulevat vastaan. Älä älä älä. Ja näin olet hyvä ihminen, näin voit tehdä varauksen taivaan hotelliin ja kuolemasi jälkeen käydä lunastamassasi paikkasi. Ahdistaako jo?

Itseasiassa juuri tällaisia olivat ne ihmiset, jotka tappoivat Jeesuksen. He olivat uskonnollisia ihmisiä. Miksi he olisivat tappaneet kaltaisensa, joka vaatisi noudattamaan hyvän elämän äärimmäisen tarkkoja ja raskaita sääntöjä täydellisesti, jotta pääsisivät taivaaseen? Niin, he eivät olisi tappaneet sellaista ihmistä. He vihastuivat Jeesukseen, koska hän ei ollut aivan tällainen. Jeesuksesta kerrotaan Uudessa testamentissa mm. seuraavaa (lue evankeliumit ja löydät nämä tapaukset): hän söi ja hengaili syntisten, tullimiesten, naisten, rampojen, erakoiden, oppimattomien ja huorien kanssa. Suomennettuna ja kulttuuriset seikat huomioon ottaen voitaisiin Jeesuksen sanoa tehneen seuraavia asioita: Jeesus söi sellaisten ihmisten paistamia kebab-makkara-perunoita, jotka eivät olleet juuri shamppoota käyttäneet ja tuskin pesivät ruoka-astioitaankaan kovin kummoisesti, tukka oli takussa ja vaatteet reikäisiä. Sellaisten, jotka olivat vehdanneet kaverinsa vaimon kanssa, jotka olivat valehdelleet parhaalle ystävälleen, jotka oli kotona raiskattu, jotka olivat raiskanneet jonkun, jotka olivat karanneet kotoa, jotka olivat ajaneet autolla naapurin lapsen yli kännissä, jotka olivat tehneet veropetoksen. Eli Jeesus hengaili sellaisten ihmisten kanssa, jotka olivat säälittäviä, pahoja ja halpoja. Tältä Jeesuksen toiminta kuulosti juutalaisten korvissa, ja osa juutalaisista oli raivoissaan. He olisivat halunneet, että Jeesus ei olisi tuhlannut aikaansa tällaiseen.

 

Me olemme hyviä ja parempia kuin juutalaiset Jeesuksen aikaan

 

Meillä on luontaisesti halu todistella itsellemme, että olemme parempia kuin olemmekaan. Siksi tämä edellinen selonteko siitä, miten Jeesus käyttäytyi ihmisten kanssa, ei ehkä hetkauta meitä. Ehkä halveksimme näitä juutalaisia, jotka olivat niin täynnä itseään, että paheksuivat Jeesuksen armollista ja rakkaudellista suhtautumista ihmisiin. Mutta kuten jo yläasteella opimme, me emme ole yhtään toisenlaisia. Meilläkin on mielipide jokaisesta ihmisestä, jokaisesta teosta. Meillä on mielipide siitä, kuinka pitkään pedofiilin pitäisi rypeä vankilassa ja autolla kaahanneen juopon kylpeä syyllisyydessään viereisessä sellissä. Toivommepa vielä, että joku kävisi tekemässä heille sen saman, mitä he ovat tehneet näille lapsille. Meillä on mielipide naapurin viishenkisen perheen äidistä, joka kävi luvattomissa puuhissa toisen perheen miehen kanssa. Mutta Jeesus hengaili juuri näiden ihmisten kanssa. Antoi heille uuden mahdollisuuden, uuden identiteetin, uuden alun, mikäli he olivat valmiita ottamaan sen vastaan. Epäreilua? Halveksittavaa? Naurettavaa?

Tästä pääsemmekin alussa mainittuun olen hyvä ihminen -asiaan. Ongelma on siinä, miten me määritämme pahan, hyvän, oikean ja väärän, ja joiden perusteella me halveksimme tekoja sekä – ikävä kyllä – ihmisiä. Kun sanomme olevamme hyviä ihmisiä, meillä on määritelmä sille, mitä hyvä on. Meillä on taipumus ajatella, että se, mitä itse teemme ei ole pahaa, koska me määrittelemme oman tekomme oikeaksi tai ei-niin-pahaksi. Mutta kellä on valta määritellä onko joku oikeaa tai väärää? Jos sinä voit määritellä tekosi hyvyyden itse, niin silloin jokaisen ihmisen totuus ja määritelmä omasta teostaan on oikea. Ja tällöin myös murhaajan tai pedofiilin totuus ja hyvänolon tunne omasta teostaan on oikeutettu, koska se on sitä heidän maailmassaan. Tätä me emme halua.

Jos taas valtion laki määrittelee mikä on oikein ja hyvää, muista, että laki on ihmisten tekemä ja se muuttuu, se ei ole pysyvä vaan ihmiskäsin tehty. Se vaihtelee aikakausittain ja ihmisten mielipiteiden mukaan.

Mikäli Jumalalla on oikeus määritellä se, mikä on oikeaa ja hyvää (absoluuttinen totuus), niin vain silloin voimme varmuudella sanoa, että murhaaminen on väärin. Ja silloin myös esimerkiksi raiskaaminen on väärin aina ja kaikkialla, mielipiteistä riippumatta.

 

Olen noudattanut kymmentä käskyä, check!

 

Tässä oli siis pieni katsahdus siihen, miten ongelmallinen sana ”hyvä” on. Palataan takaisin hyvään ihmiseen. Hyvin usein me sanomme, että ”okei, jos Jumala saa päättää mikä on oikein, niin kyllähän mä olen pitänyt ne kymmenen käskyä, mä olen kelpo ihminen”. Kymmenen käskyä sanoo, että murha on väärin. Okei, en ole murhannut. Lausunut turhaan Herran nimeä, mitä sekin tarkoittaa? Tehnyt aviorikosta, no kuinka olisin voinut kun en ole naimisissakaan? Pitänyt muita Jumalia, hmm...noh.

Mitä nämä käskyt edes tarkoittavat? Me määrittelemme sen usein itse. Otamme Raamatusta ohjeeksemme kymmenen käskyä ja tuudittaudumme sillä, että olemme pitäneet ne, siis: olemme pitäneet ne tulkinnat, jotka olemme niistä omavaltaisesti tehneet. Eli taas me haluamme itse määritellä, miten meidän ohjenuoramme elämässä määrittyy, eli mitä saamme tehdä. Itse kymmenen käskyn antaja sanoo evankeliumissa, että aviorikos on jo se, että katsot toista himoiten ja murhaaminen on jo se, että vihaat toista. Tämä tarkoittaa sitä, mitä Jeesus muuallakin painottaa, eli että sillä on eniten väliä, mitä sydämessäsi on, koska sydämestäsi kaikki lähtee. Saatat olla uskollinen puolisollesi niin, että et käy muiden kanssa peuhaamassa petissä, mutta silti ennen nukkumaanmenoa haaveilet muista miehistä tai naisista. Ehkä katselet netistä muita miehiä ja naisia, kenties pornoa, ja teet ties mitä. Mitä eroa sillä lopulta on, koska ajatuksissasi jo olet tekemässä sitä? Teknisesti et petä, mutta käytännössä kyllä. Ja kun haudot vihaa, puhut pahaa, kostat ja räyhäät veljellesi, ystävällesi tai äidillesi, onko se mielestäsi oikein vain siksi, koska kymmenen käskyä ei luettele, että ”älä tee vihaamasi ihmisen elämästä sietämätöntä”? Tämä nimittäin on usein kuitenkin murhaamisen lähtökohta. Me saatamme satuttaa teoillamme itseämme ja toisia ihmisiä, mutta silti sanomme pitäneemme kymmenen käskyä.

Olemmeko me koskaan valehdelleet? Tämäkin käsky olla valehtelematta löytyy kymmenestä käskystä. Uskoisin, että vastaus on meillä kaikilla, että kyllä. Ja nyt kun vastaamme kyllä, me alamme selitellä miksi. ”Mä suojelin sitä toista. Mua hävetti. Se oli vain hei pieni vale, eikä vahingoittanut ketään”. Mutta vale on aina vale, ja se tekee meistä valehtelijoita, ikävä kyllä. Ja samalla se tekee meistä kymmenen käskyn eli lain rikkojia.

Lisäksi, jos me rehellisesti katsomme peiliin, me joudumme myöntää, että me käytämme suurimman osan ajasta itseemme, ja me kaikki uskontotunneilla käyneet tiedämme, että Raamattu ei yllytä itsekkyyteen. Käytämme aikamme lisäksi rahamme itseemme. Vaikka tuolla on lapsia, jotka voitaisiin ruokkia pienellä osalla meidän ruokia ja meidän säästöjä. Juottaa henkiin pelkällä meidän vessanpönttöön ja suihkuun käytetyllä vedellä.

 

Ahdistaa, maailma on paha

 

Tämä teksti saattaa kuulostaa taas yhdeltä niistä uskovaisten joutavista pelottelupuheista, mutta suurin osa meistä myöntää, että maailmamme on paha. Me näemme sen, kun avaamme Facebookin ja luemme lehtiä. Koko ajan joku ihminen jossain menee rikki. Naapurisi, lapsesi, sinä itse. Me satutamme toisiamme niillä teoilla, joiden luulemme olevan neutraaleja, ja joista sanomme, että eivät ne vaikuta kuin minuun itseeni. Tai joista sanomme, että ne ovat ihan hyviä. Me uskomme näin, koska me olemme individualismin (yksilökeskeisyyden) vankeja. Me haluamme elää vain itsellemme, emmekä ymmärrä, että kaikki mitä valitsemme ja teemme, vaikuttavat toisiin ihmisiin.

Juuri meitä varten Jeesus tuli. Jumalan laki (ei vain kymmenen käskyä, vaan myös muut käskyt Raamatussa, jotka kiteytyvät ”rakasta Jumalaasi, lähimmäistäsi ja itseäsi”-käskyyn) ovat käytännössä sitä varten, että emme rikkoisi itseämme ja toisiamme. Me kuitenkin teemme sitä jatkuvasti. Me teemme siis syntiä, kun rikomme näitä ohjeita vastaan. Synti on aina synti, toisin sanoen rikkomus on aina rikkomus, vaikka seuraukset eivät ole kaikki samanlaisia. Valkoisesta valheesta ei välttämättä tule yhtä paljon haittaa kuin raiskauksesta, ehkä. Mutta se ei tarkoita, etteivätkö molemmat olisi väärin. Ja väärin on aina väärin eikä muuksi muutu. Tämä on se syy, miksi me tarvitsemme Jeesusta, eli meidän pitäisi tulla uskoon.

Ei ole heikkoutta tarvita Jeesusta, vaan on heikkoutta, ettei uskalla tunnustaa omien tekojensa luonnetta. Ei ole mies eikä mikään, joka ei uskalla puhua asioista niiden oikeilla nimillä: valehtelu, itsekkyys, murha, riisto, ero, hylkääminen, pahanpuhuminen, ahnehtiminen ja raiskaus, näin muutaman mainitakseni. On raukkamaista alkaa selitellä omia pahoja tekojaan. On rohkeaa uskaltaa kohdata omat virheet ja pyytää anteeksi, eli käytännössä nöyrtyä. Se vaatii sisua, ja paljon. Myös muutos vaatii sisua. Muutos parempaan ei tapahtu siksi, että kelpaisin Jumalalle, vaan se tapahtuu siksi, koska kelpaan Jumalalle. Kun Jeesus kohtasi ihmisiä, jotka olivat kaikkien halveksimia, hän rakasti heitä ja toivoi, että he tulisivat hänen luokseen. Ei siksi, että heistä tulisi uskonnollisia ihmisiä, vaan jotta he pelastuisivat ja saisivat palata Jumalan yhteyteen (kuten ihmiskunnan alkumetreillä oli). Muutos näiden ihmisten elämässä johtui siitä mullistavasta kokemuksesta, jonka he kokivat ollessaan Jeesuksen seurassa. Jeesuksen sanat, katse, teot, koko olemus oli jotakin niin paljon enemmän kuin he olivat unissaankaan voineet kuvitella minkään olevan, ja se muutti heidät. Jeesus kohteli heitä fiksuina ja arvostettavina ihmisinä, vaikka kukaan muu ei sitä tehnyt. Jeesus paransi heidät, antoi heidän syntinsä anteeksi.

 

Muutos

 

Muutos on valinta. Eikä kyse ole käyttäytymismallien muuttamisesta eli uskonnollisuudesta (älä polta, älä juo, ym.), vaan kyse on koko ajattelumaailman muuttamisesta. Kyse on siitä, että ymmärrän, kuka Jumala on, mikä ihminen on, mitä rakkaus on ja miksi teen mitäkin. Eli kyse ei ole siitä, että voisimme pisteillä ansaita pelastusta, koska emme voi koskaan saada tarpeeksi pisteitä saadaksemme taivaspaikan. Me emme vain yksinkertaisesti ole niin hyviä. Kämmäämme koko ajan. (Aika pessimistinen ajatus, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset osaisi tehdä myös hyviä asioita, niihin hyviin vain on turha tuudittautua.)

 

Takaisin uskoontuloon

 

Tekstin alussa pohdittiin sitä, mitä uskoontuleminen tarkoittaa. Sen voitaisiin sanoa tarkoittavan sitä, että tunnustamme Jumalan Jumalaksi ja meidät ihmiset ihmisiksi, eli luoduiksi olennoiksi, joiden yläpuolella luoja on. Luoja siis tietää paremmin miten luomakunta toimii sekä mikä on oikein ja mikä väärin. Hänhän tämän maailman sekä meidät suunnitteli, joten hän tietää, miten tämä koko homma parhaiten toimii. Lisäksi uskoontulo on oman tilanteen tunnustamista (ts. en olekaan niin hyvä ihminen) ja Jumalaan turvautumista sekä luottamista. Seuraamista. (Itse uskoontulosta lisää seuraavassa kirjoituksessa.) Usko ja teot liitetään yleensä yhteen siksi, että se, mihin pohjimmiltamme uskomme, vaikuttaa aina meidän käyttäytymiseemme. Mutta pelastusta ja hyviä tekoja ei tulisi sekoittaa keskenään, kuten yllä jo todettiin.

 

Minä ja usko...?

 

Miksi siis tulisin uskoon? Siksi, että tarvitsen armoa. Pahoille teoilleni ei löydy muuten sovitusta. Miksi kukaan haluaisi edes tunnustaa virheitään, jos ei tietäisi, että voisi jotenkin saada sitä kautta vapautuksen? Reaktiomme usein onkin se, että peitämme vääryden tekemällä lisää vääryyttä sekä oikeuttamalla omat tekomme. Keksimme uusia lakeja ja sääntöjä, muuttelemme vanhoja. Vaikka tiedämme, että lyöminen vahingoittaa toista, sanomme, että ”se ansaitsi sen”. Eli toisin sanoen on oikein lyödä, jos toinen on tehnyt jotakin, jonka minä määrittelen vääräksi. Kun haluamme avioeron, sanomme, että eivät lapset siitä kärsi ja että se on heille vain parempi. Kysyikö kukaan lapselta tätä asiaa? Kun teemme ylitöitä, miksi puolisomme siitä kärsisi, tai lapsemme tai minä itse? Kun ajamme ylinopeutta, eihän se niin vakavaa ole, vaikka laki sen kieltääkin? Se, että teemme asioita jatkuvasti väärin, ei ole maailmaloppu juuri Jumalan vuoksi. Meillä on toivoa, koska tiedämme saavamme anteeksi ja tiedämme voivamme aloittaa alusta. Se ei tarkoita, että emme joutuisi käsitellä tekojemme seurauksia, mutta ainakaan maton alle lakaisemalla tai oikeuttamalla me emme niitä paranna. Vääryys ei parane vääryydellä tai välinpitämättömyydellä.

Tarvitsemme siis Jumalaa, joka on luonut meidät. Toki voin jatkaa kieltämistä ja puolustautumista, mutta niin tämä maailma taas jatkaa kulkuaan ja minä jatkan samaa elämää kuin tähänkin asti omassa itsetyytyväisyydessäni. Ja kun avaan Facebookin, joku on taas jakanut linkin, jossa kerrotaan, että raiskaajalle on annettu liian vähän tuomiota, mikä muistuttaa siitä, minkä tien me ihmiset olemme valinneet.

 

Palaa takaisin Uskon ABC-valikkoon

Lisätietoja