Uskon ABC

Miten tulla uskoon?

Kirjoittaja Sara Saarela

 

Edellisessä tekstissä puhuttiin siitä, miksi meidän pitäisi tulla uskoon. Tässä tekstissä aiheena on se, miten käytännössä voimme tulla uskoon, eli miten tämä homma oikein toimii. Kun olemme ymmärtäneet asemamme luotuina (me emme ole jumalia, vaan Jumala on luonut meidät) ja tarpeemme anteeksiannolle ja armolle, kysymys uskoontulosta tulee ajankohtaiseksi.

 

Karibianvene ja koivun oksalta hyppääminen

 

Uskoontuloa (tai uskoa) on verrattu joskus veneeseen, joka keikkuu edessäsi ja odottaa kyytiläisiä. Se on matkalla Karibialle ja kyyti on ilmainen. Mitä tuumaat, pääsetkö Karibialle uskomalla, että vene on siinä vai hyppäämällä sen kyytiin?

Lisäksi uskoa on verrattu hyppäämiseen. Tällä ei ole mitään tekemistä sokean hypyn kanssa. Kuvittelepa tällainen arkinen tilanne: olet kiivennyt puuhun etkä uskalla pudottautua runkoa pitkin alas. Pudotus ei ole ehkä kovin korkea, mutta pelkäät silti. Isäsi seisoo koivun juurella kädet ojossa ja suostuttelee sinua hyppäämään, hän kyllä ottaa kiinni. Luotatko siihen, että hän ottaa kiinni? Hän on kyllä aina ottanut kiinni, mutta vahinkoja voi sattua. Ovatko hänen kätensä tarpeeksi vahvat, mitä jos hyppäät vahingossa sivuun tai mitä jos isäsi kaatuu? Kun päätät hypätä, sinä luotat. Sinä uskot, että hän ottaa sinut kiinni niin kuin aina monta kertaa ennenkin. Joku voisi sanoa tätä jopa tietämiseksi.

Usko ei siis ole vain jonkun asian totenapitämistä, vaan se on myös toimintaa, joka ilmentää tätä uskoa. Uskoontulossa ajatukset tulevat konkreettiseksi silloin, kun päätetään hypätä Jeesuksen kelkkaan ja muuttaa oman elämän suunta. Käytännössä se menee yleensä niin, että ihminen tunnustaa syntisyytensä, eli sen, että hän on epäonnistunut eikä voi turvautua omiin meriitteihinsä pelastuakseen ja tarvitsee Luojaa. Hän sanoo tämän ääneen ja yleensä rukoilee. Moni onkin kuullut nk. syntisen rukouksesta. Se voi olla minkälainen rukous tahansa, esimerkiksi ”Jumala, mä tarvin sua. Ota mut omaksesi, mä haluan kuulua sulle tästä hetkestä eteenpäin. Aamen”.

 

Teologiaa

 

Mitä uskoontulossa oikeastaan kuitenkin tapahtuu? Onko se vain hetki, jossa rukoillaan, usein itketään onnesta ja päätetään, että nyt en enää vedä ketään turpaan enkä valehtele tai lopetan juomisen ja pettämisen? Teologisesti, Jumalan maailmassa, siinä tapahtuu uudestisyntyminen (Johanneksen evankeliumi luku 3; Efesolaiskirje luku 2). Eli elämässä kääntyy uusi, puhdas sivu, jossa ei ole enää kahvitahroja eikä revenneitä reunoja. Uskon maailmassa tätä kuvataan siten, että ihmisen nimi kirjoitetaan elämän kirjaan, joka avataan viimeisenä päivänä, ja josta luetaan niiden nimet, jotka ovat menossa taivaaseen. Lisäksi tätä kuvataan suurena juhlana, kun enkelit ja Jumala riemuitsevat siitä, että joku päättää tulla takaisin Luojan luo.

 

Takaisin Luojan luo

 

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Jumala luo ihmisen kuvakseen ja hänen ystäväkseen, yhteyteensä. Kun ihminen päättää kapinoida Jumalaa vastaan, tuo yhteys rikkoutuu ja ihminen aloittaa elämänsä maanpäällä. Jumala kuitenkin järjestelee asioita: samalla kun ihminen jatkaa synnin tekemistä, itsekkyyttä ja ylpeilyä, Jumala suunnittelee tulevansa ihmiseksi ja maksavansa sen hinnan, joka vaaditaan ihmiskunnan pelastamisesta. Nimittäin, kun ihminen halusi valita oman tiensä ja olla viisaampi tai ainakin tasaveroinen Jumalan kanssa (sitä hedelmän syöminen pohjimmiltaan oli), hän alkoi tehdä hyvin epäoikeudenmukaisia asioita. Jumalan olemus on oikeudenmukaisuus ja rakkaus, eli Jumala on näitä asioita itse, ja sen vuoksi hän ei voi katsoa vierestä kun ihmiset tappavat, tuhoavat ja käyttäytyvät epäoikeudenmukaisesti toisiaan kohtaan. Jumala tuli vihaiseksi, ja tämä vihaisuus tuli lepyttää. Meidän mielestä on ongelmallista, että Jumala, joka on rakkaus, tuntee vihaa ja rankaisee synnistä jopa helvettiin. Mutta unohdamme, että Jumala on myös oikeudenmukainen ja pyhä, ja sen vuoksi pahuus pitää rangaista. Mutta kuka voisi maksaa näin suuren sakon, näin suuren rangaistuksen?

Kuvitellaanpa tätä tarinana. Olipa kerran mies, jolla oli kaksi tytärtä ja vaimo. Vaimo kuoli ja mies hylkäsi lapsensa ja alkoi ryypätä. Eräänä iltapäivänä mies joi taas paikallisessa ja tuli aika lähteä kotiin. Hän lompsi autolle, käynnisti sen ja kaasutteli hissukseen kotitielleen. Hän yritti hengittää syvään, koska muistot vaimosta ja lapsista alkoivat jostakin syystä taas kummitella hänen mielessään, ne vaivasivat häntä kuin ampiaisen surina korvan juuressa. Hän sylkäisi autonrattiin kuvitellen sen olevan hänen oma naamansa, ja pidätteli kyyneleitä, jotka olivat jo sumentaneet hänen silmänsä. Hän halveksi itseään ja kaipasi vanhaa elämäänsä. Yhtäkkiä hän tunsi auton osuvan johonkin, ja seuraava asia, jonka hän paniikiltaan muisti, oli poliisiauto ja itkuinen nainen hänen vieressään. Naisella oli punainen kaulahuivi, joka muuttui veriseksi hänen unissaan, syytti häntä lisää: hän oli tappanut tuon naisen lapsen, ajanut tämän yli tuona iltana juovuksissa. Tämän hän näki mielessään, kun hän istui oikeussalissa tyhjä ilme kasvoillaan. Hän ei anellut armoa tuomarilta, vaikka mieli teki. Mutta samalla hän tiesi olevansa syyllinen. Tuomari julisti tuomionsa: elinkautinen ja kidutusta. Tuomarin ääni kaikui oikeussalissa. Mies katsoi lattiaan. Ja sitten tuomari riisui takkinsa, mies huomasi tuomarin olevan tutunnäköinen. Tuomari meni tuomitun luo, otti käsiraudat tämän käsistä, laittoi ne omiinsa ja katsoi tätä silmiin. ”Mene”. Mies katsoi tuomaria silmiin ja ymmärsi, että tuomari oli sen hänen tappamansa lapsen isä. Ja nyt tämä tarjoutui maksamaan hinnan, jonka hänen piti maksaa. Ilmaiseksi. Armollisesti.

Tämän Jumala teki meidän puolestamme. Jumala otti sen rangaistuksen itselleen, joka meille kuului, koska oikeudenmukaisuus vaatii velan maksamista sekä vääryyden sovittamista. Kun me tulemme uskoon, meistä tulee Jumalan edessä syyttömiä, koska hinta meidän edestämme on jo maksettu. Me olemme ikään kuin vankilassa, ja Jumala tulee ja maksaa meidät sieltä vapaiksi. Jumalalla ei ole pakkoa tehdä tällaista, mutta hän tekee, ja hänen ainoa syynsä tehdä puolestamme tällaista on rakkaus.

 

Reaktioita

 

Mitä luulet, että ihminen, joka kokee tämän, tekee? Usein me tietenkin vastustelemme. Me ymmärrämme, kuinka epäoikeudenmukaista se on, että joku muu kärsii meidän rikoksistamme, vaikka me oikeastaan koko ajan annammekin muiden kärsiä teoistamme, itsemme mukaan lukien. Syytämme toisiamme epäoikeudenmukaisuudesta, huudamme Jumalalle, että hän ei ole meitä kohtaan reilu. Mutta se jos mikä, mitä Jumala teki puolestamme ristillä, on epäreilua. Tämä on liian hyvää. Meidän on vaikea ottaa mitään näin räikeästi ansaitsematonta ja ilmaista. Se on enemmän kuin pullanpalanen, jota kylässä tuputetaan tai palkka työstä. Sen vuoksi se, joka ottaa sen vastaan, tuskin elää enää niinkuin ennen. Tällainen lahja on niin suuri, että se mullistaa koko elämän. Koko ihminen muuttuu. Lahjan saaja tuntee itsensä arvokkaaksi, rakastetuksi ja huomatuksi, mikä automaattisesti vaikuttaa siihen, miten hän näkee itsensä. Hän haluaa osoittaa kiitollisuuttaan lahjan antajaa kohtaan, eikä mitenkään pakosta. Kiitollisuuden velka on toki suuri, mutta lahjan antajan ollessa näin vilpitön on parasta uskoa, että sitä ei voi maksaa takaisin. Sitä ei vaadita takaisin eikä sitä voisi edes maksaa takaisin. Ainut asia, mitä lahjan antaja toivoo, on se, että hän saisi olla lahjan saajan kanssa.

 

Mitä sisimmässä tapahtuu

 

Uskoontulossa ihmiselle luvataan Pyhä Henki. Pyhä Henki tulee siis asumaan tämän ihmisen sydämeen, eli sisimpään ja aloittaa siellä siivoustyöt. Hän puunaa koko paikan uuteen loistoon ja vaihtaa tuvassa järjestyksen. Tästä johtuu se muutos, jonka näemme uskoontulleissa ihmisissä. Se ei ole sitä, että he tekivät itsestään parempia ja siten tulivat uskoon, vaan he uskoivat ja hyväksyivät heidän puolestaan maksetun hinnan (ikään kuin kävivät lunastamassa lottovoiton sen jälkeen, kun joku oli ensin työntänyt kadulla kupongin heidän kouraansa) ja siten muuttuivat. Kun pelastus on tällainen lahja, onko lahjan saajalla varaa kerskua omasta erinomaisuudestaan?

Uskoontuleminen on ja ei ole vaikeaa. Tavallaan se on helppoa siinä mielessä, että ei tarvitse kuin ottaa vastaan. Mutta toisaalta se on hyvin vaikeaa juuri siksi, että se vain pitäisi ottaa vastaan eikä ihminen kykene muuttamaan itseään ansaitakseen sen. Kun joku on näin isoa, hyvää ja täydellistä, sen vastaanottaminen on vaikeaa juuri sen vuoksi. Lisäksi tiedämme, kuka sitä lahjaa tarjoaa. Vastaanottaminen tarkoittaa sitä, että hyväksyy oman tarvitsevuuden sekä hyväksyy lahjan antajan. Tässä on se hankaluus. Me haluamme pärjätä yksin. Me haluamme muuttua omilla ehdoillamme paremmaksi, emmekä kokea sitä muutosta, jonka joku toinen meissä tekee. Koemme menettävämme hallinnan tunteen ja lisäksi meitä hävettää uskovaisuus. Me emme halua muuttua, koska emme tiedä mitä muutos tarkoittaa emmekä ole kokeneet sitä. Kun olemme syöneet aina einesmakaroonilaatikkoa, emme tiedä miltä mummon tekemä makaroonilaatikko maistuu emmekä ehkä haluakaan tietää, meitä ei kiinnosta tai meitä pelottaa. Vähän kuin masentunut ihminen on tottunut omaan masennukseensa ja siitä on tullut hänelle koti ja turva. Hän ei halua siitä tavallaan enää eroon, koska ei osaa erottaa masennusta itsestään. Ne, jotka eivät ole masentuneita koittavat auttaa ja vakuutella, että elämä on paljon parempaa ilman masennusta, mutta masentunut ei ole asiasta enää oikein vakuuttunut oltuaan tässä tilassa jo kymmenen vuotta.

Muutos on aina pelottavaa ja uutta (luonnollisesti). Mutta se on meille monta kertaa hyväksi. Kuten tässä tekstissä ollaan osoitettu, muutos ei ole ulkoista vaan sisäistä. Hampaasi ovat edelleen valkoiset tai keltaiset riippuen siitä kumpaa ne olivat ennen tätä tärkeää hetkeä, samoin kaurapuuro maistuu edelleen kaurapuurolta, sinulla on edelleen hiukset päässä ja vaatekaapissasi samat vaatteet. Kyse on ajatteluun ja sydämeen liittyvästä muutoksesta. Ennen vihasit itseäsi, nyt huomaat yrittäväsi rakastaa itseäsi kuten Jumala sinua rakastaa ja arvostaa. Ennen kirosit Jumalaa etkä nähnyt elämässäsi mitään hyvää, mutta nyt rauhoittelet itseäsi ja näet kuinka paljon hyviä asioita elämässäsi vielä on. Ennen ajattelit itseäsi, nyt huomaat pyrkiväsi ajattelemaan muitakin kuin itseäsi. Ennen et ollut varma minne olet kuoleman jälkeen menossa, mutta nyt sinulla on tieto taivaasta, jossa ei ole kipua, tuskaa, nälkää, janoa eikä kyyneleitä. Olet syntynyt Jumalan lapseksi, uudet seikkailut odottavat.

 

Palaa takaisin Uskon ABC-valikkoon

Lisätietoja