Janne Saarela
2017
Vaikka suurin osa jurvalaisista eivät välttämättä tätä huomanneet, niin pieni osa maailmaa pysähtyi ja joutui sekasortoon vuonna 2004, kun ehkä 1900-luvun loppupuolen merkittävin ateistifilosofi Antony Flew (1923-2010) ilmoitti julkisuudessa seuranneensa johtolankoja siihen pisteeseen, että oli tunnustettava: “On olemassa Jumala”. Vuonna 2007 ilmestyi kirja There is A God: How the World’s most notorious atheists changed his mind. (Kanteen on toki tehty pieni sanaleikki tässä kohden…) Pikasilmäily vaikka wikipediassa antaa osviittaa siitä, kenestä on kysymys. Flew ehti julkaista yhdestä sun toisesta filosofisesta aiheesta, ja hän oli suuri piikki monien teistien (henkilö joka uskoo persoonalliseen Jumalaan) takapuolessa kirjoittaessaan aiheesta syvällisiä teoksia. (Itse asiassa Stephen C. Meyer toteaa kirjansa ”Signature in the Cell: DNA and the Evidence for Intelligent Design” esipuheessa, että Flew’n kääntyminen oli yksi kolmesta syystä, miksi Intelligent Design -liike alkoi saada 2000-luvun alussa nopeasti laajamittaista huomiota.)
Tässä äärimmäisen lyhyt katsaus siihen mitä kirjassa tapahtuu.
Pointti on siinä, että Flew halusi julkaista ajatatuksensa kirjana ja selittää laajalle yleisölle mitkä asiat lopulta johtivat hänet kääntämään takkinsa yli 50 vuoden aiheen äärellä olemisen jälkeen. Mainittakoon kuitenkin, että Flew kertoo kääntyneensä deismiin (s. 1), joka tarkoittaa sitä, että hän ei olisi vielä kelvannut perus baptisti/helluntaiseurakuntien jäseneksi. Deisti nimittäin uskoo, että on olemassa “Jumala”, joka on luonut tämän valtavan ja monimutkaisen kokonaisuuden, mutta Hän ei välttämättä ole tämän maailman kanssa missään tekemisissä.
Itse kirja rakentuu esipuheesta (by Roy Abraham Varghese), kahdesta osasta (yhteensä 10:stä luvusta) ja kahdesta liitteestä. Ensimmäinen osa (luvut 1-3) keskittyy Flewn elämään ja uraan yleensä. Hän antaa pikakatsauksen julkaisuistaan, kirjojensa pääpointeista ja vuosikymmenien aikana käymistään keskusteluista kanssafilosofien kanssa. Sivuilla törmää moneen merkittävään henkiöön kuten Ludwig Wittgensteiniin ja C. S. Lewisiin. Osa 2 (luvut 4-10) ovat kirjan mielenkiintoisempi osa (ainakin minulle), koska siinä Flew esittelee perusteet kääntymykselleen. Kirjan lopussa on kaksi liitettä. Liite A:ssa kirjoittaa herra Varghese. Tarkoituksena on antaa rajua kritiikkiä uusateisteille. Liite B:ssä Flew on pyytänyt tunnettua Uuden testamentin tutkijaa N. T. Wrightia kirjoittamaan Jumalan itseilmoituksesta historiassa. Wrightin luku on tuttua ja turvallista, jota voi kutsua sanalla “vakuuttava”. Ja nyt muutamaan minuuttiin: mistä siis on kysymys?
Lyhyesti sanottuna: Flew mainitsee kaksi asiaa, joka johtivat hänen kääntymykseensä: tieteelliset tutkimustulokset ja raaka filosofia. Erityisesti kolme asiaa saavat huomiota näissä luvuissa:
- Luonnonlait (luvut 5-6).
- Miten elämä syntyi? (luku 7).
- Miten ihmeessä universumi sai alkunsa? (luku 8).
Luvussa 5 käsittelyssä on legendaarinen suunnitteluargumentti. Flew marssittaa noin pikkubussillisen verran kovan luokan tiedemiehiä, jotka näkevät luonnonlakien taustalla “Jumalan mielen”. Hän ei siis ole itse lainkaan ainoa, hän vain liittyy tässä asiassa Newtonin, Einsteinin, Hawkingin, Darwinin ja monien muiden seuraan. Elämä maailmassamme on mahdollista vain, koska iso määrä erilaisia luonnonlakeja ovat kohdillaan täydellisesti. Siksi (luvussa 6) juuri yksikään tiedemies ei enää uskalla sanoa, että (a) vain yksi universumi ja (b) sattumankauppa ovat riittävät selitykset universumin olemassaololle ja elämän mahdollistamiselle. Monet tutkijat ovat alkaneet vedota multiversumiin, jonka mukaan on olemassa (miltei?) ääretön määrä universumeja joista ainakin yksi on suosiollinen elämälle. Väitteen tunnettavuudesta huolimatta sillä on isoja ongelmia sekä tieteellisesti että filosofisesti. Tieteellisesti ei ole yksinkertaisesti mitään dataa, joka viittaisi tähän suuntaan ja filosofisesti ottaen se veisi kysymyksen vain yhden askeleen taaksepäin. Multiversumi itsessään vaatisi selityksen: mikä on “laki lakien takana”?! Mm. fyysikko Paul Davies hyppii luvussa useita kertoja kritisoidessaan multiversumi ajatusta.
Niille, jotka törmäävät ensimmäistä kertaa ajatukseen ”kosmisesta hienosäädöstä”, esimerkki lienee paikallaan. (Tämä on siis minun esimerkki!) Kuvittele tilanne, että joudut mennä soittamaan kitaraa yleisön eteen, joilla kaikilla on pyssy. Sinulla on 100 kitaraa, mutta ehdot ovat seuraavat: (a) sinun täytyy ennen esiintymistä antaa jokainen kitara laumalle apinoita, jotka “virittävät” kitaran sinulle ja (b) kun astut lavalle yksitellen jokaisen kitaran kanssa, yleisö ampuu sinut ellei kitara ole täydellisesti vireessä. Jos esimerkiksi paksu E-kieli on sävelaskeleen verran sivussa, olet mennyttä. Pointti on tietenkin siinä, että todennäköisyys sille, että apinalauma virittää sattumanvaraisesti 100 kitaraa täydelliseen vireeseen on olematon (kuka jaksaisi laskea todennäköisyyden?). Seuraus: kuolet lavalle jo ensimmäisen kitaran kanssa! Esimerkki ei ehkä ole täydellinen, mutta se antaa osviittaa. Todellisessa esimerkissä kitaroita olisi enemmän, paljon enemmän…
Miten elämä syntyi? Riippumatta siitä mitä yläasteen biologian opettaja on sanonut, kukaan ei oikeasti tiedä. (The Miller ei auta meitä lainkaan…) Mutta Flewn mukaan ongelma ei ole ainoastaan tieteellinen, kysymys on filosofiasta. Onko ylipäätään mahdollista, että “elämä” nousee “ei-elämästä”? Flewn ja Varghesen (liite) vastaus on “ei”. Ja vaikka tässä kohden joku aina valittaa, että “et ole lukenut sitä ja sitä artikkelia”, Flew toteaa, että (a) hän on kyllä lukenut, mutta (b) hän myös marssittaa alan johtavia tutkijoita (mm. Andy Knoll, Antonio Lazcano), sanomaan saman asian. Toinen toteaa, että me emme tiedä, toinen toteaa, että me emme tule koskaan tietämään. Ja lisäksi: aika ei riitä.
Kenelläkään ei myöskään ole juurikaan hajua siitä miten ihmeessä me voimme selittää “elämässä/soluissa” olevan koodin, joka on vaikein ja monimutkaisin koodi mitä on olemassa. Nobel-palkittu George Wald antaa tiivistää tiedeyhteisön vastauksen elämän synnyn ongelmaan:
Me valitsemme uskoa mahdottomaan: elämä syntyi spontaanisti sattumalta (s. 131).
Flewn mukaan on olemassa yksi riittävän pätevä vastaus. On olemassa Ikuinen, Älykäs Mieli.
Ja kolmas asia: mistä universumi on tullut? On helppo vetää kani hatusta jos kani on valmiiksi hatun pohjalla. Mutta kukaan ei vielä ole vetänyt kania oikeasti tyhjästä hatusta. Tässä luvussa Flew toteaa, että monet hänen aiemmat kirjansa aiheesta ovat menettäneet merkityksensä, koska 1980-luku toi mukanaan uusia yllätyksiä. Big Bang -teoria [Alkuräjähdys-teoria] nimittäin muutti kaiken osoittamalla, että maailmankaikkeus ei olekaan ikuinen. Raamatun ensimmäinen lause “Alussa Jumala loi taivaan ja maan” alkoi näyttää myös tieteen näkökulmasta ainoalta vaihtoehdolta. (Tämä teologinen ongelma oikeasti vaivasi monia tiedemiehiä ja se oli jopa yksi syy sille, että teoria ei meinannut saada kannatusta. Flew itse oli yksi heistä, jotka painivat asian kanssa.) Multiversumi-hypoteesi tulee leikkiin mukaan tässäkin luvussa. Flew on kuitenkin selkeä: multiversumi selitys on epätoivoinen. Ja tässä kohden Flew valaisee asiaa selkeästi:
[Multiversumi-hypoteesi] näyttää minulle samalta asialta kuin kertomus koulupojasta, jonka opettaja ei halunnut uskoa, että koira söi hänen kotiläksynsä. Näin ollen poika vaihtoi kertomusta: useampi koira söi hänen kotiläksynsä! (s. 137)
Luku 9 on melko vaikea luku, koska siinä Flew pyörittelee kovin filosofisesti aihetta “miten voi olla olemassa persoona ilman ruumista?” viitaten tietenkin Jumalaan. Brian Leftonin ja Thomas Tracyn kirjat antavat kysymykseen Flewn kaipaamat vastaukset: se on mahdollista.
Luku 10 tiivistää Flewn matkan ja hän pohtii mahdollisia lisäreittejä: onko mahdollista, että tämä Jumala oli syvemmässä kommunikaatioyhteydessä meidän kanssamme? Vastaus on varovainen “ei”, mutta samaan aikaan Flew on äärimmäisen vakuuttunut Wrightin keissistä, jonka mukaan Jumalan itseilmoitus huipentui Jeesus Nasaretilaisen elämässä ja persoonassa, ristillä ja tyhjällä haudalla.
Itse kirja loppuu Flewn mainintaan siitä, että hän ei vielä ole “kokenut” Jumalaa, “mutta kuka tietää mitä tulee vielä tapahtumaan? Joku päivä minä kenties kuulen äänen, joka sanoo: ‘no joko kuulet minun ääneni?’”
Liite A. Varghese esittää viisi elämän raakaa faktaa, jotka eivät selity millään muulla tavalla kuin uskomalla, että on olemassa Jumala: (1) rationaalisuus (joka läpäisee omalla tavallaan koko luomakunnan), (2) elämän synty, (3) tietoisuus, (4) mahdollisuus ajatteluun ja tarkoituksen näkemiseen (engl. thought) ja (5) “Minä” (engl. self). “Elämä, tietoisuus, mieli, ja “minä” voivat tulla olemaan ainoastaan jos on olemassa jokin lähde, joka on elävä, tietoinen ja ajatteleva” (s. 183).
Vaikka Terminator 2 onkin Kummeli Kultakuumeen ohella yksi maailman parhaista elokuvista, katsojien ei kannata ottaa kovin todesta ajatusta, jossa tietokone saavuttaa “tietoisuuden”. Ihminen on laadullisesti täydellisesti “aivan eri planeetalta” kuin tiedostamaton materia tai tietokoneet. Voit odottaa olohuoneessa triljoona vuotta ja kaukosäätimesi ei koskaan saavuta “tasoa”, jossa se alkaisi yhtäkkiä ajatella “onpa minussa paljon nappeja”. Tämä on kuilu jota ei voi ylittää. Lisäksi yksi mielenkiintosimmista mysteereistä on se tosiasia, että vaikka meidän ruumiissamme olevat “rakennuspalikat” vaihtuvat jatkuvasti, me “itse” pysymme samana. (Testaa teorian johdonmukaisuutta Nordeassa sanomalla, että sinä et oikeasti tieteen näkökulmasta ole sama henkilö, joka otti lainan 10 vuotta sitten, joten sinun ei tarvitse maksaa sitä!) Lisäksi fyysikko Gerald Schroeder on huomauttanut, että Säläsjärven hiekkarannassa ja Einsteinin aivoissa ei materiaalisesti katsottuna ole mitään olemuksellista eroa! mutta me kaikki tajuamme, että niiden laadullinen ero on ääretön!
Tiivistettynä Varghese sanoo, että vaikka uusateistit valittavat, että Jumalan olemassaolosta ei ole todisteita, todellinen ongelma on siinä, että he eivät halua myöntää niiden olemassaoloa.
Liite B. Ne, jotka ovat selailleet Wrightin tiiliskiviä Jesus and the Victory of God ja The Resurrection of the Son of God tietävät mitä odottaa. Flew toteaa Wrigthin luvusta (ja kirjoista) näin:
I have to say here that Bishob Wright presents by far the best case for accepting Christian belief I have ever seen (s. 3, 160).
Summa summarum: Kirjassa esiintyy Sokrateksen lause “meidän on seurattava argumenttia sinne minne se johtaa” ainakin kourallisen verran. Olen (totta kai) sitä mieltä, että Flew on seurannut merkkejä oikeaan suuntaan. Itse olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että Wright johdattaa meidän argumentin loppuun saakka: Jeesuksen tyhjälle haudalle.