Kirjoittanut Janne Saarela 11.4.2024

Roomalaiskirjettä on kutsuttu Paavalin tärkeimmäksi kirjeeksi ja sen 8. lukua on kutsuttu kirjeen tärkeimmäksi luvuksi. Juuri Roomalaiskirjeen 8. luku on N. T. Wrightin uuden kirjan keskiössä. Kuten teologit varsin hyvin tietävät, Wright on työskennellyt Roomalaiskirjeen parissa jo puoli vuosisataa ja hän on julkaissut aiheesta massiivisen paljon. Mutta vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. Wright nimittäin toteaa, miten hän on alkanut ajatella 8. luvun sanomaa uudella syvyydellä ja alkanut nähdä tekstissä aiempaa enemmän linkkejä Vanhan testamentin tärkeisiin teologisiin teemoihin. Yksi näistä kokonaisuuksista on temppeli-teema, jonka läsnäolo näkyy vahvasti Paavalin teologiassa. Toinen kokonaisuus liittyy Jeesukseen Jumalan lopullisena kuvan kantajana, ajatus, jonka taustalla vaikuttaa syvällisellä tavalla 1. Mooseksen kirjan luku 1 ja Psalmi 8. Pelkästään näiden kahden teeman kohdalla kirja on melkoista rock’n rollia, kun lukijalle paljastuu miten syvissä vesissä apostoli Paavali uiskentelee Vanhan testamentin teksteissä selittäessään Jumalan uudenlaista toimintaa Kristuksessa. 

Koska ainoa kunnollinen tapa käsitellä Paavalin tekstiä on lukea sitä alkuperäisellä kreikankielellä, Wright tarjoaa kirjassaan translitteroidun kreikankielisen tekstin oman englanninkielisen käännöksen ohessa. Näin ollen jopa alkukieliä tuntematon lukija pysyy kohtalaisen hyvin kärryillä monissa tekstissä vilisevissä yksityiskohdissa. Wright jakaa luvun erilaisiin loogisiin kappaleisiin, joista jokainen saa oman itsenäisen käsittelynsä. Luvussa 1 avataan 8. luvun laajempi konteksti, luvussa 2 keskitytään jakeisiin 8:1-4, luvussa 3 jakeisiin 8:5-11, luvussa 4 jakeisiin 8:12-17, luvussa 5 jakeisiin 8:17-21, luvussa 6 jakeisiin 8:22-27, luvussa 7 jakeisiin 8:28-30, luvussa 8 jakeisiin 8:31-34 ja luvussa 9 jakeisiin 8:34-39. Kirjassa on myös kaksi liitettä, joissa avataan tarkemmin roomalaisten ja juutalaisten tekstejä liittyen tulevaan kultaiseen maailmanaikaan, ja joiden tunteminen luo uudenlaisia näköaloja Paavalin tekstiin.  

Jokaisessa luvussa Wright pyrkii vastaamaan erityisesti kolmeen kysymykseen: 

1. Mitä jaejakso itsessään pyrkii sanomaan? Erityistä huomiota tulee kiinnittää jaejakson alkuun ja loppuun. 
2. Miten Paavalin käyttämät pienet yhdistävät sanat (kuten ”siis”, ”koska”, ”mutta” jne.) paljastavat hänen ajatuksenkulustaan? Nämä ovat dramaattisen tärkeitä yksityiskohtia, joiden kohdalla kääntäjät eivät kuitenkaan aina onnistu 100 prosenttisesti. 
3. Miten laajempi juutalainen ja kreikkalais-roomalainen konteksti resonoi tekstien taustalla? Toisin sanoen, millä tavalla alkuperäiset kuulijat, jotka asuivat Roomassa keisarin jalkojen juuressa, olisivat kuulleet tekstin laajemman viestin?

Kuten jokainen lukua tarkasti lukeva helposti huomaa, Paavali tuo yhteen merkittävän määrän erilaisia teologisia kokonaisuuksia. Kaikki ankuroituu lopulta kolmiyhteisen Jumalan toimintaan eli Isä-Jumalaan, Jeesukseen (kristologia) ja Pyhän Hengen toimintaan (pneumatologia). Paavali käsittelee laajasti Jeesuksen messiaanisuutta, hänen ristinkuolemaansa, ylösnousemusta, taivaaseenastumista ja lopullista täyttymystä. Kaiken keskellä painottuu toki myös Jumalan kansan kärsimys, rukous, rakkaus ja lopullinen kirkastuminen.

En tässä kirjaesittelyssä käy läpi koko kirjan sanomaa yksityiskohtineen, vaan keskityn sen sijaan muutamiin suuriin ja tärkeisiin teemoihin, joita Wright läpi kirjan painottaa. 

Kolme ”triggerivaroitusta”

Luvussa 1 Wright antaa lukijalle kolme nk. ”triggerivaroitusta”. Tämä on tarpeen, koska juuri Roomalaiskirjeen kohdalla monia lukijoita ohjaa usein tiedostamaton vuosisatojen mittainen teologinen perintö ja tekstiä luetaan hyvin helposti tavalla, joka ei tee  sille oikeutta. Tässä kolme tärkeää huomiota, mitä jokaisen tulisi ottaa kirjettä lukiessa huomioon. 

Ensimmäinen triggerivaroitus liittyy siihen, mistä kirjeen kokonaissanomassa on oikeastaan kyse. Monille meistä (kuten allekirjoittaneelle) on opetettu lyhyenä muistisääntönä nk. ”Roomalaiskirjeen tie”, jonka tarkoitus on siis ollut tiivistää pelastuksen askeleet. Wrightin tiivistyksessä askeleet ovat (1) Olen syntinen ja ansaitsen Jumalan vihan, (2) Jeesus kuoli syntieni puolesta, (3) uskon Jeesukseen, joten (4) pääsen taivaaseen. 

Yksi ongelma tällaisessa tiivistyksessä on kuitenkin siinä, että Paavali ei käsittele pelkästään ihmiskunnan ongelmaa, vaan hänellä on koko ajan mielessään laajempi, kosminen ongelma, joka kattaa koko luomakunnan. Ei ole siten yllättävää, että kirjeen huippukohdassa — luvussa 8 — Paavali puhuu paljon siitä, miten koko luomakunta tullaan lopulta vapauttamaan turmeluksen orjuudesta hetkenä, kun Jumalan kansa kokee ruumiin ylösnousemuksen. Pelastus ei ole siten ainoastaan Jumalan lahja ihmisille, vaan se on lopulta Jumalan lahja ihmiskunnan kautta. Jumala on uudistamassa koko luomakuntaa ja ihmiskunnalla on tässä kaikessa merkittävä rooli.

Toinen triggerivaroitus liittyy Israelin rooliin ja juuri tämä osuus kirjassa on mielestäni ehkä kaikkein antoisin nykylukijoille seurakuntakentällämme. Ei ole lainkaan tavatonta löytää kristittyä, joka tiivistää Raamatun suuren narratiivin seuraavasti: (1) Jumala loi maailman, (2) ihmiskunta lankesi syntiin, (3) Jumala lähetti Jeesuksen, (4) nyt kaikki on OK. Tällainen Raamattu-tiivistys jättää erään olennaisen tärkeän kysymyksen käsittelemättä: entä Israelin kutsumus? Toisin sanoen, mitä on tapahtunut Vanhalle testamentille, joka on itse asiassa Paavalin teologiassa koko evankeliumin perusta (Room. 1:2; 1. Kor. 15:3-6)?

Wright muistuttaakin lukijaa siitä, että raamatullisessa kerronnassa Israelin kutsu on vastaus ihmiskunnan ongelmaan. Juuri Aabrahamin kautta Jumala haluaa tuoda siunauksen tämän kirouksen alla lepäävän maailman hyväksi (ks. 1. Moos. 12:1-3). Israelin ja Jumalan välinen liitto asettikin odotuksen uskollisesta israelilaisesta ja tämä on nyt toteutunut Jeesuksen kautta, joka on Israelin kauan odotettu Messias. Juuri tämä teema — uskollinen israelilainen — hallitsee kirjeen lukuja 1-4. Tästä syystä Jeesusta myös kutsutaan kreikan sanalla Khristos, ”Kristus”, koska hän on Israelin kauan odotettu ja luvattu Messias, jossa Israelin kutsumus huipentuu. 

Kolmas triggerivaroitus liittyy pelastuksen määrittelemiseen. Kuten Wrightin tuotantoa lukeneet varsin hyvin tietävät, Wright on ollut pelastukseen liittyvien populaarimielikuvien suuri murskaaja. Wrightin mukaan aina keskiajalta saakka kristinuskossa on painottunut teologinen ajatus ”usko Jeesukseen niin pääset taivaaseen”. Tällainen lause ei tietenkään tee millään tavoin oikeutta raamatulliselle kerronnalle. Sen lisäksi, että Paavali ei oikeastaan koskaan puhu ”taivaaseen menemisestä”, taivas-sana ei itse asiassa esiinny kirjeen 8. luvussa lainkaan! Uuden testamentin teksteissä pelastus keskittyy ruumiin ylösnousemukseen ja uudistettuun luomakuntaan. Ja tämä opetus löytyy pitkästi argumentoituna tämän kirjeen 8. luvusta. (Tästä syystä Raamattu ei pääty näkyyn, jossa kaikki menevät taivaaseen, vaan näkyyn, jossa taivas laskeutuu maan päälle, ks. Ilm. 21:3.) Tähän kolmanteen kokonaisuuteen liittyy erityisesti kaksi alateemaa, jotka on syytä avata hieman tarkemmin.

Ensimmäinen yllä kuvattuun tilanteeseen liittyvä huomio koskee Paavalin ennakko-oletuksia. Wright väittää (mielestäni oikeutetusti), että Paavali seuraa Roomalaiskirjeen luvuissa 6-8 suurta narratiivia, jonka hän uudelleentulkitsee Kristus-tapahtuman valossa. Lyhyesti sanottuna: luvut 6-8 kertovat uudelleen exodus-tapahtuman eli Israelin Egyptistä vapautumisen. Ensin Israel vapautettiin Egyptistä ja sen jälkeen kansa tuotiin Siinaille, jossa se vastaanotti lain. Tämän jälkeen alkoi matka kohti ”perintöä” eli luvattua maata.

Juuri tällä logiikalla luvut 6-8 toimivat. Luvussa 6 Jumalan kansa on vapautettu ja se on tullut jälleen ”veden kautta” (kaste) ulos orjuudesta. Sitten tulemme Siinaille, aihe, jota Paavali käsittelee Israelin näkökulmasta luvussa 7, ja josta matka jatkuu kohti perintöä eli uudistettua luomakuntaa. Israelin matkalla Jumala tuli toki läsnäolossaan asumaan ilmestysmajaan ja tätä Paavali kuvaa jakeissa 8:9-11, koska nyt Jumala asuu kansansa sisimmässä Pyhän Hengen kautta. Näin ollen Israelin Kirjoitukset ruokkivat Paavalin ajatuksenjuoksua selvällä tavalla ja siksi luvussa 8 on monia kirjallisia linkkejä mainittuihin teemoihin.

Toinen yllä kuvattuun tilanteeseen liittyvä huomio liittyy kreikan kielen sanaan doksa, joka esiintyy luvussa monta kertaa. Sana käännetään yleensä kunniana tai kirkkautena, mutta on äärimmäisen tärkeä ymmärtää, mistä sanassa on kyse. 

• Ensimmäinen huomio on se, että sanaan liittyy vahva temppeli-teologia. Kun Vanhan testamentin sivuilla kuvataan, miten Jumalan läsnäolo tulee ilmestysmajaan ja Jerusalemin temppeliin, kreikan kielisessä tekstissä käytetään nimenomaan doksa-sanaa (2. Moos. 40:34-35; 1. Kun. 8:10-11). Jumalan doksa, Hänen kirkkautensa, lepää temppelissä. Nyt Kristuksen sovitustyön ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen Jeesuksen seuraajat on se paikka, jossa jumalallinen doksa asustaa. Meistä on tullut elävän Jumalan temppeli. 
• Toinen sanaan liittyvä aspekti liittyy luomiskertomuksessa asetettuun ihmiskunnan tehtävään. Kuten Psalmi 8 osoittaa, ihmiskunnan asemaa luomakunnan hallitsijoina kuvataan doksa-sanalla: ”sinä seppelöitsit hänet kunnialla [doksa] ja kirkkaudella, panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkojensa alle” (Ps. 8:6b-7). Siksi Qumranin yhteisö laittoi toivonsa siihen, että heissä toteutuisi jonain päivänä ”kaikki Adamin kunnia” (1QS 4:23; CD-A 3:20). Näin ollen doksa-sana toimii eräänlaisena supertiivistyksenä ihmiskunnan tehtävästä tämän luomakunnan todellisina hallitsijoina.

Kun yhdistämme nämä kaksi huomiota, ymmärrämme paremmin mitä Paavali 8. luvussa ajaa takaa:  ihmiskunta ottaa jälleen takaisin oman asemansa luomakunnan hallitsijoina, mutta se tapahtuu Kristuksen alaisuudessa ja Pyhän Hengen uudistavan työn kautta, joka on tullut asumaan uudistetun ihmiskunnan sisimpään. Tai kuten Wright tiivistää (s. 110), nämä kaksi asiaa — Jumalan läsnäolo ja ihmiskunnan hallinta — ovat tarkoitettu toisilleen. (Siksi Paavali on jo sanonut jakeessa 5:17, että me tulemme elämässä hallitsemaan yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa/kautta.) Tämän valossa meidän tulee lukea jae 8:18, jossa Paavali puhuu tulevasta doksasta, joka ei ole verrattavissa tämän maailmanajan kärsimyksiin ja jae 8:21, jossa Paavali sanoo, että luomakunta tulee nauttimaan vapaudesta, joka tulee, kun Jumalan lapset kirkastetaan [doksa] (oikea käännös jakeesta).   

Näiden kolmen triggerivaroituksen vakavastiottaminen avaa uudenlaisen ja todellisen näkymän kirjeen rikkaimpaan lukuun. Kirjan analyysi siis haastaa monien syviä ennakko-oletuksia, joita monilla meistä on. Kirjan sanomaa tarvitaankin nyt kipeästi, koska Roomalaiskirjeen luku 8 on jäänyt syystä tai toisesta melkoiseen pimentoon esimerkiksi eskatologiaa käsittelevissä puheissa. (Olen itse kiinnittänyt samoihin asioita huomiota esikoiskirjassani.) Jos otamme enemmän tosissamme luomiskertomuksen teologian, joka huokuu vahvasti Paavalin opetuksen takana, meille avautuu parempi näkökulma siihen, mikä meitä odottaa.

Nostan vielä lopuksi esiin yhden mielenkiintoisen löydön, jonka tein kirjaa lukiessa. Oli mielenkiintoista huomata, että jakeen 8:28 alkuteksti ei itse asiassa tue ajatusta siitä, että Paavali kirjoittaisi ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”, kuten moni suomenkielinenkin käännös on jakeen kääntänyt (1938/1992/RK). Wrightin käännös jakeesta on tämä: ”We know, in fact, that God works all things together for good with those who love him, who are called according to his purpose.” Teknisesti sanottuna jakeen subjektina ei ole ”kaikki yhdessä”, vaan ”Jumala”. Tarkasti ottaen Paavali siis sanoo, että Jumala on toimimassa kohti lopullista hyvää ja Hän tekee sen toimimalla yhteistyössä Hänen kansansa kanssa (tätä kreikan sana synergei kirjaimellisesti tarkoittaa, kuten jokainen voi nähdä jakeista 1. Kor. 3:9 ja 2. Kor. 6:1). Ja tästä koko kirjeen luvussa 8 on itse asiassa kyse, Jumalan kansan kutsusta (engl. vocation).

Tulin itse alleviivanneeksi kirjasta valtavan määrän tärkeitä ja yksityiskohtaisia huomioita ja niiden kaikkien avaaminen laajentaisi tekstin tolkuttoman pitkäksi. Lyhyesti sanottuna: suosittelen tätä teosta jokaiselle, joka haluaa perehtyä tarkemmin siihen, mitä Paavali tärkeimmän kirjeensä tärkeimmässä luvussa oikeastaan sanoo. Roomalaiskirjeen luku 8 on yksi niistä monista luvuista, jotka osoittavat miten tärkeä on pitää Vanha ja Uusi testamentti rinnakkain, koska ilman Vanhaa me emme ymmärrä uutta ja ilman uutta me käsitämme vanhan väärin.