Kirjoittaja Janne Saarela

2018

Olemme ajautuneet Suomessa(kin) jo jokin aika sitten tilanteeseen, jossa sukupuolineutraalin avioliittomallin kohdalla käsitteet on uudelleenmääritelty ja asioista keskusteleminen on siten tehty erityisen vaikeaksi. Ensinnäkin kahden samaa sukupuolta olevan oikeus avioliittoon on määritelty olevan ihmisoikeus ja siten miehen ja naisen välisen avioliiton puolustajat on osoitettu ihmisoikeuksien loukkaajiksi. Lisäksi koska sukupuolineutraalista avioliittokäsityksestä on tehty määritelmän mukaan tasa-arvoinen, sitä vastustavat leimataan nyt tasa-arvoa vastustaviksi henkilöiksi. Näin siitä huolimatta, että perinteisen avioliiton puolustajien yhtenä isona argumenttina on ollut lasten oikeuksien puolustaminen. Lapsen oikeuksia puolustavasta ja lasta suojelevasta instituutiosta on siirrytty aikuisten oikeuksia puolustavan instituution luomiseen lapsen oikeuksien kustannuksella. Logiikan mukaan lapselle ei ole itse asiassa edes väliä kasvaako hän biologisen isän ja äidin kanssa, vai joidenkin muiden aikuisten seurassa. 

Lukijan kannattanee myös huomata, että muissa yhteyksissä lapsien ihmisoikeudet otetaan kyllä esiin, kuten Seta ry:n puheenjohtajan Sakris Kupilan kirjoitus ”Sukupuolen moninaisuus on tieteellinen fakta” Ilkka-lehdessä (28.9.2019, s. 15) osoittaa. Vaikka Seta vähät välittää lasten perusoikeuksista, kun puhutaan avioliittoinstituutista, sukupuolten moninaisuus-opetuksen kohdalla ”lapsen oikeuksiin, johon Suomi on sitoutunut, kuuluu se, että hän saa tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.” Seta on siis huolissaan, kun kyse on opetuksesta liittyen sukupuoliin, mutta se ei ole lainkaan huolissaan, kun on kyse lapsen kokonaisesta elämästä, jossa hänet on irrotettu biologisen isänsä ja äitinsä hoivista.

Näihin aiheisiin pureutuu Jyväskylän yliopiston kasvatuksen ja teorian tradition professori Tapio Puolimatka. Tiivistelen kirjan sisältöä 17 väitteen muodossa. Tarkoitus ei ole tiivistää läheskään kaikkia kirjassa nostettuja argumentteja, vaan pikemminkin herättää lukijassa mielenkiinto, jotta hän voisi lukea kirjan itse. Olen vahvasti sitä mieltä, että opus on lukemisen arvoinen. 

(1) Tässä on Puolimatkan kirjan pääteesi: lapsen ihmisoikeus on se, että hänellä on oikeus tuntea biologinen isä ja äiti ja oikeus asua heidän kanssaan ja oppia tuntemaan heidät. Miehen ja naisen välinen yhteys on edelleenkin ainoa tapa miten lapsi saatetaan maailmaan. Samaa sukupuolta olevien avioliitto lakipykälänä kuitenkin riistää lapselta vähintään toisen biologisen vanhemman. On siis hämmästyttävää, että tällaisesta asiasta ollaan tehty lakipykälä. Aikuisten oikeus perustaa perhe ei voi kumota lapsen oikeutta saada kasvaa biologisen isän ja äidin kanssa. Sukupuolineutraalissa avioliittomallissa avioliitto määritellään siten, että jokaisella aikuisella on oikeus lapseen. Vastakkain on siis aikuiskeskeisyys ja lapsikeskeisyys ja sukupuolineutraalissa avioliittoajatuksessa jälkimmäinen voidaan talloa. 

(2) Sukupuolineutraali avioliittomalli johtaa ajan kanssa lapsikaupan kasvuun siitä yksinkertaisesta syystä, että lapsia ei synny kuin miehen ja naisen välisestä suhteesta. Esimerkiksi läntisessä Intiassa sijaitsevasta Anandin kaupungista on jo tullut yksi kohdunvuokrauksen keskuksista. Monesti lapsia laitetaankin nykyään kasvamaan sijaisäitien kohtuihin. Tämä tapahtuu siten, että ensimmäiseltä naiselta hankitaan munasolu ja toiselle naiselle maksetaan siitä, että vauva voi kasvaa hänen kohdussaan. Tällä tekniikalla vähennetään samalla todennäköisyyttä, että lasta kantava äiti kasvaisi liiaksi kiinni vauvaan. Vauvan myyminen on kuitenkin väärin, riippumatta siitä tekeekö äiti sen vapaasta tahdostaan vai ei.

(3) YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus vuodelta 1991 on ristiriidassa sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen kanssa, koska jälkimmäisessä joudutaan rikkomaan lasten oikeuksia. 

(4) Vastoin sitä mitä aikamme on meille rummuttanut, avioliitto ei ole ihmisoikeus. Ihmisoikeus tarkoittaa asiaa, johon ihmisellä on oikeus vain siksi, että hän on ihminen. Koska avioliittoon menemisellä on ehtoja, se ei ole ihmisoikeus. 5-vuotiaalla lapsella ei ole oikeutta mennä naimisiin.

Jos lisään tässä kohden oman huomioni, niin on hyvin ironista miten muissa asiayhteyksissä tämä itse asiassa tiedostetaan. Maanantaina 2.7. MTV3:n Kymmenen uutiset uutisoi siitä miten Suomessa aiotaan mahdollisesti jo syksyllä kieltää alaikäisten avioliitot, jotka ovat vielä mahdollisia poikkeusluvalla. Syyksi mainitaan mm. se, että YK:n lapsiasianeuvosto ja monet ihmisoikeusjärjestöt ovat todenneet, että lapsiavioliitto ei ole lapsen edun mukaista. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila totesi haastattelussa, että ”lapsimorsiamet eivät kuulu Suomeen”.

Tässä on kaksi huomionarvoista pointtia. (1) Ihmiset ymmärtävät varsin hyvin, että avioliitto ei ole ihmisoikeus: siihen liittyy selviä ehtoja. Näin ollen ihmisoikeuteen ei pitäisi voida saada vedota silloin, kun puolustetaan samaa sukupuolineutraalia avioliittomallia. (2) Pääsyy Suomen lain tiukentamiseen on se, että lapsiavioliitot eivät ole lapsen edun mukaisia. Mutta jos tieteellinen tutkimus on ylipäätään osoittanut mitään niin sen, että lapsen asema huonontuu aina jos hän joutuu elää erossa biolgisesta isästä ja äidistä. Paljon käytettyjen argumenttien ongelma nousee siis helpommin esiin, kun niitä yritetään käyttää toisenlaisessa asiayhteydessä.

(5) Perinteinen avioliittokäsitys on todellisuudessa tasa-arvoinen: kaikilla täysi-ikäisillä on oikeus mennä naimisiin vastakaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Sukupuolineutraalin avioliiton kohdalla ei todellisuudessa ole kyse tasa-arvon ajamisesta, vaan termien määrittelyn vaihtamisesta. (Lisäksi tämä ns. tasa-arvo loukkaa räikeästi lapsen oikeuksia, eikä asiaa oikeastaan koskaan nosteta mediassa edes esille.)

(6) Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat ajautuvat usein mielenkiintoiseen älylliseen dilemmaan. Ensinnäkin he painottavat, että biologiselle isällä ja äidille ei ole suurtakaan merkitystä lasten kasvattamisessa: kuka vain voi toimia lapsen kasvattajana siten, että sukupuolella ei ole merkitystä. Toisaalta he pitävät sukupuolta hyvin tärkeässä roolissa aina silloin kun on kyse heidän omista parisuhteistaan. Lisäksi he monesti painottavat sitä, että heidän suuntautumisensa on biologinen ”tuote”, jolle ei voi mitään (suuntautuminen on siis synnynnäistä). Kuitenkin lapsen biologisella siteellä isäänsä ja äitiinsä ei olekaan yhtäkkiä mitään merkitystä. Tämä kertoo ideologian voimasta, joka on massiivisessa ristiriidassa todellisuuden kanssa ilman, että ihmiset huomaavat sitä. 

(7) Avioeroon vetoaminen ei toimi kunnollisena vasta-argumenttina, koska siinä on kyse normin täyttämisen epäonnistumisesta, ei normin uudelleenmäärittelyssä. (Esimerkiksi voitaisiin nostaa normi, jonka mukaan ihmiselle on hyväksi harrastaa liikuntaa terveyden ylläpitämiseksi. Vaikka minä laiskuuttani en jaksaisi urheilla, se ei osoittaisi, että tämä normi ei olisi pätevä. Mutta jos yhteiskunta alkaisikin opettaa, että urheilulla ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa, silloin normi olisi uudelleenmääritelty.)

Mutta entä adoptio? Tulisiko sekin kieltää? Puolimatka tekee hyvin selväksi, että adoptiossa logiikka toimii juuri päinvastaisella tavalla: adoptiossa tarkoitus on antaa lapselle vanhemmat, joita se tarvitsee. Näin ollen adoption lähtökohta ei siis ole antaa vanhemmille lasta, vaan päinvastoin. Adoptio on hieno asia kun sitä tarvitaan. Mutta se ei ole koskaan lapselle paras mahdollinen ratkaisu. Ja mikä olennaista, adoptio ei muuta avioliiton tai vanhemmuuden merkitystä, eikä se siten uhkaa biologistin vanhempien lakiinperustuvaa asemaa.

(8) Vankka tutkimustieto on todellisuudessa osoittanut toistuvasti, että lapselle paras kasvupaikka on biologisen isän ja äidin luomassa kodissa. Rutgersin yliopiston sosiologi David Popenoe pitää tätä yhtenä varmimpana tutkimustietona yhteiskuntatieteiden alalla. Puolimatka käsittelee kattavasti useita niitä viimeisen 40 vuoden aikana tehtyjä tutkimuksia, joiden mukaan ei ole merkittävää eroa sillä millaisessa perheessä lapsi elää ja hän osoittaa niissä olevan vakavia puutteita (mm. hyvin pienet otoskoot, ks. erit. luku 3). Hyvin pienestä ja vajavaisesta datasta ollaan vedetty liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. 

”Itse asiassa tähän mennessä [2014] ei ole tehty yhtään satunnaisotantaan perustuvaa laajamittaista pitkittäistutkimusta samaa sukupuolta olevasta vanhemmuudesta.” Esimerkiksi Mark Regneruksen tutkimus, joka on yksi kattavimmista aiheeseen liittyvistä projekteista, on saanut osakseen laajaa ja epäasiallista kritiikkiä, koska tutkimuksen lopputulokset eivät vastanneet aikamme poliittiseen ilmapiiriin sopivia tuloksia. Samaan pyörremyrskyyn joutui Douglas W. Allen, vaikka hänen tutkimuksensa oli hyvin korkealaatuinen. Moni ehkä muistaa, että Puolimatka koki Suomessa samanlaista kohtelua antaessaan aiheesta eduskunnalle asiantuntijalausunnon, joka ei sopinut aikamme valtavirran näkemyksiin. Puolimatkan lähteidenkäyttö kyseenalaistettiin ja aiheesta järjestettiin tutkimus. Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Mannisen analyysin mukaan Puolimatkan lähteidenkäytössä ei kuitenkaan ollut ongelmia. (Ks. täältä.)

Puolimatka kirjoittaa: ”Kaikilla mittareilla mitattuna biologisten vanhempien eheä avioliitto tarjoaa avioliittoon syntyville lapsille hyvän kasvualustan, jonka vaikutus ulottuu koko elämään.” Jari Sinkkosen mukaan biologisen isän kanssa eläneet pojat mm. tekevät vähemmän väkivaltarikoksia kuin isättömät pojat. Lisäksi lapsella on suurempi riski ajautua seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi jos hän ei elä molempien biologisten vanhempiensa kanssa. Varsinkin näillä alueilla biologisten vanhempiensa kanssa eläneet lapset pärjäävät paremmin kuin muissa perhemalleissa: koulutukselliset saavutukset, tunne-elämän terveys, perhe-elämä ja seksuaalinen kehitys ja käyttäytyminen lapsena ja aikuisena. Tutkimustulokset ovat paikka paikoin surullista luettavaa. Kun asiaan nostetaan mukaan taloudelliset kustannukset, lasten hyvinvoinnin heikentämisellä on suuria seurauksia valtion kassalle. (Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan vuosien 1970 ja 1996 välillä maksettiin sosiaaliavustuksia 229 miljardia dollarin edestä avioliittokulttuurin murentumisen seurauksena.) 

(9) Koskaan historiassa ei ole pidetty homoliittoja avioliitonvertaisena insituutiona, ei edes antiikin Kreikassa. Me olemme ensimmäistä kertaa koskaan tekemässä radikaalin avioliiton uudelleenmäärittelyn. (Samaa asiaa valittavat N. T. Wright ja William Lane Craig.) Ongelmana on myös se, että laki normalisoi uuden asetelman ja kaikki ne lapset, jotka tulevat joutumaan asian kanssa vaikeuksiin, tullaan todennäköisesti vaientamaan ja pakkosopeuttamaan tilanteeseensa. On itse asiassa hyvin vaikea löytää kulttuureja, jotka olisivat pysyvästi luopuneet avioliittoinstituutiosta nimenomaan miehen ja naisen välisenä liittona. 

(10) Jos henkilö argumentoi sukupuolineutraalin avioliittomallin puolesta, johdonmukaisuuden nimessä avioliittoa ei voida enää rajata vain kahden henkilön väliseksi suhteeksi. Melkoisella varmuudella se alkaa pian kattamaan mitä eriskummallisimpia yhdistelmiä (esim. moniavioisuuden ja ryhmäavioliitot). ”Jos avioliiton perustana on aikuisten välinen suhde, joka ei perustu jälkeläisiä tuottavaan sukupuoliyhdyntään, vaan suhteen intiimiyteen, niin silloin tulee vaikeaksi torjua avioliittoja, joihin ei sisälly varsinaista eroottista suhdetta.” 

Oikeustieteen professori Hadley Arkesin mukaan tämän päättelyn ongelmana voisi olla esimerkiksi se, että voitaisiin luoda aviosuhde sisarusten välille, jotka haluavat (esim.) pitää huolta yhteisestä adoptiolapsesta. Tältä pohjalta ei siis voi enää mitenkään perustella miksi avioliitto olisi kahden henkilön välinen suhde: miksi se ei voisi sisältää autolasteittain ihmisiä? (Kanadassa moniavioisuus-kysymys nousi itse asiassa esiin heti, kun sukupuolineutraali avioliittosäädäntö hyväksyttiin vuonna 2004.)

(11) Ongelmia tulee tuottamaan myös kasvava valtion vallan kasvu. ”Perinteisesti valtion tehtävänä on ollut vain kirjata vanhemmuus, jolla on luonnollinen perusta biologiassa [isässä ja äidissä]. Sukupuolineutraalissa avioliitossa valtio määrää, kuka on vanhempi.” Esimerkiksi Kanadan laista poistettiin päätöksen jälkeen termi ”luonnollinen vanhempi”. Yhteiskuntamme on kuin unissakävelijä, joka on tehnyt siirron, jonka seuraamuksia ei ole vielä koskaan perusteellisesti pohdittu. 

(12) Homoseksuaalisten parisuhteiden tutkimus on osoittanut, että tällaiset parisuhteet toimivat hyvin erilaisella tavalla kuin heterosuhteet keskimäärin ja itse asiassa vain hyvin harvat homoparit solmivat avioliittoa vaikka se olisikin mahdollista. Esimerkiksi homomiesten suhteet rakentuvat hyvin usein ”vapaan seksin” kivijalalle ja heillä on paljon useampia seksisuhteita kuin keskimäärin heteropareilla. (Tutkimusten mukaan noin 50% homomiesten suhteista perustuvat tällaiseen ”vapaaseen suhteeseen”, jossa ulkopuoliset seksisuhteet ovat sallittuja.) Naisten kohdalla puolestaan on yleisestä, että suhde on hyvin intensiivinen, mutta lyhytkestoinen. Kummankaan ryhmän kohdalla avioliittoinstituutio ei johda pitkäaikaiseen uskollisuuteen kumppania kohtaan mikä olisi tärkeää lasten kasvattamisen kannalta. 

(13) Asiasta ei ole oikeastaan koskaan keskusteltu kunnolla järkiargumenteilla, vaan pelkästään tunnelatauksella. Yksi osoitus tästä on se, että tutkimuksen tekeminen on vaikeutunut, koska ”vääriin tuloksiin” päätyneet alkavat kokea mittavaa vainoa ja painostusta. Asia on mennyt eteenpäin pitkälti sloganien varassa. 

Brendan O’Neilin analyysin mukaan sukupuolineutraali avioliittolaki on saatu voimaan pitkälti sen seurauksena, että koko kansa on jaettu kahteen leiriin: ne, jotka hyväksyvät sukupuolineutraalin avioliiton ovat suvaitsevia ja avarakatseisia ja sen vastustajat puolestaan ovat ahdasmielisiä kiihkoilijoita, jotka takertuvat vanhentuneisiin käsityksiin. Pahimmillaan homofobia-retoriikka leimaa homofoobikoiksi jopa ne, jotka ovat kasvaneet samaa sukupuolta olevien vanhempien käsissä (esim. Robert Oscar Lopez). Kritiikki ei myöskään tee oikeutta niille, jotka ovat itse homoseksuaaleja ja jotka vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa (esim. Jean-Pierre Delaume-Myard, Hervé Jourdan, Doug Mainwaring, Jean-Marc Veyron la Croix, Philippe Arino ja Xavier Bongibault). 

(14) Muuttunut mielipideilmasto vaikeuttaa todellista demokratiaa, koska vastakkaisia näkemyksiä ei uskalleta enää lausua ääneen. Toisenlaiset mielipiteet vaiennetaan pelolla.

(15) Olemme tottuneet kuulemaan väitettä, että ”sukupuolineutraali avioliittomalli ei ole keneltäkään pois. Faktat (joita tässä kirjassa pinotaan) osoittavat juuri päinvastaiseen suuntaan: se on pois meiltä kaikilta. Kirja tuo esiin useita asioita, jotka muuttuvat tämän lain myötä, eikä suunta ole parempi. (Samaa painottaa Craig 2012.)

(16) Mediassa kulovalkean tavoin leviävä väite siitä, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä ei perustu oikeastaan yhtään mihinkään. Tutkimuksessa on useasti nostettu esiin monimuotoisia syitä ja selityksiä ja asia on todellisuudessa paljon monimutkaisempi kokonaisuus. Biologia ei asiaa kuitenkaan pelkästään määritä. Lisäksi muutostarinat homoseksuaalisuudesta heteroseksuaalisuuteen ovat todellisuutta, joka tulee ottaa huomioon. (Ks. tutkimuksesta myös Puonti 2004, luku 3; Gagnon 2001, luku 5; Jones & Yarhouse 2012; Jones 2012.) AIvan hiljattain Lääkärilehti julkaisi Science-lehden uuden tutkimuksen tuloksen, jossa homogeeniä ei löytynyt noin puoli miljoonaa ihmistä kattavassa tutkimuksessa. ”Tutkimuksen mukaan geneettiset tekijät selittäisivät vain hyvin pienen osan homoseksuaalisesta käyttäytymisestä väestössä.” (Pennanen 2019.)

(17) Yhteiskunnassamme on selvästi heikentynyt kyky käsitellä syyllisyyttä. Tätä asiaa on erityisesti J. Budziszewski tuonut esiin kirjassaan ”Tätä emme voi olla tietämättä”. Esimerkiksi odottaville äidelle ei ole enää uskallettu puhua yhtä avoimesta alkoholin tuomista haittavaikutuksista, koska ollaan ilmeisesti pelätty syyllisyyden aiheuttamista. Vuosittain syntyy yli 600 alkoholin vaurioittamaa vauvaa. Puolimatkan mukaan sukupuolineutraalissa avioliittoajattelussa, jossa kyse on isättömyydetä ja äidittömyydestä, ei kyetä käsittelemään asioita, koska syyllisyyden kohtaaminen on liian hankalaa. 

”Miten vanhemmat voivat sukupuolineutraalin avioliittolain kohdalla rehellisesti kohdata valintojensa seurauksena tuotetun isättömyyden ja äidittömyyden, jos he ovat ensin onnistuneet tasa-arvon nimissä saamaan kyseisen lapsiin kohdistuvan riiston lainsäädännöllisesti määritellyksi omaksi ihmisoikeudekseen? Miten tällainen kollektiivinen illuusio voisi purkautua niin, että ihmiset suostuisivat näkemään, mitä ovat todellisuudessa tekemässä?” Olisiko joku sitä mieltä, että liikunnan hyötyjä valistava informaatio pitäisi salata, koska se leimaa sohvaperunoita? 

Kirjassa esiintyy ainakin kolmesti ote tekstistä, jonka Alana Newman kirjoitti Kalifornian lakiasäätävälle edustuslaitokselle:

Jos ihmiset voivat ottaa pois jotakin niin kallisarvoista kuin isän ja äidin ja saada meidät tuntemaan kiitollisuutta tästä menetyksestä, mitä muuta ihmiset voivat ottaa meiltä pois? Miten voit odottaa tulevan sukupolven taistelevan vapauden, demokratian, puhtaan ilman ja veden puolesta, kun heiltä on varastettu jotakin niin kallisarvoista ja perustavaa kuin äiti ja isä?

Kirjan mukaan ”[j]oko yhteiskunta rappeutuu ydinperheen sille tarjoaman perustan murentuessa tai yhteiskunnassa tehdään johtopäätökset yhteiskuntakokeilun kielteisistä seurauksista ja päättyy takaisin suosimaan perhemallia, jossa lapset saavat kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä elinikäisen ja eheän perheen sisällä.”

MUITA MAINITTUJA LÄHTEITÄ

Budziszewski, J. 2011. Tätä emme voi olla tietämättä. Suom. Tapio Puolimatka. Helsinki: Uusi Tie.

Craig, William. Lane. 2015. ”Issues of Same-Sex Marriage.” (Viitattu 1.7.2018.)

Gagnon, Robert. A. J. 2001. The Bible and Homosexual Practise: Text and Hermeneutics. Nashville: Abindgon Press.

Jones, Stanton, L. & Yarhouse, Mark. A. 2012. ”Honest Sex Science.” Lehdessä First Things, 226, October. (Sivut 18-20.)

Jones, Stanton. L. 2012. Same-Sex Science. First Things 220, February. (Sivut 27-33.)

Kupila, Sakris. ”Sukupuolen moninaisuus on tieteellinen fakta.” Ilkka-lehti 28.9.2019, s. 15.

Pennanen, Tiiamari. 2.9.2019. ”Perimä ei määrää homoseksuaalisuutta.”

Puolimatkan eduskunnalle annettuun asiantuntijalausuntoon liittyviä dokumentteja.  

Puonti, Ari. 2004. Homoseksuaalisuus. Hämmennyksestä selkeyteen. Helsinki: Uusi tie. 

Wright, N. T. ”On Gay Marriage.”  (Viitattu 30.6.2018.)