Tapio Puolimatka: Sukupuoli muutoksessa

Janne Saarela (17.6.2019)

Termi ”sukupuolidysforia” on tehnyt läpimurron. Tämä sukupuoliahdistusta tarkoittava termi merkitsee sitä, että henkilö kokee pahaa oloa tai ahdistusta, joka johtuu sukupuoliristiriidasta — henkilön sukupuoli-identiteetti ei sovi yhteen hänen biologisen sukupuolensa kanssa. Matti ja Maija Meikäläisten keskuudessa puhutaan monesti siitä miten joku ”syntyi sukupuoleltaan väärään kehoon.” 

Uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että transsukupuolisten esiintyvyys on rajussa kasvussa. Asiantuntijoiden lausunnon mukaan ”lähetemäärät nuorten sukupuoli-identiteetin tutkimusryhmiin fyysisten interventioiden [=väliintulojen] harkitsemiseksi ovat kasvaneet valtavasti kautta länsimaiden”. Kun Englannissa vuonna 2009 hoidettuja lapsia oli alle sata, vuosina 2017-2018 heitä oli jo reilu 2500. (Nuorin hoitoontuotu lapsi on ollut 4-vuotias.) Suomessa luvut ovat puolestaan viisinkertaistuneet vuodesta 2011 vuoteen 2017! Syytä tähän ei tunneta. Samaan aikaan uudeksi muodiksi on tullut nimenomaan nuorten tyttöjen halu muuttua pojaksi.

Koska aihe on nyt yhteiskunnassa esillä enemmän kuin koskaan ja se on alkanut saada tv-huomiota (aihe oli mm. esillä Sannikka&Ukkola-ohjelmassa 17.5.2019), kaikkien on pian pakko reagoida ja ottaa aiheeseen kantaa. Ikävä kyllä yleinen mielipide varsinkin nuorison keskuudessa alkaa olla ”kaikkihan voi tehdä just mitä haluaa”. On herättävää huomata, että jopa fyysinen ja objektiivinen todellisuus on häilymässä radikaalin relativismin edessä. Me tarvitsemme kriittistä ajattelua ja aiheen kivijalan analysointia. Mistä transideologiassa on kyse? Tällaista analyysia tarjoaa nyt Jyväskylän yliopistossa kasvatuksen teorian ja tradition professorina toimiva Tapio Puolimatka, jonka kirja Sukupuoli muutoksessa julkaistiin hiljattain Päivä:n kustantamana. Tämä teksti poimii joitain päähuomioita kirjan sisällöstä. Tekstin lopussa on linkki, josta kirjan voi helposti tilata kotiin. (Myös tekstini kaksi ensimmäista kappaletta olivat otteita kirjan sivuilta.) Tiivistelen aiheen käsittelyä seuraaviin pointteihin. 

Päivä, 220 sivua.

(1) Aiheemme on siis erittäin ajankohtainen, koska yhä enenemissä määrin erityisesti nuoret tytöt kokevat ahdistusta omassa biologisessa sukupuolessaan. Mutta asiassa on myös toinen puoli, kuten Mika Niikko muistuttaa tekstissään 28.5.2019: ”Hallitusneuvotteluissa ajetaan todennäköisesti translakia hallitusohjelmaan, ymmärtämättä tosiasiassa mistä on kysymys.” Mistä on kyse? Seta:n sivuilta poimittu tieto toteaa näin: ”Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka vaatii sukupuoltaan korjaavalta sterilisaatiota. Tämä on räikeä ihmisoikeusloukkaus, josta Suomi on saanut lukuisia huomautuksia. Voimassa oleva translaki vaatii sukupuoltaan korjaavalta myös täysi-ikäisyyttä, lääketieteellisiä tutkimuksia ja osoitusta siitä, että elää vastakkaisen sukupuolen sukupuoliroolissa. Translaki loukkaa sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia, kehollista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Translain kokonaisuudistus on edellytys ihmisoikeuksien toteutumiselle Suomessa.” Mitä tulee tehdä? ”Setan ja Trasekin translakikampanjan tavoitteena on translaki, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen eli sukupuolimerkinnän muuttaminen henkilötietoihin perustuu omaan ilmoitukseen, on mahdollista alle 18-vuotiaille eikä se vaadi lääketieteellistä prosessia tai sterilisaatiosta.” Ne, jotka lukevat tämän tavoitteen kriittisesti tietenkin näkevät heti, että jos laki menee läpi, pian monet muut ihmiset alkavat menettää oikeuksiaan… Toisella puolella ovat tietenkin ne, jotka pyrkivät varoittamaan tällaisesta uudistuksesta. On olemassa transihmisiä, jotka ovat ehtineet käydä läpi sukupuolenkorjausleikkauksen ja myöhemmin katuneet sitä syvästi. Yksi näistä transideologian uhreista on YouTubessa videoita tekevä Karvakasa Koirakaveri.

(2) Transideologia ei ole ilmestynyt tyhjästä, vaan sen taustalla on pitkään jatkunut prosessi. Pulla on ns. muhinut uunissa jo jonkun aikaa. ”Oppi sukupuolen vaihdettavuudesta eli niin sanottu transaate (transideologia) on osa laajempaa sukupuoliaatetta eli sukupuoli-ideologiaa, jota on länsimaissa kehitelty erityisesti 1950-luvulta lähtien.” Transaate on jatke pitkälle maallistumisen kehitykselle, jossa korostetaan yksilöihmisen riippumattomuutta ”luonnollisesta olemuksestaan ja kaikista ulkoapäin asetetuista arvoista ja normeista.” (s. 11) Korkeimmaksi arvoksi asetetetaan nyt ihmisen valinnanvapaus, jonka edessä jopa objektiivinen todellisuus menettää merkityksensä. 

Kun puhumme objektiivisesta todellisuudesta ja biologisesta sukupuolesta, niin luonnontieteellisen käsityksen mukaan ihmisen sukupuolia on tasan kaksi: mies ja nainen. Sukupuoli on muuttumaton luonnollinen tosiasia. (Kristillinen käsitys, jonka mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, käy tämän näkemyksen kanssa hyvin yhteen.) Biologinen sukupuoli ei ole ”tunne”, vaan se on kirjoitettu jokaiseen ihmisessä olevaan soluun, joita on miljardeja. Toisin sanoen meidän soluissa oleva DNA-nauha, joka peräkkäin laitettuna yltäisi 6000 kertaa Kuuhun ja takaisin, osoittaa jokaisessa kohdassa onko henkilö biologinen mies vai nainen! Sukupuolenkorjausleikkaukset eivät todellisuudessa muuta kenenkään sukupuolta sen enempää kuin huulipunan laittaminen tekisi kenestäkään biologista tyttöä. Objektiivinen todellisuus pysyy. ”XY” on miehen ja ”XX” naisen geneettinen määrittäjä. Eräs perus biologian faktoja listaava opus toteaa seuraavaa: “Ihmisen geenikartassa [joka on kuvaus eliön koko perintöaineksesta] on 46 kromosomia: 22 kromosomiparia sekä sukupuolikromosomit X ja Y. Jokaisessa kromosomiparissa toinen kromosomi on peräisin äidiltä ja toinen isältä.” (Viite 1.)

Esimerkki lienee paikallaan (tämä esimerkki on omani). Kun puhumme objektiivisesta todellisuudesta ja subjektiivisesta tunteesta, kuvittele tilanne, että eteesi kävelee 185cm pitkä nainen, joka painaa 40kg. Hän odottaa, että jaat hänen käsityksensä siitä, että hän on ylipainoinen ja hän tarvitsee pikaisen rasvaimun. En ole tässä useasti käyttämässäni esimerkissä koskaan tavannut ketään, joka olisi valmis lähtemään mukaan anorektikon ”subjektiiviseen kokemukseen” siksi, että objektiivinen todellisuus on niin selvä (pituus voidaan mitata, paino voidaan punnita, luut voidaan nähdä…). Sama asia pätee ihmisen biologiseen sukupuoleen: ei ole ainoatakaan hyvää syytä hylätä objektiivista todellisuutta siksi, että jonkun henkilön subjektiivinen tunne ei käy sen kanssa yhteen — on asia tunteellisesti miten hankala tahansa. Itse asiassa jotkut ovat lähteneet jopa vaatimaan oman ikänsä muuttamista samaan logiikkaan vedoten (ks. viite 2).

(3) Tutkimusten mukaan vain erittäin pieni prosentti lapsista, jotka samaistuvat toiseen sukupuoleen, jatkaa tätä samaistumista nuoruuteen ja aikuisikään. Tutkimuksissa on havaittu, että alle murrosikäisissä sukupuoliahdistus (pääosin poikien kohdalla) säilyi aikuisuuteen vain 6-23% lapsista. Hieman uudemmissa tutkimuksissa, jossa oli mukana enemmän myös tyttöjä, lukema oli 12-27%. Olisi katastrofaalinen virhe alkaa kannustamaan näitä lapsia identifioitumaan vastakkaiseen sukupuoleen. [3]

(4) Transaktivistien viestinnässä sekoittuvat monesti kolme eri kategoriaa: 

  1. Intersukupuoliset, jotka on diagnosoitu lääketieteellisesti. Joissain tapauksissa vastasyntyneillä lapsilla on sellaisia lisääntymis- tai seksuaalianatomia, joka ei sovi tyypilliseen määritelmään naisesta ja miehestä. Tällaisia tapauksia ilmenee alle 0,2% kaikista syntymistä. Kyse ei ole kolmannesta sukupuolesta. ”Erittäin harvinaiset sukupuolen kehityshäiriöt (”intersukupuolisuus”), kuten testikulaarinen feminisaatio ja synnynnäinen lisämunuaishyperplasia, ovat lääketieteen tuntemia poikkeamia tästä ja sellaisina tunnistettuja sairauden tiloja. Näitä tiloja potevat henkilöt eivät siis muodosta kolmatta sukupuolta.” (s. 108)
  2. Sukupuolidysforiset (=sukupuoliahdistus), jotka on diagnosoitu psykologisesti. Tämä on psykologinen tila, jossa yksilö kokee ristiriitaa oman sukupuoli-identiteettinsä ja biologisen sukupuolensa välillä. Tämä on yleisesti tunnustettu lääketieteellinen tila, mutta sen diagnosoiminen on epätarkkaa lääketiedettä. Hoito on kiistanalaista jopa ammattilaisten parissa. Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan 4/5 heistä ei koskaan vartu transsukupuolisiksi ihmisiksi. Vimeisimmän psykiatrisen diagnoosiluokituksen (DSM-5-käsikirja) mukaan kyseessä on mielenterveyden häiriö (joka on verrattavissa esim. anoreksiaan).
  3. Itse itsensä diagnosoineet transihmiset. Transideologian mukaan jotkut ihmiset ovat syntyneet väärään biologiseen kehoon. John Hopkins -yliopiston psykiatrit Paul R. McHugh ja Lawrence S. Mayer ovat käyneet systemaattisesti läpi alan tutkimuksia ja heidän yhteenvetonsa mukaan tiede ei anna tukea käsitykselle, jonka mukaan ihminen voisi syntyä sukupuoleltaan väärään kehoon. 

(5) Englantilaisen inklusiivisen kasvatuksen professori Michele Mooren mukaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, ettei ole asianmukaista todistusaineistoa siitä, että sosiaalinen, kemiallinen ja kirurginen muokkaus poistaisivat lapsen sukupuolisen hämmennyksen. Kaikki tämä seisoo arvauksien ja olettamuksen varassa, ei tutkimustiedon. ”Ne lapset ja nuoret, joiden kehoa muokataan lääketieteellisesti transideologian oppien mukaisesti, ovat osa yhteiskunnallista muutosprojektia, joka on rakennettu arvausten ja olettamusten, ei tutkimustiedon varaan. Transideologian puolustamat sosiaaliset ja lääketieteelliset väliintulot muuttavat terveen lapsen elinikäiseksi potilaaksi, joka on riippuvainen loputtomista lääkärikäynneistä ja verikokeista ja kärsii jatkuvasta lääkeriippuvuudesta.” (s. 38)

(6) Kirjassa valotetaan sukupuolenkorjausprosessiin liittyviä ongelmia, jotka jäävät monesti pimentoon valtamediassa. Sen lisäksi, että henkilön terveitä ruumiinjäseniä silvotaan ”korjausleikkauksilla”, seurauksena on elinikäinen lääkeriippuvuus hormonihoidoista (estrogeenihoito tai testosteronihoito), joka altistaa syövälle, sydänsairauksille ja luukadolle. Koska lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia lapsiin ja nuoriin ei ole asianmukaisesti tutkittu, he ajautuvat lääketeollisuuden koekaniineiksi. Vastakkaisen sukupuolen hormonien jatkuva käyttäminen puolestaan johtaa kemialliseen kastraatioon eli henkilön lisääntymiskyvyn menettämiseen. Vakavia esimerkkejä siitä mitä voi seurata sukupuolenkorjausleikkauksesta voi löytää tältä videolta. Videolla oleva sukupuolenkorjausleikkausta nyttemmin katuva nuori nainen toteaa ”Miks mä oon ikinä päätyny tekemään mitään niin typerää kuin transhoidot? …voin rehellisesti sanoa, että kun mä lähdin noihin hoitoihin niin mä en tiennyt mihin mä oon ryhtymässä.” 

(7) Koska vanhempien oikeuksia lastensa kasvattamisessa rajoitetaan ja valtion roolia kasvatetaan, me alamme kulkea pois demokratiasta kohti totalitaarista yhteiskuntaa. Asia on hirvittävä itsessään, mutta näin erityisesti siksi, että transideologia on kauttaaltaan epätieteellinen oppi. Joka tapaksessa, ”tähän asti luonnollinen biologinen suhde on määrittänyt sen, ketkä ovat lapsen vanhempia. Valtion tehtävänä on ollut vain tunnustaa tämä luonnollinen tosiasia. Mutta sukupuolineutraali lainsäädäntö merkitsee sitä, että biologisilla vanhemmilla ei enää ole luontaista oikeutta lapsiinsa. Kun sukupuoli ei enää määrity luonnollisen, biologisen sukupuolen perusteella, vanhemmuuskaan ei enää määrity luonnollisille, biologisilla perusteilla. Valtio päättää, keitä on pidettävä lapsen vanhempina.” (s. 85) ”Purskahdin itkuun, koska meitä kohdeltiin kuin rikollisia, kun yritimme suojella omaa tytärtämme,” toteaa yksi kirjan sivuilla äänensä kuuluville saanut äiti.

Tämä kaikki on itse asiassa seurausta siitä, että pirtelökoneessa on sekoitettu keskenään väite “kaikki ihmiset ovat samanarvoisia” (joka on totta ja joka on myös kristinuskon perusopetus) ja “kaikki elämäntavat ovat samanarvoisia” (joka ei pidä paikkansa). Lue kritiikin vaientamisesta tarkemmin täältä.

(8) Sukupuolenkorjausleikkaus ei todellisuudessa muuta kenenkään sukupuolta, koska se on kirjoitettu jokaisen ihmisen miljardeihin soluihin, DNA:han. Mutta se mitä nämä ”hoidot” tekevät on se, että henkilö menettää lopullisesti kykynsä lisääntyä. 

(9) Jopa WPATH (World Professional Association of Transgender Health) myöntää hoitosuosituksissaan, että tällä hetkellä ei ole edes riittävää tietoa siitä millaisia pitkäaikaisvaikutuksia on sillä, että varhaislapsuudessa siirrytään toiseen sukupuoleen.

(10) Kulttuurissa otetaan aika lailla itsestäänselvyytenä ajatus siitä, että joku henkilö voi syntyä sukupuoleltaan väärään kehoon. Harvat ovat kuitenkaan pohtineet mihin tällainen väite itse asiassa perustuu. Esimerkiksi sosiologi Heather Brunskell-Evans toteaa, että ”translapsi” on käsitteellinen luomus ja pelkkä mielikuva, joka ei vastaa todellisuutta. Yksikään lapsi ei todellisuudessa synny väärään kehoon. Puolimatka toteaa, että ”transideologian mielikuvan tueksi ei ole esitetty asianmukaista tieteellistä todistusaineistoa: se on itse asiassa luotu poliittisia tarkoitusperiä varten.” (s. 30) Transideologia tarvitsee kertomusta lapsesta, joka syntyy väärään kehoon. 

Samalla tavalla osa mielenterveyden ammattilaisista hylkää ajatuksen väärään kehoon syntymisestä. Heidän mukaansa sukupuoliahdistusta tulee verrata muihin mielenterveydellisiin häiriöihin, kuten anoreksiaan. (Ks. kohdan 2 esimerkki anorektikosta.) Ei ole lainkaan selvää miksi anoreksiaa ja sukupuoliahdistusta kokevia tulisi käsitellä eri kriteereillä, koska luonnontieteellisen käsityksen mukaan sukupuolia on tasan kaksi. ”XY” on miehen ja ”XX” naisen geneettinen määrittäjä. ”Kehon muuttaminen hormonien ja leikkausten avulla ei kuitenkaan ratkaise sukupuoliahdistuneen ihmisen ongelmia sen enempää kuin rasvaimu parantaa anoreksiapotilaan ahdistusta.” (s. 102)

Ylläoleville kappaleille tulee antaa hieman tarkempaa taustaa ja tämä vie meidät kirjan lukuun 8, joka on ehkä kirjan hankalin luku (ainakin allekirjoittaneelle), koska se puuttuu yhteen tutkimuksen ongelmakohtaan. Lyhyesti sanottuna transliike pyrkii perustelemaan projektiaan väitteellä, että jotkut henkilöt ovat syntyneet väärään kehoon ja heidän voimakas sisäinen ja subjektiivinen tunne kertoo heidän todellisen sukupuolensa ja kehoa voidaan lääketieteellisesti muokata tätä tunnetta vastaavaksi. Näin ollen heitä ei voitaisi kritisoida syyttämällä heitä tietynlaisesta seksuaalisesta suuntautumisesta: heidän mukaan transseksuaalin nykyinen keho aiheuttaa heille sietämätöntä tuskaa ja siksi transideologia tarvitsee kipeästi myyttistä kertomusta henkilöstä, joka on syntynyt väärään kehoon. 

Transaatteen kertomusta on kuitenkin lujasti arvosteltu. Lyhyesti sanottuna kriitikot ajattelevat, että transaktivistit pyrkivät vain antamaan kunniallisemman selityksen, koska todellisuudessa ongelma on lattea seksielämä, johon täytyy saada muutos. Tämä johdattaa meidät seksologi Ray Blanchardin ja Michael Baileyn teoriaan, jolla pyritään selittämään sitä miksi miehet haluavat elää elämäänsä naisena niin, että osa heistä ajautuu korjauttamaan sukupuolensa. (Aiemmin siis ehdoton enemmistö transsukupuolisissa oli nimenomaan miehiä.) Blanchard kehitti tutkimustensa pohjalta teorian, jonka mukaan miehestä naiseksi -transihmiset voidaan luokitella kahteen ryhmän: homoseksuaaleihin ja autogynefiileihin. Pienempi ryhmä miehistä olisi siis homoseksuaaleja, jotka hakevat miesten seuraa esiintymällä naisena. Autogynefiilit, joita Blanchardin mukaan on joukosta n. 75%, on tila, jossa mies kiihottuu kuvitellessaan itsensä naiseksi ja pitämällä itseään naisena. Yleensä nämä ovat 30-50-vuotiaita miehiä, jotka ovat naimisissa ja joiden äkillinen ”muutos” tulee kaikille puskan takaa.

Ongelma on tässä: transliike ei pidä tästä teoriasta, koska se tekisi sukupuolenvaihdosta seksuaalisen suuntautumisen ja se voitaisiin alistaa moraaliselle kritiikille. On helpompi vedota myyttiseen kertomukseen ihmisestä ”joka syntyy väärään kehoon”. Mainittakoon, että Blanchardin teoria on saanut paljon kannatusta eli nämä tutkijat hylkäävät transideologian väitteen väärään kehoon syntymisestä myyttinä. Näitä ovat mm. professori Michael Bailey (ks. kohta 16), tieteenfilosofi ja historioitsija Alice Dreger, transsukupuolinen psykoterapeutti Anne Lawrence sekä sosiologit Richard Ekins ja Dave King. He pitävät Blanchardin teoriaa parhaana kuvauksena eli ”transsukupuoliset aikuiset miehet ovat joko autogynefiilejä tai homoseksuaaleja”. (s. 156) Sheila Jeffreys väittääkin, että transsukupuolisuus halutaan kuvata ihmisen tahdosta riippumattomana tilana, koska se halutaan oikeuttaa ihmisten silmissä. Kun tämä kertomus menee kulttuurissa läpi, pian sukupuolensa vaihtaneet ovatkin sankareita vaikka kyse olisi perheensä hajottavasta miehestä (ks. kohta 15). Jotta asia tulisi esiin rautalankana, otan vielä yhden lainauksen, joka tulee Jeffreyn kynästä:

Seksologit kehittivät sosiaalisen sukupuolen idean tehdäkseen mahdolliseksi merkittävän kielellisen ja ideologisen siirtymän miehille, jotka halusivat muuttaa sukupuoltaan. — — Sosiaalisen sukupuolen idea tarjosi tien ulos vaikeasta tilanteesta, jossa näiden miesten transvestisuuden tai sukupuolenvaihdoksen motiiviksi muuten nähtäisiin seksuaalinen kohdehäiriö. Sikäli kuin heidän ongelmansa liitettäisiin seksuaalisuuteen, heidän olisi vaikea päästä hoitoon ja heidät otettaisiin julkisuudessa vähemmän vakavasti. ’Virheellisen sukupuolen’ idea, jonka mukaan he olivat salaperäisesti saaneet ’naisen olemuksen’ pesi heidät puhtaaksi tahrasta ja mahdollisti sen, että he voivat esiintyä vähemmistönä, jolla on oikeuksia ja joka vain on syntynyt erilaiseksi. Siirtymä biologisesta sukupuolesta sosiaaliseen sukupuoleen toteutui, kun uusi kieli otettiin yhä yleisemmin käyttöön — transseksuaalisuudesta tuli transsukupuolisuutta. (sit. s. 159)

(11) Usein toistetun väitteen mukaan sukupuoliahdistusta kokevaa henkilöä on ehdottomasti kannustettava hänen ajatuksissaan ja auttaa häntä rohkeasti matkalla kohti sukupuolenkorjausleikkausta. Ja jos näin ei tehdä, hänet voidaan vaarantaa itsemurhalle, koska hän ei kestä saamaansa kritiikkiä. Näin ollen, kannusta tai hän tekee itsemurhan! Siksi mm. Trasekin sivustolla varoitetaan, että ”hoitamaton sukupuoliristiriita voi johtaa vaikeaan masennukseen ja itsemurhaan”. 

Mitä tästä pelottelusta tulisi ajatella? Esiin voidaan nostaa mm. seuraavia pointteja. 

(A) Itse asiassa monet transnuoret oppivat tämän ”varoittelun itsemurhalla” olennaisena kielipelinä, jolla he voivat kiristää vanhempiaan.  He siis vetoavat joskus tähän uhkaamiseen silloinkin, kun he eivät todellisuudessa koe minkäänlaista ahdistusta, joka etenisi itsemurhaa kohti. Tämä tulee esille mm. eräässä kirjan esimerkissä, jossa kuvataan äidin ja hänen tyttärensä kolme vuotta kestänyttä dialogia tilanteessa, jossa 14-vuotias tyttö ilmoitti yhtäkkiä äidilleen olevansa poika. ”’Onko sinulla itsemurha-ajatuksia?’ kysyi tytön äiti, joka oli nyt hyvin pelästynyt. ’Ei tietenkään, ei minulla ole sellaisia ajatuksia. En ole täydellinen idiootti, äiti. Tiedän vain, mitä pitää sanoa.’” (s. 73) 

(B) Tutkimusten mukaan hormonihoitoja saaneen ja sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneen itsemurhariski on aikuisiässä noin 20-kertainen muuhun väestöön verrattuna. (Näin myös Ruotsissa, jossa sukupuoli-ideologia on viety kaikkein pisimmälle.) Tämän tosiasian pitäisi pysäyttää kaikki pohtimaan asiaa uudelleen. Asia on erittäin vakava myös siksi, että tutkimusten mukaan murrosiän loppuunmennessä jopa 98% pojista ja 88% tytöistä lopulta hyväksyy todellisuuden ja säilyttää psyykkisen ja fyysisen terveytensä. Toisin sanoen ”luotettavimmat tutkimukset osoittavat, että 80-95 prosenttia lapsista, jotka kokevat sukupuolihämmennystä, samaistuvat omaan biologiseen sukupuoleensa, jos normaalin murrosiän sukupuolisen ja seksuaalisen kehityksen annetaan edetä.” (s. 51)

(C) On merkillistä miten Trasekin tekstissä oletetaan, että hormonihoidot ja sukupuolenkorjausleikkaus nähdään jotenkin neutraalina tai jopa hyvänä ratkaisuna asiaan. Näin siitä huolimatta, että tässä prosessissa on mittavia haitallisia tekijöitä (ks. kohta 6.) Itse asiassa sukupuolen korjaamiseen johtavien hoitojen ei ole osoitettu pienentävän transihmisen erittäin korkeaa itsemurhayritysten prosenttia suhteessa muuhun väestöön, joka on 41% verrattuna 4,6% muussa väestössä. Henkilöillä, jotka ovat käyneet läpi sukupuolenkorjausleikkauksia, on 19 kertaa suurempi todennäköisyys kuolla itsemurhan kautta kuin muulla väestöllä. Vastoin siis yleistä pelottelua, ”sosiaalisen ja lääketieteellisen sukupuolenvaihdoksen ei kuitenkaan ole osoitettu vähentävän transsukupuolisten itsemurhien määrää. Yhä yleisemmin tiedostetaan, että sukupuoliristiriitaa kokevien lasten itsemurhaprosentti ei ole korkeampi kuin yleensä psykiatristen potilaiden itsemurhaprosentti.” Näin ollen ”väite, että pitäytyminen tieteelliseen sukupuolikäsitykseen lisäisi itsemurhia transsukupuolisten parissa, on epätosi.” (s. 52) 

(D) Itse asiassa transpropaganda saattaa monessa tapauksessa olla edesauttamassa näitä itsemurhia, jos transnuorten ja heidän vanhempiensa parissa työskentelevää terapeuttia Lisa Marchianoa on kuunteleminen. 

(E) On olemassa sukupuolenvaihdoksen läpikäyneitä ja nyttemmin katkeroituneita henkilöitä, jotka katuvat sitä miten helposti he lähtivät mukaan sukupuolenmuutosprosessiin ja joskus myös siitä syystä, että ainoaksi vaihtoehdoksi heille tarjottiin onnetonta elämää, joka päättyy itsemurhaan (kuten Maxin tarina osoittaa, ks. s. 52-54). Näin ollen transpropaganda tarjoaa monesti vain kaksi vaihtoehtoa: leikkaus tai masennut ja teet itsemurhan. Mutta kuten olemme jo huomanneet, tämä väite ei perustu tieteelliseen dataan. 

(12) Viime vuosina on noussut esiin uudenlainen trendi, jossa erityisesti 12-18-vuotiaat tytöt alkavat vaatia, että he saisivat elää pojan elämää. (Yli 80% kyseessä on nimenomaan tytöt. Aiemmin valtaosa sukupuoliahdistusta kokeneista oli miehiä noin 3/4 määrällä.) Kyseessä on äkillisesti puhkeava sukupuolidysforia (Puolimatka käyttää tästä epävirallista lyhennettä ÄPS). Monesti nämä tytöt ovat sellaisia, joiden kaveripiirissä transilmiötä ylikorostetaan ja internetiin uppoudutaan päivittäin hyvin intensiivisesti. Monilla heistä on myös jo transystävä, joka on aloittanut muutosprosessinsa. Asiantuntijat ovat veikanneet selittäväksi syyksi sosiaalista tartuntaa. ”Nuoret rohkaisevat toisiaan uskomaan, että kaikki heidän onnettomuutensa, ahdituksensa ja elämänsä ongelmat johtuvat siitä, että he ovat transsukupuolisia, ja että ainoa ratkaisu on sukupuolenvaihdos.” (s. 116) 

Monilla näistä tytöistä on nykytiedon valossa psykiatrisia ongelmia, kuten epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyviä piirteitä ja lievää autismin muotoa, jota kutsutaan Aspergerin syndroomaksi. Lisäksi heillä esiintyy haurasta minätietoisuutta, huomionetsimistä ja he ovat erityisen alttiita sosiaaliselle paineelle (jne.). On huomattava, että yleisestiottaen näiden tyttöjen mielenterveys heikkenee sen jälkeen, kun he omaksuvat transsukupuolisen identiteetin. Kirjan sivut 129-37 antavatkin käytännön ohjeita vanhemmille siinä miten tällaisissa tilanteissa tulisi toimia. 

Mainittakoot, että monessa tapauksessa, joissa tytöt alkoivat kokea sukupuoliahdistusta ja myöhemmin luopuivat siitä, ainakin seuraavat asiat olivat yleensä osatekijöinä: vanhemmat eivät tukeneet heidän transsukupuolista identiteettiä ja he saivat asiasta tietoa sen alkuvaiheessa; lapsen sukupuolenvaihdosta ei koskaan tuettu koulussa; kukaan toinen aikuinen, kuten terapeutti, ei tukenut lasta muuttaamaan sukupuoltaan; tyttöjen netissä viettämää aikaa rajoitettiin. J. Michael Bailey ja Ray Blanchard päättävät aihettakäsittelevän artikkelinsa seuraavasti:

…Tämä tila näyttää olevan seurausta transideologian ajan hengen (Se on kaikkialla, ja se on hienoa!) ja sosiaalisen median traagisesta vuorovaikutuksesta murrosikäisten, erityisesti tyttöjen, haavoittuvaisuuden kanssa. He ovat vaarassa joutua tarpeettomien, kehoa runtelevien ja epäterveellisten lääketieteellisten toimenpiteiden kohteeksi. 

Lainataan kirjan s. 137

(13) Kirjan luku 7 tuo esiin niitä kertomuksia, joita me emme juuri saa luettavaksi valtamediasta: sukupuolenvaihdosta katuvat. Seuraavanlaisia kommentteja voidaan poimia sukupuolenleikkaustaan nyttemmin katuvien suusta. ”Olen täysin tuhonnut sen kallisarvoisen naiskehon, jonka sain syntymässä, luodakseni vääristyneen jäljennöksen miehen kehosta. Tunnen itseni eunukiksi.” Toinen henkilö sanoo, että ”vaihdoin sukupuoleni takaisin, koska tiesin, etten voisi jatkuvasti paeta itseäni, elää irrallaan itsestäni, koska mielenterveydelleni on elintärkeää tunnustaa, että olen todellisuudessa nainen.” Eräs mies, joka leikkautti itsensä naiseksi ja myöhemmin takaisin mieheksi, kritisoi kovasanaisesti terapeuttiaan, koska hänet ajettiin käyttämään hormoneja jo kahden tapaamiskäynnin jälkeen. Näin lyhyt terapia ei kyennyt pääsemään käsiksi hänen perimmäisiin ongelmiinsa, jotka johtuivat koulukiusaamisesta. Myös Walt Heyer arvostelee kovasanaisesti sukupuoliterapeuttia, joka antoi hänelle lähetteen  sukupuolenkorjausleikkaukseen jo parin vastaanottokäynnin jälkeen. Hänen sivupersoonallisuushäiriö ei koskaan paljastunut riittävän ajoissa ja hän sai ongelmiinsa ”väärää lääkettä”. Vaikka aihetta on ollut hankala tutkia, on esitetty, että sukupuolenkorjausleikkauksia katuvien määrä saattaa olla niinkin korkea kuin 20%. Kyseessä on peruuttamaton vahinko.

(14) Vaikka transideologia esiintyy oikeuksien pääpuolustajana, todellisuudessa se vie mattoa alta tyttöjen ja naisten oikeuksilta ja heidän suojelultaan. Jos sukupuoli todella määräytyisi subjektiivisen kokemuksen mukaan, kuka tahansa mies voisi (johdonmukaisuuden nimessä) saada heti esteettömän pääsyn vaikkapa naisten pukuhuoneisiin. Tällä olisi kauaskantoisia seurauksia: ”biologiset naiset, jotka ovat tulleet miesten pahoinpitelemiksi tai raiskaamiksi, eivät voi enää paeta erityisesti heille varattuihin paikkoihin ja kokea olevansa turvassa biologisilta miehiltä. Tytöt ja naiset joutuvat biologisten miesten seksuaalisen ahdistelun kohteeksi naisten turvakodeissa, naisten vankiloissa ja jopa peruskoulun tyttöjen suhkutiloissa.” (s. 164) 

Samalla tavalla pian kaikki urheiluennätykset ja niistä jaettavat palkinnot valuisivat biologisille miehille, koska he ovat keskimäärin kookkaampia, nopeampia ja vahvempia. (Voit verrata maailmanennätyksiä miesten ja naisten välillä eri lajeissa täällä.) Miksi biologisten naisten oikeudet näissä asioissa menettää merkityksensä? Jos transideologia pääsee puskeamaan tahtonsa läpi, tytöiltä yksinkertaisesti viedään oikeus tunnistaa tai nimittää ”sukupuolensa vaihtaneita” henkilöitä miehiksi. Ei ole lainkaan ihme, että jotkut radikaalifeministit ovat syyttäneet transideologiaa miesten luomukseksi, jonka tarkoitus on rajoittaa naisten oikeuksia.

(15) Edelliseen pointtiin liittyen kirjan sivuilla 172-75 saa huomiota traaginen tarina, kun erään perheen isä päättikin ryhtyä naiseksi. Transideologiaa ihannoivien silmissä hänestä tuli sankari, mutta hänen vaimonsa Christine Benvenuton silmissä hänestä tuli narsisti, joka näki vain itsensä ja omat oikeutensa ja mies, joka ei enää kantanut vastuutaan isänä ja aviopuolisona. Lapset menettivät isänsä. Mielenkiintoista kyllä, transideologiasta katsottuna Christinen kokemus siitä miten hän oli mennyt naimisiin miehen kanssa ja perustanut hänen kanssaan perheen oli totta vain hänen mielikuvituksessaan. Tapaus johti parissa vuodessa perheen hajoamiseen. Tässä yksi ”sankaritarina” transaatteen kehässä.

(16) Vaientamiseen pyrkivä kritiikki on tälläkin rintamalla hyvin tavallista. Eri näkemystä kannattavien mielipide pyritään monesti vaientamaan. Kun yleinen keskustelu vaiennetaan pelolla,  transideologian looginen heikkous ei tule niin helposti ilmi. 

Tästä yksi tunnettu esimerkki on Northwestern-yliopiston psykologian professori J. Michael Baileyn vuonna 2003 julkaisema tietokirja ”The Man Who Would Be Queen” (Mies, josta tulisi kuningatar). Kirjassa Bailey pyrkii antamaan tutkimukseen perustuvan selityksen sille, miksi jotkut miehet haluavat muuttaa kehonsa naisen kehoksi. Hän löysi tukea kanadalaisen seksologi Ray Blanchardin teorialle, jonka mukaan autogynefiilit ovat suurin ryhmä niiden misten joukossa, jotka haluavat vaihtaa sukupuoltaan. (Autogynefiili = ”ne, jotka romanttisesti idealisoivat naisellisuutta ja kiihottuvat seksuaalisesti luodessaan itsestään mielikuvan naisena ja ajatellessaan itseään naisena…seksuaalinen suuntautuminen, eikä se sellaisenaan välttämättä merkitse halua sukupuolenvaihdokseen” [s. 154-55].) Ongelma nousi esiin, kun Baileyn kirjan pääargumentti ei sopinutkaan yhteen transideologian kanssa, jonka mukaan nämä miehet olisivat syntyneet väärään kehoon. Näillä miehillä olisi ideologian mukaan naisen aivot tai sielu ja keho voidaan leikata vastaamaan tätä tosiasiaa. Transaktivistit hyökkäsivät raivoisasti Baileyn väitteiden kimppuun. Jani Kaaro on tekstissään ”Tutkijoiden seksuaalinen painajainen” käsitellyt tätä kiistaa (jota myös Puolimatka lainaa pitkästi). Artikkelin ingressinä on seuraava teksti: ”Sananvapaus ja ajattelun vapaus ovat elinehto akatemialle. Jos ne eivät toteudu, ei voi toteutua akatemian pyrkimys etsiä totuutta. Mutta auta armias, jos astut seksuaali- ja identiteettipolitikan kentälle ja sinulla on vääriä ajatuksia.” Kaaro myös tiivistää ongelmaa, jonka transaktivistit Baileyn kirjassa näkivät: 

Baileyn kirja oli monille transsukupuolisille kuin punainen vaate härälle. Transaktivistit olivat taistelleet kynsin ja hampain sen puolesta, että transsukupuolisuus nähtäisiin sukupuolikysymyksenä eikä seksuaalisena kysymyksenä. Jos transsukupuolisuutta selitettäisiin seksuaalisuuden kautta, se näyttäytyisi vain yhtenä seksuaalisena poikkeavuutena, ja sitä virttä transsukupuoliset olivat kuunnelleet kyllästymiseen asti. Todellakin, jos lääkäreillä oli epäilys siitä, että sukupuolenvaihdosta hakevan motivaatio oli seksuaalinen, he saattoivat kieltäytyä tekemästä leikkausta. Transaktivistit olivat tehneet pitkän päivätyön transsukupuolisuuden epäseksualisoimisessa – ja sitten Bailey palautti seksin agendalle.

Pian Baileyta haukuttiin juopoksi, hänen tutkijan otteensa kyseenalaistettiin ja hänestä levitettiin vääriä tarinoita. Yliopistolle alettiin tehdä hänestä valituksia. Aktivistit jopa sortuivat niin lapselliseen asiaan kuin Baileyn alaikäisen lapsen kuvien julkaisemiseen rivokkailla kommenteilla varustettuna. 2004 Bailey joutui lopulta luopumaan yliopiston psykologian osaston johtajan paikan. Miksi kaikki tämä? ”Hän oli kirjoittanut kirjan, esittänyt siellä väitteitä ja näkemyksiä, jotka perustuivat kirjalliseen tutkimusaineistoon ja hänen omaan kliiniseen kokemukseensa, ja perustellut väitteensä parhaalla taidollaan” toteaa Kaaro. Mainittakoot, että muutamaa vuotta myöhemmin etiikasta kiinnostunut historioitsija Alice Dreger alkoi tutkia asiaa käymällä datan läpi systemaattisesti päätyen lopulta kirjan julkaisemiseen. Aktivistien väitteille ei löydetty mitään perusteluja. Tämä on yksi surullinen esimerkki siitä miten ideologian voima pyrkii tukahduttamaan sananvapauden ja rehellisen tutkimuksen. 

(17) Transideologian välttämätön seuraus on perustavaalaatua olevan isä-äiti-lapsi-kolmoissidoksen purkaminen. Lopulta me ajaudumme tilanteeseen, jossa me poljemme lapsen perusoikeutta saada elää biologisen isänsä ja äitinsä kanssa.

Päätän tekstin lainaamalla otteen Ryan Andersonin uudesta kirjasta (jota Puolimatkakin käyttää yhtenä lähteenään):

Paras biologia, psykologia ja filosofia tukevat ajatusta sukupuolesta (sex) kehollisena tosiasiana ja sukupuolesta (gender) sosiaalisena ilmentymänä kehollisesta sukupuolesta. Biologia ei ole kiihkoilua. Jokainen yhteiskunta on organisoitu sen ymmärryksen varaan, että miehet ja naiset ovat erilaisia ja moderni tiede osoittaa nämä erot alkaen meidän DNA:stamme je kehityksestämme äitimme kohdussa. [4]

Voit tilata kirjan täältä ja lukea sen tarkemmin itse.

Viitteet

1. Scientifica: Laaja katsaus luonnontieteiden maailmaan. Suom. Eeva-Liisa Hallanaro. h.f.ullman publishing, 2013, s. 285. Lue aiheesta lyhyt esittely täältä.

2. Hollantilainen 69-vutoias Emile Ratelband nousi otsikoihin, koska hän vaati ikänsä muuttamista parikymmentä vuotta nuoremmaksi: lääkärit olivat määritelleet hänen kehonsa 45-vuotiaaksi. Ikänsä vuoksi häntä syrjitään, mutta nuorennusmuutos parantaisi hänen asemaansa naisten silmissä ja auttaisi myös työelämässä. Jos muilla on oikeus valita sukupuolensa, minulla täytyy olla oikeus valita ikäni, hän toteaa. (Tästä on uutisoitu laajasti marraskuulla 2018, englanniksi mm. täällä, suomeksi mm. täällä ja täällä.) On vaikea nähdä miten tästä voitaisiin johdonmukaisesti kieltäytyä jos objektiivinen todellisuus liittyen biologisiin faktoihin on menettänyt merkityksensä. On mielenkiintoista huomata, että oikeudessa tuomari näki iänmuutoksessa suuria käytännöllisiä ongelmia, koska tässä tapauksessa miehen elämästä katoaisi virallisesti reilu 20 vuoden ajanjakso. Mutta loogisesti ottaen sama kritiikki pätee myös transideologian väitteisiin, kuten pääteksin pointti 15 osoittaa (sukupuolenleikkauksen läpikäyneen miehen vaimo valittaa, että aiempi todellisuus on muuttunut kuin mielikuvitukseksi). Oikeus lopulta hylkäsi Ratelbandin vaatimuksen.

3. Ryan T. Anderson, When Harry Became Sally: Responding to the Transgender Movement (Lontoo: Encounter Books, 2018), 2, toteaa, että parhaat olemassaolevat tutkimukset osoittavat, että 80-95% lapsista, jotka kokevat sukupuoliahdistusta, palautuvat identifioitumaan biologisen sukupuolensa kanssa, kun normaalin lapsuuden ja nuoruuden annetaan edetä.

4. Emt., 2-3.