Tiede ei haudannutkaan Jumalaa

Ihmiskunnan tulisi jo ymmärtää, että tiede on eliminoinut ajatuksen kosmisesta tarkoituksesta. Näin on todennut Oxfordin yliopiston kemian professori Peter Atkins. Jumala on arkussa ja jokainen tieteellinen löytö on yksi naula lisää sen varmistamiseksi, että kansi pysyy kiinni. Dan Brownin uutuusromaani Alku ilmestyi hiljattain leikittelemään kyseisellä ajatuksella. ”Synkät uskonnot poistuvat, suloinen tiede hallitsee” -lause syövytetään syvälle lukijan mieleen.

Sir Ghillean Prance on toinen merkittävä tiedemies. Mutta vastoin Atkinsia hän todennut tieteellisen tutkimuksen vahvistaneen hänen uskoaan Jumalaan. Laajemmasta perspektiivistä katsottuna nämä kaksi näkemyseroa ovat miltei tasan. Vuonna 1916 tehty ja vuonna 1996 uusittu tieteilijöille osoitettu kysely nimittäin osoitti, että noin 40% heistä uskoo Jumalaan, joka vastaa rukouksiin. Olemme siis tilanteessa, jossa kaksi vastakkaista näkemystä taistelee keskenään. Onko tiede haudannut Jumalan?

Todellinen kiista

Oxfordin yliopiston matematiikan professori John Lennox (s. 1943) on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana yhdeksi tunnetuimmaksi kristillisen maailmankuvan puolestapuhujaksi. Myös Suomessa vierallut älykkö on kirjoittanut erityisesti uskon ja tieteen suhteesta kuten myös uusateismin älyllisistä ongelmista. Tieteenfilosofiaan ja uusiin tieteellisiin löytöihin syvästi perehtyneenä Lennoxilla on ollut paljon sanottavaa ylläkuvatusta hankalahkosta asetelmasta.

Lennox pääargumentti on melko selkeä: sen sijaan, että tiede olisi haudannut Jumalan, uusimmat tieteelliset löydöt ovat antaneet vahvaa tukea Jumalan olemassaolon puolesta. Tieteen tulokset tukevat siis enemmän teismiä kuin naturalismia. Todellista kiistaa ei todellisuudessa käydä tieteen ja kristinuskon välillä, vaan teismin ja naturalismin välillä.

Mitä nämä termit sitten tarkoittavat? Teismin mukaan on olemassa Jumala, joka on luonut olemassaolevan todellisuuden, ja joka on vuorovaikutussuhteessa maailman ja ihmisten kanssa. Kristinusko tietenkin tarkentaa määritelmää siten, että Jumalan itseilmoitus on huipentunut Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Naturalismia voidaan taas kuvata lyhyesti lainaamalla Carl Saganin mainintaa: kosmos on kaikki mitä on ollut, mitä on ja mitä tulee olemaan. Jumalaa ei ole, eikä Häntä edes tarvita. Kuten arkijärki kertoo, jompi kumpi näkemys on auttamatta väärä. Mutta mihin kohtaan tiede tässä kaikessa sijoittuu? Ensimmäinen vihje tulee, kun luomme lyhyen katsauksen historiaan.

Modernin tieteen synty

Moderni tiede kehittyi nimenomaan kristillisessä Euroopassa 1500-1700-lukujen aikana. Miltei kaikki johtavat tieteilijät olivat kristittyjä. Heihin kuuluu mm. Johannes Kepler, Blaise Pascal, Isaac Newton ja James Clerk Maxwell — näin muutama nimi mainitaksemme. Modernin tieteen isänä pidetty Francis Bacon jopa aikoinaan totesi Jumalan antaneen meille kaksi kirjaa: luonnon ja Raamatun. Tieteenfilosofit ovatkin jo pitkään ymmärtäneet, että tieteen läpimurto vaati tapahtuakseen tietynlaisen maailmankuvan. Täytyi esimerkiksi olettaa ennalta, että luonto on järjestäytynyt ja systemaattinen. Usko Luojaan ja kaiken Suunnittelijaan takasin tämän perususkomuksen.

Tieteellä on rajansa

Mikä sitten on tieteen rooli? Se on selvästi valtava! Tiedettä ei missään tapauksessa voi väheksyä. Mutta samaan aikaan sille ei myöskään voi antaa liian suurta roolia. Esimerkki liian suuren roolin antamisesta tulee yllämainitulta Atkinsilta, mutta myös uusateisti Richard Dawkins syyllistyy siihen. Heidän mukaansa tiede voi kattaa koko todellisuuden. Jos jokin asia jää tieteen ulkopuolelle, ne eivät silloin ole todellisia kysymyksiä! Mutta onko asia näin?

Meidän ei itse asiassa tarvitse esittää kuin muutama yksinkertainen kysymys ymmärtääksemme, että tiede ei kykene vastaamaan kaikkeen. Sen ulkopuolelle jää asioita, jotka ovat itsessään elintärkeitä. Miksi maailmankaikkeus syntyi? Onko ihmiselämällä tarkoitusta? Kaksi isoa kysymystä. Mutta kumpikaan ei ole tieteen ratkaistavissa.

Voimme ottaa myös esimerkin moraalin osa-alueelta. Tiede voi vastata siihen mitä tapahtuu jos opiskelija laittaa välitunnilla opettajan kahvikuppiin strykniiniä ja jää katsomaan vierestä miten opettaja juo sen luokkaan saavuttuaan. (Hän kuolee.) Mutta tieteellä ei ole mitään sanottavaa siihen tulisiko opiskelijan tehdä näin vai ei. Moraali ei mahdu koeputkeen.

Nobelin lääketieteen palkinnon saanut Peter Medarwar onkin todennut, että yksi nopeimpia tapoja tuoda tieteen ylle häpeää on väittää, että pian se vastaa kaikkiin suuriin kysymyksiin.

Lista tietenkin jatkuu. Tieteellä on paljonkin sanottavaa ääniaalloista, mutta sillä ei ole mitään tapaa erottaa hyvää sävellystä surkeasta. Tieteessä myös joudutaan (tai saadaan) käyttää matematiikkaa, mutta tiede itsessään ei voi kertoa meille, että 2+2=4. Se olettaa sen.

Loppupeleissä kaikki, jotka sanovat ”ainoastaan tiede antaa luotettavaa tietoa” kertovatkin ei-tieteellisen väitteen — ja siksi väite kumoaa itse itsensä. Tieteen rajat on siis ehdottomasti ymmärrettävä. Tämä on kuitenkin aivan eri asia kuin tieteen aliarvioiminen. Ei auton arvoa vähennä se tosiasia, että sillä ei kykene ylittämään merta. Otamme seuraavaksi esimerkin, joka osoittaa tieteen mahdin viimeisen 70 vuoden ajalta.

DNA-koodi

1900-luvun puolivälin jälkeen tieteilijät ovat alkaneet ymmärtää, että elämän peruspalikat rakentuu informaatiosta. Ihmisessä on noin 10-100 triljoonaa solua. Tämä on itse asiassa paljon enemmän kuin Linnunradalla on tähtiä. Jokaisen solun sisällä on puolestaan noin 2 metriä pitkä DNA-nauha, joka on täynnä informaatiota. Se on ikään kuin valtava kirjasto. Se puolestaan koostuu 3,5 miljardista kirjaimesta, joista muodostetaan kemiallisia sanoja, rakennusohjeita. Tieteellinen tutkimus on siis paljastanut eteemme uskomattoman monimutkaisen maailman.

Olennainen kysymys tietenkin kuuluu, kumpiko maailmankatsomus kykenee paremmin selittämään DNA:n alkuperän: teismi vai naturalismi? Tässä kohden meidän on kohdattava sana reduktiivinen fysikalismi. Tämä sanahirviö tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan aine on perimmäinen todellisuus ja kaikki on lopulta ymmärrettävissä alhaalta ylöspäin. Isot kokonaisuudet ja koko todellisuus ovat siis lopulta redusoitavissa eli palautettavissa aineelliseen perustaan. Koko todellisuus voidaan lopulta selittää pelkästään fysiikalla ja kemialla. Väitteelle löytyy useita edustajia, mutta se ei tietenkään ole tieteellinen, vaan filosofinen.

Herra Kädelläsi

Kaiken redusoimisessa fysiikkaan ja kemiaan on kuitenkin ongelmia. Hyvänä valaisuna tästä toimii juuri sinä, joka olet lukemassa tätä artikkelia. Näet edessäsi mustetta, paperia ja kirjaimia. Mutta tämä kaikki on lopulta informaatiota, koska se välittää selkeän viestin. Minä kirjoittajana kykenen siis välittämään lukijalle informaatiota. Mutta voidaanko tämä informaatio redusoida eli palauttaa paperiin ja musteeseen? Riittäväkö ne selittämään syntyneen informaation itsessään? Ei tietenkään!

Kysymys on nimittäin kahdesta erilaisesta todellisuuden tasosta. Se mitä tapahtuu korkeammalla tasolla (informaatio) ei ole selitettävissä pelkästään alemmalla tasolla (muste & paperi). Lukija suurella varmuudella tunnistaa myös laulun Herra kädelläsi. Laulun 93 kirjaimesta koostuvaa kertosäettä ei yksinkertaisesti voida selittää vetoamalla pelkästään kynään ja paperiin. Informaatio vaatii eritasoisen selityksen: älykkyyden. Jos me siis tunnistamme lyhyen kertosäkeen älykkyyden aikaansaannoksi, miksi me emme tunnistaisi sitä DNA-koodin taustalla?

Kuinka moni suomalainen mahtanee tietää, että DNA:n rakenteen selvittämisestä Nobel-palkinnon saanut Francis Crick kirjoitti vuonna 1973 artikkelin, jossa hän kertoi uskovansa ulkoavaruudessa asuvien olioiden lähettäneen elämän aineksia maan päälle avaruusaluksella. Crick oli liian fiksu uskoakseen, että elämä itse ja sen monimutkainen koodi syntyisi sattumalta.

Joko-Tai vai Sekä-Että?

On tärkeää ymmärtää, että Jumala ja tieteellinen selitys eivät ole joko-tai -kysymyksiä. Lyhyt esimerkki lienee paikallaan.

Matti Meikäläinen avaa Ford-autonsa konepellin. Esiin ilmestyy monimutkainen moottori. Automiehenä Matti voi pitää helposti pitkän luennon pojalleen siitä miten moottori itse asiassa toimii. Sen mekaniikka on hyvin selvillä. Sen lisäksi, että moottorin toiminnot on ymmärrettävissä, se voidaan myös purkaa osiksi pyödällä ja kasata uudelleen. Mutta mitä ajattelisit, jos Matti toteaisi  uudelleenkasauksen aikana näin: katso poikani, me ymmärrämme moottorin toiminnan ja olemme jopa purkaneet sen osiin, emmekä löytäneet suunnittelijaa, joten sellaista ei tarvita! Sinä sanoisit, että Matti tekee katogoriavirheen. Koneen osiksi purkamisessa ei tietenkään koskaan löydetä sen rakentamisesta vastuussa olevaa insinööriä.

Esimerkkimme osoittaa, että kaksi eri tasolla toimivaa selitystä on helppo sekoittaa keskenään. Jonkun toiminnon ymmärtäminen ei nimittäin vielä tarkoita, että se on ”selitetty läpikotaisin”. Jumala ei ole vaihtoehto tieteelliselle selitykselle yhtään sen enempää kuin moottorin suunnittelija on vaihtoehto sen toimintojen ymmärtämiselle. Jumala on kaikkien selityksien kivijalka, jota ilman ei olisi maailmaa, eikä siten mitään selitettävää.

Esimerkkiämme voi tietenkin käyttää myös toisella tavalla. Se, että Matti uskoo autonmoottorin olevan suunnittelun tulosta, ei estä häntä tutkimasta sen toimintaa. Suunnittelija ja mekanismi ovat kaksi eri asiaa. Jos tämä ei pitäisi paikkansa, modernia luonnontiedettä ei olisi koskaan syntynyt.

Kainaloteksti: Aukkojen Jumala?

Aiheeseen vähänkään perehtyneet oppivat eri teoksien sivuilta melko nopeasti aukkojen-Jumala -termin. Tämä on monien kriitikoiden suosima tapa viitata kristittyjen Jumalaan. Termi viittaa lyhyesti sanottuna siihen, että jokainen tieteellinen löytö vie jatkuvasti elintilaa pois Jumalalta. Jos aiemmin jokin asia selitettiin Jumalan toiminnalla — kuten vaikkapa ukkosmyrsky — nyt se kyetään selittämään luonnollisesti. Jumalan asema todellisuudessa siis pienenee, kun tiede valtaa alaa.

Tällaisen näkemyksen ongelmat on itse asiassa jo tuotu esiin tässä artikkelissa. Esitän kuitenkin, että asia vaikuttaa olevan päinvastoin. Viimeaikainen tutkimus mm. fysiikassa, kemiassa ja biologiassa on tuonut esiin yllättäviä tuloksia maailmankaikkeuden, solujen ja DNA:n monimutkaisuudesta. Suunnittelu huokuu ympärillämme enemmän kuin koskaan ennen. Itse asiassa tämä huomio on niin selvä, että ateisti-tieteilijät itsekin joutuvat jatkuvasti puhumaan illuusiosta. Heille luonto vain näyttää suunnitellulta, vaikka se ei sitä todellisuudessa heille ole.

Oma kokemukseni viimeisten vuosien aikaisesta projektistani aiheen äärellä on yhtenevä Lennoxin esittämän näkemyksen kanssa: sen sijaan että tiede olisi haudannut Jumalan, tiede on kovaa vauhtia hautaamassa naturalismin. Jumala voi hyvin. Ateismi on ongelmissa. Elämme aikaa, jolloin usko Luojaan kaiken Suunnittelijana on paremmin perustelua kuin koskaan aikaisemmin koko ihmiskunnan historiassa.

Ja seurakuntiemme nuorten tulisi kuulla tämä.

Kirjallisuutta:

John C. Lennox, God’s Undertaker: Has Science Buried God? Oxfrod: Lion Book, 2009.

Artikkeli on julkaistu Ristin Voiton numerossa 10/2019