By: Janne Saarela, 17.7.2023

Argumentti järjestä

The argument form reason, ’Argumentti järjestä’, on yksi Jumalan olemassaoloa tukevista filosofisista argumenteista. Argumentin tunnetuin esittäjä lienee C. S. Lewis (1898-1963), joka esitti sen seikkaperäisesti vuonna 1947 ilmestyneessä kirjassaan Miracles: A Preliminary Study, ’Ihmeet: Alustava tutkimus’, erityisesti kirjan kolmannessa ja neljännessä luvussa. Kirjasta ilmestyi vuonna 1960 toinen korjattu painos, jossa Lewis oli hionut luvuissa käytettyä kieltä hieman tarkemmaksi katolilaisen filosofi Elisabeth Anscombelta saamansa palautteen pohjalta. [1]

Lewisin kirja Ihmeet: Alustava tutkimus

Tässä tekstissä argumentti järjestä esitellään nimenomaan osana Lewisin ihmeitä käsittelevää kirjaa. On syytä panna merkille, että Miracles-kirjassa Lewis käsittelee kysymystä siitä, ovatko ihmeet edes periaatteessa mahdollisia ja tästä syystä hän antaa useita eri argumentteja naturalistista maailmankatsomusta vastaan. Näin siksi, että jos naturalismi on totta, ihmeitä ei tietenkään voi tapahtua. Argumentti järjestä on vain ensimmäinen Lewisin kirjassa tarjoama argumentti. Luvussa 5 hän esittää jatkoksi klassisen moraaliargumentin, jota hän käsittelee kohtuullisen laajasti Tätä on kristinusko -kirjan alkuosassa. Lewisin mukaan naturalismi ei kykene selittämään objektiivista moraalista todellisuutta, jonka mukaan meidän kuitenkin selvästi täytyy elää. Näin ollen sekä järki että omatunto ovat asioita, joista me olemme kiitollisuudenvelassa Jumalalle, joka on olemassa Luonnon ulkopuolella (luvun 5 loppu). 

Kuten Lewis kirjan luvussa 4 kirjoittaa, ’tähän saakka’ hän on toivonut osoittavansa, että Luonto ei ole ainoa asia, joka on olemassa: on olemassa Jumala, joka ei ole osa luontoa, ja jolle me olemme kiitollisuudenvelassa meidän järjellisistä kyvyistämme, joita Luonto ei periaatteessakaan kykenisi tuottamaan. Siirrymme nyt itse kirjaan katsomaan millä tavalla Lewis lähtee asiaa käsittelemään.

Argumentti alkaa

Miracles-kirja alkaa lyhyellä totamuksella siitä, miten Lewis on tavannut kerran henkilön, joka väitti nähneensä aaveen. Henkilö ei uskonut kuolemattomaan sieluun ennen tätä kokemusta, eikä hän uskonut niihin kokemuksensa jälkeen. Se, mitä hän näki, täytyi olla jonkinlainen illuusio tai mielen temppu ja tässä henkilö saattoi hyvinkin olla oikeassa. Tästä syystä, sanoo Lewis, kysymystä siitä, voiko ihmeitä tapahtua, ei voida ratkaista pelkästään vetoamalla kokemukseen. Kokemus voidaan nimittäin aina selittää pois, tavalla tai toisella. Ja jos henkilön maailmankatsomus on sellainen, jonka mukaan ihmeitä ei voi tapahtua, silloin hän selittää kaikki kokemukset pois filosofiansa pohjalta. Näin ollen meidän täytyy lähteä liikkeelle filosofiasta eli meidän on pakko ottaa käsittelyyn erilaiset maailmankatsomukset ja punnita niiden totuusarvoa. 

Kirjan luku 2 kantaa otsikkoa ”Naturalisti ja Supernaturalisti”. Lewis määrittelee ihmeen tapahtumaksi, jossa ’yliluonnollinen voima puuttuu Luonnon kulkuun’. Jos Luonnon lisäksi ei ole olemassa mitään, jota me kutsumme yliluonnolliseksi, silloin ihmeitä ei tietenkään tapahdu. Henkilöä, joka uskoo että ainoastaan Luonto on olemassa, Lewis kutsuu naturalistiksi. Henkilöä, joka uskoo että on olemassa jotain muutakin kuin Luonto, Lewis kutsuu supernaturalistiksi. Kysymys kuuluu: kumpi on oikeassa? 

Lewis pyrkii määrittelemään naturalismin ymmärrettävästi ja helposti omaksuttavalla tavalla. Naturalisti uskoo, että Luonto on perimmäinen todellisuus, lopullinen fakta, jonka ’taakse ei voi mennä’. Luonto on suljettu systeemi ja joka ikinen yksittäinen tapahtuma (kuten se, että sinä luet parasta aikaa tätä tekstiä kännykältä tai tietokoneelta) tapahtuu, koska sitä on edeltänyt muut tapahtumat. Kaikki tapahtumat ovat vain yksi pieni lenkki laajemmassa syiden ja seurausten ketjussa. Yksikään tapahtuma ei siten voi tapahtua tai olla olemassa jotenkin irrallaan Luonnon systeemistä. Juuri tästä syystä johdonmukainen naturalisti ei usko vapaan tahdon olemassaoloon. Vapaa tahto nimittäin tarkoittaisi sitä, että ihmisillä olisi kyky toimia itsenäisesti, tavalla, joka ei ole osa suljetun systeemin syy-seuraus-ketjua. 

Supernaturalisti (eli teisti) on naturalistin kanssa samaa mieltä siitä, että on oltava olemassa jotain, joka on olemassa itsestään. Toisin sanoen on oltava olemassa jokin ’Fakta’, jonka olemassaoloa ei voi selittää millään muilla syillä, koska se toimii kaiken muun perimmäisenä selityksenä. Ero on kuitenkin siinä, että supernaturalisti ei ajattele, että tämä ’Fakta’ olisi yhtä kuin ’koko meneillään oleva show’. Sen sijaan asiat tulee jakaa kahteen eri kategoriaan. Ensimmäisessä kategoriassa on ’Joku’ (One Thing), joka on olemassa itsestään ja se on olemassa ajallisesti ennen toista kategoriaa. Toisessa kategoriassa on asioita, jotka ovat olemassa, koska ne voidaan johtaa ensimmäisestä kategoriasta. Mikään toiseen kategoriaan kuuluvista asioista ei ole olemassa itsestään, vaan ne ovat olemassa ainoastaan siksi, että tämä ’Joku’ on luonut ne. Nämä asiat katoavat, jos tämä ’Joku’ päättää olla enää ylläpitämättä niitä ja nämä asiat voivat muuttua, jos tämä ’Joku’ päättää puuttua asioihin.

Vääntääkseen asiaa tavanomaiseen tapaansa rautalangasta, Lewis vertaa näitä kahta maailmankatsomusta poliittisiin teorioihin: naturalismi tarjoaa meille demokratisen mallin todellisuudesta, kun taas supernaturalismi tarjoaa meille monarkisen näkemyksen todellisuudesta. Naturalistin demokraattisessa näkemyksessä kaikki asiat todellisuudessa ovat samalla viivalla. Supernaturalistin monarkistisessa näkemyksessä ’Joku’ on kaiken muun yläpuolella aivan kuten kuninkaalla on valta tavallisen kansan yli. Tämä ’Joku’ on se, mitä kristityt nimittävät Jumalaksi. 

Lewis toteaakin käsittelevänsä loppu kirjassa ainoastaan monoteistista Jumala-uskoa, koska (a) polyteismi eli monijumalisuus ei juurikaan ole vakavasti otettava maailmankatsomus suurimman osan lukijoiden mielestä ja (b) koska ne, jotka aikoinaan ylipäätään uskoivat monien jumalien olemassaoloon, eivät nähneet jumalia Luojina ja itsessään olevina samalla tavalla kuin monoteistisen uskonnon edustajat näkivät oman Jumalansa, vaan ne olivat osa tätä ’totaalista systeemiä’ ja ne olivat siitä riippuvaisia. 

Luvun lopussa Lewis toteaa vielä lyhyesti, että vaikka supernaturalistit olisivatkin oikeassa, siitä ei vielä automaattisesti seuraa näkemys, jonka mukaan ihmeitä tapahtuu. On nimittäin loogisesti mahdollista, että on olemassa Jumala, joka ei kuitenkaan koskaan puuttuisi tämän luonnollisen maailman menoon. Mutta jos me voimme todeta, että Luonto ei ole ainoa asia, joka on olemassa, silloin me emme enää voi tietää ennakkoon, että ’ihmeitä ei tapahdu’. Kysymys siis kuuluu, kumpi näkemys on oikeassa ja miten me voimme arvoida niiden totuusarvoa? Tämä on tärkeä kysymys ja se johtaa meidät kirjan lukuun 3.

Kirjan kuuluisa luku 3

Kaikki ylläsanottu johtaa meidät kirjan kolmanteen lukuun ja Lewisin argumenttiin järjestä. Argumentin tarkoitus on osoittaa, että meillä on todella vahvat syyt uskoa, että nimenomaan supernaturalistit ovat oikeassa. Luonto ei voi olla kaikki mitä on olemassa siitä yksinkertaisesta syystä, että jos näin olisi, me emme voisi koskaan luottaa meidän järjellisiin kykyihimme, emmekä siten voisi luotettavasti uskoa päättelyprosesseihin, emmekä lopulta mihinkään uskomukseen, kuten siihen, että naturalismi on totta. Eli: jos järkeen ei voi luottaa, kaikenlainen päättely menettää merkityksensä ja me emme voi luottaa yhteen ainoaan uskomukseemme. Lyhyesti sanottuna: jos naturalismi on totta, se kumoaa itse itsensä! 

Ikävä kyllä kirjan luku 3 (jota Lewis-tutkija James Como pitää kaikkein tunnetuimpana Lewiksen kirjoittamana lukuna) ei kuitenkaan ole enää niin helppoa luettavaa kuin luvut 1-2. [2] Lewisin pointti on kuitenkin kohtuullisen yksinkertainen. Luku kantaa otsikkoa ’The Cardinal Difficulty of Naturalism’ eli ’Naturalismin suurin ongelma’. Tämä ’suurin ongelma’ on nimenomaan meidän järjelliset kykymme, joita naturalismi ei yksinkertaisesti kykene takaamaan. Tästä syystä argumentti kantaa nimeä ’argument from reason’ eli ’argumentti järjestä’. 

Argumentti tarkemmin muotoiltuna

Jos naturalismi on totta, siitä seuraa se, että joka ikisen yksittäisen asian tai tapahtuman tulee olla periaatteessa selitettävissä Luonnon kokonaisuuden kautta. (Periaatteessa siksi, että me emme tietenkään vaadi naturalisteilta täyttä ymmärrystä kaikista tapahtuneista asioista.) Jos taas on olemassa tapahtuma — edes yksi! — jota ei vain kertakaikkiaan voida edes periaatteessa selittää naturalismista käsin, silloin meidän tulee hylätä naturalismi. Onko tällaista asiaa olemassa?

Tästä päästään ihmisen järjellisiin kykyihin ja loogiseen päättelyyn. Lewis toteaa sen päivänselvän totuuden, jonka mukaan ’kaikki mahdollinen tieto on riippuvaista järjen toimivuudesta’. Jos me emme voi luottaa meidän järkeilyymme, silloin meillä ole takeita siitä, että me voisimme tietää yhtään mitään. Ilman luotettavaa järjellistä päättelyä me emme voisi tehdä tiedettä, mutta me emme voisi myöskään elää arkipäivästä elämää johdonmukaisesti. Sellainen teoria, joka pystyisi selittämään maailmankaikkeudessa kaiken muun paitsi järjellisten kykyjen luotettavuuden lentäisi automaattisesti romukoppaan, koska kaikki päättely lepää järjen toimivuuden varassa! Tästä syystä meidän on lähtökohtaisesti kyettävä selittämään järjen luotettavuus, koska se on kivijalka, jonka varaan kaikki väitteemme perustuvat. 

Miksi naturalismi sitten kohtaa tässä haasteen? Tässä kohden Lewis lainaa tunnettua naturalistia J. B. S. Haldanea, jonka kanssa Lewis usein mitteli mielipiteistä. Haldane oli kirjoittanut vuonna 1927 seuraavasti:

Jos henkiset prosessini määräytyvät kokonaan aivoni atomien liikkeiden mukaan, minulla ei ole mitään syytä olettaa, että näkemykseni pitävät paikkansa. Ne voivat olla kemiallisesti virheettömiä, mutta se ei tee niistä loogisesti oikeita. Ja tästä syystä minulla ei ole mitään syytä olettaa, että aivoni koostuvat atomeista. Jotta en joutuisi niin sanoakseni sahaamaan poikki oksaa, jolla itse istun, minun on pakko uskoa, ettei ajatteluni perusta ole kokonaan aineellinen. [3]

Tiukan materialistinen maailmankatsomus siis kumoaa itse itsensä, koska se pakottaa meidät istumaan oksalla, jonka me sitten sahaamamme poikki. Jos kaiken ajattelun takana on vain sokea kemiallinen prosessi, minulla ei ole mitään syytä luottaa sen tuottamiin tuloksiin.

Lewis ottaa tämän jälkeen esimerkin siitä, millä tavalla ’koska’-sanaa voidaan käyttää kahdessa eri merkityksessä. Lue seuraavat kaksi lausetta ajatellen ja tarkasti:

• ’Isoisä on sairas, koska hän söi eilen hummereita.’
• ’Isoisän täytyy olla sairas, koska hän ei ole vielä noussut sängystä (ja hän nousee aina ajoissa jos hän vain on terve).’

Ensimmäisessä lauseessa on kyse syy-seuraussuhteesta (’Cause—Effect’). Ateria oli syy siihen, että isoisä sairastui. Toisessa lauseessa koska-sana toimii kuitenkin eri tavalla, koska se perustuu perusteeseen ja johtopäätökseen (’Ground—Consequence’). Se, että isoisä nousee sängystä myöhään ei ole syy hänen sairauteensa, vaan peruste, joka saa meidät uskomaan, että hän on sairastunut. Samalla tavalla kaksi eri päättelyn muotoa on esillä kahdessa seuraavassa esimerkissä:

• ’Hän itki, koska se sattui häneen.’ = Syy—seuraussuhde
• ’Sen on täytynyt sattua häneen, koska hän itki.’ = Peruste—johtopäätös

Ja tässä tulee Lewisin pointti: päättelyketjulla ei olisi mitään arvoa totuuden etsimisen kannalta ellei se seuraa peruste—johtopäätös-päättelyä. Naturalismin kannalta ongelmallista on siis se, että kaikkia tapahtumia yhdistää ainoastaan syy—seuraussuhde. Kuitenkin meidän ajattelumme on myös ’tapahtuma’, mutta se ei selvästikään seuraa aina syy—seuraussuhdetta: me käytämme myös toisenlaista päättelyä, kuten esimerkeistä kävi ilmi.

Kuten kaikkien pitäisi ymmärtää, syy—seuraussuhde-päättelyllä ei voi taata sitä, että uskomuksesta tulee välttämättä oikea (se voi olla sitä vahingossa, mutta ei välttämättä). Se, että jokin on ’aiheutettu’ ei tarkoita, että se on totta! Ihmisillähän esiintyy jatkuvasti virheellistä toiveajattelua, vahingollisia ennakkoluuloja ja joskus jopa mielen harhoja. Nämä kaikki tilat ovat tietenkin ’aiheutettuja’, mutta ne eivät johdata meitä totuuteen.

Tämä on niin selvää, sanoo Lewis, että ihmiset käyttävät tätä erotusta jatkuvasti riidellessään kadulla toistensa kanssa. Kun me emme pidä siitä, mitä toinen henkilö sanoo, me toteamme ’no sinä sanot noin, koska olet perussuomalainen!’ tai ’totta kai sinä ajattelet tuolla tavoin, koska olet nainen!’. Me siis syytämme toista väärästä uskomuksesta vetoamalla syy—seuraussuhteeseen, koska me ymmärrämme intuitiivisesti, ettei sen varaan voi rakentaa harkittuja mielipiteitä. 

Naturalismissa järki on tietenkin kehittynyt huomattavan myöhään evoluutiohistorian aikana. Teistillä ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole, koska hän uskoo, että ennen kuin oli olemassa Luontoa, oli olemassa Jumalan järki, joka on siten vanhempi kuin Luonto ja juuri tästä järjestä meidän oma järkemme on riippuvainen. Teisti kykenee luottamaan järjelliseen päättelyyn, koska luonnon syy—seuraussuhteet eivät ole ainoa asia, joka on olemassa.

Ilmiselvää..?

Päätän tekstini siihen, mitä Lewis sanoo kirjansa luvussa 6, kun hän käsittelee mahdollista kysymystä siitä, miksi Jumalan olemassaolo ei ole sitten selkeämmin tullut ilmi. Tähän Lewis esittelee useita arkielämän tilanteita, joissa me emme läheskään aina pysähdy miettimään itsestään selviä asioita. Me voimme katsoa pitkään puutarhaa yläkerran huoneesta ajattelematta hetkeäkään, että me tarkastelemme sitä ikkunan läpi. Me voimme lukea tuntikaupalla kirjaa ajattelematta hetkeäkään, että me teemme sen silmien ja erityisen näkökyvyn kautta. Me voimme puhua suomea tuntikausia ajattelematta hetkeäkään suoranaisia kielioppisääntöjä. Näin ollen asiat, jotka ovat kaikkein selvimpiä, ovat monesti asioita, joita me ajattelemme kaikkein vähiten!

Juuri tästä syystä, sanoo Lewis, yliluonnollisuus on unohdettu. Naturalistit ovat nimittäin uppoutuneet miettimään Luontoa. He eivät ole vain pysähtyneet miettimään sitä, että he itse asiassa miettivät. 

Jolla on korva, se kuulkoon. [4]

• Lue asiaan liittyen myös tekstini ”Tiukkapipo-naturalismi & argumentti järjestä.”

Viitteet

1) Teoksesta löytyy lyhyt tiivistyksenomainen keskustelu Alister McGrathin kirjoittamasta elämäkerrasta, C. S. Lewis – Elämä. Suom. Anne Leu (Kauniainen: Perussanoma, 2013), 312-19. Itse olen lukenut Lewisin teoksen korjatun edition kokoelmateoksesta, joka kantaa nimeä The Complete C. S. Lewis Signature Classics (HarperOne, 2002). Voit katsoa argumentista lyhyen videon YouTubessa. Videolla argumentti esitellään myös deduktiivisessa muodossa. 

2) James Como, C. S. Lewis. A Very Short Introduction. (Oxford: University Press, 2019), 66.

3) Sit. Jay Richards, ”C. S. Lewis and the Argument from Reason.” 26.10.2021.  Suomennos otettu teoksesta McGrath, Lewis, 315. Lause esiintyy Haldanen artikkelissa ”When I am Dead”, joka on teoksessa Possible Worlds and Other Essays (1927). Olen lainannut teksiä hieman pidemmästi kuin mitä Lewis tekee.

On mielenkiintoista huomata, että Charles Darwin kirjoitti kuuluisasti samantapaisen lauseen: ”Minussa herää aina hirvittävä epäilys, onko ihmismielen muodostamilla vakaumuksilla mitään arvoa, ovatko ne ollenkaan luotettavia, ottaen huomioon, että ihmismieli on kehittynyt alempien eläinten mielistä. Luottaisiko kukaan apinan mielessä kehittyneisiin vakaumuksiin, jos sen mielessä on yleensä mitään vakaumuksia.” Darwin näytti intuitiivisesti ymmärtävän juuri sen ongelman, jonka Lewis pukee kirjassaan sanoiksi!

4) Argumenttia on nyttemmin puolustanut erityisesti filosofi Victor Reppert. Hänen pitkä artikkelinsa ”The Argument from Reason” löytyy teoksesta The Blackwell Companion to Natural Theology. Ed. William Lane Craig & J. P. Moreland (Blackwell Publishing, 2012), 344-390. Myös filosofi Alvin Plantinga on kirjoittanut aiheesta. Plantingan artikkeli ”Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan” on onneksemme suomennettu. Aiheesta lyhyesti myös Tapio Puolimatka, Usko, tieto ja myytit (Helsinki: Uusi tie, 2009), 144-153.