Kirjoittaja Janne Saarela

2016

Jeesus & eksorkismi

Luulen, että länsimaalaiselle lukijalle yksi hankalimmista aiheista Uuden testamentin evankeliumeissa on eksorkismi eli riivaajien ulosajaminen. Näissä kertomuksissa jokin henkilö on joutunut pahan hengen valtaan ja Jeesus ajaa ne ulos omalla auktoriteetillaan. Epäilykseni on, että tämäntapaiset kertomukset ovat käytännön elämässä tuntemattomia suurimmalle osalle suomalaisia. Itselleni tällaiset kertomukset eivät kuitenkaan ole mitenkään yllättäviä, koska 30 vuoden pituinen historiani seurakuntapiireissä ja läsnäolo useissa keskusteluissa on muokannut maailmankuvani sellaiseksi, jossa evankeliumeissa esiintyviä tapauksia tapahtuu edelleen. 

Hänelle, joka on aiheen kohdalla täysin ”ulkopuolinen” voisin suositella luettavaksi Matti Kankaanniemen ja Päivi Niemin kirjaa ”Voimat vastakkain”. Mutta nyt palaamme ajassa ensimmäiselle vuosisadalle…

Viimeisen sadan vuoden aikana tutkijat ovat löytäneet satoja käsikirjoitusten palasia, jotka sisältävät erinäisiä ohjeita taikuuden ja eksorkismin harrastamiseen. Tällainen toiminta oli yleistä ainakin kreikankielisissä piireissä Egyptin alueella jo ennen kristinuskon syntyä. Näin ollen jotkut tutkijat ajattelevat, että Jeesus eksorkistina on verrattavissa ja yhdistettävissä antiikin ajan magian harrastamiseen. Jeesus ei ollut mitään muuta kuin monet aikalaismaagikot, jotka touhasivat ohjekirjojensa kanssa pahojen henkien ulosajamisessa. 

Tämä ei ole tietysti uusi syytös. Se on esillä jo evankeliumeissa (Mark. 3:20-30). Juutalaiset johtomiehet syyttivät Jeesusta siitä, että hän ajoi ulos riivaajia riivaajien päämiehen, Beelsebubin voimalla. Tämä syytös ei jäänyt ainoastaan Uuden testamentin kansien väliin, koska toisella vuosisadalla se oli yleisin syytös kristinuskoa vastaan. Esimerkiksi Origenes (185-254 jKr.) joutui puolustamaan kristittyjä Kelsosta vastaan, joka teki Jeesusta kohtaan samanlaisen syytöksen (Against Celsus 1:38). Lisäksi syytös on vahvasti esillä juutalaisten perimätiedossa. Sen mukaan Jeesus harjoitti noituutta ja siksi hänet tuomittiin oikeudenmukaiseen kuolemaan (b. Sanhedrin 43a). Itse pidän tärkeänä huomiona sitä, että juutalaisessa perinteessä Jeesuksen väitetty ”noituus” oli yksi osasyy siihen, että Jeesus ylipäätään ajautui ristille. Myöhemmin tulemme huomaamaan, että oikean historiallinen kuvan Jeesuksesta täytyy sisältää ajatus Jeesuksesta ihmeidentekijänä ja eksorkistina. Jeesuksen kuolemantuomiolle on nimittäin löydettävä historiallisesti uskottava selitys. 

Mutta miten yleistä eksorkismi oli aikalaisessa juutalaisessa kulttuurissa? Tästä lisää seuraavaksi.

Eksorkismi & juutalaisuus

Jälleen kerran emme voi löytää kovinkaan montaa esimerkkiä juutalaisesta kulttuurista aiheeseen liittyen. Muutamia mainintoja on kuitenkin olemassa. 

Josefus kertoo ”Juutalaisten muinaishistoriassa” henkienmanaaja Eleasarista. Asiayhteydessä Josefus esittelee Daavidin pojan Salomonin kykyjä eksorkistina ja mainitsee, että edelleen juutalaisten keskuudessa on henkilöitä jotka tekevät samanlaisia asioita (8.2.5). Josefuksen mukaan Eleasar vapautti useiden silminnäkijöiden todistamana ihmisiä riivaajista. Josefus kirjoittaa: 

Hän [Eleasar] pani riivatun sierainten eteen sormuksen, jonka sinetin alla oli Salomonin määräämä juuri, ja veti demonin ulos sierainten kautta, kun henkilö haistoi tuoksun. Kun henkilö kaatui maahan, Eleasar vannotti demonia olemaan koskaan enää menemättä häneen takaisin. Tämän hän teki lausumalla Salomon nimen ja toistamalla hänen laatimansa loitsut. Koska Eleasar halusi todistaa läsnäolijoille, että hänellä oli tämä kyky, hän asetti sitten lyhyen matkan päähän joko maljan tai jalkavadin täynnä vettä ja käski demonia kaatamaan sen poistuessaan ihmisestä ja osoittamaan katsojille, että oli lähtenyt hänestä. Ja kun näin tapahtui, Salomon ymmärrys ja viisaus tulivat selkeästi julki, mistä syystä tunsimme pakottavaa tarvetta puhua, jotta kaikki saisivat tietää hänen luonteensa suuruudesta ja jumalallisesta suosiosta eikä kukaan unohtaisi kuninkaan verratonta hyvettä. (Juutalaisten muinaishistoria 8:46-49, käännös Evans 2015, 183.)

Josefuksen mukaan siis (a) Salomo tunnettiin taitavana eksorkistina ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa ja (b) monet juutalaiset seurasivat Salomon jalanjälkiä toimiessaan eksorkistina. Myös Viisauden kirjassa (noin ajalta 100 eKr.) kerrotaan Salomon tunteneen henkien vallat ja ihmisten ajatukset, kasvien erilaisuuden ja juurten voimat (7:20). Lisäksi kuvitteellinen Salomon testamentti, joka syntyi joskus 200-luvulla jKr., on omistettu Salomon kyvyille tehdä tyhjäksi pahojen henkien vaikutus. Salomo on tekemisissä useiden merkillisten demonien ja henkiolentojen kanssa. Myös Qumranista löytynyt käsikirjoitus (11QPsAp) sisältää eksorkismipsalmin, jossa Salomon nimi yhdistetään pahojen henkien ulosajamiseen. On siis kaiken kaikkiaan mielenkiintoista huomata, että vaikka Vanhan testamentin kirjoitukset eivät puhu mitään Salomosta eksorkistina, ensimmäisellä vuosisadalla häneen oli juutalaisten keskuudessa liitetty vahvasti tällainen ajatus. 

Historiallisessa mielessä on luonnollista, että tämä oli yksi syy siihen miksi Jeesusta kutsuttiin usein Daavidin pojaksi, kun häneltä haettiin apua erilaisiin ongelmiin, tai miksi hän itse totesi, että hän on suurempi kuin Salomo (Mark. 10:47-48; Matt. 9:27; 12:22-23, 42; 15:22). Jeesus siis selvästi teki tekoja, jotka aikalaiset yhdistivät ”kuuluisaan Salomoon”. (Evans 2010, 1234; 2015, 323; Holmen 2007, 126.) 

Mutta voidaanko näiden esimerkkien perusteella väittää, että kuva Jeesuksesta on saanut vaikutteita aikalaisajatuksista eksorkismia koskien? Kun puhumme Jeesuksesta eksorkistina, useita huomioita voidaan nostaa esiin:

1. Jeesuksen ihmeteot ja eksorkismi tapahtuivat miltei kokonaan Galileassa pohjois-Israelissa tavallisten ihmisten keskuudessa. Josefuksen kuvaama Eleazarin ihme tapahtuu kuitenkin Vespasianuksen, tulevan Rooman keisarin silmien edessä. Jos evankeliumeista haluttaisiin löytää vastaa tilanne, Jeesus pullistelisi taidoillaan roomalaisten hallitsijoiden edessä. Evankeliumeiden mukaan Jeesus joutuikin usean johtavan henkilön kuultavaksi, mutta esimerkiksi Herodes joutuu pettymään, koska Jeesus ei suostu pelleksi hänen edessään (Luuk. 23:8-12).
2. Jeesus ei koskaan käytä muille eksorkisteille tuttuja monimutkaisia sanoja tai riimejä eksorkismissa. Tällaiset kuitenkin yleensä kuuluivat asiaan. Jeesus yksinkertaisesti käskee demoneja lähtemään, ja ne tottelevat. 
3. Jeesuksen ei koskaan kerrota muuttavan äänenpainoaan, eikä hän koskaan vetoa auktoriteetteihin ajaessaan ulos demoneja. Jeesus ei esimerkiksi rukoile Jumalalta apua, eikä hän vetoa Salomoon tuttuun juutalaiseen tapaan. On huomattava, että jopa myöhemmät kristittyjen eksorkismit eroavat Jeesuksen tominnasta, koska ne perustuvat Jeesuksen nimen ylivertaisuuteen ja auktoriteettiin (ks. esim. Ap.t. 16:18). 
4. Jeesus ei koskaan käytä eksorkismissa tyypillisiä käytettyjä esineitä. Löytyneiden käsikirjoitusten perusteella tiedämme, että yleensä eksorkistit  käyttivät hyvin laajasti erilaisia taikakaluja ajaessaan ulos riivaajia. Näistä voidaan mainita suitsuttaminen, sormukset, vesikulhot, amuletit, puunpalaset, tuhka, koirankarvat, trumpetit ja meirami (maustekasvi). Jeesus ei koskaan kanna repussaan näitä esineitä, koska hän ei tarvitse niitä.
5. Monet eksorkistit vetosivat ulosajettavaa demonia korkeampaan voimaan tai jumaluuteen toiminnan onnistumien takaamiseksi. Jeesus ei kuitenkaan koskaan toimi tälla tavalla. Ainoa auktoriteetti on Jeesus itse. 
6. Jeesuksen eksorkismilla oli yleensä moraalinen konteksti. Jeesus kehotti parantunutta henkilöä tekemään parannuksen ja muuttamaan elämäntyylinsä.
7. Graham Twelftree (1990, 269) toteaa, että hän ei tiedä ainoatakaan juutalaista eksorkistia, joka olisi vedonnut Jumalan Hengen toimintaan riivajia ulosajaessaan. Jeesus on siis poikkeuksellinen juutalainen eksorkisti, koska hän toteaa toimintansa osoittavan, että Jumalan Pyhä Henki on toimimassa vahvasti kansan keskuudessa. (Matt. 12:28/Luuk. 11:20).
8. Lopuksi Jeesuksen eksorkismit ovat keskenäänkin hyvin monipuolisia ja erilaisia ja niitä on paljon enemmän kuin mitään muita aikalaiskertomuksia samasta aiheesta.

(Blomberg 2007, 119-23; Evans 2015, 168, 184; Holmen 2007, 123; Keener 2011, 69-71; Kankaanniemi & Niemi 2007, 67; Meier 1994, 593.)

Poikkeuksellinen papyrus

On oletettavaa, että jos Jeesus tunnettiin eksorkistina, siitä olisi jäänyt jälkiä aikalaislähteisiin. Ja näitä lähteitä on tietenkin olemassa melko paljon esimerkiksi Uudessa testamentissa. Lähteitä on kuitenkin olemassa myös Uuden testamentin ulkopuolella. Edellä olen jo todennut, että mm. juutalainen perimätieto piti Jeesusta ”noitana”. 

Mutta aiheesta voidaan sanoa lisää. Jeesuksen eksorkismin poikkeavuutta on painottanut mm. Eric Eve. Hänen mukaansa Jeesuksen ihmeet olivat vailla vertaansa. Ei ole siis ihme, että jo Uuden testamentin sivuilla useat eri henkilöt käyttävät Jeesuksen nimeä, kun he yrittivät ajaa ulos riivaajia:

• Johannes sanoi hänelle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” Mutta Jeesus vastasi:”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. (Mark. 9:38-40)
• Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: ”Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa.” (Ap.t. 19:13)

Harva kuitenkin tietää, että Jeesuksen nimi eksorkismiin liitettynä tunnettiin myös pakanaperinteissä Uuden testamentin ulkopuolella. Jokunen vuosi sitten löydettiin mielenkiintoinen kreikankielinen magiikkapapyrus:

Pibekhiksen (tarunhohtoisen egyptiläisen taikurin) koeteltu loitsu demonien riivaamille: Ota raakoja oliivien öljyä, mastik-yrttiä ja lootuksen hedelmälihaa ja keitä ne värittömän meiramin kanssa sanoen samalla: ”IOEL OS SARTHIOMI – – Tule ulos ___sta (uhrin nimi).” Taikakalu: Kirjoita tinalevylle ”IAEO ABRAOTH – -” ja ripusta se potilaan kaulaan. Se kauhistuttaa jokaista demonia, ne pelkäävät sitä. Kun olet sijoittanut potilaan itseäsi vastapäätä, manaa seuraavasti: ”Minä manaan sinua heprealaisten Jumalan Jeesuksen nimessä, IABA IAE ABRAOTH – – joka ilmestyy tulessa, joka on maan, lumen ja sumun keskellä…laskeutukoon leppymätön enkelisi ja määrätköön demonin, joka lentää tässä olennossa, jonka jumala muodosti pyhässä paratiisissaan, koska rukoilen pyhää Jumalaa – –  joka pelasti kansansa faraon käsistä ja langetti faraolle kymmenen vitsausta hänen tottelemattomuutensa vuoksi – – manaan sinua sen sinetin kautta, jonka Salomo asetti Jeremian kielelle.” (Rivit 3007-3014, Evans 2015, 188.)

Jopa Talmudissa, rabbiinisessa perinteessä, on löydettävissä pohdiskelua siitä, onko Jeesuksen nimeä soveliasta käyttää eksorkismissa. Joidenkin mukaan oli parempi kuolla kuin käyttää Jeesuksen nimeä (ks. Twelftree 1990, 255/411). Jeesuksen maine suurena parantajana ja riivaajien ulosajajana oli siis todella vahva heti hänen elämänsä aikana ja sitä seuraavina vuosina. Tämä esimerkki myös osoittaa, että käsitykset Jeesuksesta ”maagikkona” ei pidä lainkaan paikkansa, kun hänen toimiaan verrataan aikalaistoimintaa vasten.

(Blomberg 2007, 125-26; Evans 2015, 169-70, 183-84, 187-89; Bock 2012, 13-25, 80-92; Blackburn 2011, luku 6.)

Jeesuksen ihmeiden & eksorkismin merkitys 

Toisen temppelin ajan juutalaisuudessa oli laajalle levinnyt odotus, että Jumalan valtakunnan saapuessa Saatanan valtakunta murskaantuisi. Teema esiintyy useissa juutalaisissa teoksissa ennen ajanlaskun alkua (Mooseksen testamentti, Jubilees, 1 Eenok, Leevin testementti). Siksi Jeesuksen eksorkismissa ei ollut kyse vain yksilöiden vapauttamisesta, vaan taistelusta itse Saatanan valtakuntaa vastaan. Jeesus ajatteli tuovansa Jumalan valtakunnan, joka samalla tuhoaisi Saatanan valtakunnan. (Bock 2012, 82-87.)

(Jos lukija haluaa tarkastella tarkemmin juutalaista odotusta liittyen Jumalan valtakuntaan, suosittelen katsomaan Galatalaiskirje kommentaarini selitystä luvun 1 yhteydessä.)

Tämän lisäksi voidaan huomauttaa, että Jeesuksen ihmeet eivät olleet itsenäisiä, vaan ne linkittyivät hyvin vahvasti Jeesuksen julistukseen. Johanneksen mukaan Jeesuksen ihmeiden yksi tarkoitus oli osoittaa, että hän on Kristus (20:31). Luukkaan mukaan ihmeet olivat merkki siitä, että (eskatologinen) Pyhä Henki oli mukana Jeesuksen toiminnassa 4:18. Tarkastelemme muutamia olennaisia tekstikohtia, jotka antavat syvyyttä Jeesuksen toimintaan.

Jeesus Nasaretin synagogassa

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: — Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:16-21, sit. Jes. 61:1)

Jeesuksen julistus ja hänen tekemänsä ihmeet kulkivat käsi kädessä (Matt. 4:23, 9:35). Theissenin ja Mertzin mukaan kukaan muu Jeesuksen lisäksi ei antiikin aikana tehnyt ihmeitä, jotka olivat merkkinä vanhan ajan loppumisesta ja uuden ajan alkamisesta (sit. Keener 2011, 66). 

Jeesuksen vastaus Johannes Kastajalle 

Lisäksi Jeesuksen vastaus Johannes Kastajan kysymykseen osoittaa, että ihmeet eivät olleet pelkän säälin ilmaisuja, vaan niillä oli suurempi merkitys: 

Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” (Matt. 11:2-6, ks. Luuk. 7:18-23)

Kertomuksessa on monia elementtejä, jotka osoittavat sen olevan Jeesuksen kertoma. Ensinnäkin täytyy huomata, että tämä kertomus täyttää jälleen häpeäkriteerin. Miksi kukaan varhainen kristitty olisi keksinyt kertomuksen, jossa Jeesuksen edelläjuoksija Johannes alkaa epäillä, onko Jeesus messias lainkaan? Johannes ei nimittäin olekaan varma, onko Jeesus todella Israelin lunastaja. 

Toiseksi on kummallista, että traditio ei lopulta kuvaa Johannesta ja sitä miten hän otti Jeesuksen sanoman vastaan. Kertomuksessa ei sanota ”Johannes ymmärsi ja otti Jeesuksen sanat iloiten vastaan”. Asia jää siis ikävällä tavalla avoimeksi. Tämä puhuu kertomuksen aitouden puolesta. Lopuksi on huomattava, että kertomus sopii erinomaisesti siihen mitä tiedämme Johanneksen odottaneen. Koska Jeesus ei alkanut julistaa tuomiota eli ”kirves ei alkanutkaan kaataa puita”, Johanneksen odotukset eivät täytyneet. Hänellä oli siis hyvät syyt kysyä Jeesukselta, onko hän sittenkin erehtynyt. (Evans 2015, 176; Holmen 2007, 130; Twelftree 1999, 271-72.) 

Jeesuksen vastaus paljastaa hänen ajatuksiaan omasta työstään. Jeesus näki itsensä avainpelaajana Jumalan suunnitelmien toteutumisessa ja valtakunnan tulemissa. Jeesuksen ihmeet täyttivät Vanhan testamentin odotukset uudesta messiaanisesta ajasta. 

Jeesuksen vastaus syytökseen

Jeesusta syytettiin siitä, että hän ajoi demoneja ulos Belsebulin voimalla. Jeesus vastaa tähän syytökseen:

Jos minä karkotan pahoja henkiä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. (Matt. 12:27 / Luuk. 11:19)

Ei ole mitään syytä pitää lausumaa epähistoriallisena. Ensinnäkin se esiintyy kontekstissa, jossa Jeesusta syytetään siitä, että hän toimii Saatanan voimalla. Tällaista kertomusta alkuseurakunta ei olisi keksinyt. Toiseksi ei ole uskottavaa, että keksityssä kertomuksessa viitattaisiin muihin juutalaisiin, jotka myös ajoivat ulos riivaajia. Jeesusken vastakysymys jättää kaksi vaihtoehtoa: muut juutalaiset ajavat demoneja ulos joko Jumalan tai Saatanan voimalla. Tämä jättää jäljelle ainoastaan vaihtoehon ”Jumala”, koska Jeesus ja muut juutalaiset käyttävät samaa valtaa. Tämä lyhyt tekstikohta osoittaa Jeesuksen ajatelleen, että hänen voimansa on peräisin Jumalalta. Lisäksi se osoittaa, että Jeesus joutui eksorkismillaan hankaluuksiin juutalaisten kanssa. (Twelftree 1999, 266-68.)

Eksorkismia Jumalan sormella 

Jeesuksen tekemät ihmeet olivat merkkejä siitä, että kauan odotettu Jumalan valtakunta saapui. Jeesus itse ajatteli tekevänsä asioita Jumalan Hengellä tai Jumalan sormella: 

Mutta jos minä karkotan pahoja henkiä Jumalan Hengen voimalla, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. (Matt. 12:28) 

Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. (Luuk. 11:20)

Meillä ei ole mitään syytä ajatella tätäkään kohtaa epähistoriallisena. Ensinnäkin jae on sidoksissa edellämainittuun kohtaan, joka on jo osoitettu historialliseksi lausumaksi. Toiseksi jae pitää sisällään opetusta Jumalan valtakunnasta, joka oli Jeesuksen julistuksen pääteema. Kohta täyttää myös dissimilariteettikriteerin, koska Jumalan valtakunnan saapumista ei alkuseurakunnassa liitetty eksorkismiin, vaan Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. Ehdoton enemmistö tutkijoista näkee jakeet aitona. (Twelftree 1999, 268.)

Luukkaan mainitsema kielikuva on tuttu Vanhasta testamentista, jossa Egyptin faraon tietäjät joutuvat tunnustamaan, että Mooses ei ole ovelia temppuja tekevä taikuri, vaan hänen voimansa takana on Jumalan sormi (2. Moos. 8:12-15). Jeesus oli Messias, joka toi mukanaan Jumalan valtakunnan. Jeesus ajatteli selvästi olevansa lopunajan messias (Jes. 11:2). Jeesuksen ajattelussa Jumalan valtakunnan saapuminen tarkoitti Saatanan valtakunnan romahdusta. (Blomberg 2007, 127-28; Evans 2015, 169; Ollilainen 2013, 462; Twelftree 1999, 268-69.) 

Vertaus vahvasta miehestä

Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä. Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat. (Mark. 3:27 / Matt.12:29 / Luuk. 11:21-22)

Tämä lausuma on varmasti peräisin Jeesukselta. Lähi-idässä on edelleen tyypillistä linkittää merkittävä henkilö taloon, kuten Jeesus tekee. Lisäksi vertaus esiintyy kahdessa itsenäisessä lähteessä, Markuksessa ja Q:ssa. Väkevä mies on selvästi Saatana ja ajatus sitomisesta ja vapautumisesta oli tuona aikana tyypillinen tapa viitata eksorkismiin. Näin ollen kohdassa on kysymys eksorkismista. 

Graham Twelftree on huomauttanut, että antiikin juutalaisia lähteitä tutkimalla on pakko tulla siihen johtopäätökseen, että Jeesus oli ensimmäinen, joka liitti yhteen eksorkismin ja eskatologian, koska hän yhdisti eksorkismin ja Saatanan valtakunnan tappion toisiinsa. Toisaalta Jeesus myös opetti, että vasta viimeisellä tuomiolla Saatanan valtakunta murskataan lopullisesti (Matt. 13:36-43). (Twelftree 1999, 269-71.)

Nämä muutamat esimerkit osoittavat, että Jeesus ajatteli eksorkisminsa osoittavan, että Jumalan valtakunta on tullut ja Jumala on ottanut hallintavallan maailmassa. Samalla tavalla, kun Mooseksen ja Aaronin toimintaa Egyptissä kuvattiin Jumalan sormena, Jeesus väitti, että hänen tekonsa tapahtuvat Jumalan sormella. Jeesus tiesi olevansa vapauttaja, joka oli viemässä kansansa pois synnin orjuudesta.