Kirjoittaja Janne Saarela

JOHDANTO

Tämä kirjoitus voisi hyvinkin olla Kirjaesittelyissä, mutta sen sisältö on niin olennainen kosmologisten ja suunnittelu -argumenttien rinnalla, että päätin laittaa sen tähän. Kun puhumme esimerkiksi kalam- ja suunnitteluargumentista, ne kohtaavat monenlaista vastakritiikkiä. Ehkä merkittävin tai yleisin kritiikki on vedota multiversumin käsitteeseen ja luonnonlakien olemassaoloon. Juuri näin on tehnyt kuuluisa fyysikko Stephen Hawking.

Tämä kirjoitus perustuu miltei kokonaan Oxfordin yliopiston matematiikan professori John Lennoxin kirjaan ”God and Stephen Hawking” (2011, Oxford: Lion. 96 sivua). (Muista lähteistä on mainittu erikseen.) Lennoxin toinen merkittävä kirja ”Tähtäimessä Jumala. Miksi uusateistit osuvat harhaan” on esitelty sivuillamme ja pienehkö tiivistys tämän tekstin ytimessä olevasta kirjasta löytyykin Tähtäimessä Jumala -kirjan sivuilta 45-53. Lennox on yksi tämän ajan merkittävimpiä kristittyjä apologeettoja ja hän on puolustanut kristinuskoa julkisesti useissa debateissa, mm. Richard Dawkinsia ja Christopher Hitchensiä vastaan.

Tässä kirjassa hän analysoi Hawkingin kirjaa ”The Grand Design” (2010), joka on suomennettu nimellä ”Suuri suunnitelma” (WSOY, 2011). (Kirjan toinen kirjoittaja on Leonard Mlodinow, mutta viittaan siihen yksinkertaisuuden vuoksi vain Hawkingin nimellä. Tulevat sivuviittaukset ovat suomenkieliseen kirjaan.) Mistä on kysymys? Se selviää lukemalla tämä kirjoitus.

ESIPUHE

Lennox pitää tiedeyhteisön vastuuna osoittaa, että ei kaikki mitä tiedemiehet sanovat, edusta tiedettä tai tieteellistä näkemystä. Ja ihmiset haluavat tietää, mitä tiedemiehet sanovat. Olemme tekemisissä suurten kysymysten kanssa: ”Miksi olemme täällä?”, ”Mikä on elämän tarkoitus?”, ”Minne olemme matkalla?”, ”Onko tämä universumi ainoa, vai onko niitä olemassa muita?” jne. Nämä kysymykset johtavat meitä pohtimaan automaattisesti Jumalan olemassaoloa.  

On tärkeää tietää, että kaikki tiedemiehet eivät ole ateisteja. Olisi siksi hyvin naiivia sanoa, että taistelu käydään tieteen ja uskonnon välillä. Tällainen näkemys on muutenkin asetettu vakavasti kyseenalaiseksi. (Lukija voi tutustua vaikka teokseen ”Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja kristinuskosta” (Kirjapaja, 2015.) Ottakaamme esimerkki. Francis Collins (s. 1950) National Institute of Health -järjestön johtaja on kristitty. Hän oli myös Human Genome Project -järjestön johtaja (järjestö tutkii ihmisen geeniperimää). Hänen edeltäjänsä oli James Watson (s. 1928), joka sai Nobel palkinnon Francis Crickin (1916-2004) kanssa löydettyään DNA molekyylin kaksoiskierrerakenteen. Näitä kahta merkittävää tutkijaa ei erota uskonto ja tiede, vaan maailmankatsomus. (Lue vaikka Collinsin kirja ”The Language of God”, jossa asia tulee selvästi esille!)

Mitä tulee uusateisteihin, niin he ovat tehneet omaa lähetystyötään jo pitkään. Bussien kyljissä on ollut kuuluisan kampanjan aikana teksti ”Jumalaa ei ehkä ole olemassa, älä siis huoli, vaan nauti elämästä”. Tekstin laatija tietenkin paljastaa, että jos Jumala on olemassa, mikä on siis mahdollista, se tietää vaikeuksia. Tällaisten kampanjoiden lisäksi he myös pitävät mm. kesäisin omia lastenleirejään jossa evankeliumina on ateismi. Tämä kannattaa muistaa ennen kuin hyökkää käännyttämistä vastaan.

Tässä rytäkässä on noussut esiin myös aiheemme keskeinen tekijä, fyysikko Stephen Hawking (s. 1942). Hänen sanomisiinsa vedotaan useasti: ”Hawking sanoi, että tieteessä ei ole sijaa Jumalalle.”, ”Hawking sanoi, että Jumala ei luonut universumia.” Tässä tekstissä keskitytään hänen kirjaansa Suuri suunnitelma. Onko Hawking ajanut Jumalan shakkimattiin?

Näitä kirjoja lukiessa kannattaa muistaa myös suurempi kuva. Suurin osa tiedemiehistä historian varrella ovat olleet kristittyjä (Galileo Galileo, Johannes Kepler, Isaac Newton, James Clerk Maxwell jne.). Olivatko he väärässä tässä asiassa?

LUKU 1: SUURET  KYSYMYKSET

Hawking on ehdottomasti suurin elossa oleva tiedemies. Hän jäi vuonna 2009 eläkkeelle virastaan Cambridgen yliopiston Lucas-professorina, jossa hän istui Isaac Newtonin ”tuolilla”. Hän on tehnyt itsensä tunnetuksi varsinkin mustiin aukkoihin liittyvistä tutkimuksistaan. 

Kirjassaan Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time, 1996) hän joutui ottaa kantaa Jumalaan, koska hän tutki universumin alkua. Hän päätti kirjansa kuuluisiksi tulleilla sanoilla, jotka löytyvät myös kirjasta Ajan lyhyempi historia (WSOY, 2008). Hän kirjoitti, että jos kaiken teoria joskus löydettäisiin (teoria, joka yhdistäisi neljä perusvuorovaikutusta: painovoima, sähkömagneettinen voima, heikko ja vahva ydinvoima) me tulisimme tuntemaan Jumalan ajatukset (s. 148). Kirjassa Suuri suunnitelma tällainen asenne on kuitenkin hävinnyt. Tässä kirjassa Suurena Suunnittelijana ei toimi Jumala, vaan fysiikan lait. ”Koska on olemassa sellainen laki kun gravitaatiolaki, maailmankaikkeus voi syntyä, ja myös syntyy itsestään tyhjästä.” (s. 212.)

Hawkingin argumentti, että tiede ei tarvitse  Jumalaa, ei ole uusi. Sitä ovat pitäneet esillä monet ennen häntä. Itse asiassa Lennox toteaa, että on vaikea nähdä mitä uutta tämä kirja toi mukanaan verrattuna Ajan lyhyeen historiaan. Samaa toteaa William Lane Craig.

Hawkingilla on heikko näkemys kahdesta perustavasta aiheesta: filosofiasta ja Jumalasta.

Riittämätön näkemys filosofiasta

Hawking tekee käsittämättömän väitteen heti kirjansa alussa. Hän heittää filosofian yli laidan kirjoittaessaan: ”Perinteisesti nämä kysymykset kuuluvat filosofiaan, mutta filosofia on kuollut.” Hänen mukaansa filosofia ei ole pysynyt tieteen ja erityisesti fysiikan kehityksen vauhdissa. Siksi tiedemiehet ovat tulleet lopullisiksi soihdunkantajiksi. (s. 9.) 

Hawkingin väite ei tieteenkään ole tieteellinen, vaan filosofinen. Hän antaa filosofisen lausunnon, jonka mukaan filosofia on kuollut. Tämä on legendaarinen esimerkki kehäpäättelystä. Hänen väitteensä kumoaa itse itsensä. Hänen näkemyksensä, että tiede on ainoa tie totuuteen, on ammuttu alas monien tiedemiesten suulla. Esimerkiksi Albert Einstein ei kannattanut tällaista näkemystä lainkaan.

Oxfordilainen immunologi Peter Medawar (1915-1987) puhuu juuri tästä asiasta kirjassaan ”Advice to a Young Scientist”. Hän varoittaa sellaisesta luulosta, että tiede muka kykenisi vastaamaan kaikkeen. Monilla on ajatus, että tiede vastaa kaikkeen ja sellaiset kysymykset, joihin tieteellä ei ole vastausta, eivät ole kysymyksiä lainkaan. Medawar toteaa, että tieteen rajat on helppo osoittaa kysymällä muutama yksinkertainen kysymys: ”Miksi me olemme täällä?”, ”Mitä järkeä on elämässä?”. Jos haluamme vastauksen näihin kysymyksiin, niitä ei löydy tieteestä, vaan meidän täytyy kääntyä vaikka uskonnon puoleen. (Lue aiheesta tarkemmin täältä.)

Samoilla linjoilla on edellämainittu Francis Collins, joka siis on kovanluokan tiedemies. Hän sanoo, että tiede ei kykene vastaamaan kysymykseen ”Miksi universumi tuli olemaan?” tai ”Mikä on ihmiselämän tarkoitus?”. Nämä kaksi tiedemiestä muistuttavat meitä siitä, että on mahdollista olla tieteen huipulla, mutta samalla muistaa missä tieteen rajat menevät. Tiede ei yksinkertaisesti anna vastausta kaikkeen. Ja kysymykset, joihin se ei vastaa, eivät automaattisesti ole ei-kysymyksiä. On esimerkiksi selvää, että tiede ei voi ottaa kantaa moraalikysymyksiin. Tämä oli mm. Albert Einsteinin ehdoton kanta. Samaa on todennut Nobel-palkittu teoreettinen fyysikko Richard Feynman (1918-1988): ”Tiede ei opeta hyvästä ja pahasta.” 

Hawking ei ikävä kyllä ole ottanut näistä kavereista mallia. Hän tekee metafysiikkaa heti kirjansa alkusivuilla. Tämä ei ole sinänsä väärin, mutta ongelma on siinä, että hän ei huomaa tätä itse. Itse asiassa kirjan ensimmäinen kolmannes ei käsittele tieteellisiä kysymyksiä juuri lainkaan, ainoastaan tieteenfilosofiaa! Hawking listaa useita kysymyksiä kirjansa alussa (s. 9):

• Miten me voimme ymmärtää maailmaa, josta olemme itsemme löytäneet?
• Miten maailmankaikkeus toimii?
• Mikä on todellisuuden luonne?
• Mistä tämä kaikki on lähtöisin?
• Tarvitseeko maailmankaikkeus Luojan?

Lennox toteaa, että numero kaksi näistä kysymyksistä on tieteellinen, muut täytyy jättää filosofien ratkaistavaksi. Hawking antaa lisää kysymyksiä (s. 15): 

• Miksi on olemassa jotain sen sijaan ettei ole mitään?
• Miksi me olemme olemassa?
• Miksi luonnonlait ovat sellaisia kin ovat eivätkä tosenlaisia? 

Nämä kysymykset ovat kaikki legendaarisia filosofisia kysymyksiä. Näyttää siis siltä, että kirjan alussa filosofia on Hawkingille kuollut, mutta se kuitenkin kokee melko nopean ylösnousemuksen. 

Riittämätön näkemys Jumalasta

Hawkingin toinen epäonnistuminen koskee näkemystä Jumalasta. Hänelle Jumala on aukkojen Jumala (luku 2). Tällaisessa näkemyksessä Jumalan toiminta nähdään aukoissa eli niissä paikoissa joita me ei vielä ymmärretä, mutta tiedon lisääntyessä Jumalan ala vähenee. Esimerkiksi ennen kuin tiedemiehet alkoivat ymmärtää ukkoseen johtavia tekijöitä, ihmiset näkivät sen taustalla vihaisen jumalan. Nyt viimeinen pala eli luominen on kurottu umpeen ja Jumalalle ei ole jäänyt osaa eikä arpaa. 

Lennox käy läpi uskonnon historiaa ja osoittaa Hawkingin näkemykset puutteellisiksi. Hawkingin mukaan Thales Miletolaisen (n. 624-546 eKr.) aikana asiat alkoivat muuttua, koska hän kiinnitti huomiota luonnon säännönmukaisuuteen. Heprealaiset  (Vanhassa testamentissa) olivat kristisoineet epäjumalia ja polyteismiä kuitenkin kauan ennen kreikkalaisia, toisin kuin Hawking väittää. Ja he kykenivät antamaan samaa krittiikiä kuin Hawking samalla kun he pitivät päivänselvänä asiana kunnioittaa Jumalaa maailman Luojana. Jumala ei ole aukkojen Jumala, vaan Hän on koko paketin Luoja. Ilman häntä Hawkingilla ei olisi mitään tutkimista; Hawkingia ei edes olisi täällä. Jumala on luonut kaiken, sen osan minkä me ymmärrämme ja sen osan, jota me emme ymmärrä. Samalla tavalla kun me voimme kunnioittaa suurta taiteilijaa tai insinööriä sitä enemmän mitä paremmin ymmärrämme heidän luomustaan, me voimme kunnioittaa Jumalan suuruutta sitä enemmän, mitä paremmin ymmärrämme Hänen maailmaansa.

Tiivistys:

• Tiede ei vastaa kaikkeen ja sen ulkopuolelle jää paljon suuria ja tärkeitä kysymyksiä, jotka täytyy ratkaista toisella tavalla.
• Jumala ei ole aukkojen Jumala, vaan kaiken olevaisen perusta ja selitys.

LUKU 2: JUMALA VAI LUONNONLAIT?

Logiikan kuolema: maailmankaikkeus, joka luo itse itsensä

Yksi kirjan pääväitteistä on siis tämä: ”Koska on olemassa sellainen laki kun gravitaatiolaki, maailmankaikkeus voi syntyä, ja myös syntyy itsestään tyhjästä.” Näin ollen ei ole mitään sijaa ”ärsyttävälle Jumalalle”. Tämä on Hawkingin vastaus kysymykseen: miksi on olemassa jotain sen sijaan ettei ole mitään. (s. 212.)

Filosofian yksi tehtävä on opettaa ihmisille loogista päättelyä ja argumentin muodostamista. Väittääkö Hawking, että tämäkin osa-alue on kuollut? Ei tietenkään. Katsotaanpa hänen argumenttiaan hieman tarkemmin.

Mitä Hawking tarkoittaa puhuessaan ”tyhjästä”? Hänen mukaansa universumi luo itse itsensä tyhjästä. Mutta ennen tätä hän sanoo: ”Koska on olemassa sellainen laki kuin gravitaatiolaki…” Hawking siis olettaa, että ennen universumia on olemassa painovoimalaki, ja silti hän puhuu edelleen tyhjyydestä. Painovoima tai painovoimalaki ei ole ”ei mitään”. Miksi hän ei kerro tätä? Universumi on siis luotu samanaikaisesti ei-mistään ja kuitenkin samalla jostain. Tämä ei kuulosta lainkaan hyvältä. Olisi viisasta todeta, että kun fyysikko puhuu tyhjyydestä, hän ei yleensä tarkoita ei-mitään, vaan hän puhuu kvanttityhjiöstä, joka ei tietysti ole ei-mitään. Hawking syyllistyy ekvivokaatio-virhepäätelmään eli hän sekoittaa termien merkitykset keskenään.

Asia ei muutu paremmaksi, kun liikumme hänen lauseessaan seuraavaan kohtaan: ”Universumi voi luoda, ja se luo itse itsensä.” Tällainen lause on oppikirjamainen esimerkki loogisesta virheestä. Jos sanon, että X saa aikaa Y:n, X:n täytyy olla olemassa ennen Y:tä. Mutta jos väitän, että X saa aikaan X:n, olen kusessa. Universumin täytyisi siis olla olemassa ennen kuin sitä on olemassa! Absurdia. 

Mielenkiintoista tässä on erityisesti se, että on ylipäätään harvinaista löytää yhdestä lauseesta kaksi erillistä sisäistä ristiriitaa, mutta Hawking onnistuu tekemään sen. Mutta ei tässä vielä kaikki — hän tekee samassa lauseessa kolmannenkin virhepäätelmän. Hän väittää, että painovoimalaki sai aikaan universumin. Tällainen väite kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Määritelmänsä mukaan luonnonlaki on riippuvainen universumista, jonka toimintaa se kuvaa. Jos luonnonlain tarkoitus on kuvailla universumin toimintaa, siitä ei voida puhua ennen universumia itseään. Joten tässä langetaan kolmanteen ristiriitaan. Filosofia on siis kuollut, ja mitä seuraa? Lause, jossa on kolme erillistä itsensäkumoavaa väitettä. 

On syytä painaa syvälle mieleensä tämä: hölynpöly on hölynpölyä, vaikka äänessä on maailmankuulu tiedemies. Ikävä kyllä suuri yleisö ottaa helposti nämä asiat tieteen viimeisenä sanana. 

Jos siis kirjan pääväite on näin käsittämättömän huonon logiikan varassa, mitä voimme odottaa? Nyt tarkastelemme Hawkingin näkemystä fysiikan laeista ylipäätään.

Luonnonlakien olemus

Hawking muistuttaa, että Descartes (1596-1650) oli ensimmäinen, joka määritteli luonnonlait sellaiseksi kuin me ne nykyään tunnemme (s. 32). Nykyään useimmat tutkijat sanovat, että luonnonlaki on sääntö, joka perustuu havaittuun säännönmukaisuuteen ja joiden pohjalta voi tehdä ennustuksia (s. 34). Esimerkiksi, koska aurinko nousee jatkuvasti idästä, me voimme muodostaa lain, että aurinko nousee aina idästä. 

Hawking kysyy kolme kysymystä luonnonlaeista (s. 36):

• Miten lait ovat syntyneet?
• Onko lakeihin poikkeuksia, esimerkiksi ihmeitä?
• Onko mahdollisia lakeja vain tietty joukko?

Traditionaalinen vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ollut se, että Jumala on luonut ne. Näin ajattelivat Galileo, Kepler, Descartes ja Newton. Heille Jumala oli Suuri Suunnittelija, joka on persoona.

Mainittakoon, että skeptikkofilosofi David Humen (1711-1776) näkemys siitä, että maailmassa ei todellisuudessa ole järjestystä, vaan se on ihmismielen tuotetta, on tiedeyhteisössä melko yksimielisesti ammuttu alas. Tiedeyhteisössä ajatellaan, että säännönmukaisuus on maailmaan luontaisesti kuuluva ominaisuus, jonka inhimillinen tutkimus paljastaa. SIksi mm. Paul Davies on kritisoinut vahvasti Humen ajatuksia. Mutta mielenkiintoista on se, että Hawking on itse todennut American Scient -lehdessä julkaistussa kirjeessä vuonna 1985, että ”Ajatus, että on olemassa Olento, joka on vastuussa fysiikan laeista, sopisi täydellisesti yhteen kaiken sen kanssa, mitä tiedämme.” (McGrath 2015, 115-17.)

William Lane Craig on osaltaan vastannut useisiin Hawkingin ja Mlodinowin filosofisiin kompastumisiin. Suosittelen lämpimästi perehtymään hänen kirjoitukseensa tarkemmin täältä. Ratsastan Craigilla kuitenkin palan matkaa. Hawkingin vastaus kysymykseen 2 on ehdoton ”ei”. ”Tieteellinen laki ei ole tieteellinen laki, jos se pätee vain siinä tapauksessa, että jokin yliluonnollinene olento päättää olla puuttumatta asioihin.” (s. 37.) Luonnonlait kuitenkin kuvaavat sitä miten asiat tapahtuvat luonnollisessa maailmassa silloin, kun yliluonnollinen olento ei puutu asioiden kulkuun. Mutta jos yliluonnollinen olento päättää puuttua maailman menoon, se ei tarkoita että nämä lait rikottaisiin, koska niiden tarkoitus on ainoastaan kuvata miten asiat luonnollisesti menevät. Asiassa ei siis ole ongelmaa. Hawking sekoittaa pahasti keskenään metafyysisen naturalismin ja metodologisen naturalismin. Ensimmäinen näistä tarkoittaa sitä, että tieteessä otetaan huomioon vain luonnolisia asioita ja niille annetaan luonnollisisa selityksiä. Mutta tästä ei voida vetää vastausta, että ihmeitä ei tapahdu. Metafyysinen naturalismi taas poissulkee ennalta ihmeiden mahdollisuuden ja juuri tätä kantaa Hawking edustaa. Se on kuitenkin filosofinen, ei tieteellinen näkemys. (Craig.)

Aukkojen Jumala -ajatus (mitä enemmän tiedettä sitä vähemmän Jumalaa) maksaa Hawkingille kirjan edetessä paljon. Hän ajaa meidät valitsemaan Jumalan ja tieteen tai Jumalan ja fysiikan lakien väliltä. Hän mm. sanoo, että M-teoria ennustaa, että useita universumeja tuli tyhjästä, eikä se vaadi jumallisen agentin puuttumista. Ne tulevat suoraan fysiikan laeista.

Jumala on tietenkin persoonallinen tekijä, mutta fysiikan lait eivät ole. Hawking kuitenkin asettaa niiden harteille vaatimuksen tehdä asioita joihin ne eivät kykene. Hän sekoittaa fysiikan lait ja persoonallisen tekijän. Hän asettaa eteemme valinnan, joka perustuu virhepäätelmään. Jos vaihdamme universumin suureen suihkulentokoneeseen ja etsimme sille selitystä, joudumme valita Sir Frank Whittlen (1907-1996) (suihkulentokoneen kehittäjä) ja fysiikan lakien väliltä. On päivänselvää, että me tarvitsemme molemmat selitykset, emme vain toista. Selitykset täydentävät toinen toistaan. Jumala on kaiken selittämisen perusta. Hän on sen maailman Luoja, jonka toimintaa fysiikan lait kuvaavat. 

Isaac Newton (1642-1726) ei tehnyt tätä virhettä ennen Hawkingia. Hän ei sanonut löydöksestään: ”Nyt kun minulla on painovoimalaki, en tarvitse Jumalaa!”. Hän kirjoitti tieteen kuuluisimman kirjan ”Philosophiae Naturalis Principia Mathematica” ja sanoi, että tämän löydöksen tulee ajaa ihmisiä uskomaan Jumalaan. (Mysö Hawking pitää kirjaa tieteen suurimpana koskaan kirjassaan Ajan lyhyempi historia, s. 21.) Fysiikan lait selittävät, miten lentokone toimii, mutta eivät sitä, miten se tuli olemaan. Sen luominen vaati persoonallisen tekijän. Näiden lisäksi piti tietenkin olla ainetta jota työstää. 

Aristoteles (384-322 eKr.) teki aikoinaan eron neljän erilaisen selityksen välillä: 

1. Aineellinen eli materiaalinen syy (aine, josta lentokone on tehty)
2. Muodollinen eli formaalinen syy eli muoto tai olemus, joka on malli sille millainen asia tulisi olemaan (esim. koneen piirrustukset ja sen suunnitelma)
3. Aiheuttava syy eli itse tekijä (Frank Whittle)
4. Päämääräsyy eli tarkoitus tai loppu sille miksi kyseinen asia ylipäätään tehtiin (nopeampi matkustaminen paikasta A paikkaan B ym.)

Tiede keskittyy aineellisiin selityksiin. Se kysyy miten-kysymyksiä. Se voi kysyä myös miksi-kysymyksiä, kun puhumme toiminnallisesta tarkoituksesta (miksi tämä siipi on tässä). Mutta se ei voi kysyä miksi-kysymyksiä siinä merkityksessä, kun puhumme perimmäisestä tarkoituksesta (4). Olisi todella typerää sanoa kaikkien kysymysten jälkeen, että Whittleä ei ollut olemassa. Hän on  suihkulentokoneen perimmäinen syy ja selitys. Tällaiseen virheeseen monet tiedemiehet lankeavat. Syy tähän ei ole tietenkään tiede, vaan maailmankuva, ateismi. 

Tiedemiehet eivät laittaneet universumia paikoilleen, eivätkä heidän teoriansa tai matemaattiset lait. Ajan lyhyessä historiassa Hawking kuitenkin väittää muuta. Hän yrittää saada kaiken selityksen muodollisen selityksen (2) sisään. Ainoa selittävä syy on painovoimalaki. Kun häneltä kysyttiin, mistä painovoima tuli, hän vastasi ”M-teoriasta”. On käsittämätön virhe väittää, että teoriat tai lait saavat aikaan universumin. William Paley (1743-1805) sanoi tämän teoksessaan Natural Theology (1802). Lait ovat määritelmiä siitä mitä yleensä tapahtuu. Tietyn lain mukaisesti aurinko nousee idästä, mutta laki ei ole luonut aurinkoa. Laki on kuvaileva ja ennustava, mutta ei luoja. Newtonin painovoimalaki ei edes selitä painovoimaa, kuten Newton itsekin ymmärsi. Ne eivät koskaan aiheuta mitään. 

Kuuluisa fyysikko Paul Davies (s. 1946) tekee saman virheen kuin Hawking. Hän kirjoitti kerran, että hän ei pidä ajatuksesta, että on olemassa Luoja. Sen sijaan matemaattiset lait voivat olla niin ovelia, että ne tuovat asiat olemaan! Todellisuudessa matemaattinen laki kuten 1+1=2 ei ole koskaan saanut aikaan mitään. Se ei ole koskaan laittanut rahaa ainakaan minun pankkitililleni. Naturalistinen maailma, jossa lait tekevät universumin, on tieteisfiktiota, ei tosielämää. 

Edellä mainittu Richard Feynman (Nobel-palkittu fyysikko), on sanonut, että lakien olemassaolo itsessään on ihme. Niiden avulla voit ennustaa mitä tieteellisessä kokeessa tulee tapahtumaan. Ja tämä on hänen mukaansa käsittämätöntä. Albert Einsteinille se, että lait olivat matemaattisesti määriteltävissä, oli todellinen ihme johon ei ollut selitystä. Hän kirjoitti kirjeessään koulutytölle, että niiden olemassaolo vihjaa ihmistä suuremmasta hengestä. 

Hawking ei ole onnistunut vastaamaan kysymykseen ”Miksi on olemassa jotain sen sijaan että ei ole mitään?”. Hän ei voi antaa selitystä painovoiman olemassaololle, joka hänen mukaansa loi universumin. Allan Sandage (1926-2010), modernin astronomian isä, joka voitti Crafoord-palkinnon (Nobelia vastaava) on sanonut, että hänelle Jumala on pakollinen selitys sille ihmeelle, miksi on jotain sen sijaan ettei ole mitään. 

Monet tiedemiehet olivat 1900-luvun alussa haluttomia hyväksymään Big Bang -teorian juuri siistä syystä, että se toi liikaa mieleen Raamatullisen luomiskertomuksen. Hawking ei vain jaksa ottaa huomioon, että Raamattu itse asiassa jättää avoimeksi luomisen ajankohdan. (Sen sijaan hän mainitsee erään kristityn typerän laskutavan luomiselle, s. 146.) Ensimmäinen tieteellinen todistus siitä, että maailmankaikkeudella on alku, tuli 1900-luvun alussa. Raamattu oli kuitenkin kertonut tätä kertomusta tuhansien vuosien ajan.

Tiivistys:

• Hawking tekee lauseessaan ”Koska on olemassa painovoimalaki, universumi voi luoda, ja luo itse itsensä tyhjästä” kolme virhepäätelmää. Lause on epäloogisuuen huippu.
• Luonnonlait kuvaavat asioiden toimintaa, ne eivät saa aikaan mitään.
• Selityksissä on otettava huomioon Aristoteleen neljä eri tasoa. Tiede ei voi puhua neljännestä tasosta mitään.

LUKU 3: JUMALA VAI MULTIVERSUMI?

Yrittäessään välttää loppuun saakka ajatusta Jumalasta maailmankaikkeuden Luojana ja Suunnittelijana, tiedemiehet yrittävät keksiä mitä kummallisimpia teorioita alun ongelman välttämiseksi. Hawking on niiden joukossa, jotka näkevät hyvin selvästi universumista huokuvan suunnitelmallisuuden. Hänen mukaansa Universumin lait on räätälöity elämälle sopivaksi. Niissä ei ole juuri yhtään liikkumavaraa. Tämä taas ei ole helposti selitettävissä. Uudet löydöt voivat viedä meidät helposti takaisin vanhaan ideaan Luojasta, mutta se ei saa olla modernin tieteen vastaus. Meidän universumimme näyttää olevan yksi monista, joissa kaikissa on omat lakinsa.

Hawking näkee suunnittelun, hän kirjoittaa siitä mainion yksityiskohtaisesti luvussa 7, mutta hän ei seuraa todisteita loppuun saakka. Hawkingin kuvaus eräästä selityksestä eli Jumalasta Suuren Suunnittelijana on hänelle ”vanha näkemys” (s. 193). Tällainen titteli pitää sisällään kaksi ongelmaa. (1) On totta, että ajatus on vanha, mutta kysymys kuuluu, onko se totta. Tässä annetaan helposti käsitys, että vanha on automaattisesti sama kuin väärä ja vanhentunut. (2)  Se antaa myös väärän vaikutelman, jonka mukaan kukaan ei enää kannata sitä. Kuitenkin jopa tieteen piirissä suuret tiedemiehet kannattavat edelleen ajatusta, puhumattakaan miljoonista muista ihmisistä. Kannattajia on enemmän kuin ateismilla. 

Multiversumi

Hawking antaa oman vastauksen hienosäätöön ja sen epätodennäköisyyteen: multiversumi. Jumalaa ei tarvita, koska meillä on multiversumi. Tiivistettynä kysymys on näkemyksestä, että on olemassa paljon erilaisia universumeja (joidenkin mukaan ääretön määrä, mitä se sitten tarkoittaisikaan) ja mitä vain voi tapahtua, tapahtuu jossain universumissa. Ei siis ole yllätys, että ainakin yksi universumi, meidän, on suosiollinen elämälle, kun ottaa huomioon, että sadat miljardit muut universumit eivät ole.

Ikävä kyllä Hawking putoaa jälleen jäihin esittäessään vain kahta vaihtoehtoa: Jumala tai multiversumi. On kuitenkin loogisesti mahdollista, että Jumala voisi luoda ison kasan muita universumeja jos Hän haluaisi. Vaihtoehdot eivät siis loogisesti ole vastakkaiset. Ja tähän Hawkingilla ei ole vastausta. 

Multiversumi tai ei, tämä universumi on kuitenkin sopiva elämälle, se on hienosäädetty elämän olemassaololle. Lait olisivat joka tapauksessa voineet olla toisin, joten multiversumi ei loppupeleissä vastaa tähän ongelmaan. Mutta entä itse multiversumi? Onko sekin hienosäädetty? Tässä tapauksessa olemme jälleen alkupisteessä. Tässä kohden Hawking liikkuu tieteestä filosofian alueelle (filosofian, jonka piti olla kuollut). Mitä tieteellisiä havaintoja on multiversumista? Ei mitään. Ja lisäksi hyvin monet tiedemiehet eivät lämpene ajatukselle lainkaan.

Roger Penrose (s. 1931) pitää multiversumi-teoriaa ei-tieteellisenä, jolla vain yritetään paikata todellisen teorian puutetta. John Polkinghorne (s. 1930), teoreettinen fyysikko ja teologi, ampuu myös alas multiversumiteorian. Hänen mukaansa teoria ei ole fysiikan luomus, vaan metafysiikan. Hänen mukaansa ei ole mitään tieteellistä perustaa uskoa siihen. Lennox toteaa, että näyttäisi siltä, että usko Jumalaan Luojana on paljon rationaalisempi uskomus, kuin vetoaminen multiversumiin. On vaikeampi uskoa, että universumeja on useita (ehkä ääretön määrä), ja yhdessä niistä Richard Dawkins on juuri äänestetty vuoden arkkipiispaksi ja Billy Graham on saanut vuoden ateistipalkinnon, kuin että Jumala on luonut juuri tämän universumin.

Vesa Palonen syyttää artikkelissaan niitä, jotka yrittävät selittää hienosäädön multiversumiin vetoamalla. Hänen mukaansa he tekevät käänteisen uhkapelaajan virhepäätelmän. Uhkapelaajan virhepäätelmä on seuraava: ”Olen hävinnyt niin monta peliä, että nyt minun täytyy voittaa!” Ongelma on siinä, että pelit ovat toisistaan riippumattomia. Käänteisen uhkapelaajan virhepäätelmä on taas seuraava: ”Voitin epätodennäköisen voiton, joten pelejä täytyy olla todella suuri määrä!” Mutta pelit ovat toisistaan riippumattomia. Asia on verrattavissa siihen, että yrität voittaa lauantai-illan Lotossa laskemalla viimeisen 10 vuoden pelinumerojen todennäköisyyksiä. Todellisuudessa tämä ei toimi, koska jokaisen illan peli on itsenäinen, muista peleistä riippumaton. Miksi juuri tämä maailmankaikkeus on hienosäädetty?

Ehkä tämän ajan merkittävin kristitty filosofi Alvin Plantinga (s. 1932) on ottanut kantaa multiversumin ideaan. Hänen ajatuksensa on mullistava. Hän sanoo, että jos kaikki mahdolliset maailmat ovat olemassa, silloin on ainakin yksi maailma, jossa Jumala on olemassa, koska Hänen olemassaolonsa on looginen vaihtoehto. Mutta koska Jumala on Kaikkivaltias ja Kaikkialla läsnäoleva, Hänen täytyy olla kaikissa mahdollisissa maailmoissa, myös täällä. Jos multiversumi on olemassa, Jumala on olemassa! Jos Hawking haluaa paeta Jumalaa, multiversumi ei ehkä olekaan paras paikka piiloutua…

M-teoria

Hawkingin selitys fysiikan laeille on siis M-teoria, ja hän pitää sitä parhaana, ja ainoana kandidaattina kaiken teoriaksi (s. 12, 213). Tämä (äärettömän monimutkainen) teoria yhdistäisi viisi olemassaolevaa supersäieteoriaa ja se olettaisi 11 ulottuvuuden olemassaolon. Hawkingin mukaan se olisi se yhtenäinen teoria, jota Newton etsi. Hawkingin mukaan se saattaa antaa jopa vastauksen luomista koskevaan kysymykseen (s. 14). Kunnioitettava tavoite! Hawking esittää lyhyesti tieteen kehityksen kohti yhtenäistä teoriaa: 1800-1900-luvun taitteessa Einstein ja Maxwell yhdistivät sähkön, magnetismin ja valon teoriat, 1970-luvulla kehitettiin yksi teoria, joka piti sisällään vahvan ja heikon ydinvoiman ja sähkömagneettisen voiman, sitten tulivat säieteoriat ja M-teoria, jolla yritettiin saada mukaan myös painovoima (s. 195). 

Don Page (s. 1948), teoreettinen fyysikko, joka on työskennellyt yhdessä Hawkingin kanssa, on sanonut, että vaikka teoria pitäisikin paikkansa (mihin on vielä matkaa), se ei millään tavalla sulkisi Jumalaa pois pelistä. Sekin onnistuessaan olisi vain teoria, ei Luoja. Se vain kuvailisi hyvin vaikeaa teoriaa, joka sallisi usean universumin olemassaolon. Hawkingin mukaan teoria sallisi usean universumin (hän puhuu 10⁵⁰⁰ maailmankaikkeudesta, s. 140), mutta tästä on melkoinen matka niiden luomiseen. Joka tapauksessa Hawking yrittää antaa sellaisen käsityksen, että Jumalaa ei ole olemassa, tai Häntä ei tarvita. Paul Daviesin humoristinen kommentti tiivistää hänen mielipiteensä asiasta: ”Multiversumi teoria on naiivia deismiä puettuna tieteelliseen kieleen. Molemmat ovat ikuisesti mahdottomia löytää, näkymättömiä ja tiedon ulottumattomissa.” 

Vaikka tämä ei vaikuta Lennoxin argumenttiin, hän toteaa, että useat fyysikot eivät lämpene M-teorialle. Teoreettinen fyysikko Jim Al-Khalili (s. 1962) pitää sitä vain kasana hienoja matemaattisia kaavoja. Paul Daviesin mukaan se ei ole testattavissa nyt, eikä tulevaisuudessa. Oxfordin fyysikko Frank Close (s. 1945) sanoo sitä jopa myytiksi. Jon Butterworth on myös pessimistinen sanoessaan, että teoria ei toimi tieteen näyttämöllä. Roger Penrose on kirjoittanut siitä, että fyysikot antavat liian optimisten kuvan kaiken teorian löytämisestä. Hänelle M-teoria ei edusta tiedettä ja hän on kritisoinut Hawkingin kirjaa väärän kuvan antamisesta. 

Tiivistys:

• Vaikka multiversumi olisikin totta, se ei poissulkisi Jumalaa.
• Tämä universumi on silti hienosäädetty, vaikka sen ei tarvtsisi olla. Me tarvitsemme edelleen selityksen.
• M-teorialle ei ole olemassa, eikä ole tulossa tieteellistä pohjaa. Onnistuessaan se olisi silti vain teoria, ei Luoja.

LUKU 4 

Viimeisessä luvussa Hawking ja Mlodinow sanovat, että fysikkanlait selittävät miten maailma käyttäytyy, mutta he eivät vastaa miksi-kysymyksiin, joita he esittivät kirjan alussa. Miksi on olemassa jotain sen sijaan ettei ole mitään? Miksi me olemme olemassa? Miksi juuri nämä lait, eivätkä jotkut toiset? Fysiikanlait eivät vastaa miksi-kysymyksiin. Mutta kuitenkin he luvussa 2 esittivät, että painovoimalaki luo universumin. Painovoimalaki on siis vastaus kysymykseen, johon ei voi vastata.

Hawking vetää hihastaan kuuluisan vedon ja sanoo, että jos Jumala loi universumin, silloin meidän täytyy kysyä, kuka loi Jumalan (s. 202). Mutta sama kysymys voidaan kysyä Hawkingilta: kuka loi painovoiman? Tähän kysymykseen hän ei vastaa. (Ja toiseen kysymykseen vastaus on itse asiassa helppo.) Hän olettaa, että Jumala on luotu asia, joka tarvitsee syyn. Tämä ei kuitenkaan ole kristittyjen, muslimien tai juutalaisten näkemys Jumalasta. Jumala on ikuinen, Hän on perimmäinen syy ja selitys. Austin Farrer (1904-1968) on sanonut hyvin: ”Ateistin perimmäinen fakta on universumi, uskovan perimmäinen fakta on Jumala.”

LUKU 5

Luvussa 5 Lennox käsittelee tiedettä ja rationaalisuutta. Hän puuttuu mm. Hawkingin näkemykseen determinismistä eli näkemyksestä, jonka mukaan tahtomme ei todella ole vapaa. Hawking toteaa, että ”fysikaaliset aivomme, jotka noudattavat tunnettuja tieteen lakeja, määräävät tekemisemme, ei jokin noiden lakien ulottumattomissa oleva tekijä” (s 39). Tämä vie meidät tietysti siihen pisteeseen, että emme voi luottaa siihen mitä tässä kirjassa on sanottu!

Hän myös esittelee historiantukimukseen olennaisesti liittyvää abduktiivista päättelyä, jota meidän on pakko soveltaa myös kosmologiaan, koska universumin alku oli kertakaikkinen tapahtuma. Meidän täytyy etsiä todisteita ja päätellä paras mahdollinen selitys. Myös moraalinen todellisuus tuo mukanaan haasteen Hawkingin näkemyksille. Nämä menevät kuitenkin aiheen ohi ja olen käsitellyt teemoja muissa kirjoituksissa.

John Lennox on tässä kirjassa osoittanut, että jopa suurimmat tiedemiehet tekevät virheitä. Jumala on meihin sidoksissa liian vahvasti, niin että Hänen pakenemisensa on mahdotonta. Vetoaminen multiversumiin ja M-teoriaan ei ratkaise ongelmia. Universumin taustalla on Jumala, joka on tunnettavissa Jeesuksen kautta. Kuten William Lane Craig toteaa omassa lyhyessa arviossaan, kirja antaa täysilaidallisen tukea sekä kalam argumentin 2 premissiin että suunnitteluargumentin ytimeen, jonka mukaan maailmankaikkeus on äärettömän tarkasti hienosäädetty. Toisen tekstinsä hän päättää ihmetellen sitä, että kirjan suurin anti on juuri filosofian, ei tieteen alueella. Filosofian, jonka piti olla kuollut.

Muita lähteitä

Collins, Francis. S. 2007. The Language of God. A Scientist Presents Evidence for Belief. New York: Free Press.

Craig, William. Lane.

• ”Hawking and Mlodinow: Philosophical undertakers.” Viitattu 4.3.2016.
• ”Stephen Hawking and God.” Viitattu 4.3.2016.
• Nämä kahden tekstin asiat ovat vahvasti esillä Craigin luennossa, joka on katsottavissa YouTubissa.

Loikkanen, Juuso. 2015. Kaiken teorian metsästys. 

McGrath, Alister. 2015. Tieteen ja uskonnon dialogi. Suom. Anne Leu. Helsinki: Kirjapaja. 

Palonen, Vesa. 2013. Kosminen hienosäätö. Viitattu 4.3.2016.