Kirjoittanut Janne Saarela

Johdanto

Suurin osa meistä on joskus ihaillut auringonnousua ja -laskua. Tähtien katseleminen viileänä kesäyönä saa murheet hetkeksi unohtumaan. Monet vievät tyttöystävänsä romanttiselle souturetkelle kuutamoiselle järvelle. Monet ovat valmiita maksamaan hunajaa toistaan kauniimpien maisemien ihailemisesta.

Sisimmässämme piillee kuitenkin suuri kysymys, joka vaatii vastauksen: mistä tämä kaikki on tullut? Asia on nimittäin niin, että olisi ollut mahdollista, että minä en olisi koskaan edes syntynyt. Sama pätee sinuunkin. Itse asiassa sama huomio pätee koko maailmankaikkeuteen. Miksi mitään on ylipäätään olemassa? Eräällä 1600–1700 -luvun taitteessa eläneellä filosofilla oli antaa tähän kysymykseen yksinkertainen vastaus. Vastaus tunnetaan nyttemmin Leibnizin kosmologisena argumenttina. [1] 

Leibnizin kosmologinen argumentti

Gottfried Wilhelm Leibniz (1646–1716) oli saksalainen filosofi, matemaatikko ja loogikko. Hän luki jo 12-vuotiaana latinankielellä kirjastoissa skolastisia teoksia ja kirkkoisien kirjoituksia. Hän oli yksi integraalilaskennan keksijöistä. Leibniz muistetaan yhtenä 1700-luvun suurimpina ajattelijoina. (Craig 2012, 61.)

Leibnizin mukaan kaikkein perustavin kysymys, joka jokaisen ihmisen tulisi tehdä, on seuraava: miksi on olemassa jotakin sen sijaan että ei olisi mitään? Ympärillämme on lukemattomia esineitä, paikkoja ja ihmisiä joiden ei tarvitsisi olla olemassa. Koko maailmankaikkeuden olemassaolo vaatii selityksen. Leibnizin mukaan tuo selitys voi olla ainoastaan Jumala. (Malkki) 

Millaisen päättelyn kautta Leibniz päätyi tähän johtopäätökseen? Hänen väitteensä voidaan esittää deduktiivisessa muodossa seuraavasti: 

1. Kaiken olevaisen olemassaololle on jokin selitys 
2. Jonkin olemassa olevan asian selitys on joko ulkoinen syy tai sen oman luonteen välttämättömyys
3. Maailmankaikkeus ei ole luonteeltaan välttämätön
4. Siksi maailmankaikkeuden selityksen on oltava ulkoinen syy
5. Tuo ulkoinen syy on Jumala

Kuten olen eräässä toisessa kirjoituksessa huomauttanut, jos joku haluaa kieltää johtopäätöksen (5), hänen on osoitettava yksi tai useampi premissi (1-4) epätodeksi. Jos premissit pitävät paikkansa, johtopäätös seuraa loogisesti niiden väitteistä. 

Premissi 1

Kaiken olevaisen olemassaololle on jokin selitys 

Arkikokemuksemme mukaan premissi 1 pitää paikkansa. Kun aamulla herätessäni kävelen keittiöön ja huomaan kahvikupin tiskipöydällä, ymmärrän intuitiivisesti, että kahvikupilla ja sen olinpaikalla on jokin syy. Joku on (a) tehnyt kahvikupin ja (b) asettanut sen tiskipöydälle. Kukaan ei hyväksyisi selitystä, jonka mukaan kahvikuppi on ollut tiskipöydällä aina! Päättelen, että vaimoni ehti juoda kahvia ennen kouluun lähtemistään. Niinpä kaadan kupin täyteen kahvia ja kävelen pihalle hakemaan postia. Ottaessani postilaatikosta Jurvan Sanomia teen saman huomion. Sanomalehti ei ole voinut olla aina postilaatikossa, vaan sille täytyy olla jokin syy. Päättelen, että postinkantaja on juuri ajanut postiautolla ohitse ja pudottanut sen laatikkoon. Työpäiväni etenee ja päivän aikana teen satoja samantapaisia huomioita. Asioille on yksinkertaisesti oltava selitys. Kun alan netissä lukemaan tieteellisiä artikkeleita (ja jonka jälkeen katson muutaman jakson Housea) totean, että itse asiassa koko tiedemaailma käyttää miljoonia euroja nojatessaan tähän päivänselvään huomioon. Asioille on aina selitys ja joskus selityksen etsiminen vie aikaa ja resursseja. Premissi 1:stä on siten turha lähteä kieltämään. Kaikkien olemassa olevien olemassaololle on oltava selitys. [2]

Premissi 2

Jonkin olemassa olevan asian selitys on joko ulkoinen syy tai sen oman luonteen välttämättömyys

Me siis tiedämme, että kaikilla olemassa olevilla asioilla on jokin syy. Kun pysähdymme pohtimaan asiaa hieman tarkemmin huomaamme, että teoriassa meillä on olemassa asioille kaksi mahdollista selitysvaihtoehtoa. Jokin olemassa oleva asia on olemassa, koska (a) sille on olemassa jokin ulkoinen syy tai (b) se on olemassa luonteensa välttämättömyyden vuoksi. Muutama sana näistä kahdesta vaihtoehdosta on sanottava.

Suurin osa tuntemistamme asioista ovat sellaisia, jotka ovat olemassa, mutta niiden ei tarvitsisi olla olemassa. Filosofit kutsuvat tällaisia asioita kontingenteiksi. Kiinteistö, jossa Jurvan R-kioski on vuokralla, on kontingentti. Kiinteistö on olemassa, mutta sen ei olisi pakko olla olemassa. Kaikki tuotteet, joita R-kioskilla myydään, ovat myös kontingentteja. Samoin on asiakkaiden ja myyjien laita. Nykyään me myös tiedämme, että maailmankaikkeus on kontingentti. Maailmankaikkeus on olemassa, mutta sen ei tarvitsisi olla olemassa. Kaikille kontingenteille asioille on olemassa selitys, ja tämä selitys on aina jokin ulkopuolinen syy. Kiinteistöt, limsat, ihmiset ja maailmankaikkeus eivät yksinkertaisesti selitä itse itseään.

On olemassa myös asioita, jotka eivät ole kontingentteja. Näitä asioita kutsutaan välttämättömiksi asioiksi. Leibniz selittää asiaa siten, että välttämätön olio kantaa olemassaolonsa syytä itsessään. Toisin sanoen välttämätön olio ei tarvitse itsensä ulkopuolista syytä olemassaololleen. Monet matemaatikot ovat sitä mieltä, että esimerkiksi numerot ja lukujoukot ovat olemassa välttämättä. Mikään ulkopuolinen syy ei ole aiheuttanut numero kakkosta. Juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin mukaan Jumala on välttämätön olio. Jumala ei tarvitse olemassaololleen syytä, koska Hänen on pakko olla olemassa. Hänen luonteensa välttämättömyys vaatii tämän. Lyhyesti sanottuna: olemassaolo kuuluu välttämättömien olioiden luonteeseen. (Malkki, Craig 2012, 64-65.)

Premissi 2 vaikuttaa vedenpitävältä. Muita selitysvaihtoehtoja asioille ei yksinkertaisesti ole. 

Premissi 3

Maailmankaikkeus ei ole luonteeltaan välttämätön

Tämän premissin väite esitettiin jo edellä. 1900-luvulla tehdyt tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että maailmankaikkeudella on alku. Maailmankaikkeuden luonne ei siten ole välttämätön. Olisi mahdollista, että maailmankaikkeutta ei olisi lainkaan olemassa. William Lane Craig, joka on debatoinut kristinuskoa puolustaen ympäri maailmaa, sanoo, että hän ei tunne ainoatakaan ateistia, joka olisi kyseenalaistanut tämän premissin. Kaikki ymmärtävät, että maailmankaikkeus on kontingentti. Tästä pääsemme viimeisiin premisseihin. (Craig 2012, 68.)

Premissit 4 ja 5

Maailmankaikkeuden selityksen on oltava ulkoinen syy ja tuo syy on Jumala

Nämä premissit seuraavat loogisesti premisseistä 1-3. Maailmankaikkeudella on jokin ulkoinen selitys ja tuo selitys on Jumala. Joku voi tässä kohden huomauttaa, että premissi 4 on ymmärrettävä, mutta premissi 5 menee liian pitkälle. Mistä Jumala yhtäkkiä tulee mukaan kuvioihin? Vastaus: meillä ei ole muita vaihtoehtoja.

Jos maailmankaikkeuden olemassaololle on jokin syy, sen on oltava ei-fyysinen eli aineeton olento, paikan ja ajan tuolla puolen. Näin on pakko olla, koska (aineellinen)maailmankaikkeus ei voi olla syy omalle olemassaololleen. Meillä on jälleen käsissämme vain kaksi vaihtoehtoa: kyseinen olio voi olla joko (a) abstrakti olio tai (b) aineeton Mieli. Abstrakteja olioita ovat mm. numerot. Abstraktit oliot eivät voi kuitenkaan aiheuttaa mitään toisin kuin konkreettiset oliot, kuten puut, kivet ja ihmiset. Numero 2 ei koskaan aiheuta mitään, se vain on numero 2. Ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on siten aineeton, persoonallinen ja välttämätön Mieli. Joku päätti luoda universumin. (Craig 2012, 67-68; Malkki). 

Johtopäätös

Leibnizin esittämä argumentti Jumalan olemassaolon puolesta on loogisesti kestävä. Argumentin premissit ovat varmasti pikemminkin tosia kuin epätosia. Meillä on siis vankat syyt uskoa, että Joku päätti luoda maailmankaikkeuden. Tämä argumentti ei kuitenkaan osoita suoranaisesti kristinuskon Jumalaan. Väitän kuitenkin, että meillä on mahdollista saada tästä tekijästä tarkempaa tietoa. Tätä olen yrittänyt tehdä seuraavissa kirjoituksissa. 

Viitteet

1 Länsimaista filosofiaa on hallinnut vahvasti ajatus, jonka mukaan maailmankaikkeuden olemassaololle on oltava jokin sen ulkopuolinen selitys. Leibnizin lisäksi voidaan mainita mm. Aristoteles, Platon, al-Ghazali, Anselm Canterburylainen, Tuomas Akvinolainen, Rene Descartes, Baruch Spinoza ja John Locke. (Visala & Vainio 2011, 107.)

2 ”Kaikelle on oltava selitys” -periaatetta ei voida sinällään todistaa oikeaksi, koska se on yksi järkevän päättelyn periaatteista. Tämä tarkoittaa sitä, että sen avulla arvioidaan kaikkien muiden väitteiden pätevyyttä. Tämä periaate on järjellisyyden edellytys. (Puolimatka 2009, 157.) 

LÄHTEET

Craig, William. Lane. 2012. Valveilla. Uskon perusteltu puolustaminen. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Uusi tie. 

Malkki, Ilari. 2013. Näin derivaatan keksijä päätteli Jumalan olemassaolon. 

Puolimatka, Tapio. 2009. Usko, tieto ja myytit. Helsinki: Uusi tie.

Visala, Aku & Vainio Olli-Pekka. 2011. Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: Kirjapaja.

Suosittelen lukemaan myös Ilari Malkkin aiheeseen liittyviä kirjoituksia täältä, täältä ja täältä.