Kadonneet evankeliumit 2/2

Kirjoittaja Janne Saarela

Aiheeni ensimmäisessä osassa kirjoitin johdannon ja suosittelen lukijaa käymään tähän tekstiin käsiksi vasta ensimmäisen osan lukemisen jälkeen. Tässä kirjoituksessa käsittelen kymmentä teosta ja agrafa-lausumia.  

1. Pietarin evankeliumi

Varhaiset kirkkoisät mainitsivat useasti teoksen, joka tunnettiin nimellä Pietarin evankeliumi. Esimerkiksi Eusebios Kesarealainen (n. 260–340 jKr.) toteaa, että antiikin seurakuntien vanhimmat hyväksyivät 1. Pietarin kirjeen ja käyttivät sitä, mutta muut apostolin nimissä olevat kirjoitukset hylättiin (Kirkkohistoria 3.3.1–4). Pietarin nimellä liikkui useita teoksia: Pietarin ilmestys, Pietarin evankeliumi ja Pietarin saarna. Eusebius mainitsee Pietarin evankeliumin vielä myöhemminkin kertoessaan Serapionista, Antiokian seitsemännestä piispasta (virassa 199–211 jKr.). Serapion tunsi Pietarin nimellä kulkevan evankeliumin (Kirkkohistoria 6.12.3–6). Aluksi Serapion antoi luvan lukea kirjaa, mutta myöhemmin saatuaan itselleen siitä kopion, hän huomasi teoksen doketistisen luonteen ja hän antoi neuvon olla lukematta sitä.

Tämä maininta vahvistaa tällaisen teoksen olemassaolon, mutta sen sisällön selvittämisessä se auta mitään. Ikävä kyllä, kukaan muukaan ei koskaan lainannut teoksen sisältöä. Pietarin evankeliumin sisältö säilyi mysteerinä. (Evans 2015, 93–94; Metzger 1997, 199-20.)

Asiaan tuli muutoksia vuosina 1886—1887, kun ranskalainen arkeologiryhmä teki työtä Ylä-Egyptissä, Akhmimissa. He löysivät erään kristityn munkin hauta-arkusta kirjan. Tekstiä oli  säilynyt  useasta eri teoksesta: kreikankielisestä Henokista, pyhän Julianin marttyyrikuolemasta ja Pietarin ilmestyksestä ja osia tuntemattomasta evankeliumista.  Löydetty teos on ajoitettu noin vuoteen 800. Koska tämä tuntematon evankeliumi esiintyi yhdessä Pietarin Ilmestys -nimisen teoksen kanssa, tutkijat ajattelivat sen olevan Pietarin evankeliumi. Se sisältää jonkin verran oikeaa aineistoa, kuten sen, että juutalaiset halusivat Jeesuksen haudalla vartijoita. Teos kuitenkin suhtautuu hyvin negatiivisesti juutalaisiin. Eräässä kohdassa on maininta, jossa Pilatus pesee kätensä sen jälkeen, kun hän on antanut Jeesukselle tuomion. Juutalaiset kuitenkin kieltäytyvät tekemästä samaa. Tällä kirjoittaja painottaa heidän syyllisyyttään Jeesuksen kuolemaan. Joissain kohdissa on myös nähtävillä gnostilaista ajattelutapaa (4:10; 5:19). (Van Voorst 2000, 205–09; Holmen 2010, 192; Brown 1997, 836.)

Graig Evans toteaa, että väittelyn aikana kukaan ei koskaan kysynyt, onko löydetty teos todella Pietarin evankeliumi. Kaikki vain olettivat niin. Myöhemmin 1970- ja 1980-luvuilla julkaistiin kaksi muuta Egyptistä löydettyä käsikirjoitusta: P.Oxy. 2949 ja P.Oxy. 4009. Osa tutkijoista ajatteli näiden olevan osia Pietarin evankeliumista. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa riittävästi näyttöä. Jotkut ovat väittäneet (mm. John Dominic Crossan), teoksen olevan todella varhainen, ja että se sisältää traditiota, johon Uuden testamentin neljä evankeliumia perustuvat. Craig Evansin mukaan tällainen väite ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla. Fragmenteissa on säilynyt niin ylipaisunutta tekstiä, että legendaarinen aines on hyvin selkeästi esillä. Tässä käännös eräästä tällaisesta kohtauksesta, joka tapahtui sen jälkeen, kun Jeesuksen hauta oli sinetöity (lukittu) seitsemällä sinetillä:

Yönä, jona Herran päivä valkeni, kun sotilaat olivat vuorotellen pareittain vartiossa, taivaalla kaikui kova ääni ja he näkivät taivaan avoinna ja kahden kirkkaasti loistavan miehen laskeutuvan sieltä ja lähestyvän hautaa. Mutta kivi, joka oli pantu ovelle, vieri itsestään sivuun. Hauta avautui ja nuoret miehet menivät sisään. Sitten sotilaat, jotka näkivät tämän, herättivät sadanpäällikön ja vanhimmat (he olivat näet itse siellä vartiossa). Ja kun he olivat kertomassa, mitä olivat nähneet, he näkivät taas kolmen miehen tulevan ulos haudasta — kaksi tuki kolmatta, ja heitä seurasi risti — ja kahden pää(t) ulottuivat taivaaseen, mutta sen (pää), jota talutettiin, ulottui yli taivaan. Ja he kuulivat taivaasta äänen, joka sanoi: ”saarnasitko niille, jotka nukkuvat?” Ja ristiltä kuului vastaus: ”Kyllä.” (Luvut 9–10.)

Tässä kuvataan Jeesuksen ylösnousemus. Paikalla on runsaasti todistajia ja jopa juutalaisten vanhimmat ovat todistamassa tapahtumaa (toisin kuin kanonisissa evankeliumeissa). Tämä osoittaa teoksen kirjoittajan olevan tietämätön juutalaisten tavoista. Juutalaisten näkemys ruumiiden epäpuhtaudesta ei olisi antanut heille lupaa majailla yöllä haudan vieressä. Miesten päät ulottuvat taivaaseen, ja heidän perässään kävelee puhuva risti, joka oli laitettu hautaan Jeesuksen kanssa! Moody Smith onkin kysynyt: ”Onko ajateltavissa, että perimätieto syntyi legendanomaisena, mytologisena, juutalaisvastaisena, jopa mielikuvituksellisena, ja muuttui vähitellen historiallisesti maltilliseksi ja harkituksi?” (Evans 2015, 100–01). Hänen pointtinsa on selvä: legendat eivät tasaannu maltilliseksi kertomukseksi, vaan päin vastoin.

Teos, on syntynyt joskus toisella vuosisadalla. (Evans 2015, 95-101; Van Voorst 2000, 209.) Myös Leon Vaganay ja Jerry W. McCant ovat osoittaneet, että teos on riippuvainen kanonisista evankeliumeista ja näin ollen niitä myöhäisempi (Meier 1991, 117). Kokonaan oma kysymys on se, että tämä löydetty teos todella Pietarin evankeliumi vai ei. Teoksessa ei ole nimeä, eikä meille ole jäänyt kirkkoisien siteerauksia, joihin teosta voitaisiin verrata. Jeesusta tutkittaessa teoksella ei ole oikeastaan mitään arvoa. (Evans 2015, 93–101.)

2. Egerton papyrus 2 (Egerton-evankeliumi)

Tämä teos koostuu neljästä fragmentista. Näistä kuitenkin vain kaksi on luettavissa, koska neljännestä osasta on jäljellä vain yksi kirjain ja kolmannessa osassa näkyy ainoastaan muutamia yksittäisiä sanoja. Papyrus löytyi Egyptistä ja se päätyi tutkijoiden käsiin vuonna 1934. Se on peräisin toiselta vuosisadalta. Papyrus sisältää neljä kertomusta. (1) Kiista, joka muistuttaa jakeita Joh. 5:39–47 ja 10:31–39. (2) Spitaalisen parantaminen, joka on samantapainen kuin kohdissa Matt. 8:1-4; Mark. 1:40–45; Luuk. 5.12–16, 7:11–14. (3) Kiistely keisarille maksettavasta verosta kuten kohdissa Matt. 22:15–22; Mark. 12:13–17; Luuk. 20:20–26. (4) Ihme, joka tapahtuu Jordanilla. Ihmeellä ei ole vastinetta evankeliumeissa. (Holmen 2010, 190–91; France 1988, 59. Tarkemmin papyrusta esittelee Evans 2015, 102–09.) Craig Evansin (2015, 109) mukaan tämä ihme muistuttaa hyvin paljon myöhempiä legendoja. Tämä osaltaan osoittaa, että teos on syntynyt toisella vuosisadalla.

3. Marian & Filippoksen evankeliumit: Oliko Jeesus naimisissa?

Filippoksen evankeliumissa Filippoksella ei ole mitään surta roolia, hän vain sattuu olemaan ainut nimeltä mainittu opetuslapsi. Gnostilaisissa ryhmissä hänellä oli melko suuri arvo. Tämä 200-luvulla syntynyt teos on koottu eri yhteyksistä kootuista opetuksista, vertauksista ja kehotuksista. Teos on alunperin kirjoitettu ehkä kreikaksi Syyrian alueella, mutta se on säilynyt vain koptinkielisenä käännöksenä. Teoksessa tulee esille useita gnostilaisia vivahteita. Tämä näkyy eritoten siinä, että maailma on syntynyt alemman luojajumalan virhearvioinnin seurauksena ja että taivaallinen Kristus jätti Jeesuksen ennen ristinkuolemaa. (Ks. Dunderberg 2005e, 173-208.)

Marian evankeliumi taas sisältää tarinan, jossa Magdalan Maria kuvailee opetuslapsille Jeesukselta saamiaan ilmestyksiä. Andreas ja Pietari ovat skeptisiä, koska Marian väitteet ovat ristiriidassa heidän omien tietojensa kanssa. Leevi puolestaan nuhtelee heitä ja puolustaa Mariaa. Teos on kirjoitettu aikaisintaan toisen vuosisadan puolivälissä. Evans (2015, 65) ajoittaa teoksen vuoteen 160. Marian evankeliumista on säilynyt kolme erillistä katkelmaa (yksi koptinkielellä ja kaksi kreikankielellä) ja ne sisältävät yhdessä ehkä puolet alkuperäisestä teoksesta. Teoksen taustalla oleva ryhmä haluaa ilmeisesti puolustaa oppejaan ja he haluavat, että naisetkin voisivat opettaa. (Marjanen 2005, 435–36.)

Magdalan Maria on harvinainen tapaus, koska varhaiskristillisissä teksteissä naisilla ei yleensä ollut kovin suurta roolia. Matteuksen ja Johanneksen mukaan hän oli ensimmäinen, joka näki Jeesuksen ylösnousseena. Filippoksen evankeliumin mukaan hän oli Jeesuksen suosikkioppilas. Marian evankeliumissa ei suoraan sanota kyseessä olevan Magdalan Marian, mutta naisella on samantapainen suuri rooli opetuslapsena kuin hänellä Filippoksen evankeliumissa. Hän käy myös samantapaisia kiistoja mies-opetuslasten kanssa kuin Magdalan Maria gnostilaisessa teoksessa ”Pistis Sofia”. Tässä teoksessa hänestä käytetään lisäksi nimeä Mariamme, joka oli koptilaisissa teksteissä kirjoitusasu Magdalan Marialle. Jeesuksen äidistä taas käytetään muotoa ”Maria”. Marian evankeliumi liittyy näiden syiden vuoksi nimenomaan Magdalan Mariaan. (Marjanen 2005, 453.)

Mainittakoon, että Dan Brownin menestysromaanissa Da Vinci -koodi on uudelleentulkittu Marian evankeliumin sisältöä ja väitetty, että Jeesus ja Magdalan Maria olivat rakastavaisia, ehkä jopa naimisissa. Tukea saadaan siitä, että eräässä kohden Pietari sanoo Jeesuksen rakastaneen Mariaa enemmän kuin ketään muuta naista. Marian evankeliumin lisäksi väitteessä vedotaan Filippoksen evankeliumiin, josta on säilynyt katkelmallinen teksi:

Ja [Vapahtajan] seuralainen [on] Magdalan Maria. [Mutta kristus rakasti] häntä enemmän kuin [kaikkia] opetuslapsia [ja]  suuteli hänen [usein] […] (Filippoksen evankeliumi 55–56).

Joissain käännöksissä teksti on täydennetty ja käännetty ”suuteli häntä suulle”, mutta tämä on pelkkä arvaus. Tekstin kirjoittaja on saattanut kirjoittaa, että Jeesus suuteli Mariaa kädelle, otsalle tai poskelle. Joka tapauksessa näistä katkelmista ei voi päätellä, että Jeesus ja Maria olisivat olleet naimisissa. Väite olisi muutenkin vastoin sitä, mitä Uuden testamentin evankeliumit kertovat; Jeesus nimittäin eli selibaatissa. Antiikin ajalta ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että kukaan olisi ajatellut Jeesuksen olleen naimisissa. Mitä tulee Filippoksen evankeliumin kohtaan jossa Magdalan Mariaa kutsutaan Jeesuksen kumppaniksi, niin kohta ei millään tavalla viittaa avioliittoon (S. 58, 32). On totta, että kreikankielen sana ”koinonos” on merkitykseltään hyvin laaja, koska se voi takoittaa aviopuolisoa, liikekumppania tai hengellistä uskontoveria. Filippoksen evankeliumissa vaimosta käytetään kuitenkin sanaa ”sime” (nainen). (Marjanen 2005e, 183.)

Timo Eskola painottaa sitä, että alkuseurakunnassa suudelma merkitsi nimenomaan uskovien välistä yhteyttä. Gnostilaisuudessa suudelma kuitenkin kuvasi nimenomaan salatiedon välittämistä. Teksti siis tarkoittaa (jos siinä alunperin puhuttiin suu-suudelmasta), että Jeesus välitti Marialle pelastuksen sanomaa, joka kohotti hänet korkeammalle taholle. Maria oli näissä teoksissa Jeesuksen salaisen opetuksen jatkaja. Tätä huomiota tukee se, että Jaakobin ilmestys -nimisessä teoksessa Jeesus suutelee veljeään Jaakobia. Näin ollen tämä teos ei viittaa mitenkään siihen suuntaan, että Jeesuksella ja Magdalan Marialla olisi ollut suhde. Teos (a) on joka tapauksessa liian myöhäinen antaakseen luotettavaa tietoa ja (b), vaikka Jeesus olisi teoksen kirjoittajan mukaan suudellut Mariaa, teko ei olisi viitannut seksuaaliseen suhteeseen, vaan gnostilaiseen tapaan välittää salaista tietoa. (Eskola 2005, 41–42.)

Nämä teokset eivät sisällä mitään varmaa ja luotettavaa tietoa Jeesuksesta, opetuslapsista tai Maria Magdaleenasta. (Evans 2015, 110–12.)

4. Markuksen salainen evankeliumi

Society of Biblical Literature -seuran vuosittaisessa kokouksessa vuonna 1960 Morton Smith ilmoitti, että hän oli vuonna 1958 löytänyt Mar Saban luostarista Juudean erämaasta ensimmäisen osan Kleemens Alexandrialaisen (n. 150–215 jKr.) kirjeestä. Kirje oli kirjoitettu kreikaksi Ignatios Antiokialaisen kirjeiden 1600-luvulta peräisin olevan laitoksen takapuolelle. Smithin mukaan käsiala viittaa 18. vuosisadalle. Vuonna 1973 Smith julkaisi löytönsä kahtena versiona; toinen tutkijoille, toinen populaariyleisölle. Ongelmana on ollut se, että ainoastaan Smith on tutkinut dokumenttia, eivätkö muut tutkijat päässeet analysoimaan paperia ja mustetta. 

Tässä kirjeessä Kleemens informoi Theodorusta Markuksen salaisesta evankeliumista ja hän lainaa siitä useamman lauseen. Kuuluisin kohta teoksessa on kertomus, jossa Jeesus herättää pojan kuolleista. Tämän jälkeen poika saapuu Jeesuksen luo ja hänellä on ainoastaan pieni liina alastoman ruumiinsa ympärillä. Tässä on selvä vastaavuus Markuksen evankeliumin kanssa (14:51–52). Kleemensin mukaan Markuksen evankeliumin kirjoittaja oli kirjoittanut ensin evankeliumin kaikille, mutta myöhemmin hän kirjoitti Alexandriassa ollessaan hengellisemmän teoksen, Markuksen salaisen evankeliumin. Suurin osa tutkijoista hyväksyi löydön aitona ja moni allekirjoitti sen, että se on aito launaus Kleemensiltä. Mutta se, että Markuksen evankeliumin kirjoittaja olisi teoksen takana, ei saanut niin suurta suosiota. Mm. Morton Smith ja John Dominic Crossan ovat väittäneet, että Markuksen salainen evankeliumi oli lähde, jota Markuksen evankeliumin kirjoittaja käytti evankeliumissaan. (Van Voorst 2000, 209-11; Evans 2015, 94-95; Meier 1991, 121; Brown 1997, 836.)

Nyttemmin totuus tästä löydöstä on paljastunut: Markuksen salainen evankeliumi on väärennös. Sen tekijä on lähes varmuudella Morton Smith. Dokumentista julkaistuja kuvia ollaan verrattu Smithin omaan käsialaan ja ne ovat paljastaneet Smithin itse kirjoittaneen dokumentin. Useat huomiot viittaavat tähän päätelmään:

  • Suurennoksessa näkyy väärentäjän vapina. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstiä ei ole kirjoitettu, se on piirretty. Väärentäjä on koettanut saada aikaan erilaista käsialaa kuin omansa.
  • Teksti vastaa Smithin omaa käsialaa hänen muissa teoksissaan. Hänellä oli esimerkiksi erikoinen tapa kirjoittaa kreikankielen aakkoset tau, theta ja lambda. 
  • Jotkut dokumentin teemoista on esillä Smithin aiemmissa teoksissa. 
  • Haalistuneet tahrat dokumentissa ovat osoittaneet, että käsikirjoitusta ei ole säilytetty Mar Saban luostarissa, vaan jossain päin Eurooppaa. Dokumenttiin ei nimittäin olisi voinut muodostua hometta kuivassa ilmastossa. Teos on jossain vaiheessa ostettu ja sen tyhjille sivuille on ”piirretty” tämä ”salainen evankelimi”. Teos siirrettiin Mar Sabanin luostariin, josta se sitten ”löytyi”. 
  • Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että tämä koko tarina uuden ja vavisuttavan dokumentin löytymisestä esiintyi jo vuonna 1940 painetussa kirjassa ”The Mystery of Mar Saba”. Yhtäläisyydet kirjan juonen ja Smithin löydöksen välillä ovat silmiinpistäviä. Paras selitys on se, että Smith oli lukenut kyseisen kirjan ja saanut siitä yllykkeen omalle väärennökselleen.  

Näistä syistä Markuksen salaisesta evankeliumista ei kannata enää puhua muuten kuin epätoivoisena väärennösyrityksenä. Vuonna 1960 syntynyt dokumentti tuskin antaa kovin luotettavaa tieoa ensimmäisen vuosisadan tilanteesta! (Evans 2015, 112–16.)

5. Jaakobin protoevankeliumi (The Birth of Mary)

Osa apogryfisistä evankeliumeista keskittyivät tarinassaan Jeesuksen varhaislapsuuteen. Uusi testamentti ei tunnetusti kerro juuri mitään Jeesuksen varhaislapsuudesta. Matteuksella ja Luukkaalla on kaksi lukua lähinnä Jeesuksen syntymästä ja Luukkaalla on lyhyt maininta Jeesuksesta 12-vuotiaana temppelissä. Tämä ajanjakso, josta ei yksinkertaisesti tiedetä mitään, synnytti monenlaisia tarinoita toisella vuosisadalla. Mainitsen näistä teoksista kaksi merkittävintä: Jaakobin protoevankeliumi ja Tuomaan lapsuusevankeliumi. (Van Voorst 2000, 204; Meier 1991, 115.)

Jaakobin protoevankeliumin kirjoitti tuntematon pakanakristitty toisella vuosisadalla. Kirjoittaja väittää olevansa Jeesuksen veli Jaakob. (Tämä valinta on looginen, koska nimenomaan Jeesuksen veli olisi varmasti tiennyt Jeesuksen perheen historian.) Se on säilynyt alkuperäisellä kielellä kreikaksi ja lisäksi kahdeksalla eri käännöksenä. Teos kertoo Jeesuksen äitin Marian tarinan ja painottaa erityisesti hänen neitsyyttään. Maria itse oli rukousvastaus lapsettomalle pariskunnalle Joakimille ja Annalle. Mariaa kasvatettiin temppelissä, kunnes hän täytti 12-vuotta. Sitten hänet luovutettiin vaimoksi Joosef-nimiselle vanhalle miehelle, jolla oli jo oma perhe. Maria tulee kuitenkin yllättäen raskaaksi, vaikka on neitsyt. Jeesus-lapsi syntyy luolassa. Koska ihmiset epäilevät Marian neitsyyttä, gynekologi tulee paikalle tutkimaan asiaa. Kun tutkimus on tehty ja gynekologi huomaa Marian todella olevan neitsyt, hän kauhistuu tekoaan: ”Voi rikostani ja epäuskoani, sillä olen kiusannut elävää Jumalaa!”  

Kirjoittaja nojaa vahvasti Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeihin. Teoksella ei ole mitään vakavasti otettavaa kerrottavaa Jeesuksesta. (Van Voorst 2000, 204–05; Eskola 2005, 29; France 1988, 72–73.)

6. Tuomaan lapsuusevankeliumi

Mainittakoon heti, että tällä teoksella ei ole mitään yhteyttä Tuomaan evankeliumiin. Se sisältää Tuomaan näkökulmasta kerrottuja kertomuksia Jeesuksen ihmeistä, joita hän teki ollessaan 5–12-vuotias. Teos on säilynyt alkuperäisellä kielellä kreikaksi ja siitä on olemassa myös käännöksiä viidellä eri kielellä. Tämä teos syntyi toisella vuosisadalla. Tämä teos oli itse asiassa tunnettu islamin perustajalla Muhammadille. Hän on käyttänyt tämän teoksen materiaalia koraanin kirjoittamisessa. (France 1988, 73.)

Teos painottaa Jeesuksen jumalallisia ominaisuuksia jo lapsena. Jeesus auttaa puuseppä isäänsä ja venyttää puu sopivan mittaiseksi. Jeesus myös kantaa vettä viitallaan, koska ruukku on rikki. Jeesus kuitenkin käyttää valtaansa monesti hyvin jumlalla tavalla. Esimerkkejä on monia. Eräässä kohden Jeesus muovaa savesta 12 varpusta. Aikuiset kuitenkin syyttävät häntä, koska oli sapatti ja silloin ei tietenkään saanut tehdä mitään. Tähän Jeesus vastaa tekemällä ihmeen; hän puristaa kätensä yhteen ja huutaa varpusille ”menkää!” ja ne lähtevät lentoon! Eräässä kohdassa Jeesus tappaa pojan, joka tönäisee häntä juostessaan olkapäähän. Hän myös sokeuttaa ihmisiä ja hyökkää Joosefia vastaan, joka yrittää kasvattaa häntä. Jeesus-lapsi myös kiroaa Hannaan pojan, joka pilaa hänen leikkinsa. Tämän seurauksena poika kuihtuu. Lopulta Joosef joutuu sanomaan Marialle ”älä päästä häntä ulos, sillä ne, jotka hänet suututtavat, kuolevat”. 

Tämä teos ei anna mitään ainoa tietoa Jeesuksesta. Kuten John P. Meier toteaa, teos kuuluu pikemminkin kauhuelokuva-osastolle kuin evankeliumi-osastolle. Se on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, millaisilta todelliset legendat Jeesuksen lapsuudesta näyttävät. (Van Voorst 2000, 205; Eskola 2005, 28–29; France 1988, 73–74; Meier 1991, 115.)

7. The Ascents of James

Meille on jäänyt mainintoja kolmesta juutalais-kristillisestä evankeliumista, jotka syntyivät toisen vuosisadan puolivälissä: Nasaretilaisten evankeliumi noin vuodelta 120 jKr. (säilynyt eri kirkkoisien lainauksissa), Ebioniittien evankeliumi noin vuodelta 120 jKr. (säilynyt Epifaniuksen lainauksissa) ja Heprealaisevankeliumi noin vuodelta 140 jkr. (säilynyt eri kirkkoisien lainauksissa). Niistä on jäänyt kuitenkin niin vähän mainintoja, että niiden kirjoituskielestä tai sisällöstä ei tiedetä juuri mitään. Nasaretilaisten evankeliumista on olemassa muutamia kymmeniä lainauksia, Ebioniittien evankeliumista ja Heprealaisevankeliumista on olemassa seitsemän lainausta. Nämä teokset eivät sisällä mitään vakavasti otettavaa tietoa Jeesuksesta. (Van Voorst 2000, 212–13; Meier 1991, 116; Evans 2015, 62. Ajoitus on tutkijoiden enemmistönäkemys, ks. Evans 2015, 72.)

Yksi tällainen teos on kuitenkin säilynyt paremmin ja se tunnetaan nimellä The Ascents of James. Teos syntyi toisen vuosisadan puolivälissä. Se kirjoitettiin alunperin kreikaksi, mutta se on säilynyt vain latinan- ja syyriankielisinä versioina. Se on juutalais-kristillinen dokumentti, joka kertoo Jumalan kansan kertomuksen Aabrahamista varhaisseurakuntaan. Jeesus nähdään profeettana ja Messiaana. Teos sisältää lyhyen kärsimyskertomuksen Jeesuksesta, mutta se tukeutuu selvästi Matteuksen evankeliumiin. Tämän teoksen kirjoittajalle Jeesuksen ristinkuolema ei ollut syntejä sovittava kuolema. Pelastus tulee kasteen, ei ristinkuoleman kautta. Teoksesta ei ole juurikaan hyötyä Jeesusta koskien. (Van Voorst 2000, 213–15.)

8. Totuuden evankeliumi

Tämä teos on yksi tärkeimpiä tietolähteitä kuvaamaan gnotilaisuuden Valentinolaista ryhmää. Teoksen perusaihe on se, miten voidaan löytää keikkeuden Isä ja lepo hänen luonaan. Teos on säilynyt kokonaisuudessaan. Siitä puuttuu otsikko, mutta se alkaa sanoilla ”Totuuden evankeliumi synnyttää ilon”. Irenaeus kertoo, että Velentinolaisilla oli käytössään ”Totuuden evankeliumiksi” kutsuttu teos (Harhaoppeja vastaan 3.11.9.).

Teos ei ole kertova teos, kuten UT:n neljä evankeliumia. Kristus on teoksessa ilmoittaja ja opas, joka opettaa tuntemaan Isän. Yksimielisyyttä ei olla saavutettu siinä, onko Valentinos, ryhmän johtaja, kirjoittanut teoksen itse vai ei. Evankeliumi on ehkä kirjoitettu alunperin kreikaksi. Ajoitus on Valentinolaisen ryhmän kukoistuskaudella eli toisen vuosisadan jälkipuoliskolla. (Dunderberg 2005d, 119–22.)

9. Juudaksen evankeliumi

Vuonna 2006 ilmoitettiin, että Juudaksen evankeliumi oli jälleen saatu tutkijoiden käsiin ja se oli käännetty englanniksi. Asiasta tuli välittömästi suuri uutisaihe ympäri maailmaa. National Geographic lähetti aiheesta kaksituntisen dokumentin, jonka monet suomalaisetkin ovat saattaneet nähdä. Mistä on kysymys?

1970-luvun lopulla Egyptistä löytyi eräästä luolasta hyvin vanha nahkakantinen koodeksi eli kirja. Teos oli kirjoitettu koptin kielellä. Vuonna 1983 Stephen Emmel tutki koodeksia Genevessä ja hän löysi siitä neljä kirjoitusta, joista yksi mainitsi useaan otteeseen Jeesuksen ja Juudaksen välisen keskustelun. (Kolme muuta teosta paljastuivat myöhemmin: Pietarin kirje Filippokselle, Jaakobin kirja ja eräs nimeltä mainitsematon teos, jossa esiintyy hahmo nimeltä Allogenes.) Hänen mukaansa koodeksi oli aito ja se oli peräisin 300-luvulta. Radiohiilikoe antoi teoksen iäksi n. 220–340 jKr. ja useimmat tutkijat pitävät vuosia 300–320 jKr. koodeksin synnyn ajankohtana.  (Evans 2015, 290.) Juudaksen evankeliumi on alunperin kirjoitettu joskus toisen vuosisadan keskivaiheilla (Eskola 2015; Kasser ym. 2006, 11.)

Tämän jälkeen koodeksi päätyi Amerikkaan ja epäpätevissä käsissä se kärsi vakavia vaurioita. Eräs kauppias laittoi koodeksi pakastimeen ajatellen, että se olisi paras paikka säilytykselle. Tässä prosessissa papyrus kärsi vakavia vaurioita muuttuen tummanharmaaksi ja hauraaksi. Lopulta sveitsiläinen Maecenas-säätiö hankki koodeksin käsiinsä ja tutkijat pääsivät tekemään tutkimustaan. Kirjasta puuttuu tuntematon määrä sivuja (ehkä noin 40), mutta Juudaksen evankeliumista on jäljellä noin 85%. Vuonna 2005 järjestö keräsi tutkijatiimin tulkitsemaan teosta. Ryhmässä oli mukana mm. Bart Ehrman ja Craig Evans. (Evans 2015, 289–91.)

Juudaksen evankeliumi alkaa näillä sanoilla: ”Salainen kertomus ilmestyksestä, jonka Jeesus lausui Juudas Iskariotille.” Teksti päättyy sanoihin ”Juudaksen evankeliumi”. Teoksessa Juudas on Jeesuksen suurin opetuslapsi ja vain hän kykenee ymmärtämään Jeesuksen opetukset oikein. Hän mm. ymmärtää, että tämän maailman luonut Jumala on paha luoja-jumala, jota vastaan oikea taivaallinen Jumala taistelee. Tämä on tyypillinen gnostilainen näkemys. Muita opetuslapsia Jeesus pitää pilkkanaan. Juudas tietää, että Jeesus on tullut Barbelon kuolemattomasta valtakunnasta. Barbelo oli gnostilaisille yksi taivaallisista jumaluuksista. Tämän jälkeen Jeesus opettaa Juudasta kahden kesken. Samaan aikaan kun muut opetuslapset ovat uhraamassa huonoja uhreja, Jeesus sanoo Juudakselle ”sinä tulet uhraamaan sen miehen, johon minä olen pukeutunut”. Tämäkin lause kuvaa gnostilaista käsitystä siitä miten sielu on ruumiin vankilassa. Kristus-henki asui maallisen Jeesuksen ruumiissa. Näin ollen Juudas ei pettäisi Kristusta, vaan ainoastaan maallisen miehen, jossa Kristu-henki asuu. Juudas huijaa ainoastaan materiaalisen maailman pahaa luoja-jumalaa. Juudas on todellisen, hyvän Jumalan, palvelija, ja näin ollen sankari. Juudaksesta tulee suurin opetuslapsi. Hän luovuttaa Jeesuksen rahaa vastaan ylipappien haltuun. Oikeudenkäynnistä, teloituksesta tai ylösnousemuksesta ei ole minkäänlaisia mainintoja. Perusidea on se, että Juudas muuttuu pettäjästä sankariksi.  (Evans 2015, 291–93; Eskola 2015; Bock 2006, 215-17.)

(Gnostilaisten mukaan ennen ristiinnaulitsemista Kristus-henki jätti maallisen Jeesus-ruumiin. Todellinen Kristus ei siis koskaan kärsinyt ristillä. Joidenkin gnostilaisten tekstien mukaan ristillä ei kuollut Jeesus, vaan Simon Kyreneläinen. Pääajatus tässäkin on se, että todellinen Kristus huijaa materiaalista maailmaa. Juudaksen evankeliumissa Juudas toimii hänen apulaisenaan. (Eskola 2015.))

Evankeliumin merkitys

Vuonna 180 kirjoittanut Irenaeus soimaa ryhmää, jonka jäseniä monet haukkuivat kainilaisiksi. Nämä henkilöt tekevät Raamatun pahantekijöistä sankareita. Eräässä kohdassa Irenaeus kirjoittaa:  

He julistavat, että kavaltaja Juudas tunsi nämä asiat perin pohjin ja että vain hän pani kavalluksen salaisuuden täytäntöön, koska tunsi totuuden syvemmin kuin kukaan muu; hänen kauttaan kaikki, sekä maan päällä että taivaassa, joutui sekasorron valtaan. He laativat tällaisen keksityn tarinan ja nimittävät sitä Juudaksen evankeliumiksi. (Harhaoppeja vastaan 1.31.1)

Juudaksen evankeliumin merkitys on lähinnä siinä, että se auttaa ymmärtään toisen vuosisadan monivivahteista kristillisyyttä. Teos saattaa olla varhainen esimerkki setiläisestä gnostilaisuudesta. Tämä gnostilaisuuden muoto perustuu mahdollisesti juutalaiseen pessimistiseen ajatteluun, joka sai alkunsa vuosina 66–70 ja 115–117 jKr. käytyjen sotien tuhoisissa jälkimainingeissa. On hyvin epätodennäköistä, että Juudaksen evankeliumissa on säilynyt mitään luotettavaa, itsenäistä traditioita Jeesuksesta. (Evans 2015, 293–95. Näin myös Bock & Wallace 2007, 77–104, jotka käsittelevät aihetta yksityiskohtaisesti.)

Lue N. T. Wrightin arvio Juudaksen evankeliumista täältä. 

Evankeliumeiden asema

Charles Hill on melko tuoreessa kirjassaan Who Chose the Gospels? (2012) haastanut useiden tutkijoiden näkemykset, jonka mukaan neljän evankeliumin arvovaltainen asema oli tulosta pitkästä teologisesta sodasta, kun ”oikeaoppiseksi” ryhmäksi noussut ryhmittymä sai vaiennettua muut ryhmittymät ja päätti mitkä evankeliumit kaikista kymmenistä pääsee mukaan kaanoniin. (Ks. hyvä tiivistys tästä näkemyksestä Hill 2011.) Sen jälkeen kun Hill on tehnyt analyysinsä Irenaeuksen ja muiden olennaisten kristittyjen tuotannosta toisen vuosisadan loppupuolella, hän päättelee, että muut evankeliumit eivät läheskään olleet sellaisessa asemassa kuin kanoniset neljä evankeliumia, eivätkä ne olleet levinneet yhtä laajasti Rooman valtakunnassa kuin kanoniset neljä evankeliumia. Tämä puolestaan antaa asiasta aivan erilaisen kuvan kuin vaihtoehtoteorian kannattajien kuvaus asioiden kehityksestä:

Irenaeus Galliassa [Gaul], Klemens Alexandriassa, Teofilos ja Serapion Antiokiassa ja Muratorin kaanonin kirjoittaja Roomassa  (tai sen lähettyvillä) ovat kaikki hyvin laajalla maantieteellisellä alueella, mutta he kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kirkolla on neljä arvovaltaista evankeliumia. Mitä tämä yhtenäisyys mahtaakaan sanoa kaikista niistä seurakunnista, jotka jäävät maantieteellisesti näiden paikkojen välimaastoon? Me tiedämme, että kristityt lukivat muitakin teoksia kuin neljää kanonista evankeliumia ja muita kaanonissa nyt olevia teoksia. Lähellä toisen vuosisadan vaihdetta Pietarin evankeliumi nousi esiin Rhossuksessa ja se tuli Serapionin näköpiiriin, joka tuli vieralemaan sinne Antiokiasta. Mutta Klemens Alexandriassa, Irenaeus Galliassa tai Muratorin kaanonin kirjoittaja Italiassa eivät koskaan mainitse tätä teosta. Klemens sitä vastoin tietää ja jopa lainaa muutaman rivin Heprealaisten evankeliumista ja hän tietää joidenkin lukevan Egyptiläisten evankeliumia, mutta kumpaakaan näistä ei mainita Irenaeuksen, Serapionin tai Muratorin kaanonin teksteissä. Matkustaessaan Vähä-Aasiassa, Roomassa ja Galliassa Irenaeus törmäsi Valentinolaisen Totuuden evankeliumiin ja Setiläistä gnostilaisuutta edustavaan Juudaksen evankeliumiin, mutta Klemens, Serapion tai Muratorion kaanon eivät mainitse kumpaakaan näistä. Erilaisia evankeliumeja tupsahteli esiin läpi toisen vuosisadan monissa paikoissa, mutta ainoat evankeliumit, jotka kaikki nämä kirjoittajat tunsivat olivat Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. (Hill 2012, 99-101.)

Kuva: Hill 2012, 100.

10. Agrafa-lausumat

On olemassa todella suuri määrä materiaalia jota kutsutaan Agrafa-lausumiksi. Sana tarkoittaa kirjaimellisesi ”kirjottamaton”, mutta on selvää, että nämä väitetyt Jeesuksen sanat ovat tallentuneet meille kirjallisessa muodossa. Agrafa-lausumat ovat yksinkertaisesti sellaisia Jeesuksen suuhun laitettuja sanoja, joita ei löydy Uuden testamentin evankeliumeista. Nämä lausumat eivät muodosta mitään tiettyä dokumenttia, vaan se on nimi hajanaiselle lause-kokoelmalle, jotka löytyvät eri teoksista pitkällä aikavälillä. Muutama tällainen maininta on itse asiassa jopa Uudessa testamentissa, Apostolien teoissa. Paavalin puhuu Efeson seurakunnan vanhimmille ja toteaa Jeesuksen sanoneen ”autuaampi on antaa kuin ottaa” (20:35). Tällainen lausuma on agrafa-lausuma, koska sitä ei suoranaisesti esiinny evankeliumeissa. Paavali on todennäköisesti kuullut tällaisen tradition. Eräässä kreikankielisessä Uuden testamentin käsikirjoituksessa on Luukkaan evankeliumin kuudennen luvun jakeessa 5 lyhyt kertomus Jeesuksesta:

Kun hän [Jeesus] samana päivänä näki jonkun tekevän työtä sapattina, sanoi hän hänelle: ”Ihminen, jos todella tiedät, mitä teet, olet sinä autuas, mutta jos et tiedä, olet kirottu ja lain rikkoja”. (Codex Bezae). 

Kertomus ei ole ollut alkuperäisessä käsikirjoituksessa. (Holmen 2010, 193-94; Meier 1991, 112.) Hierapoliin piispa Papias (60–130 jKr.) kirjoitti paksun teoksen, johon hän väitti koonneensa kaikki Jeesuksen lausumat, jotka eivät olleet päässeet Uuteen testamenttiin. Teos ei ole säilynyt, mutta muutamia viittauksia muiden teoksissa on olemassa. Robert Van Voorstin mukaan agrafa-lausumia on olemassa noin 225 kappaletta. (Van Voorst 2000, 181, 183.)

Kaksi merkittävää työtä on tehty agrafa-lausumien kohdalla. Ensimmäinen näistä on Joachim Jeremiaan ja toinen Otfried Hofiuksen. Jeremias teki valtavan työn keräten agrafa-lausumia eri teoksista Uuden testamentin evankeliumeiden ulkopuolelta: Uuden testamentin muista osista, varhaisten kristittyjen kirjoutuksista, edellä mainituista papyruksista, ja jopa erään 1600-luvun alun intialaisen moskeijan porttikäytävän päällä olevista kirjoituksista. Arvioidessaan tekstejä hän päätyi siihen, että vain 18 niistä voidaan pitää todennäköisesti aitoina Jeesuksen sanoina. Hofius on kuitenkin omassa työssään vähemmän optimistinen. Hänen mukaansa vain yhdeksää agrafa-lausumaa voidaan pitää ehdokkaana Jeesuksen aidoiksi sanoiksi. Tässä muutama maininta näistä valinnoista (Evans 2015, 285-86; France 1988, 65): 

  • Sellaisina kuin te olette, sellaisina teidät viedään pois.
  • Pyytäkää suuria asioita ja Jumala antaa teille myös pienet.
  • Olkaa koeteltuja rahanvaihtajia.
  • Se, joka on minua lähellä, on lähellä tulta; se, joka on minusta kaukana, on kaukana valtakunnasta.

Suurin ongelma kaikkien agrafa-lausumien kohdalla on se, että ei ole olemassa kovin järkeviä kriteereitä sen selvittämiseksi, mitkä lausumat palautuvat takaisin Jeesukseen. Tutkijat voivat painottaa sitä, että me tiedämme mitä Jeesus todella sanoi, ja kaikki hyvin erilaiset lausumat voidaan tästä lähtökohdasta hylätä. Ongelma on kuitenkin niiden lauseiden kanssa, jotka voisivat hyvinkin olla Jeesuksen suusta. Mutta miten me voisimme varmistaa tämän? Tästä syystä tutkimus agrafa-lausumien kohdalla ei kykene tämän enempää etenemään.

Richard Francen mukaan nämä lausumat eivät lisää mitään uutta tietoa Jeesusta koskien. Myös John P. Meier (1991, 113–14) totetaa, että vaikka Jeremiaan 18 lausumaa palautuisikin Jeesukseen, ne eivät lisäisi mitään uutta tietoa hänestä. Jeremias ja Hofius ovat molemmat todenneet, että neljä kanonista evankeliumia käsittävät hyvin täydellisessä muodossa lähes kaiken, mitä varhainen seurakunta tiesi Jeesuksen sanoista ja teoista ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla. Hofius tekee myös erään merkittävän huomion. Agrafa-lausumat viitavaat vahvasti siihen suuntaan, että alkuseurakunta ei keksinyt Jeesuksen suuhun sanoja ja opetuksia (Evans 2015, 28). Tällainen oletus, joka oli vielä suuressa roolissa 1900-luvun alkupuolella, näyttää nyt olevan kuollut ja kuopattu. 

JOHTOPÄÄTÖS

Se, että tutkijat monesti vetoavat Uuden testamentin tutkimuksessa muihinkin, Uuden testamentin ulkopuolisiin, teoksiin, on täysin normaalia ja hyväksyttävää. Esimerkiksi Qumranin kirjakääröt, jotka löydettiin 1940-luvulla, ovat tuoneet paljon valoa Uuden testamentin eri tekstien ymmärtämiselle. Tässä kirjoituksessa käsitellyt tekstit tuovat lisävaloa lähinnä Uuden testamentin jälkeiselle ajalle, jossa kristinuskosta nousi esiin hyvin monenlaisia tulkintoja. Väärin on kuitenkin se, että näitä Uuden testamentin ulkopuolisia teoksia lainataan kritiikittömästi ja niistä vedetään aivan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kuten olemme huomanneet, mikään näistä teoksista ei ole syntynyt ensimmäisellä vuosisadalla kuten kanoniset neljä evankeliumia. (Evans 105, 63.)

Olen hyvinkin tietoinen siitä, että käsittelemäni lista on vain pieni osa siitä suuresta materiaalista, jota on olemassa. Toisaalta haluan painottaa sitä, että käsittelemäni teokset ovat yleensä kaikkein eniten esillä mediassa ja ihmisten kysymyksissä. Näin ollen se, että nämä teokset osoittautuvat melko hyödyttömiksi koskien Jeesusta, muilta samankaltaisilta teoksilta ei kannata odottaa kovinkaan paljoa.

John P. Meier on yksi tämän hetken johtavia Historian Jeesus -tutkijoita. (Historin Jeesus -tutkimuksesta lue täältä.) Hän on viimeisten vuosikymmenien aikana kirjoittanut tarkkaa analyysiä Jeesuksen elämästä ja hänen viides tiiliskiven kokoinen kirjansa aiheesta ilmestyi vuoden 2016 alussa. Hän toteaa, että Agrafa-lausumat, apogryfiset evankeliumit ja Nag Hammadi-kirjallisuus eivät anna juuri mitään luotettavaa tietoa Jeesuksesta. Hän kirjoittaa: 

Toisin kuin jotkut muut tutkijat, en ole sitä mieltä, että – – agrafa-lausumat, apogryfiset evankeliumit – – (erityisesti Tuomaan evankeliumi) sisältäisivät luotettavaa uutta tietoa tai Jeesuksen aitoja lausumia, jotka olisivat riippumattomia Uudesta testamentista. Näissä myöhäisissä dokumenteissa nähdään sen sijaan, – – kuinka luovan mielikuvituksen omaavat kristityt kuvaavat kansanomaista hurskautta ja legendoja ja kuinka gnostilaiset kristityt mystistä spekulatiivista järjestelmää. – – On luonnollista, että tutkijat — puhumattakaan niistä, kotka kirjoittavat laajalle yleisölle — haluavat lisää ja toivovat saavansa tietoa historiallisesta Jeesuksesta muillakin tavoin. Juuri tämä ymmärrettävä, mutta ei aina kriittinen halu on mielestäni johtanut viime aikoina siihen, että apogryfisiä evankeliumeja on alettu pitää joillakin tahoilla – – hyvin merkittävinä tiedonlähteinä. Tällainen ajattelu perustuu toiveeseen, joka on kuitenkin tässä tapauksessa pelkkä haave. Historiallisen Jeesuksen jälkiä etsiessämme joudumme — olivatpa tulokset sitten millaisia tahansa — tyytymään pääosin Uuden testamentin evankeliumeihin; aito ”korpus” on raivostuttavan rajallinen. Historijoitsijalle tämä on hyvin harmillista. Se, että Pietarin evankeliumista tai Tuomaan evankeliumista etsitään täydennystä Uuden testamentin evankeliumeille, merkitsee kuitenkin sitä, että lähdeaineisto laajennetaan käsittämään vaikeiden tekstien lisäksi myös epäuskottavat. (Meier 1991, 140-41, suomennos Evans 2015, 70-71.)

Kenties vieläkin paremman ehdokkaan viimeisiksi sanoiksi voidaan löytää kirkkkohistorioitsija Justo Gonzalesin kirjasta ”The Story of Christianity”. Vapaasti käännettynä Gonzales niputtaa asiat melko yksinkertaisesti nippuun:

On tärkeää ymmärtää, että neljällä tai viidellä ensimmäisellä vuosisadalla oli useita evankeliumeita ja muita kirjoituksia, jotka keskittyivät koska kenenkin Uuden testamentin henkilön elämään. Näistä tietenkin osa on kadonnut lopullisesti. Ei ole kuitenkaan totta, että näitä teoksia yritettiin saada sisälle Uuden testamentin kaanoniin, ja että kirkko teki kaikkensa estääkseen sen. Totuus on, että nämä varhaiset teokset voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan. Ensinnäkin osa näistä teoksista on syntynyt lähinnä toisella vuosisadalla ja ne ovat gnostilaisia teoksia. Nämä teokset olivat arvovaltaisia tietylle ryhmälle, joka kuitenkin hylkäsi Uuden testamentin kaanonissa olleet teokset. Heillä ei täten ollut aikomustakaan saada omia teoksiaan mukaan kehittyvään Uuden testamentin kaanoniin. Ne eivät koskaan kuuluneet kaanoniin klassisen kristinuskon näkökulmasta, jotka hylkäsivät kyseiset teokset, mutta ei myöskään niiden näkökulmasta, jotka pitivät teoksia arvovaltaisina, koska he puolestaan hylkäsivät klassisen kristinuskon kannattamat teokset. Toinen kategoria koskettaa niitä teoksia, jotka syntyivät paljon myöhemmin, kolmannella ja neljännellä vuosisadalla, ja joista jotkut sisälsivät mielenkiintoisia tarinoita Jeesuksesta. Kirkko ei koskaan hylännyt näitä teoksia. Se ei vain yksinkertaisesti koskaan ottanut niitä mukaan kaanoniin. Niistä kuitenkin osa pysyi monien kristittyjen lukulistalla tästä eteenpäin. (Gonzalez 2010, 76.)

Gonzales tekee juuri sen huomion, johon törmäsin kuunnellessani Larry Hurtadon haastettelua aiheen tiimoilta. On aika lopettaa valittaminen siitä, että gnostilaiset teokset eivät päässeet Uuteen testamenttiin. Ne, jotka ovat aiheen kannalta surullisia, eivät ole lukeneet ja ymmärtäneet gnostilaisten omia ajatuksia aiheesta. Luke Timothy Johnsonin (2010, 140) mukaan gnostilaiset tekstit ovat yksinkertaisesti kaukana kanonisten evankeliumeiden maanläheisestä kuvauksesta koskien Jeesuksen elämää, koska niissä jumalallinen Kristus korotetaan täysin irti arkielämästä.

Mitä tästä kaikesta siis voimme sanoa? Ainakin sen, että seuraavan kerran kun keltainen lehdistö mainostaa uutta ”skandaalilöytöä” uusista teoksista ja Jeesuksen elämästä, raha kannattaa ehkä tuhlata lehden sijasta hyvään suklaapatukkaan. Niin tylsää kuin se voikin ehkä olla, parhaat ja luotettavimmat lähteet Jeesuksesta ovat Uuden testamentin neljä evankeliumia. Piste.

LÄHTEET (molemmat osat)

Ahvio, Juha. 2015. Johdatus Raamatun syntyhistoriaan, Osa 1. Helsinki: Kuva & Sana. 

Bock, Darrel. L. The Missing Gospels: Unearthing the Truth Behind Alternative Christianites. Nashville: Nelson Books. 

Bock, Darrel. L. & Wallace, Daniel. B. 2007. Dethroning Jesus. Nashville ym.: Thomas Nelson.   

Brown, Dan. 2004. Da Vinci -koodi. Helsinki: Wsoy.

Brown, Raymond. E. 1997. An Introduction to the New Testament. New York: Doubleday. 

Craig, William. Lane. 2012. Valveilla. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Uusi tie.

Dunderberg, Ismo.

  • 2005a. Jälkisanat: Dan Brownin Da Vinci -koodi ja Nag Hammadin kirjasto. Teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. Ismo Dunderberg & Antti Marjanen (toim.). Helsinki: WSOY. (469–476.)
  • 2005b. Nag Hammadin löytö ja gnostilaisuus. Teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. Ismo Dunderberg & Antti Marjanen (toim.). Helsinki: WSOY. (11—32.)
  • 2005c. Katkelmia Valentinokselta. Teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. Ismo Dunderberg & Antti Marjanen (toim.). Helsinki: WSOY. (109–117.)
  • 2005d. Totuuden evankeliumi. Teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. Ismo Dunderberg & Antti Marjanen (toim.). Helsinki: WSOY. (119–44.)
  • 2005e. Filippoksen evankeliumi. Teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. Ismo Dunderberg & Antti Marjanen (toim.). Helsinki: WSOY. (174-208.)

Eskola, Timo. 

Evans, Craig. E. 2015. Jeesus-huijaus paljastuu. Suom. Anne Leu. PerusSanoma.  

France, Richard. T. 1988. Mitä tiedämme Jeesuksesta. Suom. Kirsi Sell. Kauniainen: PerusSanoma. 

Gonzalez, Justo. L. 2010. The Story of Christianity. Volume 1. New York: HarperOne. 

Hill, C. E.

Holmen, Tom.2010. Apogryfit. Kauniainen: PerusSanoma. 

Johnson, Luke Timothy. 2010. The Writings of the New Testament. 3. painos. Minneapolis: Fortress Press.

The Gospel of Judas from Codex Tchacos. 2006. Editoinut Rodolphe Kasser, Marvin Meyer ja Gregory Wurst. Washington: National Geographic. 

Marjanen, Antti. 2005. Marian evankeliumi. Teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. Ismo Dunderberg & Antti Marjanen (toim.). Helsinki: WSOY. (435—443.)

Meier, J. P. 1991. A Marginal Jew. Rethinking of The Historical Jesus. Volyme 1. New York: Doubleday.

Metzger, Bruce. M. 1997. The Canon of the New Testament. Its Origin, Development, and Significance. Oxford: Clarendom Press.

Uro, Risto & Marjanen, Antti. 2005. Tuomaan evankeliumi (NHK II, 2). Teoksessa Nag Hammadin kätketty viisaus. Ismo Dunderberg & Antti Marjanen (toim.). Helsinki: WSOY. (289-322.)

Van Voorst, Robert. E. 2000. Jesus Outside the New Testament. An Introduction to the Ancient Evidence. Grand Rapids, MI: William B. Eerdmans Publishing Company.

Witherington, Ben III. 1995. The Jesus Quest – The Third Search for the Jew of Nazareth. Downers Grove: InterVarsityPress.