Opettivatko keskiajan kristityt Maan olevan litteä?
Kirjoittaja Janne Saarela
Johdanto
”Pimeällä keskiajalla” Euroopassa ajateltiin yleisesti, että Maa on litteä. [1] Katolinen kirkko teki työtä sen eteen, että tätä väitettä ei kyseenalaistettaisi. Se myös yritti estää Kristoffer Kolumbuksen (1451—1506) löytöretket — tuloksetta. Koska yleinen mielipide tuki uskoa littään Maahan, jopa Kolumbuksen laivassa ollut henkilökunta nousi kapinaan, koska he pelkäsivät putoavansa Maan reunan yli. Lisäksi niillä, jotka kyseenalaistivat litteän Maan, oli vaarana joutua roviolle. Vasta tutkimusmatkailijat, kuuluisimpana juuri Kolumbus, osoitti näkemyksen vääräksi. (Kangasniemi; Kojonen.)
Tällainen ajatus on ollut melko yleinen, mutta se on yksinkertaisesti myytti. Todellisuudessa Euroopassa pidettiin kiinni antiikin filosofien näkemyksistä, että Maan muoto on pallo. Itse asiassa katolinen kirkko levitti tätä tietoa viimeistään 800-luvulla. Kolumbuskaan ei koskaan riidellyt Maan muodosta, ainoastaan sen koosta (hän arvioi Maan koon todellisuutta pienemmäksi). On totta, että keskiajalla luultiin, että aurinko kiertää Maata, mutta Maan muoto tiedettiin palloksi. (Kangasniemi.)
Käsitys Maasta pallona
Antiikin maailmassa kreikkalais-roomalaiset tiesivät jo Aristoteleen aikana (384—322 eKr.), että maa on pyöreä. (Äärimmäisen harvoina poikkeuksina mm. Demokritos (460—370 eKr.) ja Leukippos (400-luku eKr.)) Aristoteleen näkemykset perustuivat sekä filosofiaan että havaintoihin.
Kohteet horisontissa
Horisontista saapuva laiva oli yksi osoitus siitä, että Maa ei voinut olla litteä. Litteästä Maasta olisi seurannut se havainto, että lähestyvästä laivasta alkaisi hahmottua yksityiskohtia kokonaisuudessaan. Todellisuudesta ensin tulee näkyviin purjeet. Tämä huomio johti siihen, että Maan täytyy olla pallonmuotoinen. Ymmärrettiin myös, että kaukana olevat vuoret näkyisivät paljon kauemmas jos Maa olisi litteä pallon sijaan.
Kuunpimennys
Päivänselvä todiste Maan pallonmuotoisuudesta oli kuitenkin kuunpimennys. Kun Maa on Auringon ja Kuun välissä, Maa piirtää pyöreäreunaisen varjon kuun pinnalle. Tämä selittyy vain sillä, että Maan täytyy olla pyöreä. Itse asiassa jo Pythagoras (582–500 eKr.) piti tätä osoituksena Maan pyöreydestä. Hieman myöhemmin mm. Erastosthenes (276—196 eKr.), joka piti Maata pyöreänä, arvioi Maan halkaisijan miltei oikein. Samaan joukkoon kuului Ptolemaios (100-luku jKr.). Roomalaisista kirjoittajista pyörän Maan mainitsevat ainakin Plinius Vanhempi (23—79 jKr.), Pomponius Mela (100-luku jKr.) ja Macrobius (300-luku jKr.). (Kangasniemi; Kojonen; Cormack, s. 34; Hawking & Mlodinow 2008, 16-17.)
Uskomus kansan parissa
Uskomus Maan pallonmuotoisuudesta oli yleinen myös normaalin kansan parissa. Todisteita tästä ovat mm. seuraavat seikat. Atlas-jumalan patsas, jossa hän kannattaa maailmaa, maailma on pallo, ei laatta. Lisäksi Rooman keisarit käyttivät palloa symboloimaan kaikkialle ulottuvaa valtaansa. Näkemys Maan pallomuotoisuudesta oli siis Matti Meikäläistenkin keskuudessa yleinen. (Kangasniemi; Kojonen.)
Varhaiset kristityt 100–200-luvuilla hyväksyivät tämän näkemyksen. Maan pallonmuotoisuutta puolustivat mm. Justinos Marttyyri (110—165 jKr.), joka lainasi hyväksyvästi Pythagoraan tekstiä pyöreästä Maasta, Athenagoras (133–190 jKr.), joka ylisti pyöreän Maan kauneutta, Klemens Aleksandrialainen (n. 150–215 jKr.) ja Origenes (185–254 jKr.). Myöhäsikeskiajalla pallomaista Maata kannattivat ainakin Ambrosius (340–397 jKr.), Hieronymus (k. 420), Boethius (480–524 jKr.), Johannes Filoponos (490–570 jKr.), sekä Augustinus (354–430 jkr.). Hän nuhtelee teoksessaan ”De Genesi Ad Litteram” (Genesiksen kirjaimellisesta tulkinnasta) kristittyjä, jotka vastustavat tässä asiassa pakanallisia filosofeja:
Yleensä myös ei-kristityt tietävät jotain maasta, taivaista ja maailman alkuaineista… ja niin edelleen, ja pitävät tätä tietoaan järjen ja kokemuksen varmistamana. On häpeällistä ja vaarallista, kun pakanat saavat kuulla kristityn, ilmeisesti pyhiä kirjoituksia selittäen, puhuvan hölynpölyä näihin asioihin liittyen… Kuinka he uskoisivat näiden kirjojen opetusta kuolleiden ylösnousemuksesta ja taivaan valtakunnasta, kun he luulevat niiden sivujen olevan täynnä valheita asioista, jotka he itse ovat oppineet kokemuksen ja järjen valon kautta?
Augustinuksen mukaan oikea ymmärrys luomakunnasta ei voi olla ristiriidassa Raamatun sanan kanssa. Siksi monet Vanhan testamentin kohdat (kuten Psalmi 104:2) tulkittiin runollisena tekstinä. Lesley Cormack (s. 35) tiiviistää asian todeten, että jokainen merkittävä luonnosta kiinnostanut keskiaikainen ajattelija 600-luvulta 1300-luvulle oli enemmän tai vähemmän sitä mieltä, että Maa on pyöreä. (Kangasniemi; Kojonen.)
Käsitys Maasta litteänä
Myöhäisantiikissa 300—400-luvuilla kirkon sisällä tapahtui pieni hajaannus tässä asiassa, mutta litteän Maan teoriaa ei kannattanut varmuudella kuin muutama teologi. Tunnetuin näistä oli afrikkalainen kristinuskoon kääntynyt filosofi Lactantius (n. 240–320 jKr.). Hänen mukaansa oli käsittämätöntä, että toisella puolella olevat ihmiset kävelisivät ylösalaisin! On kuitenkin otettava huomioon, että tämä kaveri hylkäsi johdonmukaisesti kaiken pakanallisen tiedon, koska se häiritsi hänen mukaansa todellista tavoitetta, pelastusta. Myös Johannes Krysostomos (347–407 jKr.) ja Athanasios (297–373 jKr.) näyttivät olevan tällä kannalla. He eivät kuitenkaan koskaan pitäneet asiaa aktiivisesti esillä kuten Lactantius. Myös Severianos Gabalalainen (n. 400 jKr.), Diodoros Tarsolainen (kuollut n. 390) ja munkki Kosmas Indicopleustes (500-luku jKr.) olivat tällä kannalla. Hän perusteli asiaa mm. viittaamalla Psalmiin 104:2—3. (Kangasniemi; Kojonen; Cormack, s. 34.)
700-luku: Pallo-näkemys voittaa
Keskustelusta huolimatta 500—700-luvuilla pallo-näkemys oli suosituin kanta ja se jäi voitolle. Viimeisin tunnettu Litteän maan puolustaja oli merimies ja bysanttilainen munkki Kosmas Indikopleustes, joka kirjoitti vuonna 547 jKr. Hän kirjoitti aiheesta teoksen, mutta kreikankielisellä alueella se tuomittiin ja latinankielisessä Länsi-Euroopassa se käännettiin vasta 1700-luvulla. Teoksesta on jäljelläkin ainoastaan kaksi kopiota. Vain yhden miehen tiedetään keskiajalla lukeneen hänen työnsä! Tämä osoittaa, että ajan tieteellinen ilmapiiri salli aiheesta keskustelun. Lactantiusta ja Kosmasta lukuunottamatta kaikki tärkeimmät tiedemiehet uskoivat Maan olevan pyöreä. Samoin kaikki teoksia kirjoittaneet henkilöt aina Rooman hajoamisesta Kolumbukseen saakka. (Cormack, s. 36.)
Teorian varsinainen läpimurto tapahtui 700—800-luvuilla. Isossa roolissa tässä asiassa oli englantilainen munkki Beda (672–735 jKr.), joka kirjoitti teoksen ”Ajanlaskennasta”. Hän kuitenkin piti Maapalloa virheellisesti kaiken keskuksena. Teoksesta on edelleen satoja kopioita ja se oli aikanaan yksi suosituimpia teoksia aiheesta. Katolinen kirkko oli siis hyväksynyt Maan pallomaisen muodon ja jopa edesauttanut näkemyksen levinneisyyttä. (Kangasniemi.)
Tämän jälkeisenä aikana oppi Maan pallonmuotoisuudesta oli itsestäänselvyys. Tuomas Akvinolainen (1225—1274 jKr.) pitää asiaa itsestäänselvänä nojaten Aristoteleen käsityksiin. Asiaa opetettiin myös yliopistoissa. Tunnetuin oppikirja lienee ollut Johannes de Sacroboscon (1265–1321) teos ”Maapallosta” (De Sphera), joka julkaistiin Pariisin yliopistossa vuonna 1230. Seuraavalla vuosisadalla Nicole Oresme (n. 1320–1383 jKr.) esitti hypoteesin jopa siitä, että Maapallo saattaa pyöriä akselinsa ympäri. Pierre d’Ailly (1350—1410) Cambrain arkkipiispa käsitteli Maan pallonmuotoisuutta vuoden 1410 teoksessaan ”Imago Mundi”. Myöhemmin jopa itse Columbus luki tätä kirjaa. Keskiajalta tunnetaankin kymmeniä kristittyjä oppineita, jotka pitivät asiaa esillä. (Kangasniemi; Cormack, s. 35.)
Myytti syntyy 1800-luvulla
Jos myytti litteästä Maasta todella pitäisi paikkansa, olisi vaikea selittää miksi protestanttiset uskonpuhdistajat ja valistusfilosofit eivät koskaan käyttäneet aihetta aseena katolista kirkkoa kohtaan. Tämä johtui juuri siitä, että katolinen kirkko ei opettanut Maan olevan litteä. Mistä litteän Maan myytti sitten on peräisin? Se on jäljiteltävissä kahteen eri tapaukseen 1800-luvun puolivälin aikana. Tällöin seuraavaksi mainitut kaverit väittivät, että antiikin kreikkalais-roomalaiset kyllä tiesivät Maan olevan pyöreä, mutta kirkko tukahdutti näkemyksen yli 1000 vuoden ajaksi. (Cormack, s. 33.)
Ensimmäisessä tapauksessa vuoden 1830 aikoihin myytin esittivät yhdysvaltalainen Washington Irving (vuonna 1828), ranskalainen Antoine-Jean Letronne (vuonna 1834) sekä englantilainen William Whewell (vuonna 1837). Irvingin teos ”Life and Voyages of Christopher Columbus” antaa yleisen kuvan litteän Maan myytistä ja juuri tämä teos on syynä moniin valheellisiin tietoihin Kolumbuksen matkaa koskien. Irvingin mukaan antiikin filosofit tiesivät Maan pyöreäksi, mutta kirkko vastusti tätä opetusta väittäen Maata litteäksi. Kolumbuksen miehistö pelkäsi, että laiva putoaa Maan reunan yli. Irving maalaa kuvan jossa urhea ja rohkea tiedemies (Kolumubus) vastustaa idiootteja uskovaisia, jotka pitäytyvät Raamatun kirjaimellisessa tulkinnassa. Irving väitti perustaneensa työnsä Kolumbuksen laivan päiväkirjoihin ja aikalaislähteisiin, mutta todellisuudessa näistä lähteistä ei löydy sanaakaan Maan litteydestä. Letronne ja Whewell taas esittelivät edellä mainitun Lactantiuksen ajatuksia tukeakseen väitettä, että antiikin kristityt uskoivat litteään Maahan. (Kangasniemi; Kojonen; Cormack, s. 34.)
Toisessa tapauksessa 1800-luvun loppupuolella litteän Maan myytti iski lopullisesti läpi John W. Draperin (vuoden 1874) ja Andrew D. Whiten (vuoden 1896) teosten jälkeen. Draper kirjoitti teoksessaan ”History of the Conflict between Religion and Science” seuraavan myytin:
Kirkkoisien auktoriteetti ja vallitseva käsitys siitä, että Raamattuun sisältyy kaikki tieto, lannistivat kaiken luonnontutkimuksen – – Tämä välinpitämättömyys jatkui lähes 1400-luvun loppuun saakka. Silloinkaan luonnontieteellistä työtä ei suinkaan rohkaistu. Innoitus tuli aivan muualta. Sen taustalla oli maailmankauppaan liittyvä kilpailu, ja ongelman maan muodosta ratkaisivatkin lopulta kolme purjehtijaa: Kolumbus, Da Garma ja ennen kaikkea Ferdinand Magellan. (Sit. Cormack, s. 32.)
White käytti teoksessaan The Warfare of Science With Theology kirkonmiesten uskoa Litteään Maahan osoituksena tieteen ja uskonnon konfliktista. 1870-luvulla myytti oli amerikkalaisissa koulukirjoissa vielä harvinainen, mutta 1880-luvulla se löytyi niistä yleisesti. Vielä vuonna 1955 Boise Penrose kirjoitti teoksessaan ”Travel and Discovery in the Renaissance” seuraavan myytin:
Rooman rappion ja pimeän keskiajan myötä maantiede tieteenalana vaipui horrokseen, josta varhaiskirkko ei juurikaan yrittänyt sitä herättää – – Kirjaimellisen raamatuntulkinnan sekä kirkkoisien taipumattoman kiihkoilun lopputulos oli teoria litteästä maasta. Maan keskuksena oli Jerusalem, ja jossain edempänä eli Edenin puutarha, josta paratiisin neljä jokea virtasivat. (Sit. Cormack, s 32.)
Vaikka faktat olivat helposti saatavilla, uskonnonvastainen ilmapiiri ajoi näkemyksen läpi helposti. Tapaus oli yksi malliesimerkki siitä, miten järki voittaa vanhentuneen ja hylättävän arvoisen uskonnon.
Stephen Jay Gouldin mukaan taustalla vaikutti vahvasti yleinen ilmapiiri, joka näki konfliktin uskonnon ja tieteen välillä. Lisäksi väärinymmärretty Galileon tapaus oli omiaan edesauttamaan uskonnon vastaista ilmapiiriä. Galileon ajatukset Maan asemasta poikkesivat yleisestä näkemyksestä. Keskustelun aihe ei kuitenkaan ollut Maan muoto, vaan aurinkokeskeinen maailmankuva maakeskeisen sijaan. On hyvä muistaa, että Galileon ajatukset olivat uusia sekä kirkonmiehille että tieteilijöille, joiden vuoksi se kohtasi vastustusta. Yleisesti ottaen tieteen ja uskonnon suhteet ovat olleet aina melko hyvät. (Kangasniemi; Kojonen.)
Johtopäätös
Näin ollen myytti siitä, että kirkko esti mahdollisimman kauan oikeaa tietoa Maan muodosta ei pidä paikkansa. Kolumbus ei voinut todistaa, että Maa on pyöreä siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki tiesivät sen. Hän vain törmäsi mantereeseen, joka oli matkan varrella. Kolumbus oli sitä paitsi harras katolilainen eli kyseessä ei koskaan ollutkaan kirkko vs. tiedemies. Laivalla ollut henkilökunta todella kapinoi, mutta vain (Kolumbuksen matkan päiväkirjojen perusteella!) kahdesta syystä: matka näytti vievän kauemmin kuin oli luvattu ja länsituuli ei sallisi heidän palata takaisin kotimaahansa. Tämä 1800-luvulla syntynyt propaganda on nyt kuollut ja kuopattu. Sen sijaan, että aihe paljastaisi entisen ajan ihmisten tyhmyyden, se osoittaakin modernin ajan vaaran pitää meitä monin verroin viisaampana kuin edesmenneitä sukupolvia. (Cormack, s. 37—38.)
Viitteet
1. Ajatus ”pimeästä keskiajasta” on itsessään myytti. Vuoteen 1500 mennessä Euroopassa oli jo 60 yliopistoa. Noin 30% opinnoista kohdistuivat luonnollista maailmaa koskevaan tietoon. Sadattuhannet opiskelijat saivat opetusta kreikkalais-arabialaisista traditioista luonnontieteissä. Jos kirkko olisi halunnut tukahduttaa tieteen tekemisen, se teki suuren virheen tukiessaan yliopistotyöskentelyä. Kymmenissä yliopistoissa opetettiin geometriaa, optiikkaa, astronomiaa ja siellä esiteltiin mm. Maan pyöreää muotoa puoltavia argumentteja. (Shank 2015, 26—27.)
LÄHTEET
Cormack, Lesley. B. 2015. ”Keskiajan kristityt opettivat maan olevan litteä.” Teoksessa Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja kristinuskosta. Ronald Numbers (toim.) Suom. Kirsi Nisula. Helsinki: Kirjapaja. (32—38.)
Hawking, Stephen & Mlodinow, Leonard. 2008. Ajan lyhyempi historia. Suom. Arja Hokkanen. Helsinki: WSOY.
Kangasniemi, Tuomas. 2014. Litteän Maan myytti: Keskiajan kirkko tiesi Maan palloksi viimeistään 700 vuotta ennen Kolumbusta.
Kojonen, Rope. 2011. Litteän maan myytti – tapauskertomus uskonnon ja luonnontieteen historiasta. Tieteessä tapahtuu 3/11. (19–24.)
Shank. Michael. H. 2015. ”Keskiajan kristillinen kirkko tukahdutti luonnontieteen edistyksen.” Teoksessa Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja kristinuskosta. Ronald Numbers (toim.) Suom. Kirsi Nisula. Helsinki: Kirjapaja. (24—31.)