Kirjoittaja Janne Saarela
Alustus
Miten voimme olla varmoja siitä, että evankeliumeiden kirjoittajat tallensivat kertomuksia Jeesuksesta luotettavasti? Miten voimme ylipäätään tietää mitään 2000 vuotta vanhoista tapahtumista? Eihän uskonnollisiin teksteihin voi muutenkaan luottaa? Jos olet miettinyt edellisiä kysymyksiä, tämä kirjoitus voi olla lukemisen arvoinen. (Ellet ole miettinyt edellisiä kysymyksiä, tämän voi lukea vaikka yleissivistyksen kannalta).
Kirjoitan evankeliumeiden luotettavuudesta kaksiosaisen kirjoituksen, josta meneillään oleva teksti on osa 1. Toiveena on, että ne, jotka vaivautuvat lukemaan tämän kirjoituksen, voisivat vilkaista myös osaa 2, joka on huomattavasti lyhyempi ja nopeammin luettavissa.
Muutama huomio.
1) En aio tarttua kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin ja ongelmiin. Näin ensinnäkin siksi, että silloin kirjoituksen valmistamisessa ja sen lukemisessa voisi tulla ”äitiä ikävä”, ja toisekseen, se olisi mahdotonta. Samasta aiheesta on hiukan eri näkökulmasta kirjoittanut Matti Kankaanniemi, jonka erinomainen kirjoitus aiheesta löytyy täältä,
2) Vaikka henkilökohtaisesti pidän Raamattua Jumalan sanana, tässä kirjoituksessa evankeliumeja käsitellään ainoastaan historiallisina dokumentteina. Toisin sanoen, käsittelen sen tekstejä samoin kuin Josefuksen ja muiden historiankirjoittajien tekstejä. Se, miten kyseinen asia tapahtuu, selviää lukemalla teksti kokonaisuudessaan.
Miten historiallisia dokumentteja tutkitaan?
Sotahistorioitsija C. S. Sandersin mukaan historiallisten dokumenttien luotettavuutta voidaan tutkia kolmella testillä:[1]
1. Bibliografinen testi. Onko käsissämme sama teksti, jonka kirjoittaja kirjoitti?
2. Sisäinen testi. Väittivätkö kirjoittajat kirjoittavansa totta ym.?
3. Ulkoinen testi. Voimmeko vahvistaa kirjoitetut asiat jostakin ulkopuolisesta lähteestä?
Tämä kirjoitus rakentuu kyseisten kolmen testin varaan. Ensimmäisen testin kohdalla viivytään vain hetken, kun taas toisen ja kolmannen kohdalla käydään perusteellisemmin läpi evankeliumeiden tekstejä.
1. BIBLIOGRAFINEN TESTI
Seuraava taulukko osoittaa, että UT painii aivan omassa sarjassaan, kun niiden kopioita aletaan verrata muiden historianteosten kopioihin.[2]
Kirjoittaja: Koska kirjoitettu: Varhaisin kopio: Aikaväli: Kopioiden määrä:
Aristoteles 384-322 eKr. 900 jKr. 1400v 5
Caesar 100-44 eKr. 900 jKr. 1000v 10
Herodotos 488-428 eKr. 1 vuosisata jKr. 400v 75
Livius 59 eKr. – 17 jKr. 300-luvulta 250v 27
Platon 427-347 eKr. 900 jKr. 1200v 7
Suetonius 75-160 jKr. 950 jKr. 800v 8
Tacitus Annals 100 jKr. 1100 jKr. 1000v 20
Tacitus muut 100 jKr. 1000 jKr. 900v 1
Thukidides 460-400 eKr. 1 vuosisata jKr. 500v 75
Evankeliumit 55-95 jKr. 130 jKr. 35-70v Runsas 5000
Mistään antiikin teksteistä meillä ei ole hallussamme alkuperäisiä dokumentteja, vaan ne ovat kopioiden kopioiden kopioita. Uuden testamentin vanhimmat säilyneet kopiot ovat merkittävästi lähempänä alkuperäisiä käsikirjoituksia kun muiden antiikin teosten kopiot. Yksikään UT:n kirja ei ole hukassa, toisin kun joidenkin historioitsijoiden teoksista on kateissa osasia. Alkuperäinen UT:n teksti on näin ollen voitu rekonstruoida (ennallistaa) lähes täysin. Kyseinen rekonstruointi tapahtuu tekstikritiikin avulla, jota harrastetaan kaikkien historiallisten dokumenttien kohdalla. Tekstikritiikki on tieteenala, jossa eri käsikirjoituksia vertailemalla pyritään löytämään alkuperäinen lukutapa. Vielä 2000 – luvulla painetuista kirjoista löytyy erinäisiä kirjoitusvirheitä, vaikka kyseiset tekstit kulkevat monen tarkistajan kautta ja apuna toimivat tietokoneet. Näin ollen 2000 vuotta sitten, kun dokumentteja kopioitiin sulalla ja musteella, kopiointiprosessin aikana välittyi myös virheitä. Tekstikriitikon tehtävä on näin ollen selvittää, mikä dokumenteista vastaa tarkimmin alkuperäistä tekstiä. Tekstikritiikissä on omat pelisääntönsä siitä, miten asia voidaan selvittää.
Dallasissa sijaitsevan UT:n käsikirjoituksia tutkivan keskuksen johtaja Daniel B. Wallace toteaa, että UT:n kohdalla eri tekstivariaatioista alle 1 % on ratkaisematta. Ydinasia on se, että millään kyseisten lukutapojen eroilla ei ole merkitystä minkään kristinuskon olennaisen opin kannalta.[3] Suuriosa eri varianteista koskee esimerkiksi sitä, kirjoitetaanko jokin kohta ”Jeesus Kristus” vai ”Kristus Jeesus”.
Näin ollen sillä asialla, että meidän ja UT:n välillä on kulunut aikaa 2000 vuotta, ei ole mitään merkitystä. Tärkeää on se, miten nopeasti asiat on niiden tapahtumisen jälkeen kirjoitettu ylös. Evankeliumeiden kohdalla puhutaan joistain kymmenistä vuosista.
Toteennäyttäminen ja motiivit
Ennen kuin siirryn käsittelemään evankeliumeiden historiallista luotettavuutta sisäisten ja ulkoisten todistusten kautta, kiinnitän huomiota kahteen seikkaan, joita kannattaa selventää. Ensimmäinen seikka koskettaa lähestymistapaa, jolla historiallisia lähteitä lähestytään. Tulisiko dokumentteja pitää lähtökohtaisesti luotettavina vai epäluotettavina? Asiaa voi omalta kohdaltaan pohtia vaikkapa keskiviikkoaamuna kahvikupin kanssa Jurvan sanomia luettaessa. Oletatko automaattisesti, että toimittaja raportoi jostain aiheesta totuudellisesti? Toinen seikka koskettaa kirjoittajan tarkoitusperiä. Vaikka evankeliumeiden kirjoittajilla oli omanlaisensa motiivit, tulisiko tämän heikentää heidän totuusarvoaan?
A) Kenellä on toteennäyttämisvelvollisuus?
Tutkijat ovat kiistelleet verrattain paljon siitä, kenellä historiantutkimuksessa tulisi olla toteennäyttämisvelvollisuus. Historiallisia lähteitä lähestyttäessä meillä on kaksi vaihtoehtoa:
- Lähtökohtaisesti asiakirjaan ei voi luottaa, ellei toisin todisteta.
- Lähtökohtaisesti asiakirjan sisältö on luotettavaa, ellei toisin todisteta.
Arkielämää seuraamalla väite 2. on lähempänä totuutta. Kun me luemme historiallisia kirjoituksia, me lähtökohtaisesti oletamme, että kyseinen asiakirja kuvaa, ainakin jollain tasolla, luotettavasti asioiden kulkua. Kuinka moni esimerkiksi Suomen sotahistoriasta kiinnostuneesta henkilöstä lukee Simo Häyhää koskevan kirjan, eikä lähtökohtaisesti halua uskoa lähteiden paikkansapitävyyteen? Useimmat historiantutkijat ovat numero 2 linjoilla. Tämä sopii yhteen arkielämän kanssa, jossa lähtökohtaisesti luotamme siihen, mitä kaveri meille sanoo. Numero 1 johtaisi myös siihen, että suuriosa antiikin ajan dokumenteista jouduttaisiin hylkäämään epäluotettavina. Toisin sanoen, jos historiantutkijat lähtisivät siitä, että Josefuksen, Suetoniuksen, Tacituksen tai Liviuksen kirjoituksiin ei olisi luottamista, ennen kuin jokaisen kirjoituksen luotettavuus on todistettu erikseen, olisi pakko todeta, että Kreikan ja Rooman valtakausista ei tiedettäisi juuri mitään.[4]
B) Kirjoittajan motiivit
Evankeliumit ovat historiallisen luonteensa lisäksi myös teologisia. Johannes sanoo evankeliumissaan motiivikseen sen, että tarkoitus on saada ihmiset uskomaan siihen, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika (20:31). Joidenkin tutkijoiden mukaan tämä heikentää kirjoittajien historiallista luotettavuutta. Mutta onko asia näin?
Ensiksi on selvää, että evankeliumeiden kirjoittajat eivät olleet neutraaleja ja puolueettomia tarkkailijoita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei heidän kertomuksensa olisi historiallisesti luotettavia. Miksi sen, että ihminen uskoo palavasti johonkin, tulisi heikentää kertomuksen totuudellisuutta? Natsien keskitysleireiltä pelastuneilla ihmisillä oli varmasti kiihkeä halu kertoa siitä, mitä hirveyksiä leireillä tapahtui. Tämä ei kuitenkaan heikennä heidän kertomustensa totuusarvoa.
Toiseksi antiikin aikana kaikilla historiankirjoittajilla oli voimakas poliittinen tai teologinen motiivi. Kukaan ei kirjoittanut historiaa pelkästään kertoakseen ”miten kaikki tapahtui”. Esimerkkinä voidaan mainita Josefus, jonka motiivina oli sysätä syy juutalaisten kurjasta kohtalosta roomalaisten sijaan omien vallankumouksellisten henkilöiden niskaan (roomalaiset olivat tuhonneet Jerusalemin vuonna 70 jKr.). Tämä värittää hänen raporttejaan, mutta se ei tarkoita sitä, ettei hän kirjoittaisi historiallisista tapahtumista.[5]
2. SISÄINEN TESTI
Gregory Boyd listaa kirjassaan viisi sisäistä ja neljä ulkoista kriteeriä evankeliumeiden luotettavuuden tutkimuksessa.[6] Sisäiset kriteerit toimivat tutkittavan asiakirjan sisällä ja ulkoiset koskevat asiakirjan ulkopuolisia todisteita. Ensiksi käydään läpi sisäiset kriteerit.
Sisäinen kriteeri 1.
”Onko kirjoittaja sellaisessa asemassa, että hänen voi perustellusti olettaa tietäneen mistä hän kirjoittaa? Toisin sanoen, väitetäänkö tekstissä, että se perustuu silminnäkijähavaintoihin?”
15.2.2013 seurasin MTV3:n kymmenenuutisia Saran ja Jamin kanssa. Venäjällä oli erääseen kaupunkiin tippunut meteoriitti, joka vahingoitti yli tuhatta ihmistä. Tv – toimittajat kuvasivat ja haastattelivat naista, jota ei esitelty nimellä, vaan silminnäkijänä. Miksi tv – toimittajat etsivät käsiinsä silminnäkijän? Miksi he eivät haastatelleet ihmisiä Jurvan keskustassa? Tämänkaltaiset tapaukset osoittavat meille jatkuvasti sen, että silminnäkijöillä on hallussaan tietoa, jota ei ole muilla – ja siksi heitä arvostetaan.
Luukas aloittaa evankeliuminsa seuraavasti:
”Monet ovat ryhtyneet laatimaan kertomusta tapahtumista, jotka ovat toteutuneet keskuudessamme, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat olleet silminnäkijöitä ja joista on tullut sananpalvelijoita. Siksi olen minäkin, tutkittuani alusta alkaen kaiken tarkasti, päättänyt kirjoittaa sen järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilos, jotta saisit tietää, kuinka luotettavia ovat ne asiat, jotka sinulle on opetettu”.
Luukas, joka ei itse ollut silminnäkijä, sanoo käyttäneensä silminnäkijöiltä saamiaan tietoja. Käyn tarkemmin läpi Luukkaan teoksia ulkoisen kriteerin 3 kohdalla, sekä aiheemme toisessa osassa. Niissä osoitetaan, miten tarkasti hän on asiat tallettanut.
Johannes painottaa olevansa silminnäkijä, ja UT:n ensimmäinen evankeliumi on yhdistetty Jeesuksen opetuslapseen, Matteukseen. Markuksen tiedetään nojaavan Pietarin kertomuksiin. Varhaiset lähteet vahvistavat kyseiset henkilöt evankeliumeiden kirjoittajiksi (ulkoinen kriteeri 2).
Jeesuksen toiminnalla oli kaikesta päätellen melko paljon silminnäkijöitä:[7]
- Toiminnan laajuus edellyttää kontakteja tuhansiin ihmisiin
- Seuraajia ja kannatusta lienee ollut vähintäänkin satoja
- Ristiinnaulitsemistuomio on helpompi ymmärtää jos seuraajia oli paljon. Autolastillinen seuraajia ei olisi ollut minkäänlainen uhka juutalaisille johtomiehille. Sen sijaan Matteuksen maininta (21:10) siitä, että koko kansa joutui kuohuksiin Jeesuksen saapuessa Jerusalemiin, asetti juutalaiset johtomiehet varpailleen. Jeesus oli saamassa liian suurta suosiota. Tämän vuoksi juutalaiset johtajat sanoivat ”ei juhlan aikana, ettei kansassa syntyisi meteliä” (26:5) ja ottivat Jeesuksen kiinni yöllä. Suunnitelman onnistumiseen he taas tarvitsivat Jeesuksen sisäpiiristä tietoa siitä, missä Jeesus oli. Jerusalemissa oli nimittäin pääsiäisen aikana toistasataatuhatta muutakin ihmistä. Tässä vaiheessa surullisen kuuluisa Juudas Iskariot astuu peliin mukaan.
- Josefuksen mukaan Jeesuksella oli paljon seuraajia
- Sauluksen (Paavalin) vainot on helpompi ymmärtää, jos seuraajia oli paljon (Ap.t. 8:1––3)
- 1. Kor.15:8 viittaa yli 500 ylösnousemuksen todistajaan. Tämä antaa osviittaa lukumääriin
Richard Bauckham on 500-sivuisessa kirjassaan ”Jesus and the Eyewitnesses” argumentoinut todella kattavasti sen puolesta, että evankeliumeiden traditiot ovat peräisin silminnäkijöiltä ja Jeesuksen kaksitoista opetuslasta varmistivat läsnäolollaan sen, että kertomukset pysyivät sellaisina kuin ne todella tapahtuivat.
Sisäinen kriteeri 2.
”Sisältääkö asiakirja yksityiskohtia, jotka eivät olisi tarpeellisia? Sepitetyt tarinat ovat yleisluontoisia, mutta silminnäkijäkertomukset sisältävät paljon tietoa, sellaista kuvausta, jolla ei ole juuri mitään merkitystä kertomuksen kannalta.”
Evankeliumit ovat täynnä sellaisia turhia yksityiskohtia, joita on yleensä mukana silminnäkijäkertomuksissa. Esimerkkinä toimikoon Joh.20:1-8:
”Varhain viikon ensimmäisenä päivänä (onko päivällä väliä?), kun oli vielä pimeä (mitä merkitystä tällä on?), Magdalan Maria (kertomuksen kannalta haitallinen yksityiskohta) tuli haudalle ja näki, että kivi oli otettu pois hautakammion suulta. Niin hän lähti juosten Simon Pietarin ja sen toisen opetuslapsen luo, ota Jeesus rakasti, ja sanoi heille: `Herra on otettu pois haudasta, emmekä tiedä, minne hänet on pantu` (huomaa Marian epäusko). Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi tulivat ulos ja lähtivät haudalle. He juoksivat yhdessä, mutta se toinen opetuslapsi juoksi nopeammin kuin Pietari ja tuli haudalle ensimmäisenä (mitä merkitystä on sillä, kumpi on nopeampi?). Hän kurkisti sisään (hautakammion sisäänkäynti oli matala – historiallisesti paikkansapitävä yksityiskohta) ja näki käärinliinojen olevan siellä mutta ei mennyt sisälle (miksi ei? Turha yksityiskohta). Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja astui sisälle hautakammioon (Pietarin pelottomuus tulee esiin kaikissa evankeliumeissa). Hän katseli siellä olevia käärinliinoja ja hikiliinaa, joka oli ollut Jeesuksen pään ympärillä (mitä väliä, mitä Jeesuksella oli yllään?). Se ei ollut yhdessä käärinliinojen kanssa vaan käärittynä erillään, toisessa paikassa (Jeesus on siis taitellut osan liinoista ennen poistumistaan haudasta. Mitä väliä?). Silloin toinenkin opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä tullut haudalle, astui sisälle, (mitä väliä on sillä, kumpi meni ensin sisälle?) ja hän näki ja uskoi.”
Kyseiset yksityiskohdat eivät tuo mitään lisää kertomuksen juoneen. Ainut syy niiden mukaan ottamiseen on se, että niin todella tapahtui. Kirjoittaja ottaa yksityiskohdat mukaan muistellessaan tapahtumaa. Magdalan Marian mainitseminen on kuitenkin ehkä suurin yllätys kertomuksen kannalta. Tämä liittyy kuitenkin sisäiseen kriteeriin 3. Kaikki evankeliumit ovat kuitenkin täynnä edellisen kaltaisia esimerkkejä ”turhista yksityiskohdista”.
Sisäinen kriteeri 3.
”Sisältääkö asiakirja sille itselleen epäedullista materiaalia? Jos asiakirja sisältää materiaalia, joka on haitaksi kertomuksen sankarihenkilöille ym., voidaan olettaa, että tarkoituksena on ollut kertoa totuus.”
Kyseinen kriteeri tunnetaan nimellä ”nolouskriteeri”. Jos jokin mainittu asia on kirjoittajan kannalta noloa, se on todennäköisesti totta.
Evankeliumit ovat pullollaan niille itselleen haitallista materiaalia. Palataksemme Maria Magdaleenaan, niin ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa naisia pidettiin parantumattomina valehtelijoina. Heidän todistuksensa kelpasivat oikeudessa vain poikkeustapauksissa. Kyseinen asenne naisia kohtaan käy ilmi sellaisista rabbiinisista ilmauksista kuten ”Poltettakoon lain sanat mieluummin kuin, että ne annettaisiin naisille” ja ”Onnellinen se, jonka lapset ovat miehiä, mutta voi häntä, jonka lapset ovat tyttöjä”. Juutalainen mies rukoili useaan otteeseen sanoilla: ”Siunattu olet sinä, Herra, meidän Jumalamme, kaikkeuden valtias, koska et luonut minua pakanaksi, orjaksi, etkä naiseksi”.[8] Josefus (johon törmäsimme etsiessämme Jeesuksesta mainintoja muualta historiasta) toteaa: ”Älköön naisten todistusta hyväksyttäkö heidän sukupuolensa kevytmielisyyden ja röyhkeyden vuoksi”.
Tässä valossa on mielenkiintoista lukea Johanneksen tekstiä ja huomata, miten nopeasti Johannes mainitsee Magdalan Marian, mutta siirtää huomion nopeasti miesopetuslapsiin Pietariin ja Johannekseen. Johannes varmasti toivoi, että Pietari ja hän itse olisivat olleet tyhjän haudan ensimmäiset silminnäkijät, mutta hän ei voinut sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että Magdalan Maria (muiden naisten kanssa) oli ehtinyt haudalle ennen heitä.
Jeesuksen elämästä on mukana sellaisia piirteitä, jotka aiheuttivat vain selittämisongelmia. Jeesustutkimuksessa käytetään mm. häpeäkriteeriä, joka tarkoittaa sitä, että ”jos jokin seikka on kirjoittajan (tai traditioita välittävän yhteisön) kannalta kiusallinen tai hänen teologiansa vastainen, kyseistä seikkaa on syytä pitää historiallisena”.[9] Eihän kukaan halua keksiä asioita, jotka ajavat oman tilanteen epämukavaksi.
Yksi tällaisista esimerkeistä on Jeesuksen kaste, jonka hän vastaanottaa Johannes Kastajalta. Se, että Jeesus vastaanotti ”syntisten kasteen” aiheutti vain turhia kysymyksiä. Markus (1:4–11) ei selitä, miksi synnitön Jeesus ottaa syntisten kasteen. Hän vain kuvaa sen yksinkertaisena toimenpiteenä. Matteus, joka on lukenut Markuksen evankeliumin, kertoo, että Johannes itse asiassa vastusteli, kun Jeesus pyysi kastetta häneltä. Jeesus kehotti Johannesta kastamaan itsensä todeten, että näin täytetään koko vanhurskaus. Luukas, joka myös tunsi Markuksen evankeliumin, ei suoraan sano, että Johannes kastoi Jeesuksen, vaikka mainitseekin että ”myös Jeesus sai kasteen” (3:21). Johannes (1:29–34) jättää mainitsematta Jeesuksen kasteen kokonaan.[10] Muita epämukavia kohtia on Markuksen evankeliumissa melkoinen määrä:[11]
- Jeesuksen tulkittiin toimivan Beelsebulin voimalla (3:20–30)
- Jeesuksen omaiset pitivät häntä seonneena (3:21)
- Jeesus ei pystynyt tekemään kotikaupungissaan ihmeitä (6:5)
- Jeesus kutsuu Pietaria (seurakunnan johtajaa) Saatanaksi (8:33)
- Jeesus ei välitä ns. vapaasta eksorkistista (riivaajien ulosajajasta) ja antaa tämän toimia (9:38–39)
- Opetuslapset (seurakunnan myöhemmät johtajat) kuvataan jatkuvasti pelkureiksi ja typeriksi
- Jeesus kieltää olevansa hyvä (10:18)
- Jeesus ei tiedä oman paluunsa ajankohtaa (13:32)
- Opetuslapset eivät jaksa valvoa Jeesuksen kanssa, kun Hän tarvitsee heidän tukeaan (14:32–42)
- Jeesuksen vangitsemishetkellä kaikki opetuslapset hylkäävät hänet(14:50)
- Pietari kieltää Jeesuksen kolmesti (14:66–72)
- Jeesus ei pysty kantamaan omaa ristiään (15:21 vertaa 8:34)
- Jeesusta ei hautaa hänen perheenjäsenensä tai opetuslapsena. (15:42–47). Juutalaisuudessa tämä nähtiin tärkeänä toimenpiteenä. Suomessakin saamme osaksemme halveksintaa, jos jätämme menemättä vanhempiemme hautajaisiin.
- Jo edellä mainittu seikka, että tyhjän haudan löytävät naiset (16:1)
Sisäinen kriteeri 4.
”Onko asiakirja sisäisesti suhteellisen johdonmukainen? Keksityistä tarinoista yleensä puuttuu totuuteen keskittyvä johdonmukaisuus. Eri näkökulmista tapahtuva tapahtumien kuvaaminen sisältää aina vähäistä ristiriitaisuutta.”
Evankeliumit antavat yhtenäisen kuvan siitä, kuka Jeesus oli, mitä Hän teki ja mitä Hänelle tapahtui. Olisi mahdotonta keksiä neljä kertomusta toisistaan erillään onnistuen luomaan näin suuri yhteneväisyys. Evankeliumeiden välillä on myös eroavaisuuksia, jotka puhuvat sen puolesta, että tapahtumia kerrotaan eri näkökulmista.
Gustavsson kertoo kirjassaan hätkähdyttävän esimerkin siitä, miten silminnäkijöiden kuvaukset voivat vaikuttaa täysin ristiriitaisilta:[12]
”Luin useita vuosia sitten eräästä tositapahtumasta, joka havainnollistaa tätä [jokaisesta tapauksesta voidaan kertoa enemmän kuin yksi todistaja kykenee pukemaan sanoiksi]. Paikallinen journalisti oli juuri kuullut erään naisen kuolemaan johtaneesta liikenneonnettomuudessa aivan kaupungin keskustassa. Hän sai nopeasti käsiinsä kaksi silminnäkijää, jotka kertoivat onnettomuudesta. Ensimmäinen todistaja kertoi naisen kävelleen jalkakäytävällä, astuneen kadulle ympärilleen katsomatta ja jääneen sitten linja-auton alle. Toinen todistaja kertoi naisen olleen matkustajana autossa, joka oli kovalla vauhdilla ajanut nokkakolarin toisen auton kanssa. Aluksi journalisti oli täysin hämmentynyt ja mietti, voiko näihin ristiriitaisiin todistuksiin luottaa. Hieman myöhemmin hän löysi vielä yhden todistajan, joka pystyi selostamaan hänelle tapahtumien kulun. Nainen oli lähtenyt ylittämään katua ja jäänyt linja-auton alle. Eräs paikalle sattunut autoilija pysähtyi, nosti vaikeasti loukkaantuneen naisen autoonsa ja lähti ajamaan suurella nopeudella kohti sairaalaa. Matkalla sinne hän ajoi nokkakolarin toisen auton kanssa, ja nainen menehtyi.”
Vaikka kertomus on kaamea, se valaisee sitä tosiasiaa, että aina meillä ei ole tätä tärkeää ”kolmatta todistajaa”. Eräs tällainen esimerkki UT:ssa koskee Juudas Iskariotin kuolemaa. Juudaksen ”ei niin nätistä” kohtalosta raportoi Matteus (27:3–10) ja Luukas (Ap.t.1:16–20). Lyhyesti sanottuna: Matteuksen mukaan Juudas hirtti itsensä, kun taas Luukkaan mukaan Juudas jostain syystä halkesi kahtia ja hänen sisälmyksensä valuivat ulos. Kertomuksissa on muitakin eroja, mutta kyseinen ero on ”kuuluisin”. Tämä on johtanut monet siihen lopputulokseen, että jompikumpi, tai molemmat, kertomukset raportoivat asiasta valheellisesti. Tämä ei ole kuitenkaan ainut johtopäätös. Kertomusten yhdistämiseksi on esitetty kourallista ratkaisua, joihin ei kuitenkaan nyt paneuduta syvemmin. Kaikki ratkaisuvaihtoehdot kertomusten yhdistämiseksi ovat hyviä vaihtoehtoja, mutta meiltä vain puuttuu ”kolmas todistaja”, joka toisi lisävaloa asiaan. Meillä ei kuitenkaan ole saatavilla asiasta lisätietoa, joten joudumme tyytymään arvailuihin.
Sisäinen kriteeri 5.
”Onko asiakirjassa merkkejä legendanomaisen aineksen lisäämisestä? Kalajutut pyrkivät ajan mittaan paisumaan.”
C. S. Lewis, muinaisen mytologian asiantuntija, toimi Oxfordin yliopiston professorina. Hän sanoo näin:
”Kirjallisuudenhistorian tutkijana olen täysin vakuuttunut, että olivatpa evankeliumit mitä muuta tahansa, legendoja ne eivät ainakaan ole. Olen lukenut legendoja koko elämäni, ja minulle on täysin selvää, että tällaisia ne eivät ainakaan ole.”[13]
Jeesuksen kohdalla on usein esitetty myyttiteoriaa, joka koostuu kahdesta vaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa Jeesus ei tee ihmeitä, ei väitä olevansa Jumalan Poika, eikä nouse kuolleista. Toisessa vaiheessa Jeesus väittää olevansa Jumala, hämmästyttää kansaa ihmeteoilla ja kuolemansa jälkeen nousee ylös ilmestyen opetuslapsilleen. Näin ollen opetuslapset olisivat luoneet Jeesuksen ympärille kultin, joka vähitellen liitti tämän ympärille legendoja ihmeistä ja ylösnousemuksesta.[14]
Kyseisestä myyttiteoriasta on kuitenkin vaikea löytää todisteita. Ensimmäisen vaiheen historiallisuudesta ei ole esittää minkäänlaisia todisteita. Lisäksi se, missä vaiheessa tapahtui siirtyminen ensimmäisestä vaiheesta toiseen, on varsin epäselvää. Antropologinen tutkimus on osoittanut, että legenda muodostuu kahden sukupolven kuluttua kyseisestä tapahtumasta tai henkilöstä (silminnäkijät eivät ole enää elossa).[15] Se, että Jeesusta palvottiin Jumalana heti ylösnousemuksen jälkeen, on lievästi sanottuna hämmentävää. Kukaan ei ole myöskään esittänyt vastausta siihen, miksi Jeesus ristiinnaulittiin, ellei Hän väittänyt olevansa Jumala. Jos Jeesus rakensi taloja ja samalla käski ihmisiä tykkäämään toisistaan, on vaikea kuvitella, mikä tapahtumasarja ajoi hänet lopulta Jerusalemiin Pilatuksen eteen tuomittavaksi.[16] Kyseiset elämäntavat eivät vielä nimittäin riitä vihastuttamaan Jerusalemissa olevaa juutalaista johtoelintä, jotka näkevät jopa tärkeimmän juhlansa, pääsiäisen alla, vaivaa tappamiseesi.
3. ULKOINEN TESTI
Sisäiset kriteerit siis tukevat evankeliumeiden luotettavuutta. Nyt siirrytään katsomaan, miten ulkoisten kriteerien kohdalla käy.
Ulkoinen kriteeri 1.
”Onko oletettavaa, että kirjoittajalla on ollut jokin syy poiketa tosiasioista ja niiden raportoimisesta? Jos tällaista esiintyy, asiakirjan luotettavuus heikentyy. Taas jos kirjoittaja ei kyennyt voittamaan mitään, eikä hyötymään sen kustannuksella, asiakirjan luotettavuus kasvaa.”
Olisiko evankeliumeiden kirjoittajilla ollut motiivia alkaa keksimään kertomuksia Jeesuksesta tai laittaa sanoja hänen suuhunsa? Entä olisiko heidän luonteessaan piirteitä, joiden perusteella heitä tulisi pitää petollisina ihmisinä? On vaikea löytää ketään, joka epäilisi opetuslasten vilpittömyyttä. Evankeliumeiden kirjoittajat eivät itse hyötyneet mitään, päinvastoin. Kuten tiedämme, osa Jeesuksen opetuslapsista kuoli marttyyrikuoleman. Jaakob, Johanneksen veli, teloitettiin noin vuonna 42 (Ap.t.12:2), Paavali ja Pietari kuolivat marttyyrina Roomassa 60-luvulla ja Josefuksen mukaan Jeesuksen veli Jaakob teloitettiin Jerusalemissa vuonna 62.
Miltei kaikki UT:ssa viittaa siihen, että alkuseurakunta (tai evankeliumeiden laatijat) eivät yksinkertaisesti keksineet Jeesuksen suuhun sanoja vastatessaan ongelmiin. Esimerkkeinä voidaan mainita pakanoiden ympärileikkaus, kielilläpuhuminen, vanhurskauttamisoppi, seurakunnan hierarkia ja virat, orjuus, naisen asema, lesket ym. Kyseiset aiheet olivat polttavia evankeliumeiden syntyaikoina. Jeesukselta ei kuitenkaan löydy kyseisiin asioihin vastausta. Jos alkuseurakunta olisi keksinyt Jeesuksen suuhun sanoja, he olisivat antaneet Jeesuksen kautta opetusta kyseisistä asioista.[17]
Ulkoinen kriteeri 2.
”Tunnetaanko muita tietolähteitä, jotka vahvistavat asiakirjan sisällön? Jos siis löytyy muita lähteitä kertomaan samasta asiasta, luotettavuus kasvaa.”
Kyseistä kriteeriä kutsutaan moninkertaisen todistuksen kriteeriksi. Kyseinen kriteeri on käytössä myös Jeesustutkimuksessa. Jos kaksi tai useampi toisistaan riippumaton lähde on samaa mieltä jostakin seikasta, se on todennäköisemmin historiallinen.
Suuremmassa mittakaavassa moni Jeesukseen elämään liityvä vaihe lepää monikertaisen todistuksen varassa. Jeesus oli historiallinen henkilö ja hän kuoli ristiinnaulitsemalla Pontius Pilatuksen aikana (Synoptiset evankeliumit, Johanneksen evankeliumi, Paavali, roomalaiset, kreikkalaiset ja juutalaiset historiankirjoittajat). Evankelimitasolla esimerkkeinä voidaan mainita Jeesuksen kaste (synoptiset evankeliumit ja Johannes) ja Jeesuksen puheet taivasten valtakunnasta (Markus, Q-lähde, M-lähde, L-lähde ja Johannes). Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jos jokin asia on sanottu vain yhdessä lähteessä, se olisi automaattisesti epähistoriallinen. Esimerkiksi Jeesus kutsuu Jumalaa sanalla ”Abba” evankeliumeissa vain kohdassa Mark. 14:36. Silti kaikki ovat yksimielisiä siitä, että tämä olis nimenomaan sana, jolla Jeesus puhutteli taivaallista Isäänsä. Se huomioitiin kristittyjen keskuudessa, koska Paavali viittaa siihen kohdassa Room. 8:15. [18]
Ulkoinen kriteeri 3.
”Puhuvatko arkeologiset löydöt asiakirjan sisältämiä tietoja vastaan vai niiden puolesta? Jos arkeologisia löytöjä on asioiden tueksi, luotettavuus kasvaa. Jos niitä ei ole, luotettavuus vähenee.”
Usein mainittu esimerkki, johon on hiljattain saatu uutta valoa, löytyy Luukkaan evankeliumista. Jakeessa 3:1 Luukas mainitsee Johannes Kastajan syntymäaikana vaikuttaneen Lysaniaksen, Abilenen neljännesruhtinaan. Kyseistä henkilöä ei kuitenkaan mainittu missään muussa historiallisessa dokumentissa ja siten Luukkaan mainintaa pidettiin virheellisenä. Lysanias kyllä tunnettiin, mutta hän oli henkilö, joka oli kuollut 36 eKr. Lopulta löydettiin piirtokirjoituksia, jotka sijoittivat Lysaniaksen juuri Luukkaan aikakauteen. Heitä oli siis ollut kaksi.[19]
Toinen esimerkki koskee Jeesuksen syntymäkertomusta Luuk.2:ssa. Luukkaan mukaan keisari Augustuksen aikana, Kviriniuksen ollessa Syyrian maaherrana, koko valtakunnassa suoritettiin väestönlasku. Marian ja Joosefin oli mentävä Joosefin syntymäkaupunkiin Beetlehemiin ja tällä matkalla Jeesus syntyi. Muiden lähteiden perusteella kuitenkin tiedettiin, että Kvirinius oli maaherrana vuodesta 6 jKr. eteenpäin, eikä Luukkaan mainitsemasta väestönlaskennastakaan ollut muita todisteita. Nykyään tiedetään, että kyseisiä väestönlaskentoja suoritettiin melko usein, ja että Kviriniuksen hallituskausi, joka alkoi vuonna 6 jKr., olikin hänen toinen kautensa.[20]
Kolmas esimerkki on Luukkaan maininta kahdesta ylipapista. Johannes kastajan aloittaessaan toimintansa, ylipappeina olivat Hannas ja Kaifas (3:2). Aiemmin arveltiin, että tekstissä on virhe, koska juutalaisilla oli vain yksi ylipappi kerrallaan. Kävi kuitenkin ilmi, että roomalaiset olivat erottaneet Hannaksen virastaan, ja Kaifas oli valittu tilalle. Monet juutalaiset pitivät kuitenkin Hannasta oikeana ylipappina. Tämän vuoksi Johannes mainitsee, että Jeesus vietiin ennen ristiinnaulitsemista kuulusteltavaksi myös Hannaksen luo (18:13).[21]
Olen listannut tämän aiheen toisessa osassa Apostolien tekojen ja Johanneksen evankeliumin sisältämät yksityiskohdat, jotka on vahvistettu arkeologisilla ja muilla historiallisilla tutkimuksilla. Niihin ei siis paneuduta tässä.
Ulkoinen kriteeri 4.
”Olisivatko jotkut henkilöt kyenneet vääristelemään asiakirjan sisältöä ja olisiko heillä ollut siihen motiivi? Jos tällaista ei ole tapahtunut, se kasvattaa asiakirjan luotettavuutta. Jos jotkut henkilöt olisivat voineet paljastaa asiakirjan sisällön sepitetyksi ja jos heillä olisi ollut siihen myös motiivi, mutta he eivät siitä huolimatta tehneet niin, tämä vahvistaa asiakirjan luotettavuutta.”
Kristinusko syntyi vihamieliseen ympäristöön. Oli paljon ihmisiä, jotka olisivat mieluusti osoittaneet kristittyjen kertomukset mitättömiksi – jos olisivat voineet. Juutalaiset olisivat tuhonneet kristinuskon helposti, jos se olisi seisonut sepitettyjen tarinoiden varassa, esimerkiksi tuomalla Jeesuksen ruumiin näytille Jerusalemissa, jossa apostolit saarnasivat Jeesuksen ylösnousemuksesta.
Kuten ulkoisen kriteerin 1 kohdalla todettiin, evankeliumeiden kirjoittajilla olisi ollut paljon kysymyksiä, johon he olisivat voineet keksiä Jeesuksen suusta vastauksen.
Johtopäätökset
Evankeliumit selviävät historiallisesta testistä mainiosti. UT:n dokumenttien määrä on kymmeniä kertoja suurempi kuin muiden antiikin teosten. Evankeliumit ovat pullollaan kertomuksia, joista paistaa läpi silminnäkijöiden yksityiskohtaiset havainnot. Tämän lisäksi ne ovat tallettaneet kottikärryllisen ongelmallisia ja noloja asioita, eikä Jeesus anna vastausta alkuseurakuntien polttavimpiin aiheisiin. Lisäksi arkeologia (ks. myös osa 2) on vahvistanut monia evankeliumeissa mainittuja yksityiskohtia. Kaikki tämä puhuu sen puolesta, että evankeliumien kertomuksia voi pitää luotettavana kuvauksena tapahtumista.
Viitteet
1 Kankaanniemi http://gamma.nic.fi/~shn/tekstit/luotettavaut.htm
2 Kankaanniemi http://gamma.nic.fi/~shn/tekstit/luotettavaut.htm; Bruce 1992, 253–54; Turunen 2010, 64.
3 Wallaceen viittaa Turunen 2010, 65.
4 Boyd 1996, 85–86.
5 Boyd 1996, 87–88.
6 Boyd 2005, 133–50. Samoja kriteereitä Boyd käyttää teoksessaan ”Lord or Legend” (2007, 77-79).
7 Iso Kirja – opiston apologetiikan kurssin luentomuistiinpanot.
8 Rukous on peräisin 300 – luvulta lakikokoelma Toseftasta. Auvinen 2011, 61.
9 Iso Kirja – opiston apologetiikan kurssin luentomuistiinpanot.
10 Meier 1991, 168–69.
11 Iso Kirja – opiston apologetiikan kurssin luentomuistiinpanot.
12 Gustavsson 1999, 206–07.
13 Ks. myös Boyd 1996, 87.
14 Kankaanniemi 2000, 27.
15 Herodotoksen kirjoituksia on tutkittu päätymällä siihen näkemykseen, että kaksi sukupolvea on jopa liian lyhyt aika historiallisen tiedon täydelliseen korvautumiseen legendaarisella aineksella. Antiikin historian asiantuntija Sherwin-White toteaa, että legendan kehittymisvauhti tulisi olla käsittämättömän nopea, jos evankeliumit olisivat legendoja. Kankaanniemi 2000, 28.
16 Kankaanniemi 2000, 27–28.
17 Wright 1992, 421–22. Ks. myös Boyd 1996, 97.
18 Meier 1991, 174–75.
19 Bockia 2004, 283 lainaa Puolimatka 2008, 366. Ks. myös McRay 2010, 134 teoksessa Tapaus Kristus.
20 Tarkemmin arkeologian tuomista todisteista UT:n hyväksi katso McRay 2010, 129–49 teoksessa Tapaus Kristus.
21 Junkkaala 2006, 19–20.
LÄHTEET (molemmat osat):
Auvinen, V. 2011. Jeesus. Kauniainen: Perus Sanoma Oy.
Bauckham, Richard. 2006. Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony. Grand Rapids MI.
Boyd, Gregory. A.
– 1996. Jeesus median myllyssä. Helsinki: Uusi tie.
– 2005. Epäilijän kirjeet. Keuruu: Aika Media Oy.
Boyd, Gregory. A & Eddy, Paul. R. 2007. Lord or Legend? Wrestling with Jesus Dilemma. Eugene, Oregon: WIPF & STOCK.
Bruce, F. F. 1992. Raamatun juuret. Kauniainen: Perus Sanoma Oy.
France, Richard. T. 1988. Mitä tiedämme Jeesuksesta. Suom. Kirsi Sell. Kauniainen: Suomen Raamattuopiston kustannus.
Gustavsson, S. 1999. Perusteltu usko. Helsinki: Uusi tie.
Iso kirja -opiston apologetiikka kurssin luentomuistiinpanot.
Junkkaala, T. 2006. Mitä tiedämme Jeesuksesta. Kauniainen: Perus Sanoma Oy.
Kankaanniemi, Matti. 2000. Nasaretilaisen haaste. SHN ry; Uusi testamentti – tarua vai totta http://gamma.nic.fi/~shn/tekstit/luotettavaut.htm; Löydämmekö Jeesus nasaretilaista? http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/utblombe.html
Meier, J. P. 1991. A Marginal Jew. Rethinking The Historical Jesus. New York: Doubleday.
Puolimatka, T. 2007. Usko, tiede ja Raamattu. Ryttylä: Uusi tie Oy.
Strobel, L. 2010. Tapaus Kristus. Keuruu: Aika media Oy.
Turunen, P. 2010. Jumalan sana. Inspiroitu ja erehtymätön. Helsinki: Kuva ja Sana.