Pääsiäinen nro 2. Nousiko Jeesus kuolleista?

Kirjoittaja Janne Saarela

Jos ylösnousemusta ei olisi tapahtunut, olisivatko Jeesuksen seuraajat jatkaneet olemassaoloaan pidemmälle kuin Johannes Kastajan opetuslapset? Me voimme vain arvata, mutta oma arvaukseni on ”ei”.

E. P. Sanders *

Johdanto

Jotkut sanovat, että on epäuskottavaa, että ruumis voisi herätä itsestään eloon muutama päivä kuoleman jälkeen. Totta. Se on todella epäuskottavaa. Mutta kun puhumme Jeesuksen ylösnousemuksesta, me puhumme eri asiasta. Uuden testamentin mukaan Jeesus ei nimittäin herännyt haudassa itsestään, vaan Jumala herätti hänet kuolleista (ks. Ap.t 3:15; 4:10; Room. 4:24; 8:11; 1. Kor. 6:14; 15:12, 20; 2. Kor. 4:14; Gal. 1:1; 1. Tess. 1:10; Hepr. 13:20; 1. Piet. 1:21 jne.).

Koska ylösnousemus tapahtui historiassa Rooman valtakunnassa todellisten ihmisten keskellä, ei Gotham Cityssä mielikuvitushahmojen seassa, niin sitä voidaan tutkia samalla tavalla kuin mitä tahansa historiallista tapahtumaa. Historioitsija E. M. Blaiklockin mukaan Jeesuksen ylösnousemus on yksi parhaiten todistettuja tapahtumia antiikin historiassa. [1] Tässä kirjoituksessa pyritään tuomaan esiin joitain niistä todisteista mitä kyseisen väitteen puolesta voidaan esittää.

Muutama vastaväite

Ennen kuin alan käsitellä aihetta tarkemmin, nostan esiin muutaman mahdollisen vastaväitteen. N. T. Wright käy 800-sivuisen kirjansa ”The Resurrection of the Son of God” johdannossa läpi muutamia väitteitä, jotka on kohdistettu Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisen tutkimisen vastustamiseksi. Mainitsen niistä ainoastaan kaksi ja esitän Wrightin kritiikin näihin väitteisiin.

1. Ei pääsyä itse tapahtumaan

Ensimmäinen vastaväite Jeesuksen ylösnousemuksen historialliselle tutkimiselle on se, että meillä ei ole mitään tapaa päästä historiallisessa mielessä tutkimaan Jeesuksen ylösnousemusta. Ainoa asia mihin pääsemme käsiksi on ensimmäisten opetuslasten usko tähän asiaan. On olemassa muutenkin vain yksi lähde, joka kuvaa itse Jeesuksen ylösnousemusta: Pietarin evankeliumi.

Tällainen väite ei ota huomioon sitä, miten tiedettä ja historiallista tutkimusta (tieteenä) ylipäätään tehdään. Väite pitää sisällään positivistisen asenteen, jonka mukaan meidän tulee pitää historiallisena ja luotettavana vain sellaisia asioita, joihin meillä on itsellämme ensikäden pääsy. Historioitsijat kuitenkin tietävät, että näin historiantutkimusta ei voida tehdä. Positivismi ei yksinkertaisesti toimi historiantutkimuksessa (jos se ylipäätään toimii missään). Tutkimuksessa edetään jatkuvasti siten, että me tiedämme monien asioiden todella tapahtuneen, vaikka meillä ei ole mahdollisuutta päästä käsiksi ”ensikäden tietoon”. Tällainen väite veisi pohjan koko historiantutkimukselta. Harva, jos kukaan, historioitsija on lähtenyt tälle linjalle.

2. Ei analogiaa/vertailukohtaa

Tämän väitteen mukaan historioitsijat voivat kirjoittaa tai puhua vain sellaisista asioista, joille löytyy omasta ajasta analogia eli vertailukohta. Koska kokemuspiirissämme ei tapahdu Jeesuksen ylösnousemuksen kaltaisia asioita, asiasta ei voida sanoa mitään (Jeesuksen ylösnousemus on toki voinut tapahtua, mutta me emme voi sanoa asiasta mitään). Tämä historiallisen analogian vaatimus palautuu Ernst Troeltschiin (1865-1923) saakka (ks. Dunn 2003, luku 4).

Vaikka kriteeri toimii omaan rajaansa saakka, siinä on tiettyjä heikkouksia. Meidän on esimerkiksi melko helppo kuvitella jokin tapahtuma, joka tapahtuu ensimmäistä kertaa, ja jolle ei siten löydy analogiaa kokemuspiiristämme. Meidän ei esimerkiksi tarvinnut odottaa toista avaruuslentoa ennen kuin me kykenimme (historioitsijoina) puhumaan ensimmäisestä lennosta. Joku voi tietysti sanoa, että tällaiseen asiaan löytyy osittaisia analogioita, kuten lentokoneiden ja lintujen lentäminen taivaalla. Kuitenkin samalla tavalla Jeesuksen ylösnousemukselle oli juutalaisessa kulttuurissa osittaisia analogioita. Jumala oli jo Vanhan testamentin puolella herättänyt ihmisiä kuolleista ja parantanut kuollettavasti sairaita.

Lisäksi, jos tätä väitettä sovelletaan johdonmukaisesti, me emme voisi sanoa yhtään mitään kristinuskon synnystä. Ennen tätä ei ollut olemassa ainoatakaan liikettä, joka olisi syntynyt tällä tavoin. Tällaista liikettä ei ole myöskään syntynyt myöhemminkään historiassa (kristinuskon syntyä ei voida nimittäin verrata islamin, buddhalaisuuden tai minkään muunkaan uskonnon syntyyn.) Meillä ei (vielä) ole Jeesuksen ylösnousemukselle täydellistä vertailukohtaa, mutta meillä ei myöskään ole sitä kristinuskon synnylle. Meidän on kuitenkin kysyttävä kysymys: mitä tapahtui? (Wright 2003, 15-18.)

Tässä tekstissä, ja Jeesuksen ylösnousemuksessa ylipäätään, ei ole kysymys tieteellisistä kokeista, vaan historiallisesta tutkimuksesta. Tiede tutkii asioita, jotka toistuvat, historiallinen tutkimus tutkii asioita, jotka ovat uniikkeja. Caesar ylitti Rubikonin vain kerran. Jos hän olisi ylittänyt sen toisen kerran, kysymys olisi ollut eri asiasta ja se oli merkinnyt erilaista tapahtumaa kuin aiempi ylitys. Kuussa käytiin ensimmäisen kerran vain kerran. Sinne voi mennä useamminkin, mutta seuraavat vierailut ovat eri asioita kuin ensimmäinen Kuu-lento. Jerusalem tuhottiin vuonna 70 tavalla, joka ei koskaan enää toistu samantapaisesti. Esimerkkejä voitaisiin jatkaa. Näin ollen se, että Jeesus nousi kuolleista, tai itse asiassa koko ylösnousemuksen, ei ole lainkaan kyseenalainen väite vain siksi, että tapahtuma on ainoa laatuaan. Historiallinen tutkimus tutkii jatkuvasti asioita, jotka ovat uniikkeja. Kysymys on siitä mikä selitysmalli selittää kaikkein parhaiten olemassaolevan aineiston. (Wright 2008, 64; ks. myös Dunn 2003, 105-07.)

Kirjoituksen rakenne

Tässä kirjoituksessa argumentoin Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta kolmella pääkohdalla:

  1. Tyhjä hauta. Ryhmä naisia löysi Jeesuksen haudan tyhjänä sapatin jälkeisenä aamuna (sunnuntaina).
  2. Ylösnousemusilmestykset. Yli 500 henkilöä näki Jeesuksen elossa kuolemansa jälkeen.
  3. Kristinuskon synty. Ylösnousemus synnytti kristinuskon. Jos Jeesus ei noussut kuolleista, on löydettävä jokin mystinen X, joka selittää kristinuskon synnyn.

Ennen kuin siirryn käsittelemään näitä kolmea otsikkoa, haluan kiinnittää huomiota kahteen asiaan. Ensinnäkin on syytä selventää sanaa ”ylösnousemus”. Toiseksi esittelen neljä asiaa koskien evankeliumeiden ylösnousemuskertomuksia, jotka vaativat selityksen. Nämä neljä asiaa osoittavat osaltaan kertomusten aitouden puolesta.

”Ylösnousemus”

Aluksi on siis syytä tuoda hiukan valoa sanaan ”ylösnousemus”. Jeesuksen aikana ylösnousemus ei tarkoittanut kuolemanjälkeistä elämää jonkinlaisessa aineettomassa muodossa. Se ei tarkoittanut sielun kuolemattomuutta joko tuonelassa tai paratiisissa eikä se tarkoittanut jälleensyntymistä. Se tarkoitti kuoleman kumoutumista, palautumista jonkinlaiseen ruumiilliseen kuolemattomuuteen. Monet ei-juutalaiset (pakanat) uskoivat aineettomaan kuolemanjälkeiseen elämään, mutta pitivät ylösnousemusta mahdottomana. Monet juutalaiset taas odottivat vanhurskaiden ylösnousemusta aikojen lopussa, mutta eivät uskoneet kenenkään nousevan kuolleista ennen sitä. Kaikille tuon ajan vallitseville maailmankatsomuksille yksilön ruumiillinen ylösnousemus oli melkein käsittämätön asia. Aihetta paljon tutkinut Hans Cavalli on sanonut, että Palestiinassa ei tavattu käsitystä ei-ruumiillisesta ylösnousemuksesta. Palaan näihin asioihin kirjoituksen loppupuolella. [2]

EVANKELIUMIT & 4 KUMMALLISUUTTA

Yllätyksiä kertomuksissa

N. T. Wright (2003, 599-608; 2008, 53-58) on nostanut kirjoissaan esiin neljä huomiota koskien evankeliumeiden kuvauksia Jeesuksen ylösnousemuksesta. Nämä neljä asiaa osoittavat vahvasti siihen suuntaan, että kertomuksia ei ole keksitty, vaan ne ovat vankasti sidoksissa siihen mitä oikeastaan tapahtui. Ensinnäkin on kummallista, että kertomuksista puuttuu kokonaan viittaukset Vanhaan testamenttiin. Olisi odotettavaa, että kirjoittajat tukisivat väitettään lainaamalla VT:n kohtia kuten he ovat muutenkin tehneet. Toiseksi kertomuksista ei kerrota sanaakaan siitä, miten Jeesuksen ylösnousemus antaa toivon hänen seuraajien omasta ylösnousemuksesta. Kolmas huomio koskettaa Jeesuksen yllättävää olomuotoa. Jos ylösnousemus olisi keksitty, olisi odotettavaa, että Jeesuksen olomuoto heijastelisi tunnettua ajatusta vanhurskaiden olotilasta. Neljäs huomio tulee esiin myöhemmin vielä uudelleen ja se koskee naisia Jeesuksen haudalla. Miksi naiset toimivat asiassa avaintodistajina?

1) Ei viitteitä Vanhaan testamenttiin 

On kummallista, että kun luemme ylösnousemuskertomuksia, niistä puuttuvat viittaukset Vanhaan testamenttiin. Kukaan ei yritä osoittaa, että tämä tapahtuma täytti Kirjoitusten ennustukset. Tähän mennessä kerronta Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin, hänen toimintansa temppelissä, kuulustelu ylipapin edessä ym. ovat olleet täynnä viittauksia VT:n tekstiin. Jopa hautaamiskertomuksissa viitataan Kirjoituksiin. Jos kirjoittajat muokkasivat ja loivat omaa teologiaa, miksi he eivät selittäneet ylösnousemustapahtumia VT:lla? 

Kaikki nimittäin viittaa  muualla UT:ssa siihen, että kristityt halusivat osoittaa, että kaikki on tapahtunut kirjoitusten mukaan. Hyvä esimerkki on Paavali (1. Kor. 15:4), mutta se näkyi myös alkuseurakunnan saarnoissa (Ap.t. 2; 13). Juuri tätä olettaisi tapahtuvan varsinkin Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen ylösnousemuksen kohdalla, koska hän painottaa läpi evankeliumin sitä, että ”profeettojen ennustukset ovat toteutuneet”. Kristityillä oli kova halu saada osoitetuksi VT:n avulla, että juuri näin Messiaalle piti käydä. Miksi evankeliumien ylösnousemuskertomukset eivät siis mainitse näistä mitään? Paras selitys tälle on se, että vaikka kertomukset kirjattiin ylös myöhemmin, ne perustuvat vanhoihin silminnäkijäkertomuksiin, aikaa jolloin heillä ei vielä ollut aikaa pohtia asiaa VT:n tekstien valossa. 

2) Tulevan ylösnousemustoivon puuttuminen

Evankeliumien ylösnousemuskertomuksissa ei mainita sanallakaan kristittyjen tulevasta toivosta eli ruumiin ylösnousemuksesta. Meillä on olemassa kasoittain kristittyjen saarnoja, runoja, liturgioita ym. elämästä kuoleman jälkeen, mutta näistä kertomuksista tällaiset puuttuvat täysin. Ensimmäisillä vuosisadoilla kristittyjen toivo lepäsi juuri ruumiin ylösnousemuksen varassa, mutta nämä kertomukset eivät mainitse sanallakaan kristittyjen toivosta kuoleman jälkeisessä elämässä, heidän ruumiin ylösnousemusta. Sellaiset jaejaksot kuten Room. 8:9-11; 1. Kor. 15; 2. Kor. 4-5 ja 1. Tess. 4:14 osoittavat selvästi, että Paavalille Jeesuksen ylösnousemus ja meidän tuleva ylösnousemus kulkevat käsi kädessä. Sama teologia on Pietarilla (1. Piet. 1). Kuitenkin, jos me lukisimme pelkästään evankeliumeita, me emme koskaan tietäisi, että kristityt tulkitsivat Jeesuksen ylösnousemuksen tarkoittavan sitä, että me tulemme eräänä päivänä nousemaan ruumiillisesti kuolleista. 

3) Jeesuksen odottamaton olomuoto

Kun tarkastelemme ensimmäisen vuosisadan juutalaisten odotuksia, evankeliumien ylösnousemuskertomuksissa on eräs kummallinen piirre. Jos evankelistat keksivät Jeesuksen ylösnousemuksen ja se on tulosta heidän VT pohdinnoistaan, olisi oletettavaa, että Jeesuksen ruumis muistuttaisi tunnettujen VT:n kohtien mukaista olotilaa. Jeesuksen odottaisi esimerkiksi ”loistavan kuin tähti” perustuen kuuluisaan Danielin kirjan lupaukseen (Dan. 12). Näin ei kuitenkaan tapahdu. Jeesusta ei kuvata säteilevänä taivaallisena olentona. Jeesusta ei esitetä lainkaan sellaisena kuin esimerkiksi tilanteessa, jossa hän ilmestyy Paavalille. Jeesusta ei myöskään aina tunnisteta. Jos evankelistat halusivat osoittaa, että Jeesus on korotettu taivaallisiin, hänet olisi kuvattu aivan toisella tavalla näissä kertomuksissa. Jeesus muistuttaa kaikella lailla muita ihmisiä.  

Evankelistat olisivat tässä kohden varmasti lainanneet Danielin kirjan tekstiä (12:2-3): ”Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.” Evankeliumeiden kertomuksissa Jeesus ei ”loista kuten tähti”.

Jotkut ovat väittäneet, että varsinkin Luukas ja Johannes loivat teologiaa, joka vastusti doketismia eli näkemystä, jonka mukaan Jeesus ei ollut todella ruumiillinen olento. Väitteen mukaan Luukas ja Johannes ensimmäisen vuosisadan lopussa kehittivät Jeesuksen ylösnousemusta enemmän ”ruumiilliseen suuntaan”. Mutta tällainen väite ontuu molemmista jaloista. Kuten tässä tekstissä esitetään, ylösnousemus tarkoitti aina ruumiillista olotilaa, ei koskaan ”aineetonta” tai ”hengellistä” olotilaa. Toiseksi jos tämä olisi ollut Luukkaan ja Johanneksen tarkoitus, he ampuivat itsenään jalkaan. Miksi esittää Jeesus henkilönä, jota lukot ja seinät eivät pidättele, henkilönä, joka yhtäkkiä ilmestyy ja katoaa jälleen ja henkilönä, joka lopulta ”nousee taivaaseen”? Jos tarkoitus oli hyökätä doketismia vastaan, tällaiset yksityiskohdat eivät auttaneet asiaa lainkaan. 

4) Naisten mukanaolo kertomuksissa

Yksi sellainen asia, joka puuttuu Paavalilta (1. Kor. 15) ja Pietarin evankeliumista, yhdistää kaikkia neljää evankeliumia: naiset tulevat tyhjälle haudalle ensimmäisenä. Tämä on kummallista myös siksi, että heitä ei mainita virallisessa ja todella varhain muotoutuneessa traditiossa (1. Kor. 15). On mahdotonta kuvitella, että heidät lisättiin traditioon Paavalin ajan jälkeen. Jos evankelistat olisivat keksineet tyhjän haudan löytämisen olisi todella kummallista, että sen löytävät naiset. Juutalaisessa kulttuurissa naisten todistusta ei hyväksytty. Kristinuskon vihollinen Celsus nosti juuri tämän asian esille väitellessään Origeneen kanssa. Hän kysyi, ketkä löysivät tyhjän haudan? Hysteerinen nainen! 

1 TYHJÄ HAUTA

Eräs tyhjän haudan todisteista on Jeesuksen hautauskertomuksen luotettavuus. Jos hautauskertomus on luotettava niin silloin sekä kristityt että juutalaiset tiesivät Jeesuksen haudan sijainnin. Koska käsittelin Jeesuksen hautaamista edellisessä kirjoituksessa, en mainitse siitä enempää tässä. Kuusi muuta argumenttia ovat seuraavat:

1. Tyhjästä haudasta kertovat lähteet ovat todella varhaisia

Vanhimmat lähteet tyhjästä haudasta löytyvät Markukselta ja Paavalilta. Markuksen evankeliumissa kertomus tyhjästä haudasta perustuu lähteeseen, joka on peräisin enintään seitsemän vuoden päässä itse tapahtumasta. Kyseisen väitteen puolesta voidaan esittää kaksi argumenttia. Ensinnäkin Markuksen evankeliumi koostuu lyhyistä kertomuksista, joissa Jeesus on pääosassa, mutta kun tullaan Jeesuksen kärsimysviikolle, kerrontatyyli muuttuu. Tapahtumat kuvataan järjestyksessä ja ne muodostavat yhden kokonaisen kertomuksen Jeesuksen elämästä. Markus siis todennäköisesti käyttää itseään vanhempaa lähdettä. Toiseksi Markuksen käyttämä lähde ei mainitse ylipappia nimeltä (mm. 14:53–65). Kaifaan sijasta hän puhuu yksinkertaisesti ”ylipapista” tai ”ylipapeista”. Kaifas oli ylipappina 18–37 jKr. Yksinkertaisin selitys on se, että kertomus on talletettu Kaifaan vielä ollessa virassaan, eli se syntyi korkeintaan seitsemän vuotta tapahtuneen jälkeen. Kun Markus joitain vuosia myöhemmin, todennäköisesti 50-luvulla, käytti lähdettään, hän ei lisännyt siihen mitään, ei edes selventääkseen kuka toimi ylipappina. Ihmiset toimivat samalla tavoin edelleen. Kun me sanomme, ”presidentti pitää puhetta televisiossa”, tarkoitamme, että Sauli Niinistö esiintyy televisiossa. Jos taas Tarja Halonen pitää televisiossa puheen, sanomme ”presidentti Tarja Halonen pitää puhetta televisiossa”.

Toiseksi Paavali lainaa ehtoollistraditiota ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä 50-luvun puolessa välissä. Traditio edellyttää Markuksen kertomuksen olemassaoloa. Tämä tukee sitä, että Markuksen lähde on peräisin aivan kristinuskon alkuvuosilta. Paavalin lähde on yhtä vanha, ellei jopa vanhempi. Kyseinen traditio löytyy ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä luvusta 15. Koska käsittelen kohtaa tarkemmin ilmestysosiossa, asiaa ei käsitellä enempää tässä. Totean vain, että Paavalin käyttämä lähde on syntynyt todennäköisesti vain muutama vuosi Jeesuksen kuoleman jälkeen. (Perman; Craig 2010, 294.)

2. Markukselta puuttuu legendanomainen ote

Markuksen kertomus on yksinkertainen ja vailla legendanomaista ainesta. Mark.16:1–8:

”Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi. Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.”

Markuksen versiossa ylösnousemusta ei todistella eikä kuvailla, ei pohdita Jeesuksen voittoa synnistä ja kuolemasta, ei käytetä jumalallisia nimiä, ei viitata toteutuneisiin profetioihin eikä kuvailla ylösnoussutta Herraa. Asia tulee selkeästi esiin kun sitä vertaa toisella vuosisadalla (125–150 jKr.) syntyneeseen Pietarin evankeliumiin. (Craig 2012, 235.) Pietarin evankeliumi 34–42:

”Ja sapattiaamun koittaessa tuli Jerusalemista ja ympäristöstä väkeä nähdäkseen haudan sinetöitynä. Ja sinä yönä, jona sunnuntai koitti, kun sotilaat vartioivat kaksi kerrallaan vartiossa, tuli suuri ääni taivaasta. Ja he näkivät taivaat auenneina ja kahden miehen laskeutuvan sieltä suuressa loisteessa ja lähestyvän hautaa. Ja se ovelle pantu kivi meni itsestään vierien sivuun, ja hauta aukeni ja molemmat nuorukaiset menivät sisälle. Sotilaat, jotka sen näkivät, herättivät sadanpäämiehen ja vanhimmat (sillä hekin olivat vartioimassa), ja kun he olivat kertoneet, mitä olivat nähneet, he näkivät taas kolmen miehen tulevan haudasta, ja kaksi tuki yhtä ja risti seurasi heitä. Ja niiden kahden pää ulottui taivaaseen asti, mutta Hänen, jota he taluttivat, ulottui taivaita korkeammalle. Ja he kuulivat taivaasta äänen, joka sanoi: `saarnasitko nukkuneille?` Ja ristiltä kuului vastaus: `kyllä`.”

Lyhyesti sanottuna: tältä näyttävät legendat.

3. Naiset haudalla

”Naiset haudalla” on käytetyin argumentti tyhjän haudan historiallisuuden puolesta. Jokaisen evankeliumin mukaan Jeesuksen tyhjän haudan löysi ryhmä naisia. Tasa-arvoa korostavassa kulttuurissa kyseinen tekijä jää monelta huomaamatta. Ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa naisia pidettiin kuitenkin parantumattomina valehtelijoina. Heidän todistuksensa kelpasivat oikeudessa vain poikkeustapauksissa. Kyseinen asenne naisia kohtaan käy ilmi seuraavista rabbiinisista ilmauksista (Craig 2012, 236; Auvinen 2011, 61; Habermas & Licona 2004, luku 4: 

  • ”Poltettakoon lain sanat mieluummin kuin, että ne annettaisiin naisille”. (Talmud, Sotah 19a.)
  • ”Onnellinen se, jonka lapset ovat miehiä, mutta voi häntä, jonka lapset ovat tyttöjä”. (Talmud, Kiddushin 82b.)
  • Juutalainen mies rukoili useaan otteeseen sanoilla: ”Siunattu olet sinä, Herra, meidän Jumalamme, kaikkeuden valtias, koska et luonut minua pakanaksi, orjaksi, etkä naiseksi”. (Rukous on peräisin 300 – luvulta lakikokoelma Toseftasta.)
  • Rabbiinisten lähteiden lisäksi Josefus (johon törmäsimme etsiessämme Jeesuksesta mainintoja muualta historiasta) toteaa: ”Älköön naisten todistusta hyväksyttäkö heidän sukupuolensa kevytmielisyyden ja röyhkeyden vuoksi”. 

Jos kertomus tyhjästä haudasta olisi legenda, yksikään juutalainen ei olisi keksinyt naisia tyhjän haudan löytäjiksi. Asenne naisten todistusvoimaan on havaittavissa luettaessa Johanneksen evankeliumin 20 lukua, jossa Magdalan Marian haudalla käyminen todetaan yhdessä jakeessa, kun taas Pietarin ja Johanneksen kilpajuoksua haudalle kuvataan ehkä turhankin pitkästi. Ainut järkevä selitys ottaa naiset todistamaan kyseistä tapausta on se, että näin todella tapahtui. Sama voidaan todeta huomaamalla, että Paavali ei mainitse naisia todistajina 1. Kor. 15:ssa (ks. ylösnousemusilmestykset).

Tämä seikka tulee vahvasti esille myös Kelsos-nimiseltä henkilöltä, joka kirjoitti kristittyjä vastaan vuosina 170-180 puuttuen nimenomaiseen ongelmaan. Hän kysyy retorisesti: ”Kuka näki Jeesuksen ylösnousseena”? ja vastaa itse: ”hysteerinen nainen!” On selvää, että asia oli kristittyjen kannalta kiusallinen. (Kankaanniemi 2009, 148-149, 283; Stein 1996, 264-65.)

4. Jerusalem-tekijä

Apostolit eivät menneet saarnaamaan Jeesuksen ylösnousemuksesta minnekään syrjäseudulle, tai kauas tapahtumapaikalta, vaan he aloittivat Jerusalemista, paikasta jossa Jeesus oli tapettu ja haudattu. Jos Jeesus olisi ollut haudassa, kyseinen evankeliointioperaatio olisi kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Olisivathan kuulijat voineet tarkistaa asian, koska hauta ei ollut muutamaa kilometriä kauempana. Paul Althaus on todennut: ”Sitä ei olisi voinut ylläpitää Jerusalemissa edes yhtä päivää, ei yhtä tuntia, jos tyhjä hauta ei olisi ollut kaikkien myöntämä fakta”. Tämä argumentti kulkee käsi kädessä seuraavan argumentin kanssa. Pointti on se, että jos Jeesus olisi ollut haudassa, olisi ollut oletettavaa että juutalaiset olisivat raahanneet sen esiin. Näin ollen Jerusalem-operaatio puhuu tyhjän haudan puolesta. (Perman; Kankaanniemi 2009, 146.)

5. Vastustajien todistus

Juutalaisuuden varhaisimmat argumentit kristinuskoa vastaan myöntävät tyhjän haudan. Matt. 28:11–15:

”Naisten ollessa matkalla muutamat vartiomiehistä menivät kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut. Silloin nämä kokoontuivat neuvottelemaan yhdessä vanhimpien kanssa ja päättivät antaa sotilaille suuren summan rahaa. He sanoivat sotilaille: ”Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet. Ja jos tämä tulee maaherran korviin, me kyllä lepytämme hänet ja järjestämme niin, ettei teille koidu ikävyyksiä.” Sotilaat ottivat rahat ja tekivät niin kuin heille oli sanottu. Heidän kertomustaan on juutalaisten keskuudessa levitetty tähän päivään asti.”

Kristittyjen ja juutalaisten välillä käytiin siis tämänkaltainen keskustelu:

  • Kristityt julistivat, että Jeesus on noussut kuolleista.
  • Juutalaiset vastasivat, että kristityt ryöstivät Jeesuksen ruumiin.
  • Kristityt muistuttivat, että haudalla oli vartijoita, jotka olisivat estäneet tapahtuman.
  • Juutalaiset vastasivat tähän, että vartijat nukahtivat.
  • Kristittyjen vastaus oli, että juutalaiset lahjoivat vartijat sanomaan, että he olivat nukahtaneet.

Huomattava piirre tässä koko keskustelussa on molempien osapuolien ennakko-oletus, että ruumis oli kadonnut. Juutalaisten varhaisin reaktio Jeesuksen ylösnousemuksen julistamiseen oli yritys selittää tyhjän haudan olemassaolo. Näin ollen opetuslasten vihamiesten todistus tukee tyhjän haudan olemassaoloa. Kyseinen vastaväitekuvio löytyy myös Justinos Marttyyrilta (130-150) ja Tertullianukselta (200). [3]

6. Hautaa ei koskaan palvottu pyhänä paikkana

Ensimmäisellä vuosisadalla oli tapana pystyttää pyhäkkö sen paikan päälle, jossa pyhän miehen luut olivat. Jeesuksen aikana tällaisia paikkoja oli ainakin 50. Matteus 23:29–30 viittaa juuri tähän:

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te rakennatte profeettojen haudoille muistomerkkejä, te koristelette vanhurskaiden hautakiviä ja sanotte: ’Jos me olisimme eläneet isiemme aikana, emme olisi heidän kanssaan tahranneet käsiämme profeettojen vereen.'”

Tänä päivänä monet pitävät Davidin hautaa arvossa Jerusalemissa. Missään ei ole kuitenkaan mainintaa siitä, että opetuslapset olisivat tehneet näin Jeesuksen haudalla. Miksi? Koska Jeesuksen luut eivät olleet enää haudassa. (Perman. Saman huomion tekee N. T. Wright.)

2 YLÖSNOUSEMUSILMESTYKSET

”Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.”

Ap.t. 1:1-3.


Paavalin luettelo todistajista

Kun haluamme päästä käsiksi pääsiäistapahtumien varhaisimpiin dokumentteihin, on käännyttävä Paavalin puoleen. Vanhin traditio, jossa vahvistetaan Jeesuksen kuolema, hautaaminen, ylösnousemus ja ilmestykset, löytyy ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä 15:3-8. Suluissa oleva teksti on Paavalin omaa muokkausta:

”Ennen kaikkea annoin teille tiedoksi sen, minkä myös itse olin saanut: Kristus kuoli meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin ja hänet herätettiin kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan, ja hän näyttäytyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, [joista useimmat ovat yhä elossa mutta jotkut ovat jo nukkuneet pois]. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. [Viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikään kuin keskonen.]”


Luvun 15 kirjoittamisen syynä oli se, että jotkut seurakuntalaiset epäilivät oppia yleisestä kuolleiden ylösnousemuksesta. Paavali toteaa, että tämä on vastoin sitä evankeliumia, jonka hän oli heille julistanut. Tutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kyseinen teksti on traditio, jonka Paavali on vastaanottanut aikaisemmin, mahdollisesti Pietarilta. Teksti ei siis ole Paavalin mietinnän tulos vaan traditio, joka muodostui kristittyjen keskuudessa vain muutama vuosi Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Tämän puolesta puhuvat mm. sanat ”antaa tiedoksi” (παραδιδωμι) ja ”vastaanottaa” (παραλαμβανω). Sanat ovat rabbiinisessa kirjallisuudessa tuttuja teknisiä termejä sille prosessille, jossa perimätietoa välitettiin eteenpäin. Lisäksi kohta sisältää Paavalille vieraita sanoja, kuten ”meidän syntiemme vuoksi”, ”niin kuin oli kirjoitettu”, ”ilmestyi” ja ”herätettiin”.

Kuinka vanha traditio sitten on? Paavali kirjoitti kyseisen kirjeen vuosien 54–55 välillä. Hän kuitenkin sanoo jakeessa 1 ”Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen teille julistanut ja jonka olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte”. Tämä viittaa siihen, että Paavali antoi kyseisen tradition seurakunnalle vuonna 49, jolloin Korinttin seurakunta perustettiin (Ap.t. 18). Galatalaiskirjeen (1:18) mukaan Paavali tapasi Pietarin Jerusalemissa vuonna 36. Paavali kertoo viettäneensä Pietarin kanssa viisitoista päivää. On turha kuvitella, että he juttelivat koko sen ajan säästä. Paavali nimittäin käyttää vierailustaan sanaa ”´iστορeω” ”tutkia” jakeessa 1:18. Sana merkitsee sitä, että Paavali otti tutkijan ja tiedustelijan roolin. Vierailun tarkoitus ei ollut siis lomailu, vaan tarkoitus oli kysellä ja tiedustella asioita. Tämä on paras ratkaisu kysymykseen milloin Paavali vastaanotti kyseisen tradition. Traditio on siis saanut muotonsa viimeistään viisi vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. James Dunnin mukaan traditio on vain joitain kuukausia vanha. Kaikkien tutkijoiden mukaan takaraja on kuitenkin 40 jKr. (Qureshi.)

Kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ilmestymisistä eivät siis olleet myöhemmän ajan keksintöä: ne olivat mukana alusta alkaen. Saksalainen historioitsija Hans von Campenhausen on sanonut, että tämä lähde täyttää kaikki historiallisen luotettavuuden vaatimukset. (Ollilainen 2009, 236–38; Craig 2012, 230; Habermas 2010, 323–328, Eskola 2011, 200.)

Käyn nyt traditiossa mainitut ilmestymiset yksityiskohtaisemmin läpi.

  1. ”Hän näyttäytyi Pietarille”. Myös Luukas (24:34) mainitsee perimätietoon liittyen, että ”Herra on todella noussut ylös, ja hän on ilmestynyt Simonille”. Meillä on siis kaksi toisistaan riippumatonta lähdettä todisteena siitä, että Jeesus ilmestyi Pietarille.
  2. ”Ja sitten niille kahdelletoista”. Juudaksen puuttuminen ei vaikuttanut Jeesuksen lähimpien opetuslasten viralliseen nimeen ”kaksitoista”. Tämä asia on ilmestymisistä vahvimmin vahvistettu. Paavalin lainaaman tradition lisäksi siitä kertovat itsenäisesti Luukas (24:36–42) ja Johannes (20:19–20).
  3. ”Sen jälkeen hän näyttäytyi samalla kertaa yli viidellesadalla veljelle”. Kyseisestä kohtaamisesta ei ole suoranaisia mainintoja muualla UT:ssa, vaikka sen mahdollinen tapahtumapaikka on saattanut olla Luukkaan (24:33) tai Matteuksen (28:16–20) mainitsema tilanne. Ilmestyminen on todennäköisesti tapahtunut ulkosalla, koska huone tulisi olla melko suuri, jos paikalla olisi yhtä aikaa tämänkokoinen joukko. Asiasta ei kuitenkaan ole saatavilla varmuutta. Huomionarvoista on kuitenkin Paavalin sanat ” joista useimmat ovat yhä elossa mutta jotkut ovat jo nukkuneet pois”. Tämä lausahdus voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että Paavali sanoo: ”Ellette usko minua, menkää käymään näiden henkilöiden luona kahvilla ja kysykää itse!” Paavali antaa Korinttin uskovien kyyniseen tilanteeseen vahvoja todisteita. Hän ei ohita heidän epävarmuuttaan toteamalla ”uskokaa nyt vain” vaan kehottaa tarkistamaan antamansa todisteet.
  4. ”Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille”. Jeesuksen ilmestyminen Jaakobille on yksi vakuuttavimmista todisteista ilmestymisten historiallisuuden puolesta. Jaakob oli Jeesuksen velipuoli ja evankeliumeiden mukaan Jeesuksen veljet eivät uskoneet Jeesukseen hänen elinaikanaan (Mark. 3:21, 31–35; Joh. 7:1–10). Asiaa tukee nolouskriteeri, koska asia ei ollut järin mairitteleva. Myöhemmin Jaakob kuitenkin toimi Jerusalemin seurakunnan johtajana (Ap.t. 12:17, 15:13, 21:18; Gal. 1:19). Lisäksi muutkin Jeesuksen veljet olivat koolla helluntaina yhdessä muiden uskovien kanssa (Ap.t.1:14) ja ainakin osa heistä toimi evankeliumin julistajina myöhemmin (1. Kor. 9:5). Josefuksen perusteella tiedämme, että Jaakob surmattiin vuonna 62 Sanhedrinin määräyksestä. Mikä selittää Jaakobin ja muiden veljien kääntymyksen? Jos Jeesus todella ilmestyi Jaakobille, tämänkaltainen tilanne selittyy helposti.
  5. ”sitten kaikille apostoleille”. Jeesus ilmestyi jonkinlaiselle joukolle, joka oli suurempi kuin 12 apostolin ryhmä. Esimerkkinä tällaisesta joukosta voisi olla Ap.t. 1:21–22.
  6. ”Viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikään kuin keskonen”. Kun Paavalin apostolin asema kiellettiin, hän vetosi siihen, että on nähnyt Jeesuksen ylösnousseena (Gal. 1). Paavalin oman todistuksen lisäksi kertomus löytyy useasta kohdasta Apostolien teoissa. Paavalin kääntymys on vaikea selittää millään muulla tavalla, kuin että Jeesus todella ilmestyi hänelle. Hän oli juutalainen rabbi ja fariseus. Hän oli vihannut kristittyjen harhaoppia ja yrittänyt tuhota sen. Sitten tapahtui jotain, minkä vuoksi hän jätti asemansa juutalaisten johtohahmoina ja liittyi kristittyihin. Ensinnäkin Paavalin elämässä tapahtui radikaali teologinen muutos. Suurimpana näistä mainittakoon hänen uusi käsityksensä Jumalasta. Opetus siitä, että galilealainen puuseppä on Jumala, oli kaikkea muuta kuin normaali juutalainen käsitys Jumalasta. Toiseksi tapahtui elämäntapamuutos. Hän valitsi köyhyyden, vaivannäön ja kärsimyksen täyttämän elämän. Hän joutui kokemaan ruoskintaa, haaksirikkoja, puutteita, ahdinkoja ja jatkuvaa murhetta seurakunnista.

Paavali kertoo kokemuksistaan korinttilaisille 2. Kor.11:23b–33:ssa: 

”Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut ’yhtä vaille neljäkymmentä’ ruoskaniskua, kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua on kivitetty, kolme kertaa olen joutunut haaksirikkoon, olen ajelehtinut meressä vuorokauden. Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa. Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista. Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani. Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele. Damaskoksessa kuningas Aretaksen alainen päällikkö antoi vartioida kaupunkia pidättääkseen minut, mutta minut laskettiin muurinaukosta korissa alas, ja niin pääsin pakenemaan hänen käsistään.”


Ellemme hyväksy Paavalin omaa todistusta syynä tähän muutokseen, on vaikea kuvitella mikä olisi ajanut hänet täydelliseen takinkääntämiseen. On myös syytä kysyä, millä perusteella meidän tulisi hylätä hänen oma todistuksensa vain täyttääksemme sen omilla spekulaatioillamme? Paavalin elämä antaa vahvan viestin siitä, että kääntymyksen taustalla ei ollut ainakaan toive paremmasta ja rikkaammasta elämästä. Lisäksi jokainen parikymmentä vuotta ”uskon tiellä vaeltavista” tietää miten vaikeaa on muuttaa teologisia käsityksiään, ja Paavalin tapauksessa ei ollut kysymys kymmenysväittelyistä; Paavalin koko jumalakuva ja käsitys pelastuksesta meni uusiksi. Paavalin elämänkokemukset puhuvat samaa kieltä muiden opetuslasten kohtalon kanssa: heillä ei ollut mitään voitettavaa. (Craig 2012, 238–43; Ollilainen 2009, 180–94; Kankaanniemi 2009, 214.)

Evankeliumien itsenäiset kuvaukset

Evankeliumeista löytyy läjäpäin itsenäisiä kuvauksia Jeesuksen ilmestymisistä eri henkilöille. Olen jo todennut, että osa näistä on samoja, jotka myös Paavali mainitsee traditiossaan.

  • Ilmestymisen Pietarille mainitsee itsenäisesti Paavali (1. Kor.15:5) ja Luukas (24:34).
  • Ilmestymisen kahdelletoista opetuslapselle kertovat itsenäisesti Paavali (1. Kor.15:5), Luukas (24:36–53) ja Johannes (20:11–17).
  • Ilmestymisestä naispuolisille opetuslapsille kertovat itsenäisesti Matteus (28:9–10) ja Johannes (20:11–17) .
  • Ilmestymisistä opetuslapsille Galileassa kertovat itsenäisesti Markus (16), Matteus (28:16–20) ja Johannes (21).

Edellisten ilmestysten lisäksi niistä on kerrottu Apostolien teoissa (2:32, 3:15, 10:41, 13:31). Kuten Markus, myös Luukas on käyttänyt lähteinään varhaisia kertomuksia. Ilmestymisten historiallisuuden puolesta puhuu myös se seikka, että ne tapahtuivat hyvin erilaisissa tilanteissa ja ne jakaantuivat useiden viikkojen pituiselle ajanjaksolle. Joskus Jeesus näyttäytyi yhdelle henkilölle, joskus isommalle ryhmälle. Toisinaan Jeesus ilmestyi sisätiloissa, toisinaan ulkona. Ihmisten joukossa oli herkkiä sieluja kuten Johannes ja epäilijöitä kuten Tuomas.

Päätän ilmestysosion ajatusleikkiin. Jos kaikkia henkilöitä, jotka näkivät Jeesuksen elossa kuolemansa jälkeen, kuulusteltaisiin viisitoista minuuttia, ja kuulusteluja jatkettaisiin kellon ympäri ilman taukoja, ne kestäisivät maanantaiaamusta perjantai-iltapäivään. (Habermas 2010, 330, 335; Kankaanniemi 2009, 228.)

3 KRISTINUSKON SYNTY

Skeptisimmätkin Uuden testamentin tutkijat tunnustavat, että kristinuskon alkuperä on seurausta ensimmäisten opetuslasten uskosta siihen, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista (pelkästään Apostolien tekojen ja Paavalin kirjeiden pikalukeminen osoittaa tämän varsin hyvin). Jos Jeesus ei noussutkaan kuolleista, mikä selittää ylösnousemususkon synnyn? Mikä mystinen X laittoi alkuun uuden liikkeen? (Craig 2012, 249.)

Opetuslasten tilanne Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen oli todella surkea. Asia ei aukene kovin helposti nykyajan ihmisille, ei edes kaikille teologeille, koska olemme tottuneet ristin merkitsevän syntien sovitusta ym. Ristin merkitys opetuslapsille Jeesuksen kuoleman jälkeen oli kuitenkin toinen: Jeesus oli Jumalan kiroama. Tämä oli 5. Mooseksenkirjan 21:23:n selkeä sanoma: ”…ruumista ei saa jättää siihen yöksi, vaan se on haudattava vielä samana päivänä, sillä puuhun ripustettu on Jumalan kiroama”. Tom Holmen tuo tämän näkökulman selkeästi esiin artikkelissaan ”synkkä sapatti ja ylösnousemuksen ongelma”. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli opetuslapsille selkeä viesti: Jumala kirosi hänet. Huolimatta Jeesuksen menneistä opetuksista ja hyvistä teoistaan opetuslapset ymmärsivät erehtyneensä. Tämä näkyy mm. Luukaan tallettamassa tekstissä (Luuk.24:19-21):

”Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin.”

Teksti kertoo selvästi, että Jeesuksen kuolema tuotti opetuslapsille pettymyksen. Jeesuksen kohtalo osoitti että häneen asetetut toiveet olivat osuneet harhaan. Tämän tosiasian valossa on täysin perusteetonta väittää, että opetuslapset olisivat keksineet ajatuksen ylösnousemuksesta. Pikemminkin kävi niin, että kun huomattiin Jeesuksen nousseen kuolleista, opetuslasten ”pakka meni sekaisin”. Ajatus oli täysin käsittämätön. Sen lisäksi että asia oli vaikea tajuta itse, se oli todella vaikea selittää muille. Miten he selittäisivät sen, että syyllinen, kirottu mies oli selviytynyt voittajana ja vieläpä Jumalan avustamana! Holmen painottaa samaa kuin N. T. Wright: Jeesuksen ajan teologinen tai uskonnollinen ajattelu eivät tarjonneet lähtökohtaa ylösnousemususkon synnyn selittämiseen.

N. T. Wright (2003, 560) on todennut, että opetuslapsilla oli kaksi vaihtoehtoa: Joko palata kotiin ja myöntää vanhemmilleen, että Jeesus ei ollutkaan luvattu Messias tai etsiä uusi Messiasehdokas ja lähteä seuraamaan häntä. Evankeliumit näyttävät puhuvan sen puolesta, että opetuslapset olivat valitsemassa ensimmäistä vaihtoehtoa. Mitä siis tapahtui? Mikä aiheutti opetuslapsissa dramaattisen muutoksen? Mistä he saivat päähänsä ajatuksen, että Jeesus on noussut kuolleista? Kristinusko ei voinut sitä synnyttää, koska kristinusko perustui nimenomaiseen väitteeseen. Ylösnousemususko oli kristinuskon syy, ei seuraus ja Holmen osoitti, että asia ei ollut helposti omaksuttavissa. Jos Jeesus ei noussut ylös, jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: opetuslapset imivät vaikutteita pakanakulttuureista tai juutalaisesta kulttuurista. (Holmen 2009, 157–179.)

Pakanakulttuurit

Erään tunnetun väitteen mukaan Jeesuksen aikana monet pakanat palvoivat kuoleita ja henkiinherääviä jumalia ja tämä oli se pohja, josta koko ajatus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta otettiin. Evankelimeiden ja Paavalin kertomukset ovat tämän teorian mukaan myyttejä, jotka on historisoitu. Mitä tästä tulisi ajatella?

Teoria on saanut murskaavaa kritiikkiä 1900-luvun loppupuolella ja todella harva tutkija pitää teoriaa millään tavalla oikeana ja heistäkin harva pitää sitä mitenkään liittyvänä Jeesukseen.

  1. Tällaisia ajatuksia ei esiintynyt Palestiinassa ensimmäisellä vuosisadalla. Juutalaiset olivat kiven kovia monoteisteja eli he karttoivat pakanamaailman polyteistisia väitteitä muista jumalista. Todisteita tällaisten ajatusten suosimisesta juutalaisten piirissä ensimmäisen vuosisadan alussa Galileassa ei ole lainkaan.
  2. On totta, että pakanakertomuksissa jotkut jumalat kuolivat, mutta he eivät koskaan tulleet takaisin. Jotkut taas katosivat hetkeksi ilman kuolemaa ja palasivat uudelleen näyttämölle. Kuitenkaan yksikään heistä ei koskaan kuollut ja tullut takaisin.
  3. Ehdottoman suurin osa tällaisista esimerkeistä ovat ajalta ennen kristinuskon syntyä. Näin ollen suurin osa myyteistä ei ole edes teoriassa voinut vaikuttaa Uuden testamentin kertomuksiin.
  4. On myös ymmärrettävä, että pakanoiden ajatukset perustuivat luonnossa esiintyvään sykliin: luonto kuolee (Suomessa syksyllä) ja herää eloon (Suomessa keväällä) kerran vuodessa, jatkuvasti. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ei vastaa lainkaan tällaista käsitystä. Se oli kertakaikkinen tapatahtuma. Vastaavuus on täysin erilainen.
  5. On selvää, että Jeesuksen ylösnousemus linkittyi hyvin vahvasti hänen ristinkuolemansa merkitykseen, jossa maksettiin ihmiskunnan synnit. Tällaisia ajatuksia ei yksinkertaisesti pakanamaailmassa koskaan liitetty jumaliin. Tätä ajatusta ei siis ole voitu ”kopioida” pakanoilta.
  6. Tällainen teoria ei myöskään ota lainkaan huomioon sitä, mitä ylösnousemus tarkoitti. Se ei ollut ”vain” herääminen takaisin eloon. Se oli paljon enemmän. Ylösnousemus oli (suurimmalle osalle) juutalaisille iso maailmankuvakysymys. Kuolleiden ylösnousemuksessa Jumala tulisi poistamaan maailmassa olevan pahuuden ja itse kuolema tultaisiin hävittämään. Jeesuksen ylösnousemus merkitsi sitä, että historian viimeinen lehti käännettiin. Kuolleiden ylösnouemus oli alkanut. Lopunajat ovat käynnissä. (Ehrman 2012, luku 7; Boyd & Eddy 2007, 52-54. Ks. tarkemmin viitteestä 4.)

Yksi olennainen ylösnousemuksen luonteeseen liittyvä asia on vielä mainittava. N. T. Wright on tehnyt kattavan tutkimuksen ensimmäisen vuosisadan ei-juutalaisten ajattelusta tuon ajan maailmassa. (Lue artikkeli täältä.) Heidän käsityksensä mukaan ruumiillinen ylösnousemus oli mahdoton. Tämä johtui siitä, että kreikkalais-roomalaisessa ajattelussa sielu tai henki oli hyvä, mutta fyysinen ja aineellinen maailma oli heikko, turmeltunut ja saastunut. Pelastus tarkoitti heille sielun vapautumista ruumiista. Ylösnousemus ei ollut täten ainoastaan mahdottomuus, vaan myös ei-toivottavaa. Päästyään irti ruumista yksikään sielu ei mitenkään haluasi sitä takaisin. Tavoitteena oli päästä eroon ruumiista ikiajoiksi. Näin ollen opetuslapset eivät voineet ottaa vaikutteita pakanoilta, koska ajatus Jeesuksen ylösnousemuksesta on läpeensä ruumiillinen. Tämä oli asia, jota pakanat eivät halunneet tai toivoneet. [4]

Juutalainen kulttuuri

Toisin kuin pakanat, juutalaiset pitivät aineellista ja fyysistä maailmaa hyvänä. Kuolemaa ei pidetty vapautumisena aineellisesta maailmasta, vaan murhenäytelmänä. Jeesuksen aikaan mennessä juutalaisuudessa oli kehittynyt ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa tapahtuisi kaikkien vanhurskaiden ruumiillinen ylösnousemus, kun Jumala uudistaisi koko maailman ja poistaisi kärsimyksen ja kuoleman. Ajatus yksilön ylösnousemuksesta keskellä historiaa oli juutalaisille kuitenkin vieras ajatus. Ylösnousemus tulisi kyllä tapahtumaan, mutta se tapahtuisi a) kaikille, ei vain yhdelle ja b) historian lopussa, ei sen aikana. Kun Jeesus sanoo Martalle Lasaruksen hautajaisissa että ”Veljesi nousee ylös”, Martta vastaa: ”Minä tiedän hänen nousevan ylös ylösnousemuksessa” (Joh. 11:23-24). Niinpä väite siitä, että yksilön ylösnousemus olisi ollut opetuslapsille yksi tarjolla oleva vaihtoehto, on väärä. Jeesuksen opetuslapset esittivät ajatuksia, jotka olivat käsittämättömiä niin pakanoille kuin juutalaisillekin. [5]

Kristillisen seurakunnan synty ja nopea kasvu jää selvittämättömäksi mysteeriksi jokaiselle historioitsijalle, joka kieltäytyy ottamasta vakavasti ainoaa seurakunnan itsensä tarjoamaa selitystä. Kuten Duke Universityn Uuden testamentin professori Kavin Rowe argumentoi kirjassaan ”The Upside Down”, kristilliselle missiolle, jota Luukas Apostolien teoissa kuvaa, ei ollut minkäänlaista vertailukohtaa antiikissa. Ajatus evankeliumin viemisestä koko maailmaan, kaikille ja kaikenlaisille ihmisille, oli asia, jota kukaan ei missään muualla tehnyt. Sen voimavarana oli kuitenkin tietty teologinen oletus Jeesuksen persoonasta: hän oli koko maailman Herra, joka oli ylösnoussut! Näin ollen meidän täytyy pystyä historiallisesti ottaen selittämään täysin uudenlaisen ryhmittymän synty, joka alkoi tehdä isolla vaihteella asioita, joita kukaan muu ei tehnyt. (Erityisesti Rowe 2010, 116-26.)

Tässä kohden voimme vielä lainata David Bentley Hartin kommenttia ylösnousemuksesta:

Itse asiassa kristinusko on ainoa suuri uskonto, joka rakentuu kokonaan yhden ainoan historiallisen väittämän varaan. Tämä väittämä on kuitenkin täysin ainutlaatuinen, kuten jokaisen tarkkanäköisen ja tunnollisen historioitsijan on helppo huomata. Se ei muistuta millään tavalla yltiöpäisten intoilijoiden epämääräisiä kuvitelmia tai omaa hyötyään etsivien huijareiden ovelia vehkeilyjä. Siitä kertovat miehet ja naiset, jotka olivat kärsineet raskaan tappion, rakastetun mestarinsa kuoleman, mutta jotka alkoivat hyvin pian julistaa kokeneensa hänen elävän läsnöolonsa haudan ulkopuolella. Lisäksi he näyttävät olleen valmiita kärsimään mieluummin puutetta, vankeutta, kidustusta ja kuoleman kuin kieltämään tämän kokemuksen. Ylösnousemuksesta kertoo myös mies, joka ei ollut tuntenut Jeesusta ennen ristiinnaulitsemista ja joka oli vainonnut hänen seuraajiaan, mutta joka samoin uskoi kohdanneensa ylösnousseen Kristuksen. Hänen kokemuksensa oli niin musertavan voimakas, että hänkin suostui mieluummin kuolemaan kuin kieltämään uskonsa. Siitä kertovat myös lukemattomat muut, jotka ovat uskoneet kohdanneensa ylösnousseen Kristuksen aivan henkilökohtaisella tavalla. (2010, 39.)


Lopuksi

Jeesuksen kuolema ristillä antoi opetuslapsille selkeän viestin: Jeesus joutui Jumalan kiroamaksi. Evankeliumeiden kuvaus vahvistaa sen, että opetuslasten Jeesukseen asettama toivo koki inflaation. Jeesus ei ollutkaan kansan Messias ja Jumala oli hyvästä alusta huolimatta hylännyt hänet. Mikä muutti opetuslasten elämän? Mikä vakuutti heille, että ristillä kuollut mies olikin kaikesta huolimatta luvattu Messias? Mikä antoi heille itselleenkin vieraan ajatuksen siitä, että yksilö nousisi kuolleista kesken historian? Ylösnousemus on ainut selitys joka vastaa näihin kysymyksiin. Miksi monet sitten eivät halua uskoa tätä?

Yksi asia on varma. Jos Jeesus ei noussut kuolleista, meidän elämämme tulee päättymään hautaan. Loppujen lopuksi millään elämässämme ei ollutkaan mitään merkitystä. Jeesuksen ylösnousemus on ainoa mahdollisuus, jotta voisimme nähdä joskus menetettyjä rakkaitamme. Se on ainut mahdollisuus siihen, että elämä ei päätykään kuolemaan. Tämän vuoksi: kaikkien tulisi lähestyä asiaa toivoen, että se olisi totta.

Viitteet

1. Blaiklockiin viittaa McDowell 1992. Oxfordin professori Thomas Arnold, joka on kirjoittanut tunnetun 3-osaisen Rooman historian on sanonut: ”Olen käyttänyt monia vuosia toisten aikakausien historioiden tutkimiseen, ja niistä kirjoittaneiden todisteiden arvioimiseen ja punnitsemiseen, enkä tunne yhtään toista faktaa ihmiskunnan historiassa, joka voidaan joka suhteessa todistaa paremmin ja täydellisemmin vilpittömälle kyselijälle, kuin se suuri tunnusteko, jonka Jumala on antanut meille Kristuksen kuolemassa ja kuolleista nousemisessa.”

Cambridgen yliopiston jumaluusopin professori Brooke Foss Westcott on todennut: ”Kaikki todisteet mukaan lukien ei ole liikaa sanottu, että mitään muuta historiallista tapahtumaa ei voida paremmin ja monipuolisemmin tukea kuin Kristuksen ylösnousemusta. Mikään muu kuin aiempi oletus siitä, että sen täytyy olla väärä, ei olisi voinut tuoda esille ajatusta sen todisteiden puuttumisesta.” Samantapaisia lausuntoja ovat antaneet mm. Harvardin yliopiston lakitieteen professori Simon Greenleaf ja Lionel Luckhoo, joka on yksi menestyneimpiä lakimiehiä koko historiassa. Frank Morrison, joka oli brittiläinen lakimies, pyrki kumoamaan ylösnousemusta koskevat todisteet. Hän alkoi kirjoittaa kirjaa, jossa ylösnousemus jätettäisiin Jeesuksen elämästä pois myyttisenä aineksena. Todisteiden edessä hän päätyikin kirjoittamaan kirjan ”Kuka siirsi kiven?”, jossa hän totesi Jeesuksen ylösnousemuksen todisteiden olevan sittenkin todella vakuuttavat.  (McDowell 2006, 79-81.)

2. Craig 2012, 228; Kankaanniemi 2009, 144-145. ”Ylösnousemus” on erotettava siitä, että toisinaan Raamatussa on kuvattu, miten profeetat, Jeesus ja apostolit herättivät kuolleita. Näissä oli kysymys siitä, että kuollut palasi ajalliseen elämään väliaikaisesti, kunnes kuoli uudelleen. Ylösnousemuksessa kuollut herätetään kirkkauteen ja kuolemattomuuteen tässä aika-avaruudellisessa maailmankaikkeudessa. Ylösnousemus on lisäksi eri asian kuin taivaaseenottaminen, jossa henkilö otetaan ruumiillisesti tästä maailmasta taivaaseen. (Craig 2012, 262.) Tarkimmin asiasta on kirjoittanut N. T. Wright (2003). 

3. Craig 2012, 237; Perman; Kankaanniemi 2009, 146. Vartijat haudalla-kertomuksen historiallisuuden puolesta lue Matti Kankaanniemen väitöskirja ”The Guards of the Tomb (Matt. 27:62-66 and 28:11-15). Matthew’s Apologetic Legend Revisited. Åbo Akademi. 2010. 

4. Wrightiin viittaa Keller 2011, 242. Monet väitetyistä yhtäläisyyksistä ovat kertomuksia sankarin taivaaseen ottamisesta (Herkules, Romulus). Toiset ovat kertomuksia katoamisista, joissa väitetään sankarin hävinneen korkeampaan ulottuvuuteen (Apollonius Tyanalainen, Empedokles). Toiset taas ovat luonnon kiertokulun symboleja, jotka kuvaavat kasvillisuuden kuolemista kuivana aikana ja heräämistä eloon sadekaudella (Tammuz, Osiris, Adonis). Jotkin ovat keisarikauden poliittisia ilmentymiä (Julius Caesar, keiasri Augustus). Mikään näistä ei vastaa juutalaisten käsitystä ylösnousemuksesta. Itse asiassa useat eri tutkijat ovat alkaneet epäillä, oliko kuolevista ja heräävistä jumalista minkäänlaisia myyttejä. Toinen tämän teorian ongelma on siinä, että juutalaiset tunsivat luonnon kiertokulun jumalat (Hes. 37:1-14), ja ne olivat heille kauhistus. Ensimmäisen vuosisadan israelissa ei ole jälkeäkään kulteista, joissa olisi uskottu kuoleviin ja eloon herääviin jumaliin. (Craig 2012, 255-256.)

5. Wrightiin viittaa Keller 2011, 242. Kyseinen käsitys ylösnousemuksesta tulee esiin myös opetuslasten kommentista Markuksen evankeliumissa 9:9-11: ”Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus varoitti heitä kertomasta näkemäänsä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika olisi noussut kuolleista. He pitivät Jeesuksen sanat mielessään ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: ”Eivätkö lainopettajat sano, että Elian pitää tulla ensin?” Tässä Jeesus ennustaa ylösnousemuksensa. Opetuslapset kuitenkin kysyvät: ”Eivätkö lainopettajat sano, että Elian pitää tulla ensin?” Ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa uskottiin, että profeetta Elia tulisi takaisin ennen suurta ja pelottavaa Herran päivää, tuomiopäivää, jolloin kuolleet herätettäisiin. Opetuslapset eivät siis ymmärtäneet ajatusta ylönousemuksesta, joka tapahtuisi ennen aikojen loppua. Kaiken kukkuraksi ajatus Messiaan ylösnousemuksesta oli tuntematon juutalaisille. Craig 2012, 256-257.

LÄHTEET

* Teoksessa N. T. Wright. Jesus and the Victory of God. 1996. S. 110.

Bentley Hart, David. 2010. Ateismin harhat. Humanitas-sarjaa. Kauniainen: PerusSanoma.

Boyd, Gregory. A & Eddy, Paul. R. 2007. Lord or Legend? Wrestling with Jesus Dilemma. Eugene, Oregon: WIPF & STOCK.

Craig, William Lane. 2010. ”Kadonneen ruumiin todistus.” Teoksessa Tapaus Kristus. Suom. Eeva Kallinen. Toinen painos. Keuruu: Aika media. S. 287–315.

Craig, William Lane. 2012. Valveilla. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Uusi tie.

Dunn, James. D. G. 2003. Jesus Remembered. Christianity in the Making, Volyme 1. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Ehrman, Bart. 2012. Did Jesus Exist? The Historical Argument for Jesus of Nazareth. Harper One. Luettu E-kirjana.

Eskola, Timo. 2011. Uuden testamentin narratiivinen teologia. Kauniainen: PerusSanoma Oy.

Habermas, G. 2010. ”Todisteet ilmestymisistä.” Teoksessa Tapaus Kristus. Suom. Eeva Kallinen. Toinen painos. Keuruu: Aika media. S. 316–343.

Habermas, Gary. & Licona, Michael. 2004. The Case for the Resurrection of Jesus. Grand Rapids, MI: Kregel Publications.

Holmen, Tom. 2009. ”Synkkä sapatti ja ylösnousemuksen ongelma.” Teoksessa Holmen, T & Kankaanniemi, M. A. D. 30. Helsinki: Art House. 157–177.

Kankaanniemi, Matti. 2009. ”Mitä tapahtui Jeesuksen haudalla?” Teoksessa Holmen, T & Kankaanniemi, M. A. D. 30. Helsinki: Art House. 117–156.

Kankaanniemi, Matti. 2009. ”Aaveita, enkeleitä ja ylösnousseita: sosiaalitieteellisiä näkökulmia ylösnousemusilmestyksiin.” Teoksessa Holmen, T & Kankaanniemi, M. A. D. 30. Helsinki: Art House. 202–230.

Keller, Timothy. 2011. Mihin Jumalaa tarvitaan? Uskon ja skeptisyyden vuoropuhelua. Suom. Marja Sevon. Hämeenlinna: Päivä Oy.

McDowell, Josh. 1992. Evidence for the Resurrection. (Linkki ei ole enää käytössä.)

McDowell, Josh. 2006. Enemmän kuin puuseppä. Suom. Susanna Kallamäki. Salo: Itätuuli-Kustannus

Ollilainen, Vesa. 2009. Ja hän ilmestyi heille… Teoksessa Holmen, T & Kankaanniemi, M. A. D. 30. Helsinki: Art House. 178–201.

Ollilainen, Vesa. 2009. ”Ylösnousemus ja varhaiskirkko.” Teoksessa Holmen, T & Kankaanniemi, M. A. D. 30. Helsinki: Art House. 231–265.

Perman, Matt. ”Ylösnousemuksen todisteet.” (Linkki ei ole enää käytössä.)

Rowe, C. Kavin. 2010. World Upside Down: Reading Acts in the Graeco-Roman Age. Oxford: Oxford University Press.

Stein, Robert. H. 1996. Jesus the Messiah. A Survey of the Life of Christ. Downers Grove / Leicester: IVP. 

Qureshi, Nabeel. ”Jesus of Islam vs Jesus of Christianity. Apologetics to Islam.

Wright, N. T.

– ”Jesus’s Resurrection and Christian Origins.

– 2003. The Resurrection of the Son of God. Minneapolis: Fortress Press.

– 2008. Surprised by Hope. Rethinking Heaven, the Resurrection, and the Mission of the Church. New York: Harper One.