Vanhan testamentin luotettavuus: Oliko Daavid historiallinen henkilö?

Kirjoittaja Janne Saarela, 2018

Johdantoa

Jotkut tutkijat ovat todella viime vuosikymmeninä kyseenalaistaneet Daavidin ja Salomon olemassaolon, ja yksi iso syy tähän on ollut se, että mikään aikalaislähde ei mainitse heidän nimeään. (Tällaisia henkilöitä kutsutaan yleensä termillä ”minimalisti”, koska he minimoivat kaikki historialliset lähteet.) Esimerkiksi tunnettu minimalisti Philip Davies on sanonut, että Daavid on yhtä historiallinen kuin kuningas Arthur! J. Alberto Soggin puolestaan kirjoitti vuonna 1993 kirjassaan, että koska meillä ei ole Raamatun ulkopuolisia mainintoja Daavidista tai Salomosta, ”on mahdollista, että viittaukset Daavidiin ja Salomoniin ja heidän valtakuntaansa on yksinkertaisesti myöhempi keinotekoinen konstruktio, jonka tarkoitus on ylistää menneisyyttä, jota ei koskaan ollut olemassa, tarkoituksena tasapainottaa nykyisyyttä, joka oli ikävä ja harmaa.” (Ks. Provan, Long, Longman 2015, 286-87. Kritiikkiä minimalisteille mm. Hoffmeier 1999, luvut 1-2; Kitchen 2003, luku 10; Sasson 2005. Tutkimuskentän muutoksesta muutama vuosikymmen sitten, ks. eritoten Knoppers 1997.)

Asiat ovat nyttemmin muuttuneet melko olennaisesti. Uusia arkeologisia löytöjä tehdään nimittäin koko ajan lisää. (Perus johdantoina aiheeseen ks. Hoffmeier 2008 ja Hoerth & McRay 2005; suomeksi lukijan tulee katsoa Laaton 2018 ensimmäiset sata sivua.) Suuri yleisö ei ehkä tiedä, että esimerkiksi varhaisin Raamatun ulkopuolinen maininta Israelista tulee jo vuodelta 1209 eKr. nk. Merenptahin steelasta, joka löytyi vuonna 1896 Kuninkaiden laaksosta Thebasta. (Merenptah [hallitsi 1213-03 eKr.] oli farao Ramses II:n perijä.) Kivessä on kuvattu Merenptahin sotaretkea Libyassa hänen 5. hallitusvuotenaan (1209 eKr.). Tässä kivessä erityistä on sen maininta Israelista:

(Vieraat) päälliköt makaavat polvistuneina anoen: ”Rauhaa!” Ei yksikään Yhdeksän Jousen miehistä nosta päätään. Libya on valloitettu, ja Hatti on puolestaan rauhoitettu. Kanaan on ryöstetty, Askelon on viety pois ja Geser valloitettu. Jenoam on tehty olemattomaksi. Israel on autio, ilman viljaa [kirj. ”siemen”]; ja Hurru on tullut leskeksi Egyptin (voiman) takia… (Sit. Laato 2018, 102-03)

Tämän tekstin pääpaino on Egyptin ja Libanonin välisessä sodassa. Teksti kuvaa Kanaanin maassa olevia vihollisia. Termi ”Yhdeksän Jousta” on siis egyptiläinen tapa puhua vihollisista, jotka tietenkin vaihtuivat ajan kanssa. Esimerkiksi mainittu Askelon oli suuri satamakaupunki Välimeren rannalla, joka pyrki Merneftan aikana irrottautumaan Egyptin otteesta. Gezer oli puolestaan vanha kaupunki, joka oli myös tänä aikana Egyptin vasallina (kaupunki joka tuli Israelin alaisuuteen Salomon aikana n. 950 eKr., ks. 1. Kun. 9:15-16). Jenoamin tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Hurru viittaa Syyriaan.

Erityisesti kaksi asiaa on merkittävää tässä teksissä. Ensinnäkin, Israel kansana oli Merneftan aikana tärkeä poliittinen tekijä Kanaanin maassa, koska se mainitaan erikseen. Teksti antaa siten historiallista tukea Mooseksen, Joosuan ja Tuomarien kirjojen traditioille, jonka mukaan israelilaiset olivat poliittisesti erotettava kokonaisuus, joka asui Kanaanin maassa 1200-luvulla eKr. Toiseksi, ennen Israelia kirjoituksessa mainitaan muita paikkoja Kanaanin maassa, Askelon, Gezer ja Jenoam. Kuitenkin, toisin kuin näitä kolmea paikkaa, Israelia kuvataankin vaeltavana kansana, ei vielä maahan sijoittuneena kansakuntana! Israel-nimi on nimittäin tekstissä kirjoitettu kahdella determinatiivilla, joista ensimmäinen tarkoittaa ”vierasmaalaista” ja toinen ”kansaa”. (Determinatiivit helpottivat lukijaa ymmärtämään mihin teksti viittaa.) Toisin sanoen, vaikka tekstissä mainitaan monta maantieteellistä aluetta, Israelin kohdalla puhutaan kansasta. Tekstissä oleva sana ”prt”, tarkoittaa kirjaimellisesti siementä ja teksti voidaan tulkita joko siten, että siinä puhutaan viljasta tai sitten jälkeläisistä. Tekstin merkitys Vanhan testamentin tutkijoille on merkittävä. (Ks. Hoffmeier 1999, luku 2; 2008, 50; Provan, Long, Longman 2015, 225-27; Hess 2007, 18; Goldingay 2016, 91; Laato 2018, 102-03.) 

Jos mainitsen lyhyesti jotain yhdestä viimeaikaisemmista löydöistä, niin  arkeologit löysivät bullan, joka mainitsee Juudan kuninkaan Hiskian, Ahasin pojan (ks. Ngo 2018, myös Long 2018.) Samasta noin 30 kappaleen kasasta löydetty toinen bulla saattaa jopa mainita ”profeetta Jesajan”.

Tämän tekstin aiheena on kuitenkin Daavid. Lyhyesti sanottuna: kun puhumme Daavidista, niin nyt meillä on käsissämme sellaista Raamatun ulkopuolista materiaalia, jota ei vielä tunnettu joitain vuosikymmeniä sitten. Tämän tekstin päätarkoitus on esitellä näitä löytöjä, joita Daavidiin liittyen on itse asiassa kolme. Sukellamme nyt siis kauas historiaan, noin 3000 vuoden taakse!

(1) Tel Danin piirtokirjoitus 

On sanottava heti alkuun, että jos lukija ei ole kovin tuttu Vanhan testamentin historian kanssa, asioiden hahmottaminen on hieman hankalaa. Jokainen esimerkki nimittäin liittyy tiettyyn historiallis-poliittiseen tilanteeseen ja asioiden tiivistäminen on monesti hankalaa. En kuitenkaan voi tässä kohden uhrata tuhansia sanoja kaiken historian tiivistämiseen: lukija voi tässä asiassa muistutella itseään vaikka täällä. Tiivistän nyt lyhyesti mitä 2. Kuningasten kirjan kirjoittaja(t) kirjoittaa luvussa 9 tapahtumista 800-luvun puolivälissä eKr.

Koska profeetta Elia ei saanut täytettyä tehtäväänsä, jonka Jumala oli hänelle antanut (1. Kun. 19:16), hänen seuraajansa profeetta Elisa käskee profeettaoppilaansa mennä voitelemaan Jeehu-nimisen miehe Israelin kuninkaaksi Gileadissa. Sotapäällikkönä palvelleen Jeehun tuli kostaa Ahabin suvulle ja isona motiivina tässä prosessissa oli kostaa Iisebelille, joka oli saattanut Israelin turmioon (ks. 1. Kun. 21:21-29). Jumala sanoi, että ”minä hävitän Israelista Ahabin miespuoliset jälkeläiset, kaikki tyynni.” Jeehu siis teki salaliiton (pohjoisen) Israelin kuningas Jooramia [hallitsi 852-841 eKr.] vastaan, joka oli Ahabin poika, ja oli joka paraikaa taistelemassa Hasaelia, Damaskon kuningasta vastaan, jonka Jumala oli asettanut kuninkaaksi profeetta Elian kautta (1. Kun. 19:15). Jooram oli juuri joutunut palaamaan pois rintamalta, koska hän oli haavoittunut ja hän oli mennyt Jisreel-nimiseen kaupunkiin, jonne myös hänen taistelutoverinsa, (etelän) Juudan kuningas Ahasja tuli katsomaan häntä. (Hän oli juuri tullut Juudan kuninkaaksi, ks. 8:25.) Kun Jeehu lähestyi Jisreeliä, eikä kaupungista lähetetyt sanansaattajat saaneet häntä pysähtymään, Israelin kuningas Jooram päätti ottaa hevosvaununsa ja lähteä Jeehua vastaan. Mukaan tuli myös Juudan kuningas Ahasja. Teksti jatkaa kertoen: ”Kun Jooram näki Jeehun, kysyi hän: ’Onko kaikki hyvin, Jeehu?’ Tämä vastasi: ’Kuinka kaikki voisi olla hyvin, kun sinun äitisi Iisebelin haureus ja hänen monet velhoutensa yhä vielä jatkuvat?’” [Iisebelin pahuus on siis iso ongelma.] Silloin Jooram tajusi, että hän on pulassa ja hän huusi Ahasjalle: ”Kavallus!” Samassa hetkessä Jeehu ampui jousipyssyllään Jooramia ja tämä kuoli vaunuunsa. Ahasja puolestaan yritti paeta, mutta hän kuoli myöhemmin Megiddossa matkalla saamiinsa osumiin ja hänet haudattiin myöhemmin Jerusalemiin. (Tämä on ainoa esimerkki historiasta, jossa Israelin ja Juudan kuninkaat kuolevat samanaikaisesti!) Jisreelissä Iisebel uhkaa Jeehua muistuttamalla häntä Simrin kohtalosta (ks. 1. Kun. 16), mutta pian hän kuolee itse melko karmealla tavalla (ja jakeessa 1. Kun. 21:23 annettu profetia täyttyy). Kertomus toki jatkuu, mutta me pysähdymme tähän. (Taustasta ks. tarkemmin Provan 1995, 209-13; Goldingay 2011, 136-40.)

Tässä on hyvin suurella todennäköisyydellä se historiallinen tilanne, johon ensimmäinen Daavidin historiallisuutta puolustava arkeologinen löytö liittyy. 21.7.1993 arkeologit löysivät Tel-Danista pohjois-Israelista läheltä Hermonvuorta kivilohkareen, joka nousi nopeasti tutkijamaailman kuumaksi puheenaiheeksi. Kyseessä on käytännössä kivenpala, joka tunnetaan nykyään Tel Danin piirtokirjoituksena (ks. kuva). 

“House of David” inscription
Tel Dan
9th century BCE
Basalt
H. 35 cm W. 32 cm Th. 26 cm
IAA 1993-3162, 1996-125
Oikeanpuoleinen suurempi kivi (frag. A) löydettiin vuonna 1993 ja vasemmanpuoleinen pienempi kivi (frag. B) vuonna 1994. Kyseinen teksti on kuvassa valkaistu. (Kuva ladattu tästä artikkelista.)

Itse asiassa seuraavana vuonna (kesäkuulla 1994) arkeologit löysivät toisenkin kivenpalan, joka oli haljennut kahteen palaan. Nyt eri tutkijat ovat vakuuttaneet siitä, että nämä myöhemmät palat kuuluvat todella yhteen ensimmäisen löydetyn palan kanssa, eli kyseessä on yksi löydetty kokonaisuus (vaikka se on tällä hetkellä kolmessa eri palassa). (Ensimmäiseen viitataan yleensä ”fragmentti A” ja toiseen ”fragmentti B” (1+2).) Olennaisempi on ensimmäisenä löydetty kivi, mutta sen kohdalla on tyypillinen ongelma: kaikki kirjaimet eivät ole täysin näkyvissä, joten osakseen tutkijat joutuvat tekemään perustellun arvauksen. Kiven teksti on siis alunperin jatkunut sekä ylemmäs että alemmas ja myös tekstin loppu vasemmalla on suurimmaksi osaksi kadonnut (huomaa, että tätä teksitä luetaan oikealta vasemmalle!). 

Teksti on kirjoitettu vanhalla arameankielellä 800-luvun puolivälissä eKr. (n. 842 eKr.) ja siinä juhlitaan mm. voittoa kahdesta kuninkaasta. Alkupuolella kirjoittaja puhuu isästään, jonka sijaan hän on itse tullut hallitsijaksi/kuninkaaksi. Hän myös mainitsee oman jumalansa nimeltä: Hadad. Kiveen kirjatun tekstin mukaan ongelmana oli se, että Israelin kuningas oli tunkeutunut hänen alueelleen ja hän itse oli päättänyt lähteä sotaan Israelin kuningasta vastaan. Olennaisin kohta kivessä tulee siinä, kun kirjoittaja puhuu tappaneensa (tai voittaneensa) kaksi kuningasta. Tutkijat esittävät tekstin englanniksi yleensä näin:

[I killed Jeho]ram son of [Ahab] king of Israel,

and [I] killed [Ahaz]iahu son of [Jehoram kin]g

of the house of David. (Rivit 7-9)

Tekstissä on sulkumerkkejä [], jotka osoittavat missä kohden teksti täytyy arvata. Tässä muutama huomio käännöksestä. (1) Israelissa on ollut ainoastaan yksi kuningas, jonka nimi päättyy kirjaimiin -ram. Kyseessä on Jooram, joka oli Ahabin poika (2. Kun. 8:16). (2) Seuraavalla rivillä mainitaan toinen kuningas, jonka kirjoittaja on voittanut. Kuka hän on? Tämän henkilön täytyy olla riittävän merkittävä, koska hänet on mainittu nimeltä, ja hänen täytyy olla samalta ajanjaksolta kuin Jooramin. Ainoa, joka sopii tähän kuvaukseen on Ahasja, Joramin poika. Ja tässä se tulee: häntä kutsutaan tämän lisäksi Daavidin huoneen kuninkaaksi, jolla siis konkreettisesti tarkoitetaan Juudan kuningasdynastiaa. Mistä on siis kysymys? Tekstin kirjoittajana/laatijana on siis nähtävästi ollut Damaskon kuningas Hasael, jota vastaan Jooram ja Ahasja olivat 2. Kuningasten kirjan luvun 9 mukaan taistelemassa. Huomaa muuten miten 2. Kuningasten kirja 10:32-33 toteaa hänestä:

Niihin aikoihin Herra rupesi lohkomaan Israelia, sillä Hasael voitti heidät kaikkialla Israelin raja-alueella ja valloitti Jordanista auringonnousuun päin koko Gileadin maan, gaadilaiset, ruubenilaiset ja manasselaiset, alkaen Aroerista, joka on Arnon-joen rannalla – sekä Gileadin että Baasanin.

Se mitä tässä piirtokirjoituksessa on tapahtunut, on hyvin tyypillistä tuon ajan sotateksteissä: kuningas ottaa itselleen hieman enemmän mainetta kuin pitäisi eli kyse on liioittelusta. Me tiedämme, että todellisuudessa Jooramin ja Ahasjan kuolema oli paljon monimutkaisempi asia, mutta silti se oli Damaskon kuninkaalle eduksi, koska hänen vihollisensa kuolivat. Hasael kirjoitutti tämän taulun ennen Damaskoon palaamistaan, se jäi alueelle, ja noin 3000 vuotta myöhemmin arkeologit löysivät sen kolmessa palassa. Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että tekstin näkökulma selittyisi sillä, että Jeehu, joka perusti uuden dynastian tappaessaan viimeisen Omri-dynastiaan kuuluneen kuninkaan Jooramin, olisi tehnyt sopimuksen Aramean kuninkaan kanssa: sota olisi siten ollut poliittisesti sekä Jeehun että Hasaelin voitto (ks. Lamb 2005, 536).

Nykyään miltei kaikki tutkijat ymmärtävät, että tämä kivi todella mainitsee Jooramin ja Ahasjan ja mikä tärkeintä: Daavidin, jonka tiedettiin olevan Juudan kuningaskunnan perustaja. Maininta ”house of X” oli tyypillinen viittaus henkilöihin, jotka olivat perustaneet dynastian ja lause ”byt David” (Daavidin huone) löytyy useasti esimerkiksi 2. Samuelin kirjasta 7:11-16, 17-29 ja 1. Kun. 11:36-38 ”huone” on selvä viittaus dynastiaan. On merkittävää, että Juudan pahin vihollinen piti dynastian perustajana Daavidia vielä noin sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Tässä on siis ensimmäinen arkeologinen löytö, joka vahvistaa Daavidin historiallisuuden kuningaskunnan perustajana ja se on kaikista olemassaolevista kaikkein selvin. Eric Clinen mukaan löytö lopetti (vakavan) keskustelun siitä onko Daavidia pidettävä historiallsiena henkilönä. Hän myös muistuttaa joistain minimalistien lapsellisista väitteistä, koska mm. Niel Peter Lemche väitti kiveä väärennökseksi ja näin ollen heitti suuren varjon tunnetun ja arvostetun arkeologin Avraham Biranin ylle. Ehdoton enemmistö arkeologeista pitää kiveä aitona ja he uskovat sen todella mainitsevan Daavidin huoneen. Knoppers käsittelee monipuolisesti pari muuta esitettyä tulkintaa, mutta osoittaa miksi toiset lukutavat eivät yksinkertaisesti toimi. (Ks. Biran & Naveh 1993; 1995; Kitchen 1997; 2003, 36-37, 92-93; Provan, Long, Longman 2015, 287, 357; Provan 2009, 152; Hoffmeier 2008, 87-88, 103-04; Hoerth & McRay 2005, 121; Long 2009, 449; Cline 2009, 60-61; Sasson 2005; Satterthwaite 2005, 203; Hess 2016, 260-61; Knoppers 1997, 36-40; Lund 2005, 47; Parker 2005, 744; Bible History Daily -artikkeli. Knoppers [s. 40] myös muistuttaa, että löytö vahvistaa Jerusalemin asemaa alueellisena keskipisteenä 800-luvulla eKr. On tärkeää huomata miten Hadad tuo esille valloittamiensa alueiden merkityksen.) 

Tähän löytöön liittyy eräs mielenkiintoinen yksityiskohta näin suomalaisten näkökulmasta katsottuna. Keväällä 1993 Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, joka oli otsikoitu ”Amerikkalaistutkijan mukaan iso osa Vanhasta testamentista on satua”. Artikkelissa tukeuduttiin professori Thomas Thompsonin kirjaan, jossa kyseenalaisttiin Vanhan testamentin historiallinen luotettavuus (Thompson on tunnettu minimalisti). Kirjassaan Thompson mm. väittää, että kuninkaat Daavid ja Salomo ovat mielikuvituksen tuotetta. Ironisesti ylläkuvaamani löytö tehtiin vain vähän myöhemmin ja se osoitti Thompsonin teorian vääräksi ja liian skeptiseksi. Vanhan testamentin tutkija Antti Laato kirjoittaa:

Kun tieto tästä löydöstä tuli julkisuuteen, olin itse Norjassa, Granissa, Vanhan testamentin tutkijoiden kokouksessa, jossa oli läsnä myös prof. Thompson. Oli mielenkiintoista seurata hänen asennoitumistaan tähän löytöön. Hän oli laatinut kirjoituspöytänsä äärellä selitysmallin, jonka piti vastata historiallista todellisuutta. Arkeologinen löytö näytti nyt osoittavan, että hänen selitysmallinsa olikin väärä. Raamatun historian epäilijä joutui nyt itse epäilemään laatimaansa selitysmallia. (Sit. Apowiki.)

Black Obelisk -kivi

Ennen kuin siirryn seuraavaan Daavidia koskevaan esimerkkiin, mainitsen lyhyesti erään arkeologisen löydön, jossa juuri mainittu kuningas Jeehu mainitaan. British Museumista Lontoosta voi löytää Black Obelisk -nimisen, noin 2m korkean kiven. Tämä Assyrian pääkaupungista Nimrudista löytynyt kivi kuvaa Assyrian kuninkaan Shalmaneser 3:n sotavoittoja hänen 18. hallitusvuotenaan vuonna 841 eKr. Tämä löytö tietenkin varmistaa, että Jeehu oli todella kuninkaana vuonna 841 eKr. Shalmaneser 3 oli saanut melko mahtavia voittoja Palestiinan alueella. (Mielenkiintoisesti Hoosea 10:14 viittaa takaisin tähän historialliseen ongelmaan.) Museossa tätä kuvaa on selitetty seuraavalla tekstillä:

Shalmanasar, beneath a parasol, accepts the ’tribute of laua of the house of Humri’ in 841 BC. This is King Jehu of Israel, who appears in the Bible (2 Kings 9-10).

Kuningas siis vastaanottaa jonkinlaisia aarteita, joita Israelin kuningas Jeehu joutuu hänelle antamaan. (Tutkijat ovat eri mieltä siitä, onko Jeehu itse kuvattuna piirroksessa, vai hänen lähettiläänsä. Teksti kuitenkin mainitsee selvästi hänet nimeltä.) Tämän lisäksi Assyrialaisessa annaalissa kerrotaan miten Shalmaneser otti vastaan rahaa Tyyrolta, Sidonilta ja ”Jeehulta, Omrin pojalta”. Tässä meille on siis tupla-historiallinen vahvistus Israelin Jeehu-nimisestä kuninkaasta. (Ks. Kitchen 1997, 34-35, 38; 2003, 37; Hoerth & McRay 2005, 49-50; Provan, Long, Longman 2015, 287, 358; Hoffmeier 2008, 103-04. Myös Long 2018.)

Kuvassa tarkennus yhteen Black Obelisk -kiven piirroksista. Tässä Israelin kuninkaan Jeehun kerrotaan kumartavan Assyrian kuningas  Shalmaneser 3:sta (”Jehu of the house of Omri”). Vuosi on 841 eKr. (Kuva ladattu täältä.)

Vaikka tästä tilanteesta ei ole mainintaa Raamatussa, meillä ei ole syytä epäillä etteikö tällainen tilanne olisi tapahtunut. Näin nimittäin toimi Juudan kuningas Aahas myöhemmin:

Siihen aikaan Resin, Aramin kuningas, ja Pekah, Remaljan poika, Israelin kuningas, lähtivät Jerusalemiin sotimaan. Ja he saartoivat Aahaan [hallitsi 735-720 eKr.], mutta eivät voineet valloittaa kaupunkia. Samaan aikaan Resin, Aramin kuningas, palautti Eelatin Aramille ja karkoitti Juudan miehet Eelatista. Niin tulivat aramilaiset Eelatiin ja asettuivat sinne, ja siellä heitä on tänäkin päivänä. Mutta Aahas lähetti sanansaattajat Assurin kuninkaan Tiglat-Pileserin [hallitsi 745-727 eKr.] luo ja käski sanoa hänelle: ”Minä olen sinun palvelijasi ja sinun poikasi. Tule ja pelasta minut Aramin kuninkaan ja Israelin kuninkaan käsistä; he ovat hyökänneet minun kimppuuni.” Ja Aahas otti hopean ja kullan, mitä Herran temppelissä ja kuninkaan palatsin aarrekammioissa oli, ja lähetti sen lahjaksi Assurin kuninkaalle. Ja Assurin kuningas kuuli häntä. Niin Assurin kuningas lähti Damaskoa vastaan ja valloitti sen, vei asukkaat pakkosiirtolaisuuteen Kiiriin ja surmasi Resinin. (2. Kun. 16:5-9, ks. Kitchen 2003, 36-37.)

Mielenkiintoista kyllä, Assyrian omat lähteet vahvistavat, että Jeho-Ahaz (Aahasin nimen pidempi muoto) oli yksi niistä, jotka joutuivat maksaa Tiglat-Pileserille suojelurahaa (eng. tribute). Tämä tapahtui ehkä pian yllämainitun lahjuksen jälkeen. Useampi Israelin alueen kuningas on siis mainittu assyrialaisissa lähteissä. (Kitchen 2003, 38; Provan, Long, Longman 2015, 323.)

(2) Meshan Steela

2. Kuningasten kirjan luku 3 mainitsee Moabin kuninkaan Meesan, joka oli aluksi Israelin kuninkaan alainen Jordan-joen itäpuolella, joka oli laitettu maksamaan veroja. Kuitenkin Israelin kuningas Ahabin kuoltua 852 eKr. Meesa päätti ravistella itsensä irti Israelin hallintavallasta (sanottu jo 2. Kun. 1:1). Uusi kuningas Jooram (alkoi hallita 852 eKr.), joka ei itse kumartanut epäjumala Baalia, vaikkakin sieti tätä uskontoa maassaan, lähetti kirjeen Juudan kuningas Joosafatille, joka kuului: ”Mooabin kuningas on luopunut minusta. Lähdetkö minun kanssani sotaan Mooabia vastaan?” Joosafat ei näytä etsivän asiaan herran mielipidettä, vaan ryntäilee vastaamaan myöntävästi. Matkalla sotajoukot kohtasivat kuitenkin suuria ongelmia veden puutteen vuoksi ja Jooram päätti hankkia neuvoa profetta Elisalta. Vaikka profeetta ei siedä pohjoisen kuninkaan käytöstä, hän lopulta lupaa Juudan kuninkaan mieliksi, että tapahtuisi eräänlainen vesi-ihme ja he myös voittaisivat Moabin sotajoukot, ja näin myöhemmin kävikin. (Kuten Provan selittää, profeetan lupaus itse asiassa toteutuu, vaikka kertomus saa lopussa yllättävän käänteen.) Luvun lopussa kuitenkin kerrotaan miten Moabin kuningas tekee epätoivon hetkellä kammottavan teon: hän uhraa oman poikansa muurilla ja jostain kumman syystä ”suuri viha kohtasi Israelia, niin että he lähtivät sieltä ja palasivat omaan maahansa”. Tätä kummallista tapahtumaa ei selitetä sen koommin, mutta Iain Provanin mukaan sana ”viha” (fury) viittaa todennäköisimmin Moabin kuninkaan sotilaissa tapahtuneeseen muutokseen ja he alkavat kääntää taistelua itselleen. Joka tapauksessa käsissämme oleva arkeologinen löytö liittyy suurella varmuudella tähän tilanteeseen. (Egyptiläiset lähteet 1200-luvulta eKr. itse asiassa mainitsevat tällaisista kammottavista ihmis-uhreista Kanaanin maassa. Ks. myös Jer. 7:31; 9:6.)

Meshan Steela -kivi löydettiin jo vuonna 1868, mutta sen olennaisuus huomattiin vasta 1990-luvulla. Se kuvaa Moabin kuningas Meshan sotaretkiä vuosina 850-840 eKr. Tämä on edelleen pisin inskriptio, joka on löydetty Jordanin kummaltakin puolelta. (Kuva ladattu täältä.)

Kuvassa oleva ns. Meshan Steela (”The Mesha Inscription” tai ”Monolith Inscription” tai ”the Moabite stone”), joka on peräisin vuosilta 840-835 eKr., löydettiin Kuolleen meren itäpuolelta Dhibanista jo vuonna 1868. F. A. Klein oli ensimmäinen tutkija, joka pääsi analysoimaan sen tekstiä ja myöhemmin Charles Clermont-Ganneau yritti tehdä tekstistä jäljennöksen paperiin. Vasta 1990-luvulla sen olennaisuus Daavidin kohdalla huomattiin. (Voit löytää sen Louvren museosta Pariisissa.) Löydön jälkeen kivi hajosi jonkun verran, mutta ennen tätä siitä oli ehditty ottaa eräänlainen paperiotos eli sen teksti oli saatu kopioitua talteen. Tämä oli myöhemmin apuna tekstin rekonstruoimisessa. Tässä lyhyt ote kiven tekstistä, joka mainitsee Israelin kuninkaan Omrin:

Minä olen Meesa, Chemosh-yatin poika, Mooabin kuningas, dibonialainen. Minun isäni hallitsi kuninkaan Moabia 30 vuotta ja minä tulin kuninkaaksi isäni jälkeen. Ja minä rakensin tämän korkean paikan Kemosille, pelastuksen paikan, koska hän pelasti minut kaikilta hyökkäyksiltä ja antoi minun voittaa kaikki minun viholliseni. Omri, Israelin kuningas, nöyryytti Moabia kauan, koska Kemos [jumala] oli vihainen maalleen. Hänen poikansa peri hänet ja hänkin sanoi alistavansa Moabia, minun päivinäni hän sanoi niin. Mutta minä olen voittanut hänet ja hänen huoneensa ja Israel on kadotettu iäksi. Omri oli valloittanut Medeban alueen ja hän hallitsi sitä oman aikansa ja myös hänen poikansa hallitsi aluetta, yhteensä 40 vuotta, mutta Kemos palautti alueen minun päivinäni… (Teksti käännetty Longin [2002, 373] antamasta tekstistä. Ks. myös Cline 2009, 17 ja Provan 2009, 116. Ks. suomeksi pidempi teksti Laato 2018, 105-08.)

Tässä on yksi ensimmäisiä Raamatun ulkopuolisia tekstejä, joka mainitsee Raamatussa mainitun henkilön. Kuitenkin vuonna 1994 André Lemaire julkaisi artikkelin otsikolla ”’House of David’: Restored in Moabite Inscription.” [= ’Daavidin huone’ ennallistettu moabilaisessa kirjoituksessa]. Hänen mukaansa kiven vasemmassa alanurkassa on teksti, jossa lukee ”And the house of David dwelt in Horonen”. Ongelma on siinä, että rekonstruoidusta sanasta ”dwd” puuttuu toinen ”d”, mutta dwd on kaikkein todennäköisin lukutapa, joka siis tarkoittaa Daavidia. On varmaa, että kiven oikeassa ylänurkassa mainitaan varmuudella Israelin kuningas Omri, jonka dynastia oli pohjoisen Israelin merkittävin (ks. 1. Kun. 16:21–>). Tunnettu egyptologi Kenneth Kitchen painottaa sitä, että lause ”byt-[d]wd” [Daavidin huone] on muodoltaan juuri samanlainen kuin tunnettu assyrialainen viittaus Omriin: bit-khumri [Omrin huone]. Kitchen esitteleekin vertailunvuoksi useita aikalaistekstejä ja painottaa sitä, että tekstiä ei voi ymmärtää mitenkään muuten kuin viittauksena Daavidin dynastiaan. Sanoistaan tiukkana tunnettu Kitchen lisää vielä, että ”tämän todistusaineiston kiertäminen on yksinkertaisesti pelkkää ajanhukkaa”, viitaten mm. N. P. Lemchen ja T. L. Thompsonin skeptisyyteen. Näin ollen tämä steela puhuu Daavidin huoneesta eli Daavidin dynastiasta. Tekstissä on myös myöhemmin maininta ”Jahven astioista”, jotka Meesa vei saalinaan jumalansa temppeliin.

Kiven on siis kirjoituttanut Moabin kuningas Meesa ja hän alkaa kertoen siitä miten hänen isänsä hallitsi 30 vuotta, jonka jälkeen hän otti ohjat käsiinsä. Hän jatkaa kertoen mm. siitä miten Israelin kuningas Omri tuotti hänelle ja hänen alueilleen suuria ongelmia. Olennaisin kohta on kuitenkin siinä, kun hän kertoo irtautuneensa tästä otteesta ottamalla takaisin heille kuuluvia alueita. Yksi tällainen oli etelässä Mooabin kaupungissa Hooronaimissa (ks. Jer. 48:3) ja siellä ongelmana oli ”Daavidin huone” (rivi 31), jota vastaan jumala Chemosh käski häntä hyökkäämään. Tämä teksti siis linkittää tänä ajanjaksona Daavidin huoneen (eli dynastian) tälle alueelle. Juudan kuninkaallinen dynastia siis tunnettiin nimenomaan Daavidin nimellä. Lisäksi se vahvistaa tietenkin Raamatun kuvauksen Omrin voitokkuudesta tällä alueella kyseisenä ajanjaksona. Kaikki tämä siis vain noin sata vuotta Salomon kuoleman jälkeen. (Meesa ei tietenkään kerro lopullisesta tappioistaan mitään, kuten asiaan kuului.) (Ks. Kitchen 1997; 2003, 34-35, 92-93, 452-53; Hoffmeier 2008, 79-80, 87-88, 102-03; Provan, Long, Longman 2015, 260, 287; Provan 2009, 116; Goldingay 2011, 114-17; Cline 2009, 16-18; Provan 1995, 181-86, 323; Hess 2016, 261; Knoppers 1997, 39; Parker 2005, 743-44; Laato 2018, 105-08. Longin [2002, 372-74] artikkeli osoittaa, että Steelassa oleva teksti käy hyvin yhteen raamatullisen kuvauksen kanssa.)

(3) Egyptiläinen viittaus

Tutkimuksessa on ollut esillä kahden edellämainitun arkeologisen löydön lisäksi kolmaskin tekstimaininta. Jos tämä teksti todella viittaa Daavidiin, silloin meillä olisi kaikkein varhaisin Raamatun ulkopuolinen viittaus Daavidin olemassaoloon, joka tulisi vain noin 50 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. 

Tässä kuva egyptologi Kenneth Kitchenin (2003, 615) kirjasta, jossa kyseinen kirjoitus esitetään.

1. Kuningasten kirjan luku 11 kertoo siitä mikä johti Salomon valtakunnan halkeutumiseen. Kertomuksessa nousee esiin Jerobeam-niminen mies, joka hamuaa itselleen kuninkuutta. Salomon etsiessä häntä Jerobeam joutuu kuitenkin paeta Egytptin farao Suusakin (= Shoshenk) luo, jossa hän oli aina Salomon kuolemaan saakka. Salomon kuoleman jälkeen (n. 930 eKr.) Jerobeam palasi Palestiinaan ja pian Egyptin farao huomasi tilaisuutensa tulleen. Lyhyesti sanottuna, kevään ja kesän aikana vuonna 925 eKr. Egyptin farao Shoshenk 1 hyökkäsi Palestiinaan ja oli melko voitokas. Tästä on kerrottu kahdessa eri lähteessä: Raamatussa (ks. 1. Kun. 14:25, tässä ”Suusak”) ja egyptiläisten omissa piirrustuksissa/muistioissa. Mainittakoon, että tämä on aika lailla ainoa Raamatun ulkopuolinen lähde, joka toimii ikään kuin ankkurina asioiden ajoittamisessa. Näin ollen, koska me tiedämme tämän hyökkäyksen ajoituksen (925 eKr.), se auttaa meitä ajoittamaan muita tapahtumia, jotka Kuningasten kirjoissa on mainittu. Jerobeam siis nousi kuninkaaksi noin vuonna 930 eKr. (Hill 2005, 447.)

Joka tapauksessa, voittoaan seuraavana vuonna Shoshenk 1 (hallitsi 945-924 eKr.) käski kaivertaa Amun temppelin eteläseinään voittokirjoituksia retkestään. Tässä listauksessa luetellaan useita eri paikkoja, jotka on jaettu maantieteellisesti. Meitä kiinnostava kohta on tämän tekstin rivi 8, jossa monien tutkijoiden mukaan lukee ”highlands/heights of David”. Raamatun kertomuksissa Daavid oli aktiivinen näillä kuvatuilla alueilla (1. Sam. 21; 23; 26; 27-30), eikä siten olisi yllätys, että hänen nimensä yhdistettiin tälle alueelle. Konkretian vuoksi mainitakoon, että West Virginiassa Kanawa-joen lähellä voi edelleen Longin mukaan nähdä valtavan kannon, jota kutsutaan ”Washingtonin puuksi” vain siksi, että George Washington kävi kerran vierailemassa alueella. Miltei jokainen jurvalainen tai kurikkalainen taas tietää mistä löytää ”Kusikiven”, ja miksi! Ei siis ole mikään mahdoton ajatus, että tunnettu Daavid todella yhdistettiin tälle alueelle jälkikäteen. Lisäksi Etiopiasta löydetty kirjoitus, jossa lainataan Psalmia 65 ja siihen viitataan ”Psalms of DWT”. Tämä voi viitata vain ”Daavidin Psalmiin”. Molemmissa kirjoituksissa tekstimuoto on sama ja tämä antaa tukea sille, että Faraon kirjoituksessa todella mainitaan Daavidin kukkulat.

Jostain kumman syystä tutkimuksessa on joskus ehdotettu, että tekstissä pitäisikin lukea Daavidin sijaan ”Dod” (jumala). Kitchen antaa kuitenkin kovaa kyytiä tällaiselle näkemykselle, koska yksinkertaisesti missään ei ole mitään todisteita tällaisen jumalan olemassaolosta tuona aikana. Hänen mukaansa tämä jumala ei ole muuta kuin modernien tutkijoiden luoma myytti, joka on luotu osakseen vastustamaan Daavidin historiallista olemassaoloa. Näin ollen vain noin 50 vuotta Daavidin kuoleman jälkeen meillä on Egyptin faraon teksti, jossa Daavidin nimi yhdistetään Palestiinan alueelle. (Sodasta tarkemmin Kitchen 1973, 293-300. Myös Kitchen 1997; 2003, 93, 453; Provan, Long, Longman 2015, 287-88, 309; Hess 2016, 261-62.)

Mutta miksi niin vähän Raamatun ulkopuolista dataa ylipäätään..?

Ei ole kummallista kuulla valituksia siitä miten vähän meillä on Raamatun ulkopuolisia mainintoja tietyistä ajanjaksoista, ja tämän tekstin kannalta Daavidin ajalta. Jos kerran Daavidin kuningaskunta oli niin mahtava kuin kerrotaan, totta kai siitä pitäsi olla mainintoja hur mycket! Kenneth Kitchen, yksi aiheen suurimpia asiantuntijoita, selvittää mistä itse asiassa on kysymys:

Kun puhumme Raamatun ulkopuolisista suorista maininnoista liittyen raamatullisiin hahmoihin kuten Sauliin, Daavidiin ja Salomoon, saatu informaatio on miltei nolla, kunnes Shalmaneser 3:lla oli vihamielinen kohtaaminen Israelin Ahabin kanssa vuonna 853 eKr. Syyt tähän ovat äärimmäisen yksinkertaiset ja selvät. Kun puhumme Mesopotamiasta, yhdelläkään assyrialaisella hallitsijalla ei ollut kontaktia Palestiinaan ennen vuotta 853 — joten emme voi odottaa tältä ajalta minkäänlaisia mainintoja heidän listoissaan. Tämä ei ole Kaananin maassa olleiden hallitsijoiden vika, olivat he sitten israelilaisia, kanaanilaisia tai filistealaisia, eikä se todista sitä, etteikö heitä olisi ollut olemassa. Kun puhumme Egyptistä, meille ei ole oikeastaan mitään historiallista aineistoa Palestiinaa koskien Ramses 3:n (n. 1184-1153) ja Shoshenk 1:n (n. 945-924) väliseltä ajalta…[Mainintoja siitä mitä vähäistä meillä on.] Iso kasa egyptiläistä kirjallisuutta Deltan ja Memphiksen alueelta on yksinkertaisesti kateissa jopa 900-luvulta. Thebassa miltei kaikki dokumentit ovat paikallista elämää koskevia, yksityisiä, eivätkä ne puhu ulkopuolisten alueiden sodista. Levanttista [laaja alue Lähi-idässä Välimeren itäpäässä] alkuperäiset tekstit ovat kadonneet tai niitä ei ole löydetty ennen 800-lukua, paitsi Bybloksesta, jossa kuninkaat kirjoittivat vain itsestään. Meillä ei ole mitään Tyyrosta, Sidonista, Damaskosta jne. ennen kuin vasta paljon myöhemmin. Joten, jälleen kerran meillä ei ole mainintoja heprealaisista 900-luvun hallitsijoista, mutta taaskaan tämä ei ole heidän syynsä, eikä se todellakaan osoita etteikö heitä ollut olemassa. Kun puhumme Israelista itsestään, valitettavasti ennen Herodeksen aikaa oleva ajanjakso on luoksepääsemätöntä ja se on 95% tutkimatonta (luku on 100% temppelivuorella, jossa kuninkaalliset alueet olivat) ja kaikki tämä estää tutkimusta asiaan liittyen ennen Herodeksen aikaista ajanjaksoa… Joten, jälleen kerran me emme voi syyttää Daavidia tai Salomoa siitä mitä Jerusalemissa tapahtui heidän jälkeensä. (Kitchen 2003, 156-57. Häntä komppaa Long 2018 ja saman asian tuovat esiin Hill 2005, 443 ja Hess 2016, 262. Mesopotamialaisissa lähteissä ensimmäinen mainittu Israel-Juudan kuningas on Ahab 800-luvun eKr. puolivälistä eli juuri siltä ajalta, kun Assyria alkoi ottaa kiinni vallankahvasta laajemmin.)

Kitchenin sanat tulee ottaa paljon vakavammin kuin monet ovat tähän asti ne ottaneet. (Itse asiassa Matti ja Maija Meikäläisten kohdalla kyse on vain tiedon puutteesta.) On järjenvastaista vaatia arkeologisia todisteita asioita, joista niitä ei (ainakaan tällä hetkellä) ole mitään mahdollisuutta saada. Merkittävin selitys sille, että ulkopuolisia vahvistuksia ei ole monestakaan asiasta saatavilla, johtuu siis yksinkertaisesti siitä, että sitä ei odottaisikaan olevan saatavilla. Assyrian kuningas Shalmaneser 3 ei koskaan edennyt kauemmas kuin Pohjois-Syyriaan, eikä ennen häntä toimineet kuninkaat olleet yhtään tämän menestyksellisempiä. Vuosien 1200-1050 eKr. välillä assyrialaiset lähteet eivät mainitse ketään Filisteasta, Transjordanilta, Juuda/Israelista, eikä Foinikeasta. Edes Egyptin farao, joka lahjoitti Assyriaan krokotiilin, ei saa nimeä! Ashur-bel-kalan (1073-1056 eKr.) hallituskaudesta eteenpäin Assyria oli alamäessä sata vuotta – juuri sen ajan kun Daavid ja Salomo hallitsivat Israelissa. Ei ole mitään syytä miksi assyrialaisten lähteissä pitäisi olla mitään mainintaa heistä. Egyptissä Ramses 3:n jälkeen (n. 1155 eKr.) asiat olivat samalla tolalla. Shoshenk 1 kyllä hyökkäsi Palestiinaan (kuten juuri näimme), mutta hän seurasi tarkasti paikallisia tapoja ja hän keskittyi listaamaan maantieteellisiä alueita eikä niinkään yksittäisi henkilöitä. Jerusalemin itsensä kohdalla jokainen historian tunteva tietää miten ihmeenomainen asia pitäisi tapahtua, jos me vielä löydämme kaiverrettuja mainintoja Daavidista. (Temppeli tuhottiin vuonna 586 eKr., tilalle rakennettiin uusi 516 eKr. ja Herodes laajensi sitä ensimmäisellä vuosisadalla jKr., kunnes sekin tuhottiin vuonna 70! Sen jälkeen on tapahtunut muitakin mullistuksia.) Koko temppelialueesta 95% on edelleen tutkimatta, koska arkeologeilla ei ole mahdollisuutta päästä paikalle. Aramea-Damasko-valtakunta kukoisti noin 200 vuotta ja sen kohdalla on sama ongelma ja Moabin kuninkaista edellämainittu Stela on harvinainen poikkeus. Hess muistuttaa, että piirtokirjoituksia (inscriptions) ei ole löydetty lainkaan esimerkiksi hasmonealaisajan dynastiasta tai Herodes Suuren ”valtakunnan” ajalta. Millard puolestaan huomauttaa, että Egyptin faraot Thutmosis I (n. 1504-1492 eKr.) ja Thutmosis 3 (n. 1479-24 eKr.) pystyttivät stelan tietyille paikoille, mutta kumpaakaan ei ole löydetty. (Kitchen 2003, 88-91, 122, 151-53; Satterthwaite 2005, 204-05; Hess 2016, 262; Millard 1991; Knoppers 1997, 30.)

Amarna-kirjeet

Eräs asia on vielä mainittava. Vanhan testamentin tutkimuksessa on viimeaikoina otettu merkittäviä askeleita uusien löytöjen vuoksi. Esimerkkinä tällaisista löydöistä ovat ns. Amarna-kirjeet. Näitä kirjeitä tunnetaan nykyään 380 kpl. Kirjeet on kirjoitettu 1300-luvulla eKr. eri Egyptin faraoille. Monet kirjeiden kirjoittajista olivat Kanaanin maan paikallisia kuninkaita, jotka olivat Egyptin vasalleja eli alamaisia. Eräässä kirjeessä Jerusalemin kuningas pytää apua faraolta, koska Sikemin kuningas on alkanut poliittisen vehkeilyn. Huomionarvoista tässä kirjeessä on se, että jo tänä aikana Jerusalemin kaupunki oli melko vahvasti linnoitettu. Kuitenkaan arkeologit eivät ole löytäneet fyysisiä todisteita siitä, että 1300-luvulla ekr. Jerusalem olisi ollut mittava sotilaallinen tutkikohta. Antti Laato muistuttaakin, että tämän tulisi varoittaa tutkijoita tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä arkeologisisten todisteiden puutteesta. Vaikka arkeologia ei kykene vahvistamaan tätä asiaa, Amarna-kirjeet osoittavat, että tänä aikana Jerusalem oli mittava sotilastukikohta, josta löytyi iso kuninkaan palatsi. Sama logiikka pätee Daavidin ja Salomon ajan Jerusalemiin. (Laato 2018, 97-98.)

Kenneth Kitchen (2003, 98-104) huomauttaa, että jopa monet kommentaarit eivät ole ottaneet huomioon Daavidin aikaista poliittista ympäristöä. Daavidin aikaa edelsi kolme ns. mini-valtakuntaa (Mini-Empire), joista Daavidin luoma valtakunta oli neljäs. Tällaiset mini-valtakunnat erosivat monella tavoilla myöhemmistä supervalloista. Kartassa näkyy miten meidän tulee erottaa kolme asiaa toisistaan liittyen Daavidin valtakuntaan: paikat, jotka olivat kuninkaan ydinaluetta (Juuda ja Israel mutta ei Filistea, joka pysyi itsenäisenä), paikat, jotka oli valloitettu sotilaallisesti (Edom, Mooab ja Ammon) ja paikat, jotka olivat alistettujen vihollisten hallussa (Hamat aina Eufratvirralle saakka), mutta silti käytännössä osa valtakuntaa. Tällaisten valtakuntien aika oli ohi, kun Assyria nousi supervallaksi 800-luvulla eKr. (Kuva Kitchen 2003, 617. Ks. myös Provan, Long, Longman 2015, 306; Hill 2005, 446, 447-48; Hess 2016, 264.)

Kitchenin lisäksi egyptologi James Hoffmeier on muistuttanut, että kun me pohdimme Daavidin ja Salomon aikaista kuningaskuntaa Palestiinan maaperällä, meidän tulee ottaa tarkasti huomioon ympäröivien suurvaltojen tilanne. Esimerkiksi Egyptissä tilanne oli sisäisesti melko kaoottinen, eikä siitä ollut täten haastetta Daavidin aikaisille siirroille. (Pohjoinen ja etelä olivat itse asiassa ajautuneet Egyptissä keskinäisiin hankauksiin.) Assyriassa puolestaan meni vielä pari sataa vuotta ennen kuin siitä oli edes teoriassa haastetta tällä maantieteellisellä alueella. Näin ollen ennen vuotta 931 eKr., jolloin Israelin valtakunta hajosi kahtia (pohjoiseen ”Israeliin” ja eteläiseen ”Juudaan”), sillä ei yksinkertaisesti ollut pelkoa suurvaltojen asioihinpuuttumisesta. Toistoa, kyllä, mutta Hoffmeier on samoilla linjoilla Kitchenin kanssa. (Hoffmeier 2008, 88.) Nadav Na’aman kirjoittaa: 

Revisionistiset tutkijat joskus olettavat, että tällaista [Daavidin] ”valtakuntaa” ei voinut olla olemassa. Mutta oliko se todella mahdotonta?  …On olemassa monia historiallisia analogioita siitä miten nopeat valloitukset ovat vallanneet isoja alueita.  …Lyhyesti sanottuna, Raamatun kuvauksessa Daavidin valtakunnan laajudesta ei ole mitään mikä tekisi siitä mahdotonta. (Sit. Provan, Long, Longman 2015, 259, ks. myös 306.)

Samantaisesti aihetta on kommentoinut Robert Alter (2000, xvii). Hän ei hyväksy minimalistien näkemyksiä siitä, että Daavidin kertomus ei perustuisi historiallisiin tapahtumiin. Daavidin elämä on liian inhorealistinen ollakseen legendaa. Daavidin hahmo on yksinkertaisesti liian monimutkainen ja jopa kummallinen ollakseen keksitty. Daavid toimii vihollisten (filistealaisten) alaisena, hän tekee aviorikoksen ja murhauttaa sotilaansa ja hän antautuu usein häiritseviin nöyryyttäviin tilanteisiin. Kuvaukset perustuvat historiallisiin traditioihin. (Ks. myös Hill 2005, 450.)

Johtopäätös

Mitä olemme siis oppineet? Nämä kolme yllä lyhyesti esiteltyä arkeologista löytöä Daavidiin liittyen tukevat Vanhan testamentin kertomuksen pääpointteja, tässä tapauksessa Daavidin historiallisuutta ja hänen asemaansa Juudan kuningaskunnan perustajana. Lisäksi meillä on historiallisesti päteviä syitä siihen, miksi meillä ei ole enempää materiaalia juuri Daavidin aikaisesta valtakunnasta. 

Haluan painottaa sitä, että minulle nämä löydöt eivät ”todista Daavidin olleen olemassa”, koska uskoin hänen historiallisuuteensa jo ennen kuin kuulin niistä. (Sama logiikka toimii Jeesuksen kohdalla.) Henkilökohtaisesti siis luen Vanhaa testamenttia kirjallisuutena, johon lähtökohtaisesti tulisi luottaa ellei sitä osoiteta vääräksi. Näkemyksestäni käsin katsottuna arkeologiset löydöt ovat vahvistaneet valmista uskomustani siitä, että Daavid todella oli historiallinen henkilö ja hänen nimensä liitettiin nopeasti Juudan kuningaskunnan perustajaksi. Samaa asiaa ovat painottaneet aiheen asiantuntijat. Iain Provan, V. Philips Long ja Tremper Longman III kirjoittivat yksissätuumin vuonna 2003 kirjan ”The Biblical History of Israel”. Kirjasta tuli kuitenkin uudistettu painos vuonna 2015 ja siinä he kirjoittavat, että sinä aikana kun he valmistivat kirjan toista editiota, he huomasivat, että vain ani harva on enää valmis kyseenalaistamaan Daavidin historiallisuutta (s. 260).

LÄHTEET

Alter, Robert. 2000. The David Story: A Translation with Commentary of 1 and 2 Samuel. New York: W. W. Norton & Company.

Apowiki. ”Ensimmäinen kuninkaiden kirja.” (Kiitän Apowikiä tämän asian esiintuomisesta.)

Bible History Daily -artikkeli: ”The Tel Dan Inscription: The First Historical Evidence of King David from the Bible”. 2016. Viitattu 13.8.2018.

Biran, Avraham. & Naveh, Joseph.

  • 1993. ”An Aramaic Stele Fragment from Tel Dan.” Israel Exploration Journal 43. Sivut 81-98.
  • 1995. ”The Tel Dan Inscription: A New Fragment.” Israel Exploration Journal 45. Sivut 1-18.

Cline, Eric. H. 2009. Biblical Archeology. A Very Short Introduction. Oxford: University Press.

Goldingay, John.

  • 2011. 1 & 2 Kings for Everyone. Lontoo: WJK. 
  • 2016. An Introduction to the Old Testament: Exploring Text, Approaches and Issues. Lontoo: SPCK.

Has Eilat Mazar Discovered Archaeological Evidence of Isaiah the Prophet?” 2018. Viitattu 8.7.2018.

Hess, Richard. S.

  • 2007. Israelite Religions. An Archaeological and Biblical Survey. Grand Rapids: Baker Academic / Apollos.
  • 2016. The Old Testament: A Historical, Theological, and Critical Introduction. Grand Rapids: Baker Academic.

Hill, A. E. 2005. ”United Monarchy.” Teoksessa Dictionary of the Old Testament: Historical Books. Ed. Bill Arnold & H. G. M. Williamson. Leicester/Downers Grove: Inter-Varsity Press. (Sivut 442-52.)

Hoerth, Alfred & McRay, John. 2005. Bible Archaeology. An Exploration of the History and Culture of Early Civilizations. Grand Rapids: Baker Books. 

Hoffmeier, James. K. 

  • 1999 [1996]. Israel in Egypt. The Evidence for the Authenticity of the Exodus Tradition. Oxford: Oxford University Press. (E-kirja [ei saatavilla sivunumeroita].)
  • 2008. The Archaeology of the Bible. Oxford: Lion. 

Ngo, Robin. 2018. ”King Hezekiah in the Bible: Royal Seal of Hezekiah Comes to Light.

Kitchen, Kenneth. A. 

  • 1973. The Third Intermediate Period in Egypt (1100-650 B.C.). Warminister: Aris & Phillips LTD.
  • 1997. ”A Possible Mention of David in the Late Tenth Century BCE, and Deity *Dod as Dead as the Dodo?” Journal for the Study of the Old Testament 76. Sivut 29-44. 
  • 2003. On the Reliability of the Old Testament. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company. 

Knoppers, Gary. N. 1997. ”The Vanishing Solomon: The Disappearance of the United Monarchy From Recent Histories of Ancient Israel.” Journal of Biblical Literature 116/1. (Sivut 19-44.)

Laato, Antti. 2018. Vanhan testamentin selitysraamattu 1: Laki. Kauniainen: PerusSanoma. 

Lamb, D. T. 2005. ”Jehu Dynasty.” Teoksessa Dictionary of the Old Testament: Historical Books. Ed. Bill Arnold & H. G. M. Williamson. Leicester / Downers Grove: Inter-Varsity Press. (Sivut 534-38.)

Long, Philips. V.

  • 2002. ”How Reliable Are Biblical Reports? Repeating Lester Grabbe’s Comparative Experiment.” Vetus Testamentum 52. (Sivut 367-84.)
  • 2009. ”1 & 2 Samuel.” Teoksessa Zondervan Illustrated Bible Background Commentary. Ed. John H. Walton. Zondervan: Grand Rapids. Sivut 266-491.
  • 2018. ”BIBL 510: Arcaeological Discoveries and the Bible.” Osallistuin tähän kurssiin Vancouverin Regent Collegessa 2.-6.7.2018. Tämä lähdemaininta siis tarkoittaa luentomuistiinpanoja (suullisia ja kirjallisia).

Lund, J. A. 2005. ”Aram, Damascus and Syria.” Teoksessa Dictionary of the Old Testament: Historical Books. Ed. Bill Arnold & H. G. M. Williamson. Leicester / Downers Grove: Inter-Varsity Press. (Sivut 41-50.)

Millard, Alan. R. 1991. ”Solomon: Text and Archaeology.” Sivulla käyty 28.8.2018.

Parker, S. B. 2005. ”Non-Israelite Written Sources: Syro-Palestinian.” Teoksessa Dictionary of the Old Testament: Historical Books. Ed. Bill Arnold & H. G. M. Williamson. Leicester / Downers Grove: Inter-Varsity Press. (Sivut 743-50.)

Provan, Iain; Long, V. Philips; Longman, Tremper III. 2015. A Biblical History of Israel. 2. painos. WJK: Louisville.

Provan, Iain.

  • 1995. 1 & 2 Kings. Understanding the Bible Commentary Series. Grand Rapids: Baker Books.
  • 2009. ”2 Kings.” Teoksessa Zondervan Illustrated Bible Background Commentary. Volume 3. Ed. John Walton. Grand Rapids: Zondervan. (Sivut 110-219.)

Rollston, Christopher. 2018. ”The Tel Dan Inscription.” Sivulla Bible Odyssey.

Sasson, Victor. 2005. ”The Tell Dan Aramaic Inscription: The Problems of a New Minimized Reading.” (A Review Article.) Journal of Semitic Studies L/1. Sivut 23-34..

Satterthwaite, P. E. 2005. ”David.” Teoksessa Dictionary of the Old Testament: Historical Books. Ed. Bill Arnold & H. G. M. Williamson. Leicester / Downers Grove: Inter-Varsity Press. (Sivut 198-206.)