Yli satakiloisen nuorisopastorin analyysi alle satakiloisen Bertrand Russellin puheesta ’Miksi en ole kristitty’

Johdanto

Maaliskuussa vuonna 1927 brittiläinen älykkö Bertrand Russell (1872-1970) piti puheen Miksi en ole kristitty. Pian puhe julkaistiin kirjana. Olen kuullut tästä puheesta/kirjasta monesti, ja Russellin nimeen olen törmännyt lukuisissa lukemissani kirjoissa. Kuitenkin juuri eilen tuli jostain syystä vahvasti mieleen ajatus, että tämä puhe olisi kiva lukea. Niinpä googletin ja löysin puheen Kalevi Kolttosen suomentamana. Päätin heti, että lukemiseni jälkeen kommentoisin joitain Russelin ajatuksia ja laittaisin tekstin muidenkin luettavaksi. 

Kuten jokainen saattaa arvata, Russell ei ollut kristitty, mutta minä olen, joten me olemme melko monessa asiassa eri mieltä. Russell oli myös äärimmäisen fiksu ja koulutettu, minä en juurikaan (koulutukseni on puusepän ja teologin välimaastossa). Russell oli professori, minä olen nuorisopastori. En ole Russell-expertti, enkä jaksanut lähteä (a) lukemaan hänestä tai (b) hänen teoksiaan muualta. Sanon vain, mitä tuli mieleeni hänen argumentteja lukiessa juuri tästä puheesta. Tässä siis erään nuorisopastorin analyysi Russellin väitteistä miksi hän ei ollut kristitty. 

Bertrand Russell

Olen viitannut tekstissä joihinkin lähteisiin []: ne löytyvät tekstin lopusta. 

1 Jumala maailman ’syynä’

Kuten oli hyvinkin tiedossa, Russell käy puheessaan läpi erilaisia Jumala-argumentteja. En kommentoi niistä kaikkia, vain osaa. Tässä pitkä lainaus siitä, miksi Russell osaltaan hylkää ajatuksen Jumalasta:

Voin sanoa, että kun olin nuori mies ja kävin näistä kysymyksistä vakavaa pohdintaa pääni sisällä, hyväksyin pitkän aikaa Ensimmäisen aiheuttajan argumentin, kunnes eräänä päivänä 18-vuotiaana luin John Stuart Millin omaelämäkerran ja löysin sieltä seuraavan lauseen: “Isäni opetti minulle, että kysymykseen ‘Kuka loi minut?’ ei ole vastausta, sillä se välittömästi johtaa jatkokysymykseen ‘Kuka loi jumalan?’. Tuo hyvin yksinkertainen lause osoitti minulle sen mitä yhä nytkin ajattelen eli että Ensimmäisen aiheuttajan argumentti on virheellinen. Kyseessä on täsmälleen samanlainen tapaus kuin hindujen näkemys että maailma lojui elefantin päällä ja elefantti lojui kilpikonnan päällä, ja kun sanottiin: “Entäs se kilpikonna?”, intialainen vastasi: “Vaihdetaanpa puheenaihetta”.

Jos ollaan rehellisiä, niin hätkähdin lukiessani Russellin argumenttia. Miksi? Koska se on oikeastaan tosi huono. Russell siis sanoo, että me emme voi vedota Jumalaan ”Ensimmäisenä aiheuttajana”, koska se vain herättäisi uuuden kysymyksen ”Kuka aiheutti Jumalan?” eikä siten selittäisi mitään. Tämä argumentti, jota on sittemmin tietenkin kaupannut mm. Richard Dawkins, ei yksinkertaisesti ole kestävä. Haluaisin myös todeta, että ajatus kristinuskon Jumalasta, joka luo maailman, ei todellakaan ole verrattavissa hindulaiseen näkemykseen maailmasta, joka lojuu (selvästikin materiaalisten) eläinten varassa. Annan nyt muutaman huomion tähän kuka loi Jumalan? -kysymykseen.

Ensinnäkin on selvää, että jokaisella olemassaolevalla asialla on jokin selitys olemassaololleen. Kun alamme pohtia mahdollisia syitä, huomaamme, että perimmiltään asioiden olemassaolon selitykseksi on olemassa vain ja ainoastaan kaksi mahdollista selitysvaihtoehtoa:

  • (A) Asian X olemassaolon syy on jossain sen ulkopuolisessa perustassa.
  • (B) Asian X olemassaolo selittyy sen välttämättömällä luonnolla.

Lyhyesti sanottuna kontingentti asia — kuten elefantti, R-kioski, nalle tai Russellin käyttämä puvuntakki — on asia, joka on olemassa, mutta sen ei tarvitsisi olla olemassa, joten se tarvitsee syyn itsensä ulkopuolelta. Välttämätön asia, tai Olento, on puolestaan sellainen, joka selittää itse itsensä, koska se on välttämätön ja ikuinen. Kristinuskon Jumala ei ole mikään elefanttiin verrattavissa oleva kontingentti asia, joka kaipaa selitystä, vaan Hän on määritelmän mukaan ikuinen ja välttämätön Olio, joka on ollut aina olemassa. Hän on olemassa, koska hänen on pakko olla olemassa. Intialaisen tulee toki selittää materiaalisen kilpikonnan olemassaolo jollain muulla (koska se on kontingentti), mutta kristityn ei tarvitse selittää Jumalaa (koska Hän on Välttämätön). Nämä ovat kaksi eri asiaa. 

Toiseksi, jos me soveltaisimme Russellin vaatimaa logiikkaa kaikkeen, ja siten myös tieteentekemiseen, me emme koskaan voisi selittää yhtään mitään. Jos kaikelle pitäisi aina keksiä edeltävä syy, silloin jokaisessa tilanteessa, kun tiedemies tarjoaa meille teorian, meidän tulisi kysyä jatkokysymys ”no mutta mikä sitten selittää tämän..?”. Ikuinen kysymysten sarja johtaisi meidät tilanteeseen, jossa mitään ei voitaisi koskaan selittää. Mutta me emme selvästikään toimi näin, koska me tyydymme parhaaseen olemassaolevaan selitykseen. [1]

Russellin tekstissä heti seuraava kappale jatkaa itse asiassa samasta aiheesta, joten lainaan sitä seuraavaksi:

Argumentti [ensimmäisestä syystä] ei tosiaan ole sen parempi. Ei ole syytä miksei maailma voisi syntyä ilman aiheuttajaa eikä toisaalta ole syytä miksei se olisi voinut olla aina olemassa. Ei ole mitään syytä olettaa, että maailmalla olisi mitään alkua. Ajatus siitä, että kaikella pitää olla alkuhetkensä on todellakin vain mielikuvituksen köyhyyttä. Siksi minun ei ehkäpä tarvitse tuhlata enempää aikaa Ensimmäisen aiheuttajan argumenttiin.

Tässä tulemme mielenkiintoiseen kohtaan ja on tärkeä muistaa, että Russell piti puheensa vuonna 1927, toisin sanoen joitain vuosikymmeniä ennen kuin tieteilijät lopulta tajusivat, että maailmankaikkeudella on todella alku! Ajatus ikuisesta maailmankaikkeudesta palautuu jo antiikin aikoihin ja Russellin toteamus osoittaa, että se kykeni tarjoamaan ateistille mahdollisuuden skipata aihe, koska ei ollut juurikaan (tieteellisiä) syitä uskoa, että maailmankaikkeudella olisi alku. (Toki Russell sanoo, että vaikka sillä olisikin alku, se ei vaatisi syytä, mutta tämä on mielestäni käsittämätön väite: totta kai se vaatii syyn, koska se on kontingentti!) En nyt lähde kirjoittamaan aiheesta pitkästi: tyydyn vain muutamaan todella tiivistettyyn kommenttiin. [2]

Ensinnäkin tekisi mieli kysyä, että miten Russell voi tässä kohtaa sanoa ”Ajatus siitä, että kaikella pitää olla alkuhetkensä on todellakin vain mielikuvituksen köyhyyttä”, koska hän on juuri edellisessä kappaleessa vauhkonnut siitä, että Jumala ei selitä mitään, koska muuten meidän tulisi kysyä ”kuka sitten loi Jumalan?!”. Onko tässä nyt jotain mitä en ymmärrä? Vai onko tämä vain klassinen päättelyvirhe? Toisin sanoen, jos ajatus alkuhetkestä on vain mielikuvituksen köyhyyttä, eikö Jumala silloin voisi helpostikin olla Olento, jolla ei ole alkua, ja joka toimii kontingenttien asioiden selittäjänä? 

Toiseksi, nykyään meillä on kaikki mahdolliset syyt uskoa, että maailmankaikkeudella on alku. Itse asiassa monien filosofien mukaan tämä olisi pitänyt tietää, tai ainakin aavistaa, jo ennen tieteellistä kehitystä, koska ajatus ikuisesta maailmankaikkeudesta johtaisi meidät (sekä vertauskuvallisesti että käytännöllisesti) ikuiseen dominopalikkajonoon, jossa ei ole ensimmäistä palaa, joka kaatuu. Mutta jos ei ole ensimmäistä palaa, joka kaatuu, miten me olisimme voineet saapua nykyhetkeen? Anyway, tieteen konsensuksen mukaan maailmankaikkeus sai alkunsa. Klassinen Kalam-argumentti puuttuu juuri tähän:

  1. Kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy.
  2. Maailmankaikkeus on saanut alkunsa. 
  3. Siksi maailmankaikkeudella on alkusyy.

Meillä on loistavat syyt uskoa, että maailmankaikkeuden takana on Luoja, joka on perimmäinen syy olemassaolevalle todellisuudelle. Siirryn nyt seuraavaan aiheeseen.

2 Inkvisitio & uskonnon aikaansaama pahuus

Russellin mukaan uskonnot saavat aikaan paljon pahaa ja erityisesti tämä näkyi Europaassa inkvisition aikana, kun miljoonia ihmisiä menetti henkensä:

Ideana on siis, että olisimme kaikki pahoja jos emme turvautuisi kristinuskoon. Minusta näyttää siltä, että ne, jotka ovat pitäytyneet siinä, ovat olleet enimmäkseen äärimmäisen pahoja. On omituinen fakta, että mitä intensiivisempää uskonnon kannatus on ollut minä tahansa aikakautena ja mitä jyrkempää dogmaattinen usko on ollut, sitä enemmän on ollut julmuutta ja asioiden tila on ollut sitä huonompi. Niin sanottuina uskon aikakausina, jolloin on todellakin uskottu kristinuskoon koko sen oppeineen, on ollut inkvisitio kaikkine kidutuksineen ja miljoonittain epäonnisia naisia poltettiin noitina. Kaikenlaisia ihmisiä myös vainottiin julmasti uskonnon nimissä.

Annapa kun teen tästä tekstistä kaksi huomiota. 

Ensinnäkin Russellin väitteet inkvisitioon liittyen ovat yksinkertaisesti vääriä, ja pahasti. (On eri asia olisiko hänen pitänyt tietää tämä, mutta väite on joka tapauksessa pahasti metsässä.) Todellisuudessa tällainen kuva perustuu pitkäaikaiseen propagandaan, joka voidaan historiassa jäljittää erityisesti Reginaldus Montanuksen (1564) ja D. Antonio Puigblanchin (1816) teoksiin, jotka ovat täynnä tekaistuja tarinoita inkvisitiosta. Todellisuudessa tutkittavia tapauksia oli vuosien 1540-1700 välillä alle 50 000 ja olemassaolevien dokumenttien mukaan teloituksia ei ole tapahtunut kuin korkeintaan 2800, ei ”miljoonia!”, kuten Russell antaa ymmärtää. [3]

Toiseksi, väite, jonka mukaan uskonnot ovat kaiken pahan alku ja juuri, ei kuvaa juurikaan todellisuutta. Vai tulisi ajatella siitä, että Ranskan vallankumouksessa pelkästään vuosien 1793-1794 aikana 300 000 ihmistä heitettiin vankilaan ja 50 000 surmattiin? Vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, mutta nähtävästi vain joillekin. [4]

Charless Phillipsin ja Alan Axelrodin Encyclopedia of Wars -kirjasarjan mukaan vain vajaa 7% maailman kaikista sodista on ollut uskonnollisia. Jos tästä vähennetään islamiin liitetyt sodat, lopputulokseksi muiden uskontojen osalta jää 3%. Ja nyt kun ruumiiskasoista puhutaan, niin kai meidän tulisi ottaa myös huomioon uskonnottomat diktaattorit, joiden sotien aikana kuoli melkoisesti porukkaa: Joseph Stalin (+42 000 000), Mao Zedong (38 000 000), Adolf Hitler (20 000 000), Vladimir Lenin (4 000 000) tai Pol Pot (2 400 000). [5]

Hyllyssäni sattuu tähän liittyen olla myös teos, joka kantaa nimeä Kommunismin musta kirja. Kommunismi, tämä antikristillinen liike, joka on toiminut monissa paikoissa lähetysuskonnon roolissa, sai paljon, paljon, pahaa aikaan 1900-luvulla. Kirjan esipuheen tiivistyksen mukaan ”Kommunismin uhreja on vähintäänkin sata miljoonaa, mihin likiarvoon tässä kirjassa päädytään”. [6]

Jos siis harrastamme matematiikkaa ruumiskasojen äärellä, maailmassa on paljon suurempiakin ongelmia kuin kristinusko. 

3 Kristuksesta

Russellilla on totta kai paljon sanottavaa myös Jeesuksesta, ja näin tuleekin olla jos haluaa kirjoittaa siitä onko vai eikö kristitty. Päätin, että kommentoin aiheesta vain muutamaa silmiini pistänyttä kohtaa. Huomaa ensinnäkin Russellin raju skeptisyys:

Historiallisesti on hyvin epäilyttävää oliko Kristusta edes koskaan olemassakaan, ja jos hän oli olemassa, niin emme tiedä mitään hänestä, joten en keskity historiallisuuteen, joka on hankala kysymys.

Niinpä niin, tässä sitä taas ollaan. Kun puhutaan Sokrateesta, jota Russell selkeästi ihailee enemmän kuin Jeesusta, ei ole puhettakaan siitä etteikö hän olisi historiallinen henkilö, mutta kun puhutaan Kristuksesta, niin totta kai asiaa tulee epäillä! Mutta miksi? Todellisuudessa me tiedämme Jeesuksesta paljon enemmän kuin Sokrateesta. Itse asiassa, jos puhumme itsenäisistä historiallisista lähteistä, niin Jeesuksen kuolema ristillä — joka on aina ollut kriittisessäkin historiantukimuksessa vankka kivijalka, jota ei ole epäilty — on laskelmieni mukaan tallettunut ainakin 11 eri lähteeseen! Ja jos Jeesus kuoli ristillä, toki hän oli olemassa. [7] Noh, todellinen kysymys ei tietenkään ole se oliko Jeesus olemassa, vaan kuka hän oikeastaan väitti olevansa. Joka tapauksessa, tällainen russellimainen lähestyminen historiaan on läpeensä ontuvaa, eikä siinä ole mitään vakavastiotettavaa. 

Russellin mukaan Jeesus myös erehtyi monessa asiassa, kuten paluuseensa liittyvissä yksityiskohdissa ja ajatuksissaan helvetistä. 

Ensinnäkin, Kristus selvästi luuli, että hänen toinen tulemisensa tapahtuisi pilvien loistossa ennen kuin kaikki hänen aikanaan eläneet olisivat kuolleet. On monia tekstejä, jotka todistavat tämän. Hän sanoo esimerkiksi seuraavasti: “Te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee”. Sitten hän sanoo: “Tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana”.

Menemättä nyt näiden jakeiden tarkempaan analyysiin, niin totean vain, että jos me luemme tätä tekstiä ”niin kuin se on kirjoitettu”, kuten Russell tekee, yksinkertainen vastaus tähän on tietenkin se, että kannattaa silloin myös lukea Danielin kirjan lukua 7 ”niin kuin se on kirjoitettu”, koska se on se teksti mihin Jeesus tässä viittaa. Ja kun luet Danielia, huomaat, että Ihmisen pojan ”tuleminen” ei suinkaan ole tulemista ’taivaasta maan päälle’ vaan ’maan päältä taivaaseen’! Kyse on Ihmisen pojan korotuksesta, ei hänen toisesta tulemuksestaan! Jos näin, Jeesus oli selvästikin oikeassa, koska hänen korotuksensa tapahtui parin vuoden sisällä. Russell on ”selvästikin väärässä”, ei Kristus. [8]

Vakavampi erehdys Kristuksella oli Russellin mukaan hänen oppinsa helvetistä:

Minun mielestäni Kristuksen moraalisessa katsantokannassa on yksi hyvin vakava ongelma ja se on hänen uskonsa helvettiin.

Niin, tästähän me voisimme puhua ties kuinka pitkään, väittää ja vääntää, huutaa ja kuunnella, vihastua ja laantua, riidellä ja sopia. Tarkoitukseni ei nyt ole esittää mitään argumenttia sen puolesta, että Kristus oli oikeassa. Tyydyn oikeastaan vain sanomaan, että Jeesuksen opetus on moraalisesti ongelmallinen vain siinä tapauksessa jos hän oli väärässä. 

Otetaan esimerkki, koska nuorisopastorit joutuvat viljelemään niitä melko usein. Kuvittele, että menet lääkäriin, koska sinulla on oireita päässä. Tunnin kuluttua lääkäri katsoo sinua silmiin ja sanoo ”sinä kuolet ensi viikolla, laita elämäsi järjestykseen”. Nyt, jos kyse on piilokamerasta ja lääkäri soittaa sinulle seuraavana päivänä todeten ”vitsi vitsinä”, lääkäriä voidaan syyttää monestakin asiasta. Mutta jos lääkäri on oikeassa — sinä kuolet ja kuolet pian — asia voi tuntua tunteellisesti miten pahalta tahansa, mutta lääkäri on silti oikeassa. Hän ei ole moraaliton hirviö.

Ottamatta nyt kantaa siihen mitä Jeesus tarkoitti ”helvetillä” (kaatopaikkaako, johon monien ruumiit tulisivat pian päätymään Jerusalemin eteläpuolella(?) vai kosmista tuomion paikkaa), Jeesusta voidaan syyttää moraalittomaksi vain jos hän oli väärässä. Ja me tiedämme, että Jeesus oli väärässä vain, jos me tiedämme, ettei Jumalaa ole olemassa, eikä Hän tule koskaan vetämään ketään tilille. Ja me tiedämme tämän koska… Koska? Oppi helvetistä on aina sidottu laajempaan ajatuksien kokonaisuuteen, tässä tapauksessa kristinuskoon ja siitä voidaan kunnolla keskustella vain kun olemme ensin käyneet läpi monia muita kysymyksiä. 

Toki tässä voisi heittää vielä teoreettisen ajatusleikin. Jos, kuvitellaan edes pieni ’jos’, jonkinlainen kosminen rangaistuksen paikka on todella olemassa ja se uhkaa kaikkia, jotka eivät ole Kristuksen sovitustyön alaisuudessa, silloin Sokrates ei enää tarjoakaan tarvittavia vastauksia, vaan Russellin tulisi kuunnella Kristusta. Jos Kristus oli oikeassa, häntä tulee kuunnella sitäkin suuremmalla syyllä! Aika näyttää (tai jos Russell on oikeassa, ei tule näyttämään) kuka on oikeassa. 

Lopultahan ero Kristuksen ja kaikkien muiden välillä, kuten Sokrateen ja Buddhan (joita Russell ihannoi) on siinä, että Kristus voitti kuoleman, muut kaverit ovat haudassa. Toki Russell ei puutu aiheeseen millään tavalla, mutta tässä kohtaa totean vain, että siellä odottaisi melkoisesti historiallisia tekstejä käsiteltäväksi! [9]

4 Minäkö muka syntinen? 

Puheensa lopussa Russell kysyy ”mitä meidän täytyy tehdä?” Yksi asia on hänen mukaansa varmaa:

Koko käsitys Jumalasta perustuu muinaiseen, itämaiseen despoottisuuteen. Se on käsitys, joka ei ollenkaan sovi vapaille ihmisille. Kun kuulemme ihmisten kirkoissa halventavan itseään sanoen olevansa kurjia syntisiä, ja kaikkea muuta vastaavaa, se näyttää halveksittavalta eikä sopivalta itseään kunnioittaville ihmisille.

Myönnän heti kättelyssä sen, että olen itse seissyt, istunut ja ollut jopa polvillani kirkossa (jota me bapluntailaiset kutsumme yleensä seurakunnaksi) ja syyllistynyt halventamaan itseäni, kun olen löytänyt itseni kurjan syntisen asemasta. On varmaan totta, että monien kavereideni mukaan tämä totta vieköön näyttää halveksittavalta, eikä se sovi itseään kunnioittavalle ihmiselle. En epäile tätä hetkeäkään. Mutta mahtaako ero olla siinä, että ainakin tässä tapauksessa Janne Saarela tuntee Janne Saarelan paremmin kuin Bertrand Russell? Viimeiset reilu 30 vuotta ovat osoittaneet, että en kykene läheskään aina ihanteellisiin suorituksiin elämässä, ihmissuhteissa ja varsinkaan avioliitossa. On ollut hetkiä — monia hetkiä — kun olen itkenyt kurjuuttani. (Olen tehnyt siitä jopa biisin ex-bändini Loppuunkulunut-levylle.) Russell voi toki haukkua minua ja kehottaa olemaan mies, seisomaan selkä suorana, mutta itse kaipaan mieluummin todellisuuden kohtaamista silmästä silmään kuin ateistin pilkkaavia huudahduksia. Ymmärrän toki olevani arvokas ja se perustuu siihen, että uskon olevani Jumalan kuva, tätä Russellin ei kannata murehtia. Tiedän kuitenkin myös sen, että pahimmillani minussa asuu myrkkysiemen, joka kukkaan puhjetessaan kykenee hirvittäviin asioihin.

On toki niitäkin, jotka ovat tehneet (ainakin Suomen lain mukaan) pahempia asioita kuin minä. Olen kokannut keittiössämme makaroonilaatikkoa miehelle, jolla on takanaan kolme murhaa (ja sain arvosanaksi 8+!). Tämä mies, joka ei enää ole murhamies ja joka nykyään elää uutta, säkeilevää elämää, ei muuttunut luettuaan Sokratesta (filosofi ei olisi kyennyt häntä auttamaan). Hän muuttui kohdatessaan Kristuksen yhdeksän neliön sellissä. Kristuksen, joka Russellin mukaan erehtyi monissa asioissa ja seisoo korkeintaan kolmospallilla suhteessa Sokrateeseen ja Buddhaan. 

On kristinusko — tarkemmin sanottuna Kristus — saanut myös hyvääkin aikaan. Väittäisin itse asiassa, että melko paljon hyvää. 

Yksi ’todiste’ katsoo minua peilistä silmiin joka aamu.

Janne Saarela, nojatuolissa Seinäjoella 1.11.2022. 

Viitteet

 1. Ks. Janne Saarela, ”Kuka suunnitteli Suunnittelijan?”. Jurvan baptistiseurakunta.

2.  Tiivistys tästä, ks. Janne Saarela, ”Jumalan olemassaolo: kosmologinen kalam-argumentti.” Jurvan baptistiseurakunta. (2014)   Minua väkevämmän tiivistys aiheesta, Stephen C. Meyer, Return of God Hypothesis: Three Scientific Discoveries that Reveal the Mind Behind the Universe (New York: HarperOne, 2021), luvut 4-5. 

3. Olli-Pekka Vainio, ”Järkyttävä totuus inkvisitiosta.” Areiopagi (2.9.2014)  

4. Ks. edellinen viite. Aihetta kristinuskon väkivallasta käsittelee kattavasti myö John Lennox kirjassaan Tähtäimessä Jumala: miksi uusateisti osuvat harhaan? Suom. Jasu Markanen (Helsinki: Uusi tie, 2014), luku 2. Hän ohjaa lukijoita tunnetun historioitsijan Arnold Angenendtin kirjaan Tolerance and Violence. 

5. Rob Shumacher, “The Myth that Religion is #1 Cause of War.” (22.4.2012.)   Teksti tiivistää viittaamani Encyclopedia of Wars -kirjan tuloksia. 

6. Kommunismin musta kirja (Helsinki: Wsoy, 2003), 13. Tätä seuraa 800-sivun (!) mittainen analyysi kommunismin kauheuksista. 

7. Ks. Janne Saarela, ”Koraani testissä – Jeesus & ristinkuolema.” Vammalan Helluntaiseurakunan blogi (21.7.2019).   Jeesuksesta muissa historian lähteissä kuin Uudessa testamentissa, ks. tekstini ”Onko Jeesuksesta varhaisia mainintoja Uuden testamentin ulkopuolella?” Jurvan Baptistiseurakunta (4.7.2018).  

8. Danielin kirjan luvun 7 Ihmisen Poika -tekstistä ja Jeesuksesta, ks. Janne Saarela ”Jeesus Uudessa testamentissa: kirjeiden ja evankeliumien kristologinen rikkaus.” Teoksessa Jeesus Kristus: Jumala ihmisenä. Suomen Helluntailiikkeen opetuksia 3. Toim. Heikki Salmela (Keuruu: Aikamedia, 2022), 21-56.

9. En viitsi täyttää tätä kohtaa lukemattomilla viitteillä…