Abortti & lapsenmurha

Kirjoittanut Janne Saarela, helmikuu 2024

JOHDANTO

Kysymys abortista ja lapsenmurhasta liittyy automaattisesti laajempaan maailmankatsomukselliseen keskusteluun. Riippuen siitä, mitä kukin uskoo maailmasta ja ihmisyydestä yleisesti, hän antaa erilaisia vastauksia polttaviin eettisiin kysymyksiin.

Kristillinen näkemys aborttiin ja lapsenmurhaan rakentuu lopulta juutalais-kristillisen luomiskertomuksen varaan.  Luomiskertomus (1. Moos. 1-2) eroaa valtavasti muista muinaisen Lähi-idän näkemyksistä erityisesti siinä, (a) kuka Jumala on ja (b) mikä ihminen on ja mikä on hänen asemansa tässä luomakunnassa. Luomiskertomuksen mukaan jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja tämä oli hyvin poikkeuksellinen näkemys, koska Egyptissä ja Mesopotamiassa kansan kuninkaat toimivat erityisinä jumalan kuvina. Lisäksi muissa kulttuureissa ihmiskunta oli ainoastaan jumalien jälkiajatus, eikä heissä ollut itsessään mitään erityistä tai arvokasta. [1]

Kristitty moraalifilosofi  Alasdair MacIntyren on esittänyt tärkeän väitteen:

Voin antaa vastauksen kysymykseen ”Mitä minun tulee tehdä?” vain siinä tapauksessa, että kykenen ensin vastaamaan kysymykseen ”Millaisesta kertomuksesta minä olen osallinen?” [2]

McIntyre painottaa juuri sitä tosiasiaa, että me voimme vastata eettisiin kysymyksiin vasta, kun me ensin tiedostamme millaisessa kertomuksessa me elämme. Tämän tekstin tarkoitus onkin osaltaan antaa useita konkreettisia esimerkkejä siitä, miten tämä näkyy historiassa abortin ja lapsenmurhan kohdalla eri kulttuureissa. Tekstini tarkoitus on kaksitahoinen. Haluan ensinnäkin osoittaa, miten asiaa voi lähestyä kahdesta erilaisesta kertomuksesta käsin. Toiseksi haluan antaa perusteluja klassiselle kristilliselle näkemykselle, jonka mukaan abortti ja lapsenmurha nähdään hyvin ongelmallisena ja ei-toivottuna asiana. 

On myös hyvä tiedostaa, että puhtaasti matemaattisten tutkimusten mukaan abortti on asia, joka koskettaa suorasti tai epäsuorasti käytännössä miltei kaikkia — aivan jokaista meitä. Tällä hetkellä vuosittain noin 40 miljoonaa raskautta keskeytetään tahallaan: tämä on kahdeksan kertaa Suomen väkiluku! Vertailun vuoksi todettakoot, että Isossa-Britanniassa vuonna 2007 elävinä syntyneitä lapsia oli 690 000, kun taas abortoitujen määrä oli 205 500. Tämä tarkoittaa sitä, että joka viiden raskaus keskeytettiin tahallaan. Isossa-Britanniassa naisista noin 3-4/10 tekee elämänsä aikana abortin. Tämä tarkoittaa sitä, että aihe itsessään koskettaa käytännössä miltei kaikkia, koska ihmisillä on perhe ja kaveripiiri, joiden kanssa aiheesta (ainakin periaatteessa) jutellaan. [3]

Siirrymme nyt hetkeksi historiaan. Kun me tiedämme historian, me voimme oppia elintärkeitä asioita.

HISTORIAA

Abortti ei ole missään nimessä uusi ilmiö. Se on ollut läsnä käytännössä läpi koko kirjatun ihmiskunnan historian. Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa Uuden testamentin aikana abortti ja lapsenmurha olivat yleisiä ja yleisesti saatavilla. Haluankin nyt tehdä lyhyen yhteenvedon historiasta ja osoittaa miten eri tavalla asiaan on suhtauduttu, koska sitä on lähestytty täysin erilaisista kertomuksista käsin. Ensimmäinen kertomus on antiikin pakanallinen maailmankatsomus ja toinen kertomus on juutalais-kristillinen maailmankatsomus. 

Antiikin pakanallinen näkemys

Antiikin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa oli olemassa hyvin selkeä hierarkia ja tämä koski elämän kaikkia osa-alueita. Tämä hierarkia voidaan jakaa kolmeen tasoon:

  • Ylimmällä asteella oli eliitti: poliitikot, filosofit ja yleisurheilijat.
  • Keskivaiheella oli tavalliset työläiset: maanviljelijät, sotilaat ja kauppiaat.
  • Alimmalla asteella oli roskaväki: lapset, orjat, vammaiset, spitaaliset ja muut ei-toivotut ihmiset.

Kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa ei vain nähty aborttia laillisena asiana, vaan oli yleistä, että jopa vastasyntyneitä jätettiin heitteille tai heidät hukutettiin tai kuristettiin kuoliaaksi jos ne olivat ”epämuodostuneita” tai ei-toivottuja. Monille abortin motiivina toimi tarve salata luvattomia seksisuhteita, joskin jotkut rikkaat naiset tekivät abortin pelkästään muotojensa ja seksuaalisen viehätysvoimansa säilyttämiseksi. Ei yksinkertaiseti ollut mitään lakia, joka olisi estänyt tätä. Tässä muutama lainaus huomattavilta ajattelijoilta asian valamisemiseksi:

  • Platon (k. 347 eKr.): ”Huonompien jälkeläiset ja myös muille mahdollisesti epämuodostuneina syntyvät lapset he (=viranomaiset) kätkevät johonkin salaiseen piilopaikkaan, niin kuin asia vaatii.” (Valtio-teos)
  • Aristoteles (k. 322 eKr.): ”Mitä tulee syntyneiden lasten heitteillejättämiseen tai kasvattamiseen, säädettäköön laki, että yhtäkään epämuodostunutta lasta ei saa kasvattaa.”
  • Seneca (k. 65 jKr.): ”Me tuhoamme syntyneet olennot, jotka ovat luonnonvastaisia. Me hukutamme lapsetkin, jos ne ovat syntyessään heikkoja tai hirviömäisiä.” [4]

On tärkeä ymmärtää miten radikaali ero on elää kristillistetyssä Suomessa tai tuon ajan Rooman valtakunnassa. Jos Suomessa kuka tahansa isä päättäisi hankkiutua 2 viikkoa sitten syntyneestä vauvasta eroon, laki tuomitsisi hänet vankilaan ja kaikki tätä tekstiä lukevat pitäisivät häntä hirviönä. Mutta asiat eivät menneet näin Rooman valtakaudella. Rooman tasavallassa paterfamiliaksella eli perheen päällä eli isällä oli absoluuttinen valta yli lapsiensa ja orjiensa. Kun vauva syntyi roomalaiseen perheeseen, se ei ollut — brittiläistä historioitsijaa Tom Hollandia lainatakseni — mitään. Se oli nimetön ja arvoton asia, pikemminkin taimi kuin ihminen (”more like a plant than a human being”). Kysymys siitä, jäisikö vauva henkiin vai hankkiuduttaisiinko siitä eroon oli täysin roomalaisen isän harkinnan varassa. Lasten tappamista ei nähtävästi tapahtunut kauhen usein, mutta pointti tässä on se, että lapsi ei periaatteessa ollut vielä minkään arvoinen itsessään. [5]

Roomalaisessa perheessä vietettiinkin noin viikko lapsen syntymän jälkeen virallista päivää — dies lustricus — jolloin isä tunnusti lapsen omakseen, jos hän oli näin päättänyt tehdä. Erityisesti tyttölapset olivat vaarassa. Tutkijoiden mukaan (mm. Erkki Koskenniemi) Rooman asukasluku oli itse asiassa hieman vinoutunut, koska tyttölapsia tapettiin enemmän kuin poikalapsia (130:100). Tästä on jäänyt jopa erään perheenisän kirje vaimolleen, jossa hän kirjoittaa:

Kun taas synnytät – – niin jos se on poika, anna sen elää, mutta jos se on tyttö, vie se ulos. [6]

Muinaisessa Spartassa tässä asiassa oltiin jopa raaempia. Spartassa vaikutti gerusia, vanhinten neuvosto ja heillä oli valta jopa perheiden yli. Tässä lainaus eräältä historioitsijalta, joka kuvaa muinaisten spartalaisten suhtautumista lapsiin:

Spartassa ei ollut koloa eikä soppea, jonne [gerusian] luisevat sormet eivät ulottuneet. Vanhukset pääsivät töykkimään jopa vastasyntynyttä lastakin. Jos vauvaa pidettiin liian sairaalloisena tai niin epämuodostuneen, ettei siitä olisi tulevaisuudessa hyötyä kaupungille, vanhimmat määräsivät sen välittömästä surmattavaksi. … Messenian vuorille kiemurtelevan tien vieressä oli rotko nimeltä Apothetai, ”kaatopaikka”, lasten surmaamista varten. Heikot ja epämuodostuneet heitettiin siellä kuilun syvyyksiin, tuomittiin ikuisiksi ajoiksi sen varjojen unohdukseen, jossa he eivät enää olisi häpeäksi kaupungille, joka oli heidät synnyttänyt. Kyseessä ei ollut lasten hylkääminen, joka oli tavanomaista muiden kansojen parissa, vaan synkkä ja virallinen teloitusriitti. Ei-toivotulla spartalaislapsella ei ollut minkäänlaista pelastumisen toivoa, jollaisen kerrottiin säästäneen Kyyroksen lapsena. Spartassa kuolema ja sen todistaminen olivat väistämätön pakko — toisten rohkaisemiseksi.

Apothetain syvyyksissä hajallaan lojuvien pikkuisten luiden näkeminen auttoi epäilemättä niitä, jotka saivat jäädä eloon, keskittämään ajatuksensa tehokkaasti. Spartalaisten lasten oli pakko kasvaa ylpeän tietoisina kuulumisesta eliittiin, johon heidät oli syntymässä valittu. [7]

Voisimme kysyä: kuinka moni toivoisi, että historia olisi mennyt eri tavalla ja me eläisimme nyt spartalaisen moraalinäkemyksen ja ihmiskuvan alaisuudessa? En ainakaan minä. 

Jos tiivistämme antiikin ajan pakanallisen näkemyksen liittyen ihmisyyteen, voimme nostaa esiin kolme perus-huomiota:

  1. Ihmisen elämän arvo ei ole synnynnäistä, vaan se saadaan joskus syntymän jälkeen. (Itse asiassa yksikään kirjoittaja tältä ajalta ei näytä ajattelevan, että sikiön tai vastasyntyneen vauvan elämällä olisi itseisarvo!)
  2. Elämän arvo perustuu hyödyllisyyteen.
  3. Terveys ja eheys ovat välttämättömiä: ”viallisisista” hankkiuduttaan eroon. [ks. 8]

Oli kuitenkin olemassa kilpaileva, toinen kertomus, joka ei hyväksynyt tällaista käytäntöä: juutalais-kristillinen näkemys. 

Juutalais-kristillinen näkemys

Juutalais-kristillisellä näkemyksellä tarkoitetaan lähinnä Vanhan testamentin tekstejä, sekä Jeesuksen ja Uuden testamentin opetusta ja varhaisten kirkkoisien eli merkittävien teologien kirjoituksia. Tämä näkemys lähtee liikkeelle luomiskertomuksesta, jonka mukaan siis jokainen ihminen on Jumalan kuva ja siten jokaisella on automaattisesti itseisarvo pelkästään siksi, että he ovat ihmispersoonia. Lisäksi näkemykseen vaikutti Mooseksen lain selvät ohjeet liittyen heikkoihin ja puolustuskyvyttömiin ihmisiin. Roomalainen historioitsija Tacitus itse asiassa ihmetteli suuresti sitä, että juutalaiset ”pitivät vastasyntyneen lapsen surmaamista rikoksena.” Kristillisissä teksteissä on mm. seuraavia kieltoja: 

  • Barnabaan kirje 19:5: ”Älä surmaa lasta lähdettämällä [=abortilla], äläkä tapa lasta kun se on syntynyt.”
  • Didakhe 2:2: ”Älä tapa, älä tee aviorikosta, älä harjoita noituutta, älä sekoittele myrkkyjä, älä surmaa lasta lähdettämällä äläkä tapa sitä, kun se on syntynyt.” [9]

Juutalais-kristillinen näkemys voidaan tiivistää kolmeen päähuomioon:

  1. Sikiöihin ja vastasyntyneisiin suhtauduttiin tyystin eri tavalla: ihmisen arvo nähtiin synnynnäisenä.
  2. Ihmisen arvo ei ollut riippuvainen ihmisen potentiaalisesta hyödyllisyydestä.
  3. Myös ”viallisilla” on itseisarvo.

John Wyatt, joka on etiikan ja synnytysopin professori, ja joka on tehnyt elämäntyönsä synnytyssairaalassa, ottaa hyvin konkreettisen esimerkin ajastamme siitä, miten nämä kaksi kertomusta kamppailevat edelleen keskenään, niin, että joskus vain pieni seinä erottaa ne toisistaan. Esimerkki on koskettava, mutta se on todellisuutta:

Myöhäisten aborttien suorittaminen on johtanut jossain määrin eriskummalliseen tilanteeseen. Kuvittele mielessäsi yhden suuren keskussairaalamme kaksi vierekkäistä leikkaussalia. Yhdessä leikkaussalissa ryhmä korkeasti koulutettuja ammattilaisia suorittaa monimutkaista lääketieteellistä toimenpidettä, jonka ainoana tarkoituksena on pelastaa syntymätön lapsi. Lapsen elämä nähdään kallisarvoisena ja ainutlaatuisen arvokkaana. Paikalla on lastenlääkäreitä ja synnytyshoitajia, jotka elvyttävät lapsen heti syntymän jälkeen ja aloittavat pitkälle kehitetyn tehohoidon. Kuitenkin viereisessä leikkaussalissa ryhmä korkeasti koulutettuja ammattilaisia suorittaa monimutkaista lääketieteellistä toimenpidettä, jonka ainoana tarkoituksena on tuhota samanlainen syntymätön lapsi. Lapsi nähdään tarpeettomana, ja sekä vanhemmat että yhteiskunta ovat käytännössä hylänneet hänet.

Kahdessa leikkaussalissa suoritettavat päinvastaiset toimenpiteet saattavat joutua törmäyskurssille vielä hätkähdyttävämmällä tavalla. Ajatelkaamme, että jälkimmäisessä leikkaussalissa sikiö ei kuolisikaan kohtuun vaan syntyisi vahingossa elävänä. Salissa olisi nyt elävä mutta kriittisessä tilassa oleva lapsi, jonka henki on muodollisesti lain ja perinteisen lääketieteellisen etiikan suojaama. Onko lääkäreillä velvollisuus säilyttää lapsen henki, kun se nyt on syntynyt? Pitäisikö viereisestä leikkaussalista kutsua paikalle lastenlääkäreitä aloittamaan lapsen tehohoito, vaikka lapsi oli juuri hetkeä aiemmin kuolemantuomion alaisena? Miten on mahdollista, että saman lääketieteellisen järjestelmän, lainsäädännön ja yhteiskunnan alaisuudessa voidaan suorittaa ja hyväksyä näin vastakkaisia toimenpiteitä?

Minusta yksi keino ymmärtää tätä ristiriitaisuutta on käsittää, että on kuin noissa kahdessa leikkaussalissa toimittaisiin kahden vastakkaisen eettisen perinteen mukaisesti. Ensimmäisessä leikkaussalissa vastasyntynyt nähdään pohjimmiltaan juutalaiskristillisen perinteen mukaisesti, kun taas viereisessä eettinen näkökulma on paljon lähempänä muinaista kreikkalaisroomalaista näkemystä. (S. 156)

Muutama tieteellinen ja filosofinen huomio

Yksi argumentti, jota abortin puolesta voidaan antaa, on todeta, että ”kukaan ei tiedä koska ihmiselämä alkaa.” Tässä kohtaa tiede astuu peliin mukaan, koska me tiedämme itse asiassa melko tarkasti parikin asiaa. Ensimmäinen asia, jonka me tiedämme tieteen pelikentältä on se, että elämä alkaa hedelmöittymisessä. Kaikki embryologian (alkionkehitysoppi) oppikirjat opettavat näin. [10] Lisäksi me tiedämme, että ”sikiönkehitykseen ei kuulu vaihetta, jossa biologinen kehitys katkeaisi ja joka voitaisiin tulkita muuttumiseksi eläimen kaltaisesta ihmiseksi. Ainoa katkos yksilönkehityksessä näyttää tapahtuvan hedelmöityksen hetkellä, kun syntyy ainutlaatuinen inhimillinen geneettinen koodi, tai kohdun seinämään kiinnittymisen yhteydessä, kun alkio alkaa kehittää välttämättömiä tukirakenteita selviytyäkseen ja kehittyäkseen valmiiksi sikiöksi.”  [11]

Jos kyse on epävarmuudesta, kristillisen näkemyksen mukaan olisi pelattava varman päälle. Jos hirvimetsällä oleva metsästäjä näkee puskassa liikettä, mutta ei ole aivan varma, onko puskassa hirvi vai Seppo, oikea valinta on olla ampumatta. Näin ollen argumentit, joiden mukaan sikiö voidaan eliminoida vain sillä perusteella, ettemme ole ehkä varmoja onko se ”ihminen” on kestämätön, eikä se toimi millään muulla elämän osa-alueella argumenttina. 

Käsittääkseni yleisin argumentti abortin puolesta on tämä: naisella on oikeus omaan ruumiiseensa. Se mikä tässä argumentissa on ihmeellistä on se, ettei se itse asiassa liity asiaan millään tavalla. Esimerkki valaiskoon asiaa. Jos minä seison kallionkielekkeellä ja ystäväni Matti on reppuselässäni, mitä te ajattelisitte siitä, että minä sanoisin ”minä voin hypätä alas kallionkielekkeeltä, koska minulla on oikeus omaan ruumiiseeni!”? Te pitäisitte väitettä absurdina, koska siitä, että minulla on oikeus tehdä keholleni mitä haluan, ei seuraa, että voin teoillani vahingoittaa toisen ihmisen kehoa, tässä tapauksessa Mattia. Sama logiikka pätee ihmiseen, joka ei ole reppuselässä, vaan kohdussa. Henkilö on vapaa leikkaamaan vaikka varpaansa irti jos hän näkee sen hyväksi, mutta kenelläkään meistä ei ole oikeutta turmella toista ihmiselämää, on tämä ihminen sitten reppuselässä, auton takapenkillä tai piilossa navan takana. 

Loppukysymys pohdittavaksi: jos kristillinen seurakunta ei enää tarjoa kulttuurille kristillistä näkemystä ihmisyydestä — myös silloin kun puhutaan abortista — kuka sitä sitten pitää esillä..?

Viitteet

1) Aiheesta J. Richard Middleton, The Liberating Image. The Imago Dei in Genesis 1. Brazos Press (2005) ja Iain Provan, Seriously Dangerous Religion. What the Old Testament Really Says and Why it Matters (Baylor University, 2014). 

2) Ks. ReFrame, jakso 1.

3) Käytettyä perusmateriaalia: John Wyatt (Etiikan ja synnytysopin professori, Lontoon University College), Elämän ja kuoleman kysymyksiä: inhimillisiä ongelmia kristillisen uskon valossa. Suom. Marjut Mäntyjärvi (Helsinki: Uusi tie, 2015), luku 6; Jasu Markkanen, ”22 kelvotonta väitettä abortin puolesta.” 

4) Sit. Lari Launonen, ”Miksi vammainen sikiö on Jumalan kuva, mutta bonobo tai robotti ei ole.” Teoksessa Pelastus: Jumalan suunnitelma. Suomen Helluntailiikkeen opetuksia 4. Toim. Heikki Salmela (Keuruu: Aikamedia, 2023), 53-85 (81); myös Wyatt, Elämän ja kuoleman kysymyksiä, 143 ja Tapio Puolimatka, Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa, (Aikamedia, 2013), 246-47.

5) Tom Holland kuvaa roomalaisen isän absoluuttista valtaa teoksessa Dynasty: The Rise and Fall of the House of Caesar (Abacus: 2015), 30-31. Maailmassa kenelläkään ei ollut samanlaista valtaa jälkeläisiinsä kuin roomalaisella isällä (joskin galatalaiset tulivat hyvänä kakkosena tässä asiassa). Tyttölapsille annettiin nimi 8. päiväisenä, poikalapsille 9. päiväisenä. Harvoin kuitenkaan isät jättivät lapsiaan heitteille. Kyse on kuitenkin periaatteesta: roomalaisilla ei ollut juutalaisiin ja kristittyihin verrattavaa luomiskertomusta.

6) Sit. Puolimatka, Viisauden ja tiedon aarteet, 246. Kirje on ensimmäiseltä vuosisadalta. 

7) Tom Holland, Persian tuli. Suom. Pekka Tuomisto (Hämeenlinna: Karisto, 2007), 104-05. Spartan kaupungin opetuslaitoksen rooli oli poikkeuksellinen tuon ajan Kreikassa. Pojista tuli 12-vuotiaana vapaata riistaa aikuisille ja vanhemmille miehille. Pederastia oli tavanomainen käytäntö. Pederastiaa harrastettiin laajemminkin Kreikassa, mutta Spartassa siitä oli tehty erityinen insituutio. (s. 107-08). 

8) Sekä filosofi Platon että Aristoteles (400-luku eKr.) suosittelivat abortin tekemistä tietyissä tilanteissa. Platonin suosittelee Valtio-teoksessaan yli 40-vuotiaiden naisten tekemään abortin, nähtävästi siksi, että äidin kuolema ja sikiön poikkavuus oli paljon todennäköisempi. Hän mm. kirjoittaa: ”Huonompien jälkeläiset ja myös muille mahdollisesti epämuodostuneina syntyvät lapset he (viranomaiset) kätkevät johonkin salaiseen piilopaikkaan, niin kuin asia vaatii.” Aristoteleen mielestä ”yhtäkään epämuodostunutta lasta ei saa kasvattaa”. Roomalainen filosofi Seneca: ”Me tuhoamme syntyneet olennot, jotka ovat luonnonvastaisia. Me hukutamme lapsetkin, jos ne ovat syntyessään heikkoja tai hirviömäisiä.”

9) Sit. Puolimatka, Viisauden ja tiedon aarteet, 249. 

10) Ks. tiivistys Ryan Anderson, When Harry Became Sally (Encounter Books, 2018), 78.

11) Wyatt, Elämän ja kuoleman kysymyksiä, 172.