Kirjoittaja Janne Saarela

2016

Klemens toimi Alexandriassa katekumeenikoulun johtajana ja hän oli erityisen innokas hyödyntämään pakanafilosofiaa ja -teoksia kristinuskon oikeksi osoittamisessa. 

ELÄMÄ

Klemens syntyi todennäköisesti Ateenassa, kaupungissa, joka oli kuuluisa filosofeistaan. Hänen vanhempansa olivat pakanoita, mutta Klemens kääntyi jo nuorena kristityksi, mutta tuntemattomiksi jääneistä syistä. Hän halusi löytää itselleen opettajan, joka voisi syventää hänet kristinuskon sanomaan. Tällaisen hän löysi monien epäpätevien opettajien jälkeen Alexandriasta noin vuonna 180. Opettaja oli Pantaenus (n. 120-200), mutta hänestä ei tiedetä kovinkaan paljon sen lisäksi, että hän oli Alexandrian katekumeenikoulun johtava opettaja. (Katekumeenit olivat kristinuskoon kääntyneitä, jotka opiskelivat melko pitkään sen perussanomaa ennen kuin heidät kastettiin.) Iso osa Klemensin elämän yksityiskohdista tulee Eusebios Kesarealaisen (275-339) teksteistä.  

Kaupunki

Alexandrian kaupungilla oli vaikuttava historia. Itse Aleksanteri Suuri (356-323 eKr.) perusti sen vuonna 332 eKr. ja Klemensin aikana se oli yksi merkittävimpiä kaupunkeja Rooman valtakunnassa. Sen maantieteellinen sijainti oli täydellinen osakseen siksi, että sillä oli useita satamia. Sen tunnettuna merkkipylväänä oli Aleksanteri Suuren kenraali Ptolemaios 1:n alullepanema Faraoksen majakka, joka oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Sen läpi kulki myös merkittävä kauppareitti, joka yhdisti Välimeren alueen ja Aasian toisiinsa. Vuosittain valtavia viljalasteja vietiin laivoilla Roomaan ja myöhemmin Konstantinopoliin. Alexandria toimi Rooman valtakunnan ruokapankkina. Kaupunki oli tunnettu myös maailman suurimmasta kirjastosta. Siellä kerrotaan olleen noin 700 000 kirjaa! Kaiken kaikkiaan kaupunki oli filosofian, tieteen ja tutkimuksen kehto. Se oli tunnettu synkretismistään eli uskontojen sekoittumisesta. Asukasluku oli toisella vuosisadalla noin 600 000 paikkeilla. Kaupungissa oli myös paljon juutalaisia, joista osa oli korkeasti koulutettuja. Tunnetuin heistä lienee Filon Alexandrialainen (n. 20 eKr. – 40 jKr.), joka yhdisti teologiaansa Platonin filosofiaan ja sovelsi Vanhaan testamenttiin allegorista raamatuntulkintaa. Kaupungissa asuvat juutalaiset myös käännättivät Vanhan testamentin kreikaksi pari sataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää: syntyi Septuaginta. 

Faraoksen majakka

Kristinusko vakiintui kaupunkiin viimeistään toisen vuosisadan alkupuolella. Vuonna 391 suuri väkijoukko riehui kapungissa niin pahasti, että pakanatemppelin lisäksi kaupungin kuuluisa kirjasto tuhoutui. Kun muslimit valtasivat kaupungin 600-luvulla, se menetti merkityksensä kristillisenä keskuksena. 

Nyt voimme palata takaisin Klemensiin. Kun hänen opettajansa kuoli noin vuonna 190, Klemens otti johtavan teologin roolin kaupungissa. Hän oli jo toiminut paikallisen seurakunnan vanhimpana eli hän oli sen yksi johtohahmo. Vuonna 202 syntynyt vaino Septimius Severiuksen ollessa keisarina (keisarina 193-211). Klemensin täytyi paeta kaupungista. Hän kierteli Välimeren itäosissa, varsinkin Syyriassa ja Vähä-Aasiassa aina kuolemaansa saakka vuonna 215. Hän ei koskaan päässyt palaamaan Alexandriaan. 

AJATUKSET

Klemens ei ollut hengeltään pastori kuten esimerkiksi Irenaeus (n. 130-200), vaan pikemminkin syvällinen ajattelija ja opettaja. Hän tunsi laajasti sekä Raamatun että aikansa klassiset teokset. Hänen lukemis- ja tietomäärästään kertoo jotain se, että hänen säilyneistä teoksistaan, joita hän kirjoitti useita, on löydetty lainauksia ainakin noin 360:stä klassisesta ja ei-kristillisestä teoksesta, 70:stä raamatullisesta kirjasta (mukaan lukien Vanhan testamentin apogryfejä). Tämän lisäksi hänellä on paljon lainauksia eri patristiselta kirjoittajalta, Uuden testamentin ulkopuolisista teoksista, ja tietenkin iso määrä lainauksia Uudesta testamentista (ks. alla). Kaiken kaikkiaan hänen teoksistaan on löydetty noin 8000 lainausta, joista noin 1/3 tulee pakanallisista teoksista. 

Klemensin päällimäinen tavoite oli osoittaa pakanafilosofeille kristinuskon ylivertaisuus. Yksi hänen teoksistaan oli ”Exhortation to the Pagans” (Kehotuksia Pakanoille), jossa hän hyödyntää paljon mm. Platonin ajatuksia. Hänen yksi päätehtävistään on osoittaa, että monet kristinuskon opit itse asiassa saavat tukea Platonin ajatuksista. 

Klemensin mukaan ”kaikki totuus on Jumalan totuutta”. Kaikki totuus, minkä esimerkiksi Platon tiesi, ei voinut olla muuta kuin samaa totuutta, joka on paljastettu Kirjoituksissa ja Jeesuksessa. Tässä tulemme Klemensin erityiseen ajaukseen. Hänen mukaansa samaan tapaan kuin juutalaiset vastaanottivat Jumalalta (Mooseksen)lain, pakanat vastaanottivat häneltä filosofian. Molempien tehtävä, sekä lain että filosofian, oli ohjata kohti totuutta, joka on nyt ilmoitettu lopullisesti Jeesuksessa. Klassiset filosofit olivat täten periaatteessa kansalleen samassa roolissa kuin profeetat Israelille. 

Kaikkeen tähän liittyi Klemensin allegorinen raamatuntulkinta. Raamatun tekstillä oli hänelle enemmän kuin yksi merkitys, mutta syvällisempi merkitys kuitenkin avautuu vain älykkäille ja niille, jotka osaavat etsiä tekstin todellisen tarkoituksen. 

Kuten Platonismissa, Klemensille Jumala on Sanoinkuvaamaton Ykseys. Hänestä voi puhua ainoastaan vertauskuvilla ja negatiivisilla termeillä (mitä Jumala ei ole). Jumala on kuitenkin ilmoittanut itsensä Logoksessa, Jeesuksessa. Klemens seuraa Justinoksen asettamaa tietä. Heidän välillään on kuitenkin pieni ero. Siinä kun Justinos käytti Logosta osoittaakseen pakanoille kristinuskon totuuden, Klemens käytti Logosta osoittaakseen kristityille, että he voivat turvallisesti nojata kreikkalaiseen filosofiaan. 

Täsä kohden voidaan vielä mainita, että Klemens oli Origeneksen kanssa toinen, joka kehitteli orastavaa kiirastuli-oppia. Hän opetti, että ne uskovat, jotka kuolevat ilman, että he ovat ehtineet suorittaa katumusharjoituksia, puhdistettaisiin myöhemmin ”tulen kautta”. Tämä oppi kulki käsi kädessä kuolleiden puolesta rukoilemisen kanssa.

Raamattu

Klemens kirjoitti vain vähän Irenaeoksen jälkeen, juuri ennen vuotta 200. Kuten Justinos Marttyyri, myös Klemens antaa teoksillaan tärkeitä vihjeitä siitä millaisessa asemassa Uuden testamentin teokset olivat Alexandriassa toisen vuosisadan loppupuolella. Koska hän toimi merkittävässä asemassa kristillisen koulun johtohenkilönä, joka tunsi syvällisesti eri koulukuntien kirjoituksia, ei ole yllätys, että hänen teksteissään on paljon lainauksia useista eri teksteistä myös Raamatun ulkopuolelta, kuten edellä nähtiin. 

Klemensillä ei ole vaikeuksia käyttää/lainata ns. apogryfisiä evankeliumeita, kuten Egyptiläisten evankeliumia ja Heprealaisten evankeliumia. Monet tuktijat ovat ikävä kyllä tehneet tästä väärän päätelmän ja eräskin on kutsunut Klemensin tapaa liberaaliksi. Tämä on kuitenkin selkeä virhe. Pelkkä teoksen paikoittainen lainaaminen ei tietenkään osoita, että hän näki nämä tekstit samassa arvossa kuin Uuden testamentin neljä evankeliumia. Se ei myöskään tarkoita, että arvovaltaisten tekstien kokoelma oli pahasti vielä hakusessa. Itse asiassa asia on juuri päinvastoin, kuten pian huomaamme. Lyhyesti sanottuna: Klemens tekee teoksissaan selväksi, että on olemassa vain neljä arvovaltaista evankeliumia: Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Siksi, kun hän esimerkiksi lainaa Egyptiläisten evankeliumia, hän toteaa, että lainatut lauseet eivät esiinny neljässä evankeliumissa. 

Sen lisäksi, että Klemens vahvistaa neljän evankeliumin arvovallan, hän tuntee kaikki 13 Paavalin kirjettä. Näiden lisäksi hän käyttää Apostolien tekoja, Heprealaiskirjettä, 1. Pietarin kirjettä, 1. ja 2. Johanneksen kirjettä, Juudaksen kirjettä ja Ilmestyskirjaa. Vaikka suoranaisia mainintoja ei ole, Eusebiuksen kommentti, jonka mukaan Klemens kirjoitti kommentaareja kaikista katolisista kirjeistä (=kaikki muut paitsi Paavalin kirjeet) antaa painavan syyn olettaa, että Klemens tunsi myös Jaakobin kirjeen, 2. Pietarin kirjeen ja 3. Johanneksen kirjeen. Klemens näytti pitävän myös Barnabaan kirjettä inspiroituna teoksena, kuten myös muutamaa muuta varhais-kristillisyydessä paljon käytettyä teosta. Hän tuntee myös joitain ns. agrapha-lausumia eli yksittäisiä Jeesuksen sanoja, jotka liikkuivat aluksi suullisesti. Joka tapauksessa ero arvovaltaisten ja muiden teosten välillä näkyy siinä, että Klemens lainaa arvovaltaisia teoksia selvästi enemmän kuin apogryfisiä tekstejä (suhde on noin 120/1). Seuraava taulukko kertoo miten paljon Klemens lainasi kutakin teosta:

• Matteus: 757x
• Markus: 182x
• Luukas: 402x
• Johannes: 331x
• Apogryfiset evankeliumit, Hepr. evank. (3x); Egypt. evank. (8x); Mattiaksen trad. (3x) = 14x

(Klemeniltä löydämme ainoat maininnat Egyptiläisten evankeliumin ja Mattiaksen traditioiden sisällöstä.) On muistettava, että tukijoiden mukaan nimenomaan Egypti oli maantieteellisesti se alue, jossa monenlaiset kristinuskoon löyhästi liittyvät ryhmittymät olivat tehneet pesänsä. Tästä huolimatta Klemens ei kertaakaan lainaa Tuomaan, Pietarin, Juudaksen, Marian tai Egerton evankeliumia. Tämä asia on havainnollistettu allaolevassa taulukossa. Itse asiassa syy siihen, että Klemensillä on muutama lainaus muista evankeliumeista johtunee siitä, että ne olivat joillain ryhmittymillä käytössä ja hän joutui ottaa niihin kantaa. On jopa esitetty, että Klemens ei tuntenut Egyptiläisten evankeliumia henkilökohtaisesti, vaan välikäden kautta vastustajansa Julian Cassianin kirjoituksista. 

Taulukko: Hill 2012, 72.

Klemensillä on itse asiassa painavaa sanottavaa neljästä kanonisesta evankeliumista teoksissaan. Kirjoittaessaan lukua 5 kirjaansa ”Kuka on rikas mies joka pelastuu?” hän viittaa Markuksen evankeliumiin ja muihin evankeliumeihin, jotka ovat ”tunnustettja evankeliumeita”. Teoksessaan ”Stromateis” hän suoraan sanoo Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumi olevan ”meille välitettyjä evankeliumeita”. Tämä esiintyy asiayhteydessä, jossa Klemens toteaa erään kertomuksen tulevan Egyptiläisten evankeliumista, eikä neljästä arvovaltaisesta evankeliumista (3.13.93). Kuuluisan Kirkkohistoria-teoksen kirjoittaneen Eusebiuksen hallussa oli Klemensin kirjoittama Hypotyposeis-teos. Siitä paljasuu, että Klemensillä oli selvästi käytössään vanhempi traditio koskien neljän evankeliumin alkuperää (Kirkkohistoria 6.14.5-7). Hän oli vastaanottanut sen todennäköisesti hänen vanhemmalta kollegeltaan Pantaenukselta. Hän mm. kutsuu Johanneksen evankeliumia ”hengelliseksi evankeliumiksi”, joka ”kirjoitettiin viimeisenä” – viittaus siihen, että evankeliumeiden lukumäärä on lukittava neljään. 

Kaiken kaikkiaan Klemens siis lainaa paljon enemmän Uuden kuin Vanhan testamentin teoksia. Yllä sanottu on yksi painava syy siihen miksi allekirjoittanut ei osta joidenkin tutkijoiden väitettä siitä, että vasta Irenaeuksen aikana (180 jKr.) alettiin toden teolla muovata Uuden testamentin kaanonin sisältöä. Klemens on selvästi Irenaeuksesta itsenäinen henkilö, ja he asuivat maantieteellisesti kaukana toisistaan.  

Myös Klemens uskoi tulevaan ruumiin ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon — huolimatta hänen äärimmäisen vahvasta platonistisesta filofiastaan.

KIRJALLISUUTTA

Gonzalez, Justo. L. 2010. The Story of Christianity. Volyme 1. New York: Harper One. Sivut 86-88.

McGrath, Alister. Christian Theology. 5th edition. New Jersey: Wiley-Blackwell. (Sivu 10.)

Hill. C. E. 2012. [2010.] Who Chose the Gospels? Probing the Great Gospel Conspiracy. Oxford: Oxford University Press. (Luku 4.)

Hill, Jonathan. 2003. The History of Christian Thought. Downers Grove: IVP Academic. (Sivut 40-41.)

Klemensin teos Stromateis.

Kruger, Michael. 2013. The Question of Canon. Challenging the Status Quo in the New Testament Debate. Nottingham: Apollos / Inter Varsity Press. (Sivut 167-69.)

Metzger, Bruce. 1997. The Canon of the New Testament. Its Origin, Development, and Significance. Oxford: Clarendom Press. (Sivut 130-35.)

Sütcü, Emrah. 2015. Egypti haluaa herättää henkiin yhden antiikin ihmeistä. Viitattu 28.9.2016. 

Wagner, Walter. 1999. Clement of Alexandria (ca. 160-215). Teoksessa Encyclopedia of Early Christianity. 2. painos. Everett Ferguson (ed.) New York & London: Garland Publishing.  (Sivut 262-63.)