Kirjoittaja Janne Saarela

2016

Origenes vaikutti Klemens Alexandrialaisen jälkeen Alexandriassa, josta hän muutti myöhemmin Kesareaan. Origenes muistetaan erityisesti massiivisesta teoksestaan ”Heksapla”, apologeettisesta teoksestaan Kelsosta vastaan, sekä tietyistä teologisista näkemyksistä, jotka eivät saaneet myöhemmin kovinkaan laajaa kannatusta.  

ELÄMÄ

Justo Gonzales listaa Origeneksen neljäntenä suurena varhaisena kristillisenä opettajana heti Irenaeuksen, Klemens Alexandrialaisen ja Tertullianuksen jälkeen. Häntä voidaan pitää kirkon ensimmäisenä systemaattisena teologina ja filosofina. Origenes oli Klemens Alexandrialaisen tunnetuin opetuslapsi ja tunnettu apologeetta eli uskonpuolustaja. Mutta toisin kuin Klemens, Origenes syntyi kristittyyn perheeseen, Alexandriassa. Hänen isänsä piti huolen siitä, että poika saisi parhaan mahdollisen koulutuksen ja hyvän tiedon Raamatun sisällöstä. Tästä kaikesta Origenes itse asiassa alusta saakka piti. 

Eusebiuksen mukaan Origeneksen ollessa 17-vuotias, hänen isänsä pidätettiin. Kyseessä oli sama Septimus Severuksen (keisarina 193-211) aikainen vaino, joka pakotti Klemensin poistumaan lopullisesti Alexandriasta. Origenes kirjoitti vangitulle isälleen ja kehotti häntä pysymään lujana ja uskollisena. Hän kuoli lopulta marttyyrikuoleman. Tässä vaiheessa Origenes halusi tarjota itsensä marttyyriksi, mutta suunnitelma epäonnistui, koska hänen ätinsä oli piilottanut hänen vaatteensa.

Origenes oli usean vaikutusvaltaisen opettajan opetuksen alaisuudessa. Yksi näistä oli pakanafilosofi Ammonios Sakkas (n. 175-242). Sama mies opetti myös Plotinusta, josta tuli myöhemmin neoplatonismin perustaja. Ottaen huomioon, että Origenes ja Plotinus olivat aikansa älykkäimpien joukossa, Ammoniuksen on täytynyt olla melko vaikutusvaltainen kaveri. Toinen merkittävä opettaja oli tietenkin jo mainittu Klemens Alexandrialainen.

Origeneksen elämän päätapahtumia on mahdollista ajoittaa Eusebius Kesarealaisen ”Kirkkohistoria”-teoksen avulla, koska hän mainitee Origeneksen useasti ja liittää hänen elämänsä muihin historiallisiin tapahtumiin. 

Katekumeenikoulun opettajana

Origeneksen ollessa 17-vuotias, Demetrius asetti hänet Alexandrian katekumeenikoulun opettajaksi. Hän sai siis saman viran, joka oli ollut aiemmin Klemensillä. Tämä oli hyvin vastuullinen tehtävä ja pian nuori kaveri sai itselleen kuuluisuutta pätevyydellään. Aluksi hän ei pitänyt ajatuksesta yhdistää liikaa pakanallista ajattelua kristinuskon kanssa, joten hän myi hänen ei-kristilliset kirjansa ja alkoi käyttää aikaansa enemmän Raamatun opiskeluun.

Origenes paastosi paljon ja yriti kaikin tavoin totella kirjaimellisesti Vuorisaarnan (Matt. 5-7) opetuksia. (Myöhemmin hän kirjoitti aiheesta todeten, että Jeesuksen opetus on ainoastaan ideaalitavoite, johon kukaan ei todellisuudessa kykene.) Kerrotaan, että jossain vaiheessa hän myös ajautui hyvin rajuun lopputulokseen kirjaimellisen tulkinansa kanssa, kun hän luki Matteuksen evankeliumin jakeen 19:12 ja kastroi itsensä ”taivasten valtakunnan vuoksi”. Tapahtuman historiallisuus on hieman kyseenalainen, mutta jos hän todella meni näin pitkälle, hän katui myöhemmin tekoaan. Myöhemmin kirjoittamassaan kommentaarissaan hän nimittäin hylkää kirjaimellisen lukutavan jakeen kohdalla.

On muistettava, että vainot olivat meneillään pitkän aikaa ja aina silloin tällöin joku Origeneksen oppilasta jäi vainoajien kynsiin ja menetti henkensä. Origenes itsekin joutui silloin tällöin pakenemaan vihaista väkijoukkoa ja piilottelemaan koska kenekin talossa. Kaikki tämä toi hänelle lempinimen ”Murtumaton”. 

Usean vuoden jälkeen hän siirsi vastuunsa parhaimmalle oppilaalleen Heraklaalle ja alkoi itse pyörittää kristillistä filosofista koulua. Ajatus oli hyvin samanlainen kuin monissa pakanafilosofiaa opettavissa kouluissa. Hänellä oli paljon kuuljioita, sekä kristittyjä että pakanoita. Tulemme myöhemmin huomaamaan, että hyvin vaikutusvaltaiset henkilöt halusivat päästä hänen puheilleen.

Koska Origenes oli vihkiytynyt syvälliseen raamatuntutkisteluun, hän ajautui myös tekstikriittisten ongelmien äärelle. Jo tuolloin oli hyvin selvä asia, että kaikki käsikirjoitukset eivät yhdy toistensa kanssa 100% tarkasti. Palaan tähän asiaan myöhemmässä otsikossa. 

Yksi hyvin olennainen tapahtuma Origeneksen elämässä oli se, kun hän tutustui gnostilaiseen Ambrose-nimiseen henkilöön. Pian Origenes oli käännyttänyt hänet oikeaoppiseen kristinuskoon. Ambrose oli niin ihastunut Origeneksen kykyihin, että hän hankki hänelle ison joukon kirjureita. Origeneksen tarvisti vain sanella ja pian teksti oli talletettu usealle papyrukselle. Eräässä kirjeessä Origenes itse asiassa valittaa tilannetta. ”Aina kun me olemme työstämässä näitä tekstejä, me emme voi syödä, mennä kävelylle tai levätä. Ja aina kun emme ole työstämässä näitä tekstejä, me puhumme niistä ja korjailemme käsikirjoituksia.”

Origenes oli yksi niistä, jotka aloittavat jonkun työn, mutta pian hylkäävät sen, koska löytävät mielenkiintoisempaa tekemistä. 

Muutto Kesareaan

Noin vuoden 230 paikkeilla Origenes päätti muuttaa Kesareaan. Yksi hänen motiiveistaan oli varmasti tutustua paikallisiin juutalaisiin, jotka voisivat auttaa häntä hänen jättiprojektinsa kanssa. Siellä hän opetti ja kirjoitti vielä noin 20 vuotta. Paikallinen piispa oli hyvin otettu tunnetun tutkijan ja opettajan saapumisesta ja yhdessä Jerualemin piispan kanssa he pyysivät Origenesta saarnaamaan paikallisissa seurakunnissa. Tämä ei kuitenkaan päättynyt hyvin, koska Demetrius (Origeneen piispa Alexandriassa) oli asiasta hyvin kateellinen ja suuttui. Lopulta Demetrius kirjoitti heille kirjeen ja kielsi Origenesta palaamasta. Tätä käskyä hän noudatti.

Täällä ollessaan teini-ikäisen keisarin Severus Alexanderin äiti Julia Avita Mamaea tavoitteli Origenesta, jotta hän voisi tulla puhumaan hänen pojalleen Antiokiaan. Origeneen oli pakko mennä. Tämä tapahtui vuonna 231.

Kiista Demetriuksen kanssa ei kuitenkaan olltu vielä ohi. Hän oli kirjoittanut Rooman piispalle ja esittänyt vakavia syytöksiä Origeneksen oikeaoppisuudesta. Lisäksi hän valitti, että hän ei voi toimia vieraan piispan alaisuudessa. Kuten Origenes oli pelännyt, tavallinen kansa ei ollut ymmärtänyt hänen opetuksiaan. Origenes erotettiin Alexandrian kirkosta sen perusteella, että hänen väitettiin opettaneen, että jopa Paholainen itse tulisi kerran pelastumaan. Tässä vaiheessa hänen kirjurinsa olivat jo jättäneet hänet, eikä hänellä ollut mahdollista kirjoittaa tehotuotannolla. Hän kuitenkin vastasi syytteisiin todeten, että hän ei ole koskaan väittänyt, että Paholainen tulisi pelastumaan, vaan että tämä olisi teoreettinen mahdollisuus, jos hän katuisi. Jerusalemin piispa tuki Origenesta ja kirjoitti hänen puolestaan Roomaan.

Mainittakoon, että Kesareassa Origeneksen yksi kuulijoista oli tunnettu Gregorios Ihmeidentekijä, joka kehui Origeneksen opetustaitoja täydellisiksi. Origeneksella oli hänen mukaan yliluonnollisen hyvä tuntemus Raamatun sanomasta. Tässä vaiheessa 40-50-vuotias Origenes oli niin kuuluisa, että hänen saarnansa kiersivät hyvin laajalla alueella. Häntä myös pyydettiin silloin tällöin osallistumaan opillisiin kiistoihin.

Vuonna 246 nousi esiin uusi kiista. Demetrius oli kuollut ja uutena piispana toimi Heraklas, Origeneksen entinen oppipoika. Hän ei kuitenkaan muistellut oppi-isäänsä enää kovin hyvällä. Nyt oli hänen vuoronsa syyttää häntä väitteestä, että Paholainen tulisi pelastumaan. Origeneksen on täytynyt olla hämillään tästä ”vanhan skandaalin” esiintulemisesta. Kiista päättyi samalla tavalla kuin aiempi: Heraklas kuoli. Seuraava piispa oli Dionysios, joka myös oli hänen entinen oppilaansa. Onneksi hänellä oli Origenesta kohtaan parempia muistoja. 

Vainot iskevät

Mutta uudet vainon aallot löivät rantaan ja Origenes oli yksi niistä jotka joutuivat niiden uhriksi. Keisarina ollut Decius (keisarina 249-251) keskeytti noin 50 vuotta kestäneen rauhan ajan heti valtaannoustuaan vaatien kristittyjä uhraamaan epäjumalille. Hän kohdisti vainon erityisesti seurakuntien johtajiin, tarkoituksenaan kiduttaa heitä ja saada heidät luopumaan uskostaan. Vaino vaati satoja marttyyreja, mukaanlukien Jerusalemin piispan. (Dionysios Alexandriassa ei koskaan jäänyt kiinni, koska viranomaiset etsivät häntä kaikkialta muualta paitsi kotoaan, jossa hän odotti heitä.) Origenesta, joka oli jo vanha mies, kidutettiin pitkään hyvin pahasti, mutta hän ei kuollut. Hänet vapautettiin lopulta pahasti ruhjottuna. Hän ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, koska oli saanut liian vakavia vammoja. Hän kuoli Tyyrossa noin 70-vuotiaana. 

Origeneksen ajatukset jatkuivat useiden teologien kautta ja ne saivat vastakaikua myös Egyptin erämaassa munkkiluostareissa. Hyvin pian Origeneen nimi kuitenkin liitettiin teologisiin ajatusmalleihin, jotka eivät olleet oikeaoppisia. Monet olivat nimittäin lähteneet kehittämään hänen ajatuksiaan paljon pidemmälle kuin mitä hän itse oli sanonut. Vuonna 543 Konstantinopolin konsiilissa kristilliset ajattelijat tuomitsivat ”Origeneläisyyden” virallisesti harhaoppiseksi. Yksi kokouksen päätöksistä kuului seuraavasti:

Jos joku sanoo tai on sitä mieltä, että ihmisten sielut ovat ennalta olemassa, toisin sanoen että ne olisivat ensin olleet olemassa henkenä ja pyhinä hyveinä ja saaneet ylenmäärin nauttia Jumalan katselusta, mutta olisivat sitten kääntyneet pahaan, heidän rakkautensa Jumalaan olisi siitä syystä kylmennyt ja heidät olisi sen jälkeen määrätty sieluiksija lähetetty rangaistukseksi rumiiseen, hän olkoon kirottu. (Pihkala.)

Tämän jälkeen monet Origeneen teoksista päätyivät roviolle. Se valtava määrä teoksia, joita tämä oppinut elämänsä aikana tuotti, ei muutamia poikkeuksia lukuunottamatta koskaan selvinnyt meidän päiviimme saakka. 

TEOKSET

Origeneksen nimeen voidaan liittää yli 800:n teoksen otsikkoon! Jos laskemme yhteen kaikki kirjeet ja pienemmät projektit, luku nousee noin 6000:een. Tämä itsessään kertoo jotain hänen valtavasta energiastaan ja ajankäytöstään. Kaikkia hänen teoksiaan ei kuitenkaan julkaistu, koska hän pelkäsi, että tavalliset kristityt eivät ymmärrä hänen ajatuksiaan. Tässä hän oli oikeassa…

Ainoastaan yksi Origeneksen teos on säilynyt kokonaisena: Kelsosta vastaan. Tämä apologeettinen työ oli hyökkäys miestä vastaan, joka itse käytti paljon aikaa kristinuskon kritisoimiseen. Kelsos oli kirjoittanut noin vuonna 170 teoksen ”Todellinen oppi”, jossa hän hyökkäsi rajusti kristinuskoa vastaan. Origeneksen vastateos on säilynyt alkuperäisellä kreikankielellä. Molemmissa teoksissa keskitytään paljon ruumiin ylösnousemukseen, johon palaan myöhemmin.

Hänen monista kommentaareistaan on säilynyt paloja sieltä täältä, mutta monet muut teokset ovat säilyneet latinankielisinä käännöksinä. Kuten monessa muussakin tapauksessa, useita hänen teoksiaan voidaan liimata kasaan tutkimalla muiden ajattelijoiden lainauksia. Orineges oli mm. vastuussa ensimmäisestä kunnollisesta systemaattista teologiaa käsittelevästä teoksesta ”De Principiis” (Prinsiipit). Teos sisälsi hänen syvällisiä ajatuksiaan Jumalasta, Kristuksesta, maailmasta ja ihmisyydestä. (Ikävä kyllä editiosta pääsi liikkeelle useita piraatteja, jotka aiheuttivat myöhemmin paljon hankaluuksia, kuten yllä huomasimme.) Tämä teos on säilynyt ainoastaan katkelmallisina kreikan- ja latinankielisinä teksteinä ja myöhempinä lainauksina. Koska monissa asioissa tutkijat ovat toisen käden lähteen varassa, on aina vaara, että me emme välttämättä tavoita Origeneksen omia ajatuksia.

Heksapla

Kuten jo mainittu, Origenes oli siis yksi niistä, joka ymmärsi eri Raamatun käsikirjoitusten väliset eroavaisuudet. Hän joutui siis työskennellä tekstikritiikin parissa. Tämä oli syy sille, että hän aloitti massiivisen projektin, jonka lopputulos tunnetaan nimellä ”Heksapla”. Teos sisälsi Vanhan testamentin tekstin kuudella rinnakkaisella palstalla. Käytännössä Origenes yritti haalia käsiinsä kaiken mahdollisen käsikirjoitusmateriaalin tutkimustaan varten. Ensimmäisellä paljastalla teksi oli alkuperäisellä kielellä eli hepreaksi, toisella palstalla oli ensimmäisen suora käännös kreikaksi, ja loput neljä palstaa olivat erilaisia kreikankielisiä käännöksiä. Kaikkea koristi monet symbolit, joilla hän merkkasi mahdollisia eroavaisuuksia, poistoja ja lisäyksiä. Origeneen täytyi tietenkin opiskella hepreaa ja tässä hän turvautui juutalaisten oppineiden puoleen, kuten Hieronymus myöhemmin. Tämä oli hieman epätavallista, koska monesti kristittyjen ja juutalaisten välillä oli meneillään vain jatkuvia riitoja Vanhan testamentin tulkinnasta. Projekti kesti kuitenkin aika lailla koko hänen elämänsä ja joissain tapauksissa (kuten Psalmeissa) eri käännökset lisääntyivät aina yhdeksään versioon saakka.

Näkemys Raamatusta 

On tuskin yllätys, että Origenes näki Raamatun Jumalan antamana ilmoituksena ihmiskunnalle. Hänen teologiansa oli pitkälti samanalaista kuin hänen oppi-isänsä Klemensin: erityisesti hän halusi yhdistää kristillisen uskon platonistiseen filosofiaan. Hän kuitenkin yritti pysyä uskollisena raamatulliselle opetukselle aina, kun niiden välillä oli erimielisyyksiä. Hän mm. hylkäsi gnostilaisen opetuksen, koska hän uskoi, että yksi ainoa todellinen Jumala on luonut maailman. Kuten Klemens, Origenes ajautui vahvasti allegoriseen raamatuntulkintaan, jonka mukaan kirjaimellisen tekstin takana on symbolinen, syvällisempi merkitys, joka täytyy kaivaa esiin. Tässä prosessissa tekstistä tulee kryptinen peli, jossa lukijan on ratkottava ongelmia. Jonathan Hill kuitenkin muistuttaa, että tällainen lukutapa oli tuon ajan maailmassa hyvin tavallista. Erityisesti pakanamaailma luki Homeroksen kuuluisia teoksia nimenomaan allegorisoimalla kirjojen sanoman. Muuten tapa oli vain osa Origeneksen platonistista ajattelua, jossa tehtiin raju ero näkyvän maailman ja näkymättömän (paremman) maailman välillä. Näin ollen sekä Klemens että Origenes uskoivat, että oli olemassa ”korkeampi totuus” (kreik. gnosis), mutta tätä ei saa sekoittaa gnostilaiseen ajattelutapaan. Gnostilaiset opettivat, että Jeesus oli välittänyt eteenpäin salattua opetusta, jota ei välitetty kuin harvoille ja valituille, mutta Klemensin ja Origeneksen näkemys liittyi siihen, että kaikki tämä on Raamatussa periaatteessa kaikkien tutkittavana. Lisäksi ”tiedon” sisältö oli erilainen.

Uudesta testamentista Origeneksella on paljon sanottavaa. Hän oli tarkka siitä, että vain neljä evankeliumia (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes) ovat arvovaltaisia teoksia, eikä niitä voida edes verrata harhaoppisten evankeliumeihin. Hän mainitsee mm. Tuomaan evankeliumin nimeltä hylätessään sen. Hän pitää Apostolien tekojen kirjoittajaa Luukkaana ja teosta arvovaltaisena. Hän tuntee Paavalin kirjeet ja mainitsee jopa Filemonin kirjeen. Hän mainitsee, että jo tuolloin jotkut epäilivät 2. Pietarin kirjeen aitoutta. Hän uskoi, että Johannes kirjoitti sekä evankeliumin että Ilmestyskirjan ja lyhyitä kirjeitä. Hänen näkemyksensä Uuden testamentin kaanonin sisällöstä eli hieman ajan kuluessa, mutta on selvää, että hänen aikanaan neljän evankeliumin asema oli kaanonissa suljettu. Samaa voidaan todeta myös Paavalin kaikista kirjeistä. Itse asiassa eräässä teoksessaan hän mainitsee kaikki nykyiset 27 Uuden testamentin kirjaa ollen näin ensimmäinen henkilö ne kaikki mainitessaan. 

Näkemys luomisesta

Yksi erikoisuus Origeneen opetuksissa oli se, että hän uskoi kirjaimellisesti kahteen luomiseen. Tämä johtui siitä, että kuten monet häntä edeltäneistä juutalaisista, hän näki 1. Mooseksen kirjan luvuissa 1-2 kaksi eri kertomusta. Hänen tulkintansa niistä oli kuitenkin hyvin epätavallinen. Ensimmäinen luominen oli puhtaasti hengellinen. Jumala loi ensin sielut (tai ”mielet”) ilman ruumista. Osa näistä sieluista/mielistä kuitenkin lankesi ja tämä johti toiseen luomiseen. Toinen luominen oli materiaalinen ja se on vain väliaikainen paikka langenneille sieluille. Aineellinen maailma toimii ikään kuin kasvatuspaikkana kaiken palauttamisen tarkoituksena. Ne sielut, jotka lankesivat kaikkein pahiten, olivat tulleet demoneiksi ja ne, jotka vähiten, jäivät (hyviksi) enkeleiksi. Me ihmiset olimme lankeemuksen keskitasoa. Näin ollen, kun ihmiset saivat ruumiin, he olivat jo Origeneksen mukaan ennaltaolleita langenneita sieluja. Syy miksi me olemme täällä on siis se, että me olemme tehneet syntiä hengellisessä maailmassa. Origenes kirjoittaa:

Mutta tahdonvapaus aiheutti järjellisten olentojen sieluissa muutosta ja erilaisuutta siten, että toiset rakastivat Luojaansa palavammin, toiset taas heikommin ja väljähtyneemmin, ja nämä ajautuivat alas ruumilliseen maailmaan. (Prinsiipeistä 2.6.3, Pihkala.)

Origenes on vakuuttunut, että tämä kaikki nousee Raamatusta, mutta todellisuudessa hän on erittäin syvällä platonistisessa ajattelussa, jossa samantapaisia ajatuksia oltiin opetettu jo kauan. Jeesus on tullut pelastamaan meidät ja hän ohjaa meille tien takaisin hengelliseen kotiimme. Origenes itse asiassa ajautui melko loogisesti siihen mahdollisuuteen, että ehkä itse Paholainenkin tulee lopulta pelastumaan. Hänen ajatuksensa olivat siis lähellä universalismia eli opetusta, jonka mukaan kaikki tulevat lopulta pelastumaan. Tässä pätkä Origeneen Prinsiipeistä: 

Tulee olemaa kuolleiden ruumiin ylösnousemus, ja tulee myös olemaan rangaistus, mutta se ei ole ikuinen. Kun ruumis on saanut rangaistuksensa, sielu puhdistuu tässä prosessissa ja se palautetaan aikaisempaan olotilaansa. Kaikille pahoille ihmisille kuten myös demoneille, rangaistuksella on aikansa ja ne kaikki tullaan palauttamaan aiempaan olotilaansa. (2.10.3)

Juurit tämä opetus aiheutti paljon ongelmia Origeneelle sekä hänen elinaikainaan että myöhemmin. Mielenkiintoista on se, että aina kun häntä haastettiin asian suhteen, hän totesi Paholaisen pelastumisen olevan ainoastaan teoreettinen mahdollisuus. Mutta on todettava, että jos Jumala todella rankaiseen ainoastaan puhdistaakseen sielun takaisin aiempaan olotilaan, universalismi seuraa tästä väitteestä loogisesti. Harva kuitenkin tietää, että Gregorios Nyssalainen (n. 335-394), tämä suuri idän teologi, opetti universalimia paljon suoremmin kuin Origenes. 

Mikään ei myöskään tule takaamaan sitä, etteikö tapahtuisi uutta lankeemusta niin, että kaikki lähtee pyörimään uudelleen. Kaiken jälkeen on kuitenkin muistettava, että Origenes ymmärsi näiden ajatusten olevan spekulaatiota, koska niistä apostolit eivät olleet opettaneet selvästi. Joka tapauksessa Origenes on aivan eri raiteilla kuin esimerkiksi Irenaeus, jolle aineellinen maailman oli koko ajan ollut Jumalan suunnitelma. 

Kolminaisuus

Isän tahdosta syntyi tämä Poika, joka on ”näkymättömän Jumalan kuva” ja ”hänen olemuksensa kuva”, ”esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa”, ”luotu” ja ”viisaus”. Viisaus näet sanoo itse: ”Jumala loi minut teidensä aluksi töitään varten [Snl. 8:22]… Rohkenisin kuitenkin lisätä tähän, että hän, vaikka hän onkin vain Isän ”kaltaisuus”, ei kuitenkaan koskaan ole ollut vailla olemassaoloa. Sillä milloin ei Jumalalla, jota Johannes kutsuu valoksi – sillä ”Jumala on valo” [1. Joh. 1:5) olisi ollut ”kirkkautensa säteilyä”, niin että olisi pantava jokin alku Pojalle, jota ei siis aikaisemmin olisi ollut olemassa? Milloin se, joka on Isän sanomattoman, nimettömän ja sanoiksi lausumattoman olemuksen ”kuva”, ”leima”, Logos [Sana], jonka ”Isä tuntee”, milloin se ei olisi ollut olemassa? Sillä sen, joka rohkenee sanoa: ”Oli aika, jolloin Poikaa ei ollut”, sen on toki ymmärrettävä, että hän joutuu myös sanomaan: oli aika, jolloin ei ollut Viisautta eikä Logosta eikä ollut elämää, onhan näet kaikissa niissä täydellisesti läsnä Isän Jumalan olemus. (Prinsiipit 4.4.1., Pihkala.)

Tässä Origenes asettaa Logoksen, Jeesuksen kaiken luomakunnan yläpuolelle. Hän tulee Isästä, mutta hän ei ole osa luomakuntaa. Tässä Origenes hautaa selvästi areiolaisen opetuksen, jonka mukaan ”oli aika, jolloin Poikaa ei ollut”. Origenes käyttää hieman eri sanoja kuin Tertullianus, mutta myös hän tarkoittaa, että Jumala on yksi olemus, mutta kolme persoonaa. Origenes käyttää muualla synnytys-kielikuvaa puhuessaan Pojan ikuisesta syntymästä. Tällä painotetaan Pojan samaa olemusta Isän kanssa, mutta kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Pojalla olisi ajallinen alku, kuten syntymässä tavallisesti. 

Hän on kuitenkin tarkaa siinä, että Jeesus ja Pyhä Henki eivät ole Isän kanssa samalla tasolla, vaan he ovat alempiarvoisia, Pyhän Hengen ollessa alimmalla portaalla. Hänen näkemyksessään Kolminaisuudessa on selvä hierarkia, näkemys, joka hylättiin myöhemmässä oikeaoppisessa teologiassa.

Ylösnousemus

Origeneen näkemys ruumiin ylösnousemuksesta on periaatteessa selkeä, mutta joiltain yksityiskohdiltaan monimutkainen. Hän puhuu aiheesta sekä teoksessaan Ensimmäisistä Prinsiipeistä, mutta erityisesti hän ottaa sen esiin kirjoittaessaan Kelsosta vastaan, joka yritti osoittaa opin naurettavaksi. 

N. T. Wrightin mukaan Origeneksen ajatukset edustavat oikeaoppista näkemystä eli Origenes todella uskoi, että aikojen lopulla tapahtuu ruumiin ylösnousemus. Toisin kuin monet muut aikalaistelogit, jotka painottivat ylösnousemusruumiin jatkuvuutta, Origenes kiinnitti huomiota epäjatkuvuuteen, eli tulevan ruumiin erityislaatuisuuteen. Hän käyttää muutaman kerran Paavalin termiä ”hengellinen ruumis” (ks. 1. Kor. 15) ja tulkitsee sen (oikein) ruumiilliseksi. Muutenkin hän nojaa vahvasti Paavalin teksteihin aiheesta (1. Kor. 15 & 2. Kor. 5). Origeneen painopiste on uuden ruumiin turmeltumattomuudessa (lainaus 1. Kor. 15:51:sta). Origeneksen näkemystä on painotettava, koska hän oli omaksunut platonistisen näkemyksen monissa muissa asioissa. Tässä hän ei kuitenkaan suostu antamaan periksi raamatullisesta toivosta.

KIRJALLISUUTTA

McGrath, Alister. Christian Theology. 5th edition. New Jersey: Wiley-Blackwell. (Sivu 10.)

Gonzalez, Justo. L. 2010. The Story of Christianity. Volyme 1. New York: Harper One. (Sivut 93-96.)

Hill, Jonathan. 2003. The History of Christian Thought. Downers Grove: IVP Academic. (Sivut 39-60.)

Metzger, Bruce. 1997. The Canon of the New Testament. Its Origin, Development, and Significance. Oxford: Clarendom Press. (Sivut 135-41.)

Moore, Edward. (Vuosilukua ei mainittu.) Origen of Alexandria (185-254 C.E.). Artikkeli sivulla Internet ”Encyclopedia of Philosophy”. Viitattu 11.11.2016.

Pihkala, Juha. 2004. Yksi kahdessa. Kristus-uskon historia varhaisen kristikunnan aikana. Helsinki: Yliopistopaino. (Sivut 113-25.)

Wright, N. T. 2003. The Resurrection of the Son of God. Lontoo: SPCK. (Sivut 518-27.)