Luvuissa 5-6 seuraan Feen (1987) kommentaaria. Muista lähteistä mainitaan erikseen.

Esitin luvun 1 alussa lukujen 1-4 tarkan rakenteen. Nyt aiheet on käsitelty. Kirjeen rakenne luvuissa 5-6 on seuraava:

B. MORAALITTOMUUS JA KÄRÄJÖINTI: AUKTORITEETTIKRIISIN JA EVANKELIUMIN TESTITAPAUKSET (5:1-6:20)

    1. Insestisuhteessa elävä mies (5:1-13)

        a) Paavalin tuomio – mies on erotettava seurakunnasta (5:1-5)

        b) Argumentti analogiasta – pääsiäinen (5:6-8)

        c) Väärinymmärryksen korjaaminen (5:9-13)

    2. Uskovien välinen käräjöinti (6:1-11)

        a) Seurakunnan häpeä (6:1-6)

        b) Syytteennostajan häpeä ja varoitus väärintekijälle (6:7-11)

    3. Seksin harrastaminen prostituoitujen kanssa (6:12-20)

B. MORAALITTOMUUS JA KÄRÄJÖINTI: AUKTORITEETTIKRIISIN JA EVANKELIUMIN TESTITAPAUKSET (5:1-6:20)

Luvut 1-4 ovat nyt takana ja Paavali vaihtaa hyvin selkeästi aihetta. Hän tekee sen kuitenkin ilman selkeää johdantoa: yhtäkkiä aihe vain vaihtuu. Tämä vaihdos saattaa päällisin puolin vaikuttaa siltä, että luvut 1-4 eivät ole missään tekemisissä lukujen 5-6 kanssa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Luvuissa 5-6 on kolme eri osiota (5:1-13, 6:1-11, 6:12-20) ja tarkkaavainen lukija huomaa, että niiden ytimessä on nimenomaan auktoriteettiongelma. Paavali oli menettänyt auktoriteettinsa seurakuntaan nähden ja jotkut ”ylimieliset” (4:18) ovat johtaneet seurakuntaa väärään suuntaan (a) teologisesti ja (b) Paavalia väheksyvästi. Kuitenkin samalla tavoin kuin luvuissa 1-4, näissäkin luvuissa Paavali on vastakkain koko seurakunnan, ei vain tiettyjen henkilöiden kanssa. Paavali on myös juuri antanut koko seurakunnalle vaihtoehdot: tuleeko Paavali rakkauden hengessä vai piiska mukanaan (4:21)?

Lukujen 5-6 kolme teemaa eivät siten ole ”täydellinen aiheenvaihdos”, vaan ne toimivat ikään kuin testitapauksina siinä, korjaako seurakunta suuntansa vai ei. Se, miten seurakunta suhtautuu näihin asioihin, määrittää sen, tuleeko Paavali Korinttiin halailevana vai piiskaa antavana isänä.

Näitä huomioita tukee vielä eräs asia. Jaksoissa 5:1-13 ja 6:1-11 Paavali ei niinkään kiinnitä huomiota synnintekijöihin, vaan seurakunnan väärään asenteeseen asioiden hoitamisessa. Korjaako seurakunta käytöksensä vai seuraako se vääriä johtajia maallisine viisauksineen unohtaen todellisen kristillisen etiikan? Huomaamme siis, että juuri tämä ”auktoriteettiongelma” sitoo luvut 1-6 tiukasti kiinni toisiinsa.

1. Insestisuhteessa elävä mies (5:1-13)

a) Paavalin tuomio – mies on erotettava seurakunnasta (5:1-5)

Paavali puuttuu erään miehen elämään, joka elää haureellisessa suhteessa. Ongelma tässä asiassa on kahdenlainen. Ensinnäkin miehen synti on niin paha, että jopa pakanat katsovat tekoa tuomitsevin silmin. Toiseksi seurakunta ei näytä olevan asiasta millään tavalla surullinen. Haureudesta varoittaminen oli pakanataustaisille seurakunnille välttämätöntä (Ef. 5:3-13; Kol. 3: 5-7; 1. Tess. 4:1-8). Johdannosta myös muistamme, että Korintissa seksuaalinen vapaamielisyys oli ollut arkipäivää ennen seurakuntalaisten uskoontuloa (6:9-10). Jakeiden 5:9, 6:12-20, 7:2 ja 10:8 perusteella korinttilaiset eivät nähneet mitään ongelmaa näissä asioissa, koska ”kaikki on minulle luvallista”. Ongelmaa oli riittämiin jo siinä, että seurakunta ei piitannut näistä asioista, mutta suurempi ongelma oli se, että he yrittivät löytää teologisen perusteen tällaiselle elämäntavalle.

Paavali ottaa asian vakavasti. Hän kehottaa vastaanottajia neljästi erottamaan miehen seurakuntayhteydestä (5:2, 4-5, 7, 13). Paavali on kutsunut seurakuntaa seuraamaan hänen esimerkkiään (4:14-21). Miten seurakunta reagoi Paavalin pyyntöön?

Jae 5:1

”Keskuudessanne on haureutta”, kreik. πορνεία (porneia). Sana tarkoitti alunperin prostituoitujen luona käymistä eli seksistä maksamista. Sana kuitenkin kehittyi tarkoittamaan kaikkea seksuaalista kanssakäymistä avioliiton ulkopuolella, mukaan lukien homoseksuaalisuutta. Sen tähden konteksti (asiayhteys) määrittelee sen, mitä sana kulloinkin tarkoittaa.

Seurakunnalla oli yleisesti tässä asiassa ongelmia, koska Paavali oli puuttunut siihen edellisessä kirjeessä (5:9), joka on siis kadonnut. Ongelmaa lisäsi se, että tässä ”porneia”, josta nyt puhutaan, oli tuomittavaa jopa pakanakansojen keskuudessa. Pakanat ja juutalaiset olivat nimittäin yhtä mieltä siitä, että isä ja poika eivät saa olla seksisuhteessa saman naisen kanssa (3. Moos. 18:7-8; 20:11; Aamos 2:7b). Tällaisia kieltoja löytyy myös juutalaiselta Josefukselta (30-100 jKr.) ja Filonilta (20 eKr. – 40 jKr.). Pakanapuolelta tällaisia lausuntoja löytyy mm. roomalaiselta politiikolta ja puhujalta Cicerolta (106 – 43 eKr.). Brauchin (2000, 91-92) mukaan Rooman laki (Gaiuksen oikeussäännöstön mukaan) kielsi tällaisen käyttäytymisen (näin myös Norvanto 2007, 61 ja Morris 2008, 87).

38- ja RK- käännökset sanovat ”mies pitää isänsä vaimoa” ja 92-käännös ”mies elää äitipuolensa kanssa” (jos kysymyksessä olisi miehen äiti, Paavali varmasti kutsuisi naista hänen äidikseen. ) Lauseen kreikankielisen tekstin tarkastelu osoittaa, että Paavali puhuu seksisuhteesta: sanasto on suora lainaus VT:sta:

”Älä paljasta äitipuolesi häpyä, se on sinun isäsi häpy.” (3. Moos. 18:8, 33-käännös).

LXX (kreikankielinen VT-käännös) käyttää jakeessa samoja sanoja kuin Paavali: isän vaimo. (γυναικὸς πατρός σου, 3. Moos. 18:8, γυναῖκά τινα τοῦ πατρὸς ἔχειν, 1. Kor. 5:1.) Sana viittaa jakeessa nimenomaan jonkun henkilön äitipuoleen. VT siis selvästi kielsi tällaisen seksisuhteen. Toiseksi verbi ”pitää”, kun sitä käytetään seksuaalisessa tai avioliittokontekstissa, tarkoittaa aina jatkuvaa seksisuhdetta, ei pelkkää yhdessä hengaamista tai yhden illan juttuja. Niinpä kyseessä on 100 % varmuudella mies, joka elää jatkuvassa seksisuhteessa äitipuolensa kanssa.

Vaikka meillä ei ole käytettävissämme tarkkoja tietoja tästä ”pariskunnasta”, tekstistä voidaan päätellä seuraavia asioita:

• Kyseinen nainen ei ollut seurakunnan jäsen. Tämän voi päätellä siitä, että Paavali puuttuu vain miehen toimintaan ja vain hänet täytyy erottaa seurakunnasta. Jos nainen olisi seurakunnan jäsen, hän saisi varmasti Paavalilta saman tuomion kuin mies. 
• Me emme tiedä mitä miehen isälle on tapahtunut (avioero? kuolema?) mutta miehet tuskin elivät yhdessä tämän naisen kanssa. 
• Koska Paavali ei puhu mitään aviorikoksesta, insestisuhteessa elävä mies on joko eronnut, leski tai naimaton. (ks. Brauch 2000, 91-92)

Jae 5:2

Samalla kun me mietimme sitä, miten tällaista on ylipäätään voinut tapahtua, Paavali mietii sitä, miksi seurakunta ei reagoi asiaan millään tavalla. Mies elää seksisuhteessa äitipuolensa kanssa – jota sen enempää juutalainen uskonnollinen laki kuin roomalainen siviilioikeudellinen lakikaan ei salli – ja korinttilaiset ylpeilevät! Tuomitsemisen sijaan seurakunta on ylimielinen!

Tämä on vakava esimerkki siitä, kuinka rappiolliseen suuntaan väärä teologia voi ajaa seurakunnan käytöksen. Korinttilaisten väärä käsitys ”hengellisestä” oli johtanut heidät itseriittoisuuteen ja ylpeyteen. Korinttilaisten röyhkeä ylpeily seksuaalisesta siveettömyydestä oli merkki siitä, että he pitivät asennettaan osoituksena hengellisestä täydellisyydestään. On mahdollista, että Paavalin teologia ”Kristuksessa me olemme vapaat” oli korinttilaisten keskuudessa riistäytynyt käsistä. Armon väärinkäyttöä on havaittavissa laajalti edelleen meidän ajassamme. Monille vapaus Kristuksessa tarkoittaa sitä, että ”kaikki on minulle luvallista”. Paavalille vapaus Kristuksessa tarkoittaa vapautta sanoa synnille ”ei”. Vapaus Kristuksessa ei täten tarkoita sitä, että ”kaikki on minulle luvallista”.

Seurakunnan olisi pitänyt tulla murheelliseksi ja erottaa mies joukostaan. Seurakunta ei saa unohtaa sitä, että Jumala on Pyhä Jumala. Juuri Jumalan pyhyys laittoi VT:n profeetatkin lankeamaan polvilleen (Jes. 6). Jeesus on annettu meille myös pyhitykseksi (1:30).

Jakeet 5:3-5

Korinttilaiset eivät reagoi miehen syntiin millään tavalla, mutta Paavali reagoi: hän julistaa miehelle tuomion. Jakeiden 3-5 pääpointti on se, että Paavali antaa miehelle tuomion ja hänet täytyy ”luovuttaa saatanan haltuun, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä”. Jakeissa on kolme vaikeasti ymmärrettävää asiaa. (1) Mitä Paavali tarkoittaa sillä, että hän on H/hengessä läsnä korinttilaisten keskuudessa? (2) Mihin viittaavat sanat ”Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä”? (3) Mitä tarkoittaa lause ”hänet täytyy luovuttaa saatanan haltuun, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä”?

(1) Vaikka Paavali on ruumiillisesti poissa, hän on kuitenkin H/hengessä läsnä (näin myös Kol. 2:5). Olisi helppo ajatella, että Paavali tarkoittaa vain samaa kuin mitä me usein sanomme ystävillemme: ”te olette minun ajatuksissani”. Teksti kuitenkin vaatii jotain enemmän. Paavali ei sano ”olen ikään kuin H/hengessä läsnä”, vaan ”olen H/hengessä läsnä”. On muistettava, että Paavalin opetuksen mukaan uskova on saanut Hengen ja hän elää uudessa aikakaudessa (2:12-13), uskova on yksi henki Herran kanssa (6:17), ja siksi hän on Pyhän Hengen temppeli (6:19).

Paavali ei tarkoita sitä, että hän olisi jollain mystisellä tavalla ruumiillisesti läsnä Korinttissa. Hän tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun korinttilaiset ovat koolla seurakuntana, Pyhä Henki on heidän keskuudessaan, ja Paavali on saman Hengen kautta läsnä heidän keskellään. Kun tulkitsemme tätä vaikeaa ajatusta, me emme saa unohtaa sitä, että seurakunta on lukemassa Paavalin kirjettä ja Paavalilla on Jumalan valtuutus opettaa näistä asioista. Paavalin ajatus näyttäisi olevan se, että Pyhä Henki välittää Paavalin profeetalliset/apostoliset sanat seurakunnalle ja sillä tavoin Paavali on seurakunnan keskellä läsnäolevana antamassa tuomionsa.

Tähän vaikeaan lauseeseen voi ottaa vielä yhden näkökulman. Jotkut seurakunnan jäsenet ”ovat tulleet ylimieliseksi ikään kuin Paavali ei tulisikaan heidän luokseen” (4:18). Paavali vastaa tähän, että ”minä olen läsnä teidän keskuudessanne H/hengessä ja annan profeetallisen tuomion tässä asiassa”.

(2) Tähän liittyen tekstissä on vielä yksi kielellinen ongelma, jonka lukija voi huomata vertaamalla suomalaisia käännöksiä toisiinsa. Mihin liittyy sanat ”Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä”? Aapeli Saarisalo on yrittänyt kääntää lauseen mahdollisimman tarkasti ja siitä on helppo huomata, että alkutekstissä sanat on asetettu hankalaan paikkaan:

”Sillä minä – ruumiillisesti poissaolevana, mutta hengessä läsnäolevana – olen jo niin kuin läsnä olevana päättänyt, että hänet, joka on tämän tehnyt – Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, sitten kun te ja minun henkeni olemme tulleet yhteen ynnä Herramme Jeesuksen voima…”

 Kieliopillisesti ottaen sanat voivat liittyä kolmeen asiaan:

1. ”Kun seurakunta on kokoontunut Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (92- ja RK-käännös)
2. ”Olen jo antanut tuomion Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (38-käännös mukailee tätä tulkintaa)
3. ”Se, joka on tällaisen teon tehnyt Jeesuksen Kristuksen nimessä”.

Feen mukaan vaihtoehto (1) ei ole kovin hyvin perusteltu näkemys kreikankielen sanajärjestyksen perusteella, vaikkakin se on monesti kääntäjien suosikki (myös Suomessa). Vaikka tulkinta (3) kuulostaa korviimme oudolta, se on kuitenkin kieliopillisesti hyvin perusteltu näkemys. Kuten AS-käännöksestä näkyy, sanat seuraavat välittömästi lausetta ”hänet, joka on tämän tehnyt”. Vaikka Fee pitää tätä tulkintaa perusteltuna, hän päätyy kuitenkin pitämään tulkintaa (2) parhaimpana. Tämä sopii parhaiten siihen, että Paavalin auktoriteetti on kyseenalaistettu. Siksi hän antaakin tämän tuomion ”Jeesuksen Kristuksen nimessä”. Vetoamalla Jeesukseen Paavali vetoaa automaattisesti Jeesuksen auktoriteettiin. Tällaisen maininnan taustalla on kuitenkin vanhatestamentillinen ajatus Jumalan nimestä, jonka Paavali nyt soveltaa Jeesukseen. (Myös Fee 2007, 135.)

(3) Jakeessa 5:5 Paavali sanoo: ”Hänet on luovutettava Saatanan haltuun lihan turmioksi, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä”. Tässä kirjoituksessa tätä jaetta pohditaan hieman laajemmin. Seuraan tekstissä pitkälti Brauchia (2000, 93-96) ja Feeta (1987, 208-14).

Puhuessaan Saatanasta, Paavali nojaa vahvasti juutalaiseen teologiaan, jossa Jumalan vastustajaa kutsutaan juuri tällä nimellä. Saatana on ennen kaikkea syyttäjä. Ensin hän yrittää saada ihmiset tekemään väärin ja sen jälkeen hän alkaa syyttää heitä siitä, mitä he ovat tehneet. (Wright 2004a, 57.)

Jotkut ovat nähneet ”Saatanan haltuun luovuttamisen” viittavaan juutalaiseen seurakunnasta erottamiskäytäntöön, jota sovellettiin erityisesti avioliittolakien rikkojiin. Tuomion taustana oli se, että Jumalan kansasta erottamisen – ja samalla myös erottamisen Jumalan huolenpidon piiristä – nähtiin johtavan ennenaikaiseen kuolemaan. Juutalaisuudessa tämän rangaistuksen toimeenpanija oli kuitenkin Jumala, ei Saatana. Mm. Nikolainen (1986, 41) toteaa, että ”tämä voi tuskin tarkoittaa mitään muuta kuin sairastumista ja kuolemaa.” Hänen mukaansa mies tekisi parannuksen kuolinvuoteella. Tämän näkemyksen mukaan ”lihan tuhoutuminen” viittaisi ennenaikaiseen kuolemaan. Vaikka näkemystä perustellaan useilla UT:n viittauksilla, siinä on neljä ongelmaa:

1. Sekä Brauch että Fee huomauttavat, että jää hyvin epäselväksi, kuinka tällainen ennenaikainen kuolema voisi johtaa lopulliseen pelastumiseen.
2. Fee toteaa, Paavalin painotus on ennenkaikkea miehen hengen pelastamisessa, ei hänen tuhoutumisessaan: ”että/jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä”.
3. Paavali ei missään muualla käytä kuolemasta ilmaisua ”lihan turmio”.
4. Paavalin kehotus jakeessa 5:11 ”älkää edes hengatko hänen kanssaan” viittaa siihen, että Paavali ei odottanut tämän miehen välitöntä kuolemaa.

Oikea selitys jakeelle nousee laajemmasta juutalaisesta ajattelusta, Tarkemmin sanottuna kyseessä on juutalainen apokalyptinen ajattelu, jonka Paavalikin koki omakseen. Tuossa ajattelussa Saatana ymmärrettiin tämän maailman ruhtinaaksi (Joh. 12:31). Saatana oli pimeyden ruhtinas, joka hallitsi tätä aikaa. Evankeliumien mukaan Jumalan valtakunta murtautui Jeesuksen opetuksien ja tekojen kautta Saatanan hallinta-alueella. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Luukkaan evankeliumin kohta:

”Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Muutamat kuitenkin sanoivat: ”Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta. Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi: ’Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla. Mutta jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin.’” (11:14-22, 92-käännös.)

Väkevä mies vartioimassa vankeja viittaa Saatanaan ja vielä väkevämpi, joka hyökkää hänen kimppuunsa ja vapauttaa vangit, viittaa Jeesukseen.

Paavalille Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus olivat merkki siitä, että lopun ajat olivat alkaneet (1. Kor. 10:11, ks. myös Ap.t. 2; Hepr. 1:1-3; Juudas 18). Pahan voimilta oli ryöstetty valta. Tätä Paavali opettaa Kolossalaiskirjeessä (2:15): ”Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan.” Jakeen yhteys edellä mainittuun Luukkaan kertomukseen on ilmeinen. Samassa kirjeessä hän toteaa, että uskovat on siirretty pimeyden valtakunnasta Jeesuksen valon valtakuntaan (1:13). Myös Johannes toteaa, että maailma on Pahan vallassa (1. Joh. 5:19).

Tämä on tausta, jota vasten ”luovutettava Saatanan haltuun” -maininta on tulkittava. Vaikka pahan valtakuntaan oli jo hyökätty, se oli silti vielä olemassa. Itse asiassa ihmiset elävät jommassa kummassa näistä kahdesta valtakunnasta, halusivat he sitä tai eivät. Seurakunta on Kristuksen läsnäolon paikka, koska se on Jumalan yhteisö. Siitä erottaminen merkitsi siten erotetun siirtymistä Jumalan valtakunnasta pimeyden valtakuntaan. Tällaista toimenpidettä kuvastaa siis hyvin ”Saatanan haltuun siirtämisestä”. (Näin myös Wright 2004a, 57.)

Vielä on tarkasteltava jakeen sanoja ”liha” ja ”henki”. Paavali ei allekirjoittanut tyypillistä kreikkalaista käsitystä ihmisestä, jossa erotettiin ruumis ja henki toisistaan. Kun Paavali asettaa vastakkain lihassa ja hengessä elämisen, hän tarkoittaa kahta eri olemassaolon muotoa, kahta eri elämän suuntaa. Liha tarkoittaa koko ihmistä (myös ihmisen henkeä), joka elää Jumalan vihollisena. Henki puolestaan tarkoittaa koko ihmistä (myös ihmisen ruumista), joka on Jumalan lunastama Kristuksessa Jeesuksessa. Niinpä ”lihan turmio” tarkoittaa synnillisen elämäntavan tuhoutumista. Paavalin toive on, että tämä mies tulee järkiinsä, kun hän huomaa joutuneensa eroon seurakunnan yhteydestä, jossa vaikuttaa Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen voima. Ehkä tämä mies voisi siten ymmärtää, että hänen siveettömän elämänsä lopputulos on kuolema. Synnille kuoleminen toisi taas hänet uudelleen todelliseen elämään. Vain näin ”lihan turmio” voi toimia siltana pelastukseen Herran päivänä.

Ainoa samantapainen maininta Saatanalle luovuttamisesta löytyy jakeesta 1. Tim. 1:20:

”Näitä ovat Hymenaios ja Alexandros, jotka olen luovuttanut Saatanan haltuun, kuritettavaksi, etteivät enää pilkkaisi.”

Näiden huomioiden valossa voidaan sanoa, että termi ”luovuttaa Saatanan haltuun” on Paavalille ikään kuin tekninen termi seurakuntayhteydestä erottamisesta. Lause tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että henkilö luovutetaan takaisin Saatanan vaikutuspiiriin. Paavalin näkemyksen mukaan maailma on Saatanan ja hänen enkeleidensä hallittavana. Seurakunnassa taas vaikuttaa Jumalan Henki, ja tästä yhteydestä erottaminen palauttaa henkilön uudelleen ”Saatanan haltuun”.

b) Argumentti analogiasta – pääsiäinen (5:6-8)

Näiden jakeiden tarkoitus on antaa teologinen peruste sille, mitä Paavali on juuri sanonut. Seurakunta ei näe, että insestisuhteessa elävän miehen toiminta saastuttaa koko seurakunnan, Jumalan temppelin. Paavali ei kuitenkaan ala puhua ”sairaudesta”, vaan ”hapatteesta”. Tämä sana johdattaa automaattisesti happamattoman leivän juhlaan eli pääsiäiseen (5:7). Seurakunnan täytyy poistaa ”vanha hapate” eli irstaudessa elävä mies yhteydestään. Näin he voivat taas tulla ”uudeksi taikinaksi”. Paavali muistuttaa seurakuntaa samalla siitä, mikä on tehnyt heidät uudeksi taikinaksi: Jeesuksen sovitustyö ristillä. Jakeessa 5:8 hän laajentaa vertauskuvaansa koskettamaan seurakunnan väärää asennetta ja käytöstä, joka on pohjalla vallitseva perusongelma. Tällaisen ”taikina-argumentin” ymmärtämiseksi on kuitenkin sukellettava VT:iin.

Jae 5:6

Vaikka Paavali on käsitellyt yhden miehen erottamista, hänen huolenaiheensa on selvästi koko seurakunnan tila. Paavali kiinnittää katseensa seurakunnan kerskaamiseen. Sen sijaan, että he olisivat tulleet murheelliseksi tilanteesta, he kerskaavat ylimielisesti vapaudestaan. Paavali kysyy nyt toisen kerran (3:16) ”ettekö te tiedä, että vähäinen hapate hapattaa koko taikinan?” (ks. Gal. 5:9). Nyt ei ole kysymys hiivasta. Pikemminkin Paavalin ajatus on se, että joku ottaa osan vanhasta ruuasta ja liittää sen uuden ruuan sekaan.

Jos menemme pääsiäisen aikaan vierailulle juutalaiseen kotiin, pääsemme näkemään, miten he seuraavat melko tarkasti 3000 vuotta vanhaa traditiota. Kaikki alkoi siitä, että Jumala päätti vapauttaa Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Tuona iltana israelilaisilla oli kuitenkin kiire. He olivat niillä hetkillä lähdössä pois ja aikaa normaalien asioiden hoitamiseen ei ollut. Koska oli kiire, naisten täytyi leipoa leivät ilman hiivaa, jota käytettiin tietysti leivän ”nostamiseksi”, jotta leipä saatiin mahdollisimman nopeasti valmiiksi ja syötäväksi. Juhlan tavaksi muodostui se, että israelilaisten tuli poistaa kaikki hapan keittiöstä. Happamattoman leivän juhlaa vietettiin seitsemän päivää ja sen aikana sai syödä ainoastaan happamatonta (uutta) leipää (2. Moos. 12:14-20; 23:15). (Wright 2004a, 59-60). (Vaikka juhla oli syvästi uskonnollinen, siihen liittyi Feen mukaan hyvin todennäköisesti myös terveydellinen näkökulma. Ruuan jatkuvan käymisen vuoksi israelilaiset altistuivat infektioiden vaaraan.)

Tästä syystä ”hapan” muodostui UT:ssa symboliksi siitä, miten pahuus pääsi salakavalasti tartuttamaan jonkin asian. Tästä syystä Jeesus sanoi opetuslapsilleen ”Varokaa ja karttakaa niin fariseusten kuin Herodeksenkin hapatetta” (Mark. 8:15). Paavali sanoo, että juuri näin oli käynyt Korinttissa. Seurakunta alkoi saastua tämän yhden miehen aiheuttamasta ”hapatteesta”.

Jae 5:7

Paavali valitsee sanat ”hapate”, ”taikina” ja ”pääsiäislammas”, koska hän haluaa painottaa 2. Mooseksen kirjan lukua 12. Paavali puhuu Jeesuksesta pääsiäisen uhrina. Jae on jälleen oiva esimerkki siitä, miten Jeesuksen nähtiin täyttävän VT:n esikuvat. Pääsiäisenä kansan jokainen perhekunta teurasti ja söi karitsan. He vihmoivat oviensa pielet karitsan verellä, jotta kuoleman enkeli kulkisi heidän ohitseen. Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta.

Jeesuksen aikaan juutalaiset uhrasivat pääsiäisenä tuhansia lampaita temppelissä. Tästä syystä ei ollut sattumaa, että Jeesus kuoli ja nousi ylös juuri pääsiäisenä! Jo Jeesuksen kuoleman ajankohta tulkitsee Jeesuksen kuoleman merkitystä. Karitsa symboloi Egyptin orjuudesta vapautumista. Nyt Jeesuksen kuolema on vapauttanut meidät synnin orjuudesta. Jeesus on pääsiäislammas, jonka kuolema tuo uuden exoduksen eli vapautuksen. Ihmiset vapautuvat synneistään ja he alkavat matkata kohti uutta taivasta ja uutta maata. (Eskola 2011, 235.)

Mielenkiintoinen on myös Paavalin maininta ”niin kuin olettekin happamattomia”. Paavali itse asiassa sanoo ”tulkaa sellaiseksi kuin te olette!”. Koska korinttilaiset ovat vapautuneet synneistään (kuten Israel vapautui Egyptistä), heidän täytyy karttaa synnin tekemistä ja elää Jumalan käskyjen mukaisesti (kuten Israelin täytyi noudattaa Mooseksen lakia). Paavalin käsky on universaali; se pätee myös meihin.

Jae 5:8

Paavalin ei tarvinnut selittää asiaa näin pitkästi, koska korinttilaiset tiesivät, mitä hän ajaa takaa viittaamalla happamattoman leivän juhlaan: irstaudessa elävä mies on poistettava seurakunnan keskuudesta (samalla tavalla kuin israelilaiset poistivat kodeistaan happamat leivät).

On syytä pohtia muutamalla lauseella meidän suhdettamme juutalaiseen juhlakalenteriin. Paavali sanoo, että koska Kristus on kuollut puolestamme, me emme vietä (pääsiäis)juhlaa kerran vuodessa, vaan koko elämämme on tätä juhlaa (sana ἑορτάζω (heortadsoo) = viettää, on alkukielessä aktiivin preesensissä, joka tarkoittaa jakuvaa tekemistä). Kuten N. T. Wright sanoo, koko uskovan elämän täytyy olla yhtä suurta pääsiäisjuhlaa! Koska me elämme ikään kuin jatkuvaa pääsiäsijuhlaa, kaikki happama (synti) tulee olla pois kodeistamme. Tällä perusteella me voimme Paavalin tavoin vetää happamattoman leivän juhlasta teologisen sovelluksen.

Vaikka kyseessä on irstaudessa elävän miehen ongelma, Paavali vetää pääsiäis-analogiasta laajemman sovelluksen. Korinttilaisten täytyy luopua myös kaikesta ilkeydestä ja pahuudesta ja siirtyä puhtauteen ja totuuteen. Korinttilaisten täytyy luopua synnistä ja tulla siksi, joksi Jeesuksen sovitusuhri on heidät jo tehnyt: Jumalan temppeliksi.

Nyt me ymmärrämme Paavalin perustelut. Voimme kuitenkin ottaa asiaan vielä yhden, hiukan toisenlaisen näkökulman. On huomattava, että Paavali olettaa korinttilaisten ymmärtävän hänen umpijuutalaisen argumenttinsa. Tämä osoittaa, että seurakunnat omaksuivat VT:n omakseen ja näkivät itse olevansa Jumalan pyhän kansan jatkumo. VT:n historia oli heidän historiaansa! Siksi he tunsivat niin hyvin VT:n kertomukset (ks. myös 10:1). Jaejakso myös muistuttaa meitä siitä, että Jeesus ei ole tullut antamaan meille ainoastaan taivaspaikkaa. Hän luo meidät ennen kaikkea uudeksi Jumalan kuvaksi. Siksi tehtävämme on elämällämme heijastaa Jumalan olemusta turmeltuneen ihmiskunnan keskellä.

Lukijan kannattaa jakeiden 11:17-34 yhteydessä lukea tarkemmin pääsiäisateriaan liittyvistä historiallisista ja teologisista huomioista. 

c) Väärinymmärryksen korjaaminen (5:9-13)

Jakeet liittyvät edelleen synnissä elävään mieheen. Tämä tulee selväksi kolmella tavalla. Ensinnäkin korinttilaisia kehotetaan karttamaan haureudessa elävää henkilöä, joka tässä kohden liittyy selvästi jo mainittuun mieheen. Toiseksi jae 5:11 selventää, että seurakuntalaisten tulee karttaa henkilöä, joka kutsuu itseään veljeksi, mutta joka kuitenkin elää haureudessa. Juuri tämä on jakeiden 5:1-8 sanoma. Kolmanneksi jaejakso päättyy jakeen 5. Moos. 17:7 siteeraamiseen. Jae vahvistaa sen, mitä on sanottu jakeissa 2, 5 ja 7.

Seurakunnan kerskaus ja ylimielisyys, ja heidän väärä tulkintansa Paavalin edellisestä kirjeestä näyttää liittyvän yhteen.

Jakeet 5:9-10

Paavali ottaa nyt lyhyeen käsittelyyn aiemmin lähettämänsä kirjeen ja korinttilaisten väärinymmärryksen siitä. ”Kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi haureutta harjoittavien kanssa”. Sana συναναμίγνυμι (synanamignumi), joka on tässä käännetty seurustelemiseksi, tarkoittaa yksinkertaisesti läheistä kanssakäymistä. On kummallista, että seurakunta käsitti Paavalin opetuksen pahasti väärin. Miten tämä on ylipäätään mahdollista? Paras vastaus näyttää olevan se, että ”jotkut ylimieliset” (4:18) olivat hyvin aktiivisesti nostamassa vastarintaa Paavalia vastaan jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Ehkä he tahallaan väärintulkitsivat Paavalin selkeän sanan ja asettivat hänet siten huonoon valoon. On helppo kuulla näiden henkilöiden kapinallisia kysymyksiä: ”Miten Paavali voi opettaa, että me emme saa olla tekemisissä kenenkään haureellisesti elävän kanssa? Emmehän me voisi silloin mennä edes markkinapaikalle ostamaan ruokaa!” Paavali myöntää, että jos tämä olisi ollut hänen tarkoituksensa, silloin korinttilaisten täytyisi poistua maailmasta. Mutta kuten korinttilaiset varmasti itsekin tiesivät, tätä Paavali ei tarkoittanut. Fee toteaa, että tämä tulkinta sopii paljon paremmin ”oikeaksi palaksi palapeliin” kuin ne näkemykset, että korinttilaiset olisivat vilpittömästi tulkinneet Paavalia väärin, tai että he olisivat vain kyselleet neuvoja tiettyihin asioihin (”mitä tulee siihen…”). Paavalin ironinen ja sarkastinen kirjoitustyyli selittyy myös paremmin jos korinttilaiset ovat tahallaan jättäneet tottelematta Paavalia. 

Heidän tulee olla maailmassa läsnä, mutta he eivät voi elää kuten maailma. Pelastusvene tulee olla vesillä, mutta vesi ei saa olla pelastusveneessä!

Mitä muuta Paavali oli edellisessä kirjeessään käsitellyt haureuden lisäksi? Kun otamme huomioon tämän kirjeen myöhemmin käsiteltävät aiheet (8-10), näyttää selvältä, että Paavali oli haureuden lisäksi puhunut edellisessä kirjeessään myös epäjumalanpalveluksesta. Kaksi muuta termiä tuntuvat ehkä yllättävältä: ahneet ja huijarit (riistäjät). Paavali mielsi ahneuden epäjumalanpalvelukseksi (Kol. 3:5). Näillä kahdella sanalla Paavali reagoi jo jakeiden 6:1-11 ongelmaan.

On vaikea sanoa millaisessa yhteydessä nämä asiat oli mainittu Paavalin edellisessä kirjeessä, mutta varmaa on se, että haureellinen elämä, ahneus ja epäjumalanpalvelus olivat päivittäisiä ongelmia Korinttissa.

Jae 5:11

Paavali vääntää asiaa rautalangasta. Hän sanoo, että hän tarkoitti nimenomaan sellaisen henkilön karttamista, joka sanoo olevansa uskova, mutta kuitenkin elää maailman ihmisten tavoin edellä mainituilla tavoilla. Uskovien käytös tulisi matkia Herran käytöstä. On eri asia kamppailla jonkun tietyn synnin kanssa kuin elää hyvällä omallatunnolla edelleen synnillistä elämää. (Huono omatunto synnintekemisen jälkeen on hyvä merkki.)

Paavali mainitsee syntilistassa kaksi uutta termia edellisen jakeen lisäksi: pilkkaaja ja juomari. Todettakoon, että syntilistat ovat hyvin tyypillisiä Paavalilla ja muuallakin UT:ssa (Room. 1:29-31; 1. Kor. 6:9-10; 2. Kor. 12:20-21; Gal. 5:19-21; Ef. 5:3-5; Kol. 3:5, 8; 1. Tim. 1:9-11; 2. Tim. 3:2-5; Tiit. 3:3; 1. Piet. 2:1; Ilm. 21:8; 22:15).  Sana ”panettelija” viittaa henkilöön, joka pilkkaa toisia satuttavasti. ”Juomari”-sana täytyy ymmärtää oikein. Tuon ajan kulttuureissa oli normaalia juoda viiniä ja se oli osa jokapäiväistä elämää. Suomessa samanlaista viinikulttuuria ei kuitenkaan ole. Juomari viittaa yksinkertaisesti henkilöön, joka hakeutuu toistuvasti humalaan. Vaikka Raamattu ei tietenkään kiellä alkoholin juomista, oma kulttuuri täytyy ottaa huomioon. Janne Saarela kävelemässä kolmoskalja kädessä hotellin edessä tarkoittaa tilannetta ulkopuolelta tarkastelevalle henkilölle sitä, että Janne vetää pään täyteen! Suomalaiset kun eivät näytä tuntevan muuta kuin ”joko tai” juomisen. 

Jakeen loppu vahvistaa edelleen insestisuhteessa elävän miehen erottamista. Hän ei saa osallistua Herran ehtoolliseen. Paavalin pointti näyttää olevan siinä, että seurakunta yhteisönä ei anna kyseisen miehen olla mukana jumalanpalveluksissa ja ehtoollisessa. Paavali ei puhu siitä, että yksilöuskovat eivät saisi edes tervehtiä miestä kauppareissulla (ks. 2. Tess. 3:14-15).

Jakeet 5:12-13

Aihe on käsitelty. Paavali ja seurakunta eivät tuomitse ”ulkopuolella olevia” eli ei-seurakuntalaisia. Tämä kuuluu Jumalalle, joka tulee hoitamaan asian tulevaisuudessa. Seurakunnan täytyy kuitenkin pitää huolta yhteisön puhtaudesta. Paavali päättää siihen mistä hän alkoi: ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha” (5. Moos. 17:7).

Extra: ”Uskovat ei saa tuomita!”

Monet ovat sitä mieltä, että tällainen tuomitseminen ei kuulu uskoville, koska Jeesus kielsi toisten tuomitsemisen (Matt. 7:1-5):

”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

Paavali ei kuitenkaan ole nyt puhumassa samasta aiheesta kuin Jeesus. Kolme asiaa on syytä nostaa esille.

(1) Vaikka Jeesus kielsi tuomitsemisen, hän itse tuomitsi ihmisiä, mm. fariseuksia (Matt. 23). Kielto ei siten voi olla ehdoton, koska muuten Jeesus olisi rikkonut omaa opetusta vastaan.

(2) Jakeissa Matt. 18:15-17 Jeesus antaa ohjeita siitä, miten nuhdella syntiä tekevää veljeä. Tuomitsemiskielto ei siten voi tarkoittaa sitä, että me emme puutu toisten elämässä esiintyviin vääryyksiin.

(3) Jeesuksen sanat on tulkittava asiayhteydessään. Jeesus kieltää henkilöä, jolla on omassa silmässään hirsi, tuomitsemasta henkilöä, jolla on silmässään roska. Tämä viittaa siihen, että Jeesus puuttuu tekopyhään käytökseen, jossa toisten ihmisten syntejä etsitään väärällä asenteella ja tuomitsemiseen sovelletaan eri kriteerejä kuin oman elämän tarkkailuun. Tuomitsijan ongelma ei ole siinä, että hän tekee toisesta väärän diagnoosin, vaan siinä, että hän ei sovella itseensä samoja kriteerejä. (France 2008, 146-47.)

Ollaksemme rehellisiä, tällainen menettely on meille hyvin luonnollista. Tässä luvussa käsitelty asia on kuitenkin toisenlainen. Paavali ei saisi tuomita insestisuhteessa elävää miestä siinä tapauksessa, jos hän itse eläisi tätä miestä pahemmin. Pelkästään seurakunnan olemuksen kannalta on tärkeää, että ne, jotka eivät halua tehdä parannusta jatkuvista synneistään, erotetaan seurakunnasta.

2. Uskovien välinen käräjöinti (6:1-11)

Herra A on tehnyt vääryyttä herra B:tä kohtaan, ja herra B on haastanut herra A:n oikeuteen. Asia on siis mennyt tuomioistuimen käsiteltäväksi (sama tuomioistuin mainittiin Ap.t. 18:12-17). Paavali on asiasta niin närkästynyt, että hän käyttää melko sarkastisia sanoja ja antaa uhkauksia (6:1-6).

Voisi luulla, että tällaisessa tilanteessa Paavali nuhtelisi vain herra A:ta, koska hän on tehnyt vääryyttä. Näin ei kuitenkaan tapahdu: Paavali nuhtelee molempia miehiä. Hän haastaa vääryyttä kokeneen miehen seuraamaan Jeesuksen jalanjälkiä (hänen tulee kestää vääryyttä 6:7). Hän antaa vääryyttä tehneelle miehelle, ja samalla koko seurakunnalle, vakavia varoituksia siitä, millaiset henkilöt eivät peri Jumalan valtakuntaa (6:8-10). Paavali päättää aiheen käsittelyn rohkaisevaan vakuutteluun syntien anteeksisaamisesta (6:11).

Ongelma on kaksitahoinen. Ensinnäkin seurakunta ei näytä ymmärtävän, ketä he ovat Kristuksessa. He käyttäytyvät ikään kuin nykyisestä maailmanajasta täytyisi saada kaikki hyöty itselleen. Toiseksi heidän käyttäytymisensä on tuhoamassa seurakunnan merkitystä Korinttin kaupungissa.

a) Seurakunnan häpeä (6:1-6)

Tämän jaejakson ytimessä on Paavalin ajatus seurakunnasta eskatologisena (lopunajallisena) yhteisönä. Tämän valossa tämän maailmanajan asiat, kuten tavaraan ja rahaan kiintyminen, joutuvat toissijaisiksi. Paavali myös muistuttaa, että seurakunta tulee kerran olemaan osallinen maailman tuomitsemisessa. On siis käsittämätöntä, että seurakunta on nyt maallisen oikeusistuimen edessä kyselemässä neuvoja maallisten asioiden hoitamisessa.

Jae 6:1

Jae tulisi kääntää ”Kuinka joku teistä kehtaa…” Sana, joka on käännetty riita-asiaksi on kreikaksi πρᾶγμα (pragma). Se on tekninen termi, joka tarkoittaa virallista oikeusasiaa. Ongelma ei näytä olevan niinkään siinä, että riita-asia otettiin käsittelyyn, vaan siinä, että asia vietiin ei-uskovien rarkaistavaksi. Paavalin juutalainen tausta näkyy siinä, että rabbit pitivät hyvin yleisesti jaetta 2. Moos. 21:1 perusteluna sille, että riita-asiat tulee ratkaista nimenomaan omassa yhteisössä, ei pakanoiden ylläpitämissä oikeusistuimissa:

”Nämä ovat ne säädökset, jotka sinun tulee asettaa israelilaisille.”

Jae viittaa Israelin kansan keskuudessa nimitettyihin tuomareihin, jotka ratkaisivat ongelma-asiat Mooseksen lain perusteella. Kirjaimellisesti Paavali kutsuu ei-uskovia oikeudenpitäjiä sanalla ἄδικος (adikos). Sana koostuu kirjaimesta a ja sanasta dikaois eli kyseessä on vanhurskaan vastakohta: ei-vanhurskautettu. Paavali siis valitsee sanansa harkiten. Pyhät ja vanhurskaat ovat hakemassa oikeutta ja neuvoja ei-vanhurskailta, jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Paavali ei taaskaan halua halventaa roomalaista oikeuskäytäntöä, olihan hän ollut sen edessä itsekin useamman kerran Ap.t 16:37-39; 25:10-12.)

Jae 6:2

Vaikka edellinen jae kohdistui vääryyttä kokeneeseen mieheen, tämä jae koskettaa koko seurakuntaa: se oli antanut tällaisen asian tapahtua. Paavali kysyy nyt toisen kerran (ks. 3:16) kysymyksen ”Ettekö tiedä, että pyhät tulevat tuomitsemaan maailman?” Pyhät tulevat olemaan osallisia silloin, kun Jumala tuomitsee maailman. Tällainen ajattelutapa nousee VT:sta: [1]

”Ikiaikainen saapui ja Korkeimman pyhät saivat oikeutensa ja tuli hetki, jolloin pyhät ottivat haltuunsa vallan.” (Dan. 7:22.)

Ikävä kyllä Paavali, eikä kukaan mukaan UT:ssa, selitä tarkemmin, mitä tämä tarkoittaa. Tämä toimii kuitenkin perusteluna sille, miksi uskovat eivät saa käydä oikeutta keskenään maallisten oikeusistuinten edessä.

Jakeet 6:3-4

Jälleen Paavali piikittää seurakunnan tietoa uhkuvia viisaita: ”ettekö te tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä?” Sanottakoon, että siinä kun Paavali on nyt koko maailman ja enkeleiden katseltavina (4:9), asetelma tulee kääntymään ylösalaisin! Paavali viitannee langenneisiin enkeleihin:

”Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka olivat tehneet syntiä, vaan syöksi heidät kahleissa manalan pimentoihin odottamaan tuomion toteutumista.” (2. Piet. 2:4.)

”Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten.” (Juudas 6.)

Jollain tavalla Jumalan kansan osallisuus Jumalan tuomioihin tulee olemaan todella konkreettinen niin maailman kuin (langenneiden)enkeleidenkin osalta. Korinttilaiset olivat asiasta tietoisia, koska Paavali oli antanut heille tarkkaa opetusta 18 kk ajan. Me taas joudumme jäädä arvuuttelemaan näitä salaperäisiä sanoja.

”Nekö te asetatte tuomareiksi, joita halveksitaan seurakunnissa?” Tällä lauseella Paavali ihmettelee sitä, että seurakunta vie riita-asiansa maallisen oikeusprosessin käsiteltäväksi, vaikka seurakunta on hylännyt tämän ajan arvot ja käyttäytymistavat. Näin ei saisi tapahtua!

Jakeet 6:5-6

Aiemmin (4:14) Paavali totesi, ettei hän halua häpäistä seurakuntaa, vaikka hän joutuikin käyttää melko vahvoja ilmaisuja. Nyt asia on toisin: Paavali puhuu seurakunnan häpeäksi. Seurakunta on paisunut viisaudesta ja se on tuominnut Paavalin (luvut 1-4). Tällainen käytös osoittaa, että seurakunta ei ole lainkaan ymmärtänyt sitä, keitä he ovat Jeesuksessa. Seurakunnassa ei näytä todellisuudessa olevan ainoatakaan todella viisasta, joka osaisi hoitaa tällaiset asiat.

Kaikki viittaa siihen, että nämä kaksi herraa kuuluvat seurakunnan harvoihin hyväosaisiin. Heillä näyttää olevan riittävästi omaisuutta, joka riittää sekä riitaan että oikeusprosessiin. (Keener 2007, 173).

b) Syytteennostajan häpeä ja varoitus väärintekijälle (6:7-11)

Nyt Paavali kohdistaa katseensa riitakumppaneihin. Hän kuitenkin asettelee sanansa niin, että koko seurakunta saa oppitunnin. Paavali ei syytä ainoastaan miestä, joka on rikkonut toista miestä vastaan (6:8-10), vaan hän nuhtelee myös vääryyttä kokenutta miestä siitä, että hän on vienyt asian käräjille haalien itselleen oikeutta (6:7).

Jae 6:7

Me emme tarkalleen ottaen tiedä mitä näiden kahden miehen välillä oli tapahtunut. Jakeen viimeinen lause ”miksi et anna riistää itseltäsi?” viittaa siihen, että kysymys on ollut jonkinlaisesta bisneksestä, johon on kuulunut raha (velat? perinnöt?). Paavali sanoo vääryyttä kokeneelle miehelle, että voittaa hän jutun tai ei, itse oikeusprosessi on häpeällinen. Paavalin ajatus voidaan tiivistää seuraavasti: ”Vaikka sinä voittaisit tämän oikeusjutun, sillä ei ole mitään merkitystä. Olet itse asiassa jo hävinnyt, koska et seurannut Kristuksen jalanjälkiä kärsien vääryyttä. Tappio on myös se, että seurakuntakin on joutunut huonoon valoon tämän jutun vuoksi.” Jumalan valtakunnan standardien näkökulmasta mies olisi voittanut, jos hän olisi antanut asian olla (ei olisi vienyt asiaa oikeuteen). Tämän maailmanajan näkökulma sai kuitenkin hallinnan ja maalliset asiat menivät Jumalan valtakunnan asioiden edelle. Samalla tavalla on käynyt vääryyttä tehneelle miehelle. Vaikka hän saikin hetkellistä hyötyä petoksesta, hän asetti itsensä paljon suurempaan vaaraan: väärä käytöksinen elämäntapa ei johda sisään Jumalan valtakunnan ahtaasta ovesta.

Paavalin mukaan itsekkyys ja jatkuva omien oikeuksien vaatiminen kuuluvat tähän maailmanaikaan. Jumalan valtakunnassa pätee kuitenkin toisenlaiset ihanteet. Ei ole epäilystäkään siitä, keneltä Paavali on tämän asenteen oppinut:

”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.” (Jes. 53:7)

Jakeet 6:8-10

Nyt katse kääntyy mieheen, joka oli tehnyt rikoksen veljeään vastaan. Hän käyttäytyy häpeällisesti kuin ei-uskovat ihmiset, jopa uskonveljeä kohtaan.

Jälleen Paavali kysyy kysymyksen ”ettekö tiedä?” ja alkaa listata asioita joiden harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa, kreik. βασιλεία (basileia). Sana voidaan kääntää sekä valtakuntana että kuningaskuntana. Jälkimmäinen on tarkempi, koska ajatus on valtakunnasta, jossa Jumala hallitsee kuninkaana, kreik. βασιλεύς (basileus). Pelastus on ennen kaikkea sitä, että evankeliumi vapauttaa meidät Jumalan ”basileiaan” hänen kuninkuutensa ja valtansa alle. Jumala kutsuu ihmisiä evankeliumin kautta valtakuntaansa (1. Tess. 2:12).

Seurakuntien piirissä vaikuttaa edelleen teologeja, joiden mielestä uskova ei voi koskaan menettää pelastustaan (näin kalvinistit). Tällainen näkemys joutuu kuitenkin huomattaviin vaikeuksiin näissä jakeissa. Paavali ei listaa seuraavia asioita huvikseen. Muutenhan hänen varoituksensa ei olisi varoitus lainkaan! Osa näistä mainituista vääryyksistä on jo esiintynyt jakeissa 5:10-11 (seuraava lista ei ole järjestyksessä, jotta samat sanat tulisivat paremmin esiin):

Jakeet 5:10-11	Jakeet 6:9-10
Juomarit Pilkkaajat Epäjumalanpalvojat Riistäjät Ahneet Haureelliset	Juomarit Pilkkaajat Epäjumalanpalvojat Riistäjät Ahneet Haureelliset Avionrikkojat Passiivisen homoseksin harjoittajat [kreik. μαλακός (malakos)] Aktiivisen homoseksin harjoittajat [kreik. ἀρσενοκοίτης (arsenokoitees)] Irstailijat Varkaat Ahneet

Yksikään suomenkielisistä käännöksistä (38, 92, RK) ei ole tuonut esiin sitä, että Paavali käyttää homoseksin kieltämisessä kahta eri sanaa. Kaikki käännökset jättävät sanan μαλακός kääntämättä. Muutama lyhyt kommentti kummastakin sanasta on sanottava.

Sana ἀρσενοκοίτης tarkoittaa yksiselitteisesti homoseksiä ja se on johdettu kreikankielisestä VT:sta (LXX):

Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan // καὶ μετὰ ἄρσενος οὐ κοιμηθήσῃ κοίτην γυναικός (3. Moos. 18:22)

Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset // καὶ ὃς ἂν κοιμηθῇ μετὰ ἄρσενος κοίτην γυναικός βδέλυγμα ἐποίησαν ἀμφότεροι θανατούσθωσαν ἔνοχοί εἰσιν (3. Moos. 20:13)

Sanan μαλακός kääntäminen on sen sijaan hieman epävarmempaa, mutta melko varmasti voidaan sanoa, että se viittaa passiivisessa roolissa olevaan henkilöön homoaktissa. Juutalainen filosofi Filon (20 eKr. – 40 jKr.) käytti sanaa muutaman kerran ja hänen tekstissään sana viittaa homomieheen, joka on seksin aikana passiivisessa roolissa, ja joka panostaa naismaiseen ulkoasuun (meikit, kampaukset, parfyymit ym.). Filonin mukaan sana voi viittaa myös mieheen, joka on leikannut sukuelimensä pois muuttuakseen naiseksi. (Special Laws 3.37-42, On Abraham 135-36.) Richard Haysin (1996, 382) analyysi viittaa samaan suuntaan. Hänen mukaan sana esiintyy melko usein hellenistisessä kreikankielisessä kirjallisuudessa ja se tarkoittaa passiivisessa asemassa olevaa henkilöä homoseksin aikana. Myös Leon Morris (2008, 96) ja N. T. Wright (2004, 69) toteavat, että kysymykseen on nyt riittävästi valoa, jotta voimme päätellä Paavalin tarkoittaneen edellä mainittuja asioita näillä kahdella termeillä. Näin ollen Paavali tuomitsee sekä ”aktiivisen” että ”passiivisen” homoseksin. (Puonti 2004, 196.) Katso homoseksuaalisuudesta lisää viitteesta [2].

Jae 6:11

Vaikka Paavali antaa läpi kirjeen vakavia ohjeita koskien uskovien käyttytymistä, hän kuitenkin monesti päättää varoitukset lempeisiin tai kannustaviin sanoihin (ks. 3:22-23; 4:14-17; 5:7; 6:20; 10:13; 11:32). Näin hän tekee tässäkin. Tuollaisia (listassa mainittuja) tekin olitte. Jeesuksen kohtaaminen kuitenkin muuttaa ihmisen elämän. Ei ole olemassa uskoontuloa ilman muutosta. 

Mutta mikä on muuttanut korinttilaiset? Kääntymys, jonka Jumala on saanut aikaan. Uskoontulo tapahtuu sekä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen että Hengen uudistavan työn kautta. Meidän likamme on pesty pois, meidät on pyhitetty (erotettu) Jumalalle ja meidät on vanhurskautettu eli julistettu syyttömiksi. Merkille pantavaa on, että kolminaisuuden kaikki persoonat on linkitetty kiinteäksi osaksi ihmisen pelastusta: Jumala pelastaa Jeesuksen työn tähden ja se on laitettu voimaan Hengen toiminnan kautta. Jälleen kerran (ks. 5:6-8) Paavali käskee korinttilaisia tulemaan sellaisiksi, jollaisia he todella ovat. 

Fee (1987, 246-47; 2011, 127-32) käy läpi jakeen kielioppia ja perustelee, miksi Paavali ei viittaa sanoilla ”pesty puhtaaksi” korinttilaisten kasteeseen, ainakaan sakramentaalisessa mielessä. Sanalla ”peseytyminen” painotetaan pikemminkin (vertauskuvaa käyttäen) muutosta niistä synneistä, jotka on mainittu juuri jakeissa 6:9-10, jotka ovat ikään kuin ”likaa”. Paavalin pointti ei ole opettaa kasteesta, vaan uskovien kokemasta muutoksesta, jonka Jumalan kolminaisuus on saanut aikaan. Mitä tulee näihin kieliopilliseen huomioihin, niin tässä jakeessa myöhemmin Paavali kirjoittaa ”ἐν τῷ ὀνόματι τοῦ κυρίου Ἰησοῦ Χριστοῦ” eli ”Kristuksen Jeesuksen meidän Herramme nimessä”. Hän käyttää prepositiota ”ἐν”, joka tarkoittaa ”ssa”, ”ssä” eli ”nimessä”. Mutta kun jakeissa 1:13 ja 15 Paavali puhui vesikasteesta, hän käytti prepositiota ”εἰς” eli ”een” Jeesuksen ”nimeen” tai Paavalin ”nimeen”. Olisi myös täysin ainutlaatuista linkittää uskovien kaste lisäämällä litaniaan ”Jumalamme Hengessä”. Pikemminkin kyse on vertauskuvasta. Paavali ei ole kiinnostunut nyt vesikasteesta, vaan hän on kiinnostunut Pyhän Hengen muuttavasta voimasta korinttilaisten elämässä. Kaikki kolme mainittua asiaa ”peseytyminen, pyhittyminen ja vanhurskauttaminen” on Hengen toiminnan – ei vesikasteen – tulosta. (Näin myös Morris 2008, 97.)

Loppupohdintoja

Tätä jaejaksoa ei saa tulkita siten, että uskova ei saa missään tilanteessa haastaa toista uskovaa oikeuteen. Päinvastoin on vaarallista jos seurakunnissa aletaan antamaan anteeksi seksuaaliset hyväksikäytöt ym. asiat. Tällaiset tapaukset on vietävä oikeuteen ja syylliset on tuomittava. Näyttää siltä, että näiden kahden miehen välisessä asiassa ei kuitenkaan ollut kyse rikoksesta, joka olisi automaattisesti kuulunut oikeuslaitoksen ratkaistavaksi, vaan henkilökohtaisista jutuista ja erimielisyyksistä.

Läpi historian on elänyt uskovia, jotka eivät pidä sanasta ”teologia”. Jokainen meistä kuitenkin tekee teologiaa haluamme me sitä tai emme. On huomattava, että Paavalille teologia ei ole pelkkää teoreettista pohdintaa, vaan se on evankeliumin sovellusta normaaliin arkielämään. Paavalin teologiassa kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä: armon kokeminen ja elämän muutos, joka osoittaa armon kokemisen todeksi. Meidän on myös otettava Paavalin varoittavat tekstit todesta. Pyhä Henki ei saa olla elämässämme vain teoreettista teologiaa, vaan voima, joka antaa voiman elää uudenlaista elämää.

Tärkein opetus tässä jaejaksossa on kuitenkin sama kuin Jeesuksen opetuksessa armottomasta palvelijasta (Matt. 18:21-35). Palvelija oli isännälle velkaa 60 miljoonaa denaaria, mutta isäntä antoi velan anteeksi. Kun kyseinen palvelija näki veljensä, joka oli hänelle velkaa 100 denaaria, hän ei osoittanut tälle armoa, vaan heitti hänet vankeuteen. Mitä me vastaamme Jeesuksen kysymykseen, johon myös Korinttin seurakunnan vääryyttä kokenut mies joutui vastaamaan: ”Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, koska sitä minulta pyysit. Eikö myös sinun pitäisi armahtaa kaveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?”

3. Seksin harrastaminen prostituoitujen kanssa (6:12-20)

Lukijan täytyy olla tarkkana, koska ensimmäistä kertaa tässä kirjeessä Paavali alkaa lainata korinttilaisten iskulauseita korjatakseen heidän näkemyksiään. Tämä jaejakso rakentaa myös siltaa lukuun 7. Siinä luvussa ongelmana on nimittäin se, että jotkut kieltäytyvät harrastamasta seksiä aviopuolisoidensa kanssa. Voimme hyvällä syyllä kysyä: johtiko tämä ongelma jotkut naimisissa olevat miehet prostituoitujen syliin?

Jaejaksossa on vahvasti esillä erityisesti kaksi sanaa: haureus ja ruumis. Sana πορνεία (porneia) = ”haureus” esiintyy kahdesti, πόρνη (pornee) = ”prostituoitu” kahdesti, πορνεύω (porneuoo) = ”haureuden harjoittaminen” verbinä kerran ja σῶμα (sooma) = ”ruumis” kahdeksan kertaa. Paavalin huolenaiheensa ei kuitenkaan ole haureus yleensä. Ongelmana on se, että jotkut Korinttin seurakunnan miehet harrastavat seksiä prostituoitujen kanssa, mutta seurakunta ei näe asiassa mitään ongelmaa. Heidän näkemyksensä mukaan (Pyhä)Henki on nostanut heidät uuteen todellisuuteen ja tässä todellisuudessa ruumiin teot eivät voi saastuttaa uskonelämää millään tavalla.

Seurakuntalaisilla on väärä käsitys siitä mitä on olla vapaa Kristuksessa (”kaikki on minulle luvallista”, 6:12) ja he luulevat, että ruumis ei ole tärkeä (”Jumala tulee tuhoamaan sen”, 6:13). Niinpä korinttilaisten teologian mukaan seksin harrastaminen prostituoitujen kanssa ei voi olla ongelma.

Näitä käsityksiä vastaan Paavali hyökkää kolmella tavalla. (1) Jakeissa 12-14 hän korjaa heidän teologiaansa näistä asioista. Jae 13 on tässä tärkeä: ”Ruumis on Herraa varten, ja Herra on ruumista varten”. (2) Jakeissa 15-17 Paavali rakentaa juuri opettamansa teologian varaan. Korinttilaiset eivät ole ymmärtäneet oikein seksuaalisen yhdynnän merkitystä (”ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi”) ja uskoontulemisen merkitystä(”olet yhtynyt Herraan ja olet yksi henki hänen kanssaan”). (3) Jakeissa 18-20 Paavali kieltää haureuden harjoittamisen ja perusteena toimii se, että heidän ruumiinsa kuuluu Jumalalle.

Jae 6:12

Lause ”Kaikki on minulle luvallista” esiintyy tässä jakeessa kaksi kertaa. Se esiintyy kahdesti vielä jakeessa 10:23. Tämä lause ei ole Paavalin opetusta, vaan se on korinttilaisten iskulause (näin myös Wright 2004a, 72; Morris 2008, 98). (92- ja RK-käännös ovat ymmärtäneet tämän. Käännöksissä sanat ”kaikki on minulle luvallista” on laitettu heittomerkkien sisälle. Ikävä kyllä he eivät ole huomanneet samaa jakeen 13 kohdalla.) Paavali hyvin selvästi ampuu näkemyksen alas. Jakeessa on tietty sanaleikki, jota on hankala kääntää muille kielille. Ajatus on kuitenkin seuraavanlainen: ”’Kaikki on minun vallassani’, mutta kaikki ei ole hyödyksi, ’kaikki on minun vallassani’, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita”. (Nikolainen 1986, 48; Morris 2008, 98.) Elämä on opettanut, että liiallinen vapauden käyttäminen lopulta kahlitsee ihmisen.

Mutta eikö Paavalikin opeta, että Kristuksessa me olemme vapaita? Kyllä opettaa. Mutta Paavalin teologiassa vapaus Kristuksessa tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että uskova ei ole kahlehdittu ruokiin ja juomiin (kuten juutalaiset), juhlapäiviin (kuten juutalaiset), ympärileikkaukseen (kuten juutalaiset), sapattiin (kuten juutalaiset) jne. (näin myös Morris 2008, 98). Paavali ei tarkoita, että eettisessä mielessä kaikki olisi sallittua. Korinttilaisten keskuudessa tämä asia kuitenkin vääristyi ja he luulivat, että KAIKKI on luvallista.

Jakeet 6:13-14

Näissä jakeissa on tietty kreikankielinen rakenne, ja muutama vaikeasti käännettävä sana. Tämä on saanut tutkijat raapimaan päätään jakeiden kääntämisessä. Varmalta kuitenkin näyttää, että jakeen 13 lause ”ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten” on jälleen korinttilaisten iskulause (näin myös Wright 2004a, 72; Morris 2008, 98). On kuitenkin vaikea sanoa kuuluuko lause ”ja/mutta Jumala tekee lopun niistä molemmista” tähän iskulauseeseen vai ei.

Feen mukaan korinttilaiset ovat rakentaneet argumenttinsa seuraavalla tavalla: ”Kaikki on minulle luvallista; ja koska ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten (Jumala tulee kuitenkin tuhoamaan ne molemmat), ja koska kaikki ruumiin halut ovat samanlaisia, niin ruumis on seksiä varten ja seksi ruumista varten (Jumala tulee kuitenkin tuhoamaan lopulta ne molemmat).”

Paavali on korinttilaisten kanssa yhtä mieltä siitä, että ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja näyttää siltä, että hän on samaa mieltä myös siitä, että tulee päivä kun niitä ei enää tarvita. Jakeet 15:42-49 viittaavat nimittäin siihen, että ylösnousemusruumis ei tarvitse enää ”maallista ravintoa”, koska uusi ylösnousemusruumis tulee olemaan kuolematon. Korinttilaisten argumentin ongelma koskee kuitenkin heidän näkemystään ruumiista ja seksistä: (1) ruumis ei ole haureutta, vaan Herraa varten ja (2) ruumista ei ole tarkoitettu tuhottavaksi vaan ylösnousemukseen. Vatsa luotiin ruokaa ja ruoka vatsaa varten, mutta ruumista ei luotu haureutta varten. Ruumiimme on siis kokonaan toinen juttu: sitä ei tulla tuhoamaan. Paavali ei kiellä sitä, etteikö Jumala olisi luonut meistä seksuaalisia olentoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä antaa luvan täyttää seksuaalisia tarpeitamme miten lystää. Seksi on tarkoitettu avioliittoon (luku 7).

Jakeessa 14 Paavali antaa ruumiin erikoisasemalle teologisen perustelun (aihe huipentuu lukuun 15). Koska Jumala herätti poikansa ruumiillisesti kuolleista, ruumiilla täytyy olla erikoinen arvo. Ruumis on Herraa ja Herra ruumista varten. Takuuna tästä on Jeesuksen ylösnousemus. Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus on takuu siitä, että meidätkin tullaan herättämään ruumiillisesti kuolleista. Paavalin mukaan nykyisen ruumiimme ja tulevan ylösnousemusruumiimme välillä on jatkumo.

Paavalin teologia ruumiin ylösnousemuksesta on karvasta kuultavaa Korinttin seurakunnalle. Heidän teologiansa oli saastunut kreikkalaisesta näkemyksestä, jonka mukaan materialla (ruumiilla) ei ole juurikaan arvoa. Tämä valheellinen näkemys johti heidät luulemaan, että ruumiin teoilla ei voi saastuttaa ”hengen ihmistä”.

Jakeet 6:15-17

Näissä jakeissa Paavalilla on kaksi argumenttia ja molemmat alkavat sanoilla ”ettekö te tiedä?” Lauseet mudostavat myös selkeän kiasmin (peilikuvarakenteen):

A Ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä
     B Siksi niitä ei voi tehdä porton jäseniksi
     B’ Porttoon yhtyminen on yhdeksi lihaksi tulemista hänen kanssaan
A’ Herraan yhtyneet ovat yksi henki hänen kanssaan

Yhteytemme Jeesukseen on niin tiivis, että Paavali kuvaa meidät hänen jäseninään (aihe, jota käsitellään luvussa 12). On suuri synti ottaa pois Jeesuksen jäsen ja tehdä siitä porton jäsen. Henki on saanut aikaan tämän yhteyden, mutta me voimme väärillä teoilla vaarantaa ja rikkoa tämän yhteyden.

Paavali käyttää prostituoituun yhtymisestä kreikankielen sanaa κολλάω (kollaoo), joka voidaan kääntää liimautumisena. Vaikka sanaa ei yleensä käytetä seksuaalisesta yhdynnästä, se kuitenkin toimii myös siinä merkityksessä. Paavali on valinnut tämän sanan varmasti siksi, että se sopii myös paremmin jakeeseen 17 ”uskova on liittynyt (κολλάω) Herraan” (näin Paavali välttää seksi-ajatuksen uskovan ja Herran välillä).

Seksuaalinen yhdyntä tarkoittaa yhdeksi lihaksi tulemista. Tässä Paavali nojaa jakeeseen 1. Moos. 2:24. Paavali ei tietenkään tarkoita, että seksuaalinen yhdyntä itsessään on väärin. Hän ei myöskään puhu siitä, että avioliitossa ei saisi harrastaa seksiä, päinvastoin (ks. luku 7). Uskova ihminen on liittynyt Herraan ja on yksi Henki hänen kanssaan. Koska uskovan ruumis kuuluu Herralle, hänen täytyy käyttäytyä niin, että hän tuo kunniaa Jumalalle.

Jae 6:18

”Paetkaa haureutta”. Onko Paavalilla mielessään Joosefin erimerkki, kun Faraon vaimo yritti kaataa hänet sänkyyn ja Joosef pakeni paikalta (1. Moos. 39:6-12)? Kiusausten kohdatessa me tulemme lopulta rajalle, jossa me joko pakenemme tai lankeamme.

Haureuden harjoittaminen on synnin tekemistä omaa ruumista vastaan (koska se on Pyhän Hengen temppeli). Paavali ei sano, että seksuaalinen synti on suurempi synti kuin muut synnit, vaan että se koskettaa meidän ruumistamme erityisellä tavalla.

Tulkinnallisia ongelmia tuottaa lause ”kaikki muu synti, jota ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella”. (Sana ”muu” on kääntäjien lisäys. Alkuteksti sanoo ”kaikki synti, jota…”) Mutta eikö päihteiden käyttäminen, itsensä viiltely tai itsemurha ole ”synti omaa ruumista vastaan”? Fee toteaa, että tämän ongelman selittämiseksi on annettu jopa 30 erilaista vastausta! Esitän nyt kuitenkin vain yhden mahdollisen tulkinnan.

On mahdollista, että lauseen alkupuoli on jälleen korinttilaisten oma iskulause. Näin kohta voisi tarkoittaa seuraavaa: ”’Kaikki synti, jota ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella’, te sanotte. Kuitenkin, on yksi synti, joka itse asiassa on ruumista vastaan: haureus.” Näin ollen korinttilaisten mukaan, mikään mitä me teemme ruumiillamme, ei voi saastuttaa meitä. Paavali on eri mieltä ja toteaa haureuden olevan tällainen synti. Näin ollen Paavali ei sano, että tämä on ainoa synti, jota voi ruumista vastaan tehdä. Muut synnit eivät ole nyt Paavalin tähtäimessä.

Jakeet 6:19-20

Kuudennen kerran tässä luvussa Paavali piikitää seurakuntaa: ”ettekö te tiedä?” Nämä jakeet antavat teologisen perustelun jakeen 18 kiellolle. Mikä on tämä teologinen peruste? Kahdella sanalla: Henki ja risti. Jeesus on lunastanut meidän koko ruumiimme. Siksi meidän täytyy teoillamme kirkastaa Jumalaa.

Korinttilaisten teologia on pahasti metsässä, koska heidän mukaansa ruumis ei ole tärkeä ja se tulee kerran tuhoutumaan. Yleensä Paavali puhuu seurakunnasta Jumalan temppelinä (3:16; 2. Kor. 6:16; Ef. 2:21-22), mutta nyt hän sanoo, että jokainen yksilöuskova on Jumalan temppeli. Niinpä korinttilaisten perusteet kääntyvät päälaelleen. He luulevat, että Henki on tehnyt ruumiin tarpeettomaksi, mutta asia on juuri päinvastoin; Henki on tehnyt ruumiista todella erikoisen!

Jos ostamme kalliin kirjan jota olemme aina halunneet, me emme tee sen sivuista itsellemme ostoslistaa. Jos ostamme itsellemme kalliin talon, me emme tuhoa spraymaalilla sen seiniä. Samalla tavalla Jeesus on ostanut meidän omalla verellään ja tämä velvoittaa meitä katsomaan miten käytämme ruumistamme. Siksi jakeessa 20 Paavali ottaa viimeisen kielikuvan orjamarkkinoilta (hän palaa aiheeseen jakeessa 7:22). ”Teidät on ostettu kalliilla hinnalla”. Paavali puhuu lunastuksesta, joka tarkoittaa orjan vapaaksi ostamista (Gal. 3:13, 4:5; Ilm. 5:9, 14:3). Koska Jumala on ostanut meidät vapaaksi, me kuulumme Jumalalle. Siksi meidän täytyy teoillamme kirkastaa Jumalan nimeä.

Extra

Esiaviollinen seksi on kulttuurissamme yleisempää kuin koskaan. Muutama sana sen ongelmallisuudesta tulee sanoa. Nicky Gumbel kirjoittaa kirjassaan Selitä miksi:

“1900- luvun jälkipuoliskolla tapahtui suuri seksuaalinen vallankumous. Yhteiskuntamme on kyllästetty seksuaalisilla ärsykkeillä; niitä on televisiossa, elokuvissa, mainoksissa ja upeissa aikakausilehdissä. Enää ei lehtikioskissa varata vain paria ylähyllyä seksille, nyt aivan lehtihyllyjen keskivälillä olevat lehdet kertovat ’kaiken, mitä olet halunnut tietää seksistä ja vielä paljon enemmänkin’. Seksistä on tullut meidän aikamme epäjumala… …Samaan aikaan on tapahtunut toinen hälyttävä vallankumous. Avioliitot ja perhe-elämä ovat hajoamassa. Vuosisata sitten Englannissa otettiin 200 avioeroa vuodessa. Vuoteen 1987 mennessä avioeroluvut olivat nousseet 151 000 eroon vuodessa. Määrä kolminkertaistui vuodesta 1967. Vuoteen 2002 mennessä luku nousi 160 000. Lähes puolet avioliitoista päättyy nykyisin eroon. Särkyneiden avioliittojen taloudelliset kustannukset, jotka perustuvat koviin tilastotietoihin esimerkiksi oikeusavusta ja sosiaalisista lisäavustuksista, ovat huimaavat 2 miljardia puntaa vuodessa. Ja vielä merkittävämpi on inhimillinen kärsimyksen määrä, jonka kustannuksia ei voi edes laskea.”

Historiamme siis osoittaa, että seksuaalisella holtittomuudella ja perhe-elämän murentumisella on yhteys. Gumbel mainitsee vielä neljä ongelmaa, jotka esiaviollinen seksi saa aikaan:

1) Ihminen vaarantaa itsensä haavoittumiselle

Kun seksiin edennyt suhde katkeaa, joku saa aina haavoja. Yleensä molemmat osapuolet kärsivät. On tutkittu fakta, että ilman esiaviollista seksiä avioliitto toimii huomattavasti paremmin. Esiaviollinen seksi lisää avioliiton ulkopuolisen seksisuhteen mahdollisuutta. Aviorikos onkin suurin avioerojen aiheuttaja. Erään tutkimuksen mukaan ne avioliitot, joissa oltiin asuttu avoliitossa ennen avioliittoa, avioeron mahdollisuus 8 vuoden jälkeen oli 60% suurempi, kuin niiden, jotka eivät olleet asuneet avoliitossa ennen avioliittoa (Lainaus The time -lehdestä 19.6.1992).

2) Ihminen vaarantaa toiset haavoittumiselle

Ellei suhde kestä, se saattaa vaikuttaa tuhoisasti tulevaan avioliittoon. Aikaisemmat seksisuhteet saattavat aiheuttaa mustasukkaisuutta ja kaunaa. Mielenkiintoisia tilanteita syntyy, kun mies tai vaimo tapaa entisen kumppanin.

Vaikka yhteiskunta näyttää hyväksyvän useat seksisuhteet, kovinkaan moni ei ole valmis ottamaan kumppanikseen sellaista, jolla on monimutkaisen värikäs seksitausta monien eri henkilöiden kanssa. Jos esiaviolliseen suhteeseen liittyy yllättävä raskaus, joutuu tekemään vaikeita päätöksiä.

3) Yhteiskunta voi joutua kärsimään

Perhe on keskeisellä sijalla yhteiskunnassa. On yleinen tosiasia, että avioliiton ulkopuolinen seksi on suurin syy avioeroihin. Perheen hajoamiset ovat taas suurin syy rikollisuuteen, varsinkin nuorien. Kun lapset näkevät kotona jatkuvia riitoja, pahoinpitelyä, pettämistä, niin ei ole vaikea ymmärtää heidän käyttäytymistään arkielämässä.

Kaikki tietävät mitä tarkoittaa aids. Ennen vanhaan mainostettiin, että vapaat seksisuhteet ovat ilmaisia. Nyt se voi viedä hengen. Jos Jumalan ohjeita olisi noudatettu, aids ei olisi koskaan levinnyt.

4) Loukkaamme Jumalaa

Aina kun ihminen rikkoo Jumalan lakia, hän joutuu eroon Jumalasta. Jos luemme Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua, huomaamme, että se on kuin tämän päivän sanomalehdestä. Siinä kuvataan millaiseksi ihmiset tulevat, kun he joutuvat eroon Jumalasta. On mahdotonta elää 100 % Jumalalle ja elää seksuaalisesti synnillistä elämää. Ihmiset ovat vaarassa menettää iankaikkisen elämän, koska haluavat lyhytaikaista nautintoa synnistä. (Gumbel 2006b, 40-50.)

LUKU 7

Luvun 7 rakenne on seuraava (Fee 1987):

3. VASTAUS KORINTTILAISTEN KIRJEESEEN

A. AVIOLIITTO JA SIIHEN LIITTYVÄT ASIAT (7:1-40)

    1. Aviossa oleville tai leskille – pysykää sellaisena kuin olette (7:1-16)     

        a) Ei selibaattia avioliitossa (7:1-7)

        b) Ohjeita leskille: pysykää naimattomina tai menkää naimisiin (7:8-9)

        c) Uskovat puolisot: älkää ottako avioeroa (7:10-11)

        d) Seka-avioliitossa olevat uskovat: älkää erotko (7:12-16)

    2. Ohjenuora – pysykää sellaisena kuin olette kutsutut (7:17-24)

    3. Neitsyet (7:25-40)

        a) Naimattomana eläminen on suositeltavaa, mutta ei pakollista (7:25-28)

        b) Paavalin perustelut naimattomuudelle (7:29-35)

        c) Avioliitto ei kuitenkaan ole synti (7:36-40)

3. VASTAUS KORINTTILAISTEN KIRJEESEEN

Luvusta 7 eteenpäin Paavali alkaa käsitellä korinttilaisten lähettämää kirjettä. Olen jo todennut luvun 5 yhteydessä, että Fee asettuu kommentaattoreiden yleistä mielipidettä vastaan ja puolustaa kommentaarissaan sitä näkemystä, että korinttilaiset eivät kirjoittaneet kirjettä ”Paavali, mitä mieltä olet” -asenteella, vaan ”me olemme eri mieltä ja toimimme omalla tavallamme” -asenteella. Korinttilaisten lähettämä kirje on vastaus Paavalin ensimmäiseen kirjeeseen. Koska korinttilaiset ovat täynnä uudenlaista viisautta ja tietoa, he vastustavat Paavalin näkemyksiä ja kysyvät jokaisen aiheen kohdalla: ”miksi me emme voi?”.

Niinpä Paavali ottaa käsittelyyn heidän kirjeessään olleet aiheet yksi kerrallaan. Aihe vaihtuu alkutekstin sanojen περὶ δὲ (peri de) = ”mitä tulee siihen” kohdalla (7:1, 25; 8:1; 12:1; 16:1, 12). Poikkeuksena on jakeet 11:17-34, joista Paavali oli kuullut suullisesti. Paavali käsittelee aiheet kuitenkin ”vastaus kirjeeseen”-osiossa, koska näissä luvuissa aiheena on seurakunnan jumalanpalvelukset.

Paavali käsittelee aiheita loogisessa järjestyksessä. Luvun 7 avioliittoaihe seuraa sujuvasti lukujen 5-6 ongelmista. Luvut 8-10 käsittelevät epäjumalantemppelissä aterioimista. Tätä aihetta on sivuttu jakeissa 6:12-20. Luvuissa 11-14 aiheena on käyttäytyminen jumalanpalveluksessa. Luku 15 keskittyy täysin ruumiin ylösnousemukseen. Korinttilaisten väärä käsitys tästä aiheesta on aiheuttanut väärän käyttäytymisen, joka piilee lukujen 12-14 taustalla. (Fee 1987, 266-67.)

A. AVIOLIITTO JA SIIHEN LIITTYVÄT ASIAT (7:1-40)

On syytä muistaa, että tämä luku ei ole Paavalin systemaattinen opetus avioliitosta, avioerosta ja uudelleenavioitumisesta; Paavali vastaa tilannekohtaisiin ongelmiin. Paavalin pääpointti luvussa on se, että jokaisen tulisi pysyä siinä asemassa jossa on (jakeet 2, 8, 10, 11, 12-16, 26-27, 37, 40). Tämä tarkoittaa sitä, että naimissa olevien tulee pysyä avioliitossa ja sinkkujen ei tulisi etsiä avioliittoa.

Luvun 7 tulkinnassa on ehdottomasti otettava huomioon sen rakenne. Paavali käsittelee tässä luvussa kahta erilaista aihetta. Tämä tulee ilmi seuraavien huomioiden kautta. (1) Jakeessa 7:25 Paavali käyttää sanoja περὶ δὲ, joka viittaa siihen, että aihe vaihtuu. (2) Jakeissa 7:25-38 kaksi termiä esiintyy tiheästi: παρθένος (parthenos) = ”neitsyt” jakeissa 25, 28, 34, 36, 37, 38 ja γαμέω (gameoo) = ”mennä naimisiin” jakeissa 28 [2x], 33, 34, 36, 38 [2x]. Sana παρθένος (neitsyt) ei esiinny jakeissa 1-24 lainkaan. Jakeissa 1-24 aiheena ovat siten henkilöt, jotka ovat tai ovat joskus olleet naimisissa ja jakeissa 25-38 aiheena ovat henkilöt, jotka eivät ole koskaan olleet naimisissa.

Lukijaa tietysti kiinnostaa seuraava kysymys: mikä on se ongelma, johon Paavali joutuu vastaamaan? Saamme tähän kysymykseen riittävästi vastauksia jakeista 1 ja 28. Korinttilaiset (naiset) väittävät, että on hyvä olla harrastamatta seksiä avioliitossa ja he väittävät, että naimattomien avioituminen on synti. On mahdollista, että taustalla ovat juuri seurakunnan naiset, joiden käsitys hengellisenä elämisestä oli lähtenyt pahasti väärille raiteille. He väittävät jo kokeneensa kuolleiden ylösnousemuksen, koska Pyhä Henki on siirtänyt heidät uudelle tasolle. He ajattelevat olevansa enkeleiden kaltaisia (11:2-16; 13:1), jotka eivät enää mene naimisiin tai eivät suorita aviollisia velvollisuuksia (Luuk. 20:35). Tätä tulkintaa tukee vahvasti myös jae 10, jossa Paavali kieltää perusteettoman avioeron nuhtelemalla ensin naista. Paavali on samaa mieltä siitä, että on hyvä elää naimattomana, mutta hän ei allekirjoita näiden naisten teologisia perusteluita asian puolesta. (Fee 1980; 1987, 268-70.)

Korinttilaisten naisten väärä teologia johti siihen, että naiset lopettivat seksin harrastamisen aviomiehensä kanssa ja he syyttivät niitä nuoria tyttöjä, jotka olivat menossa naimisiin. Näyttää siltä, että tällainen vaimojen käytös johti jotkut miehet prostituoitujen syliin, kuten jakeissa 6:12-20 huomasimme.

Ennen kuin menemme itse tekstiin, haluan osoittaa Paavalin tasapainoisen suhtautumisen miehiin ja naisiin tämän luvun opetuksessa. 

Miehen ja naisen tasaveroinen suhde tässä luvussa

Luku 7 toimii hyvänä esimerkkinä siitä, mikä oli Paavalin teologia koskien miestä, naista ja avioliittoa. Paavalille ”Kristuksessa ei ole miestä eikä naista” on uuden liiton ytimessä (Gal. 3:28). Kaikki viittaa siihen, että Paavali jatkoi Jeesuksen opetuksen jalanjäljissä. (Loistava esitys siitä, miten Jeesus palautti naisen aseman miehen rinnalle on Kenneth E. Baileyn Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin, PerusSanoma 2008.) Paavali antaa tässä luvussa 12 esimerkkiä siitä, miten miehen ja naisen asema avioliitossa on ehdottoman tasa-arvoinen. [Payne 2009, 105-106; Fee 1987, 270; Wright 2004a, 79.]

• 7:2: Olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella oma miehensä.
• 7:3: Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan.
• 7:4: Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon.
• 7:5: Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi yhteisestä sopimuksesta.
• 7:10-11: Vaimo ei saa erota miehestään. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. 
• 7:12-13: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. 
• 7:14: Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. 
• 7:15: Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko.
• 7:16: Mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi? 
• 7:28: Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. 
• 7:32, 34a: Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa.
• 7:33, 34b: Naimisissa oleva mies huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi.

Länsimaalaisille lukijoille yllä esitetty taulukko ei välttämättä kerro juuri mitään, mutta Paavalin aikaisessa maailmassa opetus on ainutlaatuinen. Tuon ajan kulttuurissa mies nähtiin naisen omistajana. Jae 7:2 korjaa tällaista vääristymää. Tyypillinen ajatus oli myös se, että naisen tulee tuoda miehelleen seksuaalista tyydytystä. Paavali vastaa tähän vääristymään jakeessa 7:3. Oli vallankumouksellista kirjoittaa, että ”miehen ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon”! Huomioitavaa on myös Paavalin opetus jakeessa 7:12, jossa hän sanoo, että mies ei saa ottaa vaimostaan avioeroa, vaikka nainen kuuluisi eri uskontokuntaan kuin hän. Tämä on raju vastakohta sille, miten juutalaisuudessa ja hellenistisessä kulttuurissa asia olisi hoidettu: avioerolla. Paavalin mukaan avioliitossa molemmat puolisot alistuvat toinen toiselleen ja molemmat täyttävät toinen toisensa tarpeet.

Paynen mukaan antiikin kirjallisuudessa ei ole yhtä ainoaa kohtaa, jossa nainen asetettaisiin tällä tavalla kaikin puolin miehensä kanssa samalla tasolle. Samaa toteaa Fee (1980). Antiikin kirjallisuudessa oletetaan, että naisen tehtävä on täyttää miehen seksuaaliset halut. Luvussa 11 tulemme huomaamaan, että Paavalin teologiassa mies (eikä nainen) ei ole perheen johtaja ja täten puolisonsa yläpuolella. Paavalin teologiassa avioliitto on täydellisen tasavertainen suhde. (Payne 2009, 106-108.)

(Olen käsitellyt jakeiden merkitystä hieman tarkemmin täällä.)

1. Aviossa oleville tai leskille – pysykää sellaisena kuin olette (7:1-16)

a) Ei selibaattia avioliitossa (7:1-7)

Jae 7:1

Jakeen 7:1 kääntämisessä on ollut ongelmia, kuten eri käännöksiä vertaamalla voi todeta:

• ”Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä.” (38-käännös)
• ”Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen.” (92-käännös)
• ”Mitä tulee siihen, mistä kirjoititte, niin miehen on hyvä olla kajoamatta naiseen.” (RK-käännös)

Kirjaimellinen käännös jakeesta on seuraava: ”Mitä siihen mistä kirjoititte, hyvä on miehen olla naiseen koskematta”. Näin ollen (1) tekstissä ei ole ”niin”-sanaa, joka viittaa siihen, että tämä on Paavalin oma ajatus, (2) eikä tekstissä puhuta naimisiin menemisestä.

Sanat γυναικὸς ἅπτεσθαι (gynaikos haptesthai) = ”koskea naiseen”, esiintyvät antiikin kirjallisuudessa 400 eKr. – 200 jKr. ainakin seitsemän kertaa (VT:ssa kohdissa 1. Moos. 20:6 (LXX); Ruut 2:9 (LXX); Snl. 6:29 (LXX)). Jokaisessa kohdassa sanat ovat kiertoilmaisu seksuaaliselle kanssakäymiselle. Missään tapauksessa termi ei tarkoita naimisiin menemistä. Kysymys on siis seksin harrastamisesta. (Fee 1980. Näin myös Winter 1989, Keener 2005, 62 ja Wright 2004a, 77; Hubbard 2010, 202; Gorman 2017, 301.)

Jakeessa on ehdottomasti kysymys korinttilaisten iskulauseen lainaamisesta, jonka Paavali seuraavissa jakeissa kumoaa. (Keenerin [2005, 62] mukaan tämä on kommentaattoreiden enemmistönäkemys.) Jo Origenes huomasi tämän 3. vuosisadalla. Kaikki viittaa siihen, että tätä iskulausetta käyttivät nimenomaan seurakunnan ylihengelliset naiset, jotka eivät halunneet enää harrastaa avioliitossa seksiä miehensä kanssa (ja sen seurauksena miehet juoksivat prostituoitujen syliin).

Jae 7:2

Jakeen 2 alku δέ (de) tulee kääntää sanalla ”mutta”, eli Paavali asettuu vastakkain jakeen 1 kanssa. Paavali vastustaa selibaattia avioliiton sisällä. Ikävä kyllä jae 2 tulkitaan kuitenkin usein väärin. Paavali ei tarkoita, että kaikkien täytyy mennä naimisiin haureuden syntien välttämiseksi. Hänhän puhuu jo naimisissa oleville! Paavali tarkoittaa, että jokaisen miehen tulee jatkaa seksisuhdetta oman vaimonsa kanssa ja päinvastoin. Tämän hän toistaa jakeessa 3. Lause ”jokaisella tulee olla” on jälleen tuttu kiertoilmaisu seksille. Tämä kreikankielinen ilmaus esiintyy LXX:ssä kahdeksan kertaa (2. Moos. 2:1; 5. Moos. 28:30; 2. Aik. 11:21; 1 Esra 9:12, 18; Tobias 3:8; Jes. 13:16, 54:1) ja UT:ssa yhdeksän kertaa (mm. Mark. 6:18, Luuk. 20:28; Joh. 4:18 [2x]; 1. Kor. 5:1; 7:29). 

Jakeet 7:3-6

Jos seksin harrastaminen avioliitossa loppuu, tällöin on vaarana, että kuvioon tulee avioliiton ulkopuolisia suhteita. Näin tämä huomautus linkittyy sopivasti jakeisiin 6:12-20. Näyttää siltä, että juuri naimisissa olevat miehet kävivät prostituoitujen luona, koska heidän vaimonsa kieltäytyivät seksielämästä.

Näiden jakeiden pointti on yksinkertainen: lakatkaa riistämästä toisiltanne! Paavali käyttää vahvoja kreikankielisiä sanoja, joita käytettiin mm. tuon ajan papyruksissa tarkoittamaan velan maksamista. Seksi ei ole avioliitossa vaihtoehto, vaan pariskunta on sen velkaa toinen toiselleen. Seksistä pidättäytyminen on aviopuolisolta riistämistä. 

Jakeessa 5 Paavali antaa hankalan tilanteen vuoksi luvan tehdä poikkeuksen. Seksistä pidättäytymiseen liittyy kuitenkin kolme ehtoa: (1) se tulee tapahtua molempien yhteisestä sopimuksesta, (2) sen tulee olla väliaikaista ja (3) se tulee tapahtua rukouksen vuoksi. Rabbit Shammai ja Hillel olivat jo keskustelleet siitä miten kauan avioliitossa voidaan olla harrastamatta seksiä. Shammain mukaan sopiva aika oli 2 viikkoa, Hillelin mukaan viikko. Tällainen neuvo oli siis tunnettu juutalaisten rabbien keskuudessa. Paavali muistuttaa jakeessa 6, että tämä on myönnytys, ei käsky.

Paavalin perustelut seksielämän velvoittavuudesta nojaavat jakeisiin 2. Moos. 21:10-11:

”Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon, niin älköön vähentäkö ensimmäiseltä tämän ravintoa, vaatetusta ja aviollista oikeutta. Jos hän ei tee hänelle näitä kolmea, niin lähteköön vaimo pois maksutta ja rahakorvauksetta.”

Tässä laissa jopa orjanaisella oli oikeus seksielämään, jopa silloin, kun hänen miehensä oli ottanut itselleen toisen vaimon. Rabbien mukaan tämän asian laiminlyöminen oli pätevä syy jopa avioerolle. (Instone-Brewer 2002b, 193-94.)

Jae 7:7

Jakeessa 7 Paavali tahtoo, että kaikki olisivat kuin hän, mutta hän toteaa, että kullakin on oma lahja χάρισμα (kharisma) Jumalalta. Paavali oli kykenevä elämään elämäänsä ilman ylivoimaisia seksuaalisia haluja, koska hän oli saanut erityisen lahjan Jumalalta. Selibaatti on hyvä (ja ainoa kuviteltavissa oleva) asia jos elää naimattomana, mutta avioliitossa selibaatti ei tule kysymykseenkään. Paavali joutuu muistuttaa korinttilaisia siitä, että selibaatti hänen kohdallaan on Jumalan antama lahja. Se ei siten ole vaatimus kaikkien kohdalla niin kuin avioliitossa olevat korinttilaiset ehkä haluaisivat, jotta he pääsisivät pois avioliitosta.

b) Ohjeita leskille: pysykää naimattomina tai menkää naimisiin (7:8-9)

Jakeet 8-9 näyttävät olevan hiukan kummallisessa paikassa. Paavali puhuu jakeissa 1-7 avioliitossa oleville ja jatkaa sitä edelleen jakeesta 10 eteenpäin. Miksi jakeet 8-9? Syy näyttää olevan siinä, mitä Paavali sanoi jakeen 7 lopussa: ”kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen”. Paavalilla oli naimattomuuden armolahja, mutta hän ymmärtää, että kaikilla ei tätä lahjaa ole. Näissä jakeissa Paavali antaa lyhyesti ohjeita heille, jotka eivät enää ole avioliitossa, mutta joilla ei ole naimattomuuden armolahjaa. (Fee 1987, 287.)

Jakeet 7:8-9

Jakeessa 8 Paavali puhuu kahdelle ihmisryhmälle: ἄγαμος (agamos) ja χήρα (kheera). Kaikki suomalaiset käännökset kääntävät jakeen ”naimattomille ja leskille”. Jae tulisi kuitenkin kääntää: ”miesleskille ja naisleskille”. Perusteluni tällaiselle käännökselle ovat seuraavat. (1) Paavali on jo jakeessa 7:2 kehottanut naimattomia menemään naimisiin ja miksi hän palaisi aiheeseen uudelleen jakeissa 25-38? Naimattomuuden esiinnostaminen tässä kohden ei ole kovin järkevää. (2) Alkutekstissä ensimmäinen sana on maskuliinimuodossa ja toinen feminiinimuodossa. Ensimmäinen sana voisi siis luonnollisesti tarkoittaa miestä ja toinen naista. (3) Jos ensimmäinen sana tarkoittaisi ei-naimisissa olevaa, niin miksi Paavali lisää vielä sanan leski? Sana ”ei-naimisissa oleva” pitää automaattisesti sanan ”leski” sisällään. (4) Paavali puhuu tässä luvussa 12 kertaa miehen ja naisen tasaveroisesta suhteesta. Tämä tukisi tulkintaa, jonka mukaan hän puhuu tässä jakeessa miehille ja naisille. (5) Kreikankielessä oli kyllä sana miesleskille, mutta se oli äärimmäisen harvoin käytössä kirjallisuudessa ja koineekreikan aikana se ei esiinny koskaan. Juuri  ἄγαμος toimi sen korvikesanana. (6) Tulkinta sopii täydellisesti luvun rakenteeseen. Näin ollen jakeissa 1-16 puhutaan vain henkilöistä, jotka ovat joko olleet naimisissa tai ovat nyt naimisissa. Paavali ottaa naimattomat käsittelyyn vasta jakeen 25 jälkeen. Tämä tulkinta onkin nykyään melko yleinen kommentaattoreiden keskuudessa. Sana on uudelleen esillä vielä jakeessa 11 (jos eroaa, pysyköön ’naimattonana’ [ἄγαμος]) ja jakeessa 34, jossa se toimii vastakohtana naimattomalle naiselle. Nämä esimerkit kuitenkin osoittavat, että sana normaalisti tarkoitti henkilöä, joka oli ollut naimisissa. Näin on mahdollista lukea myös jae 32, jossa sana esiintyy hieman ongelmallisesti (’naimaton’ mies).

Seurakuntalaiset pohtivat usein sitä kysymystä, oliko Paavali ollut naimisissa vai ei. Niiden tietojen pohjalta, jotka ovat säilyneet tuon ajan rabbien koulutuksesta voidaan päätellä, että Paavali oli todennäköisesti ollut naimisissa ja jäänyt ehkä leskeksi. Näkemys, jonka mukaan Paavalin vaimo jätti hänet Paavalin käännyttyä kristityksi on huono, koska juutalainen laki ei sallinut avioeroa naiselle tällaisessa tilanteessa (Keener 2007, 56). Juutalaisuudessa naimisiin meneminen oli miehille velvollisuus josta poikettiin vain harvoin. Juutalaisten Talmudissa lukee eräässä kohdassa: ”Juutalainen, jolla ei ole vaimoa, ei ole mies”. (Norvanto 2007, 83-84.)

Paavali ei jakeessa 9 sano ”jos eivät voi hillitä itseään”, vaan ”koska eivät voi hillitä itseään”. Näyttää siltä, että kyseiset miehet seurasivat jakeiden 1-7 avioliitossa olevien miesten jalanjälkiä ja menivät harrastamaan seksiä prostituoitujen kanssa. Paavali sanoo, että tällainen tulee lopettaa ja henkilöiden tulee mennä naimisiin.

Lause ”parempi mennä naimisiin kuin palaa” on kielikuva seksuaalisesta himosta. On parempi mennä naimisiin kuin palaa himosta. Leskien tulisi siis Paavalin mukaan pysyä asemassaan ja jäädä naimattomaksi. Hän kuitenkin toteaa, että ei ole synti, vaikka he menisivätkin naimisiin. (Fee 1980; 1987, 287-90; Wright 2004a, 81-82.)

c) Uskovat puolisot: älkää ottako avioeroa (7:10-11)

Se tosiasia, että Paavali suuntaa sanansa ensin vaimolle, tukee sitä tulkintaa, että ongelman taustalla ovat nimenomaan seurakunnan ylihengelliset naiset. Nämä jakeet ovat siitä harvinaiset, että tuon ajan kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa toimittiin samalla tavalla avioerojen kohdalla kuin meidän länsimaalaisessa kulttuurissa nykyään. Avioeroja otetiin heppoisin perustein ja viralliseen avioeroon ei tarvinnut olla edes pätevää syytä. Suurin osa avioliitoista kreikkalais-roomalaisessa maailmassa päättyi avioeroon. Jopa heidän avioehtosopimukset kirjoitettiin niin, että avioliiton odotettiin päätyvän avioeroon. Juutalaisuudessa avioliiton taas odotettiin päättyvän kuolemaan. (Instone-Brewer 2002b, 190-91.)

Ennen kuin kommentoin lyhyesti näitä kahta jaetta, on syytä tehdä syväsukellus juutalaisten maailmaan vuonna 30. Paavali vetoaa Jeesuksen sanoihin, mutta mitä Jeesus asiasta opetti?

UUDEN TESTAMENTIN OPETUS AVIOEROSTA JA UUDELLEENAVIOITUMISESTA

Johdanto

Eri kirkkokuntien ja seurakuntien keskuudessa opetetaan avioerosta ja uudelleenavioitumisesta eri tavoilla. Jotkut eivät salli avioeroa missään tilanteessa, jotkut sallivat sen aviorikoksen tai hylkäämisen vuoksi. Näissä tilanteissa toiset kieltävät uudelleenavioitumisen ja toiset sallivat sen syyttömän osapuolen kohdalla. Jotkut taas opettavat, että aviorikoksen ja hylkäämisen lisäksi hyviä syitä avioerolle ja uudelleenavioitumiselle on henkinen ja fyysinen väkivalta.

Opiskellessani Isossa Kirjassa viimeistä vuotta, päätin tehdä aiheesta päättötyöni. Keskityin Jeesuksen opetukseen Matteuksen evankeliumissa (19:1-12). Näiden kuukausien aikana luin useiden eri tutkijoiden näkemyksiä ja perusteluja aiheesta. Vahvimmin minut vakuutti Cambridgen yliopiston professori David Instone-Brewer, jonka erikoisalaa on rabbiiniset tekstit. Tässä paperissa tiivistän hänen opetuksensa aiheesta. (Perusteellisemmat argumentit löytyvät Instone-Brewerin artikkeleista (2001) ja kirjasta (2002). Hän tiivistää näkemyksensä hyvin  vuonna 2003 ilmestyneessä artikkelissa Divorce for ’Any Cause’. Muista lähteistä mainitaan erikseen.)

Kristityt ensimmäisellä vuosisadalla

Kun ensimmäisellä vuosisadalla eläneet uskovat kuulivat Jeesuksen ja Paavalin opetusta tästä aiheesta, heillä oli syvällä mielessä tiettyjä konsepteja, virallisia termejä ja ennakko-oletuksia, joita 2000-luvun lukijalla ei ole. He elivät keskellä sitä maailmaa, jossa avioliittoasiat ja siihen liittyvät erot ja uudelleenavioitumiset hoidettiin heidän tavalla. Instone-Brewer onkin tutkinut tarkasti avioliittosopimuksia ja erokirjoja ajalta 400 eKr. – 400 jKr. ja juutalaisten rabbien kirjoituksia päästäkseen kiinni tuon ajan ihmisten ennakkoasenteisiin ja heidän käyttämiinsä termeihin asiaan liittyen.

Juutalaisuudessa virallinen avioero-termistö vaihtui radikaalilla tavalla ensimmäisen vuosisadan puolivälissä. Tämä johti moniin vääriin tulkintoihin niinkin aikaisin kuin toisella vuosisadalla. Tästä syystä jo aikaiset kirkkoisät joutuivat tulkinnoissaan väärille raiteille. Kirkkoisien näkemyksistä ks. lisää viitteestä. [3]

Uusi ’mistä syystä tahansa’-avioero

Noin sukupolvi ennen Jeesusta eli kaksi rabbia: Hillel ja Shammai. He olivat arvostettuja rabbeja ja myöhemmät rabbiiniset tekstit käyttävät paljon mustetta heidän keskusteluidensa kuvaamiseen. Hillel toi esille uuden näkemyksen koskien avioeroa. Hänen näkemys voidaan tiivistää sanoilla ”mistä syystä tahansa”. Hillel perusti tulkintansa VT:n jakeisiin 5. Moos. 24:1-4:sta:

1. ”Jos joku ottaa vaimon ja nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä, sentähden että mies on tavannut hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan, 2. ja jos nainen sitten, lähdettyään hänen talostaan, menee ja joutuu toisen miehen vaimoksi, 3. ja myöskin tämä toinen mies hylkii häntä ja kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan, tai jos tämä toinen mies, joka on ottanut hänet vaimokseen, kuolee, 4. älköön hänen ensimmäinen miehensä, joka lähetti hänet pois, ottako häntä uudestaan vaimokseen, sittenkuin tämä on tullut saastutetuksi, sillä se olisi kauhistus Herran edessä. Älä saata syynalaiseksi maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi. (33-käännös).

Jakeen 1 lause ”jotakin häpeällistä” on hankalasti käännettävissä. Kirjaimellisesti se tarkoittaa ”alaston asia”. Tämän lisäksi lause esiintyy vain kohdassa 5. Moos. 23:14, jossa sillä kuvataan ulostetta (Meier 2003, 75). Se on siis kiertoilmaisu jostain häpeällisestä teosta. Kaikki juutalaiset rabbit, Shammai mukaan luettuna, tulkitsivat sen tarkoittavan säädyttömyyttä eli aviorikosta. Hillel lähti kuitenkin eri suuntaan ja väitti, että jakeen kaksi eri sanaa ”säädyttömyys” ja ”asia” tarkoittavat kahta eri perustetta avioerolle. Näin ollen avioero olisi mahdollinen aviorikoksen vuoksi tai mistä syystä tahansa. Niinpä mies saattoi erota vaimostaan jos nainen keitti ruuan pohjaan tai hän löysi paremman näköisen naisen. Tämä johti tietenkin siihen, että miehen ei tarvinnut esittää juutalaiselle oikeusistuimelle mitään todisteita avioeron puolesta, koska kaikki syyt kelpasivat. Mies yksinkertaisesti antoi vaimolle erokirjan (ks. edellä mainittu VT:n kohta) ja avioero oli selvä.

Lienee helppo arvata kumman tulkinnan kannalle juutalaiset miehet lähtivät. Kaikki viittaa siihen, että ensimmäisella vuosisadalla kaikki erot olivat Hillelin ”mistä syystä tahansa” eroja. Juutalaisen filosofi Filonin mukaan kaikki erot tapahtuivat ”mistä syystä tahansa” ja Josefus sanoo, että hän erosi vaimostaan tällä tavalla. Ensimmäisen vuosisadan puolivälistä meillä ei ole ainoatakaan mainintaa muunlaisista avioeroista juutalaisuudessa. Keenerin 2006, 92; 2000, 6 mukaan Hillelin näkemyksen suosio ei kuitenkaan johtunut siitä, että Hillelin koulukunta olisi ollut hallitseva. Lähteet puhuvat sen puolesta, että vaikka Shammain koulukunta oli hallitsevassa asemassa, avioerotapauksissa Hillelin tulkinta oli laajemmin käytössä. Myös Stein 1979 näkee avioerokeskustelun asiayhteyden olevan Hilleliläinen.

Neljä raamatullista syytä avioeroon

Ennen kuin Hillelin ”mistä syystä tahansa”-tulkinta nousi hallitsevaksi käytännöksi, juutalaisuudessa oli neljä oikeutettua syytä päättää avioliitto. Ensimmäinen syy oli aviorikos. Tämä perustui siis jakeisiin 5. Moos. 24:1-4. Muut syyt löytyvät jakeista 2. Moos. 21:10-11:

10. Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon, niin älköön vähentäkö ensimmäiseltä tämän ravintoa, vaatetusta ja aviollista oikeutta. 11. Jos hän ei tee hänelle näitä kolmea, niin lähteköön vaimo pois maksutta ja rahakorvauksetta.

Tämä laki koskee orjanaista, joka on naimisissa juutalaisen miehen kanssa. Jos mies ottaa itselleen toisen vaimon, ensimmäiselle vaimolle tulee taata ravinto, vaatetus ja seksielämä. Rabbit tulkitsivat jakeen siten, että jos laki pätee orjanaiseen, sen täytyy päteä myös vapaaseen naiseen ja vapaaseen mieheen. Kaikki juutalaiset ryhmittyvät olivat yksimielisiä siitä, että avioeron sai ottaa aviorikoksen vuoksi, ja ravinnon, vaatetuksen ja seksielämän laiminlyömisen vuoksi.

Rabbit käyttivät runsaasti aikaa väitellessään siitä, paljonko rahaa miehen tuli kuluttaa ruokien ja vaatelankojen hankitaan ja miten paljon aikaa vaimon tuli näiden asioiden kohdalla viettää. He olivat erimielisiä myös siitä, kuinka pitkän aikaa oli mahdollista olla harrastamatta seksi puolison kanssa. Hillelin mukaan viikko oli maksimiaika, Shammain mukaan kaksi viikkoa. Bisnesmiehille, jotka matkustivat ja Tooran opiskelijoille sallitiin pidempi aika seksittömyyteen. Tiivistetysti näistä kolmesta velvollisuudesta alettiin puhua materiaalisina ja emotionaalisina tarpeina. Näyttää siltä, että näihin velvollisuuksiin Paavali viittaa tämän luvun jakeissa 3-5. Hän kiinnittää huomiota puolisoiden seksielämään ja hän näkee sen velvollisuutena, vaikka antaakin muutaman väliaikaisen poikkeuksen sen lopettamiseen. Jakeissa 33-34 Paavali näyttää taas viittaavan ruoka- ja vaatetusvelvollisuuksiin: ”naimisissa oleva mies joutuu huolehtia vaimostaan”. Nämä kolme asiaa (2. Moos. 21:10-11) löytyvät miltei kaikista juutalaisista avioliittosopimuksista (ks. Instone-Brewerin artikkelit 2001). 

Jeesus & ’mistä syystä tahansa’ avioerot

Kaikki edellä mainitut syyt avioliiton päättymiseen menettivät merkityksen jo sukupolvea ennen vuotta 70 jKr. (jolloin Jerusalemin temppeli tuhoutui). Kaikki erosivat ’mistä syystä tahansa’-tulkinnan mukaisesti. Vuoden 70 jKr. jälkeen kysymys oli kiinnostava enää akateemisella tasolla, mutta ei enää normaalin juutalaisen elämässä. Normaali juutalainen ei voinut enää valita Shammain ja Hillelin välillä, koska ainut näkökulma oli Hillelin tulkinta. Kaikki avioerot tehtiin ”mistä syystä tahansa”. Näin ollen lopulta koko ilmaisu ”mistä syystä tahansa” hävisi, koska sitä ei enää tarvittu. Alettiin puhua pelkästään avioerosta. (Instone-Brewer 2002, 238-39; France 2007, 208; myös Stein 1979 näyttää olevan tätä mieltä.)

Jeesuksen toiminnan aikana (30 jKr.) debatti aiheesta oli kuitenkin vielä meneillään. Niinpä kun fariseukset lähestyvät Jeesusta Matt. 19:ssa, he kysyvät häneltä: ”Onko miehen lupa hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” (jae 3). Fariseukset eivät siis kysy Jeesuksen mielipidettä avioerosta yleensä, vaan he kysyvät, onko Hillel oikeassa jakeen 5. Moos. 24:1 tulkinnassa. (Tämän tulkinnan kannalla on suurin osa kommentaareista, mm. Keener 1999, 463; Blomberg 1990, 164; Davies & Allison 2000, 4; Wenham 2006, 30; Guenther 2002, 86; Hagner 1995, 547.)

Asettuuko Jeesus Hillelin vai Shammain puolelle? Jeesus vastaa ensin totemalla, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto, jonka tulisi olla elinikäinen (jakeet 4-6). Kovasydämisyys, kreik. σκληροκαρδία esiintyy LXX:ssä tällaisessa asiayhteydessä ainoastaan Jeremian kirjassa (4:4). Siinä se viittaa Juudan kansan kovasydämisyyteen, joka ei halua tehdä parannusta synneistään. Jeesus opettaa tässä sitä, että jos puoliso katuu, uskovan tulisi antaa anteeksi. Avioero ei siten ole velvoittava.

Jakeessa 9 Jeesus asettuu Shammain tulkinnan puolelle Hilleliä vastaan: mies voi hylätä vaimonsa vain aviorikoksen vuoksi. Ellei avioeroon ole pätevää syytä, henkilö tekee aviorikoksen mennessään uudelleen naimisiin, koska entinen avioliitto on Jumalan silmissä edelleen voimassa.

Markuksen (10:1-12) ja Luukkaan (16:18) mukaan Jeesus näyttää kieltävän avioeron ja uudelleenavioitumisen mahdollisuuden kokonaan. Jakeita tulkitessa on kuitenkin muistettava, että ensimmäisen vuosisadan lukija ei olisi ymmärtänyt sanoja ehdottomana kieltona. Ihmiset erosivat mistä syystä tahansa. Juutalaisuudessa ei ollut ainoatakaan ryhmittymää, joka olisi kieltänyt avioeron. Näin ollen kysymys: ”voiko mies erota vaimostaan?” on mieletön. Jos lukija lisää kysymykseen sanat ”mistä syystä tahansa”, silloin kysymys on oikeutettu. Ei ole myöskään poissuljettua, että Jeesus olisi käyttänyt hyperbolaa eli liioittelua. Tosiasia on, että sekä Matteus (19:9) että Paavali (1. Kor. 7:12-16) tekevät poikkeuksen tässä asiassa. Näin ollen Jeesuksen jyrkkä opetus toimii vain periaatteena, johon on olemassa poikkeuksia. (Stein 1979.)

Tiivistys

Jos Jeesus otti kantaa ainoastaan yhden VT:n jakeen tulkitsemiseen, niin mitä hän ajatteli muista mahdollisista avioeron syistä? Ikävä kyllä kukaan ei koskaan kysynyt häneltä sitä. Koska meillä ei ole mitään jakeita käytettävissämme on syytä olettaa, että Jeesus allekirjoitti yleisen juutalaisen näkemyksen myös kolmesta muusta avioeron sallivasta syystä. On olemassa muitakin aiheita, joihin Jeesus ei ottanut mitään kantaa. Hän ei esimerkiksi pitänyt puheita monoteismin puolesta, eikä hän tuominnut raiskaamista. Oli turha puhua asioista, joista kuulijat olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Me myös tiedämme, että jos Jeesus oli joistain asioista eri mieltä, hän kyllä kertoi mielipiteensä.

Meidän on palautettava seurakuntaan Uuden testamentin opetus aiheesta, varsinkin kun elämme aikaa, jossa lain mukaan voit erota mistä syystä tahansa. Meidän on myös lopetettava syyttömien osapuolien tuomitseminen, emmekä saa estää heidän vastuutehtäviään seurakunnassa.

Nyt voimme katsoa tarkemmin jakeita 7:10-11.

Jakeet 7:10-11

Näistä jakeista alkaa Paavalin opetus koskien avioeroa ja uudelleenavioitumista. Tutkijat eivät ole päässeet jakeiden merkityksestä yksimielisyyteen (mikä on tietysti arvattavaa). Päällisin puolin näyttää siltä, että Paavali kieltäisi avioeron ja siten myös uudelleenavioitumisen mahdollisuuden. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Oikean tulkinnan saamiseksi täytyy ottaa huomioon kaksi asiaa. (1) Paavali vetoaa Jeesuksen opetukseen (”en minä vaan Herra”). Mutta mitä Jeesus aiheesta oikeastaan opetti? (2) Paavali osoittaa sanansa tilanteeseen, jossa pariskunta sai ottaa avioeron ilman pätevää syytä. Paavali siis kieltää vääränlaiset avioerot, ei avioeron mahdollisuutta yleensä. Väite 2 vaatii tietysti tarkempia perusteluita.

Paavali tiesi, että Jeesus oli vastauksessaan fariseuksille vastustanut hilleliläistä tapaa erota vaimostaan mistä syystä tahansa. Jeesus ei siis opettanut, että avioero ei koskaan ole mahdollinen. Paavali myös huomaa, että tilanne Korintissa on verrattavissa Jeesuksen opetuksen tilanteeseen, koska Rooman laki salli avioeron ilman pätevää syytä. Tilanne oli siis hyvin samantapainen. Hilleliläisessä ja roomalaisessa erossa oli kuitenkin kaksi eroa:

• Hilleliläinen ero oli mahdollista vain juutalaiselle miehelle. Rooman lain mukaan myös nainen sai erota miehestään. 
• Juutalaisuudessa miehen tuli joka tapauksessa antaa vaimolle erokirja, joka takaisi vaimolle virallisen todistuksen ja luvan avioitua uudelleen. Rooman laissa tällaista erokirjaa ei tarvittu.

Toinen perustelu, jonka mukaan Paavali vastustaa nimenomaan kreikkalais-roomalaista avioerotapaa, vahvistaa se huomio, että jakeessa 10 nainen on eroamassa miehestään. Tämä ei ollut näin helppoa juutalaisuudessa, mutta Rooman laki teki sen mahdolliseksi.

Kolmas perustelu tulkinnalle on jakeiden 10-15 kielellinen huomio. Paavali käyttää jakeissa 10-15 kahta eri sanaa avioerosta: χωρίζω (khooridsoo) ja ἀφίημι (afieemi):

• 7: 10b Vaimo ei saa erota miehestään (χωρίζω)
• 7:11a Jos hän eroaa, pysyköön naimattomana (χωρίζω)
• 7:11b Ei myöskään mies saa hylätä vaimoaan (ἀφίημι)
• 7:12 Älköön mies hylätkö ei-uskovaa vaimoaan (ἀφίημι)
• 7:13 Älköön nainen hylätkö ei-uskovaa miestään (ἀφίημι)
• 7:15 Jos ei-uskova puoliso eroaa, erotkoon (χωρίζω)

Tuohon aikaan kreikkalais-roomalaisissa avioliittosopimuksissa käytettiin jopa 50 eri sanaa avioerosta ja samassa sopimuksessa oli usein monta eri sanaa, eli ne toimivat synonyymeina. Esimerkiksi Egyptistä vuodelta 66 löydetyssä aviosopimuksessa käytetään kuutta eri sanaa avioerosta.

Sana χωρίζω oli kreikkalais-roomalaisissa aviosopimuksissa yleisin sana avioerosta, mutta juutalaisissa sopimuksissa sitä ei käytetty. Myös sanaa ἀφίημι käytettiin laajasti kreikankielisissä sopimuksissa tarkoittamaan avioeroa, mutta sitä ei käytetä VT:ssa, eikä UT:ssa missään muualla tarkoittamaan avioeroa. Juutalaisessa kirjallisuudessa sanalla ei siis ole merkitystä ”avioero”.

Paavali siis asettuu Jeesuksen kannalla ja kieltää uskovia eroamasta puolisostaan ilman pätevää syytä (jakeet 10-11). Jos pariskunta eroaa ilman pätevää syytä, vaihtoehtoja on kaksi. Puolison tulee pysyä naimattomana tai yrittää sopua ja palata takaisin aviopuolisonsa luokse. Paavali myös kehottaa uskovia täyttämään aviolliset velvollisuudet (jakeet 3-5). He eivät saa olla aiheuttamassa avioeroa.

Avioero-extra

Jos Paavali ja Jeesus opettivat, että avioliitto voi päättyä tietyistä syistä niin miten me selitämme jakeet 1. Kor. 7:39 ja Room. 7:2?

• ”Vaimo kuuluu yhteen miehensä kanssa niin kauan kuin tämä elää, mutta miehen kuoltua hän on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa haluaa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.”
• ”Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen.”

Näiden jakeiden perusteella moni tutkija on tullut siihen lopputulokseen, että Paavalin mukaan vain kuolema erottaa aviopuolisot ja päättää avioliiton. Tällainen tulkinta on kuitenkin ongelmallinen neljästä syystä.

(1) Jeesuksen mukaan aviorikos oli päteva syy avioerolle ja uudelleenavioitumiselle.

(2) Tuon ajan ihmiset (varsinkin kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa) olettivat, että avioeron jälkeen aviopuolisot avioituvat uudelleen. Tämä asia tulee selkeästi esiin tuon ajan avioliittosopimuksia luettaessa. Näin ollen yksikään kreikankielinen lukija ei olisi tulkinnut näitä jakeita siten, että uudelleenavioituminen on mahdotonta ennen kuin toinen aviopuoliso menehtyy.

(3) Paavali sanoo 1. Kor. 7:ssä, että uskovan miehen tai naisen ei tule päättää avioliittoa. Samalla tavalla meidän kullttuurissa luvataan jatkaa yhdessä ”kunnes kuolema meidät erottaa”. Mutta me emme tällä lauseella tarkoita, että avioeroa ei voisi tapahtua. Toinen kumppani voi päättää liiton pettämällä toista, tai kuten kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa, vain lähtemällä pois.

(4) UT:ssa on muitakin jakeita, joihin lukija itse automaattisesti lisää poikkeuksen. Lukija esimerkiksi lisää automaattisesti Jeesuksen sanoihin (Matt. 5:32) ”jokainen, joka katsoo naista himoiten, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen” poikkeuksen ”ellei nainen ole hänen vaimonsa”. Jeesus ei tietenkään opettanut, että teen aviorikoksen katsomalla omaa vaimoani himoiten. Samalla tavalla ”nainen on sidottu mieheensä” ellei hän ole hänen ex-vaimonsa. (Instone-Brewer 2001a; 2002b, 192-201, 283.)

d) Seka-avioliitossa olevat uskovat: älkää erotko (7:12-16)

Aiheena on edelleen avioero, mutta nyt Paavali suuntaa sanansa sellaiselle avioparille, joista vain toinen on uskossa. Korinttilaiset haluavat eroon ei-uskovista puolisoistaan ja taustalla on edelleen heidän iskulauseensa (”hyvä on miehen olla harrastamatta seksiä naisen kanssa”). He myös näyttävät olettavan, että elämä ei-uskovan kanssa jollain tavalla saastuttaa uskovan puolison hengellisen elämän. Paavali opettaa näissä jakeissa, että tämä ei pidä paikkansa. Itse asiassa uskovan puolison hengellinen tila asettaa ei-uskovan puolison ja mahdolliset lapset erityisasemaan.

Jakeet 7:12-13

”Muille sanon…” Suurin osa tutkijoista tulkitsee tämän lauseen niin, että jakeissa 10-11 on kyseessä uskova pariskunta ja jakeissa 12-16 on kyseessä aviopari, joista vain toinen on uskossa (Fee 1980; Instone-Brewer 2001b). Koska Jeesus ei koskaan ottanut kantaa uskovien seka-avioliittoihin, Paavali toteaa, että opetus ei perustu Jeesuksen opetukseen, vaan hänen omaan mielipiteeseensä (”muille sanon minä, ei Herra”). Se, että Paavali tekee tarkan ero Jeesuksen opetuksen ja oman opetuksensa välillä, osoittaa vääräksi näkemyksen, että alkuseurakunnassa seurakunta laittoi Jeesuksen suuhun sanoja vastatessaan erinäisiin ongelmiin.

Tilanne, jossa vain toinen puoliso pelastui, ja toinen jäi kylmäksi evankeliumin sanomalle, aiheutti ristiriitaisia ajatuksia uskovassa puolisossa. Siihen, mikä aiheutti näitä ongelmia, palataan hetken kuluttua. Muuten jakeiden 12-13 opetus lienee olevan melko selvä. Paavali sanoo, että jos ei-uskova puoliso haluaa jatkaa avioliittoa, uskova puoliso ei saa ottaa avioeroa. Perustelut tulevat seuraavassa jakeessa.

Jae 7:14

Tällä jakeella Paavali perustelee näkökantaansa, mutta ikävä kyllä, tämä on koko jaejakson ongelmallisin jae. Mitä tarkoittaa se, että ei-uskova puoliso on pyhitetty uskovan puolison kautta? Entä se, että lapset ovat pyhiä, koska toinen vanhempi on uskossa? Yleensä termiä ”pyhä” käytetään uskovista, mutta tässä tapauksessa kyse ei ole siitä, että uskovan puolison usko luettaisiin ei-uskovan puolison hyväksi. Tällainen tulkinta ei sovi jakeeseen 16, eikä se sovi muutenkaan Paavalin teologiaan siitä, miten ihminen pelastuu (ks. Room. 9-11; Gal. 3-4). Jakeen tulkinnassa on syytä pohtia hiukan tuon ajan kulttuurien suhtautumista seka-avioliittoihin.

Tuon ajan kulttuureissa eli melko vahvasti negatiivinen ajatus seka-avioliittoja koskien. Esimerkiksi juutalaisuudessa oli jo tuohon aikaan olemassa sellaisia ajatussuuntauksia, että seka-avioliitossa elävä juutalainen voi tietyistä uskonnollisista syistä ottaa avioeron ei-uskovasta puolisostaan. Rabbit myös pohtivat sitä, voiko Shammain ja Hillelin kolukuntien edustajat avioitua keskenään. Vastaus tähän oli kylläkin myönteinen, mutta tärkeää tässä on huomata se, että henkilöiden eri status pakotti miettimään tätä asiaa. Rooman laki puolestaan antoi ohjeita eri yhteiskunta-asemassa eläville mm. siten, että vapaa roomalainen ei saanut avioitua orjan kanssa. (Keener 2007, 56-58).

Seka-avioliittoon liittyviä ongelmia lisäsi vielä se tilanne, että kun pariskunta sai lapsia, niin kysymys kuului: miten lapsen uskonnollinen asema määritettäisiin? Onko lapsi rituaalisesti saastainen, jos toinen vanhempi on ei-uskova?

Ensimmäisellä vuosisadalla lapsen sosiaalista ja uskonnollista asemaa pohdittiin melko paljon, varsinkin tilanteissa, joissa vanhemmat olivat eri yhteiskuntaluokasta tai eri uskonnoista. Esimerkiksi Rooman laki käsitteli tätä asiaa monesta näkökulmasta. Jos sekä mies että nainen olivat Rooman kansalaisia, lapsen status määritettiin isän kautta. Jos avioliitto taas ei ollut roomalainen avioliitto, lapsen status määriteltiin äidin kautta.

Myös juutalaiset keskustelivat seka-avioliiton tuomista ongelmista. Lapsien statuskysymys oli erityisen hankala silloin kun pakanapariskunnasta toinen kääntyi juutalaisuuteen. Luettiinko lapset juutalaisiksi vai pakanoiksi? Rabbit päätyivät siihen, että jos lapsi oli äidin kohdussa silloin, kun äiti kävi proselyyttikasteella, lapsi katsottiin kuuluvaksi Israelin kansaan. Kääntymyksen jälkeen proselyytti (käännynnäinen) oli pyhä ja näin myös kaikki hänen lapsensa, jotka syntyivät kääntymyksen jälkeen.

Tämä lyhyt katsaus tuon ajan statusongelmiin viittaisi siihen, että jae 14 ei opeta siitä, millaisessa tilanteessa lapsi on Jumalalle kelvollinen ja missä ei. Lyhyesti sanottuna: jae ei puhu pelastuksesta vaan statuksesta. Paavalin mukaan ei-uskova puoliso ja lapset ovat erikoisasemassa toisen vanhemman uskon vuoksi ja tämä tila voi johtaa heidät kääntymykseen. Paavali lohduttaa seka-avioliitossa eläviä puolisoita siitä, että heidän lapsensa ovat evankeliumin vaikutusvallan alaisuudessa. Paavali uskoi, että pyhyys on suurempi voima kuin saastaisuus. (Keener 2007, 58-61.)

Jae 7:15

Tämäkin jae on aiheuttanut paljon kiistaa. Paavali sanoo, että jos ei-uskova lähtee avioliitosta pois, uskova veli tai sisar ei tässä tapauksessa ole orjuutettu, kreik. δουλόω (duulo-oo). Mutta mitä tämä tarkoittaa? Missä asiassa hän ei ole orjuutettu?

Juutalaisessa kulttuurissa (varhaisissa rabbiinisissa traditioissa) avioero rinnastettiin orjuudesta vapautumiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että avioliitto nähtiin negatiivisessa mielessä orjuutena, vaan sitä, että avioside nähtiin niin tärkeänä ja lujana. Paavali joutui Korinttin tilanteessa muistuttamaan avioliiton sitovuudesta, koska roomalaiset avioparit erosivat toisistaan ilman mitään syitä. Toiseksi orjuustermi johtuu siitä, että aviosopimuksissa esiintyvät avioehdot juontavat juurensa jakeisiin 2. Moos. 21:10-11, joka kosketti alunperin orjanaisen oikeuksia. Näistä syistä avioerosta puhuttiin orjuustermeillä. (Instone-Brewer 2001b.)

Niinpä kun Paavali sanoo, että ”veli tai sisar ei ole orjuutettu” hänen alkuperäiset lukijansa ymmärsivät tämän tarkoittavan: ”olet vapaa avioitumaan uudelleen”. Tällaiset sanat löytyvät nimittäin kaikista juutalaisista ja monista kreikkalais-roomalaisista avioerodokumenteista (Instone-Brewer 2001 a ja b; Keener 2007, 53-56, 61-62). Jos Paavali olisi halunnut tarkoittaa jotain muuta, hänen olisi pitänyt selittää sanojaan melko lailla. Olisi käsittämätöntä, että Paavali sanoisi ”olet vapaa eroamaan” tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ole olemassa. Lisäksi ainoa kysymys, jota tässä tilanteessa kysytiin oli: voiko hän avioitua uudelleen? (Myös Morris 2008, 110 ja Wallace 2009 tulkitsevat jakeen tukevan uudelleenavioitumista.)

”Sillä Jumala on kutsunut teidät/meidät rauhaan.” Sanat ”rauhan tähden” löytyvät monista kohdista rabbiinisista teksteistä. Se oli virallinen termi, joka tarkoitti poikkeuksen tekemistä käytännöllisistä syistä. Esimerkiksi mieleltään sairaita ei rangaistu pienistä varkauksista ”rauhan tähden”. Paavali tekee siis käytännöllisen sovelluksen. Näyttää siltä, että Paavalin mukaan avioliitosta pois lähtenyt osapuoli syyllistyi materiaalisten ja emotionaalisten velvollisuuksien laiminlyömiseen. Tämä oli Mooseksen lain mukaan (2. Moos. 21:10-11) pätevä syy eroon. Näin ollen Paavalin opetus meille on se, että uskova, joka on joutunut eroamaan vastoin tahtoaan, on vapaa avioitumaan uudelleen. Tämä taas vie meidät pohtimaan uudelleen niitä syitä, joiden perusteella me sallimme avioeron ja uudelleenavioitumisen mahdollisuuden. (Instone-Brewer 2001b; 2002, 201-04.)

Jae 7:16

Paavali näyttäisi sanovan, että on mahdollista, että ei-uskova puoliso tulee vielä pelastumaan ja koko perhe voi sitten palvella Herraa. Korinttilaisten ei siis tule murehtia mahdollista saastumustaan, vaan heidän tulee saattaa puoliso Jeesuksen luokse.

2. Ohjenuora – pysykää sellaisena kuin olette kutsutut (7:17-24)

Tästä eteenpäin lähteenä on Fee (1987) ellei toisin mainita.

Näyttää siltä, että nämä jakeet eivät kuulu aiheen käsittelyyn millään tavalla. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Korinttilaiset olivat iskulauseensa (”on hyvä olla harrastamatta seksiä naisen kanssa”) vuoksi muuttamassa sitä asemaa, jossa he elivät. Ennen kaikkea naimisissa olevat halusivat vapauteen avioliitosta. He ajattelivat näin voivansa elää hengellisempää elämää. Heidän näkökulmasta katsottuna oli uskonnollisesti merkittävää sillä, olitko naimisissa vai naimaton.

Paavali vastustaa tällaista ajatustapaa ja muistuttaa, että Kristus on saanut meidät niin erityiseen suhteeseen Jumalan kanssa, että suhteet ihmisiin menettävät tietyssä mielessä merkityksensä. Tämä tarkoittaa sitä, että oletpa naimisissa tai naimaton, et voi sen kautta päästä mitenkään erikoisempaan asemaan suhteessa Jumalaan. Tätä Paavali havainnollistaa kahdella vahvalla esimerkillä: ympärileikkauksella ja orjuudella. Nämä asiat eivät ole Korinttissa ongelmia, vaan Paavali nostaa ne esille ainoastaan esimerkin vuoksi. Korinttilaiset eivät olleet kysyneet Paavalilta ympärileikkauksesta ja orjuudesta kuten Norvanto (2007, 92) väittää, vaan Paavali nostaa nämä kaksi aihetta esille ainoastaan esimerkin omaisesti. Hän haluaa perustella tarkemmin sen, miksi uskovan tulee pysyä avioliitossa ei-uskovan kanssa. Tätä jaejaksoa hallitseekin sana ”kutsua” (8x). Jokaisen tulisi pysyä siinä asemassa, jossa heidät kutsuttiin. (Fee 1987, 307-08; Wright 2004a, 85.)

Mutta miksi Paavali valitsee esimerkeiksi ympärileikkauksen ja orjuuden? Varmasti siksi, että nämä kaksi asiaa jakoivat vahvasti tuon ajan ihmiset eri leireihin. Läpi Rooman valtakunnan kulki vahva sosiaalinen raja vapaiden ja orjien välillä. Juutalaiset taas jakoivat kaikki uskonnollisesti katsottuna ympärileikattuihin (juutalaisiin) ja ympärileikkamattomiin (pakanoihin). Galatalaiskirjeessä Paavali opettaa, että Kristuksessa ei ole mitään merkitystä sillä, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen. Tämä jaejakso tuo esiin saman asian, joskin hiukan eri näkökulmasta.

Jae 7:17

Paavali haluaa muistuttaa korinttilaisia siitä, että yhteiskunnallisella asemalla ei ole mitään merkitystä. Jumala ei katso ihmisen asemaan kun hän pelastaa hänet. Todellinen ongelma seurakunnassa on kuitenkin se, että jotkut yrittävät päästä eroon avioliitostaan, koska he luulevat siten pääsevänsä parempaan hengelliseen asemaan. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys. Jeesuksessa olemme pääseet Jumalan kanssa niin erityiseen suhteeseen, että ”maalliset suhteet” eivät muuta sitä. Lauseella ”näin säädän kaikissa seurakunnissa” Paavali huomauttaa, että korinttilaisten teologia on metsässä, ei hänen. (Lause esiintyy kirjeessä neljä kertaa (4:17, 11:16, 14:33)). Tätä tosiasiaa Paavali havainnollistaa vahvimmalla mahdollisella esimerkillä: ympärileikkauksella.

Jae 7:18

Paavalin esimerkki on siitä osuva, että ympärileikkaus liittyy olennaisesti henkilön uskonnolliseen asemaan. Siksi se toimii täydellisenä esimerkkinä sitä ajatusta vastaan, että joku voisi käyttää hengellisiä syitä selibaatin harrastamiseen. Paavali kysyy teoreettisia kysymyksiä: ”Olitko juutalainen kun tulit uskoon? Älä pyri tekemään itsestäsi ympärileikkaamtonta. Olitko pakana kun tulit uskoon? Älä pyri juutalaiseksi ympärileikkauksen kautta.” Makkabilaisajalla, kun kreikkalaistamisen paine oli suuri, jotkut juutalaiset todella yrittivät tehdä itsensä ympärileikkaamattomiksi (ks. 1. Makk. 1:15; 4. Makk. 5:2). Uudessa liitossa Jumalalle ei ole mitään merkitystä sille, oletko juutalainen vai pakana.

Jakeet 7:19-20

Kuka tahansa juutalainen olisi suuttunut päästä varpaaseen kuultuaan tällaista opetusta. Mitä ympärileikkaus merkitsee juutalaiselle? Kaikkea. Se on merkki siitä, että hän kuuluu Jumalan kansaan. Ympärileikkaus oli Jumalan käsky aina Aabrahamin ajoista saakka. Mutta mitä Paavali sanoo? Uudessa liitossa kaikki on muuttunut. Jumalan liittoon kuulumisessa ei vaadita ympärileikkausta, vaan uskoa Jeesukseen.

”Tärkeää ei ole ympärileikkaus tai ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan käskyjen pitäminen”. Uskoontultuamme meitä edelleen velvoittavat tietyt asiat, Jumalan käskyt. Ensimmäinen vertauskuva päättyy, mutta jakeessa 20 Paavali sanoo vielä uudelleen, että jokaisen on pysyttävä siinä asemassa, jossa on kutsuttu.

Jakeet 7:21-23

Nyt Paavali ottaa esiin toisen esimerkin, joka koskettaa sosiaalista asemaa: orjuus. Tuon ajan kreikkalais-roomalaisessa maailmassa ainakin 1/3 ihmisistä olivat orjia. Isäntä omisti orjan, mutta heidän olonsa olivat muuten varsin hyvät, joskin kaltoinkohteluitakin esiintyi.

Kaikki suomalaiset käännökset ovat kääntäneet jakeen 21 ajatuksella ”vaikka voisitkin päästä vapaaksi, pysy orjana”. Jae tulisi kuitenkin kääntää ajatuksella ”jos saat mahdollisuuden vapautua, vapaudu” (Fee, Morris 2008, 112-13; Wright 2004a, 85; Brauch 2000, 115). Ei ole olemassa todisteita siitä, että orja edes saisi jäädä orjaksi tilanteessa, jossa hänet vapautetaan. Olisi siis ollut järjetöntä sanoa ”pysy siinäkin tapauksessa orjana”. Paavalin teologian mukaan ei ole merkitystä sillä, kuka on ollut uskoontullessa orja tai vapaa. Orja on todellisuudessa vapaa ja vapaa on taas Kristuksen orja. Yhteiskunnallisella asemalla ei ole mitään merkitystä. ”Älkää olko ihmisten orjia” -lauseella Paavali varoittaa seurakuntalaisia pitäytymästä väärään teologiaan, joka yrittää ajaa heidät pois avioliitosta ja sen tuomasta seksielämästä.

Jae 7:24

”Veljet ja siskot, pysykää siinä osassa, jossa teidät on kutsuttu.” Näiden perustelujen valossa teologia, jonka mukaan jotkut haluavat eroon avioliitosta suuremman hengellisen sijan saamiseksi, murenee.

4. Neitsyet (7:25-40)

Jakeessa 7:25 aihe vaihtuu jälleen sanojen περὶ δὲ johdolla. Jakeet 1-24 siis käsittelivät niitä, jotka olivat naimisissa tai olivat joskus olleet naimisissa. Korinttilaiset ovat kirjeessään ottaneet esille neitsyet, kreik. παρθένος (parthenos), ja heidän naimisiin menemisensä. Korinttilaiset ovat Paavalin kanssa eri linjoilla siitä, saavatko nämä tytöt mennä lainkaan naimisiin. Ikävä kyllä tämä jaejakso on jälleen hyvin ongelmallinen lähinnä kahdesta syystä: (1) Keitä ovat kyseiset neitsyet? ja (2) mikä on se ”meneillään oleva ahdistus”, johon Paavali viittaa jakeessa 7:26?

Kaikki viittaa siihen, että jakeen 7:1 iskulause (”hyvä on miehen olla harrastamatta seksiä naisen kanssa”) vaikuttaa näidenkin jakeiden taustalla. Korinttilaisten teologian mukaan on synti mennä naimisiin (ks. jakeet 7:28 ja 36). Paavalin ongelmia koko luvussa on lisännyt se, että hän on itse naimaton ja elää selibaatissa. Jakeissa 7:1-24 ongelman taustalla on osakseen juuri tämä: jopa avioliitossa olevat korinttilaiset haluavat elää selibaatissa, koska niin Paavalikin tekee. Paavalin ongelma on lyhyesti sanottuna seuraava: miten hän voi suosia selibaattia ilman, että hän samalla osoittaa hyväksymisensä korinttilaisten väärälle teologialle? 

Paavalin johtoajatus tässä luvussa on se, että jokaisen tulisi pysyä siinä asemassa jossa on kutsuttu. Mutta mitä tämä tarkoittaa ”neitsyiden” kohdalla, jotka ovat kihloissa (ks. selitys jakeessa 25)? Tuleeko kihlaus viedä päätökseen ja mennä naimisiin, vai tuleeko kihlaus yksinkertaisesti purkaa? Paavali haluaisi naimattomien pysyvän naimattomana sillä perusteella, että samaan aikaan oli meneillään jokin paha ahdistus (7:26). Paavali tietysti toteaa, että ne, jotka päättävät mennä naimisiin, eivät tee syntiä. Ikävä kyllä monet ovat historian aikana tulkinneet nämä jakeet väärin ja Paavali on saanut askeetikon leiman otsaansa. Vääriin tulkintoihin onkin helppo ajautua, ellei ota huomioon kahta asiaa: (1) Paavali vastaa korinttilaisten vääristyneeseen teologiaan ja joutuu siten käyttämään tiettyjä sanoja (2) Paavalin perustelut naimattomuuden puolesta nojaavat meneillään olevaan ahdistukseen eli nälänhätään. Paavali kyllä elää itse selibaatissa, mutta askeetikko hän ei missään tapauksessa ole. (Selibaatti ja asketismi eivät ole samoja asioita. Asketismi on maailmankatsomus, jossa materia nähdään pahana, mutta selibaattia voi harrastaa ilman, että henkilöllä on askeettinen maailmankuva. Paavalilla selibaatti oli yksinkertaisesti Jumalan lahja (7:7)). (Fee 1987, 322-24.)

Paavalin ajatus rakentuu jälleen kaavan A – B – A mukaisesti: A (7:25-28), B (7:29-35), A (7:36-40). Ensimmäinen A esittelee ongelman ja asettaa sen laajempaan teologiseen kehykseen, B on ikään kuin lyhyt sivupolku, joka on kuitenkin tärkeä, ja viimeisessä A:ssa Paavali antaa spesifin vastauksen ongelmaan. 

a) Naimattomana eläminen on suositeltavaa, mutta ei pakollista (7:25-28)

Jae 7:25

Lause alkaa sanoilla περὶ δὲ eli Paavali siirtyy korinttilaisten kirjeessä seuraavaan kysymykseen. Koko jaejakson tulkinnan kannalta tärkein kysymys on se, keitä ovat neitsyet. Kolmea pääasiallista vastausta on ehdotettu, joskin todellinen vääntä käydään vaihtoehto 1:n ja 3:n välillä:

1. Traditionaalinen tulkinta läpi kirkkohistorian on ollut se, että korinttilaiset kysyvät Paavalilta, tuleeko isän luovuttaa neitsyt tyttärensä avioliittoon. (38-, RK-käännös, Morris, Hoover)
2. Uudempi tulkintamall, näkee neitsyen tarkoittavan sekä miehiä että naisia, jotka ovat sitoneet toistensa kanssa hengellisen avioliiton, johon ei kuulunut seksiä. (Norvanto)
3. Sana viittaa neitsyt-naisiin, joka ovat kihloissa miehen kanssa.  Keenerin (2005, 71) mukaan moderneissa kommentaareissa tämä tulkinta on yleisin. Nämä tytöt kokevat painostusta seurakunnan ”hengellisten naisten” taholta, joiden opetuksen mukaan avioliittoon meneminen on synti. (92-käännös, Fee, Wright, Instone-Brewer, Keener, Nikolainen)

Vaikka vaihtoehto (1) on suosittu näkemys, se on ongelmallinen. Ensinnäkään jakeissa ei esiinny kertaakaan sanoja ”isä” tai ”tytär”. Toiseksi ei ole tunnettua, että isä kutsuisi tytärtään ”hänen neitsyekseen” (jakeet 36-38). Kolmanneksi tämä ei selitä jaetta 34, jossa Paavali pitää neitsyitä jonain erikoisena porukkana verrattuna muihin naimattomiin naisiin.

Vaikka vaihtoehto (2) mukaisia ”liittoja” on esiintynyt kirkkohistorian aikana jo toiselta vuosisadalta lähtien, ei ole mitään todisteita siitä, että tällaisia liittoja olisi solmittu Korinttissa ensimmäisellä vuosisadalla. Lisäksi Paavali vastustaisi tällaista tapaa jakeissa 7:2-6. Ongelmallisin jae tälle tulkinnalle on 7:36. Miksi mies arvelisi tekevänsä väärin vaimoaan kohtaan (olemalla naimisissa vain hengellisessä mielessä), koska korinttilaiset nimenomaan kannustivat kaikkia selibaattiin? Tämä tulkinta on kaikkein heikoimmin perusteltu. 

Vaihtoehto (3) on kaikkein paras tulkinta. Nikolaisen (1986, 66) mukaan juutalainen kihlaustapa oli levinnyt laajalle kreikkalais-roomalaiseen yhteiskuntaan ja oli tunnettu nimenomaan kristillisissä piireissä. Sanaa παρθένος käytetään muualla UT:ssa kihloissa olevasta naisesta (Luuk. 1:27; Matt. 1:18, 23). Jakeissa 36-38 Paavali antaa vastauksia kihlaparille miehen näkökulmasta, mutta tämä selittyy kulttuurisella seikalla. Rooman kulttuurissa mies sai toimia näissä asioissa melko vapaasti ilman, että hänen isänsä (tai tytön isä) tuli neuvomaan häntä. Tämä tulkinta myös selittää parhaiten jakeen 34 eron ”naimattoman” ja ”neitsyen” välillä.

”Tästä minulla ei ole Herran käskyä” -lause viittaa siihen, että Jeesus ei koskaan opettanut tällaisesta tilanteesta mitään. Siksi se mitä Paavali seuraavaksi sanoo, on vain hänen neuvonsa.

Jae 7:26

Paavali puhuu jostain kriisistä, joka on jo nyt meneillään Korintissa (ei siis ”lähestyvän ahdingon vuoksi” kuten 38-käännös). Lukijan on hyvä kerrata hiukan kirjeen ajankohtia. Paavali siis saapui Korinttiin vuonna 50 ja hän lähetti tämän kirjeen noin vuosina 53-54. Bruce Winter (1989) on argumentoinut, että ”nykyinen/meneillään oleva ahdistus” tarkoittaisi viljan puutetta, joka oli ongelmana 40-50-luvuilla Rooman valtakunnassa (näin myös Wright 2004a 91, ks. myös Hubbard 2010, 204). Ap.t. 11:28:ssa profeetta Agabos profetoi, että koko maailmaan oli tulossa suuri nälänhätä. Luukkaan mukaan se tuli keisari Claudiuksen aikana, siis vuosina 41-54. Eusebiuksen mukaan nälänhätä iski Kreikkaan keisarin 8. tai 9. vuotena eli noin vuonna 50 (Bruce 1988, 230). Korinttissa oli Claudiuksen hallitusaikana ja Neron (54-68) hallitusajan alussa kolmesti nälänhätää viljan puutteen vuoksi. Todisteita tästä löytyy Eusebiuksen lisäksi mm. Pliniukselta ja Suetoniukselta.

Paavalin kirjoittaessa kirjettään meneillään oli siis suuri kriisi. Rooman valtakunnassa oltiin menehtymässä nälkään. Korinttissa asiaa ei auttanut se, että suurin osa seurakuntalaisista oli vähäosaisia (1:26). Avioliitto tarkoitti automaattisesti lapsia ja tästä syystä Paavali ikään kuin kysyy: ”Haluatko todella perustaa perheen ja saada lapsia, koska et voi olla varma siitä, voitko ruokkia heidät?” Tämä on Paavalin perusteluiden ytimessä ja tulevat jakeet on luettava tästä näkökulmasta.

Jae 7:27

Jakeen kääntäminen on haasteellista, koska siinä esiintyy kaksi hankalasti käännettävissä olevaa sanaa. Sana γυνή (gynee) on sanana tietenkin yksinkertainen, mutta ongelma on siinä, että se voidaan kääntää joko ”nainen” tai ”vaimo”. Tulkintahistoriaa on hallinnut näkemys, jonka mukaan Paavali puhuu naimisissaoleville ja ei-naimisissaoleville. Näin jakeen kääntävät kaikki suomenkieliset käännökset. Tämän tulkinnan mukaan Paavali sanoisi naimisissa oleville uudelleen, että he eivät saa erota (7:10-11):

• ”Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta.” – 92-käännös
• ”Jos olet sidottu vaimoon, älä pyydä eroa; jos et ole sidottu vaimoon, älä pyydä itsellesi vaimoa.” 38-käännös.
• ”Jos olet sidottu vaimoon, älä hae eroa. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsikään vaimoa.” RK-käännös.
• ”Jos olet sidottu vaimoon, älä etsi eroa. Jos olet päästetty vaimosta, älä etsi vaimoa.” AS-käännös. (Myös Wright 2004a, 89 kääntää jakeet tällä tavoin.)

Tällainen tulkinta on kuitenkin ongelmallinen useasta syystä. (1) Se ei sovi luvun rakenteeseen. Avioliitossa eläviä ja leskiä Paavali käsitteli jakeissa 1-24, jakeissa 25-38 aiheena ovat neitsyet eli naimattomat. (2) Toinen ongelma koskettaa toista hankalasti käännettävissä olevaa sanaa. Jakeen alkupuolella ”älä hae eroa” taustalla on kreikankielen sana λύσις (lysis). Tätä sanaa ei kuitenkaan käytetä missään muualla merkityksessä ”avioero” (UT:ssa sana esiintyy vain tässä jakeessa). Thiseltonin (2000, 576-77) mukaan sana viittaa kihlautumiseen. Mainittakoon, että Instone-Brewer (2002b, 207) antaa kylläkin esimerkin tapauksesta, jossa sanaa käytetään avioerosta. Sana itsessään ei siis näytä ratkaisen riitaa siitä, onko jakeessa kyse kihlauksesta vai avioliitosta. Hänen mukaansa kohdassa puhutaan avioerosta ja täten Paavali antaisi luvan mennä uudelleen naimisiin (j. 28). En kuitenkaan näe Instone-Brewerin argumenttia kestävänä, koska luvun rakenne suosii kihlaus-näkemystä. 

Feen mukaan jae tulisi kääntää: ”Oletko sidottu naiseen? Älä etsi vapautumista. Oletko vapaa naisesta? Älä etsi vaimoa.” Näyttää siis siltä, että Paavali puhuu jakeen alkuosassa miehelle, joka on kihlattu naiseen. Hänen ei tule purkaa kihlausta tämän kanssa. Jakeen toisessa osassa kohteena ovat sinkut. Heidän ei tule etsiä itselleen vaimoa.

Jae 7:28

Paavali jatkaa sanomalla jakeen 27 miehille, että he eivät tee syntiä jos menevät naimisiin. Hän siis vastustaa korinttilaisten naisten väärää teologiaa ja siksi hän myös opettaa, että neitsyt (kihloissa oleva tyttö) ei tee syntiä jos menee naimisiin. Jaetta ei missään nimessä tule lukea siten, että Paavali ei arvosta avioliittoa, mutta ei näe sitä syntinäkään. Hänen kielenkäyttönsä selittyy sillä, että hän joutuu vastaamaan korinttilaisten väärään teologiaan, jonka mukaan avioituminen oli synti. Paavali siis neuvoo naimattomia pysymään sellaisina (meneillään olevan tilanteen vuoksi), mutta muistuttaa, että tämä on vain neuvo, ei käsky.

Paavali palaa jakeessa 26 mainitsemaansa ahdistukseen. Hän ei suosittele avioliittoa, koska siinä tilanteessa henkilöt joutuvat kokemaan elämässään ahdistusta. Korintissa oli meneillään nälänhätä ja perheen perustaminen enteili lapsia. Paavalia ei siis tule lukea niin, että hän näkisi naimattomuuden parempana asiana kuin naimisissa olemisen. Kysymys siitä, pysytkö sinkkuna vai menetkö naimisiin ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan, syntikysymys.

b) Paavalin perustelut naimattomuudelle (7:29-35)

Otsikko on hiukan harhaanjohtava, sillä Paavali antoi tärkeän perustelun naimattomuudelle jo jakeessa 26 (nykyisen ahdistuksen vuoksi). Nämä jakeet kuitenkin syventävät Paavalin näkökulmaa. Hän antaa nyt selityksen sille, miksi hän antaa juuri tietynlaisia neuvoja kyseiseen tilanteeseen.

Jakeet 7:29-31

Paavali puhuu jälleen veljille ja siskoille (ks. 1:10 selitys). Sanat ”aika on lyhyt” on hankalasti tulkittavissa. Wright (2004a, 89) kääntää jakeen ajatuksella, että ”meneillään oleva ahdistuksen aika on lyhyt.” Tämä on mahdollinen selitys. Monet ovat tulkinneet jakeen ajatuksella ”Jeesus tulee näillä näppäimillä”. Vaikka Paavalilla todennäköisesti onkin mielessään eskatologisen ajan lyhyys, lause kertoo Paavalin kokonaisteologiasta, jonka mukaan Messiaan kuolema ja ylösnousemus, ja Pyhän Hengen antaminen olivat merkki siitä, että lopunajat ovat alkaneet (10:11). Paavali haluaa korinttilaisten keskittyvän siihen, että uusi aika on jo alkanut ja tämä huomio tulisi olla ensisijaisessa roolissa uskovien elämässä.

Paavali painottaa viidellä räikeän yliampuvalla esimerkillä sitä, että uskovien tulee suhtautua maallisiin asioihin toisella tavalla:

• Olkoot ne, joilla on vaimo, kuin heillä ei vaimoa olisikaan
• Olkoot ne, jotka itkevät, kuin eivät itkisi
• Olkoot ne, jotka iloitsevat, kuin eivät iloitsisi
• Olkoot ne, jotka ostavat, kuin eivät saisi pitää omanaan
• Olkoot ne, jotka tätä maailmaa hyödyksi käyttävät, kuin eivät sitä käyttäisi

Tätä jaetta lukiessa on muistettava, mitä Paavali sanoi avioliitossa eläville (”täyttäkää velvollisuutenne” 7:2-6) ja mitä hän sanoo Roomalaiskirjeessä (”iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa” 12:15). Nämä viisi esimerkkiä tuleekin lukea retorisina lauseina, ei käskyinä. Korinttilaiset ajattelevat, että selibaatissa eläminen vaikuttaa jollain tavalla ”hengen elämään”. Paavalin mukaan kihloissa olevan tytön kannattaa jäädä naimattomaksi meneillään olevan ahdituksen vuoksi, mutta se, oletko naimisissa vai naimaton, ei ole itsessään tärkeä kysymys.

Kahdella viimeisellä esimerkillä Paavali muistuttaa korinttilaisia siitä, että uskovat eivat osta mitään ”omistaakseen”. Maailmasta saadut hyödyt eivät ole hyviä tai pahoja, ne vain ovat. Tärkeää on se, että koska Messias on kuollut ja noussut ylös, maailma on joutumassa tuomiolle. ”Maailman muoto on katoamassa”. Paavalin ajatus on: sellaiset asiat kuin avioliitto/selibaatti, itkeminen/riemuitseminen, ostaminen/käyttäminen kuuluvat tähän maailmanaikaan ja se on katoamassa. Vaikka avioliitto on Jumalan keksintö, se kuuluu ainoastaan tähän aikaan, ei tulevaan (Luuk. 20:35). Siksi näistä asioista ei saa tehdä syntikysymyksiä. Mutta korinttilaisten täytyy tietää myös seuraava asia: asketismi, jota he ihailevat, kuuluu vain tähän maailmanaikaan. Nämä asiat eivät siten saa olla määrittämässä sitä keitä me olemme. Ratkaisevaa on se, että ihminen tuntee Kristuksen. Tärkeintä on se, että uskovat eivät koskaan suhtaudu maailmaan ja sen asioihin ikään kuin ne kestäisivät loputtomiin.

Jakeet 7:32-33

”Tahtoisin teidän olevan ilman huolia” -lause liittyy edellisiin jakeisiin. Paavali painottaa sitä, että uskovien uusi olemus Kristuksessa ratkaisee kunkin henkilön tilan. Se, oletko naimisissa vai naimaton, ei ole tärkeää. Paavali on juuri muistuttanut korinttilaisia siitä, että tämä maailmanaika on katoamassa ja uusi maailmanaika on astumassa tilalle. Siksi korinttilaiset eivät saisi tehdä maallisista asioista ongelmia, koska niillä ei juuri ole merkitystä (pelastuksen kannalta). Neitsyiden ei saisi huolehtia siitä, menevätkö he naimisiin vai eivät. Sillä ei ole pelastuksen kannalta mitään merkitystä.

Nyt Paavali ottaa esimerkiksi naimattoman miehen ja naimisissa olevan miehen. Teksti on räjähdysherkkä väärälle tulkinnalle ja se on luettava ”meneillään olevan ahdistuksen” näkökulmasta. Lukijan on helppo lukea teksti siten, että naimissa olevan miehen tila on huonompi kuin naimattoman miehen, koska hän joutuu huolehtimaan (lue: stressaamaan) vaimostaan ja hän on siten jakautunut kahtaalle.

Tämä ei kuitenkaan näytä olevan tekstin merkitys. Ensinnäkin sana ”huolehtia” on molemmissa kohdissa luettava positiivisessa merkityksessä (naimaton mies huolehtii siitä, mikä on Herran ja naimissa oleva huolehtii maallisista asioista, siitä, miten miellyttäisi vaimoaan). Ainoa ero näiden miesten välillä on se, että naimissa oleva on ”jakautunut kahtaalle” (jae 34a). Tämä ei tarkoita sitä, että hän on täynnä vääränlaisia huolia, vaan sitä, että hän välittää sekä Herrasta että vaimostaan (naimaton välittää vain Herrasta). Se ehkä rajoittaa hänen aikaansa enemmän verrattuna naimattoman miehen elämään, mutta hänen asemansa ei ole sen huonompi kuin naimattoman miehen. Uskovien tulee elää ilman huolia ja stressiä, vaikka he joutuvat vielä vähän aikaa ”käyttämään tätä maailmaa”.

Jae 7:34

Nyt Paavali sanoo juuri samat asiat naisille. Tämä jae on ehkä vahvin todiste isä-tytär -tulkintaa vastaan. Paavali nimittäin puhuttelee nyt naimatonta naista ja neitsyttä olettaen, että nämä tarkoittavat kahta eri asiaa. Kihlaussuhteessa elävät neitsyet -tulkinta selittää tämän huomion paremmin.

Jae 7:35

Paavali päättää nyt perustelunsa, joka alkoi jakeesta 29. Paavali valitsee mielenkiintoisen sanan painottaakseen sitä, että opetuksen tarkoitus on katsoa korinttilaisten parasta: ”en tahdo laittaa kaulaanne hirttosilmukkaa”. Tässä käytettävää sanaa käytettiin metsästysterminä ja joissain lähteissä se tarkoitti nimenomaan hirttämistä. Paavali haluaa, että uskovat voisivat elää häiriintymättä Herrassa. Korinttilaiset naiset haluavat kaikkien elävän selibaatissa, mutta heidän teologiansa on muututtava, jotta he voivat elää ilman vääränlaista huolta. Riippumatta siitä onko joku naimaton tai naimisissa, heidän tulee pysyä Herrassa häiriintymättä. Korinttilaisten väärä teologia oli rikkonut tätä suhdetta pahasti. Näin varsinkin kihloissa olevien tyttöjen kohdalla, joita syyllistettiin naimisiin menemisestä.

c) Avioliitto ei kuitenkaan ole synti (7:36-40)

Seurakunnassa oli siis joukko miehelle kihlattuja neitsyitä, jotka joutuivat seurakunnan väärän teologian painostuksen kohteeksi. Tämän teologian mukaan ”hengellisenä” elämiseen ei sopinut avioliitto ja sitä kautta seksi. Jotkut uskottelivat kihlaparille, että avioliittoon meneminen olisi synti. Tämä ajoi kihlaparin epävarmaan tilanteeseen tulevan avioliittonsa kohdalla. Paavali käsittelee asiaa miehen näkökulmasta, koska niin asiat toimivat tuossa kulttuurissa.

Nämä jakeet tuovat koko luvun ajatukset johtopäätökseen. Jakeessa 36 Paavali toistaa saman asian, jonka hän sanoi jo jakeessa 28 (avioliittoon meneminen ei ole syntikysymys). Myös se, joka päättää jäädä naimattomaksi ja selibaattiin, tekee hyvin (nykyisen ahdistuksen vuoksi).

Jakeet 39-40 ovat sitä vastoin hieman hankalat. Miksi Paavali päätää luvun näihin jakeisiin? Selitys näyttää kuitenkin olevan itsessään yksinkertainen. Naisen ei tule etsiä avioeroa miehestään, mutta jos mies kuolee, niin silloin jakeiden 36-38 opetus soveltuu myös heihin: he voivat mennä naimisiin (kunhan puoliso on uskova).

Jae 7:36

Kirjaimellinen käännös on: ”Jos joku luulee tekevänsä väärin neitsyttään kohtaan…”. 38-, ja RK-käännökset ovat valinneet neitsyt-sanan tulkinnalle toisen merkityksen. Käännösten mukaan isä miettii, voiko hän naittaa naimaiässä olevaa tytärtään. 92-käännös on kuitenkin tehnyt oikean ratkaisun ja kääntänyt jakeet siten, että kyseessä on tyttö, joka on kihlattu miehelle. Paavali sanoo, että jos mies haluaa naimisiin, he voivat mennä. Korinttilaisten väärä teologia oli ajanut miehen epäilyksiin ja murheisiin, joista Paavali haluaa vapauttaa hänet. ”Menkööt naimisiin” -lause on vaikeasti tajuttavissa jos 38- ja RK-käännökset olisivat oikeassa.

Jae 7:37

Tässä jakeessa Paavali antaa neuvon sille miehelle, joka suostuu Paavalin neuvoihin jäädä naimattomaksi. Paavali painottaa kuitenkin peräti neljästi, että tällaisen päätöksen kohdalla miehen tulee olla asiasta 100 % varma: (1) Hänen on pitänyt itse päättää asia (ei muiden), (2) hän ei saa olla minkään pakon alainen (muiden taholta), (3) hänellä täytyy olla auktoriteetti hallita omaa tahtoaan ja (4) hän on tehnyt lujan päätöksen. Jakeesta tulee kirkkaasti ilmi se, että Paavali pelkää miehen jäävän selibaattiin seurakuntalaisten painostuksen vuoksi (”hyvä on miehen olla harrastamatta seksiä naisen kanssa”, jae 7:1). Jae myös alleviivaa sitä, että Paavalin edellisissä jakeissa antama opetus on vain mielipide ja neuvo, ei käsky.

Jae 7:38

Tämä jae painottaa jälleen sitä, että kysymys ei ole nyt moraalisesta asiasta. Joka menee naimisiin kihlattunsa kanssa, tekee hyvin, ja joka päätää jäädä naimattomaksi ja selibaattiin, tekee paremmin (meneillään olevan ahdistuksen vuoksi). Paavali on myös ratkaissut sen ongelman, jonka esitettiin alkupohdinnoissa. Korinttilaiset suosivat selibaattia hengellisistä syistä, Paavali suosii sitä pastoraalisista syistä.

Jae 7:39

Tämä jae tulee ikään kuin puskan takaa, koska nyt Paavali alkaa puhua naisesta, joka on naimisissa (jakeiden 1-24 aihe). Niinpä nämä viimeiset jakeet toimivat johtopäätöksenä koko luvusta. Jakeen opetus näyttää olevan suunnattu nimenomaan leskien uudelleenavioitumiskysymykseen. Leski saa itse päättää kenen kanssa menee naimisiin. Naimisiinmeno täytyy kuitenkin ”tapahtua Herrassa”. Paavali on jo jakeissa 29-31 painottanut sitä, että uusi aika on alkanut ja vanha on katoamassa. Siksi uskovan tulisi mennä naimiisiin uskovan kanssa (näin myös Nikolainen 1986, 67; Norvanto 2007, 99; Wright 2004a, 83, 96).

Jae 7:40

Näyttää siltä, että seurakuntalaiset kyseenalaistivat sen, oliko Paavalilla Pyhää Henkeä lainkaan (ainakaan hän ei koskaan puhunut kielillä ks. luku 14). Hän muistuttaa heitä siitä, että hänetkin on siirretty ”uuteen todellisuuteen”. Teemu Selänne voisi sanoa samantaisesti: ”luulen, että minäkin osaan pelata jääkiekkoa”. Paavalin mukaan leski on onnellisempi, jos hän jää elämään yksin (nykyisen ahdistuksen vuoksi).

(Fee 1987, 322-357.)

Viitteet:

1 Tällaisia ajatuksia löytyy myös juutalaistaustaisesta 1. Eenokin kirjasta. Luvussa 1 sanotaan:

”Hän tulee kymmenien tuhansien pyhiensä kanssa Jakamaan oikeutta kaikille, Ja tuhoamaan kaiken jumalattoman: Ja tuomitsemaan kaiken lihan Kaikista heidän jumalattomuuksiensa teoista, joita he ovat jumalattomasti tehneet, Ja kaikista asioista, joita jumalattomat syntiset ovat Häntä vastaan puhuneet.”

Tämä lause löytyy suurinpiirtein lainattuna Juudan kirjeessä (15-16). Luvussa 95 sanotaan:

”Älkää pelätkö synnintekijöitä, te vanhurskaat; sillä jälleen Herra johdattaa heidät teidän käsiinne, että te saatte jakaa heille tuomiota halujenne mukaan. ”

Teksti otettu osoitteesta http://www.apokryfikirjat.com/eenok1.htm 

2 

Tässä pitkähkössä tekstissä seuraan Ari Puonnin kirjan (2004) lukua 3. 

MISTÄ HOMOSEKSUAALISUUS JOHTUU? 

Homoseksuaalisuuden alkuperän tutkimukseen on liittynyt aina vahvasti politiikka. Homoliikeen politiikan päämääränä on ollut todistaa, että homoseksuaalisuus on luonnollista. Textbook of Homosexuality and Mental Health (1996) -teoksen esipuheessa sanotaan seuraavaa (s. xxix-xxx):

”Homoseksuaalisuuden leimaaminen kokonaan synnynnäiseksi on todistusaineiston yksinkertaistamista ja väärinymmärrystä, joka ilmentää ymmärrettävää, mutta perusteetonta hyppyä.”

Puonti tiivistää, että näkemykset biologisten ja ympäristötekijöiden vaikutuksesta homoseksuaalisuuden syntyyn jakautuu karkeasti ottaen kolmeen eri kategoriaan.

1. Ensimmäisen näkemyksen mukaan biologiset tekijät (hormoonit, geenit, aivojen rakenne) määräävät yksinään homouden kehityksen. 
2. Toisen näkemyksen mukaan ympäristötekijät (ihmissuhteet, traumat, kulttuuri) määräävät homoseksuaalisuuden kehityksen. 
3. Kolmannen näkemyksen mukaan biologiset tekijät saattavat altistaa joissain tapauksissa homoseksuaalisuudelle, mutta ympäristötekijät määräävät viime kädessä kehityksen.

Puonti esittää kirjassaan, että vaihtoehto (3) on valtavirran käsitys homoseksuaalisuuden synnystä.

Suomessa homojen kannanotot ovat muutuneet ajan myötä. Vuonna 1985 ilmestyneessä kirjassa Rakkauden monet kasvot artikkeleiden sävy oli ”antakaa meille oikeus olla olemassa”. Vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassa Hetero-olettamuksesta moninaisuuteen ei enää selitellä homoutta tai sen syntyä, vaan siinä kyseenalaistetaan heteroseksuaalisuuden pitäminen luonnollisena ja ainoana normaalina seksuaalisuuden muotona. Homoliikkeen seksuaalipolitiikassa on siis kyse siitä, että homoseksuaalisuus tulee hyväksyä hinnalla millä hyvänsä.

Homouden alkuperä biologiassa?

On melko yleinen väite, että homous olisi geeneissä eli se olisi synnynnäistä. Tällainen väite on kuitenkin helppo testata. Identtisillä kaksosilla on nimittäin 100 % samat geenit. Jos homous johtuisi geeneistä, tulisi identtisten kaksosten kohdalla asia olla niin, että aina molemmat kaksoset olisivat homoja, ei vain toinen. Michael Bailey ja Richard Pillard tekivät aiheesta tutkimuksen vuonna 1991. Tulokset olivat seuraavat:

• 52 %:lla täysin identtisistä kaksosista oli homoseksuaali kaksoisveli. 
• 22 % epäidenttisistä kaksosista oli homoja, jos toinen heistä oli homo. 
• 11 % homoseksuaalien ei-biologisista adoptioveljistä oli homoseksuaaleja.

Pari vuotta myöhemmin tehdyssä tutkimuksessa samat tutkijat tutkivat lesboja, joilla oli kaksossisar tai adoptiosisar:

• Identtisen kaksosparin lesbolla oli 48 %:n todennäköisyydellä lesbosisar. 
• 14 %:lla muista lesboista oli biologinen lesbosisar.
• Lesboista 6 %:lla adoptiosisar oli lesbo.

Näiden tutkimusten perusteella voidaan sanoa kaksi asiaa. Ensinnäkin geenit eivät voi aiheuttaa homoseksuaalisuutta, koska identtisten kaksosten kohdalla samanlaisuus täytyisi olla 100 %. Tutkimusten mukaan kuitenkin vain noin puolella näistä homoseksuaaleista oli identtinen homosisar/veli. Toiseksi kasvuympäristöllä näyttäisi olevan vaikutusta homouden syntyyn, koska homoseksuaalien adoptiosisarusten määrä (6–11 %) on huomattavasti suurempi kuin homoseksuaalien määrä koko väestössä (1–2 %).

Edellä mainittuja tutkimuksia ei kuitenkaan toteutettu satunnaisotoksella eli tutkittavia ei värvätty tutkimuksiin satunnaiosotoksella, vaan heidät oli saatu mukaan homo- ja lesbolehtiin laitetuilla ilmoituksilla. Richard Bailey halusi korjata tämän puutteen ja hän teki vuonna 2000 kattavan tutkimuksen aiheesta. Hän otti tutkittavansa koko Australiaa koskevasta kaksosrekisteristä, johon kuului 4901 henkilöä:

• Vain 20 %:lla homomiehistä oli identtinen homoveli.
• Vain 24 %:lla lesbonaisista oli identtinen lesbosisko.

Samana vuonna tehtiin USA:ssa samanlainen tutkimus. Tutkimuksessa käytettiin koko kansakuntaan suhteutettua satunnaisotosta. Tutkimus päätyi homomiesten kohdalla samaan lopputulokseen kuin Baileyn tutkimus, mutta 44,4 %:lla lesboista oli identtinen kaksossisar.

Vuonna 1993 Science-tiedelehti julkaisi Dean Hamerin tutkimuksen, jossa oli löydetty homoseksuaalisuutta aiheuttava geeni. Se liittyi äidiltä perittävään X-kromosomiin. Tutkimuksessa on kuitenkin jälkeenpäin ilmennyt ainakin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin Hamer oli sulkenut tutkimuksista pois sellaiset veljesparit, joiden geneettinen muodostuminen ei tukenut hänen olettamuksiaan. Toiseksi vuonna 1999 George Rice tuli tutkimuksissaan täysin vastakkaiseen tulokseen. Hänen otoksensa oli suurempi kuin Hamerin otos. Näin ollen Hamerin tutkimukseen ei voida nojata jos halutaan perustella homouden synnynnäisyyttä.

Yksi asia on siten varma. Homoseksuaalisuus ei johdu pelkästään geeniperimästä. Kukaan ei synny homoksi. Mainittakoon, että ihmiset putoavat tässä kohden kahteen eri kuoppaan. Ensinnäkin väite, jonka mukaan homoseksuaalisuus on synnynnäistä, ei pidä tutkimusten mukaan paikkansa. Toiseksi, vaikka tutkimukset puoltaisivatkin näkemystä, että homoseksuaalisuus olisi synnynnäistä, se ei vielä tarkoittaisi sitä, että homoseksin harjoittaminen olisi oikein. Se, että joillain henkilöillä on luonnollinen taipumus pahoinpidellä muita ihmisiä, ei oikeuta pahoinpitelyä. Luonnollinen taipumus himoita ruokaa ei tarkoita, että ruuan varastaminen on oikein jne. Eläimet toimivat luontaisten taipumustensa perusteella, mutta ihmiskunta joutuu usein samoista teoista vastuuseen.  (McDowell 2006, 115–16.)

Kehityspsykologisia näkökulmia seksuaalisuuden kehittymiseen

Tutkijat ovat havainneet, että vanhemmat alkavat kohdella tyttöjä ja poikia eri tavoin sen jälkeen, kun lapsen sukupuoli on määritelty. Sukupuolen määrittely tapahtuu tietenkin vaipan sisään katsomisella. Tämä kohtelu näkyy mm. siinä, että pojille ostetaan leluiksi autoja, tytöille barbeja jne.

Äidin menetys ensimmäisinä elinvuosina on lapselle katastrofi. Lapsen turvallisuuden tunne ja luottamus muodostuu nimittäin aluksi pitkälti äidin huolenpidon kautta. Toisen ikävuoden alussa lapsi ymmärtää, että on olemassa miehiä ja naisia. Melkein kaikki lapset ymmärtävät 2 ½ – 3 vuoden iässä, ovatko he tyttöjä vai poikia. Käsitys sukupuolten pysyvyydestä ei ole tässä vaiheessa vielä kehittynyt. Siksi on normaalia, että 3–5 vuotias ajattelee, että pojista voi tulla äitejä ja tytöistä isiä. Tässä vaiheessa lapsi alkaa etsiä omaa sukupuolta olevia esikuvia.

Kehityspsykologien mukaan lapsen on erityisen tärkeää kiintyä ja samastua omaa sukupuolta olevaan vanhempaan. Tässä vaiheessa pojan tulisi alkaa erottautua äidistään ja alkaa samastua isäänsä. Näin pääsee syntymään turvallinen tunne omasta miehisyydestä. Isä toimii pojalle ikään kuin siltana miesten maailmaan. Tytön ei sen sijaan tarvitse täysin erottautua äidistään pojan tavoin. Tyttö näkee äitinsä myönteisenä naisihanteena ja alkaa samastua häneen. Isän on tärkeää antaa tyttärelleen paljon myönteistä palutetta.

Lapset havaitsevat noin 5–7 vuoden iässä, että he tulevat pysymään poikina tai tyttöinä. Tässä vaiheessa äidin tehtävä on tutustuttaa tyttö naisten maailmaan ja isän tehtävä on tutustuttaa poika miesten maailmaan. Tutkimusten mukaan väkivaltainen tai alkoholisti-isä on lasten kehittymiselle pahempi vaihtoehto kuin se, että isää ei olisi laisinkaan. Jos taas äiti jää pojalle liian läheiseksi ja isä etäiseksi, on vaarana, että aikuisuudessa naissuhteet tuntuvat uhkaavilta. Epävarma miehisyys saattaa näkyä mm. siinä, että kaadetaan eri naisia sänkyyn tiheään tahtiin.

Jos tyttö on saanut lapsuudessa paljon negatiivisia kommentteja isältään, hänen on aikuisena vaikeaa nähdä naiseutensa myönteisenä asiana. Tyttö, jota on ahdisteltu tai käytetty seksuaalisesti hyväksi, saattaa kokea naisellisuutensa uhkaavana ja yrittää piilottaa sitä peläten ahdistelijoita. Isän puuttumisen vaikutukset tytön lapsuudessa saattavat taas näkyä siinä, että tyttö antautuu varhaisiin seksikokemuksiin poikien kanssa.

Lapsi tarvitsee kehittyäkseen sekä ehyen isän että äidin. Jos toinen vanhemmista puuttuu, tai ei ole riittävästi saatavilla, lapsi yleensä etsii korvaavia kokemuksia perheen ulkopuolisista aikuisista.

Lapsen kehityksessä 6–10 ikävuodet merkitsevät vireää sosiaalista toimintaa. Vanhemmat ovat edelleen tärkeässä roolissa, mutta mukaan tulevat muiden perheiden samanikäiset lapset. Näistä kavereista alkaa tulla henkilöitä, joihin aletaan samastua.

Murrosiässä hormoonit erotisoivat aiempina vuosina kehittyneen seksuaalisen suuntautumisen. Jos tytön rakkauspankki on täyttynyt äidin ja tyttökaverien puolelta, eikä hänen luottamustaan miehiin ole turmeltu, hän kiinnostuu pojista murrosiässä. Sama kuvio toimii poikien kohdalla isän ja poikatovereiden kautta. Murrosikä alkaa väljentää nuoren ja vanhempien välistä suhdetta. Tytöillä suureen rooliin nousee yleensä paras ystävä ja pojilla taas poikaporukka. Sekä pojilla että tytöillä saattaa ilmeta kiinnostusta omaan sukupuoleen. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä merkki homoseksuaalisesta kehittymisestä. 

Miten lapsen kehitysympäristö sitten vaikuttaa homoseksuaalisuuden syntymiseen? Yleiset väestöotokseen perustuvat tutkimukset ovat osoittaneet säännönmukaisesti, että homo- ja biseksuaalien ihmissuhteet ovat olleet lapsuudessa ja nuoruudessa ongelmallisempia kuin heteroksi kasvaneilla (Puonti viittaa pariinkymmeneen eri tutkimukseen s. 78–79). On todettu, että samaistumisen vaikeus omaa sukupuolta olevaan vanhempaan ja toverijoukkoon, epäterve suhde toista sukupuolta olevaan vanhempaan, ja hyväksikäyttökokemukset ovat olleet homoilla yleisempiä. Monissa homoaktivistien kirjoituksissa nämä asiat kuitenkin sivutetaan miltei täysin (mm. edellä mainitussa kirjassa Hetero-olettamuksesta moninaisuuteen).

Matti ja Maija Meikäläisen reaktio tutkimuksia kohtaan on yleensä seuraava: ”tieteen näkemys ei ole yhtenäinen ja siksi asiasta ei voida sanoa mitään varmaa.” Puonnin mukaan tällainen kommentti kertoo kuitenkin enemmän henkilön tietämättömyydestä ja laiskuudesta perehtyä tutkimuksiin.

Richard Friedman ja Lenore Stern tekivät vuonna 1980 tutkimuksen, jossa he olettivat, että terveiden, ei-neuroottisten homomiesten perhetausta ei eroaisi heteroiden perhetaustasta. Tutkimusten tulokset kuitenkin osoittivat, että oletukset eivät pitäneet paikkansa. Yhdelläkään homomiehellä ei ollut myönteistä suhdetta isäänsä tai häntä korvaavaan mieheen. Isät eivät olleet opettaneet taitoja, jotka olisivat olleet tärkeitä poikajoukkoon jäseneksi pääsemiseen. Ne heteroseksuaalit, joilla oli ollut samanlainen isä kuin homoilla, olivat kokeneet äidin rohkaisevan vaikutuksen varsinkin poikien harrastuksia koskien. Äidin myönteinen kuva miehisyydestä oli siis tärkeä näille heteroiksi kasvaneille pojille. Tutkimus on merkittävä, koska tutkijat eivät odottaneet tällaisia tutkimustuloksia.

Lukion psykologian oppikirjassa Psykologia 4. Ihmisen toiminnan neuropsykologia (1997), jonka ovat kirjoittaneet Heikki Lyytinen ja Lea Himberg, vähätellään perhetaustan merkitystä homouden synnyssä. Kirjassa lukee (s. 83):

”Eräässä tutkimuksessa haastateltiin tuhatta homoseksuaalia heidän lapsuuden kokemuksistaan, eivätkä heidän kokemuksensa tai käsityksensä vanhemmistaan poikenneet merkittävästi heteroseksuaalien kokemuksesta.”

Tällaisia tutkimuksia on tehty tasan yksi eli tekijät viittaavat Alan Bellin, Martin Weinbergin ja Sue Kieferin tutkimuksiin, joka julkaistiin vuonna 1981. Esipuheessa tutkijat rauhoittelevat ystäviään homoaktivisteja. He toteavat, että homojen perhetaustaan vetoaminen lisää homofobiaa, joten siksi tarvitaan toisenlaista katsausta varhaislapsuuden ihmissuhteisiin. Tutkijat myös toteuttivat päämääränsä. Vaikka he löysivät selvät erot heteroiden ja homojen kasvuympäristöstä, johtopäätöksissä vähäteltiin eroja ja kallistuttiin biologisiin selityksiin. Monet ovatkin lainanneet tutkimuksen johtopäätöksiä (kuten edellä mainitut lukion oppikirjan kirjoittajat), mutta ohittaneet kritiikittömästi varsinaiset tutkimustulokset.
Anthony Jorm haastatteli vuonna 2002 tutkimusryhmänsä kanssa 4824 aikuista Australiassa. Tutkimustuloksien mukaan homo- ja biseksuaalien miesten ja naisten lapsuus oli ollut ongelmallisempaa kuin heteroilla. Ongelmia olivat erityisesti hellyyden puute isän tai äidin puolelta, jommankumman vanhemman alkoholi- tai huumeriippuvuus, vanhempien emotionaaliset ongelmat, konfliktit perheessä ja vanhempien avioero.

Alan Bell, Martin Weinberg ja Sue Kiefer Hammersmith haastattelivat vuosien 1969–70 välillä 979 homoseksuaalia ja 477 heteroseksuaalia San Fransiscon alueella USA:ssa. Homoseksuaalit tavoitettiin tutkimukseen homoklubien ja -organisaatioiden kautta, heterot valittiin satunnaisotoksella kaupungin alueelta.

• 47 % homomiehistä ja 21 % heteromiehistä kertoi, että heillä oli lapsuudessa hyvin läheinen suhde äitiin.
• 70 % homomiehistä ja 54 % heteromiehistä koki, että äiti oli tehnyt päätökset lapsuuden perheessä.
• 59 % homomiehistä ja 24 % heteromiehistä kertoi haluavansa olla enemmän äidin kuin isän kaltainen.
• 59 % homomiehistä ja 38 % heteromiehistä koki, että heillä ei ollut läheistä suhdetta isään lapsuudessa. 
• 52 % homomiehistä ja 37 % heteromiehistä oli kokenut isän vihamielisenä, pelottavana ja torjuvana. 
• 35 % homomiehistä ja 61 % heteromiehistä oli halunnut kasvaa isänsä kaltaiseksi.

Tutkimusta on jälkeenpäin kritisoitu mm. siitä, että kysymykset ovat olleet liian pinnallisia tai vähäisiä. Moni homoseksuaali haluaa myös varmasti näyttää ”normaalilta” mikä on otettava huomioon vastausten arvioimisessa. Silti tutkimus antaa yleisiä viitteitä siihen suuntaan, että homoseksuaaleilla on ollut heteroita enemmän ongelmia lapsuuden isä-äiti -suhteessä.

Gerard van den Aardweg, joka kritisoi edellä mainittua tutkimusta, esitti 121:stä potilaastaan taulukon, jossa pääpaino on äiti-isä-suhteen ja lapsisuhteen yhdistelmällä (1984, s. 185):

                          Äiti normaali     Äiti ylisuojeleva, ahdistunut, sitova
Isä torjuva tai
hänellä oli vakavia      9 kpl             28 kpl
konflikteja pojan
kanssa

Isä etäinen tai          3 kpl             81 kpl
normaali

Aardwegin teorian mukaan lapsesta tulee homoseksuaali jos hänellä on ylisuojeleva äiti ja etäinen ja kylmä isäsuhde. Myös psykoanalyytikot Elizabeth R. Moberly, Joseph Nicolosi, Lars-Johan Schalin ja Richard Cohen pitävät tätä huonoa isä-poika suhdetta päätekijänä homoseksuaalisuuden synnyssä. Isä ei ole antanut hyvää ja turvallista samaistumisen kohdetta, eikä perheen ulkopuolelta ole löytynyt ketään, joka olisi voinut toimia tässä asemassa.

On huomionarvoista, että myös monet homojen oikeuksia kannattavat tutkijat uskovat, että ympäristötekijät määräävät homoseksuaalisen kehityksen. Richard Friedman on analysoinut tällaisia tutkimuksia kirjassaan Male Homosexuality (1988). Hänen johtopäätöksensä oli seuraava (s. 73):

”Emotionaalisesti turvallista, ei-traumaattista, lämmintä ja tukevaa perhemallia ei ole dokumentoitu missään määrin homoseksuaalien miesten taustana.”

Edellä mainittu psykoanalyytikko Joseph Nicolosi on siis väittänyt, että isäsuhde on määräävin miehen homouden kehityksessä, mutta hänen mukaansa äitisuhde ja kaverisuhteet muihin poikiin on myös otettava huomioon. Samaa väittää psykoterapeutti Richard Cohen, joka esittelee myös kymmenenkunta muuta syytä homoseksuaalisuudelle.

Hollantilainen psykoterapeutti Gerard van den Aardwegin mukaan tieteelliset tutkimukset osoittavat siihen suuntaan, että pääasiallinen syy homoseksuaalisuuteen on murrosiän kaverisuhteet.

Psykiatrian perusteoksessa Comprehensive Textbook of Psychiatry (1995) homoseksuaalisuutta pidetään monen tekijän yhteisenä summana, Esillä ovat mm. seuraavat syyt (s. 1324–26):

• Suurimmalla osalla amerikkalaisista homomiehistä on taustalla ylihuolehtiva äiti ja etäinen tai vihamielinen isä.
• Perheisiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät traumat saattavat johtaa homoseksuaalisuuden kehittymiseen (mm. seksuaalinen hyväksikäyttö).
• Seksuaalisesti hyväksikäytettyjen joukossa (sekä miesten että naisten) on useammin homoseksuaaleja kuin yleensä väestössä.
• Eräs yleistys auttaa määrittelemään kaikkia täyshomoja: he eivät ole samastuneet omaa sukupuolta olevan vanhemman seksuaalisen suuntautumiseen.

Puonti seuraa William Bynen ja Bruce Parsonin teoriaa, jonka mukaan geenit tai hormoonit eivät itsessään määrää seksuaalista suuntautumista, vaan kallistuman tiettyihin persoonallisiin piirteihin. Nämä piirteet taas vaikuttavat siihen miten henkilö on yhteydessä ympäristötekijöihin. Esimerkiksi poikien yliherkkyys, feminiinisyys ja taiteellisuus tai tyttöjen maskuliinisuus ja poikamaisuus voivat altistaa heidät homoseksuaaliselle kehitykselle. Tällainen näkökulma sallisi monenlaisia kehityspolkuja, jotka johtaisivat homoseksuaalisuuteen. Teorian vahvuus on se, että se selittäisi, miksi yhdessä kasvaneissa identtisissä kaksosissa ilmenee paljon homoseksuaalisuutta.

J. Michael Bailey ja Kenneth Zucher analysoivat vuonna 1995 tutkimuksia, jotka olivat kyselleet haastateltavien ihmisten muistoja ennen murrosikää. Tutkimuksia oli yhteensä 29 ja niihin osallistui 34:stä 8751:een tutkittavaa. Tutkijat arvioivat maskuliinista ja feminiinistä käytöstä, jossa otettiin huomioon painiminen kavereiden kanssa, kilpaurheilu, agressiivisuus, leikkikalut, lapsen ihailema roolimalli, leikkikavereiden sukupuoli, pukeutuminen toisen sukupuolen vaatteisiin sekä maine ”tyttömäisenä”, ”poikamaisena” tai ”yksinäisenä”:

• 89 % homoiksi kehittyneistä pojista oli feminiinisempiä verrattuna heteropoikien maskuliinisen käytöksen keskiarvoon. 
• Lesboista 81 % jäi heteronaisten feminiinisen käytöksen keskiarvon alapuolelle.

Tämä tutkimus vahvistaa sitä käsitystä, jota käsittelin juuri edellä. Poikien feminiinisyys ja tyttöjen poikamaisuus voivat altistaa heidät homoseksuaalisuudelle. Richard Cohenin mukaan lasta tulisi näissä tapauksissa rohkaista omalle sukupuolelle tyypillisen aktiviteetin pariin.

Tutkijat ovat huomanneet, että homomiehet ovat heteromiehiin verrattuna keskimäärin nuorempia sisarussarjassa. Judd Marmor arvioi vuonna 1980 erästä 20 vuotta vanhaa tutkimusta, jonka mukaan homomiehet ovat perheensä nuorimpia lapsia. Marmor arveli, että äiti takertuu jäljelle jääneeseen poikaan jos muut lapset ovat lähteneet maailmalle ja aviomiehen kiinnostus häntä kohtaan on lopahtanut. Samankaltaisen huomion teki Anthony Bogart vuonna 2000. Hän analysoi 3432 ihmistä, joita oli haastateltu satunnaisotoksella eri puolilta USA:ta. Tulokset tukivat oletusta, jonka mukaan homomiehet olivat sisarussarjan nuorempia verrattuna heteromiehiin. Lesbo- ja heteronaisten vertailu ei sen sijaan osoittanut mitään eroa.

Lesbojen ja heteroseksuaalien naisten suhteet vanhempiinsa

Marcel Saghirin ja Eli Robinson tekivät vuonna 1973 tutkimuksen, jossa haastateltavat saatiin mukaan tutkimukseen homojärjestöjen kautta. Tutkimuksen mukaan 27 % lesboista ja 2 % heteronaisista oli kokenut äidin menetyksen ennen 10:tä ikävuottaan. Usein lesbonaisten suhde äitiin oli katkennut, tai se oli etäinen ja välinpitämätön. Sitä vastoin suhde isään oli läheisempi.

Alan Bellin vuonna 1981 yleiseen otokseen perustuva raportti valottaa lesbojen ja heteronaisten varhaislapsuutta.

• 47 % lesboista ja 15 % heteronaisista ei halunnut kasvaa äitinsä kaltaiseksi lapsena
• 22 % lesboista ja 46 % heteronaisista kertoi, että isä oli halunnut heidän kasvavan äidin kaltaiseksi
• 36 % lesboista ja 73 % heteronaisista kuvasi isänsä myönteisesti
• 58 % lesboista ja 30 % heteronaisista kuvasi isäänsä sanoilla ”etäinen”, ”sekava” tai ”sairas”

Jos tyttö ei ole kokenut äidin hellyyttä ja ymmärrystä, hän voi kääntyä ihailemansa naisen puoleen, jolla hän kokee olevan äidillisiä ominaisuuksia.

Edellä on kuvattu paljon eri tutkimuksia siitä, miten paljon homoseksuaaleilla on taustalla traumoja aina varhaislapsuudesta saakka. Tämä näyttää olevan myös syy siihen, miksi jokainen, joka ottaa homoseksuaalisuuden kriittisesti arvioitavaksi, saa niskaansa yleensä valtavan vihan ja katkeruuden puuskan. Näyttää siltä, että kritiikki aktivoi homoseksuaalisen henkilön varhaislapsuuden ja murrosiän traumat ja seuraus on monesti itsesääliin vajoaminen. Puonti toteaa, että sääliin vetoaminen on ollutkin yksi homoliikkeen tehokkaimmista taktiikoista, jolla se on yrittänyt estää keskustelua homoseksuaalisuuden synnystä.

Traumojen merkitys

Seksuaalinen hyväksikäyttö on keskuudessamme melko yleistä. Se on myös teko, joka rikkoo ihmistä enemmän kuin mikään muu asia. Toisen seksuaalisuuteen kajoaminen väkivalloin aiheuttaa sanoinkuvaamatonta vahinkoa. Hyväksikäytön vauriot ovat sitä pahempia, mitä läheisempi ihminen on siihen syyllistynyt, mitä nuorempana sen uhriksi joutuu ja mitä pidempään se kestää. Vaikka hyväksikäyttö ei yksinään vaikuta seksuaaliseen suunatutumiseen, sillä on kuitenkin paljon merkitystä niin lapselle, nuorelle kuin vanhemmallekin.

Amerikassa tehtiin vuonna 1994 tutkimus, jossa haastateltiin satunnaisotannalla 3500 henkilöä. Tutkimuksen mukaan 7,4 % lapsuuden aikana hyväksikäyttöä kokeneista miehistä ja 3,1 % naisista kertoi aikuisena, että he olivat homoseksuaaleja. Sitä vastoin vain 2 % niistä miehistä, joilla ei ollut hyväksikäyttökokemuksia lapsuudessa, kertoi olevansa homoja. Vastaava luku naisten kohdalla oli 0,8 %. Tämän tutkimuksen perusteella hyväksikäyttö siis kolminkertaisti riskin tulla homoksi.

Marie Tomea haastatteli vuonna 2001 tutkimusryhmänsä kanssa 267 Gay Pride -tapahtumaan osallistunutta miestä ja naista. Vertailuryhmänä käytettiin 675 lukio- ja yliopisto-opiskelijaa:

• Homomiehistä 49,2 % ja lesbonaisista 42,5 % oli kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä alle 16-vuotiaana
• 24,4 % heteromiehistä ja 24,6 % heteronaisista oli joutunut hyväksikäytön uhriksi alle 16-vuotiaana. 
• 21,6 % lesbonaisista ja 1,1 % heteronaisista oli joutunut naisen hyväksikäyttämäksi.
• 45,5 % homomiehistä ja 6,7 % heteromiehistä oli joutunut miehen hyväksikäyttämäksi.

Tämän tutkimuksen perusteella hyväksikäytöllä on siis melkoinen vaikutus seksuaalisen suuntautumisen muodostumiseen. Samantapaiseen lopputulokseen on tullut myös eräs tutkimus Hollannissa (2003). Pojat, joilla on huono isäsuhde, voivat kokea miehen seksuaalisen lähentelyn miellyttävänä huomion saamisena. Hyväksikäytetty tyttö sen sijaan saattaa alkaa sulkea itseään miehiltä, joita hän alkaa pelätä ja vihata. Tämä näkyy joskus lihomisena ja poikamaisena pukeutumisena. Näin tyttö yrittää välttää sitä, että miehet kiinnostuisivat hänestä.

Johtopäätös

Richard Cohen syyttää homoliikettä propagandasta. Yksipuolinen tiedonvälitys on muokannut ihmisiä uskomaan, että homous on synnynnäistä. Suuria valheita on toistettu kovaäänisesti jo kauan. Puonti päättää homoseksuaalisuuden syitä käsittelevän lukunsa seuraaviin loppupäätelmiin (s. 113–14):

”Kuten kaikissa ihmisen käytökseen ja mielentiloihin liittyvissä ilmiöissä, myös homoseksuaalisuuteen vaikuttavat monet osatekijät. Siten homous ei ole yksin biologinen eikä puhtaasti psykologinen ilmiö. Se on tulosta vielä vaikeasti mitattavasta sekoituksesta geneettisiä osatekijöitä, sikiöajan tapahtumia, syntyajan jälkeisiä kokemuksia ihmissuhteista sekä omia valintoja.”

LUONNOTON VAI LUONNOLLINEN?

Kahvipöytäkeskusteluissa ja internetin keskustelupalstoilla kuulee usein paljon käytetyn argumentin homouden puolesta: ”koska eläinmaailmassakin esiintyy homoutta, niin se on normaalia”. Tähän voisi lisätä, että sitä esiintyy myös kaikissa kulttuureissa. Tällaisten argumenttien esittäminen tulisi kuitenkin lopettaa. Jos tällaista logiikkaa seurattaisiin johdonmukaisesti, meidän täytyisi hyväksyä normaalina myös kannibalismi ja murha. Jotkut eläimet (mustaleski) syövät parittelukumppanin parittelun päätteeksi, eläimet tappavat toisiaan ruuan tarpeessa, monissa kulttuureissa on harjoitettu kannibalismia ja uhrattu lapsia jumalille jne.

Filosofi David Hume (1711–1776) puuttui aikanaan kovasanaisesti tämänkaltaiseen ajatuskulkuun. Siitä, kuinka asiat ovat, ei voida päätellä, kuinka asioiden tulisi olla. Homous saattaa tuntua luonnolliselta. Mutta niin saattaa joidenkin mukaan tuntua luonnolliselta elää rasistina tai muuten vain väkivaltaisena ihmisenä.

On vielä eräs näkökulma, joka on tosin päivänselvä: homoseksuaaleja ei olisi ilman heteroseksuaalisia suhteita. Kukaan ei synny tähän maailmaan homoseksin seurauksena. Ihmiskunnan olemassaolo perustuu terveeseen heteroseksuaaliseen perheeseen. (Puonti 2004, 142–43; McDowell 2006, 117–19.)

MITÄ MEIDÄN TULISI TEHDÄ?

Vapaiden suuntien seurakunnissa osataan yleensä osoittaa ne raamatunkohdat, joissa homoseksuaalinen käyttäytyminen tuomitaan yksiselitteisesti. Ikävä kyllä, suurin osa seurakuntalaisista jää seisomaan tälle rapulle. Itse pidän tärkeänä sitä, että seurakuntamme voisivat kouluttautua ja valmistautua ottamaan seuraavan askeleen. Jos me uskomme, että homoksi ei synnytä, meidän täytyy alkaa miettiä, miten me voimme olla auttamassa homoseksuaaleja eheytymisessä. Tämän askeleen ottaminen vaatii kuitenkin istumalihaksia ja tutkimuksiin perehtymistä. Tämä kirjoitus on yksi osa tämän askeleen valmistamiseksi. Kun meillä on edes jonkinlainen käsitys siitä, millaisia asioita homoseksuaalisesti suuntautuneiden ihmisten taustalla saattaa olla, me alamme näkemään heidät, ei vain homoina tai lesboina, vaan Jumalan kuvaksi luotuina ihmisinä, jotka tarvitsevat apua. Tutkimusten paljastamien asioiden avulla me voimme myös oppia kysymään heiltä oikeita kysymyksiä ja auttaa heidät matkalle, joka saattaa päättyä haavojen löytämiseen ja korjaamiseen.

Matti kankaanniemi on kirjoittanut lukemisen arvoisen kirjoituksen koskien homoseksuaalisuutta ja Jeesusta.

3 LYHYT HISTORIALLINEN KATSAUS KIRKKOHISTORIASSA ANNETTUIHIN TULKINTOIHIN KOSKIEN AVIOEROA JA UUDELLEENAVIOITUMISTA

Johdanto

Traditionaalinen tulkinta protestanttisissa piireissä on ollut se, että Jeesus salli avioeron vain aviorikoksen sattuessa (ja ei-uskovan puolison hylätessä uskovan puolison) ja uudelleenaviotuminen ei ollut mahdollista missään tilanteessa niin kauan kuin entinen puoliso oli elossa. Tämä tulkinta palautuu aina kirkkoisiin saakka ja sitä ovat pitäneet esillä myös tunnetut uskonpuhdistajat.

Taustaa UT:n opetukselle

Noin vuoteen 70 jKr. mennessä seurakunta alkoi menettää otettaan juutalaisiin juuriinsa. Kristittyjä heitettiin ulos juutalaisten synagogista jo ennen kuin UT:n kaikki kirjat olivat syntyneet. Tämä edesauttoi juutalaisten juurien ja teologian unohtamista UT:n kirjoitusten kohdalla. Vaikka muutamat kristityt lahkot, kuten ebioniitit, jatkoivat juutalaisuuden seuraamista, ne hävisivät ajan mittaan täysin. Tämän vuoksi kirkko menetti melko varhain juutalaiset juurensa myös koskien UT:n näkemystä avioerosta ja uudelleenavioitumisesta.

70 jKr. oli mullistava vuosi juutalaisille, koska Jerusalemin temppeli tuhottiin. Sen jälkeiset aikalaiset alkoivat unohtaa sellaiset asiat kuin saddukeukset ja Shammai ja varsinkin viimeksi mainitun opetukset. Jamniassa sijainnut rabbien akatemia alkoi tulla teologiseksi auktoriteetiksi. Tämä ja Babylonian akatemia seurasivat rabbi Hillelin opetuksia ja niiden pohjalta syntyivät myös Palestiinalainen ja Babylonialainen Talmud.

Vaikka Saddukeukset ja Shammai mainitaankin Talmudissa, heidän oppinsa tulee esiin vain ”tällaistakin oli” -näkökulmasta. Ainoat asiat, jotka tiedämme Talmudin perusteella Shammaista, olivat ne, joissa hän otti yhteen Hillelin kanssa ja hävisi (historia kirjoitetaan voittajien näkökulmasta). Yksi tällaisista debateista oli jakeen 5. Moos. 24:1 ”jotakin häpeällistä” -tulkinta. Vuoden 70 jKr. jälkeen kysymys oli kiinnostava akateemisella tasolla, mutta ei enää normaalin juutalaisen elämässä. Normaali juutalainen ei voinut enää valita Shammain ja Hillelin koulukuntien välillä, koska ainut näkökulma oli Hillelin tulkinta. Kaikki avioerot tehtiin ”mistä syystä tahansa”. Lopulta koko ilmaisu ”mistä syystä tahansa” hävisi, koska sitä ei enää tarvittu. Seurauksena oli se, että Jeesuksen opetus avioerosta muuttui nyt käsittämättömäksi niin kristityille kuin normaaleille juutalaisille. He eivät olleet enää tietoisia kahdesta koulukunnasta, jotka kilpailivat keskenään.

Tiivistettynä voidaan sanoa, että kristityt menettivät otteensa Jeesuksen avioero-opetukseen kahdesta syystä: (1) he ajautuivat pois juutalaisuudesta ja (2) juutalaiset itse lopettivat ”mistä syystä tahansa”-termin käyttämisen Hillelin tulkinnan voittokulun vuoksi.

Kirkkoisät

Kirkkoisät lähestyivät UT:n opetusta aiheesta ilman juutalaisen taustan tuntemusta. Tekstit näyttivät opettavan, että avioero on mahdollista vain aviorikoksen vuoksi ja uudelleenavioutuminen on aina kiellettyä. Tällainen tulkintamalli synnytti ajan mittaan myös askeettisen liikehdinnän kirkon sisällä.

Hermaan paimen

Hermas kirjoitti Roomassa vuosien 100-150 välillä. Kerran hän kysyi eräältä opettajalta neuvoa, miten toimia tilanteessa jossa vaimo on tehnyt aviorikoksen. Opettajan mukaan miehen on otettava vaimosta ero, sillä muuten hänkin joutuu syylliseksi puolison synnistä. Neuvojan mukaan mies voisi antaa vaimolle anteeksi jos vaimo katuisi. Ongelma oli siinä, että opettajan näkemyksen mukaan uskova kykeni katumaan syntejään vain kerran. (Monet kirkkoisät ajattelivat katumuksen olevan mahdollista vain kerran ja kasteen jälkeen kaikki synnit olivat näin ollen anteeksiantamattomia. Opetus perustui Hepr. 6:4–8:n ja 10:26–31:n. Tämä johti siihen, että monet kastettiin vasta kuolinvuoteellaan.) Hermaan kirjoituksien pohjalta voi päätellä, että uudelleenavioituminen oli mahdollista vain jos edellinen puoliso kuoli.

Justinos Marttyyri

Kirjoitti noin vuonna 139. Hänellä oli hyvin samantapaisia ajatuksia kuin Hermaalla. Hän lainasi Jeesuksen sanoja ja tulkitsi ne siten, että uudelleenavioituminen oli puolison eläessä aina väärin.

Athenagoras

Tämä Ateenalainen filosofi kirjoitti noin vuonna 177. Hän oli ylpeä siitä, että kristityt välttelivät seksiä muulloin paitsi lapsen hankinta-aikeissa ja monet elivät selibaatissa. Athenagoraksella oli siis jo askeettisia ihanteita. Hänen näkemyksensä uudelleenavioitumisesta oli ankara, koska hän kielsi uudelleenavioitumisen jopa silloin, kuin edellinen puoliso oli kuollut.

Theofilos

Antiokian piispa vuosina 177-188. Teofilos näyttää sallineen avioeron aviorikoksen vuoksi, mutta hänen kantaansa uudelleenavioitumiseen ei tiedetä.

Kleemens Alexandrialainen

Kirjoitti noin vuonna 192. Hänen mukaansa avioliitto oli velvoittava, mutta seksuaaliset himot eivät olleet hyvä juttu. Hermaan mukaan uudelleenavioitumista tuli eronneiden kohdalla välttää, jotta puolisot voisivat päästä sopuun, mutta me emme tiedä mitä hän opetti tilanteessa, jossa sopu ei ollut enää mahdollinen.

Tertullianus

Kirjoitti vuosina 193-220. Hänen tulkintansa muuttui hänen käännyttyään montanolaisuuteen. Ennen kääntymystään hän kirjoitti vaimolleen (202-206), että tämä voisi avioitua uudelleen jos hän itse kuolisi, mutta hän ei suosittele sitä. Kuitenkin kääntymyksen jälkeen hän kirjoitti vuonna 211-215, että uudelleenavioituminen, jopa silloin kun entinen puoliso on kuollut, oli synti. Tämä opetus oli vastoin 1. Kor. 7:ää, mutta silti hän päätyi näkemykseensä erään montanolaisen näyn vuoksi. Kuitenkin vuonna 207 käydyssä väittelyssä Markionin kanssa, Tertullianus hyväksyi uudelleenavioitumisen oikeutetun avioeron (aviorikoksen) jälkeen.

Origenes

Eli vuosina 185-254. Origenes oli hankalassa välikädessä, koska hän joutui taistella VT:n ja UT:n jatkuvuuden puolesta. Tuolloin oli nimittäin meneillään suuri keskustelu siitä, tuleeko kristittyjen hyltätä VT kokonaan. Koska hän halusi säilyttää VT:n Raamattuna, mutta huomasi Jeesuksen opetuksen poikkeavan VT:n opetuksesta, hän tuli siihen lopputulemaan, että Mooses erehtyi avioero-opetuksessaan. Jumala ei hänen mukaansa olisi koskaan sallinut avioeroa, mutta Mooses teki sen kansan kovasydämisyyden vuoksi. Origenes salli avioeorn vain aviorikoksen vuoksi ja uudelleenavioitumisen vain jos entinen puoliso oli kuollut.

Origenes mietti melko paljon sitä ongelmaa, että monet synnit näyttivät olevan pahempia kuin itse aviorikos (puolison myrkyttäminen, lapsen tappaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö), mutta hän ei löytänyt näille asioille raamatullista pohjaa. Hän myös näki Jeesuksen ja seurakunnan avioliiton Jeesuksen kohdalla uudelleenavioitumisena (entinen puoliso oli Israel), mutta hän selitti tämän sillä, että Jeesus on lain yläpuolella.

Eirenaios ja Ptolemaios

Nämä kaverit elivät myöhäisellä toisella vuosisadalla. Ptolemaioksen mukaan Mooses oli ilmaissut vain omia mielipiteitään VT:ssa. Eirenaioksen mukaan juutalaiset olivat niin uppiniskaisia, että heille annettiin erilaiset käskyt, jotka eivät ole UT:n puolella enää voimassa. Näin nämä kaverit selvittivät VT:n ja UT:n ristiriitaiset opetukset aiheesta.

Ambrosius

Kirjoitti ehkä myöhään neljännellä vuosisadalla. Hänen opetuksensa on ainutlaatuinen, koska hän opetti ensimmäisenä kirkkoisistä, että uskova voi avioitua uudelleen jos ei-uskova puoliso jättää hänet. On kuitenkin otettava huomioon, että hänen mukaansa avioliitto ei-uskovan kanssa ei oikeastaan ole avioliitto. Hän myös kirjoitti Korinttilaiskirje-kommentaarissaan, että mies voi avioitua uudelleen jos vaimo on tehnyt aviorikoksen, mutta sama ei ollut mahdollista toisinpäin.

Hieronymus (Engl. Jerome) & Johannes Khrysostomos

Elivät noin vuosina 350-410. Khrysostomos pysyi tiukassa kannassaan, vaikka hän joutui vaikean pastoraalisen tilanteen eteen. Vaikka ”hyvä nainen” oli joutunut kelvottoman miehensä hylkäämäksi ja hänen perheensä oli pakottanut hänet uusiin naimisiin, Khrysostomos ei sallinut naisen päästä seurakunnan jäseneksi. Hieronymus taas näki uuden avioliiton aviorikoksena. Myös Khrysostomos näki avioliiton aviorikoksena, jos edellinen puoliso oli vielä elossa.

Epifanios

Kyproksen piispa viidennen vuosisadan alkupuolella. Hän salli uudelleenavioitumisen jos avioero oli tapahtunut aviorikoksen vuoksi. Hän toki painotti, että tämä ei ole ideaali tilanne.

Augustinus

Kirjoitti aiheesta vuonna 390 ja kaksiosaisen teoksen vuonna 419. Hänen mukaansa aviorikos oli ainoa pätevä syy avioerolle, mutta uudelleenavioituminen ei ollut sallittu, koska avioliitto päättyi vasta kuolemassa. Hänen näkemyksensä mukaan avioliitto oli sakramentti, liitto, joka katkeaa vasta kuolemassa. Muissa kirjoitukissa hän myöntää olevansa epätietoinen, onko syyttömän osapuolen uudelleenavioituminen aviorikoksen sattuessa sittenkään synneistä suurin.

Tuomas Akvinolainen ja Katolinen kirkko

Eli 13. vuosisadalla. Akvinolainen näki avioliiton Augustinuksen lailla sakramenttina. Tämä virheellinen käsitys löytyy edelleen Vulgata-käännöksestä, jossa jae Ef. 5:32 on käännetty väärin. Kun tämä käsitys vakiintui, opetus koskien avioeroa oli lyöty lukkoon: aviosidettä ei katkaise mikään muu kuin kuolema. Esim. 1. Kor. 7:15:ta ei voitu tulkita vapautena avioitua uudelleen, vaan vapautena elää yksin. Avioeroa ei siis tunnettu ja pahoissa tilanteissa vaihtoehto oli vain olla erossa puolisosta. Uudelleenavioitumista ei sallittu aviopuolison eläessä.

Tiivistys

Kirkkoisät eivät puhuneet aivan samalla äänellä aiheesta, vaikka näkemykset olivatkin tiukkoja. Ongelma on siinä, että jos UT:n tekstejä luetaan huomioimatta ensimmäisen vuosisadan asiayhteyttä, näyttää siltä, että avioero sallitaan vain aviorikoksen ja ei-uskovan puolison hylkäämisen vuoksi ja uudelleenavioituminen aviopuolison eläessä on aina väärin.

Kirkkoisien näkemystä tuki heidän askeettinen suhtautumistapansa kaikkiin seksuaalisiin haluihin. He eivät myöskään kiinnittäneet juurikaan huomiota siihen tilanteeseen, jossa ei-uskova puoliso hylkää uskovan, koska he kirjoittivat uskoville jotka olivat yleensä naimisissa toisen uskovan kanssa (ja koska kaikki kastettiin kirkon jäseniksi). Harvat opettivat toisella tavalla. Kirkkoisien kokemista haasteista on kuitenkin pääteltävissä se, että avioerot ja uudelleenavioitumiset olivat melko yleisiä. Näistä ei ole kuitenkaan jäänyt paljoakaan mustaa valkoiselle.

Uskonpuhdistuksen aika

Uskonpuhdistuksessa irtauduttiin tunnetusti traditioista ja lähdettiin uudelleen löytämään UT:n todellista sanomaa erinäisistä asioista. Suurin osa teologeista ymmärsi, että traditionaalisessa avioero-opetuksessa jokin mättää. Ikävä kyllä pääsy ensimmäisen vuosisadan kultturikontekstiin ei ollut edelleenkään mahdollista.

Erasmus

Julkaisi kreikankielisen UT:n vuonna 1516. Hän myös huomasi, että Vulgatan käännös jakeesta Ef. 5:32 sakramanttina oli huonosti perusteltu. Hän yritti myös lukea avioerotekstejä asiayhteydessään. Hän esimerkiksi huomasi, että jakeet, joilla perusteltiin avioliiton päättymistä vasta kuolemassa, eivät itse asiassa olleet avioero-opetustekstejä (Room. 7:2-3; 1. Kor. 7:39). Erasmuksen loppupäätelmä lyhyesti sanottuna oli se, että Jeesus salli avioeron ja uudelleenavioitumisen aviorikoksen jälkeen ja Paavali salli ne ei-uskovan puolison hylättyä uskovan puolisonsa.

Luther

Luther seurasi melko tarkasti kirkkoisien opetusta siitä, että vain kuolema voi päättää avioliiton. Hän kuitenkin ratkaisi asian toisella tavalla. Lutherin mukaan avionrikkoja tai ei-uskova puoliso oli hengellisesti kuollut. Koska VT:ssa aviorikosta seurasi rangaistuksena kuolema, Luther päätteli, että UT:ssa tämä kuolema on hengellinen. Näin oli asia myös ei-uskovan kohdalla. Ilman suhdetta Jumalaan hän oli hengellisesti kuollut. Niinpä hän tuli samaan lopputulemaan kuin Erasmus.

Myöhemmin Luther esitti päteviksi avioeron syiksi muitakin asioita. Esimerkiksi jos puolisoilla oli sama äiti, tai puolisot kieltäytyivät täyttämästä aviollisia tarpeita, kuten seksiä. Hän salli uudelleenaviotumisen myös siinä tilanteessa, että vaimo oli kidnapattu, eikä hänen odotettu enää palaavan takaisin.

Zwingli ja Geneve

Zwingli ja kumppanit sallivat uudelleenavioitumisen myös muista syistä kuin aviorikoksesta. Calvin taas hyväksyi vain kaksi tavanomaista syytä. Myöhemmin hän lisäsi listaan impotenssin, rajun uskonnollisen erimielisyyden ja hylkäämisen.

Uuden ajan tulkintamallit

Monet nykyajan tutkijoista ovat yrittäneet löytää raamatullisia perusteita avioerolla ja uudelleenavioitumiselle fyysisen ja emotionaalisen hyväksikäytön vuoksi. Tällaiset asiat nimittäin nähdän melko yleisesti hyvinä syinä eroon, mutta perusteluita on ollut vaikea löytää. Jotkut ovat pysyneet klassisessa kahdessa syyssä (aviorikos ja ei-uskovan puolison hylkääminen) ja muutamat ovat edelleen sitä mieltä, että avioero ei ole sallittu missään tilanteessa. Nykyajan tulkinnat voidaan jakaa karkeasti ottaen kolmeen koulukuntaan:

• Jotkut sanovat, että Jeesus ei sallinut ainoatakaan poikkeusta avioerolle eikä täten uudelleenavioitumiselle. Poikkeusmaininnat selitetään joko siten, että alkuseurakunta joutui lisäämään niitä käytännön pakosta tai siten, että Jeesuksen poikkeusmaininta ei ollut poikkeus laisinkaan (sana porneia Matt. 19:9:ssä tulkitaan tarkoittavan esiaviollista seksiä tai laitonta avioliittoa, esim. liian läheisten sukulaisten kohdalla). Näin ollen Jeesus salli ”avioeron” tilanteessa, jossa ei ollut kyse laillisesta avioliitosta. Tällainen tulkinta johtaa siihen, että vaikeissakin tilanteissa kärsivä puoliso voi ottaa liitosta ”taukoa”, mutta hän ei voi erota. 
• Protestanttisissa piireissä seurataan melko pitkälti kahden syyn mallia. Avioero sallitaan ainoastaan aviorikoksen sattuessa (Matt. 19) tai silloin kuin ei-uskova puoliso jättää uskovan (1. Kor. 7). Uudelleenavioituminen on kuitenkin kielletty niin kauan kuin puoliso on elossa.
• Jotkut tutkijat näkevät, että tilanteet muuttuvat eri kulttuuritilanteissa ja muitakin syitä pätevään avioeroon voi olla. Esimerkiksi Craig Blomberg toteaa, että Paavali ei olisi voinut tehdä poikkeusta 1. Kor. 7:ssä, jos Jeesus oli ottanut ehdottoman kielteisen kannan avioeroon. Uudelleenavioituminen nähdään oikeana jos taustalla on raamatullisesti pätevät syyt avioerolle.
• David Instone-Brewer hyväksyy kaksi klassista syytä avioerolle, mutta hän lisää listaan vielä kaksi syytä: emotionaalisten ja materiaalisten velvollisuuksien laiminlyönti. Näistä velvollisuuksista Paavali puhuu jakeissa 1. Kor. 7:2-5 ja 7:32-34. Ne perustuivat jakeisiin 2. Moos. 21:10-11. Nämä ehdot olivat mukana kaikissa juutalaisissa avioehdoissa ja niiden rikkominen johti avioliiton purkautumiseen.

Instone-Brewer 2002b, 238-99.