Kirjoittaja Janne Saarela

Lukujen 8-10 rakenne (Fee 1987):

B. EPÄJUMALILLE UHRATTU RUOKA (8:1-11:1)

    1. Uskovien käytös tulee perustua rakkauteen, ei tietoon (8:1-13)

        a) Rakkauden tie ja tiedon tie (8:1-3)

        b) Tiedon sisältö (8:4-6)

        c) Kriteeri – huolehtikaa veljistänne (8:7-13)

    2. Paavali puolustaa apostolinasemaansa (9:1-27)

        a) Apostoliuden puolustus (9:1-2)

        b) Paavalin apostoliset oikeudet (9:3-14)

        c) Paavalin apostolinen itsehillintä (9:15-18)

        d) Paavalin apostolinen vapaus (9:19-23)

        e) Kehotus ja esimerkki (9:24-27)

    3. Johtopäätös – älkää menkö epäjumalantemppeleihin (10:1-22)

        a) Israel esimerkkinä (10:1-5)

        b) Esimerkin sovellus – varoitus epäjumalanpalvonnasta (10:6-13)

        c) Kielto ja sen perustelut (10:14-22)

    4. Torilta ostetun ruuan syöminen (10:23-11:1)

B. EPÄJUMALILLE UHRATTU RUOKA (8:1-11:1)

Aihe, joka alkaa jakeesta 8:1, jatkuu aina jakeeseen 11:1 saakka — tästä kaikki ovat samaa mieltä. Monesta muusta asiasta on kuitenkin rajuja erimielisyyksiä, kuten esimerkiksi Gordon Feen artikkeli vuodelta 1980(b) tiivistää. On syytä huomata, että aihe linkittyy jakeiden 5:10-11 kieltoon. Paavali on jo edellisessä kirjeessä kieltänyt kanssakäymisen epäjumalanpalvojien kanssa. Paavali on siis kirjoittanut nyt käsiteltävästä aiheesta jo edellisessä kirjeessä, mutta korinttilaiset ovat asettuneet päinvastaiselle linjalle.

Vastauksessaan Paavali käsittelee kolmea aihetta. (1) Jakeissa 10:1-22 Paavali selvästi kieltää epäjumalille uhratun lihan syömisen epäjumalien temppeleissä, koska siellä vaikuttaa riivaajahenget. (2) Jakeissa 10:23-11:1 hän käsittelee samaa ruokaa, mutta toteaa, että uskovat voivat ostaa sitä torilta ja syödä kotonaan puhtaalla omallatunnolla. (3) Jakeissa 9:1-27 Paavali puolustaa vahvasti apostolista auktoriteettiaan ja vapauttaan. Kysymys kuuluu: miten nämä kolme asiaa liittyvät yhteen?

Näyttää siltä, että jakeet 8:10 ja 10:1-22 sisältävän perusongelman, joka Paavalilla on tähtäimessä. Termi ”epäjumalille uhrattu liha” ei viittaa ainoastaan markkinapaikalta ostettuun lihaan, vaan ennen kaikkea epäjumalille uhratun lihan syömiseen epäjumalantemppelissä. Jotkut korinttilaiset ovat jatkaneet uskoontulonsa jälkeenkin epäjumalantemppeleissä käymistä ja osallistuneet siellä kulttiaterioille, joissa syötiin epäjumalille uhrattua lihaa. Paavalin mukaan tämä ei kuitenkaan ole sallittua. Hän tuomitsee sen sekä eettisistä (8:1-13) että teologisista (10:14-22) syistä. Vasta jakeissa 10:23-11:1 hän alkaa puhua tällaisen lihan syömisestä yksityisesti kotona, ja tällöin tilanne muuttuu täysin. Korinttilaiset voivat syödä lihaa hyvillä mielin, ellei paikalla ole joku uskosta osaton, joka muistuttaa ruuan alkuperästä.

Läpi vuosisatojen eri kulttuureissa on ollut tyypillistä, että epäjumalanpalveluksissa syödään kulttiaterioita temppelissä. (Kanaanilaisten tavoista ks. Tuom. 9:27. Egyptiläisten tavoista voi lukea 2. Moos. 32:6; 4. Moos. 25:1-2. Babylonialaisten tavoista ks. Dan. 5:1-4.) Myös israelilaiset harjoittivat tällaisia aterioita. (5. Moos. 14:22-26; 2. Moos. 24:11; 1. Sam. 9:13; 1. Kun. 1:25; Hoos. 8:13. Tälläinen käytäntö kuitenkin loppui israelilaisten keskuudessa pakkosiirtolaisuuden jälkeen siitä huolimatta, että se oli 5. Mooseksen kirjan selvä käsky.) Korinttin kaupunki useine temppeleineen ei ollut tässä asiassa poikkeus. Ihmiset tulivat temppeleihin uhraamaan jumalilleen jonkun eläimen. Kun eläin oli tapettu, se paistettiin ja syötiin läsnäolevien kesken. Ruokaa oli yleensä niin paljon, että kulttiaterioille osallistui useita ihmisiä. Osallistuminen kulttiaterioille merkitsi sekä uskonnollista että sosiaalista yhteyttä muihin ihmisiin. Voidaan sanoa, että nämä kulttiateriat olivat tuon ajan ravintoloita. Siitä huolimatta, että aterialle osallistui paljon ihmisiä, kaikkea ei jaksettu syödä. Niinpä ylijäänyt ruoka myytiin seuraavana päivänä torilla. Itse asiassa Korinttissa suurin osa torilta ostetusta lihasta oli uhrattu edellisenä päivänä epäjumalille temppeleissä. On selvää, että Korinttin pakanauskovat olivat käyneet tällaisissa kokoontumisissa koko elämänsä ja joillekin se aiheutti edelleen omantunnontuskia. (Fee; Wright 2004a, 98.)

Muutama sana on sanottava käsissä olevan ongelman syntymisestä. Sen jälkeen, kun Paavali poistui Korinttista, osa seurakuntalaisista jatkoi uudelleen näissä kulttitapaamisissa käymistä. Ensimmäisessä kirjeessään Paavali oli kieltänyt heitä toimimasta tällä tavalla (”älkää seurustelko epäjumalanpalvelijoiden kanssa” 5:10-11). Korinttilaiset halusivat kuitenkin tehdä toisella tavalla ja he olivat kirjeessään vastanneet Paavalille seuraavilla pointeilla (joita Paavali lainaa useasti, ainakin jakeissa 8:1, 4, 8; 9:1; 10:1-4):

• Heidän mukaansa kaikilla heillä on ”tieto” epäjumalista. Monoteismi (on olemassa vain yksi ainoa Jumala) rajaa pois sen mahdollisuuden, että voisi olla olemassa epäjumalia (8:1, 4). Korinttilaisille tämä tarkoitti sitä, että osallistuminen kulttiaterioille oli pelkästään ajanvietettä ystävien kanssa. Eiväthän he voineet palvoa mitään sellaista mitä ei ole edes olemassa!
• Korinttilaisilla on ”tieto” ruuasta. Jumalaa ei kiinnosta syömmekö vai emmekö syö (8:8). Korinttilaisten argumentti Paavalia vastaan on siis seuraava: ”Koska epäjumalia ei ole olemassa, ja koska ruuan käyttö ei kiinnosta Jumalaa, ei ole mitään merkitystä sillä, mitä me syömme ja missä me syömme. 
• Korinttilaisilla näyttää olevan hyvin maaginen näkemys kasteesta ja ehtoollisesta. Heidän mukaansa ne, jotka ovat käyneet kasteella, ja jotka nauttivat Herran ehtoollista, eivät voi millään tavalla langeta (10:1-4). 
• Monet ovat kyseenalaistaneet Paavalin apostolisen auktoriteetin. Miksi heidän tulisi edes alistua Paavalin ohjeisiin? Paavali ei ole ottanut korinttilaisilta lainkaan rahaa, joten onko hän itse asiassa todellinen apostoli lainkaan?! Lisäksi Paavalin oma käytös koskien torilta ostettua epäjumalille uhrattua lihaa näytti myöskin kyseenalaiselta. Miksi hän kieltäytyy tästä ruuasta juutalaisten seurassa, mutta pakanoiden seurassa hän syi kaikkea (9:19-23)?!

Korinttilaiset siis toimivat edellä esitellyn tiedon nimissä. He syyttävät niitä uskovia, jotka eivät uskaltaneet lähteä mukaan kulttiaterioille. Eikö kaikkien pitäisi tietää, että epäjumalia ei ole olemassa? Gordon Fee on vuoden 1980b artikkelissaan käsitellyt kattavasti lukujen 8-10 dynamiikkaa. Kun me otamme tarkasti huomioon kaikki olemassaolevat vihjeet, korinttilaiset ovat kirjeessään Paavalille sanoneet jotain seuraavaa:

Koska me kaikki tiedämme, että on olemassa vain yksi Jumala ja epäjumalat eivät ole mitään, ja koska ruoka ei ole tärkeää Jumalalle, ei ole mitään väliä sillä missä me aterioimme ja mitä me syömme. Lisäksi me olemme turvassa, koska meillä on sakramentit: kaste ja ehtoollinen. Miksi me siis emme voisi jatkaa ystäviemme kanssa ruokien nauttimista epäjumalien temppeleissä? Itse asissa, myös sinun apostolin asemasi vaikuttaa hyvin kyseenalaiselta. Oletko sinä edes todellinen apostoli? Sinä olet jatkuvasti kieltäytynyt ottamasta vastaan rahaa seurakunnaltamme. Lisäksi me tiedämme, että sinä itsekin olet syönyt epäjumalille uhrattua lihaa pakanoiden seurassa, mutta olet kieltäytynyt siitä juutalaisten ollessa läsnä. Jos siis et itsekään osaa päätää, miksi annat meille neuvoja näissä asioissa? (Fee 1980b, 181.)

Paavali on korinttilaisten kanssa jälleen samaa mieltä – tiettyyn pisteeseen saakka. Hän allekirjoittaa sen, että ei ole olemassa epäjumalia ja sen, että ruuan käyttö ei ole Jumalalle tärkeää. Mutta miten hän sitten voi kieltää korinttilaisia osallistumasta kulttiaterioille? Paavalin vastaus yllä mainittuihin ongelmiin voidaan jakaa neljään pointtiin:

• Se, että korinttilaiset syyttävät muita uskovia tiedon nimissä pelkuruudesta ja heikosta omastatunnosta, perustuu väärinkäsitykseen uskovien etiikasta. Uskovien tekoja ei saa hallita tieto, vaan rakkaus. Tätä asiaa hän käsittelee jakeissa 8:1-13.
• Ongelmana on edelleen auktoriteettikriisi (ks. 1.12; 4:18-21; 5:1-5). Paavalin apostolius on asetettu kyseenalaiseksi. Siksi luvussa 9 hän keskittyy täysin apostoliutensa puolustamiseen.
• Korinttilaisilla on väärä käsitys sekä epäjumalanpalvonnasta että kasteesta ja ehtoollisesta. Jakeissa 10:1-13 Israel toimii esimerkkinä. Vaikka heillä oli ”kaste (Moosekseen)” ja ”ehtoollisyhteys Herraan”, he lankesivat. Luvussa 10 hän myös laajentaa jakeissa 8:4-6 esittämäänsä opetusta: epäjumalienpalvojat ovat yhteydessä demoneihin.
• Lopuksi jakeissa 10:23-11:1 Paavali puhuu lyhyesti markkinapaikalla myytävästä epäjumalille uhratusta lihasta. Korinttilaiset voivat ostaa ja syödä sitä kotonaan.

1. Uskovien käytös tulee perustua rakkauteen, ei tietoon (8:1-13)

Lukijan on jälleen oltava tarkkana, koska Paavali lainaa tässä luvussa useasti korinttilaisten mielipiteitä, joita he ovat kirjeessään esittäneet (8:1, 4, 8). Paavali on viisas, eikä hän rynni suoraan asiaan: hän tarttuu ensin korinttilaisten asenteeseen. Korinttilaiset luulevat, että kristityn käytös tulee perustua tietoon, ja tieto antaa auktoriteetin toimia tietyllä tavalla. Paavalin mukaan tiedolla on kyllä paikkansa, mutta kristittyjen käytös tulee perustua ennen kaikkea rakkauteen.

Paavalin ajatus kulkee rakenteen A – B – A mukaisesti. A (8:1-13), B (9:1-27), A (10:1-22). Ensimmäinen A laittaa asian laajempaa teologista viitekehystä vasten, B on eräänlainen poikkeama, vaikkakin tärkeä sellainen, viimeinen A on spesifi vastaus tähän ongelmaan. 

a) Rakkauden tie ja tiedon tie (8:1-3)

Jae 8:1

Jae alkaa sanoilla περὶ δὲ eli Paavali tarttuu korinttilaisten kirjeessä seuraavaan aiheeseen. Paavali myös lainaa korinttilaisten kirjettä (Myös Morris 2008, 123 huomaa tämän.) Jae siis tulisi kääntää: ”Mitä tulee epäjumalille uhrattuun lihaan, te sanotte, että ”meillä kaikilla on tieto” (siitä, ettei ole olemassa epäjumalia).” Korinttilaiset ajattelevat, että kaikille on päivänselvää, ettei epäjumalia ole olemassa. Tämä tieto ohjaakin heidän käyttäytymistään. Paavali kuitenkin sanoo, että ”tieto paisuttaa”. Paavalin pointti on se, että henkilö, joka tekee kaikki päätöksensä pelkästään tietonsa pohjalta, muuttuu kylmäksi muita ihmisiä kohtaan. Tämän tiedon vuoksi monet uskovat seurakunnassa ovatkin vahingoittuneet (jae 11). Uskovien tärkein päämäärä ei ole ”mitä kaikkea voin tehdä”, vaan ”mikä on hyödyllistä ja rakentavaa” (10:23). Osa korinttilaisista onkin tullut ylimielisiksi (4:6, 18; 5:2). Rakkaus sen sijaan ei paisuta, vaan rakentaa. Se, joka vaeltaa rakkaudessa, ei vahingoita muita uskovia.

Jakeessa esiintyy sana εἰδωλόθυτος (eidoolothutos), ”epäjumalille uhrattu liha”, aihe johon Paavali nyt kääntyy. Sana esiintyy luvussa yhteensä neljästi (jakeet 1, 4, 7, 10) ja se esiintyy myöhemmin vielä kerran jakeessa 10:19, jossa se varmuudella tarkoittaa ruokaa, jota syödään nimenomaan epäjumalien temppelissä. Painotan vahvasti sitä, että Paavali puuttuu nyt siihen, että (jotkut) korinttilaiset ovat edelleen ottaneet osaa epäjumalille uhratun lihan syömiseen juuri epäjumalien temppeleissä. Kyseessä ei siis ole epäjumalille uhratun lihan syöminen itsessään esimerkiksi kotona (tähän Paavali palaa vasta luvun 10 lopussa), vaan sen syöminen epäjumalien temppelimenoissa.  

(Tätä jaetta käytetään usein lyömäaseena niitä vastaan, jotka opiskelevat paljon teologiaa. Jakeella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, voiko henkilö opiskella päänsä täyteen tietoa. Ongelma tässä luvussa on se, että uskovat tekevät kylmiä päätöksiä tietonsa pohjalta [ei ole olemassa epäjumalia] unohtaen rakkaudellisen asenteen heikompiin uskoviin.)

Jakeet 8:2-3

Osa korinttilaisista ylpeilee tiedollaan, mutta todellisuudessa he eivät vielä tiedä kaikkein tärkeintä (mutta Paavali tietää). Tämä kaikkein tärkein sanotaan jakeessa 3.

Ikävä kyllä, muutamat kreikankieliset käsikirjoitukset poikkeavat toisistaan melko paljon jakeen 3 kohdalla. Muutamissa varhaisissa käsikirjoituksissa ei nimittäin ole jakeen kohdalla sanoja ”Jumalaa” ja ”Hänet Jumala tuntee”. Nämä käsikirjoitukset ovat tarkemmin sanottuna Papyrus 46, joka on vanhin käsikirjoitus ja Kleemens Alexandrialaisen kommentaari, joka on toisen vuosisadan lopusta. Jae 3 olisikin parempi kääntää seuraavasti: ”Jos joku rakastaa, hän todella tietää”. Tämä käännös sopii paljon paremmin asiayhteyteen. Todellinen tieto on Paavalin mukaan saavutettu silloin, kun henkilö tekee päätöksiä rakkauden pohjalta. Rakkauteen Paavali palaa tarkemmin luvussa 13. (ks. myös Thiselton 2006, 123.)

b) Tiedon sisältö (8:4-6)

Nyt kun Paavali on lyhyesti selittänyt mitä on todellinen tieto, hän palaa itse aiheeseen. Hän lainaa jälleen korinttilaisten kirjettä (jae 4). Paavali on samaa mieltä heidän kanssaan siitä, että ei ole olemassa epäjumalia, on vain yksi todellinen Jumala. On kuitenkin otettava huomioon, että epäjumalienpalvojille jumalat ovat (subjektiivisessa mielessä) olemassa ja ne ovat todellisuutta. Tässä mielessä on olemassa monia jumalia ja monia herroja (jae 5).

Jae 8:4

Lause ”me tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muita kuin yksi Jumala” on lainaus korinttilaisten kirjeestä (Myös Morris 2008, 124 huomaa tämän.) Paavali on tietenkin asiasta samaa mieltä. Ongelma on vain siinä, että korinttilaiset olivat alkaneet käyttää tätä asiaa perustellakseen kulttiaterioille osallistumistaan. He haluavat vastauksen tähän kysymykseen: ”Jos epäjumalia ei kerran ole olemassa, niin mitä pahaa on siinä, että me osallistumme kulttimenoihin ystäviemme kanssa?” Paavali vastaa tähän kysymykseen osaksi vasta jakeissa 10:19-20.

Jos olisimme kävelleet Paavalin kanssa pitkin Vähä-Aasiaa, olisimme huomanneet helposti mitä tarkoittaa elää polyteistisessä ilmapiirissa. Ihmisillä oli kasapäin jumalia eri tarpeisiin, jumalat olivat kaikkialla! Oli jumalia matkustajille, jumalia metsästäjille, jumalia merimiehille, jumalia sotureille, jumalia rakastaville, jumalia runoilijoille, jumalia suojelemaan synnyttävää naista, jumalia auttamaan leivonnassa jne. Lista on miltei loputon. Kaiverrukset, kolikot ja patsaat yhdessä osoittavat, että Korinttissa palvottiin ainakin 50 erilaista jumalaa. Suurimmassa roolissa Korinttissa olivat Afrodites ja Poseidon, Apollons, Asklepios, Demeter ja hänen tyttärensä Kore, Nike, Tykhe, Jupitter, Isis ja Serapis, Athene, keisarikulttia unohtamatta. Seuraavassa on lista olennaisimmista tuon ajan jumalista esitettynä ensin heidän kreikkalaisella tittelillään, sitten roomalaisella nimellä (Hubbard 2010, 20-21):

• Afrodite / Venus — Kauneuden seksuaalisuuden ja hedelmällisyyden jumalatar
• Apollos / Apollo — Musiikin, profetian, parantamisen ja taiteen jumala (myöhemmin rinnastettiin aurinkoon)
• Ares / Mars — Sodan jumala
• Artemis / Diana — Hedelmällisyyden ja metsästyksen jumala 
• Asklepios — Prantamisen jumala
• Athene / Minerva — Ateenan pääjumala, viisauden, taiteen ja sodan jumala
• Demeter / Ceres — Viljan ja kasvillisuuden jumalatar
• Dionysos / Bacchus — Luonnon ja päihtyneen hurmion jumala
• Eros / Cupido — Rakkauden jumala
• Haades / Pluto — Alamaailman ja kuoleman jumala
• Hephaestus / Vulcan — Tulen jumala, jumalien seppä
• Hera / Juno — Avioliiton jumalatar, Zeuksen vaimo
• Herakles / Herkules — Sankari, voiman ja rohkeuden jumala
• Hermes / Mecurius — Jumalien sanansaattaja, matkustajien auttaja
• Hestia / Vesta — Kodin jumalatar 
• Nike / Victoria — Voittamisen jumala, erityisesti sotilaiden suosikki
• Poseidon / Neptunus — Meren ja maanjäristysten jumala
• Uranos / Uranos — Taivaan jumala
• Zeus / Juppiter — Jumalien hallitsija

Jakeet 8:5-6

Polyteistisessä (=monijumalisuus) kulttuurissa erilaisia jumalia oli siten paljon. Traditionaalisten jumalien asuinsija oli taivaassa, jotkut taas olivat maan päällä, kuten Rooman keisarit, joita palvottiin yleisesti jumalina. Jyrkkänä vastakohtana tällaiselle ajatukselle toimii juutalaisten ja kristittyjen uskontunnustus (juutalaiset eivät tietenkään yhdy jakeen 6 jälkipuoliskoon). On olemassa vain yksi Jumala, Isä, ja on olemassa vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Tämä lause on vahva vastakohta kreikkalais-roomalaisten monille jumalille ja herroille.

Paavali liittää Jumalaan kolme tärkeää ominaisuutta. Ensinnäkin Jumala on Isä. Tämä nimitys juontaa juurensa Jeesukseen. Hän puhutteli Jumalaa isänä ja opetti tavan opetuslapsilleen. Toiseksi Jumala on Luoja. Hän on perimmäinen syy ja lähde kaikelle mitä on olemassa. Koska Jumala on luonut kaiken itsensä ulkopuolelle, hän ei ole osa kaikkea. Kolmanneksi me olemme Jumalaa varten. Me olemme osa Jumalan suunnitelmaa ja meidän tulee käyttää elämämme Jumalan palvelemiseen.

Jakeen toinen puoli on erittäin vahva osoitus siitä, että Jeesusta pidettiin alkuseurakunnissa Jumalana alusta alkaen. Tämä lyhyt vastakkainasettelu auttaa näkemään Paavalin ajatuksen paremmin: 

5. Moos. 6:4	1. Kor. 8:6
Herra meidän Jumalamme	Yksi Jumala, Isä
Herra on yksi	Yksi Herra, Jeesus Kristus

On muistettava, että Paavali lainaa uskontunnustusta, joka oli olemassa jo kauan ennen tämän kirjeen kirjoittamista. Juutalaiset lausuivat sen kolmesti päivässä. Alkukristityt eivät nähneet ongelmaa siinä, että on olemassa vain yksi Jumala, ja silti Isästä ja Pojasta puhutaan eri persoonina. Tämä onkin kolminaisuusopin kivijalka: yksi Jumala, kolme persoonaa. Jumala on luonut kaiken Jeesuksen kautta (ks. Joh. 1:3; Kol. 1:15-20; 1. Tim. 2:4-5; Hepr. 1:1-3; 1. John. 1:1-3). N. T. Wright (1997, luku 4) toteaa, että tätä jaetta ei voida kiertää millään tavalla. Paavali asettaa Jeesuksen juutalaisen uskontunnustuksen ytimeen, rinnastaa Jeesuksen Jumalan kanssa. 

Hänen kauttaan Jumala on myös pelastanut meidät. Paavalin painopiste on siinä, että Jeesus on toiminut meidän hyväksemme. Nyt korinttilaiset toimivat pelkästään tietonsa pohjalta ja heidän käytös vahingoittaa muita uskovia. Jeesuksen esimerkki ohjaa meitä toisenlaiseen suuntaan.

c) Kriteeri – huolehtikaa veljistänne (8:7-13)

Näiden jakeiden opetus voidaan tiivistää siten, että Paavali kieltää korinttilaisia menemästä epäjumalien temppeleihin, koska vaarana on, että se johtaa heikompien uskovien turmeltumiseen. Paavali on samaa mieltä siitä, että ruoka ei ole Jumalalle tärkeää, eikä se lähennä meitä Häneen. Tällä perusteella korinttilaiset aterioivat epäjumalien temppeleissä. Paavalin mukaan tämä ajatusmalli tulisi kuitenkin johtaa aivan toisenlaiseen suuntaan: jos ruoka ei kerran ole tärkeää, niin älä aiheuta sen kautta ongelmia uskonveljillesi. Uskovat eivät siis saa osallistua kulttiaterioihin, jotka keskittyvät epäjumaliin. Näin siitä syystä, että tällainen ei ole rakkaudessa toimimista (8:7-13) ja he tulevat kosketuksiin demoneiden kanssa (10:19-22).

Jae 8:7

Korinttilaisten mukaan kaikilla on se tieto, että epäjumalia ei ole olemassa, ja että on vain yksi ainoa todellinen Jumala. Paavali kuitenkin toteaa aivan oiken, että ”kaikilla ei tätä tietoa ole”. Paavali näyttäisi sanovan, että vaikka uskovat tietävätkin tämän teorian tasolla, monille epäjumalat ovat silti käytännön elämässä ongelma. Ihmisten omaatuntoa voi muokata, mutta prosessi on hidas. Syvälle uppoutuneet ajatukset oikeasta ja väärästä eivät vaihdu muutamassa päivässä. Korinttilaiset olivat vuosikymmenien ajan osallistuneet epäjumalien temppeleissä kulttiaterioille. He tiesivät syövänsä ja juovansa ”itse jumalaa” ja ateria olikin jonkin tason yhteyttä näihin jumaliin. Monesti aterian jälkeen meno jatkui prostituoitujen kanssa. Uskoontulon jälkeen vanhan elämän tavat ja tuntemukset eivät kuitenkaan katoa helposti. Monille korinttilaisille usko yhteen ainoaan Jumalaan oli kyllä pään tietoa, mutta heidän omatuntonsa soimasi heitä, jos he osallistuivat taas kulttiaterioille. Vaarana oli, että tällainen henkilö horjuu pois uskosta ja palaa uudelleen vanhaan elämään (jae 11). Näin hänen uskonsa turmeltuu.

Jae 8:8

Jakeen ajatus on se, että ruualla ei ole mitään tekemistä uskovan ja Jumalan suhteen välillä. Kaksi huomiota on syytä tehdä. (1) Miksi tässä jakeessa puhutaan ruuasta yleensä, kun aiheena on epäjumalille uhratun lihan syöminen epäjumalien temppeleissä? (2) Miksi Paavali puhuu tästä asenteesta jakeessa 9 ”teidän vapautena”? Jakeen 8 ajatus siitä, että ruualla ei ole mitään tekemistä meidän ja Jumalan suhteen välillä on jälleen syytä tulkita korinttilaisten iskulauseeksi (Myös Morris 2008, 126 huomaa saman). He siis perustelevat käyttäytymistään tällä väitteellä. Paavali on toki samaa mieltä tässä asiassa – tietty ruokavalio ei auta meitä pääsemään parempaan suhteeseen Jumalan kanssa – mutta hän ei allekirjoita sitä, millaista käyttäytymistä korinttilaiset iskulauseellaan perustelevat. Heidän mukaansa tämä tarkoittaa sitä, että he voivat syödä mitä ruokaa vain ja missä tilanteessa vain, jopa epäjumalille uhrattua lihaa epäjumalien temppeleissä. Paavalille tällainen asenne on vapauden väärinkäyttöä varsinkin silloin, kun toiminta vahingoittaa uskon veljiä ja sisaria.

Jae 8:9

Tämä jae osoittaa, että jakeessa 8 Paavali lainaa korinttilaisten näkökulmaa ”katsokaa ettei teidän vapautenne koidu loukkaukseksi heikoille”. Korinttilaiset kerskaavat vapaudellaan ja he ovat omaksuneet vapaudesta kreikkalaisten filosofien näkemyksen: tee kaikkea mitä haluat, äläkä anna muiden ihmisten häiritä päätöstäsi. Tällainen asenne johti kuitenkin siihen, että osa uskovista joutui vaaran vyöhykkeelle, koska heidän omatuntonsa syytti heitä epäjumalien temppeleissä aterioimisesta. Paavalille vapaus tarkoitti juuri päinvastaista: ”Vaikka olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni mahdollisimman monia.” 9:19. Korinttilaisille ”tieto” antoi luvan toimia vapaasti kaikessa ja siitä tuli heidän päätavoitteensa. Paavali kuitenkin ojentaa heitä kohti rakkautta, jolloin ihminen voi luopua vapaudestaan muiden ihmisten hyväksi.

Jae 8:10 

Tämä jae opettaa kolme tärkeää asiaa korinttilaisten tilanteesta. (1) Ne, joilla on ”tieto” (jakeet 1, 4, 8) kulkevat epäjumalien temppeleissä ja osallistuvat uhriaterioille. Tämä onkin ongelmana luvuissa 8-10. (2) Nämä yrittävät saada muitakin seurakuntalaisia mukaan tällaiseen toimintaan, ja he ajattelevat heidän käytöksensä rohkaisevan muita käyttämään rohkeasti vapauttaan, joka nojaa siihen tietoon, ettei epäjumalia ole edes olemassa. Osa heikoista onkin ollut mukana, koska he ovat nähneet rohkeampien korinttilaisten istuvan tällaisessa ruokapöydässä. (3) Heikkojen kohdalla ongelma ei ole se, että he loukkantuvat muiden käytökseen, vaan se, että he itsekin rohkaistuvat osallistumaan näihin kulttiaterioihin. Ongelma on kuitenkin siinä, että he ajattelevat syövänsä epäjumalille uhrattua lihaa ja tämä turmelee heidän uskonsa. 

Jae 8:11

Nyt Paavali sanoo suoraan, mihin korinttilaisten vapauden käyttäminen johtaa: heikkojen uskovien usko turmeltuu! Kun entinen epäjumalanpalvoja lipsuu takaisin tällaiseen tilanteeseen, hän turmeltuu. Paavali näyttää tarkoittavan turmeltumisella, kreik. ἀπόλλυμι (apollymi), uskon menettämistä, jonka seuraus on ikuinen kadotus. Korinttilaisten suunnitelma toisten kasvattamiseksi kääntyykin päälaelleen: heidän suunnitelmansa tuhoavat heikommat uskovat. Meidän tulisi seurakunnassa muita katsellessamme aina muistaa, että tuon toisenkin uskovan puolesta Kristus on antanut henkensä.

Jakeet 8:12-13

Korinttilaisten synti on suuri, koska toimillaan he ovat tehneet syntiä itse Kristusta vastaan (ks. Matt. 25:45 ja Hepr. 6:6). Jae 13 tuo Paavalin perustelut johtopäätökseen. Mutta miksi Paavali yleistää ongelman, eikä puhu enää epäjumalille uhratusta lihasta, vaan ruuasta yleensä: ”jos ruoka on viettelykseksi veljelle ja siskolle, en enää koskaan syö eläimenlihaa, etten olisi viettelykseksi muille”? (Ks. sanan σκάνδαλον (skandalon) selitystä jakeesta 1:23) Kahdesta syystä. (1) Paavali ei itse olisi koskaan osallistunut epäjumalille uhratun lihan syömiseen epäjumalantemppelissä, joten hän ei voi käyttää sitä esimerkkinä (en enää ikinä). (2) Vaikka korinttilaiset tekevät väärin osallistuessaan epäjumalien temppeleissä kulttiaterioille, todellinen ongelma tällaisen käytöksen takana on nimenomaan väärä asenne tietoon ja vapauteen. Heidän täytyy luopua vapaudestaan ja alkaa toimia rakkaudesta käsin. Paavali toistaa jakeen 1 ajatuksen: ”tieto paisuttaa, rakkaus rakentaa”. Meidän ei tule ensisijaisesti valvoa omia oikeuksia, vaan toisten parasta.

Paavalin viisas lopetus rakentaa myös johdonmukaisen sillan lukuun 9. Se tosiasia, että Paavali puolustaa apostoliuttaan heti luvussa 9, osoittaa siihen suuntaan, että Paavalin suhtautuminen ruokiin oli yksi ongelma, joka korinttilaisilla oli koskien Paavalia. Mutta miksi luku 9? Miksi Paavali ei heti siirry jakeiden 10:14–22 sisältöön, jossa hän suorasanaisesti kieltää epäjumalien temppeleiden uhriaterioille osallistumisen? Kahdesta syystä. (1) Korinttilaiset ovat nostaneet Paavalin käytöksen ruokien suhteen esiin kirjeessään. (2) Paavalin vastaus noudattaa samaa rakennetta kuin kirjeen muutkin luvut (1:10-4:21; 6:12-20; 12-14). Paavali lopulta kieltää korinttilaisia toimimasta tietyllä tavalla, mutta hän tekee tämän aina vasta sen jälkeen, kun hän on käsitellyt syvemmin heidän väärinymmärrystään evankeliumista. Luvut 8-10 eivät ole tästä poikkeus.

(Fee 1987, 357-92.)

2. Paavali puolustaa apostolinasemaansa (9:1-27)

Lukija joutuu hieman hämilleen, koska kesken epäjumalille uhratun lihan syömistä temppelissä -aiheen Paavali siirtyy yhtäkkiä puhumaan apostolinasemastaan. Hän kysyy jaejaksossa yhteensä 16 kertaa retorisen kysymyksen. Kiistan keskeisin tekijä näyttää olevan Paavalin oikeus saada korinttilaisilta materiaalista tukea (jakeet 4-14). Paavalin johtopäätös jakeissa 15-18 on kuitenkin juuri päinvastainen kuin mitä lukija odottaisi: vaikka Paavalilla onkin oikeus tällaiseen tukeen, hän ei halua ottaa sitä vastaan. 

Tämä luku on olennainen osa Paavalin vastausta korinttilaisten kirjeeseen. Paavali on ensimmäisessä kirjeessä kieltänyt korinttilaisia osallistumasta epäjumalien temppeleissä pidettäviin kulttiaterioihin, mutta he vastustavat Paavalia teologisista syistä (ks. 8:1, 4, 8) ja ovat näin asettaneet kyseenalaiseksi hänen apostolisen asemansa. Tähän on vaikuttanut kaksi asiaa. (1) Näyttää siltä, että kun Paavali kieltäytyi vastaanottamasta Korinttin seurakunnalta materiaalista tukea, tämä kääntyi häntä itseään vastaan. Aihe tulee nimittäin jälleen esiin 2. Korinttilaiskirjeessä:

Olenkohan tehnyt suurenkin synnin, kun auttaakseni teitä nousemaan olen alentanut itseni julistamalla teille Jumalan evankeliumia ilman korvausta? Voidakseni auttaa teitä olen riistänyt muita seurakuntia ottamalla niiltä vastaan rahaa. Teidän luonanne en ollut kenellekään rasituksena, vaikka jouduinkin puutteeseen, sillä Makedoniasta tulleet veljet antoivat minulle kaiken mitä tarvitsin. Olen varonut olemasta teille millään tavoin rasitukseksi ja varon vastedeskin. (11:7-9)

Missä suhteessa te olette jääneet muita seurakuntia vähemmälle? Enintään siinä, että minä en ole ollut teille rasituksena. Suokaa tämä vääryys minulle anteeksi! (12:13)

Käsittelen asiaa tarkemmin myöhemmin. (2) Korinttilaiset tietävät, että Paavali on suhtautunut torilta ostettavaan lihaan (joka on uhrattu epäjumalille) ristiriitaisesti. Hän syö sitä pakanoiden kanssa, mutta kieltäytyy siitä juutalaisten seurassa. Eihän tuollainen päättämättömyys sovi apostolille?

a) Apostoliuden puolustus (9:1-2)

Näissä jakeissa Paavali siirtyy itse asiaan: apostolinasemansa puolustamiseen.

Jakeet 9:1-2

Paavali kysyy neljä kysymystä joihin hän tietysti odottaa myöntäviä vastauksia. ”Enkö ole vapaa?” ”Enkö ole apostoli?” ”Enkö ole nähnyt Jeesusta Herraamme?” Tähän kolmanteen kysymykseen lukija voi lukea tarkennusta Paavalin Damaskon tien kokemuksista (Ap. t. 9; 22; 26). Vaikka jotkut väittävät päinvastaista, Paavali näki Jeesuksen ruumiillisesti – ei vain näkynä – Damaskon tiellä. Paavali oli kokenut myös näkyjä ja hän teki tällaisissa tapauksissa hyvin selväksi, että kyseessä oli nimenomaan näky (2. Kor. 11, ks. Fee 2011b, 15, 43). Tässä hetkessä Paavali valittiin Jeesuksen apostoliksi. Korinttilaisilla itsellään oli monia hengellisiä kokemuksia, mutta tässä asiassa Paavali oli viimeinen, jolle Jeesus ilmestyi (15:8). ”Ettekö te ole työni tulos Herrassa?” Tätä asiaa on käsitelty jo jakeissa 3:6, 10; 4:15. Korinttilaiset ovat itse todiste Paavalin apostolinasemasta! He ovat hänen apostoliudensa sinetti.

Mutta tästä on sanottava pari tarkentavaa asiaa. Ensinnäkin kreikankieli osoittaa, että sanajärjestys on itse asiassa juuri päinvastoin kuin mitä suomalaiset käännökset tuovat esiin: οὐχὶ Ἰησοῦν τὸν κύριον ἡμῶν ἑόρακα = ”enko Jeesusta Herraamme meidän ole nähnyt?” Painopiste on Jeesuksessa nimenomaan Herrana. Toiseksi Paavalin sanamuoto ”Jeesus Herra” esiintyy tällaisenaan vain yhdessä toisessa kohdassa: Room. 4:24. Siinäkin painopiste on siinä miten Jumala on korottanut Jeesuksen herättämällä hänet kuolleista. Painotan edelleen sitä, että kun Paavali käyttää sanaa ”Jeesus”, hänen painopisteensä on Jeesuksessa historiallisena henkilönä, joka eli ja kuoli Jeesus Nasaretilaisena. Paavali siis tarkoittaa sanoa, että historiallinen Jeesus, joka eli ja kuoli, on nyt Herra, koska Jumala on herättänyt hänet kuolleista. Joka tapauksessa, Paavalin radikaali muutos on täydellinen mysteeri ellemme usko hänen omia sanojaan: hän todella kohtasi ylösnousseen Herran Jeesuksen!

Monilla uusilla uskovilla on monesti uskonelämän alkuvaiheessa vääriä käsityksiä siitä, mitä on olla vapaa. He ajattelevat sen tarkoittavan vapautta tehdä mitä itse haluaa. Tämä ei ole kuitenkaan UT:n opetus asiasta. Pikemminkin vapaus on vapautta kaikista asioista, jotka estävät meitä olemasta se, jollaisia Jumala haluaa meidän olevan. Jumala haluaa, että palvelemme sekä Häntä että evankeliumia. (Wright 2004a, 114; Fee 2007, 125-26.)

b) Paavalin apostoliset oikeudet (9:3-14)

Näissä jakeissa Paavali tykittää kysymyksiä sarjatuliasennossa. Pointtina on sanoa: minulla on oikeus materiaaliseen tukeen. Se huomio, että Paavali ottaa saman asian esiin myös toisessa kirjeessä (11:7-12; 12:13 ks. edellä) osoittaa, että korinttilaiset olivat tehneet asiasta ongelman. Paavalin apostolius on asetettu kyseenalaiseksi, koska hän ei ole ottanut vastaan materiaalista tukea. Mutta miten tällainen ongelma voi edes nousta pintaan?

Meidän tulee muistaa luvuista 1-4, että seurakunta oli noussut Paavalia vastaan ja alkanut suosia Apollosta. Jotkut seurakunnan keskuudessa ovat tulleet ylimielisiksi ja asettuneet Paavalia vastaan (4:18). He olivat alkaneet arvioida opettajiaan filosofisesta näkökulmasta käsin. Niinpä opettajien opetusta arvioitiin uudella tavalla (1:17; 2:1-5), mutta samalla myös heidän suhtautumistaan materiaaliseen tukeen. Tuon ajan kiertävät filosofit olivat aina ottamassa vastaan rahaa, ja ne, jotka halusivat yksityisopetusta, joutuivat maksaa extrapalkkioita. Totta kai apostolien tulisi toimia samalla tavalla?

Tessalonikassa ollessaan ja sen jälkeen Paavali ei enää ottanut vastaan tukea, vaan raatoi töitä omin käsin:

• ”Muistattehan, veljet, miten me uurastimme ja näimme vaivaa. Kun julistimme teille Jumalan evankeliumia, teimme samalla yötä päivää ansiotyötä, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne.” (1. Tess. 2:9)
• ”Tiedätte itse, miten teidän tulee seurata meidän esimerkkiämme. Kun olimme luonanne, emme pakoilleet velvollisuuksiamme. Me emme syöneet ilmaiseksi kenenkään leipää, vaan teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. Olisihan meillä tosin siihen ollut oikeus, mutta halusimme olla teille esimerkkinä.” (2. Tess. 3:7-9)
• ”…Ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme.”  (1. Kor. 4:12)
• ”Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta kotoisin olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan. He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen ja jäi työskentelemään heidän kanssaan, sillä heillä oli yhteinen ammatti; he olivat teltantekijöitä.” (Ap. t. 18:2-3)

Paavali siis näyttää joutuneen Tessalonikassa tilanteisiin, joiden kautta hän näki paremmaksi tienata itse oma elantonsa. Korinttissa hän työskenteli Akvilan työpajassa (Ap.t. 18:3). Kun Apollos ja Pietari(?) ja ehkä muita opettajia saapuivat Korinttiin ja he ottivatkin vastaan seurakunnalta materiaalista tukea ja rahapalkkioita, Paavali joutui omassa asemassaan huonoon valoon (1. Kor. 4:12; 2. Kor. 11:7). Ehkä Paavali työskenteli kädet ruvella, koska hänelle ei ollut apostolista auktoriteettia – kuten muilla opettajilla – edes ottaa tukea vastaan?

Tässa jaejaksossa Paavali vastaa tähän ongelmaan. Hän painottaa sitä, että tottahan hänellä on aina ollut oikeus ottaa vastaan seurakunnalta taloudellista tukea. Hän tekee tämän selväksi usealla arkielämän esimerkillä ja VT:n lainauksella.

Jae 9:3

”Puolustukseni (apologia) niitä vastaan, jotka istuvat tutkimassa minua, on tämä”. Tämä jae näyttää olevan suunnattu opposition johtajia vastaan (4:18). Jo jakeesta 4:3 tuli ilmi, että jotkut tutkivat ja tuomitsevat Paavalia.

Jakeet 9:4-6

Nyt alkaa retoristen kysymysten sarja. Korinttilaisten tulisi tajuta, että tottakai Paavalilla olisi oikeus ottaa vastaan tukea. ”Eikö meille olisi oikeutta ruokaan ja juomaan?” Aiheena ei nyt ole epäjumalille uhrattu liha, vaan oikeus ruokaan ja juomaan yleensä. Ongelmallinen kysymys on kuitenkin jakeessa 5. Miksi Paavali alkaa puhua oikeudesta vaimon mukana pitämiseen? Tämä kysymys näyttää ottavan kantaa erääseen toiseen ongelmaan. Paavali oli nimittäin selkeästi vähemmistön edustaja, koska hän ei ollut naimisissa, kuten muut. Priscilla ja Aquila olivat aviopari, Pietarilla oli vaimo, ja Jeesuksen veljet ynnä muut apostolit olivat naimisissa. Muistutettakoon, että Maria sai useita lapsia Jeesuksen jälkeen. Heitä on mainittu nimeltä jakeissa Matt. 13:55 ja Mark. 6:3. Vaikka he eivät olleet Jeesuksen seuraajia hänen elinaikanaan, (Mark. 3:31; Joh. 7:3) ainakin Jaakob ja Juudas tulivat myöhemmin kääntymykseen (Ap. t. 1:14) ja heidän kirjeensä on UT:ssa. Onko Paavalin sinkkuus siis jälleen yksi osoitus siitä, että hän ei ole todellinen apostoli?

Jae 5 osoittaa selvästi, että traditiot Jeesuksesta ja apostolien toiminnasta olivat hyvin tiedossa eri eurakunnissa näinkin kaukana Jerusalemista. Tämä kertoo siitä, että yhteydet eri seurakuntien välillä olivat nopeat ja Jeesustraditiot levisivät ympäriinsä huimaa vauhtia.

Kolmas kysymys on selkeä: ”Onko niin, että vain minulla ja Barnabaalla ei ole oikeutta olla tekemättä työtä omin käsin?” Miten Jeesuksen Kristuksen apostoli voi olla töissä pienessä telttakaupassa? Tuskin mitenkään! Paavalin pointti on tietysti se, että hän voisi olla tekemättä työtä, mutta hän ei halua. Maininta Barnabaksesta on outo, koska Paavali oli riidellyt hänen kanssaan tulisesti toisen lähetysmatkansa alussa ja he olivat lähteneet eri suuntiin (Ap. t. 15:36-41). Tällä lähetysmatkalla Paavali myös saapui Korinttiin. Miksi Paavali ei mainitse Silasta tai Timoteusta, koska he olivat olleet Paavalin matkassa (Ap. t. 18)? Syy näyttää olevan siinä, että traditiot Barnabaan työstä olivat myös tunnettuja Korinttissa ja hän oli tehnyt saman päätöksen kuin Paavali: hän halusi elättää itse itsensä.

Jakeiden pointti on siis se, että (1) Paavalilla on oikeus päivittäisiin tarpeisiin, (2) oikeus avioliittoon ja (3) oikeus olla tekemättä telttoja pienessä putiikissa. Nyt seuraa tämän asian vääntäminen rautalangasta.

Jae 9:7

Esimerkkeinä toimivat nyt sotilaat, puutarhurit ja paimenet. Ei kai sotilas elätä itse itseään? Ei tietenkään! Armeija ruokkii hänet. Istuttaako joku puutarhan, mutta ei syö sen hedelmää? Ei tietenkään! Paimentaako joku karjaa, mutta ei juo niiden maitoa? Ei tietenkään! Paavali on perustanut Korinttiin seurakunnan, joten on ääliömäistä väittää, että hänellä ei olisi oikeutta saada siltä tukea.

Jakeet 9:8-12

Vaikka arkielämän esimerkit riittäisivät osoittamaan korinttilaisten asenteen järjettömäksi, Paavali vetoaa Kirjoituksiin. ”Puhunko tästä vain ihmisten tavoin” -lauseella Paavali tarkoittaa: ”Perustuvatko juuri antamani esimerkit ainoastaan arkielämän huomioihin?”. Vastaus on kieltävä.

Laki (=Mooseksen kirjat) puhuu samasta asiasta. Mooseksen laissa on nimittäin kirjoitettu: ”Älä sido puivan härän suuta” (5. Moos. 25:4). Mutta miten härät liittyvät käsiteltävään aiheeseen? Härät vetivät perässään puista puimaäestä, joka erotti jyvät akanoista. Härkä tietenkin ruokittiin puitavien viljojen avulla. Jakeen pointti on, että härällä on oikeus saada ravinto työmaastaan. Paavalin mukaan Jumala ei kuitenkaan ole häiristä huolissaan, vaan meistä. Paavali ymmärtää Raamatun periaatteen. Jos eläimillä on oikeus saada työstään ruoka, vielä ennemmin ihmisillä täytyy olla tämä oikeus. Paavali on kylvänyt korinttilaisiin hengellistä hyvää, joten hänellä on oikeus niittää heiltä aineellista hyvää (sama perustelu Room. 15:27).

(Beale (2012, 68) huomauttaa, että 5. Mooseksen kirjan luvussa 25 härkäesimerkki on ainoa jae, jossa puhutaan eläimistä. Koko muu luku opettaa ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Niinpä kun Paavali sanoo, että jaetta ei alun alkaenkaan tarkoitettu opettamaan eläimistä, hän tekee täysin oikean huomion. Monet juutalaiset oppineet tekivät VT:n laista samantapaisia eettisiä sovelluksia. 

Paavali toteaa lopuksi, että muut (Apollos, Pietari? ym.) ovat niittäneet korinttilaisilta aineellista hyvää, joten eikö sama oikeus kuuluu vielä enemmän Paavalille, koska hän oli se, joka perusti koko seurakunnan. Kun Paavali kieltäytyi tästä oikeudesta, se tulkittiin tarkoittavan sitä, että hänellä ei ole tätä oikeutta lainkaan. Paavali alkaa selittää miksi hän ei ole käyttänyt oikeutta hyväkseen (hän jatkaa sitä jakeissa 15-18). Paavali oli siis omannut tämän uuden asenteen jo Tessalonikassa ja hän jatkoi samoilla linjoilla Korinttissa. Hän on luopunut oikeuksistaan evankeliumin tähden. Paavali on luopunut kaikesta, joka asettaisi ongelmia evankeliumin eteenpäin viemiselle. Tällainen tapa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin miten kiertävät filosofit toimivat. Perusteluita tulee vielä lisää.

Jakeet 9:13-14

Kaksi muuta esimerkkiä ovat ehkä parhaimmat esimerkit Paavalin oikeuksien puolesta. Esimerkit ovat temppelistä. Paavali kysyy tutun kysymyksen: ”Ettekö te tiedä?” Totta kai korinttilaiset tietävät. Sekä juutalaisessa (ks. 3. Moos. 6:16-18, 26-28; 7:6, 8-10, 28-36; 4. Moos. 18:8-19.) että pakanatemppelissä asiat hoituivat tältä osin samalla tavalla. Papit, jotka uhrasivat eläimiä, saivat osansa tästä uhrista. Piste.

Paavali vetoaa myös Jeesuksen sanoihin. Jae, jota Paavali tarkoittaa, on Luuk. 10:7 (Matt. 10:10): ”Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut.” Jeesuksen antaman käskyn luulisi laittavan korinttilaisten kapinalle pisteen.

c) Paavalin apostolinen itsehillintä (9:15-18)

Tähän asti Paavali on vahvasti argumentoinut omien oikeuksiensa puolesta. Nyt seuraa kuitenkin yllättävä käänne. Paavali alkaa painottaa sitä, että hänellä on täysi oikeus luopua näistä oikeuksista. Paavali alkaa nyt selittää, miksi hän ei ole ottanut vastaan materiaalista tukea.

Jae 9:15

Nyt Paavali vääntää rautalangasta tarkoitustaan. Vaikka hänellä olisi täysi oikeus ottaa korinttilaisilta vastaan materiaalista tukea, hän ei missään nimessä halua sitä. Hän ei nyt kirjoitakaan siksi, että korinttilaisten tulisi alkaa tukemaan häntä.

”Kerskaustani ei kukaan tee tyhjäksi!” Kun Paavali puhuu kerskaamisesta positiivisessa mielessä (kuten nyt), hän tarkoittaa yleensä asioita, jotka ovat inhimillisen viisauden vastakohtia, kuten Jeesusta ristiinnaulittuna, heikkoutta, kärsimystä evankeliumin vuoksi jne. (1:30-31; 2. Kor. 10-12; Gal. 6:14). Ulkopuolelta katsottuna Paavalin valinta näyttää tyhmältä, mutta Paavali katsookin asiaa evankeliumin näkökulmasta. Paavali voi kerskua kaikesta, mitä Jumala tekee, silloinkin kun hän toimii Paavalin heikkouden kautta. Nyt Jumala toimii sen kautta, että Paavali ei ota vastaan materiaalista tukea.

Jae 9:16

Paavali ei alunperin itse valinnut, että hänestä tulee saarnaaja. Hän oli päättänyt vainota Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumala teki hänestä saarnaajan. Jumala oli päättänyt tämän tehtävän Paavalin hyväksi ennen hänen syntymäänsä (Gal. 1:15-16). Paavalilla ei ole siis mitään kerskumista siitä, että hän julistaa evankeliumia. Hänen on pakko julistaa! Eihän kukaan kersku siitäkään, että hän hengittää happea pysyäkseen hengissä, jokaisen meistä on pakko tehdä niin! Samalla tavalla Paavalin oli pakko julistaa evankeliumia, koska se oli hänen kutsunsa. (Jae tulee tulkita Paavalin hyvin erikoisen kutsun valossa, ei kaikkiin soveltuvana käskynä.)

Jakeet 9:17-18

Paavali valaisee syvemmin omaa tilannettaan. Esimerkkeinä toimii vapaa ja orja. Jos vapaa henkilö tekee työtä omasta tahdostaan, hän on ansainnut palkkansa. Mutta orjan kohdalla asia on toisin: orjan on pakko tehdä työtä (ks. 4:1)! Paavali selvästi rinnastaa kutsumuksensa orjaan: hänellä ei ole vaihtoehtoa. Mikä on siis Paavalin palkka? Se, että hän ei saa palkkaa! Paavalin oma elämä toimii loistavana esimerkkinä evankeliumin sisällöstä: se on ilmaista!

d) Paavalin apostolinen vapaus (9:19-23)

Näissä jakeissa Paavali esittää kameleonttimaisen puolen itsestään. Mutta miten nämä jakeet liittyvät luvun 8 aiheeseen? Jakeiden taustalla näyttää olevan Paavalin päättämätön suhtautuminen sosiaalisiin suhteisiin, joihin liittyi olennaisesti ruoka.

Jae 9:19

Paavali on juuri argumentoinut sen puolesta, että hän on todella vapaa, eikä kukaan ihminen omista häntä. Koska hän ei ota seurakunnilta vastaan materiaalista tukea, hän on kaikista täydellisen riippumaton. Vapaus ei kuitenkaan ole Paavalin tähtäyspiste, vaan muiden ihmisten pelastuminen. Korinttilaiset ovat varmasti yllättyneet seuraavasta lauseesta: Paavali on tehnyt itsensä muiden orjaksi. Esimerkit seuraavat seuraavissa jakeissa.

Jakeet 9:20-21

Paavali alkaa nyt puhua hankalasta aiheesta: juutalaisten ja pakanoiden sosiaalisesta kanssakäymisestä. Suurin ongelma on se, miten suhtautua Mooseksen lakiin. Paavali sanoo: ”kun olen juutalaisten seurassa, syön kosher-ruokaa, mutta kun olen pakanoiden kanssa, syön kaikkea.”

Kun Paavali kääntyi kristityksi hän ymmärsi, että ympärileikkaus (7:19; Gal. 6:15), ruokalait (8:8; Room. 14:17; Kol. 2:16) ja tietyt juhlapäivät (Kol. 2:16) ovat menettäneet merkityksensä. Paavali vastusti loppuun saakka kaikkia niitä juutalaisia, jotka yrittivät sitoa pakanauskovia näillä asioilla (siis Mooseksen lailla). Juutalaiskristityt toki jatkoivat näiden asioiden noudattamista, mutta heidän uskonsa ei perustunut lain noudattamiseen. Paavali teki myös melkoisia myönnytyksiä juutalaisten evankelioimisen vuoksi. Hän ympärileikkasi Timoteuksen (Ap.t. 16:1-3) ja teki nasiirilupauksen Jerusalemissa Mooseksen lain vaatimalla tavalla (Ap.t. 21:23-26). Muutama sana näistä kahdesta tapauksesta.

• Jotkut ovat syyttäneet Paavalia epäjohdonmukaisuudesta, koska hän ympärileikkasi Timoteuksen, vaikka oli juuri ollut sillä kannalla, että pakanauskovat eivät tarvitse ympärileikkausta (Ap.t. 15), mutta Tiitusta Paavali taas ei missään nimessä halunnut ympärileikattavan (Gal. 2:3). Timoteuksen tilanne oli hankala. Koska hänen äiti oli juutalainen, teknisesti ottaen Timoteus oli juutalainen. Mutta koska häntä ei oltu ympärileikattu, hän oli ”luopio”. Paavalin oli ympärileikattava hänet, jotta hän voisi vaivatta päästä synagogiin, ja että juutalaiset ottaisivat heidän sanomansa vastaan. Oli nimittäin yleisesti tiedossa, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen, ja että Timoteusta ei oltu ympärileikattu (Ap.t. 16:3). Tiituksen kohdalla ympärileikkaus olisi ollut tae pelastuksesta, ja sellaista näkökulmaa Paavali vastusti henkeen ja vereen. (Ruohomäki 2004, 170-71; Bruce 1988, 304.) 
• Paavali saapui Jerusalemiin kolmannen lähetysmatkansa päätteeksi ja tapasi seurakunnan johtajat. Paavalin työn kautta paljon pakanoita oli tullut uskoon ja Jerusalemissa sen sijaan oli tullut uskoon tuhansia juutalaisia. Nämä kaikki juutalaiset olivat ”lainkiivailijoita” eli he elivät edelleen tiukasti Mooseksen lain mukaan. Ikävä kyllä Paavalista oli Jerusalemin juutalaisuskovien keskuuteen levinnyt paljon väärää tietoa. Paavalia syytettiin siitä, että hän käski juutalaisia uskovia luopumaan Mooseksesta, ympärileikkauksesta ja juutalaisista tavoista. Tämä oli tietysti pelkkä valhe. Jotta Paavalin maine voisi parantua, Jaakob ehdotti, että Paavali osallistuisi puhdistautumisrituaaliin. Kyseessä oli nasiirilupaus (4. Moos. 6:1-21). Siihen liittyi tukan ja parran kasvattaminen ja lihasta ja viinistä luopuminen 30 päivän ajaksi ja kuolleiden karttaminen. Lopuksi hiukset ajettiin ja poltettiin alttarilla tiettyjen uhrien kanssa. Tämän suorittaminen oli kuitenkin melko kallista ja Jaakob suositteli, että Paavali maksaisi maksut neljän muunkin juutalaisen puolesta. Kaiken tämän tarkoitus oli siis osoittaa, että valheelliset huhut Paavalista loppuisivat. (Ruohomäki 2004, 225-26; Bruce 1988, 405-07.) Nämä kaksi tapausta ovat valaisevia esimerkkejä siitä, että Paavali oli juutalaisille juutalainen.

Tässä asiayhteydessä suurin ongelma näyttää olevan ruoka, epäjumalille uhratun lihan syöminen. Paavalille ei ollut ongelmaa syödä epäjumalille uhrattua lihaa (10:23-30), mutta hän kieltäytyi siitä juutalaisten seurassa. Korinttilaiset toimivat varmasti toisin.

Jakeessa 21 esillä on juuri päinvastainen ryhmä, ne jotka eivät pitäydy Mooseksen lakiin. Tämä tarkoittaa tietysti pakanoita. Suurin osa korinttilaisista kuuluu tähän porukkaan. Paavali kuitenkin haluaa varmistaa, ettei häntä käsitetä väärin. Vaikka hän ei olekaan Mooseksen lain alla, hän kuuluu silti Kristuksen lakiin. ”Ilman lakia elävät” ei siis tarkoita sitä, että nämä ihmiset elävät holtittomasti, vaan sitä, että he eivät seuraa niitä Mooseksen lain määräyksiä, joita sivuttiin edellisessä jakeessa.

Jae 9:22

Ketä sitten ovat heikot? Kirjeistä tulee selvästi esille, että Paavali joutui Korinttin seurakunnassa kokemaan monenlaista heikkoutta (2:1-5; 4:9-13; 2. Kor. 4:7-18; 11:16-12:10). Suurin osa seurakuntalaisista edusti sosiaaliasteikolla ”heikkoja” (1:26-31). Paavali tuli itsekin heikoksi voittaakseen heikkoja. Jakeiden pointti on kuitenkin selvä: ”kaikille olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.”

Jae 9:23

Mutta miksi Paavali on valinnut näin epäitsekkään roolin? Tämä jae kertoo paljon Paavalin intohimosta: evankeliumin vuoksi. Paavali on valmis luopumaan monenlaisista oikeuksista muiden hyväksi. Paavali haluaa viimeisenä päivänä olla osallinen evankeliumin antamista lupauksista.

e) Kehotus ja esimerkki (9:24-27)

Nämä jakeet tuovat luvun 9 päätökseen. Ne myös rakentavat siltaa luvun 10 aiheeseen. Näissä jakeissa Paavali käyttää havainnollistavana esimerkkinä urheilua. Kuten johdannossa todettiin, joka toinen vuosi (noin 14km päässä) pidettiin suuri urheilutapahtuma, Isthmian kisat Poseidonin pyhäkössä Korinttin kannaksella. (Durando 2008, 92.) Vaikka tämä tapahtuma ei vetänyt vertoja Olympialaisille, jotka järjestettiin samalla niemimaalla Olympia-nimisessä kaupungissa vuorovuosina, korinttilaiset olivat olleet usein yleisössä seuraamassa huippu-urheilijoiden suorituksia. Kisoissa lajeina oli eripituisia juoksumatkoja, kiekon- ja keihäänheitto, pituushyppy, nyrkkeily sekä nyrkkeilyn ja painin yhdistelmä pankration, joka oli aikansa vapaaottelua. Hevosen kanssa miteltävät lajit kuuluivat vain vauraiden miesten etuoikeuksiin. Ja kuten Kummeleista on tullut tutuksi, urheilijat kilpailivat alasti. (Durando 2008, 92-93.) On myös ymmärrettävä, että kaikki tällaiset kisat järjestettiin tietyn jumalan kunniaksi. Olympia- ja Nemean kisat järjestettiin Zeuksen kunniaksi, Python kisat Apollon kunniaksi ja Isthmian kisat Poseidonin kunniaksi (Hubbard 2010, 138).

Korinttista on esimerkiksi löydetty piirtokirjoitus, jossa on listattu poikein urheilutuloksia:

Nyrkkeilyn voittajat: Poikien sarja, D Ptolemaios Alexandrialainen; Nuorten sarja, A Asclepius Alexandrialainen; Miesten sarja, S. Tyrannius Alexandrialainen; Poikien pankration: Tasapeli. (Hubbard 2010, 138.)

Paavali ei ollut ainut, joka käytti urheilutermejä hyväkseen opetuksessa. Myös kreikkalaiset filosofit viljelivät paljon esimerkkejä urheilun avulla.

Jakeiden pääsanoma on se, että jos urheilijat noudattavat tiukkaa itsehillintää voittaakseen maallisen palkinnon, niin paljon ennemmin uskovien tulisi noudattaa itsehillintää, koska he tulevat voittamaan katoamattoman palkinnon.

Jae 9:24

Viimeisen kerran tässä kirjeessä Paavali kysyy ”ettekö te tiedä?”. Vain yksi niistä, jotka juoksevat stadionilla, saa voittopalkinnon. Korinttilaisten pitäisi alkaa keskittyä kunnolla omaan uskonelämäänsä. Heitä täytyy kehottaa suoristamaan selkänsä.

Jae 9:25

Paavali nostaa esiin kaksi tärkeää asiaa: (1) itsehillinnän tärkeyden ja (2) palkinnon suuruuden. On päivänselvä asia, että huippu-urheilijat joutuvat elämään kurinalaista elämää. Mutta uskonelämässä on kyse tätäkin suuremmasta asiasta! Maallisissa kisoissa urheilijat voittivat seppeleen, kreik. στέφανος (stefanos) (ks. 2. Tim. 2:8). Korinttissa nämä seppeleet valmistettiin selleristä toisin kuin Olympiassa (oliivipuusta) ja Delfissä (männyn oksista). Uskovat saavat tällaisten palkintojen sijaan katoamattoman palkinnon.

Tässä jakeessa, kuten muissakin (1:8; 4:5, 8; 6:2, 9; 15:12-19), Paavali painottaa sitä, että tuleva aika ei ole vielä tullut. Korinttilaisten ylikorostunutta eskatologiaa ammutaan jälleen alas.

Jakeet 9:26-27

Paavali tekee sovelluksen juoksua ja nyrkkeilyä hyväksikäyttäen. Ei kai kukaan lähde juoksukisaan ilman, että häntä kiinnostaa maaliin pääseminen? Ei tietenkään! Ei kai nyrkkeilijä nouse kehään ja ala huitoa nyrkeillään ilmaan ilman päämäärää? Ei tietenkään! Juoksijalla on mielessään vain ja ainoastaan maaliviiva eli voitto. Nyrkkeilijä taas miettii valmentajansa kanssa millaisella taktiikalla hän voittaa vastustajansa. Paavali elää asenteelle ”olen kaikille kaikkea”, mutta hänellä on selkeä päämäärä. Hän joutuu myös käyttämään tiukkaa itsehillintää. Tämä tulee hyvin selväksi luvun viimeisestä jakeesta.

Paavali käyttää verbiä ὑπωπιάζω (hypoopiadsoo), joka voidaan kääntää kirjaimellisesti ”lyödä toiselle mustasilmä”. Paavali suuntaa lyöntinsä omaan ruumiiseen ja pakottaa sen tottelemaan. Olisi virhe lukea jae kirjaimellisesti niin, että Paavali rankaisee ruumistaan. Paavali ei elä kuten Luther aikoinaan, joka ruoski itsensä henkihieveriin syntiensä vuoksi, vaan hän käyttää sanaa ”ruumis” vertauskuvallisesti. Hän noudattaa suunniteltua itsehillintää (1) elättääkseen itse itsensä ja (2) voidakseen olla kaikille kaikkea. Paavali joutuu harjoittaa tiukkaa itsehillintää, jotta hän voi elää tässä luvussa kuvattua elämäntyyliä. Tämä on välttämätöntä, ettei hän itse joudu lopulta diskatuksi.

Paavalin viesti korinttilaisille on selkeä. Heidän on alettava elämään kurinalaisemmin, etteivät he ajaudu sivuun ja jää vaille voittopalkintoa. On jälleen vaikea lukea tätä jaetta mitenkään muuten kuin olettaen, että Paavalin mukaan uskonelämä voi ajatua karikkoon niin, että henkilö menettää pelastuksensa. Korinttilaisten täytyy lopettaa epäjumalien temppeleissä käyminen ja alkaa elää kurinalaisemmin. 

Varoitukset jatkuvat seuraavassa luvussa.

(Fee 1987, 392-440; Hubbard 2010, 138-39.)

3. Johtopäätös – älkää menkö epäjumalantemppeleihin (10:1-22)

Luvussa 8 Paavali antoi eettisen kiellon niille, jotka käyvät epäjumalien temppeleissä. Uskovat eivät saa koskaan tehdä päätöksiään kylmästi tietonsa pohjalta, vaan rakkaudesta muihin ihmisiin. Tässä luvussa Paavali perustelee kieltoaan teologisesti. Luvussa 8 Paavali puhui asiasta heikkojen näkökulmasta, joita vahvat yrittivät ”rakentaa”. Tässä luvussa Paavali suuntaa sanansa niille, jotka vastustavat hänen näkökulmaansa.

Ensinnäkin Paavali nostaa esille useita VT:n varoittavia jakeita (10:1-13). Korinttilaiset ovat todellisen vaaran vyöhykkeellä ja Paavali pelkää, että Jumalan kansan historia toistaa itseään. Toiseksi hän osoittaa, että epäjumalien temppeleissä käyminen on sopimatonta kristitylle, koska ehtoollisyhteys tarkoittaa osallisuutta Herraan ja muihin uskoviin ja täten osallisuus riivajahenkiin tulee mahdottomaksi (10:14-22). Luvun 10 lukeminen on hyvää oppituntia monelle, jotka eivät halua perehtyä VT:n tekstiin. Tämän luvun ymmärtämiseksi Israelin kansan historia täytyy osata.

a) Israel esimerkkinä (10:1-5)

Luku 9 päättyi vahvaan kehotukseen sen puolesta, että korinttilaiset alkaisivat noudattaa itsekuria uskonelämän hoitamisessa. Vaarana nimittäin on, että eskatologinen palkino jää heiltä kokonaan saamatta. Jakeet 10:1-13 syventävät tätä varoitusta niin paljon, että kenellekään ei jää epäselväksi mitä Paavali haluaa sanoa.

VT:n kertomuksia Israelin elämästä käytetään muuallakin Raamatussa varoittavana esimerkkinä (Ps. 78; 5. Moos. 32; Neh. 9; Ap.t. 7). Jumala vihastui useasti kansaansa Israeliin ja he joutuivat maksamaan synneistään. Paavali tekee saman kuin edellä mainitut kirjoittajat: hän antaa vakavan varoituksen korinttilaisten epäjumalanpalveluksesta. Jakeet 1-5 antavat esimerkin ”isistä”, jotka eivät koskaan saaneet palkintoa, vaan he ”väsyivät matkalle”. Tämän esimerkin teho on vahva, koska heilläkin oli omanlaisensa kaste ja ehtoollisyhteys Herraan. Silti suurimman osan ruumiit jäivät lojumaan autiomaahan. Jakeissa 6-13 Paavali nostaa esiin neljä esimerkkiä 2. ja 4. Mooseksen kirjasta. Jae 12 vahvistaa sen näkemyksen, että korintilaisilla on väärä luottamus kasteeseen ja ehtoolliseen.

Vanhan testamentin tärkeimpiin kertomuksiin sisältyy Israelin kansan vapautuminen Egyptistä. Nyt Paavali puhuu uudesta exoduksesta: uskovat on vapautettu synnin maasta ja he ovat matkalla kohti uutta taivasta ja uutta maata (5:7).

Jakeet 10:1-2

Jakeet jatkavat saumattomasti luvun 9 ajatusta (”sillä en tahdo…”). Korinttilaisten tulee tietää, että Kirjoitukset antavat useita esimerkkejä niistä, jotka eivät noudattaneet itsehillintää epäjumalia koskevissa asioissa, eivätkä täten pääseet koskaan maaliin. Näissä jakeissa israelilaisten matkaa Punaisen meren läpi verrataan kristilliseen kasteeseen ja heidän ravintoaan, jota Jumala antoi, verrattaan kristilliseen ehtoolliseen. Lukijan on syytä muistaa, että taustalla on korinttilaisten maaginen (väärä) käsitys kasteesta ja ehtoollisesta. On siis oltava varovainen jos näiden jakeiden avulla yrittää päätellä Paavalin näkemystä kasteesta ja ehtoollisesta. 

On huomionarvoista, että Paavali kutsuu VT:n Israelin kansaa uskovien isiksi. UT:n Jumalan kansa on jatkumo VT:n Jumalan kansalle. Nikolainen (1986, 79) tiivistää asian hyvin: ”Koko alkukirkon ajattelulle eikä vain Paavalin teologialle oli tunnusomaista, että se piti kristillistä kirkkoa tosi Israelina – ei uutena Israelina, kuten usein sanotaan. Tästä selittyy se, että historiallisen Israelin historia ennakoi kristillisen kirkon elämää, että molemmat kuuluvat samaan pelastushistoriaan.”

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Jumalalla on aina ollut yksi ja sama kansa, Jumalan Israel. Seurakunta on siis jatkumo VT:n Israelin kansalle. Paavalin teologian ytimessä on ajatus, että Jeesuksessa ovat toteutuneet kaikki VT:n lupaukset. Siksi ne, jotka uskovat Jeesukseen ovat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin todellisia jälkeläisiä. Ne, jotka uskovat Jeesukseen, pääsevät mukaan Jumalan Israeliin. On tärkeää huomata, että tämä sama teologinen ajatus on nähtävissä selvästi myös seuraavissa jakeissa: Room. 2:26-29; 11:17-24; Gal. 3:6-9, 29; 6:16; Fil. 3:3 jne. Ilmestyskirjan luvussa 7 tämä asia esitetään niin konkreettisesti, että seurakuntaa kuvataan 12 Israelin heimon avulla. Lukijan on syytä huomata, että 144 000 ja suuri valkopukuinen joukko, jota kukaan ei voinut laskea tarkoittaa samaa joukkoa. Johannes itse sanoo kuulleensa sinetöityjen joukon lukumäärän (7:4), mutta myöhemmin hän näkee saman joukon (7:9), joka on todellisuudessa mahdoton laskea. Tämän UT:n perusteologian väärinymmärtäminen on johtanut monet lukemaan Ilmestyskirjaa väärillä silmälaseilla. Johannes ei siis profetoi viimeisten aikojen super-juutalais-evankelistajoukkoa. Hän kuvaa seurakuntaa, joka on päässyt perille.

Nyt takaisin itse tekstiin. Jakeen 2 ajatus ei näytä olevan niinkään se, että israelilaiset kastettiin Moosekseen, vaan se, että he itse halusivat kastautua Moosekseen. Ongelma jakeen kääntämisessä on siinä, että kreikankielisissä käsikirjoituksissa verbi ”kastaa” esiintyy joissain passiivina ja joissain mediumina. Feen mukaan mediumi on parempi vaihtoehto. (Passiivi viittaa siihen, että joku tekee minulle jotain, esim. Heimo vie minut suihkuun, mediumi taas viittaa siihen, että joku tekee itselleen jotain, esim. menen itse suihkuun).  Jakeen painopiste näyttää siis olevan isarelilaisten halukkuudessa. He halusivat sitoutua Moosekseen. Mutta tätä tärkeämpää on tietysti jakeen pointti. Samalla tavalla kuin korinttilaisten uskonelämän alkuun kuului vahvasti kaste, israelilaisten vapautumiseen Egyptistä liittyi myös eräänlainen kaste (Moosekseen). Mutta tästä huolimatta kansa lankesi epäjumalanpalvomiseen! Sanonta ”kastettiin Moosekseen” on kehitetty UT:n kastekäytännön pohjalta. Mooses toimii hyvänä esimerkkinä, koska hänen johdollaan kansa vapautettiin Egyptistä. Samalla tavalla Jeesus vapautti uskovat synnin vallasta.

Maininta pilvestä on hiukan hankala (”isämme olivat kaikki pilven alla”). 2. Mooseksen kirjan kerronnan mukaan pilvi oli joko kansan edessä tai kansan takana (2. Moos. 13:21-22; 14:19-20, päivisin pilvipatsaana, öisin tulipatsaana.) Ajatus pilvestä kansan päällä esiintyy kuitenkin jakeessa Ps. 105:39. Se oli voimakas ja todellinen symboli siitä, että itse Herra (JHVH) oli kansansa keskuudessa. Herra vapautti kansansa orjuudesta. Vaikka monet ovat ehdottaneet pilven edustaneen Herran Henkeä omiensa keskuudessa, Paavali tuskin tarkoitti pilvellä olevan mitään erityistä roolia. Sanonta ”pilvessä ja meressä” tuli vain kiinteäksi kokonaisuudeksi tästä tapahtumasta puhuttaessa. 

Mielenkiintoinen huomio on se, että jakeissa 1-4 Paavali käyttää viidesti sanaa ”kaikki” (kaikki olivat pilven alla / kaikki kulkivat meren poikki / kaikki kastettiin Moosekseen / kaikki söivät samaa hengellistä ruokaa / kaikki joivat hengellistä juomaa). Silti jakeissa 7-9 Paavali sanoo ”jotkut heistä” (jotkut heistä rupesivat epäjumalanpalvojiksi / jotkut heistä harjoittivat haureutta / jotkut heistä kiusasivat Herraa / jotkut heistä nurisivat). Tämä viittaa siihen, että vain osa seurakuntalaisista on lähtenyt mukaan epäjumalanpalvelukseen.

Jakeet 10:3-4

Samalla tavalla Paavali kuvailee israelilaisten saamaa ihmeellistä ruokaa taivaasta (2. Moos. 16:4-30) ja juomaa kalliosta (2. Moos. 17:1-7; 4. Moos. 20:2-13). Ruoka oli konkreettista ruokaa, mutta sen alkuperä oli taivaallinen. Siksi Paavali puhuu ”hengellisestä ruuasta ja juomasta”. Paavali rinnastaa nämä asiat kristittyjen ehtoolliseen. Edelleen Paavalin pointti on selkeä: vaikka israelilaisilla oli kaste ja he nauttivat ehtoollista, silti he lankesivat. (ks. myös Wright 2004a, 124.)

Hieman hankala on jakeen 4 loppu: ”Se kallio oli Kristus”. Tämä kallio-kuva voi olla peräisin kahdesta paikasta. Ensinnäkin VT:n kertomukset sisältävät vain kaksi esimerkkiä siitä, miten kansa sai juotavaa kalliosta. Ensimmäinen näistä tapahtui erämaavaelluksen alkuaikana (2. Moos. 17:1-7) ja toinen sen loppupuolella (4. Moos. 20:2-13). Nämä vaelluksen alkuun ja loppuun osuneet samantapaiset tapahtumat synnyttivät juutalaisten keskuudessa ”legendan”, jonka mukaan kallio kulki koko matkan ajan israelilaisten mukana. (Norvanto 2007, 120.) Mutta viittaako Paavali näihin kahteen esimerkkiin?

Toinen mahdollinen kohta johon Paavali saattaa viitata on Mooseksen laulu 5. Mooseksen kirjan luvussa 32 (jakeet 4, 15, 18, 30, 31), jossa Jumala, Israelin Pelastaja kuvataan kalliona, ja jonka israelilaiset hylkäävät (jakeet 15, 18). Joka tapauksessa Paavalin antama kehotus on vakava: (1) israelilaisten synti oli suuri, koska he toimivat itse Kristusta vastaan ja (2) korinttilaiset kuuluvat tämän kansan jatkumoon, ja ovat nyt tekemässä samoja virheitä. Joka tapauksessa Paavali ajatteli, että Messias oli salatulla tavalla läsnä kansansa keskuudessa. (Wright 2004a, 125.) Jälleen Jeesus asetetaan siihen asemaan, mikä kuului VT:ssa Jumalalle.

Jae 10:5

Mitä israelilaisten esimerkki siis opettaa? Huolimatta siitä, että heillä oli kaste Moosekseen (kuten korinttilaisilla kaste Kristukseen) ja he saivat syödä hengellistä ruokaa ja hengellistä juomaa (kuten korinttilaiset nauttivat ehtoollisen), israelilaiset lankesivat epäjumalanpalvontaan, eivätkä koskaan päässeet maaliin saakka. Jumala ei mielistynyt heihin ja tästä todisteena heidän ruumiinsa kaatuivat erämaahan (suora lainaus 4. Moos. 14:16). Tämä on seurakunnalle kova oppitunti. Jos Jumala ei sietänyt VT:n kansan epäjumalanpalvontaa, hän ei siedä sitä UT:n kansankaan kohdalla.

b) Esimerkin sovellus – varoitus epäjumalanpalvonnasta (10:6-13)

Nyt seuraa neljä konkreettista esimerkkiä, joiden kautta Paavali tekee selväksi, että hän on varoittamassa korinttilaisia. Jakeisiin liittyy yksi tärkeä kysymys: ovatko neljä mainittua tapausta vain yleisiä esimerkkejä siitä, miksi israelilaiset eivät pääseet luvattuun maahan, vai onko Paavali valinnut ne huolella korinttilaisten tilaa silmällä pitäen? Tulemme huomaamaan, että jälkimmäinen huomio on oikea.

Jae 10:6

”Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille”. Asiat, joita on nyt esitelty (j. 1-5) toimivat varoittavana esimerkkinä uuden liiton uskoville. Vaikka Israelilla oli hengellisiä etuisuuksia (kaste ja ehtoollinen) kuten korinttilaisilla, suurin osa heistä ei koskaan saavuttanut eskatologista palkintoa. Nyt näin on käymässä korintilaisille.

Jae 10:7

Lukijan on hankala seurata lukujen 8-10 logiikkaa, mutta tämä jae osoittaa, että Paavali on vain tehnyt pienen koukkauksen. Tämä jae nimittäin osoittaa muutaman tärkeän asian: (1) Paavali käsittelee edelleen epäjumalille uhratun lihan syömistä, (2) ongelma ei ole niinkään epäjumalille uhrattu liha, jota ostetaan torilta, vaan ongelma on epäjumalantemppeleissä käyminen. Kaikki nämä jakeet siis keskittyvät tavalla tai toisella epäjumalien palvontaan.

Jakeet 7-10 osoittaa, että alkukristityt osasivat Raamattunsa (VT:n) hyvin. Paavali varmasti olettaa, että muutamaa lausetta siteeratessaan lukijat ymmärtävät sanoman asiayhteyden. Paavali viittaus on suora lainaus LXX:n jakeesta 2. Moos. 32:6. Mikä on jakeen asiayhteys? Kultaisen vasikan palvonta! Mooses on jäänyt vuorelle keskustelemaan Jumalan kanssa ja kansa ei jaksa enää odottaa. He käskevät Aaronia rakentamaan kullasta itselleen jumalankuvan. Aaron rakentaa kultaisen vasikan ja asiaan kuuluvan alttarin. Seuraavana aamuna  kansa istui syömään ja juomaan ja nousi sitten tanssimaan. Paavali ei valitse tästä luvusta sitaattia sattumalta. Hän siteeraa tarkoituksella jaetta, jossa kansa syö ja juo epäjumalan alttarilla (ks. 8:10; 10:14-22). Verbi, joka esiintyy VT:n jakeessa (”nousivat iloa pitämään” 33-käännös; ”ryhtyivät viettämään hillitöntä juhlaa” 92-käännös) viittaa varmuudella seksuaaliseen holtittomuuteen (ks. 32:25). Näin kohdan ymmärsivät juutalaiset rabbit ja varhaiset kristityt. Niinpä tämä esimerkki johtaa loogisesti seuraavaan.

Jae 10:8

”Älkäämme harjoittako haureutta, niin kuin jotkut heistä harjoittivat – heitä kaatui yhtenä päivänä 23 000”. Haureus on ongelmana Korinttin seurakunnassa (5:1-5, 10-11; 6:9-10, 12-20). Paavali ei puhu nyt haureudesta yleensä, hän puuttuu haureuteen, jota harrastettiin epäjumalien temppeleissä kulttiaterioiden yhteydessä. Paavali viittaa jakeisiin 4. Moos. 25:1-9. Jakeen asiayhteydessä Israel lankeaa harjoittamaan haureutta pakanakansojen (mooabilaisten) naisten kanssa ja he osallistuvat kulttiaterioille näiden naisten epäjumalien palvonnassa. Epäjumalanpalvonta ja haureus kulkevat siis käsi kädessä. Aina kun muualla UT:ssa viitataan epäjumalille uhrattuun lihaan, siihen liittyy seksuaalinen moraalittomuus (Ap.t. 15:29; Ilm. 2:14, 20). 

Tässä jakeessa on eräs kuuluisa ongelma. Paavalin mukaan israelilaisia kaatui 23 000, mutta VT:n mukaan heitä kaatui 24 000. Tyydyttävää ratkaisua tähän ristiriitaiseen mainintaan ei ole esitetty. Ehkä Paavali muisti väärin ja sai lukunsa jakeesta 4. Moos. 26:62? Kaikki tunnetut rabbiiniset traditiot puhuvat 24 000, joten on epätodennäköistä, että Paavali viittaisi johonkin muuhun traditioon.  Varoitus on kuitenkin selvä: heidän ruumiinsa kaatuivat erämaahan.

Jae 10:9

Jakeessa on tekstikriittinen ongelmam, koska eri kreikankieliset käsikirjoitukset (kuten myös varhaiset käännökset ja kirkkoisien todistus) jakautuvat siinä, puhuuko Paavali jakeessa Jeesuksesta ”Kristuksena” (mm. P46, D, Irenaeus, Klemens Alexandrialainen, Origenes + monet varhaiset käännökset), ”Herrana” (mm. Siniaticus ja Vaticanus), vai ”Jumalana” (mm. Alexandrinus). Metzger (s. 494) antaa lukutavalle ”Kristus” B:n eli kyseessä on melko varma lukutapa. Hurtadon mukaan joko ”Kristus” tai ”Herra” on oikea lukutapa (2010, 67, viite 35) ja Fee seuraa Kristus-lukutapaa. Pitäydyn siinä, että ”Kristus” on alkuperäinen lukutapa. Myöhemmät kopioitsijat joutuivat nähtävästi hieman ongelmiin sen kanssa, että Paavali väittää Israelin kansan kiusanneen Kristusta ja he yrittivät ohittaa tätä vaihtamalla tekstiin joko ”Herran” tai jopa ”Jumalan”. Näin ollen sekä 1938- että 1992-käännös edustavat väärää varianttia, koska ne puhuvat Herrasta. Paavalin teksti heijastaa vahvasti jakeen 4 sisältöä, jossa Jeesus on nimenomaan Kristus. 

Tässä kohden Paavali viittaa jakeeseen 4. Moos. 21:4-7: ”Älkäämme myöskään kiusatko Kristusta, niin kuin jotkut heistä kiusasivat – käärmeet surmasivat heidät”. Jakeen asiayhteydessä kansa nurisee Moosesta ja Jumalaa vastaan, koska heillä on erämaassa epämukavaa. He ilmaisivat kyllääntymisensä samaan kurjaan ruokaan (emme halua syödä mannaa!). Silloin Jumala rankaisi kansaa myrkkykäärmeillä ja moni menetti henkensä. Kansa teki parannuksen ja Mooses rakensi vaskikäärmeen. Jokainen joka katsoi siihen, jäi eloon.

Tämä kapina on hyvin rinnastettavissa Korinttin tilanteeseen. Seurakunta kapinoi Paavalia vastaan osallistumalla epäjumalien temppeleissä kulttiaterioille. Todellisuudessa he ovat vaarallisella tavalla testaamassa Kristusta, koska nauttivat sekä epäjumalien että Kristuksen pöydästä (ehtoollista).

Jae 10:10

”Älkää myöskään nurisko, niin kuin jotkut heistä nurisivat – heidät surmasi tuhooja”. VT:n tekstit eivät puhu tuhoojaenkelistä mitään. Paavali kuitenkin ajattelee, että tuhoojaenkeli toimitti Jumalan tuomion. Paavali viittaa jakeisiin 4. Moos. 14:1-38. Tässä luvussa kuvataan Israelin kansan kapina Moosesta ja Aaronia vastaan. Kansa haluaa uuden johtajan, joka kuljettaisi heidät takaisin Egyptiin. Jumala aikoo hävittää koko kansan, mutta Mooses nousee esirukoilijaksi ja pyytää armoa kansalle. Kapinan seuraus oli kuitenki se, että kansa ei koskaan päässyt luvattuun maahan, Kaalebia ja Joosuaa lukuunottamatta (kaikki sillä hetkellä alle 20-vuotiaat pääsivät myös luvattuun maahan). He kaatuivat erämaahan 40 vuoden aikana. 10 epäuskoista vakoojaa, joiden mukaan luvattua maata ei ole mahdollista valloittaa, menettivät yhtäkkiä henkensä. Tekstin pääopetus on se, että vain pieni osa pääsi perille. Paavali selvästi käyttää edelleen hyödyksi juoksukisaa ja itsehillintää.

Tämä jae korinttilaisten kohdalla on vakava varoitus siitä, että he nurisevat Paavalia vastaan. Paavali on kieltänyt seurakuntaa osallistumasta epäjumalien temppeleiden menoihin, mutta seurakunta on noussut kapinaan. Näin he kuitenkin toimivat lopulta itse Jumalaa vastaan.

Jae 10:11

Samalla tavalla kuin Paavali tiivisti jakeiden 1-5 opetuksen jakeessa 6, hän tiivistää jakeiden 7-10 opetuksen jakeessa 11. Nämä VT:n kohtaukset toimivat varoittavana esimerkkinä uuden liiton uskoville.

Tätä jaetta täytyisi saarnata Suomen vapaiden suuntien edustajille enemmän. Paavali nimittäin puhuu nyt lopunajoista UT:n näkökulmasta. UT:n kirjoittajien mukaan lopunajat alkoivat silloin kun Messias kuoli ja nousi ylös (Ap.t. 2:17 ”Pyhä henki vuodatetaan viimeisinä päivinä”; Hepr. 1:1-3 Viimeisinä päivinä Jumala on puhunut meille Pojassaan). VT pitää sisällään monia Jumalan lupauksia, jotka ovat jo alkaneessa lopunajassa toteutuneet Hänen kansansa keskuudessa Jeesuksen tähden. Jeesuksen seuraajat ovat kaikki lopunajan ihmisiä. Tästä lopunajallisesta teemasta käsin Paavali käsittelee miltei kaikkia aiheitaan (4:1-5; 6:1-5).

Jae 10:12

”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu”. Tämä kehotus viittaa selkeästi jakeisiin 10:1-4. Ne, jotka luulevat, että kaste ja ehtoollinen takaavat uskovalle täydellisen suojan, niin että he voivat osallistua kulttiaterioille epäjumalan temppelissä, ovat vaaran vyöhykkeellä. He voivat todella kaatua ja epäonnistua maaliin pääsemisessä, aivan kuten Israelin kansalle kävi (vaikka heilläkin oli ”kaste” ja ”ehtoollinen”). Korinttilaiset voivat menettää eskatologisen palkinnon eli pelastuksen. Ennen lopullista varoitusta Paavali (jälleen) antaa seurakunnalle rohkaisevia sanoja.

Jae 10:13

Tämä jae on varmasti yksi tunnetuimpia jakeita tästä kirjeestä. Harva kuitenkin ymmärtää millaisessa asiayhteydessä se on kirjoitettu. Paavali haluaa rohkaista korinttilaisia silläkin uhalla, että tämä jae rikkoo selvän rakenteen ja jatkumon (jae 14 seuraisi hyvin luonnollisesti jaetta 12). Jumala on kanssamme silloin kun kohtaamme hankalia tilanteita. Hän valmistaa meille niistä ulospääsyn. Mutta uskovat eivät saa nousta aktiiviseen kapinaan nurisemaan Herraa vastaan. Uskovan elämään kuuluu monenlaiset testit/kiusaukset. Ne seuraavat meitä kuolemaamme saakka. Jumala ei meitä kuitenkaan kiusaa, koska Hän ei ole pahan kiusattavissa (Jaak. 1:13-14), mutta Hän sallii kiusauksia elämäämme. Näiden tavanomaisten kiusausten kohdalla Jumala varmistaa, että meille ei tule enempää kuin se, mitä me jaksamme kantaa. Uskonelämä vaatii joka tapauksessa kestävyyttä, koska kukaan ei selviä ilman kiusauksia. On kuitenkin eri asia, että uskova hankkiutuu itse tiettyyn tilanteeseen, tässä tapauksessa epäjumalien temppeleihin. Tässä ei auta mikään muu kuin se, että uskova lopettaa sellaisen käytöksen.

c) Kielto ja sen perustelut (10:14-22)

Vihdoinkin Paavali tuo tämän pitkään kestäneen aiheen loppupäätökseen. Muistutuksen vuoksi sanottakoon, että korinttilaisten mukaan (1) epäjumalia ei ole olemassa, joten he voivat syödä mitä vain ja missä vain (2) ja koska heidät on kastettu ja kunhan he pitävät kiinni ehtoollisyhteydestä, heillä ei ole mitään hätää.

Paavali on jo sanonut, että epäjumalia ei sinällään ole olemassa, mutta tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Epäjumalanpalvonnan taustalla vaikuttavat demoniset henget. Paavali on myös jo sanonut, että Jumalan kansa ei voi väärällä tavalla turvautua Herran ehtoolliseen tai kasteeseen. Jakeita 10:14-22 hallitsee sana osallisuus kreik. κοινωνία (koinoonia). Tämän sanan oikea tulkitseminen on jakson avainasioita. Tulen käsittelemään asiaa tarkemmin jakeissa 16-18.

Jakeet 10:14-15

Tämä jae alkaa sanalla διόπερ (dioper) ja se tarkoittaa ”näin ollen”. Paavali siis vetää nyt johtopäätökseen jakeet 10:1-13. Pääpointti on selvä: paetkaa epäjumalille uhratun lihan syömistä epäjumalien temppeleissä! Jumala auttaa uskovaa voittamaan kiusauksia, mutta uskova ei saa tietoisesti hankkiutua vääränlaisiin tilanteisiin, tässä tapauksessa epäjumalanpalvontaan. Paavali sanoo jakeessa 15 ”puhun kuin älykkäille ihmisille”. Korinttilaisten pitäisi alkaa itsekin tajuamaan, että heidän toiminnassaan on virheitä. Edelläesitetyt argumentit Israelin Kirjoituksista on tehnyt asian melko selväksi. 

Ehtoollinen:

Ennen kuin käsittelemme tarkemmin Paavalin opetusta ehtoollisesta, lienee tarpeellista kartoittaa jonkun verran asian taustaa. On myös hyvä tiedostaa, että kristityt antavat ehtoolliselle erilaisia tulkintoja/merkityksiä.

Jeesus asetti kaksi seurakunnallista toimitusta: kasteen ja ehtoollisen. On selvää, että ehtoollinen on Jeesuksen seuraajien syvin yhteyden ilmaus. Ennen kuolemaansa Jeesus oli opetuslastensa kanssa yhdessä kolla ja siinä tilanteessa Jeesus asetti ehtoollisen. ”Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen sanoen: ’ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini’. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ’Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monien edestä syntien anteeksiantamiseksi.” (Matt. 26:26-28).

Sana ehtoollinen on peräisin yksinkertaisesti siitä, että ajankohta jolloin Jeesus sen asetti, oli ilta. Ehtoollisen taustalla on selvästi VT:n mukainen kiitosuhri- ja pääsiäisateria. Yhteinen ateria oli yhteyden syvin ilmausmuoto. VT:ssa tämä ateria linkittyi vahavasti Egyptistä vapautumiseen, joten UT:ssa ehtoollinen liittyy olennaisesti synnin vallan murtamiseen eli Jeesuksen pelastustyöhön. (Luoto 2006, 100-04.)

Kolme eri käsitystä

Kristillisten kirkkojen ehtoolliskäsitykset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: (1) roomalaiskatolinen näkemys, (2) luterilainen näkemys ja (3) reformoitu näkemys.

(1) Katolisessa perinteessä ajatellaan, että asetussanojen lukemisessa viini muuttuu konkreettisesti Jeesuksen vereksi ja leipä muuttuu konkreettisesti Jeesuksen ruumiiksi. Näkemystä kutsutaan transsubstantiaatioksi. Näkemyksen mukaan Jeesuksen ruumis uhrataan aina uudelleen syntien sovittamiseksi. Ehtoollinen välittää täten sen nauttijalle syntien anteeksiantamuksen. Ehtoollinen on yksi seitsemästä sakramentista (kaste, konfirmaatio eli kasteen vahvistus, ehtoollinen, rippi eli synnintunnustus, sairaiden voitelu, virkaan vihkimys ja avioliitto).

(2) Luterilaisessa näkemyksessä ajatellaan, että Jeesus on todella läsnä ehtoollisaineissa niiden siunauksen jälkeen. Tätä näkemystä kutsutaan consubstantiaatioksi

[läsnäolo]

. Se välittää sen nauttijalle anteeksiantamuksen. Ehtoollinen on yksi kahdesta sakramentista.

(3) Reformoitu näkemys palautuu sveitsiläiseen uskonpuhdistajaan Ulrich Zwingliin. Hän korosti sitä, että ehtoollisaineet vain kuvastavat Kristuksen verta ja ruumista eli Jeesus ei ole niissä mitenkään erityisesti läsnä. Ehtoollinen on ennen kaikkea muistoateria.

Tähän liittyy kuuluisa riita Zwinglin ja Lutherin välillä. He nimittäin tapasivat toisensa Marburgin linnassa syksyllä 1529. Keskustelun aiheena oli 15 eri opinkohtaa, joista 14:sta päästiin yksimielisyyteen. Erimielisyyttä aiheutti se, millä tavalla Jeesus on läsnä ehtoollisessa. Luther painotti ehtoollisen asetussanojen kirjaimellista merkitystä (tämä on minun ruumiini, latinaksi hoc est corpus meus) eli Jeesus on läsnä ehtoollisaineissa. Zwingli oli taas sitä mieltä, että latinankielen verbi ”est” tulisi kääntää merkityksessä ”tarkoittaa”. Ehtoollisaineet tarkoittavat Jeesuksen verta ja ruumista vertauskuvallisessa mielessä. Tästä syystä ehtoollinen muodostoi reformoitujen piirissä pelkäksi muistoateriaksi. Luther totesi keskustelun päätteeksi: ”teissä on eri henki kuin meissä”.

Jean Calvin, josta tuli Zwinglin jälkeen merkittävin uskonpuhdistuksen teologi laajensi Zwinglin opetusta. Vaikka ehtoollinen onkin vain vertauskuva, Jeesus on Pyhän Henkensä kautta todella läsnä ehtoollisessa. Mm. Suomen helluntaiseurakunnat sitoutuvat tähän lisäykseen opinkohdissaan. (Luoto 2006, 104-07; Korhonen 2005.)

Ehtoollinen muistoateriana

Jeesus sanoo Luuk. 22:19:ssa: ”Tehkää tämä minun muistokseni”. Kreikan kielen sana on ἀνάμνησις (anamneesis). Tämä sana on muunnos sanasta amnesis. Sanaa amnesis käytettiin joidenkin sairauksien kohdalla, joiden seurauksena ihminen alkoi unohtaa asioita. Tässä jakeessa käytettyyn sanaan on lisätty eteen kieltopartikkeli, joten sana anamneesis tarkoittaa ei-unohtamista. Jeesus sanoo: ”tehkää tämä siksi, ettette unohtaisi minua”. Emme saa unohtaa sitä, että Jeesus on naulittu ristille meidän puolestamme ja hän on hankkinut meille iankaikkisen elämän. Hän on myös tulossa takaisin tuomitsemaan maailman. Siksi ehtoollista tulee viettää seurakunnissa säännöllisesti. (Luoto 2006, 108.)

Jokaisella lukijalla on siis omat ennakkokäsityksensä siitä, mitä Paavali aiheesta itse asiassa opettaa.

Jakeet 10:16-17

Paavali opettaa Herran ehtoollisesta ainoastaan tämän kirjeen jakeissa 10:16-22 ja 11:17-34. Jakeita on tulkittava varoen, koska Paavalin päähuolenaihe ei ole itse ehtoollinen, vaan epäjumalanpalvelus. Selitän jakeita 16-17 yhdessä, koska jae 16 saa osakseen selityksen vasta jakeessa 17.

Näiden jakeiden, kuten koko jaejakson, painopiste on selvästi osallisuudessa:

• Ehtoollisviini on osallisuus Kristuksen vereen (jae 16)
• Ehtoollisleipä on osallisuus Kristuksen ruumiiseen (jae 16)
• Kaikki uskovat ovat osallisia yhdestä leivästä (jae 17)
• Israelilaiset ovat osallisia alttarista (jae 18)
• Uskovat eivät saa tulla osalliseksi riivaajista (jae 20)
• Uskova ei voi olla osallinen sekä Herran pöydästä että riivaajien pöydästä (jae 21)

Jakeesta 16 on hankala päätellä mitä Paavali tällä osallisuudella tarkoittaa. Tuleeko uskova todella osalliseksi Kristuksesta ja saa syntinsä anteeksi, vai painottaako Paavali sitä, että uskovat kokevat yhteyttä keskenään, kun he syövät ehtoollisleipää ja -viiniä Herran kunniaksi?

Jakeiden 16-17 tarkka analysointi yhdessä viittaa vahvasti siihen, että Paavali painottaa uskovien uudenlaista keskinäistä yhteyttä, jonka Kristus on saanut aikaan. Jakeita ei siis tule lukea ajatuksella, että ehtoollisessa nautimme mystisellä tavalla itse Kristusta. Osallisuus tarkoittaa ennen kaikkea uskovien yhteistä juhlaa, koska Herra on siirtänyt heidät uuteen liittoon ja tehnyt heistä Pyhän Hengen kautta yhden kansan. Tätä tulkintaa tukee seuraavat huomiot jakeista 16-18.

(1) Ehtoollisviinin juominen on todella vahva osoitus siitä, että uskova on saanut syntinsä anteeksi Kristuksen kuoleman vuoksi, ja hän on jo osallinen häneen. Myöhemmin Paavali selittää viinin merkitystä ”malja on uusi liitto minun veressäni” (11:25). Ehtoollisviini siis symboloi sitä, että sen nauttija on tullut osalliseksi uuden liiton lupauksista. Uskova julistaa sillä uudenlaista yhteyttä Herraansa, joka hänellä jo on. Tämä yhteys on niin ainutlaatuinen, että se ei jätä tilaa yhteydelle uskovan ja riivaajien välillä.

(2) On huomattava, että näissä jakeissa Paavali esittelee ehtoollisen järjestyksessä viini-leipä. Tätä järjestystä ei löydy muualta UT:sta. Jakeet 11:23-25 myös osoittavat, että normaali järjestys on leipä-viini. Miksi Paavali siis vaihtaa näissä jakeissa ehtoollisen järjestystä? Siksi, että hän haluaa jakeessa 17 kiinnittää huomiota siihen, että korinttilaiset ovat ehtoollisella osallisia yhdestä leivästä. Osallisuus tästä leivästä muistuttaa siitä, että uskovat ovat yksi ruumis eli seurakunta. Tämän on saanut aikaa Jeesuksen uhrikuolema ristillä.

Näillä huomioilla Paavali siis painottaa solidaarisuutta. Koko seurakunta on tasaveroisesti osallinen Kristuksen kuoleman tuomista siunauksista. Näistä jakeista ei löydetä tukea sakramentalistiselle ajatukselle. Paavali ei siten tarkoita, että ehtoollista nauttiessaan henkilö tulee osalliseksi Jeesuksesta ja seurakunnasta. Tämän tekee Pyhä Henki silloin kun ihminen kääntyy (ks. jae 12:13!). Ehtoollinen osoittaa jotain sellaista, mikä on jo tapahtunut.

Jae 10:18

Paavali käskee korinttilaisia katsomaan ”Israelia lihan mukaan”. 

Tässä jakeessa vilahtaa ikään kuin sivulauseessa Paavalin teologinen ajattelu Israelin kansasta. Sivusimme aihetta jo jakeen 1:2 selityksissä, mutta siinä on syytä viipyä vielä hetkisen.

Kirjaimellisesti Paavali käskee korinttilaisia katsomaan Ἰσραὴλ κατὰ σάρκα (Israeel kata sarka) ”Israelia lihan mukaan”. Miksi Paavali ei käske katsomaan vain ”Israelia”, vaan hän määrittää sen termeillä ”lihan mukaan”? Luonnollisin tulkinta tästä sivumennen mainitusta lauseesta on se, että jos kerran on olemassa Israel κατὰ σάρκα niin silloin on olemassa myös Israel κατὰ πνευμα (kata pneuma) eli hengellinen Israel. Näin ajattelee myös Fee 1987, 470. Wright (2004a, 133) sanoo, että ”luonnollinen Israel” on todellisen Israelin eli seurakunnan vastakohta. Morris (2008, 144) sanoo: ”Paavali tekee eron fyysisen Israelin ja Jumalan Israelin eli seurakunnan välillä” (Gal. 6:16, huom. vain 92-käännös on kääntänyt tämän jakeen oikein). 

Mutta ketkä muodostavat hengellisen Israelin, uskovat juutalaiset vai Jumalan seurakunta? Paavalin kokonaisteologian valossa vastaus näyttää melko selvältä: seurakunta (uskovat pakanat + uskovat juutalaiset) on Jumalan tosi Israel.

Väitettä on syytä tukea hieman niillä lausumilla, joita Paavali antaa aiheesta muualla. ”Lihan mukaan” elävä Israel ei elä Jumalan tahdon mukaan. Paavalin ajan Israelin kansa ei pysynyt liiton lupauksissa eikä täten palvellut Jumalaa. Ne juutalaiset, jotka eivät suostu tekemään parannusta ja kääntymään Herran (Jeesuksen) puoleen ”täyttävät syntiensä mittaa ja viha on saavuttanut heidät täyteen määrään saakka”. Lopulta Jumalan tuomio tulee kohtaamaan heidät (1. Tess. 2:16).

Roomalaiskirjeen alussa Paavali toteaa, että Aabrahamin liitto ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys. Todellinen juutalainen ei ole se, joka on ympärileikattu, vaan se, jonka sydän on ympärileikattu (2:29). Israel ei ole edes VT:ssa ollut ulkonaisten tuntomerkkien määrittelemä kansa, vaan Jumalan Israel on ollut aina sydämen uskoon perustuva yhteisö.

Tunnetuissa (ja heikosti ymmärretyissä) luvuissa Room. 9-11 Paavali käsittelee aihetta kattavammin kuin missään muualla. Hän ei jätä lukijoille tulkinnanvaraa: ”Eivät kaikki israelilaiset kuulu (tosi) Israeliin” (9:6). Jumalan lupaukset ovat aina toteutuneet vain kansan vähemmistön keskuudessa. Kussakin historian hetkessä kansasta pelastuu vain jäännös, aivan kuten Jesaja oli ennustanut: ”Vaikka Israelin lasten luku olisi kuin meren hiekka, siitä pelastuu vain jäännös” (Room. 9:27 sit. Jes. 10:22; ks. myös Room. 11:4 sit. 1. Kun. 19:18). Sama logiikka koski siten myös Aabrahamin jälkeläisiä: ”Eivät kaikki ole lupauksen lapsia sen vuoksi, että ovat Aabrahamin siementä” (9:7).

VT osoittaa yksiselitteisesti, että vain Iisak sai lupaukset: ”Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset” (9:7 sit. 1. Moos. 21:12). Niinpä vastakkain ovat lihan lapset ja lupauksen lapset. Luonnolliset israelilaiset eivät ole Jumalan lapsia (9:8). VT:n profeetat, Jeesus ja Paavali ovat tästä asiasta yhtä mieltä: oikea Israel on aina ollut kooltaan vähäinen. (Eskola 2011, 285-87.)

Jakeen asiayhteys viittaa vahvasti siihen, että Paavali ei puhu nyt pappien uhritoimituksista kuten jakeen 9:13 esimerkissä. Pikemminkin Paavali viittaa jakeiden 5. Moos. 14:22-27 tilanteeseen:

”Luovuttakaa vuosittain kymmenykset kylvönne tuottamasta sadosta, kaikesta siitä, mikä kasvaa pelloillanne. Teidän tulee syödä viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne kuuliaisia Herralle, Jumalallenne. Mutta jos matka on pitkä — Herra näet siunaa teitä tekemällä alueenne laajaksi — ettekä siksi kykene viemään kymmenyksiänne siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee nimensä asuinsijaksi, muuttakaa ne rahaksi, ottakaa rahat mukaanne ja menkää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee. Ostakaa sillä rahalla kaikkea, mitä mielenne tekee, nautoja, lampaita ja vuohia, viiniä tai olutta tai muuta mieleistänne, ja syökää ja iloitkaa siellä perheinenne Herran, Jumalanne edessä. Mutta keskuudessanne asuvaa leeviläistä älkää jättäkö osattomaksi, sillä hänellä ei ole omaa perintömaata.”

(3) Näissä jakeissa painopiste on kansan yhteisessä ateriassa, joka tapahtui sen jälkeen kun uhrit oli jo uhrattu. On tärkeä huomata, että juutalaisuudessa ei tunnettu ajatusta, että uhriruoka edustaisi jollain tavalla itse Jumalaa. Siksi se, että israelilaiset söivät ruokiaan ja joivat juomiaan Jumalan alttarin läheisyydessä, ja näin ”tulivat osalliseksi alttarista”, oli vahva osoitus heidän yhteydestä ja ykseydestä. Yhteinen ateria oli siis vahva osoitus ja symboli siitä, että kansa oli sidottu toinen toisiinsa, koska he kaikki palvelivat Herraa. Naapurikansojen kanssa israelilaiset eivät saaneet toimia tällä tavalla; se olisi tulkittu epäjumalanpalvonnaksi (10:7-8).

Paavali käyttää tätä israelilaisten esimerkkiä, koska se on loistava analogia (samantapainen esimerkki) pakanoiden kulttiaterioille. Pakanat uhrasivat omat uhrinsa, jonka jälkeen he söivät yhteysaterian ja näin toimivat myös juutalaiset. Kristittyjen ehtoollinen on kuitenkin eri asia. Ehtoollisessa ei uhrata mitään, koska Jeesus on jo antanut täydellisen ja kertakaikkisen uhrin meidän puolestamme. Ehtoollinen on juhla-ateria, jossa uskovat juhlivat sitä yhteyttä, jonka Kristus on heille antanut.

Käytännössä nämä huomiot johtavat meidät reformoidun (3) tulkinnan luokse.

Jakeet 10:19-21

Tarkoittaako Paavali, että epäjumalille uhrattu liha on jotain? Ei tietenkään! Tarkoittaako Paavali, että epäjumalat ovat jotain? Ei tietenkään! Mutta korinttilaiset ovat erehtyneet yhdessä asiassa. Vaikka epäjumalat eivät olekaan jumalia, se ei tarkoita sitä, etteikö niiden taustalla voisi vaikuttaa yliluonnolliset voimat. Epäjumalien taustalla vaikuttavat demoniset henget.

Paavali viittaa jakeessa 20 Mooseksen lauluun, 5. Moos. 32:17: ”Se [Israel] uhrasi pahoille hengille, epäjumalille, joista ei ennen tiennyt, uusille, äsken löytämilleen jumalille, joita isät eivät tunteneet.” (Ajatus epäjumalien taustalla olevista riivaajista kehittyi varmasti siten, että israelilaiset huomasivat, että näillä mykillä jumalillakin oli itse asiassa yliluonnollisia voimia. Koska he tiesivät, että on kuitenkin olemassa vain yksi ainoa Jumala, epäjumalien taustalla täytyy vaikuttaa demoniset voimat.) Mielenkiintoista on se, että tämä on sama luku, jossa kuvataan sitä, miten Israel hylkäsi kallionsa, Jumalan. Joka tapauksessa Paavali ei halua, että korinttilaiset tulevat osallisiksi demoneista.

Paavali on käyttänyt osallisuus-sanaa useasti jakeissa 16, 17, 18. Israel-esimerkki jakeessa 18 tulee nyt uuteen valoon. Juutalaiset, jotka söivät ja joivat uhrialttarin läheisyydessä, tulivat osalliseksi annetusta uhrista. Samoin pakanat, jotka istuvat epäjumalantemppelissä kulttiaterialla, tulevat osalliseksi demoneille uhratusta ruuasta. Käytännössä he palvelevat demoneita. Uskovat eivät voi osallistua tällaiseen, koska ehtoollisyhteys julistaa heidän uudenlaista osallisuutta Herraan. Tämä ei salli minkäänlaiselle muulle yhteydelle tilaa.

”Ette voi olla osallisia sekä Herran pöydästä että riivaajien pöydästä.” Tässä painopiste on horisontaalinen eli aterialle osallistujat julistavat yhdessä Herran kuolemaa kunnes hän tulee (11:26). Tätä sidettä ei saa rikkoa osallistumalla riivajien palvontaan.

Jae 10:22

Luvun 10 valossa Paavalin kysymys tarkoittaa: ”aiotteko jatkaa osallistumista sekä demonien että Herran kanssa ja näin heräättää Herran kiivauden, niin kuin Israel teki erämaassa?” Sana kiivaus juontaa juurensa 10 käskystä (2. Moos. 20:5). Jumala vaatii ensimmäisen sijan elämässämme ja meillä ei ole lupa pitää muita jumalia. Paavali kuitenkin palaa tässä jakeessa 5. Mooseksen kirjan lukuun 32, mutta nyt jakeeseen 21: ”He ovat herättäneet minun kiivauteni jumalilla, jotka eivät jumalia ole…”. Pointti on tietenkin siinä, että se mitä Israeli teki Jumalalle, korinttilaiset tekvät nyt Jeesukselle. Paavalilla ei ole ongelmaa linkittää VT:n Jumala-tekstejä Jeesukseen: Jeesus on nyt osa Jumalan identiteettiä. (Myös Fee 2007, 132-33.)

4. Torilta ostetun ruuan syöminen (10:23-11:1)

Paavali on käytännössä loppuunkäsitellyt korinttilaisten aiheen. Muutama tähän liittyvä asia on kuitenkin vielä käsiteltävä. Teksti on ollut erittäin selkeä siitä, että uskovat eivät saa missään tapauksessa osallistua epäjumalien temppeleissä pidettäviin kulttimenoihin. Torilta ostetun lihan kohdalla asia on kuitenkin toinen. Korinttilaiset tiesivät, että Paavali on itsekin syönyt tätä lihaa torilta ostettuna (9:19-23) ja siitä hänet on tuomittu (9:3; 10:29).

Jakeet 10:23-24

Paavali lainaa jälleen korinttilaisten tuttua iskulausetta (”kaikki on luvallista”). Korinttilaiset olivat vapaita elämään kuten haluavat. Paavalin mukaan kaikessa tulee kuitenkin ottaa huomioon toisten ihmisten paras. Paavali on vakuuttunut siitä, että Jeesuksen antama esikuva on malli, jota uskovien tulisi noudattaa. Kristus ei elänyt itselleen, vaan hän kuoli syntisten puolesta. Vapaus ei siis tarkoita sitä, että ajan kaikessa omaa etuani, vaan sitä, että ajan muiden etua ja etsin heidän parasta.

Jakeet 10:25-26

Paavalin neuvo korinttilaisten normaaliin ruokailuun on yksinkertainen: syökää kaikkea mitä torilla myydään. Ruuan syöminen yleisessä mielessä on asia, joka ei kuulu omantunnon alueelle laisinkaan. Kuten mainittu, usein torilla myytävä liha oli edellisenä päivänä uhrattu epäjumalille ja temppelin papit olivat myyneet jäljelle jääneen ruuan torikauppiaille.

(Apostolien tekojen kiellot koskien epäjumalille uhrattu lihaa (15:29; 21:25) eivät tarkoita sitä, että pakanuskovat eivät olisi saaneet syödä sitä ruokaa lainkaan. Jakeiden tähtäyspiste on siinä, että juutalaisten vuoksi pakanoiden oli yleisissä tilaisuuksissa rajoitettava vapauttaan. Juutalaiset eivät nimittäin saaneet syödä tällaista ruokaa. Ilmestyskirjan kiellot (2:14, 20) viittaavat todennäköisesti epäjumalantemppeleissä pidettyihin kulttiaterioihin. Näin ollen jakeet kieltävät saman asian kuin Paavali tämän kirjeen luvuissa 8-10.  (Fee 1987, 357-58.))

Paavalin perustelu on yksinkertainen: ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on”. Tämä on lainaus jakeesta Ps. 24:1. Tätä jaetta rabbit käyttivät perusteena sille, että jokaisen oli siunattava ruoka, jota he syövät. Meidän täytyy siunata ja kiittää Jumalaa, koska Hän on ruuan meille antanut. Tämä jae on melko raju esimerkki siitä, että Paavali ei velvoittanut pakanoilta Mooseksen lain (rituaali)sääntöjen noudattamista. Asiayhteyden huomioonottaminen vaikuttaa siltä, että Herra tässä Psalmi-sitaatissa tarkoittaakin nyt Jeesusta itseään! (Ks. Fee 2007, 133-34.)

Jakeet 10:27-29a

Nämä jakeet käsittelevät hiukan erilaista ongelmaa. Miten uskovan tulisi toimia jos ei-uskova (kreik. ἄπιστος (apistos), kirjaimellisesti ei-vanhurskas) ystävä pyytää hänet luokseen ja alkaa tarjoilla ruokia? Neuvo on sama: ”syökää kaikkea mitä eteenne laitetaan.” Mutta koska Paavalille todellinen vapaus ottaa aina huomioon toisen ihmisen edun, hän ottaa hypoteettisen esimerkin tilanteesta, johon korinttilaiset voivat oikeasti joutua. Jos joku aterialla oleva ei-uskova toteaa, että ruoka on uhrattu epäjumalille, uskovan tulee kieltäytyä syömisesta, ei oman omantunnon vuoksi, vaan toisen.

Mutta miten ruoka, jota kristitty syö, liittyy pakanan omaantuntoon? Tällainen tilanne on ollut hyvinkin mahdollinen, koska pakanat tiesivät juutalaisten tiukan suhtautumisen ruokaan ja kristittyjen katsottiin vielä tuolloin olevan eräs juutalaisuuden haara. Niinpä aterialle osallistunut pakana on hyvinkin voinut vilpittömästi huomauttaa uskovalle, että ruoka on epäjumalille uhrattu, koska hän olettaa, että ruoka on kristityiltä kielletty. Ei-uskova haluaa siis ainoastaan vilpittömästi varoittaa kristittyä syömästä ruokaa, jota hänen ei ehkä pitäisi syödä.

Jakeet 10:29b-30

Nämä jakeet näyttävät sopivan hankalasti yhteen edellisten jakeiden kanssa. Jakeet nimittäin näyttäisivät puhuvan juuri päinvastaisesta asiasta (miksi antaisin muiden tuomita itseni, koska olen vapaa syömään kaikkea?). Jakeiden selitys piilee siinä, että Paavali palaa vielä kerran luvun 9 ongelmaan. Korinttilaiset ovat tuominneet Paavalin siitä, että hän on itsekin syönyt torilta osettua lihaa. Paavali kysyy: ”miksi minut vapauteni on joutunut teidän tuomittavaksi, jos kerran nautin ruokani kiittäen?”. Paavali siis viittaa näillä jakeilla takaisin jakeisiin 25-26, ei jakeisiin 28-29a. Paavali on useasti ollut juutalaisten kotona syömässä ja silloin hän on syönyt kosher-ruokaa. Pakanoiden luona hän on syönyt kaikkea, mutta hän voi tehdä niin, koska ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on”.

Jakeet 10:31-11:1

Nyt seuraa johtopäätös. Uskovat eivät saa, eivätkä voi tuomita toista uskovaa ruokaan liittyvissä asioissa. Kaikessa (1) täytyy toimia Jumalan kunniaksi, (2) eikä omilla valinnoilla saa loukata juutalaista eikä kreikkalaista, eikä uskonveljeä/sisarta. Korinttilaisten tulee elää kuten Paavali, joka on kreikkalaisille kreikkalainen ja juutalaisille juutalainen.

Raamatun tekstin jakoi lukuihin 1200-luvulla Stephan Langton ja jakeisiin vasta 1500-luvulla Robert Estienne. Langton teki pienen virheen jakeen 11:1 kohdalla, koska se olisi kuulunut olla luvun 10 viimeinen jae. Paavali haluaa, että korinttilaiset tulevat sellaiseksi kuin hän on.

(Fee 1987, 441-91; 1980b.)

* Lähteet on mainittu viimeisessä kirjoituksessa.