Kirjoittaja Sara Saarela

”Minä tahdon siis, että kaikkialla miehet rukoilevat kohottaen pyhät kätensä ilman vihaa ja epäilystä ja että naiset ovat säädyllisessä asussa ja kaunistavat itseään vaatimattomasti ja siveästi, ei tukkalaitteilla, kullalla, helmillä eikä kalliilla vaatteilla vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.” (1.Tim. 2:8-10)

Tämä yllä siteerattu tekstikatkelma koskee julkista seurakunnan rukous- ja ylistyshetkeä, eli nykytermein jumalanpalvelusta. Jae kahdeksan alkaa Paavalin kehotuksella, joka koskee miehiä ja sen jälkeen hän kääntyy jakeessa yhdeksän naisia koskeviin ohjeisiin. Hänen ohjeensa Efeson naisille ovat paljon yksityiskohtaisemmat kuin miehille annetut ohjeet, ja tästä voidaan päätellä, että heidän käytöksessään oli enemmän korjaamista. Paavali antaa naisille ohjeita kahteen asiaan liittyen: 1) pukeutumiseen ja 2) opettamiseen. Tässä tekstissä keskitytään kuitenkin vain tuohon ensimmäiseen.

Juutalaisuudessa on ollut kahdenlaista suhtautumista naisten koristautumiseen liittyen. Moni aikaisemmista juutalaisista opettajista ei suhtautunut kaunistautumiseen suopeasti ja heidän mukaansa sisäinen kauneus oli se, mihin naisten tuli keskittyä ulkoisen koristautumisen sijaan. Osa juutalaisista opettajista toisella vuosisadalla sen sijaan suorastaan siunasi naisten kaunistautumisen. Muun muassa Rabbi Akiban kerrotaan olleen sitä mieltä, että jos mies löysi kauniimman vaimon, tämä sai luvan hylätä nykyisensä. Naisten kaunistautuminen oli sallittu kuitenkin yleensä vain omaa aviomiestä varten.[1]

Naiset, jotka halusivat kiinnittää miesten huomion, kaunistivat itseään useimmiten hiuksia laittamalla ja kuluttivat mielellään aikaansa vaatteiden valitsemiseen. He koristautuivat muun muassa kullalla. Juutalainen perinne näki kuitenkin tällaisen käyttäytymisen kiusaamisena syntiin. Joidenkin mukaan naiset pyrkivät tällaisin keinoin saamaan vallan miehiltä sekä ”pompottamaan” näitä.[2]

Tällainen ”pompottaminen” ja seksuaaliseen syntiin houkutteleminen ei ollut kuitenkaan ainoa syy kaunistautua ja ”pynttäytyä”. Paavalin aikaisessa maailmassa hyvin toimeentulevat naiset laittoivat hiuksiaan hienoksi ja seurasivat muotia, ja se oli heidän ajanvietteensä. Kuitenkin monien kuuluisten filosofien, esimerkiksi Sokrateen ja Plutarkhoksen, tiedetään arvostelleen tällaista toimintaa jo omana aikanaan. Filosofien ja satiirikoiden tekstit olivat täynnä halveksivia kommentteja naisista, jotka kuluttivat aikaansa ja rahojansa tuollaiseen toimintaan. Rikkaiden naisten tuhlailu sai siis osakseen paljon kritiikkiä. Lisäksi naisten toiminta oli ristiriidassa ajan ihanteen kanssa siitä, että naisten ei saanut aiheuttaa toisissa naisissa kateutta. Luonnollisesti rikkaiden naisten kaunistautuminen aiheutti muissa juuri sitä, mitä ei yleisesti toivottu.[3]

Tätä taustaa vasten näyttää siltä, että 1.Tim. 2:9-10:n ohje on annettu tuollaista yletöntä kaunistautumista koskien. Myös 1.Piet.3:3 (”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, turhamaisilla tukkalaitteilla ja kultakoruilla koristautumista tai hienoihin vaatteisiin pukeutumista”) saattaa puhua samasta asiasta. Ei ole kuitenkaan mielekästä olettaa, että teksti kieltäisi kaiken kaunistautumisen. Ongelmana näyttää olleen kullan ja muiden harvinaisten sekä todella kalliiden esineiden käyttäminen koristeluissa. Kyse ei luultavasti ollut yhdestä kultahipusta hiuksissa, vaan kalliista ja näyttävistä kultakoruista ja helmistä, joita puettiin luultavasti huonoin motiivein.[4] Kulta ja muut tekstissä mainitut asiat viittaavat siihen, että niiden omistaja oli varakas, koska muutoin niihin ei olisi ollut varaa. Se, että näillä naisilla oli varaa kultaan, saattaa merkitä jopa sitä, että he kuuluivat siihen pieneen elittiin, joka johti koko kaupunkia. Toisena vaihtoehtona voi olla myös se, että kyseiset naiset yrittivät joko päästä tai esittää kuuluvansa näille eliittipaikoille kultakoristeineen ja helmikoruineen.[5] Tällainen käytös oli omiaan luomaan kireyttä seurakuntalaisten välillä. Itse asiassa Paavali kirjoittaa rahanahneudesta, riidasta ja kateudesta kirjeen loppupuolella luvussa 6, joten näyttää siltä, että aihe oli heille hyvin ajankohtainen.

Jos katsotaan yleisesti niitä asioita, joihin Paavali kirjeissään keskittyy, eriarvoisuus sekä sitä ilmentävä käytös tuomitaan. Paavalin teologian keskiössä näyttää olevan seurakuntaruumiin ykseys (ks. esim. 1.Kor. 11;12 ; Gal. 3:28).[6] Lisäksi näemme Paavalin toistuvasti kantavan köyhistä huolta. Näin on luonnollista, että asiat, jotka saavat ihmiset tuntemaan itsensä huonommiksi ja erillisiksi seurakuntaruumiissa, tuomitaan. Ruoka ja pukeutuminen ovat omiaan viestittämään muille korkeammasta statuksesta, mikä on kuitenkin ongelmallista käyttäytymistä kristillisen ajattelun valossa. Jeesus tai Paavali eivät kuitenkaan yleisesti ottaen olleet sitä mieltä, että omistaminen tai rikkaudet ovat väärin. Sen sijaan muiden sortaminen, ylpeys ja yhteyden rikkominen ovat.

Viitteet:

[1] Keener 2009, 103-104.

[2] Keener 2009, 104. Ks. myös Fee 1988, 71 sekä alaviite.

[3] Keener 2009, 104; Payne 2009, 312. Ks. myös Fee 1988, 71 sekä alaviite.

[4] Payne 2009, 313 (kaksi edellistä lausetta).

[5] Keener 2009, 105.

[6] 1.Kor. 11:ssa Paavali kirjoittaa ehtoollisen vietosta. Rikkaat olivat tuoneet omia ruokiaan seurakuntaan, herkuttelivat vatsat täyteen ja joivat itsensä juovuksiin, kun taas samaan aikaan seurakunnan köyhät näkivät nälkää. Lisäksi 1.Kor. 12:ssa kirjoitetaan siitä, kuinka kaikki jäsenet ovat tärkeitä. Luultavasti Korintissakin oli siis ongelmia kristusruumiin ykseydessä.

LÄHTEET

Fee, Gordon. 1988. New International Biblical Commentary. 1 and 2 Timothy, Titus. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers/Carlisle: Paternoster Press.

Keener, Craig S. 2009. Paul, Women and Wives. Marriage and Women’s Ministry in the Letters of Paul. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers.

Payne, Philip B. 2009. Man and Woman, One in Christ. An Exegetical and Theological Study of Paul’s Letters. Grand Rapids, MI: Zondervan.