Kirjoittaja Janne Saarela, 2017

Lukijan kannattaa huomata, että läpi teksin voi silloin tällöin törmätä []-merkintään, jonka sisällä on numero. Tämä tarkoittaa sitä, että lauseeseen kuuluu joko lähteeseen tai lisätietoon viittaava viite. Olen päättänyt asettaa nämä viitteet tekstin loppuun ja lukijan, joka haluaa seurata niitä kannattaa avata teksti kahdelle välilehdelle ja seurata viitteitä toiselta sivulta. Tämä johtuu siitä, että teksti on jouhevammin seurattavissa, eikä se katkea luku luvun jälkeen nippelitiedoilla. Tekstin pääpohjana olen käyttänyt Tom Wrightin minikommentaaria Paul for Everyone: Prison Letters: Ephesians, Philippians, Colossians and Philemon, josta olen myös pääpiirteittäin lainannut kirjeen otsikoinnin. Muu käytetty kirjallisuus tulee esiin viitteissä.

Tekstini ei (taaskaan) ole tulosta jokaisen kiven kääntämisestä, eikä se siten ole jokaista lausetta analysoiva kommentaari. Pikemminkin se syntyi suurpiirteiseksi tekstiksi, jonka tarkoitus oli avata Paavalin kirjoittamia ydinpointteja aikamme ongelmia huomioonottaen. Tietyistä syistä jotkut aiheet ovat toki saaneet enemmän huomiota kuin toiset, näin varsinkin luvussa 5.

Nykytutkimus on isolla joukolla epäillyt kirjeen aitoutta väittäen, että Paavali ei todellisuudessa kirjoittanut sitä, mutta oma painini aiheen äärellä ei vienyt minua samaan johtopäätökseen. Pitkähkö tekstini kirjeen aitouden puolustamisesta tulee nettisivuille toivottavasti ennen parousiaa. Kirjeeseen liittyy myös hankala historiallinen kysymys: kenelle se on kirjoitettu? Käsittelen tätäkin asiaa tarkemmin tulevassa aitoutta puolustavassa tekstissä. Kysymys on laaja ja siihen liittyy hankala tekstikriittinen ongelma jakeessa 1.

Mutta nyt, lukija hypätköön Efesolaiskirjeen sanomaan!

LUKU 1

Kirjailija Eugene Petersonin 4-vuotias lapsenlapsi tuli kerran isoisänsä luo ja sanoi ”isöisä, voisitko kertoa minulle kertomuksen?” Ja hän lisäsi vielä ”ja voisitko laittaa minut mukaan siihen kertomukseen?” Tämä on täsmälleen tilanne, jonka löydämme Efesolaiskirjeestä! Paavali kertoo kertomuksen. [1] Ja hän laittaa sinut mukaan tähän kertomukseen! Tuskin missään muussa Uuden testamentin kirjeessä meidän osallisuutemme Jumalan kansaan sen alkusivuilta saakka on tehty yhtään selvemmäksi kuin Efesolaiskirjeessä. 

1:1-3 (Jumalan ylistys)

Jos menet joskus Lontooseen, paras tapa nähdä kaupunki kokonaisuudessaan on ostaa lippu London Eye:hin. Tämä 1700 tonnia painava valtava pyörä vie sinut huippukohdassa 135m korkeuteen. Kierros kestää noin puoli tuntia ja sinulla on hyvin aikaa nähdä kaikki olennainen nimenomaan isossa mittakaavassa, kuten Big Ben joen takana vasemmalla. Sen lisäksi, että pyörä antaa sinulle mahdollisuuden nähdä Lontoon kokonaisuudessaan, se on nähtävyys itsessään.

Efesolaiskirje toimii suhteessa Paavalin muihin kirjeisiin samalla tavalla kuin London Eye toimii suhteessa Lontoon kaupunkiin: sen avulla näet melko nopeasti suuren kokonaisuuden. Kirje ei ole pisin ja täyteläisin Paavalin kirje, mutta se pitää sisällään tärkeimmät ja olennaisimmat asiat. Näet laajassa mittakaavassa Jumalan, Hänen suunnitelmansa Jeesuksessa, seurakunnan, pelastuksen merkityksen, kristillisen käytösmallin, oikeanlaisen perhe-elämän ja tietenkin: hengellisen taistelun. Laajassa mittakaavassa asiat näyttäytyvät monesti selkeämmiltä silloin kun seisot niiden juurella. On helpompi suunnista Lontoossa jos on ensin käynyt London Eye:ssa. Ja voi olla helpompi ymmärtää Paavalin muita kirjeitä jos on ensin viettänyt aikaa Efesolaiskirjeen kanssa. 

Paavalin aloitussanat kirjeessä kestää itse asiassa jakeesta 3 jakeeseen 14 muodostaen kreikankielellä ainoastaan yhden lauseen! (Yksikään käännös ei voi siis kääntää tätä jaksoa täydellisesti.) Paavali keskittyy kirjeen alussa ylistämään Jumalaa, joka on siunannut meitä monella tavalla. Mutta kuka Hän on ja mitä Hän on tehnyt? Jumala on Jeesuksen Kristuksen eli messiaan Isä. (Ajattele Kristus/Messias Kuninkaana, niin ymmärrät Paavalin pointin!) Hän on Jumala, joka on luonut maailman ja joka on nyt tehnyt itsensä tunnetuksi Poikansa Jeesuksen kautta. Paavali tekee yhden asian päivänselväksi: mikä tahansa kuva Jumalasta, jossa Jeesus ei ole kaiken keskipisteenä, on väärä. 

Tässä lyhyesti mitä Paavali seuraavissa jakeissa sanoo. Jumala on siunannut meitä Jeesuksessa, joka on kuningas (jae 3), Hän on valinnut meidät Jeesuksessa (jae 4) ja Hän on tehnyt valinnan kokonaisuudessaan paljon aiemmin (jae 5). Hän on antanut meille armon Jeesuksessa (jae 6), kuten myös lunastuksen (jae 7). Hän on paljastanut suunnitelmansa Jeesuksessa (jae 9), tarkoituksenaan yksinkertaisesti yhdistää kaikki niin maan päällä kuin taivaassa (jae 10). Jeesuksessa meillä on tuleva perintö (jae 11), koska olemme asettaneet toivomme häneen (jae 12) ja meidät on sinetöity häneen Pyhän Hengen työn kautta (jakeet 13-14). 

Tässä on Jumalan suuri suunnitelma lintuperspektiivistä. Jumalan suunnitelma luomakunnan hyväksi on paljastettu ja tehty mahdolliseksi Jeesuksessa. Kuten näet, on olennaisen tärkeää, että me olemme Jeesuksessa. Tämä juutalainen ajatus pohjautuu siihen, että kuningas edustaa kansaa kokonaisuudessaan. Ajattele erityisesti Daavia seisomassa Goljatin edessä (1. Sam. 17)! Daavid edusti Israelia. Hänet oli voideltu kuninkaaksi jo aiemmin, vaikkakaan moni ei tiennyt sitä (1. Sam. 16). Mutta pian kaikki tulivat ymmärtämään, että Daavid on henkilö, joka johtaa kansaa tulevaan siunaukseen. Huomaatko yhtymäkohdan?

Nyt Jeesus, todellinen Israelin edustaja, on voittanut todellisen taistelun ja hänessä me saamme ottaa osaa sen seurauksiin. Tässä on syy miksi meidän tulee antaa Jumalalle kiitos ja ylistys!

1:4-10 (Valinta ja suunnitelma)

Paavali alkaa nyt puhua suuremmasta suunnitelmasta, joka on meidän omien pienten kertomustemme taustalla. Meillä jokaisella on oma kertomus, mutta varsinkin meillä uskovilla se on vain pieni osa suurempaa kokonaiskertomusta. Jos haluamme saada selkeyttä omaan kertomukseemme (joka voi olla joskus pahasti epäselvä) meidän täytyy ymmärtää suurempi kertomusta, josta olemme päässeet osalliseksi. Jakeet 4-6 muodostavat tässä oman lyhyen kokonaisuuden, jakeet 7-10 muodostavat toisen ja jakeet 11-14 kolmannen.

Ensimmäinen kokonaisuus (jakeet 4-6) painottaa valintaa. Valinta on tapahtunut armosta. Ja se on tapahtunut paljon ennemmin kuin yksikään meistä henkäisi ensimmäistä henkäystään. Itse asiassa se tapahtui ennen maailman perustamista eli melko kauan aikaa sitten! Ja nyt monilla hiipii hieman kalvava kysymys mieleen: miksi Jumala valitsee jotkut, mutta ei kaikkia? Onko kaikessa lopulta kyse arpaonnesta? Kirkkohistoriaa opiskelleet tietävät, että näihin kysymyksiin on annettu monia vastauksia. Tuhansia sivuja on kirjoitettu yhtä sun toista ja vastaukset ovat olleet hyvinkin erilaisia.

Haluaisin antaa tähän kysymykseen kaksi vastausta, jotka mielestäni selittävät luvun ajatuksia parhaiten. Ensinnäkin Paavali tekee muualla hyvin selväksi, että Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan (1. Tim. 2:3-4). Jumala tekee kaikkensa meidän jokaisen pelastamiseksi. Toiseksi  haluaisin painottaa yhtä asiaa, joka jää kokemukseni mukaan miltei aina huomioimatta. Keskiverto lukijalla on nimittäin niin kiire rynnätä ”itse tekstiin”, että he juoksevat melkoisella vauhdilla Paavalin kirjeiden alkujakeiden ohi, koska he ajattelevat niiden pitävän sisällään ”vain kirjoittajan ja vastaaottajien nimen”. Totuus on kaikkea muuta. Kehotan kaikki lukijoita katsomaan hyvin tarkasti esimerkiksi Galatalaiskirjeen ja 1. Korinttilaiskirjeen aloitusjakeita ja tarkkaamaan miten olennaisella tavalla Paavali ottaa esiin teemoja, jotka ovat isossa roolissa myöhemmin kirjeessä. (Galatalaiskirjeessä siis Paavali aloittaa painottamalla apostolinasemaansa, joka on selvästi kyseenalaistettu ja jota hän puolustaa laajasti ja 1. Korinttilaiskirjeessä Paavali painottaa korinttilaisten olevan yksi pieni osa suurempaa verkostoa, eivätkä he voi elää kuten sattuu varsinkin koska he ovat pyhiä.)  Juuri näin tapahtuu myös tässä kirjeessä! Luvuissa 2 ja 3 Paavali nimittäin alkaa selittää tarkemmin ajatuksiaan. Siellä tulemme huomaamaan, että kyse ei ole siitä kuka on yksilönä valittu ja kuka ei, vaan siitä, että pakanoiden osallisuus Jumalan Israelista oli Jumalan suunnitelma alusta alkaen! Se joka uskoo Jeesukseen, pääsee osalliseksi tästä kansasta, joka on ollut Jumalan mielessä alusta saakka. Unohda tämä ja ajaudut ongelmiin. Pidä se mielessäsi niin moni pala asettuu kivuttomasti paikoilleen. Siirrymme nyt eteenpäin.

Myöhemmin Paavali tulee kuvaamaan miten me kaikki olimme kuolleita ennen kuin meidät herätettiin todelliseen elämään (2:5). Me emme pystyneet tekemään itse mitään. Olimme tuomittuja. Siksi avun täytyi tulla Jumalalta — ja se tuli! Me olemme tottuneet ajattelemaan, että meidän pelastuksemme on elintärkeä ja ehkä tärkein asia mitä on olemassa. Mutta asiat eivät ole lainkaan näin yksinkertaisia Paavalille. Pelastuksemme on tärkeä, mutta se on vain vaihe suuremmassa suunnitelmassa. On myös syytä selventää, että Jumalan suunnitelma ei koskaan ollut ”ottaa omiaan taivaaseen”. Päin vastoin, Hänen suunnitelmansa on aina ollut pelastaa koko luomakunta. Me olemme kuulleet paljon julistusta, joka voidaan tiivistää sanoihin ”Tärkeintä on, että sielusi pelastuu!”. Lue Efesolaiskirje. Huomaat, että tällainen väite on kaikkea muuta kuin Paavalin evankeliumi. Se, että meidät on pelastettu Jeesuksessa, on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Me emme ole valittuja itsemme tähden, vaan Jumalan suuremman suunnitelman tähden. 

Heti ensimmäisistä jakeista saakka voimme nähdä miten läpikotaisesti juutalaisen kirjeen kanssa olemme tekemisissä. Paavalin rukouksen taustalla on kertomus exoduksesta (kertomus 2. Mooseksen kirjassa). Jumala oli valinnut Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin, jotta he kantaisivat pelastuksen soihtua eteenpäin pimeässä historiassa. Jumalan suunnitelma maailmankaikkeuden ennallistamiseksi kulkisi heidän kauttaan. Kun Paavali sanoo ”hän valitsi meidät”, hän tarkoittaa todella isoa joukkoa sekä juutalaisia että pakanoita, henkilöitä jotka elivät sekä Uuden että Vanhan testamentin ajanjaksona. Ne, joilla on usko Jeesukseen, ovat nyt osa suurempaa kokonaisuutta, jonka alkukertomus on kaukana Vanhassa testamentissa. 

Seuraava jakso (jakeet 7-10) kertoo Jeesuksen lunastavasta kuolemasta. Taustalla on edelleen exodus-kertomus, yö jolloin kuoleman enkeli kulki pitkin Egyptin katuja hetkenä, jolloin Israelin kansa oli sisätiloissa syömässä pääsiäisateriaa (2. Moos. 12). Lampaan veri oli sivelty tarkasti ovien pieliin. Sana jota hetkestä myöhemmin käytettiin oli ”lunastus” tai ”vapautus”. Se oli hetki jolloin Jumala meni Egyptiin ja osti itselleen kansan. Juutalaisille Jumalan ylistys piti miltei aina mukanaan tämän asian muistamisen.  Mutta nyt sama on tapahtunut paljon suuremmassa ja toisaalta todellisemmassa mittakaavassa. Kristus on kuollut ristillä, jotta Jumala voisi lunastaa itselleen kansan. Tämä on kristillinen versio eksoduksesta. Nyt on aika katsoa kristillistä versiota luvatusta maasta. 

1:11-14 (Perintö & Henki)

Nykyaikana perintö tarkoittaa usein rahaa. Ja riitoja. Miten monta perhettä onkaan ajautunut lopulliseen välirikkoon, koska ahneus on vienyt leijonanosan perintökysymysten äärellä. Perintö voi tulla suureksi siunaukseksi, mutta se voi ”tavallisessa” elämässä johtaa myös ongelmiin.

Perintö on hyvin tuttu asia myös Raamatussa ja suuressa mittakaavassa sillä on mittaamattoman suuri merkitys. Aina 1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjan loppusivuille saakka sana ”perintö” on olennaisessa roolissa. Mutta se on myös asia, joka on johtanut monet uskovat keskinäisiin riitoihin ja lopullisiin välirikkoihin. Vanhassa testamentissa perintönä toimi pitkälti Israelin luvattu maa (ks. esimerkiksi Salomon rukous, 1. Kun. 8:36). [2] Sen Jumala lupasi Aabrahamille ja hänen perillisilleen. Sitä Aabrahamin jälkeläiset odottivat vielä entistä enemmän heidän ollessaan Egyptin orjuudessa. Uudessa testamentissa pakanat ovat pääseet osalliseksi Jumalan kansan perinnöstä, mutta samalla on paljastanut, että perintö tarkoittikin jotain enemmän kuin maakaistaletta Välimeren itäpuolella. Roomalaiskirjeessä Paavali sanoo sen suoraan: Aabrahamin perintö on koko maailma (kreik. ”κόσμος”, 4:13).

Kun katsomme jakeita hieman tarkemmin, niin niiden taustalla oleva ajatus on juuri vapautumisessa orjuudesta. Juuri siksi, että kansa vapautettiin Egyptistä, se alkoi kulkea kohti perintöä, kohti luvattua maata. Nyt on vain kyseessä uudenlainen exodus, uudenlainen erämaa ja uudenlainen perintö. Me emme ole enää ”Egyptissä”, mutta emme ole perilläkään. Olemme matkalla. 

Tässä kohden tulemme yleiseen ongelmaan. Tavallinen kristittyjen vastaus kysymykseen ”mikä meidän perintömme on?” kuuluu seuraavasti: ”taivas”. Paavali ei sano näin tässä kirjeessä, eikä hän sano sitä missään muuallakaan. Kaikkein selvemmin hän ottaa asiaan kantaa jakeessa 10: Jumalan tarkoitus on yhdistää taivas ja maa toisiinsa lopullisesti! Luomakunta kokonaisuudessaan on se joka meitä odottaa. Juuri näin, koska Jumala on Luoja! Miksi ihmeessä hän hylkäisi 50% luodusta luomakunnastaan? Kuten Christopher Wright 2010, 48) on todennut, monilla uskovilla todella näyttää olevan Raamattu, joka alkaa 1. Mooseksen kirjan luvusta 3 ja päättyy Ilmestyskirjan lukuun 20! Meidän olisi syytä palata uudelleen ja uudelleen Raamatun ensimmäisille sivuille, jossa ihmiskunta asetetaan hallitsemaan ja vallitsemaan luotua luomakuntaa, koska Jumala antaa heille sekä papillisen että kuninkaallisen roolin. Jumalan kuvana oleminen tarkoittaa juuri tätä: heijastaa ja toteuttaa Jumalan hallintavaltaa luomakuntaan. Jumalan tarkoitus on pelastaa ja uudistaa koko luomakunta. [2.5]

Uskovat ovat myös saaneet Jumalalta tästä vakuuden, Pyhän Hengen. Henki ajaa teologisessa mielessä saman asian kuin pilvi- ja tulipatsas erämaavaelluksessa. Se on voimakas ja ohjaava Jumalan läsnäolo. Mutta osaltaan Henki on yksi osa meidän perintöämme, koska Henki on Jumalan henkilökohtainen läsnöolo. Tähän liittyen jakeessa 14 käytetty sana ”vakuus” (kreik. ἀρραβών) tarkoitti tuolloin käsirahaa, joka liittyi kaupunkäyntiin. Käsirahan tarkoitus oli lyödä lukkoon sovittu kauppa. Jos esimerkiksi maksoin 10 000€ arvoisesta metsästä 1000€ käsirahan, se osoitti, että joudun vielä maksaa loput 9000€, mutta metsä kuului kuitenkin jo minulle. Pyhä Henki on siis ikään kuin käsiraha, pantti siitä että me saamme vielä kerran perintömme: uudistetun luomakunnan. On merkittävää huomata, että sekä tässä että 2. Korinttilaiskirjeen jakeissa 1:21-22 on esillä sama ajatus Pyhästä Hengestä merkkinä siitä, että olemme Jumalan lapsia, mutta kummassakaan kohdassa Paavali ei puhu mitään kasteesta. Pyhä Henki – ei kaste – on merkki siitä, että me olemme osallisia Jumalan Israelista (ks. Fee 2011, 660-70).

Paavalilla on selvästi mielessä Hesekielin ennustus uudesta liitosta, joka on nyt toteutunut kolmiyhteisen Jumalan pelastustyön kautta:

Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne…Ja minä annan teihin henkeni, niin että te tulette eläviksi, ja sijoitan teidät omaan maahanne. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra: minä olen puhunut, ja minä sen teen, sanoo Herra. (Hes. 36:26-27; 37:14.)

Pyhä Henki on siis olennaisin elementi osoittamaan, että Jumala on uudistanut liittonsa Israelin kanssa. Ja pakanat ovat päässeet siitä osalliseksi! Meidät on vapautettu orjuudesta ja me olemme saaneet Hengen, joka on vakuus tulevasta perinnöstä – ei Israelin maasta – vaan uudistetusta Jumalan luomakunnasta, jossa Jumala tulee olemanaan kanssamme ainiaan. Voitko olla yhtymättä ylistykseen?

1:15-23 (Tunne Kuningas)

Voima on yksi tärkeimpiä teemoja tässä kirjeesä. Tuon ajan elämä Rooman valtakunnassa voidaan tiivistää sanoilla ”valtaa, voimaa ja mahteja”. Poliittinen mahti huipentui keisariin, joka hallitsi valtakuntaa eri johtohenkilöiden kautta. Sama ajatus päti myös monenlaisiin uskomuksiin eri jumalista ja voimista, jotka olivat osa ihmisten elämää. Nämä kaikki Paavali mainitsee näissä jakeissa päivänselvinä asioina kuulijoille. Mutta hänelle kaikkia muita voimia ylempänä oli Jumalan mahti, joka oli huipentunut siinä, että Jeesus Nasaretilainen oli herätetty kuolleista (jae 20). Kukaan ei ennen häntä ollut kokenut ylösnousemusta, eikä myöskään hänen jälkeensä. Tapahtuma oli ainutlaatuinen. Paavalin mukaan tämä Jeesus on nyt asetettu maailman kuninkaaksi kaiken vallan ja mahdin yläpuolelle. Todellinen Herra ei ole keisari, vaan Jeesus! Samalla hengenvedolla Paavali muistuttaa, että sama voima, joka herätti Jeesuksen kuolleista (Pyhä Henki) on edelleen uskovien keskuudessa aktiivisena. On helppo ajautua tilanteeseen jossa me valitamme sitä, että Jumala ei näytä toimivan tässä maailmassa, koska me näe Hänen toimintaansa. Juuri siksi Paavali rukoilee meille näkökykyä, koska se ei ole automaatio. Me tarvitsemme ”viisauden ja näkemisen hengen” (jae 17). Jumala on kuitenkin alkanut työnsä vastaanottajien keskuudessa (kuten jae 15 osoittaa) ja se on toiminut heidän sisimmässään (kuten jae 19 osoittaa). Kunpa me kaikki voisimme nähdä selkeämmin mikä perintö meitä odottaakaan! 

Lopuksi esitän hieman tarkemmin miten Paavalin ajatukset ovat tiukasti Psalmeissa 110 ja 8. Se tulee paremmin esille, kun vertaamme jakeita 20 ja 22 Vanhan testamentin kreikankieliseen käännökseen (=LXX), jota Paavali käytti:

• εἶπεν ὁ κύριος τῷ κυρίῳ μου κάθου ἐκ δεξιῶν μου // Herra sanoi minun Herralleni: istu oikealla puolellani (Ps. 110:1a)
• …καὶ καθίσας ἐν δεξιᾷ αὐτοῦ ἐν τοῖς ἐπουρανίοις // … laittoi hänet istumaan oikealle puolelleen taivaallisissa (Ef. 1:20)

Jakeessa 22 Paavali nojaa Psalmin 110:1 loppuosaan, mutta samalla myös selkesti Psalmiin 8:

• ἕως ἂν θῶ τοὺς ἐχθρούς σου ὑποπόδιον τῶν ποδῶν σου // kunnes laitan vihollisesi sinun jalkojesi alle (Ps. 110:1b)
• πάντα ὑπέταξας ὑποκάτω τῶν ποδῶν αὐτοῦ // kaikki (asiat) alistettu hänen jalkojensa alle (Ps. 8:6 [8:7 LXX])
• καὶ πάντα ὑπέταξεν ὑπὸ τοὺς πόδας αὐτοῦ // ja kaikki (asiat) Hän alisti hänen jalkojensa alle (Ef. 1:22)

Ensinnäkin: tämä sama lainausmetodi on jo esiintynyt aiemmin 1. Korinttilaiskirjeen jakeissa 15:24-27 (ks. tarkemmin jo mainitusta kommentaaristani). Tämä on siis hyvin paavalimainen perustelu Jeesuksen Herruudelle. Jeesus ei vain istu Isän valtaistuimella taivaassa; hän myös hallitsee kaikkea Kuninkaana. Jeesus on Vanhan testamentin κύριος (Herra), mutta silti Isä-Jumala ja Jeesus ovat selvästi kaksi erillistä toimijaa. Näin ollen juuri näistä kahdesta Psalmista Paavali saa ajatuksen siitä miten kaikki voimat ja vallat on alistettu Jeesuksen ”jalkojen alle”. Mutta jos luet Psalmin 8, huomaat miten kaikki sopii yhteen. Psalmin 8 perusajatus on nimittäin puhua ihmiskunnasta, joka on asetettu hallitsemaan luotua luomakuntaa. Mitä Paavali tarkoittaa? Sitä, että Jeesus on nyt sen todellinen edustaja. Ja me tulemme ottamaan siihen osaa erityisellä tavalla!

LUKU 2

 2:1-7 (Varoituskylttejä & väärä suunta)

Paavali kuvaa vastaanottajien entisen elämän käytöstä ikään kuin autona, joka on ajamassa alamäkeen ilman jarruja. Edessä ei odota kuin suuronnettomuus — ellei joku puutu asiaan. Voit löytää Paavalin sanomassa juuri saman asian (joskin hieman pidemmin) Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa. Paavalin pointti on hyvin yksinkertainen: pakanallinen elämäntapa saa yksinkertaisesti aikaan ihmisyyden tuhoamisen. Samalla tavalla kuin jäätelöä ei ole tarkoitettu saunan lauteille (se sulaa), ihmistä ei ole tarkoitettu elämäntapaan tai suhteisiin, jotka rikkovat sitä järjestystä vastaan, jonka Jumala on asettanut. 

On kuitenkin melko helppo elää tätä elämää matkimalla kaikkia muita. On helppo ohjata oma auto sinne mihin suurin osa muistakin on ajamassa. On helppo toimia kuten itse haluamme. On helppo pyrkiä tavoitteisiimme omalla tavallamme. Yhtä helppoa oli myös ensimmäisellä ihmisparilla luoda omat sääntönsä piittaamatta Jumalan varoituksista.

Paavali puhuu siis vääränlaisesta elämästä. Me ajamme kovaa kohti onnellisuutta ja omia päämääriä, mutta todellisuudessa me olemme vain ajautumassa vauhdilla poispäin todellisesta päämäärästämme. Väärä päämäärä voi näyttäytyä monina eri asioina, mutta erityisesti tämä on totta seksuaalisuuden osa-alueella.

Meillä on itse asiassa olemassa paljon kirjallisia dokumentteja siitä miten radikaalisti kristittyjen elämä ensimmäisillä vuosisadoilla erosi pakanoiden käytöksestä. Toisin kuin tavalliset ihmiset, kristityt vaalivat äärimmäisen tiukkaa seksuaalimoraalia, he eivät käyttäyneet liian kovasti lapsiaan kohtaan, he eivät käyttäneet orjiaan seksuaalisesti hyväksi, ja he he harjoittivat rakkautta, joka ylitti raja-aitoja ennennäkemättömällä tavalla. Ei ihme, että toisella vuosisadalla eräs kristillinen teos jakoi maailman neljään ihmisryhmään: kreikkalaisiin, barbaareihin, juutalaisiin ja kristittyihin. Kristittyjen uudenlainen käytös erosi niin merkittävällä tavalla kaikesta muusta, että kirjoittaja näki parhaaksi esitellä heidät omana ryhmänään. [3]

Paavalin huomioiden ytimessä on ajatus, että samalla kun Jumala ilmoitti itsensä Jeesuksessa, Hän antoi myös mallin siitä millaista on elää todellisena ihmisenä. Tämä malli näyttäytyy erityisesti itsensäuhraavana käytöksenä. On helppo seurata ruumiin ja mielen haluja (jae 3), mutta on vaikeampaa seurata Jeesuksen asettamaa uutta mallia ihmiskunnalle. Samalla Paavali kuitenkin toteaa jotain, joka ei ole näinä aikoina niin kovin mielekästä toistaa. Maailmassa vaikuttaa muunkinlaisia voimia (jae 2). Ilmavallanhallitsija on termi, jolla Paavali kuvaa Saatanan toimintaa. Hän on ollut Jumalan luomistyötä vastaan alusta saakka.

Pakanat eivät kuitenkaan olleet ainoita, joilla oli ongelmia elämässään ennen kääntymistään Jeesuksen puoleen. Ongelmat koskivat myös ”meitä” kirjoittaa Paavali, eli tässä tapauksessa juutalaisia (jae 3). (Tämä ajatus on taas juuri sama kuin Roomalaiskirjeen jakeissa 2:17-24, jossa Paavalin kuvaus seuraa juuri samaa polkua, pakanoista juutalaisiin.) Jumalan vastaus on tullut Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. 

Tässä me myös tulemme hyvin Paavalimaiseen ajatukseen: uskovat ovat tavalla tai toisella Kristuksessa ja Kristukseen asetettuja. Mikä on totta hänelle, on totta meille. Hän on ylösnoussut, niin olemme mekin. Hänet on asetettu taivaallisiin hallitsemaan, niin mekin. Kuulostaa siltä, että ei ole lainkaan ihme, että Paavalin täytyi rukoilla meille näkökykyä! 

Kaikki tämä on seurausta Jumalan ylivuotavasta armollisuudesta ja rakkaudesta (jakeet 4-9). Mutta kaikki eivät halua kuunnella. Monet ovat edelleen ajamassa kovaa vauhtia ja he luulevat menevänsä oikeaan suuntaan. Me voimme auttaa heitä pysähtymään ja vaihtamaan suuntaa ennen kuin on liian myöhäistä. Kaiken ytimessä on Jeesuksen ylösnousemus. Ota se pois niin kaikki tiet vievät lopulliseen kuolemaan. Mutta aseta se kaiken keskipisteeksi niin huomaat kaksi asiaa. Itsessäsi olet ajamassa väärään suuntaan. Ja toiseksi, sinun on tehtävä täyskäännös. Pikaisesti!

2:8-10 (Armo, ei teot)

On tarpeetonta kaivata autoa jos ei ole teitä joilla ajaa. Me emme kaipaa uusia puhelinliittymiä ja älypuhelimia jos kaikki tarvittava hoituu NOKIAN 5510:llä. Ja me emme yleensä maksaisi uudesta syöpää parantavasta lääkkeestä kymmeniä tuhansia euroja ellemme sattuisi itse olemaan tilanteessa jossa se pelastaisi meidän henkemme. Ja emme välttämättä arvosta ystävän antamaa 50€ seteliä, ellemme ole juuri ravintolassa maksamassa laskua kun huomaamme, että kukkaro on jäänyt keittiön pöydälle! Monelle ihmiselle Jumala on ainoastaan ystävä, joka ilmestyy paikalle pari kertaa vuodessa aina silloin kun olemme ajautuneet nurkkaan. Pikarukous ja taas elämä jatkuu. Ja tässä on juuri se asia, johon me kaipaamme Paavalin rukoilemaa valoa.  

Jumalan armon suuruutta ja arvoa on vaikea nähdä jos me luulemme, että meissä ei oikeastaan ole paljonkaan vikaa. Ja kuten tiedämme, meidän aikanamme on melko yleistä ajatella, että ihmiskunta on pohjimmiltaan hyvä. Kaikki OK! Paavalin analyysi luvun alussa osoittaa tällaisen ajatuksen kyseenalaiseksi. Juuri siksi hän voi kirjoittaa jakeissa 8-10 mitä hän kirjoittaa. Hän puhuu valtavasta Jumalan armosta! Toisin sanoen, Jumala ei ole ystävä, joka maksaa hankalassa tilanteessa ravintolalaskumme. Pikemminkin Hän on taustahenkilö kaiken olemassaololle, ravintolan, musiikin sekä ruuan syy ja lähde. Ja jos asia on vielä hieman hämärä, käytetään toista kielikuvaa. Me emme odota, että Jumala laittaa meille laastarin: me odotamme, että Hän herättää meidät kuolleista! Paavali ei sano ”me olimme haavoilla ja Jumala antoi meille laastarin”. Hän sanoo ”me olimme kuolleet rikkomuksiimme (jae 1)”. Ellemme näe ja ymmärrä tätä asiaa juuriaan myöten, me menetämme jakeiden 8-10 pointin täydellisesti. 

Paavali puhuu näissä jakeissa pelastuksesta: se on tullut Jumalan armollisen toiminnan kautta. Sen alku ei ole saavutettavissa hyvien tekojen kautta. (Näitä tapoja hän tulee kuvaamaan myöhemmin luvuissa 4-6.) On selvää, että hyvät teot ovat tie, jota meidän on käveltävä sen jälkeen kun olemme pelastuneet. Mutta se ei koskaan ole tie kuoleman-tilasta pelastukseen. Se on tie kuolemanjälkeisestä uudesta elämästä kohti perintöä!

Mainittakoon vielä, että jakeessa 10 Paavali toteaa, että me olemme hänen luomistyönsä, kreik. ποίημα (poieema). Sanalla on monesti taiteellinen ulottuvuus, eli me olemme osaltaan ikään kuin Jumalan taideteoksia, Hänen luomuksiaan. Lisäksi jae voidaan lukea kahdella tavalla joko yleisesti niin, että kaikilla uskovilla on edessään hyvien tekojen tie, tai yksilöllisesti, jonka mukaan kaikille meille on varattu omanlaisensa tie kuljettavakseen. Pointti on kuitenkin siinä, että moraalisesti oikeaa elämää odotetaan kaikilta Jeesuksen seuraajilta. 

2:11-16 (Kahdesta tulee yksi)

Otamme jälleen avuksi kielikuvan. Paavali kuvaa näissä jakeissa ikään kuin kahta jokea, isoa ja pientä, jotka ovat lopulta tulleet yhteen muodostaen ainoastaan yhden suuren joen. Tässä tapauksessa joki kuitenkin kantaa edelleen pienemmän joen nimeä. Vertauskuvallisesti suurempi joki edustaa pakanoita ja pienempi joki juutalaisia. Tuona(kin) aikana oli olemassa jyrkkä ero juutalaisten ja pakanoiden välillä. Erityisesti juutalaisesta perspektiivistä katsottuna maailma oli jaettu kahtia: juutalaisiin ja pakanoihin. Itse asiassa tämä oli vain looginen lopputulema Mooseksen lain noudattamisesta, kuten Paavali Galatalaiskirjeessä tarkemmin opettaa (Gal. 3:19—>). Juutalaiset olivat pieni vähemmistö, mutta heidän juurensa olivat kaukana historiassa. Mutta nyt Jumala on nyt tehnyt pakanoista ja juutalaisista yhden kokonaisuuden messiaan työn kautta. Kansan nimi pysyy kuitenkin samana: Jumalan Israel. Itse asiassa juutalaisten historia ja siihen kuuluvat lupaukset ovat tässä kohden paljon tärkeämpi asia kuin pakanoiden mennyt historia.

Paavali kuvaa muutamaa suurta muutosta (meidän) pakanoiden kohdalla. Ensinnäkin he olivat aiemmin eläneet ilman Israelin Jumalaa. He olivat ἄθεοι ἐν τῷ κόσμῳ eli ”ilman Jumalaa maailmassa”. Paavali käyttää tässä sanaa ἄθεος, josta kieleemme tulee sana ”ateisti”. Tämä on tietenkin ironista, koska juuri juutalaisia haukuttiin hyvin yleisesti ateisteiksi, koska he eivät palvoneet kreikkalaisia jumalia, eikä heillä ollut omasta Jumalastaan minkäänlaista kuvaa. Roomalainen  kenraali Pompeius oli varmasti ihmeissään kun hän vuonna 70 Jerusalemissa käveli pitkän sodan päätteeksi sisään temppelin kaikkeinpyhimpään, eikä löytänyt juutalaisten Jumalaa. Paikka oli tyhjä! [4] Me tiedämme, että kristityt saivat osakseen samoja syytteitä: heitä pilkattiin ateisteiksi!

Paavali kuitenkin kääntää koko ajatuksen ylösalaisin: kristityt palvovat yhtä ainoaa ja todellista Jumalaa. Ja jos sinulla ei ole suhdetta todelliseen Jumalaan, Paavalin mukaan olet silloin ihminen jota voidaan kuvata sanalla ἄθεος, ateisti. Samassa lauseessa Paavali kuitenkin ottaa kantaa siihen, että pakanoita on kutsuttu ja kutsutaan ympärileikkaamattomiksi. Juutalaiset ilman Jeesusta luulivat edelleen kuuluvansa Jumalan Israeliin, koska heidät oli ympärileikattu. Mutta juuri tällaista ajatusta vastaan Paavalin opetus vanhurskauttamisesta on erityisesti suunnattu. Jumalan kansan jäseniä ei määritä ympärileikkaus, vaan usko messiaaseen. Kirjeen vastaanottajien ei siis tule välittää tällaisista pillkanimistä. 

Tämä johtaa meidät toiseen olennaiseen huomioon. Vastaanottajat, vaikka he ovat pakanoita, ovat päässet sisään Jumalan Israeliin! Tässä vaiheessa meidän vertauskuvamme joesta myös raukeaa. Kyse ei ole yksinkertaistetusti siitä, että pakanat ovat liittyneet juutalaiseen kansaan ja heidän historiaansa, koska monet juutalaiset ajautuivat itsekin pois tästä kansasta. Juuri tämä oli Johannes Kastajasta ja Jeesuksesta alkaen selvä apostolien viesti. ”Älkää väittäkö, että voitte sanoa ’Aabraham on meidän isämme’.” (ks. Matt. 3:9.) DNA ei tee kenestäkään Jumalan kansaan kuuluvaa henkilöä, vaan usko messiaaseen. Näin ollen koko joki oli nyt ottanut täysin uuden suunnan, jopa niin radikaalisti, että joudumme luopua koko vertauskuvasta! Tämä kaikki on seurausta messiaan ristinkuolemasta (jakeet 13-16). Mooseksen laki ei siis enää määritä sitä kuka kuuluu Jumalan kansaan ja kuka ei (jae 15). On tullut uusi aika! 

Ja vielä, kolmas kokonaisuus on sidottu kahteen edelliseen. Pakanat ovat päässet osallisiksi kaikista liitoista ja lupauksista. Kuten Paavali muualla sanoo, niin monta kuin lupausta onkaan, ne ovat kaikki Jeesuksessa ”kyllä” (2. Kor. 1:20). Tämä on lyhyt lause, mutta meillä uskovilla on ollut äärimmäisen suuria vaikeuksia uskoa sitä. [5] Kysy itseltäsi: koska olet viimeksi kuullut opetuksen kokouksessa, jonka mukaan (a) sinulla on nyt suhde Kristukseen, (b) olet saanut Israelin kansalaisoikeuden, (c) olet päässyt osalliseksi kaikista Jumalan antamista lupauksista ja (d) olet saanut rakentaa elämäsi uudenlaisen toivon varaan, Jumalan kanssa. Aivan. Olet voinut kuulla julistettavan a:ta ja d:tä, mutta tämä ei ole kaikki mitä Paavali sanoo!

2:17-22 (Uuden temppelin paljastaminen)

Viimeisen vuoden ajan jopa Suomessa on ollut pakko herätä uudenlaiseen tilanteeseen. Lähi-idästä on tullut Eurooppaan valtavia määriä. Tämä on aiheuttanut useanlaisia reaktioita (aivan kuten pakolaisten keskuudessa on ollut useanlaista käytöstä). Jotkut ovat keskittäneet voimansa pelkään negativiiseen ja ahdistuksen ilmapiirin luotsaamiseen. Monet seurakunnat ovat taas käärineet hihansa ja tehneet parhaansa auttaakseen pakolaisia sopeutumaan maahan ja osoittamaan heille lähimmäisenrakkautta. Itse olin mukana tämäntapaisessa toiminnassa keväällä 2016 Keuruun Helluntaiseurakunnassa. Ihminen, joka menettää omat juurensa ilman mahdollisuutta palata kotimaahansa kaipaa kaikkein eniten sitä, että hän löytää uuden yhteisön, jossa hänet otetaan vastaan. Lopullinen symboli tästä kaikesta on saada toisen maan kansalaisuus. Kun uusi passi annetaan käteen, uudet mahdollisuudet avautuvat. Mutta samalla uusi identiteetti on luotu. 

Tämä on täsmälleen asia, josta Paavali on nyt kirjoittamassa. 

Koko Paavalin julistustoiminnan ajan valtavat määrät pakanoita virtasi Jumalan Israeliin. Historiallisessa mielessä ei kestänyt kauan ennen kuin juutalaiset olivat selvä vähemmistö (eikä historia aina kestä päivänvaloa siitä mitä on tapahtunut heidän kohtelemisessaan). Juutalaisella, joka oli kasvanut tiukassa opetuksessa oppien kansansa historian ja kansaa määrittävien identiteettipylväiden, kuten ympärileikkauksen merkityksen, tuotti varmasti monenlaisia ongelmia suhtautua uuteen tilanteeseen, jossa pakanoita valui hänen kansaansa valtavia määriä, kuitenkin ilman vaatimusta ympärileikkauksesta. Meille on jäänyt Uuteen testamenttiin useita mainintoja, jossa kaikki eivät halunneet hyväksyä tätä ja he kulkivat saarnaamassa joka paikassa omia vaatimuksiaan (mm. Apt. 15:1). Galatalaiskirje on itsessään loistava esimerkki-vastaus tähän ongelmaan. Mutta samasta aiheesta on kyse näissä jakeissa. Jeesus oli tullut tekemään rauhan pakanoiden ja juutalaisten välille. Asia on niin radikaali, että Paavali on valmis ottamaan tärkeimmän juutalaisen symbolin ja märittelemään sen uudelleen: temppelin.

Jerusalemin temppeli oli ensimmäisellä vuosisadalla valtava rakennelma kiitos Herodes Suuren mittavasta rakennusprojektista. Se oli niin massiivinen, että se vei kaupungin pinta-alasta 25%. Onkin sanottu, että kyse ei ollut kaupungista, jossa oli temppeli, vaan kyse oli temppelistä, jonka ympärillä oli pieni kaupunki. [6] Sen lisäksi, että Jerusalemin temppeli oli tuhansien juutalaisten pyhiinvaelluskohde kolmesti vuodessa, se oli Israelin maan uskonnollinen, poliittinen, musiikillinen ja kultturillinen keskus. Erityisesti papit olivat tärkeässä roolissa temppelin arkirutiinien pyörittämisessä. Pappien arki-päivät kuluivat paikallisen kylän raamatunopettajana, mutta muutamana päivänä vuodessa heillä oli mahdollisuus päästä ottamaan osaa Jerusalemin temppelin rituaalien pyörittämiseen. [7] Pakanatkin pääsivät sisälle tiettyyn rajaan saakka, mutta lopulta he kohtasivat muurin, joka oli varustettu kreikan- ja latinanakielisillä kylteillä: rajan ylittäminen oli pakanoilta kielletty kuolemantuomion uhalla. (Näitä varoituskylttejä arkeologit löysivät vuosina 1871 ja 1935.) Juutalainen historijoitsija Josefus jopa kertoo Rooman keisari Tiituksen vastanneen juutalaisille asiaan liittyen seuraavasti:

”Ettekö te meidän suostumuksemme jälkeen itse asettaneet temppeliinne raja-aidan? Ettekö te itse kirjoittaneet niihin laattoihin kreikaksi ja omalla kielellänne, että ulkopuoliset eivät saa ylittää tätä rajaa? Emmekö me antaneet teille luvan tappaa jokaisen, joka rikkoo tämän käskyn vaikka olisi roomalainen?” (Juutalaissodan historia 6.124-28; Rowe 2010, 75.)

Asia oli niin vakava, että Rooma oli antanut juutalaisille luvan tappaa jopa Rooman kansalaisen tämän rajan ylittämisestä. Apostolien tekojen lukua 24 lukevan kannattaa kiinnittää huomiota tähän seikkaan, koska juuri tästä asiasta Paavalia osakseen syytetään Felixin edessä.

Tempelin kaikkeinpyhimmässä oli liitonarkku, jonka yllä oli Jumalan valtaistuin (symbolisesti). Sinne oli pääsy ainoastaan ylipapilla kerran vuodessa. Juutalaisille temppeli ei siis ollut enempää eikä vähempää kuin paikka jossa taivas ja maa kohtasivat! Jumala oli sitonut nimensä ja läsnäolonsa juuri temppeliin, siitä huolimatta, että suhteessa oli ollut menneisyydessä merkittäviä ongelmia. Opetuslapset, jotka kerskuivat Jeesukselle temppelin mahtavuutta varmasti järkyttyivät hänen antamasta vastauksesta. ”Odottakaa sukupolven ajan, ja kiveä ei enää ole kiven päällä!” Vou! Paavalin aikana temppeli tietenkin seisoi vielä (hetken) paikallaan, mutta hän tiesi, että Jumala oli rakentamassa uutta temppeliä. Siksi meidän on syytä katsoa näitä jakeita tarkasti.

Jumalan uusi temppeli ei enää koostukaan kivestä, pylväistä ja alttereista. Se koostuu ihmisistä! Jo jonkin aikaa ennen Paavalia juutalaisten keskuudessa oli jo elänyt ryhmittymä, joka ajatteli juuri tällä tavalla. He olivat eristäytyneet erämaahan ja he näkivät olevansa todellinen Jumalan temppeli. He olivat ”valon lapsia” toisin kuin Jerusalemin temppelissä toimivat papit ynnä muut, jotka olivat ”pimeyden lapsia”. He odottivat, että Jumala ryhtyisi toimiin aivan heidän aikanaan ja hän johtaisi valon lapset sotaan ja sen voittoon. (1900-luvun puolivälissä löydetyt Kuolleenmeren kirjakääröt toivat paljon uutta valoa tämän yhdyskunnan elämään ja ajatuksiin.) [8] Mutta Paavali vie ajatuksen paljon pidemmälle. Jumala asui nyt temppelissä, joka koostui hänen uudistetusta kansastaan, kaikista niistä juutalaisista ja pakanoista, jotka olivat laittaneet toivonsa Jeesukseen. Qumranin yhteisölle messiaat (2 kpl) olivat vielä tulevaisuutta, Paavalille messias oli jo tullut. Olennaisena perustuksena tällä temppelillä olivat apostolit ja profeetat (jae 20). Nämä olivat erityisiä henkilöitä, jotka toimivat tämän sanoman viemisen keskiössä. Paavali oli yksi heistä. Olennaisimmassa roolissa on tietenkin Jeesus, koska hän toimii temppelin peruskivenä / kulmakivenä. Tämä aihe on tuttu monista kohdista läpi Uuden testamentin (Matt. 21:42; Apt. 4:11; Room. 9:33; 1. Piet. 2:4-8). Niiden taustalla heijastuu Psalmi 118:22. [9]

Muutos on yksinkertaisesti valtava. Muuri, joka esti pakanoita lähestymästä Jumalaa on purettu lopullisesti. Me olemme päässeet osalliseksi Jumalan kansasta. Vihamielisyys juutalaisten ja pakanoiden välillä on loppunut. Olemme nyt osa suurempaa kertomusta, jonka alku on 1. Mooseksen kirjan alussa, ja jonka lopusta voi lukea vaikka Ilmestyskirjan luvuista 21-22. Olemme huomanneet, että Jumala on yhdistämässä taivaan ja maan, mutta nyt Hän yhdistää myös juutalaiset ja pakanat. 

Kysymys kuuluu: miten on mahdollista, että me olemme seurakunnissa menettäneet otteemme tähän läpikotaisesti juutalaiseen kertomukseen? 

LUKU 3

3:1-7 (Jumalan salainen suunnitelma on lopulta ilmoitettu)

On olemassa tosikertomus Naomi-nimisestä naisesta, joka oli hyvin kätevä käsistään. Hän oli päättänyt aloittaa pienen yrityksen, jossa tehtiin pukuja. Pian hän oli tehnyt vaatteita itselleen ja perheelleen ja nyt oli aika alkaa tehdä myös vähän rahaa. Pian hän palkkasi kaksi paikallista naista avukseen, jotta hän saisi tehtyä kaikki tilaukset ajallaan. Hän palkkasi myös nuoren miehen, joka kulkisi kaupungista kaupunkiin levittäen tietoa yrityksestä myyden valmistettuja vaatteita. Yritys paisui entisestään ja pian täytyi palkata kaksi muuta työntekijää. 

Eräänä päivänä yksi työntekijöistä sanoi, että hän on ajatellut, että he voisivat tehdä kankaista muutakin kuin vaatteita, kuten verhoja ja tuolien kankaita. Muut nyökkäilivät. Kun Naomi kuuli asiasta, hän hymyili leveästi. Hän juoksi huoneeseensa ja avasi lukitun kassakaapin-oven, josta hän otti esiin rasian. Hän kantoi sen työntekijöidensä eteen ja avasi sen. Hän levitti pöydälle ison paperin, jossa oli suuri suunnitelma liikeidean laajentamisesta, juuri kuten työntekijä oli äsken ehdottanut. Suunnitelma oli ollut valmis alusta saakka, mutta Naomi oli halunnut työntekijöidensä ensin toimia niin kauan kunnes he itsekin alkaisivat uskoa heidän mahdollisuuksiinsa. Itse suunnitelma oli ollut aina tähän saakka hänen salaisuutensa. Mutta nyt oli tullut aika paljastaa se muille!

Samalla tavalla Jumalalla oli alusta alkaen suunnitelma yhdestä ainoasta perheestä. Hän oli itse asiassa jo antanut tästä jonkin verran vihjeitä, erityisesti profeetta Jesajan kautta. Ikävä kyllä suurin osa juutalaisista uskoi, että heidän elämänsä Mooseksen lain alaisuudessa ja sen tarkassa noudattamisessa toimisi Jumalan kansan ainoana identiteetin rajapyykkinä, lopullisesti. Mutta nyt Jumala on paljastanut salaisuutensa — oli tullut muutosten aika. Tämä salaisuus ilmoitettiin erityisesti Paavalille. (Tästä Paavali piti kiinni lujasti, kuten muista kirjeistä voimme lukea!) Salaisuuden ytimessä oli ajatus siitä, että pakanat tulevat yhtä lailla pääsemään tasaveroisesti osalliseksi yhdestä Jumalan perheestä. Ja evankeliumi – hyvät uutiset – on juuri siinä, että Jeesuksen kautta tämä on nyt tapahtunut. Pakanat ovat päässeet osalliseksi perinnöstä johon törmäsimme ensimmäisessä luvussa (1:6). Jumalan lupaus siis oli, että Hänen kansansa saisi perinnökseen koko maailman (Room. 4:13) ja he tulisivat toimimaan sen hallitsijoina ja kuninkaina. Itse asiassa juuri tästä me kuulemme Ilmestyskirjan sivuilla laulun:

He lauloivat uuden laulun: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista. Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä.” (5:9-10)

Tämä on Jumalan kansan perimmäinen tarkoitus. Ja nyt pakanat ovat mukana suunnitelmassa (Room. 5:17)! Paavali tekee jakeessa 6 hyvin selväksi, että pakanat eivät ole B-tason kansalaisia. He ovat täysiverisiä perheenjäseniä Jumalan Israelissa. Siksi heillä on sama oikeus perintöön. 

Kannattaa huomata, että Paavali itse on parasta aikaa vankilassa (jae 1), mutta hänen sanomansa kulkee tuulen tavoin kaikkialle. Se saavutti lopulta meidätkin. 

3:8-13 (Jumalan viisaus)

Jae 10 on olennaisen tärkeä ja se kertoo paljon siitä mikä on Jumalan seurakunnan tehtävä maan päällä. Kyse ei tässä ole niinkään siitä mitä seurakunta puhuu, vaan siitä mitä se on. Muutama havainnollistava historiallinen fakta lienee paikallaan. Tuon ajan suurvaltiaat ajattelivat, että heidän maailmanherruutensa ja maailman kuninkaana oleminen kulki käsi kädessä yhtenäisen valtakunnan luomisen kanssa. Esimerkiksi Aleksanteri Suuri näki itsensä todellisena maailman herrana juuri siksi, että hän oli valloittanut koko maailman ja siten yhdistänyt eri osat (kreikkalaiset ja barbaarit) yhdeksi kokonaisuudeksi. Samalla tavalla ajattelivat myöhemmin Rooman keisarit, koska (tällä kertaa) Rooma oli yhdistänyt koko maailman yhdeksi suureksi valtakunnaksi. [10] Juuri tämä ajatus on Paavalin mielessä näissä kummallisissa jakeissa. Kristus on Herra ja maailman todellinen Kuningas koska hän on ydistänyt juutalaiset ja pakanat yhdeksi perheeksi ja koska hän tulee yhdistämään lopulta taivaan ja maan yhdeksi kokonaisuudeksi!

Lukujen 1-2 perusteella meidän pitäisi jo tietää mikä on ajatuksen ytimessä. Se on siis yhteys erilaisten ihmisten välillä. Se on yhteys, jossa kaikki raja-aidat ovat kaatuneet. Tässä perheessä lapset, nuoret ja vanhat, juutalaiset ja pakanat kokoontuvat yhteen ylistämään maailman Luojaa. Tämän maailman ”herrat” ja ”ruhtinaat”, maalliset ja taivaalliset, luovat jatkuvasti erilaisia aitoja eri ihmisten välille. Pahimmassa tapauksessa niistä, jotka eivät sovi muottiin, hankkiudutaan eroon. Esimerkkejä olisi monia, mutta varhaisesta alkaen kristityt suojelivat aina niitä, jotka olivat muiden silmissä menettäneet ihmisarvon. Siksi seurakunta itsessään on ikään kuin ”teidän pelinne on pelattu” -sanoma tämän maailman hallituksille ja valloille. Jumala on näyttänyt mitä todella tarkoittaa olla ihminen. Uutta ihmisyyttä, jonka Jeesus on saannut aikaan, määrittää rakkaus. Juuri se tosiasia, että Jeesus on yhdistänyt juutalaiset ja pakanat, miehet ja naiset, orjat ja vapaat yhdeksi kokonaisuudeksi on viesti valloille ja voimille niiden häviöstä. Se on konkreettinen viesti siitä, että Jumala on toiminut ja perustanut yhteisön, jossa kaikki raja-aidat ovat kaatuneet. Tämä ei ole lainkaan itsestään selvä asia 1800-luvun mustan orjuuden tai 1940-luvun kaasukammioiden jälkeen. Tämä on shokeeraava uutinen! 

Jae 12 taas paljastaa hyvin suuren teologisen totuuden, nimittäin sen, että Jeesus on avannut meille tien Jumalan luokse. Tämä Jumala on aivan erilainen kuin mihin vastaanottajat olivat itse tottuneet. Hän ei ole kuten muut jumalat, jotka muuttavat mieltään, ja elävät itsekin kaukana täydellisestä elämästä. Hän on ennen kaikkea rakastava Isä, joka on antanut oman Poikansa kuolemaan meidän tähtemme. Tämä kaikki myös johdattaa Paavalin lohduttamaan vastaanottajia. He eivät saa liikaa murehtia sitä, että Paavali on vankilassa (jae 13). Se kuuluu asiaan! Paavali on vankilassa juuri siksi, että tämän ajan valtiaat eivät hyväksy sitä sanomaa jota juuri hän on etunenässä julistamassa. Seurakunta on siis todellinen haaste maailman pahuudelle.  

3:14-21 (Jumalan rakkaus ja voima — meissä!)

Miten monta runoa onkaan kirjoitettu rakkaudesta ja miten monta elokuvaa siitä onkaan filmattu. Isäni oli itse asiassa aikoinaan tunnetun tanssiorkesterin Castanellan laulajakitaristi — aina siihen saakka kunnes hän törmäsi Jeesuksen 80-luvun alussa. Hän joskus totesi, että lauluissa jota hän lauloi kymmeniä joka lauantai-ilta, rakkaus oli aina tulossa tai menossa, mutta se ei ollut koskaan pysyvää. Miten osuva kuvaus! Paavali taas ei kerro meille iskelmä-rakkaudesta. Hän puhuu todellisesta rakkaudesta, jonka leveyttä, pituutta, korkeutta ja syvyyttä on mahdoton käsittää. Tätä on Jumalan rakkaus meitä kohtaan. 

Mutta huomaa jae 14: Paavali on rukoilemassa. Jälleen hän kiinnittää katseensa rukouksen kautta Jumalan ylistämiseen ja Hänen tekojensa ihailemiseen. Ja tästä meidän olisi otettava oppia. Varsinkin länsimaissa elävinä meillä saattaa olla sellainen ajatus, että rukous ja toiminta ovat vastakohtia: ”en ehdi rukoilla, koska pitää toimia!”. Väärin. Jos joku uskovainen on koskaan ”toiminut” paljon, se oli Paavali. Mutta tapaamme silti hänet usein rukoilemassa. (Jeesuksesta puhumattakaan.) Tulisiko meidän uudella tavalla kyseenalaistaa meille jatkuvasti syötettyä informaatiota, jonka mukaan ei kannata oikeastaan koskaan pysähtyä, koska netissä (tai tv:ssä) on kaikki jatkuvasti käynnissä? 

Jakeessa 17 Paavali sanoo, että Kristus asuu meidän sydämmissämme. Tämä on tietysti ajatus, jota Suomessa on julistettu iät ja ajat: ”ota Jeesus sydämeesi!” Tässä kaikessa on kuitenkin vaarana pieni väärinkäsitys siitä, että kaikessa on vain kyse ohimenevästä tunteesta, että ”Jeesus on nyt sydämessä”. Paavali ei yleensä käytä tätä kielikuvaa, koska hän painottaa paljon useammin meidän olemistamme Jeesuksessa. Painotuksemme tulisi olla siinä, että me olemme päässeet uskovina mukaan ”messiaaseen” eli uuteen messias-perheeseen, jossa me saamme kasvaa seurakuntayhteydessä muiden erilaisten uskovien kanssa Jumalan tuntemisessa. 

Päätetään tämä osuus pohtimalla tarkemmin jaetta 20. Mitä se voisi tarkoittaa sinun kohdallasi? Jumala voi meissä vaikuttavalla voimallaan tehdä monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella. Mieti mahdollisuuksiasi ja talenttejasi. Paavali todella väittää, että Jumala voi moninkertaistaa ne!

LUKU 4

4:1-10 (Elä kutsumuksesi todeksi)

Kaikki meistä ovat olleet auton kyydissä ja osalla meistä jopa on oma auto. Mutta kun ostat auton, niin vietätkö 10 tuntia ensin auton mukana tulleen ohjekirjan kanssa lukien kaikki mahdolliset nippelitiedot auton toiminnasta ja osista? Vai otako avaimen ja lähdet heti kylällä ringille? Väittäisin, että toinen vaihtoehto on lähempänä todellisuutta. Onhjekirja on monissa asioissa tarpeellinen, mutta yleensä sen puoleen käännytään vasta sitten kun tilanne on yritetty korjata omin avuin — ja usein väärin. 

Olemme nyt luvun 4 alussa, joka aloittaa kirjeen toisen puoliskon. Nyt Paavali ottaa meitä kädestä kiinni ja vie meidät uskonelämän perusasioiden äärelle. On olemassa ohjeita. On hieman ironista, että monet ihmiset Suomessa vierastavat kristinuskoa, koska se ”antaa heille ohjeita”. Mutta voisiko joku mainita edes yhden seuran, firman, tai minkä tahansa porukan jossa ei ole olemassa ainoatakaan sääntöä?! Olen usein sanonut, että skootterilla ja verkkareilla ei ole toivoa päästä Helvetin enkeleiden jäseneksi, koska tarvitset nahkahousut ja moottoripyörän. Kaikilla ”liikkeillä” on omat sääntönsä. Kyse on vain siitä, kenen mielestä mitkäkin säännöt ovat OK ja mitkä eivät. 

Paavali muistuttaa lukijoita siitä mistä he aloittivat ja mistä kaikessa on kysymys. Erityisesti kolme asiaa kuuluu kristityn ABC-pakettiin. (1) Heidän tehtävänsä seurata todellista Kuningasta; (2) armo, joka on varustanut meidät hänen seuraamiseensa ja (3) yhteys, joka meillä jo on, mutta jota meidän täytyy kaikkein olennaisempana hoitaa ja ylläpitää. Me olemme saaneet kutsun (jae 1)! Ja meidän on siksi käyttäydyttävä kutsumuksemme arvoisesti. (Jos saat kutsun linnanjuhliin, et varmasti pääse sisään pukeutumalla Jurva-70 -verkkareihin ja uunopaitaan! Jälleen sääntö…) 

Tässä kohden meidän on katsottava lyhyesti jakeita 4-6. Paavalin näkemys Jumalasta on läpikotaisin kolmiyhteinen ja nämä jakeet ovat tästä loistava esimerkki: Paavali puhuu Pyhästä Hengestä, Jeesuksesta ja Isästä:

• Yksi ruumis ja
• yksi Henki
• niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte
• Yksi Herra, 
• yksi usko 
• yksi kaste
• Yksi Jumala ja kaikkien Isä
• joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

Paavali käyttää seitsemästi sanaa ”yksi”, kun hän nostaa esiin seurakuntaruumiin ja kolmiyhteisen Jumalan.

(1) Pyhään Henkeen Paavali liittää nimenomaan ajatuksen toivosta ja seurakunnan yhteydestä. Paavali on jo aiemmin opettanut siitä miten sekä juutalaisilla että pakanoilla on tasaveroinen pääsy Isän luo Pyhän Hengen kautta (2:18) ja kuinka me rakennumme Jumalan asumukseksi (Pyhässä)Hengessä (2:22). Juuri Henki on se, joka on vastuussa yhteyden muovaamisesta seurakunnassa ja juuri Henki on sinetöinyt uskovat tulevaa päivää varten (ks. 1:13-14). Näistä syistä toivon ulottuvuus liitetään Hengen toimintaan. Paavali painottaa Henkeä ”yhtenä” myös siksi, että vastaanottajat olivat tottuneet moniin erilaisiin henkiin, joista jotkut nähtiin hyvinä ja jotkut pahoina. Paavali haluaa heidän kiinnittävän kaiken huomionsa yhteen ainoaan Jumalan Henkeen, joka on merkannut heidät Jumalan omaisuudeksi.

(2) Seuraavaksi Paavali mainitee yhden Herran eli Jeesuksen. Juuri Jeesukseen Paavali liittää ns. kaksi sisääntuloehtoa eli uskon (evankeliumin sanomaan Jeesuksesta) ja vesikasteen. Juuri usko Jeesukseen on se yhteinen nimittäjä, joka on yhdistänyt sekä juutalaiset ja pakanat yhdeksi kansaksi, ei Mooseksen lain noudattaminen (tai mikään muukaan) ja he molemmat ovat ottaneet vastaan vesikasteen uskottuaan. On huomattava, että Paavali ei koskaan linkitä Pyhän Hengen saamista ja vesikastetta toisiinsa ja tämä kohta on yksi loistava osoitus tästä asiasta. Me saamme Hengen, kun me uskomme. Me otamme kasteen, kun olemme uskoneet (ks. Ap.t. 9:17-18). 

(3) Kolmantena Paavali mainitsee Isä-Jumalan, joka on Luoja, ja jonka vuoksi kaikki on olemassa. Paavalin ajatuksien taustalla on varmuudella juutalainen uskontunnustus Shema, joka löytyy 5. Mooseksen kirjan jakeesta 6:4. Paavali painottaa vahvasti yhteyttä, mutta Jumalan ykseydestä puhuttaessaan hänen on pakko ottaa esiin Jumalan eri persoonat!

Kutsumuksesta opettaessaan Paavali ei puhu meidän yksittäisistä kutsumuksistamme eli siitä, kuka on pastori, kuka sairaanhoitaja ja kuka sotilas, vaan hän puhuu yleisestä kutsusta, joka koskee kaikki Jeesuksen seuraajia ja näin ollen velvoittaa meitä kaikkia. Jeesuksen seuraaminen on sellaisen henkilön seuraamista, joka on (a) kuollut ristillä ja (b) noussut ylös kuolleista. Tässä itsessään on sisäänrakennettu paradoksi – heikkous ja voima, häpeä ja kunnia, kuolema ja elämä. Ristiinnaulitun seuraaminen ei ole ollut koskaan helppoa. Paavalin aikana sanoma oli ehkä vielä enemmän kauhistuttava kuin mitä se on meidän aikanamme. Ja ihmiset ’tiesivät’ jo silloin, että kukaan ei oikeasti nouse kuolleista. Näin Jumala on kuitenkin päättänyt yhdistää kaiken mikä on maassa ja taivaassa (1:10), sekä juutalaiset että pakanat (2:14). Yhteys on iso teema kirjeen alusta loppuun saakka, mutta nyt Paavali kiinnittää sen ylläpitämiseen erityistä huomiota. Me olemme kaikki jäseniä samassa ruumiissa, meillä kaikilla on sama Pyhä Henki, meillä on sama Herra, sama usko, sama kaste ja sama Jumala. Nämä täytyy pitää mielessä, koska on olemassa useita tekijöitä, jotka voivat vaarantaa seurakunnan yhteyden. [10.5] 

Paavalin ajatukset seuraavat tässä hyvin samaa rataa kuin hänen tekstinsä 1. Korinttilaiskirjeessä (12-14). Vaikka ruumis on yksi, Jumala on antanut eri ihmisille erilaisia lahjoja. Meillä on siis ykseys moninaisuudessa. Ennen näiden lahjojen kuvaamista Paavali kuitenkin lainaa jakeessa 8 Psalmia 68:19. [11] Jakeet 4:8-10 kuuluvat kokonaisuudessan seuraavasti (1938-käännös):

8. Sentähden on sanottu: ”Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille”. 9. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin? 10. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.

Kun lukee kyseisen Psalmin, sinulla voi olla vaikea ymmärtää mitä Paavali oikein ajaa takaa. Itse asiassa tutkijatkaan eivät ole päässeet yksimielisyyteen näiden jakeiden tarkoituksesta, koska niihin liittyy useita tulkinnallisia ongelmia. Kolme isoa kysymystä vaatii vastauksen:

1. Miksi Paavali vaihtaa lainaamansa Psalmin sanoja?
2. Keitä Kristus on ottanut vangikseen?
3. Mitä tarkoittaa lause ”Kristus astui alas, maan alimpiin paikkoihin”?

Kysymys 1. Psalmi 68:19 kuuluu ”Sinä [Jumala] astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi…” Näin ollen vuorelle nousee Jumala, jolla on sotavankeja saalinaan ja joka vastaanottaa lahjoja ihimisiltä. Paavali kuitenkin lukee Psalmin siten, että Kristus nousee vuorelle sotavangit mukanaan ja antaa lahjoja ihmisille. Miten me selitämme tämän eron? Tekeekö Paavali väkivaltaa alkuperäiselle tekstille?

Jos Paavali todella vääntäisi teksin juuri päinvastaiseksi tahallaan, tämä olisi Arnoldin mukaan ensimmäinen ja ainoa kerta, kun Paavali missään tekisi näin. Hyvin monet tutkijat vetoavatkin tässä kohden arameankieliseen targumiin, jonka teksti kuuluu seuraavasti: ”Sinä nousit ylös vuorelle profeetta Mooses, otit vankeja saaliiksesi ja sinä opetit lain sanaa ja annoit ne lahjana ihmisille.” Tämän mukaan vuorelle nouseekin Mooses (ei Jumala) ja hän antaa Israelille lahjaksi lain sanat. Jotkut tutkijat ovat myös väittäneet, että tätä Psalmia luettiin erityisesti helluntaina, joka oli lain antamisen juhla. Näin ollen Paavalin pointti olisi sanoa, että Jeesus on uusi (ja todellinen) Mooses, joka on noussut taivaaseen ja antanut Pyhän Hengen (helluntaina) ja sen kautta uudenlaisia lahjoja uskoville. Tämäntapaisen tulkinnan tekstistä esittää mm. Wright.  

Vaikka tämä tulkinta on melko yleinen, siinä on useita ongelmia. (A) Tietojemme mukaan targumin teksti juontaa juurensa 300-500-luvuilta jKr., eikä ole todisteita siitä, että tekstimuoto olisi ollut käytössä ennen tätä. (B) Meillä ei ole kunnollisia todisteita siitä, että Psalmia luettiin nimenomaan helluntaina Tooran antamisen muistoksi. (C) Arameankielisiä targumeja ei ole todistettavasti löydetty käytössä Vähä-Aasiasta, jonne Paavali kirjoittaa. Näin ollen on hyvin epävarmaa olettaa, että siellä asuneet juutalaiset olisivat olleet tuttuja tämän lukutavan kanssa. On siis hyvin epävarmaa väittää, että Paavali nojaisi targumin sanamuotoon. 

Mutta tämä ei vielä automaattisesti tarkoita sitä, että Paavali tekisi tekstille väkivaltaa. Meillä on hyvät todisteet olettaa, että Psalmin teksti itse asiassa tunnettiin myös muodossa ”Jumala antoi lahjoja ihmisille”, koska hyvin vanha syyrialainen käännös ja muutama muu käännös kääntävät jakeen juuri tällä tavalla. Paavali siis ehkä tunsi tekstin kahdessa eri muodossa ja hän valitsi muodon, joka sopi paremmin siihen mitä hän halusi painottaa: Jeesus on jumalallinen soturi, joka on voittanut taistelun ja noussut taivaaseen ja antanut lahjoja uskoville.

Mitä tulee kysymykseen 2 niin Paavalille läpi kirjeen viholliset ovat pahoja henkiolentoja, eivät ihmisiä (ks. 1:20-21; 6:12), jotka Kristus on vottanut kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.

Entäpä kysymys 3, mitä tarkoittaa, että Jeesus laskeutui maan alimpiin paikkoihin? Aina kirkkoisistä saakka jakeen on nähty tarkoittavan ”maan alimpia paikkoja” eli paikkaa, jossa kuolleet ovat. [12] Tämä tulkinta on nykyään kyseenalaistettu väittäen, että lause viittaa yksinkertaisesti ”maan päälle” eli siihen, että Jeesus syntyi ihmiseksi. Jakeessa on siis nähty viittaus inkarnaatioon. Kreikankielinen teksti ei kuitenkaan näyttäisi tukevan tätä tulkintaa, koska Paavali olisi aivan hyvin voinut kirjoittaa asian selvemmin jos hän olisi halunnut painottaa tätä aspektia. Jos kirje on kirjoitettu Efesoon, viittaus maan alimpiin paikkoihin on ymmärrettävämpi. Maanalainen elämä oli  nimittäin isossa roolissa eritoten Efeson kaupungissa ja ihmiset palvoivat monia maanalaisia jumalia. Tunnetuin heistä oli Hekate-jumalatar, jolla oli hallussaan myös Haadeksen avaimet. Hänen papittariaan kutsuttiinkin avainten haltijaksi. On siis tuskin sattuma, että Ilmestyskirja (1:18), jonka kirjeet on suunnattu juuri Vähä-Aasiaan, painottaa Jeesusta Haadeksen avainten haltijana! Pointti Efesolaiskirjeen jakeessa näyttäisi siis olevan yksinkertaisesti se, että Paavali vahvistaa Jeesuksen herruuden yli muiden voimien ja jumalien. Jakeet 4:8-10 painottavat siten samaa teemaa kuin jakeet 1:19-23. Jeesus on kuollut ja noussut ylös kuolleista ja hänet on korotettu Jumalan oikealle puolelle taivaassa kaiken hallitsijaksi. Efeson uskovat voivat olla luottavaisilla mielin, koska he turvaavat Kristukseen, joka on kaikkia voimia ylempänä. Tämä on jälleen yksi osoitus siitä millaiseen asemaan Paavali Jeesuksen asettaa. Teksti, joka Vanhassa testamentissa puhuu Jumalasta soturi-kuninkaana, onkin nyt Jeesus Kristus, kansansa kuningas. [12.5]

4:11-16 (Täysi-ikäinen kristitty)

Monet lapset kasvavat ilmapiirissä, jossa heidän oletetaan olevan liian nopeasti aikuisia. Lapsuusaika lyhenee ja lyhenee, koska yhä aiemmin tytöt ja pojat luulevat, että heidän täytyy sopia tiettyyn muotiin, joka on ns. aikuisuutta. Tämä voi tietysti ilmetä usealla eri tavalla, mutta vaatimus tuntuu olevan ”älä ole enää lapsi!” Toinen ääripää voidaan tietysti saavuttaa jos aikuinen ei halua käyttäytyä kuin aikuinen ja hän elää edelleen kuin lapsi. 

Paavali on kehottamassa vastaanottajiaan täysi-ikäisyyteen, joka tuo mukanaan myös vastuun ja velvollisuuden. Kun me tulemme uskoon, meidä kasvaminen kohti aikuisuutta voi kestää ehkä kauemmin kuin pitäisi. Tämä johtuu tietysti lähinnä siitä, että monet käyvät seurakunnassa vain kerran viikossa tai harvemmin ja monien aika menee aivan muissa asioissa kuin Raamatun tutkimisessa ja rukouselämässä. Pointti on joka tapauksessa siinä, että jos me jäämme alaikäisiksi, me olemme vaarassa, koska monenlaiset opintuulet heittelevät meitä milloin mihin. Toisin sanoen me emme seiso kivijalalla, vaan me olemme asuntovaunussa, joka liikkuu paikasta toiseen. Paavali toki käyttää vertauskuvana myrskyävää merta ja pöydällä olevaa lautapeliä! (Paavali kykenee monesti tuomaan lyhyessä ajassa useamman eri vertauskuvan samasta asiasta.) 

Nämä erilaiset opintuulet voivat olla mitä tahansa. Mutta jakeessa 13 on kaiken tämä vastakohta: täysi-ikäisyys messiaassa Jeesuksessa. Ja heti me huomaamme, että meitä kohti ammutaan. ”Jeesuksen seuraaja” ja ”täysijärkinen aikuinen” eivät kaikkien suomalaisten mielestä voi koskaan kuulua samaan lauseeseen. Monille ajatus täysi-ikäisestä Jeesuksen seuraajasta on kuin paistettu jääpala — mahdotonta! Vain harva suomalainen oikeasti uskoo, että Jeesus on määritellyt sen mitä on elää todellisena ihmisenä. Ollessani armeijassa 2005-2006, tein melko nopeasti havainnoin siitä mitä enemmistön mukaan tarkoittaa olla todellinen mies: herää joka viikonloppu eri tytön vierestä. Paavali on eri mieltä: hänen mukaansa tämä elämäntyyli johtaa loppulliseen tuhoon (4:22). (Esimerkkejä olisi tietenkin lisää.) Paavali sanoo, että älä ota ohjeita vastaan keneltä tahansa, vaan ota ohjeita vastaan todelliselta ohjauskeskukselta, Jeesukselta (jae 15). Paavali käyttää tietysti erilaista vertauskuvaa verraten Jeesusta pääksi ja seurakuntaa ruumiiksi, mutta pointti on selkeä.  Ruumiin täytyy toimia niiden signaalisen mukaan, jotka tulevat ”yläkerrasta”. 

Tässä kohden on sanottava muutama sana Paavalin käyttämästä vertauskuvasta. Kun hän toteaa Kristuksen olevan ”pää” ja seurakunnan ”ruumis”, hän ei tarkoita ”päällä” johtajaa ja auktoriteettiasemassa olevaa. Tällainen käsitys voi syntyä suomenkielestä, mutta se ei tee oikeutta kreikankielelle, eikä pään symboliselle käytölle. Paavali tarkoittaa, että Jeesus on elämääantava, ja uskovia tukeva voimanlähde. (Juuri näin kreikkalais-roomalaiset ajattelivat pään toimivan suhteessa muuhun ruumiiseen.) Ainoastaan jakeissa Ef. 1:22 ja Kol. 2:10 Jeesuksen päänä oleminen viittaa auktoriteettiin, koska hän on ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut pahan vallat ja on siten heidän yläpuolellaan. [13]

Tähän liittyy se, että meillä jokaisella on jokin tehtävä seurakunnassa. Sinun täytyy vain löytää omasi. Paavali listaa (jakeessa 11) oman aikansa olennaisimmat kutsumukset: apostoli, profeetta, evankelista, paimen & opettaja (kaksi viimeistä tarkoittaa aika tavalla samaa asiaa). Nämä viisi virkaa oliva erityisesti ensimmäisen kristityn sukupolven kohdalla olennaisessa roolissa. Apostolina oleminen Paavalille tarkoitti ennen kaikkea ylösnousseen Jeesuksen näkemistä. (Juuri tällä kriteerillä Paavali väitti olevansa todellinen apostoli.) Tällaisia henkilöitä oli satoja (1. Kor. 15:6), osa heistä oli miehiä, mutta mukana oli myös naisia (Room. 16:7). [14] Voidaan sanoa, että näitä ison A:n apostoleja oli ainoastaan ensimmäisellä vuosisadalla, koska kukaan ei enää saa samanlaista kutsua (Paavali oli viimeinen). Mutta pienen a:n apostoleja on edelleen keskuudessamme. Profeettojen tehtävä ei ole täysin selvä, mutta se liittyi olennaisella tavalla serurakunnan rakentamiseen opettamisen kautta ja myös yliluonnollista profetian lahjaa käyttäen (1. Kor. 12-14). Evankelistasta saamme esimerkin Apostolien tekojen luvusta 8 (Filippos). Seurakunnan paimenia olivat tuossa kulttuurissa yleensä ne, jotka olivat valmiiksi oman huonekuntansa ”päitä” eli haltijoita. Palaamme asiaan jonkin verran seuraavassa luvussa. Yleensä tämä tarrkoitti miehiä, mutta joskus kyseessä oli nainen, kuten Lyydia Filippissä. [15] Kristittyjen opettaminen on olennainen osa evankeliointia ja ilman sitä me menetämme yleensä ne, jotka ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen. Vauva ei selviä yksin. 

4:17-24 (Pois vanhasta ja kohti uutta)

Tässä kohden huomaamme miten Paavali ohjeet ovat monella tavalla erilaisia kuin mihin me ehkä olemme tottuneet. On helppo ladella sääntöjä, ja kyllä Paavalikin niitä toki latelee. Mutta hän ei jää vain tähän, vaan hän kiinnittää katseensa olennaisempaan asiaa: meidän oman mielemme hallitsemiseen (jae 23). Paavali on tiukka sanoessaan, että pakanallinen elämäntyyli tuo mukanaan turmion. Se ei ole todellista ihmisyyttä (jakeet 17-19). Paavali varoittaa tällaisesta vakavasti (jae 17). Itse asiassa hän käyttää sanaa περιπατέω, joka tarkoittaa vaeltamista, jonkin perässä kulkemista. Ketä me siis seuraamme? Muiden ihmisten jalanjälkiä ja esimerkkiä, vai messiaan? Pakanat ovat vieraantuneet täysin siitä todellisesta elämästä, jota Jumala antaa (jae 18). Jae voitaisiin myös kääntää ajatuksella ”he ovat leikanneet itsensä pois Jumalan elämästä”. Mutta me emme tarvitse edes Paavalia sanomaan näitä kaikkia asioita. Vuonna 2000 ensi-iltansa saaneen(seksiin keskittyvän) elokuvan Levottomat kannessa oli valaiseva teksti: ”kun mikään ei tunnu miltään”. Paavali sanoo juuri saman asian jakeessa 19! Kun ymmärrys ja omatunto pimentyy, ihminen turtuu ja alkaa liikkua vaarallisilla vesillä. Kun synti kietoo ihmisen riittävän usealla ketjulla, ero oikean ja väärän välillä hämärtyy entisestään. 

Ehkä tämä auttaa meitä näkemään paremmin miten suuressa valheessa ihmiset elävät. Meille kerrotaan jatkuvasti miten kristinusko sulkee ihmisen mielen, se ajaa sinut fantasiamaailmaan ja estää sinua ajattelmasta itse! PÄINVASTOIN – sanoo Paavali! Tämä maailma on kääntänyt totuuden valheeksi ja se on ajautunut pois Jumalan antamasta elämästä antautumalla sellaiseen elämään, joka turmelee ihmisen lopullisesti (ks. Room. 1.) Mutta kiitos Jumalalle, tästä kaikesta Jeesus on kuitenkin Paavalin vastaanottajat (ja meidät) vapauttanut! Ja sitä vastaan on olemassa jatkuva lääke. Meidän täytyy nimittäin hallita mielemme. Meidän on opittava se totuus, joka on Jeesuksessa (jakeet 20-21). Tässä Paavali tietysti olettaa, että vastaanottajat ovat saaneet monelaisia ohjeita silloin, kun he kääntyivät Jeesuksen puoleen. Seurakuntiin mm. annettiin monenlaisia Jeesus-traditioita ja asetettujen opettajien (4:11) yksi tehtävä oli opettaa niitä. Paavalin kirjeissä on usein muistutus annetuista traditioista (1. Kor. 11:2, 23; 15:1-3; Fil. 4:9; Kol. 2:6-7; 1. Tess. 4:1; 2. Tess. 2:15; 3:6). (Näin ollen aina kun me luemme Paavalin kirjeitä, me ikään kuin aloitamme luvusta 3, koska me emme tiedä mitä aiemmin on tapahtunut.) [16] Monet ovat virheellisesti ajatelleet, että koska Paavalin kirjeissä ei monestikaan viitata Jeesuksen elämään ja opetuksiin, niitä ei nähty tärkeinä, tai että Paavali ei niistä juuri mitään tiennyt. Virhe. Tämä johtuu vain siitä, että aloitamme luvusta 3! Jeesus on itse asiassa sanonut samoja asioita, joita Paavali vain näyttää toistavan:

Jeesus kutsui taas väkijoukon luokseen ja sanoi:

Kuulkaa kaikki minua ja ymmärtäkää. Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos. Kun Jeesus sitten lähti väkijoukon keskeltä ja tuli kotiin, opetuslapset pyysivät häntä selittämään arvoitukselliset sanansa. Hän sanoi heille: ”Oletteko tekin noin ymmärtämättömiä? Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä — vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu.” Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta. Ja hän jatkoi: ”Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet. (Mark. 7:14-23)

Meidän on heitettävä pois vanhat vaatteemme ja puettava yllemme uudet, jotka messias meille antaa. Ne voivat alkuksi tuntua hieman oudoilta, mutta usko pois — ne on tarkoitettu meille! 

Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää. (Jakeet 23-24)

4:25-5:2 (Anna rakkauden ohjata)

Jae 32 on koko jaejakson ydin: olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä ja anteeksiantavia niin kuin Jumala on antanut teille anteeksi Kristuksessa. Tästä olisi paljon sanottavaa, mutta muutama pääpointti saa riittää. Ensinnäkin, kuinka moni ei-uskova ihminen näkee Jumalan ystävällisenä, hyväsydämisenä ja anteeksiantavana? Miten paljon Jumalasta onkaan liikkeillä ”huhuja”, jotka eivät yksinkertaisesti pidä paikkansa! Miten usein ihmiset syyttävät Jumalaa siitä, että heidän elämänsä on pilalla, tai he karttavat Häntä, että elämä ei menisi pilalle. Mikä onneton harhaluulo! Jumala tahtoo meille ja luomakunnalle vain parasta ja Hän on tehnyt suurenmoisia asioita asiaa hoitaessaan. Toiseksi, oletko joskus kohdannut ongelmia antaa toisille ihmisille anteeksi? Oletko huomannut miten keskuudessamme liikkuu seuraavanlainen valhe: jos joku loukkaa sinua, älä anna anteeksi, vaan pysy vihaisena, niin voit kostaa hänelle! Jotta voit kostaa hänelle… En ole aiheen asiantuntija, mutta olen nähnyt riittävän usein, miten tämä ns. suunnitelma kääntyy lopulta ihmistä itseään vastaan. Katkeruus ei murenna yleensä toista ihmistä, mutta se musertaa lopulta kantajansa. Olen huomannut, että tilanteissa, jossa minulla on hankaluuksia antaa jollekin anteeksi auttaa, kun mietin minuutin tai kaksi niitä asioita, jotka Jumala antoi anteeksi minulle. Testaa tätä itse. Ehkä se asettaa asioita oikeaan perspektiiviin. Kolmanneksi, jos jollain olisi ollut syytä katkeruuteen, se oli Paavali. Lue läpi hänen kirjeensä niin huomaat miten paljon vastusta, väärinkäsityksiä, pilkkaa, vainoa ja vihaa hän sai osakseen. Ja hän ei koskaan katkeroitunut. Oliko tämä helppoa? Tuskin. Mutta hän tiesi mistä puhui.

Kun Paavali puhuu vihasta, hän lainaa Psalmia 4. Vihastumista ei voi estää, eikä sitä aina tulekaan estää. Se kuuluu ihmisyyteen ja pahuuden edessä viha on juuri oikea reaktio. Mutta meidän tulee olla tarkkana, ettei viha johda meitä liian pitkälle. Miten moni ihminen istuukaan tänä päivänä vankilassa siksi, että he eivät pysähtyneet miettimään seuraavaa askeltaan kahta ylimääräistä minuuttia, vaan toimivat vihasta käsin? Paavali näkee vihamielisyydessä kylpemisen samana asiana kuin ulko-oven avaamisen Saatanalle. Tätä herraa ei kannata kutsua sisään, joten sulje ovesi ajoissa! 

Tämä kaikki on olennaista siksi, että meissä on Pyhän Hengen sinetti. Meidät on merkattu kuuluvaksi Jumalalle. Paavalin mukaan on mahdollista saattaa Jumalan Henki murheelliseksi väärällä käytöksellä. Juuri Henki yrittää auttaa meitä elämään uutta elämää ja uutta ihmisyyttä. Se on ihmisyyttä, johon ei kuulu ne monet asiat, jotka Paavali tässä listaa. Lunastuksen päivä on käsillä. Me odotamme hetkeä, kun Jumala tulee herättämään kuolleet ja me tulemme saamaan uuden ruumiin, joka perii Jumalan uudistetun luomakunnan. Tässä luomakunnassa kielenä on rakkaus, ja sitä kannattaa opetella puhumaan jo nyt. 

LUKU 5 

5:3-10 (Karttakaa epäjumalanpalvelua)

Jos haluat ihmisten kiinnittävän huomiota sanomaasi, kirjoita pelkästään yksi sana: SEKSI. Tämä sana johdattaa meidät alueelle, jossa muutoksia on tapahtunut paljon pelkästään viime vuosikymmenien aikana suomalaisten televisioissa. Toisaalta, kun tarkastelemme aihetta laajemmassa mittakaavassa, juuri mikään ei ole muuttunut. Roomalainen kaupunki Pompeiji tuhoutui, kun tulivuori Vesuvius purkautui vuonna 79. Viimeisten parin sadan vuoden aikana tutkijat ovat tehneet paljon löytöjä alueen kaivausten yhteydessä. Kaupungista löydettiin mm. hyvin eroottista taidetta ja bordelli ja tutkimus jopa esti kaikkien tietojen julkisuuteen tulon pitkäksi aikaa. Jos siis kuvittelet, että holtiton seksielämä on vain 2000-luvun kirous, olet väärässä. Kukat ja mehiläiset eivät olleet Paavalin ajan ihmisille yhtään sen tuntemattomampia kuin oman aikamme ihmisille. Avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat tavallisia ja pimeässä (ja monesti jopa päivänvalossa) harrastettiin mitä eriskummallisempia asioita. 

Kun Paavali ottaa asiaan kantaa — hyvin kieltävään sävyyn — hänen kuulijansa tiesivät kyllä mistä hän puhui. Tässä kohden jae 6 osuu asian ytimeen: ”älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla.” Kulttuurimme on täynnä tyjää puhetta seksistä ja seksuaalisuudesta. Seksistä mm. puhutaan usein tavalla, että sen harrastaminen on kuin irtokarkkien syöminen: valitse mahdollisimman useita ja syö paljon! 

Tällainen ei ole raamatullinen näkemys, mutta se ei tarkoita, että Raamattu kuvaa seksiä negatiivisessa valossa. Raamatullinen näkemys seksistä on hyvin positiivinen. Saatana ei keksinyt seksiä, vaan Jumala! Seksi on olennainen osa miehen ja naisen välistä liittoa ja sen vahvistamista. Joka kerta, kun kaksi ihmistä antautuu toisilleen, he kuuluttavat seksin kautta ”me kuulumme toisillemme kokonaan, täydellisesti ja ikuisesti”. Paavali tyrmää haureuden (alkukielellä ”porneia”) niin selvästi, että hän kieltää jopa puhumasta siitä. Siitä huolimata Paavali ei ole seksin vastustaja — lue vaikka 1. Korinttilaiskirjeen luku 7! Mutta hän vastustaa sen väärää käyttöä. Jos aviopuolisot heräävät aamuisin väärästä sängystä ja väärän henkilön vierestä, seuraukset eivät ole koskaan positiivisia. On nimittäin tiettyjä tapoja elää, jotka takaavat sen, että henkilö ei tule koskaan saamaan (jo mainittua) perintöä, Jumalan valtakuntaa. Haureudessa elävät, saastaiset ja ahneet eivät tule perimään Jumalan valtakuntaa, uudistettua luomakuntaa. Jos me olemme kohdanneet Jeesuksen, me olemme siirtyneet pimeydestä valoon ja meidän tulee vaeltaa valkeuden tietä, johon ihmiskuntaa tuhoavilla käytösmalleilla ei voi olla osaa eikä arpaa. 

5:11-20 (Valo & pimeys)

Musiikki on ollut jo pitkään iso osa ihmisten elämää. Ensimmäisellä vuosisadalla musiikilla oli iso rooli erityisesti uskonnollisissa seremonioissa ja Jumalan/jumalien palvomisessa. Pakanat, juutalaiset ja kristityt olivat kaikki tuttuja musiikin kanssa omissa seremonioissaan. 

Uusi testamentti sisältää muutamia jakeita, jotka mahdollistavat hyvin lyhyen vilkaisun varhaisten kristittyjen jumalanpalvelukseen. Laulamisella oli jo silloin iso rooli. Tunnettuna esimerkkinä toimii monesti Plinius Nuoremman kirje keisari Trajanukselle noin vuodelta 111. Se paljastaa, että kristityillä ”oli ollut tapana kokoontua määränpäivänä [sunnuntaina] ennen aamunkoittoa ja esittää vuorolauluna hymni Kristukselle ikään kuin Jumalalle.” [17] Voimme olla melko varmoja siitä, että varhaiskristityt lauloivat ainakin Vanhan testamentin Psalmeja. (Jeesuskin lauloi opetuslastensa kanssa Psalmeja  [todennäköisesti Psalmeja 113-118] ennen hänen kiinniottamistaan Getsemanessa, Matt. 26:30.) Juutalaiset lauloivat monissa lauluissaan Jumalan suurista teoista odottaen tulevaisuudessa tapahtuvaa vapautumista, mutta kristityt lauloivat samoja lauluja katsoen jo tapahtuneeseen vapautukseen Jeesuksessa. Kristityille Jumala oli pitänyt lupauksensa ja Israelin kertomus oli saavuttanut huipennuksensa Jeesus Nasaretilaisessa.

Paavali mainitsee jakeessa 19 kolme kategoriaa: Psalmit, hymnit ja hengelliset laulut. Kuten todettu, Psalmit ovat tuttuja Vanhasta testamentista, mutta hymnit tarkoittavat todennäköisesti uusia versoita, jotka syntyivät Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kunniaksi. Suurin osa tämän tekstin lukijoista saa heti melodian soimaan päässään, kun he kuulevat sanat ”Niin suuri hän on, laulakaa niin suuri hän on.” (tai vanhemmille: ”Olen kuullut on kaupunki tuolla…”) Ehkä sama efekti tapahtui tämän kirjeen vastaanottajilla jakeen 14 kohdalla, jossa Paavali näyttää lainaavan seurakuntien laulamaa hymniä:

Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!

Paavalille laulut eivät kuitenkaan näytä olevan väliaikaviihdettä todistuksen ja puheen välissä, vaan itse asioita, joiden kautta me pidämme yllä hartauselämäämme ja harjoitamme uskoamme. Paavalille lauluilla ja hymneillä oli iso osuus. Kuka meistä kykenisi laulamaan tuttua laulua sen jälkeen kun meidät on hakattu ja heitetty perimmäiseen tyrmään (Apt. 16:25)? Ei ihme, että vangit kuuntelivat Paavalia ja Silasta! 

Ei tarvitse olla psykologian tohtori huomatakseen, että erityisesti Suomessa monet kaatavat kurkkuunsa litrakaupalla kaljaa ja viinaa, koska he tarvitsevat kipeästi jotain tuuduttamaan heidän kipunsa. Olen kuullut monia todistuksia tästä seurakunnissa, joissa muuttuneet ihmiset kertovat elämäänsä kohdanneesta muutoksesta ja sitä edeltäneestä elämästä. Olen myös katsonut tätä elämää parin vuoden ajan läheltä työskennellessäni ovimiehenä rahoittaakseni Raamattukouluopintoni. Paavalilla ei ole mitään viiniä vastaan: viini oli Lähi-idän ihmisten maito. Mutta hän näkee ongelmana alkoholista juopumisen, koska se johtaa helposti tyhmyyksiin. Sen sijaan meidän tulisi käyttää hyväksemme koko kristillisen perinnön useita työkaluja: rukousta, Raamattua, lauluja, hymnejä jne. täyttyäksemme Jumalan Pyhästä Hengestä, joka uudistaa ja elävöittää meidän elämäämme. Meidän tulisi harkita uudelleen tapa ”rentoutua” ja ”saada täyttymystä elämäämme”.

5:21-33 (Perhe-elämä)

Paavalin opetukseen perhesuhteista on annettava tässä kohden hieman kattavampi katsaus. Näitä jakeita lainataan kokemukseni mukaan miltei aina ns. ”kirjaimellisesti” ilman, että niiden historiallista asiayhteyttä otetaan millään tavalla huomioon. Toisin sanoen monet muistavat ainoastaan sen, että ”vaimon on alistuttava miehelleen”, mutta kaikki muu mitä Paavali sanoo on jäänyt pimentoon. Ilman, että sukeltaisimme jakeisiin liian syvälle niin ettemme ehtisi takaisin pintaan, tarjoan lukijalle pohdittavaksi seuraavaa viittä asiaa. [18]

(1) Erityisesti orjien mainitseminen (luvun 6 alussa) pitäisi herättää jokaisen ajattelemaan, että maailma jossa Paavali kirjoittaa ja jossa kirjeen vastaanottajat elävät on aivan toisenlainen kuin 2000-luvun Etelä-Pohjanmaa! Yleinen epäjohdonmukaisuus, joka näissä jakeissa on vaarana on seuraava: samalla logiikalla kuin todeta ”naisten on aina alistuttava miehilleen kaikessa” voidaan myös sanoa ”Paavali hyväksyi orjuuden, eikä nähnyt siinä mitään ongelmaa”. Molemmat väitteet ovat otettavissa tekstistä ”kirjaimellisesti”. Harva kuitenkaan oikeasti hyväksyy jälkimmäistä väitettä. 

Erityisen ansiokkaasti jaejaksoon liittyviä tulkinnallisia ongelmia on tuonut esille pitkäaikainen Uuden testamentin tutkija I. Howard Marshall. Hänen nostamansa huomiot on pakko muistaa tätä jaejaksoa luettaessa. Huomioita on erityisesti neljä:

1. Käsityksemme orjuudesta ovat muuttuneet. Kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa oli päivänselvää, että yhteiskunnassa oli isäntiä ja orjia. Orjat alistuivat isännilleen, koska he olivat heidän omaisuuttaan. Tällainen systeemi on kuitenkin länsimaissa hylätty ihmisarvon vastaisena (kiitos kristinuskon). [19]
2. Tuolloin lapsien suhde isään säilyi alisteisena ikään katsomatta. Länsimaalaisessa kulttuurissa lapsia taas kehotetaan irtautumaan vanhemmistaan ja me olemme jopa asettaneet laillisen ikärajan, jonka jälkeen lapsi ei ole isälleen (lain mukaan) ”alisteinen”. Näin asiat eivät kuitenkaan toimineet ensimmäisellä vuosisadalla. 
3. Uusi testamentti käskee uskovia toimiaan kuuliaisesti maassa, joka ei ollut demokraatinen, toisin kuin Suomi. Uusi testamentti antaa ohjeita Rooman valtakunnan hallintakoneen varjossa eläville pitäen keisarijärjestelmää itsestään selvänä. Suomessa elävä ihminen elää kuitenkin täysin toisenlaisessa maailmassa. 
4. Meillä ei ole tapana naittaa teini-ikäisiä tyttöjä kymmenen vuotta vanhemmille miehille, mutta Uuden testamentin ajan maailmassa tämä oli tavallista. Me myös oletamme, että äidillä on laillinen auktoriteetti lapsiinsa, eikä kaikki toimi vain isän kautta. (Kohta 4 on oma lisäys Marshallin ajatuksiin.)

Näiden huomioiden jälkeen tuntuu hieman kummalliselta, että ainoa asia, joka jaejaksosta yleensä nostetaan esille, on naisen alistuminen aviomiehelleen. Mutta kaiken tämän valossa voidaan kysyä, mitkä ovat perusteet tällaiselle näkemykselle. Toisin sanoen, koska kaikki jaejaksossa mainitut asiat ovat tavalla tai toisella muuttuneet meidän kulttuurissamme, miksi meidän pitäisi valita aiheista yksi ja pitää siitä kynsin hampain kiinni? [20]

(2) Henkilökohtaisesti haluan myös painottaa erästä melko selvää asiaa, joka on kuitenkin jäänyt monesti huomioimatta: Paavali ei lainaa naisen alistumiseen viitaten luomiskertomusta. [21] Jos Paavali olisi nähnyt naisen alisteisen aseman luomiskertomuksessa, hänellä olisi ollut tässä kohtaa erinomainen paikka lainata sitä ja ottaa se perusteluksi. Tämä on sitäkin oleellisempaa, koska korinttilaisille kirjoittaessaan hän nimenomaan ammentaa opetuksensa luomiskertomuksesta (1. Kor. 11:2-16). (Syvempää analyysiä luomiskertomuksen merkityksestä viitteessä 22.) Mutta huomaa: tässä Korinttilaiskirjeen jaejaksossa kyse on molempien täydellisestä tasaveroiduudesta aivan kuten kirjeen luvussa 7! [23] On totta, että jakeessa 31 Paavali lainaa 1. Mooseksen kirjan jaetta 2:24, mutta hänen pointtinsa on tässä jakeessa painottaa samaa asiaa, joka on jo ollut paljon esillä kirjeessä: Kristuksen ja seurakunnan ja siten miehen ja vaimon yhteyttä. Mooseksen kirjan jakeen tulkintahistoria on aina painottanut sitä, että kyse on miehen ja naisen välisestä yhteydestä, joka ei ole mahdollista ihmisten ja muiden luotujen välillä. [23.5] Tähän liittyy huomio numero 3. [24]

(3) Koska suomen kieli toimii miten toimii, me oletamme aina, että sana ”pää” Uudessa testamentissa tarkoittaa ”auktoriteettia” tai ”johtajaa”. Onhan meillä sana päällikkö! Suomenkieliselle lukijalle on siis automaatio nähdä Uudessa testamenissa sana ”pää” ja ajatella välittömästi johtajaa tai päällikköä. Tässä on vaarana jäihin putoaminen. Kysymys ei ole siitä, mikä on suomenkielisen sanan ”pää” vertauskuvallinen merkitys, vaan mikä on kreikankielisen sanan κεφαλή vertauskuvallinen merkitys. Ongelma käännöksissämme on se, että Paavali käyttää sanaa vertauskuvallisesti, mutta me olemme kääntäneet sen kirjaimellisesti. Sanan vertauskuvallinen merkitys kreikankielisille lukijoille oli monesti lähde/alkuperä, ei ”johtaja”. [25] On totta, että Paavali kutsuu Jeesusta seurakunnan pääksi (κεφαλή) jakeessa samassa jakeessa, jossa hän kutsuu miestä vaimon pääksi (κεφαλή), mutta hän täsmentää tämän tarkoittavan sitä, että Jeesus on seurakunnan Pelastaja. Tämä tarkoittaa, että Jeesus antoi itsensä alttiiksi seurakunnan vuoksi (5:25) ja hän ravitsee ja vaalii sitä (5:29). Jeesuksen seurakunnan ”päänä” oleminen siis selitetään tarkoittavan sitä, että hän on sen lähde, elinvoima ja elämän ylläpitäjä. Juuri kaikkea tätä mies oli ensimmäisellä vuosisadalla vaimolleen. Tässä kulttuurissa vaimo oli todella riippuvainen miehestään samalla tavalla kuin seurakunta on riippuvainen Kristuksesta. Vaimo tarvitsi miestään vaatteiden, ruuan, ja lasten saamisessa. Juuri se, että Paavali kuvaa Jeesusta pelastajaksi osoittaa saman asian: kyse on erityisesti tarvitsemisesta. Suhteessa ei ole mitään auktoriteettiin viittaavaa. Samassa rytäkässä kannattanee huomata, että kun Paavali puhuu lapsista, hän kohtelee aviomiestä ja -vaimoa tasaveroisesti: he ovat molemmat vastuussa lastensa kasvattamisesta (6:1-2; Kol. 3:20). [26]

(4) Alkukielessä lause, joka alkaa jakeessa 18, ei lopu ennen jaetta 23. Kieliopillisesti Paavali käyttää subjektia ja verbiä jakeessa 18, jota sitten seuraa monet partisiippirakenteet. Lauseen pointti on siis seuraava:

Älkää juopuko viinistä, vaan täyttykää Hengellä [millä tavalla..?]

puhuen toisillenne psalmeilla, hymneillä (jne.)

veisaten ja laulaen sydämestänne Herralle

kiittäen aina Jumalaa ja Isää  kaikesta Jeesuksen kautta

alistuen toinen toisillenne (ἀλλήλοις) Kristuksen pelossa

vaimot miehillenne kuten Herralle.

Tässä on yksi esimerkki, jossa käännökset vievät meitä hieman sivuun. Kaikki jaetta 18 seuraavat lauseet on todellisuudessa sidottu tiukasti ajatukseen elää Hengellä täytettyä elämää. Siksi myös jakeessa 22 käännetty lause ”naiset alistukaa miehillenne” ei todellisuudessa sisällä tätä verbiä, vaan se tulee jakeesta 21, jossa ajatus on yhteisestä alistumisesta. Tämä on sama asia, josta Paavali kirjoittaa galatalaisille: ”rakastakaa ja palvelkaa toinen toisianne” (5:13). Tämä pätee varmasti myös avioliittoon. Paavali käyttää tarkoituksella resiprookkipronominia eli uskovien tulee alistua ”toinen toisilleen”. Sama painotus on ollut mukana jo jakeissa 4:2, 25, 32. Ajatus toinen toiselle alistumisesta on radikaali kulttuurissa, jossa asia tunnettiin ainoastaan yhteen suuntaan.

(5) Lopuksi, meidän on luotava lyhyt katsaus tuon ajan perhe-elämään. Ikävä kyllä ihmiset elivät niin eri tavalla tuona aikana ja tuossa kulttuurissa, että meillä 2000-luvun suomalaisilla lukijoilla on äärimmäisen suuria vaikeuksia kyetä edes kuvittelemaan millä tavalla päivittäiset asiat hoituivat. Vai mitä ajattelet Demostheneksen (383-322 eKr.) sanonnasta:

Rakastajattaria me [miehet] pidämme huvin vuoksi, jalkavaimoja kehon päivittäisten tarpeiden vuoksi ja vaimoja, jotta he kantaisivat meille laillisia jälkeläisiä. (Oration 59.122, Sit. Fee 2000, 69.)

Roomalaisessa yhteiskunnassa nimenomaan mies perheen johtajana oli täydellisen omavaltainen ja hänellä oli absoluuttinen valta koko huonekuntansa ylitse. (Tilanne on periaatteessa juuri vastakkainen ns. suomalaisille ”Justiina-emännille”, jotka hoitavat kotinsa kaulimen avulla – käyttääkseni ontuvaa vertauskuvaa.) Itse asiassa roomalaisessa yhteiskunnassa isäntä perheen ”päänä” säilytti täydellisen auktoriteetin jopa täysi-ikäisiin poikiinsa niin kauan kuin hän eli! Lisäksi perhesiteitä ei määritelty niinkään DNA:n kuin johtaja-alisteinen -kielen kautta. Avioliitot olivat usein järjestettyjä ja vaimo oli usein huomattavasti nuorempi kuin aviomies (yleensä noin 10-15 vuotta miehen ollessa kolmekymppinen). Avioliittoa ei myöskään tavallisesti nähty ”rakkaussuhteena” eli Titanic-elokuvan tapaiset haaveet olivat korkeintaan juurikin haaveita. Tässäkin asiassa elämme Suomessa täydellisen päinvastaisessa tilanteessa. Pääasiallinen syy avioliittoon heille oli jälkeläisten takaaminen. Lyhyesti sanottuna: ajatusta aviomiehestä ja vaimosta täydellisen tasaveroisena kumppanina ei ollut olemassa! Craig Keenerin mukaan mies nähtiin usein symbolisesti ”kuninkaana”, joka hallitsi ns. mikro-kosmosta eli omaa huonekuntaansa. Paavalin käyttämä kolmijaottelu (aviomies-vaimo, isä-lapset, isäntä-orjat) oli todella käytetty ja se esiintyi alunperin filosofi Aristoteleella. [27] Miltei kaikki hyväksyivät tämän jaottelun nurisematta, koska he eivät halunneet näyttäytyä kapinallisina yhteiskunnan oloja vastaan — näin myös Paavali.

Lisäksi, jos olit vaimona kreikkalaisessa perheessä, et voinut ottaa osaa vieraiden viihdyttämiseen etkä ruokailuhetkeen, vaan vetäydyit sivuun ja jätit miehet hoitamaan nämä asiat. Itse asiassa monesti ainoa nainen, joka oli mukana miesten kanssa itse ruokapöydässä oli seurapiirihuora (eng. courtesan). Nyt jos perheen ”pää” kääntyi kristinuskoon (ja monesti automaationa koko huonekunta) hän asetti itsensä julkisen häpeän alaiseksi. Ristiinnaulitun juutalaisen messiaan seuraaminen ei ollut paras asia johon ryhtyä oman maineensa kannalta. (Tämä ei ole vieläkään muuttunut!) Paavali-tutkija Gordon Fee on todennut, että Paavali ei tällaisessa tilanteessa mitenkään voinut viedä asioita vielä pahempaan suuntaan alkamalla rikkoa olemassaolevaa perhekuntakäsitystä. [28] Sen sijaan hän iskee opetuksensa läpi ikään kuin sisäkautta antaen huonekunnan johtajalle uuden mallin: seuraa Kristuksen itsensäuhraavaa esimerkkiä! Jopa kolmesti Paavali käskee miehen rakastaa vaimoaan (jakeet 25, 28, 33)! Tämä oli ennenkuulumatonta.

Näiden viiden pointin esittämisen jälkeen ongelma pitäisi nyt olla kaikille selvä. Jakeiden suora sijoittaminen 2000-luvun jurvalaiseen asiayhteyteen ei toimi. Meillä ei ole orjia. Meillä avioliitto perustuu rakkauteen. Meillä naisen ei tarvitse kadota toiseen huoneeseen suurimmaksi osaksi aikaa kesken päivällisen. Ja meillä mies ei automaationa ole missään tällaisessa asemassa muutenkaan.

Ydinkysymys koko jaejakson äärellä meille on se, (a) onko Paavali opetus normatiivista eli sitooko se sellaisenaan kaikkia kulttuureja ja ihmisiä kaikkialla vai (b) onko opetus tilannekohtaista erityisesti kreikkalais-roomalaiseen maailmaan. Mitä Paavali olisi kirjoittanut jos hän olisi lähettänyt kirjeen meille suomalaisille? Ne, jotka valitsevat seurata vaihtoehto a:ta, painottavat jakeita vaatien ainoastaan vaimoja alistumaan miehelleen ja opettaen miehen johtajuutta perheessä. Tässä lukutavassa on kuitenkin pakko jättää aivan liian monta muuta asiaa ”tottelematta”. Mutta ne (joihin itse kuulun), jotka painottavat vaihtoehto b:ta, ottavat huomioon kulttuurillisesti vaihtuvat tilanteet. [29] Mutta valitsemme kumman tahansa, on vaikea olla väittämättä vastaan, että Paavalin opetus johdonmukaiseen loppuun vietynä vie meidät tilanteeseen, jossa sekä mies ja nainen alistuvat toinen toisilleen tasaveroisessa avioliitossa. Kun mies toteuttaa opetusta ”rakasta vaimoasi samalla asenteella kuin Kristus rakasti seurakuntaa”, yksipuolinen alistussuhde yksinkertaisesti katoaa. Jos me nimeomaan haluamme olla alisteisia evankeliumin perussanomalle, tämä on suunta, johon meidän on mentävä. [30]

Jakeet 5:22-24 vievät meidät siten takaisin jakeiden 4:15-16 vertaukseen Jeesuksesta seurakunnan ”päänä”. Paavali haluaa sanoa, että samalla tavalla kuin seurakunta on täydellisen riippuvainen elämässään ja kasvussaan Jeesuksesta, ensimmäisellä vuosisadalla tavallisessa huonekunnassa elänyt nainen oli täydellisen riippuvainen miehestään, joka oli ikään kuin hänen pelastajansa juuri riippuvuussuhteensa vuoksi. Siksi Paavali muistuttaa miten (ensimmäisellä vuosisadalla eläneiden) miesten tulee käyttäytyä vaimoaan kohtaan, joka on täydellisen riippuvainen hänestä. [31] Ben Witherington onkin nostanut esiin seuraavan kysymyksen: Jos perheissä alettiin todella seurata Paavalin antamaa opetusta ja jos mies perheen ”päänä” alkoi todella käyttäytyä kuin palvelija perhettään kohtaan osoittamalla uhrautuvaa rakkautta, olisivatko heidän naapurit enää voineet ajatella heidän perhettä traditionaalisena patriarkaalisena perheenä? Witherington itse vastaa kysymykseen ”uskon että eivät” (1998, 189).

Ei ihme, että juuri naiset ja orjat olivat kiinnostuneita kristinuskon sanomasta varhaisina vuosisatoina. (Ks. Kruger 2017, luku 1.)

LUKU 6

6:1-9 (Lapset, vanhemmat, orjat ja isännät)

Orjuus-teema Uudessa testamentissa saattaa aiheuttaa hieman päänvaivaa monille lukijoille, jotka eivät ole tottuneet asumaan orjien kanssa samassa kotitaloudessa (ks. jakeet 6-8). Tuon ajan ihmiset eivät kuitenkaan kyenneet kuvittelemaan elämää ilman orjia sen enempää kuin me elämää ilman sähköä, autoja ja älypuhelimia. [32] Orjat olivat joka tapauksessa isäntiensä armoilla, eikä heillä itsessään ollut laillisia oikeuksia. Riippuen suuresti asuinpaikasta ja isännästä heillä saattoi olla melko hyvät oltavat tai sitten äärimmäisen huonot oltavat. Kun Paavali siis puhuu orjille, meidän on muistettava, että heidän maailmansa oli hyvin erilainen kuin meidän.

Paavali ei koskaan kehota orjia nousemaan kylttien ja spraypullojen kanssa kapinaan. Sen sijaan hän muistuttaa, että heidän tulisi tehdä työnsä kunnolla, eikä vain näyttää ahkeralta silloin, kun joku on katselemassa. (Työpaikalla ajan väärinkäyttö ja lusmuilu voivat monin paikoin olla edelleen yleisiä, mutta kristillinen työmoraali on jotain muuta.) Orjien palkka oli yleensä se, että he saivat ruuan ja asua isännänsä kodissa, siinä se. Miten paljon enemmän Paavali painottaisikaan korkeaa työmoraalia meiltä, jotka yleensä saamme työstämme kohtuullisen tuntipalkan?! 

Tuon ajan filosofien neuvojen mukaan lapset ja orjat pelkästään tottelivat ja se siitä. Paavali ei kuitenkaan jätä asiaa puolitiehen. Mielenkiintoista kyllä, Paavali näkee sekä lapsilla että orjilla olevan oikeuksia. Vanhempien ei saa kohdella lapsiaan miten sattuu ja tavalla, joka aiheutaa vihaa ja lopulta katkeroittaa heidän elämänsä (jae 4). Lasten taas tulee olla vanhemmilleen kuuliaisia ja tätä Paavali perustelee vetoamalle kymmeneen käskyyn, josta lause onkin miltei suora lainaus (5. Moos. 5:16, ks. myös 2. Moos. 20:12). (Alkuperäistä käskyä seuraa lupaus, jonka mukaan israelilaiset voisivat elää kauan ja menestyä luvatussa maassa.) Jälleen pääpointti on sama kuin mihin olemme jo törmänneet: vastavuoroinen palveleminen. Jos ainoastaan toinen tekee osuutensa, perhesuhteet eivät toimi. Siksi Paavali antaa tiukkoja neuvoja myös orjien isännille jakeessa 9: 

Ja te isännät, tehkää samoin heille, jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että sekä heidän että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön. 

Samalla tavalla kuin orjien tuli muistaa, että heidän tulee tehdä työtään kuten Herralle, isäntien tuli muistaa, että heilläkin on Herra taivaassa. Jumala ei katso henkilöön! Paavalin ohjeet olivat omana aikanaan pöyristyttäviä. Meidän on muistettava, että (1) Paavali tuomitsi orjakaupan (ks. 1. Tim. 1:9-10), (2) hän vahvisti orjien täydellisen ihmisarvon ja (3) hän kannusti orjia hankkiutumaan vapaaksi aina kun mahdollista (1. Kor. 7:20-22). (Ikävä kyllä suomenkieliset käännökset ovat tässä kohden väärässä, koska ne kääntävät jakeet ajatuksella ”jos saisitkin mahdollisuuden vapautua, älä vapaudu.” Käännös on huonosti perusteltu.) Kristuksessa ei merkinnyt mitään oletko orja vai vapaa, vaan kaikki olivat keskenään tasaveroisia (Gal. 3:28). Roomalaiskirjeessä Paavali tervehtii orjia veljinään ja työtovereinaan (16:7-9). Tämä kaikki on suuressa vastakohdassa mm. filosofi Aristoteleen näkemyksien kanssa, jonka mukaan orjat ovat luonnostaan isäntiään alempiarvoisia (ja naiset miehiä!). Ilmestyskirjassa Rooma kohtaa tuomion osaltaan siksi, että se käsitteli ihmisiä kauppatavaran tavoin (18:11-13). On historiallinen tosiasia, että kristinusko vetosi alkuaikoina erityisesti orjiin ja niihin, jotka elivät alhaalla sosiaalisessa yhteiskuntaluokassa. Kun orjuus lopulta raukesi Euroopassa, sen kivijalkana olivat kristityt, joiden käsitys oli muotoutunut Uuden testamentin etiikan mukaiseksi. [33] Paavali tiesi, että orjuus lakkkaisi viimeistään aikana, joka oli tulossa (ts. ”ikuinen elämä”) ja Kristuksessa se oli jo rauennut.

6:10-17 (Kunnollinen taisteluvarustus)

Eräs tunnettu raamatuntutkija (jonka työtä tässäkin tekstissä ollaan käytetty) kertoi, että aina kun hän kirjoittaa hengellisestä sodankäynnistä, tulee jonkinlaisia ongelmia. Tehtävä on vaarassa keskeytyä koska mistäkin syystä ja teoriasta tulee helposti arkielämän konkretiaa. C. S. Lewis on tunnetusti kirjoittanut, että ihmiset tekevät pahuuden kanssa jomman kumman kahdesta virheestä. Ensimmäinen virhe on elää ikään kuin mitään persoonallista pahuutta ei olisi olemassakaan. Paholainen kuvataan piirretyissä punaisena pienenä miehenä, jolla on sarvet ja hiilihanko ja tämä on visti siitä, että hän on vain mielikuvitusolento. (Samalla tavalla kuin jotkut kuvittelevat Jumalan pilven reunalla istuvaksi joulupukiksi, eivätkä siten voi uskoa Häneen — eikä ihme!) Toinen virhe on kiinnostua pahuudesta liikaa ja kuluttaa aivan liian paljon aikaa sen äärellä tutkimiseen ja tiedonjanon tyydyttämiseen. Olen itsekin alkanut viime vuosina kiinnittämään enemmän huomiota siihen tosiasiaan, että kun omassa elämässäni kohtaan erinäisiä ongelmia tällä saralla, Jumalan valtakunnan hyväksi on meneillään jotain olennaista, jossa minulla on Jumalan armosta pieni rooli esitettävänäni. 

Jakeet 6:12-18 on kokonaisuudessaan siten kuva ns. kosmisesta sodankäynnistä. Mutta se ei ole ensimmäistä kertaa esillä Raamatussa Efesolaiskirjeessä. Päinvastoin, siihen voidaan törmätä jo Vanhassa testamentissa ja erityisesti Jeesuksen elämässä. Vanha testamentti yhdistää epäjumalanpalvonnan pahoihin henkiin, kosmisiin Jumalan vihollisiin (5. Moos. 32:16-21; Ps. 106:37-38). Egyptin kuningas Farao nähtiin Egyptin jumalien maanpäällisenä edustajana ja hän oli siten symboli niiden vastarinnasta Jumalaa vastaan. [34] Kun Jumala vapautti kansansa Egyptistä, Hän todellisuudessa hyppäsi kehään Egyptin jumalien kanssa ja päihitti ne (tietenkin) 10-0. Paavali puhuu samantapaisesti Korinttilaiskirjeissä (1. Kor. 10:19-22; 2. Kor. 6:14-16). Matti ja Maija Meikäläisten tulisi myös muistuttaa itseään siitä, että myös itse Jeesus uskoi tämäntapaisen taistelun olemassaoloon. Hän itse kohtasi kasteensa jälkeen Paholaisen erämaassa (ks. Mark. 1:9-13; Matt. 4:1-11; Luuk. 4:1-13). Jeesuksen tehtävä ei ollut juutalaisten odotuksista huolimatta taistella Roomaa vastaan, vaan sen taustalla olevaa todellista pahuutta vastaan. Tästä olennaisimpina esimerkkeinä olivat tietenkin pahojen henkien ulosajaminen. Jeesus kykeni tekemään näin, koska hän oli jo voittant ja sitonut ”vahvan miehen” eli paholaisen. Jeesus tuli tuomaan Jumalan valtakunnan maan päälle ja Saatanan valtakunnan oli murruttava sen edestä. Uskon, että Paavali tiesi kaiken tämän ja jae 1:21 on tästä yksi esimerkki: Paavali toteaa, että Jeesus on asetettu kaikkien näiden voimien yläpuolelle. ”Painimme” ei siis ole ihmisiä vastaan, vaan toisenlaista pahuutta vastaan. [35] Mutta katsotaanpa seuraavaksi millaisesta taisteluvarustuksesta Paavali puhuu. Sota tarkoittaa taistelijoita ja heillä tulee olla asiaan kuuluvat varusteet.

Paavali aloittaa ”totuudesta”. Evankeliumin sanoma on totta. Jos se ei ole, me kaikki hukkaamme juuri aikaamme. Totuus on se, joka pitää kaiken kasassa. Monet aikamme ihmiset eivät juuri pidä ajatuksesta, että me väitämme kristinuskon olevan totta ja Jeesus on ainoa tie Isän luo. He eivät kuitenkaan aina huomaa, että väittämällä vastaan he itse esittävät absoluuttisen totuuden asioiden tilasta… Toiseksi Paavali puhuu ”vanhurskauden haarniskasta”. Jumala on vanhurskas eli Hän on oikeamielinen tuomari, jonka tehtävä on antaa maailmalle oikea tuomio: syyttömät on vapautettava ja syylliset tuomittava. Vanhurskauttaminen tarkoittaa korotusta, oikeaksi osoittamista ja se on tapahtunut Jeesukselle, kun Jumala herätti hänet kuolleista. Jos sinut on vanhurskautettu, Jumala on julistanut, että sinä kuulut Hänen liittoonsa ja sinä tulet pelastumaan eli saamaan tulevan perinnön. 

Kolmanneksi, ”kenkinä alttius rauhan evankeliumille”. Samalla tavalla kuin meidän läsnäolomme kavereiden luona voidaan tietää kengistämme eteisessä, meidän läsnäolostamme tulisi huokua rauhan evankeliumi, jota me tarjoamme ihmisille. Paavali on jo puhunut rauhasta erityisesti luvussa 2. Jumala on Jeesuksen kautta tehnyt rauhan eri ihmisryhmien välillä tehdessään heistä yhden ainoan kansan (2:11-22). Neljänneksi Paavali mainitsee ”uskon kilven”. Usko Jeesukseen Kristukseen, joka on kuollut puolestasi ja noussut ruumiillisesti kuolleista niin tulet saamaan samanlaisen ylösnousemusruumiin hetkenä, kun hän palaa takaisin. Torju epäilysten nuolet, joita sinua kohti ammutaan uskolla, joka lepää ristintyön ja tyhjän haudan varassa. Mitä useamman päivän me elämme, sitä monipuolisimpia nuolia meitä kohti ammutaan. Älä anna niiden osua kuolettavasti! Viidenneksi, ”pelastuksen kypärä”. Jeesuksen seuraajana sinut on jo pelastettu. Älä päästä siitä irti, älä riisu kypärääsi sodan keskellä, vaan pidä se itsepintaisesti päässäsi. Nämä asiat on tarkoitettu puolustukseksi. 

Mutta sotilas tarvitsee totta kai myös ”miekan”. Tässä tapauksessa se on hengen miekka, Jumalan sana eli evankeliumi. (Uusi testamentti ei tietenkään ollut tällöin vielä olemassa ”Jumalan Sanana”.) Älä hyökää ihmisiä vastaan turmelevilla sanoilla, vaan syötä heille evankeliumin sanomaa Jumalasta, joka on pelastamassa maailmaa Jeesuksen kautta. 

Paavalin ajatuksien taustalla on selvästi monet Jesajan kirjan jakeet (mm. 11:4-5, 49:2 ja 52:7). Näissä kohdissa puhutaan messiaasta, joka on vaatetettu vanhurskaudella ja uskollisuudella ja joka julistaa hyvää sanomaa kansoille. Taistelu syntyy, koska pahuuden voimat eivät pidä siitä, että heidän alueensa valloitetaan evankeliumin voimalla. Kun Jumala on tekemässä uutta (josta Paavali on jo puhunut paljon läpi kirjeen), pahuuden voimat osoitetaan hävinneeksi. Niiden aika on vähissä, koska Jumala tulee pian hankkiutumaan niistä eroon lopullisesti. 

Kun siis kohtaat tämän kirjeen luvuissa 4-5 kuvattuja ongelmia ja kiusauksia, yritä pitää mielessäsi suurempi kokonaisuus ja pistä vastaan!  Ja on muuten olemassa vielä yksi ase: rukous.

6:18-24 (Rukous & terveiset)

Paavali ei juuri koskaan puhu asioista, jotka ovat hänelle vain teoriaa. Hän on kokenut miten pahuus toimii tiettyjen asioiden ja monesti ihmisten kautta ja nyt hän itse istuu vankilassa kahleissa. Mutta Paavalin sanoma ei kuitenkaan ole kahlehdittu. Hän julistaa evankeliumia jopa vankisellissä! Paavali ei ole Teräsmies, vaan hänkin tarvitsee rukousta ja tukea. Ja sitä hän pyytää tämän kirjeen monilta lukijoilta. Muista tietenkin se, että Paavali on lakkaamatta rukoillut kirjeen vastaanottajien puolesta itse, kuten kirjeen alku muistuttaa. (Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä missä Paavali on parasta aikaa vankina, Roomassa vai Efesossa.) 

Kukaan ei ole tähän päivään mennessä tyhjentävästi selittänyt miten rukous toimii. Mutta ne, jotka käyttävät siihen paljon aikaansa huomaavat miten ”erikoisia sattumia” alkaa tapahtua. Lue jae 18. Se ei ole varmasti kerro mitään siitä miten joku lausuu kymmenen sekunnin iltarukouksen puolinukuksissa. Rukous on työtä. (Kuka muuten koskaan väitti, että se olisi helppoa?!) Ikävä kyllä, kokemus osoittaa, että me löydämme itsemme rukoilemasta yleensä tilanteesta, kun olemme pelanneet itsemme shakkiin. Mutta mikä se sellainen avioelämä olisi, jossa puolisolle puhutaan vain, kun tarvitaan selänpesijää? Siksi suunnittelu ja rukouslistat ovat hyödyllisiä, koska ne auttavat meitä keskittymään systemaattiseen ja kestävään rukoukseen. Kuten penkkipunnerruksessa ja kokkaamisessa, harjoitus tekee tässäkin mestarin.

Kiinnittääksemme vielä lopuksi huomiota pieneen yksityiskohtaan niin lukijan kannattaa panna merkille jakeessa 21 mainittu Tykikos. Hän on selvästi Paavalin tärkeä työtoveri, jonka tehtävä on varmistaa kirjeen saapuminen perille ja mahdollisesti sen lukeminen ja selittäminen seurakunnille. Kirjeen kantaja oli samalla myös eräänlainen opettaja, joka oli vastuussa kirjeen sisällön selventämisestä. (Me muuten tiedämme, että ainakin yhden Paavalin kirjeen ensimmäinen ”opettaja” oli nainen nimeltä Foibe, Room. 16:1-2.) Tuona aikana oli välillä vaikeuksia löytää luotettava kirjeenkantaja ja siksi kirjeessä usein varmistettiin, että kirjeen vastaanottajat voivat luottaa henkilöön, joka tulee kirjeen kanssa heidän luokseen. On myös muistettava, että Tykikoksella oli paljon extra-tietoa Paavalia ja muita asioita koskien, eikä niitä siksi tarvinnut kirjoittaa itse kirjeeseen. Huomaa miten Paavali mainitsee Tykikoksen myös Kolossalaiskirjeessä, jossa häntä kuvataan uskollisena Paavalin työtoverina (4:7-9). Apostolien teoissa hänen taas mainitaan olleen Paavalin mukana sen jälkeen, kun hänen kolme vuotta kestänyt saarnaurakka Efesossa oli ohitse (20:2-4). Paavalin viimeisessä kirjeessä taas mainitaan, että hän on lähettänyt Tykikoksen Efesoon (2. Tim. 4:12). Kun yhdistelemme palasia toisiinsa, näyttää siltä, että Tykikos on lähtenyt Paavalin luota vankilasta Onesimoksen (ja hänen taskussa olevan [Filemonin]kirjeensä) ja kahden kirjeen kanssa (Efesolaiskirje ja Kolossalaiskirje) kohti Kolossaa ja Efesoa ympäröivää aluetta. [36] Tämä muistuttaa meitä siitä miten vähän me oikeastaan tiedämme, koska vain osa asioista tallettui kirjeisiin, jotka ovat säilyneet meille saakka.

Viitteet

[1] Tämä kertomus Fee & Stuart 2002, 347.

[2] Ks. maan symbolisesta asemasta tarkemmin Wright 2004, 226-27.

[2.5] Iain Provan (2001) on avannut erinomaisesti luomiskertomuksen tekstiä juuri tästä näkökulmasta. Hän valittaa sitä tosiasiaa, että uskovat yleensä tietävät mistä meidät on vapautettu, mutta he eivät ole enää niin varmoja siitä mitä (tehtävää) varten Jumala on vapauttanut meidät. Luomiskertomus on avain tähän kysymykseen. Lukijan tulee myös tiedostaa, että antiikin Lähi-idässä oli tavallista, että kuninkaat asettivat itsestään ”kuvia” valloittamilleen alueille kuvastamaan heidän hallintavaltaansa – tässä tapauksessa tietenkin delegoitua hallintavaltaa eli Jumala on kaiken todellinen omistaja, emme me. Lisäksi kertomuksen alkuperäiset lukijat tiesivät varsin hyvin, että puhe ”Jumalan kuvasta” liittyy aina temppeliin. Vanhan testamentin lukija törmää useisiin teksteihin, jossa jumalien temppelit ja niissä olevat jumalankuvat näyttelevät tärkeää roolia (mm. 1. Sam. 5; Dan. 3:1, sama painotus Hess 2005, 81). Temppeli-kuvaus luomakunnasta on siis läsnä heti Raamatun ensimmäisillä sivuilla! 

[3] Ks. aiheesta tarkemmin Wright 2004, 359-65. Legendaarinen kirja, joka luo syväkatsauksen kristittyjen ennenäkemättömään rakkauteen ihmisiä kohtaan on Rodney Starkin ”The Rise of Christianity” (1997). Kirjan perustarkoitus on esittää, että kristittyjen uudenlainen rakkaudellinen käytös oli yksi iso tekijä liikkeen äärimmäisen nopean kasvun selityksenä (ks. erityisesti luvut 4 & 5). Yksi esimerkki kirjasta on koskee naisten aseman parantumista kristinuskossa. He mm. naittivat tyttärensä huomattavasti myöhemmin kuin ajalle oli tyypillistä.

[4] Ks. kirja: Flavius Josefus: Juutalaissodan Historia.

[5] Meillä on vahvat syyt uskoa, että yksi Luukkaan isoista motiiveista kirjoittaa Evankeliumi-Apostolien teot oli osoittaa, että kristityt ovat oikeutettuja samaan kohteluun kuin juutalaiset, koska he ovat Kirjoitusten lupausten todellisia perijöitä. Rooma oli nimittäin myöntänyt juutalaisille erikoispoikkeuksen, jonka mukaan heidän ei tarvinnut palvoa pakanajumalia tai keisaria. Kristityille tällaista erikoisoikeutta ei kuitenkaan ollut, joka johti monenlaisiin vaikeuksiin. Luukas näyttää tekevän kaikkensa osoittaakseen tämän erottelun epäjohdonmukaisuuden. Lukijalle ei nimittäin jää epäselväksi, että Jeesus on Vanhan testamentin lupausten täyttymys ja hänen seuraajansa muodostavat Todellisen Israelin.  (ks. Wright 2004, 376-77.)

Pakanoiden osallisuus on itse asiassa sisäänrakennettu teologinen ajatus ”Aabrahamiin”. Jumala valitsi Aabrahamin ja hänen jälkeläisensä juuri siksi, että sitä kautta siunaus kulkisi kaikille kansoille (1. Moos. 12:1-3). Itse asiassa jopa Matteuksen evankeliumi – joka on läpikotaisin hyvin juutalainen teos – sisältää alusta loppuun saakka teologisen väitteen pakanoiden osallisuudesta Jumalan kansasta. Jeesus on nimenomaan Aabrahamin jälkeläinen (Matt. 1:1), luvattu siemen, jota kautta siunaus kulkeutuu pakanoille saakka. Siksi evankeliumi päättyy käskyyn viedä tämä sanoma kaikille kansoille (28:18-20). Ks. Christopher Wright 2010, 75 ja koko luku 4. 

[6] Jos haluat nähdä miten massiivisesta rakennelmasta oli kysymys, kirjoita YouTubeen ”Virtual Reconstruction Of Second Temple Temple Mount”. Videolla pääset itse asiassa ”käymään” temppelin sisällä!

[7] Ks. temppelin symbolisesta asemasta ja toiminnasta Wright 2004, 224-26. (Uudessa testamentissa on itse asiassa konkreettinen tähän liittyvä kertomus, kun vuoroaan toimittava pappi menettää enkelin nähdessään puhekykynsä. Kertomuksella on kuitenkin onnellinen loppu, mutta se on joka tapauksessa tsoomaus temppelin sisällä tapahtuneeseen elämään (Luuk. 1).)

[8] Qumranista ks. tarkemmin Kugler R. A. 2000; Murphy-O’ Connor J. 2000.

[9] Temppelin mrkityksestä läpi Raamatun, aina 1. Mooseksen kirjan ensimmäisestä luvusta Ilmestyskirjan loppuun saakka, suosittelen lukemaan erityisesti G. K. Bealen & Mitchell Kimin kirjan ”God Dwells Among Us: Expanding Eden to the Ends of the Earth.”

[10] Wright 2010, 228.

[10.5] Ks. kohdan kolminaisuudesta ja korkeasta kristologiasta Fee 2011, 702-05; Rowe 2011, 51-52; Cohick 2010, 105. Ks. myös kommenttini Galatalaiskirjeen jakeessa 3:27. Paavali ei tässä perustele kolminaisuutta, vaan hän yksinkertaisesti olettaa tämän kielen Jumalasta puhuttaessa. Tämä tarkoittaa sitä, että ajatus oli ollut hänelle ja hänen seurakunnilleen jo kauan vakiintuneita. 

[11] Goldingayn (2006, 77-78) mukaan Psalmi ei suoraan keskity kuvaamaan Jumalan voittoa tietyssä historiallisessa tilanteessa, vaan se on laajempi kuvaus Hänen voitoistaan. Psalmi 68 alkaa pyynnöllä, että Jumala karkottaisi Israelin viholliset (j. 1-2). Tätä seuraa lyhyt historiallinen tiivistys (j. 7-10) siitä miten Jumala on tehnyt näin aiemmin Exoduksessa ja Tuomarien aikana (ks. Tuom. 5:4-5). Jumala pyyhkii edestään kaikki vihollisensa, kun Hän siirtyy Siinain vuorelta Siioniin eli Jerusalemin kaupunkiin (j. 17-18). Jumala tulee myös jatkossa voittamaan vihollisensa (j. 21-23, 28-30).

[12] Ennen 1900-lukua lause ”maan alimpiin paikkoihin” nähtiin yleensä viittaavan maan alaiseen kuoleman paikkaan, jonne Jeesus meni suorittamaan tehtävää. Mutta miksi? Tertullianuksen ja Hieronymuksen mukaan hän meni antamaan Vanhan testamentin pyhille mahdollisuuden tulla kristityiksi, Ambrosiasterin mukaan hän antoi kuolleille vielä mahdollisuuden kuulla evankeliumin ja Akvinolaisen mukaan Jeesus meni vapauttamaan häntä edeltäneenä ajanjaksona kuolleet pyhät Saatanan otteesta. Theodoretin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus vain ”koki kuoleman”. Kalvinin mukaan Paavali puhuu yksinkertaisesti Jeesuksen inkarnaatiosta. Hän siis näki jakeen 9 viittaavan maahan. Nykyään monet näkevät sen viittavan tällä tavalla ”maahan”. Jeesus ei noussut taivaaseen maanalaisesta maailmasta, vaan tavallisesti maan pinnalta. Lisäksi kirjeessä puhutaan vain ”maasta ja taivaasta”, kahtena eri todellisuutena. Ks. Thielmanin kommentaari.

[12.5] Ks. Fee 2007, 356-59. 

[13] Ks. tarkemmin Fee 2005, 149-55. Juutalaiset monesti käyttivät sanaa ”pää” vertauskuvana johtajuudesta, mutta kreikkalais-roomalainen kulttuuri oli ottanut aivan toisenlaisen suunnan. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Septuaginta (Vanhan testamentin kreikankielinen käännös). Sadoissa jakeissa esiintyy hepreankielen sana ”rosh”, joka tarkoittaa ”pää”. Kreikankielinen käännös käyttää aina vastineena sanaa ”kefalee”, ”pää”. Mutta noin 180:ssä kohdassa hepreankielen sanaa ”rosh” käytetään vertauskuvallisesti johtajasta/päälliköstä ja näissä tapauksissa miltei aina kreikankielinen vastine ei olekaan ”kefalee”, vaan ”arkhee”. Tämä osoittaa, että jo muutama sata vuotta ennen ajanlaskun alkua kreikkalainen ajattelu vieraantui heprealaisesta sanankäytöstä. (Poikkeusjakeita on kuusi [Tuom. 11:11; 2. Sam. 22:44; Ps. 18:43; Jes. 7:8-9; Valit. 1:5], mutta ne ovat nimenomaan poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön.) (Fee 2005, 150-51.)

[14] Seurakunnissa ollaan jo pitkään epäilty onko jakeessa mainittu ”Junia” nainen, vai mies ”Junias”. Olen muualla osoittanut, että tämä kiista on täysin tarpeeton: kyseessä ei voi olla kuin nainen. Ks. tekstini Roomalaiskirjeen jakeesta 16:7 täältä.

[15] Ks. ”Naisia seurakunnan johtohenkilöinä – unohdetut agumentit” seurakunnan nettisivuilla.

[16] Ks. tarkemmin erityisesti James Dunn 2003, luku 8.

[17] Ks. Kirjeitä keisariajan Roomasta.

[18] Nojaan kommenteissani lähinnä seuraaviin lähteisiin: Marshall (2002), Fee (2002), Keener (2009, 133-224); Payne (2009, 271-90). Hyödyllinen katsaus perhe-elämän eri osa-alueisiin Keener 2000, 354-68.

[19] Tämä fakta on melko yleisessä tiedossa historijoitsijoiden keskuudessa.

[20] Marshall 2002, 187-90.

[21] Samaa painottavat Payne ja Marshall.

[22] Luomiskertomus itsessään ei opeta, että mies hallitsee vaimon yläpuolella. Sen sijaan se opettaa heidän täydellistä tasaveroisuutta. Ks. erityisesti suomenkielellä Sara Saarelan artikkeli ”Luominen, syntiinlankeemus ja nainen” ja ”Miksi Jumala kutsui paratiisissa Adamia eikä Eevaa?” (sama huomio kiasmista myös Hess 2005, 90).  Ks. myös Markus Mäenpään ”Lankeemus ja kiroukset: naisten syytä kaikki?” sekä ”Mies ja nainen, luotu hallitsemaan yhdessä”. Nämä tekstit nojaavat melko vankasti Philip Paynen (2009) analyysiin, jonka vuoden 2015 artikkeli on luettavissa netissä. Se tiivistää alle kymmeneen sivuun hänen pääargumenttinsa naisen ja miehen tasaveroisesta asemasta.

Suosittelen myös katsomaan Vanhan testamentin professori Richard Hessin (2005) artikkelia (ja sen tiivistystä 2016, 39-42), joka toteaa, että 1. Mooseksen kirjan luvussa 1 ei ole kertakaikkiaan mitään, mikä osoittaisi Jumalan asettaneen naisen miehen alamaisuuteen. Luvussa 2 taas painotetaan sitä, että mies on yksinäinen ilman naista. Tässä muutamia pääpointteja. (1) Luomisjärjestys itsessään ei myöskään automaattisesti pidä sisällään ajatusta hierarkiasta. Hess nimittäin toteaa, että muinais-babylonialaisessa luomismyytissä Atrahasiksessa nainen luodaan ennen miestä. Koska babylonialaiset eivät tänä aikana olleet yhteen sen vähempää patriarkaalisia kuin israelilaiset, luomisjärjestyksellä ei ollut hierarkista merkitystä. (Tässä kertomuksessa ihmiset tietenkin luodaan jumalien orjiksi tekemään työt, joihin jumalat eivät halua enää koskea sormellakaan: olemme siis tekemisissä hyvin erilaisen teksin kanssa!) (2) Myöskään nimeämiseen ei liity automaattisesti oletusta hierarkisesta suhteesta. Naisen nimeäminen ei siis jakeessa 2:13 ole symboli miehen auktoriteetista hänen ylitseen yhtään sen enempää kuin se on sitä luvussa 16, jossa Hagar nimeää Jumalan uudella nimellä (16:13). Itse asiassa se tosiasia, että nainen luodaan ”miehen sivusta/kyljestä” on osoitus tasaveroisuudesta. Juuri tästä jakeessa 2:23 on kysymys: Adam nimeää sekä itsensä (hepr. ”’ish”) että vaimonsa (hepr. ’ishshah”) ja nämä samankaltaiset ”nimet” painottavat sitä, että he ovat samanveroisia (Provan 2015, 90). Mainittakoon myös, että kun luemme jakeita 2:19-20 niiden alkuperäisessä asiayhteydessä, niin nimeäminen ei tässä edusta auktoriteettia/hierarkiaa, koska nimeäminen oli osa prosessia, jossa asiat tulivat olemaan eli ne saivat funktion. Siksi egyptiläinen teksti ”Ritual of Amun” sanoo, että ”ennen luomista yksikään jumala ei ollut tullut vielä olemaan ja mitään ei ollut vielä nimetty.” Samantapainen kommentti esiintyy mesopotamialaisessa Enuma Eliksessä. Näin ollen nimeäminen ja asioiden olevaksi tuleminen, funktion saaminen, kulkivat käsi kädessä. (Provan 2015, 90.) (3) Käännöksemme, jonka mukaan nainen luodaan miehen ”avuksi” johtaa helposti harhaan, koska sanaa ezer käytetään hyvin usein Jumalasta, joka tulee kansansa Pelastajaksi tai voimaksi (2. Moos. 18:4; 5. Moos. 33:7, 26, 29; Ps. 20:3; 33:20; 70:6; 89:20; 115:9, 10, 11; 121:1, 2; 124:8; 146:5; Hoos. 13:9, ks. Payne 2015, 3). Mikään tässä sanassa ei siten osoita, että nainen olisi alisteisessa asemassa miestä kohtaan (samalla tavalla kuin Jumala ei ole alisteinen kansalleen). Näistä syistä en näe ainoataan syytä sille, että luomiskertomus asettaisi naisen miehen alapuolelle, hierarkkisesti.

Erityisenä ongelma monissa tulkinnoissa on ollut mielestäni se, että monet näyttävät lukevan lukua 2 ikään kuin lukua 1 ei olisi koskaan kirjoitettu(!). Mutta aivan kuin tavallisen kirjankin kohdalla, meidän on tulkittava lukua 2 luvun 1 huomioiden valossa. Toisin sanoen, miten me sitten tulkitsemmekaan sen että nainen luodaan miehen jälkeen luvussa 2, se ei voi olla ristiriidassa jakeiden 1:26-27 kanssa, jossa ihmiskunta kokonaisuudessaan saa hallintavallan luomakunnan ylitse. Luku 2 ei millään tavalla tuo esille tämän asian seurauksina hierarkiaa tai alistumista. Jakeessa 2:18 painotetaan erityisesti sitä, että naisen läsnäolo tekee miehen kokonaiseksi eli painotus on vastavuoroisuudessa. (Ks. erityisesti Provan 1999.)

Luvun 3 kuvaus syntiinlankeemuksen jälkeisestä tilasta ja siitä miten nainen yrittää hallita miestään on osoitus taistelusta, joka tuli mukaan heidän suhteeseensa. Kyseessä ei tietenkään ole ”näin asioiden tulee olla”, vaan ”näin ne nyt ikävä kyllä ovat, koska synti tuli maailmaan”. (Näin jopa tiukan mieshierarkian kannattajat John Piper ja Wayne Grudem!, ks. Payne 2015, 3, viite 9.) Itse asiassa jae 3:16 osoittaa, että koska nyt mies tulee hallitsemaan naista hänen yläpuolellaan, tämä vääristymä ei ollut mukana luvuissa 1-2. Juuri siksi ainoa auktoriteettiin viittaava asia ennen lukua 3 on Jumalan käsky miehelle ja naiselle hallita yhdessä luotua luomakuntaa. Miehen ongelma luvussa 3 on nimenomaan kohdella naista ikään kuin hän olisi vain ”osa luomakuntaa, joka tulee laittaa järjestykseen”, eikä tasaveroisena hallitsijana jollaiseksi hänet on luotu. (Loistavaa analyysiä luvusta 3, Provan 1999, 18-19. Ks. myös Payne 2015, 3, joka tekee useita päteviä huomoita lyhyessä tilassa.)

Lopuksi mainitsen vielä erään esimerkin, jota on usein käytetty osoittamaan miehen johtajuutta perheessä. Kun syntiinlankeemus on tapahtunut, Jumala kutsuu ensin miestä. Tästä monet ovat vetäneet sen johtopäätöksen, että vastuu perheessä kuuluu miehelle. Olen itse kuullut useasti tähän perustuvan vertauksen, että jos mies ja vaimo riitelevät ja perhe on sekasorron partaalla, Jeesuksen painaessa ovikelloa hän odottaa pääsevänsä juttusille pelkästään miehen kanssa, koska hän on vastuussa perheensä hyvinvoinnista. Kertomus voisi toimia malliesimerkkinä tällaisesta, ellei se perustuisi täysin väärään tekstin tulkintaan. Tämä ei ensinnäkään ota huomioon tekstissä olevaa kiasmia (ks. edellämainittu Sara Saarelan teksti) ja toiseksi se sulkee silmänsä siltä selvältä yksityiskohdalta, että nainen itse asiassa joutuu aivan itse Jumalan juttusille tässä kertomuksessa. Todellisessa vertauksessa Jeesus siis juttelisi sekä miehen että vaimon kanssa joko yhtä aikaa tai erikseen, mutta hän ei jättäisi vaimoa sivuun!

[23] Olen muualla argumentoinut tarkemmin miten Paavali antaa 12 eri kommenttia koskien miehen ja naisen tasaveroisuutta avioliitossa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 7. Samaa painottaa myös Marshall, 191.

[23.5] Thielman 2007, 827.

[24] Vastaväite, jonka mukaan ”kuten on sopivaa Herrassa” viittaisi luomiseen asetettuun järjestykseen kumoutuu välittömästi, kun huomaamme, että samaa sanontaa Paavali soveltaa orjille!

[25] Payne 2009, 284-85. Marshall 2002, 198 on hieman varovaisempi tässä kuin Payne.

[26] Marshall 2002, 198; Payne 2009, 284, 288; 2015, 6

[27] Myös Josefus käytti tätä jaottelua kirjoittaessaan Apionille (Apionia vastaan 2.201-17). Perhe-elämän huomattavista eroavuuksista aikamme kulttuurin verrattuna ks. erityisesti Fee 2000, 65-71. Isännän vallasta ks. Wilson 2002, 123.

[28] Samalla tavalla toteaa Craig Keener 2009, 140: ”Varsinkin roomalaiset hyväosaiset miehet olivat usein varpaillaan uusille uskonnoille, jotka tulivat idästä. Niiden ongelmana nähtiin se, että ne veivät pohjaa pois roomalaisilta arvoilta, kuten miehen johtajuudelta perheessä.” Paavali ei halunnut, että kristityt perheet näyttivät ulospäin moraalittomalta mysteerikultilta. (s. 142, 47). Myös Moyer Hubbard (2010, 200-01) toteaa, että monet Paavalin neuvot on tähdätty nimenomaan myös siihen, että ulkopuolisten ei tarvitisi pelätä, että ”tämä uusi uskonto” kääntää kaupunkielämän ylösalaisin. 

[29] Vaihtoehto b:n kannalla myös Gordon Fee, Craig Keener, Philip Payne ja Howard Marshall. Viimeisenä mainittu nostaa esiin seuraavan huomion. Ne, jotka kannattavat vaihtoehto a:ta eli opettavat hierarkista avioliittosuhdetta, joutuvat selviin ongelmiin näiden jakeiden kanssa. On nimittäin tyypillistä väittää, että hierarkia kuuluu vain miehen ja vaimon suhteeseen, mutta ei enää isän ja aikuiseksi tulleiden lasten suhteeseen (puhumattakaan isännän ja orjan väliseen suhteeseen). Näin ollen he eivät kykene soveltamaan jakeita johdonmukaisesti. (S. 273.) Lisäksi samalla logiikalla miesten ei koskaan tarvitsisi alistua vaimolleen missään tilanteessa, eikä naisen tarvitsisi rakastaa miestään! (S. 277.)

[30] Marshall 2002, 203.

[31] Fee 2005, 154.

[32] Olen kirjoittanut orjuudesta tarkemmin Filemonin kirjeen yhteydessä ja suosittelen lukijaa kurkkaamaan sieltä tärkeitä taustatietoja asialle.

[33] Copan 2016, 180-82.

[34] Copan 2016, 199.

[35] Tämä jaejakso voi itsessään antaa lisätukea ajatukselle, että kirje on todella kirjoitettu Efesoon. Clinton Arnold (2010, 469-72) on argumentoinut, että juuri historiallinen tausta Efesossa johti Paavalin kirjoittamaan pitkästi juuri hengellisestä sodankäynnistä. Apostolien teot (19:8-41) kertoo useita tilanteista, jotka liittyvät tämäntapaiseen hengelliseen sodankäyntiin Efesossa. Ikävä kyllä jopa monet kommentaattorit ovat ottaneet naturalistisen asenteen ja pitävät Paavalin näkemystä hengellisestä todellisuudesta ”vanhentuneena”. Mainittakoon, että moderni tiede ei ole (eikä se periaatteessa edes voi tehdä näin) osoittanut, että tällaista henkimaailmaa ei ole olemassa. Näin ollen henkimaailman todellisuuteen uskominen ei ole missään mielessä tieteen vastaista.

[36] Näin mm. Thielman 2010, 19. Ks. kommenttini jo mainitusta Paavalin kirjeestä Filenonille.

LÄHTEET

Arnold, Clinton. E. 2010. Ephesians. Exegetical Commentary on the New Testament. Zondervan Exegetical Commentary Series: New Testament. Grand Rapids: Zondervan. 

Beale, G. K & Kim, Mitchell. 2014. God Dwells Among Us: Expanding Eden to the Ends of the Earth. Downers Grove: IVP.

Cohick, Lynn. H. 2010. Ephesians. New Covenant Commentary Series. Eugene: Cascade Books.

Copan, Paul. 2016. Onko Jumala moraalihirviö? Vai voiko Vanhaa testamenttia lukea myös toisin?  Suom. Johanne Hartikainen. Hämeenlinna: Päivä. 

Dunn, James. D. G. 2003. Jesus Remembered. Christianity in the Making, Volume 1. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Fee Gordon. D. 

• 2000. Listening to the Spirit in the Text. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company / Vancouver: Regent College Publishing.
• 2002. ”The Cultural Context of Ephesians 5:18–6:9. Is there a divinely ordained hierarchy in the life of the church and home that is based on gender alone?” 
• 2005. Praying and Prophesying in the Assemblies: 1 Corinthians 11:2-16. Teoksessa Discovering Biblical Equality: Complementarity without Hierarchy. Ed. Gordon D. Fee. Downers Grove: IVP Academic & Leicester: Apollos. (Sivut 142-60.)
• 2007. Pauline Christology: An Exegetical-Theological Study. Grand Rapids: Baker Academic.
• 2011 [1994]. God’s Empowering Presence: The Holy Spirit in the Letters of Paul. Grand Rapids: Baker Academic.

Fee, Gordon & Stuart, Douglas. 2002. How to Read the Bible Book by Book. Grand Rapids: Zondervan.

Goldingay, John. Psalms. Volume 1: Psalms 1-41. Baker Commentary on the Old Testament Wisdom and Psalms. Ed. Tremper Longman III. Grand Rapids: Baker Academics, 2006, s. 77-78.

Hess, Richard.

• 2005. ”Equality With and Without Innocence: Genesis 1-3.” Teoksessa Discovering Biblical Equality: Complementary without Hierarchy. Ed. Gordon Fee. Downers Grove: IVP Academic & Leicester: Apollos. (Sivut 79-95.)
• 2016. The Old Testament: A Historical, Theological, and Critical Introduction. Grand Rapids: Baker Academic.

Hubbard, Moyer. V. 2010. Christianity in the Greco-Roman World. A Narrative Introduction. Grand Rapids: Baker Academic. 

Keener, Craig. 

• 2000. Family and Household.  Teoksessa Dictionary of the New Testament Background.  Ed. Craig A. Evans & Stanley E. Porter. Downers Grove: Inter Varsity Press. (S. 354-68.)
• 2009. Paul, Women & Wives. Massachusetts: Hendrickson Publishers.

Kirjeitä keisariajan Roomasta. Valikoima Plinius Nuoremman kirjetuotannosta. 1974. Marja Itkonen-Kaila (toim.). Helsinki: Gaudeamus.

Kugler R. A. 2000. ”Qumran: Place and History.” Teoksessa Dictionary of the New Testament Background. Ed. Craig A. Evans & Stanley E. Porter. Downers Grove: Inter Varsity Press. (Sivut 883-88.)

Kruger, Michael J. 2017. Christianity at the Crossroads: How the Second Century Shaped the Future of the Church. Lontoo: SPCK.

Marshall I. Howard. 2005. Mutual and Submission in Marriage. Colossians 3:18-19 and Ephesians 5:21-33. Teoksessa Discovering Biblical Equality: Complementarity without Hierarchy. Ed. Gordon D. Fee. Downers Grove: IVP Academic & Leicester: Apollos. (S. 186-204.)

Murphy-O’ Connor, J. 2000. ”Damascus Document (CD and QD).” Teoksessa Dictionary of the New Testament Background. Ed. Craig A. Evans & Stanley E. Porter. Downers Grove: Inter Varsity Press. (Sivut 246-50.)

Payne Philip. B.

• 2009. Man and Woman, One in Christ. An Exegetical and Theological Study of Paul’s Letters. Grand Rapids: Zondervan. 
• 2015. ”The Bible Teaches the Equal Standing of Man and Woman.” Priscilla Papers, vol. 29, nro. 1. (Sivut 3-10.) Viitattu 1.12.2017.

Provan, Iain.

• 1999. ”Why Bother With the Old Testament Regarding Gender and Sexuality?” Crux, vol. XXXV, nro. 2. (Sivut 11-21.)
• 2001. ”Holistic Ministry: Genesis 1:1-2:3.” Crux, vol. XXXVII, nro. 2. (Sivut 22-30.)
• 2015. Discovering Genesis: Content, Interpretation, Reception. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company. 

Rowe, C. Kavin.

• 2010. World Upside Down: Reading Acts in the Graeco-Roman Age. Oxford: Oxford University Press.
• 2011. ”The Trinity in the Letters of St Paul and Hebrews.” Teoksessa The Oxford Handbook of the Trinity. Ed. Gilles Emery, O. P & Matthew Levering. Oxford: Oxford University Press. 

Stark, Rodney. 1996. The Rise of Christianity. New York: Harper One.

Thielman, Frank.

• 2007. ”Ephesians.” Teoksessa Commentary of the New Testament Use of the Old Testament. Ed. G. K. Beale & D. A. Carson. Grand Rapids: Baker Academic.
• 2010. Ephesians. Baker Exegetical Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Baker Academic.

Wilson, Mark. W. 2002. Revelation. Sarjassa Zondervan Illustrated Bible Backgrounds Commentary. Grand Rapids: Zondervan. 

Witherington, Ben. III. 1998. The Paul Quest: The Renewed Search for the Jew of Tarsus. Downers Grove: IVP.

Wright, Christopher. J. H. 2010. The Mission of God’s People: A Biblical Theology of the Church’s Mission. Grand Rapids: Zondervan.

Wright Tom. 

• 2002. Paul for Everyone. Prison Letters: Ephesians, Philippians, Colossians and Philemon. Lontoo: SPCK. 
• 2004. [1992.] New Testament and the People of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 1. Lontoo: SPCK.
• 2010. After You Believe: Why Christian Character Matters. New York: Harper One.