Kirjoittaja Janne Saarela

Johdanto

Juudaksen kirje on yksi Uuden testamentin laiminlyödympiä ja tuntemattomampia kirjeitä. Se on lyhyt ja siihen viitataan seurakunnissa todella harvoin. Vaikka monet kommentaattorit aliarvioivat kirjeen tärkeyden, sillä on tämän päivän seurakunnille painavaa sanottavaa. Kuten monissa muissa Uuden testamentin kirjeissä, kirjeessä puututaan ankarasti seurakunnissa olevien harhaopettajien toimintaan. Nämä armon hyväksikäyttäjät elävät irstaasti ja kieltävät Jeesuksen. Seurakunta on hengenvaarassa.

Tässä kirjoituksessa pohditaan kirjeen kirjoittajaa, kirjoitusajankohtaa, vastaanottajia ja kirjeen sisältöä.

Kirjoittaja

Kirjoittaja esittelee itsensä jakeessa 1: ”Juudas, Jeesuksen Kristuksen orja ja Jaakobin veli”. Kenestä on kyse? Uusi testamentti mainitsee viisi Juudas-nimistä miestä:

1. Juudas Iskariot, yksi kahdestatoista (Mark. 3:19).
2. Juudas Jaakobin poika, yksi kahdestatoista (Luuk. 6:16; Ap.t. 1:13).
3. Juudas, galilealainen kansan kiihottaja (Ap. t. 5:37).
4. Juudas, jota kutsuttiin myös Barsabbaksi. Hän vei Silaksen kanssa Jerusalemin konsiilissa tehdyt päätöslausumat pakanaseurakunnille. Hän oli profeetta. (Ap. t. 15:22-35).
5. Juudas, Jeesuksen ja Jaakobin veli (Matt. 13:55; Mark. 6:3).

Juudas Iskariotista ei voi olla kyse, koska hän hirtti itsensä heti Jeesuksen kuoleman jälkeen. Juudas Jaakobin poikakaan ei voi olla kirjoittaja, koska kirjeen kirjoittaja sanoo olevansa Jaakobin veli, ei Jaakobin poika. Lisäksi kirjoittaja ei lue itseään apostoleiden joukkoon (jae 17). On selvää, että kansankiihottajana tunnettu Juudas vilahtaa UT:ssa muista syistä. Profeetta Juudas oli Jaakobin hyvä työtoveri ja hänen hengellinen veljensä, mutta hänestäkään ei ole kysymys. Jäljelle jää henkilö nro 5, Juudas, Jeesuksen ja Jaakobin veli. Matteus mainitsee hänet veljeksistä viimeisenä, Markus toiseksi viimeisenä. On siis syytä olettaa Juudaksen olleen nuorimmasta päästä veljeskatrasta (ks. kirjoitusajankohta). Yleensä juutalainen mies identifioi itsensä isänsä kautta, mutta tässä Juudas esittelee itseään veljensä kautta. Jaakob oli Jerusalemin seurakunnan johtajana hyvin tunnettu ja Juudaksen tarvitsi mainita vain hänen etunimensä.

Tietomme Juudaksesta ovat vähäiset. Hänestä saattaa olla Uudessa testamentissa vielä muutama maininta. Ap.t. 1:14:ssa Jeesuksen veljet olivat mukana yläsalin tapahtumissa. 1. Kor. 9:5:ssa Paavali sanoo, että Jeesuksen veljet tekivät saarnamatkoja vaimojensa kanssa. Juudas siis saattoi olla kiertävä julistaja, eikä täten ole ihme, että hän on kirjoittanut joillekin seurakunnille kirjeen. Jaakob ja Juudas eivät esittele itseään Jeesuksen veljinä, vaikka muut nimittivätkin heitä näin (Ap.t. 1:14; 1. Kor. 9:5; Gal. 1:19). Uudessa testamentissa on täten kaksi Jeesuksen veljen kirjoittamaa kirjettä.

Useat kommentaarit ovat kyseenalaistaneet Juudaksen kirjoittajuuden lähinnä seuraavista syistä:

1) Monet näkevät kirjeen syntyneen vasta toisella vuosisadalla. Näin ollen kirje olisi pseudepigrafi, eli väärennös, joka liikkuu tunnetun henkilön nimellä.

2) Kirjeen kreikka on liian korkeatasoista galilealaiselle miehelle.

Kohta 1

Pseudepigrafien (väärennösten) yksi tuntomerkki on se, että kirjoitus laitetaan jonkin tunnetun henkilön nimiin (esim. Tuomaan evankeliumi). Mutta miksi kukaan valitsisi Juudaksen jos hän haluaisi kirjoitukselleen arvovaltaa? Juudas ei ensinnäkään sano olevansa Jeesuksen veli, mikä olisi odotettavaa pseudepigrafilta ja toisekseen Juudas ei ollut apostoli, eikä muutenkaan niin tunnettu henkilö. Pseudepigrafiteoria kaatuu yksistään tähän.

Kohta 2

Galilea oli tunnetusti kaksikielinen paikka, eli asukkaat osasivat puhua jonkin verran kreikkaa. Koska kyse on kirjeestä, kaksi muuta asiaa on otettava huomioon:

1. Juudas on voinut käyttää kirjuria, kuten useat kirjoittajat tuohon aikaan tekivät.
2. Kirje on kieleltään monipuolista, mutta se ei ole kirjoitustyyliltään mitenkään erikoinen. Sanavarastoa on helppo hankkia lisää, mutta kirjoitustaito on eri asia. Näin ollen kreikan kielen korkea taso ei ole mikään ongelma Juudaksen kirjoittajuuden kannalta.

Kirjoittajakysymys liittyy läheisesti kirjoitusajankohtaan, ja sitä käsitellään seuraavaksi. Tässä vaiheessa riittää sanottavan, että mikään ei pois sulje pois Juudasta, Jeesuksen ja Jaakobin veljeä kirjeen kirjoittajana.

Kirjoitusajankohta

Vaihtoehdot kirjoitusajankohdasta voidaan jaotella kolmeen:

1. Apostolinen aika (50–60).
2. Ensimmäisen vuosisadan loppupuoli (apostolit ovat poissa)
3. Toisen vuosisadan alkupuoli.

Ajoituskysymys on hankala, koska siihen liittyy monta eri asiaa:

A) Kirjoittaja. Jos kirjoittaja on Juudas, takaraja on luultavasti 90–100. Jos kirje on pseudepigrafi se voi olla toisen vuosisadan alusta.

B) Harhaopettajien identiteetti. Jos harhaopettajat ovat gnostilaisia, kirje täytyy ajoittaa toisen vuosisadan alkuun. Jos he ovat jokin muu ryhmittymä, aikaisempi ajoitus ei ole ongelma.

C) Kirjeen suhde 2. Pietarin kirjeeseen. Näillä kahdella kirjeellä on selvästi jokin yhteys keskenään. Kommentaattorit ovat erimielisiä siitä, kumpi kirjeistä on toisistaan riippuvainen, vai käyttävätkö ne yhteistä lähdettä.

D) 2. Pietarin kirjeen kirjoittaja. Tämä kohta liittyy olennaisesti edelliseen. Uuden testamentin kirjeiden aitouden kohdalla 2. Pietari kirje on heikoimmassa asemassa. Toisin sanoen suurin osa tutkijoista pitää sitä pseudepigrafina. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa johtopäätös.

Lähtökohtamme on se, että Juudas on kirjeen kirjoittaja. Tässä tapauksessa vaihtoehto 3 tippuu pois vaihtoehdoista. Harhaopettajiin palataan myöhemmin, mutta tässä vaiheessa riittää todettavan, että he eivät todennäköisesti ole gnostilaisia. Kirjeen suhde 2. Pietariin jättää monia vaihtoehtoja, jotka eivät estä kirjeen ajoittamista vaihtoehtoihin 1 tai 2. Mainittakoon vielä, että jakeessa 18a oleva mainita ”Hehän sanoivat teille” voidaan nähdä tarkoittavan sitä, että vastaanottajien sukupolvi oli kuullut apostoleiden opetusta. Näin ollen aikaa ei ollut kulunut kovinkaan paljon apostoleiden mahdollisesta kuolemasta. Kirje voidaan ajoittaa vuosiin 65–80. Tarkempaa ajoitusta ei ehkä voida antaa.[1]

Vastaanottajat

Vastaanottajiksi mainitaan jakeessa 1 kutsutut, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastettuja ja Jeesuksessa Kristuksessa varjeltuja. Vastaanottajista ja maantieteellisestä paikasta ei voida sanoa mitään varmaa. Suurin osa kommentaattoreista näkee vastaanottajien olevan juutalaiskristittyjä, mutta pakanakristityt ovat myös mahdollinen vaihtoehto. Koska kirje pääsi Syyrian kaanoniin vasta kuudennella vuosisadalla, kirje on tuskin osoitettu sille alueelle.[2]

Sisältö

Kirjeessä tulee voimakkaasti esiin He–Te -asetelma. Sisällössä on kolme suurempaa teemaa, jotka ovat kiinnostavia: harhaopettajat, pseudepigrafien lainaaminen ja uskovien toiminta tilanteessa.

Harhaopettajat

Juudas aikoi kirjoittaa vastaanottajilleen yhteisestä uskosta ja näin vahvistaa heitä jatkamaan (jae 3). Motiiviin tuli kuitenkin muutoksia, kun Juudaksen korviin kantautui harhaopettajien vaikutus seurakunnassa (jae 4). Juudas kehottaa taistelemaan oikean uskon puolesta. Sanaa ”αγωνίζομαι” (taistella) käytettiin yleensä taisteluista, joita käytiin stadioneilla. Seurakunta oli nyt kehässä harhaopettajien kanssa. Teksti paljastaa joitain asioita harhaopettajiin liittyen:

• He ovat seurakunnan jäseniä (4)
• He ovat jumalattomia (4)
• He elävät irstaasti, koska heillä on väärä käsitys Jumalan armosta (4, 16, 18)
• He kieltävät Jeesuksen Kristuksen (4)
• He ovat uneksijoita, jonkinlaisten näkyjen näkijöitä, jotka eivät tulleet Jumalalta (8)
• He eivät välitä auktoriteeteista (8)
• He pilkkaavat enkeliolentoja (8, 10)
• He ovat itsekkäitä ja kestittävät ehtoollisaterialla vain itseään (12)
• He mielistelevät ihmisiä puheillaan oman etunsa tähden (16)
• He saavat aikaan hajaannusta (19)

Kuten Guthrie painottaa, näiden tietojen perusteella ei voida määrittää mitään tiettyä ryhmää. Juudas muistuttaa Jumalan tuomiosta monella tavalla. Vanhasta testamentista hän nostaa esiin kolme tapahtumaa ja kolme henkilöä.

Jumala pelasti Israelin kansan Egyptistä, mutta myöhemmin heitä kaatui erämaahan kokonainen sukupolvi, koska he napisivat Jumalaa vastaan (4. Moos. 14). Samasta asiasta varoitti myös Paavali (1. Kor. 10). Juudas muistuttaa enkeleistä, jotka luopuivat asemastaan ja lankesivat. Heille Jumala on varannut rangaistuksen paikan. Jae on vaikeasti tulkittavissa, mutta jonkinlainen lankeemus enkelimaailmassa on tapahtunut. Luopumus on vahvasti esillä myös muualla Uudessa testamentissa (2. Tess. 2:3; 1. Tim. 4:1; 2. Tim. 4:3). Lopuksi Sodoman ja Gomorran tuho on vakava muistutus siitä, mihin moraaliton elämä johtaa (1. Moos. 19).

Harhaopettajia verrataan myös kolmeen Vanhan testamentin henkilöön. He ovat valinneet Kainin tien, joka yritti lähestyä Jumalaa väärällä uhrilla jota Jumala ei hyväksynyt. Hän oli kateellinen, antoi vihalle vallan ja tappoi veljensä (1. Moos. 4). Ahne Bileam piti jumalisuutta keinona voiton saamiseen ja eksytti israelilaiset syntiin. Bileamin nimi tuli symboliksi harhaopeille (Ilm. 2:14). Koorah oli kapinallinen, joka sai käännytettyä muitakin puolelleen ja hän hyökkäsi Jumalan valitsemia johtajia vastaan. Turha kunnianhimo kävi kohtaloksi. (4. Moos. 16). Nämä kolme henkilöä valottavat osaltaan harhaopettajien luonnetta. Harhaopettajat ovat vedettömiä pilviä, jotka eivät anna sadetta, myöhäissyksyn puita, jotka eivät kanna hedelmää, meren aaltoja, jotka ovat tuulten heiteltävissä ja harhailevia tähtiä, jotka ovat suistuneet radaltaan ja katoavat avaruuden pimeään yöhön.

Pseudepigrafien lainaaminen

Kirjeellä oli vaikeuksia päästä kaanoniin ja jotkut suhtautuivat siihen epäillen sen vuoksi, että siinä lainataan kahta pseudepigrafista tekstiä (ei siis sen vuoksi, että kirjoittajaa olisi epäilty). Kirjeessä lainataan 1. Eenokin kirjaa ja Mooseksen taivaaseen astumista.

Jakeissa 14-15 on miltei sanatarkka lainaus Eenokin kirjan ensimmäisestä luvusta. Mitä tästä tulisi ajatella? Ensinnäkin ongelma olisi suurempi jos Juudas lainaisi Eenokin kirjaa osana kirjoituksia. Tästä ei kuitenkaan ole riittävää näyttöä. Pikemminkin hän näyttää sanovan, että Eenokin ennustus on käymässä harhaopettajien kohdalla toteen. Toiseksi tämä lainaus ei kerro mitään siitä, mitä Juudas ajatteli muista Eenokin kirjan osista.

Jakeessa 9 lainataan Kleemensin, Origeneksen ja Didymoksen mukaan Mooseksen taivaaseen astuminen-nimistä teosta. Teos on sittemmin kadonnut, eikä asiaan ole mahdollista saada muuta vahvistusta. On mahdollista, että Juudas lainaa traditionaalista kertomusta koskien Mooseksen hautaamista. Niin tai näin, Juudas selvästi uudelleen tulkitsee näitä kirjoituksia omiin tarkoituksiinsa. Samaan hengen vetoon on todettava, että Uudessa testamentissa lainataan muuallakin Raamatun ulkopuolista kirjallisuutta. Paavali lainaa pakanarunoilija Aratoksen panteistista runoa Fainomena (Ap.t. 17:28), rabbiinista selitysperinnettä (1. Kor. 10:4a), kreikkalaisen Menandroksen sananlaskua (1. Kor. 15:33), nimeää Faaraon tietäjät Jannekseksi ja Jambrekseksi (2. Tim. 3:8) vedoten juutalaiseen perimätietoon ja käyttää runoilija Epimenideksen runonpätkää (Tiit. 1:12). Tämä tuskin tarkoittaa sitä, että kaikki rabbien selitysperinteet ovat oikeita, tai että Paavali allekirjoitti kaikki pakanoiden runot tai kaikki juutalainen perimätieto oli kohdillaan.

Uskovien toiminta

Lopuksi Juudas antaa kolmenlaisia ohjeita uskoville:

1) Armahtakaa niitä, jotka epäilevät (22). Harhaopettajien toiminta oli alkanut vetää joitain mukaansa ja he olivat alkaneet epäillä asioita. Henkilö, joka on alkanut epäröimään, tarvitsee armahtavaa ja ymmärtävää opetusta.

2) Toiset pelastakaa tulesta temmaten (23). Jotkut ovat hengenvaarassa. Heidät täytyy pelastaa aivan kuin he olisivat palavassa talossa.

3) Toisia taas armahtakaa kavahtaen heitä, inhoten ruumiin tahraamaa vaatettakin (23). Jotkut olivat omaksuneet täysin harhaopettajien irstaan elämäntavan ja saastuneet moraalisesti. Heidän kanssa täytyy olla erityisen varovainen ja muistaa, että Jumala kykenee varjelemaan uskovat.

Viitteet:

1 Ks. kuitenkin Wallacen teoria.

2 Juudaksen kirjeen kanonisuudesta ks. erillinen kirjoitus täältä.

LÄHTEET:

Brown, Raymond. E. 1997. An Introduction to the New Testament. New York: Doubleday.

DigiNovum.

Guthrie, Donald. 1990. New Testament Introduction. 4. painos. Downers Grove IL: Inter Varsity Press.

Hiebert, Edmont. 1985. An Exposition of Jude 3-4. http://www.galaxie.com/article/bsac142-566-04

Hörster, Gerald. 1994. Johdatus Uuteen testamenttiin. Suom. Sakari Lintinen. Hämeenlinna: Päivä Oy.

New International Version. Study Bible. 1985. The Zondervan Corporation.

Wallace, Daniel. B. Jude: Introduction, Argument, and Outline. https://bible.org/seriespage/jude-introduction-argument-and-outline