Kirjoittaja Janne Saarela

2016

Filemon asuu vaimonsa Appian ja poikansa Arkippuksen kanssa Kolossan kaupungissa. Filemon on vaikutusvaltainen kaveri, todennäköisesti jonkin sortin bisnesmies. Hän toimii luonnollisesti oman perhekuntansa johtohenkilönä. Perhekuntaan kuului tyypilliseen tapaan myös orjia, joista yhden nimi on meidän tiedossammee: hän on Onesimos. Onesimos on todennäköisesti yksi niistä tuhansista, jotka ovat syntyneet orjaäidille. Näin ollen hän saa automaattisesti syntymälahjaksi orjuuden. Rooman lain mukaan hän on virallisesti isännän omaisuutta. Tämä myös takaa sen, että Onesimos on Rooman valtakunnan sosiaalisessa asteikossa kaikkein alimmalle askelmalle. Hänellä ei ole lain edessä mitään oikeuksia. Elämän plussat ja miinukset riippuvat täysin siitä, minkä luonteinen isäntä hänellä on ja millaisia asioita hänet on laitettu tekemään. 

Asiat ovat tässä vaiheessa vielä melko mukavasti. Perheen isäntäväki on jokin aika sitten kohdannut Paavali-nimisen juutalaisen Efesossa, tässä suuressa ja mahtavassa kaupungissa, johon täytyi matkustaa vajaan viikon ajan kohti länttä. Paavalilla oli juuri meneillään hedelmällinen julistuskausi, jota kesti vajaa kolme vuotta. Luukas, joka kirjoitti tästä myöhemmin raportin, väittää, että ”kaikki Aasian maakunnan asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan” (Ap.t. 19:10).

Filemon oli useamman kerran kontaktissa Paavalin kanssa ja tuli lopulta uskoon. Näin myös sekä hänen vaimonsa että poikansa. Heistä tuli Paavalin ystäviä siitä huolimatta, että Paavali ei missään vaiheessa ehtinyt pistäytyä Kolossassa. Yhdessä vaimonsa ja poikansa kanssa Filemon oli suureksi avuksi Kolossan pienelle kotiseurakunnalle, joka oli kuullut evankeliumin sanan Epafraalta (Kol. 1:7). Filemon halusi tarjota kotinsa seurakunnan kokoontumistilaksi. Koska hän oli perhekuntansa pää, hän toimi luonnollisesti seurakunnan johtavana henkilönä, ainakin yhtenä heistä. 

Tässä vaiheessa elämä hymyili ja kaikki oli varsin hyvin. Tuskin kukaan aavisti, että muutaman vuoden kuluttua suuri maanjäristys tulisi tuhoamaan kaupungin totaalisesti, kuten myös ympäröivät kaksi vielä mahtavampaa kaupunkia, Laodikean ja Hierapoliin. 

Eräänä päivänä Filemon herää yllättävään tilanteeseen. Yksi orjista on karannut! Kaiken kukkuraksi tämä orja, Onesimos nimeltään, on vienyt Filemonin rahakätköstä osan mukanaan. Pitihän karkureissu tavalla tai toisella kustantaa. Niinpä niin, ajatteli Filemon: karannut orja, joka kaiken kukkuraksi varasti minulta. Mikä häpeä! Naapurustossa odotettiin, milloin tämä orja mahtaisi jäädä kiinni ja saisi ansionsa mukaan. Kaikki odottivat hetkeä, jolloin orja tuotaisiin väkivalloin takaisin ja hänet joko polttomerkittäisiin, tai pahimmassa tapauksessa ristiinnaulittaisiin varoittavana esimerkkinä muille orjille. Päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. 

Joskus elämä tuo eteemme odottamattomia asioita. Joskus elämän palapeli muodostuu tavalla, jota kukaan ei osaa odottaa. Onesimos on karkumatkallaan ja ne, jotka tietävät miten asiat oikeastaan etenivät, ovat poissa, eikä kukaan jättänyt tapahtumista raporttia. Joudumme spekuloimaan. 

Pian pääsemme kuitenkin varman historiallisen datan äärelle. Onesimos istuu Paavalin vieressä! Kaikki tämä tapahtuu kuitenkin vankilassa. Paavali on kahleissa. Tapahtuiko tämä läheisessä suurkaupungissa Efesossa vai kaukana valtakunnan pääkaupungissa Roomassa, on epävarmaa. Varmaa kuitenkin on, että läheinen kanssakäyminen Paavalin kanssa johti siihen, että ennen kääntymätön orja tuli vakuuttuneeksi siitä, että parikymmentä vuotta sitten Jerusalemissa tapettu juutalainen Jeesus on herätetty ruumiillisesti kuolleista ja Jumala on asettanut hänet koko maailman kuninkaaksi. Tämä oli shokeeraava uutinen ja haaste kaikille, jotka tiesivät, että keisari Nero oli itse asiassa maailman kuningas. Mutta ei Paavalin mukaan. Paavalin mukaan kaikki oli muuttunut. Jumala oli muistanut lupauksensa Aabrahamille ja lähettänyt Jeesuksen, luvatun siemenen, asettamaan uuden ja täydellisen liiton ihmiskunnan ja Jumalan välille. Nyt Onesimos oli mukana tässä suuressa perheessä. Hän oli osallinen Jumalan Israelista. 

Onesimoksesta ja Paavalista tuli ystäviä. Onesimos seisoi Paavalin vieressä auttaen ja palvellen kaikille mahdollisilla tavoilla. Paavalille hän oli kuin oma poika, kuin hänen oma sydämensä (Filemon 10, 12). Niin hyvältä kuin Paavalista tuntuikin saada uudenlainen apu ja ystävä, hän tiesi, että tilanne ei voi jatkua tällä tavalla. Lain mukaan Onesimos oli edelleen orja, joka kuului Filemonille. Hänen oli palattava takaisin. Oli kuitenkin selvää, että Onesimos oli tehnyt raskaan rikkeen ja kukaan ei tulisi normaalissa oloissa ottamaan häntä vastaan avosylin. Häntä odotti rangaistus. Onesimos tarvitsi apua. Ja kukapa olisi tässä tilanteessa parempi vaihtoehto kuin Paavali, joka oli tottunut ratkaisemaan kiperiä ongelmia, ja joka sattui kaiken lisäksi olemaan Onesimoksen isännän ystävä. Paavali päättää kirjoittaa kirjeen. Pidemmän rullan sijaan yksi papyruslehti saa tällä kertaa riittää. 

Kaikki se, mitä Paavali tässä lyhyessä kirjeessä kirjoittaa, osoittaa, että hän on läpikotaisin evankeliumin — toisin sanoen ristin sanoman — kyllästämä. Hän nousee ajalle tyypillisiä ajatuksia ja odotuksia vastaan ja asettaa itsensä sovittajan rooliin. Paavalilla on mielessään kuva, jossa hän toisella kädellä kietoo Onesimoksen kainaloonsa ja toisella kädellään vetää Filemonin lähelleen. Sovitus. Paavali kirjoittaa, että vaikka hän on vanha mies, joka on vankilassa, hän rukoilee usein Filemonin ja Kolossan seurakunnan puolesta. Vaikka hän on apostoli, jolla olisi valta sanoa miten asiat tulevat etenemään, hän päättää vedota Filemonin rakkauteen. Kun Filemon näkee Onesimoksen palaavan, ennen mahdollista rangaistusta hänen kuulee Paavalin sanat, jotka voidaan ymmärtää seuraavasti: 

En päässyt tulemaan, koska olen vankilassa. Tiedän, että vaikeita asioita on tapahtunut, mutta Onesimos on nyt liittynyt messias-perheeseen ja on yksi meistä. Pidä huoli siitä, että otat hänet vastaan minun poikanani, aivan kuin olisin itse paikalla. Ja rahat, jotka hän sinulta varasti — minä kirjoitan omakätisesti — pane velka minun laskuuni, minä hoidan sen. Mutta muista: sinä olet minulle velkaa enemmän kuin mitä nämä kolikot merkitsevät. Tulithan sinä uskoon juuri minun kauttani. Samalla kun päätät mahdollisesta rangaistuksesta, ehdottaisin, että voisit harkita sitä mahdollisuutta, että Jumala on tämän tilanteen takana. Ehkä Jumala antoi tämän kaiken tapahtua, että Onesimos voisi pelastua, ja hänestä tulisi olemaan paljon enemmän iloa sinulle loppuelämäsi ajan. Nämä ovat kuitenkin vain minun ajatuksiani… Kuitenkin, pyydän, että kasaatte sängyn valmiiksi. Uskon, että Jumala kuulee rukouksenne ja voin tulla pian vierailulle. Samalla tietenkin näen miten olet hoitanut asiat Onesimoksen kanssa. 

On aika viimeiselle halaukselle — kyllä, olen varma, että Paavali oli halaileva tyyppi, varsinkin tässä tilanteessa, kun hän lähettää pois oman poikansa tietämättömänä siitä, millainen rangaistus häntä itseään mahtaa tulevina päivinä kohdata. Paavali antaa viimeiset ohjeet Onesimokselle ja hänen kanssaan Kolossaan lähtevälle Tykikokselle (Kol. 4:7, 9).Paavalilla oli aikaa kaikkeen tähän, siitä huolimatta, että hän joutui samanaikaisesti kirjoittaa hyvin teologisen kirjeen Kolossan vaikeaan tilanteeseen. (Voit lukea tämän kirjeen Raamatustasi.) 

Mitä tapahtui? Toimiko Paavalin kirje? Antoiko Filemon Onesimokselle anteeksi? Olen 100% varma siitä, että oikeita vastauksia voi olla ainoastaan yksi: Paavali onnistui. Muuten tämä kirje ei olisi säilynyt ja jäänyt osaksi Uutta testamenttia. Olisihan Filemon voinut suuttua ja repiä koko kirjeen. Ja pyydän, älkää luulko, että tämä oli Filemonille helppoa. Mitä itse tekisit, jos joku olisi varastanut autosi, mutta päättänyt palauttaa sen muutaman viikon kuluttua? Filemon tiesi, että evankeliumi velvoittaa häntä harkitsemaan asioita kahdesti. 

Entä mitä tapahtui lopulta Onesimokselle? Me emme tiedä. Mutta yksi asia on varma. Noin 50 vuotta myöhemmin, eräs Ignatios, kristitty mies ja Alexandrian seurakunnan johtaja, oli Alexandriasta matkalla kohti Roomaa. Kyse ei ollut kuitenkaan hupireissusta, koska roomalaiset olivat päättäneet teloittaa hänet erään suuren juhlan keskiössä Kolosseumilla tuhansien ihmisten katsellessa. Matkalla hän kirjoitti seitsemän kirjettä, jotka kaikki ovat säilyneet jälkipolville. Kirjeessään Efeson seurakunnalle hän ylistää Efeson seurakunnan johtajaa, Onesimosta. Onesimos oli tullut tapaamaan ja tukemaan Ignatiosta hänen viimeisellä matkallaan. Ignatios toivomus on, että seurakuntalaiset ymmärtäisivät miten hienon johtajan Jumala on heille antanut.