Kirjoittaja Sara Saarela

Raamatun tulkinnasta puhuttaessa nousee usein esille kysymys, eikö Raamatun tekstejä voi lukea ”sellaisenaan”. Vastaus tähän kysymykseen ei ole kovinkaan yksinkertainen kahdesta syystä: 1) Raamattu on kirjoitettu kauan sitten erilaisessa kulttuurisessa kontekstissa ja 2) lukemis- ja tulkintaprosessi kaikenlaisten tekstien kanssa on monimutkaisempi, kuin että tekstejä luettaisiin ”sellaisenaan”. Kulttuuristen seikkojen esille nostaminen aiheuttaa joskus pelkoa siitä, että Raamatun sanomaa vesitetään, hylätään ja ajaudutaan liberaaliteologian puolelle. Raamatun tutkiminen ja alkuperäisen tulkintatavan selvittäminen (eksegeesi) ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että tulkitsijasta tulisi liberaaliteologi. Se ei myöskään tarkoita automaattisesti sitäkään, että Raamattua voisivat ymmärtää vain teologiaa pitkälle opiskelleet tai teologisen korkeakoulututkinnon saaneet. Keskustelussa on hyvä pitää mielessä, että kun pyrimme selvittämään joskus todella vaikeidenkin raamatunkohtien merkitystä, kyse ei ole siitä, että tulkitsija, joka hallitsee parhaiten alkukielet ja tietää historiallisista tilanteista eniten, asetettaisiin muiden kristittyjen yläpuolelle. Raamatuntulkinnassa ei ole kyse myöskään siitä, että teksti vietäisiin pois ”tavallisten kansalaisten” käsistä. 

Sinänsä Raamatun kokonaissanoma on helposti ymmärrettävissä: Jumalalla on suunnitelma ihmisten pelastamiseksi. Juuri tähän koko Raamattu keskittyy alusta loppuun, ja tämä on samalla yksi tulkintaprosessin perusta; tähän punaiseen lankaan tulkintojenkin tulisi nojata. Mutta kuten yllä jo todettiin, Raamatun kirjoittamisesta on kauan, ja tämä on tärkeä huomata, kun perehdytään yksityiskohtaisempiin seikkoihin, joilla on merkitystä sille, miten ko. teksti ymmärretään ja miten sitä sovelletaan käytännön elämään. Uusi testamentti (UT) kirjoitettiin vähän alle kaksituhatta vuotta sitten, Vanha testamentti (VT) vieläkin aikaisemmin. Jos uskomme siihen, että VT ja UT ovat aitoja historiallisia teoksia, otamme huomioon yksittäisten Raamatun kirjojen kirjallisuuslajit, kirjoittajan, vastaanottajat ja ajoituksen. Automaattisesti me uskomme näin myös siihen, että tekstit heijastelevat aikaansa ja kulttuuriansa, ja otamme nämä seikat huomioon, kun luemme näitä tekstejä.

Tämä kaikki tarkoittaa konkreettisesti sitä, että esimerkiksi historialliset Paavalin kirjeet on kirjoitettu oikeille seurakunnille sellaisille paikkakunnille, jotka olivat olemassa, ja suuri osa kyseisistä paikoista on olemassa edelleen (vaikka osa paikkakuntien nimistä on muutettu). Kun Paavali kirjoitti Korinttiin, hänellä oli mielessään paikallisen seurakunnan ongelmat, tilanteet ja kysymykset. Nykyajan lukijaa voi harmittaa, että 2000-luvun Suomi on monin tavoin erilainen paikka jo maantieteelliseltä sijainniltaan ja kulttuuri-ilmapiiriltään kuin esimerkiksi ensimmäisen vuosisadan Korintti, koska tämä luo tarpeen päästä selville kirjeen vastaanottajien tilanteesta. Toisaalta lukijan on mahdollista päästä yllättävänkin hyvin selville historiasta, mikä osaltaan rohkaisee opiskelemaan ja selvittämään tekstien taustoja, vaikka joidenkin yksityiskohtien selvittäminen saattaa osoittautua työlääksi.

Vastaanottajien huomioimisen lisäksi Raamattua lukiessa on hyvä ottaa huomioon kirjallisuuslajit eli genret. On eri asia lukea runo- tai aforismikirjallisuutta (psalmit, sananlaskut) kuin esimerkiksi apokalyptista kirjaa (esim. Johanneksen ilmestys ja Daniel). Kirjallisuuslajit on tärkeää ottaa huomioon, koska niillä on omat pelisääntönsä. Runoja ei tule lukea kirjaimellisesti, eikä niiden luonteeseen kuulu sanoa asioita samalla tavalla kuin lakitekstin. Historiankirjoihin liittyen meidän taas tulee muistaa se, että historiallisen teoksen on kirjoittanut ihmisryhmä tai yksittäinen henkilö, ja tekstiin on valikoitunut asioita, jotka on talletettu. Kaikkea ei olla voitu kirjoittaa ylös ja näin historiallisilla teksteillä on siis joku tietty näkökulma tapahtumiin. Kirjeiden kohdalla on hyvä muistaa, että ne ovat usein osa kirjeenvaihtoa ja ne ovat kuin puhelinkeskustelu: me kuulemme niistä vain toisen puolen, mutta emme kuule, mitä langan toisessa päässä sanotaan. Jotta saisimme paremman kokonaiskuvan, meidän tulisi selvittää mitä toisessa päässä sanotaan.

Raamatunlukija saattaa ajatella, että teksti on helppoa ja selvää, mutta voi olla, että lukija ei huomaa lukevansa tekstiä ikään kuin omien silmälasiensa läpi. Jokaisella lukijalla on omat ”silmälasit” päässään, mikä tarkoittaa sitä, että lukija lukee tekstejä ja heijastaa niihin jatkuvasti omia kokemuksiaan, ajatuksiaan, kulttuuriaan ja historiaansa. Vaikka täysin neutraalia lukijaa ei olisikaan, omien ennakko-oletusten, mielipiteiden ja kokemusten tiedostaminen auttaa huomioimaan ne lukemisprosessissa.

On siis monia asioita, joita meidän tulee ottaa Raamattua lukiessamme huomioon, ja jotka osaltaan tekevät Raamatun jopa hieman haastavaksi kirjaksi. Se haastaa lukijansa olemaan tietoinen omista ennakko-oletuksista ja rohkaisee viitseliäisyyteen ja ahkeruuteen, kun selvitellään historiaa. On kuitenkin sanottava, että Raamatun sisältö on edelleen relevantti nykyajan lukijalle, eikä se, että se sisältää historiaa tai osa materiaalista on suunnattu tiettyihin tilanteisiin tarkoita, etteikö se välittäisi ikuisia totuuksia ja säädöksiä, jotka sitovat ja puhuvat nykyajan lukijalle. Tulkintaprosessin tehtävä on löytää ajattomat totuudet, vaikka ne olisivatkin kulttuurin takana (näin esimerkiksi kirjeiden kohdalla). Koska Raamattu on arvokas kirja, johon koko kristinusko perustuu, sitä tulisi kohdella oikein, eikä suhtautua sen lukemiseen ja tulkitsemiseen kevytmielisesti. Ja jotta Raamattua voisi kohdella hyvin, on otettava yllämainitut seikat huomioon ja varottava sitä, että Raamattu laitetaan sanomaan jotain sellaista, mitä sen kirjoittajat eivät itse tarkoittaneet.