Kirjoittaja Sara Saarela
Johdanto
Profeettakirjallisuus on yksi Raamatussa käytetyistä kirjallisuuden lajeista ja profeettakirjoja löytyy Vanhasta testamentista. Profetia saatetaan käsittää usein joko messiasennustuksiksi tai ennustuksiksi uudesta liitosta, ts. niiden ajatellaan viittaavan Jeesukseen, meidän aikaamme ja lopunaikoihin. Lukiessamme profeettakirjoja huomaamme kuitenkin, että VT:n aikana profetiat koskivat suurelta osin vastaanottajien lähitulevaisuutta, vain alle 2% profetioista on messiaanisia (koskettavat messiasta eli Jeesusta) ja alle 5% koskettaa uuden liiton aikaa. Toki VT:n profetioissa on profetioita, jotka eivät ole vielä toteutuneet, mutta näitä lopunaikoihin liittyviä profetioita on vain alle 1%.[1] On siis aiheellista huomata, että profetioiden tehtävä ei näytä olleen niinkään puhua tuleville sukupolville (tai 2000-luvulle), vaan heidän aikalaisillensa.
Profeettakirjat jaetaan pikkuprofeettoihin ja isoihin profeettoihin. Tämä jaottelu ja nimet perustuvat näiden kirjojen pituuksiin, eikä kyse ole siitä, että isot profeetat olisivat parempia tai tärkeämpiä. Suuriin profeettoihin kuuluu Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel, ja loput kirjaprofeetoista kuuluu pikkuprofeettoihin. Jokainen profeettakirja on jonkun profeetan kirjoittama ja sen vuoksi näitä profeettoja, joiden profetiat on koottu kirjoiksi, kutsutaan kirjaprofeetoiksi. VT:n aikana oli profeettoja, joiden profetioita ei ole koottu kirjoiksi, vaikka he toimittivatkin profeetan tehtävää. Tästä ovat esimerkkinä Elia ja Elisa. Me tiedämme Kuningasten kirjojen perusteella Elian ja Elisan elämästä ja tehtävästä, mutta enemmänkin kertomustyylisesti. Meillä ei ole heidän profetioitaan kirjana, toisin kuin kirjaprofeettojen.
Historiallinen taustatilanne ja profeettojen tehtävä
Koska profeettakirjojen kirjoittaminen, profetioiden ja profeettojen itsensä aika sijoittuu aina tiettyyn historialliseen tilanteeseen, on paikallaan käydä lyhyesti läpi Israelin historiaa. Tämä selventää kyseisten kirjojen tarkoitusta ja taustoja.
Mooseksen kirjoista selviää, kuinka Jumala valitsi yhden miehen, Abrahamin, josta kasvoi kansa, Israel. Juutalaiset kulkeutuivat Jaakobin ja Joosefin aikana Egyptiin, jossa sitä vuosisatojen kuluessa alettiin sortaa ja orjuuttaa. Niin Jumala kutsui Mooseksen, jonka johdolla israelilaiset pääsivät pois Egyptistä. Kun he kulkivat erämaassa, Jumala teki heidän kanssaan liiton ja antoi heille kymmenen käskyä. Israelin epäuskoisuuden ja tottelemattomuuden tähden Jumala joutui uudistamaan liiton yhä uudelleen. Ennen Mooseksen kuolemaa Jumala jälleen uudisti liiton ja 5.Moos. 28-30 kuvaa selkeästi sitä, mitä tapahtuu, jos israelilaiset pitävät liiton, mutta mitä tapahtuu, jos he eivät pidä sitä. Mooseksen kuoltua ja israelilaisten päästyä luvattuun maahan heillä oli tuomareita ja kuninkaita, jotka johtivat kansaa. Jumala nosti heidän keskuudestaan myös profeettoja, jotka toimivat Jumalan äänitorvina ja muistuttivat siitä liitosta, jonka he olivat Jumalan kanssa tehneet. Profeetat toimivat siis nimenomaan Jumalan suuna, eivätkä puhuneet omia mielipiteitään.
Ennen pakkosiirtolaisuutta profeettojen tehtävä oli muistuttaa, mitä he olivat Jumalan kanssa sopineet, eli ts. mitä siinä sopimuksessa, jonka he olivat halukkaasti allekirjoittaneet, luki: jos he pitäisivät liiton, he saisivat kokea konkreettisia siunauksia, mutta jos he rikkoisivat liiton, heidän osakseen tulisi kirouksia ja niistä yhtenä olisi se, että he joutuisivat pois luvatusta maasta. (Ks. 5.Moos. 28-30.)
Tässä vaiheessa historiaa, 2000-luvun alkupuolella, me tiedämme, mitä lopulta kävi: Israel joutui pois omasta maastaan (pakkosiirtolaisuus). Israel (maan pohjoinen osa, jota kutsutaan myös Efraimiksi) joutui pakkosiirtolaisuuteen ensin v.722 eKr. ja sen jälkeen myös Juuda (maan eteläinen osa) v.587 eKr.[2] Lupaukset kävivät siis toteen, koska Israel rikkoi liiton, jonka se oli Jumalan kanssa tehnyt. Osa profeettakirjallisuudesta sijoittuu sille ajalle, kun Israel oli vielä omassa maassaan ennen pakkosiirtolaisuutta, osa sille ajalle, kun kansa oli pakkosiirtolaisuudessa, osa sen jälkeiseen aikaan, kun pieni osa kansasta palasi omaan maahansa jälleenrakentamaan Jerusalemia ja temppeliä.
Voitaisiin sanoa, että ennen pakkosiirtolaisuutta profeetat olivat ”tuomion pasuunoita”, eli he nuhtelivat kansaa ja yrittivät saada sen takaisin ”oikeille raiteille” suhteessaan Jumalaan ja tehtävään, jonka Jumala oli heille antanut. Pakkosiirtolaisuudessa Jumala taas käytti profeettoja puhumaan siunauksista ja armosta, koska tuomio, joka oli väistämätön israelilaisten uskottomuuden vuoksi, oli jo toteutunut.
Kirjaprofeetat aikajärjestyksessä
800-675 eKr.
Joel (ajoitus vaihtelee 800-400 eKr.)
Joona
Aamos (Juudan kuninkaan Ussian ja Jerobeam II:n aika)
Hoosea (Jotamin, Ahasjan ja Hiskian aika)
Miika (Ussian, Jotamin, Ahasjan ja Hiskian aika)
Jesaja (Ussian, Jotamin, Ahasjan ja Hiskian aika, monet tutkijat sijoittavat Jes. 40-66 myöhäisempään, n.550-538 eKr. tai sen jälkeiseen aikaan)
Oded
675-597 eKr.
Nahum (663-612 eKr.)
Habakuk (ehkä 605 eKr. jälkeen)
Sefanja (Josian aikana)
Jeremia (626-586 eKr.)
597-538 eKr.
Hesekiel (592-572/570 eKr.)
Obadja (586 eKr.)
Daniel 605-538 eKr. tai myöhemmin
Pakkosiirtolaisuuden jälkeinen aika, n. 538-450 eKr.
Haggai (520 eKr.)
Sakarja (520/518 eKr.)
Malakia (486-450 eKr. välisenä aikana)[3].
Tulkitseminen & eksegeesi
Profeettakirjallisuuden tulkitseminen ei ole helppo tehtävä, vaan se vaatii viitseliäisyyttä tutkia kunkin profeetan ja kyseisen ajan historiallisia, poliittisia ja kulttuurisia taustoja. Profeetat toimivat ja puhuivat aina tietyssä historiallisessa kontekstissa (konteksti tarkoittaa asiayhteyttä, tässä tapauksessa myös taustatilannetta). Historiallisesta kontekstista puhuttaessa puhutaan kahdenlaisesta kontekstista: yleisestä ja erityisestä. Yleinen (laajempi) konteksti käsittää pidemmän historiallisen ajanjakson ja erityinen (suppeampi) yhden profetian sen hetkisen kontekstin, eli mihin tiettyyn tilanteeseen se on puhuttu.[4]
Yleinen kohteksti sisältää käsityksen Israelin vaiheista, aina siitä lähtien kun Jumala kutsui Abrahamin ja solmi myöhemmin Mooseksen aikana israelilaisten kanssa liiton. Israelin epäonnistuminen lain pitämisessä kaikessa laajuudessaan sai Jumalan nostamaan profeettoja, joiden kautta Hän puhui Israelille yhä uudelleen siitä, mistä hän oli puhunut jo lain kautta.
Erityisen kontekstin kartoittamisessa pyritään selvittämään yksittäisen profetian ajankohta, vastaanottajat (yleisö) ja tilanne (esim. onko kyseessä sota). Tällaisten seikkojen selvittämisessä on tietenkin luettava huolellisesti kyseessä olevaa tekstiä sekä mahdollisuuksien mukaan käyttettävä erilaisia aputeoksia: kommentaareja, Raamatun erilaisia käsikirjateoksia ja sanakirjoja.
Profetioiden tulkitsemisessa tarkastellaan myös kirjallista kontekstia. UT:n kirjeiden kohdalla on tärkeää hahmottaa asiakokonaisuuksia (aihe- tai teemakokonaisuuksia), mutta profeettakirjojen kohdalla on tärkeää hahmottaa kokonaisia profetioita, eli profetiakokonaisuuksia. Profeettakirjallisuuden kohdalla haasteena on se, ettei kirja välttämättä itse kerro, koska yksittäinen profetia alkaa tai loppuu, eikä sitä, onko jotkut profetiat kerrottu samana päivänä vai onko niiden välillä ollut pidempiä aikoja. Tämä liittyy myös kysymykseen siitä, ketkä ovat profetian vastaanottajia ja vaihtuvatko ne kahden peräkkäisen profetian välillä. Juuri tässä kommentaarit ja muu kirjallisuus toimii apuna. Toki joidenkin profeettakirjojen kohdalla (esim. Haggai ja Sakarja) profetiat on päivätty ja niille on annettu konteksti.[5]
Lisäksi vihjeenä siihen, koska uusi profetia alkaa ja edellinen päättyy toimii profetian muoto. Seuraavaksi tarkastelemme niitä.
Profeetallisen lausumisen muodot
Viisi yleisintä profetian esittämisen muotoa ovat oikeudenkäynti, valitus, lupaus, näytteleminen ja viestintuojan puhe. Oikeudenkäynnistä esimerkkinä toimii Jes. 3:12-26. Oikeudenkäyntimuoto on siis juuri se, mitä sen nimikin jo kertoo: luodaan sanoilla kuvaa oikeudenkäyntitilanteesta. Tämä muoto sisältää kutsun istuntoon, syytteen, todisteet ja tuomion, ja Jumala kuvataan asianomistajana, syyttäjänä, tuomarina ja oikeudenpalvelijana. Oikeudenkäynti käydään Israelia vastaan.[6]
Toinen muoto on valitus, josta esimerkkinä toimii Hab. 2:6-8. Valitusmuotoon kuuluvat voi-huudot, jotka toistuvat, sekä seuraavat elementit: ilmoitus ahdingosta, ahdingon syy ja varoitus. Voi-huuto oli israelilaisten surunilmaus, jota käytettiin mm. hautajaisissa, ja profeettojen profetioissa Jumala varoittaa näiden huudahdusten kautta tuhosta, mikäli israelilaiset eivät tee parannusta.[7]
Kolmas muoto on lupaus, josta esimerkkinä toimii Aam. 9:11-15. Lupausmuodon osat ovat seuraavat: viittaus tulevaisuuteen, radikaalin muutoksen ja siunauksen maininnat.[8]
Neljäs muoto on profetian näytteleminen, jolloin profeetta ei pelkästään puhunut, vaan teki symbolisia tekoja, jotka havainnollistivat viestiä. Esimerkiksi Jes. 20 kuvaa tällaista profetian näyttelemistä, kun Jumala ohjeistaa Jesajaa olemaan kolme vuotta ilman vaatteita ja kulkemaan paljain jaloin. Tämä symbolinen toiminta viittasi siihen, kuinka israelilaiset tulisivat kulkemaan pakkosiirtolaisuuteen pelkissä alusvaatteissa, mutta samalla kyseessä oli myös sanaleikki. Hepreankielinen sana galah tarkoittaa sekä maanpakoa (pakkosiirto) että riisuutumista.[9]
Viides profetian lausumisen muoto on viestintuojan puhe ja tämä muoto on kaikkein yleisin muoto. Tämän muodon tunnistaa ”Näin sanoo Herra” -tyyppisistä ilmauksista. Tämän ilmauksen tarkoitus on korostaa, että viestintuoja ei puhu omiaan, vaan sen, mitä Jumala haluaa tämän sanovan. Tämän muodon esimerkkejä ovat mm. Jes. 38:1-8 ja Jer. 35:17-19.[10]
Profeettakirjallisuuden runollisuus
Vielä on sanottava muutama sana profeettakirjallisuuden runollisuudesta. Runous oli menneinä aikoina tyypillisempää kuin nykyaikana, ja monet eeppokset ja kansojen historiikit on talletettu runomuotoon. Usein kertomukset ja tieto liikkuivat suullisena perimätietona, joka oli helppo muistaa juuri runollisuuden vuoksi: runossa on rytmillisyyttä (runomitat) ja huoliteltu rakenne. Sitä voi verrata lauluihin tai loruihin, joita tehdään nykypäivänäkin ja ne kelpaavat myös oppimistarkoituksiin (esim. Jippii-laulu ”Uuden testamentin kirjat tunnetaan” auttaa muistamaan kaikki UT:n kirjat järjestyksessä). Profeettakirjallisuuden voidaan sanoa olevan runollista proosaa, eikä se ole puhtaasti kumpaakaan, runoutta tai proosaa. Se on kuitenkin sen verran lyyristä, että sitä on vaikea lukea pelkästään proosaksi, ja joissakin profeettakirjoissa on osia, jotka ovat täysin runollisia.[11]
Profeettakirjat sisältävät heprealaiselle runoudelle tyypillisiä piirteitä, joista yksi hyvin yleinen kielenkeino on parallelismi. Parallelismityyppejä on kolmenlaisia: synonyyminen parallelismi, antiteettinen parallelismi ja synteettinen parallelismi. Parallelismi rakentuu yleensä kahdesta säkeestä. Synonyymisessä parallelismissa kaksi säettä sanovat saman asian eri sanoin (jälkimmäinen toistaa ja vahvistaa ensimmäisen), antiteettisessä jälkimmäinen jae sisältää ensimmäisessä jakeessa ilmaistun asian vastakohdan ja synteettisessä jälkimmäinen jae tarkentaa ensimmäisessä jakeessa mainittua asiaa.[12]
Mitä merkitystä profeettakirjoilla on nykyajan ihmiselle?
Vaikka emme tuntisikaan kaikkia profeettojen antamia yksittäisiä profetioita tarkasti, huomaamme helposti, että ne oli annettu nimenomaan ojennukseksi ja rohkaisuksi israelilaisille. Jumala puhui profeettojen kautta, jotta ihmiset voisivat uskoa ja toimia oikealla tavalla. Tämä profeettakirjojen sanomien taustalla vaikuttava kokonaisperiaate siitä, että meidän tulisi ennen kaikkea kunnioittaa Jumalaa ja kulkea Hänen kanssaan (käytännössähän tämä näkyy toiminnassamme, koska uskomukset vaikuttavat ajatteluun ja tekoihin), on myös meitä varten. Kun luemme UT:tä, huomaamme, että myös uudessa liitossa sekä sydämen usko että sisäisestä tilasta juontuva toiminta ovat olennaisia asioita.
Viitteet
[1] Prosenttiluvut otettu: Fee & Stuart 2003, 182.
[2] Fee & Stuart 2003, 185
[3] Aikajärjestys otettu Luodolta, 2010, 22-23.
[4] Ks. myös Fee & Stuart 2003, 190-191.
[5] Ks. myös Fee & Stuart 2003, 193-194.
[6] Fee & Stuart 2003, 194-195.
[7] Fee & Stuart 2003, 195.
[8] Fee & Stuart 2003, 195.
[9] Fee & Stuart 2003, 196.
[10] Fee & Stuart 2003, 197.
[11] Fee & Stuart 2003, 197-198.
[12] Fee & Stuart 2003, 198-199.
LÄHTEET
Fee, G. D. & Stuart, D. 2003. How to Read the Bible for All Its Worth. 3rd Edition. Grand Rapids, MI: Zondervan.
Luoto, V. 2010. Aamos, oikeudenmukaisuuden julistaja. Keuruu: Aikamedia.