Kirjoittaja Sara Saarela

Psalmien luonne ja käyttö

Psalmit sisältävät inspiroituja heprealaisia hymnenjä ja rukouksia. Psalmien kirja on siitä erikoinen Raamatun osa, että se on ihmisen puhetta, tarkemmin sanottuna runoja tai lauluja, Jumalalle. Näistä syistä monien on vaikea suhtautua psalmeihin. Ne ovat runoja, eivätkä kaikki pidä runoudesta tai koe ymmärtävänsä sitä. Lisäksi se, että psalmien kohdalla saattaa korostua erityisellä tavalla ihmisen osa kirjoitusprosessissa, vaikeuttaa niihin suhtautumista. Niiden luonne vaikuttaa olennaisesti myös tulkintaan, koska runoja ei voi lukea samalla tavalla kuin sanomalehteä. C. S. Lewis on sanonut, että ”[Psalmeja] on luettava kuin niin kuin runoja luetaan, jos mielii niitä ymmärtää – -. Muuten meiltä jää ymmärtämättä, mitä niissä on, ja olemme näkevinämme niissä sellaista, mitä niissä ei olekaan” [1].

On huomattava, että Uusi testamentti viittaa psalmeihin usein. Niitä käytetään teologian tekemisessä ja tukena Raamatun sisällä. Vaikka ne ovat siis runoja, niihin tulisi suhtautua siten, että ne ovat osa Jumalan sanaa ja Jumala on nähnyt ne niin tärkeiksi, että ne on sisällytetty Hänen sanaansa. Ne välittävät totuutta Hänestä ja Hänen valtakunnastaan. Voisi sanoa, että psalmit ovat teologiaa tunteiden kautta. Niissä heijastuu raamatullinen maailmankuva ja ne todentavat eri tavalla sitä, mitä muualla Raamatussa tuodaan esille mm. kirjeiden, vertausten, lain ja historian kautta. 

Psalmit olivat israelilaisten käytössä, kun he ylistivät Jumalaa temppelissä. Myös Paavali kehottaa käyttämään psalmeja ja lauluja (Ef. 5:19; Kol. 3:16). Niillä on siis käyttötarkoitus eivätkä ne ole vain koriste tai taideteos, jota ihaillaan kaukaa.[2] Psalmit koottiin nykyisen kaltaiseksi kirjaksi luultavasti Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikaan (600-luvulla eKr.) ja niiden kirjoittajissa on mm. Daavid ja Salomo. Osa kirjoittajista on nimettömiä.[3]

Psalmien voidaan nähdä seisovan taivaan ja maan kohtaamispisteessä. Psalmisti ikään kuin seisoo siinä kohdassa, jossa inhimillinen ja jumalallinen kohtaavat, eli juuri siinä risteyksessä, jossa ihminen, joka elää todeksi taivaan valtakuntaa mutta myös tätä langenneen maailman todellisuutta, elää. Juuri tämän seikan vuoksi psalmit ovat yleisellä tasolla hyvin samaistuttavia, vaikka niiden kirjoittajat ovat eläneetkin hyvin erilaisessa yhteiskunnassa. Ne todentavat, ettei maailma ole muuttunut kovinkaan paljoa ja syvimmät kivut ja tuntemukset ovat edelleen samat. Psalmeja lukemalla ihminen voi saada vertaistukea, koska joku toinenkin on kokenut sen, miltä tuntuu kun on tehnyt syntiä, miltä tuntuu olla maailman potkittavana ja olla keskellä ihmissuhdeongelmia, mutta myös miltä tuntuu ylistää ja riemuita Jumalan suurten töiden tähden. 

Psalmien runollisuus

Mitä se sitten oikeastaan tarkoittaa, että psalmit ovat runoja? Miten runot tai kaunokirjallisuus ylipäänsä eroaa ns. asiatekstistä? Voitaisiin myös kysyä, että mitä hyötyä on käyttää runoja siinä, että jotakin asiaa kerrotaan. Yksi huomattava ero on juuri kaunokirjallisuuden, tässä tapauksessa runon, mahdollisuus vaikuttaa tunteisiin. Tunteisiin vetoaminen taas johtuu mm. siitä, että runollisen kielen tai kertomakirjallisuuden kautta on mahdollista samaistua kertojan tai puhujan rooliin. Ts. voidaan astua puhujan saappaisiin ja nähdä maailma sen kautta. 

Lisäksi runoutta määrittävä piirre on kielikuvat ja kielellä leikittely. Tämä piirre näkyy myös psalmeissa. Kielikuvien tarkoitus on tarjota uusi näkökulma ja syvempi ymmärrys jostakin asiasta tai ilmiöstä, joka on sinällään tuttu. Voisi sanoa, että kielikuva on raikas ja uusi tapa sanoa tuttu asia niin, että sen voi kohdata kuin ensimmäisen kerran ja ehkä ymmärtää siitä jotakin uutta. Kuten runoissakin, psalmien kielikuvien taustalla on joku konkreettinen asia, johon viitataan. Kirjallisuuden puolella opetetaan, että kielikuvat eivät ole pelkkiä tekstin koristeita, vaan niillä sanotaan jotakin todellisuudesta. Niillä on siis tarkoitus eli funktio. Samoin psalmeissakin kielikuvilla pyritään sanomaan jotakin konkreettista todellisuudesta, jotain, jonka voi pukea sanoiksi myös ”asiakielellä”. Psalmit ovat kuitenkin valinneet sanoa nuo asiat kaunokirjallisuuden keinoja käyttäen.

Psalmien luonne mahdollistaa lukijalle sen, että hän voi ikään kuin siirtyä huoneeseen, jossa hän voi katsella ja nähdä millaista tuossa huoneessa on. Monet muut Raamatun kirjat luettelvat asioita, ja vaikka moni kirja sisältää kertomuksia, joihin on mahdollista eläytyä, harva kirja mahdollistaa sellaisen tunnekokemuksen ja tunteiden tarkastelun syvyyden kuin psalmit. Niihin on laitettu se kipu ja riemu kaikessa rehellisyydessä, jota niiden kirjoittaja kokee. 

Se, että Jumala on halunnut tällaisen kirjan Raamattuun, kertoo Jumalasta paljon. Ensinnäkin se kertoo Jumalan luovuudesta ja siitä, miten arvokkaana hän näkee taiteen ja luovuuden. Toiseksi se kertoo siitä, että Jumala arvostaa tunteita ja niiden ilmaisemista. Kolmanneksi se, että Raamatussa on tällainen kirja, jossa on ihmisen puhetta Jumalalle, kertoo siitä, että Jumala ei ole neuroottinen diktaattori. Koko pelastushistoria todentaa sitä, että Jumala haluaa tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa. Hän uskaltaa antaa ihmisen olla osallinen siinä prosessissa kun Hän pelastaa ihmisiä, vaikka Hän tietää, että ihminen on hyvin vajavainen ja epäonnistuu. Hän on jopa ottanut ihmiset yhteistyökumppaneikseen Sanansa kirjoittamisessa. Tämä on asia, joka saattaa ahdistaa monia, mutta samalla se on asia, joka suorastaan jyrisee sitä, millainen Jumala on. Joku voisi sanoa, että ”Jumala on niin rento jätkä, että hän ei riehu vallanhalussaan ympäriinsä”. Jumala tietää, että kaikki asiat ovat lopulta Hänen kädessään eikä kukaan kykene koskaan ottamaan valtaa Häneltä pois.

On edelleen muistutettava, että vaikka psalmit ovat ihmisen puhetta Jumalalle, se ei tarkoita, etteivätkö ne voisi olla Jumalan sanaa. Psalmit nousevat tiukasti raamatullisesta maailmankuvasta. Ne julistavat sitä, miten Jumala on luonut maailman, miten Jumalalla on valta ja voima ja ohjakset käsissään. Ne julistavat sitä, että syntiinlankeemus ja sen aiheuttama kipu ja kärsimys ovat totta ja läsnä ihmisen arkielämässä. Ne julistavat kuitenkin myös sitä, että Jumalalla on suunnitelma pelastaa ihmiskunta ja Hän on itse asiassa luvannut pelastuksen, Messiaan, joka on Jeesus Kristus. Lisäksi psalmit julistavat Jumalan lupausta uudesta taivaasta ja maasta aikojen lopulla. Tämä kaikki löytyy muualtakin Raamatusta.

Musiikki, runous ja jumalanpalvelus

Musiikin kuunteleminen on monelle ihmiselle terapeuttista ja hoitavaa. Se myös rentouttaa. Musiikki on yksi jumalanpalveluksen perusosa, josta ihmiset eivät halua luopua. Sen lisäksi, että se tuo jumalanpalvelukseen vaihtelevuutta, se saattaa koskettaa eri tavalla kuin puhe ja se on myös raamatullinen osa. Jo Vanhassa testamentissa laulettiin, ja juuri tähän tarkoitukseen psalmitkin on tehty. Psalmeissa on runolle tyypillistä rytmiä, joka tekee niistä jo itsessään musiikin kaltaista, mutta laulettuna psalmit ovat toki ”vielä enemmän musiikkia”. Tämäkin alleviivaa psalmien paikkaa niin Raamatussa kuin jumalanpalveluselämässäkin. 

On kuitenkin muistutettava, että jumalanpalvelus ei ole pelkkä yhteinen tunteiden harjoittamishetki. Ennemminkin jumalanpalvelus ja ylistäminen on osallistumista siihen jumalanpalvelukseen, joka tapahtuu koko ajan hengellisessä todellisuudessa (Ilm. 4 ja 5), ja joka muuttaa meitä, kun me ymmärrämme syvemmin keitä ja mitä me olemme.[4] Sanotaan, että me muutumme sen kaltaiseksi, ketä ylistämme, olipa se Jumala tai joku muu. Muuttuminen on ei ole kuitenkaan pelkkä maaginen automaatio, vaan sen voidaan katsoa olevan linkittyneenä siihen, miten me alamme ajatella asioista sen perusteella, mitä me opimme esimerkiksi laulujen tai psalmien kautta (ts. maailmankuvamme muovautuu). Kun nyt ajatellaan, että psalmit heijastelevat raamatullista maailmankuvaa (mm. maailman synty, ihmisen alkuperä ja elämän tarkoitus), psalmien lukeminen ja niiden avulla rukoileminen ja ylistäminen muovaavat meidän maailmankuvaamme, kun pysähdymme niiden sanoman äärelle, pohdimme ja mietiskelemme niitä. Näin toki tapahtuu muidenkin Raamatun kirjojen kanssa, mutta psalmien avulla muutos tapahtuu toista reittiä pitkin.

Emotionaalisuus

Lisäksi psalmeista on sanottava vielä se, miten ne tuovat tunteet olennaiseksi ja normaaliksi osaksi ihmisen elämää. Psalmit antavat kanavan ilmaista iloa, vihaa, katumusta, ylistystä ja kiitollisuutta, ja ne opettavat sitä, että Jumalalle saa ilmaista tunteita. Se, että kirja, jossa Jumalalle ”tilitetään” tunteita päiväkirjamaisesti, ja että tällainen teos on kanonisoitu ja sitä lainataan muualla Kirjoituksissa, kertoo merkittävästi, että tällainen toiminta on hyväksyttävää. Eikä se ole pelkästään hyväksyttävää, vaan toivottavaa. Mikäli tunteita ei kuunnella tai ne tukahdutetaan, ne saattavat pinnan alla aiheuttaa kroonista oirehtimista ja lopulta hallitsematonta purkautumista. 

Tunteet eivät sinällään ole pahoja tai hyviä, vaan ennemminkin ne ovat informaatiota ja tila, jossa koetaan jotakin. Tunteet kertovat ihmisestä ja ihmiselle, minkä vuoksi niiden äärelle on pysähdyttävä. Tunteet ovat olennainen osa ihmistä, eikä niistä tulisi pyrkiä pois. Jokainen ihminen kokee tunteita ja tunteet ovat Jumalan luomistyö meissä. Ns. negatiivisetkin tunteet ovat tunteita, joita ihminen kokee ja joita hänen kuuluu kokea. On eri asia tuntea ärtymystä tai vihastumista ja konkreettisesti toimia tuon tunteen mukaan. Ts. on eri asia hakea vasara ja lyödä naapuria, kuin pelkästään tuntea ärtymystä. Sen sijaan, että ärtymys vain tukahdutettaisiin, on parempi tunnistaa tuo tunne ja pohtia, miksi se nousee niin voimakkaasti. Mikäli se nousee asiasta, josta sen ei tarvitsisi, on hyvä pitää itsellensä pieni puhe. Pelkistä tunteista ei kuitenkaan kannata alkaa kokea syvää syyllisyyttä, koska jotkut tunteet ovat niin äkillisiä, ettei niitä edes ehdi estää. Toiminta on siis toinen asia, tunteet toinen.

Tulkitseminen

Psalmien tulkinnassa tulee ottaa huomioon niiden luonne, funktio (miksi ne on kirjoitettu), psalmien eri tyypit sekä niiden rakenne. Ne sisältävät runoudelle tyypillisiä kielen keinoja: kielikuvia, toistoa, hyperbolia (liioittelua) ja parallelismia (tästä lisää alla). On vielä sanottava, että kyse psalmien kohdalla ei ole siitä, että niihin on piilotettu salamerkityksiä, joita kristittyjen pitäisi ratkaista kuin ristikkoa tai salakoodia, koska kielikuvat eivät toimi sillä tavalla. 

Konkreettisia esimerkkejä kielikuvista tulkitsemisessa

Kun luemme tai laulamme Martti Lutherin ”Jumala ompi linnamme” -hymniä, tuskin ajattelemme, että Jumala on harmaa, kivistä koostuva rakennus, jossa on kaksi tornia ja kylmät lattiat. Ennemminkin ajattelemme, että Jumala on voimallinen auttamaan ja suojaamaan meitä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kielikuvat toimivat ja miten niitä tulisi lukea. Joidenkin psalmien kohdalla me ymmärrämme ja huomioimme tämän pelisäännön helpommin, joidenkin kohdalla huonommin. Esimerkiksi Ps. 51:7 sanoo: ”Minä olen synnissä syntynyt ja minun äitini on minut synnissä siittänyt”. Daavid ei välttämättä halua antaa lausuntoa perisyntioppiin liittyen tai ottaa kantaa onko lasten tekeminen syntiä. Ennemminkin Daavid korostaa sitä, että hän on syntinen. Psalmihan on kirjoitettu sen jälkeen, kun hän on harrastanut seksiä naimisissa olevan naisen, Batseban, kanssa. Daavid ei pelkästään harrastanut seksiä tämän varatun naisen kanssa, vaan hän vieläpä tapatti tämän miehen. Ei ole vaikea ymmärtää, että Daavidin omatunto syytti häntä ja hän halusi korostaa tässä katumuspsalmissa kaikella taidollaan sitä, kuinka syntinen hän oli pohjiaan myöten ja kuinka paljon hän katui tekoaan. 

Ps. 23:ssa puhutaan siitä kuinka Herra on meidän paimenemme. Me emme käsitä tätä siten, että kristittyjen tulisi käyttäytyä kuin lampaat, koska Herra on kirjaimellisesti meidän paimenemme, vaan me ymmärrämme, että tämä on kuvakieltä. 

Parallelismi

Parallelismi on sitä, että yksi asia sanotaan kaksi kertaa joko toistaen tai vastakkainasettaen. Tarkoitus ei siis ole sanoa kahta eri asiaa. 

Esimerkkinä toimii Ps. 33:6:

”Herran sanalla ovat taivaat tehdyt,

ja kaikki niiden joukot Hänen suunsa hengellä”

Parallelismi on siitä hieno kielen keino, että se ei katoa käännösprosessissa, vaan se tulee esille myös käännöksissä. Tämä on keino, jolla voi painottaa jotakin tärkeää asiaa ja sanoa sen täydemmin, kuin yhdellä lauseella tai sanalla voisi sanoa. 

Psalmien tyypit

Psalmeja on eri tyyppisiä, esimerkiksi valitusvirsiä ja kiitospsalmeja. Nämä psalmien tyypit ohjaavat niiden käyttöä, koska esimerkiksi valituspsalmeja ei käytetty (eikä käytetä edelleenkään) häissä, vaan hautajaisissa. Psalmien tyypit voi päätellä niiden sisällöstä ja viestistä. Lisäksi eri psalmityypeillä on erilaiset rakenteet, joista ne voi tunnistaa, ja itse asiassa israelilaiset tunsivat psalmityypit, joiden mukaan he jaottelivat ja käyttivät psalmeja. Koska psalmityypeillä oli jo Vanhan testamentin aikana oma käyttötarkoitus, joka ohjautui pitkälti niiden sisällön mukaan, tämä alkuperäinen käyttötilanne vaikuttaa siihen, missä sitä voi käyttää nykyäänkin.

Seuraavaksi lista erilaisista psalmityypeistä:

1) Valitusvirret/valituspsalmit. Yksilölle (Ps. 3, 13, 22, 31, 39, 42, 57) ja yhteisölle (Ps. 12, 14, 44, 80, 94, 137). Näissä psalmeissa puretaan pettymyksistä ja kärsimyksistä aiheutuvaa tuskaa.

2)Kiitospsalmit. Näitä psalmeja käytettiin – ja käytetään – niissä tilanteissa, joissa on aihetta kiitokseen. Yhteisölle (65; 67; 75; 107; 124; 136) ja yksilölle (18; 30; 32; 34; 40; 66; 92; 116; 118; 138). 

3) Ylistysvirret. Nämä psalmit ylistävät Jumalaa siitä kuka hän on; hän on luoja, korkein, mahtavin ja suojelijamme. (Mm. 8; 19; 33; 66; 100; 103; 111; 113; 117; 104; 145-150)

4) Pelastushistorialliset psalmit. Näissä psalmeissa keskitytään ylistämään ja tarkastelemaan Jumalan töitä historiassa, kuinka hän on pelastanut Israelin ja johdattanut tätä kansaa. (78; 105; 106; 135; 136.)

5) Juhlapsalmit. Nämä psalmit liittyvät Israelin liiton uudistamiseen ja siihen liittyvään liturgiaan. Näitä ovat mm. Daavidin liittopsalmit 89 ja 132 sekä kuninkaalliset psalmit 2; 18; 20; 21; 45; 72; 101; 110; 144. Kuninkuus oli israelilaisille tärkeää, koska sen kautta Jumala varmisti heidän elämänsä tasaisuuden ja suojeli heitä. Lisäksi nk. Siionin Psalmit/virret kuuluvat tähän kategoriaan. Nämä psalmit ylistävät ja puhuvat Jerusalemista, joka oli israelilaisille tärkeä paikka mm. temppelin vuoksi.

6) Viisauspsalmit. Ps. 36; 37; 49; 73; 112; 127; 128; 133. 

7) Luottamuksen laulut. Ps. 11; 16; 23; 27; 62; 63; 91; 121; 125; 131. Nämä psalmit kiinnittävät huomion Jumalan luotettavuuteen ja siihen, että vaikeidenkin aikojen keskellä on oikein osoittaa luottamusta Jumalaan. 

8) Kirouspsalmit. Kirouspsalmeja on viisi (55; 59; 69; 79; 109; 137). Näistä lisää alla.[5]

Kirouspsalmeista

Kirouspsalmit on kategoria, johon kuuluvat psalmit tai niiden osat kuulostavat rajuilta, brutaaleilta ja hätkähdyttäviltä. Yksi kuuluisimmista esimerkeistä on Ps. 137:9 ”Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt! Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja muskaa ne kallioon!” 

Tämä psalmi on kirjoitettu sen jälkeen, kun israelilaiset ovat joutuneet pakkosiirtolaisuuteen ja Jerusalem on tuhottu. Tässä ovat ne rehelliset tunnot, joita psalmisti sekä monet muut israelilaiset tunsivat. Tämän psalmin kohdalla on syytä kiinnittää muutamaan seikkaan huomiota. Ensinnäkin lapsi-sana, jota tässä psalmissa heprean kielellä käytetään, ei tarkoita sylivauvoja. Sana voi itse asiassa tarkoittaa varttuneempiakin lapsia ja se keskittyy suhteeseen, ei ikään. Samaa sanaa käytetään, kun puhutaan isien synneistä, jotka vaikuttavat lasten (jälkeläisten) elämässä. Toiseksi Babyloniassa, jossa psalmi todennäköisesti kirjoitettiin, ei edes olisi ollut tuollaisia kallioita, joita Palestiinassa, josta israelilaiset olivat lähteneet, oli. Kolmanneksi psalmi on ennen kaikkea tunteiden raju purkaus. Syy tällaiseen toiveeseen oli syvä pettymys, Jumalan kunnian loukkaaminen ja suru. Kuten psalmeja yleensä, ei tätäkään jaetta tule ottaa kirjaimellisesti. Kirjoittajan toive sanojen taustalla on se, että Jumala kostaisi heidät pakkosiirtolaisuuteen vieneille ja näiden jälkeläisille nämä pahat teot.[6]

Tällainen kirouspsalmien puhe kuulostaa synnilliseltä erityisesti Uuden testamentin korkean moraalin valossa. Kuitenkin Raamatun linjan mukaan ihminen saa olla vihainen, mutta syntiä ei saa tehdä (Ef. 4:26). Jumala tahtoo meiltä rehellisyyttä myös tunteiden osalta ja hän näkee joka tapauksessa tunteisiimme, kerroimmepa me niitä Hänelle tai emme. Kirouspsalmien sanat on tarkoitettu Jumalalle, eikä esimerkiksi sylivauvoja oikeasti heitettu kallioon. Kun meillä on sellainen olo, että tekisi mieli kaivaa kirves puuliiteristä, on parempi mennä Jumalan eteen ja kuvailla tunteet hänelle. Yksi vaihtoehto on myös lukea tällaisia psalmeja, jotka puhuvat suoraan pettymyksestä, surusta ja vihasta. Ne opettavat meille tervettä tunneilmaisua. Elämässämme tulee joskus tilanteita, kun meillä on todella syvä kipu ja viha. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan uhrit voivat kokea kirouspsalmien lukemisen terapeuttisena, koska niissä sekä muistutetaan että vaaditaan, että vääryys saa palkkansa. Meidän ei tarvitse padota tunteitamme, vaan meidän tulisi viedä asiamme Jumalalle. Jumala ei mene meidän sanoistamme ja tunteistamme rikki.

Viitteet:

[1] Lewis 1982, 7.

[2] Fee & Stuart 2003, 210-211.

[3] Ks. Wright 2013, 9.

[4] Wright 2013, 6.

[5] Lista Fee & Stuart 2003.

[6] Kaiser 1998, 168-171.

LÄHTEET

Fee, Gordon D., Stuart Douglas. 2003. How to Read the Bible for All its Worth. 3^rd Edition. Grand Rapids, MI: Zondervan.

Kaiser, Walter C. 1998. Suorat sanat. Vanhan testamentin vaikeita kohtia. Kauniainen: PerusSanoma Oy.

Lewis, C. S. 1982. Mietteitä Psalmeista. Helsinki: Kirjaneliö.

Wright, N. T. 2013. The Case for the Psalms. Why They Are Essential. New York: Harper Collins Publishers.