Kirjoittaja Janne Saarela
2017
JOHDANTO
Raamatun sisällysluetteloa vilkaisemalla huomaa, että Sefanjan kirja kuuluu yhtenä kuuteen viimeiseen pikkuprofeettaan. Se on asetettu Nahumin ja Habakukin jälkeen ennen Haggaita, Sakarjaa ja Malakiaa. Mutta jos laitamme kirjat historiallisesti ottaen aikajärjestykseen, järjestys on seuraava: Nahum – Sefanja – Habakuk — Haggai – Sakarja – Malakia. Lukijan on joka tapauksessa hyvä pitää mielessä tämä kolmijako, koska kolme ensimmäistä kuuluvat suurinpiirtein samalle aikajaksolle 600-luvulle eKr., kun taas kolme viimeistä kuuluvat Persian ajanjaksolle 500-luvulle eKr. Sefanjan kirjan sanoma on siis suunnattu etelän Juudalle, koska pohjoisen Israelin 10 heimoa olivat jo kokeneet tuomionsa Assyrian kautta ja joutuneet pakkosiirtolaisuuteen. Siksi Juudan tilannetta tänä aikana on syytä tarkentaa.
Lintuperspektiivi historialliseen tilanteeseen
Assyrian valtakunnan hallinta Lähi-idän kohdalla alkoi 700-luvun puolivälissä eKr. ja jatkui aina 600-luvun alkupuolelle saakka. Valtakunnan viimeinen erityinen kuningas oli Assurbanipal, joka hallitsi noin vuosina 668-627 eKr. Assrian valtakunta kohtasi käytännössä loppunsa, kun sen pääkaupunki Niinive tuhottiin vuonna 612. Juudalle tämä tarkoitti tietysti sitä, että nyt uhka vaihtui Assyriasta Babyloniaan.
Historiallisesti katsoen Juuda oli erityisesti Assurbanipalin hallitusaikana vahvasti Assyrian alaisuudessa, mutta valtakunnan heikentyessä Juuda vaati itselleen enemmän itsenäisyyttä. Tämä asenne jatkui senkin jälkeen, kun Babylonia voitti Assyrian. Assyrian luhistumisen jälkeen sekä Egypti että Babylonia yrittivät taistella Syyrian ja Palestiinan alueen hallinnasta ja tämä johti luonnollisesti useisiin maahantunkeutumisiin ja lopulta Juudan tuhoon vuonna 587/6 eKr.
Jos tiivistämme asiat yksinkertaistamisen uhalla, käytännössä Juudan tilannetta voidaan kuvata kolmena erilaisena aikautena. Nämä aikakaudet käyvät taas melko hyvin yhteen tiettyjen kuninkaiden hallitusaikojen kanssa:
- Assyrian vallan hyväksyminen: kuninkaina Manasse ja hänen poikansa Aamon (n. 687-642 eKr.)
- Juudan suurempi itsenäisyys: kuninkaana Joosia (640-609 eKr.)
- Juudan itsenäisyysjulistus Babyloniaa vastaan: kuninkaina Jooahas, Joojakim, Joojakin [tai Jekonja] ja Sidkia (609-587 eKr.)
Lukija huomaa, että 2. Kuningasten kirja ja 2. Aikakirja kuvaavat Manassen ja Aamonin hallitusaikaa (1.) erityisen pahana ajanjaksona, jolloin kansan hengellinen tila menee pahasti alamäkeen. Joosian aikana (2.) tapahtuu kuitenkin kauan odotettu uskonpuhdistus, mutta ikävä kyllä (3.) kansan neljä viimeistä kuningasta ovat erityisen pahoja. Siksi ei ole yllätys, että Jeremia, joka eli Joosian ajasta aina Jerusalemin tuhoon saakka, kuvaa neljän viimeisen kuninkaan aikaa edellämainittujen kirjojen kanssa hyvin negatiivisesti.
Tämä lyhyt historiallinen katsaus on pidettävä mielessä, kun lukija sukeltaa Nahumin, Habakukin ja Sefanjan kirjoihin.
Sefanjan kirjan sisältö
Kirjan ymmärtämiseksi lukijan kannattaa tutustua erityisesti 2. Kuningasten kirjan lukuihin 22-23 ja 2. Aikakirjan lukuihin 34-35. Kirjan ytimekkäin tiivistys on tässä: Sefanjan profeetallinen julistus toi tarvittavaa taustatukea Joosian aikaiselle uskonpuhdistukselle kansan keskellä.
Kirjan ensimmäinen jae paljastaa meille muutaman olennaisen asian profeetasta ja meneillään olevasta tilanteesta. Ensinnäkin kirja alkaa hyvin poikkeuksellisesti, koska profeetan sukupuu kulkeutuu taaksepäin aina neljän sukupolven verran: ”Herran sana, joka tuli Sefanjalle, Kuusin pojalle, joka oli Gedaljan poika, joka Amarjan poika, joka Hiskian poika, Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, päivinä.” (1:1) Vaikka tätä ei voida todistaa 100% varmuudella, ainoastaan yksi selitys on riittävä nän mittavaan sukupuuhun: mainittu Hiskia on juurikin edesmennyt kansan kuuluisa (ja hyvä) kuningas, joka oli hallinnut 716-686 eKr. Tarkastelkaamme lyhyesti millainen tilanne edemenneiden kuninkaiden kohdalla oli meneillään. Aloitamme Hiskiasta, josta 2. Kuningasten kirja kertoo mm. seuraavaa:
Israelin kuninkaan Hoosean, Eelan pojan, kolmantena hallitusvuotena tuli Hiskia, Juudan kuninkaan Aahaan poika, kuninkaaksi. Hän oli kahdenkymmenen viiden vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentä yhdeksän vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Abi, Sakarjan tytär. Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan niinkuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt. Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan. Hän turvasi Herraan, Israelin Jumalaan, niin ettei kukaan ollut hänen kaltaisensa kaikista hänen jälkeläisistään Juudan kuninkaista eikä niistä, jotka olivat olleet ennen häntä. Hän riippui Herrassa kiinni eikä luopunut hänestä, vaan noudatti hänen käskyjänsä, jotka Herra oli antanut Moosekselle. Niin Herra oli hänen kanssansa; hän menestyi kaikessa, mihin ryhtyi. (18:1-7a)
Hiskia oli siis hyvä kuningas, joka sai aikaan paljon mittavaa uudistusta. Näin ollen Sefanja itse ei ollut vain kuninkaallista sukua, mutta hän myös kulki myös hengellisessä mielessä esi-isänsä jalanjäljissä. Sefanja on todennäköisesti syntynyt Manassen hallitusaikana (686-642 eKr.), joka siis oli tullut kuninkaaksi Hiskian jälkeen, koska hän oli hänen poikansa (2. Kun. 20:21). Tässä kohden asiat saivat täydellisesti uuden suunnan, koska Manasse oli lyhyesti sanottuna paha. Lainaamme tässä kohden 2. Kuningasten kirjan tekstiä hieman pidemmästi:
Manasse oli kahdentoista vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentä viisi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hefsibah. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä. Hän rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, ja pystytti alttareja Baalille ja teki aseran, niinkuin Israelin kuningas Ahab oli tehnyt, kumarsi ja palveli kaikkea taivaan joukkoa. Hän rakensi alttareja myös Herran temppeliin, josta paikasta Herra oli sanonut: ”Jerusalemiin minä asetan nimeni”. Hän rakensi alttareja kaikelle taivaan joukolle Herran temppelin molempiin esipihoihin. Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja hankki itsellensä vainaja- ja tietäjähenkien manaajia; hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet. Ja teettämänsä Aseran kuvan hän asetti temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojallensa Salomolle: ”Tähän temppeliin ja Jerusalemiin, jonka minä olen valinnut kaikista Israelin sukukunnista, minä asetan nimeni ikiajoiksi. Enkä minä anna enää Israelin jalkojen harhailla pois siitä maasta, jonka minä olen antanut heidän isillensä, jos he vain kaikessa noudattavat sitä, mitä minä olen käskenyt heidän noudattaa – koko sitä lakia, jonka minun palvelijani Mooses on heille antanut.” Mutta he eivät totelleet, ja Manasse eksytti heidät tekemään pahaa enemmän kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. Niin Herra puhui palvelijainsa, profeettain, kautta ja sanoi: ”Koska Manasse, Juudan kuningas, on tehnyt nämä kauhistavat teot ja siten tehnyt pahaa enemmän kuin amorilaiset, jotka olivat ennen häntä, ja on saattanut kivijumalillansa myös Juudan tekemään syntiä, sentähden sanoo Herra, Israelin Jumala, näin: Katso, minä annan sellaisen onnettomuuden kohdata Jerusalemia ja Juudaa, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat. Ja minä mittaan Jerusalemin samalla mittanuoralla kuin Samarian ja punnitsen sen samalla vaa’alla kuin Ahabin suvun. Ja minä huuhdon Jerusalemin, niinkuin vati huuhdotaan: se huuhdotaan ja käännetään kumollensa. Minä hylkään perintöosani jäännöksen ja annan heidät vihollistensa käsiin, niin että he joutuvat kaikkien vihollistensa saaliiksi ja ryöstettäviksi, koska ovat tehneet sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja vihoittaneet minua siitä päivästä asti, jona heidän isänsä lähtivät Egyptin maasta, tähän päivään saakka.” Manasse vuodatti myös sangen paljon viatonta verta, niin että hän sillä täytti Jerusalemin ääriään myöten, sen syntinsä lisäksi, jolla hän saattoi Juudan tekemään syntiä, tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä. Mitä muuta on kerrottavaa Manassesta ja kaikesta, mitä hän teki, ja synnistä, minkä hän teki, se on kirjoitettuna Juudan kuningasten aikakirjassa. Ja Manasse meni lepoon isiensä tykö, ja hänet haudattiin linnansa puutarhaan, Ussan puutarhaan. Ja hänen poikansa Aamon tuli kuninkaaksi hänen sijaansa. (21:1-18; ks. myös 2. Aik. 33)
Ensiksiksin on mainittava, että mitä tulee Raamatussa säilyneisiin profeettoihin, Manassen aikana Jumala ei lähettänyt profeettoja. Siksi erityisesti Nahumin ja Sefanjan toiminta oli erikoista, koska he katkaisivat reilu 50 vuotta kestäneen profeettatyhjiön. On mahdollista, että juuri elämä Manassen aikalaisena toi Sefanjalle hänen erikoisen nimensä, joka tarkoittaa ”Jahve on kätkenyt”. Näyttää siltä, että hänen perheensä palveli uskollisesti Jahvea ja hänen vanhempansa joutuivat kätkemään hänet aikana, kun Manasse tappoi monia ihmisiä. Manassen poika Aamon ei tuonut asiaan minkäänlaista parannusta (2. Kun. 21:19-26). Aamonin omat palvelijat kuitenkin tappoivat hänet ja pienen rytäkän jälkeen kansa nosti Joosian uudeksi kuninkaaksi (21:23-24). Joosia oli Juudan 16. kuningas ja hän hallitsi vuosina 640-609 eKr. Hän oli vain 8-vuotias tullessaan kuninkaaksi ja hän aloitti uskonpuhdistuksen ollessaan vain 20-vuotias (2. Aik. 34:1-3)!
Sefanja siis toimi varmuudella tänä ajanjaksona ja valtaistuimella istui nuori poika. Joosian aikana temppelistä myös löydettiin lain kirja vuonna 621 eKr., ks. 2. Kun. 23:3. (Yleisesti ajatellaan tämän olleen 5. Mooseksen kirja. John Walton toteaa, että ei ole mitään syytä ajatella, että kirja olisi ”kirjoitettu” tässä tilanteessa, vaan kyse oli olemassaolevan teoksen löytymisestä, joka sisälsi vanhempaa arvokasta traditiota. Ks. Walton & Sandy 2013, 70. Iain Provan [2006,74-76] toteaa, että ei ole mikään yllätys, että lain kirja ”katosi käytöstä” Manassen hirmuhallinnon aikana ja sen jälkeen ja Kuningasten kirjat monessa kohden olettavat, että lain kirja oli kuninkaiden saatavilla.) Keskustelua on käyty siitä tapahtuiko Sefanjan toiminta ennen vai jälkeen tämän tapahtuman. Erityisesti kirjan jakeet 1:4-6 näyttäisivät viittaavan siihen, että Sefanjan toiminta tapahtui juuri ennen suurta uskonpuhdistusta. Toisaalta jae 1:4 puhuu Baalin jäännöksistä, joka viittaisi uskonpuhdistuksen jälkeiseen aikaan. Asioita mutkistaa hieman se, että Kuningasten kirjojen mukaan Joosia aloittaa uskonpuhdistuksen lain kirjan löytämisen vuoksi, mutta Aikakirjojen peristeella uskonpuhdistus oli alkanut jo aiemmin (ks. 2. Aik. 34:1-8 & 2. Kun. 22:3—>). Longman & Dillard suosivat tässä tapauksessa Aikakirjojen lukutapaa, koska siellä tapahtumat esitetään kronologisessa järjestyksessä. Lisäksi on huomattava, että erityisesti jotkut maininnat Jeremian kirjassa antaisivat olettaa, että Joosian aikaansaama reformi ei ollut niin mittava kuin olemme olettaneet (Jer. 2:8; 8:2; 19:5, 13; 32:35). Näin ollen Sefanjan aikana reformi oli todennäköisesti meneillään. Itse kallistun Robertsonin mielipiteeseen, jonka mukaan Sefanjan toiminta alkoi hyvin samaan aikaan lain kirjan löytymisen kanssa (622 eKr.) Tämä selittäisi paremmin kirjassa olevat selvät yhteydet moneen teemaan 5. Mooseksen kirjassa: Sefanjalla oli aikaa tutustua tähän kirjaan intensiivisesti ja ammentaa sieltä sanomaansa. Itse asiassa Sefanjan monia profetioita ei voida selittää ilman, että hänellä oli linkki 5. Mooseksen kirjaan, kuten tulemme myöhemmin näkemään. Varmaa kuitenkin on, että Sefanajan sanoma tuli ilmi huomattavasti ennen vuotta 612 eKr., jolloin Niinive tuhoutui lopullisesti (2:13).
Toinen kirjaan liittyvä ongelma-kysymys koskee maahan hyökkäävää kansaa. Jakeissa 1:4, 10-13; 2:1-2 ja 3:1-4 kuvataan miten Jerusalem tulisi tuhoutumaan jonkun kansan hyökkäyksessä. Tutkimuksessa on ehdotettu Assyriaa, skyyttalaisia ja Babyloniaa ja tämä järjestys on myös epätodennäköisimmästä todennäköisimpään. Se tosiasia, (a) että Assyria itse (ja Niinive) tulisi tuhoutumaan samassa rytäkässä (2:13-15) ja (b) Jumalan oman kansan jäännös tulisi pelastumaan (3:10-20) viittaa juurikin Babylonian tomintaan. Babyloniasta tuli todellinen uhka kuitenkin vasta vuoden 604 jälkeen, jolloin se voitti tärkeän Karkemiksen taistelun. Sefanja kuitenkin näki ongelmat edeltäkäsin.
Kirjan rakenne
Kirja sisältää useita sanomia, eikä tutkijoilla ole ollut helppoa päättää yhtä oikeaa rakennetta kirjalle. Heprealainen masoreettinen teksti jakaa kirjan kuuteen osioon seuraavasti: 1:1-9; 1:10-18; 2:1-4; 2:5-15; 3:1-13; 3:14-20. Karkeasti sanottuna kirja jakautuu käännöksissämme esitettyyn kolmeen lukuun: luku 1 = Jerusalemia kohtaava onnettomuus, luku 2 = ympäröiviä kansoja kohtaava onnettomuus ja luku 3 = Jerusalemia ja muita kansoja kohtaava onnettomuus, joka sisältää myös lohdutuksen sanoja molemmille. Goldingay jakaa kirjan seuraavasti:
- 1:1 Johdanto
- 1:2-2:3 Varoituksia ja kehotuksia Jerusalemille ja Juudalle
- 2:4-3:7 Julistus muille kansoille – ja Jerusalemille
- 3:8-20 Lupauksia ja varoituksia Jerusalemille ja ympäröiville kansoille
Douglas Stuart taas on painottanut kirjan suurta ja yksinkertaista kiastista rakennetta seuraavasti:
- A Jumalan tuomio Juudalle (valitus) (1:2-18)
- B Jumalan tuomio ympäröiville kansoille (2:1-3:8)
- A’ Jumala lunastaa Israelin jäännöksen (ilo) (3:9-21)
Kohdassa B Sefanja on rakentanut sanomansa tarkasti. Jakeissa 2:1-3 Juudaa kehotetaan nöyryyteen ja parannuksen tekoon, mutta jakeissa 3:6-8 paljastuu, että se ei ole halukas tähän. Näiden välissä on sitten viisi sanomaa: neljä sanomaa viittä muuta kansaa vastaan ja yksi Jerusalemia vastaan:
- 2:1-3: Kehotus parannuksentekoon
- 2:4-7 Filisteaa vastaan: sen alue tulisi joutumaan Juudan jäännökselle
- 2:8-11 Mooab/Ammon: sama kohtalo kuin Filistealla
- 2:12 Etiopia
- 2:13-15 Assyria tulee tuhoutumaan
- 3:1-5 Jerusalem
- 3:6-8 Kansa ei suostu parannuksentekoon
Kohta A’ jakautuu kolmeen osaan. Jakeet 9-13 huokuvat 5. Mooseksen kirjan teemaa, jossa puhutaan jäännöksen säilymisestä. Jakeet 14-17 puhuvat suuresta ilosta Jumalan ja kansansa välillä. Jakeet 18-20 puhuvat jälleen 5. Mooseksen kirjan teemalla kansan kokoamisesta yhteen.
Jotkut tutkijat ovat väittäneet, että kirjan lopussa olevat positiiviset sanomat olisi lisätty kirjaan myöhemmin (mm. 3:9-20). Tällaiseen tulkintaan ei kuitenkaan ole pakko turvautua, koska varoituksen ja tuomion sanoma Jumalan kansalle esiintyy monella tavalla VT:ssa samanaikaisesti. Tämä käy myös yhteen suuremman teologisen totuuden kanssa, koska vaikka Jumala joutuu rangaista kansaansa sen epäuskoisesta käytöksestä, Hän on luvannut antaa sille myös kirkkaan tulevaisuuden. Meillä ei ole todisteita siitä, että kirja olisi koskaan kiertänyt missään muussa muodossa kuin missä se on Raamatussamme.
Sefanjan kirjan kokonaisrakenne noudattaa samaa kaavaa kuin moni muu profeettakirja (Jesaja, Hesekiel ja LXX:n Jeremia). Kaikki alkavat tuominjulistuksella Juudaa vastaan, jota seuraa tuomionsanomat muita kansoja kohtaan. Kirja päättyy tulevaisuudessa tapahtuvaan siunaukseen. Jopa jakeissa 3:17-19 on nähtävillä kiastinen rakenne, jossa painopiste on keskellä:
A Siion laulaa (3:14a)
B Israel puhkeaa huutoon (3:14b)
C Jerusalemin ilo (3:14c)
D Jahve vapauttaa (3:15a)
E Jahve-kuninkaan läsnäolo (3:15c)
F Ei enää pelkoa (3:15d)
G Jerusalemin tuleva sanoma (3:16a)
F’ Ei enää pelkoa (3:16b)
E’ Jahven läsnäolo (3:17a)
D’ Jumala on auttaja (3:17b)
C’ Jahven ilo (3:17c)
B’ Jahve on hiljaa (3:17d)
A’ Jahve laulaa (3:17e)
Sefanja julisti todennäköisesti temppelissä tai sen läheisyydessä ja on mahdollista, että hän toi sanomiaan esille juuri tiettyjen suurten juhlien aikana, kun iso osa kansaa oli kokoontunut yhteen. Kansa on hyvin innoissaan omasta jumalanpalveluksestaan, mutta todellisuudessa he eivät vietä juhliaan oikealla tavalla. He odottavat Herran päivän koittamista, mutta he eivät tajua, että tämä tulisi tuomaan heille mukanaan huonoja uutisia. Se olisi rangaistuksen ei siunauksen päivä.
Herran päivä
Sefanjan profetioissa esiintyy muutaman kerran olennaisen tärkeä teologisesti latautunut maininta tulevasta Herran päivästä. Tässä Sefanja ei ole lainkaan ensimmäinen, koska monet profeetat olivat käyttäneet termiä ennen häntä (Aamos 5:18-20; 9:9-14; Jesaja 2; 13; 34; Jooel 2), mutta ei ollut sen käytössä myöskään viimeinen (Jeremia 46-51; Hesekiel 7). Sana ”päivä” esiintyy jakeiden 1:7 ja 2:3 välillä jopa 17x! On mahdollista, että hän on tuntenut ainakin Aamoksen ja Jesajan julistusta tästä aiheesta. Sefanja kuitenkin painottaa Herran päivää ikään kuin kolikkona, jolla on kaksi puolta: siunaus ja rangaistus. Se on lähellä ja se lähestyy vauhdilla (1:17, 14).
Kansa on tehnyt monenlaista syntiä ja se on rikkonut Jumalansa liiton. Jakeet 1:4-5 osoittavat, että kyse on synkretismistä eli monen eri jumalan palvelemisesta ja niiden sekoituksesta. Tämä oli päivänselvää ensimmäisen käskyn rikkomista (2. Moos. 20:3; 5. Moos. 5:7). Jae 1:12 taas paljastaa kansan keskellä olevan apaattisen tunnelman: kansa ajattelee, että Jumala ei ole niinkään kiinnostnut heidän toimistaan. Mooab on pilkannut Juudaa ja sitä kautta Jumalaa ja se tulee saamaan tuomionsa (2:8). Koska Jumalan oma kansa ei enää piitannut Jumalastaan, myöskään naapurikansat eivät nähneet syytä kunnioittaa Häntä (2:10).
Jakeissa 3:11-20 esiintyy kuitenkin toivo. Koska Jumala on liitolleen uskollinen, parempi aika on koittamassa. Vaikka kansa hylkää liiton, Jumala ei koskaan! Näissä jakeissa esiintyy tunnettu teema Israelin kansan jäännöksestä (lue Room. 9-11!). Kirjassa esiintyy myös selvää hyperbolaa eli liioittelua. Toisaalta Jumala tulee tyhjäämään maan kaikista ihmisistä (1:2-3; 3:8), mutta toisaalta Hän tulee pelastamaan kansoja ja oman kansansa jäännöksen (3:9-19). Tällainen liioitteleva kuvaus kuuluu monesti Raamatun eri kirjoihin. Lisäksi luvussa 1 Sefanja on käyttänyt 1. Mooseksen kirjan lukua 6 apuna kuvauksessaan: Jumalan tuomio iskisi tulvan lailla.
Kirja alkaa ja päättyy Jahven sanan painottamisella. Liittouskollinen Jumala on puhut. Nyt alamme tarkastella tarkemmin mitä Hän sanoi.
Teksti
Sefanjan kirjan teksti on säilynyt mm. codex Leningradissa, joka on vuodelta 1009 ja monissa tältä ajalta peräisin olevissa masoreettisissa teksteissä, kuten Cairo codexissa ja Aleppo codexissa. Kun vertaamme näitä tekstejä noin tuhat vuotta vanhempaan käsikirjoitukseen, joka löytyi Wadi Murabba’atista (Mur 88), emme huomaa suuriakaan eroavaisuuksia. (Hess.)
KOMMENTAARI
1:1 Johdanto
1. Herran sana, joka tuli Sefanjalle, Kuusin pojalle, joka oli Gedaljan poika, joka Amarjan poika, joka Hiskian poika, Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, päivinä.
Jaetta 1:1 käsiteltiin sen verran kattavasti johdanto-osuudessa, että siitä ei tarvitse tässä paljoakaan mainita. Länsimaalaiset lukijat voivat kuitenkin olla profeettakirjojen sanoman kanssa sen verran ”ulalla”, että tässä kohden on syytä painottaa erästä päivänselvää asiaa. Jumala oli solminut Israelin kanssa liiton: ja liitossa oli ehtoja. Samalla tavalla kuin avioliiton solminut mies ei voi enää herätä kenen tahansa naisen sängystä, Israel ei enää voinut palvoa muita jumalia, koska se oli liitossa Jahven kanssa. Tämä toi mukanaan myös paljon muita rajoituksia, kuten Mooseksen lain lukeminen sivu sivun jälkeen paljastaa. Lukijan on siis ehdottomasti pidettävä mielessä, että lain kirjan sanoma tulee Jumalalta, joka puhuu omalle liittokansalleen. Profeetta yksinkertaisesti muistuttaa kansaa liiton ehdoista ja sen rikkomisen seurauksista, johon he olivat sitoutuneet. Kaikki uusateisti Richard Dawkinsin puheet Jumalasta, joka on niin itserakas, että Hän vaatii koko ajan Israelilta yhtä sun toista on loistava osoitus siitä mitä tapahtuu, kun ei lue Vanhan testamentin perusasioihin kuuluvaa kirjallisuutta. Jumala on liitossa ja Hän vaatii uskollisuutta. (Uskon, että myös Dawkins olettaa tätä vaimoltaan. Ks. tästä Copan 2016, luku 3.)
Yksikään muu profeetta ei aloita kirjaansa linkittämällä itseään näin kauas historiaan. Näin pitkän sukuluettelon syynä täytyy olla se, että Sefanja on Juudan 14. kuninkaan Hiskian jälkeläinen (ks. 2. Kun. 18:1-20:21). Kirjan aloitus tekee hyvin selväksi, että Sefanjan sanoma on suora sanoma Jumalalta ja häntä on syytä kuunnella. Tämän luvun seuraavissa jakeissa profeetta mainitsee viidesti, että Herra on tuomassa kansan ylle rangaistuksen. Sefanjan täytyi kirjoittaa profetiansa ylös, jotta se jäisi tulevien sukupolvien käyttöön. Juuri se tosiasia, että kirjan profetiat kävivät toteen oli iso syy siihen, että kirja päätyi osaksi profeettakääröä.
Vaikka suurin osa kommentaareista ajoittaa Sefanjan toiminnan ennen lain kirjan löytymistä vuonna 622 eKr., tämä ei näyttäisi olevan paras ratkaisu. Palmer Robertson on painottanut kirjan syvää yhteyttä 5. Mooseksen kirjan kanssa. Järkevin selitys tälle on se, että kun tämä lain kirja löydettiin, se ajoi Joosian uskonpuhdistusta eteenpäin uudella tavalla, mutta profeetta Sefanja myös hyödynsi sen sanomaa tutkimalla sen sanomaa paljon ennen julistustoimintaansa. Seuraavat esimerkit Sefanjan kirjan ja 5. Mooseksen kirjan välillä painottavat tätä yhteyttä:
- 1:13: He ovat rakentaneet taloja, mutta eivät saa niissä asua. // 5. Moos. 28:30: Sinä rakennat talon, mutta et siinä asu
- 1:13 He ovat istuttaneet viinitarhoja, mutta eivät saa niistä viiniä juoda. // 5. Moos. 28:30: Sinä istutat viinitarhan, mutta et korjaa sen hedelmää.
- 1:15: Se on tuskan ja ahdistuksen päivä. // 5. Moos. 28:53, 55, 57: Siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon sinun vihollisesi saattaa sinut…
- 1:17: He kulkevat kuin sokeat. // 5. Moos. 28:29: Sinä haparoit keskellä päivää, niinkuin sokea haparoi pimeässä.
- 1:15: Se on pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sankan sumun päivä. / 5. Moos. 4:11: Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan vuoren juurelle, ja vuori paloi tulena, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä.
- 1:18: Hänen kiivautensa tulessa kuluu koko maa. // 5. Moos. 32:21-22: He ovat herättäneet minun kiivauteni jumalilla, jotka eivät jumalia ole…Sillä minun vihani tuli on syttynyt, ja se leimuaa tuonelan syvyyksiin saakka; se kuluttaa maan kasvuinensa ja polttaa vuorten perustukset.
- 3:5: Herra on vanhurskas sen keskellä, hän ei tee väärin. // 5. Moos. 32:4: Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on.
- 3:17: Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee. // 5. Moos. 28:63: Ja niinkuin Herra ennen iloitsi teistä, siitä, että teki teille hyvää ja antoi teidän lisääntyä, niin Herra silloin iloitsee teistä, siitä, että hävittää ja tuhoaa teidät.
- 3:19-20: Minä teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi… Minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa. // 5. Moos. 26:19: …että hän asettaisi sinut korkeammaksi kaikkia luomiansa kansoja, ylistykseksi, kunniaksi ja kiitokseksi, ja että olisit Herralle, sinun Jumalallesi, pyhitetty kansa, niinkuin hän on puhunut.
Näiden yhtenevyyksien lisäksi kirjojen välillä on enemmänkin linkkejä. Jumala tuo kansalleen ahdingon (1:17 / 5. Moos. 28:29), Jumala aiheuttaa pelkoa tuomiollaan (3:7 / 5. Moos. 4:10-11, 13; 5.29; 6:2, 13; 14:11; 14:23; 17:13, 19; 19:20; 21:21; 31:9-13), pakkosiirretyt ovat hajotettuna ympäri maailmaa (3:10 / 5. Moos. 4.27; 28:64; 30:3), Jumalan rakkauden kuvaaminen Israelia kohtaan (3:17 / 5. Moos. 4:37; 7:8, 13; 10:14-15; 23:6), ja Jumalan esittäminen Kuninkaana, Herrana ja Sankarina (3:17 / 5. Moos. 10:17).
Vain kaksi mahdollista teoriaa selittää nämä yhtymäkohdat. (A) ”Löydetty” lain kirja oli oikestaan tietyn profeetajoukon kirjoittamaa tekstiä eli kyseessä ei ollut vanhan tekstin elvyttäminen, vaan teksin ns. keksiminen Joosian päivinä. Mooseksen laki olisi siis oikeasti saanut alkunsa tänä aikana! Tällainen ratkaisu kuitenkin tuo mukanaan enemmän ongelmia kuin mitä se ratkaisee. Parempi selitys on yksinkertaisesti todeta, että Sefanjan toiminta tapahtui lain kirjan löytymisen jälkeen ja hänellä oli aikaa tutkia teksiä syvällisesti. Näin ollen Sefanja oli ennen kaikkea profeettana suuri apu Joosian uudessa uskonpuhdistusaallossa. Ei ole mitään syytä olettaa, että vuosikymmeniä jatkunut epäjumalien palvonta voitiin hoitaa yhdessä yössä. Ihmiset eivät olleet lainkaan halukkaita luopumaan tavoistaan. Tätä huomiota tukee se, että kun Jooahas tuli kuninkaaksi Joosian jälkeen, vain kolmen kuukauden aikana kaikki oli taas aivan kuten ennen (2. Kun. 23:31-32)! On mielenkiintoinen yksityiskohta, että lain kirja löytyi hetkenä, kun tasan 100 vuotta oli kulunut pohjoisen Israelin pakkosiirtolaisuudesta Assyriaan.
Löydämme Hiskian, Joosian ja Aamonin nimet myöhemmin Matteuksen evankeliumin sukuluettelosta, jossa viesti oli selvä: todellinen kuningas oli saapunut!
1:2-2:3 Varoituksia ja kehotuksia Jerusalemille ja Juudalle
2. Totisesti minä otan kaiken pois maan pinnalta, sanoo Herra. 3. Minä otan pois ihmiset ja eläimet, otan pois taivaan linnut ja meren kalat, viettelykset ja jumalattomat. Minä hävitän ihmiset maan pinnalta, sanoo Herra. 4. Minä ojennan käteni Juudaa vastaan ja kaikkia Jerusalemin asukkaita vastaan, ja minä hävitän tästä paikasta Baalin jätteet, epäjumalain pappien nimet ynnä myös Herran papit, 5. ne, jotka katoilla kumartaen rukoilevat taivaan joukkoa, sekä ne, jotka kumartaen rukoilevat Herraa ja vannovat hänen kauttansa, mutta myös vannovat Melekinsä kautta, 6. ynnä ne, jotka ovat luopuneet seuraamasta Herraa, eivät etsi Herraa eivätkä häntä kysy.
7. Vaiti Herran, Herran edessä! Sillä Herran päivä on lähellä; sillä Herra on laittanut teurasuhrin, on vihkinyt kutsuttunsa. 8. Ja Herran teurasuhrin päivänä minä rankaisen päämiehiä ja kuninkaan poikia ja kaikkia muukalaispukuun puettuja. 9. Ja minä rankaisen sinä päivänä kaikkia kynnyksen yli hyppääjiä, jotka täyttävät herransa huoneen väkivallalla ja petoksella.
10. Sinä päivänä, sanoo Herra, kuuluu huuto Kalaportilta ja valitus toisesta kaupunginosasta ja suuri hävitys kukkuloilta. 11. Valittakaa, te Huhmaren asukkaat, sillä tuhottu on kaikki kauppaakäypä väki, hävitetty kaikki hopean punnitsijat. 12. Siihen aikaan minä tutkin lampuilla Jerusalemin ja rankaisen ne miehet, jotka rauhassa makaavat pohjasakkansa päällä ja sanovat sydämessään: ”Ei Herra tee hyvää eikä pahaa”. 13. Heidän rikkautensa joutuu ryöstettäväksi, ja heidän talonsa jäävät autioiksi. He ovat rakentaneet taloja, mutta eivät saa niissä asua; ovat istuttaneet viinitarhoja, mutta eivät saa niistä viiniä juoda.
14. Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen kiiruusti. Kuule, Herran päivä! Silloin sankarit haikeasti huutavat. 15. Vihan päivä on se päivä, tuskan ja ahdistuksen päivä, häviön ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sankan sumun päivä, 16. pasunan ja sotahuudon päivä varustettuja kaupunkeja ja korkeita muurinkulmia vastaan. 17. Minä saatan ihmiset ahdistukseen, niin että he kulkevat kuin sokeat, sillä he ovat tehneet syntiä Herraa vastaan. Ja heidän verensä vuodatetaan niinkuin tomu, ja heidän elinnesteensä niinkuin saasta. 18. Eivätkä voi pelastaa heitä heidän hopeansa ja kultansa Herran vihan päivänä: hänen kiivautensa tulessa kuluu koko maa. Sillä lopun, äkkilopun, hän tekee kaikista maan asukkaista.
2:1. Menkää itseenne, kootkaa ajatuksenne, te häpeämätön kansa, 2. ennenkuin neuvopäätös on synnyttänyt – päivä kiitää pois kuin akanat – ennenkuin teidän päällenne tulee Herran vihan hehku, ennenkuin teidän päällenne tulee Herran vihan päivä. 3. Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä.
”Herran päivä” on kantava teema läpi kirjan. Jumalan tuomio tulisi kohtaamaan koko maanpiiriä ja Juuda ei tulisi säästymään.
Profeetan sanoma alkaa jakeessa 2 lievästi sanoen uhkaavasti: Jumala tulisi lopettamaan kaiken elämän koko maanpiiristä! (Alkuteksti puhuu kirjaimellisesti ”kokoamisesta”.) Kaikki elämä maan päältä tulisi loppumaan. Profeetta käyttää sanaa ’adamah (maa), eikä sanaa ’erets (maailma), mutta joskus ensinmainittu voi myös tarkoittaa laajempaa kokonaisuutta.
Kaiken kaikkiaan Sefanjan käyttämä kieli jakeissa 2-3 muistuttaa tuhoa, joka on kuvattu 1. Mooseksen kirjan luvuissa 6-8. 2. Mooseksen kirjan jae 6:7 kuuluu näin: ”Ja Herra sanoi: ”Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni.” Sefanja vain esittää asiat päinvastaisessa järjestyksessä: ihmiset, petoeläimet, linnut ja kalat. Näin ollen linkki Jumalan ja Nooan väliseen liitoon on selvä. Mutta miten Jumala sitten voi kumota Nooan kanssa tekemänsä liiton? Eikö Hän ollut sanonut, että samanlaista tuhoa ei tule enää koskaan tapahtumaan (1. Moos. 8:21)? Ehkä profeetta ajatteli, että tuleva Herran päivä olisi lopullinen ja Jumala oli ainoastaan luvannut pitää lupauksensa niin kauan kuin historia jatkaa olemassaoloaan (8:22). Edellämainittuja asioita seuraa jakeessa 2 vielä ”viettelykset ja jumalattomat”. Näyttää siltä, että eläinkunta oli tullut kansalle viettelyksessi siinä mielessä, että luonnon hyvät asiat oli käännetty turmelukseksi ja synniksi. Ehkä jo tässä viitataan kansan epäjumaliin, jotka on aina tehty jostain luonnon materiaaleista. Mutta vain ihminen voi olla jumalaton. Erityisesti jumalattomat ihmiset tulisivat kohtaaman tuomion Herran päivänä. Juuri samanlainen varoitus on Matteuksen evankeliumin jakeissa 13:41-42. Jeesuksen sanat osoittavat, että Sefanjan sanat laajassa mielessä odottavat vielä aikaansa.
Sefanja on rakentanut sanomansa samantapaisesti kuin profeetta Aamos. Sen jälkeen, kun hän on julistanut tuomion muille kansoille, hän kääntyykin kohti Israelin kansaa (1:6-2:16). Pointti on kuitenkin jakeissa 3b-6: laaja tuomio on tulossa, mutta Juuda/Jerusalem ei voi luottaa asemaansa Jumalan kansana, koska se tulee kohtaamaan tuomion!
Tässä vaiheessa lukijan kannattaa myös tiedostaa, että tällainen tuomion uutinen, jota seuraavissa jakeissa kuvataan, oli ehkä suurimmalle osalle kuulijoita täysin ennenkuulumatonta ja uskomatonta. Kansa oli nimittäin vakuuttunut sitä, että Jerusalemia ei voitaisi koskaan tuhota, koska Jumala oli antanut sille niin suuria lupauksia. ”Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.” (1. Moos. 49:10) Kun Jumala suuttui Salomonille ja antoi hänelle tuomion, Hän kuitenkin lupasi säästää yhden sukukunnan, koska Daavidille antamansa lupauksen tähden ”lampun tuli olla aina palamassa Jerusalemissa” (1. Kun. 11:36, ks. myös 15:4; 2. Kun. 8:19). Jumala oli monesti luvannut pelastaa kaupungin juuri Daavidin tähden (2. Kun. 19:34). Assyrian kuninkaan Sanheribin armeijan tuhoutuminen kaupungin edustalla 701 eKr. oli vain vahvistanut tällaista ajattelua (ks. Jes. 37:36-38; 2. Kun. 19:35-37; 2. Aik. 32:20-21). Profeetta Jeremia joutui toistuvasta muistuttaa kansaa huutamalla ”Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’” (7:4) Siksi myös Sefanjan jälkeen julistaneen Habakukin kautta Jumala sanoi ”Katsokaa kansojen joukkoon, katselkaa ja kauhistukaa, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin.” (1:5) Kukaan ei uskonut, että Jerusalem joutuisi tuhotuksi! Tämä on tausta, jota vasten Sefanjan julistusta on luettava. Tällä kertaa kansa oli väärässä ja Jumalan profeetta oikeassa.
Jakeessa 4 mainitaan Jumalan käden ojentaminen Juudaa vastaan. Esimerkiksi 2. Mooseksen kirjassa (7:5; 14:21; 15:12) tämä ei koskaan tiennyt hyvää sille, jota vastaan se kohotettiin. Juuri kohotetulla kädellä – eli monilla tuomioilla – Jumala vei Israelin pois Egyptistä (5. Moos. 4:34). Tällä kertaa Jumalan käden kohottaminen ei siis tapahdu Juudan kansan suojaksi, vaan sitä vastaan. ”Tämä paikka” jakeessa 4 viittaa hyvin todennäköisesti temppeliin kuten jakeissa 2. Kun. 22:16-20. Sefanja on mahdollisesti julistamassa tätä sanomaa jonkin juhlan aikana, kun kansaa on kokoontunut yhteen. Nyt Sefanja kiinnittää huomiota viiteen asiaan, jotka kansan keskellä vaativat pikaista korjausliiketta.
Jakeessa 4 esiintyy tuttu ”Baal” (Herra/Isäntä). Kannattaa huomata, että ”Baal” itsessään tarkoittaa yksinkertaisesti Herraa, eikä nimellä aina viitata Vanhassa testamentissa muihin jumaluuksiin. Esimerkiksi Saul antoi pojalleen nimeksi ”Esh-Baal” ja Jonatan ”Merib-Baal” (1. Aik. 8:33-34) juuri siksi, että tittelillä voitiin viitata Israelin Jumalaan. Mutta tässä jakeessa Baal viittaa epäjumalanpalvomiseen. Kanaanilaisilla Baal oli kaikkein tunnetuin jumala, jota he palvoivat. Tämä uskonto oli seuraavaksi suosituin jumalanpalvelumuoto alueella läpi vuosisatojen ja useat kuninkaat ja profeetat taistelivat sitä vastaan (Tuom. 6:25; 1. Kun. 16:31—32). Elian taistelu Baalin profeettoja vastaan on varmasti tunnetuin (1. Kun. 18). Kuitenkin vasta Juudan pakkosiirtolaisuus teki lopullisesti lopun tämän jumalan palvomisesta juutalaisten keskuudessa. Tämä tulisi täyttämään jakeiden 3:11-13 sanoman. Goldingayn mukaan jakeessa oleva maininta ”Baalin jäännöksistä” ei tarvitse viitata tilaan, jossa suurin osa uskonpuhdistuksesta on jo ohitse, ja jossa jäljellä on enää rippeitä tämän jumalan palvomisesta. Ensinnäkään jae 5 ei tue tällaista ajatusta ja toiseksi jakeen painopiste on tällaisen toiminnan kokonaisvaltaisesta lopettamisesta. Vielä jakeen 4 lopussa Sefanja käyttää kahta eri sanaa kuvaamaan kahta eri pappisryhmittymää ja 1933-käännös on kääntänyt lauseen epäjumalan papeiksi ja Herran papeiksi. Ensinmainittu ryhmä on käännös sanasta ”kemarim” ja se viittaa aina niihin pappeihin, jotka palvovat muita jumalia. Toinen ryhmä on käännös sanasta ”kohanim”, joka taas tarkoittaa yleensä Jahven pappeja.
Jakeeessa 5 Sefanja suuntaa sanansa niille, jotka katoilla kumartavat taivaanjoukkoa eli tähtiä. (Katolta planeettojen liikkeet näkyvät paremmin.) Tällainen uskontomuoto oli enemmän tyypillistä Assyriassa ja Babyloniassa erityisesti myöhemmältä ajalta. Ajatus oli siinä, että eri jumaluuksien toiminta oli sidottu tähtikuvioiden liikkeisiin. Keskuudessamme on edelleen astrologiaa/horoskooppeja, jossa planeettojen liikkeiden perusteella ”tiedetään” mitä maan päällä tulisi tapahtumaan. Erityisesti juuri löydetty 5. Mooseksen kirja tuomitsi tällaisen käytännön tyystin (4:19). Jakeet 17:3-7 antoivat lisäksi kuolemantuomion sille, joka palvoi aurinkoa, kuuta tai tähtiä. Ongelma oli iso varsinkin naisten kohdalla, ainakin Jeremian kirjan mukaan (luku 44).
Jakeen 5 loppuosa tulisi kääntää ”jotka vannovat Jumalalle Baalin kautta”. Tässä olemme synkretismin ytimessä! Jälleen 5. Mooseksen kirjan käsky on rikottu: ”Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi, ja palvele häntä ja vanno hänen nimeensä.” (6.13) Joka tapauksessa vanha käännös puhuu tässä kohden Melekistä, mutta 1992-käännös käyttää sanaa ”Milkom”. (Alkutekstin sana on Malcam”, joka tarkoittaa ”kuningas”.) Milkom oli ammonilaisten pääjumala samalla tavalla kuin Kemos oli moabilaisten jumala. (ks. 2. Kun. 23:13), mutta on epätodennäköistä, että tästä on kysymys. Näin ollen 1992-käännöksen selitys näyttäisi olevan virheellinen. Mutta eri asia on onko kyseessä Baal (näin Robertson) vai Molok (näin Goldingay). Esimerkiksi jae 2. Kun. 23:10 mainitsee Molokin, jolle Ben-Hinnomin laaksossa uhrattiin lapsia – kiitos Manassen toiminnan. Goldingayn mukaan Molok liittyy läheisesti kuolleille uhraamiseen ja häntä on saatettu pitää Sheolin (eli alamaailman) jumalana. Hänen kauttaan ihmiset siis halusivat olla tavalla tai toisella yhteydessä edesmenneiden kanssa ja auttaa heitä. Jerusalemin temppelissä mopo oli siis todenteolla lähtenyt käsistä!
Jakeessa 6 mainitaan vielä ympäripyöreästi ryhmä, joka on luopunut Herran seuraamisessa. Asiat olivat kaikkia muuta kuin hyvin. Kymmenestä käskystä ensimmäinen oli rikottu palasiksi kauan sitten. Tässä on yksi esimerkki käytännöllisestä ateismista.
Jakeen 7 käsky ”Vaiti!” aloittaa uuden jakson, jossa esitellään ensimmäisen kerran Herran päivä. Kansa oli jo kauan kulkenut vääriä teitä erityisesti Manassen aikana. Sefanja näkee, että aika on loppumassa. Koska Herran päivä on tulossa, Juudan kansan on oltava vaiti, täysin hiljaa. Itsessään tämä käsite ei siis ollut uusi, koska se esiintyi jo Aamoksen sanomassa (5:18-20). Herran päivä ei olisi siunauksen, vaan tuomion päivä, joka ei tietysti ole yllätys jakeiden 2-6 lukemisen jälkeen. Mutta Sefanja ei puhu ainoastaan Herran päivästä, mutta erityisesti sen läheisyydestä: se on oven takana. Jerusalem tuli tuhoutumaan, mutta ei vielä noin neljään vuosikymmeneen. Joosian uskonpuhdistuksen epäonnistuminen oli lopullinen sinetti kansan synneille. Samalla tavalla kuin Aamoksen julistama Herran päivä koitti Samarialle, Sefanjan julistama Herran päivä koitti lopulta Jerusalemille. Valitusvirsien kirjoittaja käveli myöhemmin Jerusalemin raunioilla ja valitti miten Herran vihan päivä oli käynyt ohitse (1:12; 2:1, 21, 22).
Ennen kuin jatkamme jakeesta 7, otamme yhden askeleen taaksepäin ja katsomme lukua 1 kokonaisuudessaan. Sefanja esittelee kolme eri näkymää/kuvausta Herran päivästä. Ensimmäinen näistä oli jakeissa 2-3, jossa kuvattiin koko maailmaa kohtaavaa hävistystä. Linkki oli selvä Nooan liittoon. Toinen kuva esiintyy jakeissa 7-8: kyseessä on uhriateria, joka liittyy tuomioon. Se tuo erityisesti mieleen 1. Mooseksen kirjan luvun 15, jossa Jumala tekee liiton Aabrahamin kanssa. Kolmas kuva esiintyy jakeissa 15-16, jossa Sefanja kuvaa kauhistuttavaa päivää. Tässä tapauksessa linkki on selvä Siinain liiton aikaisiin mullistumiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Sefanja on ottanut hyvin vakavasti Nooan, Aabrahamin ja Mooseksen liiton ja hän on yhdistänyt niihin Herran päivä -käsiteen. Herran päivä on siis sama asia kuin ”Jumalan liiton päivä”. Se on päivä, jolloin Jumala osoittaa olevansa maailman Luoja.
Tässä yhteydessä Sefanja toteaa, että Jumala on valmistanut teurasuhrin ja vihkinyt kutsuttunsa. Molemmat maininnat liittyvät liiton vihkimiseen. Jo Aabraham halkaisi eläimiä tehdessään liittoa Jumalan kanssa ja niiden läpi täytyi kävellä (1. Moos. 15:9-18). Petolintujen saapuminen kuolleiden eläinten päälle – joita Aabraham joutui ajaa pois – oli lopullinen merkki liiton mahdollisest rikkomisesta. Jeremian kirjassa on viittaus juuri tällaiseen tilanteeseen:
Ja minä annan ne miehet, jotka ovat rikkoneet minun liittoni, jotka eivät ole pitäneet sen liiton sanoja, jonka he tekivät minun edessäni halkaisten kahtia uhrivasikan ja käyden sen puolikkaiden välitse, nämä miehet – Juudan ruhtinaat ja Jerusalemin ruhtinaat, hoviherrat ja papit sekä kaiken maan kansan, jotka kävivät vasikan puolikkaiden välitse – ne minä annan heidän vihollistensa käsiin, niiden käsiin, jotka etsivät heidän henkeänsä; ja heidän ruumiinsa joutuvat taivaan lintujen ja maan eläinten ruuaksi. (34:18-20)
Litonrikkojia kohtaisi kirous ja tätä kuvataan petolintujen tulemisella heidän ruumiidensa ylle (Jer. 7:33; 16:4; 19:7). Juuri siksi, että Juuda oli solminut itsensä liittoon Jumalan kanssa, se joutui kantaa liiton rikkomisesta hirvittävät seuraukset. Älä siis syytä Jumalaa, syytä itseäsi! Siksi Robertson näkeekin teurasuhrin tarkoittavan juuri Juudaa ja Jerusalemia itseään: kyse on heidän tuomistaan. Kutsutut taas saattavat olla joko petolintuja, jotka tulevat syömään taistelun jälkeen kaatuneiden lihaa (ks. Ilm. 19:17-18) tai sitten se vittaa hyökäävään kansaan. Tämä tulkinta sopii täydellisesti alkuluvun teemaan tuomiosta. Tuomio tulisi olemaan peruuttamaton. Jakeessa 2:3b löydämme sanan ”ehkä”, mutta sekin viittaa kansan pieneen joukkoon uskollisia.
Kun siirrymme jakeeseen 8, on huomattava, että Sefanjan sanoma tiivistyy koko ajan. Jakeissa 2-3 kyseessä oli vielä koko maailma, jakeissa 4-6 Juuda ja Jerusalem, mutta jakeesta 8 eteenpäin olemme jo yksilöihmisissä.
Aivan helppo ei ole myöskään tulkita jakeen 8 henkilöitä, mutta jollain tavalla heidän tekonsa liittyvät aiempiin kuvauksiin kansan vääryyksistä. ”Muukalaispukuun puetut” viittaa nähtävästi henkilöihin, jotka ovat vaihtaneet asusteensa varautuessaan muiden jumalien palvomiseen (ks. 2. Kun. 10:22). On mahdollista, että Jeesuksella on tämä jae mielessään, kun hän puhui vertauksen hääjuhlista ja niistä, jotka olivat pukeutuneet vääriin vaatteisiin (Matt. 22:11-13). ”Kuninkaan pojat” voidaan tässä kohden tulkita kirjaimellisesti: edes Daavidin jälkeläiset, jotka istuvat/tulevat istumaan valtaistuimella eivät ole automaattisesti suojassa Jumalan tuomiolta. Mielenkiintoista kyllä, kuningasta itseään ei mainita! Mutta tämä tuskin on yllätys, koska Joosia on parasta aikaa suorittamassa kansan puhdistusoperaatiota. Hänen poikansa Jooahas ja Joojakim (tulevat kuninkaat) olivat lain kirjan löytämisen hetkellä vielä nuoria (10- ja 12-vuotiaita). Heillä oli kuitenkin molemmilla eri äiti ja tämä on saattanut olla yksi syy siihen, että he eivät koskaan seuranneet isänsä jalanjälkiä.
Jakeen 9 kynnys viittaa temppelissä olevaan kynnykseen (1. Sam. 5:4-5; Hes. 9:3). Filistealaisille oli jäänyt jakeissa mainitusta tapahtuneesta tapa, jotta he eivät koskaan astuneet temppelinsä kynnykselle, vaan hyppäsivät sen ylitse. On mahdollista, että tämä tapa oli kulkeutunut Jerusalemiin. Juudan papit kyllä noudattavat tätä kummallista sääntöä, mutta heidän tekonsa ovat täynnä väkivaltaa ja he rikkovat Mooseksen lain. Nooan aikana maa tuhoutui, koska se oli täyttynyt väkivallalla (1. Moos. 6:11, 13). Nyt Jumalan temppeli on täynnä väkivaltaa ja petosta. Siksi Jeremia haukkui temppeliä rosvojen luolaksi, koska sinne pahantekijät palasivat rikostensa jälkeen (7:11). Jeesus sovelsi saman sanoman aikanaan Jerusalemin temppeliin (Matt. 21:13).
Jae 10 alkaa ironisesti kovalla huudolla (vrt. jae 7). Jumalan tuomio kohtaa eri kaupungin osia. Kalaportti oli kaupungin pohjoisosassa ja 2. Aikakirja kertoo miten Manasse oli rakentanut valtavan muurin aina Kalaportille saakka (33:14, ks. myös Neh. 3:3; 12:39). Nimi tulee ehkä siitä, että kalastajat saapuivat tänne myymään kaupungille kalasaalistaan. Paikka mainitaan siksi, että pohjoinen oli kaikkein suojaamattomin osa kaupunkia ja siihen vihollisen armeija ensimmäisenä hyökkäsi. ”Valitus toisesta kaupunginosasta” viittaa kaupungin länsiosaan, hieman uudempaan alueeseen, jossa mm. naisprofeetta Huldan kerrottiin asuneen (2. Kun. 22:14). Paikan selkeästä sijainnista ei kuitenkaan ole varmuutta. Jae 11 viittaa siihen, että iso osa kaupankäyntiä tapahtui juuri täällä. Mainitut kukkulat voivat viitata juurikin epäjumaliin, joita mm. Samolon aikana hänen vaimonsa palvoivat juurikin kaupungin kukkuloilla. Kaikki kuitenkin tiesivät tämän tarkoittavan sitä, että kun vieras armeija hyökkäsi, se tuli aina pohjoisesta ja siksi ongelmat alkoivat aina näiltä alueilta. Jae 10 kuvaa kaiken kaikkiaan kaupungin eri osien tuhoutumista vieraan armeijan hyökätessä.
Jae 12 kuvaa miehiä, ”jotka rauhassa makaavat pohjasakkansa päällä”. Tämä kielikuva liittyy viininvalmistamiseen tynnyreissä, jossa rypäleistä jäi aina ”pohjasakka”. Toisin sanoen, heillä on kaikin puolin mukavat oltavat ja viiniä on paljon. He eivät ajattele Jumalan tekevän hyvää tai pahaa, koska he luottavat muihin jumaliinsa. Heille Israelin Jumala on joku, jota ei kiinnosta heidän elämänsä. Mutta Jumala on tulossa tarkastelemaan paikat tarkasti lamppu kädessä! Yksikään piilopaikka ei jäisi tutkimatta. Jakeessa 13 5. Mooseksen kirjan varoitukset tulisivat toteutumaan kirjaimellisesti: ”sinä istutat viinitarhan, mutta et korjaa sen hedelmää” (28:30, 39).
5. Mooseksen kirja varoitti, että jos kansa hylkää Jumalansa, sen tuho tulisi äkisti (4:26). Jakeen 14 ”soturin huuto” on hankala, koska sanaa ”tsarakh” käytetään tämän lisäksi ainoastaan Jesajan kirjassa (42:13), jossa ärjyjänä on myös Jumala itse. Jakeen 14 asiayhteys kuitenkin viittaisi Jerusalemiin ja sen tuskanhuutoihin. Kaikki tämä kohtaa kansaa juuri siksi, että se on tehnyt syntiä Herraa vastaan (jae 17). Jakeissa 15-16 sana ”päivä” esiintyy seitsemän kertaa, eikä tämä jää keneltäkään huomaamatta. Kuten aiemmin jakeen 1 kohdalla mainittiin, jakeiden linkki Siinain vuoren tapahtumiin lakia antaessa on selvä. On mahdollista, että kansan ekologinen hyvinvointi on saanut heidät ajattelemaan, että he selviytyvät mistä vain. Toisaalta lause ”eivätkä voi pelastaa heitä heidän hopeansa ja kultansa Herran vihan päivänä” (jae 18) voi viitata kansan epäjumaliin, jotka oli tehty näistä materiaaleista. Kuten Jesaja (2:20) sanoo: ”Sinä päivänä ihmiset heittävät menemään hopeajumalansa ja kultajumalansa, jotka he ovat tehneet kumarrettavikseen.” Tuho tulisi lopulta koskemaan koko maata, ei vain Jerusalemin kuvattuja osia. Jakeet 4-6 kuvaavat lähinnä Juudaa ja Jerusalemia, jakeet 7-13 kuvaavat erityisesti Jerusalemia tarkemmin ja jakeet 14-18 laajenvat tuhon jälkeä muualle. Profeetta kuitenkin painottaa, että Herran päivä lähestyy vauhdilla. Me tiedämme, että armonaikaa oli enää muutamia kymmeniä vuosia.
Luvun 2 alkua on helppo lukea siten, että jakeen 1 ”kansa” (hepr. goy) tarkoittaa muita seuraavissa jakeissa kuvattuja kansoja. Mutta kyseessä on edelleen Juudan kansan kuvaaminen. Juudan kuvaaminen ”kansaksi” ei automaattisesti tarkoita negatiivista latausta, koska Jumala oli Aabrahamille luvannut tehdä hänestä suuren kansan (goy). Mutta kuten Jesaja kuvaa kirjansa alussa synnilliseksi kansaksi (1:4), samoin Sefanjan sanavalinnoissa on negatiivinen lataus. Kansa on erityisesti häpeämätön kansa. Osaltaan Jakeet 2:1-3 kertovat kuulijoille mikä olisi heidän oikea vastauksensa tähän kaikkeen. Heidän tulisi mennä itseensä, olla nöyriä ja etsiä Herraa.
Erityisesti kaksi sanaa toistuu näissä jakeissa. Jakeessa 3 esiintyy kolmesti sanat ”ennen kuin” ja jakeessa 3 sana ”etsikää”. Tämä olisi oikea vastaus heidän luopumiseensa Jumalastaan (1:6). Jakeessa 3 on myös erityinen sana kansan ”nöyrille”, jotka todella seuraavat Herran teitä. Heidän tulee jatkaa etsien Herraa vanhurskaudessa ja nöyryydessä, niin ehkä he tulevat pelastumaan Herran vihan päivänä. Jumalan vihan päivä on tulossa, mutta sen ei ole pakko niellä kaikkia. Sefanjan ajatus kuulostaa samalta kuin Aabrahamin, kun hän kysyi Jumalalta ”etkai sinä tuhoa vanhurskaita yhdessä väärien kanssa?” (1. Moos. 18) Mutta kaikesta huolimatta kyseessä on ”ehkä”. Sana vanhurskaus (hepr. tsedeq) viittaa oikeintekemiseen kunkin omassa yhteisössään. Uskollisuus Jumalan liittoa kohtaan tiivistää melko hyvin sanan ytimen. Näin ollen jakeessa 1 profeetan kohteena on uskoton kansa, mutta jakeessa 3 hän puhuu erityisesti uskolliselle jäännökselle. Heillä on ainakin mahdollisuus pelastua tuhon kynsistä.
2:4-3:7 Julistus muille kansoille – ja Jerusalemille
2:4. Sillä Gassa on oleva hyljätty ja Askelon autio, Asdod ajetaan pois keskipäivällä, ja Ekron hävitetään. 5. Voi meren rannikon asukkaita, kreettien kansaa! Herran sana on teitä vastaan, Kanaan, filistealaisten maa; ja minä hävitän sinut asujattomaksi. 6. Ja meren rannikko on oleva laitumina, joilla on paimenten vesikuoppia ja lammastarhoja. 7. Ja rannikko joutuu Juudan heimon jäännökselle. Siellä he laiduntavat; Askelonin huoneisiin he asettuvat makaamaan illoin. Sillä Herra, heidän Jumalansa, on pitävä heistä huolen ja kääntävä heidän kohtalonsa.
8. Minä olen kuullut Mooabin häväistykset ja ammonilaisten pilkat, joilla he ovat häväisseet minun kansaani ja ylvästelleet sen aluetta vastaan. 9. Sentähden, niin totta kuin minä elän, sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, on Mooab tuleva Sodoman kaltaiseksi ja ammonilaiset Gomorran kaltaisiksi, nokkospehkojen maaksi, suolakuopaksi, autioksi iankaikkisesti. Jääneet minun kansastani ryöstävät heitä, ja minun kansakuntani jäännökset ottavat heidät perintöosaksensa. 10. Tämä tulee heille heidän ylpeydestään, siitä, että ovat herjanneet, ovat ylvästelleet Herran Sebaotin kansaa vastaan.
11. Peljättävä on Herra heille oleva, sillä hän tekee voimattomiksi kaikki maan jumalat; ja kaikki pakanain saaret, kukin paikastansa, tulevat häntä kumartaen rukoilemaan.
12. Myöskin teidät, etiopialaiset, on minun miekkani kaatava – heidätkin!
13. Ja hän on ojentava kätensä pohjoista kohden ja on hukuttava Assurin, tekevä Niiniven autioksi, kuivaksi kuin erämaa. 14. Sen keskellä makaa laumoja, kaikkia villieläimiä joukoittain. Pelikaani ja tuonenkurki yöpyvät sen patsaanpäissä. Kuule, kuinka ne laulavat akkuna-aukossa! Kynnyksellä on tyhjyys. Setrilaudoituksen hän on paljastanut. 15. Tämä oli se riemuisa kaupunki, joka asui turvallisena, joka sanoi sydämessään: ”Minä, eikä ketään muuta!” Kuinka autioksi se on tullut, villieläinten makuusijaksi! Jokainen, joka käy siitä ohitse, viheltää ja huiskuttaa kättä.
3:1. Voi uppiniskaista ja saastutettua, voi väkivaltaista kaupunkia! 2. Se ei ole totellut ääntä, ei huolinut kurituksesta, ei luottanut Herraan, ei lähestynyt Jumalaansa. 3. Sen päämiehet sen keskellä ovat ärjyviä leijonia. Sen tuomarit ovat kuin sudet illalla, jotka eivät säästä mitään aamuksi. 4. Sen profeetat ovat huikentelijoita, uskottomia miehiä. Sen papit saastuttavat pyhän ja tekevät väkivaltaa laille. 5. Herra on vanhurskas sen keskellä, hän ei tee väärin. Joka aamu hän tuo valoon oikeutensa, ei se tulematta jää. Mutta väärintekijä ei tunne häpeätä.
6. Minä olen hävittänyt pakanakansat, niiden muurinkulmat ovat autioina. Minä olen tehnyt niiden kadut raunioiksi, kulkijattomiksi; niiden kaupungit ovat hävitetyt ihmisettömiksi, asujattomiksi. 7. Minä olen sanonut: Ainoastaan pelkää minua ja ota varteen kuritus, niin ei hävitetä tytär Siionin asumusta, ei mitään siitä, mitä minä olen hänelle säätänyt. Kuitenkin he varhaisesta alkaen ovat aina pahemmin tehneet.
Tiivistettynä kirjassa on neljä sanomaa eri kansoille. Jakeissa esiintyvät kansat ovat kaikki Juudaa ympäröiviä kansoja. Sefanjan logiikka on sama kuin Jesajan ja Aamoksen kirjassa joskin hänen sanomansa ovat paljon lyhyempiä. Mainitut kansat kattavat kaikki neljä ilmansuuntaa:
- Länsi: Filistea, joka on iso kansa Juudean länsipuolella (4-7)
- Itä: Mooab ja Ammon (8-10)
- Etelä: etiopialaiset/nubialaiset olivat hallinneet Egyptiä (jae 12)
- Pohjoinen: Assyria (13-15) —> sinne oli matkustettava pohjoisen kautta.
Mielenkiintoista on se, että mitään ei sanota Babyloniasta tai Edomista (kaakko), joka oli ollut pitkään piikkinä israelilaisten nahassa. Teksti ei anna juurikaan syitä muiden kansojen tuomiolle ja pointti on vain siinä, että Juuda tulee itse kokemaan saman kohtalon. Jakeet 3:1-7 selittävät miksi.
Jakeet 2:4-7. Jakeet 3:1-5 selittävät tarkemmin, että yksi lisäsyy sille miksi Juudan on käännyttävä Herran puoleen on siinä, että Hän on tuomassa Filistealle tuomion. Liikuessaan etelästä kohti pohjoista Sefanja nimeää neljä Filistean alueen tunnetusta kaupungista: Gassa, Askelon, Asdod ja Ekron. Juuri siksi 1. Samuelin kirjassa kuvataan tilannetta, jossa Filistean hallitsijat päättävät antaa viisi kutakin lahjaa palauttaessaan Jumalan arkin israelilaisille (6:4). Lahjoja oli ”yksi Asdodin puolesta, yksi Gassan puolesta, yksi Askelonin puolesta, yksi Gatin puolesta ja yksi Ekronin puolesta.” (6:17) Viides kaupunki, Gat jää Sefanjalla mainitsematta koska paikka oli menettänyt suuresti merkitystään jo Aamoksen aikana (1:6-8) tai siksi, että se oli tässä vaiheessa Juudan kansan hallinnassa. Kuitenkin kokonaisuudessaan Filistea oli hyvin menestyksekäs erityisesti strategisen sijaintinsa vuoksi. Sefanja käyttää tuttuja tuomionkuvauksia miten jokin paikka jää autioksi (jae 4). Maininta keskipäivästä saattaa kuvata siesta-aikaa, jonka aikana kansa on lepäämässä. Kielikuva painottaisi sitä, että hävitys tulisi äkkiarvaamatta. Se voi myös viitata siihen, että kaupunki olisi kukistettu hyvin nopeasti. Assyrian kuningas Assarhaddon (681-669 eKr.) kehuskeli aikoinaan miten hän oli valloittanut erään kaupungin puolessapäivässä. Alkukielellä kutakin kaupunkia koskeva tuhoa kuvaava sana muistuttaa läheisesti kaupungin omaa nimeä. Tässä on yksi osoitus Sefanjan runollisesta otteesta. Filistealaisia kutsuttiin myös kreettiläisiksi (hepr. keretim) johtuen heidän historiastaan ja kytköksestään Kreetaan. Mutta heidät tultaisiin ”leikkaamaan pois” (herp. karat). Jälleen nimi enteilee tuhoa. Maininta Kanaanin maasta samassa jakeessa voi olla symbolinen viesti siitä, että filistealaiset ovat asumassa alueella, jonka Jumala oli luvannut Israelin kansalle. Toisaalta sana voi tarkoittaa kaupustelijoita, joka liittyisi ainoastaan heidän elannon hankkimiseensa. Jae 7 viittaa jo nyt Juduan tulevaan jäännökseen, josta huokuu toivo. He tulisivat saamaan perinnökseen Filistean alueen.
Jakeet 2:8-10. Profeetta siirtyy nyt kuvauksessaan Juudan länsipuolelta sen itäpuolelle Kuolleen meren ja Jordanin toiselle puolelle (Mooab on kaakossa, Ammon koillisessa). Heidän syntyhistoriansa löydät 1. Mooseksen kirjan luvun 19 lopusta, vaikkakaan se ei ole kovin mairitteleva. Heidän aluetta Jumala ei ollut luvannut antaa Israelille (5. Moos. 2:9-19). Mooab tulisi Sodoman ja Ammon Gomorran kaltaiseksi. Erityisesti Mooab oli hyvin lähellä näitä tuhottuja alueita. He saavat tuomionsa, koska ovat halveksineet ja ylvästelleet Jumalan kansaa vastaan. Jakeissa on myös syvää ironiaa Juudan kansaa kohtaan. Vain jäännös tulisi pelastumaan ja se tulisi saamaan tämän alueen perinnökseen. Mutta mitä hyötyä siitä olisi, koska Jumala lupasi tuhota paikan asuinkelvottomaksi?
Jae 2:11. Tämä jae laajenee yhtäkkiä koskemaan paljon suurempaa kokonaisuutta. Logiikka on hyvin samanlainen kuin Jesajan kirjassa, jossa luvuissa 13-23 kuvataan eri kansoja, mutta jakeissa 17:12-14 huomiota saa paljon suurempi kokonaisuus. Jumala tulee hävittämään kaikki epäjumalat ja pakanakansat ympäri maailmaa tulevat kumartamaan Häntä. Ihmiset tulevat omista epäjumalantemppelistään ja he alkavat palvoa todellista Jumalaa. Jae näyttäisi sanovan, että Jumalan palvominen ei ole tässä enää rajoittunut yhteen ainoaan maantieteelliseen paikkaan eli Jerusalemiin.
Jae 2:12. Vanha käännös puhuu tässä jakeessa etiopialaisista, 1992-käännös nubilaisista. Tässä tarkoitetaan kansaa, joka asui ylä-Niilillä ja joka hallitsi pitkään Egyptiä (ks. Nahum 3:9). Kyseessä on siis käytännössä Egypti. Nubilaiset olivat hallinneet Egyptiä 700-luvulla eKr., mutta he olivat menettäneet otteensa, koska he olivat hävinneet Assyrialle suuren taistelun Thebesissä 663 eKr. Logiikka voi siis tässä kohden olla sama kuin Nahumin kirjassa, jossa aiemmin tuhottu paikka toimii esimerkkinä Assyrian omasta tulevasta tuhosta.
Jakeet 2:13-15. Nyt Sefanja suuntaa pitkän tuomiosanoman hallitsevalle suurvallalle Assyrialle ja sen pääkaupungille Niinivelle. Profetia tuli paljon ennen vuotta 612, jolloin Niinive tuhoutui, koska muuten tämä ei olisi ollut uutinen lainkaan. Kaupungista tulisi täydellisen hylätty. Lukija voi tutustua Nahumin kirjan sanomaan, jonka kolme lukua ovat pelkkää tuomionjulistusta samalle kohteelle. Teksti muistuttaa jälleen Jesajan kirjan sanomaa Babylonialle (13:21-22). Kaupunkia kuvataan jakeessa 15 suruttomaksi samalla tavalla kuin Tyyroa ennen sen kukistumista (Jes. 23). Niinive oli voimiensa huipulla, eikä nähnyt itsellään ainoatakaan kilpailijaa. Assyrialla oli paljon kerskaamista varsinkin, koska se oli ensimmäinen todellinen supervalta Lähi-idässä. Mutta kaikki suurvallat tekevät saman virheen oletaen, että heidän rakennelmansa ovat ikuisia. Temppelit, joissa heidän jumalankuvansa asustivat, tulisivat autiomaaksi tarjoten lepopaikan erilaisille eläimille ja linnuille. Eri käännökset tulkitsevat eri tavalla mistä eläimistä jakeessa 14 oikeastaan on kysymys, mutta tekstin painotus on kuitenkin eläimissä, jotka eivät tavallisesti eläisi ihmisten keskuudessa (samoja sanoja esiintyy Jes. 14:23; 34:11).
Uuden luvun aloittaminen jakeessa 3:1 on hieman harhaanjohtavaa tekstin johdonmukaisuuden kannalta. Jakeiden 2.4-3:7 pointti on siinä, että Jumalan asenne Juudaa kohtaa on sama kuin muita kansoja kohtaan. Mutta mistä kaupungista on kyse ensimmäisessä jakeessa? Vaikka tekstin jatkuvuus antaisi olettaa, että kyse on edelleen Niinivestä, jae 2 antaa painokkaasti olettaa kyseessä olevan Jerusalemin. Tämä itse asiassa toimii myös jonkinlaisena tehokeinona, koska kuulijoiden on helppo nyökätä jakeen sanomalle jos he kuvittelevat sen edelleen koskevan Niiniveä. Mutta kyseessä on kuitenkin Juuda itse. Kansa ei luottanut Jumalaansa, joka oli tehnyt heidän kanssaan liiton. Se ei ottanut vaaria kurituksesta, vaan jatkoi kapinallisella tiellään. Juuda oli pikemminkin kääntynyt planeettojen liikkeiden, Baalin ja Molokin puoleen, kuten luvun 1 alussa huomasimme. Baalin puoleen käännyttiin, kun oltiin huolissaan viljasadosta, taivaankappaleiden puoleen, kun oltiin huolissaan tulevaisuudesta ja Molokin puoleen, kun ongelmana olivat kuolleet omaiset (Goldingay). Kaikki muut kelpasivat, paitsi Jumala itse! Logiikka on sama kuin Aamoksen kirjan luvuissa 1-2.
Jakeet 3:3-5 kuvaavat tarkemmin kansan syntiä. Erityisesti vastuuseen joutuvat kansan hallitsijat, joiden pitäisi ohjata kansaa toimien esimerkkinä. Jakeen 3 johtohenkilöiden elämäntyyli poikkeaa rajusti jakeessa 2:3 mainittujen ”maan nöyrien” elämästä. jae 4 osoittaa, että kansan keskellä esiintyi useita profeettoja, mutta iso osa heistä julisti kaikkea muuta kuin todellista Herran sanaa (ks. Jer. 23:32). He olivat petollisia sekä suhteessa Jumalaan että kansaan ohjaten sitä väärään ja petolliseen suuntaan. He eivät nuhdelleet kansaa väärien jumalien palvomisesta, vaan päinvastoin. Samoin kansan papit saavat kuulla kunniansa. Pappi ei itse asiassa voinut epäonnistua yhtään enempää kuin saastuttamalla pyhän alttarin temppelissä. He jopa palvovat itse muita jumalia ja kehottavat muita tekemään samoin. Heidän pitäisi olla Mooseksen lain asiantuntijoita ja sen opettajia, mutta tässäkin he ovat epäonnistuneet täydellisesti. Kuten Malakia myöhemmin sanoi: ”Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.” (2:7)
Jumala kuitenkin seisoo kansan keskellä. Hän toisi sen ylle tuomion, mutta jättäisi jäljelle pienen jäännöksen (jae 12). Herra on ennekaikkea vanhurskas/uskollinen (jae 5). Tämä on täydellinen vastakohta profeettojen ja pappien toiminnalle. Jumala ei koskaan tee väärin. Hän tuo joka aamu valon eli uuden päivän, eikä Hän koskaan epäonnistu tätä tehdessään. Juuri tätä Jumala kysyi Jobilta: ”Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran?” (38:12) Siitä huolimatta, että kansa väittää Jumalan olevan laiska, joka ei puutu kansan arkipäiväiseen elämään, Hän tekee enemmän kuin he arvaavatkaan.
Jakeissa 3:6-7 Sefanja tiivistää jakeiden 2:4-3:5 sanoman. Jumala on tuonut tuomion pakanakansoille. Israelin historia on itse asiassa täynnä esimerkkejä Jumalan toiminnasta, siitä miten Hän on auttanut sitä muita kansoja vastaan. (Ehkä jakeessa 2:5 mainittu ”Kaanan maa” oli tarkoitus tuoda näitä asioita mieleen?) Aamoksen kirja on taas hyvä esimerkki siitä miten Jumala oli yrittänyt saada kansaa oikeille raiteille, mutta tuloksetta:
Minä kyllä tein teidän hampaanne joutilaiksi kaikissa teidän kaupungeissanne ja tuotin leivän puutteen kaikkiin teidän paikkakuntiinne. Mutta te ette kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra. Minä pidätin teiltä sateen, kun vielä oli kolme kuukautta elonkorjuuseen. Minä annoin sataa toiselle kaupungille, mutta toiselle kaupungille en antanut sataa; toinen pelto sai sadetta, ja toinen, jolle ei satanut, kuivui.Ja niin kaksi, kolme kaupunkia hoippui yhteen kaupunkiin vettä juomaan, saamatta kyllikseen. Mutta te ette kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra. Minä rankaisin teitä nokitähkillä ja viljanruosteella; teidän monet puutarhanne, viinimäkenne, viikunapuunne ja öljypuunne söi kalvajasirkka. Mutta te ette kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra. Minä lähetin teihin ruton niinkuin Egyptiin; minä tapoin miekalla teidän nuoret miehenne, ja teidän ratsunne otettiin saaliiksi; ja minä annoin löyhkän teidän leireistänne nousta teidän sieramiinne. Mutta te ette kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra. Minä panin toimeen hävityksen teidän seassanne, niinkuin Jumala hävitti Sodoman ja Gomorran, ja te olitte kuin tulesta temmattu kekäle. Mutta te ette kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra. (4:6-11)
Jumala teki kaikkensa, mutta kansa ei kääntynyt. Sitä ei odottanut enää mikään muu kuin tuomio.
3:8-20 Lupauksia ja varoituksia Jerusalemille ja ympäröiville kansoille
8. Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, odottakaa sitä päivää, jona minä nousen saaliille. Sillä minun tuomioni on, että minä kokoan pakanakansat, saatan kokoon valtakunnat vuodattaakseni heidän päällensä tuimuuteni
[ks. kommentaari käännöksestä]
, vihani kaiken hehkun; sillä minun kiivauteni tuli kuluttaa koko maan. 9. Silloin minä muutan puhtaiksi kansain huulet, niin että ne kaikki rukoilevat Herran nimeä, palvelevat häntä yksimielisesti. 10. Tuolta puolen Etiopian virtain tuovat minun rukoilijani – tytär, minun hajoitettu joukkoni – minulle ruokauhreja.
11. Sinä päivänä ei sinun tarvitse hävetä yhtäkään niistä teoistasi, joilla olet rikkonut minua vastaan, sillä silloin minä poistan sinun keskuudestasi sinun ylvääsi, riemuitsevaisesi, etkä sinä sitten enää ylpeile minun pyhällä vuorellani. 12. Mutta minä jätän jäljelle sinun keskuuteesi kurjan ja vaivaisen kansan, ja he luottavat Herran nimeen. 13. Israelin jäännökset eivät tee väärin, eivät puhu valhetta, eikä heidän suussaan tavata vilpillistä kieltä. Sillä he kaitsevat kaittaviansa ja makaavat kenenkään peloittelematta.
14. Iloitse, tytär Siion, puhkea huutoon, Israel; ihastu ja ratkea riemuun kaikesta sydämestäsi, tytär Jerusalem. 15. Herra on poistanut sinun tuomiosi, kääntänyt pois sinun vihollisesi. Israelin kuningas, Herra, on sinun keskelläsi. Ei tarvitse sinun enää onnettomuutta nähdä. 16. Sinä päivänä sanotaan Jerusalemille: ”Älä pelkää, Siion, älkööt kätesi hervotko. 17. Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.”
18. Jotka murehtivat, kaukana juhlakokouksista, ne minä kokoan: nehän ovat sinusta, niitä häväistys kuormana painaa. 19. Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina. 20. Siihen aikaan minä tuon teidät takaisin – siihen aikaan, jona minä teidät kokoan. Sillä minä teen teidät mainehikkaiksi ja ylistetyiksi kaikissa maan kansoissa, kun minä käännän teidän kohtalonne teidän silmäinne nähden; sanoo Herra.
Sanat ”sen tähden” ovat profeettakirjoissa yleensä huono merkki, eikä jae 3:8 ole tässä poikkeus (myös 2:9). Jakeen merkitys riippuu siitä kenelle sanat ”odottakaa minua” suunnataan. Jos se on kansan johtohenkilöille, mitään positiivista ei ole luvassa. Kansan nöyrille suunnattuna se taas on lohduttava sanoma. Lukija huomaa, että 1938- ja 1992-käännökset antavat päinvastaisen kuvan jakeen 8 merkityksestä! 1938-käännöksen mukaan Jumala vuodattaa vihat koottujen pakanakansojen päälle, kun taas 1992-käännöksen mukaan viha kohtaa Jerusalemia. Jakeessa lukee ”vuodatan vihani heidän päälle” eli rangaistuksen kohde jää tavallaan nimettömäksi. Goldingayn mukaan on luontevinta nähdä, että ”he” tarkoittaa tässä edelleen Jerusalemia eli tällä kertaa 1992-käännös on tulkinnallaan oikeassa. Kansat siis kootaan Jerusalemin ympärille todistamaan Jumalan tuomiosta heitä vastaan. Jae 9 taas kiinnittää huomiota kansojen puhdistamiseen, jonka lopputuloksena ne palvelevat yksimielisesti Jumalaa. Jae siis nostaa uudelleen esiin jakeen 2:11 teeman. Se minkä kansat Raamatun alkupuolella menettivät (1. Moos. 11:1-9) on nyt korjattu. Kansojen hajotus on muutettu heidän yhteydekseen. Jakeen 10 mukaan vieraita kansoja tulee hyvin kaukaisista paikoista.
Jakeen 10 jälkeen lukijasta voi tuntua, että Juuda on kokonaan hylätty ja pakanat ovat ottaneet heidän paikkansa! Mutta tästä ei ole lainkaan kyse (huomaa sama kysymys & vastaus Roomalaiskirjeessä). Jakeet 11-13 nimittäin kiinnittävät huomiota kansan jäännökseen. Hän suuntaa sanansa ”sinulle”, joka on alkukielessä feminiini ja tarkoittaa Jerusalemia. Herran vihan päivää seuraisi siis Jumalan siunaus kansan jäännöstä kohtaan. Ja me tiedämme, että jäännös palasi takaisin Babylonian orjuudesta kuten Esran ja Nehemian kirjoista voimme lukea. Toisen temppelin aikainen kansa ei enää kääntynyt epäjumalien puoleen. Jakeen 8 vihanhehkuinen päivä ei siis olisi Jumalan lopullinen sana. Mutta rikkaiden ja omahyväisten aika oli ohi. Jäljelle jäisi vain pieni, mutta nöyrä kansa.
Jakeessa 13 kansaa kuvataan termillä Israel. Yleensä Vanhassa testamentissa Salomon ajan jälkeen termi tarkoittaa pohjoisessa asuvaa kymmentä heimoa, mutta nyt asiat olivat muuttuneet siihen suuntaan, että Juudan pieni jäännös täytti teologisessa mielessä termin ”Israel”. Ihmisten silmissä jäljelle ehkä jäi mitätön pieni joukko, mutta Jumalan silmissä kyse oli silti Israelista. Kaiken kaikkiaan lukija voi nähdä päivänselviä yhtymäkohtia Paavalin ajatuksiin Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11, jossa hän painottaa Vanhan testamentin kertomusta siitä miten Jumala on luvannut pelastaa ainoastaan kansan jäännöksen. Sefanja peukuttaa Paavalin sanomalle – tai sanoisinko Paavalin peukuttavan Sefanjan sanomalle.
Jakeesta 14 eteenpäin teksti muuttuu edelleen positiivisemmaksi. Aivan kuin yö olisi jäänyt taakse ja toivon aurinko olisi noussut taivaanrantaan! Suurimpaan osaan kirjan sanomaa oikea vastaus olisi ollut tuska ja parannuksen tekeminen, mutta jakeisiin 11-13 oikea suhtautuminen on valtavaan riemuun puhkeaminen! Siion on Vanhassa testamentissa tuttu termi Jerusalemille ja se oli itse asiassa Jerusalemin virallinen nimi ennen kuin Daavid valtasi sen itselleen kansansa pääkaupungiksi. Siksi esimerkiksi 2. Samuelin kirja toteaa ”Daavid valloitti Siionin vuorilinnan, se on Daavidin kaupungin (5:7). Myös tässä jakeessa (14) kansaa kutsutaan Israeliksi. Itse asiassa tämä riemu johtuu siitä mitä jakeessa 15 sanotaan. Se, että Herra on nyt Kuningas kansan keskellä on eräänlainen vastaus jakeeseen 1:5. Kansa oli luullut, että heillä on Jumala auttajanaan, mutta todellisuudessa näistä jumalista ei ollut mitään apua. Jakeen 16 kehotus ”älä pelkää” oli yleensä väärien profeettojen sanoma ennen tuhoa, mutta se oli monesti todellistenkin profeettojen sanoma varsinkin tuomion koittamisen jälkeen (Jes. 35:4; 40:9; 41:10). Nyt kansan käsien ei tarvinnut enää hervota pelon keskellä (ks. Jer. 6:24). Jakeessa 1:14 Jumala oli soturi, joka hyökkäsi kaupunkia vastaan, nyt Hän olisi sen puolustaja (jae 17). Jae myös painottaa Jumalan rakkautta kansaansa kohtaan. Tämä voi tietenkin kuulostaa nykyajan lukijoille kummalliselta, koska monelle rakkaus tarkoittaa kaikkea muuta kuin Jumalan toimintaa Vanhassa testamentissa. Mutta juuri siksi, että Jumala rakasti ja välitti kansastaan Hänen oli vietävä kansaa monesti kiperien tilanteiden läpi. Todellinen rakkaus ei nimittäin katso vierestä kun toinen tuhoutuu.
Sefanjan kirjan muutamat jakeet ovat yksi esimerkki siitä, miten profeetat joutuivat painimaan kuningas-kysymyksen kanssa. Jumala oli tehnyt lupauksia Daavidille ja Jerusalemille, mutta nyt Jerusalem oli tuhoutumassa. Mitä tapahtuisi Daavidin kuningaslinjalle? Näyttää siltä, että 600-luvun profeetat (Nahum, Sefanja ja Habakuk) näkivät, että ainoastaan Jumala itse kykenisi todella toimimaan riittävänä kuninkaana kansalle, jota on äärimmäisen hankala hallita. Vain Hän olisi riittävän viisas ja taitava. Mm. siksi jakeet 15 ja 17 painottavat Jumalaa itseään kansan Kuninkaana. Jokainen voi miettiä itse mitä seurauksia tällä voisi olla Uuden testamentin kohdalla, jossa Jeesus Kristus asetetaan Israelin ja koko maailman Kuninkaaksi…
Kirjan kaksi viimeistä jaetta suunnataan nyt myös niille Jumalan kansan jäsenille, jotka ovat asutettuna ympäri maailmaa. Kyseessä voi hyvinkin olla Israel/Efraim, jonka Assyria oli vienyt mennessään noin sata vuotta aiemmin. Sana soveltuu myös Juudan kohdalle, koska osa jäi asumaan Babyloniaan, eikä koskaan palannut Jerusalemiin. Silti jakeen 19 ”sinä” viittaa edelleen Jerusalemiin (yksikön feminiini). Jakeen 20 ”siihen aikaan” kuitenkin osoittaa tulevaisuuteen. Kansan kohtalo isossa mittakaavassa tulisi kääntymään.
SOVELLUS
Sefanjan kirjan sanoma oli siis keskittynyt erityisesti oman aikana sukupolven ongelmiin, mutta hän antoi myös toiveikkaita lupauksia. Seuraavat viisi teemaa voidaan pitää mielessä, kun pohdimme kirjan sanoman sovellusta muihin Raamatun kirjoihin ja omaan elämäämme, varsinkin kun luemme kirjan lupauksia sen valossa, että Jumalan Poika on kuollut ristillä ja noussut ylös kuolleista asettuen kansansa todelliseksi Kuninkaaksi.
(1) Samalla tavalla kuin israelilaiset eivät voineet nojata aiemman sukupolven hurskauteen ja onnistumisiin, seurakunnan on oltava hereillä jokaisena sukupolvena. Menneiden sukupolvien onnistumiset eivät riitä: meillä on elettävänä oma elämämme.
(2) Uudessa testamentissa Herran päivä esiintyy useasti, mutta nyt se tarkoittaa erityisesti Herran (Jeesuksen) päivää (Room. 2:16; 1. Kor. 1:8; Fil. 1:6, 10; 2:16; 2. Tim. 4:8). Tämä on yksi iso ja tärkeä teema, kun puhumme Jeesuksen persoonasta eli Kristologiasta.
(3) Sefanja katsoi päivään, kun pakanat yhdessä juutalaisten kanssa ylistävät Herraa. Uudessa testamentissa tätä selittämään tuskin on parempaa kirjaa kuin Efesolaiskirje, joka vääntää rautalangasta miten tämä on tapahtunut.
(4) Evankeliumeissa näemme miten Israelin 12 heimoa kootaan jälleen yhteen. Yhteenkokoontuminen ja yhdistäminen tapahtuu tietenkin Jeesuksessa.
(5) Näimme, että monessa kohdassa Jumala lupasi antaa tietyn maaosan uskolliselle kansan jäännökselle. Uusi testamentti auttaa meitä ymmärtämään, että nämä vanhatestamentilliset kuvat täyttyvät uudistetussa luomakunnassa, jonka uudistettu Jumalan Israel tulee perimään. Paavali ymmärsi varsin hyvin, että Aabrahamin saama lupaus ”maasta” tarkoitti todellisuudessa koko luotua maailmaa (Room. 4:13).
KIRJALLISUUTTA
Baker, David. W. 1988. Nahum, Habakuk and Zephaniah: An Introduction and Commentary. The Tyndale Old Testament Commentaries. Leicester & Downers Grove: IVP.
Copan, Paul. 2016. Onko Jumala moraalihirviö? Vai voiko Vanhaa testamenttia lukea myös toisin? Suom. Johanna Hartikainen. Hämeenlinna: Päivä.
Fee, Gordon & Stuart, Douglas. 2002. How to Read the Bible Book by Book. Grand Rapids: Zondervan.
Goldingay, John.
- 2012 [2009]. Zephaniah. Teoksessa Goldingay, John & Scalise, Pamela. J. Minor Prophets II. Understanding the Bible Commentary Series. Grand Rapids: BakerBooks.
- 2016. Daniel & The Twelve Prophets for Everyone. Louisville:WJK.
Hess, Richard. S. 2016. The Old Testament: A Historical, Theological, and Critical Introduction. Grand Rapids: Baker Academic.
Longman, Tremper III & Dillard, Raymodn. B. 2005. An Introduction to the Old Testament. 2nd edition. Grand Rapids: Zondervan.
Pawson, David. Zephaniah. (Unlocking the Bible.)
Provan, Iain. 2006 [1997]. 1-2 Kings. (OT Guides.) Alunperin julkaissut Sheffield Academic Press. Tämän version Provan on tulostuttanut itse (se toimi myös kurssimateriaalina vuoden 2018 syksyllä Regent Collegessa 1.-2. Kuningasten kirja -kurssilla).
Robertson, Palmer. O. 1990. The Books of Nahum, Habakuk, and Zephaniah. The New International Commentary on the Old Testament. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.
Walton, John. & Sandy, D. Brent. 2013. The Lost World of Scripture: An Ancient Literary Culture and Biblical Authority. Downers Grove: IVP Academic.