Senni Sillanpään todistus

“Olen aina uskonut Jumalaan” vastasin, kun minulta kysyttiin yhdeksän vanhana kuinka olen tullut uskoon. Ja kyllä, se oli totta. Mutta näin myöhemmin ajatellen, en ehkä silloin tiennyt mitä sillä todella tarkoitettiin.

Synnyin 20.12.2002 uskovaiseen perheeseen Jurvaan. Olen perheen ainoa lapsi ja kannan sitä titteliä ylpeydellä. Olen käynyt pienestä pitäen seurakunnassa ja erilaisilla leireillä äitini mukana ja sen kautta kuullut Jumalasta. Lapsena arkeeni kuului esimerkiksi iltarukous iltaisin ja aina välillä seurakunnan tilaisuuksissa mukana oleminen. Muistan aina, kuinka kokouksen ajan piirtelin pöydän ääressä ja kokouksen jälkeen ylpeänä esittelin teoksiani. Silloin ne olivat mielestäni maan mahtavimpia, mutta enää en kyllä ole samalla lailla vakuuttunut niistä.

Eräänä päivänä kuitenkin vanhempani kertoivat, että muutamme Kurikkaan isäni kotitaloon. Siitä alkoi aikamoinen elämän muutos. Eskari alkoi ja pian sen jälkeen alkoi koulu. Elämä kehittyi huimalla lailla. Toki seurakunta oli vieläkin osa meidän elämää ja jokaisen kesän kohokohtana oli leirejä, joilla olin pienestä pitäen käynyt. Yksi niistä oli lastenleiri Nummijärvellä, joka oli jo jokakesäinen tapa.

Kuitenkin vuonna 2012 oli erilainen lastenleiri Nummijärvellä. Toki poikkeuksen siihen teki jo se, että olin yksin leirillä ilman äitiäni. Mutta oli myös jotain muuta. Eräässä iltahetkessä nimittäin sai mennä rukoiltavaksi, jos halusi. Minusta tuntui silloin, että minunkin täytyi mennä ja puolestani rukoiltiin. Sitä tilannetta ei voi sanoin kuvailla. Se on tilanne, jonka jokaisen täytyy itse kokea.

Ei minun maailmani mitenkään erikoisesti siinä hetkessä räjähtänyt, mutta siitä hetkestä lähtien olen saanut tuntea, että puolellani on Jumala, joka todella on kiinnostunut minusta. Jumala, joka on tehnyt puolestani jotain niin suurta, ettei kukaan muu voi tehdä sellaista. Sain siitä lähtien myös kokea, kuinka Jumala auttoi minua todella mitättömissäkin asioissa. Ne olivat kuitenkin asioita, jotka jo silloin tuntuivat lapsesta todella suurilta ja tuntuvat vielä tänäänkin.

Ei se elämä kuitenkaan uskoontulosta nykyhetkeen ihan pelkkää pumpulilinnassa olemista ole ollut. Kaikenlaista on tapahtunut. Sekä hyviä että huonoja asioita. Minulla on välillä todella vaikeitakin aikoja ja aikoja jolloin todella punnitsin, että onko tässä mitään järkeä. Välillä mietin muun muassa, että mitä jos koko Jumalan olemassaolo olikin vain pelkkää lapsen keksintöä? Aina kuitenkin saan uudestaan ja uudestaan kokea sen, että minua todella kannetaan ja että on oikeasti olemassa jotain niin paljon suurempaa. Minulle yksi kohokohta oli, kun sain mennä kasteelle elokuussa 2017 ja sen kautta vahvistua lisää uskossa.

Myös seurakunta on tärkeä osa elämääni ja se onkin minulle kuin toinen koti. Se on paikka, josta saan uutta voimaa ja rakkaita ihmisiä ympärilleni. Toinen tärkeä osa elämääni on nuortenillat ja -leirit, joissa näen kavereita ja saan jakaa elämääni ihmisten kanssa, jotka todella ovat minulle todella tärkeitä. Tottakai myös muutkin tapahtumat ovat mainitsemisen arvoisia. Kolmas tärkeä osa elämääni on musiikki, taide ja luonto, jotka ovat minun tapojani olla yhteydessä Jumalaan. Mielestäni mikään ei ole hienompaa, kuin kaunis auringonlasku ja sen huikeat värit.

Tottakai rukous ja Raamatun luku on minulle myös yksiä tapoja olla yhteydessä Jumalaan ja ne kuuluvatkin jokapäiväiseen arkeeni. Suosikki Raamatun paikkani onkin Jesaja 54:10, jossa sanotaan: “Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky”. Niinpä, Jumalan rakkaus minua kohtaan on vain jotain niin paljon suurempaa ja jotain sellaista mitä mikään ei voi estää. Jumala rakastaa minua nyt ja tulee aina rakastamaan. Mikä parasta tämä samainen Jumala rakastaa myös sinua ja haluaa pelastaa myös juuri sinut. Toivonkin nyt sinun miettivän vielä lopuksi: Entä, jos Jeesus palaakin huomenna? Oletko sinä valmiina?

27.1.2019