Kirjoittaja Janne Saarela 

2014, päivitetty helmikuulla 2023

Alkuräjähdys itsessään näyttää viittaavan vahvasti Luojaan, koska muuten kysymys siitä mitä oli ennen sitä, jää roikkumaan ilmaan. – Francis Collins (2007, 77.)

JOHDANTO

Tiesitkö, että Jumalan olemassaolon puolesta on esitetty varsin päteviä argumentteja? Näitä argumentteja on olemassa useita, mutta tässä tekstissä esitellään kosmologisen argumentin Kalam-versio. Koska Kalam-argumentti perustuu deduktiiviseen logiikkaan, esittelen aluksi deduktiivisen logiikan idean, sen jälkeen sukelletaan itse argumenttiin. Jos argumentti onnistuu, meillä on pätevät syyt uskoa, että Jumala on todella olemassa. Pysy mukana!

DEDUKTIIVINEN LOGIIKKA

Loogista päättelyä on monenmoista. Yksi ajattelunmuoto on deduktiivinen päättely. Se, mitä tämä tarkoittaa käytännössä, selviää muutaman esimerkin avulla.

1. Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia.
2. Janne Saarela on ihminen.
3. Näin ollen Janne Saarela on kuolevainen (johtopäätös).

Numerot 1 ja 2 ovat väitteitä, hienolta nimeltään premissejä. Premissit ovat argumentin askelia, jotka johtavat johtopäätökseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos premissit 1 ja 2 ovat tosia, johtopäätös 3 on välttämättä tosi. Toisaalta, jos premissi 1 tai 2 tai jopa molemmat ovat vääriä, silloin johtopäätös ei välttämättä ole tosi. Toisin sanoen: jos joku ei pidä johtopäätöksestä, hänen on kyettävä näyttämään ainakin toinen premisseistä epätodeksi. Ottaaksemme lainauksen alan ammattikirjallisuudesta, Nicholas Wolterstorff (1999, 37) tiivistää asiaa näin:

Deduktio aina ja välttämättä välittää totuuden premisseistä johtopäätökseen. Jos me aloitamme premisseistä, joiden totuusväite on varma ja me jatkamme deduktiivisesti, me saavumme aina johtopäätökseen, josta me myös voimme olla varmoja. 

Esittämässäni tapauksessa molemmat premissit vaikuttavat oikeilta. Se, että ihminen kuolee, näyttää olevan 100 % varmaa. Tämän puolesta meillä on paljon todisteita ja kukaan ei taida tätä väitettä kieltää. Premissin 2 puolesta puhuu monikin asia. Janneksi kutsuttu henkilö näyttää ihmiseltä, hän puhuu, painii, kykenee ratkaisemaan vaikeitakin tehtäviä, hänellä on autokortti, Suomen kansalaisuus ym. Kaikki todisteet näyttävät siis puhuvan hänen ihmisyyden puolesta. Koska molemmat premissit pitävät paikkansa, tulee päivä, jolloin Janne kuolee. Eli: bad news for me =(

Mutta, otetaan toinen esimerkki:

1. Kaikki painijat ovat tyttöjä.
2. Jami Saarela on painija.
3. Näin ollen Jami Saarela on tyttö.

Mitä sanot tästä? Oletko valmis kieltämään premissin 1 tai 2 tai peräti molemmat? Premissi 2 näyttäisi olevan totta. Jamilla sattuu olla painijan kroppa ja kukkakaalikorva, mutta tämä ei vielä tee hänestä painijaa (se voi tehdä hänestä voimamiehen ja henkilön, jonka korva on murskaantunut krillijonossa). Jamilla on painiliiton lisenssi ja monet valokuvat ja videot Ruotsista, jossa Jami oli painimassa, puhuvat vahvasti väitteen puolesta. Premissi 2 vaikuttaa siis olevan pitävä. Entäpä premissi 1? Ikävä kyllä todistusaineisto näyttää puhuvan tätä vastaan. Ainakin Ruotsissa oli painimassa henkilöitä, jotka olivat pojan näköisiä (ja kokoisia). He painivat poikien sarjassa, eikä kukaan epäillyt heidän olevan aitoja poikia. Sama ilmiö näyttää pätevän ympäri maailmaa. Joudumme ikävä kyllä toteamaan, että premissi 1 ei näytä pitävän paikkansa. Jami ei siis välttämättä ole tyttö…

Nyt olemme lämmitelleet ja ymmärrämme mitä on deduktiivinen logiikka! Siirrymme Jumala-argumenttiin, joka tunnetaan nimellä kosmologinen Kalam-argumentti.

KALAM-ARGUMENTTI 

Kalam-argumentin historia palautuu kristillisiin ajattelijoihin, jotka yrittivät osoittaa Aristoteleen väitteen maailmankaikkeuden ikuisuudesta väärääksi. Esimerkiksi Johannes Filoponos (k. noin 580 jKr.) — joka uskoi vahvasti siihen klassiseen kristilliseen näkemykseen, että maailmankaikkeudella on todella alku — argumentoi filosofisesti Aristoteleen ajatusta vastaan. Hän esitti sarjan filosofisia väitteitä, jotka tekevät äärettömän mittaisen maailmankaikkeuden ajatuksen mahdottomaksi. Ajan kanssa argumenttia kehittivät monet muslimi-ajattelijat Islamin saadessa lisää jalansijaa tuon ajan maailmassa. Myöhemmin argumentti palautui jälleen myös kristillisten ajattelijoiden käyttöön. Itse sana ”kalam” tulee arabian kielestä, jossa sillä oli kohtuullisen tekninen merkitys. Sanalla viitattiin mihin tahansa teologiseen oppirakennelmaan ja sen tueksi esitettyihin argumentteihin. Muslimi-teologi al-Idjiä lainataksemme kalam-sana tarkoittaa ”tiedettä, joka pyrkii lujasti vahvistamaan uskonnollisia uskomuksia esittämällä todisteita ja karkottamalla epäilyjä”.  (Argumentin historiasta eristyisesti Craig & Sinclar 2012, 101-02.)

Kyseisen argumentin esitti keskiajalla erityisen vahvasti islamilainen teologi Al-Ghazali (1058–1111). Käsittelen argumenttia pitkälti William Lane Craigin kirjoitusten pohjalta, koska hän teki aiheesta väitöskirjansa 1970-luvulla ja on siitä saakka ollut argumentin nimekkäin puolustaja.

Al-Ghazalin argumentti on melko yksinkertainen ja se voidaan pukea helppotajuiseen deduktiiviseen muotoon. Al-Ghazali väitti, että maailmankaikkeudella on oltava alku. Mutta, koska mikään ei saa alkuaan ilman syytä, on maailmankaikkeudella oltava tuonpuoleinen Luoja. Vaikka Al-Ghazalin argumentit perustuivat historiallisen tilanteen luoman välttämättömyyden vuoksi filosofiaan, myös nykytiede tukee vahvasti hänen väitteitään. Tässä Kalam-argumentin premissit:

1. KAIKELLA, MIKÄ ON SAANUT ALKUNSA, ON ALKUSYY.
2. MAAILMANKAIKKEUS ON SAANUT ALKUNSA.
3. SIKSI MAAILMANKAIKKEUDELLA ON ALKUSYY.

Yllä oleva kuva (Moreland 2012, 161) tiivistää aiheen melko näppärästi. Me lähdemme siitä oletuksesta, että universumi on todella olemassa. Tämä taas voidaan selittää kahdella eri tavalla: universumilla on alku, tai se on ollut aina olemassa. Jos se on ollut aina olemassa, se ei tarvitse syytä, mutta jos sillä on alku, se tarvitsee alkusyyn. Jos universumilla on alku ja sillä on syy, syy on joko persoonallinen tai persoonaton. Tekstin tarkoitus on osoittaa, että todisteiden valossa universumilla (a) on alku, (b) sillä on syy, ja (c) tämä syy on persoonallinen. Lopuksi käymme läpi sitä, mitä tästä persoonasta voidaan sanoa. Hypätään nyt katsomaan premissien väitteitä tarkemmin.

PREMISSI 1: KAIKELLA, MIKÄ ON SAANUT ALKUNSA, ON ALKUSYY

Tämä premissi väittää, että mikään, mikä on alkanut olla olemassa, ei ole syntynyt tyhjästä. Toisin sanoen, kaikki sellainen, joka olisi saattanut olla olematta, tarvitsee alkusyyn. Tämä on niin perustava asia, että jopa “kaikkien skeptikkojen isä” David Hume kirjoitti vuonna 1754 kirjeessään John Stewartille, että olisi absurdia väittää, että jokin voisi tulla olemaan ilman syytä! (Craig & Sinclar 2012, 190.) Heikki voi viedä tulevan vaimonsa Nissan Primeralla grillille, koska jotkut japanilaiset ovat niska limassa vääntäneet auton kasaan suuressa hallissa. Kalle voi puolestaan ihailla kotonaan paikkakunnan suurinta kirjavalikoimaa, koska ennen niin suuri ja mahtava Mack Finn Oy on monen eri vaiheen kautta kasannut hänelle pyökkiviilupintaiset kirjahyllyt. Matti taas voi leikkiä pikkuveljensä kanssa sotaa, koska Matin isä ja äiti päättivät viisi vuotta sitten hommata Matille leikkikaverin. Näin ollen ainakin arkijärki tukee premissin paikkansapitävyyttä.

Tässä vaiheessa tartun erääseen vastaväitteeseen, joka ehkä jo pyörii lukijan mielessä. Vastaväite kuuluu näin: ”Jos kaikella on aiheuttaja, mikä sitten on Jumalan aiheuttaja”? Kysymykseen on olemassa kaksi vastausta. Ensinnäkään premississä ei väitetä, että kaikella on aiheuttaja. Premissi väittää, että kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy/aiheuttaja. Jos jokin on ollut olemassa aina, aiheuttajaa ei tietenkään tarvita. Toiseksi, jos Jumalalla olisi aiheuttaja, joutuisimme siirtämään ”Jumala-tittelin” tälle aiheuttajalle. Tämä siirtäisi kysymyksen taas taaksepäin: “Kuka aiheutti aiheuttajan”? Ongelma syntyy siinä, että ääretön aiheuttajien sarja on mahdottomuus. Saadaksemme tämän sarjan päättymään, tarvitsemme Olennon, joka ei ole satunnainen, vaan välttämätön – sellaisen olennon, joka ei voi olla olematta.

Craig esittää premissin tueksi kolmea argumenttia.

(A) Jotakin ei voi syntyä ei-mistään. Ei-mitään ei tarkoita tyhjää tilaa vaan kaiken mahdollisen poissaoloa, jopa tilan itsensä! Kuinka moni uskoo vilpittömästi, että kilpikonnan tai eskimokylän olemassaolo alkaisi ilman syytä? Edellä esitettiin kolmea muuta konkreettista esimerkkiä asiasta.

(B) Jos jokin voisi saada alkunsa ei-mistään, voitaisiin ihmetellä, miksei mikä tahansa tai kaikki saa alkuaan ei-mistään? Tämä on asia, jonka ihmiset tiedostavat jo arkijärjellään. Kun puhumme autoista, me vertaamme niitä keskenään esim. valmistusmaan perusteella. Saarelan tupaväki kannattaa pääasiassa japanilaisia autoja, vaikka yksi heistä onkin poikennut tästä traditiosta hankkimalla Audin ja toinen seurasi pian perässä ostamalla Opelin. Jokaisella ihmisellä, joka on syntynyt, on aina ollut isä ja äiti. Listaa voisi jatkaa… Miksi vain maailmankaikkeus on sellainen asia, joka voisi tulla ei-mistään, mutta ei mikään muu?!

(C) Yleinen kokemus ja tieteelliset todisteet vahvistavat premissin 1 todeksi. Asiaa ei ole koskaan osoitettu vääräksi (eli falsifioitu). Falsifiointi on termi, joka nousee tieteenfilosofi Karl Popperin ajatuksista. Hänen mukaansa tieteellinen väite tulee olla kumottavissa. Tässä tapauksessa olisi kyettävä osoittamaan, että jokin asia syntyy yhtäkkiä ei-mistään, ilman syytä. Kaikki havainnot puhuvat kuitenkin sen puolesta, että kaikella on alkusyy. 

Premissi 1 vaikuttaa siten vedenpitävältä. Siirrymme premissiin 2. 

PREMISSI 2: MAAILMANKAIKKEUS ON SAANUT ALKUNSA

Todisteet viittavat epäämättömästi siihen, että maailmankaikkeudella on todella alku. Tätä premissiä voidaan perustella sekä filosofisilla että tieteellisillä argumenteilla. Aloitamme filosofiasta, koska juuri niitä käytettiin klassisen kalam-argumentin puolustamisessa ennen modernin tieteen kehitystä. 

Filosofiset argumentit

Se tosiasia, että maailmankaikkeudella täytyy olla alku, on vahva tuki filosofisessa päättelyssä. 

(1) Todella ääretöntä määrää asioita ei voi olla olemassa. Jos maailmankaikkeudella ei olisi alkua, olisi nykyhetkeä edeltäviä menneisyyden tapahtumia oltava ääretön määrä. Kuitenkin, jos asioita voisi olla ääretön määrä, siitä seuraisi erinäisiä järjenvastaisia asioita. Loistava esimerkki tästä on ns. Hilbertin hotelli. Kyseisen vertauksen kehitti saksalainen matemaatikko David Hilbert (1862-1943). 

Hilbertin hotelli ei ole mikä tahansa hotelli, koska hotellissa on ääretön määrä huoneita. Hotellin kaikissa huoneissa on kuitenkin tällä hetkellä asukkaat. Hotelli on siis täynnä. Hotellin vastaanottotiskille saapuu kuitenkin uusi asiakas. Hotellin johtaja haluaa asiakkaan sisälle, mutta nyt hänellä on ongelma: hotelli on täynnä. Johtajalla on kuitenkin ratkaisu. Hän hoitaa ongelman siten, että jokainen asukas siirtyy huoneissa yhden luvun ylemmäs, eli huoneesta 1 huoneeseen 2 ja huoneesta 2 huoneeseen 3 jne. Näin ollen uusi asiakas saadaan sisään. Mutta eikö hotelli ollut jo täynnä?

Pian koittaa kuitenkin uusi ongelma. Hotellin vastaanottotiskille saapuu äärettömän paljon uusia henkilöitä, jotka haluavat yöpaikan! Onko hotellissa tilaa heille? Johtajan mielestä on. Hän siirtää asukkaat uudelleen eri huoneisiin, mutta tällä kertaa toisella tavalla. Huoneesta 1 siirrytään huoneeseen 2, huoneesta 2 huoneeseen 4 ja huoneesta 2000 huoneeseen 4000 (tässä vaiheessa toivot, ettet asustelisi kovin ylhäällä) niin, että uuden huoneen numero on aina kaksi kertaa entisen huoneen numero. Näin ollen parittomat huoneet jäisivät tyhjäksi ja uudet asukkaat mahtuisivat sisään. Mutta eikö hotelli ollut jo täynnä? 

Eräs henkilö onkin sanonut, että Hilbertin hotellin mainoskyltissä pitäisi lukea ”Täynnä – huoneita vapaana”. Tällainen hotelli on järjenvastainen!

Tämä loistavan älykäs esimerkki osoittaa, että ääretöntä määrää asioita ei voi olla todella (aktuaalisesti) olemassa, koska se johtaisi järjenvastaisuuksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että maailmankaikkeudella on oltava alku, koska jos se olisi ikuinen, takanamme olisi ääretöntä määrää asioita tapahtumia.

(2) Legendan mukaan Chuck Norris on laskenut äärettömyyteen – kahdesti. Vitsi on hauska juuri siksi, että me tiedämme tämän olevan mahdotonta. Jos alat laskea äärettömyyteen, sinulla on vielä sadan vuoden päästäkin ääretön määrä numeroita laskettavanasi. Jos äärettömyyteen voitaisiin laskea, silloin luku ei olisi ääretön, vaan rajallinen. Se on siis loogisesti mahdotonta. 

Miksi tämä on tärkeää? Kahdesta syystä. Samalla tavalla kuin on mahdotonta laskea äärettömään, on mahdotonta käydä läpi ääretöntä määrää tapahtumia yksi kerrallaan. Menneisyytemme koostuu tapahtumista, joita voisi verrata dominopalikkajonoon. Ne kaatuvat yksi toisensa perään, kunnes tullaan viimeiseen palikkaan, joka on nykyhetki. Mikään sarja, joka muodostetaan lisäämällä yksi palikka toisensa perään, ei voi olla ääretön. Premissin kannalta olemme hyvin keskeisessä asiassa. Jos menneisyyden tapahtumia olisi ääretön määrä, nykyhetkeä ei koskaan saavutettaisi. Mutta me kuitenkin olemme täällä!

Asiassa on vielä toinenkin ongelma. Jos menneisyyden tapahtumia todella olisi ääretön määrä, sen lisäksi, että nykyhetkeä ei koskaan saavutettaisi, tätä “matkaa” ei voitaisi koskaa edes aloittaa. On mahdollista alkaa laskea nollasta kohti äärettömyyttä (vaikka loppuun asti ei pääsekään). Mutta on mahdotonta alkaa laskea negatiivisesta (-) ikuisuudesta kohti nollaa. Jotta tämä olisi mahdollista, silloin siellä täytyisi olla alku – ja tämä ei enää olisi äärettömyyttä. (Näin filosofi Moreland 2012, 164.) 

Meidän on siis pakko myöntää, että menneisyyden tapahtumia ei voi olla ääretön määrä. Tämä tarkoittaa sitä, että maailmankaikkeus on joskus saanut alkunsa. Eri asia on sitten kysymys siitä ”koska?”, mutta pointti onkin nimenomaisessa alussa. Ja alku vaatii selityksen (muista premissi 1). Siirrymme nyt tieteellisiin argumentteihin.

Tieteelliset argumentit

Vielä 1900-luvulle tultaessa tiedemaailmassa kaikkien oletuksena oli se, että maailmankaikkeus on ikuinen. Tämä oli ns. tieteen konsensus eli enemmistönäkemys. Pian kaikki kuitenkin muuttui dramaattisesti ja hirvittävällä nopeudella. (Pikkutarkan analyysin siitä, miten tilanne kehittyi, tarjoaa Meyer 2021, luvut 4-6, suomeksi hyvä tiivistys on Hawking & Filkin 1998, luvut 3-4.) 

(1) Maailmankaikkeus laajenee

Alber Einstein (1879-1955) oli yksi viime vuosisadan suurimpia neroja. Hän julkaisi suppean suhteellisuusteoriansa vuonna 1905 ja yleisen suhteellisuusteoriansa vuonna 1915. Vuonna 1917 hän julkaisi artikkelin, jossa hän esitteli surullisen kuuluisaksi tulleen kosmologisen vakion, jota hän myöhemmin kutsui uransa suurimmaksi munaukseksi. Lyhyesti sanottuna: Einstein teki vakavan virheen lähinnä siksi, että hänellä oli filosofinen ennakko-oletus siitä, että maailmankaikkeuden täytyy olla ikuinen ja staattinen. Tieteen kuvalehdessä Einsteinin ”kosmologista vakiota” selitään seuraavasti: 

Fyysikko Albert Einstein huomasi yleistä suhteellisuusteoriaa kirjoittaessaan, että hänen kenttäyhtälönsä johtivat aina joko laajentuvaan tai supistuvaan maailmankaikkeuteen. Einstein ei pitänyt tätä mahdollisena, joten hän esitteli laskelmiinsa kosmologisen vakion – eräänlaisen ”antipainovoiman”, joka teki Einsteinin universumista staattisen. (Viuf 2020.)

Einsteinin laskelmat olivat todellisuudessa paikkansapitäviä: maailmankaikkeus joko paisui kuin ilmapallo tai luhistui kokoon kuin puhjennut autonrengas, joten se ei ollut staattinen. Pian muut alan ammattilaiset tarttuivat Einsteinin julkaiseman paperin tuloksiin ja päätyivät lopputulokseen, jonka mukaan maailmankaikkeus laajenee. Yksi heistä oli venäläinen matemaatikko Alexandr Friedman ja toinen belgialainen tähtitieteilijä ja pappi Georges Lemaitre. Vuonna 1927 Lemaitre esitti teorian, jonka mukaan maailmankaikkeudella on absoluuttinen alku, ajankohta, jolloin kaikki olemassaoleva aine ja energia oli keskittynyt yhteen mikroskooppisen pieneen pisteeseen. Tuon pisteen räjähdyksessä aika ja avaruus saivat alkunsa — maailmankaikkeus alkoi laajeta. Einstein ei aluksi lämmennyt ajatukselle lainkaan, koska idea sai hänen mukaansa ”alkunsa kristillisestä luomis-dogmasta, joka ei saa minkäänlaista tukea fysiikasta” (Meyer 2021, 95). 

Nämä olivat matemaattisia malleja. Mutta pian asiaan tuli lopullinen ratkaisu, kun Edwin Hubble suuntasi aikansa suurimman teleskoopin taivaalle Mount Wilsonin observatioriossa San Gabrielin vuoristossa Californiassa. Sen lisäksi, että Hubble kykeni osoittamaan, että meidän galaksimme ei ole ainoa galaksi, vaan ainoastaan yksi monista (hän näki toisen maailmankaikkeuden paljon etäämmällä kuin mitä monet olivat laskeneet meidän galaksimme läpimitaksi!), hän teki toisen shokeeravamman löydön: hän näki teleskoopillaan sen kiistattoman tosiasian, että maailmankaikkeus laajenee. Lyhyesti sanottuna Hubble havainnoi aukottomalla varmuudella, että (a) eri galaksit loittonevat meistä ja (b) mitä kauempana joku galaksi on, sitä suuremmalla nopeudella se etääntyy. (Hubble käytti hyväkseen Vesto Silpherin kehittämää spektroskopista menetelmää, jossa mitataan valon punasiirtymää. Se on verrattavissa Doplerin ilmiöön, jonka jokainen lenkkeilijä havainnoi jopa silmät kiinni kuullessaan auton joko lähestyvän tai etääntyvän.) Hubble oli siten ensimmäinen, joka kykeni antamaan Friedmanin ja Lemaitren mallille konkreettista tieteellistä tukea. 

Mainittakoot, että vuonna 1931 Einstein itse sai mahdollisuuden katsoa samalla kaukoputkella taivaalla (kuva alla). Myöhemmin New York Timesin haastattelussa hän sanoi miten maailmankaikkeuden alku on ”välttämättömyys” ja miten Hubblen havainnoima galaksien punasiirtymä oli ”tuhonnut hänen teoriansa kuin moukari”. (Meyer 2021, 95-96.)

Asian tarkemmin sanoaksemme galaksit itsessään pysyvät paikallaan, mutta avaruus laajenee. Asiaa voidaan havainnollistaa ilmapallo-esimerkillä. Kuvittele ilmapallo, johon on liimattu nappeja. Kun palloon lisätään ilmaa, nappien etäisyys toisistaan kasvaa. Napit siis etääntyvät toisistaan sitä nopeammin, mitä kauempana ne ovat toisistaan. Samalla tavalla maailmankaikkeutemme laajenee. Jos historiaa kelattaisiin ajassa taaksepäin, etäisyydet kutistuisivat jossain vaiheessa nollaan, pisteeseen, jossa on saanut alkunsa. 

Tämä malli sai pian nimekseen Big Bang -teoria, mutta alun perin tämä nimitys oli Fred Hoylen antama haukkumanimi — hän oli nimittäin mallin suurin vihollinen ja hän itse kannatti (nähtävästi loppuun saakka) pysyvän tilan teoriaa yhdessä Thomas Goldin ja Hermann Bondin kanssa. Hoyle sanoi suoraan, että häntä ajoi eteenpäin tarve osoittaa pysyvän tilan teoria oikeaksi, koska maailmankaikkeuden alkuun liittyi liikaa teistisiä mielleyhtymiä. Näin ollen sekä Einstein että Hoyle toimivat esimerkkeinä tieteilijöistä, jotka aivan oikeasti ymmärsivät kalam-argumentin premissien voiman (vaikka eivät toki olleet itse argumenttia kuulleetkaan)! Pysyvän tilan teoria romuttui lopullisesti vuonna 1965, kun kaksi Bell Telephone -yhtiön tutkimuslaitoksessa New Yerseyn Murray Hillsissä toimivaa fyysikkoa — Arno Penzias ja Robert Wilson — löysivät vahingossa maailmankaikkeuden taustasäteilyn yrittäessään korjata radioyhteyksien häiriötä erikoisantennilla. Big Bang -malli nimittäin ennusti, että kaikkialla maailmankaikkeudessa pitäisi edelleen olla kosmista taustasäteilyä (eng. cosmic micrawave background). Samalla tavalla kuin joku päättelee edelleen hieman lämpöisestä uunista, että joku on eilen paistanut keittiössä kinkun, tutkijat kykenivät löytämään muistoja siitä valtavan kuumasta alusta, jossa koko maailmankaikkeus oli saanut alkunsa. (Poppareita tällä taustasäteilyllä ei toki kykenisi valmistamaan, koska sen ”lämpö”tila on vain noin -270 astetta, eli noin 3 astetta yli absoluuttisen nollapisteen.) Vuonna 1978 Penzias ja Wilson pakkasivat löydöksestään reppuunsa fysiikan Nobel-palkinnon.

(2) Maailmankaikkeuden termodynamiikka

Termodynamiikka on tieteen laji, joka tutkii energiaa. Termodynamiikan toinen pääsäännön mukaan suljettu järjestelmä pyrkii kohti kasvavaa entropiaa eli epäjärjestystä, kunnes se saavuttaa tasapainon. Tämän säännön keksijänä pidetään saksalaista fyysikkoa Rudolf Clausiusta (1822–1888). Mitä tämä tarkoittaa? 

Universumilla on käytettävissään X-määrä energiaa. Energian määrä itsessään ei vähene, eikä lisäänny, mutta se vähenee käytöstämme juuri siksi, että maailmankaikkeus laajenee. Periaatteessa asiasta voi ottaa arkipäiväisen esimerkin. Kuvitellaan, että aiemmin esimerkkinämme toiminut painija-Jami voittaa tärkeän matsin ja hänen isänsä (Heimo) antaa hänelle palkinnoksi 1000€ rahaa 10 euron seteileinä. Vaikka hän elää nuukasti käyttäen rahaa vain 10€/kk, tulee päivä kun Jamin rahat loppuvat. Rahan määrä itsessään ei muutu, mutta rahanippu on tuhlaamisen seurauksena levittäytynyt laajalle alueelle (krillille, paikalliseen K-kauppaan, urheiluliikkeeseen, tankkaamiseen jne.). Samanlainen tilanne on käynnissä universumissamme energian kannalta. Energiaa on olemassa vain tietty ja sama määrä, mutta koska maailmankaikkeus laajenee, energian määrä vähenee käytöstämme jatkuvasti.

Voit testata teoriaa käytännössä rakentamalla toukokuussa hiekkalaatikolle hiekkalinnan ja mennä katsomaan, miltä se näyttää elokuussa. Hiekan pitäisi ”kulkea” kohti epäjärjestystä, eli linna alkaa menettää muotoaan. Hienon linnan sijasta jäljellä on enää epämääräinen kasa. Suuremmassa mittakaavassa tämä tarkoittaa sitä, että maailmankaikkeutta tulee kohtaamaan lämpökuolema. Energia leviää pikkuhiljaa tasaisesti eri puolille universumia ja elämä päättyy. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kun energia levittäytyy tasaisesti eripuolille universumia, silloin ei voi olla enää elämää, koska ei ole galakseja, tähtiä eikä planeettoja. Kaikkialla vallitsee sama lämpötila ja paine. Tätä kutsutaan lämpökuolemaksi.

Asian pointti on toki tämä: jos maailmankaikkeus on ollut olemassa äärettömän kauan, miksei lämpökuolemaa ole jo tapahtunut? Näin olisi täytynyt jo käydä, mikäli maailmankaikkeus on ollut aina olemassa. Universumissamme vallitsee edelleen epätasapainotila, jossa energiaa riittää käytettäväksi ja maailmankaikkeudella voi olla järjestäytynyt rakenne. Näin siksi, että sillä on alku ja sen historia on rajallinen. 

Olemme nyt ryömineet premissit läpi ja ne näyttävät kumpikin pitävän paikkansa. Perusteluissamme olemme käyttäneet sekä filosofisia että tieteellisiä argumentteja. Tästä seuraa välttämätön johtopäätös: maailmankaikkeudella on alkusyy! Enää on jäljellä se olennainen kysymys: millainen tämä ”alkusyy” voisi olla?

MITÄ VOIMME PÄÄTELLÄ ALKUSYYSTÄ?

Jos premissimme siis pitävät paikkansa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päätyä johtopäätökseen ”maailmankaikkeudella on alkusyy”. Al-Ghazalin mukaan alkusyyn täytyy olla persoonallinen olento, jolla on vapaa tahto. Miksi? Koska maailmankaikkeuden luominen oli vapaavalintainen teko, joka oli riippumaton edeltävistä olosuhteista. Mikään ei pakottanut ”alkusyytä” luomaan tätä kaikkea.

Filosofien tekemä konseptuaalinen analyysi antaa meille hyvin rikkaan, jopa kahdeksan huomion kokoisen päätelmän, jonka lopputuloksena on kasa attribuutteja eli ominaisuuksia, jotka on klassisesti liitetty Jumalaan. (Laajin löytämäni keskustelu on Craig & Sinclair 2012, 190-96, myös Craig 2008, 152-56, Groothuis 2011, 234-38; suomeksi Craig 2012, 107-08).

(1) Aiheuttaja on itse aiheuttamaton. Tämä päätelmä seuraa yllä olleesta filosofisesta keskustelusta, jonka mukaan ääretön määrä aiheuttajia on sula mahdottomuus. Maailmankaikkeuden syy on siten jokin/joku, jota ei itseään ole aiheuttanut mikään.

(2) Aiheuttaja on aluton. Tämä seuraa premissi 1:stä, kun käännämme sen ylösalaisin: kaikki, mille ei ole syytä, ei ala olemaan. 

(3) Aiheuttaja on muuttumaton. Tämä seuraa siitä, että ääretön sarja muutoksia on mahdottomuus. 

(4) Aiheuttaja on immateriaalinen eli aineeton. Tämä päätelmä seuraa edellisestä, koska kaikki materiaalinen on automaattisesti muutoksen tilassa (ainakin atomitasolla). Aiheuttamaton immateriaalinen aiheuttaja ei kuitenkaan ole muutoksen kourissa. 

(5) Aiheuttaja on ajaton. Näin siksi, että aikaa ei ollut olemassa ennen luomisen hetkeä.

(6) Aiheuttaja on avaruudeton (spaceless) eli sillä ei ole tiettyä paikkaa aika-avaruudessa, koska se on immateriaalinen ja ajaton, eikä mikään avaruudellinen voi olla immateriaalinen ja ajaton. 

(7) Aiheuttaja on äärettömän voimakas, koska se sai aikaan koko olemassaolevan maailmankaikkeuden. Itse asiassa voisimme jopa kuvata Olentoa kaikkivaltiaaksi, koska jos Hän on voimallinen luomaan koko universumin, Hän on nähtävästi voimallinen toimimaan siinä aktiivisesti (=ihmeet).

(8) Aiheuttaja on persoonallinen. Tämä on tärkeä huomio, mutta se on välttämätön johtopäätös aiheuttajan luonteesta. Miksi? Kolmesta syystä.

(A) On olemassa kahdentyyppisiä selityksiä: tieteellisiä ja persoonallisia. Kysymykseen ”miksi teevesi kiehuu kattilassa?” Voidaan vastata joko tieteellisesti tai persoonallisesti ja molemmat vastaukset ovat yhtä oikeita, joskin vain toinen vastaus sopii tiettyyn tilanteeseen (ensimmäinen kemian tunnille, toinen kaverille, joka on tullut kylään). Maailmankaikkeudella ei voi olla tieteellistä selitystä, koska ennen alkua ei ollut olemassa mitään konkreettista, jota voisi selittää luonnonlaeilla.

(B) On olemassa vain kaksi vaihtoehtoa sille, mikä on tämä immateriaalinen, aluton, aiheuttamaton, ajaton ja avaruudeton alkusyy: abstrakti objekti tai aineeton Mieli. Abstraktit objektit, kuten numerot tai propositiot, ovat kuitenkin syy-seuraussuhteeltaan hyödyttömiä: numero seitsemän ei koskaan saa aikaan mitään, se ei koskaan ole minkään ”syy”. Ainoa järkevä vaihtoehto on siten aineeton Mieli.

(C) Tästä seuraa kolmas huomio eli se, että aiheuttaja on persoonallinen Olento, joka on vapaa tekemään päätöksiä. Tämä aiheuttaja oli vapaa tiettynä hetkenä luomaan maailmankaikkeuden ja se oli seuraus Hänen vapaasta tahdostaan. Koska tieteellisessä ja filosofisessa päättelyssä nojataan yleisesti Occamin partaveitseen, jonka mukaan ilmiötä selittävien syiden määrä täytyy olla mahdollisimman vähäinen. Ei ole tarpeen olettaa montaa syytä, kun yksi riittää. 

Kun katsomme tätä listaa niin huomaamme välttämättä, että se sisältää melkoisen kasan traditionaalisia jumalallisia attribuutteja eli ominaisuuksia, jotka tavallisesti liitetään Jumalaan! Filosofinen konseptuaalinen analyysi on siten osoittanut tämän:

Jos maailmankaikkeudella on syy, silloin aiheuttamaton, persoonallinen Luoja on olemassa ja Hän on ilman alkua, muuttumaton, immateriaalinen, ajaton, avaruudeton ja äärettömän voimakas.

Tai kuten Craig tiivistää Valveilla-kirjassaan (2012, 108):

Näkemykseni mukaan Jumala, joka on olemassa maailmankaikkeudesta riippumatta, on muuttumaton ja ajaton. Hänen vapaavalintainen luomistekonsa on samanaikainen maailmankaikkeuden synnyn kanssa. Jumala astuu siis aikaan silloin kun Hän luo maailmankaikkeuden. Jumala on ajaton ilman maailmankaikkeutta ja ajassa maailmankaikkeuden kanssa.

Kosmologisen argumentin kalam-versio antaa meille täten vankat perusteet uskoa aluttomaan, aiheuttamattomaan, ajattomaan, avaruudettomaan, muutoksettomaan, aineettomaan, äärimmäisen voimakkaaseen maailmankaikkeuden Persoonalliseen Luojaan.

ARGUMENTIN VAIKUTUKSIA TIEDEMAAILMASSA

Kalam-argumentin 2-premissillä on ollut merkittäviä vaikutuksia tiedemaailmassa. Tässä kaksi esimerkkiä, ensin laajemmin tiedepiireistä, sitten hieman henkilökohtaisempi esimerkki. 

Stephen Meyer kuvaa kirjasaan kokemustaan Dallasissa pidetyssä seminaarissa helmikuulla vuonna 1985. Eri tieteenalan tiedemiehet olivat kerääntyneet keskustelemaan suurista kysymyksistä. Seminaarin yksi shokeeravimpia hetkiä oli, kun yksi tuon ajan arvostetuin astronomi, Allan Sandage asettui istumaan keskustelussa teistien, ei ateistien puolelle. Hän oli ollut koko elämänsä ajan agnostikko ja vannoutunut materialistisen tieteen kannattaja. Nyt hän oli kuitenkin muuttanut mielensä ja nimenomaan tieteellisistä syistä. Omassa puheenvuorossaan Sandage tiivisti tieteellisiä löytöjä liittyen maailmankaikkeuden alkuun, mutta kovin paukku puheessa oli hänen tunnustuksensa siitä, että hän oli alkanut uskomaan johonkin suurempaan, joka on olemassa tämän maailmankaikkeuden tuolla puolen. Syy? Ne nimenomaiset tieteelliset löydöt, joita tässäkin tekstissä on lyhyesti kuvattu. (Meier 2021, 15, 107-10.)

William Lane Craig, joka siis teki ensimmäisen väitöskirjansa nimenomaan kalam-argumentista, kertoo yhden esimerkin argumentin voimasta käytännössä. Craig oli vaimonsa (Jan) kanssa Saksassa tekemässä toista väitöskirjaansa (Jeesuksen ylösnousemuksesta). Eräänä päivänä he osallistuivat erääseen tärkeään tapaamiseen, jossa oli paikalla huomattavia tieteilijöitä. He tapasivat erään itäeurooppalaisen naistutkijan, jonka osaamisala liittyi fysiikkaan. Nainen kertoi miten fysiikka oli romuttanut hänen uskonsa Jumalaan. ”Kun katson maailmaa” hän sanoi, ”näen vain pimeyttä”. Sitten Jan rohkaistui ja sanoi naiselle ”sinun pitäisi lukea mieheni väitöskirja: hän käyttää fysiikkaa todistaakseen Jumalan olemassaolon!” Craigin yllätykseksi nainen lupasi lukea sen, joten hän lähti pois kainalossaan väitöskirja kalam-argumentista. Myöhemmin nainen totesi innokkaana Craigille miten hän tunsi suurimman osan niistä tutkijoista, joita väitöskirjassa lainataan. Suurin palaute oli kuitenkin tässä: naisen usko Jumalan olemassaoloon oli palautunut! Myöhemmin Craigin pariskunta johdatti naisen henkilökohtaiseen uskoon Jeesukseen. (Strobel 2004, 148-50.)

Mitä tulee argumentin käsittelyyn akatemiassa,  Cambridgen yliopiston vuonna 2007 julkaisemassa Companion to Atheist -teoksessa kerrotaan, että filosofisissa artikkelisarjoissa on julkaistu enemmän kalam-argumenttiin liittyviä tekstejä kuin mistään muusta aiheeseen liittyvästä aiheesta. Argumentti on siis ollut todella voimissaan ja varmasti juurikin Craigin työn ansiosta. (Ks. Craig 2015.)

KIRJALLISUUS

Craig, William Lane 

• 2008. Reasonable Faith. 3rd edition. Wheaton: Crossway. 
• 2012. Valveilla. Uskon perusteltu puolustaminen. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Kustannus Oy uusi tie.
• 2015. “The Kalam Cosmological Argument.” Yleisöluento Birminghamin yliopistossa.

Craig, William Lane & Sinclar James D. 2012. ”The Kalam Cosmological Argument.” Teoksessa The Blackwell Companion to Natural Theology. Ed. J. P. Moreland / William Lane Craig. Wiley-Blackwell. (Sivut 101-201.)

Groothuis, Douglas. 2011. Christian Apologetics. A Comperehensive Case for Biblical Faith. Downers Grove: IVP.

Hawking, Stephen & Filkin, Steven. 1998. Stephen Hawkingin maailmankaikkeus. Suom. Risto  Varteva. Helsinki: Helsinki media kirjat. 

Meyer, Stephen C. 2021. Return of the God Hypothesis. Three Scientific Discoveries that Reveal the Mind Behind the Universe. New York: HarperOne. 

Moreland, J. P. 2012. Love Your Gog With All Your Mind. Colorado: NavPress. 

Ison kirjan apologetiikan kurssin luentomuistiinpanot, 2013.

Oja, Heikki. 2015. Galaksit. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki. 

Scientifica. Laaja katsaus luonnontieteiden maailmaan. 2013. Tähtitiede-osa. Suom. Eeva-Liisa Hallanaro. h.f.ullman publishing.

Strobel, Lee. 2004. ”The Evidence of Cosmology: Beginning With a Bang.” William Lane Craigin haastattelu teoksessa The Case for a Creator. Grand Rapids: Zondervan. (Luku 5.)

Viuf, 2020. ”Einsteinin suhteellisuusteoria mullisti fysiikan.” Tieteen kuvalehti (verkko). Viitattu 8.2.2023

Wolterstorff, Nicholas. 1999 [1984]. Reason with the Bounds of Religion. 2 painos. Grand Rapids: Eedrmans.