Rukous elämän punaisena lankana

Meidän jokaisen elämässä kulkee jonkinlainen punainen lanka. Usein pyydämme Jumalalta paljon, mutta vasta jälkikäteen näemme kuinka paljon enemmän Hän meille oikeasti antoi. Tämä on minun elämäni punainen lanka:

Oli vuosi 1948. Lupauduin lähtemään äitini kanssa Vaasaan nuorisopäiville. Vuosi sitten oli tapahtunut jotain kummallista. Kun olin ollut mukana telttasarjalla, saarnaaja oli kysynyt: “Haluaako joku antaa elämänsä Jeesukselle?” Minusta oli tuntunut, että minä halusin. Jostain syystä en kuitenkaan ollut saanut nostettua kättä pystyyn. Nyt olin taas samanlaisessa tilanteessa. Istuin penkissä ja kuuntelin. Kuoro lauloi todella kauniisti. Heissä oli jotain erilaista. Ajattelin itsekseni: “Miksen minäkin voi olla yhtä iloinen kuin mitä he ovat?”. Päätin rohkaistua ja nostin käteni pystyyn. Se ilta mullisti elämäni. Pian istuinkin jo veljeni tarakalla matkalla kasteelle.

Niin kuin jokaiselle jossain vaiheessa elämää minullekin heräsi kysymys puolisosta uskoontuloni jälkeen. Rukoilin usein asian puolesta. Pian elämääni ilmaantuikin eräs mies, Severi. Hän herätti mielenkiintoni, mutta en ollut kuitenkaan aivan varma, oliko hänet tarkoitettu puolisokseni. Eräänä päivänä Severi otti minuun yhteyttä ja siitä se lähti. Aluksi lähdimme vain kävelylle ihailemaan kuutamoa, mutta ajan kuluessa menimme naimisiin ja muutimme yhteen. Severistä sain itselleni turvallisen miehen.

Minulla oli kuitenkin vieläkin yksi suuri rukousaihe. Severi ei nimittäin ollut silloin vielä uskossa. Muistan kuinka usein rukoilimme erään saarnaajan kanssa Severin uskoontulon puolesta. Aikamme rukoiltua, eräällä kerralla tämä saarnaaja totesikin: “Kyllä me rupeamme nyt kiittämään etukäteen Severin uskoontulon puolesta.” Pian Severi tulikin jo uskoon ja saimme yhdessä ruveta palvelemaan Jumalaa.

Meille muodostui omia palvelutehtäviä seurakunnassa, joita me uskollisesti toteutimme. Järjestimme paljon kokouksia kotonamme ennen seurakuntamme tilojen vuokrausta. Kun seurakuntamme sai omat tilat, jatkoimme palvelutehtäväämme siivoten ja kahvia keittäen. Meille muodostui myös kotona omia hetkiämme, jolloin saimme viettää yhdessä aikaa Jumalan kanssa. Rukoushetket olivat todella tärkeä osa päiväämme. Eräänä päivänä pidimme taas tuttuun tapaan hartauden. Luimme Raamattua järjestyksessä ja silloin menimme Paavalin 2. kirjeessä korinttilaisille luvussa kaksi. Se oli Severin viimeinen luku, sillä Severi kuoli vuonna 2009.

Siitä lähtien olen saanut opetella elämään uudenlaista elämää. Severin kuoleman jälkeen elämäni on muuttunut suuresti. On kuitenkin yksi asia, joka ei ole muuttunut; suhteeni Jumalaan. Minulla on edelleenkin rukouksia kuuleva Jumala. Elämäni punaisena lankana toimii vieläkin rukous. Yhtenä suurena muistutuksena minulle on erään päivän rukoushetkeni. Kysyin rukouksessa Jumalalta, mitä minun tulee tehdä taloni kanssa. Olin harkinnut muuttoa pienempään huoneistoon. Minulle tuli Raamatusta vastaan jae: “Herra ilmestyi Iisakille ja sanoi: »Älä lähde Egyptiin, vaan pysy sillä seudulla, jonka minä sinulle osoitan.“ (1. Mooses 26:2). Se kolahti ja totesin vain: “No selevä, jään tänne asumaan. En lähde minnekään.” Niin olin päätökseni tehnyt. Vaikka vuodet kuluvat eteenpäin, ja kuntoni sen mukana, voin silti luottaa, että minulla on vieläkin rukouksia kuuleva Jumala.

Kirjoittanut Senni Sillanpää Eeva Myllärin haastattelun perusteella.